Juhlajärjestelyjä

20.6.1997, Perjantai

Jos Rabastan jotain vihasi niin kesää. Oli niin tuhottoman kuuma ja kaikki olivat ihan liian iloisia lämpimien kelien takia. Hän vain niin toivoi syksyn tulevan nopeasti, että ulkona pystyisi taas liikkumaan normaalisti. Nytkin mies olisi varmasti ollut visusti sisällä..vaikka pää tungettuna jääveteen mieluummin kuin ulkona ellei miestä olisi edellisineä päivänä saatu houkuteltua avuksi järjestelemään juhlia. Eihän hän ensin ollut edes suostunut, mutta kun oli vihjailtua ruuasta niin.. ei oli ollut vaikea kieltäytyä. Mitä tahansa hyvän ruuan takia.

Pian mies jo seisoikin sellaisen kartanon pihalla joka veti hullpeudessaan vertoja jo ,jopa sille mestalle missä hänen vanhempansa asuivat. Rabastan pysähtyi matkallaan ovelle kiskaisemaan puusta itselleen päärynän ja siinä matkaa jatkaessaan puhdisti tuota hedelmää hieman hieromalla sitä mustaan kauluspaitaansa. Mikä täydellinen valinta näin lämpimää keliä ajatellen.
Rabastan kyllä muisti Peacokit vaikka ei sen kummemmin ollut tekemissä kummankaan kanssa. Ei herran eikä rouvan. Sitä vaan kun puhdasverisiä oltiin pyörittiin samoissa ympyröissä ja naiteltiin lapsiaan toisilleen joten oli hieman vaikea olla tuntematta. Herra Peacokia tietysti näki silloin tällöin, mutta rouvaa hän oli nähnyt viimeks.. hyvin kauan aikaa sitten. Ennen kuin hän oli lentänyt Azkabaniin.

Rabastan puraisi palasen päärynästään ja ovelle päästyään kolkutteli hieman ja jäi odottamaan. Melkein hän arveli, että ovelle häntä tulisi vastaan kotitonttu. Eihän kotirouvilla ollut aikaa juosta availemassa ovia...

Morgana oli vedellyt hieman laajan verkostonsa naruista saadakseen apulaisia suurten juhlien järjestämiseen. Hän oli saanut ihan kiitettävästi apulaisia, mutta suurin osa näistä ei ollut edukseen ja Morgana oli pohtinut oliko hänen maineensa huonontumaan päin. Hän oli kuitenkin nyhtänyt jokaisen apulaisensa tekemään parhaansa.

Kuuma helle ei ollut mieluisa yllätys naiselle, joka halusi aina näyttää raikkaalta. Lisäksi, Morgana ei halunnut ruskettua. Hän oli hyvin tarkka siitä, jotenka kun hän liikkui ulkona, kotitonttu piteli päivävarjoa hänen päällään. Morgana oli pukeutunut tiukasti istuvaan mekkoon, joka oli väriltään tyylikkään tumman sininen. Hän oli punannut huulensa, rajannut ripsensä ja näytti yhtä tyylikkäältä kuin aina. Muutamat jalokivet ja kaikki tiesivät kuka hän oli.

Kävellessään etupihalle Kotitonttu kintereillään nainen huomasi nuoren miehen seisovan portaillaan.
"Ja kukahan te mahdatte olla?" Nainen kysyi ja asettui seisomaan pihakivetykselleen. Hän mittaili nuorukaista päästä jalkoihin. Hän ei saanut mieleensä tuon nimeä, joten he eivät olleet tavanneet pieneen hetkeen."Kuka sinut lähetti?" nainen jatkoi ja siveli siroa taikasauvaansa. Kun hän huomasi nuorukaisen syövän hänen päärynöitään noidan ilme ei värähtänytkään. "Ja kenen luvalla sinä syöt päärynöitäni?" hän kysyi huulet kevyesti suipistuen.

Ovea ei kuitenkaan ilmestynyt avaamaan kukaan ja Rabastan jo koitti kuikuilla ikkunoista sisään josko näkisi sisällä jotain liikettä. Olikohan hänet käsketty ihan väärään paikkaan? Ääni hänen takaataan kuitenkin sai miehen kääntymään nopeasti ympäri eikä jäänyt epäselväksi kuka paikalle tullut nainen okein oli.
Tuo oli varmasti Morgana Peacock.

Naisen kysymykset kuitenkin saivat Rabastan hetkeksi hämilleen. Eikö tuo ollut odottanut häntä ollenkaan saavuksi.. ja eikä tuo muka tunnistanut häntä! Hän oli sentään Lestrange ja jokainenhan heidät tunnisti.
" Ilmeisesti joku miehenne tuttu. Tulin auttamaan niiden.. juhlien kanssa", Rabastan vastasi ja puraisi uuden palan päärynästään ei niin kovin tyytyväisenä tilanteeseen. Hän voisi mainita nimekseen varmaan ihan mitä vain.. ja rouva varmaan tajuaisi mitään kun kerta tuntenut häntä.
" Lucius Malfoy. Vaalea tukka.. siitähän meidä Malfoyt tunnetaan. Kävin leikkauttamassa sen vain lyhyeksi", mies viisasteli ja asteli alas ovelta jääden siihen Morganan ja kotitontun eteen seisomaan.
" Päärynän otin tuolta puusta ihan omalla luvallani", hän vastasi vaikka Morgana ei näyttänyt kovin iloiselta kun tuon puista revittiin hedelmiä.
" Niitä on siellä vaikka kuinka.. tuskin tämä yksi haittaa"

Poika kukkoili. Morgana ei pitänyt siitä, että hänelle viisasteltiin ja kotitonttu koetti kyyristyä piiloon. Hän oli arvellutkin miehen tulleen juhlien vuoksi, mutta hän halusi nimen. Tuo alkoi vitsailla olevansa Malfoy Morganan kulma vain kohosi. Hän seurasi miehen laskeutumista ja ei liikahtanut milliäkään sen hetkiseltä seisoma-alustaltaan. ”Ensinnäkin Lucius ei käyttäytyisi noin tökerösti minua kohtaan. Lisäksi olen melko varma että hän on vain kutsuttujen listassa, ei apureiden. Hänen ei näet tarvitse työskennellä päästäkseen seurapiiriini”, Morgana hymyili pienesti ja näytti somalta pikku vaimolta. ”Toiseksi, nuo hedelmät ovat puusta jonka aviomieheni istutti minulle ja kukaan muu ei syö niitä”, noita osoitti omenaa sauvallaan saaden sen mädäntymään ja viimeiset palatkin taatusti maistuivat siltä.

”Joko sinä kerrot minulle nimesi”, noita kysyi ja hymyili miehelle kuin olisi tarjonnut tuolle juuri kotoisan pikku aterian. Morgana oli todellakin nainen, jota ei kannattanut alkaa ärsyttämään. Usein hänet aliarvioitiin, mutta hyvin harva teki samaa virhettä uudelleen. Hän osasi pelata erityisen julmaa leikkiä, jota harva taisi.

Ilmeisesti Lucius oli sellainen kermaperse, että oli oikein hyvissä väleissä tämänkin naisen suvun kanssa ja istu iharva se ilta lipittelemässä teetä jutellen samalla poikansa viimeisimmistä saavutuksista koulussa. Jos hän kesän lisäksi vihasi jotakin niin Malfoyn sukua. Luciusta ärsyttävämpää niljaketta sai etsiä...
Rabastanin selitiykset eivät siis menneet läpi. Ehkä hänen olisi vain pitänyt pilata mieluummiin Willin tai veljensä maine.
" No onnea Luciukselle. Varmasti nauttii juhlista", Rabastan totesi ja haukkasi taas palan päärynästään, mutta siinä samassa se hedelmä hänen kädessään mätäni naisen puheiden päätteeksi ja palanen hänen suussaan ei enää ollut yhtään niin mehukas kuin vielä äsken. Nopeasti mies sylki suustaan kaiken sen päärynän ja vilkaistuaan sitä kädessään olevaa jäljelle jäänyttä hedelmää heitti sen sitten pois ja kohotti katseensa Morganaan.

" Rabastan.. Lestrange", mies esitteli lopulta itsensä. Ehkä hänen olisi parempi olla esittämättä ketään toista ja hengailla täällä päivä vain tuon noidan riesana omissa nimissään. Vaikka parempi olisi kyllä käyttäytyä asiallisesti. Hän ei halunnut pilata sukunsa nimeä vain sen takia, että hänestä olisi mukavaa kiusata tuota kotirouvaa. Toisaalta.. äiti varmasti juoksisi hyvin pian pyytelemään anteeksi hänen tekosiaan.
" Ollaan me tavattu", hän ei voinut olla lisäämättä ja vilkaisi hieman siihen kotitonttuun joka piteli päivänvarjoa. Aika nerokasta..

Morgana nyökkäsi kun poika toivoi Luciuksella olevan mukavaa. ”Hän varmasti ilahtuu kuullessaan, että joku halusi esittää häntä”, noita totesi ja kirosi pian sen jälkeen sen päärynän. Naisen silmät seurasivat halveksien miehen sylkäisyä. ”Eikö maistunutkaan enää?” tämä kysyi herttaisella ja hunajaisella äänelläään. Voi harmi, hän olisi mieluusti syöttänyt miehelle koko hedelmän.

Lopulta nimi tuli ja Morgana hymyili: ”eihän se niin vaikeaa ollut, eihän?”. Hän käveli miehen ympäri ja kotitonttu seurasi vikkelään emäntäänsä pitäen varjoa sopivassa asennossa. ”Aivan. Äitisi pyysi, että ottaisin sinut suojiini. Ensivaikutelmasi ei ainakaan tee minuun vaikutusta ja jos en pidä sinusta, sinulla ei ole asiaa kartanooni. Äitisi tietää, että hänen matelunsa ei auta”, noita totesi ja osoitti mädäntynyttä hedelmää. ”Ja kun kerta jo aloitit roskaamisen nurmikolleni, voit hyvin korjata sen poiskin. Kun olet kadottanut tuon, tule sisälle taloon ja varokin tuomasta kuraa tai pistän sinut nuolemaan lattiani, tuliko selväksi Rabastian?” Morgana oli puhuessaan astunut hyvin lähelle nuorta miestä ja viimeiset sanat hän kuiskasi tuon korvaan. Hän taputti nuorukaista poskelle ja lähti sitten nousemaan portaita lanteet keinuen. Kotitonttu kipitti hänen perässään, mutta heti kun se kompastui ja varjo heilahti hetkeksi pois, rouva osoitti sauvallaan tonttua saaden sen kiljahtamaan kivusta ja nopeasti se kipitti avaamaan oven pidellen nenäänsä, johon oli kasvamassa iso paise.

Morgana asteli sisälle ja käski kotitontun sekoittaa hänelle drinkin. Sen käteensä saatuaan nainen käveli katsomaan, miten koristelu sujui. Hänen illan teemansa olisivat naamiaiset. Hän odotti iltaa innolla, sillä vielä tarkempana teemana oli sirkus. Hänellä oli pari ihanaa esitystä odottamassa.

Rabastan käänteli hieman päätään naisen lähdettyä kiertämään häntä kuin olisi arvioinut jotakin uusinta ostostaan. Eikä Rabastan pitänyt siitä. Mitä oikeutta tuolla naisella oli katsella häntä sillälailla.. hän oli ihan yhtä puhdasverinen kuin tuokin vaikka ei ollutkaan tervetullut tuon juhliin.
Kun Morgana otti hänen äitinsä puheeksi kääntyi mies ympäri ja kurtisti hieman kulmiaan tuon sanoille. Kukaan ei puhunut hänen äidistään tuohon sävyyn. Hänen äitinsä ei madellut kenenkään edessä!
" Voi.. en koskaan tuottaisi pettymystä äidilleni", mies mutisi, mutta jähmettyi äkkiä hyvin pakoilleen kun noita tuli ihan liki ja käski siivota myös sen mädäntyneen päärynän pois ja olla sotkematta kun hän tulisi sisälle.

Morganan astelessa sisälle ei Rabastan voinut kuin hymyillä hieman tuon menoa katsellessa. Hän oli aina pitänyt Narcissaa hyvin viehättävänä naisena ja eikä tätäkään kotirouvaa oltu ulkonäöllä pilattu. Mikä noissa kotirouvissa niin viehätti?
Hän etsi sauvan taskustaan ja yhdellä sauvan heilautuksella se mätä hedelmä oli kadonnut. Onneksi häntä ei kuitenkaan koskaan oltu laitettu menemään naimisiin tuollaisen naisen kanssa... elämä olisi varmasti hyvin rankkaa.

Varmistettuaan, ettei tuonut mitään kuraa mukanaan sisälle sulki Rabastan kartaon ulko-oven ja asteli peremmälle. Paikka näytti hyvin viihtyisältä, mutta hyvin paljon samanlaiselta kuin monen muunkin puhdasverisen suvun kartanot joten mies ei häänyt katselemaan ympärilleen sen kummemmin vaan etsi tuon talon emännän uudelleen.
" No miten mä voin olla avuksi. Täällä näemmä ollaan saatu jo paljon aikaiseksi", Rabastan sanoi Morganan löydettyyään ja katseli muita jotka paikkoja koristelivat. Eikä voinut kuin miettiä mihin häntä enää tarvittaisiin.

Morgana ei saanut nauttia kauaa hiljaisuudesta ja muiden työskentelyn katsomisesta. Hän vilkaisi olkansa yli miestä ja tarkisti ettei kuraa tullut tuon jäljessä.
”Niin on, mutta varasin sinua varten erityisen tehtävän. Katsos, illan teemana on sirkus. Minä olen järjestänyt vierailleni hieman sirkus huveja. En mitään typeriä jästien pikku temppuilijoita, vaan kunnon vanhan ajan sirkusta. Kävele kanssani kultaseni”, nainen sanoi ja koukisti etusormeaan, jotta nuorimies tajuaisi tulla.

Ryhdikäästi Morgana käveli häärivien noitien ja velhojen läpi. Kaikki nyökkäsivät hänen edessään ja hymyilivät. He myös janosivat tietää mitä Lestrange joutuisi tekemään ensimäisenä tehtävänään. ”Minä haluan, että sinä pidät huolta eräästä hyvin ihanasta esiintyjästämme”, Morgana sanoi ja seisahtui hymyillen terasille johtavien ovien eteen. ”Minä uskoisin sinun selviävän mainiosti”, nainen sanoi ennen kuin avasi ovet ja asteli terasille. Siellä oli varjoisaa, joten hän ei tarvinnut kotitonttuaan. ”Tässä, on illan pää tähti, Spyral”, nainen sanoi ja avasi erään häkin edessä olleen kankaan sivuun paljastaen leijonan, joka makaili muutamien naaraiden kanssa. ”Sinä et saa käyttää taikoja sen lähellä. Muruseni on kovin herkkä, etkö olekkin?” Morgana jutteli leijonalle, joka asteli naisen lähelle ja istuutui häkissä. ”Sinun pitää pestä se, harjata ja varmistaa, että se on saanut syödäkseen. Uskotko selviytyväsi?” Morgana kysyi ja siveli leijonan harjaa kädellään, johon suuri eläin vastasi mahtavalla kehräyksellä. Se ei ollut niin lempeä eläin kuin miltä näytti. Se oli lumottu rakastamaan Morganaa, joten naista se ei vahingoittaisi, mutta Lestrange saisikin käyttää aivojaan kisun kohdalla.

Erityinen tehtävä kuulosti oikein hyvältä. Eihän se nyt mitään tylsempää kuin koristeiden ripustelu voinut olla ja mitään sen enempiä sanomatta mies lähtikin Morganan perästä. Hän huomasi kyllä miten muut paikalla olijat kuikuilivat uteliaina, mutta koitti keskittyä vain siihen mitä Morgana hänelle halusi sanoa.
" No enköhän minä nyt yhdestä esiintyjästä selviydy", Rabastan sanoi heti ja oletti tietysti esiintyjän olevan ihan ihminen. Yllätyksenä tulikin kun he pääsivät terassille ja Morgana paljasti tuon esiintyjän hänelle.
Rabastan jäi siihen hieman kauemmas katselemaan tätä leijonaa ja käänsi sitten katseensa noitaan kuin varmistaakseen ettei tuo vain vitsaillut, mutta puheista päätellen ei.
" Ei taikoja?", hän toisti ja asteli hieman lähemmäs. Hän oli kyllä kouluaikoina ollut oikein hyvä taikaolentojen käsittelyssä, mutta samat asiat eivät ehkä pätisi tähän elukkaan. Morgana voisi kuitenkin olla varma, että jos tuo kisu kävisi hänen kimppuunsa aikeinaan tappaa niin.. voisi leijona olla se joka häviäisi.
"Eiköhän me pärjätä", Rabastan vakuutteli Morganan kyseltyä pärjäisivätkö he ja sai leijonalta osakseen katseen.

Rabastan ilmoitti poistuvan hetkeksi sisälle. Koska kisujen lähistöllä ei kerta saanut taikoa hoisi hän sen siinä sisällä ja palasi muutaman minuutin päästä takaisin mukanaan lihaa joka pitäisi varmasti leijonan huomion ruuassa sekä vettä sen otuksen pesemistä varten.
" Spyralko se oli?", mies kyseli puhuen leijonalle samalla kun varoen avasi häkin. Tässähän se tulisi samalla ruokittua kun hän tekisi kaiken muun. Miten ovelaa. Liha tosiaan toimi, mutta hän sai samalla myös niiden naaraiden huomion. Onneksi Spyral oli jo jalkeilla ja lähtenyt tulemaan ulos häkistään joten heti kun vain mahdollista Rabastan sulki sen ja anto lihan otukselle.
" Sitä on olemassa paljon hurjempiakin elukoita kuin sinä", Rabastan hymähti eikä voinut olla hymyilemättä hieman kun kääri hihojaan. Jotenkin tuli vain heti mieleen kouluajat.. aivan kuin sitä olisi taas ruokkimassa jotakin hevoskotkia.

Morgana heitti miehelle hymyn, joka puhui paljon. Niin... eiköhän tuo yhdestä esiintyjästä selviäisi. Tosin, herran ilme muuttui hivenen kun tälle paljastui esiintyjän olevan peto, ei pikku kisu.
”Ei taikoja, hänet on lumottu, joten sinun tekemäsi taiat saattaisivat vahingoittaa lumousta”, nainen totesi ja käveli keinuvin askelin Rabastianin luokse ja totesi: ”toivon niin”. Ohi mennessään hän hipaisi miehen poskea ja hymyillen palasi sisälle talonsa viileyteen.

Valmistelut alkoivat vauhdittua kun Morgana ärisi parille laiskottelijalle ja sali alkoi näyttää piaan suurelta sirkusteltalta. Kaikki oli hyvin koristeellista ja yksityiskohtaista. Nainen itse lähti hyvissä ajoin valmistautumaan juhliin. Hän laittoi kotitontun tekemään itselleen mukavia hoitoja samalla kun hänen luotto kauneudenhoitaja noitansa autteli hiusten ja pikkutarkkojen asioiden kanssa.

Astellessaan seuraavan kerran ulos terassille Morgana näytti enemmän sirkustirehtööriltä kuin kotirouvalta. Tosin hän oli huomattavasti normaalia tirehtööriä seksikkäämpi ilmestys. Hänen päällään oli korsettimainen jakku, tiukka kynähame ja punaiset korkokengät. Hän oli viimeistä hiusta myöten laitettu edustamaan. ”Kuinka minun kisuni voi?” hän kysyi mairealla äänellä nojatessaan terassin kaiteeseen.

Morganan poistuttua paikalta ryhti Rabastan hommiin ja kaikki sujui yllättävän hyvin. Mitä nyt leijona muutaman kerran osoitti mieltään ja oli vähällä lyödä Rabastania tassullaan, mutta muuten kaikki sujui hyvin. Leijona saatiin ruokittua ja pestyä ja sai Rabastan siinä samalla osakseen itsekkin pienen pesun. Morganan tullessa takaisin oli mies jo melkein valmis leijonan harjaamisen kanssa ja kohotti katseensa kysymyksen kuullessaan.
" Hyvin.. me ollaankin jo valmiita", mies sanoi eikä voinut olla huomioimatta tätä asun muutosta. Nopeasti hän kuitenkin käänsi katseensa takaisin leijonaan ja hoputti sen häkkiin niiden muiden seuraksi.
" Näytätte oikein hyvältä", hän kehui samalla kun kääri paitansa hihat alas ja asteli Morganan luokse. Kovasti kuitenkin vältellen, ettei tuijottelisi tuota sen enempää kuin olisi sopiva.
Muutenhan se olisi tietysti ollut sopivaa hänen osaltaan, mutta ei nyt kun Leticia oli kuvioissa. Se nainen varmaan nauraisi itsensä hengiltä kun kuulisi mitä hän oli joutunut tekemään! Ja vielä enemmän kun hän kertoisi tästä rouva sirkustirehtööristä. Pieni hymy kohosi miehen huulille ennen kuin hän kääntyi katselemaan pihaa hieman.
" Mikä sen tehtävä on tänä iltana.. tuon leijonan? Tuskin se mitään temppuja tekee. Aijotko sä päästää sen lumouksesta ja katsella kun se syö sun vieraat", Rabastan kysyi.

Morgana suoristautui ja katseli tyytyväisen oloisena leijonaa, jonka turkki näytti lähes kiiltelevän auringossa.
”Hienoa, juuri ajallaan”, noita totekisin ja sipais hiuksiaan. Hän hymyili miehelle tuon kehuessa häntä. ”Jos olisit sanonut muuta, olisin ollut pettynyt itseeni”, rouva totesi ja viittasi kotitonttua antemaan miehelle sen kantaman pyyhkeen. Tonttu vikkelään nosti pyyhkeen oikealle tasolle hopeatarhottimella ja jäi odottamaan sen takaisinsaantia.

”Leijona on tänään ratsuni. Sen varsinainen ohjaaja on lumonnut naaraat suhteellisen kesyiksi, joten ne kuljeksivat ympäriinsä kantaen mitä kantavat. Aika kauniita pöytiä mielestäni. Lisäksi ne pistävät typerän tonttuni poskeensa, jos se tekee jotain typerää”, Morgana sanoi viimeiset sanat huomatessaan tarjottimen alentuvan, mutta pian se nousikin korkealle. ”Kävele kanssani Rabastian. Minä melkein pidän sinusta, mutta et sinä vielä sisällä ole. Saat jäädä kuitenkin juhliin. Haluan nähdä onko sinusta olemaan sivistynyt. Pimeyden lordi haluaa tietenkin teidän olevan tehokkaita, minä haluan auttaa häntä tekemällä teistä niin salonkikelpoisia, että kun hän hallitsee maailmaa, kukaan ei voi olla ihailematta teitä. Siksi on tärkeää, että sinä osaat käyttäytyä. Rakas Bellatrix on kyllin hullu ollakseen huonotapainen, mutta sinä et”, rouva totesi ja taputti sitten Rabastianin poskea hellästi pitkäkyntisellä kädellään: ”Joten tee itsellesi suuri palvelus ja ole kunnolla tai minä teen elämästäsi hyvin hankalaa. Minä en tarvitse kidutuskirouksia tehdäkseni jonkun elämästä puhdasta helvettiä”, Morgana hymyili ja kääntyi nousemaan portaat kuin olisi juuri keksien olevan poissa uunista. ”Tulehan, sinä mahdat olla nälissäsi”.

Morganan suunnitelmat leijonia varten kuulostivat ei leijonien kannalta kovin mielukkailta,mutta varmasti se viihdyttäisi vieraita. Mies vilkaisikin noiden otusten suuntaan, eikä ollut varma olisiko niitä pitänyt peräti sääliä.
Mitään sen kummempaa sanomatta lähti Rabastan Morganan perään kun tuo niiin halusi, mutta saadessaan kutsun juhliin mies hymyili hieman. Ja oli tietysti otettu tästä kutsusta.
" Kiitos jäisin mielelläni, mutta mulla on jo suunnitelmia tälle illalle", hän vastasi siinä kävellessään. Ei hänellä mitään sellaisia suunnitelmia ollut etteikö niitä olisi voinut perua, mutta hän ei halunnut. Mieluummin hän viettäisi iltansa Letician seurassa kuin kiduttaisi itseään jossakin hienosto juhlissa.
" Ei siitä tosin ole huolta ettenkö olisi salonkikelpoinen. Olenhan mä sentään pienestä asti saanut juosta ties missä", hän jatkoi ja se oli kyllä totta. Ihan tylistymiseen asti äiti oli raahannut heitä ties mihin ja katsonut myös, että sitä osattiin käyttyätyä.
Naisen taputtelu sai Rabastanin suupielen kohoamaan taas hieman vaikka hänestä tämä kaikki oli lähinnä jo hyvin huvittavaa. Toisaalta oli hyvin mielenkiintoista päästä näinkin tutustumaan kuolonsyöjän vaimoon kun Bellatrix ei ollut mikään ihan tavallinen nainen.. eikä ainakaan kotirouva.
" No Bellatrixhan on naitu sukuun joten.. en menisi sen naisen perusteella arvioimaan meidän suvun käytöstapoja", Rabastan huomautti ja nyökkäsi hieman kun puhe tuli nälästä. Kyllähän siinä hieman nälkä tosiaan alkoi olla.

Lestrange ei ymmärtänyt selvästikkään leikin henkeä. Morgana hymyili tuolle sanoen: ”se ei ollut kutsu”. Hän ei ottanut eitä hyvin. Lestrangen poika huomaisi sen nopeasti, jos edes koettaisi kommunikoida muiden puhdasveristen kanssa. Tietenkin kuolonsyöjätoverit puhuisivat tälle, mutta muut... he eivät aukaisisi suutaan niin mieluusti. ”Minä en usko ennen kuin näen. Alkuvaikutelmasi ei puhu puolestasi vieläkään Rabastian”, noita sanoi ja taputteli kuolonsyöjää. Tämä oli hänen leikkikenttänsä.

”Tiedän sen. Tiedän suhteellisen paljon jokaisesta suvusta. Paitsi tietenkin heistä, jotka kuhertelevat jästien kanssa. He eivät ole huomioni arvoisia”, noinen sanoi ja asteli sisälle. Sillä samalla hetkellä, hän näki kuinka eräs noita lennätti varomattomasti arvokaita kristalleja ja juorusi samaan aikaan nuoren miehen kanssa. Yksi kristalleista särkyi aiheuttaen domino efektin ja salin lattia oli pian täynnä kristalli hileitä. Tyttö suorastaan kalpeni, nähdessään Morganan nähneen kaiken ja poikakin näytti siltä, että juoksisi mieluusti.

Morgana seisahtui ja tuijotti kaksikkoa. Hän piteli sauvaa käsissään ja lähti astelemaan sirujen keskeltä niiden naristessa hänen kengän pohjissaan. ”Sinä tulit luokseni, Lilith, koska halusit hyviin naimisiin. Minä annoin sinulle yhden mahdollisuuden. Nyt, sinä olet sirotellut hyvin arvokaat kristallit lattialleni, juorutessasi palvelijan kanssa. Sinä voit unohtaa puhdasverisen aviomiehe. Itse asiassa, unohda kokonaan, että ikinä pääsisit naimisiin, koska minä pidän huolen siitä, että kukaan ei tule haluamaan sinua. Ehkä jästi, jos häivyt ovestani nyt”, Morganan ääni oli hiljainen ja lähes lempeä. Tyttö kuitenkin alkoi nyyhkyttää ja lähes polvistui naisen eteen. ”Ei olkaa niin kiltti, että annatte minun yrittää uudelleen. Ostan uudet kristallit, olkaa kiltti”, tyttö itki ja Morgana käänsi tuolle selkänsä. ”Ai niin poika, sinä olet erotettu ja raahaa tuo mukanasi noiden sirujen poikki tai minä päästän sinut leijonien häkkiin”, Morgana totesi ja viittasi Lestrangea seuraamaan. Hän oli sillä hetkellä hyvin vihainen. Kristallit olivat olleet tärkeät koristeet. Lisäksi ne olivat maksaneet omaisuuden.

Morganan kertoessa ettei kutsu juhliin ollut ollut.. no kutsu vilkaisi mies hieman ihmeissään tuohon naiseen.
" Mikä sitten? Käsky jäädä vai?", hän kysyi ja sai vain vaivoin pidäteltyä huokaiksen. Hän ei kyllä tänne jäisi vaikka tuo nainen miten uhkaisi pilata hänen elämänsä. Miten vaikeammaksi hänen elämänsä edes voitaisiin tehdä enää?

Sisällä joku paikalla ollut tyttö onnistui tuhoamaan jotakin kristalleja jotka kaikesta päätellen olivat hyvin arvokkaita ja pian Rabastan saikin hyvän maistiaisen siitä miten tuo nainen vaikeutti muiden ihmisten elämiä. Rabastan vain seisoi siinä seuraamassa tätä tapahtumaa ja vilkaisi sitten siruja lattialla ennen kuin kiiruhti Morganan perään. Ehkä joku ne siitä siivoaisi. " Tuli sinun luoksesi koska halusi naimisiin? Eikä nykyään osata itse hankkia puolisoita vai harrastaako teidänkin suku tätä.. lapsiensa naittamista", Rabastan uteli kurkkiessaan sen tytön ja pojan perään. Miten hienoa.. ehkä nuo kaksi voisivat mennä keskenään naimisiin nyt ja muistella sitten tätä hirveää kotirouvaa.
" Ehkä pitäisi olla kiitollinen siitä, että jouduin Azkabaniin.. eipä ainakaan tarvinnut mennä naimisiin parikymppisenä", Rabastan totesi hymyillen, " eikä ne nyt enää ala mulle mitään vaimoa etsimään". Onneksi eivät.. se tästä vielä puuttuisi, että äiti alkaisi tutkimaan sattuiki missään toisessa puhdasverisessä suvussa olemaan vielä kolmekymppisiä sinkkuja. No kunhan Voldemort nousisi taas valtaansa.. ehkä hän saisi Letician suostuteltua sittenkin vaihtamaan puolta, että tämä salailu loppuisi.

Morgana antoi Rabastianin käyttää fiksua päätään, jota tuo niin oli kehunut. Noita ei lisäksi sisälle päästyään edes muistanut miehen käyttäytymistä. Häntä todella suututti kristallien menettäminen ja hän antoi kyllä sen tuntuakkin. Palattuaan Rabastianin luokse tuo totesi Azkabanista olleen jotain hyötyäkin. ”Te miehet näette asian hieman eri tavoin”, Morgana vain totesi ja mittaili Lestrangea. ”Kyllä äitisi minulle jotain mainitsi naimattomuudestasi, mutta minä en ala sinulle kumppania etsimään. Kiirettä pitää muutenkin”, noita totesi ja ohjeisti miestä keittiöön.

Morganan keittiö oli huolella siivottu ja sen tasot lähes kiiltelivät. ”Minulla on kylmä paistia ja perunoita tarjota apulaisille”, noita sanoi ja loihti ruuat pöytään. ”Mitä haluaisit juoda?” hän kysyi ja kurkisti suureen uuniin leivostensa takia. Tonttu poksahti paikalle auttamaan ja kiikutti Lestrangen eteen leipää, voita, juustoa ja kaikkea mahdollista. Rouva ei antanut apulaistensa nääntyä ja jälkiruuaksi oli hänen valmistamaansa kakkua. Tonttu toi myös emäntänsä teen pöydän ääreen. ”Onko paisti tarpeeksi kypsää?” Morgana kysyi ja siemaisi teetään. Hän sai jopa jakkaralla istumisen näyttämään naisellisen seksikäältä.

Kauneus oli Morganan tärkeimpiä arvoja perheen jälkeen. Hän teki kodistaan upean ja itsestään. Hän katsoi lastensa olevan aina edustuskuntoisia ja hyvässä mallissa. Hän ei antanut miehensä mennä minnekkään suttuisena, mutta kaikki kiteytyi hänessä. Kaikki mitä rouva sai tehtyä, tuli ulos mahdollisimman eleganttina ja hyvällä maulla varustettuna. Hän käveli, piteli itseeän ja elehti mahdollisimman viehkeästi. Huutamista hän vältti, sillä hän koki sen olevan rumaa. Voisi sanoa, että Morganalle kauneus oli pakkomielle.

Rabastanista oli hyvin karmivaa, että hänen äitinsä oli jossakin tekemissä tämän naisen kanssa. Ja varsinkin se, että nuo puhuivat hänestä! Eikä noilla naisilla mitään muuta puhuttavaa ollut kuin juoruta siitä ketä oli naimisissa ja ketä ei.
" Niin kauan kuin veljeni ja Bellatrix ovat elossa ei minun tarvitse mennä naimisiin. Eiköhän nuo kaksi huolehdi Lestrangen suvun jatkumisesta.. sitten kun kerkeävät", Rabastan sanoi ja oli aika varma ettei niin tulisi koskaan tapahtumaan. Mutta niin kauan kuin hänen äitinsä niin olettaisi.. saisi hän elää rauhassa.

Keittiö näytti oikein viihtyisältä ja Rabastan istui alas samalla kun ympärilleen katseli. Juoma uteluihin hän vastasi ottavansa vain vettä eikä siinä kauaa mennyt kun hän sai eteensä jotakin paistia, perunoita, leipää ja ties mitä! Ties milloin hän viimeksi oli sellaisen määrän ruokaa nähnyt edessään. Hän kun ei osannu kokata.. saati siihen ollut edes aikaa, joten tämä kaikki oli kuin jokin suurikin juhla-ateria.
Rabastan iski heti kiinni ruokaansa ja hänen oli kyllä myönnettävä sen olevan uskomattoman hyvää. Tämän takia tosiaan oli kannattanut tulla paikalle.
" On.. oikein hyvää", mies kehui saatuaan suunsa välillä tyhjäksi ja otti vastaan leivän jonka kotitonttu avuliaasti oli hänelle voidellut.
Siinä leipää haukatessaan kohotti Rabastan taas katseensa Morganaan ja hän ei voinut olla ajattelematta sitä mahtaiskohan hänkin asua samankaltaisessa kartanossa kotitontun palveltavana jos ei aikoinaan olisi päätynyt Azkabaniin ja hänet olisi naitettu jollekkin tytölle. Luultavasti kyllä, mutta niinkin mukavaa kuin tällainen olisi.. ei hän kyllä sen hetkistä elämäänsä vaihtaisi tähän kaikkeen.
" Tuleekos teidän lapsista kuolonsyöjiä? Siitä Malfoyn pennusta kun tuskin on mihinkään jos päättää olla hyödyksi.. ", Rabastan kyseli samalla kun söi tätä hienoa ateriaansa.

Morgana hymyili lempeästi kun hänen ruokaansa kehuttiin. Noita nyökkäsi tyytyväisenä, mutta olisi halunnut huomauttaa miehen ryhdistä. Tuohan söi kuin mikäkin maalaisjuntti! Aivan kuin ei olisi ruokaa koskaan nähnytkään. Noita antoi kuitenkin asian olla ja siemaili vain teetään. Hän kuitenkin käänsi katseensa kuolonsyöjään tuon puhuessa hänen lapsistaan.
”Tietenkin perheeni kannattaa pimeyden lordia, mutta en tule pakottamaan ketään hänen alaisuuteensa, lapseni saavat astua hänen riveihinsä vapaa ehtoisesti, kun ovat täysi-ikäisiä. Enhän minäkään kuulu kuolonsyöjiin, mutta kuten tiedät kannatan teitä silti”, Morgana totesi poliitisesti hyvin korrektisti. Hän katsoi Lestrangea suoraan silmiin. Hän tukisi lapsiaan, mitä nämä ikinä tekisivätkään. Rouva piti kuitenkin kiinni siitä, että hänen lapsiaan ei pakotettu ja nämä saisivat itse asioista päättää täysi-ikäisinä.

Noidan silmät mittailivat Lestrangea. Tuo oli kieltämättä yksi Voldemortin vahvimista kannattajista, mutta silti Morganaa hivenen häkellytti niin suora kysymys. Hän itse oli tavannut pimeyden Lordin muutamaan otteeseen, mutta ei nauttinut tuon käärmemäisestä olemuksesta sen suuremmin. ”Kakkua?” Morgana kysyi kun miehen ateria näytti hupenevan. ”Tietenkin saat lisää paistia jos tahdot”, noita sanoi laskien kuppinsa tyhjänä pöydälle. Kotitonttu nouti sen ja tiskasi välittömästi. Tonttu tiesi, että emäntä ei pitänyt sotkusta ja se joutuisi rangaistavaksi jos noita näkisi lika-astioita lojumassa.

Rabastan lopetteli siinä jo syömistään ja mutusteli saamaansa leipiä loppuun samalla kuunteli nyökytellen saamaansa vastausta. Olivat ajata siis ainakin muuttuneet hieman siitä kun hän oli ollut nuori. Kun oli niin oletettu, että lapset varmasti liittyisivät kuolonsyöjiin jos perheessä niitä oli ennestäänkin.
" Se on kiva kuulla.. meidän aikana kun ei paljoa ollut vaihtoehtoja", Rabastan sanoi ja pudisti hieman päätään kun ruokaa tarjottiin lisää.
" Mutta kakku kyllä kelpaa", hän lisäsi nopeasti ja antoi kotitontun viedä ne astiat mennessään ja seurasi hetken tuon tiskaamisia kunnes sai sen kakun palankin eteensä ja isku kiinni nyt hieman hillitymmin. Jo senkin takia, että hän halusi nauttia tästä herkusta! Mitä ikinä siinä olikaan se maistui aivan ihanalta.

Kotitonttu kiikutti hänellekkin pian kupin teetä sen kakun seuraksi ja Rabastan hörppi sen teensä siinä samalla kun tuhosi kakkupalastaan.

”Niin... Ei ollut, mutta vanhempanihan eivät kuuluneet pimeyden lordin kannattajapiiriin sen suuremmin”, Morgaan totesi ja leikkasi kakusta siistin viipeleen siirtäen marsipaaninkin palan päälle kun se oli jäädä itse kakkuun. Morgana leikkasi itselleenkin hyvin ohuen siivun. Hän myös sai kotitontultaan uuden kupin ja kaksikko söi hetken hiljaisuudessa.
”Ilmeisesti uusin yritelmäni on onnistunut”, noita vain totesi huvittuneen kuuloisena katsoessaan Rabastianin syöntiä. Hän oli todellakin kodinhengetär keittiössä ja ikinä hän ei ollut jättänyt tekemättä lapsilleen kunnon syntymäpäivä kakkuja ja keksejäkin oli aina ollut itsetehtyinä. Varmaan ainoa kotihoidon asia, jonka noita teki itse. Tonttu hoiti sitten kaiken siivoamisen ja lakanoiden vaihdon aina pyykkäykseen asti.

”Emäntä”, kuului lattiatasosta ja Morgana laski katseensa tonttuun. ”Olisiko sopivaa tarjota mestari Lestrangelle lasi isännän viskiä”, se piipitti ja Morgana kohotti kulmaansa. ”Senhän piti olla loppu”, hän totesi ja tonttu ravisti päätään: ”ei, minä siivosin äsken kaappia ja sen perälle oli unohtunut pari pulloa, eivät ole aukaistuja. Isäntä varmasti ilahtuu”. Morgana pohti mitä kaappia hänen urvelonsa oli mennyt siivoomaan, mutta käänsi sitten katseensa Lestrangeen. ”Kun et ole jäämässä, niin kai lasi viskiä sopii. Sanotaan sitä kohteliaisuudeksi talon isännältä. Mieheni ei taida tulla kotiin ennen kuin on aivan pakko laittautua. Hän ei pidä hälinästä”, noita totesi.

" Jos kakkua tarkoitat.. niin kyllä varmasti. Tämä on oikein hyvää", Rabastan sanoi ja mietti hetken pystyikö sitä edes liiaksi kehumaan mitään ruokia. Eipä kai.. kai sitä oltiin vain iloisia mitä enemmän jonkun ruuista pidettiin.

Rabastan ehti hyvin siinä syömään kakkupalasensa ja hörppimään lämmintä teetä kun kotitonttu taas pelmahti paikalle jostakin ja kimitteli jotakin viskistä. Rabastan valpastui heti, koska viskistä hän ei kyllä kieltäytyisi jos sellaista tarjottaisiin. Kotitontun ja Morganan sananvaihdon jälkeen häneltä kysyttiin kelpaisiko se viski.
" Tietysti se viski aina maistuu", hän vastasi jolloin kotitonttu katosikin paikalta noutamaan tuota löytämäänsä pulloa eikä siinä kauaa mennyt kun tonttu oli taas palannut lasin ja pullon kera.
Rabastan otti lasin vastaan ja vaikka juuri oli miettinyt sitä liikaa kehumista ei hän voinut tässäkään tilanteessa tehdä muuta.
" Miehellänne on hyvä maku", hän sanoi viskiä nauttiessaan ja vaikka se hyvää olikin.. ja ehkä jopa sen takia oli viski äkkiä hulahtanut alas. Kotitonttu taisi siitä jo kadota viemään pulloa parempaan säilöön missä se viimeksi oli ollut ja Rabastankin nousi siinä samalla ylös jättäen lasinsa siihen pöydälle.
" Kiitos ruuasta ja viskistä. Toivottavasti mustakin nyt oli jotakin apua", hän sanoi , " ehkä mulla on joskus toiste kunnia osallistua joihin juhliin. Vaikuttavat siltä, että niissä todella voisi viihtyä". Rabastan kyllä tulisi viimeiseen asti välttelemään niitä kutsuja! Mutta ei hän sitä voinut sanoa.

Tonttu poistui hetkeksi ja kipitti sitten takaisin käsissään pullo ja kristallinen viskilasi. Se tiesi, että emäntä ei viskistä suuremmin pitänyt. Niimpä tonttu kaatoi oikean annoksen ja ojensi lasin nöyrästi ennen kuin kipitti pois.
"Hän on aina ollut tarkka laadusta", Morgana totesi Rabastianin kehutessa viskiään. Se oli jopa niin hyvää, että kuolonsyöjä joi sen nopeammin kuin Morgana uskalsi ajatella. Noita katseli tyynesti miehen nousemista ja nousi itsekin lopulta.
"Olkaa hyvä", Morgana sanoi ja hymyili pienesti miehen hyödyllisyydelle. Kyllähän hän oli keksinyt tuolle turhimman ja haastavimman tehtävän, mikä talosta oli löytynyt.

"Toivottavasti näen sinut jossain. Viethän äidillesi lämpimät terveisesi? Saatat nähdä hänet ennen minua", Morgana pyysi ja lähti saattamaan Rabastiania ulos kodistaan. Mies saisi kutsun juhliin, joista tuo ei voinut kieltäytyä. Niiden piti vain olla tarpeeksi suuret, sillä intiimit tilaisuudet olivat vain Morganan lemmikeille.

Astellessaan aulaan Morgana totesi järjestelyjen sujuneen jo mallikkaasti. Hän kuitenkin käveli ovelle asti ja ennen kuin Rabastian pääsi lähtemään, Morgana ojensi siististi hoidetun kätensä miehelle. "Toivottavasti näemme pian", hän sanoi hurmaavasti, vaikka osui arvauksissaan yllättävän lähelle Rabastianin oikeaa mielipidettä.

Morgana lähti oikein saattamaan ovelle ja siinä matkalla Rabastankin ehti huomata miten ripeitä paikalla olleet avustajat olivat olleet. Eiköhän Morgana saisi ihan niin hienot juhlat kuin vain olettikin saavansa.
" Toivottavasti", Rabastan vastasi ja kääntyi vielä tarttuakseen naista kädestä ja kätelläkseen ennen kuin asteli pihalle jossa kaikkoontui

// Ah se on pitkä! Mutta se oli sitten siinä. Kiitos //