Mistä näitä kiltalaisia oikein tulee?

// Sirius siis tänne näin Tapahtuma-aika: ke 13.9.1995, noin klo 20.00 \\

Leon hengitti raskaasti. Hän saattoi maista oman verensä suussaan, tuntea käsivarrestaan ja kyljestään vuolaana virtaavan lämmön, joka parhaillaan teki lähtöä hänen ruumiistaan. Irvistäen hän ponnistautui jaloilleen ja kutakuinkin ryömi eteenpäin sentti kerrallaan, toistellen mielessään itselleen selviävänsä tästä jollain yliluonnollisella tavalla. Hänellä oli aina ollut hyvä tuuri.
Se vain, että tällä kertaa kuolonsyöjien minimaalisemmaksi suunniteltu - mutta silti kaikesta päätellen varsin tarkkaan suunniteltu - hyökkäys oli tullut hänelle täytenä yllätyksenä ja sen myöntäminen nolotti auroria, joka oli uskonut kokeneensa paljon ja osaavansa varautua tapahtumiin.
Hän oli olettanut, ettei mikään voisi säikäyttää häntä näin perinpohjaisesti. Ettei mikään voisi tulla hänelle tällaisena yllätyksenä.
Hän oli onnistunut kaatamaan muutaman kuolonsyöjän, muttei ollut läheskään varma siitä oliko saanut nämä hengiltä vai ainoastaan tajuttomiksi.

Leon oli auroriksi poikkeuksellinen, siinä missä velhoksikin. Taikasauvat olivat hänen käsityksensä mukaan hienostelijoille, joskaan hän ei kyseenalaistanut tuota valintaa. Hän itse oli ainoastaan mieltynyt tikareihinsa ja niistä oli enemmän selvää vahinkoa kuin joistain pahuksen loitsuista. Nuo kusipäät ansaitsivat tuntea tuskaa, siinä se.
Leon veti itsensä lähimmän nurkan taa ja kohottautui väenvängällä istuma-asentoon. Hänen täytyi päästä pois täältä. Auroriksi vannoutuneena, kuolonsyöjien tappamiselle uskoutuneena hän ei olisi tahtonut myöntää sitä, mutta hän oli nyt aivan liian heikko jatkaakseen taistelua tusinaa kuolonsyöjää vastaan.
Leon siirsi uupuneena verisiä hiuksia silmiltään ja pohti vain sekunnin sadasosan ajan voimiensa riittävyyttä ennen kuin kaikkoontui siihen ensimmäisenä mieleensä tulevaan, tarpeeksi turvalliseen paikkaan; Kalmanhanaukio 12:sta.

Aurori mätkähti vaimeasti älähtäen kovalle lattialle kykenemättä pitelemään itseään hetken vertaa pystyssä. Veri tahrasi eteisen maton, mutta Leon viis välitti siitä. Hän sipaisi kielensä kärjellä alahuulensa rohtunutta ihoa, ei niinkään hienostelusyistä, ainoastaan keskittyäkseen ja ojensi yhä tikaria tiukasti kiinni pitelevän kätensä eteensä kuin apua hakien.
Ja toisaalta...Hän ei ollut niinkään varma siitä, oliko Mustan suvun perillinen tietoinen siitä, kuka hän edes oli, mutta uskoi tämän olevan tietoinen siitä, että joku Feeniksin Killan jäsenistä käytti tikareita aseinaan. Se nähtiin usein varsin huvittavana seikkana ja sitä tykättiin levittää ympäriinsä, jotta porukka saattoi yhdessä naureskella hänen 'typeryydelleen'.
Pimeyden Piirtoakaan tämä ei hänen käsivarrestaan löytäisi, kaiketi sekin jo riittäisi todisteeksi?

Leon huokaisi ja tuijotti hetken ajan mattoa kasvojensa edessä ennen kuin maailman hänen ympärillään sumeni ja hän menetti tajuntansa, lyöden otsansa samalla eteisen lattiaan.

Siriuksen ilta oli kulunut lähinnä Päivän profeettaa selaillen. Sekä sen aamuista, että edellisten aamujen lehtiä. Mies oli päättänyt aikansa kuluksi lukea jokaisen turhaakin turhemman jutun jos ne vaikka osottaituisivatkin jokseenkin tärkeiksi. Mitään ei kuitenkaan ollut paljastunut monista turhaakin turhemmista jutuista, mutta oli Siriuksen myönnettävä että oli sentään jotain oppinut lukiessaan. Toisaalta mihin hän tarvitsi tietoja eri luutien nopeuksista kun tuskin koskaan pääsisi edes lentämään enää! Tuskin koskaan pääsisi jalallaankaan kunnolla astumaan ulos tästä kirotusta talosta. Saattoihan sitä elätellä toiveita siitä, että hänen nimensä puhdistuisi nopeasti tai ehkä ne keksivät luutia koirille.

Mies taitteli edessään lojuvan tuoreimman painoksen kasaan ja viskasi muiden profeettojen seuraksi hyvin huteraan lehti pinoon. Aika Kalmanhanaukiolla oli todella kävi pitkästyttäväksi vaikka välillä talossa porukkaa lamppasikin. Kaikilla vain oli niin kiire toimittaa omia hommiaan, että harvoin kenellekkään jäi aikaa jakaa juoruja hänen kanssaan teekupposen äärellä. Sirius sai ilmeisesti tyytyä vain lukemaan päivien tapahtumista lehdistä joista koskaan tiennyt kuinka oikeassa nuo olivat. Syvään huokaistuaan tuo työnsi tuolinsa kauemmas pöydästä ja nousi ylös voidakseen kiehauttaa itselleen pannullisen teevettä. Maistui se tee yksin ollessaankin vaikka seurassa tietysti paremmalta..

Saatuaan vasta veden valutettua kuluneeseen vanhaan pannuun tuo kuuli eteisen suunnalta mekkalaa ja tajusi oitis jonkun tupsahtaneen paikalle vaikka ei kyllä muistanut kenenkään Kiltalaisen maininneen tulostaan. Toisaalta tupsahtelihan noita tosiaan välillä ilman mitään ilmoittamistakin. Laskettuaan pannun käsistään mies veti kuitenkin varmuudeksi sauvansa esiin ennen kuin siirtyi hiljaa keittiöstä kurkistamaan mikä tai ketä hänen eteiseensä oli oikein ilmestynyt. Sauva ojossa tuo lähestyi lattialla makaavaa hahmoa koska kaukaa hän ei ainakaan ollut tunnistanut tuota, mutta pakkohan tuon oli kiltalainen olla? Eihän kuolonsyöjä voinut tänne ilmiintyä..
Siriuksen katse liikkui nopeasti tuon lattialla makaavan mytyn yllä ja mies koitti kovasti löytää tuosta jotakin tuttua mikä todistaisi nuorukaisen kuuluvan heihin kunnes äkkäsi tuon ojennetussa kädessä kiiltävän esineen tikariksi. Hän oli viimeksi edellisenä päivänä kuullut aamiasta hotkiessaan miten Tonks ja joku toinen aurori olivat jutelleet jostakin aurori nuorukaisesta ja tämän typeristä tikareista.

Hiukan vielä hämmentyynenä Sirius kyykistyi nuoremman miehen vierelle tajuten tuon olevan aika heikossa hapessa ja ilmeisesti oli myös tajunsa menettänyt. Ilmiintyminen oli tainnut viedä viimeiset mehut tuosta. Mies suoristi selkänsä ja sen enempää aikailematta kutsui Oljon paikalle ja antoi tuolle käskyn viedä aurorin yläkerran huoneeseen ja hoitaa tuon ruhjeet niin hyvin kuin osasi. Siriuksen oli pakko myöntää, että luotti mielummin tämmöisessä Oljoon ennemmin kuin olisi itse alkanut säheltämään mitään. Oljo otti käskyn vastaan isännältään joskin ei kovin mieluusti ja kotitontun kadottua vierellään leijuvan kehon kanssa portaisiin Sirius palasi mietteliäänä takaisin keittiöön.

Ainakin hän voisi sen verran avittaa, että laittaisi teevettä kahdelle hengelle.

Leon palasi tajuihinsa myöhemmin. Hän ei tiennyt kuinka kauan aikaa tajuntansa menettämisestä oli, mutta ainakin hän tiedosti lepäävänsä huomattavasti eteisen lattiaa pehmeämmällä alustalla.
Aurorilta vei hetken aikaa muistaa aiemmat tapahtumat, mutta niiden palatessa hänen mieleensä, hän samoihin aikoihin tiedosti myös paidattomuutensa ja ihoaan vasten tuntuvan kylmyyden. Leon raotti silmiään ja sipaisi toisella kämmenellä hiuksia kasvoiltaan. Ihonsa tuntui yllättävän puhtaalta kun otti huomioon sen, että hän oli saanut aika tavalla turpiinsa kuolonsyöjäjoukkiolta.
Olisihan hänen toisaalta pitänyt osata varautuakin moiseen. Tuskin kuolonsyöjät olivat kovinkaan innoissaan suunnitelmiensa sabotoimisesta ja toisaalta tovereidensa tappamisesta. Se vain, että kun yllätyshyökkäys tuli taikasauvoin aseistettujen kuolonsyöjien suunnalta ja kohdistui tikareita taikasauvaa taitavammin käyttelevään, yllätettyyn auroriin, oli lopputulos aika selvä peli. Ja toisaalta...Kuolonsyöjiä taikasauvoineen oli ollut jokusen enemmän. Epäreilu peli oli helppo voittaa, mutta mikäli ne paskapäät olisivat hyökänneet yksi kerrallaan, Leon olisi taatusti tehnyt selvää jok'ikisestä!

Leon tarkensi katseensa - ja kohtasi huoneen katon. Kulmiaan kurtistaen hän pakotti kätensä toimimaan ja veti itsensä vaivalloisesti istuma-asentoon. Perkele, se sattuikin ja kovasti. Kätensä lennähti kuin automaattisesti kyljelleen, jota taisi koristaa muutama mojova haavauma. Kätensä tavoitti jonkin pehmeän, kenties siteen tapaisen ja sen läpi irvistellen haavaansa tunnustellen Leon sai todeta, että se olisi voinut tuntua pahemmaltakin.
Sen parantumista oli täytynyt vauhdittaa jollain tavalla, ei hän muutoin olisi herännyt näin pian. Näin pian? Paljonko kello edes oli ja elettiinkö yhä samaa päivää kuin silloin, kun hän oli päättänyt mätkähtää eteisen lattialle veriseksi mytyksi?

Leon heilutteli varpaitaan ja sai ilokseen todeta, etteivät jalkansa olleet ottaneet ikäviä iskuja vastaansa. Tosin siinä samalla hän tiedosti olevansa kokonaisuudessaan alaston - toisaalta se oli oletettavaa, koska mitä todennäköisimmin tummanharmaat collegehousunsakin olivat olleet veressä - ja etsi katseellaan vaatteitaan. Kun ei niitä kuitenkaan oitis löytänyt Leon kietoi peiton tiiviimmin ympärilleen ja pohti mitä tekisi. Käsi kosketti varovasti oikeaa silmäluomea, silmistään sitä, jossa yhä oli näkö tallella. Luojan kiitos. Hän muisteli oikean silmänsä saaneen veriroiskeita osakseen eikä hän sen vuoksi ollut nähnyt silläkään äärimmäisen selkeästi. Hän oli jo pelännyt menettävänsä näön toisesta silmästäänkin, mutta kaikki vaikutti kuitenkin olevan hyvin.
Joskin Leonin käsi tapasi pian ohuen viillon ihan silmänsä tienoilla, poskessaan. Jos tuo viilto olisi osunut vähänkin ylemmäs hän olisi saanut lopullisesti hyvästellä näkökykynsä. Vasemman silmänsä näön hän oli menettänyt jo useampi vuosi takaperin ja sekin oli ollut jo aivan tarpeeksi suuri takaisku.

Leon valui takaisin makuulleen sängylle. Kaiketi hänen olisi paras vain odotella hetki, mutta mikäli hän ei pian saisi vaatteita ylleen hän lähtisi etsimään niitä itse. Talonomistaja taisi sittemmin olla Sirius Musta, ellei Leon aivan väärin muistanut ja hänellä oli siitä miehestä yhä omat epäilynsä. Hän oli ollut Tylypahkassa pari vuotta sitten, kun tämä oli etsintäkuulutettuna Azkabanista karanneena murhaajana. Sen jälkeen hän ei ollut nähnyt miehestä vilaustakaan eikä näin ollen saanut yhtäkään syytä vakuuttua miehen syyttömyydestä. Pelkän kiltatalon tarjoaminen Feeniksin Killan käyttöön ei vielä vakuuttanut ketään yhtikäs mistään.
Tosin kenties yhdeksi vakuuttavaksi tekijäksi riitti se, että hän oli yhä hengissä. Mikäli se nyt sitten oli ollut talonomistaja itse, joka hänet oli löytänyt. Siitäkään Leon Elroy ei kyennyt vielä sanomaan mitään.
Viisi minuuttia. Hän odottaisi viisi minuuttia ja lähtisi sen jälkeen etsimään itse vaatteita ylleen ja painelisi joko etsimään auttajansa tai painelisi päätä pahkaa ulos koko huushollista.

Sirius oli keittiössä saanut vedet keiteltyä ja varmistanut Oljolta moneen kertaan, että tuo varmasti oli hoitanut sen yläkerrassa makaavan miehen niin hyvin kuin vain kykeni. Kotitonttu vain myönteli ja oli varma, että aurori olisi pian tajuissaankin ja kehotti vielä Siriusta mielellään viemään jotakin päälle laitettavaa potilaalle koska tonttu oli ottanut tehtäväkseen viedä veriset vaatteet puhdistettavaksi. Hän siis joutuisi lainaamaan omia vaatteitaan tuntemattomalle ilmeisesti kiltalaiselle.. ei hän sitä kovin mieluusti tietenkään tekisi, mutta jos se oli ainut keino hänen osaltaan auttaa kiltaa oli hänen se tehtävä. Tuskin kukaan iloitsisi jos hän pimittäisi kaikki talon vaatteet ja käskisi miehen painua ilkosillaan omaan kotiinsa pukeutumaan, koska täältä ei lumppuja irtoaisi. Sirius kaatoi vielä teekuppeihin teetä valmiiksi vaikkei tietenkään ollut varma oltaisiinko ylhäällä hereillä ja poistui sitten keittiöstä voidakseen poiketa hakemassa jotakin vaatetta aurorille.

Vaatteet kyllä löytyivät vaikkei Sirius ei ollut niinkään varma niiden sopivuudesta koska nuorukainen oli näyttänyt mytyssä ollessaankin pitkältä. Ainakin pitemmältä kuin Sirius itse oli, mutta saisivat luvan kelvata ellei halunnut ilkosillaan pomppia pitkin taloa ja moisesta tuskin nauttisi ketään muu kuin hänen äiti vainaansa. Jos tuokaan. Sirius asteli Leonin huoneen ovelle ja koputettuaan hiukan asteli hiljaa sisälle vaatemytty sylissään. Vasta päästyään sängyn vierelle tuo huomasi vieraansa olevan hereillä ja sisälle hiippailu tuntui nyt todella typerältä. Hän olisi voinut vaikka ovelta huikata jotakin.

" Taidat olla nopea toipuja kun nyt jo olet hereillä tai sitten on pakko myöntää, että Oljo on edes jossakin hyvä", Sirius sai sanotuksi ja laski vaatteet sängylle tuon jalkopäähän samalla kun koitti taas muistaa oliko kuullut tuon nimeä siinä samaisessa keskustelussa minkä Tonks oli jonkun muun kanssa käynyt. Sirius ei ainakaan muistanut miestä ennen nähneen koska jos olisi hän varmasti muistaisi sen. Oli tuo kuitenkin niin omalaatuisen näköinen ettei kukaan voisi olla tunnistamatt jos kertaalleen oltiin nähty. " Me ei olla taidettu nähdä ennen?", tuo lopulta totesi ääneen.

Leon vajosi syvemmälle tyynyihin, jotka olisivat tietenkin voineet olla pehmeämpiäkin, mutta antoi sen seikan olla. Hän tarvitsi jotain tukea päänsä alle. Merlin sentään, kohtahan tässä lähtisi taju! Ehkä hän oli vain syönyt liian vähän.
Entä jos hän sipsuttelisi asunnolleen oitis kun- Äh, hänhän oli hädin tuskin ehtinyt asunnoltaan lähteä, kun jo oli saanut kasan kuolonsyöjiä niskaansa. Niiden täytyi tietää missä hän asui.
Helvetti sentään, ei tästä nyt tullut yhtään mitään!

Leon kuuli etäisen, vaimean koputuksen, ponnahti istualleen ja keräsi peiton reunoja peittämään myös hänen vaalean rintakehänsä. Päässä heitti liian nopeiden liikkeiden myötä ja hän joutui hetkeksi sulkemaan silmänsä, ettei pyörtyisi uudemman kerran. Kai se oli jo ihan tarpeeksi jos pyörtyi Killan uuden päämajan eteiseen edes tietämättä kenen vaivoiksi oli sillä kertaa jäänyt.
"Oljo?" Leon toisti ja puristi peittoa rystyset valkoisina. Toinen käsi irrottautui vastahakoisesti peiton kulmasta ja kävi siirtämässä puolittain mustia, puolittain vitivalkoisia hiuksia nuorukaisen kasvoilta, palaten sen jälkeen takaisin pitelemään peittoa hänen rintakehällään.

Leon tuijotti toista varautuneena. Mistä sitä tiesi millaisen murhaajan kanssa hän nyt oli tekemisissä. Ei kukaan ollut esittänyt hänelle asiatodisteita Mustan syyttömyydestä ja mikäli hän yhtään osasi yhdistää tätä miestä siihen luikeroon, jonka oli vilaukselta nähnyt pari vuotta sitten, kyseessä täytyi olla juurikin sama mies.
"Ahm, minä näin sinut nopealta vilaukselta kaksi vuotta sitten. Silloin kun kaikki vielä syyttivät sinua kolmestatoista murhasta", Leon huomautti hieman äkäisenoloisenakin, kunnes kätensä kohosi nopeasti otsalleen. Helvetti, eikö tässä kärsinyt enää edes ajatella ilman, että oli vähällä menettää tajuntansa.
Ähkäisten Leon kietoi toisen kätensä ylävartalonsa ympärille ja piteli toisella otsaansa. Tosiasia olisi, että hän joutuisi varmaankin lähestulkoon anomaan tältä mieheltä lupaa pysytellä täällä kunnes olisi tarpeeksi turvallista hakea hänen tavaransa hänen asunnoltaan ja...Kunnes hän olisi - jälleen kerran - löytänyt itselleen uuden asunnon. Kenties hänen siis pitäisi koettaa heittää epäilyksensä sinne helvettiin, jota tuntui nyt yhtenään kiroavan ja luottaa Albus Dumbledoreen.
"Minä olin valmis kynimään nahat irti lihastasi ja nyt sinä sitten kuitenkin olet syytön?" Leon päivitteli vakavana tuijottaen peittoa edessään, kunnes naurahti huvittuneena ja pudisteli päätään. Hän sulki hetkeksi silmänsä, maanitteli itseään unohtamaan turhat epäilyksensä nyt. Hän tarvitsi suojapaikan vähintäänkin muutamiksi päiviksi eikä hän sitä saisi mikäli alkaisi huutaa syytöksiään päin sen miehen kasvoja, joka - nyt kun täällä ei todennäköisesti olisi ketään muitakaan - päättäisi saisiko hän jäädä tänne vai eikö.
"Leon Elroy, aurori ja kiltalainen", hän lopulta esitteli itsensä ja pohti hetken pitäisikö hänen ojentaa kätensä, kunnes siirsi kätensä otsaltaan ja ojensi sen toista kohden, "Ja sinä olet Sirius Musta ellen nyt ole mennyt haukkumaan ihan väärää puuta."

Leon ei näyttänyt tietävän kuka Oljo oli joten tuo oli siis mitä luultavemmin aivan juuri tullut tajuihinsa eikä Oljo ollut enää käynyt tarkistamassa miten tuo voi.
"Oljo on kotitonttu jonka käskin hoitaa noita sun ruhjeitas", musta selvensi ja mietti pitäisikö hänen samantien lähteä tästä pois tieltä jotta toinen saisi rauhassa pukeutua. Sirius oli jo astelemassa kohti ovea jättääkseen aurorin pukeutumaan kun tuo vastasikin hänen toteamukseensa ja vastaus sai miehen todellakin pysähtymään paikoilleen.
Nuori aurori jatkoi vielä samasta aiheesta ja tuon äänestä kuuli ,ettei tuo tainnut olla aivan varma oliko Musta oikeasti syytön.
Sirius ei kääntyny tuohon päin, mutta kuuli Leonin hiukan liikahtelvan vuoteella.
Oli ollut valmis nylkemään hänet? Sirius oli valmis heittämään tuon ulos talostaan juuri sillä hetkellä, mutta kääntyikin vain ympäri pieni vino hymy kasvoillaan.
" Kyllä olen syytön", tuo vastasi vaikka ollut varma oli Leon esittänyt sen kysymykseksi. Mitään perusteluja hän ei kuitenkaan alkanut latelemaan koska hänestä vuoteella makaavan miehen ei niitä välttämättä tarvisi tietää. Sen kuin epäilisi jos niin oli päättäny.

Aurori esitteli itsensä lopulta nimeltä eikä Sirius vielä nimen kuullessaankaan ollut varma siitä oliko nimi tullut esiin jossakin, mutta ainakin hän nyt tunsi tuon nimeltä ja jos tuo kiltaan kuului niin ei hän tuota ulos voisi noin vain heittää tai saisi varmasti haukut muilta. Harmi.
Sirius hetken katseli Leonin ojentamaa kättä, mutta astui lopulta lähemmäs ja tarttui siihen nyökäten.
" Jep.. olen Sirius Musta", tuo sanoi ja nopean kättelemisen jälkeen perääntyi taas hiukan vuoteelta. Hän vilkaisi taas oven suuntaa ja totesi, että jättäisi nyt Leonin pukemaan rauhassa ja mikä tuolla olisi voimia alas raahautua siellä olisi teetä.

"Jos et niin voin laittaa Oljon tuomaan kupillisen tänne ylöskin", Sirius sanoi ja asteli ovesta sen kummemmin vastausta odottamatta. Hän ei oikein tiennyt mitä ajatella tuosta kotiinsa ilmestyneestä aurorista.

Leon oli liian uupunut väittääkseen vastaankaan. Toinen saisi hänen puolestaan olla sillä hetkellä vaikka kiinan diktaattorihallitsija tai mitä lie, auroria ei olisi voinut nyt vähempääkään kiinnostaa. Hetken hänen mielessään toki kävi ajatus siitä, mitä kaikkea toinen voisikaan hänelle tehdä, mikäli todella oli sellainen murhaaja, jona tätä oli pidemmän aikaa pidetty, mutta senkun tekisi. Oli hänen osakseen pahempiakin langennut.

Leon tuijotti hetken ajan omaansa tarttunutta kättä, mutta sitä käteltyään veti omansa takaisin. Tällaisessa tilanteessa hänen olisi yksinkertaisesti helpompi työntää kaikki epäilyksensä syrjään ja luottaa toiseen sen, mitä nyt joutui tähän luottamaan.
Hänellä ei ollut energiaa pistää riitaa pystyyn ja toisaalta...Hän ei todellakaan olisi tahtonut lentää pihalle juuri nyt. Hänellä kun ei varsinaisesti ollut turvallista paikkaa jonne mennä. Tämä oli turvallisin, mikä hänen mieleensä noin äkkiseltään oli tullut.
Leon vilkaisi vaatteita toisen mainitessa pukeutumisen ja muisti jälleen kerran vaatteidensa puuttumisen. Aurori tunsi poskiensa punehtuvan hieman ja hän nyökäytti kevyesti päätään.
Tee kuulosti paremmalta kuin hyvältä tässä olotilassa. Se piristäisi ja lämmittäisi sopivasti. Ja sopi kaiketi olettaa, että se olisi myös hyvääkin.
"Olen minä pahempiakin kokenut", Leon mumisi tutkaillessaan vaatteita, jotka toinen oli hänelle tuonut. Hän jäisi näemmä kiitoksen velkaa Sirius Mustalle. Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen, joka oli saanut pelastaa hänen henkensä, joka tuntui olevan jatkuvasti vaakalaudalla.
Häntä reippaasti vanhemmat velhot ja noidat tapasivat pitää häntä kokemattomana moukkana, mutta Leon oli kokenut yllättävän paljon, kun otti huomioon hänen nuoren ikänsä. Kenties suurin syy oli siinä, ettei hän mieluusti käyttänyt taikasauvaa. Hän osasi käytellä sitä erittäin huonosti. Oli silkka ihme, että hän oli päässyt edes opiskelemaan auroriksi, saatikka sitten päässyt läpi koulutuksesta!

Leon puki ylleen toisen lähdettyä ja saattoi todeta joutuvansa roikottamaan housuja aika alhaalla, että ne ylipäänsä peittivät hänen säärensä! Ei sillä, hän oli tottunut mitä eriskummallisimpiin vaatteisiin, mutta tämä oli kyllä jo aika huvittavaa hänen itsensä mielestäkin.
Aurori veti paidan ylleen ja sai onnekseen todeta, että se sentään oli suhteellisen sopiva. joskin hän sai nykiä hihoja peittääkseen ranteensa ja pieni suikale hänen alavatsansa vaaleaa ihoa jäi näkyviin - suurimmaksi osin siitä syystä, että housut hädin tuskin peittivät hänen arimmat alueensa.
Leon naurahti päätään pudistellen ja suuntasi suhteellisen vaivalloiset askeleensa alakertaan. Hän ei mennyt kieltämään sitä, etteikö jalkojaan olisi särkenyt, kylkeään pistellyt ja etteikö hän muutoinkin olisi ollut uupunut - hänhän joutui suorastaan pakottamaan itsensä ottamaan jokaisen askeleen! -, mutta toisaalta hän oli yllättävän hyvässä kunnossa kun otti huomioon tapahtumat, joiden hän saattoi etäisesti muistaa tapahtuneen ennen hänen Killan päämajaan tupsahtamistaan.

Aurori etsiytyi suurimmaksi osin teen tuoksun ja vaimeiden äänten ohjastamana oikeaan huoneeseen ja veti kasvoilleen liioitellun ilmeen, jonka tarkoitus oli kaiketi toimia jonkin sortin iskuyrityksenä.
"En oo taatusti koskaan näyttäny näin seksikkäältä", Leon hymähti ja nyökäytti päätään toinen kulma koholla, toispuoleinen virne huulillaan. Ehkä tuo nyt ainakin kävisi osien jään murtamiseksi - ja toisaalta...Hän oli sen sortin aurori, joka osasi vain harvoin ottaa asioita vakavasti.

Sirius kiiruhti alas portaita ja kulkiessaan äitinsä muotokuvan ohitsi hiljensi hiukan vauhtiaan jottei tuo heräisi. Se tästä vielä olisikin puuttunut, että nainen olisi alkanut kiljumaan keuhkojaan puhki.
Harmi vain Leon taisi kiltalaisena jo myös tuntea hänen äiti vainaansa muotokuvan sen verran hyvin ettei niin ryminällä alas tulisi jotta tuo herättäisi muotokuvan. Siriuksesta se olisi ollut oikein hupaisaa, mutta aurori tuskin oli edes siinä kunnossa, että jaksaisi rymistellä.. hyvä kun tuo alas tulisi pääsemään.
Päästyään takaisin keittiöön Sirius nappasi liedellä olevan teepannun käteensä ja lorotteli pöydälle aiemmin laittamiinsa kuppeihin teetä joka ei enää ollut mitään älyttömän kuumaa, mutta lämmintä kuitenkin.
Sokerikiponkin Sirius etsi kaappien perukoilta, koska tiesi omat keittotaitonsa ja tee tulisi takuu varmasti kaipaamaan muutamaa sokeripalaa. Tietenkin Sirius unohtaisi moisen mainita Leonille vain voidakseen nähdä kun tuo imaisisi ensimmäiset siemaukset hyvin katkeraa teetä.

Kuullessaan ääniä portaikon suunnalta Sirius kääntyi vilkaisemaan ovelle ja istahti samalla pöydän ääreen jo pudottelemaan sokereita kuppiinsa. Leon siis ilmeisesti oli saanut itsensä ylös sängystä eikä Sirius voinut kuin todeta tuon olevan todella sisukas kaveri.
Sirius hörppäsi hiukan teestään ja Leon ilmestyi keittiön puolelle päällään ne Siriuksen lainaamat kuteet ja kuten Sirius oli hiukan arvellut eivät ne olleet tuolle mitkään kaikkein sopivimmat, mutta ei mies ollut odottanut tuon näyttävän niin koomiselta kuin tuo nyt näytti!
Nuorukainen totesi viettelevä virnistyksen kera ettei ollut varmasti koskaan näyttänyt niin seksikkäältä kuin nyt niissä aivan liian lyhyt lahkeisissa housuissa eikä paitakaan näyttänyt istuvan niin hyvin kuin olisi voinut toivoa. Oli Siriuksella siinä pokassa pitelemistä ja tuon oli pakko nostaa kätensä suulleen, ettei oli purskauttanut juuri juomaansa teetä lattialle.

" Herra Elroy te näytätte sangen viehättävältä istukaa toki", Sirius kehotti saatuaan nielaistua teet jotka oli vain vaivoin saanut pidettyä suussaan ja viittoili paikkaa vastapäätä itseään. Teekupponen siinä jo odottelikin uhriaan.. ei enää niin höyryävän kuumana.

Leon ei ollut sellainen velho, joka osasi pyytää anteeksi tai myöntää tehneensä virheen, olleensa liian äkkipikainen tai töykeä. Sellaisten asioiden ääneen lausuminen oli jopa vaikeampaa kuin sanan 'kiitos' sanominen.
Leon toivoi kuitenkin, ettei ollut vielä saanut aikaiseksi kovin suurta ja kestävää vihaa häntä kohtaan. Kun otti huomioon, ettei hänellä todellakaan ollut muuta paikkaa, jonne mennä - ja hän kuitenkin joutuisi täällä pysyttelemään kunnes saisi hankittua itselleen uuden asunnon - hänellä oli syynsä välttää vihanlietsontaa vaikkei toisen syyttömyyteen olisi uskonutkaan, ja vaikkei toinen voisi häntä ulos heittääkään.
Totuus oli kutienkin se, että hän joutuisi viettämään aikaansa täällä toisen kanssa. Leon irvisti. Kaikki tämä järkeily sattui hänen päähänsä. Kenties pistelevällä kyljelläänkin oli jotain tekemistä asian kanssa...?

Leon virnisti leveästi saatuaan aikaan ainakin yhden kaipaamansa reaktion - ja se oli juurikin huvittuneisuus, josta saattoi päätellä, ettei mitään korjaamatonta ainakaan vielä ollut tapahtunut.
"No sitähän minäkin", aurori hymähti yhä virnuillen ja käveli normaalia harppomistaan huomattavasti hitaammin ja rauhallisemmin pöydän ääreen. Käveleminen tuotti aika paljolti ongelmia. Paikallaan oleminen ei ollut niinkään kivuliasta, joskaan hän ei voinut myöntää sitä, etteikö kylkensä olisi tuntunut hirvittävältä ja jalkansa pehmeältä velliltä jo hänen istuessaankin.
Kuitenkin, hän kenties oli nuori ja suhteellisen kokematon, mutta hän oli kokenut sen verta tuskaa lyhyen aurorin uransa aikana, että kipukynnyksensä oli noussut suhteellisen korkealle, kuin ylittämättömäksi muuriksi.

Leon nojasi kyynärpäänsä pöydän pintaan ja vei teekupin huulilleen. Kieltämättä teen tuoksukin olisi jo voinut saada hänet hieman epäilemään, mutta mistäs sitä tiesi minkä makuista teetä toinen oli valmistanut.
Leon hörppäsi asiaa sen suuremmin pohtimatta ja nielaisi kiireesti ja vaivalloisesti, irvistäen pienesti.
"Ihh...Ja minä kun luulin olevani maailman surkein teenkeittäjä", Leon henkäisi ja laski mukin alas yhä irvistellen. Hän ei yleensä käyttänyt sokeria teessään - eikä varsinaisesti juuri missään muussakaan. Hän ei ollut äärimmäinen makean ystävä, mutta tämä tee todellakin tarvitsi jotain, jotta sitä saattoi edes juoda!
"Onko kukaan...Yhh...Koskaan kertonut kuinka loistavaa teetä keität?" Aurori tiedusteli kurottaessaan yhden sokeripalan ja pudotti sen teemukiinsa. Leon maiskautteli suutaan teen kitkerä maku yhä suussaan ja huulillaan, hänen kurkussaan muistuttelemassa äskeisestä kulauksesta, jota hän katui nyt suuresti.

Siriuksen oli vaikea pidätellä nauruaan kun Leon hörppäsi teekupista ja oli itse onneksi jättänyt tällä kertaa juomatta ennen kuin olisi varma ettei teet lentelisi pitkin keittiötä. Nuoremman irvistys sai kuitenkin pienen virneen kohoamaan Siriuksen naamalle.
"No ehkä ehdit vielä keittämään jotta saadaan selville kumpi tässä se huonompi oikein onkaan, mutta tuskin kukaan voi minua.. paremmaksi laittaa", tuo vitsaili ja hörppäsi omasta kupistaan teetä joka oli enemmän sokerilientä kuin teetä.
Siksi olikin vaikea sanoa minkä makuista tee mahtoikaan olla.

"Onhan siitä sanut kuulla ja eipä ole kyllä sen jälkeen tarvinnut keitellekkään.. säästyy vaivalta", Sirius sanoi samalla kun seurasi miten Leon pudotti sokeripalan kuppiinsa ja oli erittäin tyytyväinen kun ei vieläkään löytynyt ihmistä joka olisi voinut hänen teetään juoda ilman sokeria.
Mies kilisteli hetkisen vain kuppiaan sekoitellessaan taas teetä hiukan ja lopulta tuon uteliaisuus kävi liian voimakkaaksi, hänen oli pakko saada tietää mitä Leonille oli oikein tapahtunut ennen kuin tuo oli ilmestnyt Kalmanhanaukiolle.

" Miten sä oikein tuohon kuntoon päädyit?", mies kysyi ja kohotti katseensa uteliaana kupistaan pystymättä peittelemään yhtään sitä pientä innostusta kun odotti vain , että saisi pian kuulla jostakin hienosta kamppailusta. Oli mukavampi kuulla näitä juttuja suoraan auroreilta kuin lukea lehdistä .. jotka muutenkin sensuroivat parhaimmat palat

Karvas maku yhä suussaan Leon kurotti vielä toisen sokeripalan.
"Olen enemmänkin kahvinjuojia...Eikä tämä kokemus todellakaan käännä minua teen kannalle", mies tuumasi ja virnisti leveästi. Noh, herra Musta ansaitsi tämän teekokemuksen perusteella hänen "Huonoin teenkeittäjä"- listansa ensimmäisen sijan. Samalla Leon muistutti itseään siitä, että tästä lähin aina kun joisi teetä tässä talossa, hän ottaisi ensin selville teenkeittäjän nimen.
"Tarkoitat kai pahemmaksi?" Leon naurahti ja pudisteli huvittuneena päätään. Mitä taitoa teenkeittäminen nyt sitten edes tarvitsi!? Hän saattoi ainaostaan kuvitella millaista toisen tekemä ruoka mahtaisi olla! Toivottavasti tämä ei koskaan päätyisi edes keittämään perunoitaan itse...

Leon irvisti tuntiessaan vihlaisun kyljessään - ja kuin automaattisena reaktiona vasen kätensä lennähti pitelemään tuota kylkeä, mikä ainoastan lisäsi aurorin tuskaa ja sai Leonin kiroamaan vaimeasti itsekseen.
Hän kohotti katseensa Mustaan tämän kysymyksen kuullessaan ja naurahti kevyesti, joskin hieman väkinäisesti.
"Minun olisi kaiketi pitänyt osata odottaakin hyökkäystä asuntooni, mutta jostain syystä se yllätti minut täysin", Leon mumisi ja päästi varovasti irti kyljestään, kurottaen tärisevän vasemman kätensä teekupille.
Suhteellisen lämmin tee riitti ainakin hieman parantamaan hänen oloaan vaikkei sen maku häävi ollutkaan.
"Ja sanotaanko, että ainakin neljää kuolonsyöjää vastaan, useamman metrin etäisyydeltä, tikarein taisteleminen ei ole suositeltavaa. Sain pahemman kerran selkääni", Leon huokaisi ja kirosi mielessään typeryyttään, "Joskin päädyn usein aliarvioiduksi enkä suinkaan väitä, etteivätkö kuolonsyöjätkin olisi osumaa ottaneet."
Tuolloin Leon oli hetken ajan jopa miettinyt taikasauvan hyödyllisyyttä - ja toki hän taikasauvan omisti, se vain, ettei hän läheskään aina kantanut sitä mukanaan...

Sirius hörppi omaa teetään kuin se olisi ollut jotakin suurtakin herkkua ja päätti kyllä, että jättäisi teenkin keiton siitä eteenpäin Oljolle ja muille kiltalaisille. Mies lykkäsi puolillaan olevan kupin hiukan kauemmas itsestään ja Leonin sanoessa olevan enemmän kahvi ihmisiä Sirius ihmetti miksei ollut kahvia laittanut.
Sen keittäminen olisi ollut paljon helpompaa vaikka erimielisyyksiä olisi kuitenkin tullut senkin kanssa kun hän tiennyt kelpasiko Leonille vahva vai vähän sellainen laihempi kahvi. Siriuksen ruokia ei Leon onneksi joutuisi maistamaan ,koska mies kyllä piti huolen, että kotitonttu hoiti kokkaamisen. Sirius kun ei meinannut aina itsekkään pystyä syömään tekemiään ruokia joiden ulkonäöstä ei voinut koskaan kertoa mitä ruuassa mahtoi olla eikä mies usein edes muistanut mitä oli sekaan heittänyt ravisteltuaan patoihin ja kattiloihin vain kaikkea mikä tuoksui ja näytti hyvältä hänen mielestään, joten voinut edes kertoa.

Ei ehkä ollut kauhean vaikea arvata, että Leon oli tullut kuolonsyöjien mukiloimaksi, mutta että omassa kodissaan. Miten tuo oli saattanut olla niin varomaton, että oli jotenkin onnistunut paljastamaan missä asui. Leon paljasti kuitenkin kuolonsyöjiö olleen enemmänkin kuin vain pari, mutta olisi luullut taitavan velhon, hän vain oletti Leonin olevan sellainen kun oli kerta aurori, päihittävän nuo syöpäläiset helpostikkin. Sirius oli kovasti sitä mieltä, että hän ainakin olisi selvittänyt moisen kahakan ilman naarmuakaan!
"Kannattaisi ehkä tuommoisissa tilanteissa turvautua siihen sauvaan kun kuolonsyöjiä tulee edestä ja takaa", Sirius sanoi ja nojautui paremmin tuolin selkänojaa vasten. Miten tuo oli päässyt auroriksi kun ei käyttänyt edes sauvaa ja oliko tuo hänen edessään istuskeleva mies edes velho?
"Etkä sä osaa taikoa?", mies päätti kysyä suoraan. Tässä talossa ei kierrelty! Asiat esitettiin suoraan päin naamaa.

Noh, Leon ei toisen onneksi ollut tottunut hienostelemaan teen kanssa eikä totta vie aikonut jättää jäähtynyttä, mutta siitä huolimatta sisuskalujaan lämmittävää teetä juomatta sen tähden, että se maistui taatusti pahemmalle kuin hevoskotkan kusi.
Teenkeitto oli taitolaji ja toisaalta, Leon joi itse sen verta vahvaa kahvia, että vain harvat pystyivät sitä juomaan. Sekin oli tottumiskysymys. Joskin jos hän saisi täällä tällaista teetä joka päivä hän todennäköisesti lähtisi yhtä nopeasti ja yllättäen kuin oli tullutkin.
"Piti kysymäni…Onko mahdollista, että jään tänne pariksi päiväksi? Ainakin…En tunne asuntoani enää järin turvalliseksi paikaksi joten minun täytynee etsiä uusi", Leon hymähti irvistäen. Moneskohan kerta tämäkin oli kun hän sai muuttaa kuolonsyöjien tähden?
Niillä pirulaisilla oli lähteensä, eikä ollut kaiketi ihmekään, että suurin osa auroreista ja Taikaministeriön työntekijöistä kuoli kotonaan eikä suinkaan työaikanaan.

Leon oli omanlaisensa tunaroiva aurori joissain taisteluissa, mutta kyllä hän yleensä selvisi hengissä. Hän leikki hengellään kuin pikkulapsi hiekkalinnoilla eikä kantanut sen suuremmin huolta huomisesta. Se vain, että kaiketi juurikin tuon huolettomuuden vuoksi hän ei ollut osannut odottaa kuolonsyöjien saapuneen asuntoonsa ja yhtälailla oman, vähäisen järjenkäyttönsä vuoksi hän oli astunut sisään, vaikka oli selvästi nähnyt, ettei kaikki ollut kohdallaan. Hän oli nähnyt sen jo asuntonsa ovelta. Tuntenut niiden vähäistenkin suojaloitsujensa kadonneen - ja kyllä, hänkin osasi loitsia suojaloitsuja, se vain, ettei niiden pitävyydestä ollut suuria takuita.
"Kenties, mutta olen selvinnyt pahemmastakin", Leon tuumi olkiaan kohauttaen. Oli kaiketi selvää, ettei hän tällä asenteella enää kauaa eläisi, mutta toisaalta…Elämä oli hetkellistä ja saattoi päättyä nopeasti itse kunkin kohdalla. Ei kyse ollut ainoastaan hänestä. Joku paremmin itseään suojelevakin saattoi kuolla tuosta noin vain!

Leon kieltämättä yllättyi Mustan suorasukaisuutta, mutta hetken tätä hämmentyneenä tuijotettuaan, mies kuitenkin naurahti kevyesti
"Kyllä aurorikoulutukseen pääsemisessäkin nyt jonkinmoiset vaatimukset sentään on!" Leon naurahti. Toki hän osasi taikoa eikä itse asiassa edes älyttömän huonosti, muttei joihinkin toisiin verrattuna järin hyvinkään.
"Sanotaanko vaikka niin, että tapasin olla Tylypahkan aikoinani se, joka aina räjäytti kaiken mihin taikasauvallaan koski. Siitä jää aikamoiset traumat jos saan sanoa."

Leonin selvitys siihen, että osasiko tuo taikoa sai Siriuksen hiukan pudistamaan hymyillen päätään. No ehkä oli hyvä syy olla taikomatta jos sai enemmän tuhoa aikaan sekä itselleen, että muille kuin niille joihin taiat oli kohdistettu.
"Kai sitten pitää vaan nostaa hattua, että oot pärjännyt aurorina näinkin pitkään pelkillä tikareilla", Sirius sanoi ja keikutteli tyhjää kuppiaan pöydällä. Hän varmaan tuntisi itsensä vain kovin orvoksi ilman sauvaansa tai sitä jos ei osaisi käyttää sitä kunnolla. Olihan se kai ihan hyvä olla varalta muutakin kuin sauva jos sattuisi tilanteeseen missä sauvaa olisi hankala käyttää tai jos se vaikka sattuisi napsahtamaan poikki.
Tikarit ja muut olisivat tärkeä apu siinä kohdin. Sirius ei tosin kantanut mitään muuta mukanaan kuin sauvaa koska vain oletti sen pysyvän ehjänä ja että pärjäisi sen turvin kaikkea uhkaa kohtaan. Sirius naurahti uudelleen Leonin sanoessa, että oli selvinnyt paljon pahemmastakin ja kai se oli uskottava. Ainakin hän oletti tuon joutuvan saman kaltaisiin tilanteisiin tuon tuostkin kun viitsi kohdata sauvoin varustautuneita kuolonsyöjiä vain ne tikarit apunaan.
Kuolonsyöjät kyllä varmasti saivat nuokin osansa niissä kahakoissa.. tuskin monikaan odotti, että aurori kävisi päälle ilman sauvaa, mutta varmaan noidenkin keskuudessa jo Leon tunnettiin edes jotekin ja osattiin ehkä odottaa jo tuon tikareita ja siksi pysytellä kauempana. Lähimätöissä Leon oli varmasti niskan päällä, mutta ei silloin kun kuolonsyöjät tajusivat pysyä turvallisen matkan päässä tuosta.

Sirius nousi ylös ja asteli kaatamaan pannusta itselleen lisää teetä vaikka se mitään kovin hyvää ollutkaan. Mies vain halusi litkiä jotakin aikansa kuluksi. Palattuaan takaisin paikalleen yllätti Leon hänet pyynnöllä jota mies ollut osannut odottaa. Pyysikö tuo tosissaan, että voisiko jäädä hänen nurkkiinsa majailemaan.
Tottahan oli, ettei tuo voinut omaan kotiinsakkaan mennä kun kuolonsyöjät sen olivat löytäneet, mutta eikö tuolla aurorilla ollu ketään ystäviä joiden luokse mennä .. tai jonkun muun kiltalaisen? Sirius kuitenkin itsekkin oli kiltalainen ja kai se kuului osaksi tähän hommaan, että toista kiltalaista autettiin pulassa.
"Täällä on kyllä tilaa joten mikäs siinä.. ", mies vastasi ja pudotteli samalla sokeripaloja teensä joukkoon.

Leon virnisti kevyesti.
"Eikä ole muuten ensimmäinen kerta kun konttaan pakoon", hän hymähti kevyesti. Toisaalta...Leonille oli aina ollut selvää, ettei hän mitä todennäköisimmin eläisi pitkään. Kuolema oli jo tähänkin ikään mennessä käynyt lähellä lukuisat kerrat eikä todennäköisesti veisi kymmentäkään vuotta ennen kuin hän oikeasti saisi selkäänsä kunnolla ja heittäisi henkensä.
Omaksi onnekseen hän ei ollut kuitenkaan koskaan osannut elää kuin päivän kerrallaan eikä hän sen suuremmin kantanut huolta omasta elämästään niin hauras kuin se kenties olikin.

Leon suoraan sanottuna ihmetteli kuinka toinen saattoi hakea toisen kupillisen tuota teeksikin kutsumaansa litkua, joka todellisuudessa maistui siltä kuin vesi olisi kauhottu likaisesta vessanpöntöstä! Toisaalta, mistäs hän tiesi kuinka loistava makuaisti toisella oli? Ei hänkään olisi mitään maistanut, jos joisi tällaista teetä joka aamu.
Leonilla oli vähemmän tuttavia kuin toinen tiesikään. Jopa toiset aurorit pitivät häntä yhtenään pilkkanaan - eivätkä välttämättä aivan syyttä suotta, muttei Leon koskaan ollut suuressa suosiossakaan ollut.
Hän nyökäytti päätään. Noh, sentään hän voisi jäädä tänne hetkeksi. Joskin mitä todennäköisimmin hän koettaisi paeta paikalta niin nopeasti kuin suinkin. Ensimmäisenä hänen täytyisi kuitenkin tehdä pikavisiitti vanhalle asunnolleen ja hakea kaikki enemmän tai vähemmän tärkeä omaisuutensa, jonka jaksoi mukanaan kantaa. Sen jälkeen hän voisi etsiä uuden asunnon ja muuttaa toisen nurkista pois oitis kun se vain olisi mahdollista.
Leon ei mieluusti ollut vaivana toisille, vaikka niin olisi ehkä saattanut uskoakin. Vaikkei hän kovin hyvin selvästi tullut toimeen yksinäänkään, mutta velho siinä missä noitakin kaipasi omaa rauhaa aina silloin tällöin.

Jos Leon jotain inhosi niin hiljaisuutta. Niinpä hän tuijotti hetken ajan yhä puolittain täyttä teemukiaan ennen kuin avasi suunsa;
"En tietenkään...Aio viipyä pidempään kuin on tarvis. Se vain, ettei...Noh...Sanotaanko vaikka niin, ettei tikarein taistelevaa auroria pidetä Ministeriön työntekijöiden keskuudessa muuna kuin idioottina, joten minulla ei erityisemmin ole muutakaan paikkaa, jonne mennä."
Aurori irvisti kevyesti ja kohautti olkiaan. Ajatuksiinsa vaipuneena hän kohotti teemukin huulilleen ja joi ennen kuin edes muisti millä muki oli täytetty. Irvistäen aurori laski mukin alas ja työnsi sen kauemmas itsestään pöydän pintaa pitkin.
"Sinulla todellakin on vielä hieman opeteltavaa teen keiton suhteen..."

Sirius ei voinut olla itsekkin virnistämättä pienesti Leonin sanottua, ettei tämä ollut ensinmäisiä kertoja kun tuo konttasi pakoon. Olihan hänenkin korviinsa kuitenkin kantautunut juttuja Leon Elroyn, tuon tikarisankarin hurjista kommelluksista ja pakoon konttaamisista. Ehkeivät ne hänen kuultavikseen oltu tarkoitettu mutta minkäs teit kun istui yksinään kaiket viikot niin muiden asiat alkoivat väkisinkin kiinnostamaan vaikkei edes tuntenut henkilöitä joista muut juorusivat.
" Niin olen vähän kuullutkin..", Sirius vain sanoi ja mies koitti pitää mielessä, että muistaisi udella Tonksilta enemmän tästä Elroysta heti kun näkisi tuon. Nyt kun hänkin jo oli nähnyt tuon nuorukaisen ihan omin silmin. Voisi hän kuitenkin jättää kertomatta Leonin tuoreimmista kommelluksista kuolonsyöjien kanssa.. ne varmaan kuitenkin selviäsi jossakin vaiheessa muille jotakin muuta kautta.

Sirius oli vain pudotellut lisää sokeria kuppiinsa ja toivoi sen auttavan peittämään teen kitkerän maun niin kuin viimeksikin eikä tuota siksi se hiljaisuus niin haitannut. Ainakin hän sai rauhassa keskittyä laskemaan montako palaa sokeria oli kuppiinsa jo upottanut. Leonin avattua suunsa mihen laskut kuitenkin keskeytyivät ja tuo kohotti naurahtaen katseensa toiseen ja sanoi tuon voivan viipyä niin pitkään kuin oli tarvis.
" Vielä ne ehkä kiittää sua ja sun tikareitas kun oma sauva napsahtaa katki kesken taistelun", Sirius sanoi ja kohotti kupin taas huulilleen vaikka pahasti näytti siltä ettei
hän meinannut millään saada teestään enää juomakelpoista edes sokerin avulla. Tee maistuikin jo hänenkin makuunsa niin hirvittävältä, että tuo sylkäisi samantien ne teet suustaan takaisin kuppiin ja kupinkin tuo hiljakseen työnsi vain kauemmas itsestään eikä voinut estää pientä virnettä kun huomasi Leonin tekevän samoin.
" Niin tosiaan taitaa olla.. taidankin keittää teetäni tästä lähtien vain ei toivotuille vieraille .

Leon hymähti. Hän oli joutunut naurunalaiseksi useasti, muttei se onneksi ollut lannistanut häntä. Joskin ehkä hänen pitäisi ryhtyä kuljettamaan taikasauvaa mukanaan, sillä siitä voisi oikeasti olla hyötyä vaikkei hän mitään monimutkaisia loitsuja enää osannutkaan.
Ja toki oli yhä loitsuja, joita loitsimalla hän onnistui ainoastaan kärventämään hiuksensa, mutta oli totta, että jo pelkkä aseistariisuntaloitsukin saattaisi tiukassa tilanteessa tehdä ihmeitä ja tasoittaa tilannetta, jolloin Leon voisi vetää tikarinsa esiin ja käyttää niitä taitoja, jotka oikeasti hallitsi.

Leon naurahti kevyesti ja tuijotti yhä epämääräistä litkua kupissaan.
"Jos niin joskus käy, minä nauran", hän vastasi ja virnisti ilkikurisesti. Hän olisi niin ansainnut jo jonkinmoista arvostusta - ylipäänsä vaikka sen tähden, kuinka kauan oli kestänyt toisen härnäämistä ja pilailua hänen selkänsä takana.
Nyt ei kuitenkaan ollut aika masentua moisesta. Hän oli kenties menettänyt vähäisenkin turvallisuuden tunteensa hetkeksi eikä voisi palata omaan asuntoonsa oitis ja jokusen päivän kuluttuakin ainoastaan hetkeksi, mutta ainakin hän oli selvinnyt hengissä, vaikka oli iskuja osakseen ottanutkin.
Aurori nousi pöydästä ja otti kupin mukaansa, astellen keittiöön ja kaataen kuuluvasti toisen teet lavuaariin. Sen tehtyään hän laski kupin alas ja palasi takaisin keittiöön. Eihän juttuseura haittaisi, siitä oli kulunut jo jonkin aikaa kun hän oli edes viimeksi jutellut kenenkään kanssa, paitsi itsekseen puhuessaan.

"Pitäisikö tuosta olettaa, etten minä ollut ei-toivottu vieras?" Leon kysäisi huvittuneena. Hänen puolestaan toinen voisi myöntääkin, ettei pitänyt hänestä. Hän oli odottanut toisesta aivan muuta eikä ollut pitänyt ajatuksesta, että joutuisi kohtaamaan murhaepäillyn, joka oli istunut Azkabanissa kaksitoista vuotta ja sittemmin paennut ja Taikaministeriön etsintäkuuluttama.
"Totta puhuen, en olettanut tapaavani vitsikästä miestä vaan vaiteliaan murhaajan, joka tekisi elämästäni lopun - enkä toisaalta osannut odottaa tätä teetäkään", Leon vastasi ja virnisti uudemman kerran. Häntä ei hävettänyt myöntää toiselle olettamuksiaan, kaiketi hän oli vain luottanut mediaan liikaakin, vaikka tiesikin näiden suurentelevan asioita ja valehtelevankin.
"Siihen liittyen joudun kuitenkin myöntämään, että tämä oli ihan...Positiivinen yllätys - teetä lukuun ottamatta", Leon tunnusti ja kohautti olkiaan, otettuaan näemmä tehtäväkseen härnätä toista tämän teestä jatkuvasti, mutta oli se vain sen verta käsittämätöntä kuinka toinen sai aikaiseksi noin karmeanmakuista teetä!

Sirius ei kyllä tainnut olla ihan oikea ihminen saarnaamaan Leonille sauvan mukana pitämisestä koska jos joku olisi vain vihjannutkin, että jossain kaivattiin ylimääräisiä käsiä olisi hän lähtenyt itsekkin Kalmanhanaukiolta sillä sekunnilla vaikka paljain käsin kuolonsyöjä jähtii. Vaikka paljain jaloinkin..kunhan saisi tehdä edes jotain muuta kuin vain istua sisällä keittämässä teetä niille harvoille ,jotka sattuivat käymään muutenkin kuin kokousten aikana. Oli todell turhauttavaa seurata miten muut uhrasivat henkensä saadakseen asioita killan hyväksi hoidettua ja mitä hän teki? Uhrasi henkensä juomalla omaa kamalaa teetään ja hermojaan kun joutui katselemaan Letician naamaa tuon änkiessä hänen taloonsa typerien papereidensa kanssa aina niin tärkeänä!

Leonin noustessa kuppinsa kanssa pöydästä käänsi Sirius katseensa omaan kuppiinsa pieni virne kasvoillaan. Jos hän olikin koittanut olla ystävillenin Leonille oli hänen teen tarjoamistaan kai voinut melkein verrata siihen, että hän olisi iskenyt vain myrkyt pöytään ja laittanut aurorin juomaan sitä. Tosin.. kaikki myrkyt olivat varmasti paremman makuisia kuin hänen teensä.

Sirius pudisti päätään vastaukseksi Leonin uteleuille siitä eikä tuo sitten ollut sellainen ei-tovottu vieras.
" Et ole.. sille listalle on yltänyt vasta kaksi kiltalaista ja molemmat on kyllä ansainnu saada nämä teet juodakseen", Sirius sanoi ja kallisteli omaa kuppia kädessään vedettyään sen taas lähemmäs itseään. Nyt kun sitä katseli.. se jopa näytti kamalalta.
"Harmi vaan, että toinen niistä juo ainoastaan kahvia ja toinen on joku litkumestari Tylypahkassa joten.. eipä taida huolia minulta mitään nestemäistä", Sirius selvensi eikä hän kauheasti salaillut keistä oli kyse. Ainahan tietysti saattoi nakittaa Oljon välikädeksi tarjoilemaan tuota hirvittävää teetä...
Sirius lopetti kuppinsa kanssa leikkimisen Leonin sanoessa, ettei ollut olettanut hänen olevan aivan tällainen kuin hän oli vaan enemmänkin hiljaisen murhamiehen kaltainen.
" Johtuneekohan siitä, että en ole koskaan ketään murhannutkaan..", Sirius vain totesi katse kupissaan, mutta ei uskoi että vaikka kuinka selittäisi asiat niin tuo aurori pitäisi häntä silti syyllisenä niihin murhiin joista Matohäntää olisi pitänyt syyttää, joten ei edes näyttänyt siltä että olisi aikeissa jatkaa enempää. Eiköhän asia kuitenkin lopulta selvenisi tällekkin aurorille kunhan hänet vain saataisiin todistettua vielä syyttömäksi.

Ainakin heissä siis oli jotain samaa. Nykyään muu ei tuntunut velhoja yhdistävänkään kuin halu päästä kuolonsyöjäjahtiin. Toisaalta, ennen sitä ei välttämättä ollut yhdistänyt mikään, joten kaiketi aggressiivinen tappajien perässä juokseminenkin siis kävi yhteisestä harrastuksesta.
Oli toinen koettanut myrkyttää hänet teellään tai ei, tämä oli kaikesta huolimatta osoittanut olevansa jotain muuta, kuin mitä Leon oli odottanut kohtaavansa. Ja kaikesta huolimatta hän oli yhä hengissä.

Leon naurahti. Ainakaan hän ei ollut vielä ansainnut toisen vihaa niskoilleen, tai ainakaan tämä ei suostunut myöntämään sitä hänelle ja se riitti Leonille kyllä paremmin kuin hyvin. Toisaalta, ehkei toinen edes arvioinut ihmisiä sen perusteella mitä oli kuullut näistä, toisin kuin hän kaikesta päätellen oli alentunut tekemään.
"Joten taidat tarvita paremman suunnitelman?" aurori tuumaisi, vieden toisen kätensä koskettamaan kipeää kylkeään. Helvetti sentään! Ehkä hänen tosiaan kannattaisi edes harkita taikasauvan mukaansa ottamista aina silloin tällöin...Vaikka vain siltä varalta, että joutuisi kuolonsyöjien yllättämäksi.

Leon oli erehtynyt toisesta eikä häntä varsinaisesti kiinnostanut oliko toinen murhannut jonkun vai eikö. Ainakaan toinen ei ollut vielä osoittanut olevansa psykopaattinen murhaaja, joten kenties tällä oli ollut hyvä syy ihmisten murhaamiseen...Mikäli tämä ne oli murhannut, mutta toistaiseksi tällä ei ollut tarjota hänelle todisteita syyttömyydestäänkään.
"Niin kauan kun et murhaa minua vuoteeseeni, minulle on aivan sama oletko murhannut vai etkö", Leon vastasi ja virnisti pienesti kuin osoittaakseen, ettei ollut aivan tosissaan. Olihan hän syyllistynyt samaan, joskin hän oli sentään riistänyt hengen velhoilta, jotka olivat todistetusti syyllistyneet vakaviin rikoksiin.

// Sori, järki on yhä jäässä, joten peliviesteistä tulee vähä mitä sattuu x'DD \\

Siriuksen taisi olla hyvi turha yrittää edes vakuuttaa auroria siitä, että oli syytön, mutta ehkä tuollekki vielä joku päivä totuus selviäisi. Mies ei siis alkaut jatkaa aiheesta sen kummemmin ja hymyili vai hieman Leoni sanottua että tuolle asiat olivat aivan sama niin kauan kuin hän ei murhaisi tuota tuo sänkyyn.
" En kai mä nyt omia vieraita menisi tappamaan sentään..", mies sanoi ja naputteli sormillaan pöydän pintaa. Leon saisi nukkua yönsä ihan rauhassa.

Sirius nousi lopulta ylös siitä pöydän äärestä ja lupasi siinä samalla, että pyytäisi Oljoa vaihtamaan lakanoita Leonin sänkyyn. Ne edelliset kun taisivat kuitenkin olla hieman tahriintuneet aurorin omaan vereen eikä hän nyt voinut sallia vieraansa nukkuvan veren seassa.
" Keittiö ja muu on vapaassa käytössäs, olethan sä kiltalainen joten varmaan osaatkin täällä hieman liikkua", mies vielä sanoi ja suuntasi sitten ulos keittiöstä etsimään Oljoa vaikka olisi saanutkin kotitontun helpommin luokseen vain kutsumalla sitä.

// Voitas mun puolest voitas lopetella tähän.. ennen kun Sirius laittaa lisää teetä >.D//

Leon ei ollut niitä kiltalaisia, jotka täydellisesti luottivat Dumbledoreen ja näin ollen, hän ei myöskään voinut vakuuttua Sirius Mustan syyttömyydestä ainoastaan vakuuttelemalla itselleen, että Albus Dumbledore oli sitä mieltä.
Hän tarvitsisi joko selkeitä todisteita tai sitten ainoastaan lisää vakuuttelua, muttei hän jaksanut tällä hetkellä edes välittää oliko Sirius Musta murhannut vai eikö. Ja mikäli oli, tällä oli kaiketi ollut jokin hyvä syy siihen, sillä Azkabanissa vietettyjen vuosien jälkeenkään mies ei vaikuttanut täydelliseltä sekopäältä, joka murhaisi huvikseen.

Leon nyökäytti päätään. Hän ei voinut alkaa vakuuttelemaan luottamustaan toiseen, koska ainakaan toistaiseksi sitä ei ollut, mutta riippuen siitä kuinka kauan hän täällä majoittuisi, voisi hyvinkin olla että sitä kertyisi hieman enemmän.
Yksi siihen vaikuttava tekijä olisi se, olisiko hän vielä huomenna hengissä, muttei Leon uskonut tulevansa murhatuksi vuoteeseen tänä yönä.

Hän nousi pöydästä itsekin.
"Kiitos.. teestä.. ja muutenkin", Leon koki tarpeelliseksi vielä sanoa ennen kuin talon omistajan mentyä lähti tutkimaan taloa. Kaiketi olisi ihan hyvä tietää mitä missäkin oli, mikäli hän viettäisi täällä ainakin joitain päiviä, ellei jopa viikkoja.
Ja kunhan lakanansa olisi vaihdettu, hän ottaisi hyvin, hyvin pitkät päiväunet.

//Jooh, ei enää teetä! XD Mutta kiitos pelistä, toivottavasti pelataan tällä kaksikolla myöhemminkin //