Pojan paluu ihmemaahan

21.12.1991

Morgana seisoi laiturilla yhdeksän kolme neljästä. Hän odotti poikaansa Joshia väkijoukon keskellä. Paikalla oli useita muitakin vanhempia ja sukulaisia, innokkaina ottamaan lapsensa kotiin tylypahkasta. Punainen veturi ilmestyikin tismalleen oikeaan aikaan näkyviin ja pysähtyi laiturin eteen. Nuoria alkoi pomppimaan heti vaunuista ja etsimään vanhempiaan.

Noita seisoi erään pylvään vierellä. Hänen vieressään porisi eräs puhdasverinen noita, josta Morgana ei erityisemmin pitänyt. Nainen oli naimisissa serkkunsa kanssa ja tyhmä kuin peikko. Liäsksi tuo oli rumakin, joten Morgana vaiensi naisen pitkällä katseella ja tuo lähti etsimään lastaan. Niimpä hän liittyi Malfoyden seuraan, joiden poika oli ollut ensimäistä vuotaan tylypahkassa. Tuo oli kertonut Harry Potterin tulleen kouluun ja päässeen suoraan jopa huispaukseen mukaan. Pariskunta näki poikansa ja aurasi tiensä tämän luo. Morganakin näki tutun pään oppilaiden virrassa. ”Josh!” Morgana huudahti. Hän tunsi sydämensä sykähtävän ja lämmin hymy levisi noidan kasvoille. Vain hänen perheensä kykeni nostamaan sen kauniisti meikatuille huulille ja silmiin asti. ”Josh”, sanon lähempänä ja en voi uskoa miten poika on taas kasvanut.

”Hei, ihanaa nähdä sinua”, Morgana sanoi ja kosketti poikansa poskea lempeästi päästyään lapsensa luokse. Hän oli pukeutunut vihreään villamekkoon, joka istui tiukasti kapeille vyötärölle asti, leviten sitten aina polviin saakka. Morgana seisoi jopa koroilla, mutta osa nuorukaisista oli jopa häntä pidempiä, tosin Morgana oli pieni nainen. Onneksi viitta piti hänet hyvin lämpimänä ja sormet solahtivat muhvin suojiiin kylmyydeltä, joka vallitsi laiturilla. Hän nyökkäsi pojille ja näiden vanhemille.

Josh ei edes yrittänyt ensinmäisten innokkaiden muakana päästä ulos junasta vaan odotti kavereineen kunnes käytävillä mahtui liikkumaan edes hieman ja lähti vasta sitten nauraen parin muun pojan kanssa poistumaan junasta.
Ulkona ei edes tarvinnut paljoa ympärille katsella kun hän jo kuuli äitinsä ääneen ja moikattuaan vielä hymyillen kaverina ja toivoteltuaan hyvät lomat suunnisti hän äitinsä luokse.
" Hei.. samoin", poika tervehti ja melkein jo varautui siihen, että saisi pian väistellä suukoja ja haleja, mutta niitä ei onneksi tullut. Eihän sitä voinut ottaa vastaan mitään äidin suukkoja kun kaverit olivat paikalla katselemassa vielä.
Josh kietoi mustakeltaisen kaulahuivinsa hieman paremmin kaulaansa samalla kun vilkuili hieman ympärilleen. Äiti oli ilmeisesti tullut yksin ja kai se oli parempikin niin.
" Täällä ei varmaan ole tapahtunut mitään ihmeellistä ?", hän uteli samalla kun lähti poistumaan asemalta ja heilautti vielä kättään kaverilleen joka katosi omien hieman hölmistyneiden vanhempiensa kanssa väen sekaan. Oli aina hauskaa seurata jästejä kaikkien velhojen ja noitien keskellä.. kaikki oli noille varmasti hyvin omituista vaikka kuin pitkään.

Morgana sujahti poikansa käsikynkkään, jottei joutuisi eroon tuosta ja se ei tuntunut hävettävän jälkikasvua yhtä paljoin kuin kädestä pitäminen. Lisäksi noita sai kätensä muhvin sisälle, jossa oli hänen rahapussinsa, sauvansa ja tietenkin puuteri.
"Ei täällä ole mitään oikeastaan tapahtunut. Kirjeissähän aina kertaan kaikkien kuulumiset. Miten tylypahkassa on sujunut? Potter aloitti kulemma siellä. Puhuin Molfoyden kanssa", Morgana totesi kävellessään kaiteen läpi kings crossille. Hän nyökkäili nähdessään tuttuja ja käveli vain itseään ylväästi kantaen, vaikka hänen poikansa oli puuskupuhin väreissä.

Kuultuaan mihin tupaan Josh oli joutunut, Morgana oli järkyttynyt. Hän kuitenkin sopeutui todeten, että tupa ei kertonut velhosta kaikkea. Hän oli pitänyt poikansa onnea tärkeämpänä ja lukenut riemuiten kirjeitä, joissa tuo oli kertonut viihtyvänsä koulussa.
"Ajattelin, että menisimme ostamaan joululahjasi. Lupasinhan sinulle sen. Onko sinulla jo mielessä jotain? Voisit myös auttaa isäsi lahjan suhteen jos haluat ja oletko hankkinut jo muiden lahjoja ja ystäviesi? Heille saisi pistettyä vielä pöllöt", Morgana jutteli ja käveli kadulle suunnaten kohti viistokujaa. Hän oli hoitanut joululahjojen ostoa jo pidemän aikaa. Lapset saivat pari lahjaa jokainen vanhemiltaan ja lisäksi muilta sukulaisilta. Isovanhemmat varsinkin lellivät tyttärensä lapsiaan.

Josh nyökkäsi hieman uteluihin Harry Potterista ja kääntyi etsimään niitä sitä Malfoyn perhettä katseellaan, mutta ei noita missään sillä hetkellä ainakaan näkynyt.
" Vaikuttaa ihan tavalliselta pojalta", hän sanoi katsomatta äitiinsä. Eipä Josh sen kummemmin ollut Harry Potterin seuraan tunkenut, mutta ei koulussa toisaalta voinut välttyä kuulemastakaan tuosta. Aina joku oli nähnyt Potterin jossain tekemässä jotain ja asiasta puhuttiin sitten aamiaisella. Hänelle Harry oli ekaluokkalainen muiden joukossa.
Ostoksille meneminen kuulosti hyvältä, vaikka hän olikin kavereilleen hommannut jo lahjat Tylyahon reissuille.
" Kavereille on jo, mutta muuten ei..", hän vastasi siinä samalla kun kulki pois päin asemalta ja meinasi jo ehdottaa jos isälle vaikka hankittaisiin jotakin Iskunkiertokujan hämärimmästä liikkeestä, mutta se ei olisi ollut kovin sopivaa joten poika piti hyvin vaivoin suunsa kiinni asiasta.
" Mitä se isä edes tarvitsee", hän sen sijaan totesi ja kouraisi siinä matkalla lunta käsiinsä jotta saattoi väännellä siitä palloa.
"Ehkä jokin kirja", Josh lopulta ehdotti. Kirja ainakin olisi turvallinen vaihtoehto jos muuta keksisi.. isä voisi joko lukea sen tai sitten esittää lukevansa ja piilottaa vain kaikkien muiden kirjojen sekaan hyllyyn.

Viistokujalle päästiin nopeasti Vuotavan noidankattilan kautta.
Omasta lahjastaan Josh ei osannut sanoa mitään vielä sielläkään. Ei hän ollut asiaa sen kummemmin edes ehtinyt miettimään.
" En mä tiedä. Kunhan ei villasukkia..", hän sanoi ja heitti lumipallonsa erään kahvilan kylttiin jolloin siinä olleet lumet putosivat alas kivetykselle.

”Niin, niin hän onkin”, Morgana totesi Potterista. Hän ei ollut vihainen tuoll mestarin katoamisesta. Ennemin tai myöhemmin pimeyden Lordi olisi varmaankin kaatunut. Ehkä tuo oli vain tappanut liikaa ja Harry oli viimeinen. Kukaan ei tiennyt. Onneksi Morgana ei myös lukenut poikansa ajatuksia, sillä tuo olisi jäänyt täysin ilman lahjoja.
”Ei hän oikeastaan tarvitse mitään, mutta lahjalla voi aina näyttää välittävänsä. Kyllähän hän teitä rakastaa. Ehkä jokin kirja olisi todellakin mukava. Ei mitään tietokirjaa, jokin mitä hän voisi lukeasitten jouluna”, Morgaan sanoi. Hän oli ostanut aviomiehelleen uuden kaavun sekä erään harvinaisemman sormuksen.

Lumipallo lensi kylttiä päin ja varisutti lumet maahan. ”Ei, minusta tuntuu, että saat sellaiset jo serkultani. Hänen naurettava neulomisbuuminsa jatkuu yhä. Ne ovat tavattoman rumia”, Morgaan totesi ja taputti poikansa käsivartta lempeästi: ”emmeköhän me jotain mukavaa keksi”. Hän katseli vähän väliä poikansa kasvoja ja ei voinut olla ajattelematta, miten paljon tuo oli muuttunut. Poika oli etääntynyt perheestään ja Morgana ikävöi poikaa, joka juoksi halaamaan häntä. Hän ei koskaan ollut sanonut sitä ääneen, eikä sanoisikaan. Jos hän olisi saanut päättää, Josh olisi jäänyt ikuisesti lapseksi.

Ehkä sille isälle sitten pitäisi keksiä jotakin vaikka Josh oli aivan varma, että ennen Tylypahkaan lähtöä ehtisi tulla kyllä joku riita jostakin. Isän tuntui ainakin olevan hyvin vaikea ymmärtää hänen mielipiteitään ja tuon mielestä kaikki oli vain jotakin.. teinin kapinaa.
"Kirjapa se sitten kai on. Varmasti löytyy joku .. tarpeeksi synkkä tarina mikä isääkin kiinnostaa", Josh sanoi ja kouraisi jo uutta luunta käsiinsä heitettyään edellisen pallon menemään eikä siksi huomannut sitä miten äiti häntä katseli.
Kaikki oli tosiaan muuttunut tässä lyhyen ajan sisällä paljonkin kun Josh oli yhä vain enemmän ilmaissut omia mielipiteitään siitä mitä ajatteli kuolonsyöjistä ja muista siihen liittyvästä. Hän ei ollut yhtään kiinnostunut moisesta ja kieltäytynyt jopa kuuntelemasta niin kauan kuin isä ei halunnut kuunnella kun hän luennoisi tuolle jästisyntyisistä.

" Koiranpentu olisi kiva", Josh ehdotti pian ja vilkaisi pienesti virnistäen äitiinsä. Hän oli varmasti joka vuosi ehdottanut samaa eikä vain koskaan saanut sitä. Ihan jo sen takia, että koiraa voinut viedä Tylypahkaan.
Josh pyöritteli sitä palloa käsissään ja koitti kovasti miettiä mitä muuta oikeasti halusi, mutta mitään ei vain tullut mieleen. Ehkä hänkin tyytyisi vain johonkin kirjaan.
Säilä & Imupaperi oli siis paras paikka aloittaa jos kirjoja etsittiin ja siihen suuntaan he siis astelivatkin. Matkalla Josh ehti hankkiutua vielä eroon siitä lumipalloostaan ennen kuin asteli sisälle kirjakauppaan.

Morgana katsoi poikaansa ja huokaisi raskaasti. Häntä suretti, miten hän näki tuon eriytyvän ja ajautuvan pois perheensä luota. ”Sinä saat valita”, nainen totesi ja olisi halunnut kaapata pojan syliinsä. Hän ei ollut ehkä maailman paras äiti, mutta hän aina yritti. Hän ei ikinä ollut kääntänyt selkäänsä lapselleen. Kyllä, hän oli ollut pettynyt ja suuttunutkin, muttei ollut kertonut sitä. Hän oli katsonut, että ne eivät olleet olennaisia asioita.

Vanha tuttu lahja koiranpennusta tuli jälleen esille. ”Käykö pehmoleluna?” Morgana kysyi hymyillen. Hänellä oli yllätys kotona pojalle. Uusi koira oli saapunut perheeseen. Se tosin oli Morganalle seuraksi. Hän tiesi seuraavan lähtevän ensivuonna tylypahkaa ja nuorin menisi pian perässä. Vuodet lyhenivät aina vain.

Astuessaan säilä & imupaperiin Morgana päästi lapsestaan irti vastentahtoisesti. Hän katseli ympärilleen ja suuntasi sitten kertomakirjallisuuden luokse. Hänen pitäisi ostaa myös kirjepaperia sekä punaista mustetta. ”Tiesitkö, että isäsi tapasi lukea minulle joskus runojakin”, Morgana kysyi pojaltaan ja hymyili haikeasti. ”Tosin minä jouduin kiristämään häntä siihe, mutta se oli silti mukavaa”, hän myönsi virnistäen ja käänsi katseensa kirjoihin. Hän juoksutti punaiseksi maalattuja kynsiään kirjojen kansilla ja pohti, mistä hänen rakkaansa voisi pitää. Se oli aina yhtä hankalaa.

Josh kääntyi vilkaisemaan äitiään sellaisella, tiedätkö yhtään minkä ikäinen minä olen - ilmeellä tuon puhuessa pehmolelusta, mutta ei sanonut kuitenkaan mitään. Ehkä hän ottaisi asian koirasta puheeksi seuraavan kerran vasta sitten kun valmistuisi. Silloin olisi hankalampi sanoa ei koska hän ei olisi menossa enää Tylypahkaan. Ja tarvitsihan sitä seuraa sitten kun muuttaisi pois.

Kirjakaupassa Josh lähti heti selailemaan hyllyjä josko isälle löytyisi jokin mielenkiintoinen kirja luettavaksi ja kuunteli siinä samalla juttua siitä miten isä oli lueskellettut äidille runoja.
" Ihme että sellaiseen löytyi aikaa", oli pojan ainoa kommentti samalla kun tuo nappasi melko paksun kirjan hyllystä ja ryhtyi silmäilemään sen takakantta.
Kirja ei vaikuttanut kovin mielenkiintoiselta joten poika työnsi sen vain takaisin ja jatkoi uuden mielenkiintoiselta vaikuttavan kirjan etsimistä.
" Ehkä sille voisi ostaa nytkin kirjan runoista.. niin kuin vihjeenä?", Josh ehdotti ja hänen oli kyllä hyvin vaikea kuvitella isää lukemassa äidille runoja. Siinä sopivasta pojan käsiin osuikin jokin runokirja ja tuo alkoi selailemaan sitä.

Omia lapsiaan oli aina niin kivaa kiusata. Siksi Morgana vain hymyili kuin pienelle pojalle Joshin katsoessa häntä kuin idioottia. Onneksi Morgana oli saanut kaikki suhteellisen nuorena, joten hän saattoi nauttia näiden seurasta hyvin kauan.

Joshille tuotti ongelmia uskoa, että tämän isä olisi ikinä sanonut säettäkään runoa. ”Parempi oli löytyä tai mökötin hänelle viikon”, Morgana naurahti ja lueskeli jotain kirjaa jostain rikoksesta ja työnsi sen pois. ”Mhm... No jos hän alkaa lukea niitä minulle asti niin sinä saat sen koiranpennun”, Morgana hymähti ja ei uskonut kuulevansa pätkääkään niistä. Kirja varmaan unohtuisi muiden joukkoon kirjastoon. ”Onko sinulla muuten vielä tyttöä?” Morgana kysyi virnistäen ja ojensi pojalleen kirjan, joka oli jokin matkakertomus. Se saattaisi kiinnostaa isää.

”Mitä haluaisit antaa sisaruksillesi? Talo on muuten tänään vain meidän. Annoin heidät hoitoon kun ajattelin, että voisit nauttia hetken hiljaisuudesta”, Morgana sanoi ja katseli runokirjoja valkaten niistä yhden itselleen. Hän voisi lukea sitä kylvyssä. ”Voisimme hakea sitä jästi ruokaa josta sinä pidät. Mitä se oli... pitsaa?” Morgana ehdotti.

Runokirja lähti mukaan heti kun äiti mainitsi sen koiran. Josh kyllä keksisi jonkin keinon millä saisi isänsä lukemaan äidille runoja. Ei se niin vaikeaa voinut olla. Äitikin oli näyttänyt löytäneen jotakin luettavaa lahjaksi ja ostokset melkein taisivat ollakkin sitten siinä. Eiköhän isä niillä pärjäisi.
Josh oli jo astelemassa kirjojen kanssa tiskille kun äiti äkkiä kysyi tytöistä ja Josh kääntyi vilkaisemaan tuohon olkansa ylitse.
" Ei.. ei ole..", poika vain tyytyi mutisemaan ja otti vastaan kirjan jota hänelle ojennettiin. Miten äiti onnistuikin aina jossain välissä kyselemään tytöistä.
Kirjat saatiin maksettua ja Josh kohauttia olkiaan hieman kun puheeksi tuli sisarusten lahjat. Mistähän nuo mahtoivat olla nykyään kiinnostuneita?

" Nauttia hiljaisuudesta?", Josh naurahti hieman ja asteli kirjojen kanssa ulos liikkeestä. Olikohan äiti mahtanut jo unohtaa kuka sen kaiken melun talossa mahtoikaan lopulta aiheuttaa.
" Mistä lähtien sinä olet ollut kiinnostunut jästiruuasta?", poika kysyi hymyillen äidin ehdottaessa pitsan hakemista. Äiti kun kokkasi mielellään heidän ruokansa ja heillä tuskin muuta näkikään kuin kotiruokaa. Eikä siinä mitään.. ne olivat hyviä, mutta niin oli kyllä pitsakin!
" Haluatko kuitenkin vain selvittää miten ne tekee sen jotta voit kopioida reseptit..", hän totesi, mutta sanoi sitten pitsan kelpaavan kyllä hyvin!

Morgana nappasi vielä musteet ja kirjepaperinsa ennen kuin maksoi kaikki ostokset muhvistaan vetämällä rahapussukalla. Hän antoi poikansa kantaa paketit, sillä lihaksiahan se vain kehitti. ”He voisivat pitää jostain... huispaukseen liittyvästä tai ehkäpä jokin jännä vekotin. Muistipallo tai vastaava”, hän ehdotteli sisarusten lahjoja.

Morgana nyökkäsi, kun Josh kyseli hiljaisuudesta nauttimisesta. ”Siitä juuri”, hän vahvisti hymyillen. Hän kuitenkin irvisti jästiruuasta kiinnostumiselle. ”Älä liiottele. En minä siitä kiinnostunut ole, mutta kun kerran sitä niin halusit niin nyt olisi hyvä tilaisuus”, äiti totesikin katua eteenpäin kävellessää. ”Voisi siitä maistamisesta olla siinäkin apua”, Morgana myönsi ja lupasi sitten, että he menisivät Joshin valitsemaan paikkaan. Ei Morgana olisi tiennyt mistä etsiä.

”Mitäs muuta... Minä hankin isovanhemillesi jo koko perheen nimissä menevän paketin, molemmille”, Morgana totesi katsellen liikkeitä. Hän näki vain paljon krääsää osassa. Onneksi hän ei jättänyt ostoksia viime tinkaan. ”Jos haluat voit laittaa nimesi jo minun ostamiini”, Morgana sanoi, vaikka ilme kertoi ettei se olisi suotavaa.

Josh kyllä veisi äitinsä niin hyvään pitseriaan ettei olisi varmaa, että tuo valehtelisi jos sanoisi ruuan olleen hirveää.
" Se on oikeasti hyvää vaikka ei tietenkään ole mitään verrattuna niihin ruokiin mitä kotona saa" , poika sanoi kävellessään ja katseli myös liikkeiden ikkunoita jos vaikka sattuisi pongaamaan jotakin sisaruksilleen.

" Ehkä mä löydän niille jotakin..", poika vastasi äidin ilmeen nähtyään vaikka hän ei todellakaan tiennyt mitä hankkia isovanhemmille. Mitä nuo millään enää tekivät! Ehkä hän voisi ettiä kotoa jotakin vanhoja tavaroita, paketoida ja lähettää noille. Tuskin kukaan huomaisi mitään ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
" Mulla tavallaan onkin niille jo jotain", hän sanoi todettuaan tämän suunnitelman olevan oikein toimiva.
" Mun ei siis ainakaan tarvitse ostella tämän enempää", Josh sanoi ja vilkaisi kirjoja sylissään. Äidin lahjan hän oli jo hankkinut hyvissä ajoin joten siitäkään ei tarvinnut enää huolehtia.

Josh oli sitten suloinen niin halutessaan ja tämän äiti kihersi tyytyväisyyttä pojan sanojen takia. ”Voi kiitos kultaseni”, hän totesi ja ovelasti suukotti pojan poskea pyyhkien sitten huulipunan pois. Kukaan ei ollut nähnyt, joten toisen ei tarvinnut hävetä.

Viisaasti Poika kieltäytyi äitinsä tarjouksesta. ”Sepä mukavaa kuulla”, Morgana sanoi hämmästyneenä. Mitäköhän pojalla oli mielessään? No se nähtäisi pian. ”No... sitten me suuntaamme sinne pitseriaan. Me kyllä otamme ne mukaan”, nainen totesi ja antoi sitten Joshin viedä. Hän todellakin teki lähes mitä vain lastensa vuoksi ja kenenkään muun takia häntä ei olisi saatukaan niihin paikkoihin hakemaan ruokaa. Hän kuitenkin söisi vain kotona eikä jästien keskellä. Jos joku näkisi hänet, siitä puheesta ei tulisi loppua!

Vaikka Morgana vältteli jästikauppoja, hän kävi niissä etsimässä vaatteita, mutta vain ompelijattarilla. Velhot tekivät hänen makuunsa yleensä liian... vanhoja. Hän piti jästien vanhan ajan muodista ja se sopi hänelle. Muuten hän vältteliki näitä.

Josh vilkuilikin heti ympärilleen suukon saatuaan ja mikä onni kukaan tuttu ei ainakaan ollut paikalla näkemässä. Olisi varmaan ollut jo liikaa pyydetty, että äiti olisi jäänyt kaikkien niiden jästien sekaan syömään joten ei tullut yllätyksenä, että ruoka otettaisiin vain mukaan ja mentäisiin kotiin syömään.

Pitseriaan oli lyhyt matka ja nälkä sai Joshin kiiruhtamaan vielä entisestään. Paikka ei ollut mikään hiljaisimmista ja kun he sisälle pääsivät joutuivat he hetkeksi siihen jonon jatkoksi ennen kuin pääsivät tilaamaan mitään. Pojan tehtyä oman tilauksensa hän kääntyi äitinsä puoleen odottaen, että tuokin saisi päätettyä mitä haluaisi. Kun tilaukset saatiin tehtyä istui Josh lähimpään pöytään odottelemaan ja katselemaan muiden syömistä. Ruokien kanssa ei onneksi kovin kauaa mennyt ja koska Josh oli varmasti heistä kahdesta se ainoa jolla sattui olemaan taskussaan muutakin kuin kaljuunoita maksoi ruuat ja otti ne sitten tiskiltä mukaansa.
" Tuoksuu ihan mahtavalta", poika totesi melkein naama kiinni laatikoissa ja seurasi äitiään paikkaan josta saattoi kaikkoontua ilman, että jästit huomaisi mitään.

Morgana käveli poikansa kanssa ensin vuotavannoidankattilan läpi ja sitten katuja pitkin jästien ympäröiminä. Noita piti askeleensa tasaisina ja Joshin kanssa samassa tahdissa vaikka nuorukainen puoliksi juoksi kieli vyön alla.

Pitseria ei tehnyt Morganaan minkään sortin vaikutusta. Hän katsoi inhoten lihavia jästejä ja piti katseensa tiukasti menussa. Hän lopulta valitsi edes suhteellisen hyvältä kuulostavan pitsan ja istuutui sitten Joshin kanssa. Noita piti ilmeensä kurissa, mutta oli helppoa arvata, ettei hän arvostanut kaikkea näkemäänsä. Hän pitikin kättään taikasauvansa ympärillä ja ei katsonutkaan jästejäpäin, kun nämä saattoivat vilkaista häntä.

Ruoka tuotiin laatikoissa, joita Morgana katsoi epäillen, mutta kiitti kohteliaasti ja johdatti poikansa sitten syrjäiselle kujalle tarttuen tätä lujasti käsivarresta ja kaikkoontui. Oma kartano kullan kallis, Morgana ajatteli kun he ilmestyivät kotiporteille. Hän heilautti sauvakättään, jolloin portit heilahtivat auki ja asteli suoraan taloon. Tonttu tuli heitä heti vastaan. ”Josh Isäntä, tervetuloa kotiin”, se piipitti ja ojensi kätensä valmiina ottamaan vastaan tavarat. ”Syödään keittiössä”, Morgana sanoi ripustaessaan takkinsa naulaan. Hän otti laatikot pois pojan käsistä ja marssi keittiöön loihtien esiin suurimmat lautaset ja avasi laatikot sitten jännittäen hieman mitä näkisi. ”Kumpi näistä on minunt?” hän kysyi ja katseli pyöreää lättystä.

Tuttu kartano ilmestyi pian näkyviin ja kaikki pihasta lähtien oli yhtä huoliteltua ja nättiä kuten aina ennenkin. Poika kiiruhti laatikoiden kanssa äitinsä perästä pihalle ja sisälle kartanoon jossa kotitonttu tulikin oitis jakelemaan kohteliasuuksia ja valmiina auttamaan kantamuksissa.
" Voin kantaa nämä its-", Josh sanoi tontulle, mutta samalla hänen äitinsä jo oli laatikot napannut ja ilmoittanut, että syötäisiin keittiössä. Saatuaan itsekkin riisuttua takkinsa ja muut suuntasi poika keittiöön.
" Sinun on tuo missä ei ole ananaksia", Josh sanoi osoittaen samalla haarukallaan toista pitsoista ja istui sitten alas. Hän kiskaisi toisen laatikoista lähemmäs itseään ja paljasti pian mitä parhaimman näköisen pitsan. Kyllä ne jästit todella tiesivät mitä kannatti syödä!
Pian oli pitsaa lautasella vaikka Josh ei voinutkaan käsittää miksi tässä lautasta tarvittiin kun olisi voinut suoraan syödä laatikostakin!

Lautanen kuitenkin unohtui sen ensinmäisen palan jälkeen. Josh leikkasi vain oman pitsansa siivuiksi ja nappasi yhden niistä käsiinsä. Näin se pitsa kuului syödä.. eikä haarukan ja veitsen kanssa.

Morgana katsoi silmä kovana pitsoja ja siirsi oman lautaselleen ja laiskuudenvuoksi loitsuin viipaloi sen siististi ja alkoi sitten syödä haarukoin ja veitsin. Se oli kieltämättä ihan hyvää. Hän vilkaisi Joshia ja näki tuon syövän käsin. Morgana vilkaisi ympärilleen, kohautti olkiaan ja laski haarukan ja veitsen. Jostain syystä ensimäinen pala käsin syötynä oli todella hyvää. Morgana popsi omansa puoleen väliin saakka ja jätti loput iltapalakseen. Hän nousi ja leijutti ruuan kylmähuoneeseen. Pestyään kädet hän tarkisti, että Josh oli vielä kiireinen. ”Tulen kohta”, hän sanoi ja lähti keittiöstä.

Päämakuuhuoneesta kuului pientä vinkunaa kun Morgana avasi oven. Siellä oli pieni ruskea pitkäkarvainen mäyräkoira, joka oli riemusta soikea nähdessään Morganan. Se oli uusin jäsen perheeseen. Noita nosti koiran syliinsä ja antoi sen suukotella itseään. Se oli niin pieni ja kevyt, että ihan sydämeen otti. Hän otti kengät pois jalastaan ja hiipi keittiön lähelle ja laski sitten hauvan maahan. Se kipitti häntä heiluen keittiöön ja jähmettyi tuijottamaan Joshia. Morgana virnuili oven suusta. ”Sitä ei saa ottaa tylypahkaan, mutta se tuleekin pitämään minulle seuraa”, hän sanoi Joshille hymyillen.

Huomatessaan siinä oman syömisensä ohella, että äitikin oli ottanut pitsan käsiinsä ja siirtänyt haarukan ja veitsen syrjään ei poika olisi enempää voinut olla äidistään ylpeä. Tuohan söi pitsaa juuri niin kuin kuuluikin! Josh olisi voinut vaikka tyhjentää sen koko laatikon ja äidin noustessa hän ottikin viimeisen palan ja sulki laatikon säästääkseen itsekkin loput illaksi.
" Juuh", Josh kommentoi vain nopeasti ja jäi tuhoamaan sitä käsissään olevaa palasta siksi aikaa kun tuon äiti oli muualla. Pitsan syöminen kuitenkin keskeytyi siihen kun jostakin ilmestyi koira keittiöön. Hetken Josh vain tapitti tuota pentua se pitsan pala suussaan, mutta ei mennyt kauaa kun hän jo oli siellä lattialla rapsuttelemassa koiraa joka sekin näytti oitis innostuvan.

" Olisit voinut kertoa!", poika huudahti ja joutui kovasti suojelemaan ruuan jämiään siinä koiraa rapsutellessaan, koska se yritti saada itselleenkin jotain.
Onneksi lomaa olisi vielä jäljellä rutkasti! Ja seuraavakin loma olisi melko pian.. ja sitten olisi jo kesä. Miten hän malttaisi Tylypahkaan enää palata ja keskittyä opiskeluun kun kotona odotti tällainen kaveri.
" Mikä sen nimi on?", Josh uteli ja luovutti lopulta sen pitsan lopun koiralle.

Morgana vain virnuili pojalleen ja totesi: ”En, en olisi muuten saanut tuota ilmettä”. Hän oli kaivanut kamerankin ja nappasi kuvan pojastaan kontillaan koiran kanssa lattialla. Nainen istuutui tuolille ja risti nilkkansa sirosti ja katseli kaksikon piehtarointia. ”Sillä ei ole vielä nimeä. Ajattelin, että sinä haluaisit nimetä sen. Se on sitten tyttö”, Morgana sanoi vaikka asia taisi tulla selväksi rusetinkin kanssa.

Mäyräkoira nappasi Pitsan loput ja kipitti ne suussaan tyytyväisenä Morganan jalkoihin ja nassutti niitä siinä. Se näytti hyvin onnelliselta. ”Niin, sinusta tulee minun vauvani kun kaikki lähtevät jo”, hän sanoi koiralle kun se häntä tapitti. Noita kumartui rapsuttamaan sen korvaakin ja suoristautui sitten istumaan. ”Hyvää joulua Josh”, hän vain sanoi ja napautti poskeaan merkitsevästi. Isossa kartanossa olisi ollut helppoa piilotta pieni koira, mutta ei Morgana olisi malttanut.

Josh irvisti hieman kun tajusi, että äiti oli hakenut oikein kameran voidakseen ikuistaa sen hetken. No ehkä sitä olisi sitten hauska katsella vanhempana vaikka kaikki kuvat vielä tuntuivat vain todella typeriltä.
" Vai ei sulla ole nimeä", Josh hymähti ja rapsutteli koiraa mietteliäänä hetken aikaa ja siinä miettiessä ehti koira jo kipittää emäntänsä jalkoihin.
" Ei mulla nyt tuu mieleen mitään, mutta mä kerron jos keksin jonkin kivan", Josh lupaili ja nousi ylös voidakseen käydä hymyillen suukottamassa äitiään poskelle ja toivottamassa hyvät joulut tuollekkin.

" Taidan käydä paketoimassa niitä joululahjoja", poika ilmoitti ja kumartui vielä paijaamaan koiraa ennen kuin katosi keittiöstä.

// hmrkfmd.. lyhyttä, mut mun puolest voitas lopetella :,DD //