Luistelun oppitunti

//Palatkaamme ajassa taaksepäin siis...lauantai 13.12.1986... Seuraan kaipailisin DrRockteria ja Leon tarttee kaveriaaaa! XD ei koskaan pitäis alottaa pelii enää tähän aikaan illasta x')//

Leon Elroy oli aina ollut isänsä silmäterä eikä koskaan ollut puhuttu siitä, että hän olisi ollut outo, friikki, sekopää, sellainen, joksi häntä tavattiin koulussa haukkua.
Kaikki tämä erikoisuus juonsi juurensa jo hänen lapsuudestaan, mutta oli ainoastaan voimistunut hänen äitinsä ja pikkuveljensä kuoleman jälkeen. Leon ei hallinnut tärkeitä taikoja, sellaisia, joihin luettiin puolustautumisloitsut, muut tulevaisuuden osalta oleelliset loitsut, sen sijaan hän osasi kyllä yhtä jos toistakin pientä, ja muiden mielestä merkityksetöntä.
Hän osasi taikoa kukkia äitinsä ja veljensä yhteiselle haudalle hän sai veden ryöppyämään katosta kuin saavista kaatamalla, hän... osasi taikoa liki koko Tylypahkan pihamaan jään peittoon.

Oli lauantaiaamu, kirkas, kauniin aurinkoinen lauantaiaamu ja Leon kiskoi innolla isältään saatuja luistimia jalkoihinsa. Isänsä ei kyseenalaistanut hänen pientä sääntöjen rikkomistaan. Kenties tämä perhettä kohdanneen tragedian vuoksi teki kaikkensa nähdäkseen ainoaksi jääneen poikansa hymyilevän tai tietääkseen tämän pitävän parhaillaan hauskaa, omalla, hyvällä, viattomalla tavallaan.
Leon ei sitä sen suuremmin ajatellut vaan sitoi luistimensa kiinni ja tunki kenkänsä samaiseen laukkuun, jossa piti vanhoja luistimiaan. Jo 16 vuoden iässäänkin Leon oli noin 180 senttimetriä pitkä eikä kasvupyrähdykselle näkynyt loppua. Liekö siis koominen näky, kun pitkään, mustaan duffelitakkiin suhteellisen hentoisen vartalonsa verhonnut, pitkä teini-ikäinen velho luisteli sen suuremmin horjumatta, kädet syvälle taskuihin tungettuna, pitkä pipo päässään, lämmin huivi kaulassaan ja villahousujen päälle vedetyt pillifarkut jaloissaan.

Leonilta luistelu sujui ongelmitta, koska jästi-isänsä vei hänet usein luistelemaan ja piti poikansa muutoinkin ajantasalla jästimaailman tapahtumista. Leonista se ei suinkaan ollut kirous, pikemminkin lahja.
Hänen isänsä oli yksi niistä ihmisistä, joita hän suuresti kunnioitti eikä tämän verenperintö voinut mitenkään tehdä tästä sen huonompaa ihmistä kuin mikä tämä oli.
Leon suorastaan kiisi jäällä ja nauroi itsekseen niin, että koko pihamaa melkeinpä raikui. Kello oli tuskin aamukahtatoista, joten kovin moni tuskin oli vielä lauantaiaamuna siihen aikaan hereillä ja nekin jotka olivat, välttelivät talvista pihamaata niin kauan kuin vain suinkin kykenivät.

[Ja täältä saapuu hirmuinen Gaaaabby! Lyhyt alotus mut hei, uus hahmo! Puolustaudun!]

"Älä unta näe!" Gabriel huusi käytävällä norkoilevan luihuisporukan pääpirulle ohitettuaan nuo. Tavalliseen tapaansa nuo nälvivät hänelle jotakin hänen pukeutumisestaan ja muutenkin ulkonäöstä. Tänään oli lauantai, joten hänen ei oletettu pitävän koulukaapua päällään. Eikä hän pitänyt. Sen sijaan, vaikka nyt olikin joulukuu, hänellä oli mustat pillifarkut, tennarit.. Musta huppari, jonka päällä oli nahkatakki. Pipoa poikaparka ei edes omistanut vaikka ehkä olisi ollut parempi niin.

Gabriel paineli linnan pääoville ajattelematta sen kummemmin noita luihuisen ipanoita, jotka luulivat olevansa kovempia kuin muut. Hän ei kuitenkaan ehtinyt ottaa kuin muutaman askeleen pihamaalla kun äkkiä jalat lähtivät alta. Hän lensi selälleen pihalle ja lähti sitten liukumaan aika vauhilla jäistä rinnettä alaspäin. Häneltä oli kokonaan jäänyt huomaamatta ulkona tapahtunut.. kummallinen muutos! Hän oli kuvitellut astuvansa lumelle mutta nyt hän huomasi että koko piha oli umpijäässä! Ja hän oli kovaa vauhtia lähestymässä jotakin pitkää, joka liukui jäällä aika liki hänen senhetkisen liikeratansa edessä...

Leonin huomio oli kirkastakin kirkkaamassa taivaassa joka tuntui sokaisevan hänet täysin eikä hän aluksi edes huomannut ulos astunutta oppilastoveria. Hän pyörähteli muutamia pieniä ympyröitä ennen kuin kääntyi katsomaan talvimaisemaa niin kauniisti täydentävää Tylypahkaa - ja sattui samalla näkemään tumman hahmon, joka liukui häntä kohden. Leon ei ensinnä edes tajunnut mikä tuo oli, aurinko oli sokaissut hänet ja näön palautuminen vei aikansa, mutta ymmärtäessään että häntä kohden luisuva möykky oli toinen oppilas, Leon ynähti pienesti järkytyksestä.
Toinen liukui suoraan häntä kohden eikä hän ehtisi millään väistää tätä enää tässä vaiheessa. Mikäli hän kaatuisi, luistinten terät saattaisivat sohaista toista ja pilata niin tämän kuin hänenkin päivänsä.
Leon ei pitänyt ikävistä tapahtumista senkään vertaa kuin muut, sillä iloisina päivinä, onnellisina hetkinään, hän kykeni unohtamaan täydellisesti puuttuvat perheenjäsenensä ja kaiken sen ikävän, mitä hän, isosiskonsa ja heidän isänsä olivat viime vuosina joutuneet kestämään. Huonommat hetket ja päivät saivat hänet ennen kaikkea ajattelemaan niitä huonoja vuosia, jotka heillä olivat olleet ja hänen itsetuntonsa väheni vähenemistään. Leon kykeni elämään itsensä kanssa ainoastaan silloin kun onnistui unohtamaan turhat huolenaiheet ja ikävät ajatukset ja keskittymään ilonhetkiin.

Niinpä nuorukainen teki nopean päätöksen, polvistui jäiselle maalle ja otti häntä kohdin luisuvan...Pojan... Vastaan polvillaan ja reisillään ennemmin kuin luistinten peittämillä jaloillaan. Törmäyksessä Leon heittäytyi osittain toisen ylle ja parivaljakko liukui liki kymmenen metriä eteenpäin, metsän reunaa kohden. Vauhti alkoi kuitenkin pian hidastua ja Leon saattoi huokaista helpotuksesta.
Hän ei ollut edes tiedostanut kietoneensa käsiään toisen pojan ympärille lennähtäessään vahingossa törmäyksen voimasta tämän päälle, mutta nyt hän kuitenkin tajusi joutuvansa irrottamaan otteensa toisesta samalla kun kohottautui varovasti istuvampaan asentoon ja pystyi viimein kiinnittämään katseensa tähän pahaa-aavistamattomaan möykkyyn, joka oli kaiketi uskonut astuvansa lumiselle maaperälle jään sijaan.

Gabriel yritti jarruttaa käsillään ja jaloillaan muttei se mitenkään onnistunut, koska ei pihamaalla ei ollut kertakaikkiaan mitään, mistä takertua kiinni ja jää oli tasaista. Hän ei myöskään ehtinyt edes huutaa tai ehtinyt edes ajattelemaan huutamista vauhdin ja järkytyksen takia. Juuri ennen törmäystä hän nosti kädet kasvojensa suojaksi ja samassa hän tömähti päin sitä kaksimetristä hujoppia, joka ei kuitenkaan ihme kyllä kaatunut hänen niskaansa ja runnonut häntä.. Mutta vauhti ei silti loppunut vaikkakin hidastui aikalailla tämän törmäyksen saattelemana. Ja hetken päästä vauhti loppui.
Gabriel kohotti kasvonsa ja tajusi röhnöttävänsä puoliksi tuon toisen päällä ja lähti siitä sitten rämpimään ylöspäin joskin ei jaloilleen koska selkää ja käsiä kolotti kaatumisen ja liu'un jälkeen.
"Sori hei," Gabriel mutisi siirtyessään pois tuon päältä ja pyyhkäisi ohimennessään tukan silmiltään. Hän oli aikeissa selittää ettei ollut tarkoitus törmätä tuolla lailla, mutta ei oikeastaan osannutkaan. Eihän hän tiennyt mistä tämä jäätikkö oli ilmestynyt ja että hän saisi montakymmentä metriä pitkän luisun vain astumalla ulos linnasta!
"En.. tosiaan odottanut moista liukumäkeä," hän hymähti ja katsoi nyt ekan kerran kunnolla uhriaan. Hän tosiaan ajatteli että syy oli jotenkin hänen ja joku.. Riesu oli taas tehnyt temppujaan, tällä kertaa tosin linnan ulkopuolella.
Poika tuntui etäisesti tutulta, varmaan heillä oli ollut yhteisiä oppitunteja joskus. Aivan! Tuo taisi olla saman vuosikurssin rohkelikko. Aina äänessä tunneilla.. Kyllä. Nimeä hän ei muistanut, mutta sen muisti että liemitunneilla tuo istui seinän vieressä ja oli koko ajan äänessä. Liemimestarin käskyistä huolimatta.

Leon tuijotti toista hetken ajan hämmentyneenä aiemmasta, järkytyskin saattoi kuvastua kasvoiltaan. Toisella pojalla oli hiukset silmillään, mutta Leon tunnisti tuon etäisesti siitäkin huolimatta.
Toinen pahoitteli liukuaan ja kommentoi, ettei ollut osannut sitä odottaakaan. Tämän sanat saivat Leonin naurahtamaan ja pian hän käkätti jo kovaa vauhtia ennen kuin kömpi ylös ja asetti luistinten terät jäätä vasten, mikä tehokkaasti esti luisumisen jään pinnalla.
"Aivan mahtavaa, eikö!?" Leon kysäisi ja levitteli käsiään ympäristöään sekalaisesti viittoen. Hän kohotti katseensa taivaalle, josta oli alkanut hiljalleen tippua pieniä, pehmeitä lumihiutaleita tasaiseen, rauhalliseen tahtiin eikä tuulta tuntunut olevan juurikaan.
Leon hymyili leveästi ja ojensi toiselle kätensä auttaakseen tämän ylös. Mutta hetkinen... Eihän toinen pysyisi sen paremmin pystyssä kuin aiemminkaan.

Hetken ajan pidemmän kasvoilla pysytteli varsin pettynyt ilme ennen kuin hän muisti.
"Hei, haetaan sulla mun vanhat luistimet!" hän huudahti ja oli jo lähdössä, kunnes muisti uudemman kerran, "Tai siis... Minä haen, älä mene minnekään!"
Niin kuin toinen olisi edes päässyt minnekään tällä jäällä. Ihan höperökö tuo oli astuessaan jäälle tennarit jaloissaan!?
Leon luisteli vauhdilla Tylypahkan oville, nappasi laukkunsa mukaansa ja liukui kevyesti alamäkeä takaisin toisen luokse, kaikki tuo viiden minuutin sisään.
Leon virnisti ja ojensi laukkunsa toiselle pojalle. Hänen vanhojen luistimiensa pitäisi olla sopivatkin, koska hän oli ollut aika tavalla lyhyempi ja pienempi jalkaisempi tuolloin. Kasvupyrähdyksensä vuoksi hänelle oli täytynyt ostaa uudet luistimet ja vanhat olivat jääneet vallan käyttämättömiksi!
Mutta nythän niille olikin tarvetta.
"Laita ne jalkaasi, muuten et pysy pystyssä...Tosin... Et pysy välttämättä pystyssä niilläkään...", Leon mumisi ennen kuin parahti; "Ei se mitään! Minä opetan!"
Hän nyökäytti tohkeissaan päätään ja veti kätensä puuskaan rintakehälleen kuin professori, joka silmäili tunnilta myöhästynyttä oppilasta.

[Voi Gabby. Säälin sitä jo nyt. xD]

Gabriel ei ollut uskoa korviaan Leonin puhuessa jotain mahtavuudesta, koska ei vieläkään edes ymmärtänyt mitä oli tapahtunut ja miksi maa oli niin jäässä. Ja vielä niin liukkaassa jäässä! Hän kohotti katseensa tuohon tuon huitoessa ympärilleen. Gabriel vilkaisi itsekin maisemia ja näki lähinnä jäätä silmän kantamattomiin. Joo.. Todella upeaa.
Mutta ennen kuin Gabriel ehti edes kysyä tarkennusta siihen kuka tuo oikeastaan oli muuta kuin ylipuhelias rohkelikko, tuo sai taas puheripulin ja sanoi hakevansa jotakin jostakin ja että hänen pitäisi odottaa siihen saakka! Odottaa! Mitäs muutakaan.
Gabriel katsoi hetken kuinka rohkelikko lähti liukumaan takaisin linnaa kohti eikä tajunnut miten tuo pysyi pystyssä. Mutta siitä huolimatta että tuo oli käskenyt häntä odottamaan, hän pyrki jaloilleen.. Kaatuen vaan kipeästi takamukselleen. Ei mennyt kuin hetki kun Leon palasi jonkun laukun kanssa ja käski hänen vetää ne jalkaansa. Gabriel katsoi tuota naurahtaen hieman epäuskoisesti.
"Sä.. Sä opetat mulle mitä?" Gabriel kysyi Leonin vedettyä kädet puuskaan. Hän vilkaisi laukkua sylissään ja katsahti sen sisältöä; jotkut oudot kengät, joissa oli jotkut.. lihaveitset pohjassa. Ei, hän ei ollut koskaan ennen luistellut eikä hän edes tiennyt mitä luistelu oli.. Saatika mitä nuo hullut murhanhimoiset kengät olivat.
"Kiitti vaan mutta en.. taida," Gabriel sanoi hieman naurahtaen ja pyrki taas jaloilleen. Hän pääsi kuin pääsikin hitaasti kompuroiden pystyasentoon ja jäi seisomaan tumput suorina siihen jäälle. Ehkä jos hän.. ottaisi askeleen kerrallaan, hän saattaisi päästä tuon äsken liukumansa rinteen alkuun mutta miten hän kapuaisi sen ylös, se oli vielä täysi arvoitus.
Gabriel vilkaisi harkiten sitä laukkua, joka sisälsi ne oudot kengät ja sitten Leonia, jonka jaloissa olivat samanlaiset. Sitten hän vilkaisi kulma hieman koholla poikaa ja pudisti sitten päätään.
"En mä ole koskaan tehnyt mitään tällästä," hän parahti ja vajosi sitten takaisin maahan istumaan ja alkoi aukoa kengännauhojaan.

Kun hän oli lopulta saanut luistimet jalkaansa, hänestä tuntui todella ikävältä. Jalat tuntuivat turralta, hänen takalistonsa alkoi jäätyä ja muutenkin kylmyys teki tuloaan. Eikä hän tiennyt mitä tehdä koska hänellä oli veitset jalkapohjissaan. Hän nostikin katseensa Leoniin ja heilautti jälleen hiukset silmiltään.
"No.. entäs nyt sitten?" hän kysyi, "ja sori nyt vaan mutta mulla ei ole mikään maailman paras nimimuisti joten kuka sä olitkaan? Oot rohkelikko ja puhut paljon, sen tiedän."

//XD//

Leon ei ollut tullut edes ajatelleeksi sitä vaihtoehtoa, että toinen näkisi tämän kaiken perin naurettavana ja mikäli vain olisi mahdollista päästä takaisin Tylypahkan sisäänkäynnille ilman luistinten jalkaan kiskomista, toinen päätyisi jättämään luistelun sikseen. Hän oli kyllä tullut jo siihen tulokseen, että suurin osa velhoista ja noidista oli siinä määrin tylsiä, ettei tällaisia jästien keksimiä hienouksia osattu arvostaa siten kuin ne olisivat ansainneet tulla arvostetuiksi, mutta siksi Leon katsoikin olevansa onnekas jästi-isästään, joka opetti häntä kaltaistensa tavoille siiinä missä hän Tylypahkassa oppi yhtä jos toistakin velhoudesta.

Toinen poika koetti itsepintaisesti pysytellä jaloillaan ja ensimmäisen vilkaisun jälkeen kieltäytyi edes ajattelemasta sitä mahdollisuutta, että kiskoisi luistimet jalkoihinsa. Kenties loivan, jäisen ylämäen katseleminen kuitenkin sai tämän ajatukset muuttumaan, ainakin päätellen siitä kuinka toinen lysähti maahan istumaan ja ryhtyi availemaan kenkiensä nauhoja.
Leon hymyili voitonriemuisena, vaikkei tiennytkään kuinka onnistuisi opettamaan toista luistelemaan.
"Arvasin sen sanomattakin", hän hymähti, mutta hymynsä ei hyytynyt. Ei hän tavallaan ollut olettanutkaan, että toinen tiesi mitä luistelu oli, mutta nythän tällä olikin hyvä tilaisuus oppia yhtä jos toistakin luistelusta!

Leon naurahti pienesti. Jostain syystä se, että hänet muistettiin puheliaana Rohkelikkona oli huvittavaa. Eikä hänen nimessään loppujen lopuksi ollut kuin neljä kirjainta ja silti sen muistaminen oli vaikeaa, oli hän kuinka kovasti äänessä tahansa. Ei hänkään toisaalta toisen nimeä muistanut, mutta tämä taisikin olla aika tavalla hiljaisempi...
"Leon", hän sitten vastasi ja ojensi toiselle molemmat kätensä auttaakseen tämän ylös, "Ja sinä, oli nimesi mikä hyvänsä joudut ottamaan minua käsistä tai voit samantien vain jäätyä siihen."
Se oli tavallaan vastakysymys siitä, mikä toisen nimi puolestaan oli, mutta tavallaan myös toteamus, ettei tämä selviäisi tilanteestaan ottamatta häntä käsistä kiinni.
"Siitä eteenpäin kaikki on hyyyyyvin yksinkertaista. Potkaiset jaloillasi vuorotellen vauhtia...Mutten kyllä tiedä miksi luistelun oppiminen on silti niin vaikeaa vaikka sen olettaisi olevan todella yksinkertaista...."
Leon loksautti suunsa kiinni ja tuijotti toista hetken tätä kuitenkaan näkemättä, sillä hän oli juuri tajunnut puhua pälättävänsä todellakin sen minkä kerkesi. Poskensa punehtuivat hieman, elleivät jo olleet muuttuneet punaisiksi tässä pakkassäässä, vaikka Leon tiesi itsekin, ettei onnistuisi kauaa pitämään suutaan kiinni.

"Okei.. Mä oon Gabriel," Gabriel vastasi tietämättä oikeastaan tiesikö Leon häntä vai ei. Hän nyt istui hiljaa takapulpetissa oli luokka mikä hyvänsä ja tyytyi kirjoittamaan muistiinpanoja mahdollisimman huomaamattomana.
Gabriel huokaisi syvään ja tarttui sitten Leonin ojennettuihin käsiin ja hänet nykäistiin seisaalleen. Hän tunsi olonsa hyvin typeräksi ja oli aivan varma että lentäisi persukisilleen aivan saman tien kun edes harkitsisi liikauttavansa jalkojaan. No ehkä hän vain seisoisi siinä typeränä lopputalven kevääseen saakka odottaen että jäät sulavat.. Tai sitten hän voisi yrittää ryömiä linnaa kohti tai lähettää sauvallaan jonkun hätäraketin että apua, nyt oltiin jumissa eikä pystytty liikkumaan!
"Yksinkertaista vai?" Gabriel toisti hieman epäuskoisesti naurahtaen ja vilkaisi jalkoihinsa vieläkin epäuskoisempana. Tämä taisi olla typerä idea.. Ehkä hän vain suosiolla odottaisi kevääseen?

Hetken aikaa kaksikon välillä vallitsi hiljaisuus ja meni hetki ennen kuin Gabriel tajusi hiljaisuuden. Leon oli siihen saakka pälissyt koko ajan, varmaan luistimia hakiessaankin. Hiljaisuus tuntui hieman painostavalta, koska hänelle tuli tunne että hänen oletettiin suorittavan tämä vaativa tehtävä. Ja että Leon olisi joku.. tyyliin huispauksen opettaja ja käski hänet luudalle kunnes hän lopulta lentäisi moitteettomasti.
"Hei ihan oikeest puhu jotain," Gabriel sanoi hetken päästä ja käänsi katseensa Leoniin, "en mä pysty liikuttaa varvastanikaa jos sä seisot hiljaa siinä vieressä!"

Kun Leon oli taas alkanut pälisemään normaalisti, Gabriel lopulta uskaltautui liututtamaan oikeaa jalkaansa hieman vasemman edelle ja sitten hänen olikin pakko vetää oikea jalka siihen rinnalle, koska hänestä tuntui että spagaatti ei tuntuisi missään muodossa mukavalta siinä tilanteessa (jos missään muussakaan).
Mutta yllättävää kyllä, hetken hiulattuaan jalkojaan edes takaisin, hän alkoi tottua jaloissa tuntuvaan ikävään paineeseen ja siihen että hänen jaloissaan tosiaan oli jotkut veitset.
"No.. ehkei tämä.. nyt niin kamalaa ole.." hän sanoi hieman hyväksyvästi ja nosti katseensa jaloistaan hieman kauemmas jääneeseen Leoniin. Se oli kuitenkin virhe, koska samalla hetkellä kun hän irrotti katseensa jaloistaan, hän lennähti nurin.
".. Muutin mieleni," hän sanoi kuitenkin hieman naurahtaen, "on se." Ei se ollut. Se oli oikeastaan aika hauskaa sinänsä ja se kyllä näkyi pojan kasvoista, sanoi hän mitä vain.
"Jos en pysy pystyssä edes tasamaalla niin miten mä ikinä pääsen takaisin linnaan?" hän kysyi Leonilta ja punnersi itsensä vaivoin, mutta kuitenkin ihan itse pystyyn.

"Se on yksinkertaista!" Leon puolusteli aiempaa väittämäänsä, johon toinen ei kaikesta päätellen tahtonut uskoa, "Se vain... täytyy opetella ensin..."
Hän ei edes tiennyt mikä hänet sen jälkeen veti hiljaiseksi. Odottiko hän vain kauhulla milloin toinen kaatuisi ensimmäisen kerran, kiroaisi hänet helvettiin ja alkaisi haukkua häntä hänen isänsä vuoksi siinä missä muutkin. Ei haukkumisessa mitään vikaa ollut silloin kun se kohdistui ainoastaan häneen, silloin hän osasi vielä ottaa sen huumorilla tai vain sivuuttaa sen, mutta kun siirryttiin solvaamaan jotakuta hänelle tärkeää, hänen läheistään, kiusaaminen alkoikin olla jo huomattavasti ärsyttävämpää ja vaikeammin sivuutettava kuin aiemmin.
Ja häntä kyllä kiusattiin hänen isästäänkin - oli helppo huomata, että hänen isänsä oli jästi, koska hänen äitinsä oli kuollut ja hän tiesi kuitenkin aika paljolti asioita jästeistä ja näiden keksinnöistä.

Leon hämmentyi lievästi siitä, kuinka hänen pälättämistään yleensä pidettiin pahana ja hänen käskettiin olla hiljaa - muidenkin kuin professorien taholta - ja kun hän sitten oli hetken hiljaa, hänen käskettiin puhua!?
"Ai...Minä vain... Ajattelin että se häiritsisi... Ja toisaalta...", Leon aloitti, mutta kohautti olkiaan ja kääntyi sitten katselemaan ympärilleen, "Minusta tämä oli loistava idea! Isä opetti minut luistelemaan jo pienenä ja sain uudet luistimet syntymäpäivälahjakseni, joten minun oli aivan pakko päästä koettamaan niitä!"
Puhetta kyllä riitti vaikka sitten käskemälläkin ja siinä höpöttäessään Leon vilkaisi muutaman kerran ohimennen toisen ensimmäistä luisteluyritystä. Oli lähestulkoon sataprosenttisen varmaa, että tämä kaatuisi jossain vaiheessa, mutta missä, sitä oli vaikeampi sanoa.
Luultavasti kun tämä...

...siirtäisi katseensa jaloistaan ja keskittyisi johonkin muuhun. Leon vilkaisi toista huolestuneena, mutta kun tämä kuitenkin vaikutti nauravaiselta, hänkin naurahti pienesti ja luisteli reippaasti toisen luo tehden matkansa päätteeksi muutaman varsin näyttävän pyörähdyksen.
"Saatpahan vähän haastetta", Leon vastasi ja hymyili leveästi, tehden erikokoisia silmukoita noin viiden metrin päässä toisen ympärillä, pyörähtäen milloin minnekin. Ainakin Gabrieliksi itsensä esitellyt poika näytti hiljalleen alkavan nauttia olostaan.
Luistelu oli hauskaa kunhan siihen tottui ja pystyi unohtamaan jalkoihin syntyvän ikävän tunteen.

Gabriel naurahti hieman Leonin takellellessa hieman ennen kuin tuo jatkoi taas pälisemistään ja hän sai puolestaan kiinnittää kaiken huomionsa pystyssä pysymiseen.

Kompuroituaan pystyyn, Gabriel jäi hetkeksi tuijottamaan ympärillään pyörivää Leonia eikä todellakaan voinut tajuta miten joku pystyi joihinkin pyörähdyksiin ja hyppyihin! Hän taittaisi niskansa jos edes harkitsisi minkäänlaisen pyörähdyksen tekemistä. Ne vain ruksahtaisivat pois sijoiltaan jo ajatuksesta..
"No haastetta joo!" hän naurahti, "johan sitä kaivattiinkin muuten niin tylsään päivään." Tylsähän päivä oli ollut ja kaamea ja ärsyttävä.. Mutta tämän välikohtauksen takia hän ei enää edes muistanut sitä härnäävää luihuisjengiä saatika sitä, miksi alunalkaen oli lähtenyt ulos käymään. Tokihan hän oli ollut hipsimässä pienet henkoset vetäisemään johonkin nurkan taakse, mutta jännästi se asia oli lipsahtanut hänen mielestään.
"Sun.. sun iskäs osti sulle nää.. luistimetko? Mitä nää on? Luistimet," Gabriel kysyi vilkaisten Leoniin ja yritti sitten uudestaan kulkea eteenpäin. Tämä oli vain yksi tapa saada jotain.. keskustelunaihetta aikaiseksi. Oikeastaan aika huono aihe tuli valituksi, koska Gabrielilla ei ollut oikeastaan yhtään mitään sanottavaa isästään. Eihän tiennyt edes oliko koskaan tavannut tuota. Eikä hän välttämättä halunnut ottaa puheeksi mitään orpokoti-synttäreitä koska niistä sai turhan helposti sellaisen kuvan että hän haki vain huomiota sillä.. Tai niin Gabriel sen ainakin käsittäisi jos hän olisi kuulija.
"Mä en oo koskaa ees kuullu luistelusta," hän naurahti hetken päästä, mietti hetken ja lisäsi sitten kuitenkin; "mikä on sinänsä ihme, koska asuin kuitenkin.. sillai sekä velhojen että jästien seassa." Ja jälleen nurin. Gabriel pyyhki jäältä käsin käsiään takkinsa helmoihin ja veti samalla vetoketjun kiinni.
"Mut ei sinänsä.. En mä ollut kovin paljoa kuullut huispauksestakaan," hän jatkoi, "tai vähän, mutten mä mitään joukkueita tiennyt tai sääntöjä tai mitään. Tiesin vaan että siinä lennetään luudilla.. Tämä kai on jokin.. jästien urheilulaji tai jotain?" hän varmisteli ja vilkaisi taas Leonia ennen kuin kapusi takaisin jaloilleen.

"Niin minäkin ajattelin", Leon vastasi sillä päivä ei hänenkään osaltaan olisi ollut mitenkään järin mielenkiintoinen. Toki aina olisi voinut keskittyä opiskeluun tai karata Tylyahoon, mutta tänään hänen oli tehnyt mielensä ainoastaan raitista ilmaa, ilman kiinnijäämisen pelkoa - ja tässä se toki oli läsnä, muttei niin painostavana kuin hiippailussa pimeitä käytäviä pitkin. Eikä rangaistus välttämättä suuren suuri olisi, tämän kaiken saisi peruttua yksinkertaisella sulatusloitsulla tai palautettua lähestulkoon vastaavalla takaisin siksi lumikasojen peittämäksi pihamaaksi, joka tämä oli vielä noin tunti sitten ollut.

"Luistimet. Ja niillä luistellaan", Leon vastasi hymyillen ja jatkoi omaa vauhdikasta menoaan. Hänellä oli ollut lapsuutensa aikaa opetella luistelemista, joten mikäli hän ei olisi osannut pyrähdyksiään, hän ei olisi oppinut mitään monien vuosien saatossa!
"Oletko?" Leon kysäisi ja pysähtyi toisen vierelle. Hän ei ollut olettanut toisen varttuneen jästien ja velhojen maailmojen välimaastossa, kuten hän oli, mutta tämä muutti hänen käsitystään toisesta aika tavalla!
Toinen kaatui nurin jälleen eikä Leon ennättänyt ottamaan tätä vastaan.
"Se voi helpottaa tietty jos pidät mun käsistä kiinni", hän ehdotti vaisusti, kun ei tiennyt miten toinen sellaiseen ehdotukseen reagoisi. Se jästien ja velhojen maailmassa oli samaa, että tuollaisen ehdotuksen kuullessaan suurin osa pojista haukkuisi hänet oitis läheisyyttä kaipaavaksi homoseksuaaliksi.

"Jos minulta kysytään, tämä voittaa huispauksen mennentullen!" Leon parahti ja nyökäytti päätään, "Tavallaan joo... Ja jos tähän ottaa maalit ja kiekon niin voi pelätä jääkiekkoa!"
Leonilla oli ystäviä, mutta hän vietti siitäkin huolimatta aika paljolti aikaa yksinään tuntien ulkopuolella, koska harva kesti hänen pälätystään kovin pitkään - tai siitä Leon sen ainakin oletti johtuvan, mutta koska kukaan ei kehdannut mainita hänelle mitään päin kasvoja, hän ei suostunut sulkemaan suutaankaan -, joten oli mukavaa saada joku seuraksi 'hulluttelemaan' hänen kanssaan. Yksinkertaisesti pitämään hauskaa nyt kun sääkin oli näin kaunis eikä loppujen lopuksi edes älyttömän kylmä.

"Ehm.. Joo," Gabriel vastasi Leonin pyörähdettyä siihen hänen luokseen, "oli ympärillä samanikäsiä velhoja ja jästejä.. Tosin ei me pidetty toisiamme velhoina ja jästeinä vaan ihan vaan.. ihmisinä." Tai kuka näki kenetkin minäkin.. Kyllähän he käytännössä kaikki ihmisiä olivat eikä Gabrielia pidetty outona sen takia että tuo oli velho vaan pikemminkin koska tuolla oli tatuointi.
Gabrielin lennähdettyä jälleen kerran nurin, poika totesi mielessään olevansa yksi sen tavanomainen tunari. Hän kuitenkin raahautui jaloilleen, koska jonkintason taistelutahto alkoi nousta hänen sisimmässään. Leonin ehdotettua että hän voisi pitää tuota käsistä, Gabriel pudisti päätään naurahtaen.
"Saat raahata mun jäänteet sitten sairaalasiipeen kun tämä on ohi," hän naurahti, "sitäpaitsi mä haluun oppii tän! En ole vieläkää päättäny onks tää hauskaa vai ei mutta haluun oppii tän.. ja se käy parhaiten niin että saan muutaman aivovamman täs ohes. Ehkä se alkaa sit tuntuu kivemmaltakin." Hän virnisti hieman ja horjahti, muttei kuitenkaan kaatunut!
"Näätkö nyt? Kyl mä.. kehityn.." Hän sanoi kohauttaen kulmiaan ja lähti sitten taas kokeilemaan luistimia.

Gabriel ei tiennyt kuinka kauan he olivat luistelleet.. Tai Leon oli luistellut ja hän oli oppinut korkeintaan kaatumaan niin ettei lentäisi aina selälleen tai pää edellä. Vähemmän kivuliaita kaatumisia siis! Hän oli jo ohittanut sen rajan, jolloin meinasi jäätyä ja nyt hän ei enää edes tuntenut kylmyyttä. Varpaat tosin olivat vähän jäässä, mutta muuten hänen ei ollut kovinkaan kylmä. Ja hän pystyi jo melkein kunnolla luistelemaan tasamaalla!
"Mitä muuta sä harrastat ku tätä.. luistelua?" Gabriel kysyi jäältä käsin. Hän istui siellä vedoten pieneen lepotaukoon. Tämä tosiaan kävi kuntoilusta!
"Me pelattiin aina pienenä monopolya ja shakkia," hän sanoi, "monopoly ainakin on jästipeli mutta shakista en tiedä. Tosin siinä shakissa, mitä me pelattiin niin siinä nappulat ei liikkunu itteksee. Ja kesäl pelattiin kyllä jalkapalloa." Tai kuka pelasi.. Shakissa hän kyllä oli hyvä!

Toiselta paljastui yllättävä taistelutahto, jollaista Leon ei ollut osannut odottaakaan, mutta hän kohautti kuitenkin olkiaan kun toinen kieltäytyi hänen tarjoamastaan avusta ja kehotti häntä sen sijaan raahaamaan tämän jäännökset sairaalasiipeen kunhan tämä saisi tarpeekseen luistelusta. Leon naurahti pienesti eikä tiennyt edes mitä ajatella. Hän ei ollut odottanut saavansa ystävää, tai jotain sitä kovasti vastaavaa, ei vielä silloinkaan kun toinen oli kaatanut hänet kumoon - hänen kaadettua jäätempullaan tämän kumoon tahtomattaankin.
Noh, ainakin toisella vaikutti olevan suhteellisen hauskaa yrittäessään opetella luistelemisen saloja ja Leonilla oli hauskaa toisen kompurointia seuratessaan. Samalla hän piti itsensä lämpimänä luistellen milloin missäkin, milloin lähempänä milloin hieman kauempana ja kiertäen välistä ympyrää toisen ympärillä.

Aikaa kului ja luistelu alkoi toiseltakin jo hieman paremmin sujua. Leonin mielestä toinen oli oppinut yllättävän nopeasti - ainakin kun hän muisteli omia lapsuudestaan tähän päivään saakka säilyneitä, vähäisiä muistoja epätoivoisista luisteluyrityksistä.
Pian toinen kuitenkin tarvitsi hieman taukoa ja Leon katsoi parhaaksi varmistaa, ettei toinen jäätyisi niille sijoilleen mikäli unohtuisi siihen pitkäksikin aikaa istuskelemaan. Hän itse ei tahtonut taukoa vaan jatkoi toisen ympärillä pyörähtelemistä.
"Luistelun jälkeisiä kaakaotuokioita? Eli tässä tapauksessa edellyttäen keittiöön hiipimistä", Leon vastasi ja kohautti pienesti olkiaan. Ei hän loppujen lopuksi luistelun lisäksi juuri jästien urheilu- tai muita vapaa-ajanlajeja harrastanut.
"Tiedänkin sen! Minä aina häviän...", Leon aloitti tohkeissaan tajutessaan itsekin pelanneensa monopolya, mutta sen jälkeen mieleensä palasivat isosiskonsa siinä missä isänsäkin lukuisat voitot ja vähäisiksi jääneet omansa. Häviöitä hänellä sen sijaan oli enemmän kuin yhdelläkään muista perheenjäsenistä.
"Oi, sulkapallo on hauskaa! Oletko koskaan kokeillut?" Leon kysyi ja läimäytti voitonriemuisen kämmenensä yhteen keksittyään jotain, mitä tapasi isänsä ja isosiskonsa kanssa kesäisin kotipihalla harrastaa. Siinä hän oli ainakin parempi kuin jästien lautapeleissä.

"Haluatko vielä harjoitella vai lähdetäänkö varastamaan kaakaota?" Leon kysyi naurahtaen. Ajatuskin lämpimästä kaakaosta sai hänet huokaisemaan tyytyväisenä. Mutta luistelu oli kyllä toden totta hauskaa ja hän jaksaisi sitä varmasti vaikka koko päivän!

Gabriel ilahtui kuullessaan Leoninkin pelanneen monopolya, koska sitä ei kukaan muu tuntunut edes tietävän tässä koulussa. Ei hän sinänsä peliä ikävöinyt, mutta toisaalta..
"Voi sitten mun täytyy hankkia se jostain!" hän sanoi Leonin kerrottua lukemattomista häviöistään, "Koska nyt kun sä olet nöyryyttänyt mua tässä jäällä niin mä haluan oman osuuteni nöyryytyksen ilosta ja haluan hakata sut monopolyssä.. Tai shakissa, jos en monopolya mistään löydä. Vähän epäilen että Tylyahossa ei moisia jästipelejä myydä.."
Gabriel kohautti hartioitaan Leonin hehkuttaessa sulkapalloa.
"Kyllä me sitä joskus pelattiin tosin se oli melkein.. heitä ja ota mailalla vastaan-peliä," hän naurahti, "koska ne mailojen verkot oli niin hajalla että pallo jäi aina kiinni siihen. Mutta se oli silti ihan jees."
Kun puhe siirtyi kaakaoon, Gabrielin ilme kirkastui huomattavasti koska siihen maahan istumaan jäätyään, hän huomasi jälleen hieman palelevansa ja väsymyskin teki hieman tuloaan nyt kun ei enää liikkunut. Joten ehdotus keittiön suuntaan lähtemisestä ei kuulostanut yhtään hullummalta!
"Se kuulostaa just loistavalta," hän myönsi ja punnersi itsnesä jaloilleen, "minnekkäs mä jätin mun kengät.." Ja toinen kysymys; miten hän nyt sitten raahaisi luunsa takaisin linnan porteille? Ehkä hän.. Hah! Nyt hän sen keksi!
Gabriel luisteli jo alkua hieman sujuvammin takaisin kenkiensä luo ja istahti sitten siihen viereen alkaen riisua luistimiaan.
"Valitettavasti mä nyt vähän fuskaan vaikka kieltämättä olisi hauska könytä luistimilla tämä mäki ylös," hän sanoi virnistäen Leonille, "se vain veisi puoli vuorokautta ja voin jo tuntea kuinka palavasti kotitontut haluaisivat jo palvella meitä." Oikein kunnon ähky tiedossa!
Niinpä Gabriel nousi varoen jaloilleen saatuaan tennarit jalkaansa ja kaivoi sitten taskustaan sauvan. Hän loihti ja pieni sula nurmiläikkä ilmestyi hänen eteensä. Hän astui siihen ja nappasi lainaluistimet kainaloonsa.
"Helpompaa näin vaikka kyllä mä vielä joskus tämän mäen luistelenkin ylös!" hän lupasi ja lähti sitten kapuamaan ylös sulattaen aina läikän nurmea esiin ennen kuin astui askeleen eteenpäin. Miksei hän ollut tätä aiemmin keksinyt?! Toisaalta sitten hän olisi vain kaatunut, kiroillut ja lähtenyt linnaan edes muistamatta vieläkään kuka se aina puhuva Leon Elroy oikein olikaan.
"Kiitti muuten lainasta," Gabriel sanoi hetken talsittuaan ja näytti luistimia, "oli ihan.. mielenkiintoista. Ja no olihan se hauskaakin tosin olen varma että takalistoni kiittää huomenna..." Ai että hän olisi huomenna niin kipeä joka paikasta! Mutta kai se oli sen arvoista..

Leon naurahti toiselle tämän tahtoessa päästä päihittämään hänet jossakin, nyt kun oli itse saanut kokea karvaan tappion luistelemisessa.
Toisaatla ei Leonia häviäminen haitannut, hauskanpito oli tärkeintä ja jotenkin hänestä tuntui siltä, että Gabrielin seurassa hänellä tulisi olemaan hyvin hauskaa, joten miksi kieltäytyäkään, vaikka hän aika varmasti häviäisikin toiselle, kokisi murskatappion.

Koulun sääntöjä oli rikottu rutkasti ennenkin, mutta päivän kiintiöön voisi lisätä vielä kaakaovarkauden. Toisaalta Leon ei jaksanut kantaa huolta siitäkään. Leon tuhahti toisen luovuttaessa ja päättäessä ennemmni huijata hieman kuin taistella tiensä loivassa ylämäessä koulun oville.
"Huijari! Laiskamato!" Leon syytti kuitenkin hymyssä suin ennen kuin suuntasi määrätietoisin potkuin ovia kohden vaihtamaan omia kenkiään, jotka oli jättänyt ovien eteen portaille. Pihalle oli uskaltautunut jo muutama muukin ja luistinten puuttumisesta huolimatta näillä tuntui olevan joko hauskaa tai surkeaa jäällä. Toiset osasivat arvostaa tällaisia vielä suhteellisen viattomia kepposia siinä missä toiset eivät sietäneet minkäänlaisia. Leon oli kuitenkin jo tottunut siihen, ettei kaikkia voinut miellyttää, joten oli viisainta vain keskittyä miellyttämään itseään, siinä samalla jotkut muut pitäisivät hänen kepposiaan hauskoina ja jotkut toiset vihaisivat häntä kahta kauheammin. Niin se vain meni.

"Luistelu on vaarallinen laji", Leon naurahti ottaen luistimet vastaan ja sulloi ne samaan laukkuun omien, uudempien luistintensa kanssa ennen kuin vilkaisi ovia, "Kohti keittiötä!"
Uhmakas huudahdus tuskin kantoi kauas, mutta riitti kannustamaan Leonin ylös portailta ja suuntaamaan kylmästä sisälle lämpimään. Mikään ei voittanut höyryävän kuumaa kaakaota luistelun jälkeen!
Kotitontut tuskin osaisivat tehdä siitä yhtä herkullista kuin hänen isänsä, joka oli saanut opetella kaakaon valmistuksen hänen äitinsä kuoleman jälkeen ja hänen isästään olikin paljastunut aikamoinen kokkilahjakkuus, eritoten makeiden jälkiruokien ja vastaavien valmistamisessa.

Gabriel virnisti hieman Leonin toteamukselle siitä kuinka luistelu oli vaarallinen laji. Hän allekirjoitti nuo sanat täysin, vaikka eikai se nyt ihan tappava laji sentäs ollut. Vaarallinen kuitenkin! Jos hän ei olisi huomenna jokaista lihasta myöten kipeä niin jo olisi kumma.. Hänellä olisi varmaan päänsärkyäkin kaikesta siitä keskittymisestä.
Onneksi kaakao auttaisi varmasti näihin kaikkiin kipuihin, ainakin toistaiseksi. Ehkä hän voisi huomenna sitten kärrätä itsensä sairaalasiipeen saamaan jonkun sortin armahduksen päivän oppitunneista. Vaikka hän opiskelikin ahkerasti, ei hän pannut koskaan pahakseen pienistä omista vapaista. Hän kun pärjäsi aineissa hyvin muutenkin..

Leonin huudahduksen varmasti kuulivat kaikki, mutta se ei Gabrielia liiemmin hetkauttanut. Itseasiassa mitä heille nyt voisi muutenkaan käydä? Nyt oli vapaapäivä ja sekin oli vasta melkein puolessa joten miksi kukaan yrittäisi edes estää heidän etenemisensä? Paitsi ehkä Voro joka yleisesti vihasi kaikkia oppilaita. Ja se tuon kamala kissa, jota Gabrielinkin teki mieli vain potkaista. Sehän oli yleisesti kaikkien oppilaiden salainen haave eikä Gabriel jäänyt toiseksi sillä saralla.
Hetken ajan he kulkivat käytäviä pitkin syvässä hiljaisuudessa ja Gabriel löysi itsensä ajattelemasta sitä, minkälaisesta perheestä Leon oikeastaan oli kotoisin. Olikohan tuo jästisyntyinen kun tiesi noin hyvin kaikki monopolyt ja luistelut.
"Sori nyt vaan mutta täytyy kysyä," Gabriel aloittikin hieman naurahtaen, "mutta siis miten sä tiedät kaikki nää luistelut ja monopolyt ja kaikki? Tai siis oletko jästiperheestä?" Eihän sillä Gabrielille todellakaan ollut mitään väliä minkälaisesta perheestä kukin oli. Velhojahan tässä kaikki oltiin ja vaikka ei oltaisikaan oltu, sama se. Tosin olisi outoa jos joku kunnon jästi olisi Tylypahkassa ilman taian hiventäkään.
"Ihan siis uteliaisuutta kysyn," Gabriel lisäsi nopeasti ettei tuo saisi mitään väärää käsitystä.

Leonkaan ei keksinyt mitään sanottavaa, mikä oli hänelle aika luonnotonta. Gabriel kuitenkin keksi puheenaiheen ja sai Leonin huomion oitis osakseen avatessaan suunsa.
”Mun isä on...jästi”, hän vastasi ja hymyili pienesti. Tuskin toinen sitä pahana pitäisi, jästiyttä, mutta tiosaalta mikä hän oli niin olettamaan kun ei toista pahemmin tuntenut… Ainakaan tämä ei ollut lausunut kysymystään halveksuen ja kyllähän tämä itsekin tiesi osan jästipeleistä?
Gabrielin nopea lisäys antoi varmistuksen sille, ettei tällä ollut mitään jästejä vastaan, joten Leon tyytyi vastaamaan tämän sanoihin leveällä hymyllä.

Keittiöön johtavat portaat häämöttivät jo edessä ja virnistäen Leon tarttui Gabrielin käteen ja lähti juoksemaan portaita kohden.
Keittiön ovi avautui helposti ilman loitsuja ja Leon hiipi edellä sisään. Hän tiesi jo kokemuksesta missä maitoa ja kaakaojauhetta säilytettiin. Haastavinta olisi maidon lämmittäminen.
Leon etsi kaakaojauheen yläkaapista, jonne ylettyi leikiten ja vilkaisi Gabrielia ennen kuin kysyi;
”Onko sun perheessä jästejä?”

"Ah okei," Gabriel sanoi Leonille tuon myönnettyä isänsä olevan jästisyntyinen, "mä jo ajattelinkin että kyl sulla jotain jästijuuria pitää olla. Muuten ois vähintäänkin outoa jos tiedät jonkun.. mikä se oli.. se.. luistelujuttu. Jääkiekko? Ilman että on yhteyttä jästimaailmaan." Gabriel naurahti hieman ja vilkaisi leveästi hymyillen Leonia siinä vieressään. Oli oikeasaan hämmästyttävää kuinka nopeasti hän oli tottunut tuon läsnäoloon ja saanut isensä puheliaammalle tuulelle. Tottakai monet persuksilleen lentämiset ajoivat sitä asiaa, mutta nyt ei tuntunut enää.. yhtään oudolta. Tai tuntui toisaalta, mutta toisaalta taas ei.

Kun keittiöön johtavat portaat tulivat viimein vastaan, Gabriel vilkaisi ympärilleen vainvihkaa mutta ketään ei näkynyt missään. Samassa häntä jo kiskottiin portaita alas ja poika riensikin perässä minkä kintuistaan päästi. He pääsivät huomaamatta keittiöön eikä se tainnut tosiaankaan olla Leonin ensimmäinen kerta kaakaovarkaissa. Gabriel oli hänkin pari kertaa vieraillut keittössä, muttei oikeastaan kaakaovarkaissa. Häntä kiinnostivat enemmän kotitonttujen tekemät herkut..
Gabriel ponkaisi ketterästi istumaan yhdelle työtasosta ja vilkaisi samalla pöydälle jäänyttä herkkukoria, joka valitettavasti oli tyhjä joten hän joutui odottelemaan Leonin kaakaon valmistusta, mihin tuo nähtävästi oli jo ryhtynyt. Kuullessaan pojan kysymyksen, hän hymyili hieman ja käänsi katseensa siitä korista takaisin Leoniin. Hän mietti hetken.
"Älä ny vedä mitää turhan dramaattist kohtaust," hän naurahti, "mutta mulla ei ole hajuakaan oliko isäni jästi vai velho. Mä asun orpokodissa." Tälläisten tietojen jysähtäessä päin kasvoja, ihmiset yleensä alkoivat jaella säälipisteitään ja sitä hän vähiten kaipasi.
"Mutta ei se mitään koska siellä mä opin sekä velhojen juttuja että jästien juttuja!" Gabriel kiirehti jatkamaan ja naurahti kepeästi, "se oli aika siistiä.. ja on tietysti yhä." Ehkä pieni valkoinen valhe, koska eihän hän liiemmin tykännyt orpokodissa olemisesta koska muut lapset oudoksuivat häntä. Nyt vanhempana vielä enemmän.

Gabriel ei tuntunut paheksuvan hänen jästi-isäänsä vaan sen sijaan oli osannut jo odottaakin hänen vastaustaan. Leon ei kyennyt kuin hymyilemään. Melkein ainahan hän taisi olla pirtsakka, mutta nyt hän oli pitkästä aikaa oikeasti onnellinen, hyvin onnellinen! Näytti siltä, että hän oli saamassa itselleen uuden ystävän, joka myös osasi puhua eikä vain kuunnellut hänen höpinöitään eikä tämä toisaalta ollut vielä kertaakaan ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen näyttänyt siltä, että olisi kyllästymässä hänen seuraansa.

Leon ei aluksi tiennyt miksi vastaaminen hänen kysymykseensä kesti niin kauan, mutta pian hän ymmärsi kuitenkin paremmin, itse asiassa oitis kun Gabriel kertoi mistä oli kyse. Hän tiesi kyllä itsekin yhtä jos toistakin säälistä, sillä hän oli pari kertaa mennyt mainitsemaan poistuneista perheenjäsenistään ja saanut osakseen vain sääliä, jota olisi kaikista vähiten kaivannut.
Leon tyytyikin ensin vain nyökäyttämään päätään, mutta laitettuaan kattilan liedelle ja kaadettuaan sinne kokonaisen pullollisen maitoa hän kääntyi toisen puoleen ja laski hetkeksi katseensa lattiaan ennen kuin kohotti sen takaisin toiseen poikaan.
"Älä huoli, mun äiti ja pikkuveli on...kuollu...joten mä tiiän kyll yhtä jos toistaki...säälistä", hän vastasi ja katsahti jonnekin toisaalle ennen kuin sai loistavan idean ja käänsi ilosta loistavan katseensa Gabrieliin. Hän saattoi vain toivoa, ettei säikäyttäisi toista heti alkuunsa.
"Sun pitää joskus tulla käymään meillä. Mun isä ei ikinä usko, et mulla on oikee ystävä!" Leveä hymy ei kadonnut nyt minnekään Leonin huulilta kun oli niille kerran kohonnut ja toivon mukaan hän ei onnistuisi innokkaalla luonteellaan oitis häätämään toista pois luotaan.

Gabriel odotti sitä jonkin sortin sääliräjähdystä, vaikka Leon vähän vaikuttikin jo siltä ettei sitä tulisi. Mutta yleensä se tuli ennemmin tai myöhemmin, koska ihmisten oli aina pakko pahoitella sitä että joku oli orpo. Se kai kuului ihmisten perusluonteeseen.
Leonin nyökytys oli Gabrielille lähinnä lähtölaskenta siihen että tuo avaisi suunsa ja pahoittelisi silti. Joten kun Leon avasi suunsa seuraavan kerran, Gabriel oli jo valmistautunut ottamaan sen säälin vastaan, mutta joutuikin yllättymään kun mitään sen kaltaista ei tullutkaan. Sen sijaan Leon kertoi itsestään jotakin, joka sai Gabrielin hymähtämään hieman osaamatta oikein reagoida. Tottakai hän oli pahoillaan Leonin puolesta, mutta ei hän sitä nyt voisi mitenkään osoittaa! Varsinkaan kun oli itse paasannut säälipisteistä.
Ihmeellistä oli se että sekä hän että Leon olivat menettäneet pikkuveljensä vaikkakin Gabriel taisi, ainakin hän ajatteli niin, olla paljon nuorempi sen tapahduttua. Eikä hän oikeastaan enää muistanut veljestään paljoakaan..
Hänhän oli itse muuttunut veljekseen.

Gabrielin ei onneksi tarvinut alkaa vastaamaan tähän jokseenkin vaivaantuneeseen asianhaaraan mitenkään vaan Leon jatkoikin yllättäen ilme hämmentävän kirkkaana.. Ja tuon sanat ne vasta hämmentäviä olivatkin. Gabrielilta pääsi aluksi hieman epäröivä, ehkä epäuskoinenkin naurahdus pojan luultua tuon pelleilevän muttei voinut olla ajattelematta kesää jossain muualla kuin orpokodissa. Hämmentävää tosin oli se kuinka Leon kutsui häntä ystäväkseen jo parin tunnin tuntemisen jälkeen. Mutta kai se sitten oli niin ja he olivat kovaa vauhtia ystävystymässä? Vaikkeivät toisistaan mitään ihmeempää vielä tienneetkään.
"Heh.. No ei kuulostais yhtää pahalta," Gabriel myönsi naurahtaen ja ehkä innostuikin ajatuksesta ja katsahti Leonia, "mä voin tulla bussilla ens kesänä. Otan monopolyn mukaan niin hakkaan sut siinä. Ihan vaan kiitokseksi tämän päiväisestä." Hän virnisti.

Leon virnisti Gabrielin myöntyessä hänen ehdotukseensa. Se oli ollut vain yksi hänen hetkellisistä mielenjohteistaan, muttei se tarkoittanut sitä, etteikö se olisi ollut loistava idea ja etteikö hän olisi tahtonut toista luokseen!
Gabrielin kanssa hän tunsi tulevansa toimeen, oli tullut alusta saakka ja samalla hänestä tuntui kuin hän olisi tuntenut toisen jo pitkäänkin, vaikka oli tämän vasta tavannut.
"Et varmasti päihitä mua!" Leon pisti vastaan ihan vain vastaaväittämisen ilosta, vaikkei välttämättä toista voittaisikaan. Eihän tälle saanut antaa käsitystä, että voittaminen kävisi liian helposti!

Leon käännähti lieden puoleen ja otti kattilan siltä maidon pulpahdettua kerran. Hän kaatoi maitoa kahteen lasiin ja sekoitti niihin kaakaojauhetta. Sekoitettuaan kaakaot lusikalla hän ojensi toisen Gabrielille. Koulun kaakao oli jostain syystä yllättävän hyvää, vaikkei sitä tarvinnut sen kummemmin valmistaa kuin kotonakaan. Ja ulkona vietetyn ajan jälkeen oli mukava nautiskella lämpimästä kaakaosta.
"Mennäänkö johonki juomaan nää?" Leon ehdotti ja otti varovaisen hörpyn kuumasta juomastaan. Huokaisten hän suuntasi keittiön ovelle ja odotti toisen mukaansa.


// tänki vois kai kohta lopetella?

"Voi sehän nähdään!" Gabriel vastasi naurahtaen Leonin uhattua ettei hän muka tuota voittaisi Monopolyssa! Voi kyllä voittaisi! Jo senkin takia ettei hän voinut antaa Leonin voittaa häntä jokaisessa jutussa mikä vastaan tuli.. luistelu oli jo ihan tarpeeksi! Vaikka niin.. Ehkä Monopolyskaba olisi vain jonkinsortin tekosyy lähteä orpokodista ja painella Leonin luo kesäksi. Mitähän orpokodin ihmiset siitä sanoisivat.. Toisaalta hänhän oli jo melkein täysi-ikäinen, joten miksei! Ja hän voisi lähettää pöllön sitten aina välillä..

Kaakaon valmistuttua, Leon ojensi hänelle oman mukinsa, jonka Gabriel otti kiittäen vastaan ja tottumuksesta alkoi sekoitella sitä vielä lusikallaan. Leonin ehdotukselle hän kohautti hartioitaan mutta lähti toisen perässä pois keittiöstä.

[Joo.. Tämä kai tässä jee? ]

// Eiköhän //