Aikainen aamiainen

/ Vapaasti mukaan ketä tahtookaan ja päivämääräksi vaikkapa 7.11.1992, lauantai.

Yhtään en muista syökö ne aamiaistakin jossain tupien omissa pöydissä..? o__o, mutta eiköhän vaikka jonkin kommelluksen kautta muutkin kuin luihuiset onnistu seuraan tungeksimaan../

Suuressa salissa tarjoiltiin jo aamiaista, mutta silti sali oli vielä melko tyhjillään Danielin astellessa haukotellen siihen pöytään jossa muutama muu luihuinen jo oli kovaa vauhtia tankkaamassa itseään täyteen munia, paahtoleipiä ja ties mitä kaikkea mistä pöytä notkui. Daniel jätti itsensä ja niiden muutaman muun tupatoverinsa välille pienen raon, että saisi edes hiukan rauhaa, mutta jotta olisi saanut sitä rauhaa olisi Danin täytynyt ilmeisesti istua aivan pöydän toiseen päähän koska nuo aamuvirkut vouhottivat kovaan ääneen salaisuuksien kammiosta ja siitä Voron typerästä katista joka oli joutunut uhriksi viikko sitten. Vieläkin koko koulu tuntui puhuvan asiasta kuin se olisi eilen tapahtunut. Ehkä nuo pian saisivat jotain muuta puhuttavaa. Daniel haukkasi palasen paahtoleivästään ja koitti saada unisuuden katoamaan. Vaikka salaisuuksien kammioon liittyvä jupakka kiinnosti häntäkin paljon pyöri nuorukaisen mielessä sillä hetkellä ainoastaan se aamiainen ja edessä oleva huispausottelua. Eihän peli pojan ensinmäinen ollut, mutta silti hän kävi joka kerta saman homman läpi kun peli oli edessä. Herättiin aikaisin, syötiin kunnolla ja valmistauduttiin henkisesti edessä olevaan koetukseen.

" Huomenta Cole, onnea peliin.. kyllä te ne rohkelikot päihitätte!", Daniel sai kunnon taputuksen selkäänsä ja oli sylkeä mehut suustaan leipävadille sen taputuksen voimasta. Nuorukainen kääntyi kulmat kurtussa katseensa sen vanhemman pojan perään joka hänelle oli onnea toivotellut ja sai vain todeta ettei edes tuntenut tuota. Muutamiin seuraaviin onnitteluihin Dan osasi jo varautua kun suureen saliin alkoi valumaan lisää porukkaa ja pian siitä rauhasta ollut enää tietoakaan. Luihuisten keskuudessa ainakin kävi kiivas keskustelu sen päiväisestä ottelusta rohkelikkoa vastaan ja Daniel uskoi rohkelikoilla olevan melkein samat puheenaiheet eikä tuo lopulta voinut olla kääntymättä hetkeksi ympäri nähdäkseen mahtoiko rohkelikon huispausjoukkuetta näkyä vielä syömässä. Itse Potteria Daniel ei havainnut viellä paikalla, mutta taisi poika olla vielä kauneus unillaan. Hymähtäen hän kääntyi takaisin aamiaisensa puoleen ja melkein toivoi, että sitä Potteria vaan jännitti niin kovasti ettei päässyt ylös ja syömään. Mikä ihmeen etuoikeus sillekkin oli annettu kun oli päässyt joukkueeseen jo edellisenä vuonna? Kai se ,että oli kuuluisa riitti.

[No minäpä voisin tuoda neitiseni tänne haahuilemaan. Jos vaikka onnistuisin keksimään jonkin syyn, miksi tämä rohkelikko haahuilee luihuisten luona ]

Mary haukotteli antaumuksella ja hieroi sitten väsyneitä silmiään. Mitenkä tämä herääminen osasikin aina olla näin vaikeaa. Tytöllä meni normaalisi aamuisin monta tuntia, ennen kuin hän sai itsensä käynnistettyä ja täysin hereille, sen takia monet aamutunnit saattoivat mennä tytöltä täysin ohi. Tämä kostautui sitten aina iltaisin sängyssä, jolloin Mary uppoutui omiin koulukirjoihin sekä niiden lisäksi pinoon kirjastosta lainaamiinsa kirjoihin ja yritti yksinään selvittää aamun tunneilla käsiteltyjä aiheita. Hän saattoi lukea kirjoja hyvin pitkälle yöhön, mikä taas kostautui seuraavan aamun väsymyksenä. Ikuinen oravanpyörä. Tämä ei siis ollut mitenkään normaalista poikkeava aamu hänelle.

Maryn pari kaveria olivat raahaneet tytön aikaisin suureensaliin sillä silloin siellä ei ollut suurta tungosta ja sai rauhassa syödä ihan mitä tahtoi. Nyt hän kuitenkin oli jäänyt yksin sillä hänen seuralaisensa olivat poistuneet hetki sitten "valmistautumaan päivää varten" niin kuin he olivat sanoneet. Mary ei jaksanut innostua oikein mistään aamuisin ja oli jäänyt vielä hetkeksi mussuttamaan aamupalaansa kaikessa rauhassa. Suuressa salissa oli nyt huomattavasti enemmän oppilaita kuin Maryn sinne tullessa, mutta se ei haitannut tyttöä. Kunhan kaikki vain tajuaisivat jättää hänet rauhaan sillä hän ei aamuisin ollut kovinkaan seurallisella tuulella.

Mary joi jälleen yhden lasillisen mehua loppuun ja pikku hiljaa hänen ajatuksensa alkoivat kirkastua. Aamun pahin jäätäminen oli jäämässä taakse. Silloin hän muistikin kirjeen, jonka postipöllö oli hänelle aikaisemmin tuonut. Kirje oli tullut hänen tädiltään, joka oli toiminut hänen huoltajanaan jo monta vuotta. Kirje oli enimmäkseen sisältänyt vain kuulumisien kertomista, mutta lopussa Mag-täti oli pyytänyt Marya välittämään isoveljelleen pienemmän kirjeen, joka oli tullut tädin kirjeen mukana. Tyttö kaivoi vaaleanharmaan avaamattoman kirjeen laukustaan ja käänteli sitä käsissään. Aamu-unisena hän oli melkein unohtanut sen kokonaan. Hetken Maryn teki mieli avata kirje ja katsoa mitä erikoista se sisälsi, mutta malttoi sitten mielensä ja päätti lähteä etsimään isoveljeään, joka nyt opiskeli viimeistä vuottaan Tylypahkassa. Tosin isoveli, Douglas oli luihuinen, mikä tarkoitti sitä, että Mary joutuisi änkemään luihuisten pöydän lähettyville etsiäkseen veljensä.

Hetkeä myöhemmin tyttö laahusti jo luihuisten pöydän viertä tarkkaillen vaivihkaa pöytää siinä toivossa, että huomaisi mahdollisimman nopeasti veljensä muiden oppilaiden joukosta. Hän kantoi mukanaan pientä laukkuaan, jossa kirje nyt oli, sekä käsissään puurokulhoa, jonka oli ottanut pöydästä mukaansa. Hän oli juuri ottanut lusikallisen puuroa suuhunsa kun tunsi jonkin yllättävän esteen jalassaan ottaessaan askelta eteen päin. Jossain vaiheessa kaatumistaan Mary tajus, että hänet oli juuri kampitetty, mutta sen tajuaminen ei mitenkään estänyt häntä törmäämästä lattiaan. Refleksinomaisesti tyttö irrotti otteensa puurokulhosta hapuillessaan epätoivoisesti jostakin tukea, jota ei kuitenkaan löytynyt. Hetkeä myöhemmin tyttö makasi maassa särkevästä polvesta ja kirvelevistä kyynärpäistä kärsien. Taustalta kuului joidenkin luihuisten röhönaurua, mikä sai Maryn nousemaan sähäkäästi ylös voidakseen raivota jollekulle, mutta huomasi samalla, että hänen käsistään pudonnut puurokulho oli tippunut lattialle ja rikoontunut. Kulhossa ollut puuro oli aiheuttanut aikamoisen sotkun erään luihuispojan jalkojen juureen. Mary käänsi katseensa poikaan, jonka hän tunnisti yhdeksi luihuisen huispausjoukkueen jahtaajaksi. Jos Mary olisi ollut rauhallinen ja ajatellut sillä hetkellä enemmän hän olisi saattanut pyytää anteeksi sotkuaan, mutta nyt hän oli kaikkea muuta kuin rauhallinen.
"Hyvä juttu, oliko kiva tuhota minun aamupala? Olet varmaan nyt niin hitsin tyytyväinen itseesi." tyttö kivahti pojalle vaikka tiesi hyvin, ettei tämä ollut aiheuttanut hänen kaatumistaan vaan joku muutamaa penkkiä aikaisemmin istuneista luihuisista, mutta sillä hetkellä tyttö ei jaksanut välittää siitä.

Muutaman pöllön lehahtaessa suureen saaliin kohotti Danielkin hetkeksi taas katseensa tähyillääkseen josko tuttua pöllöä näkyisi, mutta eipä hänelle sinä aamuna postia näyttänyt tulevan. Pari pöllöä kuitenkin laskeutui siihen lähelle ja tietysti noiden omistajien oli pakko tunkea pari leivän palasta lintujen nokkaan ja siten nosita heti päässyt eroon. Daniel pyyhkäisi pari sulkaa alas pöydältä hymähtäen eikä vaan voinut ymmärtää miksei voitu ottaa vaan posteja ja sitten häätää nuo pois? Tottakai hänkin pöllöstään välitti, mutta ei kaivannut sitä kakkimaan ja levittelemään sulkiaan aamiaiseensa! Nuorukainen kiskaisi mehulasinsa ja leipänsä lähemmäs itseään vielä siltä varalta, että joku noista linnuista keksisi varastaa osan hänenkin aamiaisestaan. Daniel kurotti kaatamaan itselleen lisää mehua ja kuunteli korvat höröllä kun postia saaneet pojat alkoivat repiä kirjeitään auki ja odotti ehkä kuulevansa jotakin. Yleensä juorut toisten kotoa olivat ne kaikkein parhaimammat. Eräskin aamu joku ekaluokkalainen oli saanut kirjeen kotoa missä tuon äiti kertoi eroonneensa pojan isästä ja oli siinä luihuispojalla ollut itkussa pidättelemistä. Daniel oli ainakin repinyt siitä kaiken ilon irti kun poika oli lopulta kavereilleen itku kurkussa mutissut lähtevänsä jo edeltä tunnille
.
Daniel kohotti lasin hörpätäkseen mehustaan. mutta jokin leivän murunen mehun pinnalla sai nuorukaisen laskemaan vielä hetkeksi lasinsa alas ja tuo koitti saada napatuksi sitä murusta lasistaan. Ärsyttävää. Murunen kuitenkin aina vain upposi pinnan alle kun Danin sormet tavoittivat sen ja nousi pintaan taas uudelleen jossakin toisella puolella lasia. Juuri kun tuo oli saamassa otteen siitä ärsyttävästä murusesta kuului tömähdys kun joku lensi nurin lattialle ja tietysti Daniel kääntyi äänen suuntaan minkä tuo olisi voinut jättää tekemättä. Lattielle lentäneen tytön käsissää ollut puurokulho oli livennyt tuon otteesta ja lentänyt oman matkansa levähtäen suoraan Danin jalkoihin ja singoten puurot pitkin hänen jalkojaan. Muutama ihana roiske oli löytänyt tiensä myös nuorukaisen kasvoille ja inhoten tuo sutaisi sitä mössöä naamaltaan ja pyyhkäisi kätensä nopeasti kaapunsa hihaan. Katse laskeutui seuraavaksi lattialle ja siihen kulhoon joka makasi levällään hänen jaloissaan.
"Hemmetti!", tuo kirosi ja salamana oli pompannut ylös paikaltaan kun tajusi miten puurot olivat pitkin hänen lahkeitaan. Nopeastihan ne taialla saisi katoamaan, mutta sillä hetkellä Dania kiinnosti enemmän kuka oli syyllinen tähän tekoon kuin saada lahkeensa puhtaaksi. Se joku kun saisi luvan putsata hänet tästä aiheuttamastaan sotkusta. Luihuisten naurut ympärillä kertoivat selvästi, ettei kaatuminen ollut ollut mikään vahinko vaan joku oli pättänyt tehdä oikein mukavan pienen pilan. Dania olisi itseäänkin varmasti naurattanut ellei olisi itse joutunut osaksi tätä sotkua.
Kohotettuaan katseensa housuistaan kohtasi tuo edessään hyvin kiukkuisen rohkelikko tytön eikä voinut kuin hämmentyneenä kuunnella miten tuo siinä alkoi syytellä häntä tästä kaikesta! Siitä, että tuo oli nurin lentänyt ja menettänyt aamiaisensa.
"Mitä.. enhän minä", Daniel sai vain sanotuksi hämmennykseltään kun häntä niin yllättäen oltiin alettu vain syyttelemään jostakin mihin hän selvästikkään ollut osallinen.

Toivuttaan pikaisesti siiä hämmennyksestä vain naurahti hiljaa ja kysyi miten hän tässä oli sitten näissä puuroissa jos oli kerta syypää tuon kaatumiseen?
" Olisin kyllä tyytyväinen itseeni jos olisin tämän aiheuttanut, mutta nyt olen vain lähinnä.. no sinun puuroissasi", Daniel sanoi ja viittoi housujaan ja kaapunsa helmoja jotka olivat sotkeentuneet tytön aamiaiseen.
" Ja kun olet itse aiheittanut sotkusi niin voisit varmaan siivotessasi putsata myäs mun kaapuni helmat?"

Mary puristi sormiaan nyrkkiin ja oli aivan varma, että hänen poskensa hehkuivat punaisina suuttumuksesta ja nolostuksesta. Vaikkei hän katsonutkaan ympärilleen muihin salissa oleviin oppilaisiin, hän oli silti satavarma, että varmasti suurin osa nyt tuijottaisi häntä äskeisen ilmalennon takia. Ja vaikkeivat kaikki olisi vielä siinä vaiheessa häntä huomanneet, niin viimeistään tytön kiukunpurkaus olisi herättänyt viimeistenkin aamupalaa mussuttavien koululaisten mielenkiinnon. Mary hengitti muutaman kerran syvään ja hammastaan purren odotti saavansa pojalta todella ärhäkään tai ivallisen vastahyökkäyksen.

Poika oli ponnahtanut ylös pöydän äärestä, mutta tämän vastaus kuulosti aluksi vain epämääräiseltä ja hämmentyneeltä, mutta tämä tuntui tokenevan alun hämmästyksestä nopeasti ja väitti, ettei ollut syyllinen Maryn kaatumiseen vaan oli nyt vain ainoastaan hänen puuroissaan. Tyttöltä pääsi suusta epämääräinen ja jännittynyt naurahduksen tapainen äänähdys sillä puuro-kommentti oli luultavasti laukaussut jonkinlaisen jännityksen ja suuttumuksen aiheuttaneen purkauksen, joka sitten tuli ulos naurun tapaisena älähdyksenä. Mary tiesi myös, ettei poika ollut syyllinen hänen kaatumiseensa, mutta päätti olla hiljaa siitä. Ei myöntäisi eikä kieltäisi, sillä tuo poika nautti varmasti ihan yhtä lailla tytön nöyryytyksestä kuin muutkin luihuiset, jotka vieläkin pärskähtelivät taustalla. Tai ehkei ihan yhtä paljon, sillä olihan poika saanut välikohtauksensa vaatteensa likaisiksi.

Se vääristynyt huvittuneisuus, jota Mary oli tuntenut pojan aikaisemman kommentin takia, haihtui pois toisen käskettyä tytön siivoamaan aiheuttamansa sotku. Mary kimpaantui siitä ja loi vihaisen mulkauksen poikaan ja risti sitten kätensä puuskaan kuin osoittaakseen, ettei todellakaan aikonut heilauttaa sormeakaan pojan sotkeentuneiden vaatteiden takia.
"Minun aiheuttama sotku? Ettäs kehtaatkin väittää tuollaista" Mary meinaisi potkaista rikkoutuneen puurokulhon palasia purkaakseen kiukkuaan, mutta malttoi mielensä ajatellen, että siitä syntyisi vain lisää sotkua ja pahimmassa tapauksessa sirpaleita voisi lentää jonkun päälle. "Minä en aio siivota mitään. Käske mielummin noita typeriä tovereitasi siivoamaan kaapusi ja jätä minut rauhaan." tyttö mulkaisi nyt vuorostaan niitä muutamia luihuis opiskelijoita, joista selvästi joku oli hänet hetkeä aikaisemmin kampannut. Maryn takaraivossa jyskytti ajatus siitä, ettei hänen tarvisi muuta kuin loitsia nopeasti puhdistusloitsu ja paeta sitten nopeasti paikalta enempää huomiota herättämättä, ja tilanne olisi sitten sillä hoidettu... Mutta tytön luonne ei antanut periksi. Hän ei aikoisi alistua toisten käskyteltäväksi.

Danielin sanottua, ettei hän todellakaan ollut syypää tuon kompuroitiin vaan lähinnä tytön puuroissa ja samalla myöskin naurun kohteena sai hän kommentillaan tuon rohkelin ilmeisesti naurahtamaan. .tai siltä se äänähdys minkä tuo oli päästänyt hyvin pitkälti kuulosti. Danielista itsestään tässä ei kyllä kauheasti ollut mitään huvittavaa ja tuo hieman vain kurtistikin kulmiaan vaikka tuo ollut edes varma siitä mitä tytön kummallinen äänähdys oli lopulta merkinnyt. Dan kohotti hetkeksi katseensa kun luihuisten tirkusnnalle tuntunut olevan loppua ja tämä olisi takuulla häntäkin naurattanut ellei hän olisi ollut se joka siinä seisoi ne puurot päällään.

Daniel kun ei ollut sotkun aiheuttaja vaan tuo tyttö oli vähintääkin reilua, että tuo siivoaisi jälkensä ja siinä samalla hänen vaatteensa, mutta tuo ei tainnut olla ihan samaa mieltä hänen kanssaan ja tytön mulkaisu jopa Danielin hieman kavahtamaan kauemmas siinä pelossa, että tuo rohkelikko päälle kävisi. Sehän tästä vielä puuttuisikin. Saisivat muut luihuiset naurettavaa päivä kausiksi jos hän tulisi tuon tytön löylyttettämäksi.
"Sinun sotkusi tosiaan. Sinullahan se puurokulho oli ennen kuin päästit sen käsistäsi", Dan vastasi uhmakkaasti tytön selvästi koittaessa luistaa siivoamis hommasta. Ketä tämän sotkun sitten muka oli aiheittanut ellei tuo itse? Vaikka kaatuminen ei ollut tytön syy vaan jonkun luihuisen oli sotku silti tuon aiheuttama. Olisi pidellyt lautasestaan paremmin kiinni niin olisi välttynyt tältä.. ja niin olisi hänkin. Tyttö koitti kovasti vierittää siivoamis hommia hänen luihuis tovereidensa niskaan ja kun tuo kääntyi vilkaisemaan noita luihuisia jotka edelleen huvittuneena seurasivat tilannetta teki Dan samoin ja vastasi, että ei hän voinut kun noista kukaan ei ollut puuroja heitellyt pitkin lattioita.
"Pitää ottaa vastuu omista sotkuistaan..", hän jatkoi ja kumartui nostamaan sen puurolautasen lattialta vain ojentaakseen sen tuolle tytölle pieni virne naamallaan. Yhdella nopealla sauvan heilautuksella olisi Dan itsekkin saanut itsensä ja kaapunsa taas puhtaaksi, mutta miksi hän vaivaisi itseään kun sen putsaamisen voisi tämä tyttökin hoitaa?
".. mutta ei se taida kuulua teidän rohkelikkojen tapoihin? Te kai mieluummin vieritätte ongelmat eteenpäin kuten sinä juuri tässä koitat tehdä.. miksi jonkun muun tarvisi siivota tätä kun joku noista idiooteista on vain syyllinen siihen, että kaaduit", Daniel selitti ja vilkaisi tytön ohitse noihin poikiin joiden nauru nyt lakkasi lopulta Danielin kutsuttua noita idiooteikse sen sijaan, että olisi puolustellut noiden niin hauskaa kepposta.

Mary kurtisti kulmiaan vihaisen oloisesti pojan ojentaessa hänelle maastaan poimiman puurolautasen. Pojan virnistys ärsytti tyttöä vielä vähän enemmän ja hän riuhtaisi ehkä hieman turhan lujaa kupin pojan kädestä. Paikoittain hajonneen kupin reuna vihlaisi Maryn kättä ja hänen huuliensa välistä karkasi aih-sihahdus. Hän ei kuitenkaan ehtinyt jäädä murehtimaan kipua sillä poika oli alkanut naljailla rohkelikkoja. Jos vain oli mahdollista, niin Maryn raivon taso saattoi nousta vielä muutaman pykälän ylemmäs, mutta hän hämmentyi kuullessaan pojan kutsuvan tupatovereitaan myöskin idiooteiksi. Ensin hän ei meinannut edes uskoa korviaan. Hän ei varmaan ikinä ollut kuullut yhdenkään luihuisen sanovan mitään pahaa toisesta luihuisesta. Ei sillä etteivätkö hekin varmasti puhuisi joskus pahaa toisistaan. Tuskin kaikki niin hyvin missään tuvassa tulisivat toimeen, ettei kenestäkään olisi mitään valitettavaa. Mutta luihuiset tuntuivat olevan niin itseään täynnä olevaa sakkia, etteivät varmasti mollaisi omiaan muiden kuullen. Varsinkaan rohkelikkojen. Siksi Mary olikin nyt hämillään. Tämä hämmennys oli rentouttanut jopa hänen kasvonsa eikä hän enää muistanut kurtistaa kulmiaan ja näyttää vihaiselta.

Toisten poikien nauru oli nyt lakannut ja tilanne oli hieman rauhoittuneempi. Mary kuitenkin veti kasvoilleen astetta tuimemman ilmeen hämmennyksen kaikotessa hiljalleen. Hän kaivoi samalla kaapunsa taskusta taikasauvansa ja sitä heilauttaen sekä loitsun lausuen sai puurotahrat haihtumaan siitä kohdasta, johon sauvallaan osoitti. Mary aloitti siistimällä lattian ja siirsi sitten sauvansa osoittamaan poikaa liikutellen sauvaansa hieman kovakouraisesti niin, että tahrat irtoilivat toisen vaatteista äkäisesti nykien hieman vaatteita irrotessaan ja kadotessaan. Pikaisen puhdistuksen jälkeen Mary laski sauvansa ja katsoi kylmästi luihuista.
"Vai väität sinä, että me kaikki rohkelikot vain yritämme luistaa tehtävistämme ja sysätä aina syyn muiden niskaan... Oletpa sinä kova poika yleistämään." tyttö tuhahti. Hän ei enää ollut yhtä suuttunut kuin aikaisemmin, mutta puhui yhä aika karkeaan sävyyn. "Eipä teissä luihuisissakaan ole paljon kehuttavaa, mutta minä en silti väitä, että olette kaikki itsekäitä idiootteja. Vain suurin osa teistä on." tyttö jatkoi ja silmäili nyt pojan vaatteita, joissa ei ollut enää ainakaan kovinkaan näkyviä tahroja.
"Sinä nyt ainakin olet puhdas, joten yritäppä olla tyytyväinen." sanoessaan tämän Mary huomasi taas pistävän tunteen vasemmassa kämmenessään ja vilkaistuaan nopeasti kättään, hän huomasi peukalon alle kämmeneen muodostuneen muutaman sentin haavan, joka tihkutti hieman verta. Kiitos puurokulholle tästäkin. Tyttö ei varmaan söisi puuroa enää ikinä.

Danielin melkein jopa ystävällinen ele ei tainnut kuitenkaan tytön mielestä olla sitä koska, hänen nostettua puurolautasen lattialta ja ojentaessa sitä tytölle tuo ennemminkin riuhtaisi sen hänen otteestaan kuin olisi kiitollisena ottanut vastaan. Tytön kiittämättömyys tosin kostautui tuolle ja Daniel oli melko varma että puurokulhokaan ollut kovin tyytyäväinen saamaansa kohteluun sinä aamuna. Poika ei kuitenkaan kiinnittänyt tähän sen enempää huomiota koska näytti siltä, ettei puurokulho ollut kuitenkaan nirhaissut tarpeeksi. Sääli. Puurot kuitenkin olivat vielä pitkin lattiaa ja hänen kaapuaan joten Daniel ajatteli pienen naljailun ehkä auttavan asiaa ja saamaan tyttöön hieman liikettä. Tuo ei kuitenkaan sanonut mitään, mutta ilmeisesti hänen ideansa toimi koska lopulta rohkelikkotyttö kaivoi kaapunsa taskusta sauvansa ja ryhtyi siivoamaan sotkuja lattialta. Dan hymähti hiljaa seuraillessaan puurotahrojen katoamista ja hänestä hänen putsaamisensa olisi kyllä ollut tuota lattiaa tärkeämpi. Sen olisi ehtinyt siivota sittenkin kun hän olisi taas ollut tahraton.
Tytön siirtäessä sauvansa osoittamaan hänen kaapuaan ei tuon putsaamista voinut ainakaan helläksi sanoa ja Dan oli varma, että pian lähtisi puuro tahrojen mukana palasia hänen kaavustaankin! Ei niin kuitenkaan käynyt ja lopputulos oli jopa hyvä Danielin tutkiessa tarkasti, ettei vain mitään ollut jäänyt. Danielin vielä kaapuaan tutkiessa ja varmsitelessa, että oli todellakin tahraton palasi rohkelikkotyttö takaisin aiheeseen josta hän oli naljaillut tuota hetkeä aikasemmin ja Dan kohotti katseensa huvittuneena.
" Ainakin se sai sinuun hieman vauhtia", hän sanoi ja se hänen tarkoituksensa lähinnä oli ollutkin vaikka ei hän kyllä oli täysin sitä mieltä mitä oli sanonutkin. Tytön sanoessa, ettei tuokaan pitänyt jokaista luihuista itsekkäänä idioottina vaan vain osaa heistä hymyili Daniel hieman miettiessään mahtoikohan hän kuulua jo tytön mukaan näihin itsekkäisiin idiootteihin.

" Ehkä munkin on hieman sitten peruttava puheitani.. puhtaampi kuin koskaan. Kiskoit siitä puuroja niin että lähti hieman ylimääräistäkin likaa", Dan sanoi tytön huomautettua hänen nyt kuitenkin olevan puhdas. Tyytyväinen hän tosiaan olikin. Pojan siinä kaapunsa puhtautta ihaillessa tuo huomasi miten sen rohkelikkotytön jalkojen juureen oli tipahtanut muutama pieni pisara verta ja Dan kurtisti hieman kulmiaan. Joko se oli vain jotakin hilloa jota ehkä oli ollut puuron päällä tai sitten tyttö oli tainnut kuitenkin nirhaista kättään johonkin hajonneen puurokulhon reunan hieman pahemmin. Ennen kuin Daniel ehti itsekkään tajuta mitä oli tekemässä oli tuo tarttunut tyttöä ranteesta ja vetänyt tuon kämmenen näkyviin.
" Kannattiko olla kaiken lisäksi niin kiittämätönkin kun koitin vain auttaa", hän kysyi kun hetkeksi kohotti katseensa tytön kämmenestä jossa ei kuitenkaan ollut kuin pieni haava.
Dan vei kätensä vuorostaan kaapunsa taskulle, veti esiin taikasauvansa ja heilautti sitä tytön haavan yllä loitsun lausuttuaan. Pikkuhiljaa haava tytön kädessä alkoi umpeutua ja kun Daniel veti sauvansa kauemmas tajusi tuo vasta silloin mitä oikein touhusi ja päästi ripeästi irti rohkelikkotytön kädestä. Pienen hymähdyksen saatteleman tuo mutisi, että ehkä nyt oli taas yksi itsekäs idiootti vähemmän hänenkin tuvassaan kun kerta rohkelikostakin oli löytynyt joku joka osasi ottaa vastuun omista sotkuistaan.

Mary huulille kohosi pieni voitokas, mutta myös jokseenkin ystävällisen oloinen hymynkare kun luihuispoika rupesi perumaan puheitaan siitä, mitä oli rohkelikoista puhunut. Tämä poika taisi ehkä sittenkin kuulua niihin vähemmän itsekäisiin luihuisiin. Ainakin toisen rauhallisuus oli saanut tytönkin rauhoittumaan jo huomattavasti. Jos Mary olisi kaadunnut niiden poikien jalkoihin, jotka hänet olivat kaataneetkin, suuressa salissa olisi jo varmasti valtava sota käynnissä. Mary kun oli niin helposti provosoitavissa.

Mary yllättyi pojan ottaessa tämän käden omaansa. Tyttö hämmentyi tilanteesta niin, ettei tajunnut tehdä tai sanoa mitään. Nopeasti poika oli ottanut taikasauvansa esiin ja loihti nyt jonkin loitsun. Ohikiitävän hetken ajan Mary pelästyi toisen aikovan tehdä jotain pahaa hänelle, mutta pian hän huomasi pistävän kivun katoavan kämmenestään. Sitten yhtä nopeasti kuin luihuinen oli hänen käteensä tarttunut niin hän myös päästi nyt irtikin. Tyttö nosti kämmenensä lähemmäs kasvojaan ja tarkastelin ruhjettaan. Tai entistä ruhjettaan. Nyt kämmenessä ei näkynyt enää mitään jälkeälään puurokulhon aiheuttamasta haavasta. Mary nosti katseensa pois kädestään ja katsoi nyt vuorostaan poikaa. Siinä vaiheessa hän tajusi, että oli tainut punastua hieman ja nyt häntä nolotti, joten hän laski katseensa maahan.
"Niin... Et sinä taida olla niitä kaikkein kauheimpia luihuisia" Mary aloitti, "Kiitos tuosta haavan parantamis jutusta... Niin ja" tyttö puri huultaan ja empi hetken, "Ehkä olin vähän liian ilkeä sinulle aikaisemmin. Eihän se tosiaan sinun syysi ollut, että minut kaadettiin." Tytön katse kimpoili nyt ympäriinsä salissa. Kiukun haihduttua hänestä tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta katsoa toista kasvoihin. Varsinkin koko naurettavan tapahtuman jälkeen. Häntä alkoi nolottaa kiukuttelunsa ja sen lisäksi hän oli myös hämmentynyt toisen ystävällisyydestä, vaikka hän itse olikin ollut aika epäystävällinen. Oli ollut onni onnettomuudessa, että hänen kohdalleen oli osunut näin "erilainen" luihuinen.

Daniel sujautti taikasauvansa takaisin kaapunsa taskuun eikä voinut olla vilkuilematta hiukan ympärilleen varmistaen, ettei kukaan vain ollut nähnyt mitä hän äsken oli tehnyt. Onneksi näytti siltä, että kaikki olivat jo keskittyneet taas syömiseen ja keskenään juttelemiseen kun mitään kunnon kahakkaa ei oltukkaan saatu eikä siis kukaan ollut tainnut huomata miten hän oli mennet auttamaan tuota tyttöä.
Parempi niin.. tai hän olisi varmasti saanut kuunnella monta viikkoa sitä pilkkaamista ja nauramista kun oli mennyt parantamaan yhden haavan ja jos hän olisi joutunut kuuntelemaan sitä pilkkaamista olisi hän varmistanut, että tuo tyttökin olisi saanut osansa siitä.. vain, että hän olisi lopulta taas ollut hyvässä valossa ja se ilkkuminen olisi loppunut.

Dan käänsi katseensa luihuisten pöydästä tytön kiittäessä häntä haavan parantamisesta ja pieni vino hymy nousi pojan kasvoille kun tuo vielä hieman empien myönsi, ettei se kaatuminen tosiaan ollut hänen syynsä ja tyttö oli turhaan ollut hänelle niin ilkeä. Puhuessaan tyttö ei kuitenkan katsonut häneen päinkään, mutta kai tuo ajatteli hieman samoin kun hänkin ja tarkisteli, ettei kukaan ollut näkemässä miten tuo kiitteli luihuista.. vaikka tuskin rohkelikolle tämä oli niin noloa kuin hänelle.., mutta jos sana leviäisi noiden joukossa saisi joku luihuinen kuitenkin pian tietää!
"Ei tuo mitään, mutta katsokkin ettei kukaan kuule tästä..", Dan sihahti hiljaa samalla kun vilkaisi olkansa ylitse luihuisten pöytään.
" Jos joku kuulee, mun osaavan parantaa jotain haavoja ja varsinkin auttaneen rohkelikkoa niin .. mä en ole ainut joka siitä pilkkaamisesta kärsii", tuo sanoi hiljaa kääntäessään katseensa takaisin tyttöön, ".. joten katsokkin, että pysyt hiljaa tästä". Daniel kuitenkin vuorostaan oli nyt se joka käänsi katseensa pois ja hymähti hiljaa. Miten tässä nyt edes oli tähän ajauduttu? Hän olisi vain voinut jättää auttamatta ja nauraa muiden mukana tytön kaatumiselle, mutta ei..
"Mitä asiaa sulla edes on täällä päin suurta salia vaikka on aika selvää, että rohkelikosta joka tänne eksyy revitään kaikki ilo irti vai onko tää joku sun omituinen harrastukses.. odotat, että joku kampittaa sut ja pääset haastamaan riitaa?", poika äkkiä kysyi silkasta uteliaisuudesta ja osittain siksi, että halusi unohtaa mahdollisimman nopeasti sen miten oli tuota auttanut haavan kanssa.