Bellatrix Lestrange

SINÄ
Nimimerkki:
Adelaide täällä taas, moi vaan. :--D

Oma ikä:
V.I.P. -vuosi se olisi edessä syksystä lähtien. (15)

HAHMO
Miksi haluat juuri tämän hahmon?
Pääsyyt sille, miksi _en_ hakisi Bellaa, ovat naisen harmiteltava suosio (pelaisin mieluummin hahmoilla, jotka eivät muille kelpaa, joten mietin tätä kauan.) Lisäksi Bellatrixin pelaaminen saattaa ensi alkuun tuottaa hiukan haasteita naisen luonteen ja iänkin huomioiden, mutta haasteethan kai piristävät? Minä myös vannoin, etten enää uusia hahmoja ottaisi yhteenkään ropeen, jossa jo pelaan, mutta tämänlainen sanojen peruminen on jo tuttua... valitettavasti. Kun inspiraatio iskee, niin se iskee. Bella mokomakin on pitänyt hereillä jo useamman viikon. :--D

Lestrange hahmona on myös aina kiinnostanut minua suunnattomasti ja hahmonluontikannalta olen häntä pohdiskellut jokusen viikon, ainakin reilun kuukauden, mutta kirjoittanut parisen päivää (sentään näin pitkään harkitsin tällä kertaa, hah). En tosin ajatellut pääseväni näin pitkälle kys. prosessissa saati odottanut saavani hänestä tällaisen, mukavan pelattavan version aikaiseksi, vaikka itse sanonkin.
Haluan tietysti myös päästä tuomaan esille omaa näkemystäni ko. naisesta, kun kerran käsitys hänestä yleisesti on harmittavan yksipuolinen ja näyttää hänet lähinnä verenhimoisena sekopäänä, joka kiduttaa ihmisiä puhtaasti huvin vuoksi, silkkaa julmuuttaan. ;(

Kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi syitä, olen myöskin erittäin uteliaana tunkemaan nokkani - tai Bellatrixin nokan - juonikuvioihin, jotka eivät oppilashahmolla, oli kuinka keskeinen tahansa, onnistu.

Nimi:
Bellatrix Meliflua Lestrange, o.s. Musta. Kutsutaan joko Bellaksi, tai jos haluat ärsyttää ja/tai leperrellä, sano Megiksi ja valmistaudu saamaan Bellan raivo niskaasi.
Nimi tulee latinan kielestä ja tarkoittaa naissoturia. Lisäksi Bellatrix on kolmnanneksi kirkkain tähti Orionin tähdistössä.

Ikä:
Bella syntyi kesäkuun 16. pvä vuonna 1951. Tämä tarkoittaa, että Seiskan aikana hän on peräti 40–47 vuoden ikäinen.

Perhe:
Mustan sukuun kuuluen pelissä pyörii nyt Sirius, ja Lestrangeihin kuuluen, eli avioliiton kautta sukulaisena Rabastan. Myös Bellatrixin Narcissa-sisaren poika Draco on tädille tuttu. Tiivistetysti Bella on kuitenkin tavalla tai toisella sukua jokaiselle puhdasveriselle, kuten kaikki puhdasveriset, vaikkei sitä välttämättä avoimesti tunnustaisikaan. Tai puhdasveriselle ja puhdasveriselle – mutta verenpetturit ja jästithän rouva kieltää kokonaan suvustaan.
Bellatrixin ns. oma perhe koostuu aviomiehestä, Rodolphuksesta, sekä Darren-pojasta, jonka olemassaolosta nainen ei tosin muistinsa käsittelyn takia ole aiemmin ollut tietoinen. (Ko. hahmo kuuluu Bellaani vain, koska sellaisen pelaaja on The Next Generationiin liittynyt ja haluan eri pelimaailmojen kohtaavan tässä hahmossa näin – tietysti poika ei ole pakollinen enkä sen perään ala itkeä, jos se ei sovi kuvaan.)
Mustilla on myös kotitonttu.

Verisääty:
Puhdasverinen, ainakin omien sanojensa mukaan.

Tupa/ammatti:
Koulussa kuului Luihuisen tupaan. Nykyään taas on yksi Pimeän Lordin intohimoisimmista kannattajista, eli kuolonsyöjä.

Taikasauva:
Saksanpähkinää, lohikäärmeen sydänjuurta. 12 ja kolme neljännestuumaa, periksiantamaton.

Ulkonäkö:
Bellan ilo ja ylpeys, hänen pitkät, mustat ja kihartuvat hiuksensa, joissa aurinonvalon osuessa erottuu häivä tummaa ruskeaa, kärsivät Azkabanin velhovankilassa kovasti. Entisen sileyden sijaan ne ovat nykyään lähes aina takussa niskassa, joskin pituutta niillä yhä on lanteille asti. Sitä ei kuitenkaan aina huomaa, kiitos sen nykyisen takkuisuuden. Harmaantumista ei naisen onneksi ole havaittavissa.

Myös toinen hänen valttikorteistaan, puhdas ja vaalea iho, koki samaisessa sellissä kovia sekin. Entinen kaunistavakin kalpeus on nykyään saanut väistyä kulahtaneen, haalistuneelta vaikuttavan ja sisälläolon takia tietyssä valossa kellertävän kalvakkuuden tieltä. Uurteita naisen ihossa tosin ei toistaiseksi ole – tai ainakaan niitä ei huomaa, ”kiitos hyvän veren”, sanoisi Bella – kiitos Bellan noituuden, sanoisivat asiasta tietoiset.

Piirteiltään Bellatrix on kuitenkin yhä kopea, ylväs, veistoksellinenkin pienin virhein.
Hänellä on korkea, kalpea otsa ja aavistuksen kyömy, mutta kuitenkin naisellinen nenä sekä siro suu: kalpeat ja rohtuneet, kalvakalla linjalla jatkavat, vaaleanpunaiset, melkoisen kapeat huulet. Silmät puolestaan katsovat maailmaa ylenkatseellisesti, raukeasti nenän yli, poikkeuksellisen raskaiden luomien alta ja Azkabanissa syvälle painuneina. Väriltään ne ovat tumman vihreät, niin tumman, että näyttävät käytännössä mustilta – ja lisäksi niissä havaitsee usein kiihkomielisen loisteen, jota kehystävät luonnostaan öljyisen tummat ja pitkät ripset.

Leuka ja posket jatkavat samalla linjalla otsan kanssa ja muodostavat aavemaisesti hiukan sydäntä muistuttavan pään. Joskin jo ennen Azkabania Bellan sydänkasvot olivat hiukan lommolla, vankilan jälkeisestä ajasta puhuttaessa entistäkin selvemmin. Leuka on muodoltaan sopusuhtainen, mutta Bella työntää sen usein käskevästi ja ylpeästi eteenpäin ja antaa näin kasvoilleen vähemmän sävyisän leiman ja saa leuan vaikuttamaan raskaammalta ja jykevämmältä kuin se todellisuudessa onkaan.

Bellan kengänkoko on 39 – ei mikään valtavan suuri siis. Siitä huolimatta nainen käyttää mieluiten sirompia korkokenkiä, joskaan ei mieluusti sellaisia, joiden korko olisi yli viisisenttinen. Toinen vaihtoehto, erityisesti vapaa-ajalla ja sisätiloissa sekä silloin, kun Bella ei jaksa laittautua, on kulkea avojaloin. Tällöin musta, taialla tuotettu käärmetatuointi vasemmassa nilkassa pääsee oikeuksiinsa. Toinen koristus löytyy oikeasta ja värittömästä, sirosta korvasta ja se on hopeinen, roikkuva pikkukäärme sekin.

Vaatetuksenaan tämä nainen käyttää pääasiassa mustaa väriä, velhomaisia huppuviittoja ja kaapuja enimmäkseen. Jästivaatteetkaan eivät Bellan ylenpalttisesta halveksunnasta huolimatta ole vallan tavaton näky rouvan yllä, vaan hän käyttää lähes nilkkapituisia hameita sekä laajahihaisia paitoja hyvinkin usein, ottaen huomioon hänen suhtautumisensa niiden alkuperään. Elegantti tyylikkyys tosin saattaa olla hänen kohdallaan jo tavallaan kadotettu haave, mutta vaikutuksen tekemisestä Bella pitää yhä – eikä siihen pysty, jos käyttää vain viittoja. Velhovaatteet kuitenkin muodostavat myös suuren osan vaatetuksesta erityisesti päällysvaatteina. Bellatrix on aivan hurmaantunut hopeasomisteisiin.

Lestrangen rouva huolehtisi mielellään ulkonäöstään paremmin, mutta sattuneesta syystä – älkää kuvitelkokaan siihen liittyvän nimiä Longbottom, Kyyry tai Azkaban – hänellä ei ole ollut kaunistautumiseen juuri mahdollisuutta. Vapaaksi pääsyn jälkeenkin ne mahdollisuudet ovat hyvin rajalliset. Ääneen mariseminen ei tule kuuloonkaan silloin, kun on tärkeämpää tehtävää, vaikka Bella asiaa kaikessa hiljaisuudessa harmittelisikin.

Ääni, ääni. Bella tuntuu kirkuvan ainakin julkisesti hyvin paljon, joten luonnostaan käheänä äänenä ei se ainakaan tule sulosointuisemmaksi niillä keinoin hoitamalla. Siinä on kuitenkin oma viehättävä sävynsä, tai sitten kyseinen ominaisuus johtuu Bellan ruumiinkielestä, joka tekee naista usein esille ja tykö.
Tämä nainen on pitkä ja näyttävä ilmestys, ruumiinrakenteeltaan hän on varsin naisellinen ja sopusuhtainen ja korostaa tätä mielellään aristelemattomalla käytöksellään. Bella vaikuttaa kuitenkin usein huomattavasti karkeammalta ihmiseltä kuin esimerkiksi sisarensa, ja karskimpi rouva onkin kyseessä. Hänet on huomattavasti helpompi kuvitella mille tahansa pimeämmälle kadulle uhkailemaan kuin muut sukulaisensa, sanotaan, eikä aiheetta.

Luonne:
Tämä on se osuus, joka tunnutaan tietävän kenties parhaiten sitten ulkonäön. Mutta onko asia todella kuten näyttää? Onko Bellatrix M. Musta (nyk. Lestrange) vain psykopaatti murhaaja? Vastaus on, että osittain… mutta paljonpa jää naisesta kertomatta, jos huomioidaan vain hänen mieltymyksensä väkivaltaan ja lainkaan selittämättä. Tämä osuus on kuitenkin syytä käsitellä ennen niihin muihin piirteisiin syventymistä. Myös näiden muiden asioiden yhteydessä se tulee väkisinkin esiin, kun puhutaan Bellan elämän viimeisistä vuosista, Azkabanissa pelkistyneestä olemuksesta.

Bella nauttii vallantunteesta, se on ehdottoman totta. Tämä juuri – osittain – aiheuttaa mainitun mieltymyksen voimankäyttöön: Bella näkee jalkojensa juuressa kirkuvan ihmisen nytkimisessä sanoinkuvaamatonta, irvokasta kauneutta, joka saa hänet tuntemaan itsensä ihanan eläväksi ja merkittäväksi, ja niistä tunteista hän jäi lapsuudessaan paitsi. Kiduttaessaan toisia Bellatrix myös kokee, että häntä arvostetaan entistä enemmän, kun hän saa näyttää kyntensä ja osoittaa, kuinka halveksuu uhria ja vuodattaa omat lapsuudenkokemuksensa kymmenkertaisina toisille.

”Bellatrix-kulta, joka kernaasti leikkii ruoallaan ennen kuin syö sen.” –Albus Dumbledore

”Aijai, ei ole poika tainnut ennen langettaa anteeksiantamatonta kirousta. Rehti viha ei koske minuun kauaa – niitä täytyy tarkoittaa!”
- Bella opetti Harry Potteria vuonna 1996 Taikaministeriössä, ja sanamuodosta voidaan päätellä, ettei hän itsekään aina silkasta vihasta hyökkäile muiden kimppuun – entä huvin vuoksi?

Kyllä. Edelleen vallan ja oman ylemmyyden osoittaminen on tärkeä syy. Samoin tästä johtuen, Bella tekee mielellään kaikesta kunnon näyttävän show’n, joko vallantunteen tai uskollisuuden ja katumuksensa osoittamiseksi. Myös joutuessaan kenties itse uhriksi hän näyttää alistuvansa kunnolla, on oikein esimerkillinen tällöin. Tämä ei tosin tarkoita, että Bella mielellään joutuisi tilanteeseen, jossa moinen on tarpeellista.

Nainen arvattavasti tietää, miltä kidutettavasta tuntuu. Koska hän ei kuitenkaan säälittele edes itseään, kun häntä rankaistaan, ei hänellä luonnollisestikaan ole syytä toimia näin muidenkaan kohdalla.
Hänestä jokainen – aivan jokainen, myös hän itse – on tavalla tai toisella aina ansainnut sen kivun, jota joutuu hänen tai jonkun muun käsissä kestämään. Oli se syy sitten väärä mielipide tai tottelemattomuus, häpeäntuottamus tai mikä tahansa muu. Hän ei myöskään jätä mieluusti väliin tilaisuutta muistuttaa siitä uhrille, luonnollisesti leperrellen.
Bella kun odottaa uskollisuutta näille korkeimmille johtajille niin itseltään kuin muiltakin, myös muilta kuin kuolonsyöjiltä.

Lestrange on keräilijäluonne, mikä tulee ilmi hänen kiinnostuksestaan Neville Longbottomin kiduttamiseen vuonna 1996. Pelkkä sukulaisuus ihmiseen, joka ei jaa Bellan arvomaailmaa vaan uhmaa hänen rakasta Isäntäänsä tai muuta yhtä tärkeää, riittää kimppuun käymisen syyksi: ajatuksethan periytyvät vanhemmilta jälkikasvulle, isännältä alaiselle, vanhemmalta ystävältä nuoremmalle, mikäli uhri on inhimillisen heikkoluonteinen. Hänen silmissään Voldemort on tässäkin ainoa säännön vahvistava poikkeus eikä inhimillinen olento. Jossakin sielunsa syvyyksissä Bella tietää itsekin todistavansa tämän teorian puolesta, mutta ei mielellään ajattele asiaa niin. Hänellähän kuitenkin on ollut ihailtavia malleja ja omaakin järkeä löytyy – eihän hän siis ole yhtä lailla muiden ohjailtavissa, hän perustelee itselleen. Eikä hän halua olla heikko, vaan vaikka esittää muiden kuin Lordin edessä mitä tahansa muuta ja peittää sen, mitä ei halua nähtävän. Tosiasiassa hän on kuitenkin lähes täysin Lordinsa orja, sillä tekee mitä tahansa saadakseen tältä tunnustusta, arvonantoa, kunniaa muiden silmissä.
Uhrejaan noita ei koskaan ole valinnut sattumanvaraisesti, aina hänellä on muukin syy toimilleen kuin hauskuus, vaikka kuinka vähäinen sellainen.
Toki Bella keräilee muutakin kuin uhreja, kaikenlaista viatonta ja vähemmän viatonta pikkukrääsää.

Vastoin yleistä käsitystä, Bellatrix Meliflua Lestrange on lähes yhtä kykeneväinen pelon tunteeseen kuin muutkin, joskaan ei tunne sitä toimiessaan mielestään oikean asian puolesta. Hän olisi epäröimättä valmis kuolemaan vain Isäntänsä vuoksi, mutta pieniä uhrauksia hän voi tehdä myös, vaikkapa Rodolphuksen hyvää ajatellen - ei tosin mitään sellaista, mikä saattaisi hänet huonoon valoon Isännän silmissä.
Hän kuitenkin pelkää Lordia tämän suuttuessa. Se on yksi monista, joskaan ei suurimmista, syistä naisen uskollisuuteen, vaikka pelkoaan rouva ei tunnusta edes itselleen. Hän peittää sen kiihkeydellään varsin oivallisesti, erityisesti vihalla. Pelkojensakin takia nainen inhoaa ja vihaa epäonnistumista melkein missä tahansa ja pyrkiikin toteuttamaan tehtäviään ja roolejaan täydellisesti. Hän koettaa pitää kiinni näennäisestä asemastaan myös hiomattoman olemuksensa avulla, sillä ei halua kaiken väen silmien edessä näyttää sätkynukelta.

”EI! EI, ISÄNTÄ, ÄLÄ RANKAISE MINUA!” – Bella taikaministeriössä -96.

Bella on nimittäin kasvatettu hyvin pitkälti kuten puhdasveristen sukujen vesat yleensäkin; opettaen heille oman säätynsä ylivertaisuutta. No, Bellatrix sisäisti tämän hyvin, imi silloin ympäristöstään vaikutteita hyvin helposti ja haluaa vahvistaa käsityksiään maailmanjärjestyksestä. Teini-iän iskiessä perheen Bellaan iskostama pelko alkoi kuitenkin karista pois, koska tämä pääsi hetkeksi eroon sen aiheuttajista. Sen sijaan yhä enemmän alaa valtasi entisen neiti Mustan yleensäkin dominoiva luonne, joka on aikain saatossa säilynyt voimakkaana, vaikka muuten nainen onkin muuttunut paljon.

Näyttävyyden tavoittelu ja itsepintaisuus kuuluvat myös siihen osaan naisen persoonassa, joka näkyy seurassa. Häntä ei tunnu vaientavan kuin yksi olento – arvatkaa tuon henkilöllisyys. Kehrääjänkujalla Severus Kalkaroksen luona Bellatrix ei millään meinannut uskoa tämän vakuutteluja lojaalisuudestaan. Luottamisen sijaan Bella ilmaisi epäluulonsa selkeästi ja pysyi etäisenä, yritti vielä keksiä vakuuttavia ja vähemmän vakuuttavia perusteluita kannalleen ja intti joka välissä vastaan. Hänen tapansa onkin usein tarttua oljenkorsiin kantaansa puolustellessa, eikä hän itse havaitse, milloin jutut käyvät jo epäuskottaviksi.

Yllä mainituin tavoin hän toimii seurassa, josta ei pidä mutta jota ei laske viholliseksikaan. Hän puhuu kuin vertaiselleen, mutta ei taivu, kuuntelee mutta ei usko kuulemaansa kovinkaan helposti.
Tällaisissa tilanteissa hänen karkeutensa tulee niin puheessa kuin yleisessä käytöksessä selkeimmin esiin. Vaikka Bella tuntee hyvät tavat ja irvokkaasti hyödyntää niitä muuten (ks. alla), esimerkiksi kuolonsyöjätoveriensa muassa hän usein päätyy pääasiassa hylkäämään kohteliaisuuden. Onhan hän yhä arvostetuin heistä, eikä siis koe matelua tarpeelliseksi. Sitä siis vältetään.

Sen sijaan halveksimassaan porukassa, jota on hyvin paljon juuri naisen ylemmyydentunteen takia, Bella puhuu uhrilleen kuin pikkulapselle, käyttäytyy periaatteessa äärimmäisen huonosti ja alhaisesti, mutta ei suorastaan välttämättä yleisiä käyttäytymissääntöjä rikkoen, ja muistuttelee tavoista muillekin, huolimatta uhrin iästä. Hän kiertelee saalistaan, nälkäisin ilmein tuijottaen ja mielellään aiheuttaa leperteleväisellä puheellaan tuolle entistäkin suuremman henkisen ahdingon. Naisen nautinnollisesta ilmeestä näkee, miten hän suhtautuu vastaaviin tilanteisiin, ja aiemmin kerrotun perusteella myös syy lienee selvä.

Näiden piirteiden takia hän ei taida olla kovin rakastettu persoona edes omassa kuolonsyöjäporukassaan, vaan leuhkiminen saattaa pääasiassa ärsyttää muita.
Nainen tuntuu kuitenkin elävän omassa harhamaailmassaan ja pomottaa muita säälittä, ajattelematta koskaan, että menisi liiallisuuksiin (ellei Isäntä sitä hänelle sano). Onhan hän yhä tärkein, uskollisin kaikista kuolonsyöjistä, kaikkein läheisin Voldemortille!
Bella on hyvin puhelias lähes seurassa kuin seuransa, hanakka tunkemaan oman mielipiteensä joka väliin ja innokas todistamaan uskollisuuttaan. Vain Isännän käsky vaientaa hänet, eikä sekään pitkäksi aikaa, mikäli mainitulle todistamiselle tarjoutuu mahdollisuus.

Bellatrixin toimintaan vaikuttaa kenties eniten hänen taipumuksensa ripustautua voimakkaisiin, vaikutusvaltaisiin ihmisiin. Oma isä ja lordi Voldemort ovat merkittävimpiä esimerkkejä tästä piirteestä. Näitä ihmisiä, ja miksei eläimiäkin, kohtaan Bella osoittaa horjumattoman kiihkeää uskollisuutta ja kiintymystä. Kenties tämän jatkuvan todistamisen tarpeen taustalla on juuri vanhempien taannoinen välinpitämättömyys, ja Lestrange tahtoo kaikin keinoin välttää uuden ”hylätyksi tulemisen” tekemällä itsestään toiselle tarpeellisen. Kenties, mutta mikäli tämä on totta, ei nainen itsekään sitä myönnä. Alempiinsa Bella harvoin kiintyy.

Nainen suhtautuu näihin korkeasti arvostamiinsa henkilöihin raivoisan suojelevasti, eikä salli heistä puhuttavan pahaa. Ei, vaikka syytä kenties olisi. Bella elää tässäkin jonkinlaisessa aivan omassa maailmassaan (puhekielisesti ilmaistuna, myönnän) ja toitottaa mielellään kaikille sitä, kuinka häntä arvostetaan ja pelätään, vakuuttelee kenties itseäänkin siinä samalla. Muita psykopaatille ominaisia piirteitä rouva Lestrangessa lienevät katumuksen, empatian ja syyllisyyden tunteiden vähyys. Tokihan hän matelee Lordin edessä, mutta tämä on taas tuo poikkeuksen vahvistava sääntö. Syyllisyyden Bella on oppinut tukahduttamaan jo kauan, kauan sitten, vakuuttelemalla itselleen toimineensa oikein ja tämä mahdollinen itsesuggestio (ellei luontainen taipumus) toimii hyvin.

Pitkämuistisuus, ja sitä myöten kyvyttömyys antaa anteeksi, kuuluu myös naisen näkyvimpiin luonteenpiirteisiin. Menneisyys saattaa vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuinka Bella suhtautuu tiettyihin ihmisiin. Hän ei tunnu pystyvän vastustamaan tilaisuutta muistuttaa toistakin osapuolta aiemmasta kohtaamisesta – tai siitä, mitä hän on kuullut. Tällöin on luonnollisesti Bellan yleensä mieluisa velvollisuus edistää hommaa jotenkin, ainakin jos siihen liittyy kosto tai muu mukava. Bella tavallaan elää menneisyydessä ja olettaa muidenkin niin tekevän. Nykytilanne on toki olemassa hänenkin maailmassaan, mutta ei kuitenkaan ainoa vaikuttava asia.

Koska Bellatrix ei itse anna anteeksi, ei hän oleta toistenkaan antavan (ja tuskin näin tapahtuisi, kun ottaa huomioon todennäköisimmät syyt, joiden takia rouvaa vihataan). Yksi syy siihen, miksi nainen on niin uskollinen Lordilleen, on juuri hänen tuurinsa. Bella kun on epäonnistumisistaan huolimatta yhä hengissä ja siis omasta mielestään erityisen arvostettu – kuinka armollista! Tällaisen herran palveleminen tuottaa silkkaa onnea ja sille täytyy olla uskollinen jo oman etunsakin takia, ellei sitten satu olemaan itsemurhatyyppiä – mitä Bella ei ole ainakaan kovin näkyvästi.

Bellatrix ei tunnu ikinä kasvaneen aikuiseksi, mikä saattaa tulla jo aiemmin mainituissa piirteissä esille, kaiken näennäisessä yksinkertaisuudessa. Lisäksi nainen puhuu lähes aina suoraan ja totta, ehkä edun vaatiessa toimintaansa puolustellen, mutta ei koskaan salaillen asioitaan, edes vihollisiltaan. Bella on ylpeä ajatuksistaan ja toimistaan, niin kauan kuin niihin ei liity epäonnistumista. Nainen onkin hyvin varomaton käytöksessään, ja periaatteessa voisi väittää häntä myös kykenemättömäksi vastaamaan teoistaan – tosin vain, mikäli haluaa suututtaa hänet. Bellan maailma on pitkälti mustavalkoinen.

Voidaan myös olla montaa mieltä siitä, kuinka paljon Bellatrix harkitsee toimiaan. Hän kun yhä nauttii hurjapäisyydestä, mutta varoo samalla pettymyksen tuottamista Lordille. Muilla elämänaloillaankin Bella saattaa punnita asioita tarkkaan ja hartaasti ennen toimintaa, mutta ehkä hänen ajatuksensa kulkevat aivan omia ratojaan. Oli syy mikä tahansa, pohdintaa ei välttämättä havaitse itse käytöksessä, sillä nainen toimii niin kiihkeästi ja nopeasti pyrkiessään toimimaan ensin ja parhaiten, kuten uskollisimman hänen mielestään kuuluu. Kaikkein jaloimmatkin periaatteet ja toimintasuunnitelmat unohtuvat, kun jonkin loukkauksen takia raivomittari räjähtää punaiselle. Lisäksi Bellan harkitsemattomuuden puolesta puhuu hänen kiinnostuksensa erilaisiin mahdollisuuksiin, mikä ajaa hänet silloin tällöin omituisiin tilanteisiin.

Menneisyys:
”Minun äidilläni ei ollut sydäntä; hän pysyi hengissä pelkkää häijyyttään.”-Sirius Harrylle vuonna -95 kuvaillessaan äitiään.

Druella Rosier oli samaa lajia, mutta Bellatrix oli paljon Mustempi tytär tälle ja Cygnukselle kuin Sirius oli poikana Walburgalle ja Orionille. Itse asiassa liiaksikin…

Mainittu tytär syntyi kesäkuun 1951 puolivälissä, aamutunteina. Kutakuinkin siitä päivästä lähtien kahdentoista vuoden ajan tuo täytti vanhempiensa odotukset loistavasti, ja tekikin melkein mitä tahansa ansaitakseen noiden kitsaasti jakeleman hyväksynnän, mutta joutui pettymään itseensä varsin usein.
Koska hänessä oli Mustien mielestä ainesta kunnon noidaksi, myös odotuksia lastattiin esikoisen niskaan kenties jopa enemmän kuin Narcissan ja Andromedan, nuorempien sisarusten. Tämä tarkoitti myös, että kiitosta sateli harvakseltaan, koska odotuksia oli hankala täyttää. Siksi pikkutyttö tunsi jo varhain itsensä merkityksettömäksi ja ajoittain hyvin onnettomaksi ja itkuiseksi.

Bellatrix-lapsi siis kunnioitti ja pelkäsikin vanhempiaan, joiden kasvatusmenetelmät ankarine häpeä- ja hiukan lievempine kipurangaistuksineen eivät kannustaneet kapinaan. Tytär oppi läksynsä ja omaksui ajatusmaailmansa velvollisuudentuntoisesti jo nuorella iällä, joten alle kouluikäisenä hän osasi myös hävetä kyyneliään ja pelkoaan sekä tunsi ylemmyyttä verensä takia varsin huomattavissa määrin. Nämä tunteet kuitenkin osoittautuivat niin voimakkaiksi, että Bellalta kului vuosikausia opetella hallitsemaan itsensä kunnolla – mikäli hallitsee vieläkään.

Mustat kenties arvostivat lordi Voldemortia ja tämän kannattajia näiden toimintavalmiuden vuoksi. Missään vaiheessa Druella miehineen ei kuitenkaan käskenyt tyttäriään liittymään joukkoon, vaikka eivät he toki olisi hävenneet, mikäli niin kävisi. Kunhan eivät lapset menisi liiallisuuksiin ja heidän itsehillintänsä pitäisi. Eivät vanhemmat myöskään toivoneet näkevänsä ainoatakaan naista niin rajussa, karkeassa, arveluttavassa toiminnassa ja sillä tavoin esillä, sillä Cygnus näki naisen kuuluvan kotiin, kannattamassa puhdasverisyyttä sieltä, lieden äärestä. Naisen tehtävä oli olla tukemassa miestä syrjässä ja opettaa jälkikasvuakin tavoille. (Herra Mustan vaimo Druella kuitenkin oli ilmeisesti Lordin tukijoukossa, mutta ei esiintynyt julkisesti, vaan oli ennemmin ”kannatusjäsen” – liekö kuolonsyöjä edes oikea termi, piirtoakaan nainen ei nimittäin koskaan maininnut omistavansa.)

Vanhemmat eivät olleet kovinkaan herttaisia, joskin myös palkitsivat ja kehuivat etenkin nuorempia lapsiaan, joilta ei tarvinnut vaatia niin paljon (nämä kun eivät nuorempina saaneet muilta niin paljon huomiota, eivätkä ehkä olleet yhtä meneväisiä kuin Bellatrix.) Osin vanhempien luonnon takia sisarukset kehittivät toisiinsa esimerkilliset suhteet: Toista autettiin pulassa ja lohdutettiin tarpeen vaatiessa, ja illat kuluivat yhdessä vanhempien opetuksia toistellen ja sen jälkeen rupatellen. Bella kuitenkin tunsi ajoittain kateutta sisartensa saaman, vähemmän vaativan kohtelun takia.

Bellan tullessa kouluikään, hänet lajiteltiin odotusten mukaan Luihuisen tupaan, mistä tyttö löysi muutaman saman ajatusmaailman jakavan oppilaan ja alkoi viettää aikaa näiden kanssa. Ensi alkuun nämä toiset olivat Bellaa vanhempia ja nauttivat nuoremman puolelta suurta ihailua, mutta kasvaessaan Bellatrix huomasi osaavansa ajatella ihan itse ja jätti koulussa muiden perässä matelun sikseen. Silti vanhempien kavereiden ajatuksilla oli suuri vaikutus tytön käyttäytymiseen ja kehitykseen ja se vaikutti merkittävästi hänen ajatuksiinsa jo tuolloin – ja kenties näidenkin äänet vainoavat häntä edelleen.

Bellatrix oli ja on yhä hyvin määrätietoisen dominoiva luonne, joten hänestä oli hyvin hankalaa alistua vanhempiensa ja myöhemmin opettajiensa tahtoon. Ellei sitten nähnyt syytä kumartaa heitä ja heidän mielipiteitään.
Vanhempiaan hän oli arvostanut pääasiassa näiden vallan takia, jolla he hallitsivat yksinoikeudella lapsiaan. Osa näiden ajatuksista myös kuulosti järkeviltä tytön korvaan – mutta mikä sitten muuttui, kun Bellatrix varttui?

Vastaus kysymykseen on, että kun tytär palasi koulusta kesäksi kotiin, pää luonnollisesti pullollaan nokkelien koulutoveriensa sanomisia, eivät vanhemmat enää näyttäytyneetkään niin hurjina kuin tytön muistikuvissa. Hän oli ystäviltään oppinut uhman jalon taidon ja sen tarpeellisuuden, eikä vanhempien pettymys jäänyt 12-vuotiaalta neidiltä huomaamatta. Se kieltämättä kirvelsi ja kirveltää yhä, mutta Bellatrix päätti, ettei itke perheen perään, kun oli tunnustusta saanut niin harvoin aiemminkaan.

Alkaneesta, joskin yhä vähäisestä, uhmasta huolimatta Bella saavutti kesällä taas nopeasti vanhempiensa luottamuksen, kiitos määrätietoisen, tunnustusta tavoittelevan toimintatapansa. Hänen korvissaan kuitenkin soivat yhä vanhempien torut, ja tytön mielessä alkoi itää katkeria ajatuksia vielä enemmän hänen havaitessaan, että Druella ja Cygnus pitivät itseään armollisina ja antoivat tytölle mielestään uuden mahdollisuuden silkkaa hyvyyttään. Bellatrixin aiemminkin hankaluuksia tuottanut tulisuus yltyi entisestään, ja hänen oli yhä hankalampi alistua aiempaan tapaansa. Muutamana seuraavana kesänä Bella kapinoikin jo vanhempiaan vastaan lähes kaikin keksiminsä tavoin, välittämättä siitä, mitä olisi muissa olosuhteissa tehnyt ja mikä oli enää järkevääkään: tärkeintä oli lupausten rikkominen, ärsyttäminen, kosto osakseen koituneesta ylenkatseesta. Hän käyttäytyi hyvin pentumaisesti. Tänä ajanjaksona myös sisaret saapuivat Tylypahkan kouluun ja huomatessaan, millaisessa seurassa ja miten vastenmielisesti, ajattelemattoman ilkeästi isosisko käyttäytyi, heidän välinsä Bellaan viilenivät huomattavasti. Neiti oli jo muutenkin alkanut kohdella nuorempiaan aiempaa kurjemmin, eikä kaikkea näiden mielestä tarvinnut antaa anteeksi – etenkään sen jälkeen, kun vanhemmat liittyivät pienimuotoiseen sotaan esikoisen kapinointia ja teini-ikää vastaan. He kun saivat aikuisista huomattavan edun puolelleen.

Bella omaksui nopeasti pikkupomon roolin koulussakin ollessaan. Pian hän oli se, joka sanoi mitä milloinkin tehtiin ja miten. Hän sai näin ensikosketuksensa valtaan, jota hänen vanhempansa olivat siihen saakka yksinoikeudella hallinneet hänen elämässään. Ja Bella piti siitä, piti todellakin. Hän tunsi entistäkin suurempaa vihaa perhettään kohtaan, sillä nämä olivat epäoikeudenmukaisesti evänneet häneltä tämän tuntemuksen ja korvanneet sen tuskalla – siskotkin, Bella ajatteli tuolloin, siskotkaan eivät olleet auttaneet häntä, ja he hylkäsivät hänet nyt. Neito olisi nimittäin juuri tuolloin kaikkein kipeimmin kaivannut edes pientä huumorinpilkahdusta ja lämpöä suvunkin osalta, mutta toimillaan sai muut pääasiassa paheksumaan itseään. Bella vietti paljon aikaa ihan yksikseen ja hänen yhä oudommiksi kehittyvät ajatuksensa vain voimistuvat.

Bellatrixin suhde kotiväkeen ei kuitenkaan loppujen lopuksi jäänyt aivan näin tulehtuneeseen tilaan, sillä kuudennen kouluvuotensa keväällä Mustien esikoistytär osoitti talttumisen merkkejä. Vaikka merkit eivät loppujen lopuksi oikeastaan pitäneet paikkaansa, oli perhe kyllästynyt velhoseurapiirien iänikuiseen arvuutteluun perheriidan lopullisesta voittajasta, kyllästynyt yleiseen juoruiluun. Oli siis kaikkien edun mukaista sopia, päätettiin.
Niihin aikoihin Bella, joka oli muuttunut hälyttävästi kouluvuosiensa aikana ja yhä karkeampaan suuntaan ja mitä ilmeisimmin pysyvästi, kulki ilmiselvien pimeän velhojen seurassa ja vain nauroi päin isänsä kasvoja tuon huomautellessa vaimeasti sopivaisuussäännöistä.

Bellatrix kuitenkin palasi. Miksi, sen tietää tarkasti vain hän itse ja hänen sisarensa saattavat arvailla. Oletettavasti asiaan liittyi halu kauhistuttaa perhettä vielä lisää. Ehkä mahdollisuus vanhempien hyväksyntään yhä merkitsi naisenalulle riittävän paljon, jotta hän vihastaan huolimatta muisti perhettään.
Silloin Bellatrix ilmoitti, että hän on tehnyt päätöksen: heti valmistuttuaan koulusta uskollisen kuolonsyöjän ura kutsuisi. Tähän valintaan häntä kehotti mielikuva siitä, mitä hän ajatteli perheen toivoneen silloin, kun se vielä oli väleissä hänen kanssaan (vaikka niin ei ehkä ollutkaan) eikä hän ollut ymmärtänyt asioista käytännössä mitään. Lisäksi hän oli kuullut koulutoveriltaan Rodolphus Lestrangelta ohimennen maininnan Voldemortin joukoista. Rodolphuksen puolelta se luultavasti oli vain lipsahdus eikä hän, huolimatta taipumuksestaan ja perheensä taipumuksesta pimeyden voimiin, vielä vakavasti harkinnut liittymistä Lordin rivehin. Koska Bellatrix on kuitenkin aina halunnut näyttää ihmisille, miten kova luu onkaan, sanat jäivät elämään tämän mieleen vielä pitkäksi aikaa. Koska riita perheen kanssa ei vuosien kuluessa ollut ottanut asettuakseen, Bellatrix keskittyi myös kuolonsyöjiin perehtymiseen ja pimeyden taikojen entistä ahkerampaan harjoittamiseen syvemmin kuin koskaan ennen. Hänen mielensä, joka jo aiemmin oli alkanut kasvaa kieroon, löysi toiminnasta yllättävää lohtua ja mahdollisuuksia. Pikkuhiljaa ajatuksesta tuli niin tärkeä, että Lordi tuntui… kodilta, ei sille muuta sanaa ollut.

Bella näki päätöksessä jo silloin irvokasta, tuskallista kauneutta: Jos kerran häntä ei enää luettu perheenjäseneksi, oli hupsua täyttää näiden toiveita. Niin hupsua, että se kannatti. Bellan puhuessa päätöksestään kotona, hänen sisarensa Cissy ja Meda ymmärsivät, mitä toinen tarkoitti, vaikka ei sanonutkaan sitä suoraan. Siskot, joiden oli vähemmän ankaran lapsuudenkohtelun takia helpompi antaa anteeksi, suostuttelivat Druellan ja Cygnuksen hautaamaan sotakirveet, hyväksymään asianlaidan ja jättämään Bellan sukupuuhun ja unohtamaan. Tämä tapahtui kaikessa hiljaisuudessa, Bellan tietämättä, eikä kukaan ole varma siskojen motiiveista – sillä mitä todennäköisimmin heidänkin elämässään oli omia murheita ja aiheita katkeruuteen.

Päästessään koulusta vuonna 1968, Bellatrix liittyikin käytännössä suoraan Voldemortin riveihin, täynnä intoa uuden mahdollisuuden johdosta: hänestä tulisi vielä tärkeä, pahus vieköön tulisi, vaikka oli kuinka heiveröinen. Heiveröinen, koska oli nainen! Sittenpähän näkisivät, sittenpä tuntisivat, millainen Bellan lapsuus oli ollut. Hän tunsi olevansa erityinen ja sanoi kiihkeästi, että pääsisi vihdoin ”oikean perheensä” luokse.
Herra ja rouva Musta muistivat nuorempien tyttöjensä kehotukset ja huokasivat alistuneesti nähdessään, miten asiat vaikuttivat päättyneen. Andromeda alkoi kaiketi tuossa vaiheessa etääntyä perheestä entistä enemmän, ellei jo aiemmin. Hän ei tainnut pitää siitä, mikä Bellasta oli tullut.

Asianomainen neito oli oitis liityttyään suunnannut kaiken tarmonsa Lordin, isänsä, Isäntänsä, käskyjen toteuttamiselle. Vaikka hän uutena tulokkaana ei heti päässytkään suorittamaan tärkeitä tehtäviä ja vastaanotti käskynsäkin itsensä Isännän sijaan pääasiassa tuon kannattajilta, Bella päätti vielä entistä vakaammin omistautua uralleen. Mikäs sen kiinnostavampaa kuin jokin, mitä ei heti saa? Mikäs sen mukavampaa kuin mahdollisuus – oikea mahdollisuus - huikeaan arvostukseen? Hän näki kuolonsyöjien toimissa oikeudentajua ja samaa katkeruutta, joka oli hänelle itselleen tullut niin tutuksi. Bella onnistui jo kauan ennen Isännän lähipiiriin pääsyä unelmoimaan korkeasta asemasta niin kauan, että sekoitti sen ja todellisuuden erittäin lahjakkaasti keskenään.

Noihin aikoihin nainen sai kuulla, että myös vanha tuttu, Rodolphus, oli liittynyt kuolonsyöjiin. Syystä tai toisesta kaksikko alkoi vähitellen viettää enemmän aikaa keskenään. He sattuivat suorittamaan samoja tehtäviä ja Rodo myös teki, kuten Bella käski, eikä itsekään ollut täysi ääliö…
Koska ei tiennyt vanhempiensa (tai Lestrangen vanhempien) suunnitelmista, Bella myös salli Rodolfon hiljalleen tutustua häneen paremmin kuin vain työkaverin olisi sallinut – yksi hänen virheistään, kuten nainen muistuttaa Rodolphukselle vähän väliä.

Tutustuminen johti lopulta avioliittoon, osin Lestrangen vanhempien toiveesta, osin Bellan kaipuusta takaisin vauraisiin oloihin, osin hänen mieltymyksestään Rodon sukunimeen ja osin kenties jonkinlaisesta kieroutuneesta välittämisestä, joka parin välillä yhä vielä (osittain) vallitsee. Kukaan ei sano Bellatrixille ei. Ei sanonut sitten hänen 16-vuotispäivänsä edes leikillään.
Eikä Bella sano ei, ellei hänellä ole hyvää syytä siihen.

Kaksikko toimi nopeammin kuin olisi voinut olettaa: vuonna 1971 Bellastakin tuli Lestrange, elokuun kahdeksantena päivänä. Yllä mainittujen syiden lisäksi Bellatrix koki tämän järjestelyn työnkin kannalta käteväksi, vaikka Rodon ja hänen välillä ei suoranaista rakkautta ollutkaan. Kyseessä oli ennemminkin juuri se molemminpuolinen hyöty. Bellan todellinen palvonnan kohde kun oli edelleen Lordi, mutta siitä aiheesta hän ei suvaitse muiden puhuvan.

Vuoden 1981 Bella, Rodolfus ja Rabastan Lestrange sekä näiden muassa Barty Crouch Jr. päätyivät velhovankila Azkabaniin. Syynä, että nämä olivat etsineet yllättäen kadonnutta Voldemortia ja kiduttaneet Longbottomin pariskunnan järjiltään. Tästä saatiin luultavimmin kiittää suurelta osin juuri Bellaa ja hänen kiihkomielistä uskollisuuttaan, siinä missä Crouuch liittyi mukaan vastentahtoisesti ja vasta olosuhteiden pakosta, säilyäkseen järjissään, kertoi olevansa kuolonsyöjä.

Naisesta oli tuona päivänä tuntunut kammottavasti siltä, että taivas putoaa niskaan, kun mahdoton tapahtui ja Pyhä Lordi Voldemort vaikutti kuolleen. Koska kuitenkaan mikään niin ihanteellinen ja päättäväinen olento ei hänestä voinut kadota lopullisesti, epätoivoinen Bella lähti auroreiden perään ja toivoi hurjasti löytävänsä vihjeitä siitä, mitä tehdä nyt ja kuinka palauttaa eilinen järjestys. Hänen keinonsa selvitä kauheasta järkytyksestä oli kieltää tapahtunut, ja hän vakuuttuikin saman tien siitä, että teki oikein ja kaikki palautuisi taas entiselleen. Seurauksena kuitenkin oli vain reissu sinne vankilaan, jossa Bellan maailma muuttui jälleen mustavalkoisemmaksi ja vihaisemmaksi, epätoivoisemmaksi, ainoa merkitys joka Bellan elämällä oli, oli poissa… kiitos ankeuttajien vaikutuksen. Mikäli Bellan elämässä oli ollut muitakin tunteita kuin tänä päivänä tai muita ihailtuja kuin Lordi, ne pääosin katosivat vankilassa. Naisen toivo Lordin pikaisesta palaamisesta kuitenkin kuoli ennen pitkää, mutta varmuus tekojen oikeellisuudesta ja Lordin palkinnosta ei hälvennyt: Bella vetäytyi niin omaan, kuvitteelliseen maailmaansa, jota oli kehitellyt jo aiemmin, että hän selviytyi. Koska oli mielestään tehnyt oikein ja koska isäntä oli ollut hänelle hyvä ja näyttänyt naiselle lukuisia mahdollisuuksia, Bellan uskollisuus ei kärsinyt eikä mielipide Lordista muuttunut.

Hahmohakemuksessa esitetyt lainaukset ovat, luonnollisesti, J.K. Rowlingin ja Jaana-Kapari-Jatan käsialaa eivätkä omia keksintöjäni. Ettäs tiedätte. :b

”Pimeyden lordi nousee jälleen! Heitä vain meidät Azkabaniin, me odotamme! Hän nousee jälleen ja noutaa meidät ja palkitsee meidät suuremmin kuin muut tukijansa!" - Bella oikeudenkäyntinsä lopussa.

Nainen uppoutui kuvitelmiinsa vuosien saatossa niin syvälle, että kehitteli Lordillekin kaikessa hiljaisuudessa aivan uuden persoonan, joka vain voimisti hänen palvontansa kiihkeyttä. Hän näki Lordin epäilyttävimmissäkin toimissa suoranaista pyhyyttä eikä suvainnut vankilassakaan kenenkään väittää vastaan. Bella kenties unohti todellisuuden, mutta hänestä siitä ei seurannut mitään huonoa – nainen ei tosin koskaan ääneen myöntänyt näin käyneen.

(Jos oletetaan, että Bellatrixilla olisi poika, tuo The Next Generationin Darren Lestrange, esittelyn mukaan mokoma syntyy vuonna 1991 Rodolle ja Bellalle, mutta viedään pois äidin vaarallisuuden takia. Samainen pelaaja väittää Bellan vastustaneen lapsen viemistä viimeiseen asti.
Minun Bellani kohdalla tämä on mahdollista, mikäli nainen kaipaa kiusattavaa tai haluaa opettaa lapsen uskollisen kuolonsyöjän tavoille, mutta todennäköisemmin nainen ei kaivannut muistutuksia elämästä, jossa ei ole Lordia – vain pelkkä vähäpätöinen Rodolphus.)

Suhteet, jotka muuten kenties jäisivät tarkemmin erittelemättä:
Rodolphus Lestrange on Bellan aviomies, ollut jo vuodesta 1971. Suhde on kuitenkin naisen omasta mielestä ennemminkin hyötyavioliitto ja työnkin kannalta oli aikoinaan järkevä ratkaisu. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, ettei Bella välittäisi miehestään, päinvastoin: hänen tärkeysjärjestyksensä on seuraava: Lordi Voldemort, Lordi Voldemort, Lordi Voldemort. Seuraavaksi tulee Bella itse ja sitten Rodolphus. Tämä ei ehkä kuitenkaan kerro suhteen syvyydestä paljoakaan hyvää, koska muut eivät juuri merkkaa naiselle mitään, mutta kertoo kuitenkin, että Bella näkee Rodon tarpeellisena ja huolehtiikin tästä ehtiessään enemmän kuin muista. Kun nelikko matkasi Azkabaniin, Bella tosin oppi halveksimaan miestään hiukan aiempaa enemmän. Tämä nimittäin vain istui oikeudenkäynnissä hiljaa, ja Bella oli ainoa, joka sai mesota uskollisuuttaan julki. Nainen siis epäilee, kuinka tosissaan hänen miehensä oli/on touhussa mukana.
Itse vankilassa ei Bellalla kuitenkaan ollut juuri muuta seuraa, joten hän ei täysin vieraantunut Rodosta, vaikka tätä sättikin.
Avioliitostaan Bella sanoo, että se on yksi hänen virheistään, mikä johtunee pääasiassa siitä, ettei hän ole talouden ainoa päättäjä (joskin vaikutusvaltaisin – mies, joka ei ole yhtä kiihkeä kuolonsyöjä, saa totella vaimoaan enemmän kuin vaimon täytyy totella miestään) ja rakkaus puuttuu liitosta, eikä Rodo ole Lordi.

Sirius Musta on Bellan serkku, jonka vapaaksi pääsystä nainen on katkera, koska ei näe minkään oikeuttaneen hänen pääsyään pakoon. Sirius oli jo lapsena kovin erilainen, kuin Bella, joten kaksikko ei ole ikinä ollut hyviä ystäviä keskenään. (eihän?) Bellasta hänen oikeutensa/velvollisuutensa on verenpetturiserkun poistaminen.
Bella ei hyväksy Siriuksen mielipiteitä eikä toimintaa ja kokee hänen Azkabanin-pakonsa henkilökohtaisena louukkauksena - eihän serkku sitä ansainnut, pettturiltakin vaikutti. *

Rabastan Lestrange on Bellan miehen veli, eli lanko, joka ei tunnu oikein arvostavan naista. Bella on mielestään tuota paljon korkea-arvoisempi, ja vaikkei pidäkään toisen mielipiteestä, kokee olevansa oikeutettu toisen käskyttämiseen. Sanoi Rodo mitä tahansa. *

Oljo on Walburga Mustan kotitonttu. Bella inhoaa saastaisia tonttuja, mutta koska jo lapsuudessaan oppi, kuinka hyödyllisiä ne voivat olla, hän on pyrkinyt kohtelemaan niitä suht. ystävällisesti (= lässyttänee, mutta ei ilkeile niin paljon kuin ihmisille, jotka tästä kohtelusta saavat nauttia.) Siksi Bellan ei ole mahdotonta saada Oljoa, jota ei olla aikoihin kohdeltu hyvin, puolelleen vuonna 1996.
"Oljo kuuluu Mustille, Oljo kuuluu Bellatrix-neidille, Oljo tahtoo uuden emäntänsä!" - Oljo 1996. Hän osoittaa Bellatrixin ymmärtäneen, kuinka arvokasta palvelusväen suosio voi olla.

Andromeda & Nymfadora Tonks: Andromeda (”Meda”) on aina ollut hyvin erilainen kuin Bellatrix, mistä johtuen siskokset eivät olleet niin läheisiä, kuin Bella ja Narcissa. Heidän välinsä olivat parhaimmillaan kummankin ollessa reilusti alle kouluikäisiä, ja silloinkin pääasiassa olosuhteiden pakosta. Medan naidessa jästimiehen, Ted Tonksin, Bella katkaisi välinsä tähän lopullisesti ja kielsi sisaren olemassaolon. Nymfadoraa Bella ei ole ikinä myöntänyt sukulaisekseen, ja halveksii tätä aivan kuten tavallistakin puoliveristä. Tosin, koska tietää Nymfadoran olemassaolosta, on Bella kuitenkin sitä mieltä, että siskontytön murhaaminen on hänen oikeutensa ja velvollisuutensakin.

Narcissa Malfoy on Bellan siskoista parempi ja yhä läheisempi, ja vapauduttuaan Azkabanista he pitävätkin yhteyttä. Myöhemmin Bella myös asuu sisarensa katon alla. Bella on kuitenkin sitä mieltä, että siskosta puuttuu se tietty tarmokkuus, ja nuoruuden perheriitojen tähden suhde on pitkälti teeskentelyä. Tuskin kumpikaan on vielä todella antanut anteeksi.

Lucius Malfoy on sisaren selkärangaton aviomies, joka ei Bellasta ole ollenkaan tosissaan kuolonsyöjä. Nainen ei pidä hänestä sen suuremmin ja ihmetteleekin Cissyn valintaa, mutta sukulaisuus kuitenkin estää häntä puhumasta ihan mitä tahansa kyseisestä herrasta. Bella komentelee tätäkin ja kokee olevansa ylempänä.

Albus Dumbledoreen Bella suhtautuu pääasiassa epäuskoisen halveksien. Eihän kukaan ole pimeän lordia mahtavampi.

Barty Crouch Jr. vakuuttaa aluksi Bellan lähinnä omasta uskollisuudestaan. Nainen mietti pojankoltiaisen kohdatessaan, että siinä taisi yhtä lailla olla oma nahka pelastettavana, mutta että Crouchissa olisi kenties havaittavissa myös yllättävää samankaltaisuutta.
Toimillaan vale-Vauhkomielenä Barty saa Bellan tuntemaan mustasukkaisuutta Lordistaan, mutta ei kai auta... on hänenkin tunnustettava nerokkuus, kun sen näkee. Vaikka paneekin kovasti ja pitkään hanttiin, ettei näkisi sitä. *

Hahmojen pelaajilla on oikeus valittaa kirjoitelmistani. Pyritään kuitenkin löytämään edes jossakin määrin yhteinen sävel tapahtumien ja kenties tunteidenkin suhteen - vaikka jokainen hahmo on omanlaisensa, olisi hyvä, jos kerrotut asiat ja reaktiot sopisivat yhteen. :--)

Pelinäyte:
Azkabanin varmaakin varmemmin vartioitu velhovankila kohosi saarellaan, keskellä Pohjanmerta, aivan yhtä synkkänä rakennuksena kuin jo kolmentoista vuoden ajan. Vai sittenkin kahdentoista? Kuinka kauan oli kulunut siitä, kun Bellatrix Lestrange oli viimeksi saanut hengittää Lontoon likaista kaupunki-ilmaa? Hän ei enää muistanut. Liian kauan, se oli ainoa vastaus, joka hänellä oli antaa.

Sinä aikana vangit eivät olleet kuulleet juuri mitään ulkomaailmasta. Ainoa asia, joka toi vaihtelua noiden kivisten seinien ja rautaristikkoikkunoiden takana lymyävien vankien elämään, oli satunnaisen uuden asukkaan saapuminen naapurikoppiin. Pinnistäessään muistiaan, Bellatrix kuvitteli muistavansa päivän, jona hänen ah niin armas serkkunsa Sirius Musta oli saapunut. Eikä hän ollut nähnyt tätäkään kuin vain ohikiitävän hetken, kun serkku kiidätettiin omaan erikoisselliinsä… sielläpä pysyisi, oli Bella ajatellut, sielläpä pysyisi ja mätänisi sinne, kuten hänkin! Bellatrix ei voinut ymmärtää eikä hyväksyä petturuutta, ja juuri petturiksi Sirius oli osoittautunut.
Ei tosin sillä, että nainen olisi tätä ennenkään kovin korkealle arvostanut tai tämän ajatuksia käsittänyt.

Nyt oli kuitenkin ilmeisesti jonkinlainen tilanne päällä, ankeuttajat vaikuttivat levottomilta ja kulkivat käytävillä huomattavasti enemmän kuin tavallisesti. Musta oli kuulemma karannut, niin oli taikaministeri puhunut rampatessaan tarkastamaan paikkoja. (Taikaministeri – hah! Cornelius Toffee, pehmeänä kuin vanha juusto, ei ansainnut niin korkeaa asemaa.) Bellatrix, vaikka oli jo Mustan saapuessa joutunut kiristelemään hampaitaan ja meuhkaamaan, saattoi nyt vain haaveilla olevansa itse seuraava vapauteen pääsijä. Mutta vielä hänen oli odotettava… kunhan Pimeän Lordi vain saisi mahdollisuuden, hän vapauttaisi uskollisimman, kiihkeimmän palvelijansa oitis, samoin nuo muutamat muut, jotka yhdessä Bellan kanssa taannoin etsivät Lordia. Kyllä, se oli varmaa… Vapauteen he vielä pääsisivät, kostamaan ja reuhkaamaan entistä pahemmin.

Mutta miksei Lordista ollut vielä kuulunut mitään? Kyllä Bellatrix oli jo pitkään tiennyt olevansa Hänen uskollisin palvelijansa ja oli tuosta arvonimestä Ylpeä isolla Y:lllä, mutta että ainoa, joka Häntä etsisi? Ei käynyt kieltäminen, hän oli pettynyt. Ei vain itsensä takia, vaan koko maailman! Koko maailman, joka vielä odotti puhdistumistaan!
Bella oli toivonut jo yli kymmenen vuotta, siitä asti, kun saapui tähän selliin, toivonut niin kovin Lordin paluuta. Se oli ollut vaikeaa, kauhean vaikeaa ankeuttajien läsnä ollessa, mutta uskostaan nainen ei ollut luopunut. Kaikki kuvitelmat tulevaisuudesta, jopa varmuus sellaisen olemassaolosta, ne sen sijaan olivat kadonneet jo aikaa sitten. Bella eli nykyään vain puoliksi, oman mielensä sisällä pienessä tilassa hänen todellinen minänsä oli enemmän vankina, kuin tämä ruumis sellissä, jossa hän asui.

Toffee oli puhunut jotakin Lordista, Bella muisteli… mutta täällä ajatuksia oli aivan liian vaikeaa pitää kasassa niin kauan, että ne ehti ajatella loppuun. Mihin hän oli jäänyt? Sirius Mustako kuolonsyöjä, sitähän ne saastaiset väittivät! Harhaiset hullut, Bellatrixin teki mieli kirkua – jälleen kerran – kun hän sai karanneen ajatuksensa käärmeenhännästä kiinni. Mutta eihän hän ollut meuhkannut pitkään aikaan, kaikki voimat tuntuivat hupenevan Lordin muisteluun. Bella jaksoi hengittää ja ajoittain huutaakin, mutta oli jo pitkään epäillyt sen kannattavuutta. Jospa Lordi, niin epätodennäköistä kuin se olikin, olisi kuollut? Mutta ei, mahdotonta, olihan Lordi sentään kaikista maailman velhoista mahtavin, ja usein maininnut jotakin kuolemattomuuteen tähtäävästä salaperäisestä suunnitelmastaan.
Mutta jos siltikin? Olisi ollut niin paljon helpompaa vain antaa lohduttomuuden ja katkeruuden mainingin pyyhkäistä viimeisen kerran ylitseen ja viedä mukanaan, antaa sen kantaa hänet, Bellatrix, Lordinsa luo… mutta samalla hän olisi pettänyt Lordin, luovuttanut kesken. Jostakin nainen sai voimia niin paljon, että jaksoi nousta kylmältä kivilattialta ja jatkaa uran kuluttamista siihen. Lordi palkitsisi hänet ylitse muiden. Vaikka sitä samaa ajatustahan Bella oli hokenut jo kaksitoista vuotta. Ajatukset ne vain kiersivät kehää, johtamatta mihinkään, kuten siihenkin asti. Aivan niin, eihän mikään ollut vielä muuttunut. Hän oli vain kuvitellut ankeuttajien levottomuuden… niitä ei enää näkynyt, jos koskaan olivat käytävillä olleetkaan.

Lordin oli pakko olla totta, oli pakko nousta pian uudestaan. Bellatrix oli uskollinen, mutta hänelläkin oli heikot hetkensä… tällaiset hetkensä. Lordi oli tehnyt kaiken oikein, Bella oli tehnyt oikein niin kauan kun oli Lordia palvellut. Kun vain muuta inttävät äänet olisivat jättäneet hänet rauhaan.