Sweet revenge

31.10.1997
Perjantai

Olin istunut siinä saman tiskin ääressä koko iltapäivän yrittäen vain hukuttaa kaikki kipuni viskiin. En ollut yhtäkään parantajaa saanut koko viikon aikana kiinni niin, että joku olisi tehnyt jotakin murtuneelle nenälleni. Tietysti olisin ehkä voinut marssia vain Mungoon ja vaatia hoitoa, mutta.. en halunnut kuitenkaan törmätä yhteenkään auroriin. Onneksi osasin sentään lievittää niitä kipuja vaikka en osannut muuten tehdä mitään.
Se koko typerä reissu sen leipurinoidan kahvilaan oli päättynyt hyvin huonosti, mutta onneksi tuo oli vain yksi kuraverinen muiden joukossa ja jäisi varmasti kiinni vielä jossakin.
" Laita uus viski", käskin kun baarimikko tiskin takana kulki ohitseni ja mies murahti vain jotakin siitä, että minulle varmaan alkaisi pian riittämään, mutta silti tuo nappasi sen pullon ja kaatoi minulle uutta juotavaa.
" Pitäisköhän sun Lestrange tehdä tolle jotain. Ei se juomalla parane", baarimikko hekotteli samalla kun iski sen koko pullon alas tiskille. Varmaan siksi, että tiesi minun pian kuitenkin kaipaavan taas lasiini täytettä.
Kohotin katseeni baarimikkoon ja kesti hetken ennen kuin sain katseeni tarkennettua tuohon kunnolla.
" Tarkoitatko sä tätä?", kysyin ja osoittelin kasvojani virnistäen. Pudistin hieman päätäni ja heitin viskit alas kurkustani.
" Jos satut törmäämään parantajaan tai velhoon joka taitaa pari hyödyllistä taikaa niin ohjaa mun puheilleni. Istun tuolla nurkassa", vastasin hymähtäen ennen kuin nousin ylös ja nappasin sen pullon tiskiltä. Minä en kyllä maksaisi tästä loppu pullosta tuolle äijälle yhtään mitään.

En ollut nukkunut moneen yöhön kunnolla. Olin valvonut Samin vierellä kaikki ne yöt ja aina kun tuo oli joutunut.. kokemaan sen kaiken uudestaan yön pimeinpinä tunteina, minä olin tuon tukena. Sen jälkeen kun näin Rose Bakeryn rauniot, en olisi ikinä voinut kuvitellakaan tekeväni mitään muuta.
Sitäpaitsi jos nukahdin, juoksin koko yön unissani etsien Samia löytämättä tuota kuitenkaan. Nyt uni oli sitäpaitsi mennyt vain pahempaan ja loppui veriroiskeisiin. Olisi ollut inhimillisempää lopettaa se vaikka vihreään välähdykseen.. Mutta ei.

Tänään minun oli pitänyt lähteä käymään töissä, koska en ollut edes ajatellut koko ministeriötä tiistain jälkeen. He olivat uhanneet lähettää jonkun etsimään minua jos en vastaisi noiden pöllöön ja Samhan se minut oli pakottanut lähtemään. Vastahakoisesti olin sitten painellut työpaikalle kuulemaan kuinka paska aurori olin kun en ollut ilmestynyt kolmeen päivään töihin. Uhkasivat Azkabanilla jos tekisin tämän toiste. Puhuivat jotain salaliitosta ja maanpetturuudesta. Enkä minä oikeastaan voinut muuta kuin kuunnella noiden sanoja ja luvata jatkossa tarkempaa työskentelyä.
Olin joutunut jäämään ylitöihinkin, koska pomoni ei pitänyt muuttuneesta asenteestani. Sain maksaa poissaoloistani. Nyt minut oli lähetetty Iskunkiertokujalle etsimään jotakuta maanpetturia, jota tuskin olisi olemassakaan. En ainakaan ollut kuullut moisesta nimestä, mutta toisaalta.. Enhän minä tiennyt muiden nimiä kuin rikollisten ja tämä ihminen olisi todennäköisesti.. jästisyntyinen..

Äkkiä pysähdyin sijoilleni vilkaistuani erään baarin ikkunaan. Vein kasvoni lähemmäs lasia tarkistaakseni näinkö oikein. Lestrange.
Sisimmässäni kiehahti, vilkaisin ympärilleni Iskunkiertokujalla, joka vilisi ihmisiä huolimatta siitä että hämärä oli jo laskeutunut. Katsahdin uudestaan tuota miestä viskeineen ja kun näin miehen nenän, en voinut olla varmempi. Peruutin pari askelta ja painelin sitten ovet paukkuen sisään. Baarimikko sanoi minulle jotain mutten kuullut mitä. Kävelin rivakasti nurkkapöydän eteen ja pamautin käteni vasten pöytää saaden siinä istuvan miehen huomion itseeni.
"Lestrange," ärisin vihaisempana kuin koskaan aikaisemmin. Vetäisin sauvani esiin ja osoitin sillä tuon silmien väliin.
"Ulos. Nyt."

Ehdin vain hetken istua siinä nurkkapöydässä nauttimassa juomastani kun kova tömähdys sai minut kohottamaan katseeni. En ollut kiinnittänyt mitään huomiota siihen, että joku oli tullut sisään kapakkaan ja nyt siinä minun pöytäni edessä seisoi joku omituisen näköinen mies.
" Hä?", totesin vain katse miehessä tuon käskiessä minut ulos enkä tajunnut yhtään miksi minun pitäisi sinne vaivautua. Oliko tuo kaveri astellut tänne vain haastamaan riitaa tai jotakin. En vaivaantunut täyttämään lasiani enää uudelleen vain hörppäsin suoraan pullon suusta samalla kun katselin hieman paremmin tätä miestä joka ei näyttänyt kovin iloiselta. Enemmänkin siltä, että tuo olisi voinut tappaa minut siihen paikkaan.
" Ja sinä olet.. kuka?", kysyin enkä tehnyt elettäkään sen eteen, että olisin noussut ylös ja tehnyt niin kuin tämä mies halusi. Jos tässä pitäisi alkaa rähinöimään miksei sitä voisi tehdä sisälläkin.. ja jos tuo tyyppi oli ilmestynyt vain juttelemaan.. vielä parempi syy pysyä sisällä!
Baarimikko jo tiskin takaa huikkasi oliko meillä jokin ongelma ja pudistelin päätäni baarimikolle hieman. Tuo kuitenkin jäi kovasti tarkkailemaan tilannetta voidakseen varmistua siitä, ettei kukaan alkaisi laittamaan tuon baaria palasiksi.

Miehen ilme oli sLestrangen vastaus kuulosti niin tympeältä, niin tietämättömältä että vereni tuntui kuohahtavan uudelleen. Eihän tuo toki minua tiennyt, miten olisikaan? Mutta minä tiesin tuon ja tuon tekoset turhankin hyvin.
"Sillä ei oo mitään merkitystä," murisin hampaideni välistä tuon kysellessä kuka minä olin. Vein sauvaa aavistuksen lähemmäs tuon kasvoja ja vain vaivoi sain pidettyä itseni kurissa. Lestrange ei kuitenkaan tuntunut välittävän mistään mitä sanoin. Baarimikko sen sijaan välitti ja kuulin tuon utelevan tekemisistämme mutten reagoinut siihen mitenkään. Lestrange hoiti puhumisen.
Lestrangen naukatessa uudelleen pullostaan, mittani täyttyi ja huitaisin pullon miehen käsistä ja se tippui kivilattialle särkyen säpäleiksi. Baarimikon huuhdahdus ja tuon nopeat askeleet kuuluivat selkeästi muuten vaienneessa kapakassa. Samassa siirsin sauvani osoittamaan taakseni ilmestynyttä baarin isäntää ja miesparka pysähtyi kuin seinään. Mulkaisin tuota ja käännyin takaisin Lestrangen puoleen.
"Ulos, nyt." Toistin vihaisena, "vai pitääkö sinut auttaa ulos?"
"Viekää tämä ulos, herrat!" baarimikko aneli takanani. Itki varmaan kristalliväärennöksiensä perään.

Miten niin ei ollut merkitystä? Jos minun nimeni tiedettiin olisi ihan jo kohteliastia esitellä itsensä kun siihen änki. Olin taas aikeissa hörpätä pullostani kun se äkkiä lensikin kädestäni lattialle ja särkyi. Tuijotin vain hetken kättäni kunnes käänsin katseeni tähän mieheen ja vastasin nyt ensinmäistä kertaa tuon katseeseen.
" Ei tarvitse. Kyllä mä vielä sinne asti pääsen", vastasin juo ihan omin avuin nousin ylös sieltä ja hoipertelin ulos kapakasta. Kukaan ei tullut häiritsemään minun juomisiani! Kadulla ei paljoa ollut sillä hetkellä väkeä ja muistaessani miten se mies oli heilunut sauvansa kanssa yritin minäkin etsiä omaani housujeni taskusta löytämättä sitä kuitenkaan joten käänsin vain katseeni taas tuohon mieheen.
" Mitä sä haluat?", kysyin hyvin kyllästynennä tähän, " olenko mä ehkä tappanut jonkun sun sukulaises? Kaveris.. tai jonkun?". Se oli ehkä kaikkein todennäköisin syy sille miksi joku halusi minut ulos raahata. Harva tyyppi vain uskalsi niin tehdä.
" Olisit sä nyt voinut itses edes esitellä..", jatkoin samalla kun työnsi käteni uudelleen taskuihini mutisten jotakin siitä, että sauvani oli kadonnut.

Yllätyksekseni Lestrange nousi kuin nousikin ylös pöydästään. Ilmeisesti viskillä oli voimansa tässäkin suhteessa. Väistin hieman jotta tuo pääsi ohitseni kapeassa pöytäkujassa. Vilkaisin baarimikkoa ehkä turhankin murhaavasti ennen kuin lähdin seuraamaan Lestrangea ulos kapakasta.
Ulos päästyämme mies kuulosti edelleen turhan kyllästyneeltä ja välinpitämättömältä. Ja tuolla äänensävyllä esitetty kysymys osui turhankin oikeaan. Nostin taas sauvani valmiina kiroamaan tuon edessäni seisovan miehen alinpaan helvettiin. Joten kun mies oli saanut udeltua nimeäni uudemman kerran, sauvani jo heilahti ja mies lennähti kaaressa katutasoon. Astelin tuon ylle ja tartuin paidan etumuksesta kumartuen hieman.
"Gabriel," sanoin ääni vihaa tihkuen, "paras että muistat sen koska Azkabanissa se on juuri se nimi mitä saat luvan hokea päivies päähä." Päästin irti tuon paidasta ja astui taaemmas kuin peläten että miehestä tarttuisi jotain myrkkyjä.
"Ylös siitä," sanoin, "ja kaiva se sauvas esiin.. Vaikka et sä ansaitsis sitä."

En ehtinyt löytämää sitä sauvaani mistään kun tunsin jo kirouksen osuvan minuun ja lensin pienen matkan tömähtäen sitten kadulle. Älähdin hieman koska se teki kipeää ja olin jo aikeissani nousta ylös, mutta tuo mies saapui paikalle tarttuen paitani etumukseen ja oletin tuon jo ystävällisesti kiskovan minut pystyyn, mutta ei.. mies vain kertoi vihdoin nimensä ja selitti jotakin Azkabanista.
" Gabrielle? Eikö se ole naisen nimi..", mutisin ja hieroin hieman päätäni, " jos sanon sua vaikka Gabbyks..". Se Azkaban huomautus kuitenkin palasi heti mieleeni ja tarkastelin miestä hieman uudelleen.
" Sä taidatkin siis olla ministeriöstä? Aurori jopa", tajusin ja pudistin hieman paitani etumusta kun Gabriel päästi irti. Nousin jopa jaloilleni sieltä kadulta Gabrielin niin halutessa ja upotin käteni taas taskuihini. Kaivoin esiin muutaman kaljuunan jotka laitoin nopeasti takaisin. Toisesta taskustani löysin vain jonkin paperilapun ja muuta kummallista roskaa jotka tyhjensinkin siihen kadulle.
" Näyttää siltä, ettei mulla ole sauvaa", sanoin kuin se olisi ollut ihan normaaliakin. Yleensä pidin sauvastani todella hyvää huolta, enkä antanut sen kadota silmistäni hetkeksikään, mutta siinä kun koko päivän keskitti kaikki ajatuksensa viskipulloon.. no sellaiset asiat kuin taikasauva saattoi kadota aika helposti.
Kaukana sauva ei kuitenkaan ollut. Siitä olin varma. Koska kotoani en ollut ilman sitä lähtenyt...
Aurorin kanssa kamppaileminen ilman sauvaa ei kuitenkaan ollut kovin hyvä idea enkä minä kovasti halunnut takaisin Azkabaniin vaikka siellä ei näinä päivinä kovin kauaa istuttu kun ankeuttajat olivat meidän puolellamme.

"Vitsikästä," vastasin mutta tuskin naurahtaen miehen kommentoidessa nimeäni, "mutta saat kutsua mua ihan miksi haluat. Tuun sitten vierailemaan koppiisi ja kuuntelemaan." Lestrangen kavutessa käskyn käydessä seisomaan, astelin pari askelta taaemmas ja naurahdin ilottomasti tuon toteamukselle ministeriöstä. Sillä ei nyt kuitenkaan tainnut olla suurempaa merkitystä mistä olin. Nyt kun tarkemmin asiaa ajattelin, en tiennyt halusinko tuota Azkabaniin, mutta kai se olisi ainoa vaihtoehto. Tappamaan kun minä en rupeaisi. Olisi eriasia jos tuo kuolisi vammoihinsa Azkabanissa ollessaan. Silloin siitä voisi hyvillä mielin syyttää itse vankilaa.
En kommentoinut tuon pohdintoihin mitenkään vaan kiltisti odottelin että tuo kaivaisi sen sauvansa esiin. Olin varautunut kuitenkin siihen että sauvan löytymisen myötä kirouksia satelisi, mutta jouduin pettymään. Lestrange oli kadottanut sauvansa.
"Säälittävää," huokaisin hyvin halveksivalla äänellä ja vilkaisin kapakan ovelle jossa parveili pari katsomaan tullutta hämärätyyppiä. Siirsin sauvani armotta heihin.
"Etsikää Lestrangen sauva," sanoin, "tai saatte menolipun Azkabaniin." Niillä sanoilla oli puolensa. Ne toimivat joka kerta ja nytkin ne hämärähiipparit katosivat pikaisesti sisätiloihin etsimään Lestrangen sauvaa.. Mutta toisaalta ei ollut viisasta mainostaa uraansa aurorina jos seisoi Iskunkiertokujalla ja vielä pimeän aikaan. Se ei kuitenkaan nyt jaksanut kiinnostaa minua. Halusin vain kostaa sen mitä tämä mies oli tehnyt Samille ja tuon apulaiselle. Muulla ei ollut väliä. Kun olisin hoitanut tämän miehen kuolemaan selliinsä, voisin kiinnittää huomioni siihen toiseen kuolonsyöjään. McDonnelliin.

Sauvan odotus kului hiljaisuudessa. Osoitin Lestrangea koko ajan kuin olettaen tuon yrittävän karkuun. Lopulta miehet palasivat ovelle änkyttäen jotain sauvasta. Nyhväisin loitsuin Lestrangen sauvan itselleni ja katsoin sitä inhoten. Sitten heitin sen velhon jalkoihin ja nostin omani osoittamaan tuota.
"No, ainakin saat mahdollisuuden," Gabriel sanoi ja heitti uudestaan tuota sillä samalla taialla, jota oli äsken onnistuneesti käyttänyt. Sam ei ollut saanut mahdollisuutta.

Sauvaani ei löytynyt mistään ja aurori Gabrielle käskytteli jo kapakan luokse tulleita katsojia painumaan sisälle ja etsimään minun sauvani. No jostakin sieltä se varmaan löytyisi, mutta jotenkin minulla oli silti sellainen olo, että tämä kaksintaistelu silti tulis olemaan kovin reilu. Minä sentään olin kitannut viskiä koko iltapäivän ja hyvä jos saisin pideltyä sitä sauvaa kädessäni. Azkabaniin en kuitenkaan ollut menossa enää ja se, että häviäisin tässä nyt aurorille ei tullut kuuloonkaan.
" Miten typerää alkaa haastamaan riitaa täällä. Kai sä tajuat, että vaikka sä päihittäisit mut.. paikalle saattaa koska vaan ilmestyä joku toinen kuolonsyöjä ja pitää huolen siitä, että tää oli sun viimenen työpäiväs", selitin siinä samalla kun yritin saada päätäni edes hieman selkenemään. Pian kuitenkin joku ilmestyi sauvani kanssa takaisin ja Gabrielin saatua sen itselleen viskasi mies sen minun jalkoihini. Laskin katseeni sauvaan hieman irvistäen. Ties missä se oli ehtinyt pyörimään, mutta se oli kuitenkin sauvani ja paras apu tuota itsestään liikoja luulevaan mieheen.. jolla oli naisen nimi.
Ehdin viimehetkellä kumartumaan minua kohti tulevan loitsun tieltä ja samalla sain napattua sen sauvani maasta ja kuten oli arvellut oli se tahmainen enkä halunnut edes tietää mitä sen päälle oli kaatunut.
" Mahdollisuuden?", naurahdin samalla kun pyyhin sauvaani paitani helmaan enkä edes katsellut vastustajaani.
" Älä silloin aloita ennen kuin vastustaja on saanut sauvan käsiinsä", kohotin sauvani ihan kokeeksi nähdäkseni osuisinko tässä kunnossa edes mihinkään ja tähtäsin loitsun kapakan nurkilla ihmittelevään resuiseen velhoon joka pian vihreän valon saattelemana kellahti kuolleena kivetykselle.
" Ainakin sauva on ehjä ja toimii oikein hyvin", totesin ja käänsin sitten virnistäen katseeni tuohon auroriin samalla kun kohotin sauvani uudelleen.
" Avada kedavra!"

Naurahdin tuon toteamukselle ja pudistin päätäni kieltämättä hieman huvittuneena vaikka viha tuota miestä kohtaan oli edelleen pinnalla. Se viha tuskin koskaan laantuisi vaikka toimittaisinkin miehen tänään Azkabaniin.
"Luuletko sä että mua kiinnostaa?" kysyin, "vaikka toisaalta.. En usko että teikäläisistä löytyy yhtään sankaria joka olisi valmis pelastamaan kollegansa saatika riskeeraamaan itsensä toisen puolesta."
Sauva palautui nihkeänä omistajalleen ja mies kyseenalaisti mahdollisuuden antamiseni, joka sai minut tuhahtamaan.
"Jos en olisi antanu sulle mahdollisuutta niin sä istuisit jo neljän seinän sisällä," vastasin mutta samassa vihreä valo välähti saaden minut hyppäämään automaattisesti kauemmas vaikkei kirous ollut minuun kohdistettu.. Tai jos oli niin ei Lestrange ainakaan tähtäämistaidoista ollut kehuminen.
Takaani kuuluva pelokas äännähtely kertoi minulle että kirous oli osunut kohteeseensa ja Lestrangen kylmän toteamuksen kuullessani, pystyin vain pudistamaan inhoten päätäni.

Seuraava kirous oli kohdistettu minuun mutta estin sen osumisen kilpiloitsulla ja vastasin tuleen yksinkertaisella luunmurtoloitsulla. Heti perään heitin haavaloitsun. Olisin ehkä voinut tainnuttaa miehen helpostikin, mutta en halunnut. Mikähän se kirous oli ollut, millä tuo oli silponut Laylan melkein hengiltä..

No niitä kuolonsyöjiä jotka vaivautuisivat toisia auttamaan oli kyllä hyvin vähän harvassa jos ollenkaan. Aina sitä saattoi toivoa, että se paikalle sattuva oisi sitten vaikka Rodolphus jotta apua tulisi. Tai sitten joku voisi vain nähdä tässä hyvän tilaisuuden rökittää hieman auroria eikä vain pelastaa hänen nahkaansa ja hän saisi kaipaamansa avun siinä. Parempi kuitenkin olisi, että hän pärjäisi tuolle ihan yksin.
Kiroukseni torjuttiin ja Gabriel sinkosi heti torjumisensa jälkeen minua kohti uuden loitsun jonka väistin, mutta heti perään sieltä tuli lisää ja onnistuin väistämään senkin juuri ja juuri, niin että loitsu viilsi minua vain hieman olkapäästä.
" Ihanko olit etsimässä mua sen takia, että saat mut Azkabaniin.. vai onko tässä jotakin muutakin?", utelin siinä samalla kun loitsin uuden tappokirouksen auroria kohti, mutta se meni niin kaukaa ohi että ihan hävetti. Eikä se harmi kyllä osunut kenenkää muuhunkaan. Idiootteja kun jäivät edes seisomaan siihen ja katselemaan.
" Olisihan monta muutakin kuolonsyöjää joita etsiä ja sä päädyt juuri mun riesakseni. Onko mulla vaan huono tuuri?", puhelin siinä samalla kun väistelin minua kohti tulevia kirouksia melko ketterestä kun otti huomioon kuntoni.
" Mikä se äskenen loitsu olikaan..", mutisin äkkiä samalla kun hieraisin hieman olkapäätäni ja koitin muistella siinä pomppiessani mitä tuo aurori oli loitsinut kunnes sain loitsun mieleeni ja tähtäsin nyt minäkin vuorostani Gabrieliin haavaloitsun vaikka Sektumsempra olisikin tehnyt tuhottamasti enemmän jälkeä.

Lestrangen kysymys ei tulisi koskaan saamaan vastausta. En todellakaan aikoisi paljastaa tuolle miehelle että olin täällä Samin takia. Ei, se olisi aivan liian vaarallista Samia ajatellen. En suostuisi unissanikaan ottamaan sitä riskiä että tämä enkelipoika pääsisi tavalla tai toisella ulos Azkabanista ja kostaisi kaiken Samille. Oli riittävän paha etten ollut auttamassa Samia aikaisemmin.. ja jos nyt minun takia Sam joutuisi kärsimään enemmän, voisin yhtä hyvin osoittaa tappokirouksen itseeni. Varmasti onnistuisin yrityksessä.
Joten ei, Lestrange ei saisi vastaustaan mutta tappokirouksesta puheenollen, mies loihti sellaisen. Säälittäväksi yritykseksihän se jäi, minun ei tarvinut edes ajatella suojautumista koska se kirous meni niin taidokkaasti huti että pystyin melkein tuntemaan myötähäpeää.
"Säälittävää, Lestrange," naurahdin ilottomasti ja heitin tuota parilla kirouksella, jotka kuitenkin harmikseni menivät ohi.
"Huonoa tuuria?" toistin ja pudistin tuhahtaen päätäni, "pian toivot että olisikin."

En ihan ehtinyt väistää Lestrangen lähettämää haavakirousta ja se vetäisi nahkatakkini olkapään auki viiltämällä pintanaarmun ihooni. Kannatti olla laihapoika nahkatakissa.
"Auts.. Totahan voisi kutsua jo melkein osumaksi," sanoin vilkaisten naarmua johon oli ilmestynyt pari pientä veritippaa mutta jota ei kuitenkaan voinut melkein kutsua edes avohaavaksi.
"Olisin odottanut Pimeyden Lordin luottokuolonsyöjältä vähän enemmän!" sanojeni päätteeksi heitin Lestrangea luunmurtokirouksella.

Gabriel ei vaikuttanut olevan kovinkaan halukas vastaamaan kysymyksiini, mutta eipä ollut kyllä olleet ne muutkaan aurorit joihin elämäni aikana olin törmännyt. Huomasi kyllä heti jos oli saanut huonon kasvatuksen.. yleensä sitä ihan kohteliaisuus syistä vaihdettiin muutama sana ihan kunnolla. Mahtoi Gabrielin äiti olla nyt ylpeä mikäli mies sattui olemaan puhdasverinen.. ei mitään käytöstapoja.
Loitsuni menivät ohi kunnes satuin muistamaan aurorin käyttämän haavaloitsun ja sain aikaiseksi pientä vahinkoa. Hyvin pientä ja sen seurauksena viskaisin vain muutaman uuden tappokirouksen miten sattui auroria kohden. Toinen niistä huudahduksista päätellen oli ollut vähällä osua taas johonkin sivulliseen.

" Luottokuolonsyöjä.. ei se tarkoita samaa kuin.. voittamaton kaksintaistelussa", hymähdin ja kirouksen tullessa kohti olin valmistautunut loihtimaan kilpiloitsun, mutta kiitos sen kaiken alkoholin jota olin nauttinut en tajunnut miten myöhässä sauvaani heilautin. Sauvani lensi pienessä kaaressa kivetykselle kädestäni kun luita ranteestani murtui aurorin loitsun takia. En voinut olla irvistämättä hieman ja sen sijaan, että olisin kumartunut nostamaan sauvani käänsinkin katseeni tuohon Gabrieliin ja hieraisin hieman rannettani.
Jos nyt kumartuisin nostamaan sauvan voisi aurori iskeä koska vain kun en näkisi miten tuo sauvansa kanssa heilui.
" Tämä ei tosiaan ole kovin.. reilu kaksintaistelu", mutisin samalla kun katselin muka kovinkin vaivihkaa ympäristöäni. Etsien tietysti jotakin keinoa saada sauvani niin, että en olisi aurorille oivallinen maalitaulu.
" Tiedät kai miten sitä aina kauhistellaan kun kuolonsyöjät tappaa jonkun. Että eikö me ajatella, että sillä ja tolla tyypillä saattaa olla perhe ja muuta jotka jää suremaan", selitin samalla kun harkitsin voisinko ehkä kaikkoontua vain pois. Ei.. halkiintuminen tässä tilassa oli hyvin mahdollinen.
" Mietittekö te koskaan, että meillä kuolonsyöjilläkin on ehkä perhe. Mullakin saattaa olla kotona vaimo ja lapsia.. etkö yhtään sääli?", siinä puhuessani huomasin kuitenkin maassa, erään kapakan vieressä seisoksivan velhon kengän vierellä kiven. Tämä ei olisi ensinmäinen kerta kun kivi pelastaisi minun ja sauvani hengen.. jos vain onnistuisin pääsemään sen luo ennen kuin aurori tajuasi.

" Onneks mulla ei ole.. ja toivottavasti ei sullakaan!", olin parin nopean askeleen jälkeen kiven luona ja minun onnekseni velho siinä lähellä säikähti niin että perääntyi kauemmas. En kumartunut nostamaan kiveä vaan potkaisin sitä niin, että se nousi maasta ja lähti onneksi oikeaan suuntaan, auroria kohti.

"Älä nyt jumalauta heittele noita kirouksias miten sattuu!" ärähdin tappokirousten taas lennettyä lievästi minun ohitseni ja melkein osuen johonkin sivulliseen. Vilkaisin niitä idiootteja jotka olivat ulos tulleet katselemaan ja pudistin turhautuneena päätäni. Ei oltu järjellä pilattu Iskunkiertokujan kansaa.
"Tähtää ensin, kyllä sulla se hetki aikaa on," lisäsin ja käänsin katseeni takaisin kultakutriin.

"Ei, eipä taida tarkoittaa," myönsin olkiani kohauttaen, "mutta olisin odottanut että luottokuolonsyöjä osaisi edes kaksintaistella eikä heittelisi kirouksia noin laajassa skaalassa ohi!" No, tajusinhan minä että mies oli humalassa ja siinä kai syynsä. Mutta ei se minulta ollut pois! Tuo mies oli kiduttanut Samia ja melkein tappanut Laylan. Pieni pään aukominen oli enemmän kuin sallittua tälläisessä tilanteessa, jossa varmasti antaisin tälle sitä mitä mies ansaitsi. Elinkautisen Azkabanissa.
Harmi ettei ankeuttajia pystynyt lahjomaan.

Kiroukseni osui ainakin osittain kohteeseensa ja sauva lensi miehen kädestä saaden minut taas pudistelemaan päätäni. Tämähän oli jo melkein tylsää! Puhe reiluudesta muutti mieleni kuitenkin jälleen hieman turhautuneesta takaisin vihaisemmaksi. En voinut käsittää miten tuo mies kehtasi itkeä minulle mistään kaksintaistelun reiluudesta.
Ja sitten mies alkoi puhua osuen tietämättäänkin sellaiselle alueelle, joka riipaisi minua jostakin syvältä. Perhe, joka jää suremaan? Se on aina ja kaikilla.. Melkein aina ja melkein kaikilla. Sen takia minä olin kouluaikoinani hipsinyt kiellettyjen kirjojen osastolle. Selvittääkseni pimeää taikuttaa. En käyttääkseni sitä vaan oppiakseni ymmärtämään paremmin miksi kukaan.. tappoi ketään. Kidutti ketään tietäen mitä se aiheutti uhrille ja uhrien omaisille.
Ja nyt Lestrange paasasi minulle kuinka me emme auroreina tainneet ajatella moisia asioita. Voi kyllä me ajatellaan. Minä ainakin.
"Ero on siinä että sinä olet murhaaja ja olet tehnyt valintasi," vastasin hyytävästi, "ja jos sun perheessäs on yhtään järkeä, ne tajuaa kyllä syyt miksi kuolet Azkabanissa!"

Samassa Lestrange teki äkkinäisen liikkeen ja vedin automaattisesti sauvan eteeni heittäen tainnutus-kirouksella, joka osui roskikseen kimmoten siitä sivulliseen joka veti tajuttomaksi. Sitten jokin osui kipeästi sauvakäteeni ja vasten kaikkia suunnitelmiani, sauva tippui kädestäni. Mutta toisin kuin Lestrange, minä kumarruin saman tien poimimaan sen ottaen samalla muutaman pikaisen askeleen pysyäkseni liikkeellä mahdollisten kirousten tai muun saattelemana.
Sauvakättäni särki jumalattomasti mutta puristin silti sauvaani ja kohotin sen taas Lestrangeen.
"Kerrohan minulle, Lestrange," sanoin ja pysähdyin liikkeestäni, "mikähän se on se sun suosima kirous joka repii ihmiset kappaleiks?"

Kivi osui kohteeseensa ja kun toinen sauva kolahti vasten kivetystä olin minä jo saanut omani takaisin ja osoittanut sillä paikkaa jossa Gabriel vielä hetki sitten oli ollut. Aurori oli täpärästi onnistunut sauvoineen taas väistämään tappokiroukseni. No.. ainakin olin saanut sauvani taas takaisin ja tämä kaksintaistelu edes hieman reilu.
Gabrielin udellessa ihmisiä repivästä kirouksesta kohotin hieman kulmaani. En heti tajunnut mitä tuo mahtoi tarkoittaa, mutta äkkiäkös mieleeni palasi tuo Severus Kalkaroksen keksimä hieno kirous.
" No sitä sinä et ainakaan mistään kirjoista löydä", sanoin ja vaihdoin irvistäen sauvani siihen käteen joka vielä oli ehjä. Eihän se ollut sauvakäteni, mutta osuisin ehkä jos tosiaan yrittäisin kovasti tähtäillä.
" Ja luuletko sä tosiaan, että mä sen tässä paljastaisin..vaikka mä mielelläni repisin sutkin kappaleiksi", vilkaisin hieman ihmisiä siinä ympärillä noiden lähdettyä liikkeellee. Ilmeisesti monikaan ei halunnut jäädä paikalle jos alettaisiin repimään toisia kappaleiksi. Olihan se jo tullut selväksi, että minä ainakin heittelin kirouksiani minne sattui.

Kiroukseni eivät ensin tuntuneet taas osuvan okein mihinkään. Ensin räjäytin läheisen liikkeen ikkunan säpäleiksi mikä sai ihmiset taas hajaantumaan ja seuraavaksi tönäisin roskiksen päin noitaa joka oli pakenemassa jo paikalta. Samalla kun piti vielä suojautua alkoi koko homma jo olla aika naurettavaa minun osaltani.
Tähtäsin kuitenkin seuraavaksi loitsuni tarkoituksella siihen roskikseen jolloin se lennähti nyt kohti auroria. Kohotin sauvani kuitenkin heti perään uudelleen ja loitsin harhaloitsun jonka vaikutuksesta aurori luulisi paikalle ilmestyneen muita kuolonsyöjiä. Sen turvin pääsisin pakenemaan hyvin paikalta mikäli osuisin kohteeseeni.. kuviitteliset kuolonsyöjät pitäisivät Gabrielin varmasti kiireisenä sen hetken.

"No mikä sua estää?" kysyin käsiäni sivulle levittäen, kuin asettaen itseni tarjottimelle Lestrangen selitettyä kuinka mielellään repisi minutkin kappaleiksi.
"Mitä nyt? Pelkäätkö että mulla on tuolla jossain joku perhe joka jää kaipaamaan mua?" kysyin naurahtaen, "et taidakkaan olla niin kovaa kuolonsyöjää kuin mitä esität." Minun olisi saatava selville se kirous! Ihan vain koska sitten voisin kunnolla maksaa potut pottuina. Laylaan oli osunut yksi kirous ja se oli tappa naisen, mutta tuo jäi henkiin. Minä voisin yhtähyvin käyttää sitä kirousta Lestrangeen, passittaa tuon Azkabaniin ja sitten tuo vain.. kuolisi Azkabanin hiljaisuudessa eikä kukaan yhdistäisi moista minuun. Harkitsinko paraikaa rikosta? Tavallaan ja tavallaan en, mutta niin tai näin; tuo mies enemmän kuin ansaitsi sen.

Sitten se alkoi. Oikea kirousten ja vastakirousten heitteleminen ja niiden väistäminen. Olimme yllättävän tasaveroisia loppupeleissä, mikä ei todellakaan imartele itseäni ottaen huomioon kuinka päissään vastustajani oli. Tai no eihän tuon kiroukset kyllä mihinkään olleet osumassa, toisin kuin omani, mutta tuo väisti ja puolstautui niiltä turhankin hyvin. Kai velhon luontainen itsesuojeluvaisto sitten hoitaa oman osuutensa suojautumispuolella.
Katsojamme katosivat kadulta hyvin nopeaan kirousten saattelemina ja pari taisi kaatuakin kiitos Lestrangen ohimenneiden kedavrojen. Yksi vanha mummo oli pakenemassa kirousten tieltä juuri parahiksi takaani jolloin olin törmätä naiseen ja sen hetken kun vilkaisin vihaisesti mokomaa kyömynenää, Lestrange sai tilaisuutensa. Kuului kova pamaus ja kun käännyin äänen suuntaan, jäin jo roskapöntön alle.
Lennähdin Iskunkiertokujan mukulakivetykseen ja tunsin pääni aukeavan. Vihaisena ja paikat kivistäen potkaisin tynnyrin päältäni ja olin jo nousemassa ylös jotten jäisi maalitauluksi kun samassa ympärilläni alkoi tapahtua!
Olin jo valmis nappaamaan sauvani ja kaikkoontumaan! Joukko kuolonsyöjiä oli ilmestynyt kuin tyhjästä ympärilleni ja nuo lähestyivät minua askel askeleelta! Peruutin maassa hieman kauemmas noista ennen kuin ponkaisin väkisinkin jaloilleni. Nostin sauvani ja yritin kohdistaa sen johonkin vihollisistani.
Menihän siinä hetki, mutta sitten tajusin sen. Mikseivät kuolonsyöjät nostaneet sauvaansa? Koska ne eivät olleet aitoja!
Huitaisin sauvallani ja samassa harhakuvat katosivat.. ja jäljelle jäi vain pakoon pyrkivä kultakutrini.
"Hei enkelipoika!" huusin ja sauvani kärjestä purkautui pyörivä ketjunoro tarkoituksena sitoa uhrinsa jalat. Lestrange ei karkaisi mihinkään jos se minusta oli kiinni! Tämä ei ollut vielä tässä.

Aurori lensi nurin roskiksen takia ja sai pian seurakseen ilmeistään päätelleen muutaman kuvitteellisen kuolonsyöjän. Vaikka tätä olisi ollut hupaisa jäädä seuraamaan käännyin nopeasti ja lähdin kiiruhtamaan pois paikalta. Tätä kaksintaistelua oli käyty jo ihan tarpeeksi pitkään. Minun harmikseni harha ei kuitenkaan kestänyt niin pitkään kuin olisin toivonut ja kuullessani huudon käännyin vilkaisemaan taakseni. Liian myöhään kuitenkin, koska samalla hetkellä rämähdin kivetykselle jonkin ketjun kampittaessa minut.
" Enkelipoika..", mutisin ja osoitin sauvallani jalkani sitonutta ketjua, mutta sei irronnutkaan heti ensinmäisestä loitsustani. Toisella yrityksellä onnistuin kuitenkin saamaan jalkani irti ketjusta ja kompuroin nopeasti ylös. Tilaisuuteni paeta kuitenkin oli jo mennyt.

Olin kuitenkin onnistunut juoksemaan jo kauemmas aurorista joten tähtäsin auroriin taas uuden kirouksen juosten minä en tuolta aurorilta pääsisi karkuun varmasti koskaan joten ainoa keino paeta paikalta olisi kaikkoontua. Vaikka saattaisinkin siinä samalla menettää jotakin.
"Ehkä mä ensi kerralla näytän sulle sen kirouksen joka repii ihmisiä kappaleiksi", huikkasin virnistäen tuolle aurorille ennen kuin keskityin kovasti miettimään vain paikkaa jonne halusin ilmiintyä, toivoen todella selviäväni ehjänä ja kaikkoonnuin.

[En voi päästää sua viel pakoo! T__T Ei olla mukiloitu toisiamme tarpeeks!]

Ketjuni osuivat kohteeseensa ja ampaisin juosten kuolonsyöjää kohti. Vasenta nilkkaani hieman vihloi askeleelta, se oli tainnut nyrjähtää tuossa äskeisessä roskisepisodissa muttei se muuta tehnyt kuin hidasti hieman vauhtiani.
Lestrange uhosi jotain kuinka seuraavalla kerralla repisi minut kappaleiksi ja naurahdin puolittain ärtymyksestä.
Otin ehkä elämää suuremman riskin tarttuessani kännistä kuolonsyöjää hihasta juuri ennen kuin tuo kaikkoontui, mutta niin tein ja samassa katosimme kadulta jättäen jälkeemme vain pari ruumista, joukon hätääntyneitä asukkaita ja räjäytetyn kadun palasen.

Typerintä tässä koko hommassa taisi olla se, etten tiennyt yhtään mihin Lestrange oli aikeissa ilmiintyä. Tuohan voisi viedä minut mennessään vaikka suoraan pimeyden lordin eteen ja siinä tapauksessa olisin kuollut ennen kuin ehtisin maahan osua. En kuitenkaan nyt pystynyt muuta kuin odottamaan että saapuisimme sinne jonnekin. Niin tai näin, taistelu jatkuisi.
Ainakin sen hetken että joku kedavroisi minut hengiltä.

[ääääääää! julmaa >__>]

Koska oletin kaikkoontuvani yksin olin päättänyt valita paikan josta varmasti saisin apua. Enää minua ei vaivannut pelkästään murtunut nenä vaan nyt myös ranne ja muutama pienempi vaiva. Tiesin Letician auttavan vaikka joutuisin varmasti selittämään tuolle ainakin osan asioista. Tähän asti olin pitänyt sitä viimeisenä vaihtoehtona, mutta.. nyt taisi olla aika käyttää se viimeinen vaihtoehto.
En kuitenkaan ehtinyt oikein minnekkään kun tunsin jonkun tarrautuvan kiinni hihastani. Ja kukas muukaan matkaani oli mukaan tunkenut kuin se samainen aurori! Koitin ravistella miehen irti minusta ja samaan aikaan ajatukseni katkesivat. En enää voinut ilmiintyä Letician pihaan! En aurorin kanssa!

Mätkähdin kostealle nurmikolle ja ensinmäisenä päästin vain tuskaisen huudahduksen laskeuduttania hyvin tuskallisesti käteni päälle. Emme voineet olla kaukana siitä paikasta minne olin ollut aikeissa ilmiintyä, mutta aurori tuskin tajuaisi nyt minne olin ollut matkalla. Kai tuon ensinmäinen ajatus olisi, että tuo oli häirinnyt matkaa ja me vain olimme pudonneet johonkin.
" Oletko sä ihan sekasin!", huudahdin ja purin huultani, etten olisi kironnut sen kivun takia. Luulin jo, että tuosta idiootista olisi päästy eroon! Vilkaisin nopeasti ympärilleni ja tajusin meidän päätyneen siihen puistoon ministeriön lähellä. Emme siis olleet myöskään kaukana paikasta jonne olin ollut matkalla.
" Avada kedavra!", osoitin miestä sauvalla vaikka vasta nousin ylös maasta ja kiroukseni osui lähimpään puuhun. Puuhan siinä kärsi enemmän kuin aurori ja tähtäsin mieheen uudelleen tälläkertaa sillä haavakirouksella. Vaikka mielelläni olisin tuon silponut en antaisi miehelle sitä iloa, että tuo saisi minulta kuulla sektumsemprasta. Käyttäisi vielä kirousta minua vastaan!

Maahan iskeytymistä pehmitti kostea nurmikko, joka ei kuitenkaan pehmittänyt laskua niin paljon kuin varmaan kumpikin meistä olisi toivonut. Minä iskeydyin suoraan selälleni ja ilmat pakenivat keuhkoistani, mutta samalla kuulin Lestrangenkin älähtävän kivusta. Minulla ei kuitenkaan ollut varaa jäädä makaamaan vaan pitäisi varmistaa olinko nyt jossain.. keskellä kuolonsyöjien kokousta tai Voldemortin takapihalla. Niinpä ponkaisin henkeäni yhä haukkoen ylös siitä ruohikosta valmiina puolustautumaan, mutta olimme yhä kaksin. Kiitos siitä.
Nojasin polviini kuullessanni Lestrangen huuhdahduksen ja vilkaisin tuota ilmeettömänä yrittäen yhä saada hengen kulkemaan paremmin. Siihenkään minulle ei kuitenkaan suotu aikaa kun kuulin tappokirouksen. En tasan olisi ehtinyt sitä kirousta pakoon, jollei Lestrange kännipäissään ja vielä ylös kompuroiden olisi ystävällisesti tähdännyt puuhun minun sijastani. Tosin sen verran säikähdin että vastakiroukseni osui niinikään ohi. Aloin kyllästyä näihin ainaisiin hutilyönteihin mitä molempien suunnasta tänään sateli ihan liikaakin.

Haavakirous osui kohteeseensa, samaiseen kohtaan vieläpä kuin edellinen osunut eli olkaani. Irvistin kivusta hieman mutten suostunut antamaan kuolonsyöjälle sitä riemua että tuo saisi tietää tosissaan satuttaneensa. Mutta se oli viimeinen pisara.
Vastasin tuleen heittäen tuota ensin parilla polttoherjalla, sitten jälleen haavakirouksilla ja lopulta vielä karkotaseilla. Ja, koska tarkoitushan oli saada tämä mies Azkabaniin, koetin uudemman kerran kahlita tuon. Siinä olisi kuolonsyöjälle hetkeksi tekemistä!

Ehdin irroittamaan katseeni siitä puusta juuri sopivasti kun aurori päätti vastata kirouksiini ja sain väistettyä tuon polttoherjat. Onnistuin kuitenkin siinä samalla kompuroimaan ja seuraavan kirouksen sainkin osakseni jolloin poskeeni ilmestyi vuotava haava. Kiitos tämän loitsun horjahdin juuri sopivasti sivuun seuraavalta kiroukselta ja vältin täpärästi sen taian joka olisi taas kahlinnut minut.

Puistoon ei onneksi ainakaan vielä ollut yhtäkään jästiä tai ketään muuta ulkopuolista ilmestynyt. Kuitenkin sellaisessa paikassa taikominen kuin tämä puisto.. toisi varmasti paikalle pian lisää auroreita tai vähintään jonkun unhoituttajan. Eihän sitä sopinut taikoa jästien nähden.
Koska en halunnut joutua tappelemaan muidenkin auroreiden kanssa oli minun pakko päästä eroon tästäkin ennen kuin pääsisin pakenemaan paikalta ja loitsin uuden tappokirouksen. Heti perään kuitenkin kohotin sauvani uudelleen.
" Tainnutu!"

Polttoherjani menivät ohi mutta ainakin haavakirous osui kohdalleen ruhjoen miehen jo valmiiksi kamalaa naamaa hieman lisää! Tyytyväisyyttäni oletin kahleideni osuvan kohdalleen muttei kuitenkaan vaan Lestrange ehti väistää ne!

En ollut ehtinyt edes ajatella kuinka paljon mekkalaa tämä meidän puistoon ilmestymisemme saisikaan aikaan! Minun aurorina olisi pitänyt ottaa huomioon tämä taikomisen määrä ja jos tässä nyt kävisi huonosti, olisi melko turha yrittää väittää vastaan! Tosin ehkä selviäisin sillä että vastassani oli Lestrange eikä sen sakin tyyppejä vastaan taisteltu sauvatta, oltiin sitten kuinka jäsiten Lontoossa tahansa!
Miten muutenkaan tälläisessä tilanteessa olisi voinut taistella? Nyrkein vai? Hah! Huono vitsi. Ensinäkin vastassani oli Lestrange ja toisekseen.. tuo mies oli minua ainakin päätä pidempi joten en tasan olisi niin tyhmä että lähtisin nyrkkien kanssa tuota vastaan!

Itse sain taas vastaiskuksi kedavraa, jonka ehdin väistää kaikeksi onnekseni. Sen siitä sai kun leikki hengellään!
Kedavran ehkä väistin.. Mutten sitä seuraavaa kirousta. Se iski minuun täydellisesti ja pelini oli pelattu; lensin tajuttomana maahan ja jäin siihen lojumaan tiedottomana. Voi kylläpä tämä vituttaisi sitten kun tästä heräisin! Jos heräisin, Lestrangehan oli edelleen paikalla vaikken minä sitä juuri nyt voinutkaan murehtia.

Olisin melkein voinut huudahtaa riemusta kun näin aurorin kellahtavan tajuttomana nurmikolle! En kuitenkaan muuta kuin hymyillyt itsekseni tajutessani päihittäneeni tuon Gabrielin ja astelin hieman lähemmäs.
" Nyt voisi olla hyvä aika sille .. silpovalle kiroukselle. Vai mitä mieltä olet Gabrielle?", kysyin ja tönäisin miestä hieman kenkäni kärjellä ennen kuin kohotin sauvani. Eihän se yhtä hauskaa olisi nyt kun uhri ei ollut vaikeroimassa tuskata, mutta parempi näin.. ainakin mies voisi vuotaa rauhassa kuiviin. Ehdin kuitenkin vain kohottamaan sauvani kun kuulin jo puistosta poksahduksia sen merkiksi, että paikalle oli joku ilmiintynyt. Vilkaisin vielä kerran tuota tajutonta auroria ja hymähtäen kaikkoonnuin puistosta. Ehkä minä entisin vielä törmäämään tuohon mieheen uudestaan ja tämä kamppailu voitaisiin ratkaista kunnolla.