Aamukahvia Mustan talossa

[Eli Eleanor Branstone mukaan! (: Päivämäärä 19.12.1995 ja sehän on tiistai.]

Leticia ilmiintyi aivan Kalmanhanaukion portaille ja lujahti siitä sisään mahdollisimman nopeasti, jotteivät ulkopuoliset kiinnittäisi häneen kovin paljoa huomiota. Hän oli vihdoinkin tähän päivään mennessä oppinut muistamaan ettei ovea sopinut paiskata kiinni, jottei talon entisen omistajan, rouva Mustan hilpeä taulu alkaisi huutamaan solvauksia kaikille ohikulkijoille. Niinpä Leticia painoi oven hiljaa takanaan kiinni ja otti muutaman askelen käytävään vilkuillen näkyikö ketään missään suunnassa. Talo vaikutti autiolta.. tai niin autiolta kuin se nyt vain saattoi olla ottaen huomioon että talossa majaili itse Sirius Musta jonkun hullun hevoskotkan kanssa. Ja kotitonttu Oljo, joka nyt riensikin kyhmyjaloillaan Leticiaa vastaan ja kumarsi tuolle niin että nenä melkein osui lattiaan.
"Neiti Mayer on hyvä ja astuu sisään," kotitonttu kähisi, "rouva Mustan talossa on aina paikka kunniallisille luihuisille. Aina. Oljo keitti neidille kahvia kun kuuli tuon saapumisesta."
"Kiitos, Oljo," Leticia sanoi katsellen vielä ympärilleen, "missä kaikki muut on?" Oljon naama venähti kuin tuo olisi haistanut jotain mädäntynyttä, mutta kumarsi jälleen Leticialle.
"Weasleyt ja muut kuraveristen palvojat lähtivät Pyhään Mungoon tunti ennen tuloanne, neiti.." Leticia irvisti toisen sanoille hieman jopa huvittuneena. Oljo oli aina niin hilpeä tapaus.

Leticia asteli käytävän halki keittiöön vielä hieman vilkuillen ympärilleen. Aina kun hän oli siinä talossa, hänellä oli se ikävä tunne että joku tarkkaili häntä. Ehkä se johtui siitä että talossa asui se riivatun Sirius Musta, joka epäili häntä aina ja kaikesta. Ihan vaan koska hän sattui kuulumaan luihuiseen silloin yli kymmenen vuotta takaperin kun oltiin vielä koulua käyty.
Leticia nappasi kaapista kupin ja kaatoi siihen kahvia lorauttaen, oletettavasti rouva Weasleyn ostamaa, maitoa. Hän istahti keittiön pöydän ääreen kahvikupposelle miettien mitä ihmettä hän tekisi. Hän oli sanonut jo aikaa sitten että toisi sinä päivänä papereita ministeriöstä, mutta oliko kukaan muistanut? Ei. Pitäisikö hänen vain etsiä se Musta käsiinsä ja antaa se paperinippu tuolle. Ei. Jos Musta ei luottanut häneen, ei hänenkään tarvitsisi osoittaa minkäänlaista luottamusta Mustaa kohtaan.
Leticia hörppäsi kupposestaan ja jäi tuijottelemaan ulos sameasta keittiön ikkunasta.

[Eleanor tulossa!:---D]

Eleanor käveli pitkin lumista kävelytietä isänsä Ian Branstonen kanssa. Ian näytti hyvin väsyneeltä, eikä se helpottanut ollenkaan Eleanorin väittelyä isänsä kanssa. "Isä, tajuatko kuinka kammottava se talo on? Miksen voinut samalla mennä muiden mukana isovanhempien luokse?", Eleanor kysyi ja asetti baskeriaan paremmin. Hän oli lukenut paljon jästien naistenlehtiä ja kiinnostunut siitä että heillä oli niin.. elegantti pukeutuminen. Mutta suurimmalta osinhan se oli myös boheemia ja rentoa. Varsinkin ranskalainen tyyli oli kiehtonut häntä ja siksi oli ostanut mustan baskerin ja saman värisen kangastakin. "Nora, asiasta ei keskustella. Piste.", Ian sanoi tiukasti ja katseli ympärilleen samalla kun he pysähtyivät talorivistön eteen. Kuinka hän pystyi tekemään hänelle noin? Hänhän on isä, yleensä isät ovat ne rennommat vanhemmat. Mutta tässä tapauksessa hänen äitinsä on se rennompi osapuoli. Eleanor näytti siltä kuin kituisi, mutta eihän Ian sitä huomannut kun Kalmanhanaukiolla olevat talot 11 ja 13 siirtyivät sivuun jotta he pääsisivät sisään Sirius Mustan talolle joka toimii nykyään Feeniksin Killan päämajana. "Ihan älytöntä, isä kiltti..", Eleanor kuiskaa hiljaa kun he kävelivät sisään taloon. "Nyt rauhoitu, Eleanor." Hän ei voinut olla hätkähtämättä kuinka tiukka ääni hänen isällään oli. Se oli kammottavaa, eikä se yli pääse. Milloin hänen isästään oli tullut tiukkapipo? Eleanor ei enään väittänyt vastaan, edes kuiskaamalla koska hän kammosi koko taloa. Varsinkin sen rouva Mustan maalaus on selkäpiitä karmiva. Maalaus kiljuu aina kun puhuu liian lujaa.

Missäköhän muut ovat? Talo vaikutti autiolta ja tuntui entistä pelottavammalta. Eleanor riisui takin ja baskerin päästään, tunki baskerin takin hihaan ja laittoi takin naulakkoon. Hänen isänsä oli kadonnut jonnekkin ja siksi kävelikin suoraan keittiöön. Eleanor huomasi että Leticia Mayer istui ja joi jotain. Nyt talo ei tuntunutkaan niin kammottavalta, vaikka hän edelleen vilkuili nurkkiin etsien että jokin kammottava otus hyökkäisi hänen kimppuunsa tai jotain. "Hei", Eleanor sanoi ystävällisesti ja istui tuolille Leticiaa vastapäätä. Kun hän kävi täällä ensinmäistä kertaa kesälomalla, se oli täynnä hirveästi kaikkia ihmisiä jotka kävivät ja söivät illallista keskustellen sitten myöhemmin salaisissa kokouksissa, jossa hänen isänsä oli myös ollut. Se oli ollut niin salaista että pari kertaa Eleanor oli muiden talossa olevien lasten kanssa salakuunnellut mistä he puhuivat. Oikeastaan he eivät olleet saaneet niin paljoa selville, tai ainakaan Eleanor ei ole, sillä hän on käynyt talossa vain kolme kertaa. Eikä talo ole muuttunut kertaakaan yhtään kotoisammaksi. Eikä varmaan koskaan tule olemaankaan, joten jotkut voivat vain toivoa että niin kävisi. "Missä muut ovat?", Eleanor kysyi ja katseli ympärilleen. Tietenkin nyt oli loma, niin hän odotti että talo oli täynnä ihmisiä. Ainakin pitäisi olla, koska hän oli kuullut että muut viettäisivät täällä lomansa. Vaikkei siltä näytä. Eleanor alkoi taputtelemaan sormillaan pöydän reunaan, kuten hänen isoveljellään Ethanilla oli aina tapana tehdä. Nyt Ethan kyllä suunnittelee jonkunlaisia häitä tyttökaverinsa kanssa. Vaikkei Eleanor ole oikein sille tyttökaverille lämmennyt.

Leticia havahtui ajatuksistaan kuullessaan oven kolahtavan kiinni. Hän oli kuulevinaan parikin askelparia eteisen suunnalta ja kurkotti hieman nähdäkseen ketkä olivat saapuneet, mutta eihän hän eteiseen saakka millään nähnyt siitä keittiön pöydästä käsin. Ei ainakaan nousematta eikä Leticiaa asia niin paljon kiinnostanut että hän olisi jaksanut eteiseen raahautua. Kyllä tulija varmaan keittiössä tulisi käymään.
Niinpä tapahtuikin. Pian keittiöön asteli Leticiasta hieman ujon tuntuinen nuori naisenalku. Leticia oli juuri hörppäämässä kupistaan, mutta kuppi unohtui melkein huulille roikkumaan. Tyttö asteli muittamutkitta pöydän ääreen, tervehti häntä ja istuutui.
"Terve vaan," Leticia vastasi juoden vihdoin kupistaan ja miettien kovasti tunsiko hän tytön entuudestaan. Tuo kyllä näytti etäisesti tutulta ja ilmeisesti tyttö tunsi hänet.. Ainakin sen perusteella että tuo käyttäytyi kuin he olisivat nähneet viimeksi eilen.
Mutta Leticia ei vain saanut päähänsä kuka tyttö oli.

"Arthur Weasleyn kimppuun oli käyty ja nyt koko Weasleyn katras Potterin ja Grangerin kanssa ovat Mungossa käymässä," Leticia vastasi tytölle laskien kuppinsa pöydälle. Hän katseli sivusilmällä tyttöä ja oli jo aika varma että oli ainakin joskus nähnyt tuon. Sen verran tutulta tämä näytti.
"Eh.. Otatko jotain?" Leticia kysyi tajuttuaan että joi itsekseen siinä vaan Oljon keittämää tujua kahvia eikä noin nuori, ujonoloinen tyttö varmaan kehtaisi alkaa tonkia kaappeja heti ensitöikseen. Niinpä Leticia nousi ja avasi jääkaapin.
"Molly yleensä pitää täällä aina jotain syömistä," Leticia sanoi, "otatko vaikka.. mehua? On tossa kyllä tota kahviakin jos sitä haluat." Leticia käänsi katseensa tyttöön pitäen edelleen kiinni jääkaapin ovesta.

"Anteeksi nyt mutta en millään saa päähäni kuka sinä olet," Leticia lopulta luovutti hiuksiaan hieman haroen, "täällä käy niin tuhottomasti porukkaa.." Pitihän hänen nyt saada tietää kenen kanssa oli tekemisissä varsinkin jos piti kauemminkin siinä istuskella tuon kanssa. Kenenköhän kanssa tyttö oli edes tänne tullut? Eikai yksin sentään.. Tuskin niin nuoria Kiltaan hyväksyttiin?

Eleanorista tuntui aika hurjalta istua tässä ihan vain kaksistaan Leticia Mayerin kanssa. Aika huonolla tavalla hurjalta, sillä talo oli niin autio. Hän ei oikein osannut käyttäytyä mutta istuutui koska se näyttäisi typerältä jos toinen vain seisoisi ovella vilkuillen nurkkiin odottaen että joku yrittäisi hyökätä kimppuun. Eleanor oli kuullut kun oli kesällä talossa ollut että täällä on myös ihmisiä kuristavia viittoja ja housuja. Se oli järkyttänyt hitusen ja eikä talo muuttunut ystävällisemmän näköiseksi. Puuskupuh Luihusten sukutalossa, pelottavaa. Leticia Mayerista Eleanor oli kuullut äidiltään ja isältään. Hän vaikutti näin ensivaikutelmalta ihan mukavalta ihmiseltä, jota Eleanor jaksaisi kunnella vaikka hänellä oli aikaisemmin mahdollisuus päästä muiden sisarusten kanssa isovanhempien luokse, mutta Eleanor on hyvin sikeä uninen eikä herännyt silloin kahdeksan aikoihin. Mutta kuka herää kahdeksalta?! Ei kukaan, ainakaan lomilla. No Zoe ja Deacon ovat ne jotka heräävät kukon laulun aikaan, mutta herättävät vain puolet perheestä jotta he voisivat lentää luudilla. Heillä lähtee luudat hyvin helposti hallinnasta. Kesälomalla Deacon lensi melkein naapurin maatilalle, mutta Ethan ja Eleanor olivat ne jotka neuvoivat häntä menemään sinne. Syy jääköön salaisuudeksi. Mutta Deacon ei ollut paljastanut heitä, joten viikkorahaa ei heiltä otettu pois. Mutta Ethan ei saa enää rahaa sillä hän muuttaa yhteen tyttöystävänsä kanssa joka on kihloissa Eleanorin isovelen kanssa. Sitten kun he kumpikin valmistuvat koulusta. Mutta sen ajan Eleanor nauttii siitä että saa kiusata veljeään.

Eleanor näytti hyvin järkyttyneeltä kun Leticia tervehdyksen jälkeen kertoi missä kaikki olivat. Se olikin aikamoinen.. asia. "Hui, hyvänen aika. Onhan hän kunnossa?", hän kysyi ja katsoi Leticiaa edelleen järkyttyneenä. Ei ihme, hehän olivat kaikki Pyhässä Mungossa katsomassa Arthur Weasleytä. Hän ei viitsinyt kysyä mitä oli tapahtunut, koska se saattoi olla niitä salaisia juttuja mitä Kilta teki. Eleanorin isällä oli kaikenlaisia papereita työhuoneessaan, mutta tällä hetkellä kaikkien vakoilu yrityksien jälkeen edes Ethan ei ollut saanut selville mistä he puhuivat. Lähimmäs he olivat päässeet silloin kesällä niillä kaukokorvilla joita Weasleyn kaksoset olivat käyttäneet. Eikä hän viitsinyt kysyä niistä jutuista mistä he olivat kuulleet, kuten vuoroista. Hän heräsi ajatuksistaan kun Leticia alkoi puhumaan. "Otan kahvia, kiitos", Eleanor sanoi ja tunsi olonsa hyvin vaivaantuneeksi. Ei hän tunne Leticiaa kuin vanhempiensa kertomilla jutuilla, joita oli niitäkin hyvin harvassa. Koska äiti työskenteli paljon Killan hyväksi ja isä oli myös töissä Ministeriössä jo ollut ainakin 10 vuotta, reilusti ylikin. Eleanor katsoi kun Leticia käveli jääkaapille ja kääntyi sieltä katsomaan.

"Anteeksi nyt mutta en millään saa päähäni kuka sinä olet," Leticia lopulta luovutti hiuksiaan hieman haroen, "täällä käy niin tuhottomasti porukkaa.." Eleanor hymyili ystävällisesti ja ei voinut olla naurahtamatta huvittunut pilke silmissään. "Eleanor Branstone, vanhempani ovat täällä Killassa. Isäni kyllä katosi tuonne jonnekkin..", tyttö selitti heilauttaen kättään eteistä kohti. Niin, mihinköhän hän meni? Olipa hänkin nykyään niin hiljainen ja hyvin ärtynyt. Ian alkoikin huutamaan Ethanille ja Eleanorille niistä urkkimis yrityksistä työhuoneen ikkunasta ja he menettivätkin vähän viikkorahaansa, mutta saivat näpistettyä ne takaisin seuraavana päivänä. Sen jälkeen Ian ihmettelikin mistä he olivat rahansa saaneet, muttei enään sanonut asiasta mitään. Mitäpäs kasvattivat Eleanorin ja Ethanin niin vapaasti. Jo seitsemän vuotiaana Ethan näpisteli vähän rahaa vanhemmiltaan ja opetti sen pikku sisarelleen. Todella huolehtivainen ja välittävä veli, joka opettaa varmastamaan rahaa. Vaikkain varastaminen on hyvin vahva ilmaisu. Siinä paha missä mainitaan. Ian kurkkasi ovelta ja katsoi Eleanoria merkitsevästi. "Oletkin kunnolla, Nora. Hei, Leticia. Minä lähden nyt.. töihin.", Ian sanoi ja hyvästelemisien jälkeen katosikin ovelta. Ovi kävi, muttei niin lujaa että hurmaava rouva Musta olisi tajunnut alkaa kirkumaan.

Leticia kohautti hartioitaan ja pudisteli päätään tiedottomana toisen kysyessä Arthurin vointia. Hän ei tiennyt asiasta muuta kuin sen, mikä oli muutama päivä takaperin ehtinyt kuulemaan. Hän ei oikeastaan edes tiennyt mitä Arthurille oli tarkalleenottaen tapahtunut, koska ei itse ensinäkään ollut halunnut udella kun kaikilla tuntui olevan niin kiire.. ja toisekseen ei kukaan hänelle alkanut selittämään kysymättä. Leticia oli kuitenkin pysynyt vaiti ja todennut itsekseen että saisi tietää, jos saisi. Jos ei niin sitten ei.. Tuskin Arthurin kohtalo hänen elämäänsä mitenkään suuresti vaikutti. Sitäpaitsi jatkuvastihan jotakuta sattui killan hommissa.
"En tiedä," Leticia vastasikin Eleanorille, "mutta kai se elävien kirjoissa on.." Vasta sanojensa myötä Leticia huomasi tytön järkyttyneen katseen ja nielaistuaan kahvinsa, tuo jatkoi nopeasti:
"Tarkoitan että kyllä hän varmasti on ihan hyvässä jamassa tai muuten oltaisiin varmasti pidetty joku ylimääräinen kokous." Mitä jos kokous olikin pidetty? Ehkei mitään erinäistä kutsua oltu edes lähetetty ja vain kaikki paikalla olijat olivat olleet päättämässä jatkosta.. No oli miten oli. Ei Eleanorin tarvitsisi moisia tietää. Parempi vain kun ei tietänyt ja eläisi siinä uskossa että Arthurilla oli kaikki hyvin, kunnes joku uusi tieto mahdollisesti tulisi ilmi. Ei kuitenkaan ollut Letician asia alkaa kertomaan tapahtumista puolituntemattomalle tytölle vaikka olisikin tiennyt asiasta enemmän.

Leticia sulki jääkaapin oven ja asteli kahvinkeittimen luo Eleanorin vastattua ottavansa kahvia. Hän nappasi kaapista kupin ja kaatoi sen täyteen tuota Oljon sysimustaa myrkkyä. Tonttu oli kaiketi vuodattanut Mustan syvimmän sielun tuohon kahviin ainakin väristä päätellen.
"Se on sitten Oljon keittämää," Leticia sanoi annettuaan kupin Eleanorin eteen, "joten se on enemmän kuin tujua tavaraa. Otatko maitoa tai sokeria sen kanssa? Luulin ainakin nähneeni jonkun sokerikupin täällä jossain.." Leticia avasi maustekaapin takanaan kurkotellen katselemaan sen sisuksiin. Lopulta hän löysi yhden sokeriastian ja laittoi sen sitten pöytään ja nosti siinä samalla jääkaapin sisuksista vielä maitopurkinkin. Hän itse ottaisi kuitenkin santsikupin ja käytti maitoa kahvinsa kanssa.. ja vaikka Eleanor olisikin kieltäytynyt sokerista tai maidosta niin tuo saattaisi hyvinkin muuttaa mielensä ensimmäisen hörpyn jälkeen.

Eleanorin lopulta esiteltyään itsensä, Letician ilme valaistui.
"Olet Branstonen tytär!" hän naurahti tyytyväisenä itseensä kun oli vihdoin, joskin toisen esittäytymisen jälkeen, tajunnut kenen kanssa oli nauttimassa aamukahviaan. Olisi ehkä voinut lisätä että yksi niistä Branstoren lukuisista muksuista.. montakohan noita edes oli? Jotenkin aina kun Ian oli puhunut perheestään niillä muutamilla sanoilla, tuo oli aina tuntunut puhuvan eri nimillä. Joko rakkailla lapsilla oli tuhat eri nimeä tai sitten lapsia oli useampia.
Leticia ei kuitenkaan ehtinyt ottaa tuota asiaa puheeksi vaikka jo aikoikin keventääkseen hieman Mustan talon synkkää tunnelmaa, kun Eleanorin isän naama ilmestyikin ovensuuhun ilmoittaen lähtevänsä töihin. Leticia vastasi tervehdykseen ja vilkaisi myös Eleanoria tuon isän ilmoittaessa menevänsä töihin. Enempää mies ei sanonutkaan vaan lähti niine hyvineen työmaalle. Leticia itse menisi vasta iltapäivällä ensimmäiseen oikeudenkäyntiinsä, joten hänellä oli kyllä aikaa juoda kuppi kahvia ja olisi ehkä ehdottanut samaa Ianillekin muttei ollut sitten ehtinyt.
Hetken mietittyään, Leticialle alkoi valjeta.. Oliko hän juuri puolivahingossa jäänyt jonkinlaiseksi lapsenvahdiksi? Olihan Eleanor jo toki teini-ikäinen, mutta silti.. Miten isä oli tyttärensä noin vain jättänyt Kalmanhanaukiolle? Ellei asiaa sitten oltu sovittu ennestään jonkun Mollyn tai jonkun kanssa.. Ja sitten Artrhurin jälkeen oli Molly ilmeisesti unohtanut koko asian.

Leticia ei kyllä pitänyt tilanteista, missä hänet jätettiin yksin jonkun tuntemattoman ihmisen seuraan.. Varsinkin jos tuo melkein tuntematon ihminen oli häntä rutkasti nuorempi. Onneksi Leticialla sentään oli veli yhä Tylypahkassa niin tuo osaisi puhua edes jotain.. Olisivatkohan nuo kenties samanikäisiä Eleanorin kanssa?
"Taidat olla yhä Tylypahkassa vai?" Leticia kysyi kahviaan hörpäten, "tunnetko sieltä ketään Klaus Mayeria? Se on korpinkynsi." Ehkä hieman köyhä puheenaihe. Eleanor oli varmasti jo vähintäänkin kyllästynyt puhumaan Tylypahkasta kaikkien aikuisten udellessa aina samaa kysymystä uudestaan ja uudestaan. Ainakin Leticia muisti Tylypahkassa ollessaan kuinka ärsyttävää se oli ollut kun vanhemmat aikuiset aina utelivat miten koulussa menee tai tunteeko hän sitä ja tätä tyyppiä. Tylypahkassa oli kuitenkin satoja ellei tuhansia oppilata eikä millään voinut aina tuntea kaikkia.
"Ymmärrän kyllä jos et tunne," Leticia sanoi, "mutta jos niin se on mun veli."

Eleanorin koko olemus rauhoittui sillä sekuntilla, kun Leticia ilmoitti että Arturh oli varmasti hyvässä kunnossa. Tytön kasvoille levisi rauhallinen hymy ja hän lopetti pöydän rummuttamisen, ettei se vain alkaisi toista ärsyttämään. Eleanorilla oli tapana tehdä kaikkea toistuvaa liikettä mikä sitten lopulta alkaisi häiritsemään muita. Se oli tultu opittua kantapään kautta Muodonmuutos tunneilla, eikä McGarmivan vihaa halua ylleen. Eleanor sai kyllä istua jälki-istunnossa väsyneenä, ehkä jopa ylimielisenä ja ärsyyntyneenä. Sen jälkeen ei edes yritetty mitään sinne päinkään, ei edes tahattomasti. Leticialta otettu kahvikuppi näytti ihan sysimustalta ja hajukin tuntui hyvin väkevältä, eikä Eleanor voinut olla nyrpistämättä nenäänsä sille. Leticia kertoi että kahvi oli Oljo-kotitontun keittämää ja se olikin hyvin tujua tavaraa. Eleanor säikähti suuresti mielessään, ja tuntui kuin kädet hellittäisivät mukin ympäriltä. Tietenkin hän alkoi juuri nyt näkemään ja tuntemaan kaikkea mahdollista. Kotitonttu kuulosti jotenkin kammottavalta, muttei Eleanor alkanut kiljumaan tai änkyttämään. Mutta heidän perheellään ei ole kotitonttua, eikä varmaan ikinä tule olemaan. Hänen äitinsä tekee kaikki kotityöt, eikä lapset säästy orjuuttamiselta. "Ei tarvitse, kyllä minä juon tämän ihan vain sellaisena kuin se on", Eleanor sanoi ja nyökkäsi pari kertaa. Hänestä tuntui oudolta vain istua siinä jonkun vanhemman aikuisen kanssa, jonka tunsi vain nimeltä ja siltä perusteelta mitä vanhemmat olivat parilla lauseella kertoneet.

Letician ilme valastui kun Eleanor oli itsensä esitellyt. Hänet oli hyvin hankala muistaa varsinkin kun sisarensa ovat hyvin huomiota herättäviä kaikilla asioillaan.. ja meikeillään. Onneksi hän oli ainoa lapsista joka oli Puuskupuhissa. Branstonen perhe oli siunattu niillä seitsemällä lapsella. Oikeastaan, Eleanor ei ollut koskaan tullut ajatelleeksi sitä että hänellä oli kuusi sisarusta. Yleensä hän vain halusi karkuun sitä hirveää melua jonka hänen nuoremmat sisarukset tekivät. Nyt talo on ihan tyhjillään, joten voihan myös olettaa että Eleanorilla tuli ikävä sitä melua, johon hän oli tällä hetkellä lyhyen elämänsä aikana tottunut eikä enään ymmärtänyt huomata sitä että Ivy ja Anabel yleensä tappelevat kirjoista joita he lukevat.. ihmeellistä. Hän ei ollut koskaan tajunnut että varsinkaan Ivy edes kaiken jälkeen osaisi lukea. Eleanor hörppäsi kahvia, mikä ei ollut parhaimmasta päästä. Ilme värähtämättä hän laski kahvin takaisin pöydälle ja aikoi puhua. "Olen yksi Branstonen perheen seitsemästä lapsesta", Eleanor korjaa ja piirtelee kengän kärjellään pöydän alla lattiaan kaikenlaisia kuvioita. Yleensä hän kuuli kun ihmiset päivittelivät että vanhemmat olivat hyvin nuoria, mutta lapsia oli ihan järkyttävän paljon. Oli kuulemma harvinaista että perheessä oli niin paljon lapsia. Mutta Weasleyn perheessä oli myös lapsia jotain sitä luokkaa, eli ei se kovin tavatonta ole.

Eleanor mietti oliko hänen isänsä sopinut että Leticia katsoo hänen peräänsä? Ei se ole hänen itsensä vika, jos hän kammoaa tällaista taloa, mutta etsii silti jännitystä ja kaikkea muuta pelottavaa. Mutta eiköhän tuo talo mennyt jo ihan yli, Eleanorin kanttirajan siis. Leticia keskeytti hänen ajatuksensa siihen että hän kysyi Tylypahkasta. Todella omaperäinen aihe, varsinkin kun siitä saa tarpeekseen sukulaisten luona. Eleanor hörppäsi uudestaan kahviaan ja valmistautui selittämään. "Olen joo, kuudennetta vuotta", Eleanor sanoi ja joi lisää kahvia ennen kuin jatkoi puhumista. Hän ei ehtinyt vastata kun Leticia kertoi ettei se haittaisi ollenkaan vaikka hän ei muistaisi. Eleanor mietti hetken muistellen nimeä Klaus Mayer. Eleanor kohautti olkiaan, katse kahvissa. "Varmasti olen kuullut nimen jossain, mutta en ole varma..", Eleanor mutisi mietteliäästi upoten ajatuksiinsa miettien mistä hän sen muistaisi.

Leticia nyökkäsi hitaasti Eleanorin kerrottua olevansa yksi perheensä seitsemästä lapsesta. Leticialle ei sinänsä ollut kovinkaan outoa että perheessä oli niin paljon lapsia. Sen lyhyen puolvuotisensa aikana, mitä hän oli Kiltaan ehtinyt kuulua, hän oli ehtinyt tutustua elämän siihenkin puoleen kiitos Weasleyden. Ja jos hänellä olisikin ollut toiveita suurperheestä ennen Kiltaan liittymistä, ne toiveet olisivat kadonneet viimeistään tämän puolivuotisen kunniaksi. Ei Weasleyn perheessä sinänsä mitään vikaa ollut, kaikki olivat oikein mukavia hänelle ja juttelivat ja turisivat minkä ehtivät.. Mutta se että lapsia oli siinä perheessä melkein.. Oliko niitä nyt kahdeksan? Niin ajatus Mollyn ja Arthurin taakasta oli jo niin pelottava että Leticia oli tyytynyt ajattelemaan sitä onnea siitä ettei hänellä ollut edes ensimmäistäkään lasta. Nelivuotias sisarenpoika Hugh riitti hänelle enemmän kuin hyvin. Mutta jos Hugheja olisi kahdeksan niin hän kyllä sanoisi itsensä irti tätiydestä.
Leticia itse oli kasvanut oikeastaan kaksistaan siskonsa kanssa ja Klaus oli syntynyt vasta hänen ollessaan Tylypahkan vikoilla vuosiluokilla. Leticialla ei siis ollut omakohtaista kokemusta suurperheistä, mutta kuten sanottua; hän oli enemmän kuin tyytyväinen tähän. Hän oli sen verran rauhaa ja hiljaisuutta rakastava ihminen että.. Ei. Ehkä yksi tai kaksi lasta, mutta ei enempää.
Eikä niitäkään vielä.

Eleanor vastasi kyllä Letician Tylypahka-kysymykseen, muttei tuo vaikuttanut kovin innostuneelta aihevalinnasta. No ymmärrettäväähän tuo oli sinänsä, eihän Leticiakaan aiheesta ollut pitänyt silloin kun oli koulussa ollut. Sitäpaitsi nyt kun hän näki itsensä tavallaan siinä Eleanorin sijassa ja muisteli hetken itseään kouluaikoina.. Hän tunsi itsensä yllättäen hirmuvanhaksi. Oikea käpy!
Mutta mistä hänen sitten olisi pitänyt puhua? Säästä? Tosi hieno puheenaihe sekin. Leticia joi kahviaan katsahtaen kuppinsa yli Eleanoria, joka oli sanonut ettei ollut varma tiesikö Klausia. Leticia nyökkäsi taas hyväksyvästi ja nielaisi tujut kahvit suustaan.
"No en ihmettele yhtään jos et tunne," Leticia sanoi olettaen että nuo olivat eri tuvissa kerran eivät tunteneet mitenkään. Hän voisi Klausilta kysyä vaikka seuraavalla lomalla tiesikö tuo ketään Eleanoria.. jos muistaisi.
"Noh, en aio kysyä miten Tylypahkassa menee koska tiedän ettei sinua kiinnosta puhua tästä aiheesta enempää," Leticia sanoi naurahtaen ja laskien kuppinsa pöydälle, "olen minäkin joskus Tylypahkassa ollut ja tiedän kuinka ärsyttävää se on kun aikuiset kyselee aina ne samat kysymykset." Leticia nojautui tuolin narisevaan selkänojaan ja siirsi katseensa ikkunaan. Nyt kun asiaa oli alkanut ajattelemaan niin siitähän oli joku.. 15 tai 16 vuotta kun hän oli lähtenyt Tylypahkasta. Iskikö ikäkriisi vai miksi tuntui niin oudolta istua siinä kahvittelemassa itseään saman verran nuoremman tytön kanssa.

Eleanor tunsi olonsa vaivaantuneeksi, sillä hän saattoi muistaa jonkun Klausin. Muttei ollut varma, joten ei mennyt sanomaan mitään muuta ja halusi sivuuttaa tuollaisen aiheen kerta heitolla. Tylypahkassakin oli hyvin vaikeat ajat ja muutenkin muualla maailmassa kun tiedät-kai-kuka on kuulemma valloilla. Ei ole edes varmaa, muttei hän halunnut mennä väittään vanhemmilleen mitään mitä olisi kuullut koulussa, muilta. Silti olihan tämä varmin tapa kuulla tietoa, vaikka kertominen eteenpäin oli kiellettyä. Oli hänen vanhempansa vannottaneet koko perheelle ettei mitään kerrota muilla ihmisille tai olisi hyvä jos niitä ei mainittaisi ollenkaan. Mutta kukapa nyt ei voisi vastustaa salaperäisen asian setvimistä tuntikausia hyvien kirjojen kera. Vaikkapa muut eivät ole varmoja niistä kirjoista, mutta Eleanorilla on aina ollut tapana raahata kirjoja mukanaan vaikka lähikauppaan. Siinä ei muuten ollut mitään järkeä, eikä tytöllä ollut mitään järkeä päässään. Useimmiten. Eleanor hymyili ystävällisesti, hilliten tarpeen hymyillä. Huonot ajatukset teilataan välittömästi, sanoo Katie melkein joka tunti. Koska Katie on tylsimys. Hän helpottui kun Leticia sanoi ettei kyselisi enään Tylypahkasta. "Hyvä, se alkaakin kyllä kieltämättä tympiä. Mutta aina sitä jaksaa käydä ne peruskysymykset kun ihmiset niitä aina kysyvät. Varsinkin isoäitini jaksaa edelleen jo viiden vuoden jälkeen kysyä niitä samoja", Eleanor kertoi ja tunsi kuin kasvot alkoivat hehkumaan. Voi ei nyt! Ei punastumista, se on niin lapsellista ja noloa!

Eleanor pureskeli huuliaan hermostuneena ja juo kahvin loppuun jotta tuo hirvittävä kokemus olisi jo ohi. Kotitontun tekemää kahvia! Hyi kuinka ennakkoluuloinen hän oli. Eleanor sätti itseään mielessään ja mietti kuinka hirveää heillä yleensä oli. Mutta vielä pelottavampaa oli kun viime vuonna Hermione Granger oli innostunut ajamaan kotitonttujen asioita eteenpäin ja tarkoituksena yrittää kohentaa heidän asemaansa. Eleanorkin oli joutunut juoksemaan käytävillä häntä karkuun, mutta lopulta maksoi maksun jotta hänet jätettäisiin rauhaan. Katie säästyi sillä selityksellä ettei hänellä ollut rahaa ollenkaan, perhe ihan köyhä. Aika toimiva selitys, vaikka Katien perheellä on rahaa sen verran että Katie pystyy ostamaan vaikkapa Tylyahosta lemupellettejä tai sontapommeja, vaikkei hän niitä ole ostanut.. kuin kerran. Eleanor katsoi kun Leticia näytti uppoutuneen omiin ajatuksiinsa. Olisi kiva jos joku tulisi virkeyttämään keskustelua, mutta näytti että talo oli tyhjillään. Vaikka olisi epätodennäköistä että Sirius Musta olisi poistunut talosta, olihan se kiellettyä. Tai ainakin Eleanor luuli niin. Hmm..

"No, oletko ollut kauan Feeniksin Killassa?"

Leticia hymähti hieman Eleanorin selityksille siitä kuinka tuon isoäiti varsinkin jaksoi aina kysellä Tylypahkasta.
"Noh.. Sellaisia ne isoäidit taitavat olla," Leticia naurahti hörpäten kahvistaan. Leticia ei itse muistanut isoäitinsä tuota puolta, koska tuo oli kai kuollut jo ennen kuin hän oli lähtenyt Tylypahkaan. Pienenä hän oli kyllä Alisonin kanssa useasti vieraillut isovanhempiensa luona. Nuo kun olivat asuneet tuolla hieman kauempana Lontoosta, ihan maalla.. Kuinka kliseistä; lähdetään maalle mummolaan. Nythän kun sekä äidin vanhemmat että isän vanhemmat olivat jo kuolleet niin.. Periaatteessahan hänen vanhempansa olivat ne tämän perheen isovanhemmat, koska Alisonilla oli jo pieni poika. Eivätkä he enää tekisi matkoja isovanhempien luo maalle vaan pikemminkin isovanhempien luo lähiöön.

Leticia oli niin unohtunut ajatuksiinsa ja kahvinsa kittaamiseen ettei kiinnittänyt huomiota Eleanorin punasteluun saatika vaivaantunut keskusteluun langenneesta hiljaisuudesta. Saatuaan kuppinsa tyhjäksi, hän pyöritteli sitä hetken käsissään mietteliäänä. Oljon kahvi oli kyllä myrkkyä jopa hänen mittapuullaan, mutta hän oli ajatuksissaan varma että talon isäntä keittäisi vielä kamalampaa kahvia. Leticia ei ollut koskaan tullut Sirius Mustan kanssa toimeen eikä oikeastaan tiennyt syytä siihen. Ehkä syy vain yksinkertaisesti olivat niinkin kaukana takanapäin kuin Tylypahkassa. Olivathan he olleet samaan aikaan koulussa joskin eivät samoilla vuosikursseilla. Hän oli kuitenkin ollut luihuinen ja sirius rohkelikko niin ehkä se riitti. Vielä vuosienkin jälkeen heille oli saman tien tullut jonkinlainen riita nähtyään ekoissa Killan kokouksissa. Leticia tietenkin syytti Siriusta tuon naiiviudesta ja riidan aiheuttamisesta, eikä suinkaan itseään. Ehkä ne turhat vuodet Azkabanissa tosiaan olivat pehmittäneet tuon aivotoiminnan ja tuo oli jotenkin taantunut oppilaan tasolle, vaikka aikuinen mies olikin..
Hetken siinä tuijoteltuaan ajatuksissaan tyhjää kuppiaan, Leticia nousi pöydästä ja kaatoi itselleen uuden kahvin. Eleanor oli kyllä juonut kahvinsa urhoollisesti, mutta Leticia ei kuitenkaan tarjonnut tuolle santsikuppia koska ainakaan tytön ilmeistä päätellen tuo ei ollut Oljon kahvista perustanut. Eikä hän ihmetellyt yhtään.. Tehdään nyt tytölle palvelus eikä tarjota kahvia niin tuon ei tarvitse ottaa. Osaisihan tuo varmasti pyytää tai ehkä ottaa itsekin jos kuitenkin santsikuppia kaipasi.

Hetken päästä Eleanor rikkoi hiljaisuuden kysyttyään vuorostaan nyt sen kiltakysymyksen, mikä oikeastaan vastasi hänen tylypahkauteluitaan. Letician ei edes tarvinut liiemmin miettiä vastausta, mutta hörppäsi kuitenkin kahviaan koska oli jo ollut aikeissa tehdä niin ennen kuin Eleanor oli kysymyksensä kysynyt.
"Puoli vuotta," hän naurahti katsahtaen hymyillen Eleanoria, "painelin ensitöikseni Tylypahkaan Dumbledorea tapaamaan kun selvisin ministeriön kolmivelhoturnajaisiin liittyvistä töistä. Jotenkin aavistelin ettei Dumbledore jäisi vain odottelemaan että kuultaisiin.. kuultaisiin hänestä enemmän vaan lähtisi kasaamaan Kiltaa uudelleen." Leticia hymähti hieman ja hörppäsi taas pienen hörpyn kahvistaan. Hän ei ollut puhunut Voldemortista Voldemortina, koska häntä ärsytti se ihmisten hengenhaukkominen aina kun tuo nimi mainittiin. Eikä hän tiennyt miten Eleanor nimen kuulemiseen suhtautuisi.. Eikä hänen tosiaan tehnyt mieli selvittää asiaa.
"En kuulunut siihen alkuperäiseen kiltaan, jos sinä sitä mietit," hän lisäsi vielä katsahtaen Eleanoria uudelleen hymyillen. Ei tosiaan kuulunut.. Hän oli ollut parinkymmenen silloin Voldemortin kukistuttua 1981 ja.. punninnut tosissaan kummalle puolelle lähtisi. Luihuinen kun oli ollut niin kaikki hänen kaverinsa ja kaverin kaverinsa olivat painelleet melkein poikkeuksetta pimeän puolelle. Hänet oli perheen puolesta kasvatettu niin erilaisilla arvoilla ettei hän oikein osannut vielä silloin tehdä kunnollista päätöstä mihinkään suuntaan.. Onneksi Voldemort ehtikin sitten kukistua ennen kuin hän teki päätöksensä. Näin oli varmasti parempi.