Luistelun oppitunti

Gabriel virnisti hieman Leonin toteamukselle siitä kuinka luistelu oli vaarallinen laji. Hän allekirjoitti nuo sanat täysin, vaikka eikai se nyt ihan tappava laji sentäs ollut. Vaarallinen kuitenkin! Jos hän ei olisi huomenna jokaista lihasta myöten kipeä niin jo olisi kumma.. Hänellä olisi varmaan päänsärkyäkin kaikesta siitä keskittymisestä.
Onneksi kaakao auttaisi varmasti näihin kaikkiin kipuihin, ainakin toistaiseksi. Ehkä hän voisi huomenna sitten kärrätä itsensä sairaalasiipeen saamaan jonkun sortin armahduksen päivän oppitunneista. Vaikka hän opiskelikin ahkerasti, ei hän pannut koskaan pahakseen pienistä omista vapaista. Hän kun pärjäsi aineissa hyvin muutenkin..

Leonin huudahduksen varmasti kuulivat kaikki, mutta se ei Gabrielia liiemmin hetkauttanut. Itseasiassa mitä heille nyt voisi muutenkaan käydä? Nyt oli vapaapäivä ja sekin oli vasta melkein puolessa joten miksi kukaan yrittäisi edes estää heidän etenemisensä? Paitsi ehkä Voro joka yleisesti vihasi kaikkia oppilaita. Ja se tuon kamala kissa, jota Gabrielinkin teki mieli vain potkaista. Sehän oli yleisesti kaikkien oppilaiden salainen haave eikä Gabriel jäänyt toiseksi sillä saralla.
Hetken ajan he kulkivat käytäviä pitkin syvässä hiljaisuudessa ja Gabriel löysi itsensä ajattelemasta sitä, minkälaisesta perheestä Leon oikeastaan oli kotoisin. Olikohan tuo jästisyntyinen kun tiesi noin hyvin kaikki monopolyt ja luistelut.
"Sori nyt vaan mutta täytyy kysyä," Gabriel aloittikin hieman naurahtaen, "mutta siis miten sä tiedät kaikki nää luistelut ja monopolyt ja kaikki? Tai siis oletko jästiperheestä?" Eihän sillä Gabrielille todellakaan ollut mitään väliä minkälaisesta perheestä kukin oli. Velhojahan tässä kaikki oltiin ja vaikka ei oltaisikaan oltu, sama se. Tosin olisi outoa jos joku kunnon jästi olisi Tylypahkassa ilman taian hiventäkään.
"Ihan siis uteliaisuutta kysyn," Gabriel lisäsi nopeasti ettei tuo saisi mitään väärää käsitystä.

Leonkaan ei keksinyt mitään sanottavaa, mikä oli hänelle aika luonnotonta. Gabriel kuitenkin keksi puheenaiheen ja sai Leonin huomion oitis osakseen avatessaan suunsa.
”Mun isä on...jästi”, hän vastasi ja hymyili pienesti. Tuskin toinen sitä pahana pitäisi, jästiyttä, mutta tiosaalta mikä hän oli niin olettamaan kun ei toista pahemmin tuntenut… Ainakaan tämä ei ollut lausunut kysymystään halveksuen ja kyllähän tämä itsekin tiesi osan jästipeleistä?
Gabrielin nopea lisäys antoi varmistuksen sille, ettei tällä ollut mitään jästejä vastaan, joten Leon tyytyi vastaamaan tämän sanoihin leveällä hymyllä.

Keittiöön johtavat portaat häämöttivät jo edessä ja virnistäen Leon tarttui Gabrielin käteen ja lähti juoksemaan portaita kohden.
Keittiön ovi avautui helposti ilman loitsuja ja Leon hiipi edellä sisään. Hän tiesi jo kokemuksesta missä maitoa ja kaakaojauhetta säilytettiin. Haastavinta olisi maidon lämmittäminen.
Leon etsi kaakaojauheen yläkaapista, jonne ylettyi leikiten ja vilkaisi Gabrielia ennen kuin kysyi;
”Onko sun perheessä jästejä?”

"Ah okei," Gabriel sanoi Leonille tuon myönnettyä isänsä olevan jästisyntyinen, "mä jo ajattelinkin että kyl sulla jotain jästijuuria pitää olla. Muuten ois vähintäänkin outoa jos tiedät jonkun.. mikä se oli.. se.. luistelujuttu. Jääkiekko? Ilman että on yhteyttä jästimaailmaan." Gabriel naurahti hieman ja vilkaisi leveästi hymyillen Leonia siinä vieressään. Oli oikeasaan hämmästyttävää kuinka nopeasti hän oli tottunut tuon läsnäoloon ja saanut isensä puheliaammalle tuulelle. Tottakai monet persuksilleen lentämiset ajoivat sitä asiaa, mutta nyt ei tuntunut enää.. yhtään oudolta. Tai tuntui toisaalta, mutta toisaalta taas ei.

Kun keittiöön johtavat portaat tulivat viimein vastaan, Gabriel vilkaisi ympärilleen vainvihkaa mutta ketään ei näkynyt missään. Samassa häntä jo kiskottiin portaita alas ja poika riensikin perässä minkä kintuistaan päästi. He pääsivät huomaamatta keittiöön eikä se tainnut tosiaankaan olla Leonin ensimmäinen kerta kaakaovarkaissa. Gabriel oli hänkin pari kertaa vieraillut keittössä, muttei oikeastaan kaakaovarkaissa. Häntä kiinnostivat enemmän kotitonttujen tekemät herkut..
Gabriel ponkaisi ketterästi istumaan yhdelle työtasosta ja vilkaisi samalla pöydälle jäänyttä herkkukoria, joka valitettavasti oli tyhjä joten hän joutui odottelemaan Leonin kaakaon valmistusta, mihin tuo nähtävästi oli jo ryhtynyt. Kuullessaan pojan kysymyksen, hän hymyili hieman ja käänsi katseensa siitä korista takaisin Leoniin. Hän mietti hetken.
"Älä ny vedä mitää turhan dramaattist kohtaust," hän naurahti, "mutta mulla ei ole hajuakaan oliko isäni jästi vai velho. Mä asun orpokodissa." Tälläisten tietojen jysähtäessä päin kasvoja, ihmiset yleensä alkoivat jaella säälipisteitään ja sitä hän vähiten kaipasi.
"Mutta ei se mitään koska siellä mä opin sekä velhojen juttuja että jästien juttuja!" Gabriel kiirehti jatkamaan ja naurahti kepeästi, "se oli aika siistiä.. ja on tietysti yhä." Ehkä pieni valkoinen valhe, koska eihän hän liiemmin tykännyt orpokodissa olemisesta koska muut lapset oudoksuivat häntä. Nyt vanhempana vielä enemmän.

Gabriel ei tuntunut paheksuvan hänen jästi-isäänsä vaan sen sijaan oli osannut jo odottaakin hänen vastaustaan. Leon ei kyennyt kuin hymyilemään. Melkein ainahan hän taisi olla pirtsakka, mutta nyt hän oli pitkästä aikaa oikeasti onnellinen, hyvin onnellinen! Näytti siltä, että hän oli saamassa itselleen uuden ystävän, joka myös osasi puhua eikä vain kuunnellut hänen höpinöitään eikä tämä toisaalta ollut vielä kertaakaan ensimmäisen kymmenen minuutin jälkeen näyttänyt siltä, että olisi kyllästymässä hänen seuraansa.

Leon ei aluksi tiennyt miksi vastaaminen hänen kysymykseensä kesti niin kauan, mutta pian hän ymmärsi kuitenkin paremmin, itse asiassa oitis kun Gabriel kertoi mistä oli kyse. Hän tiesi kyllä itsekin yhtä jos toistakin säälistä, sillä hän oli pari kertaa mennyt mainitsemaan poistuneista perheenjäsenistään ja saanut osakseen vain sääliä, jota olisi kaikista vähiten kaivannut.
Leon tyytyikin ensin vain nyökäyttämään päätään, mutta laitettuaan kattilan liedelle ja kaadettuaan sinne kokonaisen pullollisen maitoa hän kääntyi toisen puoleen ja laski hetkeksi katseensa lattiaan ennen kuin kohotti sen takaisin toiseen poikaan.
"Älä huoli, mun äiti ja pikkuveli on...kuollu...joten mä tiiän kyll yhtä jos toistaki...säälistä", hän vastasi ja katsahti jonnekin toisaalle ennen kuin sai loistavan idean ja käänsi ilosta loistavan katseensa Gabrieliin. Hän saattoi vain toivoa, ettei säikäyttäisi toista heti alkuunsa.
"Sun pitää joskus tulla käymään meillä. Mun isä ei ikinä usko, et mulla on oikee ystävä!" Leveä hymy ei kadonnut nyt minnekään Leonin huulilta kun oli niille kerran kohonnut ja toivon mukaan hän ei onnistuisi innokkaalla luonteellaan oitis häätämään toista pois luotaan.

Gabriel odotti sitä jonkin sortin sääliräjähdystä, vaikka Leon vähän vaikuttikin jo siltä ettei sitä tulisi. Mutta yleensä se tuli ennemmin tai myöhemmin, koska ihmisten oli aina pakko pahoitella sitä että joku oli orpo. Se kai kuului ihmisten perusluonteeseen.
Leonin nyökytys oli Gabrielille lähinnä lähtölaskenta siihen että tuo avaisi suunsa ja pahoittelisi silti. Joten kun Leon avasi suunsa seuraavan kerran, Gabriel oli jo valmistautunut ottamaan sen säälin vastaan, mutta joutuikin yllättymään kun mitään sen kaltaista ei tullutkaan. Sen sijaan Leon kertoi itsestään jotakin, joka sai Gabrielin hymähtämään hieman osaamatta oikein reagoida. Tottakai hän oli pahoillaan Leonin puolesta, mutta ei hän sitä nyt voisi mitenkään osoittaa! Varsinkaan kun oli itse paasannut säälipisteistä.
Ihmeellistä oli se että sekä hän että Leon olivat menettäneet pikkuveljensä vaikkakin Gabriel taisi, ainakin hän ajatteli niin, olla paljon nuorempi sen tapahduttua. Eikä hän oikeastaan enää muistanut veljestään paljoakaan..
Hänhän oli itse muuttunut veljekseen.

Gabrielin ei onneksi tarvinut alkaa vastaamaan tähän jokseenkin vaivaantuneeseen asianhaaraan mitenkään vaan Leon jatkoikin yllättäen ilme hämmentävän kirkkaana.. Ja tuon sanat ne vasta hämmentäviä olivatkin. Gabrielilta pääsi aluksi hieman epäröivä, ehkä epäuskoinenkin naurahdus pojan luultua tuon pelleilevän muttei voinut olla ajattelematta kesää jossain muualla kuin orpokodissa. Hämmentävää tosin oli se kuinka Leon kutsui häntä ystäväkseen jo parin tunnin tuntemisen jälkeen. Mutta kai se sitten oli niin ja he olivat kovaa vauhtia ystävystymässä? Vaikkeivät toisistaan mitään ihmeempää vielä tienneetkään.
"Heh.. No ei kuulostais yhtää pahalta," Gabriel myönsi naurahtaen ja ehkä innostuikin ajatuksesta ja katsahti Leonia, "mä voin tulla bussilla ens kesänä. Otan monopolyn mukaan niin hakkaan sut siinä. Ihan vaan kiitokseksi tämän päiväisestä." Hän virnisti.

Leon virnisti Gabrielin myöntyessä hänen ehdotukseensa. Se oli ollut vain yksi hänen hetkellisistä mielenjohteistaan, muttei se tarkoittanut sitä, etteikö se olisi ollut loistava idea ja etteikö hän olisi tahtonut toista luokseen!
Gabrielin kanssa hän tunsi tulevansa toimeen, oli tullut alusta saakka ja samalla hänestä tuntui kuin hän olisi tuntenut toisen jo pitkäänkin, vaikka oli tämän vasta tavannut.
"Et varmasti päihitä mua!" Leon pisti vastaan ihan vain vastaaväittämisen ilosta, vaikkei välttämättä toista voittaisikaan. Eihän tälle saanut antaa käsitystä, että voittaminen kävisi liian helposti!

Leon käännähti lieden puoleen ja otti kattilan siltä maidon pulpahdettua kerran. Hän kaatoi maitoa kahteen lasiin ja sekoitti niihin kaakaojauhetta. Sekoitettuaan kaakaot lusikalla hän ojensi toisen Gabrielille. Koulun kaakao oli jostain syystä yllättävän hyvää, vaikkei sitä tarvinnut sen kummemmin valmistaa kuin kotonakaan. Ja ulkona vietetyn ajan jälkeen oli mukava nautiskella lämpimästä kaakaosta.
"Mennäänkö johonki juomaan nää?" Leon ehdotti ja otti varovaisen hörpyn kuumasta juomastaan. Huokaisten hän suuntasi keittiön ovelle ja odotti toisen mukaansa.


// tänki vois kai kohta lopetella?

"Voi sehän nähdään!" Gabriel vastasi naurahtaen Leonin uhattua ettei hän muka tuota voittaisi Monopolyssa! Voi kyllä voittaisi! Jo senkin takia ettei hän voinut antaa Leonin voittaa häntä jokaisessa jutussa mikä vastaan tuli.. luistelu oli jo ihan tarpeeksi! Vaikka niin.. Ehkä Monopolyskaba olisi vain jonkinsortin tekosyy lähteä orpokodista ja painella Leonin luo kesäksi. Mitähän orpokodin ihmiset siitä sanoisivat.. Toisaalta hänhän oli jo melkein täysi-ikäinen, joten miksei! Ja hän voisi lähettää pöllön sitten aina välillä..

Kaakaon valmistuttua, Leon ojensi hänelle oman mukinsa, jonka Gabriel otti kiittäen vastaan ja tottumuksesta alkoi sekoitella sitä vielä lusikallaan. Leonin ehdotukselle hän kohautti hartioitaan mutta lähti toisen perässä pois keittiöstä.

[Joo.. Tämä kai tässä jee? ]

// Eiköhän //