1.) Milloin oli ensikosketuksesi Pottereiden maailmaan, entä milloin luit ensimmäisen Potter-kirjasi ja minkä ikäinen olit silloin?- Ensikosketus oli keväällä 2003 - olin 18v. Helmikuussa 2004 käänsin ensimmäisen sivun
Azkabanin vanki -kirjasta - olin 19v.
2.) Ensimmäinen kosketuksesi Harry Potterin maailmaan ja millaisia tunteita muistat sen herättäneen sinussa?- Siis
Salaisuuksien kammio -elokuva. Muistan, ettei minulla ollut hajuakaan mikä ihmeen Potter - elokuvan idea/juoni vaan kuulosti kovin kiehtovalta ja teki mieli katsoa jotain fantasiaa. Ja sitähän koko elokuva sitten olikin - hyvin kiehtovaa, mutta ei se minuun niin syvää vaikutusta tehnyt, että olisin heti rynnännyt kirjakauppaan. Muistan oikeastaan vain nauraneeni itseni kyyneliin, kun Ron sai äidiltään Räyhääjän kesken aamiaisen. Se Räyhääjän käsite itsessään jo oli hulvaton, mutta elokuvat saivat sen kirjeen vielä näyttämäänkin hauskalta. Muistan myös seuranneeni jännittyneenä ja tiiviisti Salaisuuksien kammion tapahtumia - erityisesti sen hetken, kun basiliski oli ajanut Harryn sinne johonki onkaloon ja Harryn piti heittää joku kivi, että se menis pois. Se kohtaus tuli kerran uniinikin.
3.) Mitä muistat ensimmäisestä kerrasta, kun luit kirjat?Viisasten kivi: "Poika Joka Elää? Hahhahhaa. Miten typerä otsikko. Luetaan silti eteenpäin. Ai, no ei se sitten ihan niin typerä ollutkaan. Mutta äh, ei ole tarpeeksi synkkää tekstiä makuuni. Missäs osassa se Sirius tuleekaan kuvioihin...?" -> Tekstattuani kaverille ja selvitettyäni asian, palautin VK:n kirjastoon ja kävin ostamassa Azkabanin vangin. (Ja katsoin VK:n vain elokuvana ja selvitin netistä olennaisimmat erot kirjan ja elokuvan välillä.)
Salaisuuksien kammio: Tyydyin näkemääni elokuvaan ja selvitin taas vain netistä olennaisimmat erot sen ja kirjan välillä, koska tiesin, ettei se olisi tarpeeksi synkkää makuuni.
Azkabanin vanki: Ahmin sen varmaan parissa kolmessa päivässä, eli ilmeisesti nautin siitä suuresti. Mutten muista muutakuin olleeni ihan "omg-omg, Kelmit!!" :'D ja varsinki lopussa Rääkyvässä Röttelössä Sirius/Remus/Peter -episodi teki suuren vaikutuksen. Kirjaimellisesti pystyn vielläkin palaamaan siihen hetkeen, kun luin sitä kohtaa ja näin sen kaiken mielessäni. UPEA kohtaus!
Liekehtivä pikari: Koska olin jo totaalisesti koukussa ja toivottomasti rakastunut Potteruniversumiin, olin yleisesti onnessani päästessäni aloittamaan seuraavan osan lukemista ja muistan hetken, kun käänsin ekan sivun ja luin ekat rivit. Mutta parhaiten muistan Dumbledoren ajatuseulan ja Lestrangejen & Juniorin oikeudenkäynnin lukemisen. Se iski kovaa ja korkealta juurikin Juniorin takia. Pysähdyin oikein hetkeksi ihailemaan sitä kohtaa ja miettimään miten ihana se oli. Saattaa olla, että luin sen saman tien uudestaan ja vasta sitten jatkoin eteenpäin. Muistan myös, kun paljastettiin, että Vauhkis olikin Juniori, koska en todellakaan edes alitajuisesti aavistanut moista käännettä ja tietysti olin haljeta onnesta. Mun kultamussukka Juniorini oli elossa!!!! Mutta...sitten... R.I.P, my dear.
Syvennyin hahmoon vasta n. vuoden päästä, mutta hahmo oli silti jo oletusarvoisesti hyvin rakas. Mutta silti, kertakaikkisen ikimuistoinen lukukokemus.
Feeniksin kilta: Tämä oli uusin julkaistu osa siihen aikaan ja olin innoissani päästessäni ajan tasalle. Sirius-fanina jäänyt mieleen se Kalmanhanaukiolle saapuminen, kun Siriuksen äiti alkoi taulussaan raivoamaan. xD Ja se, kun Sirius esitteli sukupuutaan Harrylle. Ja muistan, kuinka halusin purra kirjaani, kun Pimento raivostutti yhdessä vaiheessa sanoinkuvaamattoman syvästi. Muistan myös erityisen hyvin naureskelleeni mielikuvalle Vorosta juoksentelemassa oppilaiden perässä ruoskan kanssa ihan fiiliksissä - ei muuten, mutta ku kyseessä oli juuri Voro joka raukka oli vuosikymmenet joutunut patoamaan suuressa arvossa pitämänsä rangaistusmetodit sisäänsä ja kun Voro on muutenki hauska heppu. xD Ja sen, kun kaksoset lähti Tylypahkasta tyylillä! Tämäkin osa tuli luettua noin viikossa, oli sen verta koukuttava ja actiontäyteinen tapaus.
Puoliverinen prinssi: Oli pienoinen pettymys, varsinkin tuon toiminnantäyteisen FK:n jälkeen. Tylsistyin alussa ja pitkälle kirjaan niin, että melkein tuskaa oli. Liikaa teiniromanssipainotusta ja vaikka periaatteessa Voldemortin taustat kiinnostivat, niin niitäkin oli vähän liikaa tai jotain. Kaipasin kai enemmän vaihtelua tai erilaista toimintaa. PP lojui pöydälläni keskeneräisenä ainakin puoli vuotta, minkä aikana vuokraemäntänikin ehti sen lukea, (lainasin sen hänelle), ja kehotti jaksamaan, koska lopussa kuulema olisi jo parempaa materiaalia. Noh, joulun pyhinä sitten päätin, että saan sen luettua loppuun ennen vuodenvaihdetta ja päästyäni Harryn ja Dumbledoren kanssa sinne luolaan hakemaan sitä medaljonkia, ääni todella muuttui kellossa. Jäin niin koukkuun, että en millään olisi malttanut laskea kirjaa kädestäni enää ollenkaan ja melkein jo toivoin, että tulisi joku tylsä kohta, jotta saisin nukkuakin. Siitä eteenpäin siis kirja tuli luettua loppuun parissa päivässä. Muistan läpi kirjan miettineeni kuumeisesti kuka on Puoliverinen Prinssi ja olleeni positiivisesti yllättynyt, että se oli Kalkaros ja pidin kovasti kohdasta ja tavasta, jolla se paljastettiin.
Kuoleman varjelukset: Nauroin varmaan eniten mitä muiden osien aikana yhteensä - Ron on aivan ihana tässä osassa. Ja tarina on niin täynnä upeaa toimintaa ja käänteitä, että en yhtään ihmettele miksi tästä osasta tuli bestseller. Erityisen hyvin palaa mieleen tunnelmat, kun Kahlesalvan suojelius ryntäsi häätelttaan kertomaan "The Ministry has fallen. They are coming. They are coming." O.O Käänsin sivua ihan täpinöissä!
Muistan myös miten äärimmäisen mielenkiintoinen oli tarina kolmesta veljeksestä ja Kuoleman varjeluksista. Ja miten jännittävä oli trion soluttautuminen Irvetaan Bellatrixin holviin ja pako sieltä lohikäärmeen selässä. Ja jotenki on semmonen milikuva kuin pissed off Voldemort olisi marssinut jonneki ja kauhusta kankeita kuolonsyöjiä lakosi sen tieltä (lue: juoksivat karkuun jonkinasteisessa joukkokaaoksessa.) Lopun tunnelmista kertoilen viimeiseen kysymykseen.
4.) Mitä muistat ensimmäisestä kerrasta, kun katsoit elokuvat?Viisasten kivi: Vain sen, miten Vernon-setä naureskeli kuinka sunnuntaisin ei tule
postia ja sitten postiluukusta alkoi lentää loputtomasti kirjeitä Tylypahkasta ja Vernon julisti, kuinka he lähtisivät jonnekin, mistä heitä ei löydetä samalla, kun yritti pidellä Harrya pääsemästä kiinni kirjeisiin - ja Dudley kommentoimassa "Daddy's gone mad!" - se oli vaan liian koominen unohdettavaksi. Sitten muistankin vain sen miten kaunis Viisasten kivi oli ja kun Oraven kädet alkoivat palaa, kun se koski Harryn kasvoihin - se kun oli aika ihme näky, kun ei vielä tiennyt miksi niin kävi.
Salaisuuksien kammio: Tähän vastasinkin jo kysymyksessä numero kaksi.
Azkabanin vanki: Pettymys, koska elokuva tuntui porhaltavan eteenpäin ylinopeutta tapahtumiensa kanssa ja Kelmit sivutettiin lähes täysin vaikka ne on melkeen koko osan olennaisin puoli. Lisäksi Siriuksen näyttelijä ei yhtään vastannut kirjasta saamaani mielikuvaa, ei kyllä sen puoleen Remuksen ja Peterinkään, ja varsinkin se Rääkyvän Röttelön kohtaus oli aivan tuskaisen naurettavan LAIMEA. Huonoa näyttelemistä! Argh! Pyhpahpöh, että inhoan tätä leffaa.
Liekehtivä pikari: Tämän visuaalisuus ja ohjaus teki todella suuren vaikutuksen ja soundtrack on aivan IHANA! Huumorikin oli ihan hauskaa, ja koska kirjan lukemisesta oli sen verran kauan, ei haitannut edes miten paljon se poikkesi siitä. Paitsi Junniori-parka joka mentiin kääntämään ihan nurinkurin ylösalas psykopahikseksi mitä sen ei todellakaan pitänyt olla! Se siis ärsytti jonkinverran, tosin oli tuossa leffaversiossa hänestä silti jotain hyvin kiehtovaa ja David Tennant veti roolin upeasti, eli tykästyin kyllä kovasti leffa-Junioriinkin. Ennen DH Part 1:stä tämä oli suosikkielokuvani kaikista kuudesta, koska ohjaus, visuaalisuus ja soundtrack oli niin hienoa ja koska Junior kumminki oli siinä vaikka olikin kammottavasti pahoinpidelty versio.
Feeniksin kilta: Jälleen kirjan lukemisesta oli niin kauan ja kun se oli vielä niin paksukin, niin ei oletetun useat muutokset ja vammailut häirinneet liiaksi. En kuitenkaan vaikuttunut erityisemmin - jotenkin vaan tuntui tavallisen laimealta ja kuin liikaa olennaisuuksia olisi jätetty kertomatta. Bellatrix Salaperäisyyksien osastolla jäi kyllä hyvinkin mieleen ja toivoin, että se saisi paljon ruutuaikaa jatkossa. Pimentoon muistan pettyneeni, koska se oli vain lievästi ärsyttävä, toisin kuin kirjassa se teki mut hulluksi.
Puoliverinen prinssi: Ja minä kun luulin, ettei Azkabanin vankia kehnommin voisi vetää, mutta voi pojat, olinpa väärässä! Tämä keskittyi kirjaakin enemmän teiniromanssisontaan, ignoorasi täysin loppurähinät ja se medaljonki-luola-inferi -kohtauskin oli niin häpeällisen laimeasti näytelty, että apua!! >__> Kalkaroksen paljastuksetki oli niin laimeasti näytelty, että en tajua...miten on mahdollista edes, kun on kuitenkin vuosikausien kokemus hahmosta ja aiemmin sopinut sen rooliin kuin valettu? Kyllä tämän nyt juuri loppuun jaksoi katsoa, mutta lopputekstien kohdalla oli kyllä todella tyytymätön olo. Traileri kun oli osaltaan saanut sen näyttämään todella hyvältä... Pikku-Volde oli kyllä loistava. Harmi, että sen kohtaus jäi niin lyhyeksi ja se sai niin vähän reploja.
Kuoleman varjelukset - Osa 1: Traileri näytti taas tosi hyvältä, mutta edellisestä kokemuksesta pelkäsin pettymystä, Leffa oli sitten kyllä positiivinen yllätys ihan kaikkiin osiin nähden. Ihanaa mahtavaa siellä taisi olla vain yksi kohtaus joka ei ollut kirjasta samalla kun canon-kohtaukset oli sovellettu varsin hienosti elokuvaan. Muistan erityisesti nauttineeni yleisestä tunnelmasta ja se ei-kirjasta-oleva Harryn ja Hermionen tanssikohtaus oli todella aidon oloinen ja erittäin tervetullut sen synkkyyden keskelle. Muistan kuitenkin myös huudahtaneeni mielessäni, kun se Harryn flashback vanhempiensa kuoliniltaan ja siihen ku Voldemort yritti tappaa sen, olikin jätetty pois kohdasta, jossa sen olisi pitänyt olla. Pelottaa, että ne on niin imbesillejä, että jättävät sen kokonaan pois myös tokasta osasta, vaikka ilman ko. tapahtumia ei olisi Harry Potter -sarjaa lainkaan. -.- Mä olin odottanut nimenomaan sitä kohtaa innolla siitä asti, kun kirja ilmestyi. Huoh.
5.) Miltä tuntui, kun luit viimeisen rivin Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset -kirjasta?- Kirjasarjan päättyminen itsessään ei aiheuttanut kummempia tunteita, koska tiesin, että vielä olisi odottettavana DH-leffat. Viimeisen luvun viimeinen rivi oli loistolopetus kirjasarjalle, ajattelin. Mutta oh no, ei se ollutkaan lopetus! Vielä oli joku ihme epilogi joka ikävä kyllä osoittautui niin epäomaperäiseksi ja huonoksi, että oli vaikea uskoa sen olevan saman kirjailijan aivoituksia. Varsinkin viimeinen rivi oli kamala. "All was well." Okei, olkoot vaan, mutta tarviiko se "ääneen" sanoa? Olisi jättäny lukijan päätettäväksi mitä se Harryn arven koskettelu saattaisi tarkoittaa! Ei nyt sillä, että mua mitenkään olisi kiinnostanut ihmeherättää Volde kuolleista tai mitään, mutta silti... Ei Harry Potterin kaltaista eeppistä sarjaa vaan voi päättää lauseeseen "All was well."
Eli henkilökohtaisesti kiellän koko epilogin olemassaolon ja se ei todellakaan kuulu henkilökohtaiseen canoniini. Ja edelleen mielestäni se Harryn viimeinen repla viimeisessä luvussa olisi ollut hieno lopetus sarjalle.
