Päivä ennen koetusta

[23.6.1995, perjantai eli edellinen päivä ennen vikaa koetusta. Neville mukaan! (:]

Leticia istui Tylypahkan toisen kerroksen luokkahuoneessa ja kuunteli vielä viimeistä luentoa ja selontekoa siitä, miten ministeriö hoitaisi seuraavana päivänä pidettävän kolmivelhoturnajaisten viimeisen koetuksen turvallisuuspuolen. Leticia istui takapulpetissa, aivan kuten kouluaikanakin, ja nojasi tylsistyneenä käteensä (aivan kun koulussakin!). Hänen ajatuksensa olivat jo jossakin aivan muualla vaikka asia olikin todella tärkeä. Hän kuitenkin uskoi pystyvänsä omalta osaltaan huolehtimaan turvallisuudesta seuraavana päivänä ilman että siihen tarvittaisiin pari tuntia kestävää selontekoa.
Lopulta se mies opettajan pöydän takana totesi että siinä taisi olla kaikki sillä erää ja jokainen voisi poistua omalle taholleen kunhan ilmestyisi seuraavana päivänä paikan päälle sovittuun aikaan.
Leticia pongahti ylös kuin mikäkin pahimmanlaatuinen luihuisoppilas ja poistui ensimmäisten joukossa luokasta. Siinä missä muut ministeriön velhot painelivat syömään yksityistä päivällistä suureen saliin, Leticia päätti lähteä kävelemään pihamaalle ihan vain koska päivä oli niin aurinkoinen ja tyyni.. Eikä hän ollut päässyt kävelemään järven ympäristöön sitten omien Tylypahka-päiviensä.

Leticia laskeutui portaat alas pihamaalle ja lähti astelemaan järveä kohden. Hyvillään hän vilkuili ympärilleen ja totesi ettei juuri mikään ollut muuttunut niiden vuosien aikana kun hän oli ollut Tylypahkassa. Hagridin mökki tönötti edelleen metsän reunassa ja kauempana olivat kasvihuoneet yhdestä kolmeen. Kaikki näytti niin koskemattomalta ja rauhalliselta. Linnakin oli niin tutun ja turvallisen oloinen, kuten aina.
Leticia asteli järven rannalle ja katseli hetken ympärilleen. Hän hymyili itsekseen, otti kengät jalastaan ja veti maastohousunsa puntit ylös. Hän kahlasi vilpoiseen.. tai oikeamminkin jääkylmään veteen. Jättimäinen lonkero ilmestyi pintaan, muttei Leticia sitä säikähtänyt. Hän oli oikeastaan muistanut tuon otuksen olemassa olon ja veti taskustaan yhden leivän siivun.
"Äh, terve vaan sinullekin!" hän huikkasi kalmarille ja heitti leivän lonkeron luo. Lonkero tutki sitä hetken ja veti sitten syvyyksiin. Leticia pudisti päätään ja huljutteli varpaitaan vedessä. Voi kun elämä olisi aina tälläistä.

[Huh, nettiongelmien jälkeen pääsin vihdoinkin vastaamaan. :D En nyt muista että kerrottiinko yleisölle että mikä tuo kolmas tehtävä on, mutta pelasin nyt niin että Neville tietää. Kyllä se tieto jostain olisi kuitenkin vuotanut. :D

Muokkasin tätä vähän kun unohdin kirjoittaa yhden pätkän mikä piti kirjoittaa :D ]

Nevillen oli ollut pakko paeta Rohkelikkojen oleskeluhuonetta. Kauniista ilmasta huolimatta kaikki olivat pakkautuneet oleskeluhuoneeseen spekuloimaan huomista kolmivelhoturnajaiskoetusta. Päivän tunnit olivat menneet vähän niin ja näin, vaikutti siltä että myös opettajat hermoilivat ja jännittivät tulevaa. Vaikka eipä se ollut ihme, olihan opettajilla kuitenkin kaikki vastuu turnajaisten sujumisesta.
Neville ei ollut kestänyt jännittynyttä tunnelmaa ja huutavia ihmisiä yhtään kauempaa, vaan oli paennut ulos. Kaikki pohtivat mitä huominen toi tullessaan ja mitä kaikkea kilpailijat joutuisivat kohtaamaan. Myös Neville oli pohtinut paljon, että mitä koetuksessa olisi vastassa, mutta hänen mielikuvituksensa ei riittänyt kovin pitkälle ja hän alkoi jo kyllästyä. Tottakai hän menisi mielellään katsomaan koetusta huomenna ja tiesi nauttivansa siitä, mutta liika oli kuitenkin liikaa. Hän toivoi, että Harry pärjäisi hyvin ja voittaisi turnajaiset, vaikka toisaalta hän olisi myös melko tyytyväinen jos voitto menisi Cedricille. Toisinaan Nevillestä tuntui myös siltä, ettei hän olisi pistänyt pahakseen vaikka Fleur Delacour voittaisi.

Neville oli kävellyt ympäri Tylypahkan pihamaata, käynyt kurkkimassa kasvihuoneilla, melkein kävellyt liian lähelle tällipajua ja nyt oli päätynyt kävelemään pitkin järven rantaa. Ulkona oli yllättävän rauhallista, vaikka ilma oli kaunis ja melko lämmin. Pienellä vilkaisulla Neville ei nähnyt muita, kuin tumman hahmon jonkun matkan päässä järven rannalla. Neville oli jo kääntymässä toiseen suuntaan ja jättämässä tuon toisen järven rannalla viihtyvän hahmon rauhaan, mutta silloin hän huomasi liikettä vedessä. Hän oli kuullut monenlaisia huhuja järvessä asuvasta jättiläiskalmarista, ja kaikki niistä eivät olleet imartelevia. Neville nopeutti askeliaan ja oli aikeissa varoittaa tätä, kuka nyt sitten olikin, kunnes huomasi että kalmari oli ilmeisesti päättänyt ettei kaivannut seuraa järven syvyyksiin. Päästyään jo melko lähelle, Neville ei enää kehdannut kääntyä takaisin, koska hän epäili että se vaikuttaisi typerältä. Hän siis jatkoi matkaansa ja huomasi että vedessä kahlaava hahmo oli nuori nainen. Neville oli varma, ettei tämä ollut enää kouluikäinen, eikä keksinyt muuta selitystä kuin että hän oli ministeriöstä. Neville päätti kävellä vielä hieman lähemmäs tätä naista ja pysähtyi. Neville tunnisti naisen Leticia Mayeriksi. Nevillen isoäiti tunsi Mayerin perheen, joten myös Neville oli tavannut Letician muutamia kertoja. He olivat tainneet joskus jopa jutella koulunkäynnistä jossain juhlissa. Neville ei tosin ollut varma, muistaisiko neiti Mayer häntä enää, tämähän oli kuitenkin melko tärkeä ministeriön työntekijä ja Neville oli vain koulupoika. Eikä edes kovin mieleenpainuva. "Eikö vesi ole vielä aika kylmää?" Neville kysäisi pienen hiljaisuuden jälkeen. Olisi luultavasti järkevämpää sanoa jotain kuin vain livistää pois paikalta, sillä nainen oli jo saattanut huomata hänet.

Leticia oli vaipunut ajatuksissaan muistelemaan syvemmin niitä vuosiaan Tylypahkassa. Niistä tuntui olevan vähintääkin puoli ikuisuutta. Silti hän muisti kuin eilisen päivän sen kun hän ensikertaa matkasi siskonsa kanssa Tylypahkaan. Lajitteluseremonia oli ollut mitä kamalin, koska hänet oli lajiteltu eri tupaan siskonsa kanssa.. Niin varma kuin hän oli ollutkin siitä että päätyisi tottakai siskonsa kanssa rohkelikoksi. Tieto luihuisuudesta oli tuntunut hyvin ikävältä, mutta pian siitä oli toivuttu. Luihuisena oli oikeastaan ollut aika hienoa. Ei Leticia katunut sitä että lajitteluhattu oli lajitellut hänet juuri luihuiseen. Olihan hän saanut kuulla siitä kuinka hänen omat ajatuksensa eivät olleet kovin samansuuntaiset muiden luihuisten kanssa, mutta vuosien aikana nuo olivat kyllä hyväksyneet hänet ja hänen ajatusmaailmansa. Hienoja vuosia ne Tylypahkavuodet..

Leticia havahtui ajatuksistaan kuullessaan äänen jostain takaansa ja hän kääntyi ympäri katsomaan kuka häntä oli oikein puhutellut. Hän näki etäisesti tutunnäköisen nuoren pojan ja mietittyään hetken, hän tunnisti tuon rouva Longbottomin pojanpojaksi.. Vai oliko se tyttärenpoika?
"Ah.. On.." Leticia sanoi naurahtaen ja hipsi sitten varpaillaan pois vedestä, "suorastaan jäätävää.." Hän istahti ruohikolle ja vähän lämmitteli ja kuivaili siinä varpaitaan ennen kuin alkoi vetää kenkiä takaisin jalkaan.
"Heh.. Sinähän olet Neville etkö olekin?" hän kysyi siirtäen katseensa alhaalta käsin kauempana seisoskelevaan poikaan, "mitä sinä täällä yksin käppäilet? Eikö sinunkin pitäisi olla puimassa huomista koetusta..?" Leticia mietti rankasti mihinköhän tupaan tuo mahtoi kuulua kun ei millään tuntunut muistavan asiaa. Varmasti hän oli asian kuullut käydessään Longbottomien luona silloin tällöin.. Varmaa oli ettei tuo ainakaan luihuinen ollut.. Kai tuo rohkelikko oli. Joo, niin tuo taisi olla! Mummo oli ollut niin ylpeä pojanpoikansa rohkelikkoudesta.

Leticia ei ilmeisesti ollut huomannut Nevilleä ennen kuin hän alkoi puhua. Neville olisi siis hyvin voinut hipsiä pois paikalta. Mutta nyt oli myöhäistä. Neville hymähti vähän kun Leticia kertoi veden olevan jäätävän kylmää. Neville oli huojentunut, kun Leticia tuntui muistavan hänet ilman sen suurempia ponnistuksia. Tosin, jos oli tavannut hänen isoäitinsä, voi olla että Nevillekin jäisi mieleen helpommin. "Joo, Neville Longbottom." Neville vastasi, vaikka oli luultavasti turhaa sanoa sukunimeä, koska jos Leticia tiesi hänen etunimensä, myös sukunimi oli tuttu. Eihän Neville ollut edes kovin yleinen nimi.

Leticia kyseli mitä Neville teki ulkona. Eihän hän varsinaisesti itsekään tiennyt, eikä kehtaisi sanoa että ei jaksanut kuunnella tupatovereiden mekastusta. "Kaipasin vähän raitista ilmaa, nyt kun on näin kaunis sääkin." Neville vastasi. Hän tosin toivoi, ettei juttelu nyt menisi säästä puhumiseen, koska se olisi jo noloa. "Eikä se koetus siitä mihinkään muutu, vaikka kuinka pohtisin sitä." Neville jatkoi vielä parin sekunnin päästä. Neville pohti, kuuluisiko hänen puhutella naista Leticiana vai neiti Mayerina. Ehkä olisi parasta yrittää välttää sanomasta mitään, ettei hän rikkoisi mitään etikettiä.

[Sori, vähän lyhyt. Olen vähän kipeä niin ei riitä energia tämän pidempään.]

Leticia katsahti hymyillen Nevillen suuntaan pojan esiteltyä itsensä ihan sukunimeä myöten.
"Joo," hän vastasi nyökkäillen, "taidettiin tavata mummosi jollain.. syntymäpäivillä? Mitenkä hänellä menee?" Leticia ei oikeastaan edes tiennyt saatika muistanut miten oli joskus päätynyt ensikerran rouva Longbottomin seuraan ja miten hänet nykyään aina kutsuttiin kaikkiin kissanristiäisiinkin. Ihan mukavaahan se oli, ei siinä mitään. Oli vain hieman outoa istua siellä Longbottomien seassa. Aika usein noilla kahvitteluhetkillä oli muitakin ministeriön jäseniä, mutta hänestä tuntui että hän oli useammin siellä kuin muut.. Tai sitten se oli vain luulo. Ihan kuin rouva Longbottom haluaisi hänet sukuun tai jotain. Ajatus nauratti hieman Leticiaa, mutta tuo tyytyi hymyilyynsä. Ehkei Neville haluaisi kuulla hänen ajatuksiaan. Toisaalta tuo saattaisi ehkä tietää vastauksen siihen, miksi hän istui noissa pippaloissa.

Letician saatua kengät takaisin jalkaan, hän kampesi itsensä ylös sieltä ruohikosta koska ajatteli että jokin tietynlainen arvokkuus ehkä pitäisi säilyttää nyt kun työskenteli kuitenkin ministeriössä. Nevillen vastattua hänen uteluihinsa miksi tuo oli ulkona eikä puimassa huomista koetusta, Leticia nyökkäsi hieman naurahtaen. Tahtomattaankin hän vilkaisi kauempana nummilla siintävää pensasaita-rykelmää.
"Niin.. Tuskin on kovinkaan vaikea arvata mitä se koetus pitää sisällään," hän naurahti, "se kun näkyy paremmin kuin hyvin kaikista linnan ikkunoista." Leticia katseli hetken labyrintin suuntaan miettien mahtoikohan se olla jonkinlainen pettymys kun koetuksesta tiesi näin paljon etukäteen.. Aiemmat kaksi kun olivat olleet kokonaan salassa. Tai se oli ainakin ministeriön kanta asioihin, oppilaathan nyt tietenkin puhuivat ja varmasti joku oli arvannut lohikäärmeistäkin etukäteen.. ja no kultaisen munan arvoituksen olivat kaikki ottelijat tienneet eikä siinäkään ollut mahdottomuus etteikö siitä olisi etukäteen puhutttu.
"Ja te oppilaat olette varmaan koko ajan tienneet mitä koetukset pitivät sisällään," Leticia lisäsi naurahtaen ja siirsi katseensa labyrintistä Nevilleen, "ihan lohikäärmeistä saakka.."

[Joo no ei haittaa, eihän tuo ollut edes mistään lyhimmästä päästä! (:]

Neville ei osannut sanoa, missä juhlissa he olivat tavanneet, joten hän tyytyi vain hymähtämään myöntävästi. Nevillen isoäidillä oli tapana järjestää juhlia jatkuvasti eikä Neville, hajamielinen kun oli, millään pysynyt mukana mitä milloinkin juhlittiin. Neville on monta kertaa miettinyt, miten isoäiti voi muistaa kaikkien sukulaisten syntymäpäivät ja Neville unohtaa toisinaan omansakin. "Isoäiti voi ihan hyvin." Neville vastasi Letician kysymykseen. Oikeastaan Neville ei tiennyt kovin tarkkaan, mitä isoäidille kuului, koska heidän kirjeenvaihtonsa piti sisällään lähinnä Nevillen kuulumisia tai koulumenestystä.

Kun puhe kääntyi seuraavana päivänä pidettävään kolmanteen ja viimeiseen koetukseen, Nevillenkin katse kääntyi kohti huispauskenttää ja suurta labyrinttia. "Niin, kyllähän se tieto jostain aina vuotaa" Neville sanoi hymyillen vähän ja muisteli, miten ainoastaan toisen koetuksen yksityiskohdat olivat olleet hänelle epäselvät. Ensimmäisestä koetuksesta hän oli kuullut kun hän oli huomaamattaan kuunnellut Harryn, Ronin ja Hermionen keskustelua ja viimeisestä hän oli kuullut Ginnyltä. Viimeinen koetus ei tosin ollut ilmeisesti mikään varjeltu salaisuus, koska siitä oli kerrottu kilpailijoillekin jo kuukausi sitten. Eikä varmasti yksikään kilpailijoista malttanut olla kertomatta tietoa eteenpäin ystävilleen. "Tällä hetkellä koko linna kuhisee siitä, mitä labyrintti pitää sisällään. Olen kuullut aika hurjiakin kertomuksia" Neville sanoi ja käänsi taas katseensa takaisin Leticiaan. Hän olisi toisaalta halunnut kuulla mitä kaikkea labyrintti pitää sisällään ja toivoi että Leticia vahingossa sanoisi jotain mitä hänen ei pitäisi, mutta toisaalta hän haluaisi yllättyä. Vaikka he eivät katsomosta luultavasti kuitenkaan näkisi paljoakaan mitä labyrintissä tapahtuu, niin olisi kuitenkin hauskaa seurata mitä tapahtuu ja odotella voittajan selviämistä.

[Vihdoinkin sain vastattua. :D]

Leticia katsahti Nevilleä hymyillen ja ilme kertoi ehkä hieman valheellisesti yllättyneisyydestä vaikkei nainen toki ollut yllättynyt kuulemastaan tiedosta. Tottakai oppilaat keskustelivat jo tiheään tahtiin siitä, mitä tuo labyrintti nyt sitten pitäisi sisällään. Leticialla ei itselläänkään ollut täysin sataprosenttista tietoa siitä, mitä kaikkea tuo kolmas koetus piti sisällään. Kyllä hän nyt suurimman osan tiesi, jotta pystyisi sitten tarpeen tullen rientämään apuun mikäli joku ottelija apua tarvitsisi, mutta eihän hänkään millään voinut tietää kaikkea labyrintin otuksista ja taioista.
"Noh.. Mitä te nyt sitten arvelette labyrintin pitävän sisällään?" Leticia kysyi Nevilleltä, "mitä ovat nämä hurjat kertomukset?"

Sinänsä Leticiasta varsinkin toinen koetus oli ollut hieman.. Tylsä. Tai siis idea oli mitä loistavin, mutta toisaalta katsojasta se olisi ehkä voinut olla hieman mielenkiintoisempikin. Tuijottaa nyt tunnin verran tyyntä järven pintaa odottaen että joku ottelijoista tulee pintaan. Taikaministeriö olisi saanut keksiä jonkin keinon, millä seurata itse ottelioiden matkaa järven syvyyksissä.. Ja sama ongelma oli sinänsä tässä viimeisessäkin koetuksessa.
"Mitä mieltä olet yleisesti ollut turnajaisista?" Leticia kysyikin Nevilleltä, "olin itse seuraamassa sekä ensimmäistä että toista koetusta, mutta minusta se toinen koetus oli sinänsä aika tylsä.. Tietysti varmaan ottelijalle se oli kova paikka ja hienosti suunniteltu ideoineen kaikkineen, mutta minä ehdin jo rannalla hieman tylsistyä kun mitään ei tunnin aikana tapahtunut."

Neville yritti muistella, millaisia tarinoita labyrintista kulki ympäri linnaa. Hän ei muistanut läheskään kaikkia, hajamielinen kun oli. "No, jotkut uskovat, että ensimmäisen koetuksen lohikäärmeet ovat tässä kolmannessakin koetuksessa. Itse en usko sitä." Neville aloitti. "Myön muista taikaolennoista puhutaan paljon, en ole edes koskaan kuullut kaikista niistä. Voi olla, että joku keksii niitä päästään." Neville naurahti ja jatkoi: "Monet puhuvat jättiläisistä ja ankeuttajista, mutta ihmettelen, että miten tänne saataisiin jättiläinen, ja miten se ei näkyisi labyrintista joka paikkaan." Neville pohti ääneen. "Itse uskon, että siellä on esteitä, jotka hämäävät ottelijoita ja pakottavat heidät käyttämään päätään." Neville sanoi, ja paljasti samalla omat pohdintansa koetuksen sisällöstä.

"Turnajaiset ovat olleet ihan mukavat. On jotain muutakin mitä odottaa, kuin kokeet." Neville vastasi hymy huulillaan. "Mutta olet kyllä oikeassa toisesta koetuksesta. Vaikka juttukavereita riittikin yleisössä, niin melko pian tyynen järven tuijottaminen alkoi tylsistyttää ja puheenaiheetkin menivät jatkuvasti kauemmas itse koetuksesta." Neville sanoi, ja muisteli millaisissa tunnelmissa hän oli ollut yleisössä. Aluksi he olivat Deanin ja Seamusin kanssa pohtineet, mitä kaikkea järven pohjassa olisi ja miettineet mitä loitsuja ottelijat olivat käyttäneet. Ja koska Hermione oli järven pohjassa, he eivät olleet osanneet tunnistaa kaikkia tapoja, joita ottelijat käyttivät. Pian, kun mitään ei näyttänyt tapahtuvan, puheenaiheet siirtyivät jo ihan muualle ja seuraava mielenkiintoinen tapahtuma oli, kun ottelijat alkoivat yksi kerrallaan pulpahtaa pintaan. "Pelkään, että tämän kolmannen koetuksen kanssa käy vähän samalla tavalla, koska emmehän me katsomosta näe, mitä kaikkea labyrintissa tapahtuu." Neville sanoi, äänessään pientä harmistusta. Neville alkoi olla melko rentoutunut Letician seurassa, vaikka he eivät kovin hyvin tunteneetkaan. Leticialle oli jotenkin helppo puhua, ainakin tällaisista aiheista joilla ei ole mitään varsinaista merkitystä minkään suhteen, ja Nevillen mielestä oli välillä mukavaa keskustella rauhassa ja rauhallisessa ympäristössä.

Leticia naurahti hieman Nevillen kertoessa jättiläisistä ja ankeuttajista. No ankeuttajat sinänsä voisivat toimiakin, mutta tosiaan.. Ei jättiläisiä ensinäkään saisi missään tapauksessa tuoda koulun alueelle, koska ne olivat niin epäluotettavia otuksia ja toisekseen niitä oli mahdotonta hallita. Koko taikaministeriön väki pitäisi olla valvomassa sellaista otusta, koska niitä ei saatu vain muutamilla tainnutustaioilla tainnutettua vaan hommaan tarvittiin.. useita täysin nappiin osuneita taikoja. Ja mitä jättiläinen edes tekisi? Yrittäisi talloa ottelian kuoliaaksi? Eikä Letician tietämyksen mukaan ankeuttajiakaan ollut otettu mukaan koetukseen, koska ne jos jotkit olivat liian edistyksellistä taikuutta vaativia. Kyllähän suojelius opetettiin koulussa mutta mikä todennäköisyys oli että kaikki otteliat sen osasivat? Olisiko sitten kiva jos ei onnistuisikaan ja sinulta imettäisiin sielu suun kautta pois.. Leticiaa puistatti koko ajatus ja mielessään hän jo kiitteli ettei moisia turnajaisia oltu hänen aikanaan järjestetty.
Nevillen kerrottua omista päätelmistään, Letician kasvoille nousi hymy. Hän oli aina pitänyt Nevilleä fiksuna poikana vaikka tuon mummi kai.. oli asiaa vähän aina epäillytkin. Mutta jos muut oppilaat joko keksivät olentoja itse tai arvelivat jättiläisiä siinä missä Neville osui enemmänkin oikeaan niin.. Kyllä se kertoi jo jotain.
"Noh.. Voin kai kertoa etteivät ottelijat käsittääkseni tapaa ankeuttajia saatika jättiläisiäkään labyrintissä," Leticia sanoi hieman naurahtaen, "ankeuttajat ovat aivan liian vaarallisia otuksia emmekä halua ottaa sitä riskiä että jonkun ottelijan kävisi oikeasti huonosti. Ankeuttajaa vastaan kun ei ole kuin yksi loitsu olemassa ja sekin on todella, todella edistynyttä taikuutta. Jättiläiset taas.. No niin kuin sanoit niin ne ovat aivan liian suuria ja lisäksi niitä on melkein mahdotonta hallita mitenkään. Olisi hullua tuoda sellaista olentoa Tylypahkan maille.."

Leticia hymähti hieman Nevillen pohdinnalle siitä kuinka kolmas koetus saattaisi osoittautua yhtä 'tylsäksi' kuin toinenkin. Ihan tottahan tämä oli ja.. Leticia oli oikeastaan samaa mieltä. Eihän hän oikeastaan saisi niin sanoa ministeriön työntekijänä, mutta tottahan se oli. Ottelijoillehan koetus olisi yhtä jännitystä, mutta yleisöä ei taas oltu ajateltu juuri ollenkaan. Leticia tuskin olisi itse keksinyt parempia koetuksia jos olisi ollut siinä varsinaisessa kolmivelhoturnajaisten vastuuryhmässä, mutta siltikin.. No nyt ainakin tiesi että vastaisuudessa pitäisi kehitellä jotakin vähän yleisöäkin mairittelevampaa koetusaineistoa.
"Hmmh.. Tuo on kyllä valitettavan totta," Leticia myönsi kuitenkin sai hän niin tehdä tai ei, "mutta no.. ainakin opittiin toivon mukaan että ensi kerralla tehdään vähän parempia koetuksia myös yleisöä ajatellen."
Leticia siirsi katseensa Nevillestä kauas järvelle ja uppoutui ajatuksiinsa. Sitten kun seuraavat kolmivelhoturnajaiset järjestettäisiin niin hän haluaisi kyllä olla enemmän tekemisissä niiden kanssa. Seuraavat kisat tosin olisivat varmaan joko Durmstrangissa tai Beauxbatonsissa, mutta kaipa Brititkin olisivat mukana ihan yhtälailla. Olihan nytkin kansainvälisellä tasollakin paljon puuhaa, joten miksei seuraavallakin kerralla..

Neville nyökytteli, kun Leticia oli samaa mieltä Nevillen kanssa jättiläisistä ja ankeuttajista. Neville tosin tiesi (tai ainakin uskoi vankasti että huhut pitävät paikkaansa), että Harry Potter osasi taikoa suojeliuksen, joten hänellä ei kuitenkaan olisi ollut hätää. Harryn kannattajana Neville oli siitä iloinen, mutta myös vähän kateellinen siitä, miten Harry osasi jo niin edistynyttä taikuutta.

Letician jatkaessa koitosten katsojaystävällisyydestä, Nevilleä alkoi ensimmäisen kerran hieman jännittää seuraava päivä. Eihän hänellä varsinaisesti ollut mitään jännittämisen aihetta, mutta tunnelma linnassa oli niin jännittynyt, että se tarttui väkisinkin. Tuntui kuin koko Tylypahka olisi yksi iso kupla, joka puhkeaisi huomenna koitoksen alkaessa. Letician puhuessa seuraavista turnajaisista, Neville huomasi aukon kolmivelhoturnajaisiin liittyvissä tiedoissaan, mikä ei sinänsä ollut ihme, koska turnajaiset oli viimeksi järjestetty niin kauan sitten. "Kuinka usein turnajaiset yleensä on järjestetty? Ja onko ministeriö jo päättänyt koska seuraavat pidetään?" Neville kysäisi. Pieni ääni hänen päässään sanoi, että ehkä seuraavat turnajaiset olisivat vasta muutaman vuoden päästä, kun hän olisi jo riittävän vanha osallistumaan. Huomattavasti äänekkäämpi ääni sanoi, ettei liekehtivä pikari ikinä valitsisi Nevillen kaltaista kömpelöä ja keskinkertaistakin huonompaa velhoa ottelijaksi. Yrittäen karistaa ajatukset turnajaisiin osallistumisesta, Neville jäi odottamaan vastausta katse harhaillen vuorotellen järven tyynessä pinnassa ja Leticiassa.

[Kauanko ajattelit että jatketaan tätä juttelua? Pitäisikö tähän keksiä jotain muutakin vai aletaanko pikkuhiljaa jo lopettelemaan? Mitä mieltä olet? :)]

[No itseasiassa tää peli voisi mun puolesta loppua tähän. Tai siis eiköhän aika pitkälti ala kaikki olla jutusteltu. Kehitetään sitten jotain toimintapainoitteisempaa peliä seuraavaksi Joskin Letician ja Nevillen välille ei välttämättä kovin jänniä pelejä saa aikaseks, mutta onhan mulla tuolla nuo kaksoset..
Mutta jos haluat jatkaa niin juokse Lettyn perää ni jatketaa. ]

Neville rikkoi langenneen hiljaisuuden utelemalla Leticialta kuinka usein turnajaisia järjestetään ja nainen mietti hetken otsa hieman kurtussa. Kai siitä jotain puhetta oli ollut ja periaatteessa pitäisihän hänen moinen seikka tietää. Se vain ettei hän ollut kiinnittänyt siihen niin paljon huomiota, koska turnajaiset oli ollut bannissa ties kuinka monta vuotta. Ja nyt ei vielä oltu käyty mitään sen suurempaa keskustelua tulevasta, koska nämä turnajaiset olivat ikäänkuin.. kokeilu. Turvatoimia oli terästetty ja nyt oltiin huolellisempia kuin menneinä vuosina.
Näiden ajatusten myötä Leticia joutui kohauttamaan harteitaan ja katsoi Nevilleä päätään hieman pudistellen.
"Ei mitään hajua," hän tunnusti, "tai siis jonkinlainen mielikuva minulla on että aikanaan näitä järjestettiin muutaman vuoden välein mutta nythän turnajaiset järjestetään ensimmäisen kerran ties kuinka moneen vuoteen. Tulevasta taas ei ole liiemmin vielä puhuttu, mutta toivottavasti ministeriö päättää palauttaa turnajaiset kunnolla. Olisi hienoa jos näitä voitaisiin järjestää vaikka parin vuoden välein."
Leticia siirsi katseensa hetkeksi takaisin järvelle.
"Jos turnajaisia olisi järjestetty silloin kun minä olin koulussa niin olisin varmaan revennyt liitoksistani," hän naurahti ja alkoi samalla kapuamaan ylös sieltä ruohikosta, "olisi ollut niin hienoa tehtä tuttavuutta ulkomaalaisten velhojen kanssa ja muutenkin."
Leticia rapsi hieman vaatteitaan ruohonkorsista ja pölystä ja vilkaisi sitten labyrintin suuntaan ja sitten Nevilleen viitaten kädellään labyrinttiin.
"Mun täytyy nyt kai palata takaisin töihin," hän sanoi, "kiitos juttutuokiosta Neville. Vie mummillesi terveisiä ja pidä hauskaa huomenna." Hän hymyili vielä pojalle ja lähti sitten astelemaan labyrinttia kohti.

(No niin nyt sain vihdoinkin itseäni niskasta kiinni ja pääsen vastaamaan tähänkin. Mulle siis sopii että lopetetaan tähän. :) )

Neville nyökkäili kuunnellessaan Letician vastausta hänen kysymykseensä. Nevillen katse oli jumittunut Letician takana olevaan puuhun, mutta katse siirtyi nopeasti takaisin Leticiaan kun hän alkoi jälleen puhua. Kun Leticia puhui ulkomaalaisiin velhoihin tutustumisesta, Neville vastasi vain epämääräisesti "Niinpä...", ja toivoi ettei Leticia kyselisi moneenko ulkomaalaiseen Neville oli tutustunut. Kaikki koulussa olevat tuntuivat niin kilpailuhenkisiltä, että normaali kanssakäyminen vieraiden kanssa olisi ollut lähes mahdotonta. Nevillen ainoa kontakti ulkomaalaisiin oppilaisiin oli se, kun hän oli vahingossa törmännyt durmstrangilaiseen poikaan suuressa salissa ja pyytänyt tältä anteeksi. Pojan katse oli niin murhaava, että Neville vilkuili taakseen pari seuraavaa päivää ihan huomaamattaan.

Leticia näytti tekevän lähtöä, ja toisaalta Nevillekin kaipasi jo sisätiloihin. Vaikka oleskeluhuoneessa olikin niin kova meteli, että korvat tuntuivat halkeavan. Kun Leticia sanoi lähtevänsä takaisin töihin, Nevillekin otti muutaman askeleen kohti linnaa. "Kiitos, vien terveisiä ja varmasti pidän. Hei hei!" Neville sanoi Leticialle hymyillen ja lähti kävelemään kohti linnaa. Hänen ajatuksensa olivat jälleen huomisessa koetuksessa ja katse harhaili labyrinttia kohti.