Barty Crouch Jr.

Pelaaja & teksti: Nibs
Kuvissa: Jamie Bell - (teini ja aikuinen), ja Haley Joel Osment - (lapsi)
(Ja Barty Senioria edustaa Thomas Vinterberg.)



Nimi: Bartemius Crouch Jr.
Kutsumanimiä: Barty/Barty Jr., Crouch/Crouch Jr.
Perheenjäsenet (ja vain he) kutsuvat häntä yksinkertaisesti Junioriksi. He puhuvat hänelle ja toisilleen hänestä, vain tuolla nimellä.
Ikä: 28+ (Kesäkuun 3. 1963)
Verenperimä: Puhdasverinen
Asema/Ammatti: Kuolonsyöjä / PVS:n opettaja
Entinen tupa: Rohkelikko
Vahvuudesta taikuudessa: Taikaliemet, Muodonmuutokset ja Loitsut erityisesti. Hän onnistuu valmistamaan täydellistä monijuomalientä, käyttämään anteeksiantamattomia kirouksia, sorkkimaan Liekehtivän pikarin toimintaa, jota taikaesinettä on todella vaikeaa huijata, ja hän muuttaa ihmisen eläimeksi ja luuksi. Hän pystyy suorittamaan vaikeitakin loitsuja myös muiden taikasauvoilla. Hänen onnistuu myös vuosien kuluessa ajoittain vapautua komennuskirouksen alta, ja hän pystyy oletusarvoisesti eli rauhallisessa mielentilassa ja -vahvuudessa, sulkemaan mielensä niin, ettei hänen muistojaan ja hänen tunteitaan pysty taikuuden avulla lukemaan saati niiihin vaikuttamaan. Voi miettiä miten hyvä hän oli kun hänen mielensä oli terve ja terävä, kun hän pystyi siihen täydellisesti jopa sen jälkeen kun Azkaban ja kaksitoista vuotta komennuskirouksen alla oli pehmittänyt ja heikentänyt hänen mielensä. Dumbledorehan ei löytänyt petturia Tylypahkasta. Junior on siis hyvin lahjakas ja taikavoimainen velho - tullut isäänsä ainakin siinä suhteessa.
Motto: "If there wasn't some huge down-side to doing something stupid, it wouldn't be worth doing.."

Perhe: Äiti, Caroline Crouch--(kuollut 42-vuotiaana.) Isä, Bartemius Crouch--(kuolee vuonna 1995, 55-vuotiaana.) Juniorilla ei sisaruksia. Heillä oli kotitonttu nimeltä Winky vuoteen 1994 asti.
Asuu: Ennen asui jästien Lontoossa, lähellä Taikaministeriötä. Heidän talonsa on valtava, muttei kuitenkaan aivan kartanon tasoa. Eli ei suuria saleja tai erityisiä hienosteluja - vain sen verran, että menestys näkyy ja talo on pienelle perheelle mukava elää. Sitten asuu Tylypahkassa Vauhkomielen roolissa.

Pituus: 175cm
Hiukset: Ruskeat, lyhyet ja yleensä sekaisin.
Silmät: Sinisenharmaat
Yleinen ulkomuoto: katso kuvat. Ainoa merkittävä ero, että nykyään hän on hyvin kalpea—hänen ihonsa on lähes maidonvalkoinen.



Persoonasta:
Liekehtivän pikarin lukuvuonna hän on sadistinen ja äärifanaattinen kuolonsyöjä—ja kuvittelee olevansa uskollisin kaikista. Häntä ajaa eteenpäin katkeruus ja viha isäänsä kohtaan, ja kunnianhimo sekä halu todistaa itsensä Voldemortille, jota hän palvoo. Hän on valmis tekemään ihan mitä tahansa saadakseen Voldemortin rakkaimman kuolonsyöjän paikan. Lisäksi, koska Voldemort on tähän asti kohdellut häntä paremmin kuin muita kuolonsyöjiään—hänen kunnianhimonsa ja fanaattisuutensa on sitä tasoa, että ne saattavat helpostikin johtaa hänet kohtalokkaisiin virheisiin.

Hänen mielensä ja sydämensä on pahasti vääristynyt, ja niiden myötä myös hänen muistonsa: hän ei enää muista millainen oli ennen vaan luulee aina olleensa yhtä fanaattinen, uskollinen ja kiintynyt. Toisin kuin alussa, nykyään hän tappaa ja kiduttaa täysin kylmäverisesti ja tekee kaiken Voldemortin vuoksi. Pieni osa aitoa itseään on kuitenkin yhä mukana puhumassa hänelle hiljaa, mutta hän ei liiemmin kuuntele, koska hänen tunteensa ovat vammautuneet ja elämänsä on muka täydellistä. Jos olosuhteet muuttuisivat jälleen merkittävästi, saattaisi hänkin jälleen muuttua.

Hän on jokseenkin herkkäpoika, mutta on aina pyrkinyt peittämään sen tavalla tai toisella—nykyään se puoli tosin ei enää liiemmin häiritse häntä, koska hänen sydämensä ei ole enää sama kuin ennen. Hän oli aikoinaan itsenäinen johtajasielu, kuten isänsä, mutta toisaalta tunnetasolla hyvin, hyvin riippuvainen perheestään. Nykyään hän on täysin päinvastainen tapaus: hän palvelee Voldemortia suurella antaumuksella ja välittää vain ja ainoastaan Voldemortista ja suhteestaan tämän kanssa. Hän haluaa olla tälle läheisempi kuin edes oma poika isälle.

Äitinsä kuolemantaudin takia hän oli 9-vuotiaasta asti enemmän ja enemmän ja lopulta täysin riippuvainen isästään, niin tunnetasolla, kuin muutenkin, siinä missä on aina ollut täysin isinpoika omassa sydämessään ja maailmassaan (ja isänsä sydämessä ja maailmassa myös), vaikka kummankin vanhempansa kanssa hän oli läheinen.

Hän on pohjimmiltaan isänsä poika, mutta etsi hyväksyntää sellaisena kuin oli, omaten hyvin erilaiset asenteet mitä elämänvalintoihin tulee. Nämä isä ja poika olivat läheisiä, mutta harvoin samalla sivulla yhtä aikaa. He olivat samanlaisia, ja kuitenkin liian erilaisia saadakseen suhteensa toimimaan kunnolla. Rakkautta osoitettiin kaikella tavalla mikä merkitsee, mutta joskus Juniorista tuntui että ura ja hänen äitinsä olivat isälle tärkeämpiä kuin hän. Isä ei tehnyt aina liikaa töitä vaan oppi tuntemaan poikansa paremmin kuin hyvin--Juniorista vain vähäisetkin laiminlyönnit tuntuivat liiallisilta, hän kun palvoi isäänsä.

Isänsä rakastama hän siis tuntee joskus olleensa ja se merkitsee hänelle yhä hyvin paljon, mutta hyväksytyksi tulemisen tunteen puute painaa enemmän. Junior itse ei ollut kiinnostunut mistä tahansa urasta, ja velhomaailman auttaminen suuremmassa mittakaavassa ei ollut hänelle tärkeää. Hän halusi tehdä jotain jästipainotteista, jotain taiteellista. Varsinkin ura näyttelijänä on suuresti kiehtonut häntä--ollessaan erittäin lahjakas sellainen. Hänen isänsä pohjimmiltaan hyväksyi hänet sellaisena kuin hän oli-–tämä vain ei saanut itseään näyttämään sitä tai ei tajunnut että pitäisi, vaan tämän asenne oli 'Rakastan sinua, mutta voisit aina tähdätä korkeammalle, ja hyödyntää vahvuuksiasi ja taitojasi mahdollisimman rakentavasti'--tietäen pojallaan olevan kunnianhimoa, taikavoimaisuudesta ja taidoista puhumattakaan.

Viidennen Tylypahkan vuotensa aikana hän oli päättänyt kerrankin yrittää miellyttää isäänsä ja toteuttaa omaa kunnianhimoaan ja olla mitä isä halusi hänen olevan ja pärjäsi loistavasti V.I.P:eissä. Isä ei kuitenkaan ymmärtänyt näyttää tarpeeksi hyvin kuinka ylpeä oikeastaan olikaan ja pyysi vain enemmän (kai tarkoittaen sen kannustuksena)--mutta Junior tuli lopullisesti tulokseen, ettei ilmeisesti koskaan ole tarpeeksi hyvä isälleen. Tämä ei toki ole pohjimmiltaan asian laita, mutta Juniorista tuntui siltä eikä isä nähnyt sitä.

Hän ei ole koskaan pystynyt pysymään kovin pitkään poissa hankaluuksista ja hän yleensä suorastaan kerjää niitä, joskaan ei aina tahallaan. Hänen epäonnekseen hänellä on tahtomattaan tapana niin sanotusti puraista, jos joku nuuskii liian lähellä hänen asioitaan joita hän ei halua päivänvaloon. Yleisesti ottaen kuitenkin hän kykenee esittämään viileää ja viatonta silloinkin kun hän ei sitä ole ja kykenee soveltamaan näyttelijänlahjojaan monissa tilanteissa. Hän on todella huono valehtelemaan, joten pyrkii ennemmin manipuloimaan tai kiertämään totuutta kuin peittämään sitä valheilla.

Lajitteluhattu mietti pitkään ja hartaasti Rohkelikon, Korpinkynnen ja Luihuisen välillä. Siinä missä hän on älykäs, neuvokas ja ovela, hän ei välitä uinuvasta kunnianhimostaan koska isänsä kunnianhimo tekee hänet onnettomaksi. Mutta ennenkaikkea hänessä on ja enimmäkseen vaalii uskollisuutta, rohkeutta ja uhkarohkeutta, Joten hattu päätti pojan kuuluvan Rohkelikkoon.

Lapsena hänen käytöksensä oli vielä varsin sosiaalista, elämäniloista, rentoa ja hyväntuulista. Tosin, hän taspainoili äitinsä aiheuttaman ylimielisen olen-sinua-parempi -asenteen ja isänsä opettaman kunnioittavan ja yhteiskuntakelpoisemman käytöksen välillä. Kun soppaan lisättiin hänen itsepäisyytensä sekä perusluontonsa joka oli melko vilkas, ilkikurinen ja sosiaalienn, lopputulos oli aika epätasapainoinen kakara. Hän löysi tasapainon yleensä silloin kun oli isänsä kanssa jota hän kuunteli ja totteli paljon paremmin kuin ketään muuta – ainakin tilanteissa jossa häntäkin muistettiin kuunnella.

Teinivuosien yksinäisyyden ja muun henkisen tuskan myötä hän muuttui etäisemmäksi ja vihaisemmaksi. Juniorilla on isältään perimänsä temperamentti joka ei ole räjähtävä, mutta hyvin intensiivinen. Hänellä oli lapsena suuria vaiekuksia niellä ylpeytensä ja kuten isänsä, hän oli valmis ja kykenevä tekemään mitä tahansa minkä koki oikeasksi tai tarpeelliseksi ja on vieläkin. Eikä häntä nokita ihan miten lystää; jos hän ei keksi tarpeeksi hyvää vastaiskua tilanteessa, hän keksii ja tekee sen myöhemmin. Kuten lapsenakin, tämä äidin pikku herranterttu voi yhä olla kohtelias ja sympaattinen niille jotka miellyttävät häntä vähänkin, mutta kiitos läpeensä epäjohdonmukaisen kasvatuksen ja sen että hän vietti enemmän aikaa äitinsä kanssa jonka puolelta kasvatus oli varsin epäterveellinen, Junior ei ole vain kakara vaan usein jokseenkin ylimielinen - joskus suorastaan pikku paska.

Hän ei koskaan (sitä yhtä poikkeusta lukuun ottamatta) ottanut normaaleja opiskelujaan erityisen vakavasti tai tunnollisesti; hän kun tosiaan kaavaili näyttelijänuraa ja vihasi isänsä kunnianhimoa, eikä välittänyt omastaan tuossa suhteessa. Hän panosti kouluun keskivertonuoren tasolla, ja hänen arvosanansa olivat hyviä, jotkut jopa upeita.

Junior kannattaa kaksintaisteluita, mutta halveksuu epärehellistä peliä. Hän on käytännön mies, eikä käytä taikasauvaa kuin lähinnä tarpeen todella vaatiessa tai huvin vuoksi, eli siis toimii jästityylillä enimmäkseen.

Hänellä ei ole mitään puoliverisiä ja jästisyntyisiä vastaan, vaan arvostaa näitä yhtä lailla, kuin puhdasverisiäkin, elettyään valtaosan elämästään jästien Lontoossa. Kotona taikuutta käytettiin yleensä vain jos kaikki olivat laiskoja tai huvin vuoksi. Hänet on siis kasvatettu pitkälti jästityyliin. Hän ja perheensä olivat ylpeitä taikavoimaisuudestaan ja viettivät paljon aikaa 'kaltaistensa' kanssa, mutta eivät olleet sokeutuneet sille, etteivät ole muita parempia. Kotona ja kasvatuksessa käytettiin taikuutta suhteellisen vähän jokapäiväisessä elämässä, jotta poika kasvaisi arvostamaan sitä, mutta ei sen enempää. Varsinkaan kurinpidossa, taikuutta ei koskaan käytetty.

Hänen asenteensa Voldemortia ja tämän tavoitteita kohtaan: lapsena hän vannoi isänsä asenteen nimeen, mutta vuosien kuluessa hänestä tuli sen verran katkera isälleen tämän hyväksynnän osoituksen puutteesta ja toivottomasta kunnianhimosta, että ajatukset tätä vastaan toimimisesta mahdollisimman äärimmäisellä tavalla olivat alitajuisesti pyörineet hänen mielessään jo muutaman vuoden, ja hän oli valmis etsimään hyväksyntää ja huomiota muilta melkein keinolla millä hyvänsä. Nykyään hän rakastaa ja palvoo Voldemortia, mutta missään vaiheessa hän ei ole merkittävän suuresti välittänyt Voldemortin tavoitteesta—hänellä on aina omat motiivinsa olla tämän palveluksessa.

Hänen sydämensä kuuluu pohjimmiltaan hänen isälleen, mutta nyt kun se on särkynyt ja kasvanut takaisin vääristyneenä, se ei enää muista sitä.

Hän rakastaa sadepäiviä ja on silloin ulkona jopa mieluummin kuin poutasäällä - kaikkein parasta ovat kunnon ukkosmyrskyt.



Historia:
Hänen vanhempansa olivat hyvin nuoria, kun Junior syntyi; vain 23-vuotiaita. Hänen isänsä kyllä aidosti halusi lapsen ja oli ylpeä saadessaan pojan, (ja siksi tämä nimettiinkin hänen mukaansa), mutta hän ei aivan ymmärtänyt isyyden koko vastuuta siinä uransa alkuvaiheissa, kunnianhimonsa ja tavoitteidensa kera. Junior vietti huomattavasti enemmän aikaa äitinsä kanssa, kunnes hän täytti 9. Ensimmäiset viisi vuotta Senior oli enemmän viikonloppuisä, kuluttaen viikolla aikaa työpaikalla niin runsaasti, ettei paljon ehtinyt poikaansa nähdä. 5-vuotiaan Juniorin kadottua koko päiväksi tiettymättömiin, alkoi isäkin todella arvostaa mitä hänellä oli, ja nauttimaan kallisarvoisista hetkistä varsinkin aamuisin, ja tuli useammin kotiin huomattavasti aiemmin kuin ennen.

Äitikulta rakasti pikku "enkeliään" vähän liikaa ymmärtääkseen miten kasvattaa tästä kunnon kansalainen eikä Junior kasvanut näkemään äitiään minkäänlaisena auktoriteettihahmona tai roolimallina, vaan katsoi ja kohteli tätä vertaisenaan - jopa alempanaan välillä, ja hänen isänsä oli sitten se kurinpitäjä talossa alusta alkaen. Siinä sitä hommaa olikin, kun vanhemmat eivät olleet johdonmukaisia ja pojan perusluonto on mitä on. Isä piti kuria aivan täysi-ikäisyyteen saakka laidasta laitaan, selkäsaunoista kotiarestiin, ja aina kohtuudella ja oikeudenmukaisuudella, mutta yksikään paljastunut rike ei ole koskaan jäänyt rangaistuksetta.

Harvoin poika toisti ainakaan vakavimpia tempauksiaan ja omasi siis sitä myötä suhteellisen kunnioituksen kumpaankin vanhemmistaan. Mutta kun sääntöjen rikkominen ja rajojen työntäminen on hauskaa, äiti ”sallii” sen ja se on yksi varma tapa saada isän huomio, niin miksi suotta oikeaksi enkeliksi muuttumaan. Ei pojan toki jatkuvasti ole tarvinnut kapinoida ja säätää isänsä huomion eteen - kaksikko rakasti toisiaan sen verran sydämensä pohjasta että sitä kyllä jaettiin ihan normaalin perheen tavoin myös.

Junior kasvoi siis suhteellisen onnellisen lapsuuden, käyden jästikoulua Tylypahka-ikään saakka. Hänen kohdallaan isä ja äiti harkitsivat vakavasti pitäisikö pitää kotiopetuksessa vai uskaltaako päästää jästikouluun, kun pojan luonto on mitä on, mutta Junior ei millään olisi halunnut jäädä yksinäisesti kotiopetukseen. Junior oli halutessaan osoittautunut varsin lahjakkaaksi välttämään tahatonta taikuuden paljastamista ja vannoi, ettei tahallaan sitä tekisi - joten hänelle sallittiin mahdollisuus jästikouluun ja kaikki sujui pääasiassa hyvin ja kivuttomasti. Ei vain siksi, että jästikoulussa olo oli pojalle tärkeää, mutta tämä oli myös saatu ymmärtämään asian vakavuus ja tärkeys; ettei kyse ole pelkästään kansainvälisestä salaisuudesta, vaan ennen kaikkea pojan omasta turvallisuudesta.
Kun Junior aloitti koulun 6-vuotiaana, perhe muutti Tylyahosta jästien Lontooseen, nykyiseen taloonsa. Tämä mm. jotta pojan koulu ja isän työpaikka olisivat lähempänä, eivätkä matkat veisi turhan paljon aikaa ja energiaa.

Junior ei koskaan omannut varsinaisesti sitä perhettä jota kaipasi. He eivät tehneet kovin usein mitään erityistä perheen kesken, esim. matkoja tai muuta sellaista - joskus kyllä ja silloin poika nauttikin niistä täysillä. Isä kyllä pyrki kasvattamaan poikaansa hyvin ja rakkaudella, ja oli heillä monia yhteisiä ja onnellisia hetkiä perheen kesken sekä isä-poika-laatuaikaa - mutta liian usein ne peruuntuivat tai vaihtoehtoisesti niitä sai odottaa pienen ikuisuuden, isän laittaessa työvelvollisuutensa niiden edelle. Lupaukset 'anteeksi-kulta-korvaan-tämän-kyllä-sinulle' eivät paljon lohduttaneet tai se, että pettymykset yritettiin jälkeenpäin hyvittää tavalla tai toisella. Tämä vaikutti siihen, että Junior kasvaessaan pyrki välttämään liikaa isänsä kaltaiseksi muokkautumista ja ristiriitoja ja riitatilanteita syntyi aina vain useammin.

Mutta ennen kaikkea hyväksynnän ja aidon tukemisen puute mitä hänen unelmiinsa tulee, söivät poikaa sisältä. Juniotista tuntuu että isä tuki taloudellisesti hänen taideharrastuksiaan vain koska äiti pyysi niin. Tosiasiassa isä teki niin myös koska rakastaa poikaansa ja tiesi harrastusten olevan tälle tärkeitä. Hän on jopa sanonut sen tälle, mutta lapsen oli vaikea uskoa, kun isä sanoi myös sellaisia kuin "Haaveilet, lapseni. Sinä haaveilet.", "Etkö voisi vaihteeksi tehdä jotain todellista?", ja "Miksi annat ison osan vahvuuksistasi valua hukkaan?", ja lopulta "Haluan sinun vain saavan parhaan mahdollisen pohjan tulevaisuudellesi. Kun aloitat Tylypahkan, keskityt siihen. Löydät jotain uutta. En kustanna enää tällaisia harrastuksia." Eikä muuten kustantanut. Ne vähät rahat mitä hänen äitinsä pystyi antamaan tueksi, riittivät kyllä juuri ja juuri, mutta Junior halusi parempaa, sekä kostaa isälleen. Tämä työnsi poikaa hiljalleen rikoksen teille, minkä hän yhtäaikaa pelkäsi ja toivoi isänsä saavan selville.

Kun Junior täytti 9, hänen äidillään todettiin vakava sairaus eikä tämä pian enää kyennyt eikä jaksanut huolehtia ja katsoa lapsensa perään, joten Barty Seniorin oli astuttava paljon enemmän mukaan kuvaan. Juniorille ei kerrottu koko totuutta äitinsä tilasta, mutta tottakai hän lasten tavoin aavisti, että jokin muukin oli muuttunut, kuin vain se että isä oli enemmän läsnä. Mutta hän päätti silti keskittyä nauttimaan siitä tosiasiasta, että hänellä oli vihdoin kumpikin vanhempi jakamsssa tarpeeksi huomiota.

Totuus kerrottiin hänelle, kun lääkärit sen vahvistivat lopullisesti silloin, kun Junior oli lähdössä toiselle vuodelleen Tylypahkaan. Hänen äidillään oli leukemia, eli verisyöpä - sitä pahempaa tasoa eikä tämä selviäisi siitä hengissä. Siitä päivästä Caroline joutui viettämään välillä pitkiäkin ajanjaksoja sairaalassa joten poika jäi pääasiallisesti isän vastuulle.

Vähän ennen Juniorin ensimmäisen Tylypahka-vuoden alkua, Barty Senior kuitenkin oli ylennyt Taikaministeriössä tuomariksi asti mikä luonnollisesti vei jälleen huomattavasti hänen aikaansa, vaikka silti hän yritti yhä ehtiä ja jaksaa huomioida vaimoaan ja ainoaa poikaansa, (joka oli kotona tietysti vain lomilla), mutta joskus on vaan liian paljon helpompaa hukuttautua tärkeisiin töihin kuin kohdata omat ja rakkaittensa ongelmat ja murheet. Ja erityisen helppoa silloin kun nämä eivät ole henkilökohtaisesti läsnä. Tätä Junior pitää itsekkäänä eikä jaksa liiemmin ymmärtää, ottaen huomioon miten monta muuta ainakin näennäisen itsekästä valintaa isä oli aiemminkin tehnyt ilman erityistä syytä, muuta kuin oma kunnianhimonsa.

Neljäntenä Tylypahkan vuotenaan hän kiinnostui pimeistä kirouksista vakavemmissa merkeissä, eikä pitänyt opiskelujaan pelkässä teoriassa siinä missä uhrasi myös paljon normaaleja, tarpeellisia opiskelujaan niiden vuoksi. Avoimesti hän niitä opiskeli teoriassa, siinä kun ei mitään kummallista ollut nähden hänen isänsä linjaan pimeyden voimia vastaan jossa käytettiin myös pimeää magiaa. Mutta se että Junior tahallaan harjoitteli niitä viattomiin (ja joskus avuttomiin) koulutovereihinsa, oli jo aivan toinen juttu. Sen Junior tosin teki asenteella, että kun isä nyt ei kuitenkaan hyväksy lähes mitään mitä hän tekee tai siltä hänestä ainakin tuntui, niin tehdään sitten jotain oikeasti epähyväksyttävää - ja tietysti saadakseen isänsä huomion muutenkin. Viidentenä vuotenaan tämä ei enää jatkunut - hänen isänsä kun tietysti piti siitä huolen.

Hänen eneimmäinen kosketuksensa pimeään magiaan oli kuitenkin jo 11-vuotiaana, mutta täysin lapsellisin motiivein. Lue lisää tuolta peleistä "Child's play on dark days". (Löytyy Juniorin Aikajana-ketjusta tältä alueelta.)

Junior ja isänsä pysyivät läheisinä pojan muutamana ensimmäisenä Tylypahka-vuotena, mutta kasvoivat pikkuhiljaa hieman etäisemmiksi kun poika oli suuren osan vuosista poissa ja isä keskittyi lähes täysin auttamaan velhomaailmaa sodan kanssa eikä irti päästäminen ollut kovin helppoa koulun lyhyiden lomien aikana. Mutta näinä vuosina Junior olisi tarvinnut isäänsä eniten, äidin tehdessä kuolemaa ja hänen itse kasvaessa pojasta mieheksi. Isä yritti olla läsnä ja kasvattaa poikaa, mutta yritti liian vähän. (Isäkin on yksin ja menettämässä rakastamansa ihmisen, samalla kun hänen pitäisi jaksaa olla se vahva osapuoli.)

Junior joutui näkemään että hän äidin sairausvuodet olivat vääristäneet hänen mielikuvaansa isänsä panostuksesta perheeseensä aiempina vuosina ja että tämä oli ehkä siis sittenkin ollut enemmän kotona suurimman osan hänen lapsuuttaan sitä osaa mistä hän jotakin edes muisti, ja tämä auttoi häntä sietämään asioita paremmin. Mutta hän unohti tämän kaiken aika pian, kun tilanne nykyhetkessä ei korjaantunut, vaan pahentui.

Junior otti siis lapsuutensa jonkinasteiset laiminlyönnit turhan raskaasti. Isä oli hänelle aivan mielettömän tärkeä ihminen, siinä missä jo pelkästään hyväksyntä on jo oletusarvoisestikin tärkeää isä-poika-suhteessa.

Tietenkin Juniorin laittomat keinot lisätä äitinsä antamaan rahalliseen tukeen harrastuksien suhteen, paljastuvat aikanaan, puhumattakaan kaikesta muista vaikeuksista, mitä Junior tykkää teinivuosinaan aiheuttaa, kiitos sisäisen tuskansa. Tämä kaikki aiheuttaen paljon draamaa, mikä johti yksiin ratkaisevimmista sanoista, mitä isä koskaan on sanonut, ajamaan Junior poispäin hänestä ja helposti manipuloitavaksi. "Toivot nyt, että emme olisi muuttaneet tänne. Että ette olisi lähettäneet minua jästikouluun. Etten olisi saanut kaikki niitä ystäviä." "...Kyllä... Niin toivon."

Isä oli todella tarkoittanut sitä, mutta vain sillä hetkellä. Tänä ei kuitenkaan koskaan saanut Junioris unohtamaan sitä--Junior ei pystynyt antamaan anteeksi. Kesäkuun lopulla 1981 hän liittyi kuolonsyöjiin. Hän päätti tehdä jotain "rakentavaa" ja omia vahvuuksiaan hyödyntävää velhoyhteiskunnan "hyväksi", tavalla kuitenkin on täysin isänsä arvoja vastaan. Voldemort on tunnetusti hyvä manipuloija ja näki tilaisuuden kääntää poika isäänsä vastaan ja hyödyntää tämän asemaa yhteiskunnassa.

Juniorhan on erittäin lahjakas sulkemaan mielensä niin, ettei sitä eikä hänen tunteitaan pysty lukemaan taikuuden avulla. Hän kun pystyy huijaamaan jopa Dumbledorea, vaikka hänen mielensä on jo pahasti heikentynyt ja vahingoittunut. Voldemort pystyi silti varmasti johonkin pisteeseen asti, mutta Juniorin onnistui piilottamaan todellisen asenteensa puhdasverisyyden tärkeyteen sekä sen miten yhä pohjimmiltaan rakasti ja kaipasi isäänsä--jolloin luettavaksi jäi siis vain erittäin vahva katkeruus ja viha ja halu kostaa ja toimia isäänsä vastaan.

Junior liittyi kyllä mukaan pohjimmiltaan omasta halusta ja valinnastaan, joka oli alitajuisesti muotoutunut vuosien mittaan ja tarvitsi vain oikeat sanat ja "lupaukset" laukaisemaan päätöksen. Näin hänellä oli aitoa halua ja vahvuutta tehdä kuolonsyöjäjuttuja, mutta hän ei silti aina tempaissut pimeän puolen hyväksi epäröimättä ja tarvitsi joskus lisäprovosointia tai manipulointia. Komennuskirouksella leikkiminen hyvinkin julmasti on kyllä hänen mielestään aina ollut oikein kivaa. Mutta hän ei kidutuskirouksella kiduttanut ketään ennen Longbottomeita. Tappaminen samaten ei käynyt kylmäverisesti, vaikka parhaansa hän yritti isäntäänsä miellyttää ja isälleen kostaa. Tottakai kaikki anteeksiantamattomat ovat yhtä pahoja keskenään, mutta juuri siksi Junior olikin hieman raiteiltaan niiden käytön kanssa, eikä tuntenut jälkeenpäin oloaan kovin ylpeäksi--jos nyt ei täysin katuvaksikaan. Jotain siltä väliltä tai on ja off niiden välillä. Junior ei siis ollut paha sydämeltään vaan joku epätoivoinen, nuoruudenhullu ja ilmeisen epätasapainoinen joka leikki tulella. Ei hän vieläkään sydämeltään paha ole, vain vääristynyt.

Koska hänen isänsä taisteli tulella tulta vastaan mitä kuolonsyöjiin tulee, Junior ei lähtenyt sille polulle pää kolmantena jalkana saati avoimesti--hänen tietääkseen vain Voldemort tietsi hänen kuuluvan kuolonsyöjiin. Junior käytti kokoontumisissa aina pääkallonaamiota--ei hän Azkabaniin joutuvansa uskonut--mutta ei häntä muukaan kärsiminen kuolonsyöjyyden takia kiinnostanut, ja kuka tahansa kiinni jäävä olisi saattanut käyttää hänen nimeään hyväkseen, jos oikeudenkäynnin saivat.

Juniorin helpotukseki hän ei ehtinyt palvella kuolonsyöjänä kuin muutaman kuukauden joiden aikana hän toimi enimmäkseen ministeriössä vakoojana, eli ei joutunut likaisiin hommiin erityisen useasti. Vaan se onni muuttui lopulta täysin merkityksettömäksi.

Longbottomien kidutukseen hän ei todellakaan vapaaehtoisesti eikä mielellään lähtenyt. Hän oli ehdottoman uskollinen kuolonsyöjä, mutta ei erityisen omistautunut, eikä varsinkaan fanaattinen vielä siinä vaiheessa.

Hän etsi isäntäänsä tämän kadottua, muttei halunnut lähteä äärimmäisyyksiin. Hän ei ollut läheskään niin kiintynyt tähän. Lestranget, jotka eivät tienneet Juniorin olevan kuolonsyöjä, aikoivat kiduttaa häntäkin yrityksissään löytää isäntä--Junior kun kuitenkin on heitä vastaan käytyä sotaa johtaneen miehen poika ja täten hyvin mahdollisesti saattoi tietää, mitä Voldemortille oli tapahtunut. Junior joutui siis paljastamaan heille, olevansa yksi heistä ja siltikin välttääkseen kidutuksen tai kuoleman, hänen oli pakko kysyttäessä suostua mukaan Longbottomien kaappaukseen ja kidutukseen. Eivät ne muuten olisi uskoneet hänen olevan uskollinen isännälleen. Keskustelut Voldemortista saavat hänet tuntemaan sen verran syvää halua ja epätoivoa löytää Voldemort, (koska tämä oli osoittanut sen verran enemmän hyväksyntää ja arvostusta kuin hänen isänsä ja pitänyt muutenkin lupauksensa, ja jos he löytäisivät hänet, asianlaita moninkertaistuisi) sekä tukala tilanne lietsoa vihaa isänsä kunnianhimoa kohtaan, että hän oli kykenevä heittämään kidutuskirouksen. Mutta koska hän ei tuolloin viel nauttinut kivun tuottamisesta eikä vihansa kohdistunut henkilökohtaisesti Longbottomeihin, hänen kidutuskirouksensa ei olltu läheskään yhtä tehokas kuin muiden.

Hän olisi mielellään luovuttanut ja lähtenyt jo tuntikausia aiemmin, mutta Bellatrix oli innokkaampi kiduttaja, joten se ei onnistunut. Joukko auroreja sai hänet kiinni Lestrangejen seurasta ja heidät raahattiin oikeuden eteen saman tien. Saatuaan tarpeeksi aukottomia todisteita Junioria vastaan, hänen isänsä tuomitsi hänet Lestrangejen mukana Azkabaniin elinkautisesksi, ja lisäksi kielsi koko suhteensa häneen—kaikki tämä, vaikka Junior vakuutti viattomuuttaan ja aneli ja pyysi sekä isäänsä, että äitiään uskomaan ja auttamaan.

Azkabaissa Junior joutui elämään yksin, pimeässä, epäinhimillisissä oloissa uudestaan ja uudestaan ja uudestaan nuo hetket. Näkemään ja tuntemaan sen miten hänen isänsä kieltää koko suhteensa häneen ja lähettää hänet helvettiin elinkautiseksi. Eli noita Ankeuttajien aiheuttamia äärimmäisen syviä psykologisia kidutushetkiä ei ainakaan auttanut se, että hän uskoi joutuvansa olemaan siellä loppuikänsä. Koska isä ja äiti olivat tähän asti paljon, paljon Voldemortia tai tämän palvelemista tärkeämpiä hänelle, hän menetti elämähalunsa hyvin nopeasti ja vuoden kuluessa on jo kuolemaisillaan. Ja kuitenkin samasta syystä että isi oli paljon tärkeämpi, mutta mennyt tekemään niin äärimmäisen julman tempun - hänen asenteensa kuolonsyöjänä oli dramaattisesti kehittynyt, alitajuisesti. Samoin hänen luihuispiirteensä hautasivat rohkelikkoarvot hyvin alleen.

Siinä vaiheessahan iskä ja äiskä saapuivat pelastamaan hänet. Hänen äitinsä kuolemansairaus oli viimeisimmillään ja tämä halusi ottaa poikansa paikan ja kuolla Azkabanissa tämän puolesta, samalla kun isä pitäisi pojan turvassa kotona, antaen tälle toisen mahdollisuuden elää.

Isä oli suostunut siihen kaikkeen nimenomaan mm. siksi että yhä poikaansa rakasti ja katui tämän lähettämistä eliniäksi sellaiseen paikkaan - omakseen kieltämisestä puhumattakaan (ja sen kaikenhan hän teki vain, koska oli shokissa ja raivoisaan oikeudenkäynnin tilanteessa, eikä siis ajatellut saati pystynyt muistamaan mitään selkeästi.) Mutta ei Junior tietenkään kaiken sen jälkeen enää uskonut mitään positiivista isästään, ja oli muutenkin tullut tulokseen että Voldemort todella oli etsimisen arvoinen, suorastaan palvottava. Tämähän ei ollut vielä hylännyt tai pettänyt - ja kun siinä helvetissä kerran kiduttiin Voldemortin palvelemisen takia, niin etsimistä pitäisi ja todella haluttiinkin jatkaa, jos siihen koskaan tilaisuus vielä tulisi.

Hän alkoi tuntea ja kokea niin koko ajan kirkkaammin, kun vapautui ja vahvistui Winkyn hoivatessa hänet kuntoon. Seuraavat 12 vuotta hän eli jokseenkin rajoitetuissa oloissa jatkuvasti komennuskirouksen alla ja yötä päivää näkymättömyysviitan alla. Vaikka hänen isänsä olikin pyrkinyt tekemään niistä vuosista pojalleen mahdollisimman miellyttävät, jatkuva komennuskirous ja hyvin rajoittunut elämä kaiken koetun jälkeen, eivät auttaneet hänen asennettaan ja psyykeensä muokkautumista mihinkään muuhun, kuin huonompaan suuntaan. Hän ei paljon muuta miettinyt kuin Voldemortin etsimistä—siitä muokkautui hänelle pakkomielle.

Eräänä päivänä noita Taikaministeriöstä, Bertha Jorkins, tuli yllättäen vierailemaan työasioissa ja kuuli Winkyn puhuvan jollekulle, eikä kestänyt kauaa, kun noita käsitti kenestä on kyse. Barty langetti Jorkinsiin vahvan muistiloitsun, saaden tämän unohtamaan kuulemansa.

Huispauksen MM-kisojen aikaan Barty vei poikansa katsomaan niitä, palkinnoksi hyvästä käytöksestä—Winkyn oli velvollisuus vahtia häntä. Kisojen aikana tapahtunut kuolonsyöjien hyökkäys sai Juniorin hetkellisesti murtautumaan vapaaksi komennuskirouksesta. Hän karkasi Winkyltä, varasti nuoren pojan (sattumoisin Harry Potterin) taikasauvan ja loitsui taivaalle Pimeän Piirron pelottaakseen kuolonsyöjiä, jotka eivät olleet etsineet Voldemortia, vaikka olivat sentään olleet vapaita niin tekemään. Winkyn onnistui kuitenkin käyttämään kotitonttujen taikaa ja sitomaan Juniorin itseensä ja raahaamaan tämä sivuun kaikkien silmistä ennen kuin kukaan ehti huomata tätä.

Pimeän Piirron loistijasta käytiin kiivasta keskustelua ja epäiltyjen listalla käväisivät jopa Barty Senior, Harry Potter ja kotitonttu Winky. Barty erotti Winkyn (julkisesti tottelemattomuuden takia--oikeasti siksi, että tämä oli päästänyt Juniorin karkuun), ja hän löysi lopulta poikansa läheltä rikospaikkaa näkymättömyysviitan alta. Hän langetti uuden komennuskirouksen Juniorin ylle ja vei tämän takaisin kotiin.

Myöhemmin Voldemort sattui kiduttamaan Bertha Jorkinsia niin pitkään, että muistiloitsu purkaantui ja näin Pimeyden Lordi sai tietää Barty Juniorin olevan yhä elossa. Voldemort ja Matohäntä saapuivat ”pelastamaan” Juniorin—Voldemort nosti komennuskirouksen Juniorin yltä ja langetti sen tämän isän ylle. Junior sai tehtäväkseen kidnapata aurori Alastor Vauhkomieli ja toimia tämän sijasta Tylypahkassa Pimeydenvoimilta Suojautumisen opettajana—päämääränään soluttaa Harry Potter Kolmivelhoturnajaisten kilpailijaksi ja auttaa tämä selviytymään siitä voittajana, ja toimittaa tämä Pikku Hirttivaaran hautausmaalle Voldemortin rituaalista ylösnousemusta varten.

”It’s only forever. Not long at all.”

Barty Jr. ja Barty Sr.: 1 - 2 - 3

Barty Crouch Jr. – Falling Inside The Black
Tekemäni fanivideo. Juniorilta isälleen, paitsi ‘source of strength’-kohta Voldemortille.



Junior lapsena:


Yhteisissä peleissä Junioria saa kyselemättä autohitata myös suuresti, mutta joitain rajoituksia kuitenkin pidän. Jos kiinnostaa, luethan lyhyet ohjeet täältä. Kiitos.