Kolmiodraaman ensiaskeleet

[Eli eli.. Rabastan Lestrange ja päivämäärähän oli 22.1.1996, maanantai.]

Lattialankut narisivat mustan viitan sisään kätkeytyneiden luisevien jalkojen alla maailman pelätyimmän pimeyden lordin astellessa hiljalleen edestakaisin Pikku Hirttivaaran kukkulan laella sijaitsevassa 'autiossa' talossa. Tarkalleen ottaen ylimmässä kerroksessa. Hänen pitkissä, kapeissa sormissaan oli nippu papereita, joita miehen punaiset silmät tavasivat mietteliäänä. Takassa palavat kalvakat liekit olivat ainoa valonlähde huoneessa, mutta se riitti. Turha valoisuus vain alkoi särkemään päätä.
Voldemort pysähtyi keskelle huonetta selaillen hieman papereita. Ensimmäisellä sivulla oli kuva tummatukkaisesta, hymyilevästä naisesta ja kuvan vieressä perustiedot pitäen sisällään nimen, Leticia Mayer.
Huoneen synkimmässä nurkassa lojui valtavan käärmeen ruho mahdollisimman kaukana tuosta loihditusta takkatulesta. Nagininin kaksihaarainen kieli käväisi säännöllisin väliajoin ulkona tuon tarkkaillessa tiiviisti huoneen tapahtumia käärmeensilmillään.
"Kutsuin Rabastan Lestrangen hoitamaan tämän tehtävän, Nagini," Voldemort sähisi lemmikilleen kärmeskielellä ja Nagini kohotti päätään hieman kuullessaan isäntänsä äänen.
"Kaikki muut ovat jo tehtävissä," Voldemor jatkoi kävelyään edestakaisin, "tai ainakin ne muut, joille pystyisin luottamaan tämänkaltaisen tehtävän."
Nagini huomasi silmäkulmassaan rotan viilettävän huoneen nurkassa ja samassa tuo jättiläiskäärme syöksyi nurkastaan hiirenhiljaa rotan kimppuun ja nielaisi sen kerralla pienoisena välipalana. Voldemort katsahti lemmikkinsä liikehdintää miettien hetken oliko Nagini kenties pistänyt Matohännän suihinsa. Noh, tuskin sentään. Olihan käärmeilläkin jonkinlainen makuaisti.

Voldemort laski paperit olohuoneen pölyiselle pöydälle odottamaan ja kääntyi itse ikkunan suuntaan katselemaan siitä avautuvaa hämärää hautausmaanäkymää. Nyt kun Potter oli jälleen Albus Dumbledoren nenän alla, hän ei voisi koskea poikaan marssimatta itse Tylypahkaan.. Joten hänen pitäisi toistaiseksi keskittyä johonkin muuhun. Kuten vaikka taikaministeriön valtaamiseen, mikä tuli hyvänä kakkosena tärkeysjärjestyksessä.. Ja jos hyvä tuuri kävisi, tämä Mayerin nainen kuuluisi myös siihen riivatun Kiltaan ja hän saisi tuon avulla kaksi kärpästä yhdellä iskulla..
Kaikki riippui siitä hoitaisiko Rabastan Lestrange työnsä kunnolla.

Rabastan ilmestynyt Pikku Hirttivaaraan heti kutsun saatuaan vaikka mies olisi hyvin mielellään halunnut selvittää päänsä 15 vuoden Azkabanissa istumisen jäljiltä. Hän ei kuitenkaan mitenkään olisi voinut jättää tulematta niin pian kuin mahdollista.. jos hänen herrallaan oli hänelle asiaa. Mies asteli nopein askelin isäntäntänsä talon ovelle ja tunsi kylmien väreiden kulkevan pitkin selkäänsä. Mahtoikohan sitten johtua kylmästä ilmasta taikka herransa kohtaamisesta , sitä tuo ei jäänyt miettimään vaan koputti oveen joka jo ensinmäisestä naputuksesta aukeni hiljaa päästäen Rabastanin sisään.
Heti miehen astuttua sisäpuolelle ovi sulkeutu tuon perästä yhtä hiljaa kuin oli auennutkin, mutta vaikka se olisi kolahtanut kovaa kiinni ei Raba olisi sitä kuullut.. tuo oli niin keskittynyt katselemaan ympärilleen ja suunnisti kohti rappusia ylös mennäkseen. Jokainen askelma tuntui natisevan toistaan enemmän ja Rabastanin mielessä kävi ettei kukan ainakaan salaa tänne voisi tulla, kun tulija kuultaisiin jo kaukaa. Tuo jätti astumasta viimeiselle kahdelle askelmalle ollenkaan ja harppasi suoraan tasanteelle. Ei ollut vaikea tietää mihin mennä ja mies suuntasi kohti ovea joka oli hiukan raollaan ja jonka alta kajasti hiukan jotakin valoa. Rabastan pysähtyi oven luokse ja koputti.

Huoneen ulkopuolelta kuuluva narina havahdutti sekä Voldemortin että Naginin ajatuksistaan. Rotan häntä suunpielessään, Nagini vilkaisi kantautuvien äänien suuntaan ja pienesti sähähtäen tuo luikersi takaisin siihen pimeään nurkkaukseensa. Voldemort vilkaisi käärmeen menoa ja käänsi sitten katseensa takaisin ikkunaruutuun. Jos ei mitään muuta niin Rabastan oli ainakin ripeä liikkeissään. Tosin eihän mitään muuta voinut kuolonsyöjältä odottaakaan.
Ei kulunut kuin hetki ja oveen koputettiin. Voldemort kääntyi hitaasti ympäri riistäen katseensa hautausmaasta ja iskostaen sen sitten hieman raollaan olevaan oveen.
"Sisään," hän sanoi matalalla äänellä astellen samalla olohuoneen pöydän luo ja napaten paperit itselleen.

Oven avauduttua, Voldemort käänsi katseensa papereista tulijaan.
"Ah, Rabastan Lestrange," tuo sanoi melkeinpä ystävällisellä äänellä kuin kaveri näkisi kaverin pitkästä aikaa. Pieni irvistystä enemmän muistuttava hymyn häivä käväisi Voldemortin kasvoilla tämän kääntyessä kokonaan ovelleen ilmestyneen miehen puoleen.
"Kuinka voit? Paremmin kuin viikko sitten, oletan?" Voldemort otti naputteli pitkillä sormillaan papereita käsissään odotellen vastausta, mikä ei oikeastaan edes kiinnostanut häntä. Pakollisia muodollisuuksia vain.

Rabastan astui huoneeseen saatuaan luvan tulla sisään ja kumarsi hiukan herralleen mutisten tuon kutsuneen. Voldemort seisoi siinä kaikessa kammottavuudessaan jokin paperinivaska käsissään ja noissa papereissa olisi varmaan se tieto miksi hänet oli paikalle pyydetty ja mies vain toivoi ettei se olisi mitään kuolettavan tylsää hommaa. Hän halusi päästä käyttämään sauvaansa siihen mihin se oli tarkoitettukkin. Voldemort kuulosti melko rennolta ja joku varmasti olisi myös voinut tulkita sen ystävällisyydeksi ja niin myös Rabastan joka vain oli mielissään aina kun ei joutunut kuulemaan herransa äänessä haöveksuntaa ja pettymystä. Pienikin ystävällisyytteen viittavaa asia oli voitto koska siitä jo tiesi, ettei ollut paikalla hankaluuksien takia.

"Kyllä herrani, paljon paremmin", Rabastan vastasi Voldemortin udeltua hänen vointiaan ja silmäili taas hiukan tuon käsissä olevia papereita. Ketään muita ei näyttänyt olevan myöskään paikalla joten se mitä hän saisi tehtäväkseen koskisi ilmeisesti vain häntä eikä mukaan olisi tulossa ketään muuta. Se sai Rabastanin tuntemaan itsensä heti hiukan paremmaks. Hän pääsisi siis aivan itsekseen suorittamaan jotakin hommaa, mutta tuskin kyseessä silloin olisi mitään tappamista tai muuta kovin hauskaa.
"Teillä oli minulle asiaa", hän kysyi ja käänsi katseensa hetkeksi papereista pois.

Voldemort vastasi Rabastanin kumarrukseen ja mutinaan yhdellä napakalla nyökkäyksellä ilmaistakseen hyväksyntänsä tuon kunnianosoituksesta ja oikeastaan.. antaen samalla luvan astua edemmäs taloon.

Rabastanin vastaus Voldemortin kysymykseen oli juuri sopivan lyhyt ja siltikin juuri tarpeeksi tietoa antava. Se että tuo kertoi voivansa jo paljon paremmin, se riitti Voldemortille sillä erää. Pääasiahan oli että Rabastanin jalat kantoivat ja pää oli edes hieman selkeämpi kuin Azkabanissa. Eihän tätä tehtävää muuten voisi tehdä.
Rabastan kysyikin lähinnä todeten että Voldemortilla oli jotain asiaa.
"Kyllä," Voldemort sanoi luoden katseensa jälleen paperinippuun, "haluan että vakoilet erästä.. syyttäjää. En tiedä oletko kuullut hänestä aikaisemmin, koska hän ei tainnut olla se joka sinut passitti vankilan seinien sisäpuolelle." Heti sanojensa myötä Voldemort muisti että eihän Rabastan ollut mitään oikeudenkäyntiä saanut. Lestranget ja Crouchan olivat nimenomaan lentäneet Azkabaniin ilman minkäänlaista oikeutta. Voldemort ei kuitenkaan vaivaantunut korjaamaan virhettään vaan asteli lähemmäs Rabastania ja ojensi tuon muutaman paperin nipun kuolonsyöjälle.
"Nainen on hyvä työssään," Voldemort selitti, "ehkä turhankin hyvä tai sitten ne jotkut vapaana olleet kuolonsyöjät vain alkoivat menettää otettaan loppuvuosista.. Joka tapauksessa.. Tämä.. neiti Mayer. Hän tosiaan toimii syyttäjänä ministeriössä, mutta joidenkin taustojensa puolesta hän voisi olla kiinnostunut työskentelemään myös tällä.. paremmalla puolella."
Voldemort asteli hieman kauemmas Rabastanista jättäen tuolle hieman aikaa lueskella papereita läpi, josko tuon mieleen nousisi jotain kysymyksiä.
"Et siis pääse tappamaan häntä," Voldemort sanoi hetken kuluttua hieman pahoittelevalla äänellä, "et ainakaan vielä. Jos nainen kieltäytyy ehdottomasti emmekä hyödy hänen olemassaolostaan jatkossa mitenkään niin sitten tottakai asia on eri.."

Voldemortin kertoessa hänen tehtävänsä koskevan vakoilua olisi Rabastan halunnut huokaista turhautuneena, mutta sitä tehnyt. Tuo oli ehkä syyttäjä ja jokseenkin varmasti tärkeä henkilä vakoiltavaksi, mutta jos hän ei pääsisi tappaamaan kyseistä tyyppiä lopuksi olisi homma hyvin turhauttavaa. Joissakin puskissa kykkiminen ei kauheasti innostanut. Hän tuskin tosiaan tuntisi tätä syyttäjää kuten Voldemort arvelikin.. eihän hän ollut koskaan edes käynyt oikeussalissa joten miten olisi? Rabastan kuitenkin vain pudisti päätän merkiksi sille, ettei tosiaankaan tainnut tuntea syyttäjää ja kun sai paperinivaskan isännältään omiin käsiinsä tuo laski katseensa niihin ja sai varmuuden siitä, ettei ollut tätä neiti syyttäjää nähnyt ikinä. Päällimmäisestä paperista häntä tuijotti hyvin viehättävän näköinen hymyilevä nainen ja sen sijaan, että Raba olisi papereita alkanut lukemaan oli tuo jäänyt katselemaan kuvaa Voldemortin kertoessa samalla tämän naisen olevan ehkä liiankin hyvä siinä hommassa mitä teki , mutta naisen taustojen perusteella tuo voisi olla houkuteltavissa heidän puolelleen.
Rabastan siirsi katseensa lopulta paperin tietoihin ja laittoi heti merkille naisen olleen luihuinen ja puhdasverinen. Ehkä tämä neiti Mayer olisi kuin olisikin houkuteltavissa heidän riveihinsä.. ja ehkä tuo vain siellä jossain odottikin sopivaa hetkeä päästä Voldemortin puolelle.

Mies nosti katseensa papereista Voldemortin sanoessa, ettei hän pääsisi tappamaan naista, tai ainakaan näin heti ja asia olisi ehkä toinen jos tuo kieltäysi ja naisesta olisi heille enää hyötyä ja tieto sai pienen hymyn nousemaan tuon kasvoille. Pieni osa hänestä oikein toivoi ettei tästä naisesta saisi kiduttamallakaan mitään hyödyllistä jotta hän pääsisi hoitelemaan tuon päiviltä, mutta toisaalta jokainen noita tai velho joka Voldemortin puolelle saataisiin olisi vain positiivistä.
Rabastan silmäili paperit vielä nopeasti läpi ja sanoi asian olevan hänelle selvä. Vakoilua ja suostuttelua siis.
"Aloitan hommani heti..", tuo sanoi ja sulloi rulalle pyörittämänsä paperit kaapunsa sisätaskuun turvaan. Rabastan aavisteli niistä olevan hänelle vielä paljon hyötyä joten oli parasta laittaa ne varmaan talteen.

"Hyvä," Voldemort sanoi nyökäten Rabastanin ilmoitettua että aloittaisi homman samantien, "mutta muista. Et tapa sitä, et vielä ainakaan. Yrität ensin saada sen meidän puolelle ja jos se ei onnistu niin ainakin yrität kaivella tietoja siltä. Jos sekään ei onnistu ni sitten saat tehdä mitä lystäät." Voldemort katsoi Rabastania punaisilla silmillään, nyökkäsi vielä pienesti ja kääntyi sitten taas ikkunansa puoleen ristien kädet selkänsä taa. Niin tai näin, Leticia Mayerin ura ministeriössä kokisi Voldemortin kannalta mielekkään käänteen.
"Ja ainiin Rabastan," Voldemort käänsi päätään hieman niin että näki sivusilmällä Rabastanin, "odotan jotain tietoja kuluvan viikon aikana. Haluan pysyä kärryillä siitä, miten edistyt tekemisissäsi."

Rabastan lupasi informoida viikon aikana Voldemortia tapahtumista ja kumarretuaan vielä herralleen kääntyi ja poistui huoneestaa. Ministeriön tuntumaan siis.. sieltä jos mistä olisi kaikkein paras alottaa. Ulos päästyään mies kiskoi hupun päähänsä ja kaikkoontui pihasta. Rabastan ei olisi koskaan voinut aavistaakkaan miten pieleen hänen viikkonsa vielä tulisikaan menemään vaikka oli olettanut homman olevan todella naurettava.

24.1.1996

Pari päivää Rabastan oli juossut Leticia Mayerin perässä. Vahtien tuon pienintäkin liikettä ja lopulta kun hän oli sitä vähiten odottanut oli nainen paljastanut huomanneensa hänet. Se kohtaaminen syyttäjän kanssa ei ollut kuitenkaan mennyt niin hyvin kuin Rabastan oli luullut sen menevän ja nainen oli jyrkästi kieltäytynyt vaihtamasta puolta. Raba ei kuitenkaan ollut halunnut päästää tuota niin helpolla ja kun oli koittanut keksiä keinoja oli mies äkkiä jostain muistanut tuntevansa tuon naisen kouluajoiltaan. Ehkä se oli ollut suuri virhe ottaa moinen esiin, mutta hän oli vielä saanut pitkitetyksi keskustelu.. mutta turhaahan se oli ollut kun naisen päätä ei oltu saatu edes sen voimin käännetyksi. Kaiken lisäksi Rabastan ei ollut saanut naisen hommista ministeriössä mitään tietoa ja päästettyään vielä Mayerinkin livahtamaan näpeistään isännän kohtaaminen pelotti enemmän kuin koskaan ennen. Hänelle oli luotettu tärkeä tehtävä jonka hän oli jo parissa päivässä möhlinyt.

Siinä mies nyt seisoi pää painuksissa isäntänsä talon yläkerrassa saatuaan juuri kutsun astua peremmälle huoneeseen jossa Voldemort tuntui kaiken aikansa viettävän kun talossa oleskeli. Rabastan ei ollut vielä saanut sanotuksi muuta kuin tervehdittyä Voldemortia kumarruksen kerä. Mies tunsi sydämmensä hakkaavan aivan hulluna ja vaikka hän kuinka olisi halunnut olla näyttämättä ulospäin heti sitä, että hänellä ei ollut mitään iloisia uutisia onnistumisesta ei hän tuntunut pystyvän peittelemään sitä kovin hyvin.
"Herrani, Mayer kieltäytyi kunniasta vaihtaa puoltaan", mies lopulta sanoi ja joutui oikein pakottamaan itsensä kohottamaan katseensa ylös sieltä lattiasta. Hän ei halunnut nähdä herransa kasvoja kun tiesi niiden kuvastavan kaikkea muuta kuin tyytyväisyyttä.

Ei ollut kulunut kuin muutama päivä siitä kun Voldemort oli lähettänyt Rabastanin vakoilemaan sitä Mayerin naista kun jo Rabastan oli ilmoittanut tulevansa visiitille Pikku Hirttivaaraan. Koska oli kulunut vain muutama päivä, Voldemort ei oikeastaan uskonut kuulevansa mitään kovin hyviä tuloksia.. Ellei Rabastan sitten tosiaan ollut tulossa Mayerin itsensä kanssa käymään. Sitähän Voldemort tietenkin toivoi, muttei kaikessa kyynisyydessään jaksanut uskoa että niin tulisi tapahtumaan. Ei kukaan voinut olla niin nopea ja hyvä siinä mitä teki. Ei edes Lestrange.
Koputuksen kuultuaan, Voldemort kääntyi pyörivässä nojatuolissaan niin että hänen kasvonsa olivat ovea kohti. Sisään-kutsun myötä ovi aukeni ja siinä seisoi Rabastan Lestrange katse maahan luotuna.. ja yksin. Mies kumarsi ja tervehti herraansa, mutta Voldemort ei vastannut tervehdykseen mitenkään. Lopulta Rabastan sai sanotuksi ettei Mayer halunnut vaihtaa puolta.
Voldemort istui hetken nojatuolissaan tuijotellen lähinnä tyhjyyteen, täysin vaipuneena ajatuksiinsa. Sitten hän nousi seisomaan ja kääntyi selkä Rabastania kohden.
"Entä mitä sinä teit?" hän sanoi ensimmäiset sanansa Rabastanin sisään astumisen jälkeen. Hänen äänensä oli tasainen, hiljainen mutta silti kantava.. ja samalla niin syvästi pettymystä kuvaava. Ei sen takia ettei Mayer ollut kääntynyt.. vaan koska hänen luottamuksensa oli petetty.

Voldemortin noustua omalta paikaltaan tuo ei suinkaan ollut Rabastaniin päin joten kohotettuaan katseensa Rabastan ei joutunut kohtaamaan kuin herransa selän mikä oli pienoinen helpotus, mutta se helpotus haihtua nopeaan Voldemortin kysyessä mitä hän sitten oli tehnyt. Voldemortin äänestä kuuli selvän pettymyksen Rabastania kohtaan ja mies laski katseensa uudelleen. Tuo tunsi itsensä hyvin turhaksi sillä hetkellä. Miten hän joka muka oli niin luottokuolonsyöjää oli saattanut möhliä näin yksinkertaisen homman kuin jonkin turhan naisen käännyttämisen! Hän olis voinut yrittää enemmän , enemmän kuin mitä oli tänään saanut aikaiseksi, mutta jotenkin hän oli vain luovuttanut kun tuo ei ollut muutamasta yrityksestä ollut heti mieluissaan vaihtamassa puolta.
Rabastan ei oikein tiennyt miten vastata herransa esittämään kysymykseen. Hän ei voinut sanoa päätyneensä juttelemaan Mayerin kanssa mukavia koulusta ja siitä miten hän tuon tunsi ..sen sijasta että olisi vaikka uhkailemalla koittanut saada tuon pään käännetyksi.
"Koska näytti siltä, ettei sen naisen mieltä muuta mikään minä..", Rabastan aloitti ja rykäisi hiukan, " koitin saada edes jotain hyödyllistä tietoa naisesta ulos, mutta se tiesi minun olevan kuolonsyöjä ja varoi siksi sanojaan".
Rabastan ei ollut oikeasti saanut mitään tietoa mistään. Ellei Voldemortia sitten kiinnostaisi tietää Mayerin käyneen hänen kanssaan samaan aikaan koulu ja sitä mitä tuon pöllö oli kokenut joskus.
"Oletan kuitenkin hyvin varmasti naisen olevan mukana Feeniksin killassa. Puhui lojaalisuudestaan ja en usko tämän tarkoittaneen ministeriötä".

Rabastanin selitykset eivät saaneet Voldemortia yhtään paremmalle tuulelle. Rabastanin ensimmäisten sanojen myötä, Voldemort kääntyi ympäri tuijottaen nyt Rabastania verestävillä silmillään. Hän kuunteli kuitenkin suhteellisen ilmeettömänä toisen selityksiä, vaikkei olisi edes välittänyt kuulla niitä. Tiivistettynä toinen siis seisoi siinä hänen edessään ilman mitään kunnollista tietoa. Pelkkiä oletuksia. Voldemortin sisimmässä sykähti.
"Mitä sinä teet täällä tänään, Rabastan?" Voldemort kysyi hyisellä äänellä tuon lopetettua puhumisensa. Voldemort otti muutaman hitaan ja uhkaavan askeleen eteenpäin katse tiiviisti toisen kasvoissa.
"Puheistasi päätellen et ole saanut kerrassaan mitään aikaiseksi näiden muutaman päivän aikana," Voldemortin sisällä kiehui. Jos hän jotain vihasi enemmän kuin sitä Potterin riesaa niin sitä että häntä häirittiin täysin turhan takia.
"Kerrohan.. Kidutitko sinä häntä?" Voldemort kysyi lähtien astelemaan Rabastanin ympäri kuin korppikotka raadon yllä odotellen. Nagini liikahti nurkassa ja alkoi tuijottamaan tilannetta kiinnostuneena. Yleensä tälläiset tilanteet tiesivät helppoa ruokaa.
"Uhkailitko häntä? Hänen perhettään?" Voldemort kyseli hipelöiden jo hieman sauvansa kahvaa taskunsa pohjilla.
"Sinä sanot että oletat hänen kuuluvan kiltaan mutta et tiedä varmasti? Kerrohan minulle.. mikset tiedä tätä seikkaa?" Voldemort pysähtyi lopulta Rabastanin eteen, "Vai enkai tehnyt väärin otettuani sinut takaisin vielä senkin jälkeen kun pehmitit aivojasi Akabanissa sen 15 vuotta? Kai sinä vielä tiedät miten toimia kun annan tehtävän..?"

Rabastan ei voinut olla pienesti hätkähtämättä Voldemortin kysyessä mitä hän siellä oikein teki ja vaikka olisi kuin tahtonut astua kauemmas Voldemortin astuessa lähemmäs ei mies sallinut itsensä sitä tehdä. Hän ei tiennyt ja nyt kun kysymys oli esitetty tuntui todella typerältä idealta olla siellä ilman mitään oikeaa ja varmaa tietoa. Niitähän Voldemort halusi eikä hänen arvailujaan.
Rabastan piti katseensa nyt ylhäällä ja tuijotti vain eteensä Voldemortin alettua astelemaan hänen ympärillään. Eihän viitsinyt katseellaan seura tuon kulkua vaikka se tuntui turvallisemmalta jotta näki mitä tuolla oli kulloinkin mielessään. Olisi kuitenkin ollut turhaan vastustella jos Voldemort aikoisi kiskoa sauvansa esiin.
" Ei herrani.. en kiduttanut", Rabastan vastasi hiljaa ja ihmetteli nyt miksei moinen ajatus silloin ollut käynyt hänen mielessään ollenkaan. Hän ei ollut edes harkinnut kiduttamista vaikka oli niin odottanut vain sitä hetkeä, että pääisi taas käyttämään sauvaansa johinkin hyödylliseen. Rabastan vastasi myös kieltävästi Voldemortin kahteen muuhun kysymykseen ja tunsi itsensä todella tyhmäksi joutuessaan sanomaan, ettei ollut tehnyt oikeastaan mitään pelotellakseen naista. Ainut hetki kun nainen oli näyttänyt edes hetken pelkäävän oli ollut se kun tuo oli saanut tietää kuka hän oli ja miten helvetin tyhmää oli ollut kertoa nimensä!

Voldemortin vielä puhuessa tuo lopetti lopulta kiertelyn ja pysähtyi Rabastanin eteen ja miehen jokainen sana sai Rabastanin vain tuntemaan itsensä turhemmaksi ja typerämmäksi. " En tiedä koska en tehnyt tarpeeksi sen eteen, että olisin saanut tiedon ulos siitä naisesta", Rabastan vastasi toden mukaisesti ja tunsi kylmänhien valuvan pitkin selkäänsä. Hänen olonsa oli hyvin tukala siinä Voldemortin katseen alla ja kun hän vallan hyvin tiesi itse miten pahan pettymyksen oli tuottanut ja vain siksi ettei ollut toiminut niin kuin kuolonsyöjän odotettiin toimivan.
"Herrani jos annatte minun vielä jatkaa Mayerin kanssa lupaan selvittää naisesta ja tuon hommista ministeriössä ja killassa enemmän.. Mayer kun.. ", Rabastanin oli pakko sulkea suunsa. Mitä.. voisiko hän sanoa Voldemortille tuntevansa sittenkin tämän syyttäjän ennestään.. se, että hän tunsi tuon ja nainenkin muisti hänet pikkuhiljaa voisi olla ehkä vain hyödyksi jos hän voisi jatkaa.
".. tuntee minut jo koulusta"

Rabastanin myönnettyä ettei ollut kiduttanut saatika muutenkaan uhkaillut Mayeriä kertomaan tietoja, sai Voldemortin mulkaisemaan miestä vähintäänkin halveksuen. Pitikö tuon miehen matkaan lähettää nyt jonkin sortin tutor muistuttamaan mitä kunnon kuolonsyöjän piti tehdä ja miten toimia vastaavissa tilanteissa.
Rabastanin aloitettua tietynlaisen armon anelunsa, Voldemort tuhahti pienesti tuon sanoille. Vai vaati tuo mies toista mahdollisuutta? Häneltä? Voldemortilta? Oliko mieheltä mennyt muisti vai miksei tuo muistanut ettei hänen herransa ollut se kaikista armelian ihmisraunio maailmassa.
Mutta Rabastanin sanottua viimeiset sanansa, Voldemort ymmärsi.
"Sinä et siis kiduttanut sitä naista koska sinä tunsit hänet entuudestaan," Voldemort sylkäisi myrkyllisesti tuijottaen halveksien Rabastania.
"Ja nyt sinä oletat että minä annan sinulle uuden mahdollisuuden vain koska sinä pyydät sitä?" Voldemort naurahti kylmästi. Hän pudisteli hieman päätää epäuskoisena. Hän katseli hetken muualle epäuskoinen ja pettynyt ilme kasvoillaan ja käänsi sitten jälleen kasvonsa Rabastaniin.
"Mitä tapahtui, Rabastan?" hän kysyi, "pehmittikö Azkaban sinut? Vai olenko minä huono johtaja vai miksen saa alaisiani tekemään niinkuin haluan?" Jälkimmäinen ei tietenkään ollut totta, mutta nyt kun Voldemort keräsi kaikkea sitä raivoa sisäänsä niin hän halusi että Rabastan vielä matelisi hänen edessään. Hän halusi ettei tuo mies enää koskaan, koskaan uhmaisi hänen käskyään.. Tai häiritsisi häntä turhilla veikkauksilla, jos hän pyysi tuomaan tietoja.

Voldemortia ei tuntunut kiinnostavan pätkääkään hänen sanomisensa ja osoittikin Rabastanin yritykset selventää syitä turhiksi tuhahtamalla. Rabastan ei enää ollut edes niin varma, että hänen ajatuksensa siitä että voisi jatkaa naisen vakoilua oli ollut niin hyvä ääneen sanottavaksi ja kaiken lisäksi hänen kerrottua tuntevansa Mayerin oli Voldemort päätellyt hänen olla kiduttamatta syyttäjää juuri siitä syystä koska he tunsivat. Rabastan ei voinut myöntää moista itselleen, mutta Voldemort oli arvellut aivan oikein. Hän ei ollut halunnut alkaa kiduttamaan naista vaan oli typerän koittanut muita keinoja. Voldemortin halveksiva katse sai Rabastanin hiukan vilkaisemaan muualle. Hän ei halunnut olla enää siinä. Miksei tuo vain kiduttanut häntä opetukseksi tästä? Hän olisi ainakin tuntenut saavansa ansionsa mukaan.
Voldemortin naurahtaessa kylmästi kysyttään olettiko hän tosiaan saavansa vain uuden mahdollisuuden vain koska itse sitä pyysi tajusi Raba senkin olleen todella typerä veto. Ei Voldemortilta pyydelty mitään. Mikä häntä oikein vaivasi! Rabastan kohotti katseensa samaan aikaan kun Voldemort käänsi omansa ikkunasta ja miestä kylmäsi. Voldemort uteli oliko Azkaban tosiaan pehmittänyt hänen päänsä vai johtuiko kaikki siitä, että Voldemort olisi huono johtaja. Nuo sanat saivat Rabastanin oitis kieltämään herransa huonon johtajuuden vakuutti tuon olevan kaikkea muuta.
"Se oli minun omaa typeryyttäni herra.. käyttäydyin todella epäkuolonsyöjämäisesti ja minun olisi pitänyt kiduttaa tiedot ulos siitä naisesta ", hän sanoi ja painoi päänsä taas hiukan. Tämä oli hyvin nöyryytävää. Hän oli hyvä kuolonsyöjä oli varmasti..mitään muuta hän ei koko Azkabanissa istumisen aikana ollut toivonut kuin vain pääsevänsä ulos ja palvelemaan herraansa ja mitä hän oli ensinmäisiseksi tehnyt? Keskustelut typeriä jonkun typerän naikkkosen kanssa vaikka hän ei ollut koskaan ennenkään epäröinyt käyttää kiduttamista tietojen saamiseksi. Miksi nyt sitten piti lipsua.

Voldemort irroitti otteensa taikasauvastaan Rabastanin puhuessa niin kiehtovalta kuin se tuntuikin sillä hetkellä. Hän tuijotti hetken hiljaa Rabastania miettien seuraavaa siirtoaan. Rabastanilla oli puheissaan kyllä tietty pointti, minkä takia Voldemort voisi ehkä antaa toiselle toisen mahdollisuuden.. Ehkä. Olihan totta että Rabastanilla olisi tietty etulyöntiasema kerran kaksikko oli tunsi jo Tylypahkan perusteella. Toisaalta ei siihen mitään Tylypahkaa tarvittu että kuolonsyöjä sai jostain naisesta kinuttua tietoa pihalle. Päättäväisyyttä siihen vain tarvittiin.
"Hyvä on Rabastan," Voldemort sanoi hetken mietittyään, "hyvä on.. Saat toisen mahdollisuuden, mutta vain tämän kerran. Jos tuot yhtä huonoja uutisia toistamiseen, en ole näin armelias." Voldemortin äänestä ja varsinkin ilmeestä oli edelleen luettavissa se suuri pettymys ja kalvava viha ja katkeruus Rabastania kohtaan.
"Et petä minua toistamiseen," Voldemort sanoi, "ja vaikka kidutat siitä naisesta tiedot ulos jos et muuten onnistu. Kiduta sitä tai sen perhettä. Tai kumpaakin. Minua ei kiinnosta. Kunhan tuot minulle tietoja.. Tai Mayerin." Voldemort käänsi jälleen selkänsä Rabastanille keskustelun päättymisen merkiksi.
Nagini lähti kuin sanomattomasta merkistä luikertelemaan hiljalleen lattian halki luoden vähintään yhtä vihaisen ja halveksuvan katseensa Rabastaniin kuin isäntänsäkin hetki sitten. Ohittaessaan Rabastanin, käärmeen kylki osui tuon jalkaterään ja eläin sähähti vihaisesti. Sitten se kohosi selkänojalle ja Voldemort kohotti kätensä paijailemaan sen päälakea.
"Nagini ei ehkä ole toistamiseen näin anteeksiantavainen," Voldemort lisäsi hyisesti.

Lopulta kun Voldemort myöntyi antamaan Rabastanille uuden mahdollisuuden oli jo mies sitä mieltä ,ettei hän sitä ansainnut. Olisi vain ollut parempi kiduttaa hänet itsensä siinä. Mies kuitenkin kiitti herraansa tuon annettua hänelle sen toisen mahdollisuuden ja lupasi olla pettämättä tuota enää toiste. Hän kyllä hankkisi tällä kertaa tietoja vaikka se vaatisi naisen kiduttamista taikka tuon perheen. Ilman kunnon tietoja hän ei palaisi häiritsemään herraansa toiste. Rabastan jäykistyi aivan paikoilleen tuntiessaan jonkin hipovan jalkaansa eikä mies uskaltanut katsoa taikka liikahtaa.. hän tiesi kyllä mikä se oli. Pelko siitä, että Nagini kiskoisi hänet suihinsa saivat tuon unohtamaan melkein hengittämisenkin. Tuo käärme oli kammottava ja hän ei todellakaan haluaisi kuolla käärmeen välipalana. Käärmeen sihahdus vasta saikin niskakarvat nousemaan ja Rabastan halusi pois. Kauas pois tästä huoneesta jonnekkin minne tuo iljettävä otus ei häntä seuraisi.
"E-en tuota pettymystä enää, herrani", mies sanoi lopulta kun sai äänensä takaisin käärmeen palattua takaisin isäntänsä luokse ja kumarrettuaan vielä herralleen pyysi lupaa poistua ja palata töihinsä. Hänen oli pakko käydä naisen paperit uudelleen läpi, mutta jatkaisi tuon kanssa heti perjantaina. Tällä kertaa mennen suoraan asiaan.