Tässä siis minun rakkausficcini joka ei kuitenkaan niin rakkautta ole täynnä :. D . Biisin sanojahan on lainattu sitten Herra Ylpöltä ja biisin nimi oli mies murtuu.

----

Rakkauden sanotaan olevan jotakin niin hienoa. Se voittaa kaiken ja saa pahankin ihmisen muuttumaan. Olin aina pitänyt kaikkea rakkauteen liittyvää naurettavana, mutta nyt tiedän miksi niin oli. Koska en ollut koskaan kokenut sitä. Millaista oli kun oikeasti rakasti jotakuta ja kun ,joku rakasti sinua takaisin. Voisin rehellisesti sanoa, etten koskaan ole tuntenu kummempia tunteita edes perheenjäseniäni kohtaan ,vaikka heistä tietysti välitin. En kuitenkaan rakastanut.
En niin kuin tätä naista.

Ajattelen liikaa sinua,
tää ei oo enää normaalia.
Minä ajattelen liikaa.. sinua.
Nää sanat on painavia,mutta toivon ettei raskaita.
Minä ajattelen liikaa.

" Mitä sä oikein mietit? Olet juuri sen näköinen kuin sun mielessäs pyörisi jotain elämää mullistavia ajatuksia". Kysymys saa minut hätkähtämään ja kohdistamaan katseeni naiseen vierelläni. Pudistan vain hieman päätäni vastaukseksi ja kohotan käteni silittelemään naisen pitkiä hiuksia. Emme me paljoa puhu, mutta tuntuu kuin molemmille riittäisi vain se, että saa olla toisen vierellä.
" Kerro! Haluan tietää mitä sun mielessäs pyörii", nainen pyytää siihen sävyyn, että minun on parempi avata suuni ja sanoa edes jotakin. Taisin siis olla hyvinkin väärässä sen suhteen, että haluasimme molemmat vain olla hiljaa ja puhumatta mistään.
" Sinä", vastaan ja kasvoilleni nousee kiusoitteleva hymy. Huomaan miten nainen vierelläni jää hetkeksi vain tutkimaan kasvojani kuin etsien merkkiä siitä mahdanko huijata, mutta minä puhuin totta. Pitkään aikaan mielessäni ei mitään muuta ole pyörinytkään. Vain kysymyksiä siitä onko tämä oikein? Miksi kumpikaan meistä haluaa ottaa tällaisen riskin, kun kiinnijäämisestä seuraisi varmasti kuolema. Ainakin toisen.
" Ollaampas sitä niin kovin romanttista. Olisin veikannut jotain aivan muuta. Kuolonsyöjä asioita ehkä..". Kuullessani maininnan kuolonsyöjistä hymy kasvoltaini pyyhkiytyi oitis. En hävennyt sitä mitä olin. Olin oikeastaan ylpeä siitä, mutta sen asian mainitseminen tässä tilanteessa ei vain sopinut. En halunnut olla muuta kuin tavallinen mies maatessani siinä. Kuolonsyöjyyteni muistutti minua aina vain siitä miten kaikki voisi olla ohi silmän räpäyksessä.

Sinä olet minun ainoa taivas, olet ainoa maa.
Sinä olet minun ainoa aurinko, olet ainoa kuu.
Ja jos ei meistä mitään tuu, ehkä siihen turtuu.
Ja jos ei meistä mitään tuu niin katsokaa, hei katsokaa kun
mies murtuu.

Herrallani ei ollut koskaan ollut minua vastaan mitään sellaista ,jolla voisi manipuloida minua. Tuo voisi uhkailla perheeni satuttamista tai vaikka tappamista, mutta se ei saisi minua edes hätkähtämään. Me kaikki olemme kuolonsyöjiä ja tiedämme miten liian vahvat tunnesiteet toisia kohtaan voisi kohtua vain harmiksi. Nyt elämässäni kuitenkin on nainen, jonka puolesta olisin valmis tekemään mitä vain.
Minun heikko kohtani ja jos Herrani koskaan saisi tätä selville tuo varmasti käyttäisi sitä hyväkseen. Vain muutama uhkaus rakkaani satuttamisesta saisi minut lakoamaan polvilleni ja anomaan armoa. Pyytämään, että minä saisin kokea rangaistuksen hänen puolestaan. Matelisin Herrani edessä ,vaikka kuulisin jo muiden nauravan ja pilkkaavan minua, mutta antaisin kaiken solvaamisen mennä kuuroille korville. Tekisin kaikkeni vaikka tietäisin ,etten varmasti tulisin näkemään rakastaamaani naista enää koskaan. Koska se olisi minulle pahempi rangaistus kuon kuolema ja Herrani tietäisi tämän.

Ajattelen liikaa sinua,tää on kai komedia.
Minä ajattelen liikaa.. sinua.
Yllätys taas mä puhun täyttää paskaa kun törmään suhun.
Minä jännitän liikaa.

Rakastamista ei voi oppia lukemalla kirjoja ja jos ei ole koskaan rakastanut ketään miten sitä osaa toimia kun se aikaa tulee? En ole koskaan osannut leperrellä kauniita sanoja, valita oikeita kukkia tai olla muutenkaan romanttinen. Ensinmäiset yritykseni toimia kunnon miesystävänä olivat olleet lähinnä naurettavia omasta mielestäni, mutta ei minulle oltu naurettu.
Loihtimani epämuodostuneet liljat oli otettu vastaan lämpimästi hymyillen, tökeröt kohteliaisuuteni naisen kauneudasta olivat saaneet tuon vain nauraen kiittelemään ja minusta oli alkanut hiljalleen tuntumaan siltä kuin olisin aina osannut sen kaiken. Kuin olisin aina osannut rakastaa.

Sinä olet minun ainoa taivas, olet ainoa maa.
Sinä olet minun ainoa aurinko, olet ainoa kuu.

" Miksi mä sellaisia miettisin?", kysyn lopulta ja loihdin hymyn takaisin kasvoilleni, " kun voin miettiä paljon kauniimpia ja ihanempiakin asioita. Kuten sinä". Vastaukseni saa naisen taas naurahtamaan ja tuo mutisee miten minä olen niin hölmö. Ehkä olenkin, mutta vain kun olen hänen seurassaan. Kukaan muu tuskin tulee koskaan näkemään minusta tätä puolta. Eikä minulla ole kyllä tarvettakaan esitellä sitä muille.
" Kai sä tiedät, että mä olen valmis tekemään sun puolestasi ihan mitä vaan", kerron yllättäen ja saan naisen katseen kääntymään minuun uudelleen. Naisen katse kertoo pelkästä yllättyneisyydestä aivan kuin tuo ei olisi uskonut kuulemaansa, mutta sitten hellä hymy nousee hänenkin kasvoilleen.
" Tiedän", nainen vastaa minulle ennen kuin hautaa kasvonsa vasten rintaani ,enkä voi kun hymyillä.