I can't stop thinking about you

[8.3.1996, perjantai ja mukaan Röckteri sen kammottavan syyttäjänsä kanssa]


Siitä kun Rabastan oli Letician viimeksi nähnyt oli kulunut aikaa jo ainakin parisen viikkoa.. ellei enemmänkin. Mies oli herrasmiehen tavoin paennut paikalta treffien jälkeisenä aamuna jo kauan ennen kuin Leticia oli edes harkinnut heräämistä. Rabastan oli lähinnä halunnut paeta koko tilannetta, koska koko idea treffeille menosta oli ollut lähinnä vitsi silloin kun hän niitä oli ehdottanut. Kaikki oli kuitenkin muuttunut illan mittaan ja se jos mikä oli pelottavaa.
Siksi Rabastan olikin halunnut vain selvittää ajatukisaan yksin ja saanut huomata, ettei hän pystynyt olemaan ajattelemasta tuota syyttäjää vaikka kuinka yritti.

Hänellä oli edelleen kuitenkin tehtävään kytätä Letician tekemisiä joten hän ei voisi kauaa vältellä tuota vaikka olisi halunnutkin. Kuitenkaan siitä syystä mies ei ollut sillä kertaa murtautunut naisen kotiin. Hän halusi vain tavata tuon ja jutella. Oli naurettavan helppo päästä sisään Letician kotiin mikä oli sinänsä ihme. Olihan nainen kuitenkin ministeriön syyttäjä luulisi, että tuo tajusi varmistaa kotinsa turvallisuuden hänen kaltaistensa vieraiden varalta. Raba oli ensin kohteliaasti tietysti koputellut oveen, mutta kun ketään ei ollut vielä kotona oli mies päättänyt itse mennä sisälle.
Valoja sytyttämättä Rabastan asteli eteisestä keittiöön ja hymyili hieman huomatessaan siinä pöydällä vielä kahvikupin ,joka oli varmasti jäänyt aamusta. Leticialla oli tainnut tulla hieman kiire lähteä töihin..
Rabastan nappasi siitä pöydältä mukaansa vain aamuisen lehden ennen kuin jatkoi matkaansa olohuoneen puolelle ja lysähti istumaan siihen sohvalle. Hän voisi odotellessaan lukea mitä hauskaa velhomaailmassa oli tapahtunut viimeaikoina.

[Here we comeeee!]

Leticialla oli ollut kaiken kaikkiaan oikein hyvä työpäivä. Oikeudenkäyntejä ei tosin tänään ollut ollut, mutta se oli vain positiivista! Nämä päivät olivat mukavia, koska ilman oikeudenkäyntejä hänellä oli enemmän aikaa istua kahvihuoneessa juopottelemassa. Ja sehän passasi tälle syyttäjälle vallan kummasti. Vielä kun töissä oli muutenkin astetta rennonpi päivä niin hänellä oli riittänyt juttukavereitakin. Sekin oli ollut vain ja ainoastaan hyvä asia tällä kertaa, koska siten hän oli saanut ajatuksensa pois siitä eräästä idiootista jonka kanssa hän oli käynyt ystävänpäivänä treffeillä. Ja sitten se oli vaan taas kadonnut jälkiä jättämättä eikä ilmoitellut itsestään mitään!
Kyllähän häneltä oli kyselty ystävänpäivästä, kiitos Alisonin joka oli taas tunkenut nenänsä hänen asioihinsa ja yrittänyt järjestää hänet treffeille jonkun Oliverin kanssa. Koska Hugh oli luullut Rabastanin oikeaksi nimeksi Oliveria ja koska Leticia oli kertonut Rabastanin.. tai siis Oliverin muka työskentelevän ministeriössä.
No, olihan sattumukselle sitten saatu nauraa sekä oikean Oliverin kanssa, että feikin Oliverin kanssa. Mutta nyt tuo feikki Oliver oli ollut hänen ajatuksissaan turhan paljon ja mitä enemmän Leticia asiaa ajatteli, sitä enemmän hänen teki mieli vain keksiä jokin keino passittaa se mies Azkabaniin!

Hyvienkin työpäivien on kuitenkin loputtava joskus ja niinpä Leticia jo pakkaili taas kamojaan. Hän ei tosin vieläkään raahannut mitään oleellisia papereita kotiinsa, koska edellisen kerran kun hän oli niin tehnyt, oli eräs nimeltämainitsematon aivomato käynyt lueskelemassa niitä ja toimittanut sitten tietoja eteenpäin.. Tai no väittihän tuo ettei ollut katsonut kuin oman paperinsa ja veljensä paperin, mutta pitäisikö sitä nyt kuitenkaan uskoa?
Kotimatka kävi taas tutuksi tulleen puiston halki ja sitten jo oltiinkin kotiovella. Leticia kaivoi avaimet laukustaan ja rapisteli sitten oven lukon auki. Hän heitti avaimet ja laukun siihen eteisen pöydälle ja potki kengät jalastaan. Ja keittiöön päästyään hän ei vieläkään tajunnut mitään omituista talossaan. Hän nappasi ohimennessään kahvikuppinsa ja heitti sen tottuneesti lavuaariin ennen kuin alkoi keittämään itselleen iltapäiväsumppia.

Rabastan oli päässyt jo melkein lehden loppuun kun hän vihdoin kuuli Letician tulevan kotiin. Tai ainakin mies toivoi sen olevan Leticia. Varmaan jollakin muullakin oli avaimet tähän asuntoon joten Raba nousi lehtensä kanssa ja siirtyi pois siitä sohvalta ettei olisi niin näkösällä, mutta näkisi kuitenkin itse hyvin kurkkimaan keittiöön. Tulija onneksi oli Leticia eikä kukaan tuon sukulainen tai ystävä. Hetken Rabastan pysytteli siinä varjoissa ennen kuin asteli hiljaa keittiön puolelle ja jäi seisomaan siihen pöydän vierelle.
" Keitä sen verran, että riittää mullekkin", hän sanoi, laski lehden takaisin siihen pöydällä ja jäi vain kevyt virnistys kasvoillaan katselemaan Leticiaa.

// phihihi metriviesti 8D//

Leticia oli saada sydänhalvauksen kuullessaan äänen takaansa. Hän oli onneksi juuri saanut kahvipannun käsistään, koska muuten se olisi varmasti lentänyt hänen käsistään! Säikähdyksen myötä hän kääntyi salamana ympäri ja sen enempiä ajattelematta tai odottamatta, vetäisi avokämmenellä takanaan seisovaa miestä poskelle niin kovaa kuin kädestä lähti! Sitten hän peruutti vähän kauemmas työtasoa pitkin ja huomasi vasta tämän jälkeen kuka paikallaolija oli! Eikä tasan ollut pahoillaan läimäyksestään.
"Rabastan!!" hän ärähti puolihuutaen, "mitä helvettiä sä teet!! Tulet tänne varottamatta ja lymyilet varjoissa ja hiippailet sitten vaan selän taakse!!" Letician sydän hakkasi edelleen kiivaasti pelkästä säikähdyksestä ja hänen kämmentään poltteli ja kirvelsi. Huokaisten edelleen ärtyneenä tämän sortin yllätyksestä, hän kääntyi kahvinkeittimensä puoleen ja napsautti sen päälle.

[Ah tänää on metriviestien aatelistopäivä.]

Se lyönti tuli ihan yllätyksenä. Jotain huutamista mies olisi voinut odottaakin, mutta ei ihan sitä vaikka väärinhän se oli toisten kotiin vain ilmestyä. Tai Raban mielestä ei ollut. Miten muutenkaan hän muuten olisi päässyt puhumaan Leticialle? Nainen kun olisi varmasti taas vain lyönyt oven kiinni.
Letician lyönti oli tuntunut oikein kunnolla, mutta Rabastan vain huokaisi hiljaa ja käänsi katseensa takaisin naiseen tuon räyhätessä hänelle. No ihan syystäkin luultavasti, mutta ei olisi tarvinnut alkaa mätkimään! Jos nainen ei olisi kääntynyt sen kahvinkeittimen puoleen olisi tuo huomannut miten Rabastan ei tähän tilanteeseen ollut kovin tyytyväinen, mutta sen sijaan, että olisi Leticialle muistuttanut ketä tuo oikein läpsi tyytyi Rabastan vain kiukkuaan niellen kurkotamaan kaapista kupin itselleen.
" Mulla ei ollut muutakaan vaihtoehtoa", hän lopulta vastasi ja nojasi selkänsä vasten ruokapöytää.
" Sä et olisi päästänyt mua kuitenkaan sisään ja en olettanut, että sä olet noin.. säikky", mies sanoi ja pyöritteli sitä tyhjää kuppia käsissään.

Leticia huuhteli sen oman aamuisen kuppinsa samalla kun syrjäsilmällä huomasi Rabastanin jo kurkottelevan itselleen kuppiaan. Tuo selitti jotain jostain vaihtoehdoista ja Leticia tyytyi tuhahtamaan ja kääntyi sitten itse nojailemaan siihen työtasoon. Kahvi alkoi jo porisemaan siinä hänen vieressään ja hän pudisteli edelleenkin ärtyneenä päätään Rabastanin selityksille. Hän naurahti epäuskoisesti Rabastanin huomautukselle hänen säikkyydestään! Ei hän mikään säikky ollut!!
"No miten sä kuvittelet että mä reagoin!" Leticia kysyi tuhahtaen, "mä oon ministeriön syyttäjä! Jos joku hiippailee mun pimeässä talossa ilman että on ilmottanu siitä etukätee ni tuskin se mitää hyvää tietää!"
Leticia ei tosiaankaan olisi päästänyt Rabastania sisään. Se ajatus soti täydellisesti sitä vastaan että hän halusi jonkinlaisia vastauksia. Vai halusiko? Eiköhän hän jo tiennyt vastaukset.
"No nyt kun pääsit sitten sisään niin mitä sä nyt sitten haluat?" Leticia kysyi ja kaatoi hieman vastahakoisesti Rabastanin kuppiin kahvia samalla kun kaatoi itselleen. Hän ei viitsinyt käydä istumaan, koska ei hänellä sellaiseen nyt olisi muutenkaan ollut aikaa. Hänen täytyisi ihan kohta lähteä Alisonille hakemaan Hughia. Hän oli luvannut noutaa pojan hoitoon koska Alisonilla ja Justinilla oli jotkut.. Mungojuhlat varmaan. Tai jotkut.

" No sitten voisit varmistaa talos hieman paremmin. Vasta taikomaan oppinut pentukin olisi päässyt noista ovista sisään helposti", Rabastan hymähti ja painoi sen kupin hetkeksi vasten poskeaan vaikka siitä mitään iloa ollut kun kuppi oli niin lämmin.
" Mä haluan vaan jutella", mies totesi lyhyesti ja ojensi kuppinsa naista kohti tuon tarjotessa kahvia hänelle. Kupin saatua sisältöä asteli Rabastan jääkapin luokse kaataakseen kahvin sekaan hieman maitoa, palasi sitten takaisin paikalleen siihen pöydän vierelle ja hörppäsi hieman kahvistaan.
" Siitä viime kertaisesta..", Rabastan tarkensi ja tutki nyt kovin kiinnostuneen muka kuppinsa sisältöä. Niin mitä hän halusikaan oikein sanoa? Että ei voinut olla miettimättä Leticiaa vaikka kuinka yritti.
" Lähdin vain sanomatta mitään ja mun kai pitäis pyytää sitä anteeksi", Raba sanoi kuitenkaan anteeksi pyytämättä ja kohotti katseensa Leticiaan taas siitä kupistaan. No olihan tuo jo melkein pahoittelu siitä, että hän oli vain kadonnut.
" Mutta mun piti hieman ajatella.. se tilanne kun oli ei niin mukava. Kuolonsyöjä herää ministeriön työntekijän luota..", Rabastan selitti ja oli kuin mies olisi puhunut taas lähinnä kahvikupilleen.

Leticia tuhahti tympääntyneenä Rabastanin vertaukselle pikkulapsista ja joi kahvistaan ilman että edes katsoi tuota. Ikkunan takana tapahtui jotain paljon mielenkiintoisempaa.. Joku.. tuuli heilutteli pensaan oksia.
Mies oli kuitenkin tullut omien sanojensa mukaan lähinnä juttelemaan, mutta ei Leticia oikein tiennyt uskoako vai eikö. Tuo oli lähtenyt aikaisemminkin kävelemään kertomatta mitään ja silloin sen takia että oli lukenut hänen työpapereitaan. Mutta noh.. Jos tuo halusi jutella niin jutelkoon.
Leticia vilkaisi Rabastania tuon mainitessa viime kerran ja tyhjensi samalla kuppiaan turhankin nopeaan tahtiin. Hän ei tiennyt halusiko enää olla siinä vai ei ja hänellä oli kyllä hyvä veruke minkä avulla päästä ulos tilanteesta.
Rabastan ehkä tavallaan pyysi anteeksi ja tavallaan tuon sanoissa oli ihan kunnon pointtikin. Olihan se.. ollut todella hämärää ja aivan äärimmäisen vaarallista! Käydä treffeillä kuolonsyöjän kanssa. Hän voisi menettää työnsä, saada menolipun Azkabaniin yhteiskunnan pettämisestä ja kuolonsyöjän jostain.. piilottelusta ja tukemisesta. Hän voisi menettää koko elämänsä vain koska oli toiminut kuin idiootti. Voisihan hän kai vedota johonkin komennuskirouksiin tai siihen ettei hänellä ollut muutakaan mahdollisuutta.. Jos häneltä siis kukaan koskaan kyselisi mitään. Mutta tätä nyt oli turha ajatella koska ilmeisesti Rabastan oli tullut tänne vain kertomaan ettei haluaisi nähdä häntä enää. Sitähän tuon puheet kai tarkoittivat? Ja se sopi Leticialle enemmän kuin hyvin. Ei hän ollut alunalkaenkaan halunnut tätä..
Tai niinhän hän luuli ainakin.

"Mun pitää lähtä hakemaan Hugh Alisonilta," Leticia täräytti ja laski tyhjän kuppinsa takaisin altaaseen. Ei hän tiennyt mitä sanoa tuolle eikä hänen varmaan mitään tarvinut sanoakaan. Eiköhän tuo tehnyt pointtinsa selväksi ihan.. kummankin puolesta.
"Lupasin hakea sen heti töiden jälkeen," hän selvensi ja oli jo lähdössä keittiöstä takaisin eteiseen.

Leticia ei sanonut oikeen mitään Rabastan ilmoitettua, että halusi jutella. Eikä mies edes huomannut miten nopeaan tahtiin Leticia sitä kahviaan kittasi. Jos olisi niin varmasti sitä olisi epäillyt, että tuo halusi vain pois tästä tilanteesta. Koska Leticia ei sanonut mitään tuli Rabastanille väkisinkin sellainen olo, ettei nainen edes halunnut kuulla mitä hänellä oli sanottavanaan, mutta oliko se mikään ihme jos tuo ei halunnut? Olihan hän vain lähtenyt töykeästi ja tehnyt ties mitä typerää jo.

Rabastan kohotti hieman kulmaansa Letician iskettyä sen tyhjän kuppinsa tiskipöydälle ja ilmoittaessa, että tuon pitäisi lähteä. Mies vilkaisi omaa puolillaan olevaa kuppia ennen kuin laski sen siihen takanaan olevalle pöydälle ja kiiruhti Letician perään.
" Mä tulen mukaan. Sun on pakko kuunnella mitä mä haluan sanoa", mies sanoi vaativana eikä todellakaan aikonut antaa Letician vain mennä. Jo senkin takia, että hän oli Voldemortille luvannut tuoda tietoja Leticiasta ja se kävi parhaiten kun hän oli naisen kanssa hyvissä väleissä. Mutta ei se ollut se ainoa syy. Hän halusi ihan oikeasti tutustua Leticiaan paremmin ja vain olla tuon seurassa.

Leticia pyöräytti silmiään tuhahtaen Rabastanin toteamukselle kuinka tuo tulisi mukaan. Ja sekö nyt oli hyvä idea? Kävellä päiväsaikaan pitkin Lontoota edestakaisin! Jos se oli nyt ollut niin hirveää käydä hänen kanssaan treffeillä, vielä omasta pyynnöstä, niin mitäs se nyt sitten kertoisi että kuolonsyöjä ja syyttäjä olisivat kävelyllä! Sekö ei sitten olisi muka yhtään vaarallista?
Niinpä Leticia kääntyi ympäri siinä eteiseen vievällä ovella ja pudisti päätään Rabastanille.
"Et tule," hän sanoi tiukasti, "sä ite sanoit että tää homma on ihan järjetöntä. Ei ole siinäkään mitään järkeä että sä kävelet syyttäjän kanssa päiväsaikaan pitkin Lontoota! Se on viel typerämpää ku käydä treffeillä keskellä yötä.." Niin sanottuaan hän kääntyi ja meni eteiseen. Toivottavasti Rabastan nyt tajuaisi mitä hän haki takaa. Ei hän halunnut ongelmia itselleen! Rabastanilla nyt ei sinänsä ollut mitään menetettävää.. Tuskin tuo potkuja saisi koska seurasi jotain syyttäjää, varsinkaan kun se oli ollut tuon tehtävä muutenkin. Mutta hän voisi saada potkut ja parhaimmassa tapauksessa menolipun Azkabaniin!

Rabastan pysähtyi niille sijoilleen Letician kääntyessä hänen puoleensa. Se tosiaan olisi hyvin typerää juosta ministeriön tyäntekijän seurassa pitkin Lontoota, mutta ehkä sen riskin voisi kuitenkin ottaa? Olisi se miten typerää tahansa.
" Mä olen nopea kaikkoontumaan. Ei kukaan ehdi tajuamaan mitään", hän sanoi vain kuin ei olisi kuunnellut yhtään Letician selitystä siitä miten hänen ideansa oli todella typerä.
Letician astuessa ulos ovesta Rabastan livahti sukkelasti perästi, koska hän ei aikonut luovuttaa.
" Oon myös ajatellu sua paljon.. sen kaiken jälkeen", Rabastan sanoi heti rappuset alas hypeltyään, koska näytti siltä että hänen oli kai vain parempi sanoa asiansa suoraan ennen kuin Leticia kyllästyisi, kiroaisi hänet ja jättäisi jonnekkin katuojaan auroreiden noudettavaksi.
" Tarkotan, että.. mä viihdyin sun kanssas", hän jatkoi ja mikä onni, että nainen oli niin pieni ja lyhyt. Hän pysyi oikein hyvin tuon vauhdissa kun käveli vain rauhallisesti perässä. Jos Leticia kirisi vauhtiaan ei tuo silti pääsisi hänestä heti eroon.

Rabastan ei tainnut yhtään kuunnella hänen pointtiaan ja väitti olevansa kovinkin nopea kaikkoontumaan tarpeen vaatiessa. Leticia vilkaisi tuota alta kulmain ja mitään sanomatta paineli sitten ulos talosta. Helppohan miehen oli sanoa että tuo ehtisi pois paikalta! Entä hän?! Hänhän se tässä joutuisi ongelmiin!
"Jos mä joudun mihinkään ongelmiin sen takia että sä seuraat mua niin voit olla varma että seuraavan kerran kun nään sut niin passitan sut suorinta tietä Azkabaniin!" hän uhosi pihassaan joskin sen verran äänentasoaan laskeneena etteivät mahdolliset naapurit tai ohikulkijat kuulisi heitä. Sillä hetkellä Leticiasta tuntuikin siltä että hän olisi aivan valmis taas lähettämään moisen lurjuksen Azkabaniin kuten uhkasi! Hän oli tehnyt aivan liikaa töitä uransa eteen heittääkseen sen menemään vain yhden kuolonsyöjän takia.

Päästyään pihalle, Rabastan jatkoi edelleen jotain epämääräistä lässytystään siitä kuinka oli ajatellut häntä. Leticia ei vilkaissutkaan tuota vaan asteli niin rivakasti eteenpäin kuin vaan pystyi mutta Rabastan pysyi enemmän kuin hänen tahdissa. Ja se jos mikä oli ärsyttävää.. Mutta vaikka mies sillä hetkellä häntä ärsyttikin, ei hän voinut olla miettimättä tuon sanoja. Olihan hänkin ajatellut Rabastania ehkä liikaakin ja yrittänyt kaikin tavoin olla ajattelematta tuota. Mutta kun asiaa ihan oikeasti ajatteli niin miten he muka voisivat olla yhdessä? Hän saisi potkut ministeriöstä sillä samaisella sekunnilla kun kukaan saisi edes vihiä.. Ja Kilta pitäisi häntä petturina vaikkei hän todellakaan ollut antanut mitään tietoja kenellekään! Eikä tulisi koskaan antamaan.
Entä voisiko hän muka luottaa Rabastaniin täysin? Olihan tuo ollut ihan eri ihminen silloin ystävänpäivänä, mutta mitä jos tuo vain.. valehteli? Tuo oli kuitenkin, kaikesta huolimatta, pelätty kuolonsyöjä. Mitä hän edes teki tuon seurassa?
"En mä tiedä, Rabastan," hän sanoi kävellessään, "sä sanot viihtyväs mun seurassa ja silti oot nyt kadonnu jälkiä jättämättä kaks kertaa. Oot ajatellu mua, sanot.. Mitä muka? Mistä mä tiedän vaikka sä yrittäisitki vaan.. täyttää sitä herras tehtävää ja mä olisinkin vaan joku pelinappula." Hän vilkaisi Rabastania hieman. He olivat vääntäneet tästä samasta asiasta kättä jo niin useasti että sitä jo kuvittelisi että he olisivat tuntenet kauemminkin kuin.. pari viikkoa. Mutta ei Leticia vaan voinut.. luottaa noin vain. Hän tiesi kyllä kenen kanssa oli tekemisissä.

" Ja mä mielestäni sanoin sulle, että mun herrani ole enää kiinnostunut susta", Rabastan mutisi samalla kun pysytteli siinä Letician kävelytahdissa. No edellisellä kerralla hän oli kadonnut, koska oli penkonut Lettyn papereita mutta oli jo oman muistinsa mukaan pyytänyt sitäkin anteeksi. Edellinen kerta taas oli ihan toisista syistä.
" Helpoitenhan mä saisin susta kaikki tiedot vaan kiduttamalla sua nyt. En sillä, että mä juoksen pitkin Lontoota sun kintereilläs", Rabastan huomautti kun nainen ei millään tuntunut luottavan hänen sanoihinsa.
" Mä olen täällä ihan itseni takia.. tai siis sun takia.. tai..", Rabastan sopersi ja väisti hieman kun vastaan tuli lauma teinejä jotka kulkivat tietysti niin, että hän oli se joka sai väistää sivuun.
" Tiedän, että ne katoamiset vaikutti hämäriltä, mutta mä selitin sulle sen edellisenkin kerran jo ja tuo viimekertainen tosiaan oli vain siksi, koska..tuota..", Rabastan haroi hieman vaaleita hiuksiaan ja käänsi katseensa tiehen.
" .. en mä oo tottunu käsittelemään sellasia asioita. Tai tämmösiä asioita! ", Rabastan selvitti ja madalsi hieman ääntään ennen kuin jatkoi, " tunteitani jotaku kohtaan"

Leticiaa ei oikeastaan kiinnostanut kuulla mitä Rabastanilla oli sanottavana. Tai kiinnosti.. Tai ei kiinnostanut. Ei hän osannut päättää! Hän oli pitänyt siitä ystävänpäivän illasta, mutta sitten aamulla tuo oli vain kadonnut. Eikä hän voinut olla ajattelematta ja spekuloimatta syitä siihen että miksi.. Eikä hän voinut nyt luottaa tuohon. Oliko koskaan voinutkaan? Se ystävänpäivä oli ehkä ollut vain.. hetken huumaa. Ehkä hän oli vain unohtanut ettei luottanut tuohon. Eihän hänellä ollut mitään syitä luottaakaan!
Vastaantulevat teinit tuntuivat kikattavan heille ja Leticia loi noihin hyvinkin äkäisen katseen. Rabastan selitti paraikaa sitä samaa kuinka oli siinä vain itsensä takia.. Tai hänen takia.. tai itsensä takia. Teinit eivät tajunneet moisesta mitään! Noista oli vain hauskaa kun mies mateli naisen perässä ja yritti pyytää kuuntelemaan..
Rabastanin viimeiset sanat saivat Letician melkein pysähtymään, mutta nainen jatkoi päättäväisesti matkaansa ja jalat tuntuivat onneksi ajattelevan ihan omilla aivoillaan. Hänen pääkoppansa taas tuntui juuri tyhjenneen. Hän oli lankeamassa siihen samaan ansaan mihin Rabastan oli houkutellut hänet silloin ystävänpäivänä niiden liljojen kanssa. Mutta ne liljat olivat jo kuolleet.. Kunpa kaikki muukin olisi kadonnut yhtä vaivattomasti kuin liljat lensivät roskikseen.
Mutta jos Rabastan puhui totta eikä ollut herransa asialla niin mitä tuo sitten halusi? Puhua tunteista? Oikeastiko? Jos tuo puhui totta niin.. Mikäpäs siinä. Pieni lämpöaalto kulki Letician poikki hänen ajatellessaan sitä mitä voisi olla jos tuo puhui totta. Olihan se ystävänpäivä ollut.. vallan ihana.. ja olihan hän vähän ihastunut vaikkei myöntänyt sitä edes itselleen.
Mutta sitten toisaalta mitä jos tämä oli tosiaan vain jotain peliä ja Rabastan vain.. puhui ohi suunsa? Väitti haluavansa puhua tunteista mutta oikeasti suunnitteli jotain ihan muuta. Mistäs sitä kuolonsyöjistä koskaan tiesi?
"Okei.." Leticia vastasi hetken käveltyään taas eteenpäin. Sitten hän pysähtyi hetkeksi ja katsahti ympärilleen. Jokapaikassa oli kyllä porukkaa, olivathan he Lontoossa ja vielä iltapäivällä. Ei tämä kaupunki hiljentynyt siihen aikaan.. tuskin yölläkään. Mutta kukaan ei kiinnittänyt heihin mitään huomiota.
"Sanotaan että uskon sua," hän jatkoi ja nosti katseensa Rabastaniin vetäen kädet puuskaan rinnuksilleen, "vaikken nyt ihan tiedä luotanko sanaasi. Ymmärrät kai miksi. Mutta jos nyt uskoisin ja luottaisin niin mitä sä sitten haluaisit?"

Letician äkkiä pysähdyttyä seisahtui Rabastankin paikoilleen ja jäi katselemaan alas naiseen odottaen tuon sanovan jotakin, mutta sen sijaan tuo esitteli vain lisää hankalia kysymyksiä! Sentään tuo kuitenkin kiinnostunut kuuntelemaan eikä vain häätämään häntä pois, mutta mitä ihmettä hän vastaisi!
Rabastan vain seisoi hiljaa ja toivoi ettei Leticia sen takia ehtisi tulla tosiin ajatuksiin koska hän ei saanut mitään sanotuksi.
" Ymmärrän tietysti", mies vastasi ja haroi hieman hiuksiaan taas miettiessään miten jatkaisi. Hän ei tosiaan edes odottanut, että Leticia häneen luottaisi.. tuskin tuo luottaisi koskaan täysin jos hän vielä tuon seurassa saisi aikaansa viettää.

" Mä haluan sut", mies lopulta vastasi sen kaiken miettimisen jälkeen ja älähti hieman kun se kuulosti niin kovin typerältä hänen omiin korviinsa. Jos hän olisi ollut kuka tahansa muu tämä kaikki olisi kuulostanut varmasti aivan tavalliselta, mutta kuinka usein sitä kohtasi kuolonsyöjän joka joutui oikein tekemään töitä juostessaan jonkun naisen perässä? He nyt yleensä vain ottivat sen minkä halusivat, mutta nyt kaikki oli jotenkin erilaista.
" .. en kai sitä paremminkaan voi ilmasta", mies sanoi ja hymyili hieman.

Leticia oli jo melkein varma ettei Rabastan saisi mitään sanotuksi, niin kauan tuon miettiminen tuntui kestävän. Hän oli jo valmis lähtemään jatkamaan matkaansa kun äkkiä Rabastan sai kuin saikin pari sanaa suustaan. Ja niinkin päättäväinen kuin hän sillä hetkellä olikin, ei hän voinut olla hymyilemättä miehen sanoille. Hän oli niin vajoamassa siihen samaan ansaan ja mitä kauemmin Rabastan seurasi häntä, sitä vähemmän hän jaksoi taistella vastaankaan.
Mutta ei hän kyllä osannut heti mitään tähän tietoon sanoakaan! Ei hän ollut olettanut saavansa mitään tuollaista vastaukseksi! Korkeintaan jotain epämääräistä selitystä siitä kuinka tuo halusi hengata hänen kanssaan tai jotain.. yhtä ympärpyöreää. Mutta tuo lätkäisi tämän infon täysin suoraan ja päin naamaan! Ja se.. hämmensi! Ja jos Leticia oli hetki sitten turhautunut hieman miehen hiljaisuudesta, hän oli nyt itse ihan samassa tilanteessa kun ei yhtäkkiä osannutkaan sanoa mitään.
"Mä.. en tiedä mitä sanoa," hän sanoi hetken päästä ja oli hänen vuoronsa räplätä tukkaansa. Hän tosin tyytyi pyörittelemään yhtä hiuskiekuraa sormiensa välissä eikä suinkaan haronut tukkaansa täysin sekaisin niinkuin Rabastan oli tehnyt. Jos Leticia olisi ollut punastuvaa tyyppiä, hän varmaan helottaisi sillä hetkellä!
"Mutta.. No.. Ehkä mä nyt sit.. voin antaa sulle toisen mahdollisuuden," hän mutisi naurahtaen hieman hätäisesti.

Oli Letician vuoro mennä hiljaiseksi ja mikä tahansa olisi ollut parempaa kuin se. Nainen olisi voinut vaikka nauraa tai lyödä häntä uudelleen, mutta se että tuo vain oli siinä hiljaa mitään sanomatta ja se oli paljon hirveämpää.
Lopulta Leticiakin puhui ja tuon sanat saivat miehen melkein huokaisemaan helpottuneena. Toinen mahdollisuus. Se kuulosti hyvältä.
" Et tule katumaan sitä", Raba sanoi ja laski katseensa hetkeksi jalkoihinsa kun se typerä hymy ei ollut lähteäkseen hänen kasvoiltaan.
" Tai siis.. tarkotan.. että mä tosiaan olen kiinnostunut susta. En sun työstäsi ja halustasi passittaa kaikki mun kollegani Azkabaniin", mies selitti ja samalla se kai oli lupauskin siitä, että Letician paperit saisivat olla rauhassa jos hän olisi vielä tervetullut kahville. Olihan ne paperit turvassa, mutta hän joutuisi silti keksimään Isännelleen jotakin. Voldemort ei hänen turhaan antaisi pyöriä ministeriön syyttäjän luona jos hänellä ei olisi tuolle mitään tuotavaa. Mutta eiköhän hän saisi jotain tietoonsa aivan vahingossa..

" Mutta mä en halua viedä sun aikaas tämän enempää. Parempi, että saat viettää aikaa siskonpoikas kanssa ihan kahden. Se vaan innostuu taas liikaa jos näkee mut", Rabastan naurahti ja kääntyi vilkaisemaan suuntaan jonne he olivat olleet matkalla. Kaukanahan se Letician sisko ei tosiaan asunutkaan.
" Tällä kertaa lupaan olla katoamatta ja tulematta sisään ilman lupaa. En mä voi kuitenkaan ilmoitella itsestäni mitenkään.. se on liian vaarallista ja pöllöt ei edelleenkään pidä musta, mutta mä melkein tiedän miten sä pääset töistäsi joten.. voit odottaa mua kahville iltaisin"

Leticia hymähti pienesti Rabastanin lupaillessa ettei hän tulisi katumaan lupaustaan toisesta mahdollisuudesta ja toivoi totisesti että tuo pitäisi sanansa. Hän ei haluaisi tuntea itseään yhtä idiootiksi toista kertaa saman miehen takia. Harvemmin hän edes viitsi antaa mitään toisia mahdollisuuksia..
Eikä Leticia voinut olla naurahtamatta tuon mainitessa hänen työstään ja tuon kollegoista.
".. Enkä vain kollegojas," Leticia vastasi virnistäen ja iskien tuolle pienesti silmään. Kai se raja oli jo ylitetty kauan aikaa sitten eikä hän voisi tuota Azkabaniin lähettää. Joutuisi vain itse selittelemään niin paljon että varmaan saisi potkut.. ja muutenkin. Eihän Leticia sitä tosiaan itselleen myöntänyt, mutta jokin tuossa kurjassa kuolonsyöjässä oli saanut hänet varomattomaksi.. ja ihastumaan. Sillai ihan pienesti.

Rabastanin ilmoitettua jättävänsä hänet toistaiseksi rauhaan, Leticia nyökkäsi hyväksyvästi. Hän tosiaan halusi olla Hughin kanssa tänään eikä välttämättä kaivannut Rabastania.. Tai siis Oliveria siihen kolmanneksi pyöräksi. Vaikka pääsisihän hän itse helpommalla kun poika piirittäisi vain Rabastania ja hän voisi vain.. kölliä sohvalla ja lukea vaikka hyvää kirjaa. Joku muu hoitaisi pojan.
"Sovitaan sitten niin," Leticia vastasi tuolle ja otti jo muutaman askeleen jatkaakseen matkaansa, "mutta mun täytyy nyt mennä. Nähdään taas.." Leticia heilautti hieman kättään ja jatkoi sitten matkaansa kohti parin korttelin päässä sijaitsevaa Alisonin taloa.
Ja kävellessään hän huomasi hymyilevänsä.