Kompuroiden eteenpäin

//Dr. Rockter ja Will xD Tiistaina 24.6.1997//

Avery oli kenties kuolonsyöjistä se, joka onnistui tahtomattaankin ärsyttämään muita eniten, mutta toisaalta, hän oli kokenut omalta osaltaan hyvin samanlaisen kohtalon kuin Bellatrix Lestrange. Itse asiassa hän sai usein kuulla heidän 'yhtäläisyyksistään', mutta jätti usein kaikki häneen jollain tapaa kohdistuvat kommentit huomiotta.
Toisaalta, hän erosi Bellatrixista sillä, että osan hänen käytöksestään selitti hänellä jo nuoruusiässä todettu, harvinainen sairaus, joka jaksoi yhä piinata hänen elämäänsä, mutta samalla se kieltämättä teki siitä myös mielenkiintoista.
Avery oli asettunut muutamaksi päiväksi Malfoyden kartanoon, kun oma kartanonsa ei enää ollut turvallinen paikka kenellekään. Ei etsintäkuulutetulle kuolonsyöjälle, muttei toisaalta muillekaan sillä kartanoa ei oltu pidetty kunnossa sitten hänen isänsä, 'valitettavan ja yllättävän' murhan, jonka tummatukkainen friikki itse oli suorittanut sen suuremmin tunnontuskia tuntematta.

Avery etsiytyi keittiöön, pukeutuneena omaan, tuttuun tapaansa varsin vähäisesti ja paljastavasti, ja tarttui vaikeasti jääkaapin ovenkahvaan, kun ei onnistunut kiertämään sormiaan kahvan ympärille. Jääkaapista mies nappasi itselleen paksun siivun juustoa, onnistuen viiltämään haavan sormeensa juustohöylällä, koska taikasauvan käytteleminen juuri myöhäisen heräämisen jälkeen ei onnistunut millään. Usein yön aikana hän unohti kuinka käyttää käsiään... Ja toisaalta hän oli nukkunut yli kaksitoista tuntia viime yönä, kello lähenteli jo iltaa hyvää vauhtia.
Azkaban oli täydellisestä pilannut hänen unirytminsä eikä Avery vieläkään tahtonut saada sitä muutettua, mutta onneksi Mestari kutsui heitä usein iltamyöhällä eikä aamulla näin ollen tarvinnut ollakaan aikaisin hereillä.

Avery heilautti päätään saadakseen hiukset silmiltään ja suuntasi ruokailusalin läpo, nassuttaen juustoa mennessään. Askeltensa pituus ja nopeus vaihtelivat miehen keskittyessä ennemmin täyttämään kuihtunutta, mutta nälkäistä vatsaansa ja kävelemisen jäädessä toiselle sijalle. Ja mikäli Averyn tunsi yhtään paremmin ja tiesi jotain hänen sairaudestaan, tiesi ettei hän kyennyt keskittymään kahteen asiaan yhtä aikaa, etenkään jos toinen kyseessä olevista asioista liittyi jotenkin liikkumiseen, puhumiseen tai kasvojen ilmeisiin.
Mies kompastui jalkoihinsa ja veti juustoa väärään kurkkuun, köhien hetken ajan ennen kuin kykeni jatkamaan matkaansa aiempaa hitaammin ja epävarmemmin.

[Here we comee! Mikäs päivämäärä täs olikaa?]


Malfoyn kartanon pihamaalla oli hiljaista. Kaikki kuolonsyöjät taisivat olla tehtävissään ja Voldemortilla itselläänkin taisi olla jotain tähdellisempää tekemistä kuin istua kartanossa pomottamassa alaisiaan.. Äkkiä pihaan nousi eloa kun mustanpuhuva hahmo ilmiintyi kivetykselle.
Will suoristi takkiaan ja vilkaisi ympärilleen. Ketään ei näkynyt missään. Hän käveli rivakasti kuistille ja avasi tottuneesti oven astuen sitten kartanon hämärään. Eteinen oli pimeä, mutta talohan tuntui muutenkin olevan suurimmalta osin pimeä. Yleensä vain muutamassa huoneessa oli valot.
Will oli ollut Voldemortin asialla tutkimassa erään velhon taustoja siinä toivossa että tuo saataisiin käännytettyä heidän puolelleen.. Mutta ei ollut onnistunut ja valittaen hänen oli sitten pitänyt päästää tuo päiviltä. Mahtava velho kun oli ollut, ei tehtävä todellakaan ollut ollut helppo. Ja nyt Will oli päättänyt palata kartanolle ja tyhjentää yhden Malfoyn viskeistä. Tavalla tai toisella hän oli onnistunut tehtävässään.. Ei ehkä saanut vahvistuksia heidän puolelleen, mutta ainakin hän oli deletoinut yhden uhan.

Kun Will pääsi keittiöön ja viinakaapille, hän huomasi ettei ollutkaan yksin talossa. Hän vilkaisi olohuoneen puolelle raahautuvaa selkää ja tuhahti itsekseen. Hän kaivoi pullon kaapista ja vilkaisi sen etikettiä samalla kun kuuli jotain yskimistä ja vilkaisi uudelleen Averyä. Joskus hän epäili minkälaista tasoa hänen herransa piti yllä vai pitiki ollenkaan.. Toisaalta kyllä tuo varmasti tiesi mitä teki. Ja ehkä Averykin oli sitten tavallaan hyödyksi vaikkei päällisin puolin olisi uskonutkaan.
Will otti pullon ja lasin mukaansa ja meni hänkin sitten olohuoneen puolelle. Päästyään istumaan yhteen nojatuoliin, hän veti sauvansa esiin ja sytytti tulen takkaan. Hän joi lasistaan katse tiiviisti tulessa.

Avery ei ollut enää edes varma siitä minne oli matkalla, mutta päätyi pysähtymään huoneeseen, joka muistutti kovasti olohuonetta. Hän katseli hieman harottavilla silmillään ympärilleen ja tunki loput juustosta suuhunsa, välittämättä siitä, ettei juusto välttämättä olisi mahtunut kerralla. Sen jälkeen hän keskittyi vaikeasti paloittelemaan juustoa hampaillaan, vilkuillen ympärilleen kuin jokaisen huoneen yksityiskohdan tajuaminen olisi vienyt kauankin aikaa.
Analyysissään loppuun päästyään Avery laski katseensa takaisin eteensä ja totesi, ettei ollut huoneessa enää yksin.

Avery totta puhuen oli Mestarilleen hyvinkin hyödyllinen koska hän ei tajunnut ajatella omaa turvallisuuttaan eikä pohtinut turhaan miksi hänelle mikäkin tehtävä määrättiin. Avery oli vain yksinkertainen sätkynukke, jonka sai oikeasta narusta - tai melkeinpä mistä tahansa narusta - vetämällä tekemään juuri sen mitä hänen tekevän tahtoi.

Avery astui lähemmäs toista kuin pelokas, mutta silti samaan aikaan utelias eläin ja eläimeksi hänet useimmat varmaan määrittelivätkin. Hän pysähtyi muutaman metrin päähän toisesta ja kumartui hieman lähemmäs, hätkähtäen kun näki tulen välähdyksen näkökenttänsä laidalla ja horjahti ulvahtaen takanaan olevaa nojatuolia vasten, asettuen nopeasti jotenkuten istumaan nojatuolille kun selvisi yllättävästä tilanteesta.
Katseensa hakeutui liekkeihin, jotka leikittelivät keskenään takassa ja saivat miehen tyrskähtämään pienesti. Hän ei kuitenkaan voinut unohtaa toisen kuolonsyöjän läsnäoloa ja käänsi katseensa tämän puoleen, tarkkaillen tätä samalla kun huulilleen kohosi huvittunut, mutta myös jokseenkin mielipuoliselta vaikuttava hymy.
Katse selasi toista pidemmän aikaa ilman, että mies sen suuremmin koetti sitä peitellä ja lopulta hänellä oli sanottavanaan vain yksi seikka, jonka hän toisen ulkonäöstä osasi mielestään aika hyvin päätellä;
"Tosikko."
Pää kääntyi takaisin takan puoleen ja tällä kertaa katse jumiutui tuijottamaan liekkejä.

Will tunsi tuijotuksen nahkassaan ja silmäkulmastaan näki kuinka Avery siirtyi pari askelta häntä kohti. Hän ei silti nostanut katsettaan tuohon vaan joi viskihörpyn kuin ei huomaisikaan koko äijää. Tuo säikähti hänen loihtimaansa tulta eikä Will voinut kuin hieman pyöräyttää silmiään turhautuneena. Mikä tuo tuollainen kuolonsyöjä oli olevinaan joka säikkyi takkatulta!
Lopulta Avery tuntui käyvän istumaan itsekin ja Will ehti jo luulla saaneensa tuolta ja tuon tuijotukselta rauhan.. Mutta samassa hän kuuli yhden ainoan sanan tuon suunnalta. Tosikko?
Oli Willin vuoro hitaasti kääntää arvioiva katseensa tuohon, hieman epävarmana siitä oliko kuullut oikein. Hän nousi hieman paremmin kyynerpäidensä varaan nähdäkseen tuon friikin paremmin.
"Sanoitko jotain?" hän kysyi mieheltä upottaen nyt puolestaan katseensa syvälle tuon olemukseen. Mikä mies tuo luuli olevansa?! Pukeutui naisten verkkosukkahousuihin ja sitten teki omia arvioita muista.. ja kehtasi vielä sanoa nuo arviot ääneen!
"Sinuna pitäisin mielipiteet omana tietonani," Will totesi kylmästi ja nojautui sitten takaisin tuoliinsa nostaen jalkansa toiselle tuolille. Hän joi viskistään ja toivoi jo että olisi täysin yksin tässä läävässä.

[Vääääh lyhyttäää!]

Toinen ei kääntänyt katsettaan häneen, joten oletettavasti tämä ei ollut kiinnostunt hänen läsnäolostaan. Toisaalta hyvä niin, mutta Avery ei toisaalta juurikaan käyttänyt järkeään tilanteissa, joita ei nähnyt itselleen vaarallisiksi.
Hänellä oli seurassaan muita armottomasti tappanut kuolonsyöjä, mutta hän oli tehnyt samaa itsekin ja palveli Mestariaan vähintäänkin yhtä uskollisesti, toteuttaen tämän määräämät tehtävät yhtä mielellään, joten häviäminen toiselle 'reilussa' taistelussa oli jokseenkin mahdotonta, ainakin näin Averyn päättelyllä.

Avery kohotti kätensä ja ryhtyi jyrsimään kynsiään, nostaen jalkansa nojatuolille jonkinlaiseen, epämukavan näköiseen risti-istuntaan, mutta mies itse ei ainakaan näyttänyt epämukavaa tunnettaan, itse asiassa hän ei sitä edes huomannut kynsiään jyrsiessään.
Hän lopetti kyntensä jyrsimisen ja käänsi hitaasti katseensa toiseen, sormenpää yhä suussaan.
"Hmph, onko tämä se hetki, kun minun pitäisi omaa turvallisuuttani ajatellen vastata etten sanonut mitään?" Avery kysäisi lievästi huvittuneena ja virnisti ilkikurisesti. Toinen todellakin taisi olla tosikko ja tämän sanat ainoastaan todistivat sen. Joskin kuolonsyöjät nykyään ottivatkin kaiken hieman liian vakavasti, Bellatrix toki oli poikkeus, mutta se nainen oli selvästi päästään vialla!

"Minuna?" Avery toisti ja sylkäisi kynnen palan suustaan, keskittyen seuraavaksi viilaamaan kynttään nojatuolin kangasta vasten, "Sinuna ottaisin minut vähemmän tosissani enkä tekisi itsestäni typerystä tuolla tavoin."
Toinen koetti käyttäytyä ah-niin-arvokkaasti, mutta jos häneltä kysyttiin, se oli ainoastaan huvittavaa. Toki miehellä varmasti olisi omat mielipiteensä asiasta, mutta Avery harvemmin tuhlasi ajatustakaan muiden mielipiteille. Sen sijaan hän avasi vetoketjun paksupohjaisen kenkänsä sivulta ja pudotti sen jalastaan, keskittyen seuraavaksi lyhentämään varpaankynsiään hampaillaan.

Jos Will olikin ollut kohtalaisen hyvällä tuulella tehdystä työstään, tuo hyvä tuuli alkoi pikkuhiljaa muuttua joksikin aivan muuksi. Uudet tuulet puhalsivat vai mitenkä se nyt menikään..
Will pyöräytti silmiään Averyn kysymyksen myötä ja siirsi katseensa miehestä takaisin takkatuleen. Häntä kuvotti koko äijä ja joskus hän ei voinut ymmärtää mitä tuo teki heudänkaltaistensa arvostettujen kuolonsyöjien seassa.. Mikäli olisi edes uskaltanut epäillä herransa mielipiteitä ja ajatuksen juoksua, hän olisi pitänyt Averya vain jonain herransa hulluna mielenjohteena. Toisaalta.. Saattoihan olla että Voldemort oli palkannut Averyn vain heidän muiden huviksi eikä suinkaan tosissaan. Mutta miksi Avery siinä tapauksessa sai aika-ajoin oikeita tehtäviä ja nautti herransa luottamuksesta..

Averyn tosikko-huomautuksen myötä Will huokaisi syvään eikä irrottanut katsettaan tanssivista lieskoista. Hänellä oli yhä arvokkuutensa jäljellä ja oli hän tosikko tai ei, hän ainakin käyttäytyi arvolleen sopivasti.
"Millä tavoin minä teen itsestäni typeryksen, Avery?" hän kysyi pyöritellen viskin tilkkaa lasin reunoja pitkin ja tarkkaillen nyt puolestaan juomaa kuin se olisi älyttömänkin mielenkiintoinen asia. Avery tässä itsensä teki naurettavaksi, aina vain naurettavammaksi päivä toisensa jälkeen. Mikäli Will kaipaisi hupia elämäänsä, hän voisi vain sytyttää ja sammuttaa tulta mielensä mukaan ja katsella kuinka Avery tanssi kuin sätkynukke. Moisesta säikkymisestä voisi luulla ettei mies ollut velho lainkaan. Kuka nyt säikähti tulta takassa?
Will kääntyi kysymyksensä myötä katsomaan Averya ja kuvotus, joka hänen läpi kävi, ei ollut näkyvissä miehen kasvoilta. Puriko tuo mies varpaidensa kynsiä? Kuvottavaa..

Avery tiesi, tavallaan, ettei hänestä pidetty, eikä hän toisaalta välittänyt siitä. Hän ei enää ollut suosiossa toisin kuin kouluaikoinaan oli ollut. Kenties se johtui hänen muuttuneesta ulkonäöstään, sillä luonteensa ei ollut juurikaan muuttunut sitten koulunkäynnin.
Ja kuluneet vuodet olivat vaatineet kertaheitolla kaksi hänen silloista parasta ystäväänsä, toisin sanoen kaksi velhoa, jotka olivat auttaneet häntä hänen jekuissaan Tylypahkassa vietettyinä vuosina. Hän kyllä väitti itselleenkin, ettei kaivannut näitä eikä ollut tuntenut mitään näitä kohtaan, mutta selvästikin hän oli tuntenut edes jotain kun ajatteli näitä yhä aina silloin tällöin. Avery ei tosin tiennyt mistä tuo muistelu johtui, mikä tunne sen sai aikaiseksi, mutta toisaalta... Nyt hänellä oli paljon muutakin ajateltavaa.

Toinen esitti hänelle kysymyksen, johon Avery ei oitis osannut vastata. Toinen oli tehnyt itsestään typeryksen... Ottamalla hänet liian tosissaan? Ehkä tässä iässä pelleily ei enää käynyt päinsä? Kenties hän oli todennut tuon joskus ennenkin...Ajatuksena se ainakin vaikutti tutulta, muttei hän suinkaan voinut olla varma.
"Ottamalla minut...Tosissasi...", Avery vastasi konemaiseksi muuttuneella äänellä ja sai kakistaa viimeisen sanan suustaan kuin olisi koettanut pidätellä oksennusta, koska ei pitänyt oksentamisesta ja lopulta onnistunut saamaan ruokansa ylös ja ulos suustaan.

Jotkut saattoivat pitää kuolonsyöjiä iljettävinä ja saastaisina, mutta tosiasia oli, että nämä olivat pahempia nirppanokkia kuin ketkään muut. Avery ei aivan kyennyt tunnistamaan ilmeitä toisen kasvoilla, sitä mistä nämä kertoivat, mutta todennäköisesti toinen ei pitänyt hänestä. Eikä Avery toisaalta ollut siitä niin yllättynyt. Jokin sai muut kuolonsyöjät usein inhoamaan häntä... Tai halveksumaan, näin hän oli päätellyt ainoastaan näiden suorista sanoista, jotka oli useasti huudettu päin hänen kasvojaan.
Mestarinsa kuitenkin piti häntä yhä pätevänä, ainakaan tämä ei ollut vielä hankkiutunut hänestä eroon ja näin ollen Avery oli jokseenkin tyytyväinen itseensä.
Avery veti kasvoilleen piruilevan hymyn, lähes tahattomasti, muttei kyennyt enää vetämään ilmettä pois kasvoiltaan vaikka kuinka koetti rentouttaa kasvonsa ja jop sormin kiskoa suupieliään alaspäin. Niinpä hän tyytyi katsomaan eteensä, tuo virne huulillaan niin kauan kuin se niitä tahtoisi koristaa.

"Aah.." Will naurahti hieman pilkallisestikin Averyn vastaukselle ja käänsi katseensa Averysät takaisin takkaan. Miten tuo mies oletti hänen suhtautuvan tuohon? Reagoimalla tuohon kuin johonkin täyspäiväseen pelleen, mitä tuo nyt oikeastaan taisi ollakin tai ainakin piti itseään sellaisena, puheista päätellen. Ei, hänestä se olisi typerää. Se olisi suorastaan Averyn aliarvioimista ja hän ei todellakaan halunnut aliarvioida ketään noin friikkiä kuin Avery. Se olisi melkein sama asia kuin jos.. Pitäisi Bellatrix Lestrangea rakastavana kotiäitinä ja sitten kun uskoisi väitteeseen, tuo näyttäisikin oikean minänsä ja sitä maattaisiin tulitikkuaskin kokoisina palasina jossain ojan pohjalla.
Ei Will suoranaisesti pelännyt Averyä, koska eihän hänellä ollut mitään syytä pelätä tuota? Mutta hän ei tuntenut tuota, oli ennakkoluuloinen tottakai eikä siksi nyt halunnut alkaa tekemänä turhan nopeita johtopäätöksiä.

Kääntyessään taas Averyn suuntaan vastatakseen, mies huomasi tuon kasvoilla suorastaan irvokkaan hymyn ja hän kohotti kulmaansa hieman. Ehkä nyrpisti aavistuksen nenäänsäkin. Sitten hän hymähti.
"Pitäisikö minun sitten suhtautua sinuun kuin johonkin.. naurettavaan pelleen?" hän kysyi, "etkö sinä halua että ihmiset ottavat sinut vakavissaan vai mistä tässä nyt on kyse?" Kysymys tuntui oudolta ottaen huomioon miltä Avery näytti, mutta ei Will toisaalta voinut olla sitä kysymättäkään.

Avery käyttäytyi kuin ei olisi toisen huokausta kuullutkaan ja yksinkertaisesti hymyili typerästi ja tuijotti eteensä.
Toki toinen voisi tehdä sen virheen, että pitäisi häntä täysin harmittomana, tämä ei olisi ensimmäinen, mutta toisaalta tuskin niin typerä kuitenkaan. Kyllä häneltäkin silloin tällöin sen verran älliä löytyi, että hän osasi laskea joitain laskutoimituksia ja ymmärtää toisten ominaisuuksia, mutta sellaisia hetkiä oli harvoin.
Avery keskittyi ennemmin selvittämään oman mielensä sisäisiä tapahtumia ja koetti saada niihin jotain järkeä.

"Minut voi ottaa tosissaan...M-mutta te olette vain...Säälittäviä tosikkoja vailla m-mielikuvitusta", Avery hymähti, joskin hymy oli juuri väärään aikaan häipynyt miehen huulilta ja vaihtunut ilmeeseen, joka kertoi pikemminkin vihasta ja halveksunnasta, ollen kuitenkin suhteellisen rauhallinen.
Avery itse ei kuitenkaan osannut sanoa millainen ilme kasvoillaan oli, sen sijaan hän vain tuijotti eteensä tiiviisti ja pohti millaista olisi kuristaa toinen siihen paikkaan. Hän ei tiennyt mistä tuo mielihalu johtui, koska hän ei ollut kyllästynyt tähän eikä hän ollut tälle vihainen, hän ei inhonnut tätä niin paljon kuin tämä kenties olisi ansainnut. Ajatus pikemminkin vain ajautui hänen mieleensä juuri sillä hetkellä ja sai miehen puristamaan käsiään nyrkkiin ja suoristamaan sormiaan.
Se voisi olla hyvin...Hyvin mielenkiintoista.

[Sori et on vastaamiin kestäny!]

Will oli oikeastaan todella rauhallinen persoona ja otti asian kuin asian rauhallisesti vastaan, oli se sitten mitä tahansa. Tai no rauhallisuus loppui tietysti jossakin pisteessä, koska pakkohan hänelläkin oli rajansa olla. Ja Avery alkoi pikkuhiljaa olla juurikin sillä rajalla. Säälittävä tosikko vailla mielikuvitusta?
Will tunsi ärtymyksen kasvavan sisimmässään, mutta pystyi hillitsemään sen vielä, joten se ei juuri näkynyt ulospäin. Sen sijaan että hän olisi vetäissyt sauvansa esiin ja tappanut Averyn siihen paikkaan, hänen kasvoilleen nousi tuttu hymy uudemman kerran. Hän käänsi hetkeksi katseensa Averystä takaisin takkaan ja tyhjensi viskilasinsa.
"Niinhän sinä taidat uskotella itsellesi," hän vastasi rupattelevaan äänensävyyn, "että me normaalit ihmiset olemme vain tosikkoja ja mielikuvituksettomia, koska emme muka ymmärrä sinua." Hän käänsi katseensa takaisin Averyyn ja jokin hänen silmissään oli muuttunut synkemmäksi, jäätävämmäksi ja astetta ehkä suorasukaisemmaksi.
"Tosin en syytä sinua," hän jatkoi, "jos minä pelästyisin kun velho sytyttää tulen takkaan tai.." Hän vilkaisi Averyä etsien tuosta jotakin, mitä nyt mainita. Mies tuijotti eteensä ja näytti siltä kuin pohtisi jotakin hyvin tarkasti. Willin ajatus katkesi sillä hetkellä tuon katseen kohdatessaan ja hän pysähtyi vastaamaan katseeseen. Averyä ei todellakaan pitänyt aliarvioida, senhän hän toki tiesi. Mutta se että tuo käyttäytyi häntä kohtaan kuin olisi jotenkin häntä parempi, sai Willin entistä ärtyneemmäksi. Ehkä joku häntä viisaampi olisi jo antanut olla ja lähtenyt tiehensä vielä kun saattoi, mutta Will ei sitä tehnyt.
Nyrkkiin puristuvat sormet taas saivat Willin katseen siirtymään Averyn silmistä tuon käsiin ja mies pudisti päätään hieman.
Sitten yhtään varoittamatta, hän sammutti takassa olevan tulen sauvallaan ja ihan vain kettuillakseen tuolle tuon takkatulisäikkymisestä, sytytti sen uudestaan. Hän nauroi hieman ja nousi sitten tuolistaan lähteäkseen.
"Ja sä kutsut itseäsi velhoksi?" hän varmisteli.