Unettomia öitä ja hirveitä aamuja

http://14.6.1996 ja Avery Rabastanin kiusaksi 8D //

Rabastan ei ollut osannut osannut päättää olisiko pitänyt itkeä vaiko nauraa kun oli edellisenä iltana saapunut veljensä kartanolle punkkaamaan. Rodolphus kun oli luvannut sohvan hänelle kunnes hän löytäisi itselleen jonkun oman paikan, mutta ilmeisesti joku muukin oli tehnyt lupauksia, koska heidän saavuttua perille oli siellä odottanut ei niin kiva yllätys.
Averyn näkeminen ei ollut mikään kovin odotettu juttu.. tai ainakaan se ei ollut Rabastanin listan kärjessä jos hänellä olisi ollut joku lista siitä mitä tehdä kun vapaudut Azkabanista.
Eikä siinä tapaamisessa ehkä olisi ollut mitään niin hirveää. Paikalta kun olisi voinut lähteä heti kun saisi jalat alleen, mutta nyt hän joutuisi jakamaan isoveljensä ja tuon vaimon olohuoneen tuon kammottavan miehen kanssa!

Azkabanissakin vietetyt yöt Rabastan oli nukkunut paljon paremmin kuin edellisen yönsä. Koska hän ei ollut uskaltanut sulkea silmiään hetkeksikään! Pitkin yötä mies oli lähinnä vain vilkuillut sieltä olohuoneen nojatuolista sohvalle ( jonka hän oli ilomielin antanut Averylle!) aina kun sieltä kuului pientäkin liikettä. Rabastan oli kuitenkin torkahtanut jossakin välissä, koska seuraavan kerran kun mies silmänsä avasi oli ulkona jo selvästi varhainen aamu.
Ihan liian aikasta nousta ylös, mutta jos ei nukkuakkaan uskaltaisi niin parempi se kai oli hiipiä keittämään kahvia.
Rabastan siirsi hyvin varovasti peiton syrjään päältään ja varoi pitämästä mitään ääntää, ettei vain herättäisi miestä sohvalla. Kun peitto oli saatu mytyksi lattialle nousi Raba ylös ja lähti varovasti hipsimään kohti keittiötä toivoen vain ,ettei hän nyt astuisi mihinkään narisevalle lankulle!

Avery ei ollut moksiskaan saamastaan seurasta, mutta oli hänellekin eilisillan aikana tullut selväksi, ettei Rabastan Lestrange nähnyt hänen seuraansa miellyttävänä. Ja jos olisi ajatellut asiaa pidemmälle, olisi Avery ehkä huomannut kuinka helposti voisi käyttää toista ja tämän hänen kohtaansa tuntemaa...Inhoa...Pelkoa? Hyväkseen, saadakseen tämän suostumaan varmaankin melkein mihin vain, jos hän lupaisi häipyä Lestrangien kartanosta vastapalveluksena.
Hän ei kuitenkaan ollut ajatellut asiaa sen suuremmin asetuttuaan sohvalle, jonka toinen oli hänelle luovuttanut. Jo ilman paksupohjaisia saappaitaankin nilkkansa roikkuivat sohvan toisen käsinojan ylitse, muttei Avery yksinkertaisesti siihen aikaan yöstä jaksanut muistella kuinka jalkoja koukistettiin. Sen sijaan hän tyytyi nukahtamaan vaatteet päällä, aika epämukavalta vaikuttavassa asennossa, mutta kyeten silti helposti vaipumaan uneen, toisin kuin seuraansa pakotettu nuorempi kuolonsyöjä.

Avery heräsi aamulla siihen kun oli rojahtaa lattialle. Viime hetkellä kämmenensä syöksähti etsimään otetta sohvasta, mutta väistämätöntä ei kyennyt estämään ja tyyni ilme kasvoilleen jämähtäneenä tuo liki kaksimetrinen velhonkuvatus keikahti lattialle.
Sitä tavanomaista ryminää ei juuri kuulunut, sillä lähistöllä ei ollut esineitä joita kiskoa mukaansa ja toisaalta, epäterveellisten elämäntapojen orjaksi jo useita vuosia sitten päätynyt Avery oli sen verta hoikka, että luikahti helposti sohvan ja pöydän välistä suoraan lattialle.

Velho jäi hetkeksi vain makaamaan lattialle ja pyörittelemään ranteitaan kun koetti asettaa kämmenensä lattiaa vasten. Hän kohottautui ensin polvilleen ja siitä jaloilleen, yltäen pituutensa puolesta yli kahteen metriin, josta kiitos osittain kuului hänen kengilleen.
Avery ei edes tiedostanut sitä, kuinka nenäänsä sattui, saatika sitten sitä kun veri alkoi hiljalleen valua jostain hiusrajansa toiselta puolen otsaansa pitkin poskeaan kohden. Typerä virne oli jumittunut huulilleen kun mies ei onnistunut ilmaisemaan lievää ärtymystään ja väsymystään oikein.
Tuikkivat silmänsä vilkaisivat pimeässä huoneessa melkeinpä hohtavan oljenvaalean hiuspehkon omaavaa velhoa ennen kuin lähtivät harhailemaan seiniä pitkin kattoon samalla kun Avery esitti kysymyksensä, kuin olisi yhä pitänyt katseensa toisessa.
"Kai tuot kahvia minullekin?" hän ei tiennyt toisesta juuri mitään, joten kenties kahvin pyytäminen meni onnekkaasta arvauksesta tai sitten hän oletti toisen keittävän kahvia jo pelkästään hänen vuokseenkin.
Tuntiessaan veren kutittavan silmänsä sivua Avery kohotti kätensä ja oli melkein vähällä lyödä itseään ellei toinen kätensä olisi ehtinyt hätiin. Mies tarttui toisella kädellään itseään ranteesta ja ohjasi kädet täristen sormensa - kämmenselkä kasvojaan kohden, kun ei parempaankaan pystynyt - sipaisemaan ihoaan.
Avery kohotti sormensa silmiensä tasolle ja outo korahdus karkasi kurkustaan.
"T-taisin...Lyödä pääni...", tummatukka hymähti itsekseen samalla kun onnistui vihdoin saamaan kätensä hallintaansa ja etsi taikasauvan taskustaan - pyöriteltyään ensin rannettaan muutaman kerran kokeeksi -, sytyttäen tulen takkaan. Loitsimisessa ei hänen osaltaan ollut mitään ongelmaa, sormien kiertäminen taikasauvan ympärille oli huomattavasti vaikeampaa.

//Ei jestas, mä rakastan tätä poikaa x'DD ei ainakaa hupi lopu kesken... x)//

// Mä rakastan sitä myös ~ //

Rabastanilta oli varmasti päässyt sellainen tyttömäisen kimeä kiljahdus kun Avery oli pudonnut alas sohvalta. Niin hiljaa ja varovasti hän siinä oli yrittänyt olla ja sitten tapahtui jotakin niin odottamatonta! Hetkeksi mies oli vain jämähtänyt siihen paikalleen kuin mikäkin saaliseläin odottamaaan vain viimeistä iskua, mutta lopulta Raba oli uskaltautunut vilkaisemaan olkansa ylitse sohvan suuntaan. Siellä se toinen kuolonsyöjä retkotti edelleen lattialla kuin olisi ollut aivan ulkona siitä mitä juuri olikaan tapahtunut, mutta lopulta Avery näytti pääsevän jaloilleen. Hetken miehen olo oli taas aivan kuin jollakin pienellä eläimellä kun Avery katseli ympärilleen ja Rabastan tuskin uskalsi hengittää.
Aivan kun hän näin salaisi sen, että seisoi siellä jalkeilla.
Siinä vaiheessa kun Avery lopulta puhui oli Rabastan melkein valmis pinkomaan olohuoneesta yläkertaan ja potkimaan isoveljensä ylös hänen turvakseen. Jalat eivät kuitenkaan totelleet ja Rabastan nyökkäsi varovasti vaikka ollut varma huomaisi toinen sitä edes.
" Tietysti. Siitä riittää varmasti meille molemmille.. ", Rabastan vastasi katse visusti tuossa pitkässä miehessä ja otti jo muutaman varovaisen askeleen kohti keittiötä.

Sen pitemmälle kuin keittiön ovelle kuolonsyöjä ei kuitenkaan ehtinyt kun kuuli Averyn taas puhuvan ja Rabastan ei voinut kuin naurahtaa hiljaa toisen hymähdykselle pään lyömisestä. Miten sen huomioi vasta sen jälkeen kun oli ensin pyytänyt kahvia? Uskaltamatta kuitenkaan asiaa mennä kommentoimaan mitenkään kiiruhti mies keittiön puolelle laittamaan sitä kahvia.
Keittiössä Raba uskalsikin vihdoin hengittää ja saatuaan laitettua kahvia tulemaan avasi mies lähimmän ikkunan ja työnsi päänsä ulos siitä. Ottaisikohan Rodolphus hänet nukkumaan viereensä ja patistaisi Bellatrixin olohuoneeseen jos hän pyytäisi oikein nätisti. Toisaalta hänen veljensä varmasti myös nautti tästä, kun tiesi miten hän oli koko ajan oli säikkymässä Averyn seurassa.

Kahvi tuntui valmistuvaan aivan liian nopeasti ja pian Rabastanin edessä olikin jo kaksi kupillista mustaa kahvia. Hän ei edes uskaltanut mennä kysymään ottiko se mies kahvinsa kanssa jotain. Eikai auttaisi muu kuin juosta kuin kotitonttu keittiön ja olohuoneen väliä jos tuo sitten kaipaisi maitoa tai sokeria sekaan. Rabastan nappasi vielä itselleen aamiaiseksi pöydältä banaanin ennen kuin lähti kuskaamaan kuppeja olohuoneen puolelle.
Miehen kädet tärisivät sohvapöydän luokse tultaessa jo sen verran, että kahvia läikkyi pöydän lisäksi lattiallekkin, mutta Rabastan laski vain toisen kahvikupin pöydälle välittämättä sotkustaan.
" Siinä se olis... en..en tienny juotko sen mustana, mutta jätin sen mustaksi...", Rabastan nopeasti sanoi ja kiiruhti sitten istumaan tuoliinsa oman kuppinsa ja eväänsä kanssa.

//x) Ja Raba o sulone x)//

Avery katsoi toista hieman oudoksuen, mutta sen sijaan, että olisi onnistunut vetämään tuntemuksestaan kertovan ilmeen kasvoillaan, hän ainoastaan tapitti toista ilmeettömänä.
Kieltämättä toinen näytti viattomalta pellavapäältä, vaikka tuskin viaton olikaan, muttei tämä ollut toistaiseksi osoittanut hänelle olevansa mitään muutakaan. Rodolphuksesta hän kenties tiesi hieman enemmän, lähinnä siksi, että tämä oli Bellatrixin aviomies. Ja mitä Bellaan tuli, he olivat hyvin samankaltaisia keskenään, joten nainen väkisinkin pisti silmään, vaikkei tämän kanssa paljoa olisi puhellutkaan.

Toinen otti keittiössä kaiken tarvitsemansa ajan, joten Avery etsi itselleen viltin, jonka kietoi ympärilleen. Hän oli tuttuun tapaansa liikenteessä hieman vähissä vaatteissa ja pitkä, lämmin kangastakkinsakin oli naulassa. Luita ja vartaloa kolotti, joten takan ja viltin tuoma lämpö olivat tervetullutta, vaikkei tunto enää parhaasta päästä ollutkaan.
Avery ei ollut kohdellut itseään turhan hyvin elämänsä aikana, joten ei ihme, jos kehonsa silloin tällöin kiukutteli, joskin suurin osa tuosta kiukuttelusta johtui silti hänen sairaudestaan, josta vain harvat tiesivät. Toisaalta sairaudesta olisi ehkä pitänyt kirjoittaa hänen otsaansa, sillä nyt häntä pidettiin ainoastaan typeränä ja kömpelönä, vaikka hän juuri kyseistä sairautta sairastavaksi pärjäsi oireensa huomioon ottaen yllättävän hyvin.

Avery istuutui sohvalle ja kuuli jo ovelta kuinka toinen kilisteli kuppeja koettaessaan tuoda ne pöytään kaatamatta niitä. Jostain syystä toinen tärisytti kuppeja normaalia enemmän, mutta Averyn niska oli sen verta kipeä, ettei mies vaivautunut kääntämään päätään.
Hän sai kahvikupin eteensä ja nyökäytti pienesti päätään. Musta kahvikin kelpaisi hänelle, joskin sen kanssa sai aina varoa, ettei polttanut kieltään ja kitalakeaan.
Hän katseli kuinka kahvi putoili lattialla pieninä pisaroina pöydän reunaa myöten ensin matkattuaan eikä voinut kuin naurahtaa, vaikka naurunsa kuulostikin lähinnä yskähdykseltä.
"Läikytit sitten lattiallekin", hän tokaisi lähinnä itsekseen kuin ei olisi onnistunut tiedostamaan ajatuksiaan muutoin ja vei sormensa nappaamaan yhden pöydän reunalta pudottautuvan pisaran, vieden sormensa vaikean mutkan kautta suuhunsa.
Hän tuijotti kirkkaanvihreillä silmillään toista. Katseensa liikahti pariin otteeseen tarkkailemaan toisen ulkoista olemusta muutoinkin kuin vain tämän kasvojen osalta, mutta pääosin katse pysyi tiukasti toisen kasvoissa, ellei jopa suorastaan häiritsevänä tämän silmissä.
"Et näytä... Yhtään veljeltäsi", Avery tuumasi liikuttaen suutaan enemmän kuin olisi ollut tarvetta, "...Sinä olet...Enkelipoika."

Rabastan rutisti sitä omaa kahvikuppiaan molemmin käsin ja piti katseensa siinä hiljalleen lattialle putoilevassa kahvipurossa. Jos hän vain keskittyisi siihen ja hörppisi omaa kupillistaan. Kahvin tuoksu varmaan herättäisi pian Rodolphuksenkin ja sitten hän ei enää olisi tässä ihan yksikseen.
" Ei sitä.. meinää edes kupit pysyä kunnolla kädessä kun sellaista ole viiteentoista vuoteen pidellyt..", Rabastan vastasi ja naurahti hieman hermostuneesi Averyn kommentoitua hänen sotkemistaan ja vaikka miehen oli ollut tarkoitus pitää katseensa siinä lätäkössä oli hän kuitenkin katseellaan lähtenyt seuraamaan sitä Averyn sormea ja kun hänen katseensa kohtasi toisen kuolonsyöjän katseen ei hän kehdannut kääntää sitä heti poiskaan.
Ei vaikka olisi katsellut mieluummin vaikka elävältä palavia linnunpoikasia kuin tuota miestä suoraan silmiin. Rabastan kun ei pitänyt yhtään siitä tavasta jolla toinen häntä katseli.. lähinnä siksi, että hän ei osannut tulkita sitä. Hän ei voinut yhtään edes arvailla mitä tuo mietti tuijottaessaan häneen ja se jos mikä oli ahdistavaa...

Velho käytti kuitenkin kahvikupin käsistään laskemista verukkeena sille, että sai laskettua taas katseensa ja kurkotti sen banaanin siitä pöydältä. Se banaanin kuoriminen kuitenkin loppui hyvin nopeasti kun Avery huomautti siitä, ettei hän ollut kovin paljoa veljensä näköinen. Se ei kuitenkaan ollut se mikä oli Rabastanin saanut taas jähmettymään aloilleen. Hän sai hyvin usein kuulla kuittailuja muilta kuolonsyöjiltä ulkonäkönsä takia ja ylensä se olikin harmitonta pilkkaamista. Averyn tapauksessa se kuitenkaan tuskin oli nyt sitä ja tämän takia Rabastania karmi yhä enemmän se, että hänen piti nukkua täällä tuon kanssa!
Hän ei tosiaankaan ollut monen muun kuolonsyöjän tavoin kovan ja karun näköinen kaveri ,josta heti näki, että tuo oli viettänyt ikuisuuden vankilassa ja tappanut säälittä. Ei.. hänen piti näyttää aivan joltakin MeNoitien vuotuisan kalenterin komistukselta. Joulukuun enkelipoika...
" .. tuota kuulee usein..", Rabastan vastasi kohottamatta katsettaan siitä banaanista ja jatkoi sen avaamista, " .. mutta yleensä saavat huomatalopulta , että ulkonäkö voi pettää". Rabastan nojautui taas paremmin tuoliinsa ryhtyi mutustamaan banaaniaan.

Averyn katseessa ei juuri tulkitsemista ollut, mies ei itsekään ollut näet täysin varma siitä mitä ajatteli, tai kenties hetkellisesti olikin, muttei vain kiinnittänyt siihen huomiota.
Hän oli kyllä huomannut herättävänsä monenlaisia reaktioita, Rabastan kenties...Jollain tapaa ainakin suhtautui häneen varoen siinä missä McDonnell vihasi häntä armotta, halveksui, sittenoli tietysti niitä jotka ihailivat häntä, niitä jotka tuijottivat hänen melkein paljasa persettään ja niitä, joiden kanssa hän vain yksinkertaisesti tuli toimeen.

Avery ei ollut koskaan osannut pidellä mitään kunnolla, joten hänelle vankila tai mikään muukan elämäntapojen ja -tilanteen muutos tuskin vaikuttaisi tekemällä esineiden pitelemisestä tai vaihtoehtoisesti niiden pudottamisesta yhtään sen helpompaa.
Hänen katseensa oli toisessa niin tiiviisti, että kahvi jopa hetkeksi unohtui täysin. Toisaalta häntä hieman jännitti kahvikupin nostaminen, sillä toinen oli onnistunut terveenäkin läikyttämään kahvia, joten kuinka hänen kävisi kun ei hetkeen ollut tullut pidettyä mukia käsissä.

Toinen oli kieltämättä enkelikiharoine, vaaleine hiuksineen oikea enkelipoika, siivet vain puuttuivat selästä ja se ai Averyn huvittuneeksi. Hän onnistui jopa vetämään virneen huulilleen kun kasvojensa toiminnot kerrankin suostuivat tottelemaan häntä.
Itse asiassa mikäli hän olisi sellaista harrastanut, hän olisi kenties saattanut katsella toista sillä silmällä. Joskin hänen aikeensa usein käsitettiin väärin eikä Avery aina jaksanut korjata hänestä tehtyjä oletuksia. Hän kohotti toista kulmaansa, joskin sai tahattomasti ilmeensä näyttämään entistäkin härömmältä ja vihjailevammalta.
Hän pudisti itsekseen päätään saadakseen ilmeen kasvoiltaan ja käänsi katseensa takaisin kahviinsa.
"Väitätkö tosissasi, ettei sinua ole koskaan...Koskaan...", Avery aloitti huvittuneella äänensävyllä, muttei voinut estää sitä, että äänensä alkoi kuulostaa konemaiselta kun hän keskittyi ottamaan kahvikupin käsiinsä, "...Tiedäthän...Käytetty?"
Ilkikurisuus paistoi miehen kasvoilta ihme ja kyllä juuri oikeaan aikaan kun hän vilkaisi toista nopeasti ennen kuin keskittyi jälleen kahvikuppinsa pitelemiseen, kohottaessaan sen varovasti huulilleen.

Rabastan koitti parhaansa mukaan sulkea huoneessa olevan miehen ulos kaikesta. Jos hän vain olisi kuin tuota ei olisi siinä istumassa niin, ehkä hän voisi oikeasti unohtaa ,että ei ollut yksin. Siksipä mies keskittyikin taas vain aamiaiseensa kuin se olisi vaatinut muka niin suurta huomiota, eikä edes kohottanut katsettaan kun Avery taas puhui. Ei ennen kuin tuo sai kaiken sanotuksi.
" Mitä!?", Rabastan kivahti ja oli ihme, ettei mies ollut siinä hätkähtäessään läikyttänyt yhtään kahvia syliinsä. Hän oli jopa hetkeksi oikeasti ehtinyt unohtamaan kenen kanssa olikaan samassa huoneessa.
Hetken Raba vain tuijotti kulmat kurtussa tuota toista miestä ja harkitsi heittävänsä tuota sillä puoliksi syödyllä banaanilla. Samalla voisi paeta paikalta...
" Ei. Ei tietenkään ole..", Raba lopulta sai vastatuksi ja käänsi katseensa kahvikuppiinsa ennen kuin hörppäsi siitä.
" Kukaan uskaltaisi yrittää sellaista. Kuten sanoin.. ulkonäkö voi pettää.. onneksi edes niitä yrittäjä ei ole ollut", mies sanoi ja ihmetteli hieman itsekkin mistä se kaikki rohkeus äkkiä oli kummunnut puhua niin paljon. Onneksi Rabastanille tuli taas uutta ajateltavaa kun hento koputus kuului ikkunan takaa ja kääntäessään katseensa huomasi mies ikkunan takana pöllön päivän profeetan kanssa.

Niin paljon kuin Rabastan pöllöjä vihasikin oli hän nyt kiitollinen sellaisen saapumisesta paikalle. Nopeasti Raba oli iskenyt puolillaan olevan kahvikupin takaisin pöydälle ja noussut availemaan ikkunaa pöllölle. Otus lensikin sisälle oitis, mutta sen sijaan että olisi vain ojentanut lehden hänelle liihotteli se pöydän luokse nokkimaan sitä jäljelle jäänyttä banaania.
" Se lehti tänne!", Rabastan huudahti ja kääntyi ympäri lyöden samalla ikkunan kiinni. Ikkunan kiinni kolahtaminen saikin pöllön havahtumaan ja se räpiköi oitis takaisin ilmaan ja lenteli kirjahyllyn päälle. Lehti olisi pakko saada.. mistä tietää vaikka siinä jo mainittaisiin jotakin siitä, että Azkabanista oli karannut joukko kuolonsyöjiä.
" Typerä lintu..", Rabastan mutisi ja etsi jo sauvaa taskustaan. Helpompihan se lehti olisi kuolleelta linnulta saada.

//köh ja tämä viesti todistaa ainakin sen, että Avery on päästään sekaisin ja minä ylidramaattinen, eikunmitääh... x)//

Avery tapitti toista kasvoillaan vakava ilme, vaikka mielensä käskikin nauramaan toisen yllättyneisyydelle. Jokin mielessään ehdotti, että aihe saattoi olla hieman arka toiselle, varmaankin aika monellekin, muttei hän toisaalta osannut ajatella asiaa sen pidemmälle. Entä sitten jos aihe oli arka? Hänellä oli kysymys, johon hän enemmän tai vähemmän sinnikkäästi tahtoi tietää vastauksen, joten miksei hän olisi voinut esittää toiselle tuota kysymystä?
Itse asiassa hän sai vuorostaan yllättyä toisen vastausta tämän mainitessa, ettei kukaan ollut kohdellut tätä sillä tavoin kaltoin, käynyt käsiksi. Toinen ei näyttänyt muulta kuin viattomalta enkelipojalta, mutta kaiketi Averyn jos jonkun olisi pitänyt tietää jotain ulkonäön pettämisestä ja siitä, kuinka Lordi Voldemort ei kuitenkaan ottanut viattomia saatika sitten täysiä idiootteja riveihinsä.
Siltikään hän ei tuntenut mitään yhteenkuuluvuutta, samankaltaisuutta samaan huoneeseen kaikesta päätellen joutuneen Lestrangen kanssa. Tunne - tai pikemminkin niiden puute - taisi olla toisen ilmeistä päätellen molemminpuolinen.

Avery tuijotti tyhjää tuolia vielä pitkään toisen siitä jo noustua ennen kuin sai katseensa kohotettua ikkunalle suunnanneeseen velhoon. Miehen omat silmät laajenivat kun hän seurasi niinkin tuikitavallisen olennon, kuin pöllön, liihottelua huoneessa.
Hän unohti täysin toisen läsnäolon ja ainoastaan tuijotti lintua. Avery ei edes tiedostanut vaipuneensa jonkin sortin horrostilaan tuota luontoäidin luomusta tuijottaessaan. Sen sijaan hänen mielensä valtasi tarve saada tuo eläin lähemmäs ja sitä edes tajuamatta hän nousi ylös sohvalta, otti taikasauvan melkein ongelmitta käteensä, kiersi sormensa sen ympärille ja kohotti melkeinpä huomaamattomasti lintua kohden, mumisten vaimeasti;
"Komennu."
Hänen jokseenkin eri ilmansuuntia tavoittelevien, laajentuneiden silmiensä katse seurasi lintua kun hän ohjasi sen olohuoneen pöydälle, juuri sille kohdalle jonne sen tahtoi lentävän ja kuin jalkojensa hallinnan menettäneenä - mikä osittain piti myös paikkansa - Avery vajosi polvilleen lattialle pöydän eteen ja tuijotti lintua, vieden vapaan kätensä silittämään sen päätä samalla kun hassu hörähdys karkasi huultensa välistä.
Kuin tilanteeseen osuvasti ja suunnitellusti - tehden sen kuitenkin lähinnä vahingossa, muistaen vain toisen viimeisimmät, hänelle osoittamat sanat - Avery kallisti päätään linnun sulkia pitkien sormiensa päillä sivellessään ja mumisi poissaolevalla äänensävyllä;
"Ulkonäkö voi pettää."

Rabastan ei ehtinyt kuitenkaan saamaan edes omaa sauvaansa esiin kun Avery oli jo paikalla ja komeennuttanut pöllön. Mies käänsi katseensa tuohon kummajaiseen ja mietti hetken miksei hän ollut ajatellut moista? Hän olisi vain kylmästi listinyt sen pöllön ja yrittänyt sitten saada lehden jotenkin sieltä hyllyn päältä. Toisaalta kuolema tuolle saastaiselle linnulle olisi sopinut paljon paremmin.
Raba seurasi katseellaan miten se pöllö lensi kiltisti sinne minne Avery halusi ja Rabastan melkein jo syöksyi hakemaan sen lehden, mutta tuli toisiin ajatuksiin kun näki Averyn astelevan pöllön luokse, polvistuvan sen eteen ja... silittelikö tuo mies pöllöä?
" Ei niitä kuulu silitellä!", Rabastan kivahti inhoten ja häntä ärsytti suunnattomasti se pöllön kurina kun se selvästi piti siitä kun sitä siliteltiin.
Averyn mutina sai kuitenkin Rabastanin kääntämään katseensa siitä pöllöstä kuolonsyöjään eikä voinut olla naurahtamatta hiljaa.
".. taidan olla ensinmäistä kertaa samaa mieltä sun kanssasi. Jos nyt puhutaan tuosta saastaisesta pulusta. Niiden ulkonäkä todella voi pettää.. ei ne ole mitään lemmikkejä. Ne on hulluja ja verenhimoisia otuksia!", Rabastan sanoi ja pysytteli edelleen turvallisen välimatkan päässä vaikka halusi sen lehden itselleen. Hän ei halunnut sen pöllän lähelle.. eikä hän halunnut Averyn lähelle. Voisikohan hän vain tappaa nuo molemmat jotta saisi mielelleen rauhan?

" Voisitko irroittaa sen lehden siltä kanalta ja heittä tänne?", Rabastan lopulta pyysi ja tunsi inhon väristykisä kun pöllö käänsi katseensa häneen ja tapitti pää kallellaan häntä.

//Avery sekos, anteeksi mahdollinen autohitti x)//

Avery oli kenties kuolonsyöjä, muttei kuolonsyöjänä toimiminen estänyt muita hankkimasta perhettä ja välittämästä näistä, joten miksi se olisi estänyt häntä silittämästä pöllöä, jonka toinen olisi vain tahtonut tappaa.
Vertaus oli kenties hieman väärä, mutta olisiko toinen noin vain tappanut esimerkiksi oman veljensä? Se olisi taatusti tuntunut edes jossain, siinä missä hankkiutuminen eroon Rodolphus Lestrangesta ei olisi saanut Averyn ilmettäkään värähtämään. Pöllö sen sijaan. Noh, se ei kuulunut tähän, se ei ollut hänelle minkäänlaista sukua vaikka omasikin samankaltaisen tapittavan katseen eikä hän omannut suuria tunteita juuri tuota yksilöä kohtaan siinä missä ei lajia kohtaan muutoinkaan, mutta hän saattoi silti jättää linnun henkiin, lähinnä siksi, että siitä olisi vielä hyötyä, kenties jollekulle heistä. Sen tappaminen olisi vaikuttanut...Noh, ainakin päivän lehden saapumiseen jos ei muuta.
Ja sitten tuo samainen, blondi Lestrange olisi huomenna pohtinut miksei posti tullut ajallaan.

Avery naurahti eikä lopettanut linnun silittelyä. Toinen selvästikin inhosi pöllöjä...Ellei jopa pelännyt niitä. Tuo tieto täytyisi asettaa korvan taakse, niin pysyvästi kuin se hänen tapauksessaan vain olisi mahdollista.
"Voitko itse väittää olevasi yhtään parempi?" hän kysyi huvittuneena, joskin yhä konemaisesti ja ojensi linnulle kätensä, antaen olennon asettua käsivarrelleen. Hän suoristautui ja kääntyi osittain Rabastanin puoleen, ilkikurinen pilke silmäkulmassaan.
"Et kai sinä...Pelkää pöllöjä, Lestrange?" Hän kysäisi. Todennäköisesti tämä nyt väittäisi vain inhoavansa niitä, mutta raja inhon ja pelon väilllä oli vain häilyvän pieni eikä Rabastan voinut vastustaa kiusausta astua lähemmäs toista ja ojentaa käsivarttaan tätä kohden, jotta saisi pöllön mahdollisimman lähelle miehen kasvoja.
Hän antoi toiselle tilaa paeta, perääntyä, mikäli tämä niin tahtoisi, muttei tämä pääsisi kovin pitkälle mihinkään suuntaan joutumatta pöllön ja seinän väliin.
"Inho on heikkoutta, Lestrange", Avery puhui jokseenkin poissaolevana vaikka rävähtämättä tuijottikin toista suoraan silmiin, päätään silloin tällöin hieman kallistaen ja sen jälkeen suoristaen, "Sinun tarvitsee epäonnistua vain kerran...Ja kun Mestari tahtoo päästä eroon sinusta, minä olen vapaaehtoinen hoitamaan likaisen työn hänen puolestaan. Kahlitsen sinut sukusi omaan kellariin ja annan näiden 'inhottavien olentojen' repiä saastaisilla nokillaan silmät päästäsi. Usko pois, Lestrange, siitä tulee hauskaa! Ja oma veljesi ei pysty pelastamaan sinua, sillä hän on Mestarinsa orja...Ja tuskin häntä edes kiinnostaisi uhrata itseään sinun surkean henkesi puolesta."
Avery ei enää ollut itsekään varma siitä mistä puhui ja yllättäen kaikki kakominen oli poissa hänen puhumisvaikeuksiensa listalta, hetken ajan. Tummanpuhuva mies käyttäytyi kuin ennustaja, joka parhaillaan tulkitsi mieleensä ryöppyävien kuvien ja sanojen sarjaa. Hän ei ollut tässä maailmassa lainkaan, ei hetkeen.
Pian hän kuitenkin räpäytti silmiään ensimmäistä kertaa useampaan minuuttiin kuin olisi herännyt horroksesta ja jäi tuijottamaan toista kuin ei olisi ymmärtänyt miksi tämä seisoi hänen edessään ja miksi hänellä itsellään oli pöllö käsivarrellaan.

// aagh! : D Joo ei pienet hittaukset mittään haittaa //

Rabastan kohotti hieman kulmiaan Averyn kysymykselle. Mitä.. tottakai hän nyt oli parempi kuin joku pöllö? Mies seuraili tarkasti katseellaan sitä miten pöllö kapusi mieluusti Averyn käsivarrelle ja jäi siihen nököttämään.
" Pe-pelkää?!", Rabastan kivahti ja käänsi katseensa pöllöstä takaisin tuohon toiseen kuolonsyöjään.
" En tietenkään! Mä vain inhoan niitä", mies vastasi ja tosiaan otti askeleen kauemmas kun pöllöä tuotiin lähemmäs. Hän ei halunnut olla noiden otusten lähellä. Ne olivat arvaamattomia ja ilkeitä. Saattoivat koska vain käydä kiinni terävän nokkansa kanssa.
" Älä tuo sitä lähemmäs tai..", Rabastan aloitti, mutta Averyn sanat saivat hänet vaikenemaan.

Miehen sanat jäivät hänen mieleensä eikä hän ehtinyt asiaa edes käsitellä kunnolla kun Avery jo jatkoi puhumista. Kuunnellessaan Averyn selitystä ei Rabastan osannut kuin tuijottaa tuota ja vaikka hän olisi miten halunnut olla kuvittelematta tuollaista tilannetta kävi hänen mielessään kuitenkin kuvia siitä millaista se olisi.
Eikä Rabastan epäillut hetkeäkään etteikö Avery tosiaan olisi valmis toteuttamaan tätä jos saisi siihen tilaisuuden ja tämä sai tietysti tuon miehen vaikuttamaan vain entistä karmivammalta.
Ennen kuin Rabastan edes sai suutaan auki oli Averyn olemus taas jo muuttunut, mutta Raba oli jo aivan valmis pakenemaan paikalta ilman sitä lehteä.
" Onneksi mä en tule tuottamaan Herralleni pettymyksiä. Joten se siitä ilosta, että saisit nähdä pöllöjen repivän mut kappaleiksi..", Rabastan mutisi lopulta ja siirtyi hieman seinää pitkin kohti ovea. Hän ei halunnut olla tuon Averyn ja tappaja pöllön kanssa enää hetkeäkään samassa huoneessa! Rodolphus saisi luvan hankkiutua tuosta eroon! Tottakai hänellä oli ennemmin oikeus täällä majailla kuin tuolla.. hän oli sentään sukua.
" Ja olet varmasti oikeassa siinä, että Rodolphus ei olisi auttamassa mua. Onhan sekin uskollinen Voldemortille, mutta sun kannattaisi sen kaiken jälkeen vahtia selustaas hyvin... ", Rabastan sanoi hyvin varmana. Sitä vartenhan isoveljet olivat.. jotta nuo saattoivat tarpeen tullen saapua pieksemään tyypit ,jotka kiusasivat noiden nuorempia sisaruksia ja vaikka Rabakin pärjäsi mielestään mainiosti ihan hyvin ilman sitä, että Rodolphus oli katsomassa perään oli hän lopulta myös kiitollinen siitä.

Hetken epäröityään sitä uskaltaisiko napata pöllöltä lehden tai lähestyä Averya niin paljon että saisi edes lehden linnulta astui mies lopulta kauemmas siitä seinästä. Vaikka hänkin pitkä oli ei hänenkään pituutensa ollut mitään Averyyn verrattuna ja nopeasti Rabastan nappasi päivän Profeetan pöllöltä ennen kuin se ehti nokkaista häntä. Kovasti se kuitenkin sähisi koska olisi varmasti mieluusti antanut lehden Averylle.
" Pitäkää te kaksi hauskaa keskenänne loppupäivä ", hän vielä totesi osoittaen sekä Averya että pöllöä lehdellä ennen kuin pakeni toiseen huoneeseen lehtineen toivoen mielessään, ettei hän vain koskaan joutuisi tekemään hommia yhdessä tuon miehen kanssa!

Avery ei ehkä ollut viisaimmasta päästä, mutta hän ei sentään kammoksunut pieniä, siivekkäitä olentoja joiden arkipäivää oli kuljettaa postia! Kuinka Lestrange pärjäsi päivästä toiseen jos jo pelkän Päivän Profeetan saaminen irti pöllön jalan ympäriltä oli vaativa tehtävä ja vei aikaa aamiaisen edestä.
Avery oli perheensä ainoa hengissä oleva lapsi, joten hänellä ei ollut kokemusta selustan turvaamisesta. Sen vuoksi hän joutuikin usein pyörälle päästään ja tilanteisiin, jotka olisi mieluusti jättänyt kokematta. Kuten ne useat kerrat kun hän oli maannut vuoteessaan verta vuotaen useita päiviä ja sen jälkeen nilkuttanut joitain kuukausia.

"Toivoa saattaa", Avery vastasi, vaikkei enää edes muistanut mihin oli vastaamassa. Äskeinen purkaus oli jo kuta kuinkin unohtunut eikä hän kyennyt enää edes muistamaan mistä oli alunperin huutanut ja mitä oli sanonut.
Tummatukka tuijotti hetken pöllöä käsivarrellaan kuin miettien mistä se siihen oli ilmestynyt, mutta tyytyi pian vain silittelemään sitä samalla kun Rabastan hätäisesti nappasi lehden linnulta. Toinen vaikutti järkyttyneeltä...Ehkä jopa pelokkaalta eikä Avery osannut sanoa kuinka oli onnistunut saattamaan toisen tuolla tavoin varpailleen, mutta tämä näytti saaneen tarpeekseen hänen seurastaan.

Avery katsoi nuoremman Lestrangen perään ja oven sulkeuduttua laski katseensa pöllöön, joka vaikutti yhtälailla hämmentyneeltä siinä hänen käsivarrellaan nököttäessään.
"Aikamoinen ilonpilaaja, hm?" Avery tuumi olkiaan pienesti kohauttaen ja suuntasi lasikaapille hakeakseen itselleen hieman vahvempaa juotavaa eikä pöllöllä näyttänyt olevan kiire minnekään.

//Ehkäpä se oli tuossa? Kiitos pelistä //