Ei aivan ruusuilla tanssimista

(Mukaan Jennifer Brown! Otsikko on vähän tyhmä. Päivämääränä voisi olla 3.12.1994, sopiiko? Se on lauantai.)

Neville kiiruhti käytävällä kohti Rohkelikon oleskeluhuonetta. Hän oli ollut kirjastossa tekemässä taikahistorian kotitehtävää, koska hän oli hukannut oman oppikirjansa. Kirjastosta oli onneksi löytynyt kopio samasta kirjasta ja tehtävä tuli tehtyä, ainakin jotenkuten. Kello alkoi lähennellä yhdeksää ja Neville tiesi, ettei Voro pitäisi läksyjen tekoa riittävän hyvänä syynä maleksia käytävällä. Ei edes sitä että oli viikonloppu. Neville oli hieman hengästynyt päästessään Rohkelikon tuvan oviaukolle. Hän oli viimeiset metrit hokenut päässään tunnussanaa, ja pääsikin tällä kertaa sisään ongelmitta.

Neville astui sisään oleskeluhuoneeseen, joka oli vielä melko täynnä ihmisiä. Hän oli päättänyt, että olisi aika hankkia pari joulutanssiaisiin. Nevillen isoäiti oli tehnyt varsin selväksi, että Nevillellä olisi parasta olla pari tanssiaisissa. Neville oli jo kysynyt muutamalta tytöltä, ja heillä oli kaikilla jo pari. Neville tosin epäili, että he eivät halunneet tanssia hänen kanssaan, mutta yritti olla lannistumatta. Hän pelkäsi paljon enemmän isoäitiään kuin sitä, että tulisi torjutuksi. Neville vilkaisi ympärilleen ja istahti vapaaseen nojatuoliin ikätovereidensa seuraksi. Hän ei varsinaisesti osallistunut keskusteluun huispauksesta, vaan tuijotteli hajamielisesti ympärilleen, miettien tanssiaisia. Hän aikoi seuraavaksi pyytää parikseen Jennifer Brownia, Lavenderin kaksoissiskoa, joka tällä hetkellä istui monen ihmisen seurueessa. Neville ei halunnut, eikä uskaltanut lähestyä Jenniferiä kun ympärillä oli muita. Neville toivoi, että saisi tänä iltana tilaisuuden kysyä Jenniferiltä, mutta ei pitänyt mahdollisuutta liian suurena.

Nevillen ajatukset katkesivat toisinaan, kun joku kysyi "Eikö niin, Neville?" ja hänen täytyi nyökätä ja mumista jotain myöntävää, tietämättä oikein lainkaan mistä oli kyse. Ihmiset Nevillen ympäriltä alkoivat valua makuusaleihin. Neville sanoi jäävänsä vielä hetkeksi, koska ei ollut väsynyt, ja huomasi onnekseen, ettei Jenniferinkään seurassa ollut enää kuin muutama tyttö. Neville päätti, ettei ottaisi sitä riskiä, että Jennifer lähtisi seuraavana nukkumaan. Hän nousi, ja lähti pujottelemaan nojatuolien seassa kohti Jenniferiä. Kun hän oli kuuloetäisyydellä, hän sanoi: "Jennifer?" ja huomasi, miten sydän alkoi lyödä nopeampaa ja olo oli sellainen, että mitä tahansa seuraavaksi sanoisi, se olisi pelkkää puuroa.

(Sopii kyllä! )

Viimeiset kaksi tuntia Jennifer oli istunut ystäviensä kanssa saman pöydän ympärillä jutellen kaikesta ja läksyjä tehden. Oikeastaan Jennifer oli yrittänyt päästä omaan seuraansa, pois tämän tietyn seurueen luota, koska ilmapiiri siinä oli todella kireä päivällä tapahtuneen myötä. Ja kaikki syyttivät joko Marisolia tai Jenniferiä. Oikeastaan vain Giselle oli samaa mieltä Jenniferin kanssa, mikä sai jopa Gisellen pelkäämään itsensä puolesta. Yleensä niin ei käynyt, koska Jenniferille ei koskaan tapahdu mitään. Ei koskaan. Hän vain menee virran mukana, kuten yleensäkin. Ainahan hän on mennyt virran mukana, mutta ilmeisesti virta kääntyi vastaan. Kuten Jennifer itselleen yritti uskotella. Ei se ole minun syyni, Jennifer ajatteli miljoonatta kertaa katse numerologian aineessa, joka varmasti syttyisi palamaan ihan vain pelkästä Jenniferin katseesta. Niin kauan oli hän sitä tuijottanut. Jennifer piti itseään tälläisina hetkinä ulkopuolisena, jonka mielellään teki. Hän ei halunnut tulla luetuksi Marisolin armolliseen hoviin. Jenniferin kokemuksella siitä ei koskaan sitten pääsisi eroon. Nyt hän mielellään olisi ollut se hyljitty henkilö, jota kukaan ei tuntenut. Myös ihan vain toinen seura kelpasi, joten kuka tahansa... haloo, joku? Jenniferiä alkoi huvittaa koko tilanne. Ei hän voinut sille mitään, että Marisolin ihastus olisi tullut pyytämään häntä tanssiaisiin lounaalla. Ei se ollut Jenniferin vika. Mutta muut ajattelivat niin hovin kuningattaren Marisolin mukaan. Jennifer olisi vain voinut hyväksyä pyynnön, ihan vain Marisolin kiusaksi, mutta antoi asian olla. Marisol varmasti kuristaisi hänet, jos Jennifer olisi tosissaan niin tehnyt. Sitä paitsi, hän voisi jättää koko tanssiaisjupakan väliin ja viettää joululoman kotona. Lavenderin kanssa juteltuaan, hän ei ollut oikein varma. Lavender oli ainakin menossa kotiin jouluksi ja oli vaatinut aamulla, että Jennifer tulisi myös kotiin. Sophia ja Christiankin olivat menossa kotiin jouluksi, joten onnellinen joulu riippuisi vain Jenniferistä. Vaikka tuo oli jo jopa Jenniferin mielessä liioiteltua.

"Jennifer, mitä kirjoitit siihen juuri?" Marisol kysyi keskustelusävyyn ja se sai Jenniferin kohottamaan katseensa aineesta. Hän pysäytti kirjoittamisen ja nieleskeli hetken. Pois juokseminen on taas yksi niistä vaihtoehdoista joita hän mietti. Nyt hän nukkuisi vaikka Murjottavan Myrtin kanssa ja hänestä tulisi Murjottava Myrtti kopio numero yksi. Mahtavaa. "Eihwaz", Jennifer totesi ja laski katseensa takaisin aineeseen. Olisi kai rikollista tehdä niin, muuttaa nyt vessaan asumaan. Ihme kyllä, tuostakin aiheesta on puhuttu moneen kertaan, kuten myös siitä oliko hovin sopivaa käyttää Tue Cedric Diggory / Potter haisee -merkkejä. Jennifer ei koskaan ottanut sellaista, koska on pariin otteeseen puhunut Harryn kanssa - tai no ei virallisesti, mutta jotenkin kuitenkin. Pari kertaa yrttitiedon tunnilla. Kai sekin lasketaan? "Ai, kiitti", Marisol sanoi ja liikuskeli vaivaantuneena tuolillaan. Hän ei ollut alunperinkään vihainen Jenniferille, mutta se oli pakko tehdä, niin Marisol ajatteli. Se oli salaista tietoa, eikä kertoisi siitä kenellekään. "Ole hyvä", Jen mutisi hiljaa ja yritti keskittyä aineeseen. Professori oli vaatinut siitä superpitkän, joten ei mikään ihme että Jennifer keskittyi siihen. Muihin läkysihin oli yö ja sunnuntai vielä aikaa. Mutta nyt numerologia oli tärkein aine pituutensa vuoksi. "Pitäisikö minun käyttää hiuksia nutturalla vai ei?" Felicity kysyi teatraalisesti ja heilutteli hiuksiaan ylhäällä ja alhaalla. Tietenkin koko hovi kiinnitti siihen huomiota, jottei olisi niin kiusallista hiljaisuutta. Jennifer ei tuntenut oloaan kiusaantuneeksi, vaan pikemminkin ärsyyntyneeksi ja tylsistyneeksi. Tästä illasta oli positiivisuus kaukana, mikä on todella ärsyttävää Jenin mielestä. Illalla pitäisi aina olla hauskaa, kuten pari viiikkoa sitten Gisellen kanssa. Jennifer oli ottanut koko asustekokoelmansa mukaan ja he sovittelivat koruja ja hattuja peilin edessä makuusalin yhdessä nurkassa naureskellen koko lauantain.

Kun muut alkoivat puhumaan Felicityn hiuksista, joka oli todella onneton yritys ja puheenaihe, Giselle, Samantha ja Denise nousivat ylös keräten samalla tavaransa. "Me menemme nukkumaan, öitä", Giselle sanoi ja he kävelivät tyttöjen makuusaleihin johtaviin portaisiin, kadoten pian ovesta. Seuraavaksi lähti Annie ja Mary Jane. Kaikki vain toivottivat hyvän yön toivotukset kireällä ja muodollisella sävyllä. Kuin Jennifer tai Marisol muka hyökkäisivät toistensa kimppuun. Estelle ja Ebony lähtivät viimeisenä, jonka jälkeen vain Marisol ja Felicity jäivät Jenniferin kanssa istumaan pöytään tekemään läksyjä. Ei ainakaan kovin kauaa he niitä tehneet, koska hekin alkoivat jo tehdä lähtöä. "Jennifer?" Hän ei aluksi tunnistanut ääntä, mutta sitten kun Jen nosti katseensa, hän huomasi että samalla vuosiluokalla oleva poika Neville Longbottom oli tullut hänen luokseen ja näytti hyvinkin hermostuneelta. Vuosien jälkeen kaikki tiesivät, että Neville oli puhdasveriseksi velhoksi hyvin onnettomuusaltis ja onneton joinain aikoina. Mutta ainakin Jenniferin mielestä hän oli hyvin mukava - kunhan pääsisi vain yli matalasta itsevarmuudestaan ja kasvattaisi sitä hiukan. Niin oli hyvin kiltti Ebony kerran sanonut loitsutuntien jälkeen. Ja se taisi vielä vahvistaa Nevillen onnetonta ensivaikutelmaansa, joka Jennifer oli saanut jo ensinmäisellä luokalla. Jennifer hymyili ystävällisesti ja oli iloinen, että joku muu tuli juttelemaan hänelle kuin joku hovilainen. Mukavaa vaihtelua. "Hei, Neville", Jen sanoi paljon pirteämmin ja laski sulkakynän pöydälle. "Me taidetaan mennä tästä", Marisol mutisi ja kirjaimellisesti melkein raahasi Felicityn mukanaan tyttöjen makuusaliin. "Istu, jos haluat", Jennifer sanoi ja heilautti kättäänsä tuolille. Hän kyllä todellakin kaipasi toisenlaista seuraa.

(Anteeksi, että vastaaminen kesti. Mutta tällaista tämä nyt on, kun olen vähän vaihtelevasti oman koneen äärellä. Toivottavasti ei haittaa. :) )

Jenniferin ystävät lähtivät, kun Neville saapui, ja Neville ihmetteli hyvää onneaan. Yleisön edessä Neville tuskin olisi saanut sanottua sanaakaan. Jennifer pyysi Nevilleä istumaan ja Neville nyökkäsi. Hän kompuroi pienen pöydän ohi, lyöden varpaansa pöydänjalkaan ja istui viimein nojatuolille. Varvasta sattui ja Neville räpytteli silmiään yrittäen peittää sen, että hänen silmänsä vuosivat vettä varpaassa tuntuvat kivun takia. Nevillellä oli hirveän hermostunut olo. Hänen kätensäkin tärisivät niin rajusti, että Neville joutui piilottamaan ne selkänsä taakse. Nyt hän huomasi, ettei ollut ajatellut ollenkaan, mitä sanoisi. Neville tuijotti pergamenttia, joka oli pöydällä Jenniferin edessä. Vaikutti numerologialta, koska Neville ei tajunnut siitä mitään. Toisaalta essee olisi saattanut olla melkein mistä tahansa aiheesta, ja Neville ei välttämättä silti olisi tajunnut sitä. Neville yritti karkottaa ajatuksensa pois numerologiasta ja koulunkäynnistä ja nosti katseensa Jenniferiin. Neville yski, ja mietti samalla suostuisiko hänen kurkkunsa yhteistyöhön, eli tulisiko puhumisesta mitään.

Vihdoin, kerättyään vielä pari sekuntia rohkeutta, Neville avasi suunsa, mutta ei saanut kuitenkaan sanottua ihan kaikkea mitä piti. "Joulutanssiaiset", hän sanoi katsoen edelleen Jenniferiä silmiin. Tajuttuaan, mitä sanoi, Neville punastui. "Tai siis niin... Tulisitko minun kanssani?" Neville jatkoi hiljaisella äänellä, katse lattiaan painettuna ja kasvot edelleen kirkkaan punaisina. Hän ei uskaltanut nostaa katsetta lattiasta ja kengänkärjistään, vaan odotti että Jennifer vastaisi jotain. Jostain mielen sopukoista nousi ajatuksia siitä, että Jennifer alkaisi nauraa hillittömästi ja huutaa koko tuvalle kuinka typerä Neville on. Tähän asti voimakkaana tuntunut kipu varpaassa katosi, kun tilalle alkoi hiipiä pelko.

(Ei siinä mitään)

Jennifer oli hyvin ällistynyt siitä, ettei Neville ollut kaatunut matkalla hänen luokseen. Kuten oudolta se kuulostikin, hän ei ollut voinut olla ajattelematta niin. Pari viikkoa sitten oli Neville kaatanut oman liemensä Jenniferin kaavulle, mikä oli pilaantunut sillä heitolla, joten Jennifer oli joutunut lähettämään kirjeen kotiin, että saisi uuden kaavun. Kesti hetken, ennen kuin Neville oli alkanut puhumaan mitään. Jen itse odotti varsin kiinnostuneena, mitä hänellä oli sanottavaa, joten mielellään hän odotti. Ainakaan kukaan muu ei tullut häiritsemään tyhjänpäiväisillä jutuillaan - kuten tässä tilanteessa pystyisi esimerkiksi Felicityltä ja Marisolilta odottamaan.
"Joulutanssiaiset", Neville sanoi katsoen Jenniferiä silmiin ja Jen ihan vahingossa jäätyi paikalleen. Ei kai vain... Jennifer ajatteli ja odotti mitä muuta Nevillellä oli sanottavaa. "Tai siis niin... Tulisitko minun kanssani?" Hyvin hämmentynyt Jennifer mietti onnekkaana, kuinka osasi pitää suunsa kiinni, ettei näyttäisi melkeimpä järkyttyneeltä. Ei tietenkään huonolla tavalla, vaan.. apua? "Öööm, tuota..", Jennifer sanoi hiljaa mietteliäänä, katse nyt numerologian aineessaan. "Neville, minä..."
Mitään muuta Jenniferillä ei ollut sanottavaa, kunnes oli shokissa. Tai ei sitä nyt oikein shokiksi voinut edes kutsua, mutta aika lähellä se sitä vertausta oli. Jennifer oli alunperin suunnitellut menevänsä kotiin jouluksi, mutta jos hänellä olisi pari tanssiaisiin, saattaisi hän mennä sinne. Tai sitten ei. Raukka-Neville, Jennifer mietti ja pureskeli huuliaan. Mitä hän vastaisikaan?

(Ajattelin jättää noin, koska että Nevillellä olisi aikaa ragoida tai jotain, koska muuten se kohta menisi ihan liiaann opeasti ohi.. tai jotain. Mutta joo, Nevillehän meni sitten lopulta Ginnyn kanssa, eikö niin?)

(Joo, lopulta Neville meni Ginnyn kanssa. Ja tosiaan anteeksi että on kestänyt. Työt on vieneet kaiken ajan, mutta nyt olen aktiivisempi tästä eteenpäin. :) )

Ne muutamat sekunnit, jotka erottivat Nevillen kysymyksen siitä kun Jennifer avasi suunsa, tuntuivat ikuisuudelta. Neville tunsi, miten hänen kasvojensa puna syveni koko ajan. Kun Jennifer aloitti vastauksensa epämääräisellä äännähdyksellä, Neville tiesi jo mitä oli tulossa. Kun Jennifer jatkoi vielä, mutta jätti lauseen kesken, Neville nosti katseensa varpaistaan ja astui muutaman askeleen taaksepäin. "Ymmärrän, jos et halua tulla kanssani, ei se haittaa mitään." Neville sanoi niin nopeasti ja hiljaa, että olisi ihme jos Jennifer olisi saanut siitä selvää kunnolla. Nevillen päässä risteili ajatuksia niin paljon, ettei hän pystynyt mitenkään kokoamaan niitä. Hän muisteli, kuinka oli pilannut vähän aikaa sitten Jenniferin kaavun liemitunnilla ja miten hän oli joskus törmännyt Jenniferiin käytävällä niin, että molempien kantamukset tippuivat lattialle. Vaikka Neville oli molemmilla kerroilla pyytänyt anteeksi useita kertoja ja tarjoutunut kustantamaan Jenniferille uuden kaavun, hän oli aivan varma että juuri näiden sattumusten takia Jennifer kieltäytyisi.
Neville mietti, pitäisikö hänen jäädä vielä odottamaan, että Jennifer sanoo jotain, vai lähteä vain nopeasti pois tilanteesta, mahdollisesti karkuun makuusaliin. Hän ei kuitenkaan halunnut loukata Jenniferiä enempää, ja ajatteli seistä paikallaan vielä ainakin hetken. Jos vaikka Jenniferillä olisi jotain sanottavaa vielä. Jos Jennifer olisi vielä parin sekunnin päästä yhtä vaivaantuneen oloinen, Neville kääntyisi kannoillaan ja lähtisi pois.

(Tästä tuli nyt aika lyhyt, mutta en oikein osaa jatkaakaan mitenkään ilman Jenniferin reaktiota.)