Pilailua vai painajaista?

//- Sovittu peli. Mukaan Fred & George Weasley.
- Ajankohta: pe 6. – la 7. Syyskuuta 1991 välinen yö, aamuyö.

Tiedoksenne: Minun hahmoja (Barty Crouch Jr., Draco Malfoy ja Stephen Hunter King) saa yhteisessä pelitopicissa autohitata kysymättä etukäteen melkein miten vain haluaa - siis myös satuttaa. Paikasta toiseen liikuttaa saa toki vain koskemalla häneen omalla hahmollasi ensin. Mitä ei saa tehdä kysymättä ensin ovat: ei saa tappaa, ei tuottaa pysyvää vammaa, eikä puhua sen suulla tai päättää sen reaktioita. Muutoin siis vapaat kädet kyselemättä, mutta tietty jos sitten jostain syystä pyydän muokkaamaan pois, niin on muokattava. //


Tylypahkan velhojen ja noitien koulun käytävillä oli aivan pimeää ja hiljaista. Sen kolmannen kerroksen pitkän käytävän perällä kuitenkin näytti siltä, kuin pieni poika olisi livahtanut luokkahuoneeseen ja sulkenut oven perässään hyvin hiljaa. Hänellä oli ollut kiireinen alkuyö. Hän kun oli aamulla huomannut, ettei ollut tehnyt ainuttakaan käytännön pilaa kenellekään koko kuluneen neljän päivän aikana jotka hän oli koulussa viettänyt – uusi ympäristö, uudet oppiaineet ja loputtomasti taikuutta olivat katalasti ryöstäneet täysin hänen mielenkiintonsa. Tietenkin hän oli myös tietoisesti opiskellut ahkerasti kaikenlaisia käteviä taikoja joita voisi myöhemmin hyödyntää vähän muuhunkin, kuin mitä opettajakunta ehkä haluaisi hyödynnettävän… Ja eihän se mitenkään kävisi päinsä, että hänen ensimmäinen vuotensa alkaisi niin rauhallisissa merkeissä – joten hän oli päättänyt järjestää pienen sarjan toimintaa joista hänen suosikkinsa toteutuisi tosin vasta myöhemmin päivällä. Hänen suunnitelmansa oli kuitenkin loppusuoralla ja kello oli vasta kipuamassa kohti aamu yhtä.

Poika ei viihtynyt kankeissa, virallisissa asusteissa kauempaa, kuin oli aivan pakko, joten hänellä ei enää ollut yllään koulupukua, vaan kotoisat vaatteet; mustat ja ohutkankaiset farkut, tummanruskeat lenkkarit sekä suosikkipaitansa - lähes ihonmyötäinen hyvin tummansininen pitkähihainen paita, jonka edessä komeili lähikuva suden silmistä (joita ei tietämättä tosin nimenomaan sudeksi tunnistaisi) sekä hieman koristeellisella fontilla teksti ’Kun olen hyvä olen tosi hyvä, kun olen paha olen TOSI PAHA’. Vasemmassa kädessään pojalla oli valtava musta lankakerä ja oikeassa kädessään taikasauvansa. Huone oli niin iso, että hän päätti asentaa ansan taikuuden avulla. Hänellä ei ollut liikaa aikaa tämän vaiheen valmisteluun. Hän oli varmistanut, että Voro oli nähnyt mille käytävälle hän meni, mutta ei hänen kasvojaan.

Poika pysytteli itse aivan seinässä kiinni oven vieressä, huoneen sisäpuolella ja seuraavat hetket huoneessa lenteli järkyttävä määrä mustaa lankaa sinne tänne, mihin ikinä pojan sauva osoittikin ja kiinnittyi kaikkeen mikä ei kovin herkästi liikkunut. Kun luokkahuone oli niin täynnä lankaa, että siellä ei pystynyt kävelemään jatkuvasti kompastelematta, hän heitti niihin uuden taian jotta ne kaappasivat jokaisen niihin kompastuvan keskelle huonetta ja sitoisi heidät kuin marionettinuket, minkä jälkeen laittaisivat heidät sätkimään typerän ja heikkopäisen näköisesti. Niistä pääsisi toki irti, jos jotenkin onnistuisi tarttumaan taikasauvaansa, osoittamaan oikeaa langanpätkää ja lausumaan tuon yleispätevän purkuloitsun. Poika oli kuitenkin täysin tietoinen siitä, että pilan uhri oli surkki. Langat alkoivat väristä ja tempoa noin viiden sekunnin välein halussaan tanssittaa jotakuta.

Virnistellen poika siirtyi peremmälle luokkaan selkä seinää pitkin, jottei itse joutuisi liian lähelle lankoja. Kaulassa pojalla roikkui pieni kamera jonka hän oli saanut lahjaksi yhdentenätoista syntymäpäivänään viime keväänä juurikin jotta saisi Tylypahkassa muistoja tallennetuksi. Ja tästä muistosta olisi tuleva yksi herkullisimpia. Poika saavutti viimeisen pulpetin aivan luokan perimmäisessä nurkassa ja kömpi sen alle istumaan risti-istuntaan. Pienen kokonsa, tumman vaatetuksensa ja mustien hiustensa ansiosta hän oli siellä melkoisen hyvässä piilossa, niin pimeässä luokkahuoneessa. Hän valmisteli kameransa ja testaili sen zoomia hetken ja mietti samalla millaista mekkalaa järjestäisi houkutellakseen koulun armaan vahtimestarin paikalle… Taikoisiko langat laulamaan jotakin pilalaulua Vorosta niin kovaa, että miehen olisi pakko kuulla ja varmasti ryntäisi paikalle? Poika kohotti taikasauvaansa osoittamaan keskelle luokkaa ja pohti mahdollisia sanoituksia...

Jos herrat Fred ja George Weasley olisivat tienneet etukäteen näistä tämän yön aikana tapahtuvista asioista, he olisivat mitä luultavammin painelleet suorinta tietä takaisin Rohkelikon oleskeluhuoneeseen miettimään seuraavan yön kolttosia sen sijaan että olisivat jatkaneet tänä yönä. Tai ainakin he olisivat välttäneet luokkahuoneita tai salakäytäviä ja ainakin jättäneet Tylyahon oman onnensa nojaan! Harmillista kuitenkin, kelmien kartta ei kertonut heille kaikkea. Se kertoi kyllä ihmisten olinpaikan ja mahdolliset salakäytävät, mutta jätti kertomatta esim. sen, mitä paikkaa kannattaisi sinä yönä välttää. Tämä seikka saattoi suurimmalti osin johtua siitä ettei kelmien aikana kai ollut kuin nuo neljä, jotka tekivät kolttosia.. Ja ennen tätä vuotta, Tylypahka oli ollut kokonaisuudessaan vain Weasleyn kaksosten armoilla.
Nyt, kaksosten tietämättä, asiat olivat muuttuneet ja eräs poika Korpinkynnestä antaisi heille vastedes kovan vastuksen.. ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä he saisivat tuon pojan kolttosista syyt niskoilleen, kunnes joku toisin todistaisi.

Toisin kuin Hunter, Weasleyn kaksoset olivat lähteneet liikenteeseen vasta äskettäin. He olivat ensin viihdyttäneet muita rohkelikkoja oleskeluhuoneessa, mutta koska heitä ei ollut vielä väsyttänyt nimeksikään muiden painellessa jo unten maille.. He olivat päättäneet heittää pienen yöllisen kävelyretken Tylypahkassa. Sitähän he eivät olleet vielä tämän lukuvuoden aikana ehtineetkään tehdä! Tai no.. Jos ekan päivän keittiöreissua ei laskettu mukaan, mutta se nyt oli jokavuotinen perinne! Jonkunhan ne sapuskat ja juotavat piti lukuvuoden alkajaisbileisiin hommata.. Ja no, olivathan he ehtineet jo Hunajaherttuassakin käymään tässä kuluneiden päivien aikana! Mutta.. Se nyt oli tapahtunut päiväsaikaan, joten ei kai sitä tähän voinut mukaan laskea?
Kaksoset eivät kuitenkaan olleet ehtineet kovin pitkälle suunnitelmassaan, kun he jo olivat törmänneet Riesuun. Jos he olisivat olleet yhtään fiksumia, tämä pieni takaisku olisi jo käännyttänyt heidät takaisin. Riesu, jolla taisi olla jokseenkin ristiriitaisia ajatuksia heistä ja heidän kolttosistaan, oli tänään sitä mieltä että hän oli linnan ainoa keppostelija! Siitä syystä tuo kämäinen pikku-ukko oli päättänyt räjäyttää ilotulitteita keskellä käytävää! Tottakai kaksoset yrittivät saada räyhähengen muuttamaan suunnitelmiaan, mutta kaikkihan tiesivät että kun tuo mies oli jotain keksinyt.. ei sen päätä niin käännettäisikään.
"KAKSOSET WEASLEY JA WEASLEY ILOTULITTEITA RÄJÄYTTÄMÄSSÄ! NELOSKÄYTÄVÄSSÄ! KAKSOSET WEASLEY JA WEASLEY.." räyhähenki alkoikin huutamaan heti sytytyslankojen sytyttyä ja tästä syystä kaksoset nyt saivatkin illan ensimmäisen syynsä juosta. Riesu lipui ilmaa myöten vastakkaiseen suuntaan ja juuri kun pojat olivat kadonneet käytävän kulman taa, Voro saapui puhisten paikalle alkaen inttää Riesulta mihin päin nuo olivat menneet. Onneksi Riesu rakasti kaikkien härnäämistä eikä vähiten Voron, joten vastaanväittäminen alkoi jälleen.. ja kaksoset pääsivät pakosalle.

Kaksoset pysähtyivät muutaman käytävän kulman taa ja Fred kaivoi kelmien kartan esiin.
"Vannon pyhästi.. että minulla.. on vain.. pahat mielessäni," poika huohotti koskettaen pergamenttiliuskaa sauvansa kärjellä ja pian heidän edessään komeili kartta Tylypahkan käytävistä ja sen asukeista. George nappasi kartan veljeltään ja tutki sitä käytävää, jossa Riesu oli mellastanut. Voro ja Riesu taisivat yhä huutaa toisilleen, koska pienet mustetäplät eivät liikkuneet sen enempää kuin mitä Voro yritti nuijia Riesua..
"No nyt tiedetään ainakin missä Voro on," George naurahti katsahtaen veljeään veikeästi. Fred naurahti päätään pudistaen ja vilkaisi sivusilmällä karttaa.
"Niin tiedetään.. Ja se tulee tänne päin!" hän henkäisi osoittaen kartan liikkeelle lähteneitä mustetäpliä.
"Ilkityö onnistui," George henkäisi ja jälleen kaksikko juoksi. Käytävän päästä he valitsivat portaat, jotka veivät alakertaan. Sen enempiä ajattelematta missä päin linnaa he edes olivat, he syöksyivät ensimmäisestä ovesta sisään.
Sellaisella vauhdilla poikaparat Hunterin loihtimaan huoneeseen törmäsivätkin, etteivät he ehtineet mitään muuta kuin tuntea köysien hyökkäävän ja kiristyvän heidän ympärillään.
"Mitä ihm--..." George älähti ja samassa jokin vetäisi hänet irti maasta jättäen hänet sätkimään ilmaan kuin minkäkin marionetin. Fred, joka oli juossut huoneeseen veljensä perässä, törmäsi ensin veljeensä ja tämän seurauksena hän kompastui lattialle siinä missä veli jäi narujen armoille. Fred ehti kuitenkin vain hädintuskin osua kivilattiaan, kun jokin tarttui häntä jalasta ja riuhtaisi hänet jalat edellä yläilmoihin. Hämmästyneesti älähtäen Fred jäi roikkumaan pää alas päin ja samassa hänen käsissään oleva pergamentin palanen tipahti lattialle hänen otteestaan. Jos tilanne olikin niin outo kuin oli, Fred kauhistui lähinnä sitä kuinka kartta lojui nyt siinä ihan oman onnensa nojassa.
"George!" Fred älähti rimpuillen.
"Hiljaa!" George ärähti ja kaksikko vaikeni. Käytävältä kuului askelten ääniä.. Mutta askeleet menivät kaikeksi onneksi ohi. George henkäisi huojentuneena katsellen ympärilleen. Mitään ei kuitenkaan näkynyt, hyvä että heitä kannattelevat narut näkyivät..
"Fred.. saatko kaivettua sauvan taskustani?" George kysyi ja Fred aloitti typerältä näyttävän kurkottelunsa, mikä todellakin jäi vain kurkotteluksi koska tällä hetkellä hänen tahdollaan ei ollut mitään väliä.. narut määräsivät hänen tekemisistään.

Hunter ei ehtinyt tulla minkäänlaiseen tulokseen, ku jo joutui nopeasti laskemaan sauvakätensä huoneen oven lentäessä vauhdilla auki. Ei hän toki ollut ajatellut olevansa ainoa ulkonaliikkumiskiellon rikkoja, mutta silti kaksi oppilasta Voron sijaan heilumassa hänen ansassaan oli epätodennäköistä. Että saattoi joillakin käydä huono tuuri! Hetkeksi hieman hämmentynyt poika ei kuitenkaan kyennyt tuntemaan suurtakaan empatiaa vanhempia poikia kohtaan, saati harmistua erityisemmin, sillä kaksosten sätkiminen kahdestaan oli varsin huvittava näky, vaikkei aivan yhtä hulvatonta, kuin Voron katselu olisi varmasti ollut. Ja saihan tässä sentään kaksi uhria yhden sijasta. Hunter päätti kuitenkin ottaa pari valokuvaa muistoksi - olihan tämä käytännössä katsoen hänen ensimmäinen toteutunut pilansa Tylypahkassa. Hän yritti pidätellä naurun sisällään, jotta kuvasta tulisi mahdollisimman aito tilannekuva täysin pöllähtäneestä uhreista. Hunter ei muistanut tavanneensa kaksikkoa aiemmin, mutta nämä eivät näyttäneet kovin tiukkapipoisilta ja nyt kun kyseessä ei sentään ollut Voro, hän siis uskaltaisi käyttää salamavaloa, vaikka se paljastaisikin hänen piilopaikkansa. Samasta syystä hän ehkä uskaltaisi kömpiä piilostaan poiksin uhrin vielä paikalla ollessa.

Hän kohotti kameraa pulpetin alla ja zoomasi kohti älyttömästi sätkiviä kaksosia ja virnistellen napsautti kolmen kuvan sarjan, joista ensimmäisessä Frediksi kutsuttu yritti naurettavasti kurkotella sauvaa taskustaan, vaikka kätensä ja jalkansa heiluivat miten sattui. Salamavalon perään huoneen perältä kantautui hallitsematon, lapsenomaisen huvittunut nauru mikä yltyi sitä mukaa, kun narujen tanssitus yltyi vauhdikkaammaksi.
"Voitteko yrittää vielä enemmän sauvojanne, niin saan toisestakin kulmasta kuvan? Olette tosi filmaattisia," hän kysyi ja kehui hilpeästi ja yhä hiljaa naureskellen, mutta kuulosti olevan tosissaan, samalla, kun konttasi esiin pulpetin alta, kamera roikkuen kaulastaan. Poika nousi jaloilleen ja jatkoi taas selkä seinää viertä kohti luokan ovea.
"Oikeestaan sen pitäisi olla Voro teidän sijassanne, mutta käy se näinkin..." hän virnisti kaksosten suuntaan saapuessaan oven kohdalle.
"Voron kuvat olisin iskenyt eteishallin seinälle suurennettuina, mutta nämä ovat vain omaksi muistokseni", hän totesi koko ajan leveämpi virnistys kasvoillaan, kun hän nosti jälleen kameran valmiustilaan ja nappasi oven kohdalla pari kuvaa lisää kaksosten uusista ilmeistä - täytyihän tämäkin osuus tallettaa historiankirjoihin.

Äkkiä jokin kirkas valo välähti pienen raksahduksen kera ja kaksoset jäivät nyt hetkeksi ihmettelemään tuota sen sijaan että olisivat pyristelleet vapaaksi. Välähdyken myötä jostakin huoneessa vallitsevasta pimeydestä alkoi kuulua naurua ja kaksoset käänsivät katseensa äänen suuntaan saaden osakseen muutaman uuden välähdyksen. Hetken heidän silmissään pyöri vain punaisia ja sinisiä palloja kiitos äkillisten välähdysten, mutta samassa heidän edessään seisoikin jo jokseenkin pienikokoinen poika kameran kanssa kysellen jotain kuvakulmista.
"Oi tottakai!" George sanoi innostuneella äänellä, joskin hieman hammastaan purren tämän tilanteen nöyryyttävyyden takia, "haluatko kenties että sanomme samaan aikaan 'muikku' ja hymyilemme pepsodent-hymyä?" Fred hymähti katsahtaen kulma koholla poikaa narujen yllyttäessä heitä lähinnä tanssiaskeliin. Hän ei muistanut nähneensä tuota aikaisemmin, joten kai tuo oli niitä ensimmäisen luokan oppilaita. Sinänsä kunnioitettava suoritus ekan viikon jälkeen saada tämmöinen ansa viritettyä.. Ja vielä kun poika kertoi että ansa oli oikeastaan ollut Voroa varten, kumpikaan kaksosista eivät voineet olla tuntematta pienen pientä kunnioitusta tuota poikaa kohtaan. Jos tuo ja tuon valokuvat olisivat onnistuneet suunnitelmien mukaan niin se olisi vähintäänkin ollut kunniakasta! Voro siinä heidän sijassaan.. ja kuvat siitä eteishallissa.
"No sinänsä kunnioitettava viritelmä tämä," Fred sanoi lopettaen turhanpäiväisen riuhtomisen, koska ilmeisesti narut vain riemastuivat liikkeestä, "tuollaiselta pieneltä ekaluokkalaiselta."
"Joo.. Mutta puutteellinen," George puolestaan sanoi katsellen naruja ympärillään, "juurikin sen takia ettei tässä nyt roiku Voro vaan me. Sinun olisi pitänyt jollain ilveellä varmistaa että se on juuri Voro, joka tänne pöllähtää."
"Niin.. minimoida kaikki muut mahdollisuudet," Fred lisäsi tuijotellen veljensä taskusta törröttävää taikasauvaa. Kun köydet olivat hieman rauhoittuneet, poika teki nopean liikkeen ja sai kun saikin napattua Georgen taikasauvan itselleen.
Sen enempää ajattelematta, Fred loihti vastaloitsun. Samassa köydet heidän ympäriltään haihtuivat ilmaan ja Fred itse rysähti lattialle niskat edellä kivuliaasti älähtäen. George tippui ihan jaloilleen, joskin kaatui persuksilleen tämän seurauksena.
"Hyvin mietitty, velipoika," George tuhahti nousten seisaalleen. Fred mutisi jotain itsekseen, nappasi kartan takaisin itselleen ja kapusi pystyyn.
"Ja kukahan sinä mahdat olla?" George kysyi iskostaen nyt taas ajatuksensa ja katseensa tuohon heidän nöyryyttäjäänsä.

"Kiitos," poika totesi tyytyväisenä kehuihin, kasvot loistaen, vaikka hänelle olikin aina riittänyt, että oli itse tyytyväinen suoritukseensa. Kritiikki ei haitannut tippaakaan sillä hänellä oli syynsä olla vrmistamatta kaikkea.
"Hunter King," hän vastasi Georgen kyselyyn, päätettyään, etteivät nämä nyt varmaan ihan hirmuisesti kostaisi, kun kerran osasivat arvostaa tätä pilaa noinkin pitkälle. Sitä paitsi kyllähän nämä hänen henkilöllisyytensä tietoonsa onkisivat joka tapauksessa, jos tahtoisivat.
"Minusta on tylsää, jos kaikki on liian varmaa - yllätyskäänteethän voivat olla myös parempaan suuntaan. Ja mielestäni tässä riski oli tarpeeksi pieni tähän aikaan yöstä," hän kommentoi vielä kritiikkiin, sulkiessaan kameran luukun ja alkoi tallettaa kameraa takaisin suojakoteloonsa. "Sitä paitsi, ei mikään estä Voroakin vielä päätymästä tähän. Te pamahditte tänne sellaisella vauhdilla, että joku teidän perässänne taatusti oli. Olin juuri laittamassa nuo laulamaan kovaäänisesti pilalaulua Vorosta mikä olisi houkutellut sen tänne. Voi sen vieläkin tehdä, jos menemme uudestaan piiloon," poika selosti rauhellisesti ja vilkaisi hieman levottomana ovelle siinä vasta itsekin tajutessaan, että Voro tosiaan saattaisi olla siinä minä hetkenä hyvänsä.

"Toisaalta," hän sitten totesi kääntyessään ovelle ja raottaessaan sitä aavistuksen verran ja hyvin varovasti ja kurkistaessaan siitä käytävälle joka vaikutti autiolta. "En pidä itseni toistamisesta, ja mielessäni kehkeytyykin jo jotain aivan muuta sen käppänän pään menoksi..." Poika puhui hiljaa ja iloisesti, mutta sävyssään tietynlainen lämmin vakavuus joka kertoi, ettei käytönnön pilailu ollut hänelle vain ajoittainen huvi vaan yksi elämän suurimmista iloista - vaikkei hän silti aivan joka päivä pilaillutkaan. Liiaan aktiivisena siitä katoaisi vähintään vaikuttavuus, jos ei jopa hohto.

Hunter King... Georgesta tuntui että hän ainakin oli kuullut tuon nimen aikaisemmin. No, ainakin lajitteluseremoniassa jos ei muuten! Mihinköhän tupaan tuo poika kuului.. Ei ainakaan rohkelikkoon, koska muutenhan he tuntisivat jo pojan ja poika varmasti heidät. Tai no pojan nyt pitäisi tietää heidät jo muutenkin, olivathan he sentään tämän linnan kantava voima! Ainakin.. Jonkun mielestä.
"No.. hyvin hauska tutustua, Hunter," Fred sanoi naksauttaen selkäänsä siinä ylös maanraosta kömyttyään, "me ollaan Fred ja George." Fred osoitti ensimmäisen nimen kohdalla itseään ja nyökkäsi veljensä nimen kohdalla veljeään kohden.

Fred tunki kelmien kartan visusti takaisin taskuunsa, jottei se joutuisi kadoksiin. Oli ollut jo todella huolimatonta juosta se käsissä pitkin käytäviä. Sinänsä nyt kartasta olisi ollut turvallista katsastaa ketä tässä lähietäisyydellä nyt kuljeksikaan ja mihin se Voro olikaan hävinnyt, mutta.. Jotenkin Fredistä tuntui sillä hetkellä siltä ettei hän halunnut paljastaa kartan saloja jollekin Hunter Kingille.
"Menemme?" George kysyi tarkennusta Hunterin selvitettyä kuinka Voro yhä voisi ilmestyä paikalle, "miten niin me? Nähdäkseni täällä olemme me.. ja sinä." George viittoi itsensä ja veljensä puoleen puhuessaan.
Hunterin puhuessa lisää ja kurkkiessa ovesta, Fred kääntyi hiljaa veljensä puoleen.
"Pitäisikö meidän katsoa kartasta missä Voro painelee ja liueta paikalta?" hän kysyi kuiskaten, jottei Hunter kuulisi heidän pientä sananvaihtoaan. George pudisti päätään katse tiukasti Hunterin selässä. George oli oikeastaan kiinnittänyt enemmän huomiota tuon pojan tapaan puhua kuin siihen, mitä veli nyt oli sattunut sanomaan. Hunter ei tuntunut olevan mikään normaali ensiluokkalainen.. Ei tietenkään! Eiväthän ensiluokkalaiset heti ekalla kouluviikolla painelleet pitkin Tylypahkaa virittelemässä ansoja. Siltikin tapa millä poika puhui oli jotenkin.. jotenkin tuttu.
"No pidä kamera hollilla sitten kun saat Voron kiikkiin," George sanoi pojalle tuon lopetettua, "olisi vallan hauskaa nähdä kuvakollaasi eteishallissa.. Muista tehdä jonkinlainen ikitarttumistaika ettei Voro saa niitä ihan heti pois."
".. ja muista taikoa kuvat liikkuviksi!" Fred lisäsi virnistäen ja jo lähes unohtaen että oli juuri itse riippunut köysissä typerän näköisenä. Ne kuvat siitä heidän ahdingostaan pitäisi kyllä saada joko poistettua tuon kamerasta.. tai muuten vain käyttökelvottomiksi. Ei nyt sopisi mitenkään että poika saisi koskaan mitään veruketta levitellä niitä kuvia ympäriinsä. He kaksi olivat kyllä parivaljakko, joka osasi nauraa itselleen, mutta rajansa kaikella.. Jotain olisi tehtävä.

"Tottakai ne täytyy liikkuvaksi taikoa - pitäähän kaikki piloista irti saada," Hunter virnisti katsoessaan olkansa taakse kaksosiin, yhä ovenraossa vahtien. "Ja tosiaan, ikitarttuminen - sitten pitäisi saada myös kuva siitä, kun Voro yrittää epätoivoisesti saada niitä irti," poika naurahti hiljaa ja pirtullisesti kääntäessään katseensa takaisin käytävälle ovenraosta. Ei hän toki ollut vielä moista loitsua ehtinyt kokeilla saati ollut minkäänlaista käsitystä onnistuisiko sellainen häneltä, mutta se kuulosti hyvältä ja hän aikoisi ainakin yrittää ja jonain päivänä vielä osata.
"Ja puhuin meistä, koska oletin, että ette haluaisi patsastella tässä huoneessa näkyvillä sillä hetkellä, kun Voro ilmestyisi paikalle - mihin sitten menisittekään olisi tietysti oma asianne," hän kommentoi toisen - hän ei enää muistanut kumman - hetkeä aiemmin kyseenalaistavaan kysymykseen. Hänen täytyi yrittää löytää noista kahdesta jokin pieni ero, jo siltä varalta, että nämä tosissaan haluaisivat kostaa pilan jota ei oltu edes tarkoitettu heille.
"Mutta kuten sanoin, en halua toistaa itseäni... Hei, Norriska! Vaan ei Voroa," poika totesi vahtimestarin kissan tassutellessa käytävää pitkin heitä kohti. Voroa itseään ei tosiaan näkynyt ja Hunter tiedosti kuitenkin itsellään olevan harvinaisen hyvä näkökyky pimeässäkin, vaikkei sitä yleensä ajatellutkaan. Mitä hän ei kuitenkaan tiennyt vielä niin kovin vähäisten päivien myötä, oli, ettei rouva Norriska ja isäntänsä koskaan olleet kovin kaukana toisistaan. Näin ollen poika työntyi ovenraosta ulos ja hiippaili muina miehinä, mutta nopeasti kohti kissaa ja nosti sen syliinsä. Norriska maukaisi epäluuloisesti ja äänekkäästi, muttei pyrkinyt pois sillä pojan olemus ei ollut lainkaan uhkaava tai pahoinpitelevä.
"Sinä saat luvan auttaa minua," poika totesi kissalle puhuen hyvin hiljaa ja vilkuillen ympärilleen Voron varalta ja valmiina syöksymään lähimpään huoneeseen, mikä olikin aivan hänen takanaan. Ensisijaisesti hän kuitenkin mietti mitä tehdsä kissavanhukselle ja missä päin linnaa.

Kaksoset vähän epäilivät pienissä identtisissä mielissään että näinköhän tuo ekaluokkalainen mitään ikitarttumistaikoja osasi vääntää.. Aika uskomattomalta se sinänsä jo tuntui, mutta olihan heidän tuvassaankin yksi ekaluokkalainen tyttö, joka osasi koulukirjat ulkoa jo ennen kouluun tuloa.. Ehkä näitä friikkejä oli siinä tapauksessa enemmänkin. Harmi vain ettei sellaisia taikoja taittu opettaa ekalla luokalla, joten tuota taikaa tuskin tuon pojan oppikirjoista löytyisi. Eivät ainakaan nämä kolmannen luokka-asteen kaksoset muistaneet. Muutenhan he olisivat ihan vain huvikseen ikitartuttaneet tavaroita koulun seiniin tietäen että herra vahtimestari oli surkki eikä tuo niitä saisi irti.. Jos kukaan muukaan. Ehkä se olikin juuri se syy, miksei koululaisille ikitarttumistaikaa opetettu. Nyt kun loitsua oli tultu ajatelleeksi niin kaipa kaksoset voisivat sen loitsun jostain kirjasta opetella ihan vain vastaisuuden varalle..

Äkkiä kaksoset repäistiin ajatuksistaan Hunterin äkättyä Norriskan käytävällä. Heidän ensimmäinen, automaattinen reaktionsa oli ympärilleen vilkaisu jonkin piilopaikan toivossa.. Mutta samassa Hunter oli jo kadonnut kyseiselle käytävälle, mikä sinänsä ei ollut fiksua. Kaksoset katsahtivat toisiinsa ja Fred kohautti harteitaan kävellen sitten George perässään sille ovelle, mistä he olivat sisään rynnistäneet ja josta Hunter oli juuri hetki sitten astunut käytävään. Käytävässä ei näkynyt ketään.. Muuta kuin tuo pikkupoika Norriska sylissään. Fred katsahti uudelleen veljeään ja asteli sitten itsekin käytävälle ja Hunterin luo.
"Aaah.. Aloittelevan keppostelijan yleisin rike," Fred sanoi pysähtyen Hunterin viereen. Norriska sähähti hänelle pojan sylistä käsin.
"Tai sanotaanko että aloittelevan koululaisen yleisin rike," George korjasi astellen Hunterin toiselle puolen, "liekö kukaan sinulle kertonut.. Mutta siellä missä Norriska, siellä Voro. Veikkaan että Voro rynnistää paikalle aivan pian, koska nämä kaksi ovat.. yhtä."
"Voit jäädä siihen tai mennä piiloon," Fred jatkoi astellen itse jo käytävää pitkin takaisin neljänteen kerroseen vieviin portaisiin.
"Varmaa on että Voro on tässä.. sanotaanko alle minuutin sisällä," George sanoi painellen veljensä perässä yläkertaan vieviin portaisiin.

Hunter kohotti kulmiaan 'aloittelevalle keppostelijalle' sillä hän oli tehnyt niitä jo jotain 5-6-vuotiaasta saakka, kun oli ollut tarpeeksi vanha muistamaan viritelmiään niin, ettei itse niihin langennut. Isä, äiti ja sisko olivatkin jonkin aikaa hyvinkin langenneet, kunnes olivat tajunneet, ettei se ollutkaan mikään pojan ohimenevä vaihe. Hunter hymyili itsekseen niille harvoille muistoille joita hän vielä kykeni muistamaan noilta vuosilta - muista hän kuuli joskus tarinoita. No, nämä kaksi eivät titetenkään voineet tietää oliko hän aloittelija vai ei, (ja vaikka hän arvostikin myös parhaita klassikoita ja käyttikin niitä joskus, tuskin äskeinen lankapila ihan aloittelijan työksi luettaisiin), joten hän ei vaivautunut kommentoimaan - varsinkin, kun toinen jo ehti itse korjaamaan asian ilmaisun. Hunter siis ehti keskittyä siihen, mitä kaksosilla oli sanottavana ja se ei ollut lainkaan miellyttävää, ehei.
"Öh... Kiitos tiedosta," poika totesi epävarmana. Hän katsoi alas kissaan sylissään ja vilunväreet kulkivat hänen selkäpiitään pitkin. Vanhemmat pojat saivat sen kuulostamaan siltä, kuin vahtimestari olisi jotenkin tuon kissan sisällä. Ja ikävä kyllä sekin olisi varmaan mahdollista...paitsi eikös Voro edelleen ollut surkki? Entäs, jos kaikki vain luulivat sen olevan tai opettajat tiesivät, ettei ole, mutteivät vain...? No niin, mielikuvitus seis! Eivät opettajatkaan niin kieroja olisi ja jos Voro osaisi taikoa niin kai tämä taitoaan käyttäisi näkyvästi. Eivät surkit itsejään kissoihin sillä tavalla yhdistelleet! Sitten taas...joku velho tai noita olisi voinut auttaa Voroa olemaan yhtä Norriskan kanssa. Joka tapauksessa hän ei luopuisi kissasta kovin herk- Minuutti? Hunter vilkuili villisti ympärilleen ja puristi Norriskaa sylissään hieman kovemmin, saaden tämän maukaisemaan ärtyneesti.

"Hei, hei, tyypit, odottakaa!" Hunter huudahti, tosin olosuhteiden pakosta sen verran hiljaa, etteivät toiset välttämättä kuulleet, vaikka hän lähti juoksemaan näiden perään saman tien. Hän päätti toistaiseksi roikkua kaksosten kintereillä halusivat nämä sitä tai eivät, heistä kun olisi näemmä hyötyä selviytymisessä tästä yöstä ilman jälki-istuntoa. Sitä paitsi hänellä oli kysyttävää. Norriska sylissään maukuen pikkupoika juoksi myös neloskerrosta kohti portaissa niin kovaa, kuin siten pystyi.
"Miten niin yhtä?" hän kysäisi epäluuloisena ja uteliaana saatuaan kaksoset kiinni ja katsoi näihin hieman huolissaan. Norriska vaikutti siltä, kuin aikoisi upottaa kyntensä hänen lihaansa joten Hunter vetäisi taikasauvansa taskustaan ja sitoi sen tassut pienillä köysillä, niin, ettei siihen sattuisi, muttei se pystyisi raapimaankaan häntä. Toivottavasti köydet pitivät, sillä hän ei pystynyt keskittymään loitsuun täysillä, joutuessaan keskittymään myös juoksemiseen, jottei kaatuisi nolosti. Sidotuksi joutuminen tietenkin sai kissaparan naukumaan äänekkäästi.
"Äh, kuono umpeen, onneton pölyhuiska!" poika ärähti ja osoitti sitä taikasauvallaan. "Hiljennus," Hunter kuiskasi hieman hätääntyneenä, "eikun hiljutus!"
Norriska jatkoi maukumista, mutta pihaustakaan ei sen aukeilevasta suusta enää kuulunut ja pojan juoksu jatkui nyt huomattavasti helpommin ja nopeammin, kuin kissa oli enemmänkin kuin paketti kainalossa, kuin elävä olento sylissä.

Koska käytävässä oli muutenkin kuolon hiljaista, Hunterin huudahdus kyllä kuului pienenä kuiskauksena kaksosten korviin saaden nuo seuraavalle tasanteelle ehtineet pojat katsahtamaan toisiinsa jokseenkin merkitsevästi. He pysähtyivät ja kääntyivät katsomaan heitä kohti juoksevaan poikaan, joka nähtävästi oli päättänyt ottaa Norriskan mukaan tälle pienelle reissulleen. Mikähän neronleimaus sekin oli? Eikö nyt järki sanonut ettei kissaa kanniskeltu mukana jos sillä oli minkäänlaista yhteyttä omistajaansa? Varsinkaan jos omistaja sattui olemaan Voro?
Kaksoset vilkaisivat toisiinsa Hunterin kysymyksen myötä ja miettivät hetken kuunnellen sitä pientä kieroutunutta yhteyttä heidän ajatustensa välillä. Minkälainen yhteys kissalla ja omistajalla nyt saattoi olla? Velhomaailmassa mikä tahansa oli mahdollista oli omistaja surkki tai ei. Yhteys tuskin oikeasti oli mitään sen kummoisempaa kuin ettei Voro laskenut kissaansa kovin kauas itsestään siinä pelossa että joku heitä vihaavista oppilaista päättäisi tehdä kissalle jotakin.. Mutta heidän edessään seisoi ekaluokkalainen poika, joka ei selkeästi tiennyt mistään vielä mitään ja oli käynyt Tylypahkaa viikon verran.. Hmmh.. Kaksosten ilmeet pysyivät jokseenkin peruslukemilla vaikka nuo jo mielessään virnistelivätkin tälle uudellen käänteelle.
"No siis.. Norriskahan ei ole mikään tavallinen kissa," George sanoi luonnollisella äänellä. Olihan hänellä vuosien kokemus yhden pikkuveljen jekuttamisesta eikä tämä nyt niin paljon erilainen asia ollut. Samanikäinenhän tuo poika oli.. ja siksi varmaan aika liki yhtä tyhmä.
"Joo ei niin," Fred tuli mukaan veljensä juoneen, "Voro kuulemma osti sen jostain Iskunkiertokujan pubista vuosia sitten. Tiedäthän sinä Iskunkiertokujan?"
"Se on pimeisiin taikoihin ja elukoihin erikoistunut kauppakatu Viistokujan vieressä," George selitti siltä varalta ettei Hunter olisi tutustunut liiemmin Viistokujan ulkopuolelle. Eiväthän he tienneet vaikka poika olisi ollut jästisyntyinen ja siitä syystä tiennyt velhoudestaan vasta kuukauden päivät tai jotain..
"No kuitenkin. En tiedä kauanko Norriska on Vorolla ollut," George jatkoi, "eikai kukaan tiedä.. Se on ollut täällä varmaan yhtä kauan kuin itse äijä.. ja niillä on yhteys, koska Norriska ei ole normaali kissa."
"Sanotaan että Norriskan silmissä on jotain.. jokin ominaisuus, mikä yhdistää tuon kissan siihen ihmiseen, joka siitä huolehtii," Fred sanoi katsahtaen mietteliäänä veljeään, "mikähän sen lajin nimi oli.. Sillä oli joku ihan oma nimensä! Muistatko kun professori Patapalo selitti noista kissoista viime lukuvuoden lopussa?"
"Muistan! Sillä oli se oma kissansakin mukana," George sanoi, "se.. mikäs piru senkin nimi oli.."
"No mutta pointti on nyt kuitenkin siinä ettei Norriska ole normaali kissa vaikka se siltä näyttääkin," Fred selvensi Hunterille, "ja siksi en suosittelisi kanniskelemaan sitä mukanasi pitkin linnaa.. varsinkaan keskellä yötä kun et saisi itsekään olla ympäri linnaa."
George ja Fred hallitsivat tämän osa-alueen ainakin perheensä sisäisesti ja olivat melko varmoja siitä että tämä heidän huijauksensa menisi osaltaan läpi myös Hunteriin. Olisipa ainakin hieman kostettu sitä, minkä tuo oli heille äskettäin aiheuttanut.. Tämä heidän juttunsa Norriskastahan oli täyttä valetta. Norriska oli ihan normaali kissa siinä missä muutkin kissat.

Hunter pysähtyi kaksosten kohdalle ja kuunteli otsa kurtussa varsin mielenkiintoista tarinaa ja tuijotti osan siitä sylissään avuttomasti ja äänettömästi sähisevää Norriskaa. Tarinan loppupuolella hän katsahti kulmiensa alta kaksosiin hyvin mietteliäänä. Kertomus oli periaatteessa uskottava ja vaikka hän tiesi kyllä Iskunkiertokujan ja sen tarkoituksen ja maineen, hänellä ei ollut aavistustakaan mitä kaikkea Iskunkiertokujalta mahtoi saada...hänellä kun ei ollut sen enempää asiaa, kuin lupaakaan harhailla sen puolelle Viistokujalla käydessään..muttei poika silti tarinaa koukkuineen noin vain niellyt. Ei välttämättä olisi muutenkaan sillä hänellä oli tapana selvittää tuntemattomat asiat omin silmin ennen uskomista, mutta etenkin nyt, kun nämä kaksi oli todistetusti pilailijoita kuten hänkin ja lisäksi varmaankin kostonhaluisia, hän suhtautui tarinaan suhteellisella epäluuloisuudella.

"Vai niin. Ettei kuitenkin vain kolleegojeni mielikuvitus hyrräisi tuttuja polkuja? Tietäisitte vain monestiko olen saanut vastaavilla tarinoilla pikkusiskoni vainoharhaiseksi ja tekemään jotain typerää..." hän totesi huvittuneeseen sävyyn, katsellen kissaa. Sävystä kuitenkin kuului, ettei hän ollut aivan varma epäilystään. Ja joka tapauksessa ainakin se yhteys saattaisi olla totta - oli siinä taikaa tai ei, pimeää tai ei, joten varmuuden vuoksi hän osoitti sidottua ja vaiennettua Norriskaa taikasauvallaan ja muutti sen muodon tummansiniseksi lippalakiksi jossa oli edessä Norriskan ärtynyt naamavärkki - siis kuva siitä.
"No, oli jutuissanne miten paljon perää tahansa, nyt se ei ole enää kissa," poika totesi iskiessään lakin päähänsä lippa taakse osoittaen ja hymyili tyytyväisenä. Se ei välttämättä riittäisi yhteyden estämiseen - varsinkin jos siinä tosiaan olisi jotain taikaa mukana, mutta oli se ainakin pieni toivo.

"Kuka saastainen ryökäle ryösti kissani ja kuulosti kiduttavan sitä?!" ulvoi Voro kerrosta alempana aivan portaikon alapäässä. "Kaksoset Weasley ja Weasley," vahtimestari rähisi Riesun puhetavan tartuttua häneen, "kunhan saan teidät kiinni hoidan teille ainakin kuukauden jälki-istunnon! Ja jos kissastani on karvaakaan katkaistu, unohdan, ettei kunnon vanhan ajan rangaistusmetodit ole enää käytössä!" Mies kuulosti lähteneen juoksemaan ylös portaikkoa, jota kolmikko oli juuri ravannut ylös. Hunter ei pinkaissut mihinkään välittömästi, uskoen, että juoksisi taatusti nopeammin kuin joku vanha äijänkääpä ja kun lähtisi toiseen suuntaan, ei kasvojakaan ehtisi tunnistaa. Hetken poika siis keskittyi vain naureskelemaan sisällään sille, että kaksosest saattaisivat tosiaan saada syyt niskoilleen mistä tahansa, mitä hän tekisi tänä yönä. Ja silti hänellä olisi todisteet siitä, että hän oli niiden takana, jos olisi tarvetta todistaa asia jollekin oppilaalle.

"No.. Ei sinun tarvitse uskoa jos et halua," George vastasi Hunterille katsellen samalla kuinka tuo muutti kissan lippalakiksi. Kaksoset olivat tästä tempusta vähintäänkin yllättyneitä, koska kumpikaan noista ei ollut todellakaan osannut odottaa että viikon koulussa ollut ekaluokkalainen muuttaisi kissoja lippalakeiksi. Jo se että poika oli sitonut kissan ja sitten vaientanut sen niin se oli jo ollut hyvin odottamatonta niin nuorelta jätkältä. Kai tuon oli pakko olla joku.. korpinkynsi. Selkeästi nörttiainesta. Tosin olivathan kaksosetkin ihan suhteellisen hyviä koulussa jos jaksoivat kiinnittää huomiotaan opiskeluun, mutta.. Eivät he sentään noin hyviä olleet.
"Mutta kannattaisi kuitenkin miettiä kahdesti ennen kuin raahaa kissaa.. edes lippalakin muodossa mukanaan," Fred lisäsi vielä veljensä perään katsellen hänkin kissan huimaa muodonmuutosta.

Samassa alakerran käytävästä kuului jotakin koko linnaa järisyttävää huutoa ja raivoamista liittyen Norriskaan.. ja ei-niin-mieluisaksi yllätykseksi kaksoset kuulivat omat nimensä tuon huudon lomasta. Niskavillat nousivat pystyyn huudon alettua ja kaksikko vilkaisi Hunteria jotenkin.. ei nyt äkäisesti, mutta hieman tympääntyneinä. Voro tunnistaisi heidät saman tien kun näkisi, koska eihän Tylypahkassa kahta samanlaista punapäätä muuten ollut. Jotakin piti siis keksiä, jotta he pääsisivät karkuun..
George vilkaisi pikaisesti portaista kuuluvien askelten suuntaan, kohotti sitten sauvansa ja muutti Hunterin päässä olevan lippalakin takaisin kissaksi. Jo ennen kuin loitsu oli osunut, pojat olivat kääntyneet juoksemaan käytävää kauemmas portaista. Fred kaivoi jo kelmien karttaa käsiinsä löytääkseen lähimmän salakäytävän pois tilanteesta.

Hunter oli kuitenkin kaukana nörttiaineksesta - jonkinasteinen ylivilkkaus olisi estänyt nörtteilyn teeskentelynkin. Sen sijaan syitä huimiin suorituksiin löytyi useita. Hänellä oli paljon taikavoimaa isänsä puolelta, muodonmuutos ytimessään suden kautta tai ehkä jo syntyjäänkin kuka ties ja siten erityisesti sauvassaan...ja tosiaan - hän oli myös korpinkynsi, jotka tunnetusti olivat teräviä ja nopeita oppimaan. Lisäksi hänellä oli hyvä muisti ja ollut aikaa harjoitella huvittelun yhteydessä koko kevät ja kesä ennen koulun alkua.

Hänen naursekelunsa ja haaveilunsa keskeytyivät kivuliaasti, kun lakki yhtäkkiä muuttui takaisin kissaksi jonka kynnet raapaisivat pojan päänahkaa eläimen hypätessä alas. Onneksi kynnet eivät olleet erityisen terävät kissan kuljeksittua vuosikausia kivisillä käytävillä ja pihamailla. Poika äännähti kivusta, mutta unohti sen lähes välittömästi ja tähtäsi uuden, hiljaa kuiskatun muodonmuutosloitsun kohti pois juoksevaa kissaa joka juoksi kohti portaitkkoa jota Voro taas juoksi ylös. Loitsu meni ohi, mutta itsepäinen poika oli päättänyt käyttää tuota kissaa lankapilan korvikkeena joten hän loikki sen perään. Hänelle säästyi aikaa, kun Voron portaikko alkoi vapista uhkaavasti, ikään kuin aikoisi lähteä liikkeelle vaihtaakseen paikkaansa linnassa, minkä takia Voron oli pakko pysähtyä hetkeksi. Pojan onnistui taklata kissa maahan. Norriska maukaisi pelästyneenä, mutta onneksi Voro itse rähjäsi juuri silä hetkellä lisää Weasleyn kaksosten kohtalosta, erityisen äänekkäästi ja vihaisena, koska hänen jahtinsa oli keskeytynyt typerien liikkuvien portaikkojen takia - jotka eivät sitten edes olleet siirtyneet, kunhan huijasivat! Hunter osoitti kissaa sauvallaan ja kuiskaten muutti sen sulkakynäksi ennen kuin elukka ehti mekastaa enemmänkin. Muodonmuutos oli täydellinen nanosekuntia ennen kuin Voro pelmahti portkaikosta käytävälle muutaman metrin päähän maassa vatsallaan röhnöttävästä, sulkakynää ja taikasauvaa tiukasti pitelevästä pojasta.
"Heh...Heippa," Hunter totesi hieman epävarmana, mutta väläyttäen reippaan hymyn ylös vahtimestarille joka puolestaan ei hetkeen pystynyt, kuin tuijottamaan takaisin. Tämä oli täysin odottanut törmäävänsä korkeintaan Weasleyn kaksosiin, eikä johonkin ensimmäisen vuosikurssin pikku rääpäleeseen.

Sen enempää viivyttelemättä Hunter nousi ylös ja pinkaisi vastakkaiseen suuntaan minkä jaloistaan pääsi ja tämä taas muistutti Voroa siitä, että hän oli tosiaan aiemmin nähnyt jonkun pienen lapsen hiippailevan kolmoskäytävällä.
"MISSÄ ON KISSANI, SENKIN RIIVIÖ?!" Voro karjui ja juoksi pojan perään minkä vanhoista kintuistaan pääsi ja heilutti vihaisesti nyrkkiään.
"En tiedä! Olen allerginen kissoille niin etten voisi edes mennä sen lähelle!" Hunter valehteli surutta. "Ja ne etsimäsi Weasleyt sen liikkeet varmaan paremmin tuntee, vanhempia kun ovat! Tunnut jostain syystä olevan vakuuttunut, että he ovat täällä," Hunter huudahti taakseen katsomatta ja haluamatta kuitenkaan varsinaisesti paljastaa, että kaksoset tosiaan olivat liikkeellä. Nyt oli kuitenkin pakko pelata kaikilla puhtailla korteilla, jos halusi välttää loppusyksyn jälki-istunnot kerralla. Nyt jo rapsahtaisi ihan varmasti jonkin verran yöllä tuvan ulkopuolella liikkumisesta jahka Voro selvittäisi kuka hän on. Mitään muuta kuitenkaan ei toistaiseksi voisi todistaa ja sellaisena hän aikoi tilanteen myös pitää.

Hunter bongasi kaksoset juoksemassa kohti ylempiä kerroksia, joten päätti lähteä perään. Hän kun otti kissatempauksen jonkinasteisen sodan julistuksena, eikä pelkästään koston eleenä. Hänen puolestaan tosin tämän ei tarvitsisi mennä kovin vakavaksi. Pilailijan tulee kunnioittaa toista edes jonkinverran. Norriska-sulkakynää vasemmassa kädessään ja sauvaansa oikeassa puristaen Hunter juoksi portaita ylös ja yritti pitää kaksoset näköpiirissään.

Fred loihti kelmien karttaa takaisin näkyviin samalla kun Voron karjuminen kuului alakerrasta. Mikäli miehen sanavalintoihin oli luottaminen, Hunter oli kaiketi jäänyt satimeen. Harvoin Voro sentään heistä käytti sanavalintaa riiviö.. Varsinkaan yksikössä. Harmillista että kaksosten sen öisen tuurin tuntien, Hunter todennäköisesti kuului siihen sakkiin, joka laverteli minkä ehti päästäkseen itse pois satimesta. Harmillista vain ettei pojalla ollut mitään todisteita siitä että he olisivat Norriskalle mitään tehneet.. Eivätkä he tekisikään enää. Olivat he aikanaan jo tehneet moiset konnankoukut kissallekin, mutta oppineet sitten ettei kissaan ollut luottaminen missään suhteessa. Eivät he kiinni sinänsä olleet jääneet, mutta varmasti Voro tiesi kuka heidän kissaansa oli kiusannut. Ja varmasti tuo uskoisi Hunteriakin mikäli tuo alkaisi lavertelemaan.. Mutta ei se Hunteria onneksi pulasta pelastaisi. Tuo olisi ihan yhtälailla jälki-istunnossa kuin hekin.
Fred vilkaisi siinä juostessaan kartan alempaa käytävää ja huomasi että sekä Voro että Hunter olivat kumpikin taas liikkeellä ja juoksivat kumpikin heidän peräänsä. Voron kiroamisesta päätellen Hunter ei suinkaan ollut ollut yhteistyöhaluinen.. Onneksi. Kaksoset vilkaisivat taakseen ja huomasivat Hunterin käytävän toisessa päässä.
"Se Tylyahon käytävä!" George äkkäsi ja naputti pikaisesti karttaa sormellaan. Samassa he juoksivat kulman taa ja seuraavassa hetkessä he olivat peilin kimpussa. He tarttuivat valtavan peilin reunaan ja vetivät sen kaikin voimin irti seinästä.. paljastaen sen takana avautuvan salakäytävän.
"Sisään!" George sanoi ja Fred syöksyi edeltä viittoen häntä sitten tulemaan pikaisesti. George meni puoliksi sisään ja jäi odottamaan.. Samassa hän nappasi ohijuoksevan Hunterin käsivarresta kiinni ja veti hänet mukanaan tunneliin. Onneksi Voro oli pelkkä hidas nilkuttaja ja tästä syystä kaksoset saivat oven suljettua juuri ennen kuin mies tuli kulman takaa.
Pojat istuivat pimeydessä henkeään pidättäen ja kuunnellen kuinka Voron puuskuttavat askeleet kulkivat kirousten saattelemana ohi. Tämä oli sinänsä ollut aikamoista riskipeliä, sillä kaksoset eivät tienneet varmasti tiesikö Voro tästä salakäytävästä vai ei. He kyllä epäilivät ettei tiennyt ja nyt heidän epäilynsä olivat saaneet varmuuden.
"Valois," Fred sanoi ja samassa hänen sauvansa päähän syttyi kirkas valo. Hän katsahti valossa ensin Hunteria, sitten Georgea ja laski sitten katseensa kelmien karttaan.
"Voro kapuaa kutoskerrokseen," hän ilmoitti osoittaen pientä mustetäplää yläkertaan menevissä portaissa. Sitten hän siirsi katseensa heidän olinpaikkaansa ja..
"Ja meillä on yhä Norriska mukanamme," hän totesi ilmoitusluontoisesti ja nosti katseensa Hunteriin.
"Et sitten voinut kuunnella ja jättää sitä kissaa.. vaikka sulkakynän muodossa johonkin kauas meistä?" hän kysyi taitellen samalla kelmien kartan takaisin taskuunsa. Hän ei halunnut Hunterin kuitenkaan saavan tietää liiaksi kartasta.. Jo nyt poika sinäsä tiesi liikaa, koska oli nähnyt sen. Tuo voisi koska tahansa kertoa jollekulle kartasta, joten.. Tuon ei tarvinut tietää miten se suljettiin saatika avattiin. Tai että se ylipäätään piti erikseen avata ja sulkea. Niinpä kartta meni karttana takaisin taskuun eikä suinkaan vanhana pergamentin palana.

Siinä alkoi nuoremman ja vilkkaamankin pojan kunto pettää, kun juoksi ainakin toista tuntia pitkin linnan pitkiä käytäviä ja lyhyellä aikavälillä jo toisia vähintään yhtä pitkiä portaikkoja ylöspäin. Hän ei kuitenkaan merkittävästi hiljentänyt vaan hengästyneenä ja raskaasti hengittäen pinkoi kaksosten jäljessä pitkin käytävää ja kulman taakse juuri, kun Voro oli saavuttamassa sen kerroksen portaikon yläpäätä. Tultuaan yllättäen kiskaistuksi salakäytävään poika istui epämääräisessä asennossa seinään nojaten ja jatkoi hengästynyttä huohotusta, kunnes lakkasi hengittämästä täysin, kun kuuli lähestyviä juoksuaskelia. Ties miten hyvä kuulo tuolla käppänällä olisi... Voron juostua ohi, Hunter veti muutamaan kertaan hyvin syvään henkeä tasatakseen hengityksensä. Taikasauvan tuotua valoa täydelliseen pimeyteen hän vasta rekisteröi, että he olivat jossakin salakäytävässä ja seurasi sitten mielenkiinnolla, mitä toinen alkoi sauvansa valossa tutkia.

Jonkinlainen kartta ilmeisesti, muttei selvästikään aivan tavallinen, jos siitä näki mitä Voro teki - ja jopa Norriskan? Se näytti myös olevan täynnä pieniä, mustia täpliä, joista osa liikkuivat. Se näytti pohjapiirrustukselta. Hän ei ehtinyt kauaa ihmetellä, kun häntä jo puhuteltiin.
"Ensinnäkin, kiitos, että pelastitte minut," hän muisti sanoa vilipttömään sävyyn, vaikka mielenkiintonsa olikin yhä tuossa mysteerisessä kartassa ja hän tuijottikin sitä tiiviisti, kun Fred sitä taitteli ja taskuunsa sujautti. "Ja ei, en voinut. Itseasiassa tarinanne inspiroi vain lisää. Ties vaikka onnistuisin vahingossa käsittelemään sitä niin, että se mainostamanne yhteys - oli sitten oikeasti millainen tahansa - varioituisi tai purkautuisi kokonaan... Kun ilmeisesti pelkkä muodonmuutoskin esti Voroa hyökkäämästä suoraan tänne, vaikka se juoksi ihan vierestä, eikä se äsken tiennyt, että Norriska on sulkakynäni," hän vastasi puolustuksekseen. Tosin, voisi hyvin olla, että kiihtynyt mielentila vain häiritsi sitä ja kun äijä rauhoittuisi se mystinen yhteys saattaisi vaikka palata. No, se olisi sen ajan murhe, jos oli ollakseen.

"Niin, että älkää stressatko. Mikä tuo kartta on? Tylypahkan kai?" hän sitten kysyi ennen kuin halkeaisi utelisiuudesta ja osoitti etusormellaan Fredin taskua. "Näit siitä Voron liikkeet ja Norriskan jopa sulkakynän muodossa! Mitä muuta siitä näkee? Mistä te sen saitte? Vai teittekö sen itse? Tuskin tuollaisia ihan huvikseen oppilaille jaetaan," hän pommitti kysymyksillä, vaikkei uskonut saavansa ainakaan kovin kattavia vastauksia, sillä olisivathan nuo selittäneet jo, jos selittää haluaisivat. Vaan ei kysyvä tieltä eksy ja niin ees päin.

Hunterin kiitettyä kaksosia avusta, Georgen olisi tehnyt mieli vain vastata että omaa napaansa he tässä pelastivat, koska eivät vielä ainakaan luottaneet siihen, mitä tuo poika tekisi jos jäisi kiinni. Toisaalta kerran Voro ei ollut tiennyt tästä salakäytävästä ja tuskin ennen tätä Hunterkaan niin eipä tuolla sinänsä olisi ollut mitään todisteita heitä vastaan. Silti, aina kannatti pelata varman päälle.
Kaksoset tyytyivät vain kohauttamaan harteitaan Hunterin selvitykselle siitä, kuinka tuo halusi katkaista sen mahdollisen yhteyden Voron ja Norriskan väliltä. No jokainen teki mitä halusi ja tässä tapauksessa Hunter saisi koko seuraavat seitsemän vuotta yrittää murtaa tätä yhteyttä, mutta tuskin onnistuisi. Yhteys kun taisi olla se normaali omistajan ja kissan välinen eikä sillä ollut mitään tekemistä taikomisen kanssa.. Olihan omistajakin Voro, surkki. Mutta luulkoon Hunter mitä luuli.
George oli vähällä käskeä Hunteria kertomaan sitten asiasta jos ja kun tuo saisi suunnitelmansa toteutettua, mutta äkkiä poika alkoikin udella heiltä kelmien kartasta. Kaksoset vilkaisivat sivusilmällä toisiinsa ja tuijottivat toinen kulma hieman koholla palpattavaan poikaan. Kysymysten loputtua, kaksoset vilkaisivat uudelleen toisiinsa pohtien mitenkä tässä nyt pitäisi vahtia. He eivät halunneet kertoa liiaksi pojalle, koska yhä oli olemassa se mahdollisuus että tuo palaisi jonkun Voron luo ja kertoisi kartasta. Tosin tuo tiesi jo näyttävästi sen olevan Tylypahkan kartta ja että se näytti Tylypahkan asukit nimeltä, joten..
"Joo-o, se on Tylypahkan kartta," Fred sanoi patistaen Georgea avaamaan ovea. George nousikin ja työnsi oven rakosilleen ja kurkkasi käytävälle. Käytävän huudettua tyhjyyttään, George viittoi Fredin ja Hunterin seuraamaan häntä ulos salakäytävästä astuen itse edeltä. Fred seurasi perästä.
"Se näyttää Tylypahkan asukkeja," Fred lisäsi.
"Mutta miksi me kertoisimme sinulle mitään tästä kartasta?" George kysyi," Emmehän me tiedä vaikka jäisit Voron jalkoihin tuossa kohta ja lavertelisit oman itsesi vapaalle kertomalla meistä ja kartasta.."

Kaksosten avatessa peiliovea, Hunter ajatuksissaan talletti Norriska-sulkakynän huolellisesti mustien farkkujensa vasempaan taskuun. Onneksi hän tuli hetken kuluttua ajatelleeksi, entä mitä jos se juostessa vaurioituisi tai jopa katkeaisi? Kuinka Norriskan kävisi? Hän ei voinut ottaa riskiä, joten hän kaivoi sulkakynän vielä taskustaan ja osoitti sitä suavallaan ja mietti hetken.
"Muuttaos muotos," hän sitten sanoi hyvin hiljaa ja pian sulkakynän tilalla hänen kämmenellään oli Norriskan värinen, kaljuunan kokoinen metallikolikko. Sen hän talletti tyytyväisenä takaisin vasempaan taskuunsa. Kolikko saattaisi korkeintaan hukkua, mutta muuttuisi sentään takaisin kissaksi puolen tunnin kuluessa. Eri asia, jos se putoaisi johonkin maanrakoon, missä muodonmuutos olisi vaarallinen. No, mitäpä elämä oli ilman pieniä riskejä. Hän vain koettaisi olla varovainen kolikon kanssa. Hänellä oli ristiriitaisia tunteita eläinten elämän suhteen, mutta hän pyrki kunnioittamaan isänsä arvomaailmaa, jossa eläimen henki ei ollut arvoton - ja tämä oli sentään koulun vahtimestarin lemmikki. Sen kanssa tuskin kannatti heittäytyä liian huolettomaksi, oli oma asenne muutoin mitä tahansa...

Astuessaan ulos käytävälle, Hunter kelasi taaksepäin, missä kerroksessa he olivat ja pisti muistiin missä kohtaa salakäytävä oli - sehän piti luonnollisesti tutkia tarkemmin mahdollisimman pian. Ja sitten hyödyntää sitä mahdollisimman paljon tulevina vuosina. Nyt hän tiesi jo kaksi salakäytävää ja oli vasta ensimmäisen kouluviikon loppu. Hänen katseensa viipyili suuressa peilissä ja siitä heijastuvissa peilikuvissa hänestä ja kaksosista. Hän siirsi katseensa suoraan kaksosiin näiden jättäessä vastaamatta jokaiseen kysymykseen vain vahvistettuaan sen, minkä hän jo oikeastaan oli tajunnut. Salailu oli toki periaatteessa ihan hyvin perusteltu. Toisaalta, kaksikko vaikutti liiankin epäluuloiselta.

"Mistä lie vainoharhaisuutenne johtuu, mutta näytänkö minä muka tyhmältä?" poika hymähti sävyssään hieman ärtyneisyyttä. Kyllähän hän ymmärsi, ettei tuntemattomiin - varsinkaan ekaluokkalaisiin - kannattanut noin vain luottaa tuollaiste superkarttojen kanssa, mutta silti.
"Vaikka olenkin ollut täällä vasta vajaan viikon, olen todennut, että Voro rakastaa oppilaiden rankaisemista ja elämämme vaikeuttamista. En todellakaan usko, että mikään mitä kukaan sanoisi vapauttaisi yhtään mistään, jos Voron verkkoon jäisi. Koskaan, mutta varsinkaan nyt, kun se on suunniltaan kissansa takia. Ja epäilee muuten myös minua," hän puhui tyynesti ja tarkisti, että Norriska-kolikko oli yhä hänen taskussaan, vaikkei sillä ollut edes mahdollisuutta kadota tässä välissä.
"Sitä paitsi," hän lisäsi katsoen taas kaksosia ja osoitti taikasauvallaan taskua jonne Fred oli kartan laittanut - tai ainakin hän uskoi osoittavansa oikeaa poikaa, "enemmän iloa tuollaisiata kartoista on oppilaiden käsissä - varsinkin käytännön piloja harrastavien, kuin jonkun aikuisen homeisissa laatikoissa - joten minulla ei ole pienintäkään kiinnostusta paljastaa sen olemassaoloa kenellekään. Ja miettikää nyt mitä tapahtuisi, jos Voro saisi tuollaisen kartan käsiinsä? Kukaan ei olisi enää turvassa ja minultakin menisi kaikki tilaisuudet kepposteluun. Painajainen!" hän lisäsi jo viimeiset sanat tulivat jo melkoisella paatoksella, ja hän mietti eikö tämän nyt pitäisi olla sanomattakin selvää?

Fred sulki salakäytävän oviaukon Hunterin astuttua uos käytävään ja kuunteli siinä samalla kun poika vastasi Georgen kysymykseen. Hänen olisi hieman tehnyt mieli vastata Hunterin epäilyksiin siitä näyttikö tuo tyhmältä. Eihän tuo nyt niin tyhmältä näyttänyt kuin esim. heidän samanikäinen velipoikansa, mutta.. pikkupoika tuo oli kuitenkin. Eivätkä pikkupojat olleet kovin fiksuja. Tosin Hunter oli sen verran hyvä muodonmuutoksissa ettei tuo nyt täysi nuija voinut olla. Eikä tuo nyt täysin nörttikään toisaalta voinut olla, koska ensinäkin tuo hiippaili keskellä yötä pitkin Tylypahkaa ja toisekseen oli saanut aika nerokkaan ansan viritetyksi, vaikka kaksoset eivät moista pojalle varmaan koskaan myöntäisikään.

No siihen ei kyllä hirvittävästi älliä tarvittu että keksi Voron olevan verisessä sodassa oppilaita vastaan, mutta olihan se ihan hyvä että Hunter oli sisäistänyt asian näinkin nopeasti. Tuskin tuo oli ainakaan kovin moneen otteeseen ehtinyt Voron kanssa yhteenottamaan tämän kuluneen viikon aikana, joten oletettavasti tuo oli päätelmänsä tehnyt ihan muiden juttujen perusteella.. Ja ilmeisen tosissaan tuo sanojensa kanssa varmasti oli, sillä olihan se naruansa tarkoitettu alunperin nimenomaan tuolle äijänkäppänälle. Oli vain ollut huonoa tuuria että he olivat osuneet siihen ensin.

Kartasta puhuminen oli tietenkin hieman arka paikka vaikka olikin yöaika, koska kaksoset eivät olisi mielellään edes maininneet sen olemassaoloa ääneen. Vorosta kun ei millään tiennyt missä päin maailmaa tuo huiteli.. ja käytävillä saattoi parveilla muitakin. Silti pojat vain kuuntelivat naamat peruslukemilla, koska eivät halunneet näyttää aitoa huolestumistaan kartan suhteen.
Hunter puhui täysin asiaa, kuten oli aikaisemminkin puhunut. Yksi pieni vilkaisu oli selkeästi antanut tuolle kunnon ajattelemisen aihetta ja ei, kartta ei todellakaan olisi hyvissä käsissä jos se Vorolle ajautuisi. Tosin olihan Voro pitänyt tuota karttaa omistuksessaan varmaan kymmeniä vuosia tietämättä mitä sillä piti tehdä. Näinköhän kartta edes toimi missään muotoa jonkun surkin käsissä. Ei Voro karttaa ainakaan auki omatoimisesti saisi.
"No kartta on nyt hyvissä käsissä eikä Voro sitä meiltä takaisin saa," George sanoi lähtien astelemaan käytävää pitkin toiseen suuntaan kuin mihin Voro oli lähtenyt. Hän ei taas tajunnut yhtään mitä oli sanonut ja nyt oli Fredin vuoro mulkaista tuota kuin käskien tuota sanattomasti pitämään päänsä kiinni.
"No et sinä nyt ihan typerä ekaluokkaiseksi ole," Fred sanoi Hunterille yrittäen vääntää keskustelun pois kartasta. Tuotahan Hunter oli heti kärkeen kysynytkin.
"Mutta harvemmin sitä fiksuihin ekaluokkalaisiin törmää niin kai ymmärrät huolemme?" Fred virnisti katsahtaen Georgea, joka talsi muutaman askelen heidän edellään.

”Joo, niin kai…” Hunter vastasi puolella huomiolla ymmärryksestään toisten huoleen. Hänellä ei ollut erityistä kokemusta ”typeristä ekaluokkalaisista”, sillä hän ei tietenkään muistanut jästikoulun ensimmäistä luokkaa kovin laajalti ja täällä hän oli kuitenkin katsomassa asioita eri vinkkelistä kuin kolmasluokkalaiset. Ja hän keskittyi enemmän pohtimaan tuota ’superkarttaa’…olikohan sillä virallinen nimikin?
”Veitte sen siis Vorolta,” hän pian totesi kuulemansa seurattuaan kaksosia lyhyen hetken hiljaisuudessa. ”Eli sen voi jotenkin salata ja paljastaa uudestaan? Muutenhan Voro olisi varmaan pitänyt siitä paremmin kiinni, jos tietäisi mikä se on,” poika laskeskeli yksi plus yksi, hyvin mietteliääseen sävyyn.
”Keneltä Voro sen vei? Teiltäkö?” hän jatkoi sitkeästi kysymyksiään ja seurasi vanhempia poikia kuin hai laivaa ja tuijotti heihin tiiviisti ja yrittämättä yhtään peitellä uteliaisuutensa tasoa, toivoen, että kaksoset tajuaisivat, ettei hän antaisi periksi ennen kuin olisi selvittänyt kartan kaikki salaisuudet. Pergamentti oli liian herkullisen hyödyllinen heidän kaltaisilleen, elämästä nauttiville ihmisille.

Hunterin jatkettua edelleenkin kartasta vänkäämistä ja päätellen ihan oikein, kartta oli Vorolta saatu, kaksoset vilkaisivat toisiaan hieman turhautuneina. George tyytyi huokaisemaan syvään, mutta Fred oli jo aikeissa vastata myöntävästi pojan uteluihin kun kuulikin tuon jatkavan. Oli jotenkin hyvin hämmentävää ja samaan aikaan ärsyttävällä tavalla ehkä pelottavaakin kuinka helposti Hunter olikaan osunut oikeaan arvauksissaan.. Mutta ei tuon tarvitsisi oikeasti tietää että kartan pystyi piilottamaan. Hunterin ei käytännössä tarvitsisi tietää kartasta yhtään mitään. Ja jos ei olisi suorastaan laitonta käyttää unohdustaikoja muihin ihmisiin muissa kuin äärimmäisissä tapauksissa, kaksoset olisivat varmaan saman tien pistäneet pojan unohtamaan kaiken näkemänsä. Niin ei kuitenkaan voinut tehdä, ei ainakaan tässä tapauksessa. Onneksi George oli nopea keksimään vastaiskuja.
"Voro on surkki," hän pamautti kääntyen Hunterin puoleen, "se ei näe taikaesineitä samalla tavalla kuin me velhot.. Joten ei se tiennyt tämän olevan kartta." Täyttä palturiahan George taas puhui. Näkiväthän surkit ihan samalla tavalla taikaesineet kuin velhotkin. Olivathan nuo tavallaan velhoja vaikkakin taikavoimattomia. Jästit nyt saattoivat nähdä jotkin taikaesineet ja taikapaikat eri tavalla kuin velhot, mutta eihän se surkkeihin pätenyt. Taas piti nyt kuitenkin luottaa siihen että Hunter uskoisi mitä hänelle sanottiin.
"Ei Voro sitä meiltä vienyt," Fred puolestaan vastasi Hunterin sepostuksiin, "typerä kysymys."
Kaksoset vilkaisivat taas toisiinsa ja kääntyivät sitten jatkaakseen matkaansa ylempiin kerroksiin.
"Lopeta siitä kartasta vatvominen," George sanoi Hunterille, "siitä ei puhuta tälläisissä paikoissa, missä joku voi kuulla." Siinä missä Fred piti Hunteria lähinnä jollain tasolla mielenkiintoisena tapauksena, Georgea poika alkoi jo hieman ärsyttämään. Ilmestyä nyt tyhjästä, nolata heidät ja sitten kysellä vielä typeriä heidän kartastaan. Mitähän arvon Kelmit olisivat moisen tapauksen kohdatessaan tehneet?

Hunter kurtisti kulmiaan Fredin suoltaessa kirkuvan valheen surkeista. Hänen pikkusiskonsa oli surkki...tai no, Hunter ainakin oli vakuuttunut tämän olevan, koska tämä oli jo 9-vuotias eikä vieläkään näyttänyt hitustakaan taikavoimia...mutta tyttö näki kyllä kaikki taikaesineet ja paikat ihan yhtä lailla kuin hän ja isäkin. Kartan oli siis pakko olla jotain tuhottoman erityistä ja mahtavaa, jos sen takia piti alkaa keksimään tarinaa yleisen välttelyn lisäksi.

Eikä hän ymmärtänyt miten hänen kysymyksensä oli muka ollut typerä. Toinen oli muotoillut asiansa 'Voro ei sitä takaisin saa' minkä saattoi hyvin päätellä, että kartta oli enein ollut kaksosilla ja näin ollen mahdollisesti heidän tekemänsä. Vaikka, Hunter myönsi, että oli saattanut ajatella turhan monimutkaisesti.

"Siskoni on surkki..." poika totesi voitonriemuisesti virnistäen yhä kaksosten perässä roikkuen, ilmaisten mutkan kautta, että toinen oli juuri hyvästä yrityksestään huolimatta vahvistanut hänen päätelmänsä kartan piilottamisesta ja avaamisesta. Hän mietti hetken, kuinka jatkaa kartasta jauhamista ilman, että varsinaisesti puhui siitä.
"Mihin te nyt aiotte?" hän uteli tähän väliin, miettien itse menisikö kehittelemään uutta ansaa Vorolle, hyödyntäen taskussaan olevaa Norriskaa ja jatkaisi karttamysteerin selvitystä paremassa paikassa. Hän vilkaisi ympärileen linnan täydellisess hiljaisuudessa ja auitiudess, lukuunottamatta kauempana seinällä, väärässä taulussa kuorsaavaa sir Cadogania.