Pelastava prinsessa

// rosamunda ja Eleanor tänne kiittos Kävisikö päivämääräksi sitten tuo 22.10.1995? Otsikko nyt on jotain ihimeellistä, eka mitä päähän pälkähti x'DD \\

Vaimeat vaikerrukset kantautuivat käytävää pitkin, kimpoillen kylmistä seinistä aina vain eteenpäin.
"He-hei, o-oikeasti…Enhän minä edes tehnyt mitään!" Theodore valitti riuhtoen käsiään irti rohkelikkopoikien pitävästä otteesta.
"Et, muttemme voi jättää sinua rauhaan silkasta periaatteesta", kuului huvittunut vastaus laihan luihuispojan nurinoihin. Viitisen rohkelikkoa oli kaiketi kyllästynyt jälleen kerran elämäänsä, sillä nämä olivat päättäneet sitoa luihuisen ranteet tämän selän taakse, uittaa Theodoren pään vessanpöntössä ja piilottaa hänen koululaukkunsa jonnekin, kaiketi todella kyseenalaiseen ja inhottavaan paikkaan.
Mustat hiuksensa tippuivat yhä vettä pojan koettaessa estää viisikkoa vetämästä häntä epäilyttävästi kohden lähintä luutakomeroa.
"Päästäisitte nyt vain irti!?" Theodore parahti ja harasi jaloillaan vastaan sen minkä kykeni - ainoastaan saadakseen yhden hieman riskimmän, kaiketi huispausta tosissaan harrastavan, viimeisen vuoden opiskelijan nappaamaan hänet hartialleen kannettavaksi.
"Hei, hei, tä-tämä on todella lapsellista!" luihuispoika parkui vain hetkeä ennen kuin lennähti vauhdilla luutakomeroon. Theodore koetti saada tasapainonsa pitämään, mutta sen sijaan hän sai ylähyllyltä tyhjän metalliämpärin päähänsä, mikä aiheutti rohkelikoissa äänekkään naurunremakan näiden sulkiessa luutakomeron oven ja lukitessa sen.

Theodore huokaisi ja heilautti päätään saadakseen ämpärin päästään. Se putosi kolinan kanssa lattialle. Sillä vain ei pitkälle pötkitty kun taikasauva oli viitan taskussa ja kädet visusti selän taa sidottuina. Theodore tuijotti onnettomana ympärilleen pienessä, tunkkaisessa ja täyteen tungetussa luutakomerossa ennen kuin kääntyi selin oveen ja koetti avata komeron oven - siinä tietenkään onnistumatta, olihan lukko loitsittu kiinni, tai vähintäänkin jotain sen pöngäksi.
Luihuispoika pohti mahdollisuuksiaan kenties minuutin ennen kuin alentui ja ryhtyi huhuilemaan;
"He-hei! Onko siellä ketään? Huhuu!? H-hei, oikeasti…Tämä ei ole lainkaan hauskaa! Pliis…"
Hän tunsi olonsa täydeksi idiootiksi, mutta idiootti tai ei, hän ei tahtonut viettää näillä näkymin lyhyeksi jäävää loppuelämäänsä lukittuna luutakomeroon!
"Huhuuu!? Kuka tahansa!?"

// se on ihan hyvä! :----D

Eleanor ei ollut kuvitellut joutuvansa pelastamaan ketään päivän aikana. Päivään kuului vain aamupala, läksyjen tekemistä ja kävelyä pihamaalla. Oikeastaan pihamaalla kävelykin oli koitunut aikamoiseksi harmiksi kun Katie, Hannah ja Ernie innostuivat katsomaan jotain mutasotaa. Mikä ei tosiaankaan kuulunut tytön harrastuksiin, ja kun päivä oli kerran suunniteltu se sitten oli sellainen. Eikä sitä haluttu mennä muuttamaan millään muotoa. Siksi Eleanor oli lähtenyt kävelemään sisään Tylypahkaan Muodonmuutoksen kirja sylissä. Hänen piti kerrata hieman tulevalle tunnille, koska hänellä oli muutenkin hieman hankalaa tunneilla. Paitsi että Ennustuksen tunneilla sai katsoa ihmeissään Punurmion onnetonta sähellystä ja Pimeyden Voimilta Suuntautumisen tunnilla ei edes saanut ajatella omalla päällään. Kuten oli jo moneen kertaan sanottu, muttei Pimennon kuullen. Hän olisi muuten tappanut heidät ja herättänyt henkiin jotta he voisivat jatkaa opiskelua. Sitä paitsi pelottavaa oli myös se että Eleanor oli vastoin vanhempiensa käskyä liittynyt Albuksen Kaartiin, jota johti Potter kavereineen. Eli siitä saattoi päätellä, ettei Eleanor kestänyt olla Pimennon seurassa tai edes kuunnella häntä sillä se oli myös osittain hyvin kammottavaa. Ehkä Pimento osaa lukea mieliä, ehkä hän käyttää jopa okklumeusta. Mutta hän on Ministeriössä, joten se ei ole edes sallittua.. ehkä. Sitä pitää tutkia, Eleanor mietti kun käveli juuri ovelle. Hankkia jotain todisteita jo valmiiksi jos Pimento oikein aikoo jotain laitonta tehdä. Ainakin Eleanor tiesi että isä ja äiti olivat jotain hänelle puhuneet. Siis, laittomista jutuista. Ja loitsuista. Kuten anteeksi antamattomat loitsut, ne olivat laittomia. Niistä joutuu Azkabaniin. Eleanor tuli juuri sisään kun melkein törmäsi rohkelikkopojan selkään. Automaattisesti hän astuu kaksi askelta taakse päin ja katsoo jokseenkin huolestuneena tapahtuvaa.

Rohkelikkopojat olivat innostuneet kiusaamaan jotain luihusta, mikä ei nyt kovin tavallista ollut. Mutta olihan kaikissa ihmisissä poikkeuksia, sen hän uskon. Oli sekin ollut todistettua monta kertaa ja silti Eleanorista tuntui oudolta todistaa jotain näin oudohkoa tapahtumaa. Luihuspojan hiukset olivat märät, eli siitä päätellen hän oli ollut juuri pää vessanpöntössä. Tietenkin hän halusi tehdä asialle jotain, mutta tuntui ettei hän pystyisi tekemään mitään ennen kuin rohkelikkopojat lähtisivät. Ainakin hän auttaisi luihuspoikaa. Vaikka tuntuikin se oudolta, Eleanor odotti seinän vierustalla että rohkelikkopojat lakkaisivat nauramasta. Pojat olivat lukinneet oven taikakeinoin ja laittaneet vielä tuolin ovennupin alapuolelle ihan vain vitsiksi. Turhautuneena Eleanor lähti kävelemään ovea kohti. "Todella turhaa tehdä noin toiselle", Eleanor sanoi halveksuvasti poikien katoaville selille, mutta eivät kaikki sitä kuulleet. Vain pari pojista vain kääntyi katsomaan kuka heille oli niin sanonut. "He-hei! Onko siellä ketään? Huhuu!? H-hei, oikeasti…Tämä ei ole lainkaan hauskaa! Pliis…" Poika ei kuulostanut millään tavalla nauttivan olostaan. Vielä ei tyttö vastannut sillä oli niin keskittynyt asettamaan laukun maahan ja laittoi Muodonmuutoksen kirjan maahan laukun viereen. "Huhuuu!? Kuka tahansa!?" Eleanor katsoi ympärilleen ja otti sitten tuolin pois oven edestä. "Älä huuda ettei vain Pimento kuule, menetetään vain tupapisteitä jos oikein alat siellä karjumaan", tyttö sanoo oven toiselle puolella olevalle luihuspojalle ja yritti ensin avata ovea jästien tavalla, eli normaalisti. Se ei auennut. Eleanor otti taikasauvan esille ja napautti sauvalla kahvaan pari kertaa. "Alohomora!" Onneksi rohkelikkopojat eivät olleet mitään neroja, sillä vain yksinkertainen loitsu sai ovesta pois sen taikalukon. "Päästän sinut ulos sieltä", Eleanor naurahtaa huvittuneena ja avaa oven.

Näky oli kyllä kieltämättä hyvin huvittava ja Eleanor hymyili osaaottavasti. "Anteeksi, mutta yritän pitää nauruani. Näky on kyllä kieltämättä hulvaton", tyttö sanoi ja ilmeestäkin näki että häntä huvitti näky. Yleensä Eleanor olisi ollut järkyttynyt, kuten aikaisemmin, tai silloin hän oli pelkästään ärsyyntynyt, mutta silti ei voinut mennä kieltämään tosiasiaa. "Tule pois sieltä ennen kuin Pimento näkee, tai kukaan opettaja", Eleanor lisää vielä hätäisesti ja hoputtaa pojan ulos luutakomerosta. Ruskeahiuksinen Puuskupuh nakkaa tuolin luutakomeroon ja sulkee sen. Hän käätyy nostamaan laukun ja kirjansa takaisin itselleen. "Tekevätkö he sinulle usein tuota?" Eleanor ei voinut vastustaa tuota kysymystä. Kunnollisena Puuskupuhina hän ei oikein näe mitään tällaista niin kutsuttua extremeä, eli toisten kiusaamista. Puuskupuhit ovat ystävällisiä ja siksi näky olikin järjetön ja huvittava. "Sori ihan kauheasti, mutta en kyllä usein näe tälläista. Yleensä Luihunen on se joka kiusaa muita", Eleanor lisää vielä ennen kuin hiljenee ja pyyhkii kädellään hiuksiaan pois kasvojen edestä. Hehe.

Theodore sulki suunsa kuullessaan tytön äänen. Hän painoi kämmenensä ja korvansa oven pintaa vasten ja kuunteli. Hän vetäytyi kauemmas ja menetti tasapainonsa, kaatuen selälleen siivoustarvikkeiden sekaan.
Poika tunsi punastuvansa kevyesti tajutessaan joutuvansa kohtaamaan pelastajansa. Entä jos hän vain säntäisi pakoon? Tänne hän ei ainakaan voisi jäädä, mutta toisaalta olisi törkeää paeta omaa pelastajaansa, tämä kun kuitenkin oli pysähtynyt ja auttanut hänet ulos siivouskomerosta sen sijaan, että olisi ainoastaan kävellyt ohitse ja nauranut räkäisesti.

Theodore mutristi huuliaan ja kompuroi ylös puistellen vaatteitaan lähestulkoon olemattomasta pölystä. Poika hymyili kevyesti, nolostuneena, tytön ilmoittaessa muitta mutkitta pitelevänsä nauruaan.
Poika karkasi komerosta ulos nopeasti toisen mainitessa kiinnijäämisestä, vaikkei hän varsinaisesti mitään ollut tehnytkään, mutta olihan se totta, ettei sillä todennäköisesti olisi mikäänlaista merkitystä. Luihuinen sipaisi hiuksiaan sivuun ja koetti saada poskilleen kohonneen punan laskemaan.
"J-joskus", Theodore mumisi ja pyyhki edelleen vaatteitaan, nyökäten kiitollisena päätään tytölle pohtien pitäisikö hänen kiittää ihan ääneenkin, "Taidan vain...Olla liian helposti kiusattavissa..."
Poika hymyili kevyesti ja ojensi kätensä kuin tuodakseen entistä selvemmin kiitollisuutensa esille, ilman, että joutuisi varsinaisesti sanomaan sanaa "kiitos" ääneen.
"Minä olen Theodore", hän esitteli itsensä kättään ojentaessaan ja painoi päänsä, antaen hiustensa valahtaa osittain kasvoilleen, suurimmaksi osin punaiset poskensa peittääkseen.

// köhm, nyt tuli lyhyt, mutten oikee tienny mitä tähänkää ois laittanu xD //

Kun luihuspoika pääsi ulos, ei Eleanor voinut olla huomaamatta punaa tämän poskilla. Myös noloa oli se että toinen oli punastunut. Mikä huvitti Eleanoria vain enemmän. Oudointa koko jutussa oli se että stereotypia joka on vallannut luihusten ensivaikutelmat, alkaa haihtua. Ainakin Eleanorin mielessä. Siis, rohkelikot kiusaavat luihusta. Ihmeellistä. "No, jos et haluaisi joutua kaappiin suosittelisin edes hieman vastustelua. Tai sitten enemmän", Eleanor sanoo ja kohottaa kulmiaan pidätellen hymyään.
Eniten Eleanor yllättyi vielä siinä että poika ojensi kätensä ja esitteli itsensä Theodoriksi. Ällistyttävää, kuinka jollakin ihmisellä löytyy vielä käytöstapoja. Joskus sitä vain hymähtää ja lähtee paikalta jos auttaa toista jollain tavalla. Eleanorin mieliala nousi kylläkin että toinen osasi käytöstavat. Vaikka päivän järjestys olikin mennyt ihan pilalle, mutta hyvä seura kelpaa kyllä tytölle aina. Varsinkin kun Katie, Ernie ja Hannah olivat jääneet pihalle katsomaan mutasotaa, mutta sekin varmasti loppuisi lyhyeen. Pimento on täällä koulussa ja ihan varmasti lopettaa sen ja laittaa kaikki jälki-istuntoon.

"Olen Eleanor", tyttö totesi ja tarttui Theodoren käteen. "Millä vuosiluokalla olet?" Kaikki tarpeellinen tieto oli hyvästä, mutta liian yksityiset asiat oli hieman.. yksityistä. Hän ajatteli suunnata tuon kohtauksen jälkeen oleskeluhuoneen kautta Suureen Saliin, mutta tämä saattoi muuttaa asioiden kulkua. Kohtelias Eleanor oli, eikä halunnut antaa huonoa ensivaikutelmaa. Niin oli äiti aina opettanut, vaikkei edes osaa loitsia kunnolla. Hieman outoahan tämä oli, kuten muutkin taisivat sen todeta katsoessaan heihin päin. Puuskupuh ja luihunen ovat hyvin erikoinen yhdistelmä. Paitsi silloin jos joku oikein persoonallinen puuskupuh uskaltaa vastata luihuselle. Niitäkin tapahtui paljon, eikä loppua näy. Eleanoria ei tavallisesti näe muiden kuin rohkelikkojen ja puuskupuhien kanssa. Vaikka Katie vaatii todella paljon huomiota, parhaana ystävättärenä.

// tästäkin tuli aika lyhyt..

Theodore ei kenties vielä vaikuttanut luihuiselta, mutta niin sanotut 'ystävänsä' tuntuivat kyllä jo tässä vaiheessa tekevänsä parhaansa saadakseen pojan paremmin vastaamaan luihuiskäsitystä - eikä isänsäkään tuota muutosta vastaan vaikuttanut olevan.
Minkäs sille mahtoi, kun sattui olemaan suhteellisen pienikokoinen - tai ainakin laiha - Luihuinen ja Rohkelikot, jotka häntä olivat kiusanneet olivat olleet useamman vuoden vanhempia! Theodore olisi tahtonut puolustautua jollain tapaa, muttei lainkaan tiennyt kuinka olisi sen tehnyt.
"Minähän vastustelin!" Theodore puhahti, joskin naksautti suunsa kiinni tajutessaan, ettei todellakaan kaivannut tämän enempää huomiota osakseen.
Käytöstapoja pojalta kyllä löytyi. Isänsä oli koulinut ne tiukasti hänen mieleensä eikä Theodore ollut tuolloin osannut pistää vastaankaan - ja jos olisi pistänyt, olisi saanut ainoastaan selkäsaunan palkakseen.

Theodore hymähti pienesti.
"Kuudennella", hän vastasi ja olisi voinut nolostua vielä entistäkin pahemmin, mikäli olisi antanut sen näkyä kasvoiltaan. Hänhän oli jo toiseksi viimeistä vuottaan tässä koulussa ja silti Rohkelikot olivat onnistuneet työntämään hänet luutakomeroon ja varastamaan hänen laukkunsa.
Poika nyökäytti kevyesti päätään ja vilkaisi pian ympärilleen. Laukun etsiminen edes tästä lähimaastosta veisi ikuisuuden!
Poika siirsi nopeasti katseensa takaisin tyttöön neronleimauksen saatuaan.
"Voisitko...Krhm...Mitenkään auttaa minua löytämään laukkuni?" Theodore kysyi varovasti ja vilkaisi käytävää, joka jatkui tästä oikealle ja sisälsi monia loistavia piilopaikkoja, "Se on varmaan jossain tässä lähellä."
Mitään takuitahan siitä ei tietenkään ollut, mutteivat Rohkelikot olleet mitenkään voineet sitä kauas piilottaa, koska olivat olleet niin keskittyneitä hänen päänsä vessanpöntössä uittamiseen. Theodore nyrpisti nenäänsä ja heilautti yhä kosteita hiuksia kasvoiltaan. Hän todellakin tarvitsisi suihkun kunhan päivän tunnit olisivat ohi.