Joululoma

// taas tommonen.. mielikuvituksellinen otsikko. päivämäärä olkoon siis 21.12.1974, lauantai //

Kuten joka loman aikaan oli Rabastania ollut asemalla vastassa ainoastaan hänen äitinsä. Eikä se ollut enää edes mikään yllätys.. enemmän poika olisi yllättynyt jos isä olisi ollut mukana. Pikaisten tervehdysten ja hieman yksipuolisten halailujen jälkeen ( .. ei sitä nyt voinu laiturilla kaikkien nähden äitiä halailla!) voitiin lähteä kiiruhtamaan kotiin jonne ainakaan Rabastanilla ollut niinkään kiire. Hän olisi oikein hyvin voinut viettää joulunsa ja lomansa Tylypahkassa, mutta sellainenhan ei tietenkään hänen vanhemmilleen sopisi koskaan joten hän ei ollut edes yrittänyt ehdottaa.

Suurin syy sille miksi Rabastanille olisi ollut aivan sama oliko hän kotona vai Tylypahkassa oli se, että molemmissa oli yhtä kuollutta. Tylypahkassa vain oli aina tekemistä ja edes joku seurana. Kotona ei ollut mitään.
Tai ainoa ihmien ketä hän edes kotiin kaipasi ei koskaan ollut siellä. Ja miksi olisikaan? Olihan Rodolphus nyt kuolonsyöjä niin kuin isäkin ja asui sen hirveän akan kanssa eikä heidän luonaan.
Vaihdettuaan kouluvaatteensa pois ja jätettyään ne hienoksi mytyksi huoneensa lattialle kotitonttua odottamaan poistui Rabastan huoneestaan mennäkseen hakemaan itselleen jotakin syömistä. Äiti oli ilmoittanut lähtevänsä jouluostoksille heti heidän päästyä kotiin ja isä oli ties missä. Varmasti nauttimassa teetä Voldemortin kanssa. Ajatus isästä ja Voldemortista teekupposten ääressä sai pojan naurahtamaan hieman itsekseen. Hän kun ei muistanut koskaan nähneensä Voldemortin juoneen kahvia tai teetä tuon käydessä heillä isän seurassa.
" Voinko olla jotenkin avuksi?", kysyi kimittävä pieni ääni kohteliaasta Rabastanin päästä alas ja keittiöön asti. Poika käänsi katseensa kotitonttuun joka näytti siltä, että oli saanut tehdä oikein kunnolla taas hommia saadakseen kaikki paikat jouluksi kuntoon.
Rabastan pudisti vain päätään ja sanoi voivansa ihan itsekkin noutaa keittiöstä syötävää kun nyt jo oli täällä.
" Mutta siellä olisi pyykkiä". hän huikkasi tontulle muistettuaan sen vaatepinon huoneessaan. Parempi, että se ei olisi siellä kun äiti kurkkaisi huoneeseen.

Kotitonttu katosi paikalta ihan liiankin ilahtuneena ja hymähtäen Rabastan jatkoi matkaansa keittiöön joka oikein kiilsi puhtautta. Hedelmäkorikin oli sopivasti juuri täytetty tuoreilla hedelmillä ja nopeasti Rabastan olikin etsinyt kaikkien niiden omenoiden seasta itselleen pari päärynää. Äiti piilotti ne aivan tarkoituksella alimmaisiksi, ettei hän ehtisi syömään niitä ennen kuin kori pääsisi hienosti esille jonnekkin. Harmi, että hän oli nyt löytänyt sen kuitenkin ennen näytille laittoa.
Päärynät mukanaan Rabastan jäi nojailemaan vain siihen keittiöntasoon ja katselemaan ulos syödessään. Lunta oli alkanut sataa.

Rodolphus ei olisi edes muistanut sellaista asiaa kuin joulu ellei niitä pirun valoja ja sähikäisiä ollut joka ainoassa nurkassa kun kadulla käveli. Hän oli ollut aivan liian kiireinen viime aikoina muistaakseen jotain niin turhaa asiaa. Hänelle jouluaaton ateriakin oli vain yksi perhepäivällinen muiden joukossa.
Toki hänen rakas vaimonsa oli vaatinut jotain lahjojen ostamista muttei hän ollut vielä ehtinyt edes ajatella sellaisia asioita. Hän oli lähinnä juossut Voldemortin asioilla ja nauttinut saamastaan huomiosta ja kunnioituksesta kuolonsyöjäpiireissä. Hänhän oli nuori ja jäi helposti isänsä varjoon, mutta nyt viimein hän oli nousemassa esiin Rodolphus Lestrangena eikä vain.. isänsä poikana. Ja sitä jos jotakin olisi syytä juhlistaa.

Nyt Rodolphus kiiruhti vanhepiensa kartanoa kohden kertoakseen isälleen viimeisimmästä tehtävästään, jonka hän oli tehnyt niin hyvin että oli saattanut nähdä herransa kasvoilla jonkin sellaisen ilmeen, jota ei sillä ollut ennen nähnyt.. Ehkä. Eihän tuon ilme yleensä liiemmin värähtänytkään, mutta nyt oli joku pienen pieni reaktio ollut huomattavissa.
"Isä!" hän huuhdahti samalla hetkellä kun pääsi eteiseen. Hän pyyhki hieman kenkiään eteisen mattoon ja rapsi satanutta lunta olkapäiltään ja hiuksistaan.
"Isä?" hän huhuili uudelleen astellessaan sisemmäs muttei saanut mitään vastausta. Keittiöön päästessään, hän kuitenkin huomasi jonkun aivan muun olevan kotona.
"Rabastan!" hän naurahti ilahtuneena veljensä näkemisestä, "mitä.. Milloin sä tänne ilmestyit?" Niin.. Ei Rodolphus enää muistanut ajatella mitään Tylypahkan päivämääriä, mitkä olivat joskus aikoinaan olleet elämääkin tärkeämpiä.
Mutta veljen näkeminen sai hänet kuitenkin unohtamaan sen tärkeän asiansa isälle. Eihän isä edes ollut kotona..

Rabastan haukkasi uuden palan päärynästään ja seuraili miten jänis juoksi pihan poikki pysähtyen kuitenkin hetkeksi kuuntelemaan jotakin. Pian kääntyi Rabastankin kuuntelemaan kun joku selvästi oli tullut juuri sisään, mutta kauaa ei tarvinnut arvailla kuka tulija oli kun eteisestä jo huudeltiin isää. Rodolphus sittenkin vaivautunut tulemaan käymään täälläkin..
Poika ei vaivautunut poistumaan keittiöstä mennäkseen tervehtimään isoveljeään vaikka odotti tuon näkemistä enemmän kuin mitään muuta. Samaan aikaan kun hän kuitenkin oli katkera veljelleen siitä, että tuolla ei ollut aikaa hänelle. Ei ollut ollut enää aikoihin.
Kuullessaan kuitenkin vuorostaan oman nimensä kääntyi Rabastan vilkaisemaan olkansa ylitse se päärynä suussaan.
" Tänään", poika vastasi puraistuaan palasen ja kääntyi kokonaan ympäri niin, että saattoi nojailla siihen tasoon. Ei hänen veljensä edes vaivautunut muistamaan koska hän pääsi koulusta kotiin.. oliko siis ihmekkään, ettei tuota koskaan näkynyt.
" Mitä sä täällä teet?", hän kysyi ja laski katseensa päärynään voidakseen napata siemenet pois sen sisältä ja heittää ne pois.
" Isä ei ole kotona.. en tiedä missä se on ja koska on tulossa takaisin. Äiti lähti jouluostoksille", Rabastan kertoi samalla kun asteli roskiksen luokse.

Rodolphuksella ei ollut aavistustakaan siitä mitä Rabastanin pään sisällä sillä hetkellä tapahtui. Hän ei itse nähnyt mitään syytä miksi olisi muistanut koska tuo pääsi lomalle tai koska tuo palaisi kouluun. Eihän niitä päivämääriä koskaan aikuiset muistaneet? Tuskin Rabastankaan olisi hänen päivämääriään muistanut jos asiat olisivat olleet toisin. Ja kun hän oli ollut Tylypahkassa, äiti ja isäkin olivat aina kyselleet niitä joten ei ollut mikään ihme.. Nehän olivat vain päivämääriä.
"Vainiin," hän naurahti ja asteli sitten jääkaapin sisältöä tutkimaan, "kiva nähä suakin täällä.. Miten Tylypahkas menee?"

Rabastanin kysyttyä mitä hän siellä teki, Rodolphus nosti katseensa sieltä jääkaapista veljeensä ja mietti hetken. Sen hetken aikana tuo oli jo ehtinyt kertomaan ettei isää ollut näkynyt ja että äiti oli jouluostoksilla. Rodolphus nyökkäsi.
"En mitään ihmeempää," hän vastasi kaivaen jääkaapista jonkun jälkiruokapiirakan, "olisi vaan ollut asiaa isälle mutta ei se nyt mitään niin tärkeää ollut.. Otatko piirakkaa?" Hän näytti piirakan sisältö veljelleen ja vei sen sitten siihen keittiön pöydälle. Se oli varmaan jälkiruuaksi tarkoitettu, mutta.. Tonttu voisi tehdä sen uudestaan jos niikseen oli. Äkkiäkös tuo tälläisen väsäisi eikä kukaan ehtisi huomata mitään eroa.
Rodolphus heilautti sauvaansa ja kahvipannu leijaili sisältöä keräten tulen päälle jääden siihen keittymään itsekseen. Mies itse istui siihen tuoliin ja nappasi päivän profeetan käsiinsä.
"Haha.. Päästiin lehteen," hän naurahti selailtuaan sitä hetken, "nimien ja kuvien kanssa oikein.." Olikohan se nyt niin hyvä asia? Nähdä oma naamansa lehdessä irvistelemässä. Nythän kaikki tietäisivät miltä hän näytti..

" Ihan hyvin...", Rabastan mutisi ja jatkoi päärynänsä mutustamista. Olisikohan Rodolphus sen kummemmin edes kuunnellut jos hän olisi alkanut selittämään tarkemmin. Ja tuskin kukaan koskaan vastasi tuollaiseen kysymykseen sillä, että selvitti kaiken mitä viimeisen puolen vuoden aikana oli ehtinyt tapahtumaan. Hänen koulumenestyksensä kiinnosti tasan vain äitiä. Isää kiinnosti vain jos koulusta sattuttiin laittamaan jotakin kirjettä kotiin hänen juttujensa takia. Onneksi sellaista tapahtui hyvin harvoin.. ei häntä kiinnostanut olla mukana muiden typerissä jutussa, mutta välillä sitä vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Omaan kysymykseensä Rabastan ei saanut mitään vastausta. Muuta kuin, että asiaa olisi ollut vain isälle. Miksi Rodolphus sitten oli niin kovasti jo huudellut eteisestä asti isää jos asia muka oli niin mitätön?
Poika antoi kuitenkin olla vaikka olisi voinut alkaa utelemaan mikä se asia olisi ollut. Tottakai häntä kiinnosti tietää mikä oli ollut niin tärkeä ja kertomisen arvoinen juttu isälle että Rodo oli tullut tänne asti eikä vain odottanut, että näkisi isän jossakin.. kuolonsyöjien illanistujaisissa. Kai nuo sellaisia järjestelivät?
Rabastan palautti toisen niistä päärynöistä koriin takaisin Rodolphuksen löydettyä jääkaapista jotakin piirakkaa ja hän nyökkäsi hieman vastaukseksi veljensä udeltua ottaisiko hänkin.
Matkalla pöydän luokse Rabastan otti mukaansa vain veitsen jolla leikata piirakasta palasen itselleen . Kun äiti ei ollut kotona mitä järkeä sitä oli sotkea lautasia yhden piirakan palan takia?
" Näytä..", Rabastan laski veitsen kädestään ja koitti pöydän yli napata lehteä veljeltään itselleen.
" Mitä sä oot tehny, että oot päätyny lehteen?"

Jep. Ei Rodolphusta kiinnostanut sen suuremmin mitä Tylypahkassa oli tapahtunut viimeisen puolvuotisen aikana. Ei häntä jaksanut suuremmin kiinnostaa silloinkaan kun hän siellä oli saatika nyt kun Rabastan oli siellä. Siksi Rabastanin mutina riitti miehelle paremmin kuin hyvin ja hän tyytyi vastaamaan siihen nyökkäilemällä tyytyväisestikin.
Vaikka ehkä jos Rabastanilla olisi ollut jotain oikeasti kiinnostavaa kerrottavaa niin hän olisi kiinnostunutkin. Mutta ei häntä kiinnostanut tuon.. koenumerot tai jotkut.. tytöt, joita tuo ehkä tapaili. Tai no tytöt ehkä..

Rabastanin leikattua piirakasta pari palaa, Rodolphus otti niistä toisen ja haukkasi siitä samalla kun selaili sitä lehteään. Pian hän sen veljelleen antoikin luettavaksi kun tuo niin sitä itselleen halusi.
"Sain selville yhden Feeniksin Killan jäsenen henkilöllisyyden," hän vastasi ylpeänä Rabastanille, "sitten kaivettiin siltä vähän tietoja ulos.. ja niin.." Hän nousi ylös hakemaan kahvia samalla kun tunki sen piirakan lopun suuhunsa. He olivat tosiaan löytäneet parin kaverin kanssa Kiltaan kuuluvan tyypin, kiduttaneet tuosta mahdollisia tietoja ulos.. Mutta ei tuo silti ollut ollut kovin halukas niitä antamaan joten heidän oli uhattava tuon perhettäkin. Eihän se kai kaunista katseltavaa ollut ollut, mutta työ se oli sekin tehtävä..
Mutta tämä oli oikeastaan Rodolphukselle itselleen arkipäivää joten eipä mies tajunnut ettei Rabastan välttämättä halunnut kuulla veljestään moisia tietoja. Tosin kyllähän tuo kai jo tiesi ettei tämä hänen ensimmäinen murhansa ollut?
"Otatko sä kahvia?" Rodolphus kysyi vilkaisten veljeään samalla kun kaivoi kaapista kupin itselleen.

Rabastan sulloi piirakkaa suuhunsa ja heti saatuaan lehden itselleen laski loppu piirakan käsistään voidakseen laskea profeeran siihen pöydälle ja lukea paremmin. Vaikka Rodolphus selostikin pian itse miksi tuo oli lehteen päässyt eikä Rabastan ehtinyt kuin otsikon vilkaista. Ja sen, että Rodolphuksen nimi tosiaan välähti etusivulla jo muutamaan kertaa oikein kuvan kera.
Kaiken sen mitä Rodolphus jätti kertomatta sai poika luettua teksistä lehden avattuaan ,eikä se ollut mitään kaunista luettavaa.
Vaikka hän oli kasvanut perheessä jossa tällaisia asioita katsottiin vain hyvällä ei Rabastan voinut olla tuntematta pientä puistatussa lukiessaan profeetan kuvaamista kärsimyksistä ja kiduttamisista. Rabastan tiesi kyllä itse miltä se tuntui kun kidutettiin. Isä ei ollut koskaan epäröinyt käyttää kidutuskirousta muistutuksena jos oli ollut tarvis. Ei hän näitä ihmisiä säälinyt.. mitä olivat valinneet väärän puolen? Mutta silti ajatus kiduttamisesta ja julmasta murhasta jonka hänen veljensä oli saanut aikaan .. ei se vain jotenkin sopinut. Mahtoivatkohan nämä ihmiset nähdä Rodolphusta muuna kuin kuolonsyöjänä.. olivatkohan ehtineet miettiä oliko tuollakin ehkä perhe.

" Joo.. otan", Rabastan sanoi ja pakotti kaikki nuo turhat ja typerät ajatukset pois mielestään sulkemalla lehden ja työntämällä sen kauas itsestään. Mitä väliä tuolla kaikella oli. Rodolphus oli tehnyt aivan oikein tappaessaan ne ihmiset.
" Tämänkö takia sä etsit isää?", poika kysyi napatessaan sen piiran lopun käsiinsä ja kaattoi tilkan maitoa kahvinsa sekaan kun sai kupin itselleen. Eipä ollut kovin vaikea arvata, että tämä oli juuri se syy.
" Isi on varmasti ylpeä kun Roddy teki Pimeyden lordin iloiseksi", hän jatkoi eikä pojan äänessä voinut kuulla sitä samaa kunnioitusta Voldemortia kohtaan mitä yleensä tuon kannattajilta kuuli. Mutta ei myöskään pelkoa mitä kuuli selvästi niiltä jotka halusivat pysyä erossa Voldemortista ja tuon joukoista.

Rodolphus kaatoi Rabastanillekin kahvia ja ojensi kupin tuolle samalla kun istui itse takaisin pöytään. Hän hörppäsi kahvistaan ja leikkasi uuden palan siitä piiraasta.
Rabastanin kysymykseen, Rodolphus kohautti hieman harteitaan samalla kun nyökkäsi hieman kyseenalaisesti.
Ja sitten Rabastan jatkoikin saaden Rodolphuksen huokaisemaan pienesti ja nostamaan katseensa pikkuveljeensä. Hän oli jo hetkeksi taas unohtanut Rabastanin ajatukset hänestä ja isästä ja nyt ne taas palasivat rytinällä takaisin. Ja tuo kuulosti nyt samaan aikaan niin pettyneeltä ja katkeralta ja.. Rabastanilta. Ja se kuinka tuo puhui Voldemortista ja.. kuinka tuo ei ollutkaan niin iloinen hänen saavutuksestaan kuin olisi voinut.. Kuinka monta kertaa tämä keskustelu pitäisi käydä?
"Niin se toivon mukaan onkin," Rodolphus vastasi ja nojasi sitten kyynerpäillään pöytään, "ja toivon mukaan Voldemortkin." Hän piti pienen tauon ja huokaisi uudemman kerran.
"Rabastan, tää on mun työ nyt. Jos mä en tekis.. noita juttuja niin mitä sä luulet et mulle tehtäis?" Ei ehkä kaikista iloisin keskustelunaihe veljesten jälleennäkemiselle, mutta eikai tässä muukaan auttanut. Rabastanin pitäisi ymmärtää nämä asiat joskus. Parempi mitä aikaisemmin se ymmärrys tapahtuisi. Sitäpaitsi tuo itse pääsisi helpommalla jos nyt vain.. hyväksyisi sen mitä hän teki.
Rodolhpus huokaisi päätään pudistellen ja nojautui takaisin tuolinsa selkänojaan.

Rodolphuksen huokauksen kuullessaan veti Rabastan sen piirakan lähemmäs itseään ryhtyi leikkaamaan itselleen uutta palaa. Odotettavissa oli varmasti joku hieno puhe eikä Rabastanin arvaillut kovin pieleen mennetkään.
Vaikka hän tiesi veljensä puhuvan ihan asiaa ei hän vain halunnut hyväsyä asioita niin kuin ne olivat. Tietysti hän tiesi mitä niille kävi jotka eivät totelleet käskyjä eikä hän halunnut sitä Rodolphukselle, mutta oli vain niin vaikea kuvitella tuo tappamassa muita ihmisiä. Isältä hän sen ymmärsi, mutta Rodo ei ollut niin kuin isä...
" Sua varmaan kidutettaisiin..", Rabastan vastasi katse piirakassaan ,josta ei kuitenkaan ollut saanu maistettua leikkaamisen jälkeen palastakaan. Hän pystynyt millään kuvittelemaan itseäänkään tappamassa ketään vaikka isä oli aina puhunut asiasta siihen sävyyn kuin se olisi jotain todella hienoa. Hän oli hyvin nuoresta asti joutunut elämään sen ajatuksen kanssa, että vielä jonakin päivänä hänenkin oletettaisiin liittyvän kuolonsyöjiin kuten isä ja Rodolphus. Mutta silti hän ei voinut olla haaveilematta pienessä mielessään kaikista muista vaihtoehdoista.

Rabastan tarttui viimein siihen piirakkaansa ja kohotti samalla katseensa veljeensä kun haukkasi siitä palasen.
"... millaista se on?", hän kysyi samalla kun mussutti piirakkaansa ja hörppäsi kahva päälle jotta saisi suullisensa nieltyä.
" .. tappaminen? millaista se on ensinmäisellä kerralla.."

Rodolphus nyökkäili ihan aavistuksen Rabastanin vastaukselle ja piti katseensa veljessään. Hänestä tuntui pahalta puhua jostain tappamisesta veljensä kanssa. Hän oli 23 vuotias.. Ei sen ikäisten kuuluisi puhua.. 14-vuotiaille pikkuveljille jostain.. murhista mitä oli tehnyt..
Ei hänen ikäisensä kuuluisi edes olla tälläisessä tilanteessa, vaikka eihän Rodolphus sitä tiennyt. Hän piti tätä ihan normaalina, koska niin perheessä oltiin aina toimittu. Kidutettu, jos teki väärin. Koulutettu siihen että Tylypahkan jälkeen marssittaisiin Voldemortin eteen ja ryhdyttäisiin kuolonsyöjäksi. Rabastanilla ehkä oli toiveita ja haaveita jostain muusta, mutta Rodolphuksella ei sellaisia ollut koskaan ollut. Eikä hän, onnekseen, tiennyt Rabastaninkaan haaveista koska ei olisi koskaan halunnut rikkoa niitä vaikka.. pakkohan se joskus olisi.

Rabastanin kysymyksen myötä, Rodolphus laski ilmeettömän katseensa kahvikuppiinsa ja pudisti hieman päätään. Mitä hän voisi sanoa? Että se ei tuntunut miltään? Tai no ensimmäinen tappo oli repinyt hänet palasiksi muttei hän tietenkään ollut voinut sitä näyttää kenellekään. Sen jälkeen mikään ei tuntunut enää missään. Hän näki painajaisia jokaisesta tappamastaan ihmisestä eikä siksi enää nukkunut hyvin. Hän pelkäsi joka hetki aurorien hyökkäystä ja että hänet lähetettäisiin Azkabaniin..
Miltä tappaminen tuntui?
"Älä kuuntele mitä isä sulle siitä sanoo," Rodolphus vastasi juoden kahvistaan, "se on kaikkea muuta." Hän nousi ylös ja laski kuppinsa tiskialtaaseen ja oli jo poistua keittiöstä, mutta pakotti itsensä kuitenkin jäämään. Isä oli aina lopettanut keskustelut poistumalla huoneesta. Hän ei tekisi sitä. Sen sijaan hän nojasi siihen työtasoon.
"Ei se.. tunnu enää miltään," hän sanoi puoliääneen, "ekan kerran jälkeen.. mikään ei tunnu enää miltään."

Rabastanin oli ollut helppo kuvitella, että hän voisi ehkä tehdä ihan mitä tahansa itse halusikaan sitten kun pääsisi koulusta. Isä kun ei koskaan ollut sanonut, että hänen tulisi liittyä kuolonsyöjiin. Ehkä tuo oletti hänen tajuavan sen itsekseen tai sitten ( kuten Rabastan oli tähän asti itselleen uskotellut) tuota ei kiinnostanut mitä hän tulisi tulevaisuudessa tekemään.
Ei pojalla ollut mitään kuolonsyöjiä vastaan. Päinvastoin. Hänet oli kasvatettu ajattelemaan niin kuin kunnon kuolonsyöjä, mutta silti tappamminen ei vaan tuntunut siltä että hän kykenisi siihen... vaikka isän jutut saivatkin kaiken kuullostamaan niin helpolta. Kaikki muu kuolonsyöjiin liittyvä kuitenkin oli jotain mikä sai Rabastanin välillä asiaa ajattelemaan ja tietysti se, että jos hänestäkin tulisi kuolonsyöjä.. saisi hän taas viettää aikaa Rodolphuksen kanssa.

Kesti pitkään ennen kuin Rabastan sai mitään vastausta veljeltään eikä se nyt ollut ihan sellainen mitä hän oli odottanut. No jos isää pitäisi olla kuuntelematta... ei se siis tainnut olla mitään niin hienoa? Isä kuitenkaan menisi sellaisesta valehtelemaan. Näkihän sen jo tuon kasvoilta miten tuo seisoi kaikkien sanojensa takana.
Poika söi piirakkaansa loppuun oletettuaan Rodolphuksen lopettaneen, mutta kun tuo taas puhui kohotti Raba katseensa ja veljen sanojen yötä tuntui kuin se palanen piirakkaa ei koskaan menisi alas. Hörpättyään kylmät kahvit vielä kupistaan nousi hän ylös ja iski kupin tiskiin.
" Ei se sitten kuulosta niin hirveältä. Kai se on parempi, ettei tunne mitään..", hän sanoi eikä halunnut edes kysyä aiheesta enempää vaikka se kovin mielenkiintoiseksi olikin käynyt. Olisi ollut kiva tietää kenet Rodolphus oli tappanut silloin.. ensinmäisellä kerralla? Kuka tuon uhri oli ollut...
" Tai päätyy samanlaiseksi kuin isä", Rabastan sanoi virnistäen hieman ja asteli sitten ulos keittiöstä. Kotitonttu toivottavasti kävisi siivoamassa keittiöstä tiskit ja muut ennen kuin äiti palaisi takaisin.
" Sulla ei varmaan ole kiduttamiskiireiltäs ollu edes aikaa pelata shakkia. Mä varmasti olen jo niin ylivoimanen vastustaja, että turha edes kokeilla..", Rabastan kääntyi vilkaisemaan olkansa ylitse suunnistaessaan olohuoneeseen. Shakki jos mikä veisi ajatukset pois äskeisestä aiheesta hyvin.

Rodolphus hymähti hieman Rabastanin pohdinnoille kuinka tappaminen ei ehkä ollutkaan niin paha juttu jos se ei tuntunut miltään.. Niin. Eihän se ollutkaan, ei enää kun pari murhaa oli tehnyt mutta.. Se ensimmäinen kerta tuntuisi sitten varmaan loppuelämän. Eikä Rodolphus välttämättä olisi halunnut Rabastanille samanlaisia painajaisia kuin itsellään oli. Mutta toisaalta ei hän nyt voinut niistä mitään sanoakaan. Parempi oli että Rabastan saisi vielä ainakin sen pari kolme vuotta viettää rauhassa ilman.. moisia pelkoja.
Rodolphus naurahti hieman Rabastanin huomautukselle isästä ja pudisti hieman päätään. Ehkä siitä tilasta olisi hyvä pysyä poissa.. Ei hän ainakaan uskonut pystyvänsä koskaan tosissaan nauttimaan tappamisesta tai kiduttamisesta.
Vähänpä hän tiesi.

Rabastanin lähdettyä huoneesta mutta silti samalla vielä puhuessa hänelle, Rodolphus seurasi veljeään olkkariin ja hänen kasvoilleen levisi vihdoin kunnon, leveä hymy.
"Hei oli mulla aikaa tai ei ni aina mä nyt sut voitan!" hän vastasi haasteeseen ja asteli sitten velhoshakkilaudan luo, "mä oon mustat joten sä alotat." Hän istuutui omalle paikalleen ja nappulat vilkaisivat häntä ja sitten toisiaan.
"Nonii asemiin siitä," Rodolphus patisti nappuloitaan ja ne kipittivät kaikki äkkiä takaisin lähtöasemiin ja ottivat asennon.
"Pelataanko kellon kanssa vai ilman?" hän kysyi.

Rabastan istui alas shakkilaudan toiselle puolelle Rodolphuksen suostuttua peliin ja pian nappulat jo hakeutuivat omille pakoilleen Rodon niitä käskytettyä.
" Pelataan vaikka ilman", hän vastasi ja otti paremman asennon tuolistaan laskiessaan katseensa nappuloihinsa ja antoi käskynsä sotilaalleen jolloin se liikkui paikaltaan ja näin saatiin peli käyntiin.
Ajatukset tappamisesta ja kiduttamisesta oli nopeasti poissa pojan mielestä kun päätä piti käyttää ihan muuhun nyt. Kaikki Rabastanin keskittyminen olikin vain siinä heidän pelissään eikä missään muussa.
Eipä poika paljoa sitäkään murehtinut sillä hetkellä enää miten Rodolphus oli niin vähän ollut tekemisissä hänen kanssaan koska sillä hetkellä hänellä oli oikein mukavaa veljensä seurassa.
" Pääsin huispausjoukkueeseen", Rabastan sanoi käskettyään taas nappuloitaan ja kohotti katseensa veljeensä. Hän ei edellenkään uskonut kouluasioiden kiinnostavan hänen perhettään, mutta tämä oli kuitenkin jotain millä saattoi hieman kehuskella. Ei joukkueeseen kuitenkaan ihan jokainen päässyt. Ja se hiljaa istuminen oli alkanut kyllästyttämään Rabastania vaikka peli mielenkiintoinen olikin.

Shakkiottelu alkoi siis ilman kelloa, mikä ei sinänsä ei heidän kohdallaan kertonut mistään että peli kestäisi tuntikausia. Ehkä se joskus kestäisi kun oltaisiin vanhoja pappoja ja shakki olisi ainoa asia mihin käyttää enää aivoja. Sitten kun heillä olisi muksuja ja niillä muksuja ja ne muksut hoitaisivat Voldemortin hommia siinä missä he vain istuisivat ja tekisivät olonsa mukavaksi.
Pelin alkamisen myötä heidän keskustelunsa tyrehtyi ja Rodolphuskin unohti hänelle niin jokapäiväiset asiat kuin Voldemortin ja isän miellyttäminen.
Hiljaisuus kesti jonkinaikaa, kunnes Rabastan rikkoi sen kertomalla päässeensä koulun huispausjoukkueeseen. Rodolphus nosti katseensa shakkilaudasta samalla kun siirsi torniaan.
"Ihan tosi?" hän kysyi oikeasti ilahtuneena ja naurahti hieman, "mitä paikkaa pelaat? Onks teillä ollu viel yhtään matsia?" Voisikohan Rodolphus mennä joskus seuraamaan jotain noiden peliä? Toisaalta miksei voisi? Olihan siellä aina ollut jotain Tylypahkan ulkopuolisiakin seuraamassa pelejä.
"Voisin katsoa josko joku kerta pääsisin ihan paikanpäälle," hän naurahti siirtäen taas omalla vuorollaan.

" Olen jahtaaja", Rabastan vastasi heti ja virnisti hieman kun hänen sotilaansa pieksi Rodolphuksen sotilaan ja otti mustan nappulan paikan omakseen. Eihän Rodolphuksella ollut mitään mahdollisuuksia häntä vastaan.. vaikka hänellä koulussa oli ihan tarpeeksi hommia riitti sitä aina aikaa shakille.
Rodolphuksen kysymykselle otteluista Rabastan nyökkäsi hieman. Olihan heillä jo yksi peli ehtinyt olemaan ja se oli mennyt ihan hyvin vaikka he olivatkin sen hävinneet. Häviöstä saattoi onneksi syyttää vain heidän etsijäänsä, koska tuo ei ollut napannut sieppiä!
" Se meni ihan.. hyvin..", poika kuitenkin sanoi ja antoi käskynsä taas seuraavalle nappulalle joka siirtyi uuteen paikkaan. Rodolphuksen sanoessa, että tuo voisi joskus tulla ihan katsomaan peliä kohotti Rabastan katseensa nappuloista veljeensä ja oli oikeasti hyvin yllättynyt tästä.
Lopulta poika hymyili vain hieman vaikka oli asiasta hyvinkin innoissaan. Mikä sen hienompaa olisi kuin se, että Rodolphus olisi katsomassa heidän peliään!
" Vai olet ehtiny pelailemaan?", Rabastan naurahti kun hänen nappulansa pääsi taas tyrkkäämään Rodolphuksen nappulan alas laudalta.

"Ilmotat vaan koska sulla on seuraava peli niin mä tuun kattoo," Rodolphus lupasi ja päätti myös pitää tämän lupauksen. Kyllä hän tiesi kuinka tärkeää se Rabastanille olisi varsinkin kun isä oli sellainen.. sellainen kun oli. Ja Rabastan nyt muodosti aina ongelman hänen tekemisistään jos ne eivät liittyneet mitenkään tuohon itseensä, kuten äskenkin. Joten se että hän menisi katsomaan tuon peliä merkitsi varmasti pikkuveljelle paljonkin. Varmaan paljon enemmän kuin hänelle itselleen.
Rodolphus huomasi kauhukseen olevansa todellakin häviöllä! Rabastan vei häneltä lähetit, jotka Rodolphus tosin tunsi vähintäänkin turhiksi, sitten toisen ratsuista ja mikä pahinta.. tuo vei hänen torninsa!
"No.. Joo," Rodolphus mutisi siirtäen kuningattarensa uhkaamaan Rabastanin kuningasta, "shakki!" Hän hihkaisi mutta samassa hänen hymynsä hyytyi. Käsivarren polttelu saattoi tietää vain yhtä asiaa.. Rodolphus laski katseensa Rabastanista shakkilautaan ja sitten käsiinsä. Että häntä inhotti että hän joutui tekemään tämän..
"Mmmh.. Mun pitää lähteä," hän mutisi ja nousi seisomaan, "sä voitit tän pelin kuitenki.. Nähää joulupäivällisellä." Hän heilautti kättään hieman ja lähti sitten huoneesta käsivarttaan hieroen. Hän nappasi takkinsa ja kaikkoontui sitten.
Hänen olisi pakko päästä katsomaan sitä peliä.

Rodolphus onnistui kuitenkin jotekin tasoittamaan peliä vaikka Rabastan jo oli niin varma voitostaan ja pian se olikin jo hän joka näytti häviävän pelin.
Rabastan jo oli kommentoimassa voivansa vielä voittaa kun Rodolphuksen ilme muuttui eikä ollut kovin vaikea arvata mistä oli kyse. Pian Rodo oli jo noussut paikaltaan ja ilmoittanu tulevansa kyllä joulupäivilleselle.
" Nähdään..", poika mutisi ja käänsi katseensa Rodolphuksesta siihen shakkilautaan jossa nappulat nököttivät odottaen seuraavaa siirtoa jota ei kuitenkaan tulisi. Vaimea poksahdus kertoi siitä, että Rodolphus oli kaikkoontunut ja palannut Herransa luokse. Huokaisten Rabastan vajosi siihen tuoliinsa ja käänsi katseensa ikkunaan.
Jos ainoa tapa viettää aikaa Rodolphuksen kanssa useammin kuin kerran vuodessa olisi se, että hänestäkin tulisi kuolonsyöjä.. hän olisi kyllä valmis siihen. Vaikka se tappaminen ja kaikki muu ei nyt kuulostanutkaan kovin hienolta. Mutta ehkä siihen sitten tottuisi..
Jonkun tullessa taas kotiin nousi Rabastan vihdoin ylös ja eteiseen astellessaan oli jo täysin päättänyt luopua niistä omista typeristä haaveistaan ryhtyä huispaajaksi tai tehdä jotain muuta.
Hänestä tulisi kuolonsyöjä. Niinkuin isästä ja Rodolphuksestakin.