Ahkeruus palkitaan

Randa ja Hermione
11.9.1991 Keskiviikko


Hän oli jo viikossa tajunnut, ettei taikajuomat ja -yrtit, olleet hänen suosikkituntejaan. Aineena ne olisivat menneet, mutta professori Kalkaros toi etäisesti mieleen hänen isänsä. No, läksyt oli kuitenkin tehtävä. Hän päätti mennä kirjastoon kirjoittamaan ainettaan. Aiheena oli Yrteistä juomaa, juomasta muuta. Käveltyään keittiön ohi portaille hän lähti kohti kirjastoa. Onnistuttuaan matkan aikana eksymään pari kertaa, hän pääsi lopulta perille. Katseltuaan ympärilleen hän huomasi kaukana tyhjän nurkan jonne siirtyi kompastellen. Otettuaan muistiinpanovälineet esille hän avasi kirjat oikeista kohtaa ja alkoi raapustamaan tekstiä.

Oli vaikea kirjoittaa, koska sanat oli kirjoitettu eri tavalla kuin ne lausuttiin. Hän tunsi itsensä tyhmäksi ja avuttomaksi. Hän oli vähällä alkaa itkemään.

Hän etsi taskustaan sanakirjan, jonka hänen setänsä oli tehnyt hänelle. Siinä oli sanojen kirjoitustyylit ja lausumistavat ja arabiankielinen vastine niille. Lisäksi siellä oli hänen äidinkielellään kirjoitettu samoja asioita, kuin oppikirjoissa. Hänen täytyi vain kirjoittaa siihen sana, joko omalla kielellään tai englannin lausumistavalla tai kirjoittamistavalla ja siihen ilmestyi kaikki siihen liittyvä tieto. Hänen setänsä kertoi tämän vaatineen monta iltaa, että sai siitä sellaisen että tyttö ymmärtäisi sitä. Hänen isänsä suuttui veljelleen, kun tämä auttoi Randaa, mutta setä sanoi, että tyttö tarvitsee apua, jos hänen isänsä haluaa tytön tuovan kunniaa tälle edes koulussa. Eikä isä siihen sitten enää sanonut mitään.

Ajatus kodista, äidistä ja isoäidistä sai Randan katsomaan ikkunasta pimeää taivasta. Lopulta hän kuitenkin pudisti päätään, karisti kodin mielestään ja ryhtyi kirjoittamaan ainetta taikayrteistä ja -juomista.

[oma hahmoni Hermione, on toinen kirjoittaja, joten tämä valmistunee jo tänään]

Hermione oli saanut läksynsä jo tehtyä, kun hän päätti vielä mennä kirjastoon lueskelemaan kirjoja.
Hän meni Lihavan leidin ohitse ja portaita myöten lähti kohti kirjastoa. Kävellessään hyllyjen välissä hän nuuhkaisi sieraimiinsa vanhojen kirjojen tuoksua. Hän pysähtyi nähdessään ylähyllyllä kirjan "Historialliset noitapaikat". Saatuaan kirjan alas hän etsi vapaata paikkaa. Hän huomasi erään pöydän ääressä hunnutetun tytön ja hänen vastapäätään olevan paikan tyhjänä.

"Voinko istua tähän?" hän kysyi ja istuutui tuolille.
Hän katsoi kiinnostuneena tuota erilaista tyttöä, jonka oli nähnyt aiemminkin. Hänen teki mieli kysyä mistä maasta tämä olisi kotoisin, sillä hänen vaatetuksensa oli niin erilainen. Tyttö näytti kuitenkin olevan syventynyt kirjoittamiseen. Niinpä hän ryhtyi lukemaan ottamaansa kirjaa.

Kirjan maailma veti hänet oitis mukaansa, niin ettei hän vähään aikaan kuullut ja nähnyt ympärillään mitään muuta.

Hän säikähti hieman kuultuaan kysymyksen. Hän nosti katseensa ja näki edessään ruskeahiuksisen tytön. Tytön hiukset olivat auki vallattomina. Hän huokaisi hivenen kateellisena, kunnes hän lopulta sai vastattua: "O-ole hyvä v-vain."

Painettuaan päänsä takaisin muistiinpanoihinsa, hänen oli vaikea keskittyä, hän tunsi tuon toisen katseen ihollaan, hetken hän jo meinasi sanoa jotain, mutta tyttö alkoi onneksi lukea kirjaansa, joten hänkin sai rauhan kirjoittaa ainettaan.
Hän joutui tiuhaan käyttämään sanakirjaansa ja tunsi suurta kiitollisuutta setäänsä kohtaan, koska tämä oli uhrannut monta iltaa siihen, että Randa saisi mahdollisuutensa oppia uusia asioita.

"Akonikum, sillä oli joku helpompikin nimi", Randa pohti ääneen ja jatkoi hiljaa: "Ja mihin kummaan sitä käytetään, tuleeko siitäkin jotain juomaa."

Hän havahtui kirjastaan kuultuaan tuon vastapäisen tytön pohdintoja. Hän ei malttanut olla pätemättä vaan sanoi lopulta: "Se tunnetaan myös Ukonhattuna, jos sitä tarkoitat, lisäksi on tosi myrkyllinen kasvi."
Tyttö näytti pelästyneen Hermionea, niinpä hän sanoi nopeasti: "Anteeksi en halunnut säikyttää. Olen Hermione. Hermione Granger. Mikä sinun nimesi on?"

Saatuaan viestintäkanavan auki Hermione ryhtyi kyselemään tytöstä muutakin, tämän asu kiehtoi häntä ja tietenkin hän tahtoi tietää, oliko tyttökin jästisuvusta niinkuin hän. Hän vilkaisi tytön ainetta ja huomasi siinä paljon vieraskielisiä sanoja. Muistiinpanojen vieressä oli pieni pehmytkantinen kirja, jonka kannessa oli kuva pitkäkarvaisesta kissasta ja pöllöstä jonka jalat oli tavallista pitemmät ja silmät puolen pään kokoiset. Hän kurkottui kirjaa kohti.

Hän katsoi hämmästyneenä tyttöä, joka oli nostanut katseen kirjastaan ja katsoi avoimesti häntä kohti. "Ai ki-kiitos a-vusta", hän änkytti hiljaa.
Tyttö vaikutti ihan kivalta ja hänkin esittäytyi tälle: "Mi-nä olen Ran-da Mohandosh."

Tyttö kertoi avoimesti itsestään ja kyseli hänen alkuperästään ja kulttuuristaan.
"Olen be-beduiini. Kun täytin kuusi vuotta, pukeuduin ensi kertaa abayaan ja huntuun. Mi-miehet e-ivät saa nähdä minua, kos-ka se on vä-väärin", hän vastasi ujosti ja laski katseen maahan. Tyttö kertoi olevansa jästi ja tahtoi tietää oliko Randa kenties noitasuvusta. Johon Randa vastasi kuuluvansa ikivanhaan noitasukuun molempien vanhempien kautta.

Yhtäkkiä hän huomasi tytön kurottavan kättään hänen sanakirjaansa kohti, hän nappasi kirjan äkkä käteensä ja sanoi vihaisesti: "هذا هو بلدي."
Ensi kertaa hän oli saanut jotain uutta ja hyödyllistä, vaikkei isältään, eikä hän sulattanut että joku ventovieras ottaisi sen häneltä pois.

Hän huomasi olevansa röyhkeä, kun tyttö sanoi jotain vihaisesti ja otti kirjan äkkiä itselleen.
"Anteeksi, en tarkoittanut olla ilkeä, olen vain kiinnostunut kirjoista ja sen erikoinen ulkomuoto oli kiinnostava", hän sanoi ja osoitti olevansa aidosti pahoillaan.

Hän ei enää yrittänytkään ottaa kirjaa tytöltä, se selvästi oli tälle hyvin arvokas. Eikä Hermione sitä lainkaan epäillyt, hänkin arvosti suunnattomasti kirjoja. Hän pyysi vielä kerran anteeksi tytöltä röyhkeyttään ja sanoi sovittelevalla äänellä: "Jos tarvitset apua aineesi kirjoittamisessa niin voin auttaa sinua."

Hetken kuluttua Hermione siirsi tuolinsa tytön vierelle ja auttoi tätä yrttien ja taikajuomien muistamisessa ja lisäksi hän kertoi niiden hyötyjä haittoja tälle.

Toinen oli selvästi pahoillaan.
Randa ei kovinkaan usein ollut saanut mitään lahjaa, mutta tuo lahja oli parasta, sen jälkeen, kun hän Dumbledorelta oli saanut lupauksen päästä pois kotoa.

Kun Hermione tarjoutui auttamaan Randaa, hän ensin kuvitteli tämän vain säälistä tarjoavan apua joka sai tietenkin hänet empimään, mutta Hermione siirsi tuolinsa rohkeasti hänen vierelleen ja kertoi innoissaan, yrteistä ja taikajuomista. Tunnin kuluessa Randa olikin jo saanut aineensa tehtyä ja hän kiitti Hermione avusta.

"Tuota, e-ei minua hai-ttaa jos katsot kirjaani. Sa-sain sen se-dältäni", hän sanoi ojentaen kirjan tytölle. Tuntia ennen kuin piti mennä makuusaliin, Randa kävi vielä pöllölässä.

Kun hän avasi oven Zamil lensi alas kirkuen hänen kädelleen.
"Etkö sinä ole saalistamassa, vai tiesitkö että tulen", hän sanoi pöllölleen arabiaksi. Zamil siirtyi tytön olkapäälle ja näykkäisi hellästi tämän korvasta.
Hän otti kynän ja pergamentin palasen ja kirjoitti sedälleen Dul Ai:lle kirjeen.
Kiitos sanakirjasta, siitä on apua minulle. Sano äidille ja isoäidille terveisiä minulta. Kirjoitti Randa

Hän kiinnitti kirjeen narulla Zamilin jalkaan rapsutti tätä nokan juuresta hellästi.
Hän käveli ulos pöllö olallaan ja nosti kätensä ylös. Zamil siirtyi käsivarrelle ja levitti siipensä lentoon ja rääkäisi noustessaan ilmaan. Se lensi kerran Randan ympäri ja nousi korkealle. Randa katsoi pöllönsä perään niin kauan kunnes ei nähnyt tätä ja lähti kohti oleskeluhuonetta.

Hermione oli innoissaan, kun Randa antoi hänen katsoa kirjaansa. Pettymyksekseen hän kuitenkin totesi sen olevan tyhjä, Randa kertoi hänelle sen idean ja Hermione kokeili. Hän hämmästyi kirjan käyttötavasta hieman ja antoi sen takaisin Randalle.
Ehkä hän oli vähän kateellinen kun hänellä ei ollut samanlaista kirjaa, mutta toisaalta Randa kuitenkin tarvitsi kirjaa kielimuurin takia.

Kun Randa lähti kohti pöllölää, Hermione palasi oleskeluhuoneeseen. Lihava leidi ei ensin meinannut päästää häntä huoneeseen, sillä tahtoi kertoa haaveestaan tulla oopperalaulajaksi. Hermione lopulta tiuskaisi: "Päästä minut jo sisään." Lihava leidi pahoitti mielensä ja avasi lopulta oven. Oleskeluhuoneessa ei ollut kuin pari oppilasta pelaamassa velhoshakkia, hän meni viereen katsomaan ja sanoi lopulta: "Barbaarista." Ja poistui tyttöjen makuusaliin.