Kisahumua

// Sydney paikalle :) ja päivämäärä on 22.8.1994 //

Huispauksen maailmanmestaruuskisat. Yleisö ja paikallaolijat kuhisivat ja tanner tömisi. Tunnelma oli lähestulkoon kupliva, paljon odottava; Kisojen alkuun oli vielä hetki, mutta innokkaimmat odottelivat jo malttamattomana.

Malttamaton oli myös muuan nuori nainen, Erika Hayakawa. Erika seisoi melko lähellä kenttää, erään leluluutia myyvän kojun nurkalla, ja kuikuili ympärilleen odottavana; Hän oli saanut työnsä puolesta loistoliput kisoihin ja oli luvannut antaa toisen lipuista muuan entiselle tupatoverilleen, Sydney Gladstonelle, ansioituneen huispausuran vuoksi.

Erika ei ollut odottanut pitkään, mutta malttamattomana naisena odotus oli silti tuntunut pitkältä. Hän kääri punaisen hupparinsa hihat, sipaisi nopeasti kasvoihin eksyneen hiuskarvan korvansa taakse ja yritti etsiä väenpaljouden joukosta Sydneyta. Etsimäänsä hän ei kuitenkaan löytänyt, sillä yllättäen joku tarttui häntä olkapäästä.
"No mutta, Erika!", iloinen miesääni sanoi, "Mitä sinä täällä yksin teet?"
Puhuja oli Erikan eräs työtovereista, muuan parrakas ja pikkuinen John Mcmillon, taikaurheiluosastolta myöskin.
"Odottelen tässä erästä tuttuani", Erika vastasi ja vilkuili vielä malttamattomana väkijoukkoon sivusilmällä, "Tulin itsekin vasta juuri."
John nyökkäsi hyväksyvästi. He vaihtoivat vielä muutaman sanan töistä ja kisoista, kunnes John lähti ja Erika jäi jälleen yksin.

Hetken vielä seisoskeltuaan hän istahti eräälle penkille ja siirtämättä katsettaan väkijoukosta, alkoi hän huomaamattaan näprätä sormiaan ja katseli tarkkaavaisesti eteensä. Vaikka Erika ei tiennyt kuinka paljon kello oli, tiesi hän että kisojen alkuun oli vielä hyvä hetki, mutta silti odottaminen oli aina niin... vaikeaa. Hän kuitenkin arveli että Sydney saapuisi pian ja hyvällä tuurilla he kerkeisivät katsella vielä ennen kisojen alkua hieman ympärilleen.

"Muutama sana vain!" Sydney huusi, mutta sai vain oven pamahduksen kasvoilleen. Hän huokaisi turhautuneena ja lähti laahustamaan pois päin. Sydney oli yrittänyt päästä Irlannin maajoukkueen valmentajan tai kapteenin puheille, mutta ilmeisesti Sydney ei ollut vielä tarpeeksi tunnettu päästäkseen maajoukkuelaisten luokse. Sydney oli pelannut Holyhead Harpiesin kanssa vasta reilun vuoden, mutta hänen tavoitteensa olivat korkealla. Suhteiden luomiseen maajoukkuetasolla olisi ollut nyt loistava tilaisuus, jos hänet vain olisi päästetty Irlannin pukuhuoneeseen. Kaikki mitä hän oli saanut irti yrityksestään päästä joukkueen puheille oli pieni vilaus joukkueen lyöjästä, Quigleystä, ilman paitaa. Kai sekin oli jo jotain.

Sydney taisteli tiensä väkijoukossa kohti paikkaa, jossa hän oli luvannut tavata Erikan. Erika oli pelannut pitäjänä Korpinkynnen tupajoukkueessa ja Sydney oli ehtinyt pelaamaan hänen kanssaan vuoden Tylypahkassa. Silloin Sydney oli vielä pelannut jahtaajana. Väkijoukossa oli vaikeaa liikkua, mutta pienellä kyynerpäiden käytöllä Sydney löysi kuin löysikin tiensä Erikan luokse. Ensin hän ei meinannut huomata Erikaa, koska tämä oli istahtanut penkille, mutta huomatessaan hänet, Sydney nopeutti askeleitaan. "Erika! Mitä ihmettä sinulla on päälläsi? Punaista?" Sydney huudahti kauhuissaan. Sydney itse oli niin vihreä, että häntä olisi tuskin erottanut nurmikolta. Hän oli jopa värjännyt hiuksiinsa muutaman vihreän raidan. Sydney oli hyvin vakuuttunut Bulgarian etsijän kyvyistä, mutta oli kuitenkin sitä mieltä, että Irlannin joukkue oli kokonaisuudessaan vahvempi. Sydney otti päästää vihreän hatun, joka oli apiloiden peittämä ja laittoi sen Erikan päähän. "Nyt näyttää jo vähän paremmalta", Sydney sanoi hymyillen. Oli mukavaa nähdä Erikaa pitkästä aikaa.

Kun Erikan näkökenttään osui Sydney, nuoren naisen ilme kirkastui. Oli mukavaa nähdä vanha koulutoveri - ja kaikenlisäksi mikäs sen parempaa kuin viettää mm-kisat samanhenkisessä porukassa.

Erika naurahti Sydneyn kauhistuneelle ilmeelle. Niin, hänellä todellakin oli punainen huppari, mutta ei ilman syytä.
"Äsh, tämä on taas tämmöinen meidän osaston hölmö tempaus", Erika selitti ja irvisti vastenmielisesti omalle paidalleen (Mikäli häneltä oltaisiin kysytty, olisi hänkin vähintään yhtä vihreänä kuin Sydney), "Täällä on paikalla Bulgarian taikaurheiluosaston väkeä ja meidän pomo uskoo, että tehtäisiin hyvä vaikutus pukeutumalla punaiseen..." Erika pyöräytti silmiään ja ele kertoi, että asiasta oltiin käyty pitkä ja vakava keskustelu taikaministeriössä; Koko taikaurheiluosasto oli järissyt, kun Erika oli kertonut kärkkäisesti oman mielipiteensä punaiseen pukeutumisesta. Mutta kuten arvata saattoi, kirosanojen säestämän ja kovaäänisen keskustelun jälkeen, jopa hän oli joutunut myöntymään - mutta Erikan ehtona oli, että hän käyttäisi ainoastaan punaista hupparia. Monet muut olivat näet joutuneet pukeuttumaan kiireestä kantapäähän kirkuvanpunaiseen.
Erikan hymy leveni ja hän naurahti, kun Sydney asetteli vihreän apilahatun hänen päähänsä. Erika itsekin oli ostanut sellaisen jokin aika sitten - ja kiroillut kun joutui jättämään sen kotiin - sillä kuten jokaisen pesun kestävän brittiläisen huispauksen ystävän kuuluikin, kannusti hänkin tulisesti Irlantia.
"Mutta älä huoli, on minullakin täällä jotain", Erika säteili ja alkoi tonkimaan laukkuaan innoissaan ja otti esille pienen Irlannin joukkuetta edustavan lipun, jossa maajoukkueen jäsenet lensivät luudilla. "Vaikka joudunkin pukeutumaan punaiseen, olen silti salaa Irlannin joukkueen puolella", Erika virnisti ilkikurisesti ja heilutti lippuaan. Sitten hän vilkaisi lähistöllä olevaan kelloon. Otteluun oli vielä aikaa.
"Hmm, tässä on vielä aikaa, niin voitaisiinkohan me lähteä hieman katselemaan ympärillemme?", Erika ehdotti Sydneylle ja vilkuili malttamattomana ympärilleen. "Tässä lähistöllä oli pari mielenkiintoista Irlannin joukkueen kojua ja voitaisiin vaikka käydä Irlannin joukkueen teltan lähettyvillä - ties vaikka törmättäisiin pariin pelaajaan", Erika intoili.

// No joo, en tiedä, pitikö taikaurheiluosasto oikeasti mm-kisoissa tuollaista tempausta, mutta pakko oli hieman tilannetta pelastaa. :P //

Sydney katsoi ihmeissään Erikaa tämän kertoessa osastonsa tempauksesta. Ja kuten Sydneyllä oli tapana, hän kertoi mielipiteensä suoraan. "Typerää. Luulisi, että vapaa-ajallaan saisi pukeutua niin kuin lystää", Sydney sanoi. Toisaalta, todella moni oli Bulgarian puolella ihan vain Krumin takia ja siksi, että Englanti, Wales ja Skotlanti olivat tippuneet jo aikoja sitten. Siksi monet brititkin olivat luultavasti pukeutuneet sekä punaiseen että vihreään. Sydney, jolla oli juuria Kanadassa ja Englanissa ja asui nyt vuorotellen Englannissa ja Walesissa, kannusti maajoukkuetasolla sekä Kanadaa, Englantia että Walesia. Irlannin kannattamisen hän oli valinnut ihan vain siksi, että se oli lähempänä ja hänen mielestään Irlannin joukkue toimi paremmin yhdessä. Huolimatta siitä, että Sydneyllä ei ollut erityistä tunnesidettä Irlantiin, hän kannusti Irlantia nyt kuitenkin uskollisesti.

Erikan kaivaessa laukustaan Irlannin joukkueen lipun, Sydney hymyili tyytyväisenä. Sydney moikkasi muutamalle tutulle, jotka kulkivat ohi. Erikan ehdotus kuulosti Sydneyn mielestä hyvältä, ja hän ryhdistäytyi hieman lähteäkseen liikkeelle. "Kyllähän tässä voisi kierrellä vielä vähän", Sydney sanoi, vilkaistuaan itsekin kelloa. Aikaa olisi vielä hyvin. "Kävin itseasiassa jo Irlannin pukuhuoneilla. Yritin päästä valmentajan tai kapteenin puheille, mutta eivät ne päästäneet", Sydney sanoi hieman pettyneellä äänellä. Sitten hänen ilmeensä kuitenkin kirkastui ja kasvoille levisi hymy. "Mutta näin ovenraosta Quigleyn ilman paitaa", Sydney sanoi hymyillen leveästi, äänessään jonkinlainen kiero sävy. Olihan se aina mukavaa nähdä mieskomeutta, sillä kyllä Sydneyllekin kelpaisi maajoukkuetason huispaaja mieheksi. Ja Sydney oli sentään melko valikoiva.

Erika naurahti ja virnisti ystävälleen, Sydneyn kertoessa tämän pienestä seikkailusta maajoukkueen pukuhuoneilla. Eipä sillä etteikö Erikakin olisi halunnut nähdä hieman mieskomeutta - ja vieläpä ihan maajoukkuetasoa!

Erika käveli Sydney vierellään edemmäs kojuja. Hän katseli mielenkiinnolla kaikenmoisia huispaushärpäkkeitä ja tavallista fanirojua. Hän pysähtyi erään suuremman puoleisen fanikortteja myyvän pöydän eteen, ja joutui lähes irvistämään mielessään näylle; kuten arvata saattoi, suurinosa korteista edusti Viktor Krumia. Eräs nuoremman puoleinen noitakaksikko ihasteli vähän matkan päässä erästä korttia, joka kuvasi Krumia istumassa luudalla. Tyttöjen ihastuneen huokaisut olivat sen verran tuskaista kuultavaa Erikan korville, että hän joutui pyöräyttämään silmiään ja katsoi Sydneytä merkitsevästi kuin sanoen 'miten ne edes kehtaavat'. Tytöt kuitenkin saivat tehtyä ostoksensa nopeasti (Erika pani mielessään merkille tyttöjen ostaneen ainakin kolmet erilaiset Viktor Krum-kortit), jonka jälkeen Erika itse pääsi tutkimaan hieman paremmin kortteja. Hän ei kuitenkaan löytänyt mitään mielenkiintoista (tai ainakaan sellaista mitä hän ei jo omistaisi), joten hän jatkoi kävelyään Sydneyn kanssa. Melko pian hän kuitenkin kiinnitti huomiota erittäin isoon väkijoukkoon erään teltan ympärillä. Hän vilkaisi telttaa tarkemmin ja huomasi sen olevan jotain, mikä sai nuoren huispausintoilijan lähes pomppimaan riemusta; Luutia myyjä teltta - eikä mikä tahansa sellainen, vaan uusia, tuliteriä ja vasta markkinoille tulleita luutia myyvä!
"Tule Sydney, tuolla on uusia luutia", Erika hihkaisi ja kiirehti luutien luokse. Hän pääsi sopivasti väkijoukon ohitse ja silmäili täpinöissään erästä uutta ja kiiltävää luutaa ja huomasi sivusilmällä myös erään myyjistä kiinnostuneen hänestä ja Sydneystä.
"Uutta mallia, vasta maahan toimitettu", pyylevän puoleinen velho vaappui heidän luokseen ja siveli ylpeänä myytävää luutaa.

Sydney ja Erika lähestyivät kaikenlaisia kojuja, joita oli pystytetty kentän laitamille. Tarjolla oli ties minkälaista rojua, josta Sydney ei ollut erityisen kiinnostunut. He pysähtyivät hetkeksi kortteja myyvän kojun eteen, ja Sydney hihitti hiljaa Erikan hänelle suomaa katsetta nuorien noitien ihaillessa Krum-kortteja. Tyttöjen lähdettyä pois, Erika ja Sydneykin pääsivät katsomaan hieman lähempää. Sydney halusi lähinnä vilkaista, olisiko siellä hänestä korttia. Suurin osa myytävistä korteista näytti olevan ainoastaan maajoukkueiden pelaajia, joten Sydney tuhahti. "Kyllähän tuo Krum lentää osaa, mutta ei se kaunista katseltavaa ole", Sydney kommentoi saaden myyjältä kummastelevan katseen. Nuorten naisten jatkaessa matkaansa, Erika oli ilmeisesti huomannut saman väkijoukon kuin Sydneykin. Sydney ei ehtinyt vielä tajuamaan, että teltalla oli uusia luutia, kun Erika jo hihkaisi siitä ja lähti puolijuoksua telttaa kohti. Sydney hymyili ja lähti ystävänsä perään. Oli mukavaa huomata, että joku oli yhtä innostunut huispauksesta. Joukkuetovereidensa lisäksi Sydneyn ystävät eivät olleet aivan yhtä kiinnostuneita huispauksesta ja lentämisesti kuin mitä Sydney oli.

Päästyään väkijoukon läpi luutateltalle, Sydney jäi Erikan rinnalle ihastelemaan uutuuttaan kiiltävää luutaa. Ennen kuin Sydney ehti koskemaan luutaan tai tutkailemaan sitä tarkemmin, paikalle pyyhälsi luutien myyjä. Sydney nyökkäsi myyjän sanoille ja kokeili luudanvarren pintaa. Sydney itse lensi Tulisalamalla, sillä juuri sen ilmestyttyä hän oli onnistunut katkaisemaa vanhan luutansa. Sydney oli erittäin tyytyväinen melko uuteen Tulisalamaansa, eikä ollut aikeissa ostaa uutta, ellei vanhaan tule kamalaa vikaa. "Millainen tasapaino tässä on verrattuna Tulisalamaan tai Nimbus-sarjan uusimpiin?" Sydney kysyi asiantuntevasti. Myyjävelho alkoi luetella luudan ominaisuuksia, ja yritti samalla livauttaa joukkoon vikoja, joita muista luudista löytyy, mutta tästä uudesta mallista ei.

Erika itse ei omistanut kuin vain Nimbuksen, sillä työnsä puolesta hänellä ei nykyisin ollut juurikaan aikaa lennellä edes huispauksen merkeissä. Siltikin, myös Erika oli hyvin tietoinen nykyajan uusimmista luudista ja niiden hienouksista ja hän pyrkikin pysymään uusista luutamalleista ajantasalla.
Myyjä tuntui aluksi häkeltyneen Sydneyn kysymyksestä, mutta alkoi sitten luettelemaan luutansa etuja. Mitä edemmäs myyjä listassaan pääsi, sitä paremmin Erikalle kävi selväksi ettei myyjä todellisuudessa tiennyt luudista paljoakaan eikä kyseinen luuta ollut mitään verrattuna esimerkiksi Tulisalamaan. Siksi Erika virnistikin salamyhkäisesti Sydneylle, sillä hän oletti että myös tyttö oli huomannut myyjän puhuneen itsensä pussiin. Sen enempää myyjä ei kuitenkaan luutansa puolesta julistanut, sillä hän huomasi tyttöjen ilmeet ja pulskean myyjän olemus kävikin tukalaksi ja hän poistui melko pian paikalta vedoten mukamas kiireisiin.
Myyjän poistuttua Erika naurahti ja pudistelu päätään.
"Eiköhän tuokin myyjä opi ettei MM-kisoissa kannata kaupata luutia mikäli ei tiedä niistä mitään", Erika totesi ja katseli vielä hetken kaupiteltua luutaa ja kokeili sitä nostaa. Jo pelkästä nostosta huomasi eron Tulisalamaan. "Kato, ei minkäänlaista tasapainoa verrattuna vaikka Tulisalamaan", Erika sanoi Sydneylle ja osoitti luutaa, "Tuollainen kelpaisi lähinnä kuistin lakaisuun", Erika puisteli päätään ja asetteli luudan takaisin jalustalleen.
Hetken vielä katseltuaan, tytöt lähtivät teltasta.

"Sinä taidat myös omistaa Tulisalaman, vai?", Erika kysäisi Sydneylta, luutateltan ollen edelleen hänen mielessään. "Itselläni on vain Nimbus 2000, en ole kerennyt ostamaan uutta luutaa työn takia - vaikka muuten töissä niiden kanssa joutuukin olemaan tekemisissä", hän vielä hymähti.

Sydney aloitti kuuntelemaan miehen jaarittelua kiinnostuneena, mutta huomasi melko nopeasti, että myyjällä ei ollut minkäänlaista ajatusta siitä, mitä oli myymässä ja miksi. Luudan ominaisuudet jäivät kauas jopa sitä vanhempien luutien ominaisuuksista. Sydney vastasi Erikan katseeseen pyöräyttämällä silmiään. Ilmeisesti myyjä oli huomannut katseen, jonka hänen asiakkaansa olivat vaihtaneet, ja mies lähti vauhdikkaasti pois paikalta. Erika jäi vielä tutkailemaan luutaa ja Sydney katsoi, miten Erika todisti sen, ettei kyseinen luuta ollut kummoinenkaan. "Ehkä tämä on hyvä tilaisuus yrittää myydä huonoja luutia ylihinnoiteltuina hyväuskoisille", Sydney sanoi tarpeettoman kovaan ääneen, saaden muutaman ohikulkevan myyjän vihaisen katseen osakseen. MM-kisoissa oli huispausammattilaisten, kuten Sydneyn ja Erikan, lisäksi paljon vain huispauksesta kiinnostuneita velhoja, joilla ei ollut kovinkaan suurta asiantuntemusta esimerkiksi juuri luudista. Sydney lähti Erikan mukana pois teltasta, takaisin väkijoukon sekaan.

Sydney nyökkäili Erikalle, kun tämä jatkoi vielä luudista. "Joo, juuri pari viikkoa Tulisalaman ilmestymisen jälkeen onnistuin katkaisemaan vanhan Nimbukseni treeneissä..." Sydney vastasi. Sydney oli lentänyt siepin perässä suoraan päin katsomon seinää, ja luuta oli melkein katkennut siinä rytäkässä. Sydney ehti lentämään maahan asti ja sen jälkeen kiukustuneena potkaisi luudan kahtia. "Loppujen lopuksihan se on ihan vain lentäjästä kiinni. Kyllä Nimbuksella voi päästä aivan yhtä hyviin tuloksiin mitä Tulisalamallakin", Sydney sanoi Erikalle. "On kyllä mielenkiintoista nähdä, miten Irlannin joukkue pärjää Tulisalamoilla", Sydney jatkoi vielä, melkein kihisten jännityksestä. "Jokohan täytyy lähteä kiipeämään ylös?" Sydney kysäisi, huomattuaan että väkijoukko oli yhä enemmän suuntaamassa kohti katsomoa.

Erika oli samaa mieltä ja nyökkäsi hyväksyvästi Sydneyn sanojen päätteeksi. Oli hyvinkin totta että luudan merkillä ei loppujenlopuksi ollut merkitystä, mikäli itse lentäjä olisi taitava.
"Minä en ole vain pitkiin aikoihin kerennyt luudalla kunnolla lentämään", Erika huokaisi ja kuristi hitusen kulmiaan, "Työt ministeriössä tuntuvat vievän kaiken ajan - ironista onkin, että olen päivittäin luutien kanssa tekemisissä, mutta en ole itse lentänyt pitkiin aikoihin", nainen vielä hymähti sanojensa päätteeksi.

Sydney oli laittanut merkille katsomoon valuvan väenpaljouden, mikä sai Erikankin valpastumaan. Tämä tähysteli hetken katsomoon päin, kunnes nyökkäsi.
"hmm, parempi varmasti tosiaan lähteä katsomoon", Erika sanoi ja lähti kävelemään.

Matka katsomossa ei ollut helpoimmasta päästä. Katsomo oli tilava ja iso, mutta väenpaljous ja suuri tugos sai Erikan tuntemaan itsensä norsuksi posliinikaupassa; hän yritti tyrkkiä tietään oikeaan katsomoriviin, tunkien väenpaljoudessa (ja taisipa samalla tyrkätä kyynerpäällään vahingossa muutamaa vanhempaa velhoakin kylkeen), mutta lopulta löysi oikean paikan. Tämä istahti paikoilleen huokaisten helpotuksesta, ja suunnisti innostuneen katseensa kenttään aivan kuin etsien mahdollista pientä pilkahdusta pelaajista.
"Nytten vain matsia odottamaan", noita naurahti Sydneylle.

// Noniin, nyt sain vastattua! oikeasti, oon pahoillani tästä kestosta. Ollut jonkin verran kiireitä //

Sydney tuhahti iloisesti, kun Erika kertoi työn vievän liikaa aikaa. "Näh, otat joskus päivän vapaata ja tulet meidän treeneihin! Kyllä sinne yksi luuta vielä mahtuu kentälle. Nyt kun kisatkin on pian ohi, niin ei kai teillä niin kiireistä voi olla", Sydney sanoi pirteänä. Joukkueen harjoituksissa kävi aina silloin tällöin vierailevia tähtiä, yleensä jonkun pelaajan sukulaislapsia, jotka eivät tosin päässeet itse harjoitukseen mukaan. Sydney onnistuisi kyllä luultavasti vetelemään muutamasta narusta niin, että Erikakin pääsisi halutessaan luudanvarrelle.

Kaksi nuorta noitaa yrittivät löytää tiensä oikeaan katsomoon väenpaljoudessa. Kiivetessään portaita ylös, he ohittivat monta hengästynyttä huispausintoilijaa. Erika ehti heidän paikoilleen hieman ennen Sydneyä, joka oli jäänyt väenpaljoudessa hieman jälkeen, vaikka ei ollutkaan pelännyt käyttää kyynerpäitään. Lyhyenä ja pienikokoisena Sydney oli jo pienestä pitäen oppinut, että väkijoukoissa täytyi pitää puolensa, vaikka se sitten tarkoittaisikin terävien kyynerpäidensä käyttämistä. Sydney istahti Erikan viereen, ja joutui heti nojaamaan taaksepäin, kun joku halusi heidän ohitseen. "Mmh-hm, eiköhän se pian jo ala", Sydney sanoi vilkaistuaan kelloa. "Nämähän ovat aivan loistavat paikat!" Sydney sanoi innoissaan tarkkaituaan hetken kenttää. Molempien päiden maalisalot olivat hyvin näkyvillä ja he olivat riittävän korkealla, jotta näkisivät tapahtumat melko läheltä.

"Se on sitten sovittu juttu", Erika hymyili Sydneyn ehdotukselle heidän treeneihinsä menemisestä, "Taitoni ovat ehkä hitusen ruosteessa, mutta kyllä minä aina sinut päihitän!", Erika virnisti leikkisän ilkikurisesti. Toki hän oikeasti tiesi, että Sydney olisi häntä parempi huispaaja, sillä tyttöhän oli treenanut häntä enemmän, mutta kuten jokaisen pesunkestävän huispaajan tulikin olla, oli Erikakin hyvin kilpailuhenkinen.

Stadionille päästyään ja oikeille paikoilleen istuuduttuaan, Erika kuikuili pelikentälle päin minkä suinkin väenpaljouden takaa kykeni. Hän oli malttamaton, mutta tiesi että pelin alkamiseen menisi vielä hetki sillä pelaajien oli valmistauduttava ensin teltoissaan. Hetki tuntui kuitenkin ikuisuudelta nuoren noidan mielestä, ja Erika alkoikin naputtamaan sormiaan levottomasti. Erika huomasi sivusilmällä parisen muuta taikaministeriön työntekijää huispausosastolta ja tervehti heitä, minkä jälkeen nainen siirsi katseensa Sydneyhyn.
"Miksi aika kuluu aina niin hitaasti, kun jotain oikein odottaa", Erika puuskahti ja tämän kasvoista kyllä huomasi ettei nuori noita pitänyt odottelusta.

// Dodii, sainkin vastauksen jo nyt valmiiksi :P //

Sydney vilkaisi ystäväänsä ja naurahti kovaan ääneen. "Sitä sopii yrittää!" Sydney sanoi hymyillen. Sydney ei ollut viettänyt muutamaa viikkoa kauempaa istumatta luudanvarrella sitten Tylypahkan alkuvuosien. Siitä lähtien Sydney oli treenannut enemmän tai vähemmän aktiivisesti, jättämättä hetkeäkään käyttämättä hyväkseen huispaushaaveidensa toteutumiseksi. Erikan sanoista Sydney oli ymmärtänyt, ettei Erika ollut pystynyt lentämään pitkään aikaan, joten Sydney kyllä tiesi Erikan vitsailevan. Kouluaikoina ainakin Erika oli ollut aivan loistava pitäjä.

Väkijoukko heidän ympärillään kasvoi jatkuvasti ja Sydneykin odotti jo malttamattomana matsin alkua. Sydney nyökkäsi Erikan sanoille. Odottaminen oli tylsää, mutta toisaalta Sydney ei voinut olla nauttimatta katsomon tunnelmasta ja kaikkien ympärillä olevien ihmisten innostuksesta ja malttamattomasta odotuksesta. Samalla Sydney kuvitteli mielessään itsensä lentämään kentälle vaikkapa juuri Irlannin maajoukkueen vihreissä kaavuissa, eikä kuvitelmiensa seasta osannut vastata Erikalle mitään. Hetken katsottuaan lasittunein silmin kaukaisuuteen, jostain alkoi kuulua kovaäänistä puhetta. "Nyt se alkaa!" Sydney hihkaisi ja melkein pompahti seisomaan. Ludo Bagman oli aloittanut selostuksen ja toivotti yleisön tervetulleeksi. Sydney läimi hellästi Erikan olkapäätä innostuneena, kun Bagman alkoi esitellä Bulgarian joukkueen maskotteja ja Bulgarian joukkueen pelaajia.

Erika tunsi jännittyvänsä Sydneyn sanojen myötä, ja iloinen kirkas hymy ilmestyi nuoren naisen kasvoille. Nyt se todella alkaisi! Tätä oltiinkin jo odotettu!
Ludo Bagman ilmestyi yleisön näkyviin ja alkoi pienen esipuheen jälkeen esittelemään kisaajat. Vaikka Erika ei varsinaisesti pitänyt Bulgarian joukkueesta, tarttui yleisön villi innostus silti myös häneen. Sydneyn innostus oli yhtä suurta kuin Erikan ja hänen ystävänsä läimiessä innostuneena häntä olkapäälle, hihkui Erika omalla penkillään.

Joukkueiden esittelyiden jälkeen peli alkoi. Äskeinen innostus muuttui tarkkaavaiseksi seuraamiseksi ja jännittävyydeksi. Erika huomaamattaan näpräsi sormiaan ja seurasi silmä kovana pelaajia. Peliä, Huispauksen MM-kisoja oltiin odotettu ja nyt se todella oli päässyt alkamaan, pitkän ja piinallisen odotuksen jälkeen! Päivä tuntui lähes täydelliseltä, sillä mikäs sen parempaa kuin iso joukkio innostuneita huispausfaneja ja alansa ammattilaiset pelaamassa. Enää mikään ei estäisi Erikaa seuraamasta peliä loppuun ja kuvittelemasta itseään lentämässä luudan päällä huispauksen merkeissä.

// Hmm, luulen et eiköhän tää olisi sitten tässä. :) Kiitoksia pelistä ja otetaan joskus toisten taas uusi peli Erikalla ja Sydneylla! :) //