Vanhoja tuttuja ja iloinen jälleennäkeminen

//Neville paikalle. :) ja päivämäärä, jos nyt oikein sen laskin, olisi 6.12.2006//

"Äiti, äiti! Iskä!", kiiri pitkin viistokujaa erään pienen nappisilmän kirkas ääni; Pieni, noin nelivuotias tummatukkainen poika ilmestyi väenpaljouden takaa kirkkain silmin ja innostuneen ilmeen kertoen tämän löytäneen jotain mahtavaa.
"James! Et saa karkailla tuolla tavoin!", punahiuksinen nainen rattaiden kanssa sanoi napakasti, kiiruhtaen vanhemman poikansa luokse ja tarttui tätä kädestä. "Mutta isi sanoi, että me mentäisiin katsomaan uusia luutia", poika marmatti eikä suostunut antamaan periksi äitinsä nuhteluista huolimatta, "Etkö sanonutkin niin, isi?" pojan anova katse oli nyt nauliutunut tummahiuksiseen, silmälasipäiseen mieheen (Punahiuksinen nainen loi moittivan katseen nyt myös mieheensä.)
Silmälasipäinen mies hymähti lempästi ja kyykistyi poikansa puoleen, tavoittaen nuo täydellisen identtiset, vihreät silmät ja katsoi poikaansa tutkivasti. "James Sirius Potter, sinun tulisi silti kuunnella äitiäsi", tämä sanoi ja poika nyökkäsi hyväksyvästi - vaikkakin loi muutaman kaipaavan katseen luutakauppaa kohti. Nyt myös pieni nyytti rattaissa alkoi osoittamaan elonmerkkejä ja peittojen ja vilttien välistä alkoikin kuulumaan pientä tuhinaa ja touhuamista. Punahiuksinen nainen, Ginny Weasley, huomasi tämän.
"Ja Harry James Potter", Ginny kääntyi miehensä puoleen tomerana, "minä, James ja Albus voisimme käydä Vuotavassa noidankattilassa haukkaamassa jotain... Albus alkaa näköjään heräilemään", tämä vielä nyökkäsi päätään tuhinan suuntaan ja heijasi samalla rattaita.
"Hyvä on, minä käyn vielä hoitamassa pari asiaa, niin tulen sitten perässä", Harry sanoi katsellen hymyillen vaimoaan. Ginny hymyili hyväksyvästi ja suikkasi sitten suukon miehensä nenänpäähän. Sitten pojat ja Ginny lähtivät matkaan, Jamesin vilkutellen isälleen innoissaan.

Kun rattaita ja hänen perhettään ei enää näkynyt, Harry katosi ihmisvilinään. Hän kierteli pitkin katuja ja aivan väistämättäkin ajautui muistelemaan Tylypahka vuosiaan; Harry muisti ensimmäisen kertansa Hagridin kanssa Viistokujalla, kaikki kouluostokset, ensimmäinen sauvansa... Kaikesta tuosta tuntui olevan nyt pienen pieni ikuisuus ja siitä pienestä ja ruipeloisesta silmälasipäisestä koulupojasta oli nyt kouliutunut keski-ikäinen, perheellinen mies. Tylypahkavuosien ja Voldemortin kukistumisen jälkeen Harrylle oltiin tarjottu hyvää pestiä aurorivirastosta aurorina ja hän ja Ginny olivat saaneet jälkikasvua, kaksi tervettä nuorta poikaa ja kolmas oli suunnitteilla. Niin, asiat olivat paremmin kuin hyvin, eikä arpikaan ollut häirinnyt Harrya moneen vuoteen. Se oli haalistunut ajan kuluessa, ja nykyään hädintuskin näkyikään - mutta oli arpea tai ei, oli Harry Potter silti jäänyt ihmisten mieleen, nykyisin hyvänä aurorina.

Harry jatkoi kävelyään verkaisesti ja katseli kaikessa rauhassa liikkeitä. Hän edelleen muisteli kaihoisasti kouluvuosiaan ja saavuttuaan Hienoja huispausvarusteita - liikkeen eteen, Harry pysähtyi ja jäi katselemaan nykyajan uusia, nopeita luutia. Viime luutaostoksista oli niin kauan...

(No niin, nyt ehdin vastaamaan!)

Viistokujalla oli paljon ihmisiä, mutta harva jäi pitkäksi aikaa katselemaan näyteikkunoita, sillä kylmä joulukuinen viima tunkeutui ainakin Nevillen takin läpi. Tummahiuksinen, jo lähempänä kolmeakymmentä oleva mies käveli pitkin Viistokujaa reippain askelin. Kaikki pyöreys, jota hänen kasvoillaan oli vielä teini-iässä näkynyt, oli kadonnut ja kasvoilla oli itsevarma hymy, kun hän tervehti muutamia puolituttuja, joita Viistokujalla käveli vastaan. Neville oli muutama vuosi sitten vastaanottanut yrttitiedon professorin viran Tylypahkassa, kun professori Verso jättäytyi eläkkeelle. Työskenneltyään hetken aurorina, Neville oli ollut hyvin tyytyväinen voidessaan palata kaikenlaisten kasvien pariin. Lisäksi Tylypahka ympäristönä ei voisi olla parempi, sillä siellä Neville pystyi joka päivä elämään uudelleen elämänsä parhaita hetkiä. Opettaminen tuntui Nevillestä luonnolliselta, vaikka kymmenisen vuotta sitten hän ei olisi ikinä uskonut pystyvänsä opettamaan yhtään mitään kenellekään. Kokonaisuudessaan, kaikki oli paremmin kuin koskaan.

Neville oli aamupäivän opetuksen jälkeen päättänyt lähteä käymään jouluostoksilla Viistokujalla ja yritti kerrankin ostaa edes muutamia joululahjoja jo hyvissä ajoin. Tähän mennessä hän oli onnistunut ostamaan vain uuden hatun mummilleen. Pohtiessaan, mihin suuntaan lähtisi seuraavaksi, Nevillen katse osui tutunnäköiseen hiuspehkoon huispausvarusteliikkeen edessä, Neville kiihdytti askeliaan. "Harry!", hän huudahti päästyään kuuloetäisyydelle. "Uutta luutaa hakemassa?" Neville kysäisi ohimennen, vaikka hän ei itse ymmärtänyt luudista paljoakaan. Hänellä oli tapana kulkea kaikilla muilla mahdollisilla tavoilla, kunhan ei tarvitsisi nousta luudanvarrelle. Ensimmäisen lentokokemuksensa jälkeen Neville ei ole koskaan oppinut pitämään lentämisestä, vaikka nykyään pysyykin luudanvarrella hieman paremmin. Neville ja Harry eivät olleet hetkeen nähneet, tai ainakin nykyisin tuntui siltä, kun aiemmin Nevillen auroriaikoina he olivat tavanneet työasioissa melkein päivittäin tai ainakin useasti viikossa. Neville toivoi, ettei Harrylla olisi kova kiire ja he ehtisivät vaihtamaan kuulumisia.

Harry katseli näyteikkunassa olevia luutia ja muisteli omia vanhoja kouluaikaisiaan; Luudat olivat silloin olleet erilaisempia, ja merkkejä oli tullut niin paljon uusia ettei Harry edes tunnistanut aivan kaikkia. Nyt jopa Nimbus 2000 ja Tulisalaman ajat tuntuivat kaukaisilta, vanhoilta hyviltä muistoilta ja Harry jopa vähän epäili etteivät nykyajan nuoret noidat ja velhot enää edes tienneet vanhaa kunnon Tulisalamaa. Niin, ajat olivat muuttuneet.

Harry olisi voinut katsella uusia, nykyaikaisia luutia vaikka koko loppupäivän, mutta yllättäen hän kuuli tutun äänen selkänsä takaa. Vaistomaisesti hän kääntyi ääntä kohden eikä aluksi meinannut tunnistaa tervehtijää, mutta toisen tultua lähemmäksi, Harryn kasvoille nousi toverillinen hymy; Nevillen viimenäkemisestä oli jo pitkä aika.

Neville kysyi, oliko Harry aikeissa ostaa uutta luutaa. Kysymys sai Harryn mieleen palautumaan jälleen kouluvuodet. "En", Harry naurahti, "Olemme perheen kanssa Viistokujalla... Ginnyn on pakko ostaa jo nyt joululahjoja, ja kunhan vain katselin."
Harry muisteli että ainakaan Nevillen auroriaikoina Nevillellä ei ollut lapsia, eikä Harry ollut varma olisiko tällä nyt perhettä, joten seuraava kysymys tuntui luonnolliselta: "Mutta mitäs sinä teet Viistokujalla? Itsekin joululahja ostoksilla?"
Harry itse oli aina ollut hidas ostamaan joululahjoja ja usein sellaiset tuntuivatkin jäävän aivan viime tippaan. Harry oli monesti vitsaillut Ginnyn tavasta hosua joulun suhteen, mutta toisaalta, hän oli silti kiitollinen siitä, että perheessä oli edes yksi joka pysyi aikataulussaan - ja kiitollisia olivat myös heidän lapsensa, James ja Albus, jotka olivat myös varsin tietoisia isänsä hitaudesta joulun aikaan... Vaikka toisaalta, James olisi varmasti ostanut omat lahjansa jo kesällä ja mikäli heidän pieni esikoisensa saisi päättää joulua juhlittaisiin vaikka joka päivä.

Harry kiristi kaulahuiviaan ja muisti kylmenneen ilman. Hän oli unohtanut tumppunsa Albuksen rattaisiin ja kylmä ilma alkoi jo sormia kolkuttelemaan. Harry vilkaisi Nevilleen.
"Mitäpä jos mentäisiin vaikka jonnekin kahville?", hän ehdotti, "Voitaisiin muistella kunnolla vanhoja, kunnon aikoja"

((Olen pohdiskellut taas, ja tässä pohdiskelun tuloksia. :D Rowling on kertonut, että Neville menee naimisiin Hannah Abbotin kanssa joskus myöhemmässä elämässään, ja ajattelin ihan pitää siitä kiinni. En kuitenkaan ajatellut, että ne olisi vielä tässä kohtaa naimisissa, kun ikää on kuitenkin vasta 26. Luulisin, että Neville ja Hannah seurustelisivat tässä kohtaa ja koko juttu on alkanut joskus sen jälkeen, kun Neville on siirtynyt töihin Tylypahkaan. Ajattelin ihan vaan kertoa näin taustatietona. :) ))

Neville tunnisti ystävänsä haaveilevan ja haltioituneen ilmeen tämän kääntäessä katseensa luutakaupan ikkunasta Nevilleen. Neville oli niin monesti nähnyt Harryn ilmeen tämän lentäessä, että hän oli joutunut tosissaan pohtimaan, olisiko kannattanut antaa lentämiselle vielä uusi mahdollisuus. Ehkä se saattaisi sittenkin olla ihan mukavaa. Tähän asti Neville ei kuitenkaan ollut uskaltautunut vapaaehtoisesti luudanvarrelle. Harry kertoi olevansa perheineen jouluostoksilla ja Neville nyökytteli hyväksyvästi. "Joo, jouluostoksilla minäkin olen. Työpäivä oli lyhyt ja ajattelin tulla käväisemään ennen kuin täytyy palata taas tarkistamaan läksyjä", Neville vastasi kysymykseen. "En ole vielä löytänyt mitään muuta kuin mummille uuden hatun... Olen niin huono ostamaan lahjoja, että täytyy aloittaa ajoissa" Neville sanoi hymyillen ja nostaen vähän paperikassia, josta Harry halutessaan saattaisi nähdä vilauksen kirkkaanpunaisesta hatusta.

Neville vilkaisi kelloaan Harryn ehdottaessa kahvikupposta. Hänellä olisi aikaa vielä vaikka kuinka, ainakin jos jättäisi joululahjojen ostamisen seuraavaan kertaan. Eipähän hänellä oikeastaan ollut mitään ideoita muiden lahjoihin, joten hän voisi yhtä hyvin viettää vapaa-aikansa Harryn kanssa jutustellen. Ainahan Neville voisi antaa sukulaisilleen lahjaksi jonkun hyödyllisen kasvin Tylypahkan kasvihuoneilta, jos ei muuta keksisi. "Joo, mennään vaan. Täällä on aika kylmä", Neville vastasi kasvoillaan innostunut ilme. Vanhan ystävän tapaaminen oli hetkeksi saanut aikaan lämmöntunteen, mutta kylmä viima alkoi jo muistutella itsestään jälleen. "Mennäänkö Vuotavaan noidankattilaan vai jonnekin muualla? Tuossa ihan lähellä on ainakin joku pienempi paikka, en muista sen nimeä, mutta kyllä sieltäkin varmaan saa ihan kelvollista teetä tai kahvia", Neville jutusteli ja otti jo muutaman askeleen eteenpäin. Sekä Vuotava noidankattila että Nevillen mainitsema pieni kahvila olivat samassa suunnassa ja paikoillaan ollessa tuli kylmä. "Mitä töihin kuuluu? Entä Ginnylle ja lapsille?" Neville kysyi aidosti kiinnostuneena molempien kysymysten vastauksista.

// Joo, hyvähän tuo on tietää. :) ja tosiaan, olisi varmaan parempi että Harry ja Neville menisivät jonnekin muualle kuin Vuotavaan, koska silloin joutuisin ohjailemaan myös Ginnya ja sitä en hirveästi tahtoisi, koska en pelaa muutenkaan sillä hahmolla. //

Harry naurahti hyväntahtoisesti Nevillen kertoessa olevansa myös huono lahjojen ostaja. Niin oli Harrykin ja todennnäköisesti hän tulisi tänäkin vuonna vain ostamaan parit villasukat ja läjäpäin suklaarasioita.

Neville suostui kahvitteluhetkeen ja niin Harry lähti tarpomaan Nevillen kanssa eteenpäin.
"Ihan hyvää. Pojat ovat kasvaneet kovasti", Harry vastasi ystävänsä kysymykseen. Hän mietti, kertoisiko Nevillelle myös perheenlisäyssuunnitelmista, mutta päätti sitten vaieta, koska epäili ettei Ginny pitäisi asian liiasta toitottelusta. Kahdessa pojankoltiaisessakin riitti paljon kerrottavaa ja Harryn ollen ylpeä jälkikasvustaan, hän myös mieliisti puhui heistä. Loppumatka siis sujuikin rattoisasti keskustellen.

Koska Nevillen mainitsema pieni kahvila oli Vuotavaa noidankattilaa lähempänä ja ilma oli kovin viileä, päätyivät Harry ja Neville Nevillen tietämään kahvilaan. Harry itse joka ei ollut koskaan aikaisemmin käynyt kyseisessä paikassa, eikä muistanut että olisi koskaan edes kiinnittänyt huomiota pieneen, viihtyisään kahvilaan, katseli nyt kiinnostuneena ympärilleen. Paikka vaikutti rauhalliselta ja lämminhenkiseltä ja tulevan joulun henki näkyi muutamana pienenä joulukoristeena ja kynttilöiden lämpöisänä leplatuksena.
Harry lähestyi tiskiä päin.
"Yksi musta kahvi, kiitos", tämä tilasi ja katsoi Nevilleen. "Mitä sinä tahdot? Minä voin tarjota", Harry vielä lisäsi ja todella tarkoitti sanomaansa. Harry ei ollut nähnyt pitkiin aikoihin ystäväänsä ja heillä riitti varmasti paljon puhuttavaa, joten ystävyyden nimissä halusi Harry myös tarjota tälle juoman.

Kun Harry ja Neville olivat saaneet tilauksensa ja ystävykset olivat istahtaneet mukavasti paikoilleen, Harry hörppäsi kahvistaan. "Entä sinulla? Miten sinulla on mennyt, tai onko sinulla perhettä?" Harry tiesi, että Neville toimi nykyisin Tylypahkan professorina, mutta Harrya myös aidosti kiinosti miten Nevillellä muuten meni ja oliko tällä mahdollisesti perhettä.

((Joo, sen takia kehitinkin tuohon tuon toisen kahvilan. :D))

Harry alkoi kertoilla pojistaan ja Neville kuunteli kiinnostuneena. Hän ei ollut pitkään aikaan nähnyt Harryn lapsia, ja pojat olivat varmasti tosiaan kasvaneet huimasti. Lapset kasvoivat muutenkin niin nopeasti. Ennen kuin Neville edes huomasi, he olivat jo pienen kahvilan ovella. Miehet astuivat sisään ja Neville vilkuili ympärilleen. Siellä täällä istui muutama muu asiakas ja kuului iloista lusikoiden kilinää kahvikuppeja ja teemukeja vasten. Kahvila vaikutti hyvin viihtyisältä, ja siellä saisi ainakin juteltua paremmin kuin Vuotavan noidankattilan metelissä ja melskeessä. Vuotava noidankattila olisi luultavasti täynnä ihmisiä jo tähän aikaan päivästä, ja vapaan pöydän löytäminenkin saattaisi olla haastavaa. Niinpä tämä hieman pienempi, tunnelmallinen kahvila sopi Nevillelle oikein hyvin.

"Voisin ottaa piparminttuteetä", Neville vastasi, osoittaen sanansa puoliksi tiskin takana seisovalle noidalle ja puoliksi Harrylle. "Ja minä tarjoan sitten seuraavalla kerralla!" Neville ilmoitti päättäväisesti ja toivoi, että seuraava kerta tulisi hieman pikemmin kuin mitä tämän tapaamisen ja Harryn ja Nevillen edellisen tapaamisen välillä oli ollut. Saatuaan mukin höyryävän kuumaa piparminttuteetä mukaansa, Neville suuntasi Harryn mukana istumaan pöytään. Pöydästä näki sopivasta ulos ikkunasta, niin että pystyi samalla seurailemaan vähän mitä Viistokujalla tapahtui. Harryn kysyessä Nevillen kuulumisia, Neville hörppäsi teetään ennen vastaamista. Tee oli todella kuumaa ja hän poltti kieltään vähäsen. Hiljaisen vingahduksen ja irvistyksen jälkeen Neville laski teemukin pöydälle ja päätti antaa sen jäähtyä hetken. "Minulla menee ihan hyvin. Viihdyn Tylypahkassa ja sitä rataa", Neville vastasi. Kysymykseen perheestä Neville ei oikein tiennyt, miten vastaisi. Eihän hänellä perhettä ollut, mutta hän oli jo hetken seurustellut Hannahin kanssa, eikä ollut ilmeisesti muistanut mainita tästä elämänsä käänteestä Harrylle. Lyhyen tauon jälkeen Neville kuitenkin sanoi: "Hmm, muistatko Hannah Abbotin? Mistään perheestä nyt ei voi puhua, mutta kuitenkin..." Neville hymyili ujosti, sillä vaikka he olivat Hannahin kanssa seurustelleet jo jonkin aikaa, vakavassa parisuhteesa eläminen oli Nevillelle kuitenkin uutta. Eikä heillä ollut aikeita perustaa perhettä aivan samantien, vaikka he olivat kyllä puhuneet koiran hankkimisesta.

Harry ei voinut asialle mitään, mutta kun Neville kertoi suhteestaan, Harryn kasvoille levisi väkisinkin hyväntahtoinen virne; Neville vaikutti edelleen ehkä vähän ujolta vaikka olikin saanut itsetuntoa rutosti enemmän, mutta suhteesta puhuminen oli saanut Nevillen näyttämään jälleen siltä samalta kouluaikaiselta ujolta pojalta ja muisto lämmitti Harryn mieltä mukavasti. Harry ei kuitenkaan lähtenyt utelemaan asiasta enempää, mutta oli silti jollakin omituisella tavalla jota Harry olisi voinut jopa väittää isoveljelliseksi tunteeksi, suunnattoman ylpeä Nevillestä; Kouluaikaisesta ujosta pojasta oli kuoriutunut hyväsydäminen mies.

Nyt kun puheenaiheeksi oli päätynyt perheet, juolahti Harryn mieleen jotakin. Kun hän oli saanut hörpättyä uudestaan kahvikupistaan, hän kohotti jälleen katseensa Nevilleen.
"Oletko ollut Hermioneen ja Roniin mitenkään yhteydessä?", Harry kysyi, "Me taidettiin nähdä heidät viimeksi joitakin kuukausia sitten. Heilläkin menee hyvin, ovat saaneet jo oman pikku esikoisenkin."

Harryn kahvi höyrysi edelleen mukavan lämpimänä ja uusi hörppäys lämmitytti kurkkua. Harry nojasi paremmin nojatuoliin ja siirsi katseensa ikkunasta ulos; Ikkunasta näkyi tosiaan mukavasti Viistokujalle ja sen kiireinen ihmisvilinä muistutti jälleen tulevasta joulusta. Harry huokaisi kevyesti ja sitten naurahti.
"En tiedä, pitäisi tässä tosiaan keksiä jotain joululahjojakin pojille", hän puheli kepeästi, "Ginny yleensä hoitaa meilläpäin joulun, sillä itse olen aina ollut todellahuono ostamaan yhtään mitään", ja usein jätät ne ostamisetkin viimetinkaan, Harryn omatunto marmatti Harrylle.

"Jamesikin on vasta neljä, mutta hän kinuu jo nyt omaa luutaansa... Ginnyn mielestä hän on kuitenkin sellaiseen liian nuori." ja tottahan tuo olikin, vaikka Harry itse olisikin halunnut opettaa esikoistaan lentämään. James kun oli pojista se, joka eniten muistutti Harrya, eikä pelkästään vain ulkonäöllisesti; Poika oli tavattoman utelias ja aiheuttikin välillä vanhemmilleen harmaita hiuksia ongelma-alttiudellaan. Albus taas oli pojista se rauhallisempi.

"Minun tekisi mieli tulla joskus käymään Tylypahkassa", Harry vielä tokaisi vilpillisesti ja sanojensa päätteeksi huomasi kuinka kipeästi todella kaipasi Tylypahkaa, "Pojatkin odottavat innolla koulunalkua ja kyselevät jo vähä väliä, että menisivätkö he rohkelikkoon, vaikka koulun alkamiseen on vielä vuosia aikaa", Harrya hymyilytti

((Vuonna 2006 Ronin ja Hermionen nuorempi lapsi ei ole vielä syntynyt, kun se on samaa ikäluokkaa Harryn ja Ginnyn kolmannen lapsen kanssa, niin kirjoitin nyt sitten niin tämän vastauksen. :) ))

Nevillekin keskittyi hetkeksi piparminttuteehensä. Hän kuitenkin huomasi Harryn virnistelyn, joten puna hänen kasvoillaan syveni vielä vähän. Eihän hänellä ollut mitään hävettävää, tietenkään, mutta Harryn reaktio sai Nevillen silti nolostumaan vähän. Harry onneksi vaihtoi puheenaihetta, sillä Neville ei ollut aivan valmis kertomaan lisää itsestään ja Hannahista. "Olen lähetellyt kirjeitä Hermionen kanssa aina silloin tällöin. Ron on kuulemma liian laiska kirjottamaan mitään, joten kuulen Roninkin kuulumiset aina Hermionelta", Neville sanoi naurahtaen. Neville arvosti suuresti Hermionen tekemää työtä taikaministeriössä ja hän lueskeli aina mielellään Hermionen pikkuruisella käsialalla kirjoitettuja selostuksia siitä, mitä tämä töissä oli saavuttanut. Palauttaessaan ajatuksensa takaisin siihen, mitä Harry oli sanonut, Neville jatkoi vielä Hermionen ja Ronin lapsista. "Niin, olen nähnyt Rosen vain muutaman kerran", Neville sanoi ja jäi miettimään, montako kertaa oli nähnyt Harryn pojat. Toinen pojista oli vielä aivan pienikin.

Harry alkoi pohtia joululahjoja ja Neville huokaisi. Joulu oli aina yhtä vaivalloista. "Eikö lapsille ole sellaisia leikkiluutia, jotka nousevat vain vähän maanpinnalta?" Neville kysyi Harryn pohtiessa Jamesin lentoinnostusta. "Ja jos poika tulee yhtään isäänsä, tuon ikäisenä hän voisi varmaan jo pelata huispausta", Neville sanoi naurahtaen. Harry oli todella taitava huispaaja, ja Neville oli varma, että taidot olivat periytyneet myös lapsille. Oikeastaan Neville oli joskus miettinyt, miksei Harry ollut koskaan ainakaan kertonut suunnittelevansa ammattihuispaajaksi pyrkimistä. Taitoja olisi varmasti löytynyt, toisin kuin Nevilleltä itseltään. Hänhän tipahtaisi luudalta samantien, jos joutuisi vielä seuraamaan jotain kentällä lenteleviä palloja.

Neville innostui silminnähden, kun Harry mainitsi Tylypahkan. "Tervetuloa! Tule ihan koska vaan pääset!" Neville sanoi innoissaan. Tylypahkaan olivat aina tervetulleita kaikki vierailijat ja Neville oli varma, että Harry olisi hyvin mieluisa vieras monellekin henkilökunnan jäsenelle. Olihan siellä edelleen todella paljon opettajia, jotka olivat opettaneet sekä Nevilleä että Harrya heidän kouluaikoinaan.

// Aivan joo, hyvä kun muistutit. :P Menenpä korjailemaan sen viime vastaukseeni. //

Nevillen ehdottama lapsille suunnattu leikkiluuta sai Harryn miettimään. Vaihtoehto tuntui Harrysta hyvältä, mutta jollakin tapaa hän itse epäili ettei Ginny moiseen kuitenkaan suostuisi; Nainen kun oli kovin suojelevainen esikoistaan kohtaan.
"James on sen verran villi ja Ginny niin suojelevainen, että luulen ettei poika tule vielä hetkeen luudan päälle pääsemään", Harry naurahti ystävänsä kommentille huispauksesta ja hörppäsi samalla kahvistaan.
Kouluaikoina ammattihuispaajaksi pyrkiminen olisi ollut suorastaan unelmien täyttymys Harrylle. Perheen perustaminen ja aurorinura olivat kuitenkin tuoneet velvollisuuksia, jotka olivat sysänneet huispausunelmat taka-alalle ja lopulta muuttuneet vain nuoruuden muistoiksi. Nyt kun Harry sai jälleen mahdollisuuden miettiä pitkän tauon jälkeen huispaamista, huomasi hän ettei se kouluaikojen palo ollutkaan vielä sammunut. Alitajuisesti hän oli ikävöinyt huispaamista, vaikka aikuisiän tuomat velvollisuudet olivatkin olleet etusijalla. Ginnyhän oli jatkanut huispaamista Tylypahkasta valmistumisen jälkeenkin, mistä Harry oli ollut ylpeä. Esikoisen syntymä oli kuitenkin saanut Ginnynkin lakkauttamaan huispaamisen, mutta jokin omituinen tunne sai Harryn silti uskomaan, että Ginnykin kaipasi huispausaikojaan. Kunhan lapset kasvaisivat, he voisivat aloittaa vaikka yhdessä huispaamisen jälleen.

Harrysta tuntui mukavalta, kun hän huomasi kuinka innoissaan Neville oli kun hän mainitsi haluistaan vierailla Tylypahkassa. Neville vaikutti muutoinkin ihmiseltä joka taatusti rakasti työtään ja ihmekös tuo, olihan Neville muutoinkin ollut aina kiinnostunut yrttitiedosta.
"Mitä Tylypahkaan muuta kuuluu?", Harry kysyi aidosti kiinnostuneena, "Onko paikka vielä entisellään?" Niin, nyt kun Harry tuli ajatelleeksi, hän ei ollut käynyt Tylypahkassa sitten viimeisen sodan. Siitäkin tuntui olevan ikuisuus, mutta silti yhtä kaikki, Tylypahka ja Tylypahkasta puhuminen oli Harrylle silti vielä tärkeää. Hänellä oli paljon lämpimiä muistoja sieltä ja Tylypahka oli oikeastaan hänelle erityinen paikka jo siksikin, että se oli ollut lapsuudenaikoina pakokeino päästä Dursleyltä pois. Nyt aikuisiällä Dursleyt tuntuivat kuitenkin vain etäiseltä muistolta, eikä Harrylla ollut enää heitä kohtaan mitään kaunoja; itse asissa, Harry ei edes tiennyt, mitä heille edes kuului. Viimeinen tapaaminen oli ollut Likusteritiellä ja sekin oli tapahtunut nopeasti.

Neville naurahti Harryn vastaukselle leikkiluudasta. Hän ymmärsi hyvin Harryn ja Ginnyn näkökannan, mutta oli kuitenkin sitä mieltä, että poika selviäisi luultavasti aivan hyvin luudalla. Sitä Neville ei kuitenkaan sanonut ääneen, eihän hänellä ollut mitään kokemusta lapsista ja hän oli itsekin niin onneton lentämään. Harry ja Ginny päästäisivät poikansa luultavasti kuitenkin luudalle nuorempana kuin mitä Neville itse oli saanut ensikosketuksensa lentämiseen.

Harry alkoi kysellä Tylypahkasta, ja hörpättyään teemukistaan, Neville vastasi: "Kaikki on melkein ennallaan". Neville katsoi hetken ulos ikkunasta, ennen kuin jatkoi. "Taistelu siellä on tietenkin jättänyt jälkensä, mutta suurin osa vahingoista on jo korjattu. Melkein kaikki samat opettajat ovat vielä opettamassa", Neville sanoi hymyillen. Tylypahka oli aina ollut hänelle kuin toinen koti, ja nyt siitä oli tullut koti. Toisinaan Neville kaipasi aurorina työskentelyä, mutta huomasi joka kerta pian, kuinka paljon piti nykyisestä työstään. Hän oli onnellinen, kun suurin riski työssä oli se, että joku kasveista näykkäsi palan sormesta. Vaikka näinä rauhallisina aikoina auroreilla ei niin paljoa töitä enää ollutkaan kuin mitä kymmenisen vuotta sitten, aurorin työ oli silti riskialttiimpaa kuin opettaminen. "Entä mitä ministeriöön kuuluu? Profeetassakaan ei ole tainnut lähiaikoina olla teistä mitään juttua", Neville sanoi. Häntä kiinnosti auroriosaston tapahtumat, olihan siellä paljon hänen tuttujaan ja työ oli tullut jo tutuksi. Yleensä Neville luki tarkkaan kaiken, mitä Päivän profeetassa kirjoitettiin ministeriön ja auroreiden tekemisistä, mutta nyt hetkeen hän ei ollut ainakaan huomannut kirjoituksia auroreista.

Harry nyökkäsi hyväksyvästi. Vuoden -98 jälkeen Harry oli ajatellut Tylypahkan taistelua hyvin usein. Aluksi hän oli nähnyt painajaisia ja herännyt monet yöt mielessään vain menetettyjen ihmisten rakkaat kasvot.
Nyt sodasta oltiin kuitenkin jo päästy yli ja elämä oli rauhallisempaa. Arpikaan ei ollut häirinnyt Harrya moniin vuosiin, mutta siltikin yhä toisinaan Voldemort kummitteli Harryn mielessä. Toisinaan Harry huomasi miettivänsä, voisiko olla mahdollista että maailmaan nousisi jälleen toinen, yhtä paha, yhtä voimakas pimeyden velho. Harry oli tosin tyytyväinen siitä, että hän oli aurori; Työnkiireet pitivät hänen ajatuksensa kuitenkin kasassa.

"Eipä mitään uutta", Harry vastasi Nevillen kysymykseen taikaministeriön tilanteesta, "Rauhallista on ollut, vaikka ministeriö onkin edelleen hieman varpaisillaan ja puuttuvat aika hanakasti mikäli epäilevät jonkun edes puhuvan pimeydenvoimista."
Harry siemaisi kahvin loppunsa ja jatkoi sitten: "Parisen viikkoa sitten ministeriössähän kuulusteltiin jotain velhoa, koska ministeriöllä oli epäilyksiä tämän kannattavan samoja arvoja kuin kuolonsyöjät ja... Voldemort. Asia tosin ratkesi ja tämä velho todettiin syyttömäksi." Koska Neville oli entinen aurori ja Harry luotti ystäväänsä, kykeni Harry myös puhumaan hieman arkaluontoisempia asioita edelleen Nevillelle työstään. Harry itse ei enää nykyään ollut uskonut, että kuolonsyöjien ajatuksia kannattaisi enää monikaan, vaikka ministeriö olikin tarkkana niiden asioiden suhteen. Voldemortin kukistumisen ja Tylypahkan sodan myötä velhomaailma oli viimein uskaltanut avata silmänsä myös jästien suuntaan; nykyään kovinkaan moni velho ei enää pitänyt jästejä alempiarvoisempina ja puoliverisyys ja jästisyntyisyys oli aivan tavallinen juttu, mistä Harry oli hyvillään. Ajat olivat todentotta paremmat kuin pitkiin aikoihin.

Nevillen kyynerpää oli pöydän reunalla ja hänen leukansa nojasi rystysiin, kun hän kuunteli Harryn selostusta ministeriön puuhista. "Ei mikään ihme", Neville sanoi Harryn puheenvuoron väliin tämän sanoessa ministeriön olevan varovainen. Viereisessä pöydässä istuva hieman vanhempi noita näytti selvästi siltä, että hän kuunteli kahden miehen välistä keskustelua kiinnostuneena. Neville mulkaisi naista hieman kiukkuisena. Eiväthän he mistään varsinaisesti salaisesta puhuneet, mutta Neville ei pitänyt siitä, että joku salakuunteli. Nainen käänsi nopeasti katseensa pois ja näytti hieman nolostuneelta. Harry jatkoi puhumista ja Neville katsoi jälleen tätä kohti. Harryn mainitessa Voldemortin nimen, vanhasta tottumuksesta Neville hätkähti ja melkein kaatui tuolillaan kun kyynerpää tipahti pöydältä. Vanhat tavat olivat pinttyneitä, eikä Neville selvästikään vieläkään ollut täysin sisäistänyt kaikkea tapahtunutta. "Hyvä, ettei kyseessä sitten ollut mitään ihmeempää", Neville sanoi nyökkäillen.

Neville joi teekuppinsa tyhjäksi ja vilkaisi kahvilan tiskiä. Siellä ei ollut jonoa, joten Neville päätti hakea toisen kupin. "Haen vielä toisen kupillisen, tuonko sinulle jotain?" Neville sanoi noustessaan ylös ja suuntasi tiskille. Hän teki tilauksensa ja palasi takaisin pöytään. Istuutuessaan Neville kysyi Harryltä: "Aikooko Ginny vielä palata huispauskentille?" Neville ei oikeastaan kauheasti ymmärtänyt huispauksesta tai ollut siitä kiinnostunut, mutta oli kuitenkin seurannut aina Ginnyn pelejä.

Uteliaan noidan tuijotus sai Harrynkin mulkaisemaan tätä ilkeästi. Kuulustelu ei ollut varsinaisesti mikään salaisuus - Päivän profeetassa oltiin mainittu siitä pikaisesti - mutta siltikin jo pelkätään aurorinviran myötä moinen salakuuntelu sai Harryllakin niskakarvat pystyyn. Noita onneksi ymmärsi yskän ja kääntyi pois.

Nevillekin oli juonut oman kuppinsa ja ehdotti santsikuppillista. Tämä kävi Harryllekin.
"Jos millään viitsit, niin toisen kupin kahvia", hän sanoi ystävälleen ja jäi odottamaan pöytään. Nevillen tultua takaisin, Harry hieman puhalsi omaan kuppiinsa viilentääkseen kahviaan ennen kuin hörppäsi siitä.

Harry ja Ginny eivät olleet oikein puhuneet huispauksesta lapsien syntymän jälkeen, joten kysymys oli Harrylle vaikea, vaikka hän silti arveli tietävänsä vastauksen.
"En tiedä", Harry vastasi kurtistaen mietteliäänä kulmiaan, "Todennnäköisesti vasta sitten kun lapset ovat kasvaneet."

Harryn hörppäsi kahvistaan uudemman kerran ja vilkaisi talviselle kadulle. Oli alkanut satamaan hiljalleen lunta. Sitten Harry katsoi jälleen Nevilleen.
"Missä päin sinä muuten nykyään asut sinä aikana, kun et ole Tylypahkassa?", hän kysyi, "Ajattelin vain, että voisimme koko perheen voimin tulla käymään, kun sinulla on seuraavan kerran lomaa Tylypahkasta?"

Neville huomasi, että oli ilmeisesti kysynyt asiaa, josta Harry ja Ginny eivät olleet keskustelleet. Harryn ilme näytti miettiväiseltä, mutta Neville vastasi kuitenkin iloisesti. "Toivottavasti hän palaa, niin jaksan minäkin seurata huispausta", Neville sanoi hymyillen.

Hetken hiljaisuuden jälkeen myös Neville käänsi katseensa pois kadun tapahtumista, kun Harry avasi jälleen suunsa. Nevillen kasvoille levisi jälleen hymy, kun Harry mainitsi kyläilyn. ”Asun Tylyahossa, vaikka melkein kaikki viikonloput kuluvatkin Tylypahkassa. En uskalla jättää kasveja yksikseen, ja linnan ruokatarjoilu on hieman parempi kuin omani...” Neville vastasi naureskellen. Pidemmät lomat hän toki vietti Tylyahossa omassa asunnossaan, mutta tavallisesti viikonloput oli helpompi kuluttaa Tylypahkassa. ”Oikeastaan koska tahansa saa tulla käymään, kyllä minä aina pääsen Tylyahoon tarvittaessa”, Neville sanoi, ”mutta esimerkiksi joulun jälkeen sopisi oikein hyvin”. Neville jäi hetkeksi pohtimaan joululomansa aikataulua, mutta ei muistanut, oliko sopinut mitään menoa joulun jälkeisille päiville. ”Olisi todella hienoa nähdä Ginnyä ja poikiakin pitkästä aikaa”, Neville sanoi vielä hymyillen ja juoden teetään.

[Alkaa ideat pikkuhiljaa loppumaan, jokohan pian täytyy lopetella? :D]

// Joo, voisi tosiaan lopetella, kun kaikki puhuttava on jo puhuttu. :) eli, kiitoksia pelistä! //

Harry hymyili Nevillelle tämän sanoessa, että Ginnyn ansiosta jaksaisi seurata huispausta. Harrysta juuri Nevillen lojaalius ystäviään kohtaan oli aina ollut jotain uskomattoman hienoa; Hän muisti varsin hyvin kouluajankin, Neville jaksoi aina kannustaa rohkelikkoja huispauskisoissa vaikka itse ei varsinaisesti huispauksesta tai luudalla lentämisestä ollutkaan kiinnostunut.

Nevillelle tuntui käyvän pieni perhevierailu johon Harry nyökkäsi tyytyväisenä. "Selvä, tulemme niin pian kuin mahdollista", hän hymähti ja ymmärsi lisätä sitten kiireesti, "lähetämme tietysti pöllön ennen sitä."
Harry vilkaisi uudestaan ikkunasta ulos. Väistämättä hänen mieleensä palautui Ginny ja pojat. He odottelivat häntä edelleen Vuotavassa noidankattilassa. Sitten Harry käänsi katseensa Nevilleen.
"Mutta katsellaan sitä vierailua tosiaan sitten", hän sanoi ja hörppäsi kahvinsa näyttäen tekevän lähtöä (Ginnyn tuntien naisen ei tulisi antaa kauaa odottaa ilman syytä!) "Mutta nyt luulen, että minun pitää lähteä perheeni luokse. He odottavat edelleen minua Vuotavassa", Harry hymähti pukiessaan ulkotakkiaan samalla ylleen ja asetteli kaulahuivinsa sitten paremmin.
"Nähdään taas, Neville!", hän vielä huiskautti kättään, kunnes nousi tuoliltaan ja poistui pikkukahviosta talviseen säähän.

Neville hymyili leveästi Harrylle tämän vastaukselle. Harryn ja Ginnyn arki oli varmasti kiireistä. Kaksi pientä poikaa pitivät luultavasti vanhemmat jatkuvasti liikkeessä, eikä Harryn vaativa työ varmasti ainakaan helpottanut kiireitä. Siitä huolimatta Neville toivoi, että Potterit pääsisivät mahdollisimman pian kyläilemään hänen luokseen. "Tottakai, odottelen pöllöä sitten", Neville vastasi nyökkäillen. Harry alkoi tekemään lähtöä, joten Nevillekin hörppäsi teekuppinsa tyhjäksi. "Minunkin olisi varmaan parempi palata takaisin ostamaan joululahjoja", Neville sanoi hymähtäen. Hän vilkaisi pussia, jossa oli tähän asti ainoa lahja, se hattu mummille. Onneksi hattukaupan myyjät tunsivat Nevillen mummin, joten he osasivat auttaa Nevilleä sen valinnassa. Mummin hattuvalikoima oli laaja ja Nevillen mielestä suurin osa hatuista oli todella kummallisia. Harryn kiirehtiessä ovelle, Nevillekin laittoi takkinsa päälleen ja keräsi tavaransa. Ovella hän hyvästeli Harryn: "Nähdään, ja odottelen pöllöä teiltä!" Neville lähti vastakkaiseen suuntaan kuin Harry, käydäkseen kirjakaupassa. Rehtori McGarmiwa oli illallispöydässä valittanut siitä, että hän oli kadottanut lempihuispausjoukkueestaan kertovan kirjan. Neville käveli talvisessa ilmassa kohti kirjakauppaa hymy huulillaan. Vanhojen ystävien tapaaminen oli aina piristävää.

((Kiitoksia pelistä tosiaan! :) ))