Epätoivoinen luotettavuustesti

//DrRockter ja Letty tänne..mikäs se päivämäärä ny ois?//

Remus J. Lupin tunsi olonsa hyvin hermostuneeksi. Hän oli käynyt Tylyahossa viimeksi kunnolla pari vuotta sitten vielä opettaessaan Tylypahkassa. Sen jälkeen asiaa Tylypahkan suuntaan oli olut vähemmän, joten Tylyahokin oli jäänyt hänen osaltaan vierailutta. Muutamia poikkeuskertoja lukuun ottamatta.
Nyt hän oli täällä, koska Albus oil kiireinen ja tarvitsi hänen apuaan. Joskaan Remus ei oikein jaksanut ymmärtää miksi tämä oli pyytänyt juuri häntä auttamaan tässä tehtävässä. Kenties tieto tiedät-kai-kenen mahdollisesta paluusta piti suurimman osan vanhoista kiltalaisista kiireisinä. Ja Siriusta oli vaikea saada tällaisiin tehtäviin kun tämä oli valitettavan lukittuna Kalmanhanaukiolle eikä kiltalaisehdokkaita suinkaan sinne voinut viedä, suoraan päämajaan.
Remus kuitenkin uskoi Albuksen lähinnä pitävän hauskaa hänen kustannuksellaan ja samalla koettavan lisätä hänen rohkeuttaan, itsetuntoaan. Harmi vain, että Remuksesta tuntui, ettei noita kahta voinut tehdä yhtä aikaa. Todennäköisesti hän tekisi juurikin ensimmäisen vaihtoehdon ja se rohkeuden lisääminen jäisi hyvin suurilta osin tekemättä.

Remus oli kuitenkin silkasta kohteliaisuudesta ja velvollisuudentunnosta suostunut. Hän seisoskeli Kolmen luudanvarren edessä odottamassa noitaa, josta tiesi ainoastaan tämän nimen. Leticia Mayer. Jostain syystä nimi kuulosti tutulta, etäisesti tutulta, mutta Remus ei millään keksinyt missä oli kuullut tai nähnyt nimen aiemmin.
Hän oli kieltämättä hieman hermostunut, kuten aina vastuutehtäviä saadessaan, mutta koetti parhaansa mukaan näyttää rauhalliselta. Hän oli palannut maanpinnalle, reilun kahdenkymmenen vuoden synkistelyn jälkeen, vasta pari vuotta sitten ja normaali elämä vaati vieläkin hieman totuttelemista, mutta saatuaan tarvittavan potkun persauksille Albus Dumbledoren suunnalta, Remus ymmärsi kyllä suuntaavansa kohden parempaa elämää, elämänsä oli huomattavasti parempaa jo nyt, vaikka ajat olivatkin synkistymässä - kuten viimeksi, juuri ennen kuin hän oli vajonnut omiin maailmoihinsa ja eristänyt todellisuuden ulkopuolelle.

Remus työnsi kätensä kuluneiden farkkujensa taskuihin ja silmäili ympärilleen. Ainakin hän sai raitista ilmaa ja jotain tavallisesta poikkeavaa tekemistä, mikä oli ainoastaan hyvä asia hänen kannaltaan.
Huokaisten hän hieraisi tummien silmänalusten korostamia silmiään. Hän oli kenties uupunut, tieto Voldemortin paluusta piteli häntä valveilla suurimman osan öistä. Viimeksi tiedät-kai-kuka oli tappanut kaksi hänen ystävistään, osittain tämän vuoksi kolmas oli joutunut kahdeksitoista vuodeksi syyttömänä Azkabanin velhojen ja noitien vankilaan ja Remus itse oli vajonnut reippaan vuosikymmenen kestäneeseen masennukseen.
Mikäli Voldemort todella oli palannut, Remus tuskin tahtoi edes tietää mitä tämä kerta toisi tullessaan.

Kesä oli kenties tulossa, ellei jo täällä, mutta Remuksella oli siitäkin huolimatta pitkähihaisensa päällä kangastakki. Liekö se johtui täydenkuun jälkeisestä kolotuksesta tai sitten hän oli sairastumassa, mutta miehellä oli kylmä. Ilma ei kenties ollut kuuma, eihän se juuri koskaan ollut, mutta Remus saattoi hädin tuskin tuntea ilmassa liikkuvan lämmön.
Remus vilkuili ympärilleen ja kohotti toisen tummanruskeiden kynsikkäiden peittämistä käsistään sipaisemaan oljenvaaleita hiuksia pois hänen kasvoiltaan.
Huolimatta aiemmasta työstään Tylypahkan henkilökunnassa ja opiskelijoilta saamistaan kiitoksista, Remus sai vieläkin osakseen oudoksuvia tai halveksuvia katseita, vaikkei todennäköisesti yksikään ohikulkijoista tiennyt hänen salaisuudestaan. Remus laski huokaisten katseensa rähjääntyneisiin, kovia kokeneisiin kenkiinsä ja työnsi toisenkin kätensä takaisin housujensa taskuun. Hän ei vieläkään osannut kunnolla sopeutua velhoyhteiskuntaan, mutta toisaalta.. Kenties eläminen ei sitä vaatisikaan.
Remus pyöritteli taskussaan pientä totuusseerumia putelia, jonka Tylypahkan liemimestari oli vastahakoisesti hänelle ojentanut. Remus ei ollut lainkaan varma siitä onnistuisiko tehtävässään, mutta ainakin hän yrittäisi, kun enemmän tai vähemmän tärkeä tehtävä kerrankin oli häelle annettu.

[Pienten tutkimusten mukaan sanottakoon nyt se keskiviikko 9.8.1995 ja täältä tullaan!]

Leticia ei ollut ehtinyt hermoilla koko päivänä sitä että joutuisi tänään tapaamaan jonkun, joka mahdollisesti päättäisikö saisiko hän liittyä Feeniksin Kiltaan vai ei. Hän oli jo käynyt keskustelemassa Albus Dumbledoren kanssa, mutta se mies ei ollut antanut hänelle juuta eikä jaata vastaukseksi. Hetkittäin hän oli ollut melko varma että tuo luottaisi häneen, mutta sitten tuo olikin lähettänyt hänet tapaamaan Remus Lupinia. Leticialla ei aluksi ollut ollut minkäänlaista käsitystä siitä kuka tuo mies oli, mutta sitten tongittuaan vähän ministeriön tietoja, hän oli selvittänyt että tuo oli työskennellyt Tylypahkassa edellisenä lukuvuotena. Ja että tuo oli juurikin se opettaja, josta oli kohuttu niin paljon ihmissuteuden takia. Ei sinänsä, ei Leticiaa ihmissuteus oikeastaan vaivannut eikä hän oikein tiennyt uskoako sitä mitä Profeetta oli kirjoittanut. Hän oli siis päättänyt niellä ainoastaan sen faktan että tuo oli ollut opettajana Tylypahkassa.

Leticia lopetteli paraikaa töitään siltä päivältä ja kasaili papereita nippuihin työpöydälleen. Hän kirjoitti muutaman pinkin lapun pinojen päälle muistaakseen vielä seuraavana päivänä mitä oli ollut tekemässä ennen kuin kello oli ystävällisesti ilmoittanut työajan päättymisestä. Leticia heitti takkinsa niskaansa ja riensi sitten ulos työhuoneestaan. Hän ehtisi vielä käydä kotona vaihtamassa vaatteet ennen kuin lähtisi Tylyahoon. Hän ei tasan tapaisi ketään killan jäsentä jossain kamalassa jakkupuvussa. Niinpä Leticia juoksi suorinta tietä ministeriön halki ulko-oville ja niistä ulos Lontooseen.
Päästyään kotiinsa, Leticia vaihtoi nopeasti vaatteet koska hänen pitäisi olla viideltä Tylyahossa ja vaikka matkustaminen nopeaa olikin, ei hänellä silti liikaa aikaa ollut. Niinpä hän heitti työasunsa tuolin selkänojalle ja vetäisi punamustat maastohousut jalkaansa, mustan topin ja hupparin. Tukkansa hän veti löysälle ponnarille ja katsahti sitten peiliin. Noh, paljon parempi kuin se jakkupuku.

Tylyahoon päästyään, Leticia vilkaisi Tylypahkan suuntaan eikä voinut ajatella sitä mitä muutama kuukausi sitten oli tapahtunut. Hän oli itse ollut tutkimassa asioita ja hyvinkin turhautunut kun kukaan ei ollut tuntunut kuuntelevan häntä ja hänen mielipiteitään. Kaikki merkit viittasivat siihen että Voldemort oli palannut eikä hän voinut tajuta mikseivät muut voineet käsittää sitä. Potterin selvityksen mukaan kaikki oli tapahtunut Pikku-Hirttivaarassa ja sinne Leticiakin oli ampaissut melko pian saatuaan tutkimusoikeudet. Ja hautausmaalla oli ollut selkeä kohta missä kaikki oli tapahtunut, mutta ei! Ensinäkään hän ei ollut saanut ketään mukaansa tutkimaan sitä paikkaa ja toisekseen kukaan ei ollut pitänyt sitä kovinkaan hyvänä todisteena tapahtuneesta.. Ja silloin Leticia oli ollut valmis kävelemään ulos ministeriöstä ja vaihtamaan työpaikkaa.. Mutta uudelleen ajateltuna, hän oli päättänyt pitää työpaikkansa ja paineli Dumbledoren puheille.
Ja nyt hän asteli siinä Tylyahon kaduilla, hämärtyvässä illassa etsien sitä.. Remus Lupinia. Onneksi hän työskenteli ministeriössä niin hän suurinpiirtein tiesi miltä mies näytti.

Lähestyttyään Kolmea luudanvartta, Leticia huomasikin siinä ulkopuolella sen näköisen hahmon että vaikka hän ei olisikaan mitään kuvaa nähnyt, tuo olisi varmasti se mies jota hän oli tullut tapaamaan. Ainakin tuo näytti odottavan jotakuta ja vilkaisu kelloon kertoi hänen olevan muutaman minuutin myöhässä.
"Ehm.. Remus Lupin?" Leticia kysyi hieman epävarmana päästyään lähemmäs miestä.

Remuksella ei ollut tietolähdettä. Hän ei tiennyt noidasta mitään. Albus oli ainoastaan maininnut, että kyseinen neiti Mayer oli tullut hänen puheilleen ja tahtonut liittyä kiltaan. Remus ei tiennyt missä toinen työskenteli, miksi tämä oli niin kovasti kiltaan tahtonut, miltä tämä näytti tai edes sitä minkä ikäinen tämä kutakuinkin oli.
Niinpä hän vilkuili syrjäsilmällä jokaista naispuolista ohikulkijaa ja koetti pähkäillä kuka näistä näyti eniten Leticia Mayerilta.

Selvästikään hän ei omannut minkäänlaista päättelykykyä sen asian suhteen, sillä hänen vierelleen pian pysähtyi nainen, joka varmisti hänen nimensä ja jos Remus jotain tiesi niin sen, ettei tuo noita näyttänyt Leticialta.
Toinen oli.. Pukeutunut rajummin kuin mitä hän oli olettanut ja oli kenties.. Hieman nuorempi kuin mitä hän oli kuvitellut.
Remus nyökäytti päätään ja ojensi pienesti tärisevän kätensä. Seuraava täysikuu oli huomenna eikä hän varsinaisesti muutoinkaan hallinnut tapaamistilanteita. Hän oli surkea tällaisissa tilanteissa eikä sen kieltäminen käynyt järkeen kun oli niin selvää, että hänen kätensä tärisivät juurikin toisen tapaamisesta, vaikka lähestyvällä täysikuulla olisi ollut kuinka suuri rooli tahansa.
"Mi-mikä tarkoittaa sitä.. Että te.. Ssinä olet Leticia?" Remus mumisi ja huokaisi pienesti, pakottaen kuitenkin huulilleen ystävällisen, joskin hänelle ominaiseen tapaan aina hieman surullisen hymyn. Hän ei tiennyt missä tilanteessa keskustelu olisi vaatinut teitittelyä ja missä ei, muta hän päätyi loppujen lopuksi käyttämään osittain molempia, mutta pääosin sinuttelemaan. Mikäli toisenkaltainen nuori noita ei siitä kuitenkaan pitäisi, hän - toisen vaatetuksesta päätellen - saisi kunnon armeijakohtelun ja Britannian armeijan peräänsä.

"Siirrytäänkö.. sisälle? Albus esitti pyynnön, että haastattelisin sinua.. Pienimuotoisesti ja epävirallisesti", Remus jatkoi vaimealla, silloni tällöin värähtävällä äänellään ja hieraisi kynsikkäiden verhoamia kämmeniään housujaan vasten samalla kun hymyili toiselle pahoittelevasti, "Hänellä tuskin on mitään syytä epäillä si-sinua..Näinä aaikoina vain..On parempi olla varma."
Remus avasi Kolmen luudanvarren oven ja piti sitä avoimena toiselle. Hän nyrpisti nenäänsä sisään päästyään, mutta etsi kuitenkin vähin äänin paikasta vapaan ja mahdollisimman rauhallisessa nurkkauksessa sijaitsevan pöydän, jonka luokse toisen johdatti.
"Mitä juotavaa tahdot? Tässä tilanteessa..Voinemme laittaa kaiken Albuksen piikkiin", Remus tuumaisi ja naurahti pienesti, samalla kun toinen kätensä etsiytyi takaisin taskuunsa ja sormensa kiertyivät sinne piilotetun, pienen lasipullon ympärille.

Leticia nyökkäsi naurahtaen Remusin varmistettua puolestaan hänen olevan se keneksi tuo häntä luuli. Mies vaikutti hieman hermostuneelta ja saikin Leticialta osakseen hieman oudoksuvan, mutta yhtä kaikki hymyilevän katseen. Jos Leticia olisi tuntenut Remusin entuudestaan, hän olisi varmasti kysynyt tuolta oliko tuo kunnossa. Nyt hän tyytyi vain ajattelemaan tuon kysymyksen esittämättä sitä kuitenkaan koskaan ääneen. Ehkä mies vain.. Leticia vilkaisi tuota kiireestä kantapäähän tehden pikaisen arvion miehestä. Nyt oli elokuu, joten miehen pukeutumisesta päätellen tuolla oli todella kiperä flunssa. Ehkä se selitti hermostuneisuudenkin.
Miehen ehdotettua sisälle menoa, Leticia nyökkäsi hyväksyvästi ja naurahti uuden nyökkäyksen kera miehen jatkettua kertomalla Albuksen ehdotuksesta. Tosiaan, näinä aikoina piti olla kaikesta ehdottoman varma. Ja Leticia oli oikeastaan valmistautunutkin vastaamaan kaikenlaisiin kysymyksiin vaikka toki Remus saattaisi häneltä kysyä jotain ihan hämärikäkin juttuja. Ja mistä vetoa hänen tylypahka-aikansa tulisivat jossain vaiheessa vastaan. Ainahan hänet, varsinkin näinä aikoina, kyseenalaistettiin nimenomaan sen takia että hän oli ollut koulussa luihuinen. Sinänsä hyvin lapsellinen syy, mutta kuitenkin. Kyllähän lajitteluhattu arvioi ihmiset parhaiten.. Ainakin lapset..

Leticia asteli sisälle pubiin Remusin edellä miehen jäätyä pitämään ovea auki. Hän heilautti kättään tutulle baarimikolle ja suunnisti sitten Remusin perässä johonkin syrjäisimpään pöytään. Hän oli ollut aikeissa käydä tiskin kautta, mutta ilmeisesti.. Remusilla oli oma tyylinsä edetä asioissa tai sitten tämä oli joku Killan omituinen juttu. No joka tapauksessa Leticia käveli kiltisti Remusin perässä ja istuutui pöytään tuota vastapäätä. Aika nopeasti hänelle sitten selvisikin että Albus todennäköisesti tarjoaisi juotavat tänään. Vai niin, no sehän oli hyvä!
"Eh.. Voisin ottaa kahvin ja yhden tuliviskin, kiitos," hän vastasi, "jos se siis vain sopii. Itseasiassa tunnen tuon baarimikon niin voin käydä hakemassa juomat. Voin nopeasti sitten morjestaakin sitä.. Mitä sinä otat?"

Saatuaan kiskottua Remusilta ulos, mitä tuo haluaisi juoda, Leticia kipitti baaritiskille tekemään tilauksensa.
"Heheei, Leticiaa! Pitkästä aikaa!" baarimikko naurahti hänen ilmestyttyä tiskille. Leticia tervehti takaisin ja teki siinä samalla tilauksensa. Baarimikon tehdessä tilausta, tuo kyseli millä asioilla hän oli saapunut Tylyahoon. Eihän hän näillä nurkilla sen suuremmin pyörinyt.. Paitsi muutama kuukausi sitten tutkittuaan kolmivelhoturnajaisten päättymistä. Leticia vilkaisi Remusia ja hymähti sitten.
"Tapaamassa vanhaa ystävää," hän päästi ilmoille valkean valheen ja otti samalla juomat vastaan, "ja hei.. Pistä Albus Dumbledoren piikkiin. Se on mulle muutaman auki niistä viime kesän hommista." Baarimikko vilkaisi häntä hieman epäillen, mutta uskoi kuitenkin. Mikä syy hänellä muka olisi valehdella?
Saatuaan juomat tarjottimelle, Leticia palasi niiden kanssa pöytään ja ojensi Remusille tuon juomat.
"Noniin.. Mitähän Albus haluaisi sitten tietää musta?" Leticia kysyi sekoitellen maitoa kahvinsa sekaan ja nosti katseensa sitten Remusiin. Yllättävää kyllä, hän oli suhteellisen rento asiaan nähden.

[Hahaa! En halunnu et Remus saa sen seeruminsa niin helposti tonne lasiin xD saat nyt nähä vähä vaivaa!! : P]

Remus tuijotti toista hetken ajan hämmentyneenä - ja osin myös onnettomana -, muttei lopulta keksinyt tekosyytä vaan suostui päästämään toisen tiskille hakemaan juomia.
"Tuliviski käy", Remus vastasi ajatellessaan todella tarvitsevan terästystä ennen tehtävänsä suorittamista. Toinen oli vienyt häneltä tilaisuuden totuusseerumin ujuttamiselle alas toisen nielusta. Kaiketi hänen täytyisi siis kehitellä uusi keino tai - mikäli ei muuta keksisi - jättää totuusseerumi kokonaan käyttämättä ja yksinkertaisesti kertoa Albukselle, ettei hänestä ollut tällaisiin tehtäviin.
Remuksesta tuntui muutoinkin pahalta ylipäänsä ajatella moisen taikajuoman ujuttamista toisen juoman sekaan tämän sitä tietämättä, mutta se oli ainoa tapa varmistua toisen vastausten totuudenperäisyydestä.

Remus odotti rauhassa - tai koetti parhaansa mukaan näyttää rauhalliselta, vaikka oli hermostuneempi kuin aikoihin ja silmiensä katse poukkoili sinne tänne. Hän odotti toisen palaavan ja koetti samalla keksiä jotain keinoa, jolla saada totuusseerumi sekoitettua tämän juomaan, mutta tehtävä vaikutti mahdottomalta. Tuskin toiselta jäisi huomaamatta mikäli hän koettaisi ujuttaa seerumia juomaan, jonka tämä oli laskenut pöydälle nenänsä eteen. Naisen huomiokin oli luonnollisestikin hänessä, hänhän esittäisi kysymykset. Eikä Remus olisi ollut tarpeeksi nopea ujuttamaan seerumia naisen lasiin, vaikka tämän keskittymiskyky olisi hetkeksi herpaantunutkin.
"Totta pu-puhuen..", Remus aloitti ja siveli sormenpäillään eteensä saamaansa pientä lasia, "..Hhän jätti kysymysten keksimisen minun huolekseni.."
Sitä ihmissusi kirosi jo ties kuinka monettako kertaa mielessään. Ei hän tiennyt mitä toiselta kysyä ja olisiko kysytyillä kysymyksillä nyt edes merkitystä, kun toinen ei vielä ollut saanut totuusseerumia.
"K-kerro vaikka ensinnä.. Jotain itsestäsi..Albus kertoi minulle ainoastaan nimesi", Remus ehdotti samalla kun nojasi kyynärpäänsä pöytään heidän välissään ja keskittyi katselemaan lasiaan ja piirtelemään sormenpäillään näkymättömiä kuvioita sen reunoille.

[Sori että kesti tämä vastaaminen! Oli raskas viikko koulus ja sit reissasin Kouvolaa syyslomailee. : D]

Leticia kohotti hieman kulmaansa Remusin sepitettyä kysymyksien keksimisestä. Ei siksi etteikö hän olisi uskonut että juuri niin Dumbledore olisi varmasti tehnyt.. Vaan koska mies hänen edessään tuntui olevan lähinnä hermoraunio. Eikä hän viitsinyt edes yrittää valehdella itselleen etteikö olisi muka huomioinut tätä epänormaalia käytöstä. Tai ehkä se oli normaalia miehelle itselleen, mutta hänestä moinen hermoilu oli jokseenkin.. epänormaalia. Mutta eihän se hänen asiansa ollut. Ehkä tuo sitäpaitsi rentoutuisi edes hieman kun tajuaisi ettei hän tosiaan ollut mikään kuolonsyöjä, joka vain haluaisi listiä tuon. Toivon mukaan ainakin.

Leticia hymähti miehen kysymykselle ja mietti hetken hymyssä suin vastaustaan samalla kun sekoitteli maitoa paremmin kahvinsa sekaan. Toivottavasti tuo tosiaan rentoutuisi hieman tai hän joisi itsensä änkyräkänniin Dumbledoren piikkiin..
"No tuota.. Olen syyttäjä taikaministeriössä," hän aloitti vilkaisten Remusia kahvikuppinsa lomasta, "Menin aika suoraan Tylypahkasta koulutukseen ja pian löysinkin itseni työharjoittelusta sieltä. Ja nyt olen tehnyt hommia jo jonkun.. ehkä kymmenen vuotta. Ja saanen sanoa että olen aika hyvä siinä, mitä teen." Äkkiä Leticiasta alkoi tuntua siltä kuin hän olisi palannut teini-ikäiseksi ja haki paraikaa töihin taikaministeriöön. Siihen aikaan oli ollut aivan mielettömän vaikeaa päästä sinne töihin, koska Voldemort oli silloin ollut pahimmillaan. Tai no hän oli ollut vasta hakemassa työharjoitteluun, mutta kuitenkin.. Hän naurahti hieman ajatukselle ja vilkaisi Remusia uudelleen.
"Oikeastaan tämä tilanne muistuttaa minua siitä kun kävelin ensimmäistä kertaa Amelia Bonesin eteen," hän sanoi, "tosin olin silloin kymmenen vuotta nuorempi mutta tilanne oli aika sama. Silloinkin minua epäiltiin kaikesta, koska Voldemort oli silloin voimissaan." Leticia hymähti hieman ja hymyn kadotessa hetkeksi hänen kasvoiltaan, hän joi kahvistaan miettien jatkoselvityksiä.
"No mitäs muuta.. Mulla on sisko, Alison Mayer joka on töissä Mungossa. Sitten mulla on veli, joka on yhä Tylypahkassa ja.. No äiti työskentelee Irvetassa ja isä on jo sairaseläkkeellä." Letty kohautti hieman harteitaan tietämättä oikein mitä nyt perheestään kertoisi, "Siskollani on mies, joka myös työskentelee Mungossa ja sitten niillä on maailman ihanin, kolme vuotias poika nimeltä Hugh. Se on mun kummipoikani siskonpoikana olemisen lisäksi."

//no mulla tää vasta kestääki! XD//

Remus tuijotti pöytää ja tunsi päänsä pian räjähtävän. Hän ei tiennyt kuinka reagoida suunnitelmien kohtaamaan mutkaan. Hän ei ollut varautunut siihen, että toinen tuntisi baarimikon eikä Albus ollut varoittanut häntä siitä mahdollisuudesta!
Mikäli hän vain ehdottaisi toiselle totuusseerumia tämä tuskin suostuisi siihen. Jokaisella oli omat, yksityiset asiansa ja salaisuutensa joita hänen ei kuulunut tietää, mutta silti hänen täytyi saada totuusseerumi jollain tavoin toisen juomaan ilman, että tämä huomasi sitä. Kenties hän saisi ehdotettua toisia tai... Sitten vain toivoisi naisen katseen välttävän tarpeeksi pitkäksi ajaksi.

Remus oli hermostuneisuuttaan unohtanut kokonaan sen, mikä voisi suhteellisen helposti auttaa häntä seerumin sujauttamisessa toisen juomaan. Remus kohdisti katseensa naiseen ja koetti parhaansa mukaan esittää kuuntelevansa kiinnostuneena ja tarkkaavaisena samalla kun otti pienen pullon ja taikasauvan taskustaan. Kaikki kuulosti hänen mielessään aivan yksinkertaiselta ja helposti toteutettavalta, mutta käytännössä kaikki oli vaikeampaa ja hänen kätensä tärisivät oitis paljon enemmän ja sydämensä tykytti entistäkin kiivaampana rinnassaan.
Remus lausui vaimeasti sokaisuherjan ja keskittyi jälleen naiseen, joka oli kaiketi kertonut jotain työpaikastaan Ministeriössä, mutta suurin osa sanoista oli mennyt hermostuneelta Remukselta ohi.
"No-noh...Epäilyksiä on vaikea estääkään...Vaikka ne eivät tässä tilanteessa olisikaan...A-aiheellisia...", Remus mumisi keskityttyään todella hetkeksi naisen sanoihin ennen kuin jatkoi suunnitelmaansa joka saattaisi hyvinkin epäonnistua ja pilata kaiken - se tässä Remusta hermostuttikin, hän ei pitänyt epäonnistumisesta eikä ollut siihen edes tottunut.

"Liikkumitor seerumi...", Remus mutisi niin vaimeasti kuin osasi ja kiinnittääkseen noidan huomion jonnekin muualle kuin kahteen loitsuun, joiden yhtäaikainen ylläpitäminen tuntui riistävän hänen vähäisenkin energiansa, "N-no...O-onko sinulla mitään...Erikoistaitoja jjoista olisi...Hyötyä...Mei-lle?"
Remus puristi hetkeksi silmänsä kiinni ja keskittyi kokonaisuudessaan loitsujen ylläpitämiseen ennen kuin edes harkitsi nyt näkymättömän, pienen pullon liikuttamista. Remus koetti olla katsomatta pulloa, jonka saattoi nähdä vain hailakasti jos siihen tiesi keskittyä, sillä seerumin väri ei ollut kaikonnut aivan täydellisesti, mutta toivon mukaan noita ei huomaisi jokseenkin näkyvää, leijuvaa nestettä joka lähestyi tämän mukia.
Remus siristi silmiään onnistuttuaan kuljettamaan pullon mukin vierelle. Nestettä lorahti mukiin ehkä liiankin paljon ja sen synnyttämä ääni sai Remuksen yskimään, jotta toinen ei kenties kuulisi ääntä tai keskittyisi häneen ja unohtaisi koko äänen.
Pullo kilahti pöydälle Remuksen keskittymisen herpaannuttua ja pyöri pöydän reunan yli hajoten lattialle. Remus irvisti eikä toisaalta enää edes näytellyt huonoa oloaan. Kiinnijäämisen pelko yhdistettynä hänen jo muutenkin huonoon terveyteensä ja lähestyvään täysikuuhun alkoi käydä liiaksi ja Remus joutui nojaamaan päänsä käsiinsä.
Näkönsä sumeni hetkeksi ja Remus joutui ottamaan tukea pöydänkulmasta.
"Merlin sentään...", Remus onnistui kähähtämään ennen kuin silmiään räpyteltyään sai hiljalleen näkönsä takaisin. Katse kohosi oitis Leticiaan tarkistamaan oliko hän kenties jäänyt kiinni koska juuri tällä hetkellä olonsa oli sellainen, että mikäli toinen oli huomannut hänen kömmähdyksensä ja tavallaan edes jossain määrin onnistuneen yrityksensä kaataa totuusseerumia naisen juomaan, hän olisi valmis pakenemaan paikalta vaikka juosten!

//se meni ny monen mutkan kautta ja hetken mielijohteesta, mutta jooh... XDD päätä ite näkikö leticia vai eikö x)//

(Voi Remuuuuus<3 Vastaan nyt aika hämärässä mielentilassa koska istun editoinnin oppitunnilla, mulla on tylsää ja istun mac-luokas enkä osaa käyttää maciä. Mutta yritän nyt kuitenkin koska tunnen hirveit omantunnon tuskii et oot joutunu TAAS odottamaan miljoona vuotta mun vastausta.. x__x)

Leticia oli alusta saakka pitänyt Remusia vähintäänkin outona tapauksena, joten hänestä tuon käyttäytymisessä ei ollut mitään ihmeellistä. Kieltämättä jos hän olisi osannut yhtään epäillä miehen rehellisyyttä, hän olisi kiinnittänyt huomiota tuohon lähes äänettömään mutinaan tai siihen että epämääräinen väriläiskä leijui pikkuhiljaa hänen kahvikuppiaan kohden. Mutta ei, hän ei epäillyt Remusia toisin kuin tuo selkeästi epäili häntä kaikesta.
Miehen änkyttäessä seuraavan kysymyksensä, Leticia ei enää viitsinyt edes kiinnittää huomiota tuon änkytykseen vaan jäi hetkeksi miettimään omia erikoistaitojaan. Mitä hänellä muka oli? Hän oli perusnoita, joka sattui olemaan ministeriössä töissä ja vastusti Voldemortia.
"Eh.. No en tiedä," hän myönsi hieman turhautuneena siitä ettei voinut antaa mitään parempaa vastausta, "olen omasta mielestäni hyvä noita ja valmistuin koulusta hyvin arvosanoin. Mutta niin varmaan kaikki.. teikäläisistä. En usko että voin sinänsä tarjota teille mitään sen suurempaa kuin mahdollisesti tietoja ministeriön liikkeistä. Mutta luulin että kaikenlainen apu olisi teille tarpeen. Voin ja etenkin haluan taistella noitien ja velhojen puoles--.." Letician lause jäi kesken kun Remus alkoi äkkiä yskiä keskeyttäen hänet.
"Eh.. Terveydeksi," hän sanoi mutta samassa hänen silmäkulmaansa osui jokin pieni liike ja korviin kuuluva kilahdus tuki tätä näkyä. Jokin pieni pullo kieri pöytää pitkin ja ennen kuin Leticia ehti edes harkita sen pysäyttämistä, se vieräjti pöydän reunan yli ja särkyi lattialle. Leticia tuijotti pullon sirpaleita ja pysähtyi hetkeksi ajattelemaan. Mitä ihmettä oli juuri tapahtunut?
Leticia oli kuitenkin oppinut noita ja tehnyt työnsä kunnolla syyttäjänä. Hän oli nähnyt ja kuullut jos minkälaista ja tunnisti kyllä totuusseerumin kun sellaisen näki. Eikä hän pitänyt näkemästään. Hän kohotti katseensa lattianrajasta vastapäätään istuvaan mieheen valmiina räjähtämään tuolle, mutta huomatessaan Remusin näyttävän nyt oikeasti sairaammalta kuin oli hetki sitten näyttänyt, jokin muu tunne nosti päätään ja syrjäytti hänen ärtyneisyytensä.
"Ehm.. Oletko.. Miten voit?" hän kysyi, "näytät sairaalta. Tarvitsetko vettä tai jotakin, voin hakea?" Tämä onneton tapahtuma sai Letician ajattelemaan uudelleen. Remus ei ilmeisesti ollut tajunnut että hän oli tajunnut totuusseerumin. Tai ehkä tuo oli, mutta jos ei ollut niin hän voisi yhtä hyvin ryhtyä mukaan tähän pieneen leikkiin. Remus pyysi tietää minkälaisia taitoja hän voisi tarjota Killalle? No ainakin hän tunnisti totuusseerumin jos ei muuta!
Niinpä Leticia ei jäänyt odottamaan Remusin vastausta hänen kysymykseensä vaan nousi ja lähti hakemaan vettä miehelle. Uskokoon tuo mitä halusi, hän ei ollut niin tyhmä kuin minä häntä pidettiin.

"Tässä," Leticia sanoi ja ojensi vesilasillisen Remusille istuutuen sitten takaisin paikalleen. Hän vilkaisi kahvikuppiaan takoen mieleensä että siitä hän ei saisi juoda. Missään tapauksessa. Mutta nyt hänen pitäisi vain keksiä keino, jolla selittäisi Remusille kaiken niin että tuon epäilyt häntä kohti kariutuisivat. Hän mietti hetken aikaa tuijotellen kahvikuppiaan ja yleensä hetken mietintä muuttaa ajatuksenkulkua. Miksipä ei?
"Remus," hän aloitti hetken päästä puhutellen miestä nyt ensikertaa etunimellä tietämättä oikeastaan saiko hän edes puhutella tuota niin. Mutta sillä ei oikeastaan ollut väliä.
"Mä tiedän että sä ujutit totuusseerumia mun kahviini," hän tunnusti nostaen katseensa Remusiin, "olisit onnistunut salaamaan sen minulta jos se ei olisi tippunut pöydälle.. Harmillinen sattuma." Leticia piti pienen tauon ja ryhdistäytyi tarttuen kuppinsa kahvaan.
"Enkä kiellä ettenkö olisi lievästi pettynyt siihen että yritit juottaa sitä minulle näin, mutta toisaalta.. Jotenkin hämärästi ehkä ymmärrän sen. Mutten hyväksy sitä," hän selitti, "mutta tuota.. Jos se on sinusta välttämätöntä.. Jos haluat että juon tämän ja vastaan sitten kysymyksiisi niin.. okei. Ei mulla ole mitään salattavaa." Leticia sanoi, "luottamushan on kaiken aa ja öö.."

(Muahahahaaa! Sori, vähän sekavaa tekstiä.)

//No kauemmin sä jou'uit tota mun vastausta oottaan x) Eikä toi ny niin sekavaa ollu - ja sekavaanha on hyvä vastata sekavalla xD//

Remus pudisti päätään ja otti tukea penkin istuinosasta, nojaten selkänsä selkänojaan. Hän ei tiennyt vielä oliko onnistunut vai eikö, mutta hän oli kenties säälittävin kiltalainen ja surkein näyttelijä koskaan.
Eikä hän voinut nyt syyttää ainoastaan ihmissuteuttaan. Tämä aika tuntui nostavan jokaisen kantapäilleen, mutta Remus tiedosti kyllä, ettei totuusseerumin kanssa leikkiminen ollut lainkaan hänen tapaistaan. Ei hänen kuulunutkaan tietää kaikkea, vaikka olisi tietysti turvallisempaa varmistua ihan kaikesta, mutta kaiketi oli aina otettava se pienen pieni riski, ettei kaikki olisi kuten oli kerrottu.
Remus painoi päänsä käsiinsä ja mikäli olisi päässyt ylös olisi jo varmasti ollut hakkaamassa päätään seinään toisen hakiessa hänelle kaiketi lasillista vettä, jonka Remus pian saikin eteensä.

Remus otti lasin vastaan ja tarttui siihen kaksin käsin - vaikka vain varmistaakseen ettei vahingossakaan pudottaisi sitä - ja kumosi suurimman osan vedestä yhdellä kulauksella kurkustaan alas.
Olo helpotti oitis hieman, mutta häntä pyörrytti yhä hieman. Hän kohotti katseensa Leticiaan ja jo se, että toinen puhutteli häntä hänen etunimellään riitti kertomaan, että hän oli jäänyt kiinni. Remus hieroi ohimoitaan sormenpäillään laskettuaan lasin pöydälle eteensä ja kohotti pahoittelevan katseensa noitaan. Huulilleen kohosi pieni, melkeinpä huomaamaton, surullinen hymy.
"Mi-minua ei todellakaan pitäisi laittaa täl-laisiin tehtäviin...Jos- jos vain tuntisit minut, tietäisit ettei tämä ole lainkaan...Minun tapaistani", Remus myönsi häpeillen ja siirsi katseensa naisen kahvimukiin. Mies pudisti päätään ja kurotti, kiertäen sormensa toisen mukin ympärille ja vetäen sen pöydälle eteensä.
"On va-vain yksi, oikea tapa...Hoitaa tämä", hän vastasi ennen kuin kohotti Letician mukin huulilleen ja joi hieman reilun yhden kolmanneksen jäljellä olevasta kahvista.
Tuo aiempi hymy palasi takaisin hänen huulilleen Remuksen kohottaessa katseensa noitaan ja kohauttaessa pienesti hartioitaan.
"Anteeksi... Kysy mitä tah-dot."
Remus ei kyllä tiennyt mitä toinen häneltä voisi edes kysyä, mutta olisi reilua antaa toiselle edes tilaisuus selvittää kaikki hänen salaisuutensa sen jälkeen kun hän oli koettanut vaivihkaa ujuttaa totuusseerumia tämän juomaan.
"J-ja... Mikäli Albus hyv-äksyy raporttini...Vo-voit katsoa itsesi Killan jäseneksi", Remus vielä lisäsi pienesti hymyillen.

[Mun pitäs olla tiskaamas ja pistääs kämppää siihe kuntoo et saisin huomeen lavastettuu tääl vähä mut enhän mä nyt vaan voi olla vastaamatta!! Kauheeta! Jäin haavi auki tuijottaa tota Remusin tekoa.]

Jos Leticia olikin pitänyt Remusia outona tapauksena ensikohtaamisestaan saakka eikä ollut uskonut että tuo onnistuisi häntä mitenkään yllättämään, hän oli ollut väärässä. Kysyessään epäsuorasti tuolta halusiko tuo hänen kulauttavan kahvit naamaansa, hän oli olettanut tuon vastaavan joko myöntävästi tai sitten kieltävästi. Mutta sen sijaan että tuo olisi toiminut kuten normaalisti tälläisessä tilanteessa olisi toimittu, tuo toimikin juuri niin yllättävästi kuin se vain oli mahdollista! Leticia oli juuri vastaamassa miehelle jotakin, kun tuo tarttuikin hänen kahvikuppiinsa ja hörppäsi kunnon kulauksen siitä. Näin ollen Letician suu unohtui auki tuon jäädessä tuijottamaan tapahtuvaa hyvin, hyvin hämmentyneenä. Vielä kun Remus käski häntä kysymään tuolta mitä ikinä hän tahtoi, hän ei enää tiennyt mitä sanoa. Tämä keskustelu oli saanut todella odottamattoman käänteen.
Leticia sulki suunsa Remusin mainittua raportista ja Kiltaan liittymisestä ja naurahti hieman, joskin edelleen epäuskoisena. Hän pudisti päätään.
"Sä olet hullu," hän totesi pystymättä pidättämään hieman keveämpää naurahdustaan, "miten sä saat raportin aikaiseksi jos minä esitän kysymykset? Kertomalla mitä minä kysyin sinulta ja mitä sinä paljastit minulle Killasta? Albus varmaan ilahtuu." Leticia pudisti päätään hymynkare edelleen kasvoillaan.
"No mutta.. Tehdään tästä pelistä nyt sitten tasapuolista," hän sanoi ja kurottautui nappaamaan kahvikupin takaisin itselleen, "kippis." Hän tyhjensi kuppinsa ja laski sen sitten tyhjänä takaisin pöytään. Jokin outo tunne valtasi hänet, mutta hän ei antanut sen häiritä.
"Olen kahvinarkomaani," hän myönsi naurahtaen, "ja juon kahvini oli siinä myrkkyä eli ei.. Haluatko että toistan selitykseni perheestäni ja ammatistani nyt kun olen nauttinut jotain kahvia vahvempaa? Kysy mitä mielit. Sinun raporttisihan se on." Sitäpaitsi mitä Leticia voisi mieheltä kysyä? Hermostuttiko tuota niin paljon tämä palaveri että tuo oli sairastunut vai mistä sairaus johtui? Toisaalta eihän se hänen asiansa ollut miksi tuo sairasti. Ehkä oleellisempaa olisi ollut kysyä miksi tuo teki tämän, jos oli sairas? Eikö olisi ollut fiksumpaa jäädä kotiin nukkumaan ja antaa jonkun muun hoitaa joku hullu luihuisnainen.

//Koukuttava kaksikko XD//

Remus kohotti hämmentyneenä katseensa naiseen. Tämä ei todellakaan tuntenut häntä mikäli onnistui sisältämään hänet ja hullun samaan lauseeseen. Omasta mielestään hänellä oli vain halu pitää omatuntonsa puhtaana ja tilanne oli vaatinut sellaisen ratkaisun, kuin hän oli sille antanut.
Hän ei tiennyt voisiko toinen edes kysyä häneltä mitään, mistä olisi tälle jossain määrin hyötyä tai mitä tämä edes haluaisi tietää itselleen tuntemattomasta ja merkityksettömästä miehestä, mutta pääasia olikin nyt se, että hän oli ottanut sen riskin, että toinen saattaisi kysyä kysymyksen johon vastatessaan hän joutuisi kertomaan jonkin suuremman salaisuuden tälle. Se oli ainoastaan reilua sen jälkeen, kun hän oli luvattomasti koettanut ujuttaa totuusseerumia toisen juomaan, koska tuolloin nainen olisi tahtomattaan joutunut hänen kysymystensä kohteeksi ja pakostakin joutunut vastaamaan rehellisesti.
Remus puraisi alahuultaan toisen mainitessa hänen raportistaan.
"En totta puhuen a-ajatellut niin...Pitkälle, mutta selviän siitä kyllä...Jotenkin", hän vastasi lopulta ja nyökäytti päätään. Olihan hän kouluaikoinaankin joutunut kirjoittamaan esseitä tyhjästä kun oli joutunut Luihuisten pilan kohteeksi ja kirjan liitelivät siellä sun täällä, ympäri koulua - ja toisaalta hän oli kerran jos toisenkin joutunut järjestämään Siriuksen ja Jamesin pulasta vaikkei ollut edes aina tiennyt mihin kaksikko milloinkin oli syyllistynyt, mutta ainahan nämä vähintäänkin olivat.

Remus ei ollut olettanut, että toinen olisi tehnyt seuraavan siirtonsa, mutta ainakin hän oli onnistunut saamaan toisen juomaan totuusseerumia, joskaan se ei enää vähään aikaan ollut edes ollut hänen tarkoituksensa, mutta toinen oli tehnyt sen jopa vapaaehtoisesti.
"No, ainahan se a-antaa varmuuden asiasta", Remus vastasi nolostuen uudelleen aiemman temppunsa johdosta. Tietysti hänellä oli syynsä epäillä jokaista eikä hän tahtonut hyväksyttää Albuksella uutta jäsentä Kiltaan, jos ei ollut varma oliko tämä todella sitä mitä väitti olevansa, mutta silti toisen yksityisasioihin niin tiiviisti pureutuminen oli todellakin väärin! Eikä toisaalta edes hänen ideansa, mutta hän oli silti ollut aikeissa toteuttaa suunnitelman, oli se sitten hänen omansa tai ei.

Leticia nauroi Remusin puhuessa raportin hoitamisesta. Hän ei tiennyt millainen poika Remus oli koulussa ollut, mutta tällä hetkellä hän uskoi että jokin villi pikkupoika, joka aina kopioi muiden läksyt nosti tällä hetkellä päätään miehessä.

"No.. Kyllä sä saat hyvän raportin aikaiseksi," Leticia vastasi juotuaan itsekin seeruminsa ja Remusin todettua sen antavan vain varmuuden kaikkeen.
"Noh.. Kerronpa perhehistoriani uudestaan niin saat varmuuden siitä," Leticia sanoi hieman virnistäen. Ihme kyllä hän ei ollut yhtään vihainen saatika edes ärsyyntynyt Remusille vaikka tuon temppu ikävä olikin. Onneksi hänellä ei omasta mielestään tainnut olla mitään salattavaa. Ei ainakaan mitään, mikä estäisi häntä liittymästä Kiltaan.
"Niin siis.. Olen syyttäjä taikaministeriössä," Leticia sanoi, "menin Tylypahkasta suoraan koulutukseen ja sieltä suoraan työharjotteluun. Ja nyt olen ollut siellä jonkun kymmenen vuotta.. Minulla on isosisko Alison ja pikkuveli Klaus. Alison on töissä Pyhässä Mungossa, samoin hänen aviomiehensä Justin. Heillä on mitä ihanin pieni poika, Hugh. Klaus taas on vielä Tylypahkassa.. Mitähän muuta.. No niin, eipä kai muuta. Kysy jotain, sitä vartenhan täällä nyt ollaan!" Leticia naurahti ja oli ottamassa hörppyä kahvistaan, mutta tajusi sen loppuneen kiitos heidän yhteisen ryystäntähetken.
"Ainiin ja olen oikeasti kahviriippuvainen," hän naurahti. Totuusseerumin vaikutus ei tuntunut missään, mikä olikin ehkä juoman tarkoitus.. Ehkä tuntuisi oudommalta jos valehtelisi tai edes harkitsisi sitä?

[Vähän lyhyttä, muttaa.. ]

Remus ei saanut pahoittelevaa ilmettä kasvoiltaan. Hän tunsi olonsa niin nöyryytetyksi, mikä oli lähinnä hänen oma vikansa. Leticia oli ainoastaan toiminut... Noh, viisaasti ja kuten olettaa saattoi. Kuka nyt tahtoisi toisen huijaavan hänet juomaan totuusseerumia? Ja kukapa nyt ei olisi hämmentynyt sellaisen tempun yrittämisestä?
Leticia ei onneksi ollut suuttunut vaan lähti sen sijaan kertoilemaan itsestään. Remus kuunteli tämän tarinaa posket yhä hieman punertaen.

Toinen ei ainakaan oitis puhunut sivusuunsa eikä Remus varsinaisesti jaksanut uskoa, että tällä olisi mitään yhteyksiä kuolonsyöjiin.
"Öähmn... Sinulla ei siis ole mitään yhteyksiä...Kuolonsyöjiin?" Remus päätti vielä pistää toisen sanomaan, vaikkei olettanutkaan, että kuulisi sen ikävämmän vastausvaihtoehdon noidan huulilta.
"Miks haluat liittyä Kiltaan?"
Remus nojasi kyynärpäänsä pöytää vasten ja vilkaisi toisen tyhjää kahvikuppia.
"Mä taian olla kahvin velkaa?" hän kysäisi, vaikkei paljoa ylimääräistä rahaa omistanutkaan, mutta aina hän voisi toiselle uuden kahvin tarjota. Se olisi vähintä mitä hän voisi tehdä nyt, kun oli huijannut toisen juomaan totuusseerumia.
Ja ellei toiselle kahvi nyt kelpaisi, hän voisi aina keittää tälle kahvia mikäli sattuisi olemaan Kalmanhanaukiolla tämän mahdollisesti siellä käydessä.
"Mä toivon ettet sä kerro mun tunaroinnista k-kellekään...", Remus vielä pyysi nolostuneena ja laski katseensa pöytään.

Remusin seuraavan kysymyksen edessä Leticia joutui hetken miettimään vastaustaan. Ei sinänsä ettäkö hän olisi yrittänyt salata mitään vaan että saisi sanottua asiansa oikein eikä totuusseerumi hänen sisuksissaan alkaisi rienaamaan mitään.
"No.. Ei ole," hän vastasi, "tai no olin itse luihuisessa kouluaikoina, joten olen käynyt koulua useiden nykyisten kuolonsyöjien kanssa mutta en ole koskaan ollut tekemisissä heidän kanssaan sen jälkeen kun he liittyivät kuolonsyöjiin." Ja se oli totuus ja totuusseerumikin tiesi sen.
"Oikeastaan se on vaan hyvä puoli että olen ollut niiden kanssa samassa tuvassa," hän lisäsi, "ainakin syyttäjänä olemista ajatellen. Tiedän niitten taustoista sellasia juttuja mitä ne muut syyttäjät ei välttämättä tiedä."
Kysymys Killasta sai Letician naurahtamaan puoliksi tuhahtaen ja hän vilkaisi ympärilleen huokaisten, mutta kääntyi sitten katsomaan taas Remusta.
"Koska ministeriö ei tee mitään sen eteen että kuolonsyöjät saataisiin kiinni," hän sanoi ja sekin oli totta, koska Toffee ei ollut uskonut Dumbledorea ja Potteria, "mä en koe saavani tehtyä itse tarpeeksi koska ministeriö ei tee mitään. Killassa mä voisin oikeasti olla hyödyksi ja tuoda niitä.. tietoja ministeriöstä, mitä ne ite ei suostu käyttämään hyväkseen koska eivät usko tiedät-kai-kenen paluuseen."

Kysymys kahvista sai Letician vilkaisemaan tyhjentyneeseen kuppiinsa ja sitten taas Remusta, joka kieltämättä näytti siltä ettei ollut ollut töissä sitten Tylypahkan. Ei millään pahalla ajatuksella tietenkään.
"Ei sun tarvi," hän sanoi, "se kahviriippuvainen minäni on nyt toistaseksi aisoissa. Voit tarjota toisen kerran jos nyt välttämättä haluat." Hän naurahti hieman ja nojautui itse siihen selkänojaansa miettien että mitäs sitten. Olikohan Remusilla vielä jotain kysyttävää ja koskakohan hän saisi tietää oliko tervetullut auttamaan vai pitäisikö hänen alkaa.. tekemään jotain laittomuuksia ominpäin. Ei hän kuitenkaan voinut vain istua työhuoneessaan peukaloita pyöritellen kun kuolonsyöjät kokoontuivat eikä hän voinut tehdä asialle mitään.
"No.. Jos en pääse Kiltaan niin saat sitten varautua siihen että etsin sut käsiini ja tungen sulle kaikkia papereita viemisiksi," hän sanoi Remusille, "niistä on varmasti hyötyä teille. Sama se on tietysti kuka ne perille toimittaa."

Remusin viimeisin pyyntö oli Leticiasta hieman outo ja nainen kohotti hieman kulmaansa yllättyneenä, mutta hymähti sitten.
"En kerro," hän lupasi, "miksi kertoisin?"

Remus kuunteli Letician vastauksia. Tämä mitä todennäköisimmin puhui totta, harva pystyi pistämään vastaan totuusseerumille... Ja tällä saattaisi olla paljon heillekin hyödyllisiä tietoja, siinä missä kiltaan kaivattiin kyllä lisää jäseniäkin. Tiedät-kai-kuka värväsi taatusti omiin joukkoihinsa jokaisen jonka vain sai, mutta heidän täytyi olla sitä tarkempia, mikä oli valitettavaa, koska heidän joukkonsa jäi hyvin pieneksi ja heidän täytyi toimia vielä pääosin Ministeriöltä piilossakin, mikä vähensi heidän mahdollisuuksiaan entisestään, mutta Leticiasta olisi hyötyä siinäkin, tämähän oli Ministeriössä töissä.

Remus heräsi pohdinnoistaan Lettyn siirtäessä keskustelun siihen, jos tämä ei pääsisi mukaan Kiltaan. Hän pudisti hymyillen päätään ja ojensi noidalle kätensä.
"Ainakin minun puolestani, olet tervetullut Kiltaan."
Hän uskoi vakaasti, että Albus olisi tehnyt saman päätöksen, varmaan vielä ilman suurempia möhlimisiäkin, mutta hän oli yllättävän varma omasta päätöksestään ja mikäli kuolonsyöjät olisivat nyt hyökänneet, hän olisi varmaankin luottanut Leticiaan lähestulkoon sinisilmäisesti.
"Itse asiassa, minä luulen, että Albus loppujen lopuksi lähetti minut tänne pääasiassa antamaan sinulle tämän", Remus lopulta päätti hymyillen ja etsi taskustaan pienen kirjekuoren.
Albus oli käskenyt hänen ottaa selvää noidan luotettavuudesta ja sitten antaa tälle kirjeen, mutta hän oli aika varma siitä, että Albus oli jo aiemmin ollut varma siitä, että Leticiaan saattoi luottaa.
Kirjekuori piti sisällään mitä todennäköisemmin seuraavan tapaamisen päivämäärän ja tapaamispaikan, joka oli sittemmin siirretty Siriuksen kotitaloon ja teksti olisi vain Letician nähtävissä.
"Tuhoa kirje kun olet sen lukenut", Remus vielä kehotti pienesti hymyillen ennen kuin nousi pöydän äärestä. Hän paranteli hieman vaatteidensa asentoa ja otti laukkunsa, kohottaen vielä katseensa noitaan.
"Näemme varmaan taas pian. Oli hauska tutustua."
Sen sanottuaan Remus vielä soi toiselle yhden, pienen hymyn ennen kuin suuntasi hitaat askeleensa ulos. Hän tunsi suoriutuneensa tehtävästään kunnialla ja saattoi tyytyväisenä suunnata Hunajaherttuan kautta takaisin Kalmanhanaukiolle.

// Noin Eihän tämäkään kestänyt kuin vuoden vaikka on vaan sivun mittanen x) //

Leticialle tuli puolittain iloisena yllätyksenä se että Remus ojensi hänelle kuitenkin kätensä ja toivotti tervetulleeksi kiltaan. Leveän hymyn kavutessa naisen kasvoille, Leticia tarttui käteen ja kiitteli kovasti.
Remusin kertoessa mitä mieltä Dumbledore todennäköisesti oli jo alunalkaenkin ollut hänestä, Leticia naurahti hieman. Se kyllä kuulosti ihan Albukselta, mutta noh.. Aina oli parempi varmistua kaikesta! Kuka sen miehen mietteitä osasi lukea ja tulkita.
"Niinkai sitten," hän vastasi ja otti vastaan Remusin ojentaman kirjeen. Sellaista hän ei olisi osannut odottaa hyväksyttiin hänet kiltaan tai ei, mutta Remusin kehottaessa häntä tuhoamaan sen lukemisen jälkeen, hän naurahti ja nyökkäsi.
"Takuulla," hän vastasi nousten sitten itsekin siitä pöydästä Remusin tehdessä lähtöään.
"Joo, kiitos! Nähdään pikapuolin," Leticia vastasi vielä miehelle ennen kuin tuo lähti pubista. Hän ei voinut olla hymyilemättä tyytyväisyyttään. Olihan tämä kuin.. olisi uuden työpaikan saanut! Vaikkakin palkattoman ja hengenvaarallisen, mutta silti!
Leticia hymähti itsekseen, pukeutui ja tunki kirjeen syvälle takkinsa taskuun. Hän kiitti pubin omistajaa ja lähti sitten kotiin. Eikä hän olisi millään malttanut odottaa seuraavaa Killan tapaamista!

[The end! Thanks!

ps. saatii kakkos sivulle! xD]