Pelkoa ja vilunväreitä

[Pelin tapahtuma-aika on 11.9.1993, jos sopii. Eli mukaan siis prof. Kalkaros! :D]

Neville laahusti pitkin Tylypahkan käytäviä, hitaasti kohti tyrmiä ja professori Kalkaroksen luokkahuonetta. Hän ei haluaisi mennä, mutta oli pakko. Jo toisen vuoden keväällä Neville oli päässyt läpi taikajuomista vain hilkulla. Keväällä professori Dumbledore ja Neville isoäiti olivat sopineet, että Neville tarvitsisi tukiopetusta seuraavana lukuvuonna. Taikajuomat olivat Nevillelle yhtä tuskaa, eikä asiaa parantaisi todellakaan viime viikolla tapahtunut mörköjä käsitellyt pimeyden voimilta suojautumisen oppitunti. Nevillen pahin pelko, nimittäin itse professori Kalkaros, oli ilmestynyt vanhasta kaapukomerosta, ja heidän opettajansa professori Lupinin käskystä Neville oli pukenut mörkö-Kalkaroksen isoäitinsä vaatteisiin. Ei ollut ihme, että Neville oli melkein onnistunut sulattamaan noidankattilansa viimekertaisella liemien tunnilla, koska hän oli niin hermostunut. Kalkaros oli varmasti saanut kuulla siitä, mitä opettajainhuoneessa oli tapahtunut. Ja nyt Neville-parka joutui menemään taikajuomien tukiopetukseen, jossa hän olisi kahdestaan Kalkaroksen kanssa! Neville ei keksinyt mitään kamalampaa.

Neville lähestyi uhkaavasti tyrmiä. Laskeutuessaan rappusia, ilma viileni jatkuvasti ja se alkoi tuntua kosteammalta. Neville ei ollut varma, tärisikö hän kylmästä vai pelosta. Pian hän olisi kahdestaan Kalkaroksen kanssa, ja siitä ei hyvää seuraisi. Pieni uhma nousi Nevillen päähän jostain takaraivosta. Mitä sitten, jos hän oli pukenut mörölle isoäidin vaatteet? Lupin oli käskenyt häntä tekemään niin. Tällaiset ajatukset kuitenkin katosivat hyvin nopeasti Nevillen päästä, kun Kalkaroksen ovi oli vain muutaman metrin päässä. Neville astui oven taakse ja huokaisi syvään. Hänellä ei ollut vaihtoehtoja. Jos hän ei menisi tukiopetukseen, sekä professori Dumbledore että Nevillen isoäiti saisivat tietää, ja ainakin jälkimmäinen suuttuisi. Ties vaikka hän vastaanottaisi jälleen räyhääjän aamupostin mukana. Neville ei haluaisi hävetä silmiä päästään hänen isoäitinsä huutaessa kurkku suorana. Neville keräsi kaiken rohkeutensa, jota ei paljoa tällä hetkellä ollut jäljellä, ja koputti oveen. Hän oli pari minuuttia aikaisessa, vastoin tapojaan, mutta tiesi, että epämukavia asioita ei kannattaisi lykätä, sillä se kostautuisi. Neville jäi odottamaan vastausta oven takaa, toivoen että Kalkaros ei olisi hirvittävän vihainen. Keskittymään Neville ei kuitenkaan pystyisi, sen hän tiesi jo nyt.

[Ja täältä tullaan =)]

Severus Kalkaros istui työhuoneessaan päytänsä takana olevassa suuressa, mustassa tuolissaan. Hänellä oli edessään muutamia taikajuomia käsitteleviä kirjoja, joita hän oli aikaisemmin aikansa kuluksi lueskellut ja pistänyt mieleensä mahdollisimman vaikeita liemiä, joita voisi yrittää opettaa Longbottomoin pojalle. Tai opettaa ja opettaa. Ei se hölmö rohkelikko kuitenkaan mitään osaisi tehdä vaikka kädestä pitäen opastaisikin. Miehestä oli turhuttavaa katsella sellaisten surkeiden oppilaiden säheltämistä tunneillaan, eikä hän missään määrin arvostanut alisuorittajia. Varsinkin kun Longbottom pääsi usein kursseista läpi vain näsäviisaan Grangerin avustuksella. Totta puhuen Severus ei olisi välittänyt pätkääkään rohkelikkopojan tukiopettamisesta, jollei tässä olisi tajoutunut samalla myös oiva hetki vähän ojentaa sitä hölmöä poikaa. Miehen korviin oli kantautunut kertomuksia kolmosluokkalaisten Pimeyden voimilta suojautumisen tunnista, jolla he olivat käsitelleet mörköä. Longbottomin mörkö oli puheiden mukaan ottanut Kalkaroksen hahmon. Tämä seikka olisi voinut olla osittain hauskakin, mutta siitä mies ei pitänyt mitä Longbottom oli tehnyt mörölle. Tuntui hieman siltä kuin Severuksen kustannuksella olisi pidetty hauskaa vaikkei mies itse ollutkaan oikeasti ollut läsnä. Sellaisesta ei kuitenkaan voinut ketään määrätä jälki-istuntoon, mutta tukiopetusta kukaan ei voinut kieltää. Ei ainakaan liemien tukiopetusta Longbottomilta, joka todella sitä olisi tarvinnutkin.

Severus nosti kyynärpäänsä pöydälle ja risti sormensa vahtoen samalla huoneensa ovea. Kello raksutti ja pian pojan pitikin jo saapua. Jollei se laiska rohkelikko päättäisi myöhästyä. Siinä tapauksessa mies ei varmastikaan antaisi minkäänlaista armoa vaan pistäisi pojan tuskailemaan kaikken vaikeimpien liemien parissa. Severus mietti hetken kauanko hän jaksaisi katsella toisen sähläilyä kyllästymättä, mutta toisaalta ei hänellä ollut muitakaan tärkeitä suunnitelmia ja tästä tukiopetuksesta saattaisi mitä luultavimmin kehkeytyä oikein miellyttävä kokemus. Tosin vain hänelle, Longbottomille tuskimpa. Mies havahtui ajatuksistaan kuullessaan koputusta oveltaan, ja jopa muutamaa minuuttia etuajassa! Olikohan poika jo nyt niin peloissaan, ettei ollut tohtinut ottaa minkäänlaista myöhästymisen riskiä. Severus ei vastannut heti vaan asetteli ensin kaikessa rauhassa pöydällään olevat kirjat siististi pinoon ja otti sitten jälleen aikaisemman asentonsa ja naulasi katseensa huoneen oveen.
"Sisään." hän sanoi matalalla äänellä, mutta kuitenkin niin kovaa, että se varmasti kuului oven ulkopuolelle.

[Sori, kesti vähän luultua kauemmin vastata. Viikonloppu viuhahti taas niin vauhdilla ohi... Mutta tässä nyt kuitenkin jotain vastausta, taisi kyllä jäädä vähän lyhyeksi.]

Se lyhyt hetki, jonka Neville joutui odottamaan professori Kalkaroksen oven takana ennen kuin tämä vastasi koputukseen, tuntui ikuisuudelta. Kun sisältä vihdoin kuului käsky astua sisään, Neville työnsi oven auki. Heti ensimmäiseksi nähtyään opettajansa istumassa työpöytänsä takana, Neville kuvitteli hänen päähänsä suuren hatun. Ajatus olisi luultavasti ollut äärimmäisen huvittava, jos tilanne olisi ollut toinen tai kyseinen opettaja vähemmän pelottava. Nyt ajatus sai Nevillen olon vain huonommaksi, ja naurun sijasta hän olisi voinut huutaa epätoivosta.

Neville asteli lähemmäs huoneen etuosaa, ja tervehti samalla opettajaansa. ”Iltaa, professori Kalkaros” Neville sanoi katse lattiassa. Hän aikoi välttää katsekontaktia niin pitkään kun pystyi ja käyttäytyä mahdollisimman neutraalisti. Ensimmäisessä ei luultavasti olisi ongelmia, mutta ennemmin tai myöhemmin Neville menettäisi pelosta johtuvan tilan, jossa hän teki asiat kuin unessa. Silloin hän alkaisi pelätä entistä enemmän, ja joko tiputtaisi jotain tai onnistuisi muuten pilaamaan kaiken. Se olisi väistämätöntä. Neville istui tuolille, jolla hän oli aikaisemmillakin tukiopetuskerroilla istunut, ja alkoi kaivaa laukkuaan. Hän otti sieltä hitaasti liemien oppikirjan, pergamenttia, mustetta ja sulkakynän. Neville asetteli ne huolellisesti, hieman tärisevin käsin tosin, pöydälle ja jäi odottamaan, että Kalkaros sanoisi jotain. Neville ei voinut muuta kuin toivoa, että päivän aihe ei ollut mitään mahdottoman vaikeaa, vaikka hän kyllä tiesi, että Kalkaros luultavasti laittaisi hänet valmistamaan jotain taikajuomaa, jota edes seitsemäsluokkalaiset eivät osaisi tehdä. Alistuneena kohtaloonsa Neville huokaisi hyvin hiljaa, ja nosti katsettaan hieman pöydän pinnasta, varoen kuitenkin edelleen visusti katsomasta Kalkarosta silmiin tai edes kasvoja kohti.

[Aa anteeksi! Minullakin meni todella kauan nyt tämän vastaamisen kanssa. Täytyy myöntää, että muutamaksi päiväksi jopa unohdin ropen koulukiireiden lomassa. Nyt ryhdistäydyn ]

Severus seurasi katseellaan nuorta poikaa tämän avatessa huoneen ovea ja astuessa sisään. Miehen suupieli nyki hieman kun hän yritti pidättää naurua huomatessaan Longbottomin pelokkaat liikkeet ja maahan painetut kasvot lähestyvän askel askeleelta. Toisaalta Severus olisi luultavasti voinut hymyillä kuinka leveästi tahansa, ei tuo poika olisi sitä huomannut kun tämän katse taisi nähdä ainoastaan vain huoneen kylmän lattian. Poika tervehti Severusta ja miehen hymy vaihtui halveksivaan nyrpistykseen. Rohkelikko ei uskaltanut edes tervehtiessään katsoa opettajaansa silmiin. Miten raukkamaista ja säälittävää. Sai poika luultavasti kiittää onneaan, että sattui olemaan rohkelikko ja sen Potterin pojan kaveri. Muutenhan tuollainen raukka olisi varmasti ollut sen salamapää saapastelijan kiusattujen listalla... Niin kuin hän oli ollut Jamesin. Hölmön itseääntäynnä olevan rohkelikon, joka nyt vain sattui pitämään toisten kiusaamisesta. Jospa Severus olisi jo silloin ollut niin taitava ja kehittynyt velho kuin aikuisena... Hän olisi varmasti kurittanut Jamesia.

Severus hätkähti pikaisesti ajatuksistaan ja kiinnitti huomiota taas Longbottomiin kun tämä asteli tuolille istumaan ja alkoi kaivaa tavaroita laukustaan.
"Iltaa... Longbottom." mies sanoi hitaasti hyytävällä äänellä ja laski sitten katseensa sivellen muutamaa pöydällä olevaa kirjaa kuin miettien mitä hän tahtoisi tänään opettaa pojalle. Hetken mietittyään hän valitsi yhden tummakantisen kirjan, jota mies sitten selaili laiskan oloisesti löytääkseen oikean sivun. Severus tiesi kyllä tasan tarkaan mitä sivua hän haki, mutta nautti enemmän tästä painostavasta hiljaisuudesta, joka varmasti ahdistaisi oppilasta.
"Noniin. Suunnittelin, että voisit tänään yrittää valmistaa Älynteroitusliemen. Siitä jopa voisi olla sinulle paljon hyötyä... Mikäli vain onnistut tässä." mies nousi tuoliltaan ja asteli Longbottomin pöydän toiselle puolelle. "Ohje löytyy oppikirjastasikin. Jos herra Longbottom vain osaa käyttää sisällysluetteloa. Kai tiedät mikä se on? Vai pitääkö minun sekin sinulle opettaa." mies jatkoi kumartuen lähemmäs poikaa tuima ilme kasvoillaan. Sitten hän vetäytyi taaemmas ja otti muutaman askeleen kohti yhtä seinän vieressä olevaa hyllykköä ja poimi sieltä erään purkin katsellen sitä hajamielisesti. Hän oli alunperin suunnitellut teetättävänsä pojalla paljon vaikeamman juoman, mutta sellaisen valmistamisessa, tai yrityksessä valmistaa menisi varmaan koko yö ja Longbottomin taidot tietäen, se voisi myös olla jopa hengenvaarallista.

"Osaat ehkä itse lukea ohjeet ja etsiä tarvikkeet juomaa varten. Minä olen tässä koko ajan seuraamassa niin voin aina neuvoa sinua tarvittaessa, "mies selitti katsoen nyt jälleen suoraan poikaan äänessää ehkä enemmän ivaa kuin minkäänlaista ystävällisyyttä, "Parempi aloittaa saman tien vai mitä? Ettei tässä vain tuhraannu koko yö. Annan sinulle kyllä vielä kotiläksyjäkin tästä aiheesta... Teet esseemuodossa omakohtaisen selvityksen tämän liemen valmistamisesta... Huomiseksi." mies pakotti itsensä jälleen pidättämään hymynkarettaan. Katsotaan ajattelisiko poika tämän jälkeen häntä enää yhtään hupaisana ruma kolttu yllään.


/Löysin netistä tämän loitsun ohjeet, voine olla hyödylliset :

Älynteroitusliemi XXX (keskivaikea)
- Kulhollinen pillerikuoriaisia
- Inkiväärin juurta
- Vyötäisen sappea
Väri: Sininen

Ohje: Murskaa pillerikuoriaiset ja pilko inkiväärin juuret. Pane ne sen jälkeen kattilaan. Kaada vyötäisen sappi sekaan ja hämmennä. VALMIS! /

[Munkin täytyy yrittää ryhdistäytyä... Ja kiitos tuosta ohjeesta, oli todellakin avuksi! :)]

Opettajan ääni oli juuri niin hyytävä kuin Neville oli odottanutkin, ja se sai hänet melkein kananlihalle. Neville istui tuolillaan hiljaisuudessa ajan, joka tuntui aivan liian pitkältä. Miksi hänen täytyi olla niin säikky? Miksi taikaliemet olivat niin vaikeita, ettei hän millään pystynyt ymmärtämään miten niitä kuuluisi tehdä? Ja miksi, miksi taikaliemien opettaja oli koko koulun pelottavin velho? Nevillen päässä pyöri kysymyksiä, joita hän oli usein miettinyt kun hän oli saanut kuulla huonosta koulumenestyksestään joko joltain opettajalta tai isoäidiltään. Vihdoin, pienen ikuisuuden jälkeen Kalkaros löysi kirjastaan, jonka sivujen kääntymistä Neville oli seurannut hajamielisesti, oikean sivun ja puhui. Neville yritti sivuuttaa pienet loukkaukset hänen älykkyyttään kohtaan kuvitteellisella olankohautuksella, mutta hän tiesi että muistelisi niitä vielä pitkään. Neville vilkaisi ylöspäin ja melkein kohtasi opettajansa katseen. Ilme noilla kasvoilla näytti kylmältä ja välinpitämättömältä. Neville ojensi kätensä kohti oppikirjaansa ja melkein tiputti mustepullonsa lattialle. Onneksi se jäi kuitenkin juuri pöydän reunalle niin, että hän sai sen vielä pelastettua. Korjausloitsu ei varmasti olisi tässä mielentilassa onnistunut. Neville avasi sisällysluettelon ja alkoi etsiä sieltä älynteroituslientä. Löydettyään liemen nimen luettelosta, Neville selasi oikealle sivulle. Juuri kun hän oli löytänyt oikean sivun, opettaja alkoi taas puhua. Kalkaroksen käskiessä aloittaa heti, Neville nyökkäsi alistuvasti. Ja jäi kuuntelemaan jatkoa. Hänen jo valmiiksi huono mielialansa ei parantunut yhtään, kun loppuilta täytyisi vielä viettää esseen parissa. Luultavasti siitäkin tulisi hylätty, koska Neville oli aika varma että liemi ei onnistuisi.

Neville siirsi nyt katseensa oppikirjaansa ja luki ohjeet läpi kertaalleen. Hän alkoi kerätä aineksia valmiiksi pöydälleen, ottaen osan omista varastoistaan ja hakien osan opettajan varastosta. Neville yritti olla rauhallinen ja keskittyä, mutta se tuntui uskomattoman vaikealta. Neville kompastui matkalla takaisin paikalleen ja tiputti muutaman pillerikuoriaisen kulhosta lattialle. Hän kumartui noukkimaan ne nopeasti, onneksi hän ei ollut sentään kaatunut ja levittänyt kaikki lattialle. Päästessään takaisin pöytänsä ääreen, kaikki ainekset olivat kasassa ja Neville vilkaisi taas kirjaansa. Ensimmäinen ohje oli murskata pillerikuoriaiset, ja Neville ryhtyi heti toimeen. Nevillen kädet tärisivät hieman, ja hän melkein tunsi polttavan katseen niskassaan, sillä hän oli varma että Kalkaros vahti hänen jokaista liikettään tummilla silmillään. Neville ei tiennyt, johtuivatko kylmät väreet opettajan katseesta vai vain siitä, että tyrmissä oli kylmä.

[Argh! Nyt on kyllä ollut niin pitkä pelitauko minulla ettei mitään rajaa! Koulussa kun joutuu istumaan keskimäärin 5-6 tuntia koneella ja siihen vielä kotityöskentely päälle niin eipä jää paljon intoa enää muuten hengailla koneella! Olen todella pahoillani!]

Severus katseli hetken nuoren rohkelikkopojan toimia tämän kerätessä tarvittavia aineksia lientä varten. Hän piti erityisen tarkkaa vahtia varsinkin silloin kun poika kävi hakemassa osan tarvikkeista hänen varastostaan. Severus toivoi Longbottomin osaavan olla sen verran varovainen, ettei tämä onnistuisi rikkomaan mitään arvokasta koheltaessaan. Ei sillä, etteikö siitäkin sitten aina voisi rankaista lisää (ja se varmasti miellyttäisi Severusta entisestään), mutta ajatus joutua taas pian istuttamaan tuota sähläävää surkimusta jälki-istunnossa ei tällä hetkellä tuntunut enää kovinkaan miellyttävältä. Mies rupesi miettimään mitä kaikkea hän tälläkin hetkellä olisi voinut olla tekemässä, jollei olisi täällä pitämässä jälki-istuntoa. Toisaalta hetken mietittyään hän totesi, ettei hänellä kyllä oikeastaan olisi ollut mitään muutakaan tekemistä. Tämä jälki-istunto voisi toimia hänen tämän illan viihdykkeenä. Mikäs voisikaan olla sen mukavaa kun kurittaa nuoria osaamattomia oppilaita. Varsinkin jos he olivat jotain näsäviisastelevia rohkelikkoja. Salaa mielessään Severus toivoi Longbotomin epäonnistuvan liemensä kanssa. Mikä luultavasti olikin hyvin todennäköistä. Severus voisi jopa pakottaa pojan juomaan omat litkunsa... Ensin tietenkin oli varmistettava, ettei siitä olisi liiallisia haittavaikutuksia, mutta toisaalta piti olla varsinainen ihmeiden tekijä, jos aikoi saada Älynteroitusliemestä myrkyllisen. Pahimmassa tapauksessa se saattaisi ehkä vaikuttaa päinvastaisesti ja saada juojansa muuttumaan entistä yksinkertaisemmaksi ja typerämmäksi, mutta sekin oli vain väliaikaista.

Severus havahtui ajatuksistaan kuullessaan pientä kolinaan Longbottomin kospastuttua ja pudotettua muutaman kuoriaisen kulhosta lattialle. Huomaamaton, kolkko hymy kohosi miehen kasvoille ja hän köhaisi avaten kurkkuaan.
"Ehkä seuaavalla jälki-istunnolla voisin opettaa sinut tekemään jonkin juoman, joka parantaisi huolellisuuttasi. Ja vaikkapa myös tasapainokykyäsi." mies tokaisi hieman ivalliseen sävyyn ja käveli sitten Longbottomin pöydän viereen katselemaan silmä tarkkana pojan työskentelyä. Hänen kasvoillaan oli tuima ja arvosteleva ilme.
"Suosittelen murskaamaan kuoriaiset oikein hyvin. Jos sinun ruipeloista käsistä vain voimia riittää sellaiseen työhön." hän jatkoi kylmää irvailuaan. Ehkä Longbottom saattaisi kyllä valittaa hänen käytöksestään jollekin toiselle opettajalle, mutta Severus tuskin saisi muuta kuin korkeintaan huomautuksen siitä, että voisi olla hieman ystävällisempi oppilaita kohtaan. Toisaalta saattoi olla niinkin, että poika ei edes uskaltaisi mainita koko jälki-istunnosta kenellekään.

[Nyt kun vihdoin olen saanut vähän koulujuttuja pois alta niin ehdin vastaamaan. :) Anteeksi viivästys!]

Neville ei millään saanut mielestään opettajansa piikittelyjä ja se ei missään tapauksessa helpottanut keskittymistä. Kun Kalkaros neuvoi Nevilleä murskaamaan kuoriaiset hyvin, hän ehti jo hetken uskoa että olisi saanut pelkän neuvon, mutta mieliala laski äkkiä. Eihän hän edes ollut mikään ruipelo, ei tosin mikään lihaskimppukaan. Toisaalta, Kalkaroksen piikittelyt osuivat lähes aina oikeaan, joten Neville tuli mielessään siihen tulokseen että hänen kätensä tosiaan ovat ruipelot. Neville nyökkäsi nopeasti ja jatkoi kuoriaisten murskausta. Saatuaan kuoriaiset murskattua, hieman epätasaisesti tosin, mutta parempaan hän ei pystynyt, Neville siirsi kuoriaiset syrjään ja ryhtyi pilkkomaan inkiväärinjuurta. Hänen veitsensä oli hieman tylstynyt ja se vaikeutti pilkkomista paljon. Touhu näytti luultavasti kömpelöltä ja Neville olisi luultavasti itsekin nauranut itselleen, jos tilanne olisi ollut toinen. Nyt hän kuitenkin vain yritti saada juuret mahdollisimman tasaiseksi ja pieneksi silpuksi, jotta liemi onnistuisi.

Pilkkoessaan inkiväärinjuuria Neville onnistui kerran tai pari nirhaisemaan omia sormiaan veitsellä. Isompia haavoja veitsi ei onneksi saanut aikaan, mutta ihon rikkoutuminen aiheutti kuitenkin pieniä vingahduksia ja säpsähdyksiä. Nevillen mieliala oli alempana kuin mitä se oli pitkään aikaan ollut. Hän tiesi, että Kalkaros huvittuisi siitä, miten Neville satutti itseään ja luultavasti juoruaisi siitä muille. Pian koko luihuisen tupa tietäisi hänen kömmähdyksistään. Neville toivoi hartaasti, että pääsisi pian pois, vaikka tiesi että liemen valmistamiseen menisi vielä aikaa.