Hermione Granger

MINÄ:
Nimimerkki: Adelaide noin yleensä, mutta myös Adeli sekä Ade ovat käytössä.
Ikä: vähän eli juuri ja juuri 15 ja seuraavaksi tulee täyteen 16 (vuotta, ei kuukautta.)
Pelikokemus: The Nex Generationista lähinnä, uudempi ilmestys olen Valve RPG:ssä. Ja näin ollen, kauaa en siis ole pyörinyt mukana missään, vaan liityin pyöritykseen vasta lokakuun 2010 alussa. Yhteensä siis vajaa seitsemän kuukautta roolipelikuvioissa on tällä hetkellä takana.

HAHMO:
MIKSI?:
Harry Potter -trion hahmoista Hermy on aina ollut se, johon eniten pystyn samaistumaan ja jonka ajatusmaailmaa koen ymmärtäväni paremmin kuin monien muiden Rowlingin ihmisten. Siksipä koitan tunkea hänellä tähän soppaan, kun kerran näyttää olevan vapaana :3 Aluksihan tosiaan harkitsin ja kirjoitin myös muita henkilöitä (Colin Creevey, Susan Bones, Felicity Eastchurch, Padma Patil...) mutta päädyin kuitenkin lopulta hakemaan nimenomaan Hermyä ensimmäiseksi hahmokseni tänne, juuri hänen roolinsa ja luonteensa takia, johon koin saavani kaiken, millä pelaamisesta olen tähän mennessä nauttinut.

Nimi:
Hermione Jean Granger (myöh. Weasley)

Ikä:
Syntynyt 19.9.1979 eli on 11-17-vuotias pelin aikana

Perhe:
Vanhemmat Pete Hugo Granger ja äiti Phyllis Rose Granger (os. Taylor), joista ensin mainittu on syntynyt toukokuussa vuonna 1950 ja jälkimmäinen tammikuussa vuonna 1952. Kummatkin ovat yllätyksellisesti jästejä ja toimivat hammaslääkäreinä; lisäksi Hermionen ”perheeseen” kuuluu Koukkujalka, joka on puoliksi kissa ja puoliksi gäätä. Vuoteen 1992 asti perheellä oli myös ikäloppu Hyde-kissa vastuullaan.
Vuosia pelin päättymisen jälkeen Hermy menee naimisiin Ronald Bilius Weasleyn kanssa ja saa kaksi lasta, jotka nimetään hänen vanhempiensa toisten nimien mukaan Hugoksi ja Roseksi.

Tupa/ammatti:
Hermione lajitellaan kuuluvaksi Rohkelikkoon, ja myöhemmin elämässään hän toimii Taikaministeriössä taikalainvartijaosastolla.

Ulkonäkö:
Hermionen tunnistaa helpoiten hänen tuuheasta, ruskeasta kiharapehkostaan, jota ei saada talttumaan muuten kuin lorottamalla siihen runsain mitoin Iisisiliän hiuslientä. Tyttö ilmaisee kuitenkin seuraavaa: ”Se on aivan liian vaivalloista jokapäiväiseen käyttöön”, joten tunnistaminen lienee jatkossakin suhteellisen vaivatonta. Hiusten ruskea on huomattavasti lähempänä vaaleaa kuin esimerkiksi mahonkia. Muuta ruskeaakin tytössä on: silmät tuikkivat kastanjansävyisinä hyvin kalvasta ihoa vasten.

Hermionen ryhti ei useinkaan ole parhaasta päästä, sillä hän on jo pitkään rahdannut joka paikkaan mukanansa kirjastoauton lastin verran tavaraa kerralla, ja on siksi selästään kumara. Vaikka mainitun taipumuksen luulisi myös vahvistavan luustoa ja lihaksia, on Hermy loppujen lopuksi aika pieni ja hintelä rakenteeltaan. Hän tuntuukin helposti katoavan kokonaan oppikirjojensa taakse.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että hän olisi silmittömän ruma, vaikka onkin aavistuksen ”nörttimäinen”. Hän ei vain ole kovinkaan naisellinen ilmestys vielä pitkään aikaan.

Kasvonpiirteistä huomattavin on kenties suupieliin ilmestyvien hymyjuonteiden lisäksi melko mittavat etuhampaat, jotka pistävät esiin aina tytön hymyillessä. Hermione kuitenkin lyhentää niitä neljäntenä kouluvuotenaan ylisairaanhoitaja matami Poppy Pomfreyllä, mistä hänen vanhempansa eivät suuremmin ilahdu. Myöskään leuka ei ole alistuvainen tai siro, vaan tuntuu jämäkällä koollaan ja muodollaan ilmaisevan kantajansa voimakasta tahtoa.
Kaitaiset posket ja kapea nenä jatkavat ennemmin samalla linjalla kuin tytön raajat, sillä ne ovat kapeita ja värittömiä.

Vaatetukseltaan Hermione ei erotu massasta. Koulussa hän käyttää mustaa kaapua ja suippokärkistä noidanhattua, vapaa-ajalla taas tyttö suosii farkkuja ja puseroita tai huppareita, sekä neuleita enemmän kuin hameita. Kenkinä toimivat lähes tilanteessa kuin tilanteessa tennarit tai lenkkitossut. Siltikin tyttö pystyy tahtoessaan myös säväyttämään asusteillaan, ja erikoistilaisuuksissa hän ei kaihdakaan kimalletta, korkokenkiä tai pitkiä helmoja ja koruja. Myös arkivarusteeseen kuuluu tosin pienet ja kirkaat korvanapit sekä myöhemmin samanvärinen, hopeaketjussa riippuva pieni ja pyöreä kaulakoru.
Pituudeltaan Hermione hipoo sataakuuttakymmentä, mutta ennemmin sentin tai pari sen päälle kuin alle, ja painoa tytölle kertyy yhteensä viitisenkymmentä kiloa. Nämä ovat ne mitat, joihin Hermione suurin piirtein jää, ja jotka hän saavuttaa noin kuusitoista- ja puolivuotiaana.

Luonne:
Usein ”Grangerin neiti Kuraverta” kuvaillaan vain kaikentietäjäksi. Totta onkin, että sille päälle sattuessaan Hermione on säälimätön pilkunviilaaja ja kaikesta valittaja, mutta se ei silti ole läheskään koko totuus. Hän on nimittäin tarpeen vaatiessa myös lämmin ja pyrkii antamaan itsestään ymmärtäväisen ja paitsi älykkään, myös viisaan kuvan myös silloin, kun jokin ei aukea hänelle.

Hermy pohtii mieluiten kaikkea järkiperäisesti ja on valmis antamaan useille ihmisille uuden mahdollisuuden rikkeenkin jälkeen, mutta höpönlöpölässynlää -päähäntaputtajatyypit saavat hänet puremaan hammasta. Jos kuitenkin hän on omin silmin nähnyt (tai lukenut jostakin – Hermionelle kyseessä on melkein sama asia) jotakin, joka todistaa toisen olevan epäilyttävä, Hermionen anteeksiantavaisuus hälvenee kuin usva auringossa ja tilalle astuu yhtä lailla hänelle luontainen päättäväinen tarmokkuus, joka ei enää tietyn rajan ylittäessään (eli tullessaan tytölle elämää tärkeämmäksi asiaksi) helposti katoakaan. Uusiin ihmisiin Hermoine ei muodosta heti alkuun kovin lämmintä suhdetta, vaan ennemminkin hyökkää suoraan asiaan, luontonsa mukaan innostuneena ja vastaanottavaisena, mutta ei niinkään rakastettavana persoonana.

Päättäväisyyttä tuntuu monissa tilanteissa vain lietsovan entisestään muiden ihmisten vastaväitteet ja tahdottomuus. Tämä käy ilmi muun muassa Hermionen suhtautumisessa kotitonttujen orjuuteen, yhtä selkeästi kuin sama tapaus tuo esiin hänen ehtymättömän oikeudenjanonsa ja loputtoman tarmonsa parantaa asioita.

Osittain juuri ahkeruutensa takia Hermy kuitenkin saattaa poikkeuksellisen usein ”palaa loppuun”, mistä seuraa stressaantunut, ahdistunut ja kiukkuinen, kaikille säksättävä nainen. Paremmallakin tuulella ollessaan Hermione sietää huonosti kyvyttömyyttä, laiskuutta, tahdittomuutta ja tietämättömyyttä, eikä myöskään aina suhtaudu järjettömän mukavasti toisten virheisiin; nämä kaikki ominaisuudet kuitenkin korostuvat huonoina päivinä (eli aika usein), ja silloin tyttö saattaa mököttää, pilkata ja ivata toisen kustannuksella viikkokausia.

Yksi tapauksen hallitsevista luonteenpiirteistä on myös ylpeys; hän ei mielellään myönnä olevansa väärässä, vaan, kuten jo tulikin ilmi, tuntuu vain yltyvän pienestä vastustuksesta. Hänellä on aina ollut suhteellisen hyvä itsetunto, eikä pieni pilkka saa häntä hätkähtämään. Hermionen saa kuitenkin kiukustumaan, mikäli jonkin hänen silmissään puolustuskyvyttömän otuksen kimppuun käydään – vaikka vain sanallisesti, ja silloin leimahtaa, vaikka itse ”puolustuskyvytön” ei moiselle reaktiolle näkisikään syytä. Hermione ei pidä siitä, että hänen luulonsa, tietonsa tai olettamuksensa esitettäisiin vääriksi, vaan herkemmin loukkaantuu, julistaen toisen toivottomaksi tapaukseksi. Hän pelkää epäonnistumista niin, että mörkönsäkin kuvaa sitä. Tähän ja ensinnämainittuun järkiperäisyyteen vedoten voidaan sanoa, että vaikka esittää empaattista, ei Hermione kuitenkaan syvemmin tmmärrä toisten tunteita vaan pätee selittäen näitä järjellä ja omiin havaintoihinsa ja kokemuksiinsa pohjaten, eikä suinkaan ole erehtymätön.
Hermione on aina kiinnittänyt huomiota ympäristöönsä, mutta ihmisiä hän alkoi seurata ja tulkita vasta 11-vuotiaana. Ennen sitä Herm oli liiankin täynnä omia tietojaan, ja saadessaan opettajiltakin tunnustusta, olemuksesta lähes katosi entinen ihmeellisyyden ihailu (joka ei enää palannut) ja nöyryys (joka palasi muutaman kuukauden kuluttua peikkoepisodi-iltana ja sen jälkeisinä vuosina). Tuona aikana Hermione oppi ylimielisyyteen, mitä tosin hyödynsi myöhemmin vain inhoamiensa ihmisten seurassa.
Sääliin Hermione ei ole taipuvainen, mutta vaikka hän kavahtaa rujoutta ja kammoja, hän on ystävien puolesta uhrautuvainen eikä mielellään jätä ketään tai mitään kärsimään.

Hermy pyrkii oppimaan virheistään ja kehittymään niiden myötä, mutta jos hänellä on jossakin oppimiseen liittyvässä koskaan ollut hankaluuksia, niin tämän ohjeen sisäistämisessä. Hän kuitenkin pyrkii määrätietoisesti kehittämään niin itseään kuin muita yhtä tarmokkaast,i ja muita silloin tällöin ärsyttäenkin opastuksellaan.

Menneisyys:
Pete ja Phyllis Grangerin talouteen Englannin Riponissa syntyi vuoden -79 loppupuolella kauan kaivattu nuorempi perheenjäsen, tyttö, joka nimettiin juhlallisesti Hermioneksi.
Jo hyvin nuorena tuo mainittu lapsi osoittautui erinomaisen tiedonjanoiseksi, ja kävikin ilmi, että tämä omasi myös loistavan muistin. Pariskunta oli riemuissaan ja povasi tytölle säkenöivää tulevaisuutta, virnistellen haltioituneena lapselleen hammaslääkärin instrumenttiensa yli. Kaikeksi onneksi ”ipanan” omat hampaat kehittyivät moitteettomasti ja vaikuttaviksi ajan saatossa, he miettivät. Phyllis ja Pete pyrkivät yleensä ottaenkin rohkaisemaan ja kannustamaan tytärtään ja edesauttoivat änen itsevarmuuttaan kehittymään.

Vuonna 1982 perheeen tuli kuitenkin onnellisuudesta huolimatta aika muuttaa Peten uuden, parempipalkkaisen työn perässä Oxfordiin. Tänne he saivat naapurinrouvalta läksiäislahjaksi pulskan vanhan kissaherran, Hyden, johon tuolloin reilu kolmivuotias Hermy ihastui oitis. Tämä siis sytytti tytössä rakkauden runsaita kisumirrejä ja muita hyvinvoivia eläimiä kohtaan. Ikävä kyllä lapsen tärkeimmät ihmisystävät jäivät samalla Riponiin, ja muutaman kirjeen jälkeen yhteydenpito loppui. Kumma kyllä nämä toverit eivät nimittäin vielä osanneet lukea tai kirjoittaa, eikä heidän kiinnostuksensa vanhempien välityksellä käytävään, ilmeettömään keskusteluun kestänyt pitkään. Hermione tottui tuona aikana yksinoloon ja hänen sosiaaliset taitonsa pääsivät rapistumaan.

Oxfordissa Hermione myös aloitti koulunkäyntinsä, eikä hän useinkaan tuottanut pettymystä vanhemmilleen, saati opettajilleen, joista kaikki oppivat pian odottamaan tytöltä paljon. Tyttönen suhtautui alusta asti ehtymättömällä innolla ja tarmolla opiskeluun ja sai joitakin kavereita, mutta ei ketään kovin läheistä tai sellaista, joka olisi oikeasti ymmärtänyt ja tukenut häntä. Lisäksi suurin osa ihmisistä, vaikka kenties eivät lasta kartelleetkaan, tuntui suhtautuvan tyttöön hieman kylmäkiskoisesti – Hermy kun kulki aika tavalla nokka pystyssä, eikä salaillut tietojaan. Siksi tyttö tunsi itsensä aika-ajoin ulkopuoliseksi. Sosiaaliset taidot alkoivatkin kehittyä enemmän vasta Tylypahkassa Harryyn ja Roniin tutustumisen jälkeen, ja kun Hermione hiukan oppi ”löysäämään nutturaansa”.

Jonkin ajan kuluttua tyttö huomasi kaipaavansa elämäänsä jotakin erikoisempaa, eikä tuntenut oloaan kotoisaksi normaalissa ympäristössä, missä ikätoverit suurin piirtein pähkäilivät aakkosten parissa, kun hän laski yhtälöitä. Samaan aikaan Hermyn ympärillä ilmeni joitakin kummallisuuksia... Osa vielä siihen asti tyttöä sietäneistä tovereista säikähti tiehensä, mistä herra ja rouva hammaslääkäri eivät ilahtuneet. Tämä suhtautumistapa onnistui vakuuttamaan Hermionen hänen omasta paremmuudestaan, joskin vain näennäisesti. Pohjimmiltaan hän on aina ollut heikompien puolella, ja omien kokemustensa tähden hän myös pyrkii ymmärätmään muita – tiettyyn pisteeseen asti. Tämä kurjempi ajanjakso alkoi hiukan ennen kuin tyttö pääsi Tylypahkaan, jonne lähtö olikin suoranainen helpotus niin hänelle itselleen kuin muillekin, mukaan lukien vaivaantuneet ja turhautuneet 'toverit' - ne, jotka eivät jo aiemmin kehdanneet lähteä Hermyn luota.

Hermione luonnollisesti huolestui maagisista oireistaan, ja yritti selvittää, mikä hänen vikansa taustalla oli. Seurasi kuitenkin turhautuneita vuosia, koska missään ei mainittu vastaavanlaisesta taudinkuvasta, kuin mitä hänellä oli. Asiasta tuli lapselle hyvin tärkeä, joten lopulta hän riemastui saatuaan syyn selville sinä päivänä, kun Tylypahkan noitien ja velhojen koulun työntekijä tuli selittämään asioita. Hermionen innostuneisuus kohosi luonnollisesti huippuunsa, mikä osittain selittänee hänen suhtautumistaan kouluun ainakin alkajaisiksi. Täälläkään sosiaaliset ongelmat eivät kadonneet, ennen kuin Hermi sai laajempaa näkökulmaa oikeiden ystävien myötä.