Guess how much i love you?

26.4.1997, lauantai // Ja Letty mukaan! //

Ilta oli jo ruvennut hämärtämään Rabastanin vihdoin ilmiintyessä lähelle Lettyn taloa. Vielä muutama viikko sitten ei hän ollut uskonut enää koskaan käyvänsä täällä, mutta asioihin oli onneksi tullut muutos ja he olivat Letician kanssa saaneet puhuttua asiat. Päättäneet kaikesta huolimatta yrittää uudelleen. Ja hänen mielestään uusi alku ansaitsi uudet romanttiset treffit. Rabastan asteli ensin ovelle, mutta päätti kuitenkin mennä sisälle takapihan kautta koska sieltä hän yleensä kulki. Olisi vain herättänyt ehkä kysymyksiö jos hän olisi etuove koputellut. Hän kiersi viereisen talon sivulle ja kapusi noiden aidan ylitse samalla kun vahti kovasti, ettei sisältä vain ketään näkisi. Verhot kuitenkin olivat edessä ja talo pimeänä joten varmasti siellä jo nukuttiin.
Pihan läpi hiippaillessaan äkkäsi hän sen kukkapenkin lähellä Letician ja naapurin pihan jakavaa aitaa. Nopeasti oli pari eriväristä rehua kiskottua mukaan ja ennen kuin kukaan mitään ehtisi näkemään oli hän kiivennyt aidan ylitse.

Letician olohuoneessa näytti edelleen olevan valo joten nainen oli siis varmasti hereillä. Vietyään kukat piiloon selkänsä taakse asteli hän sisälle ja veti oven hiljaa perästään kiinni ,vaikka tässä vaiheessa olisi hänenkin pitänyt jo tajuta se, että itsestään oli parempi ilmottaa hyvin kuuluvasti.
Leticia istui selin häneen eikä hän nähnyt mitä tuo siinä takan edessä olevalla sohvalla oikein teki. Rabastan hiippaili siis lähemmäs virnistys kasvoillaan ja naisen taakse päästyään kumartui lähemmäs.
" Hyvää iltaa neiti Mayer.."

Leticia oli täysin tietämätön siitä että hänen pitäisi tänään olla lähdössä johonkin, joten hän röhnötti sohvallaan vaaleanharmaissa collegehousuissa, sinisessä topissa ja aamutakissa. Takassa paloi tuli kuten melkein aina ja hänellä oli teekupponen siinä aivan käsien ulottuvilla. Sylissään hänellä oli valokuvakansio, jossa oli kuvia hänen sisarenpojastaan Hughista.
Sen jälkeen kun he olivat saaneet kuitenkin Rabastanin kanssa sovittua asiat, Leticia oli hiljalleen alkanut innostua enemmän siitä kummallisesta tosiasiasta että hänestä oli tulossa äiti. Hän ei ollut koskaan kuvitellut että hänestä olisi siihen. Hänelle oli aina riittänyt Hugh ja siinäkin oli toisinaan tuntunut olevan aivan tarpeeksi. Jotkut viiikonloput raskaan työviikon jälkeen ja lapsenvahtina, eivät ehkä olleet olleet niitä kaikista helpoimpia.
Sinä iltana Leticia ei kuitenkaan jaksanut stressata siitä miten tulisi.. Miten he tulisivat Rabastanin kanssa pärjäämään vauvan kanssa. Tai miten hän kertoisi työpaikalla että tarvitsisi äitiyslomaa.. Tai miten ylipäätään kertoisi vanhemmilleen ja Alisonille että odotti vauvaa miehelle, jonka nimeä hän ei voinut kertoa. Tai miten kaikki tulisi toimimaan hänen ja Rabastanin niin kovin hämärässä suhteessa.
Mutta ei, ei tänään. Tänään hän keskittyi katselemaan Hughin kuvia ja miettimään sitä, miten söpö tuo poika oli pienenä ollut. Ja oli vieläkin!

Leticia käänsi sivua hymyillen ja joi teekupistaan. Hughin vauvakuvat olivat tosiaan lojuneet hänen hyllyssään jo ihan liian kauan.
Äkkiä teet meinasivat lentää Letician käsistä hänen kuullessa äänen ihan siitä korvansa juuresta.
"Rabastan!" hän huudahti puhtaasta ilosta ja yllätyksestä. Hän ojentui laittamaan kupin takaisin pöydälle, laski kansion käsistään sohvalle ja pyörähti sitten ympäri niin että seisoi polvillaan sohvalla Rabastanin edessä.
"Mistä sä siihen niin hiljaa tupsahdit," hän naurahti. Yleensä hän kyllä kuuli jos Rabastan tuli paikalle!

Hän ei onneksi saanut mistään kirjasta tai sukkapuikosta naamaansa hiippailunsa takia vaan pelkästään iloisen huudahduksen. Rabastan nojasi vapaan kätensä vasten sohvan selkänojaa ja nyökkäsi takanaan olevan oven suuntaan Lettyn ihmetellessä mistä hän oikein oli tullut.
" Tuosta ovesta tietenkin..", hän vastasi ja kumartui antamaan suukon naiselle. Siinä samalla hän tietenkin huomasi sen avonaisen valokuvakansion sohvalla naisen vierellä. Rabastan kumartui hieman alemmas eikä voinut olla naurahtamatta kun käänsi katseensa takaisin Leticiaan.
" Onko toi Hugh?", hän kysyi ja ihan mielenkiinnosta käänsi sivun taakse päin nähdäkseen lisää. Poika joka kuvissa oli näytti niin kovin pieneltä nyytiltä verrattuna edellisen sivun lapseen joka sentään oli seissyt omilla jaloillaan. Näissä kuvissa tuo samainen pikku Hugh vain tapitti kameraan jokin riepu suussaan tai naureskeli jollekkin mitä kuvan ulkopuolella tapahtui. Rabastanin kasvoille nousi ihan miehen tajuamatta sellainen typerä hymy joka ei vain millään pyyhkiytynyt pois vielä silloinkaan kun hän käänsi katseensa takaisin Leticiaan. Hassua ajatella, että vielä sitä olisi heilläkin tuollainen.. riepua natusteleva pikkuinen täällä jossakin vaiheessa.

" Mä toin sulle tämmösiä", Rabastan äkkiä muisti ja veti kukat selkänsä takaa. Hänellä ei ollut aavistustakaan mitä ne olivat, mutta sen hän sentään tiesi etteivät ne olleet liljoja. Kukkien taikominen oli viimeksikin ollut ihan liian vaikeaa ja niiden ostaminen ei olisi enää onnistunut tähän aikaan illasta.
" Ajattelin, että.. lähtisitkö sä mun kanssani ulos syömään?", mies jatkoi ja saatuaan toisenkin kätensä vapaaksi laski senkin sohvan selkänojaa vasten. Hänellä ei ollut mitään suuria suunnitelmia.. lähinnä hän oli ajatellut, että katsotaan mitä ilta toisi tullessaan.

Rabastanin vastaus sai Letician naurahtamaan sellainen "no shit sherlock"-ilme naamallaan muttei voinut olla hymyilemättä miehelle varsinkaan kun sai suukon vielä kaupanpäällisiksi. Rabastanin siirtäessä huomionsa siihen Hughin valokuvakirjaan, Leticiakin vilkaisi opusta ja seurasi sitten Rabastanin reaktiota siitä muutamien senttien päästä. Jokin lämpö kuohahti hänen sisimmässään kun hän huomasi Rabastanin kasvoille kohoavan typerän hymyn eikä hän hetkeen keksinyt mitään suloisempaa. Miehen kääntäessä katseensa sen hymynsä kera takaisin Leticiaan, ei Leticia voinut kuin nauraa lempeästi tuon ilmeelle.
"On se," hän vastasi katsahtaen taas kirjaa, jota Rabastan nyt hieman selaili, "se on tuossa kuvassa oppinut juuri seisomaan.. ja tuossa se on puolivuotias." Hän selitti Rabastanin selaillessa kirjaa. Hän kumartui sen verran että sai käännettyä ihan ensimmäisiä kuvia esille.
"Ja tuossa se on juuri sairaalasta päässeenä," hän sanoi osoittaen kuvaa jossa pieni vauva nukkui hiustupsu hieman liian ison pipon alta törröttäen.

Hetken päästä Rabastan vetäisi kukkia jostain takataskustaan ja Leticia otti ne yllättyneenä mutta tavattoman otettuna vastaan.. Vaikka ne taisivatkin tosiaan olla hänen naapurinsa kukkapenkistä. Hän ei silti jaksanut välittää siitäkään, vaan kiitti Rabastania suukon kera ja otti kukat vastaan.
"Nytkö?" hän kysyi puolestaan Rabastanilta ja vilkaisi kelloa, joka väitti olevansa jo melko paljon. Toisaalta tänään oli lauantai, joten miksipäs ei?
"Sä se et kyllä ilmottele tämmösistä yhtään etukäteen," hän naurahti tökkäisten omalla nenällään tuon nenää ja nousi sitten siitä sohvalta. Hän nappasi teekuppinsa käsiinsä ja kulautti sen tyhjäksi astellessaan keittiön puolelle.
"Mihin me mennään.. Ja mitä mä laitan päälle?" hän kysyi kävellessään ja katsahti Rabastania olkansa yli. Hän kyllä halusi pukeutua mekkoon, koska pian hänen mekkonsa eivät mahtuisi hänelle! Ja Alison pöllisi hänen vaatekaappinsa sisällön..

Saatuaan vastauksen kysymykseensä, Leticia pinkoi raput yläkertaan päättäen jo siinä matkalla laittaa ylleen erään tummanvioletin mekkonsa. Se ei ollut mikään hienostopaikkojen mekko vaan astetta rennompi ja sen kanssa sopi pitää hiuksetkin vaikka auki. Ja hän ei uskonut että he mihinkään ihan hienostoravintolaan nyt olisivat menossa. Se voisi olla hieman vaikeaa tähän aikaan illasta. Sitäpaitsi Rabastanillakin oli ollut suhteellisen normaalit vaatteet yllään.
"Valmis!" hän hihkaisi saatuaan vaatteet ennätysnopeasti vaihdettua ja laitettua hieman ehostusta kasvoihinsa. Hän laskeutui portaat takaisin alakertaan ja astuessaan Rabastanin eteen, päätti vetää korkokengät jalkaansa ettei heidän pituuseronsa olisi taas niin päätä huimaava.

Leticia kertoi kuvista hieman enemmänkin Rabastanin niitä katsella ja Lettyn käänneltyä sivuja ihan alkuun paljastui sieltä kuvia aina vain pienemmästä Hughista. Ne kuvat siitä aivan pikkuisesta, juuri sairaalasta päässeestä Huhgista olivat jotain niin käsittämätöntä. Ei hän oikeastaan muistanut oliko ,koskaan nähnyt niin pientä vauvaa missään. Olihan hän joskus aikoinaan sen Luciuksen pojan nähnyt tuon ollessa pieni, mutta oli se ollut jo vanhempi kuin Hugh näissä kuvissa.
" On se kyllä pieni..", hän totesi ajatuksensa ääneen kuvan vauvaa katsellessaan.

Mikään ei olisi parempi aika treffeille kuolonsyöjän kanssa kuin nyt joten Rabastan nyökytteli vain päätään.
" Mitä yllätyksiä ne olisi jos mä ilmottaisin", mies vastasi hymyillen ja hypähti siihen sohvalle Lettyn noustua ylös. Hän nappasi sen valokuvakirjan käsiinsä ja päätti selate sen ihan alusta loppuun sillä aikaa kun Leticia laittaisi itseään valmiiksi.
" Ollaan menossa eräälle suolle joten laita päälles jotain mikä kestää metsässä rämpimistä", hän sanoi ensin, mutta kohotti sitten naurahtaen katseensa Leticiaan. Ne olisivat varmaan olleet hirveimmät treffit koskaan.
" Brightoniin. Laita jotain rentoa ja mukavaa.. ei sen tarvitse olla mitään älyttömän hienoa", Rabastan ohjeisti laskettuaan katseensa jo takaisin valokuviin. Letician kadottua yläkertaan jäi hän hetkeksi kaksin pikku Hughin kuvien kanssa.

Leticialla ei kuitenkaan mennyt kauaa, mutta tarpeeksi kauan, että hän ehti kaikki valokuvat selaamaan lävitse. Hän laski valokuvakansion siihen sohvapöydälle ennen kuin nousi ylös ja suuntasi eteiseen.
" Siellä voi olla hieman tuulista joten suosittelen ottamaan takin matkaan", hän sanoi, kurkotti Lettyn takin naulakosta ja auttoi sen naisen päälle. Hänellä tietenkään olisi ollut varaa puhua kun miehellä itsellään mitään takkia ollut, mutta ei hän nyt pienestä tuulesta niin hätkähtäisikään. Kun kaikki näytti olevan valmista ojensi Rabastan kätensä Leticialle ja hoiti ilmiintymisen kohteeseen.
Hetkeä myöhemmin he ilmestyivät laiturille jonka varrella oli vaikka ja mitä. Vielä siihenkin aikaan auki oli ruokaa ja juomia myyviä kojuja sekä ravintoloita. Eipä se toisaalta ollut edes ihme. Miksi niitä nyt sulkea niin kovin aikaisin lauantai iltana. Irroittamatta Letician kädestä lähti Rabastan kulkemaan lauturia pitkin, yrittäen samalla bongailla oikeaa kojua.
" Jäätkö pitämään tätä meille. Näyttää olemaan moni muukin liikkeellää.. eikä näin hyvää paikkaa sovi menettää", Rabastan pyysi heidän ohittaessa juuri kahdelle tehdyn penkin laiturin kaiteen edustalla, josta näki mukavasti merelle.

Vakuutettuaan tulevansa aivan minuutin kuluttua takaisin riensi mies puoliksi juosten lähellä olevan avonaisen ruokakojun luokse. Hän oli onneksi sillä kertaa tajunnut varata jästien rahaa mukaan joten ruuasta saatettiin jopa maksaa. Ruokapaketti käsissään palasi hän muutaman minuutin päästä istumaan siihen penkille Letician viereen ja ruuan sijasta ojensi naiselle vain haarukan.
" Toivottavasti tää ei sotke sun mekkoas. Ajattelin, että vauvankin pitää saada pienestä asti totutella kunnon sapuskaan. Ei salaattia..phy", Rabastan kertoi naurahtaen ja nappasi sormineen yhden rankskalaisen heidän fish&chips annoksestaan.

Letty käännähti teekuppi toisessa ja kukat toisessa kädessä ympäri Rabastanin sanoessa heidän menevän suolle eikä tiennyt olisiko tästä nyt pitänyt innostua vai mitä. Olihan hän Remyn takia joskus juossut mitä ihmeellisimmät treffit läpi, joten Rabastanin suo-ehdotus ei kuulostanut, hämmentävää kyllä, kovinkaan epätavalliselta. Mutta Rabastanin ilmaistessa vain vitsailevansa, oli hän silti hieman huojentunut.
"Brightoniin," hän toisti ja naurahti sitten hyväksyvästi. Hän heitti kupin tiskialtaaseen ja kukat lähimpään maljakkoon kiiruhtaen sitten yläkertaan.

Saatuaan takin ylleen, Leticia vilkaisi Rabastania joka oli taas liikkeellä ilman minkäänliasta takkia! Hänen pitäisi hankkia tuolle sellainen kerran mies ei itse sellaista osannut käydä hankkimassa. Mutta nyt ei ollut aika alkaa jupista mistään takista, mistä oltiin puhuttu jo sata kertaa, mutta Letty päätti huolehtia siitä että jos Rabastan näyttäisi mitään paleltumisen merkkejä, hän raahaisi tuon jonnekin lämpimään.
Ilmiintymisen myötä he päätyivät jollekin satamalaiturille Brightoniin ja Leticia ehti hieman katsella ympärilleen ennen kuin Rabastan jo istutti hänet johonkin penkille. Leticia nyökkäsi miehelle tuon sanoessa tulevansa takaisin ihan pian ja uskoi tuota.

Hän ei tosiaan ehtinyt kovin kauaa siinä istuskella yksinään, mutta sen verran kuitenkin että ehti todeta Brightonin aika tunnelmalliseksi pikkukaupungiksi. Hän ei kai ollut aikaisemmin käynyt siellä tai ei ainakaan nyt äkkiseltään muistanut.. Vaikka aika lähellä Lontoota loppujen lopuksi oltiinkin.
Leticia katsahti hieman ympärillään hääriviä ihmisiä ja se että he olivat niin lähellä Lontoota, toi hänelle ehkä hieman epävarmemman olon kuin esimerkiksi silloin kun he olivat ekoilla treffeillään Colefordissa. Mutta tuskin kukaan Brightonissa kiinnittäisi huomiota heihin?
Samassa Rabastan palasikin ja Leticia siirtyi hieman jotta tuo saisi ruokakuljetuksensa aseteltua siihen heidän väliinsä. Hän oli jo vastaamassa ettei mekon sotkeminen nyt ketää haittaisi, mutta Rabastan jatkoikin vauvasta mikä sai naisen naurahtamaan.
"No.. Opeta sä se tavoille niin mä opetan sen terveelliseksi," hän sanoi virnistäen ja nappasi pari ranskalaista sieltä ruokakulhosta.

Rabastan naurahahti hieman Letician vastaukselle ja nappasi toisenkin ranskalaisen suuhunsa.
" Kuulostaa ihan hyvältä järjestelyltä", hän sanoi ja oli kyllä aika varma ettei hänellä olisi mitään järkevää opetettavaa koskaan. Huispaamaan hän voisi tietysti opettaa jos maailma joskus tulevaisuudessa olisi sellainen, että hän saattaisi seistä jossakin luudan kanssa ja ehkä lentääkin. Onneksi sellaiseenkin olisi vielä aikaa niin paljon, että oli vaikea edes arvailla mitä tapahtuisi. Tietysti hän kuitenkin oletti, että Voldemort nousisi valtaan samalla tavalla kuin aikaisemmin ja hän voisi mennä pitkin katuja miten tahtoi. Se vain vaikeuttaisi Letician elämää, mutta jos asiat alkaisivat näyttää siltä.. ehkä hän saisi Lettyn pään käännettyä ja tuo liittyisi heihin. Vaikka hän siinä hommassa jo kertaalleen olikin epäonnistunut.
Rabastan otti vuorostaan sen haarukan ja leikkasi sen reunaa käyttäen kalasta pienemmän palasen. Saatuaan sen haarukkaan antoi hän palasen Lettyn syötäväksi.
" Ei tää ehkä ihan niin turvallinen paikka ole kuin Coleford, mutta eiköhän saada kuitenkin olla rauhassa", Rabastan sanoi ympärilleen katsellessaan. Lähinnä ulkona näytti siihen aikaan enää olevan ihmisiä jotka olivat aikamoisissa juhlatunnelmissa.. tai sitten niin keskittyneitä omaan iltakävelyynsä, että tuskin pariskunta joka nautti ateriastaan kiinnittäisi kenenkään huomiota.
Hänen syömisensä meni lähinnä siihen, että mies yritti saada Letician syömään. Söihän tuo nyt kuitenkin kahden edestä joten hän pärjäisi vähemmälläkin. Kyllä niitä ranskalaisia kuitenkin omaankin suuhun eksyi, ettei vain pääsisi nälkä yllättämään uudelleen illan mittaan.
" Sanoinhan, että nää sotkee..", Rabastan totesi hymyillen suhrittuaan itse ranskalaisen ketsupilla Lettyn nenänpään ketsuppiiin. Nopeasti se oli kuitenkin sormella putsattu pois.

Rabastanin pohdittua oikeastaan samaa asiaa mitä hänkin, Leticia siirsi katseensa taas muihin ihmisiin heidän ympärillään. Hän näki toisia pariskuntia, kaveriporukoita.. Joitain perheitä, jotka juhlistivat ehkä jotakin lapsien kanssa. Ketään epäilyttävän näköistä tyyppiä ei näkynyt mailla eikä halmeilla ja niin kauan kuin he eivät alkaisi.. Polttamaan laituria tai jotain niin tuskin kukaan ministeriöstä rantautuisi Brightoniin. Ja kuolonsyöjät nyt kai erottaisi kaukaa.. Ja aina saattoi kaikkoontua jos tuntuisi liian epäilyttävältä.
"Eiköhän," hän vastasi hymyillen Rabastanille ja otti vastaan hänelle tarjottua kalaa.

Leticiasta oli oikeastaan kivaa että Rabastan sillä tavalla syötti häntä.. Ainakin siihen saakka kun hän alkoi kiinnittämään huomiotaan siihen että sapuskasta esim. suurin osa kalasta meni hänen suihinsa siinä missä Rabastan itse söi lähinnä muutamia ranskalaisia. Ja hän alkoi täyttymään! Hän oli kuitenkin vasta syönyt iltapalaa ja juonut teetä, joten ei hänellä nyt niin kamala nälkä kuitenkaan ollut.
"Äh.. Rabastan aiotko sä räjäyttää mut?" hän naurahti pyyhkien hieman suunpieliään Rabastanin sohaistessa ketsupit hänen nenästään. Hän ei ymmärtänyt yhtään mihin mies oikein pyrki tällä kaikella.
"Mitä sä teet?" hän kysyi huvittuneena ja katsahti koria heidän välissään. Olihan siellä vielä ranskiksia ja vähän kalaa, mutta hän oli kyllä saanut jo itsensä ihan täyteen!

Rabastan nakerteli taas yhtä ranskalaista itse Letician kysyessä yrittikö hän kenties räjäyttää tuota. Ei nyt sentään! Sehän olisi mitä hirvein juttu tässä tilanteessa. Hän kuitenkaan heti vastannut mitään jolloin Letty ehti jatkamaan puhumista ja Rabastan nappaamaan uuden ranskalaisen kopasta.
" En mitään. Syön ja nautin tästä ihanasta illasta", hän vastasi hymyillen vaikka tiesi kyllä mitä Leticia nyt tarkotti. Hän oli kuvitellut olevansa kovinkin ovela, mutta ei kai hän sitten ollutkaan.
" Äh.. no hyvä on", mies lopulta hymähti, koska tiesi jo häviävänsä tämän kuitenkin ja kertomaan kaikesta sepittelystä huolimatta totuuden.
" Mä kävin jästien kirjastossa ja lainasin sieltä pari kirjaa", hän kertoi ja nyppi nyt siinä samalla hieman kalaakin suuhunsa. Oikeasti hän ollut mitään lainannut! Hän oli vienyt ne kirjat, mutta aikoi kyllä palauttaa myöhemmin.. sitten kun olisi saanut niitä selailtua vielä hieman paremmin.
".. sellasia.. mmh.. kirjoja missä oli juttuja kun.. no kun on tulossa vauva", mies selitti katse siinä ruuassaan ja dippaili ranskalaistaan ketsuppiin hyvinkin tarkasti. Hän oli ajatellut, että se voisi olla hyvä kun tietäisi jotain edes ennen kuin vauva syntyisi, mutta oli liikaa muistettavaa ja opittavaa!
" Ja siellä sanottiin, että odottavan äidin olisi hyvä syödä kalaa.. ja tässä on kala.. ja kun sä nyt syöt kuitenkin kahden edestä niin.. ajattelin, että syön itse sitten sen mitä sulta ehkä jää".

Leticialle olisi sinänsä riittänyt Rabastanin vastaus ihan hyvin vaikka tuo olisi tyytynytkin vain nauttimaan hyvästä illasta ja hän kohauttikin hartioitaan ja hymähti hieman. Mutta sitten Rabastan jatkoikin ja oli hyvä että Leticia oli jo lopettanut syömisen, koska hän olisi varmaan tukehtunut ranskanperunaan.
Leticia jäi suu hieman hölmistyneesti auki tuijottamaan Rabastania tuon kertoessa käyneensä lainaamassa jotain vauvakirjoja eikä henkilökohtaisesti ollut uskoa korviaan. Siinä hänen oma hurja kuolonsyöjänsä nyt sitten lueskeli vauvakirjoja ja valmistautui hyväksi isäksi tulemiseen.
Letician ilmettä ei ehkä voinut oikein sanoin kuvailla, mutta sillä hetkellä hän oli niin yllättyneesti onnellinen että olisi vain voinut.. No hän olisi siinä mielentilassa pystynyt varmasti mihin tahansa.
Rabastanin vielä kertoessa kuinka syötti hänelle kalaa, koska jossain kirjassa oli lukenut niin, Leticia oli viimeistään ihan myyty.
Jonkinasteinen typerä kestohymy oli noussut hänenkin kasvoilleen ja sen myötä Leticia nosti kätensä Rabastanin poskelle ja kurkotti sitten suukottamaan tuota.
"Sä oot niin.. äh," hän nauroi lempeästi eikä oikein tiennyt mitä nyt pitäisi sanoa. Rabastan oli kerrankin taas saanut hänet hiljaiseksi!
"Voi mun hurjaa kuolonsyöjääni," hän sanoi rakastunut (ja typerä) hymy kasvoillaan ja pudisti päätään. Hänen olisi niin tehnyt mieli kertoa Rabastanille että vauva oli vielä hyvin, hyvin pieni eikä hän sen tähden vielä.. Syönyt kahden edestä. Mutta hän jätti sen sanomatta, koska Rabastan oli nyt vain liian suloinen jotta tuolle voisi mitään sellaista mennä sanomaan.
"Mä niin rakastan sua ja sitä kuinka sä aina osaat yllättää."

Tuntiessaan Letician käden poskellaan kohotti Rabastan katseensa ja hymyili hieman itsekkin. Ilmeisesti tämä huolehtiminen ei kuitenkaan ollut pahasta.. ei kaikesta naurusta päätellen.
Olihan se outoa itsellekkin istua lukemassa kun toisaalta hetken kuluttua siitä saattoi olla ulkona tekemässä kaikkea sitä mitä.. kuolonsyöjä nyt sattui tekemään. Eipä hän kuitenkaan ollenkaan niin hurja ollut kuin oletettiin ja vähintään Letician seurassa hän oli jotakin ihan muuta kuin muualla. Silti suurin osa hänenkin maineestaan oli vain puheita ja olettamuksia.. koska aina sitä liitettiin Bellatrixin teot myös muihin Lestrangeihin.
" Olisi siinä varmasti ollut aurorilla ihmeteltävää jos moinen olisi sinne paikalle eksynyt. Onneksi ne ei taida olettaa kuolonsyöjän vierailevan sellaisessa paikassa joten aika rauhassa sitä sai olla.. ehkä mä järjestänkin seuraavat treffit kirjastoon".

Ruokalootan tyhjennettyä Rabastanin toimesta nousi hän se mukanaan viskatakseen pahvit lähimpään roskikseen. Palatessaan takaisin Lettyn luokse ojensi hän kätensä naiselle ja ehdotti matkan jatkamista.
" Pakko kai nyt tässä vaiheessa myöntää, etten mä ollut suunnitellut mit-", Rabastan sanoi heidän kuljettua jo pienen matkan laituria edemmäs. Hänen pahoittelunsa kuitenkin keskeytti mies jonka kohdalle he olivat juuri sattuneet. Rabastan ei ensin ollut kiinnittänyt tuohon mitään huomiota koska oli näyttänyt lähinnä siltä, että tuo nuokkui kaidetta vasten, mutta niin ei kuitenkaan ollut.
Tarkemmin kun hän nyt katseli niin mies näytti vuokraavan onkia ja vastaavaa, mikä Rabastanista vaikutti kyllä hyvin oudolta siihen aikaan. Mainitessaan asiasta ääneen totes mies vain nauraen, että juuri nyt oli mitä parhain aika kalastukselle.
" Mä en ole koskaan kalastanut", hän sanoi heti kun hänelle sitä onkea tungettiin ja Rabastan kääntyi vilkaisemaan mitä mieltä Leticia tästä olisi.

Leticia nousi ylös Rabastanin vietyä roskat roskiin ja tarttui miehen ojennettuun käteen. Ihme sinänsä ettei huhtikuun Brightonissa ollut niin kylmä kuin olisi ehkä kuvitellut. Tuuli hieman, muttei kuitenkaan liikaa.. Ja no Rabastanin kaikki jutut lämmittivät häntä siinä määrin ettei hän palelisi vaikka olisi keskitalvi!
He lähtivät kävelemään laituria pitkin ja pian heidät pysäytettiin jonkun miehen tyrkyttäessä heille onkia. Leticia katsahti hieman huvittuneena kalastajan myyntipuhetta ja sitten Rabastania miehen sanoessa ettei tuo ollut koskaan onkinut.
"Et ole koskaan onkinut?" Leticia toisti yllättyneenä. Hän itse oli käynyt isänsä kanssa kalassa koko pienen ikänsä ja muisti edelleen kauhulla niitä teinivuosia, jolloin oli pakko käydä isän kanssa kalassa sen sijaan että olisi voinut hengata kavereiden kanssa.
"No tottakai me sitten ongitaan," hän sanoi eikä yhtään ajatellut ettei hänen mekkonsa nyt oikein soveltunut sellaiseen. Se oli kuitenkin pikkujuttuja!
Kalastaja ojensi heille onget ja syöttejä, joita mies tyrkytti lähinnä Rabastanille koska ei uskonut hienon naisen koskevankaan mihinkään matoihin!
"Hah, hän se tässä oli joka ei ole koskaan onkinut," Leticia sanoi naurahtaen ja nappasi syöttipurkin mieheltä. Hän tarttui Rabastania kädestä ja vei heidät vähän vapaammalle laiturin pätkälle, jotteivät he sohisi muita kanssaeläjiä vavoillaan.

Löydettyään sopivan paikan, Leticia kyykistyi laiturille ja alkoi tonkia purkista jotain matoja, minkä tunkea koukkuun.
"Me käytiin isän kanssa paljon kalassa kun olin pienempi.. ja käydään me itseasiassa vieläkin kesäisin," hän kertoi Rabastanille tunkiessaan matoa koukkuun, "itseasiassa nykyään mä olen siellä lähinnä Hughin seurana. Siitä on kiva kalastaa."

Hänen paljastuksensa myötä lähtivät ne onget heidän mukaansa. Jotakin purnukkaakin mies yritti hänelle antaa eikä Rabastan tajunnut mikä se oli.. saati ottaa sitä itselleen. Hän oletti ensin miehen haluavan jotakin kolikoita ja oli jo aikeissa etsiä sellaisia taskustaan, mutta Letty ehti nappaamaan purkin itselleen. Mies toivotti heille vielä kalaonnea ennen kuin Leticia veti hänet mukanaan hieman kauemmas jossa he saisivat rauhassa kalastella.
Rabastan yritti kovasti vain olla sohaisematta ketään sillä ongellaan ennen kuin laski katseensa Lettyyn ja siihen purkkiin mistä nainen oli jo ehtinyt noukimaan jonkin lieron sormiinsa.
" No hyvä, että toinen osaa tän homman..", hän sanoi ja yritti kovasti tarkkailla miten Leticia homman hoiti ja tuo sai kaiken näyttämään niin kovin helpolta. Raba kumartui itsekkin ottamaan madon ja samaan tapaan yritti saada sen kiinni koukkuun samalla tavalla kuin Leticia oli juuri tehnyt.
" Vai on se Hugh ehtinyt jo kalastelemaan myös. Johan on sitten munkin aika tätä kokeilla..", hän totesi taistellessaan sen madon kanssa ja kyllähän hän sen siihen lopulta sai kiinni. Ja kylläpä sitä oltiinkiin niin tyytyväisi! Vielä kun saisi kalaakin...
Hän odotti, että näkisi Lettyn esimerkistä mitä tehdä seuraavaksi, toimi sitten perästä ja pian oli mato koukkuineen vedessä. Tähän asti kaikki oli ollut melko helppoa.
" Mahtaakohan se haluta meidän kalat jos saadaan jotakin", hän pohti ja vilkaisi hymyillen Lettyyn ennen kuin käänsi katseensa siihen onkia vuokrailevaan mieheen. Ehkä kalat kävisivätkin maksuksi!

"Joo," Leticia vastasi, "iskä on harrastanut sitä niin kauan kun mä jaksan muistaa ja tietysti raahannu meitä lapsia mukaansa. Alisonin ei koskaan tarvinut, koska se vaan kitisi siellä veneellä koko ajan.. Joten mun sitten täytyi aina uhrata kesälomista päiviä ennen kuin Klaus sitten syntyi." Hän naurahti hieman ja katsahti kuinka Rabastanilla sujui tuon madon kanssa.
Kun madot oli kummallakin koukussa, Leticia heitti kohon järveen ja jäi sitten odottelemaan ja tuijottelemaan että jotain tapahtuisi. Sitähän tämä kalastaminen käytännössä oli.
Rabastanin alkaessa puhua, Leticia katsahti tuota ja hymähtäen sitä kalastajaukkoa, joka jo kaupitteli onkia joillekin muille.
"Niin en tiedä," hän vastasi ja katsahti omaa kohoaan, "toisaalta.. Etkös sä just jotain sanonut noista kaloista?" hän kysyi virnistäen. Jos he jotain saisivat, hän voisi huomenna paistaa heille kalat pannulla päivälliseksi!

[Metri. 8D]

Rabastan kurotteli vilkuilemaan mereen heidän alapuolellaan, mutta ei siellä mitään sen kummallisempaa tapahtunut. Sen verran hänkin tiesi, että tässä voisi mennä aikaa joten kiirehtimisellä ei päästäisi mihinkään. Tai ainakaan siten he jäisivät ilman saalista.
" Niin sanoin ja jos tuo mies yrittää meidän kalat viedä niin.. siinäs voi yrittää", Rabastan sanoi käännettyään katseensa pois tuosta turisteja häiriköivästä miehestä. Ehkä sille kelpaisi myös rahat jotta he saisivat pitää kalat itse. Olisihan se hienoa päästä syömään itse pyydystämät kalat.
Kaloja ei hetkeen kuulunut, eikä vielä toiseenkaan hetkeen, mutta lopulta alkoi hänen olkensa nykiä siihen malliin että vihdoin oli napannut. Ensinmäisenä hän vilkaisi Lettyyn saadakseen nyt jotakin neuvoja ja Letician avustuksien jälkeen saatiin se kala sieltä vedestä pois ja laiturille asti.
Siinä se sitten sätki edelleen kiinni hänen koukussaan ja Rabastan tapitti sitä oikein tietämättä mitä taas tehdä. Tai tiesi hän sen etteivät he sitä noin voisi mukaan ottaa vaan se pitäisi tappaa jotenkin, mutta miten! Kedavralla?
" Hmm.. kuoleeko se ehkä itsekseen?", hän kysyi toiveikkaana.

Leticia naurahti Rabastanin päättäessä puolustaa heidän kalojaan.. ja samassa miehen onkeen jo yksi kala iski varomattomat suunpielensä!
"Varovasti!" Leticia naurahti asetellen oman onkensa nopeasti niin ettei se kaatuisi tai tippuisi veteen ja kiiruhti sitten auttamaan Rabastania. Hänen ohjeistuksellaan Rabastan sai vedettyä suhteellisen isonkin vonkaleen ylös vedestä ja siihen se jäi laiturille pomppimaan.
"En minä tiedä!" hän parahti Rabastanin kysymykselle, "tai tiedän mutta.. äh.." Hakeako halko kylästä? Korkkarilla? Jollain pitäisi mätkäistä kalalta aivot pellolle ennen kuin raukkaparka kituisi siinä hengiltä.
"Me voitais--.." hänen ehdotuksensa jäi kesken kun äkkiä se kalastajaukko syöksyi heidän luokseen ja vetäisi kalaa halolla päähän. Leticia hypähti hieman kauemmas ja ukko nappasi kalan siitä laiturilta. Jotain mutisten mies palasi kalan kera sille omalle pisteelleen ja Leticia vilkaisi Rabastania osaamatta sanoa mitään. Samassa ukko kuitenkin palasi kalan kera ja ojensi sitä heille siistissä paketissa.
"Kiitos," Leticia sanoi saatuaan kalan itselleen. Ukko kysyikin seuraavaksi haluaisivatko he vielä onkia ja jos niin siitä vain. Leticia kohautti hartioitaan ja katsahti Rabastania.
"Ehkä toinen kala vielä?" hän kysyi, "kerran sulla on noin hyvä onni tänään. Saadaan sitten huomenna paistettua kummallekin omat.."

Leticia oli juuri aikeissa ehdottaa kalan tappamiseksi jotakin kun se mies riensi paikalle ja kalautti kalaa halolla päähän. Rabastankin oli siinä rytäkässä perääntynyt kauemmas, mutta kala kyllä oli hengestään päässyt ja päätynyt vieläpä miehen matkaan. Hän vilkaisi nopeasti Lettyyn varmistaakseen, että tuo oli kunnossa eikä siksi tajunnut miehen jo palaavan sen kalan kera takaisin.
" No yritetään saada vielä toinen", Rabastan sanoi ja otti vastaan sen kalan. Ja pyysipä hän vielä sen halonkin jonka mies hieman naureskellen hänelle ojensi ja käski tulla hakemaan jos ei kalaa saataisi hengiltä. Rabastan palasi takaisin onkensa luokse päätään pudistellen. Jo olisi kumma jos hän ei millään saisi kalaa hengiltä, mutta sai kuitenkin ihmisen.
" Ehkäpä nyt tarttuisi vaihteeksi sun onkees vaikka mulla se onni näyttääkin olevan", Rabastan sanoi etsiessään sormiinsa uuden madon ja pujotettuaan sen tälläkertaa hieman nopeammin koukkuun pääsi hän taas jatkamaan onkimista.

Kun toisen kalan yrittämisestä oli päästy yhteisymmärrykseen, Leticia palasi onkensa luo ja kurkkasi aidan yli nähdäkseen mitä hänen koholleen tapahtui mutta ei sille tapahtunut oikein mitään. Siellä se kellui, mihin hän oli sen jättänytkin eikä osoittanut mitään nykimisen merkkejä. Hän vilkaisi Rabastania tuon puhuessa ja naurahti hieman.
"No en tiedä.. Mun kalat on tainnu mennä jo nukkumaan!" hän tarttui onkeensa ja veti koukun ylös.. Vain huomatakseen sen olevan tyhjä!
"Tai sitten ne käyvät syömässä kertomatta siitä mulle!" hän sanoi näyttäen tyhjää koukkua ja kumartui sitten mekkoineen jälleen laiturille tonkimaan sitä toukkapurkkia. Hän haluaisi kyllä pestä kätensä tämän episodin jälkeen!
Saatuaan madon taas koukkuun, hän heitti kohon takaisin järveen ja odotti hetken. Sitten hän vilkaisi Rabastania ja kohoaan.. ja sitten taas Rabastania. Sitten hän hivuttautuikin jo miehen viereen ja hymyili tuolle leveästi.
"Sulla on selkeesti kaikki kalat täällä niin tulin sitten tähän," hän sanoi ja siirsi katseensa taas siihen kohoonsa.

Leticialla ei kuitenkaan napannut ja syykin selvisi naisen vetäessä koukun ylös vedestä. Kalat olivat vain käyneet aterioimassa jäämättä itse nalkkiin ollenkaan! Rabastan vilkaisi taas itsekkin alas, mutta siellä vaikutti niin hiljaiselta, että mies käänsi katseensa uudelleen Lettyyn jääden seurailemaan miten tuo laittoi uuden madon koukkuun. Tuskin oli montaa naista joka kivoilla treffeillä, niin laittautuneena olisi suostunut tällaiseen hommaan kun varmasti muitakin.. siistimpiä vaihtoehtoja olisi ollut.
" Mä luulen, että mun matoni on paljon maukkaampia kuin ne mitä sulla on..", Rabastan ehdotti Letician tultua siihen hänen viereensä ja tönäisi naista hieman olkapäällään.
" Se matokin taisi ihan itsekseen karata", hän kiusoitteli ja kumartui lähemmäs suukottaakseen naisen poskea. Siinä samalla se hänen onkensa alkoi kuitenkin taas nykiä kovasti, mutta vasta suukon annettuaan antoi hän huomionsa ongelle.

Uusi kala ei ollut ihan niin iso kuin edellinen, mutta syötäväksi siitä kyllä riittäisi. Rabastan nappasi nyt itse sen halon ja pian heidän sätkivä kalansa ei ollutkaan enää yhtään niin eläväinen kuin hetki sitten.
" Minä kun sain saaliin niin sä varmaan sitten kokkaat?", Rabastan tiedusteli ja otti sekä kalan että onkensa heidän lähtiessä palauttamaan niitä. Kalan he taas saivat mukaan ja kehuja kunnon saaliista, varsinkin kun ensikertalainen oli kyseessä! Rabastan maksoi miehelle tästä huvista ja saalis mukanaan jatkoivat he matkaa.
" Käydäänko rannalla?", hän kysyi tajutessaan laiturin olevan loppumassa ja rannan alkavan portaiden alapäästä.
" Viedään kalat katsomaan merta vielä viimeistä kertaa".

Rabastanin tönäistessä Leticiaa hieman, Leticia tönäisi tuota takaisin naurahtaen.
"Mun madot kannattaa vapausaatteita," hän sanoi muka kovinkin varmana asiastaan vaikka eiväthän madot nyt mitään aatteita kannattaneet! Ne olivat matoja! Ne söivät ja kaivoivat onkaloita ja olivat kalansyötteinä. Ei siihen touhuun hirveästi aatteita tarvittu.
"Nyt nykii!" Leticia innostui huomatessaan Rabastanin kohon pomppivan ja huomasi vasta sen jälkeen miehen suukon ja siirsi katseensa tuohon. Suukko oli kuitenkin jo annettu ja nyt mies keskittyi saamaan sen kalan ylös sieltä.

Kun kala oli saatu hengiltä, he päättivät lopettaa sen kalastamisen ja palauttivat onget. Rabastanin maksettua, he saivat kalat kotiinvietäviksi ja ne survottiin pakattuina pussiin. Leticia kiitteli kalastajaa, joka huuteli heidän peräänsä kuinka he olisivat koska vain tervetulleita uudestaan kalastamaan.
Leticia hymyili Rabastanille kun he viimein pääsivät eroon siitä ukosta.
"Nyt on kalaa vauvalle," hän sanoi voimatta olla sanomattakaan. Hänestä oli edelleen niin äärimmäisen söpöä että Rabastan luki jotain vauvakirjoja (mitä hän ei tosiaan itse ollut vielä lukenut) ja sen takia syötti hänelle kalaa.
"No minä voin kokata!" hän naurahti ja varpaillaan käyden suukotti miestä samalla kun he kävelivät laituria pitkin.
"Ah, joo," hän sanoi rantaehdotukselle ja sille että kalojen pitäisi nähdä meri vielä viimeisen kerran, "ennen kuin lähtevät täyttämään kalojen suurta tehtävää meidän paistinpannulla." Hän ei edes tajunnut puhuvansa meidän paistinpannusta sanoessaan niin.

Todellakin kalaa vauvalle! Vaikka Letty tuskin söisi molempia kaloja ja hänkin pääsisi maistamaan tuon kokkauksia.
" Kunhan se nyt ei ihan ahneeksi ryhdy tai pian mä saan seistä täällä kalassa joka viikko, että pidetään se kylläisenä", hän sanoi heidän siinä kävellessä ja lopulta he päätyivät sen laiturin päähän ja päättivät lähteä rannalle kävelemään.
Kaloja nyt tuskin kiinnosti enää yhtään mikään, mutta ehkä he näkisivät jotakin. Ainakin näytti olevan niin selkeä sää, että sitä voisiin istua vain katselemaan tähtiä johonkin sopivaan kohtaan.
" Vaikka kyllä mä olen valmis tänne palaamaan kalan haku reissuun jos tarvis on", hän sanoi ja huomasi kyllä sen miten Letty oli puhunut paistinpannusta heidän pannunaan. Sai se kevyen hymyn nousemaan hetkeksi hänenkin kasvoilleen, koska yhteinen paistinpannu pelkästään sai kaiken kuulostamaan niin siltä kuin.. no he asuisivat ja eläisivät tiiviimminkin yhdessä. Vaikka niin ei ehkä koskaan voisi olla.

Rannalla ei ihmisiä niinkään näkynyt. Hyvin kaukana heistä näytti joku toinen pariskunta astelevan rantaviivaa pitkin, mutta nuo nyt olivat niin kaukana että he koskaan ehtisi toisiinsa törmäämään.
" Hyvä sää tähtien katseluun", Rabastan huomatti ääneen sen asian mitä oli jo hetkeä aikaisemmin mielessään todennut ja pysähtyi hetkeksi katselemaan ylös taivaalle.
" Onneksi ei ole täysikuu. Ei ikinä tiedä mitä saattaisi kohdta", hän jatkoi ja muka kovinkin kauhuissaan laski katseensa taas Lettyyn

Leticia hymyili Rabastanin selittäessä kuinka tulisi kyllä kalanhakureissuun jos vauva nyt kovin ahneeksi ryhtyisi ja katsahti sitten miestä tarttuen tuon vapaaseen käteen.
"Ehkä sille kelpaa jokin muukin kuin kala," hän sanoi ja sitten hieman leveämpi hymy syrjäytti hänen aikaisemman hymynsä.
"Ja ehkä se vauva haluaa mieluummin olla isin kanssa kuin syödä kalaa," hän huomautti. Eihän vauva tietysti vielä mitään mistään ymmärtänyt kun oli ehkä.. ehkä viisisenttiä iso tai jotain (ei hän tiennyt). Mutta oli Leticia silti varma että vauva innostuisi enemmän isistä kuin kalasta.
Leticia ei oikeastaan ollut ajatellut sitä ettei heillä välttämättä olisi kovin kummoista tulevaisuutta normaalina perheenä tai olisiko normaalina perheenä oleminen koskaan edes mahdollisuus. Hän oli kai osittain kieltänyt itseään ajattelemasta sitä enää sen jälkeen kun he olivat Rabastanin kanssa sopineet asioista. Ja se että Rabastan vapaa-ajallaan luki joitain vauvakirjoja, se oli hänelle siinä vaiheessa ihan tarpeeksi. Se että hän puhui heidän pannustaan eikä omastaan, oli ehkä hänen alitajuntansa viesti siitä että hän mielsi heidän perheeksi oli maailma nyt sitten millainen tahansa sillä hetkellä.

Rannalle päästyään, Leticia katsahti sinne merelle ja laituria, jolta he olivat juuri poistuneet. Ilta oli jo kunnolla vaihtunut yöksi, muttei laiturin elämä tuntunut yhtään vähenevän. Äkkiä Rabastan pysähtyi ja niin teki sitten Leticiakin katsahtaen miestä ja nostaen katseensa sitten tähtiin. Hän hymyili ja nyökkäsi Rabastanille.
"Uuu niinpä," hän sanoi naurahtaen Rabastanin puhuessa täysikuusta ja siirsi katseensa tähdistä mieheen, "onneksi se on jo pienenemään päin niin ei ole mitään huolta mistään.. ihmissusista."

Rabastan laski hymyillen katseensa hiekkaan siinä heidän kävellessään ja Lettyn sanoessa miten vauva ehkä halusi kalan sijasta mieluummin olla hänen kanssaan. Harmi vain, että kalojen lähettäminen paikalle oli helpompaa kuin hänen paikalla oleminen. Mikä oli todella harmillista, mutta hän tulisi jokaisen vapaan tuntinsa ja minuuttinsa viettämään Letician luona.. kaikista riskeistä huolimatta.

Täysikuun mukanaan tuomista harmeista ei onneksi sinä iltana ollut vaaraa. Ihmissusi nyt oli viimeinen asia minkä hän halusi sinä iltana kohdata. Hän ei halunnut ottaa selvää mitä ihmissuden purema mahdollisesti saisi aikaan vauvassa.. tai kuinka nopeasti sellainen saisi syötyä heidät.
" Niitä minäkin tässä ajattelin", Rabastan myönsi hymyillen ja etsi katseellaan sopivan kuivan kohdan mihin voisi pysähtyä istumaan. Hän taputti sitä paikkaa vierellään ja kun Leticia oli päässyt hänen vierelleen tarttui hän taas naisen käteen ja jäi vain katselemaan jonnekkin merelle.
" Pystyisitkö sä harkitsemaan meidän puolelle liittymistä nyt kun.. on vauva tulossa?", hän äkkiä kysyi Lettyltä. Olihan hän tätä asiaa miettinyt itse jo jonkin aikaa nyt, mutta sen asian puheeksi ottaminen ei vain ollut niin helppoa. Varsinkin kun hän tiesi Letician mielipiteen jo ennestään, mutta nyt olivat asiat hieman muuttuneet.
" Elämä voisi olla hieman helpompaa.. meidän ei tarvitsis tapailla salaa ja me voitaisiin olla.. perhe", Rabastan sanoi ja käänsi katseensa vihdoin Leticiaan.

Leticia istuutui Rabastanin viereen siihen hiekalle ja suki mekkonsa hieman paremmin siihen jalkojensa päälle. Rabastanin tarttuessa taas hänen käteensä, hän siirsi hymyillen katseensa mieheen. Mutta se mitä mies kysyi, sai hymyn muuttumaan hieman haikeammaksi eikä hän vastannut ennen kuin Rabastan oli puhunut koko asiansa ja jäi odottamaan häneltä jotain vastausta. Ja silloinkin Leticia oli hetken hiljaa miettien mitä sanoisi. Ei hän tietenkään voinut siirtyä vastapuolen puolelle! Mutta kun Rabastan toi asian ilmi vauvan kannalta, se kaikki oli kerralla niin paljon vaikeampaa sanoa.
"Mä niin toivoisin että mä voisin," hän vastasi katsellen niitä heidän käsiään ja oli taas hetken hiljaa. Sitten hän nosti katseensa Rabastaniin.
"Mutta kun se ei ole niin helppoa," hän sanoi hiljaa, "mä en.. kuulu sinne. Ja se tarkottais koko mun elämän muuttumista niin paljon. Mitä mun perhe sanoisi? Mä menettäisin työni ja ystäväni ja.." Hän vaikeni huokaisten ja pudisti hieman päätään.
"Ja mä.. olen jo tehnyt sen valinnan joskus," hän lisäsi huokaisten ja siirsi katseensa sinne merelle ja valaistulle laiturille. Ei hän voisi liittyä enää kuolonsyöjiin. Hän kantaisi sitä merkkiä koko loppuelämänsä ja se vaikuttaisi kaikkeen mitä hän tekisi.
"Mä rakastan sua," hän kuiskasi katse laiturin ja meren rajamailla, "ja mä haluan perheen, mutta.. en mä voi." Hän vilkaisi Rabastania ja laski katseensa heidän käsiinsä. Hän ei halunnut käydä tätä keskustelua, koska pelkäsi että siitä aiheutuisi taas yksi riita kun edellisestä oltiin vasta toipumassa. Eikä hän halunnut riidellä enää! Mitä vauvakin ajattelisi jos vanhemmat vain riitelisivät..

Rabastan tiesi kyllä jo ennen kuin oli mitään kysynyt, että mikä se vastaus tulisi olemaan ja sen pitkän hiljaisuuden aikana hän ehti jo hieman katumaan sitä että oli mennyt kysymyksen esittämään edes. Letician vastaus oli lopulta juuri sellainen mitä hän oli osannut odottaa ja mies nyökkäsi hieman vilkaistessaan Lettyyn.
Ymmärsihän hän naisen tilanteen ja sen, että jos tuo olisi päättänyt vaihtaa puolta menettäisi tuo samalla kaiken muun vain saadakseen tavallisen perheen. Hän rutisti Letician kättä hieman lujempaa ja käänsi kevyt hymy kasvoillaan katseensa naiseen tuon saatua sanottua sanottavansa.
" Mä rakastan sua myös ja ymmärrän hyvin sun päätökses. Helppoahan kaikki olis sen jälkeen ollut, mutta.. jos me tähänkin asti ollaan pärjätty niin eiköhän jatkossakin. Silti sen pikkusen on varmasti hyvä olla. Voisihan sitä kasvaa huonommissakin olosuhteissa", Rabastan sanoi ja suukotti Letician poskea. Hän ei siltikään voinut olla ajattelematta sitä, että mitä jos.. kun! Voldemort nousisi kunnolla valtaan ja ministeriöllä ja kenelläkään muullakaan olisi enää mitään valtaa. Se ajatus pelotti hieman vaikka hänen kannaltaan se olisi mitä parhain. Lettyn kannalta kun se ei taas olisi.
Asiat voisivat tietysti mennä myös pieleen hänen kannaltaa, mutta ei sitä ajateltu. Hän oli niin varma, että Voldemort tulisi vielä pitämään velhokansaa otteessaan joten mitä pelättävää hänellä oli?