Odottamaton vieras

10. 4. 1992


Pitkähiuksinen, kävelykepillä kävelevä kuolonsyöjä asteli hitaasti pitkin Malfoyden kartanon käytäviä. Lucius Malfoyn kävelykeppi jokaisella askelella kolahti pienesti vasten hienoa lattiaa kun kartanon omistaja vilkuili seinillä olevia tauluja ja koristeita. Yksi Tylypahkan yhdestästoista kuvernööristä asteli erääseen huoneeseen, tarkennettuna oleskeluhuoneeseen. Siellä oli suuri ja pitkä pöytä ja takassa roihui tuli, isoja kirjahyllyjä meni pitkin seiniä täynnä kirjoja ja huone oli muutenkin koristettu erittäin hienoksi. Pöydän ääressä oli monen monta hienoa tuolia ja tähän huoneeseen Lucius Malfoy asteli kävelykeppinsä kanssa. Hän vilkuili ympäri huoneen seiniä kuin tarkistaakseen sen olevan täydessä hohdossaan. Ulkona oli vesisade ja ukkosta ja ehkä tämän takia Lucius pysyttelikin sisällä. Suuren ikkunan verhot olivat jätetty auki ja kartanon omistaja ottikin hitaita askeleita kohti ikkunaa. Vesipisarat valuivat pitkin ikkunaa ja muutama salama iskeytyi taivaalla. Oli harvinaisen suuri myrsky nyt käynnissä ja Lucius siirtyi suuren ikkunan eteen ja pitkä, vaaleatukkainen Malfoy laittoi kävelykeepinsä eteensä ja painoi kummatkin kätensä sitä vasten. Lucius katsoi pitkin kartanonsa pihaa jota kasteli rankka vesisade. Sitten hän laittoi toisen kätensä oikean kätensä hihan päälle, nostaakseen sen hitaasti ylös. Pimeän piirto kummitteli hänen kädessänsä, se oli edelleen haalea ja sitä ei ollut poltellut missään vaiheessa vuosien aikana. Olihan Pimeyden lordin riveissä palveleva Lucius odotellut jo jonkinaikaa Lordinsa paluuta, vaikkakaan ei ollut paljoa tehnyt tämän löytämiseksi. Ehkä Lucius jopa uskoi tämän olevan kokonaan kaatunut.
Lucius laski hihansa hitaasti takaisin piirron päälle ja vilkaisi taas ikkunasta ulos. Hän näki jonkun kävelevän siellä.


Eräs kartanossa toimiva palvelija ottikin ripeitä askeleita pitkin käytäviä, etsien Luciusta. Hetken etsinnän jälkeen, huone jossa Lucius oli, sen ovi avautui ja kuolonsyöjä ei edes vilkaissut oven suuntaan. Palvelija avasikin suunta välittömästi. ''Ovella on joku, kysymässä sinua.'' Palvelija töksäisi suustaan kun Lucius katseli ikkunasta ulos. Hän tuhahti pienesti, mutta osittain hän mietti että kuka tosiaan tulisi häntä tapaamaan tänne? Eihän ainakaan ollut kutsunut ketään luoksensa, kaipa jollakin vain oli asiaa. ''Toivota vieras tervetulleeksi, ja ohjaa hänet tänne.'' Lucius totesi tuolla viileällä äänellänsä kun otti valkoisen liinan kaavustaan puhdistaakseen kävelykeppinsä kärkeä, joka oli hopeinen käärmeenpää ja koristeltu muutamalla timantilla. Lucius jäi vain katselemaan ikkunasta ulos, ulkona riehuvaa myrskyä eikä edes vaivautunut katsomaan ikkunasta että kuka häntä ovella kaipaa. Kumpa se ei olisi taas joku älykääpiö tulossa ruinaamaan häneltä jotakin, niitä oli viimeaikoina jo muutama käynyt.
Palvelija saapui takaisin ovelle. ''Lucius Malfoy toivottaa teidät tervetulleeksi, tänne päin.'' Palvelija näytti, ja viittasi kädellä tuota tulemaan sisälle. Palvelija lähti kävelemään kohti takkahuonetta, jossa itse kartanon omistaja tällä hetkellä oli. Tietenkin sinne oli jonkinverran matkaa, kartano ei ollut mikään pienikokoinen. Vihdoinkin palvelija saapui vieraan kanssa huoneen ovelle, ja avasi sen tuolle ja viittosi kädellään tuota menemään sisään. Mikäli tuo meni sisälle, palvelija sulki oven...

Nainen ilmestyi Malfoyden kartanon porteille ja asteli sisään määrätietoisin askelin. Hänen oli pitänyt tulla miehensä kanssa, mutta tietenkin tuon töissä oli tapahtunut jotain, joten Morgana oli lähtenyt siihen koiranilmaan yksin. Hän oli kuitenkin taioin loihtinut kaapunsa vedenpitäväksi ja sauvallaan ohjannyt muutenkin pisarat pois ja estänyt korkokenkiensä korkoja uppoamasta likaan.

Kartanon ovella Morgana kolkutti ja odotti kunnes palvelija avasi hänelle oven. ”Minä haluaisin puhua herra Molfoyn kanssa, jos tällä suinkaan on aikaa”, hän totesi palvelijalle ja astui sisään odottamaan vastausta. Hän katseli ympärilleen ja totesi, että hänen miehensä oli puhunut totta: nuo todellakin pröystäilivät heidän tapaansa. Kartanot olivat suunnilleen samaa kokoluokkaa, mutta Morgana piti omansa valoisana ja raikkaana. Tämä muistutti enemmän kunnon vanhanajan aristokraattien kotia.

Palvelija palasi hänen luokseen ja ohjasi noitaa pitkin käytäviä. Morgana käveli itsevarmasti ja tietäen tasan tarkkaan, että hän saattoi katsoa Luciusta suoraan silmiin, eikä hänen tarvitsisi madella. Hän ojensi viittansa palvelijalle ja huoneeseen. Ovi kolahti hänen takanaan kiinni jättäen melkein pitkän mustan mekon helman ovenväliin. ”Pahoitteluni päivänne häiritsemisestä herra Malfoy”, hän sanoi ja käveli miehen vierelle ikkunan luokse. ”Olen Morgana Peacock. Tunnette aviomieheni”, nainen sanoi ja ojensi huolella hoidetun kätensä miehelle. Hän tiesi tuon olevan kuolonsyöjä siinä, missä naisen oma aviomies. Hän myös tiesi Luciuksen olevan lähes yhtä verkostoitunut kuin hänkin.

Huoneen ovi aukesi, ja sieltä kuului selvästi askeleita kun palvelija toi vieraan sisään huoneeseen. Tämän jälkeen ovi kolahtikin kiinni ja Lucius kuuli jonkin naisen äänen. Hän ei viellä ollut edes kääntynyt ovelle päin ja kuunteli kun nainen yritti pahoitella hänen aikansa kuluttamisesta. Kun nainen samoi nimensä, Lucius kääntyi tuota kohti ja tietenkin kun tuo ojensi kätensä niin Malfoy kätteli tuota. ''Tiedättekin jo nimeni, neiti Morgana.'' Lucius sanoi, mutta tietenkin kummasteli kun tuo sanoi että tämä tunsisi tuon miehen? Lucius nyt tunsi moniakin ihmisiä, muttei aikaisemmin ollut nähnyt tuota naista. Mutta kun tuo nimenomaan puhui että Lucius tunsisi tuon miehen niin Malfoy alkoikin pohtia että kenellä hänen ystävällään olisi vaimo nimeltä Morgana. Ei ollut aikaisemmin kuullutkaan mutta kaipa hän sitten tiesi tuon miehen? Lucius irroitti otteensa naisen kädestä ja katsoi tuota suoraan silmiin kun tämän kädet pitelivät Luciuksen kävelykeppiä vasten lattiaa. ''Saanen kuulla miehenne nimen? Saatan ehkä tunteakkin.'' Lucius sanoen rauhallisesti ja kylmästi kun katseli sitten hieman pitkin huoneensa seiniä. Sadepisarat ropisivat vasten ikkunaa ja vasten kartanon ulkoseiniä. Myös muutama salama välkkyi ikkunasta sisälle kun Lucius siirsi katseensa takaisin Morganan silmiin. ''Ja mistähän taidan tuntea miehenne?'' Lucius kysäisi melkein heti perään kysyttyään aikaisemmankin kysymyksen, mutta hänen mielessään kävi että olikohan tuon mies sitten puhdasverinen jos Lucius hänet tunsi, meinaan Lucius ei tosiaankaan katsonut edes puoliverisiä välillä kovin hyvin silmin.


Kaipa se sitten oli? Luciushan saisi vastauksen. Eräs palvelija avasi hitaasti huoneen oven, ja asteli sisälle muutaman muun kanssa jotka kantoivat tarjottimilla teetä mukanansa. ''Maistuisiko tee?'' Lucius kysyi Morganalta kun palvelijat kantoivat teetarjottimet pöydän äärelle, tarjottimilta löytyi muutama teepannu, teepusseja, sokeria, ja maitoa. Lucius otti sitten askeleita kohti pöytää, ja pienellä nyökkäyksellä antoi palvelijoille käskyn poistua. Lucius istuutuen sitten pöydän ääreen, kaataen itselleen hienoon kuppiin teetä. ''Oliko teillä erityistäkin asiaa tullessanne tänne, neiti Morgana?'' Lucius kysyi viileästi kun laittoi teepannun takaisin tarjottimelle.

Morgana puristi Luciuksen kättä lempeästi ja päästi sitten sopivan ajan kuluttua irti. ”Kyllä ja olen Rouva, jos sallit”, hän korjasi Luciuksen pienen erheen huomaamattomasti. Luciuksen katse oli tutkiva ja tuo selvästi koetti keksiä kuka herra Peacock oli. Morgana siis vain hymyili nätisti ja kysyttäessä kertoi aviomiehensä koko nimen. Hänen ohut kulmansa kohosi kun Lucius myös kysyi mistä miehet tunsivat. ”Olitte kummatkin hyvin uskollisia pimeyden Lordille”, noita sanoi rauhallisesi ja vilkaisi merkitsevästi piemeänpiirron suuntaan.

Palvelija asteli huoneeseen teen kanssa. Morgana kykeni haistamaan eri lajit ja nyökkäsi: ”Kyllä kiitos. Tuon ilman jälkeen lämmin juotava on hyvin tervetullutta”. Hän istuutui Luciusta vastapäätä ja oikaisi ryhtinsä ja katseli tarjontaa. Hän kaatoi itselleen kauniisti koristellusta posliini kannusta jotain teelaatua ja lisäsi hieman sokeri ennen kuin otti teen eteensä kuppi lautaselle aseteltuna. Hän vilkaisi miestä tuon puhuessa taas neidistä. ”Sano vain Morgana”, nainen lopulta totesi hymyillen ja puhalsi teehensä kevyesti. ”Kyllä. Tehän olette hyvin vaikutusvaltainen tylypahkassa. Poikani Josh opiskelee siellä tällä hetkellä ja haluan tukea kouluamme. Mieheni mielestä olitte paras velho asian tiimoilta”, noita sanoi ja puhalsi kevyesti teehensä ennen kuin siemaisi sitä. Se oli hyvin haudutettua ja Morgana näytti tyytyväiseltä. ”Lapsistamme seuraavat ovat vasta menossa opiskelemaan ja haluan tietenkin taata, että laatu on parasta mahdollista”, noita sanoi ja katsoi Luciusta silmiin. ”Te varmasti ymmärrätte, miten tärkeää se on”, hän sanoi ja vilkaisi lapsen kuvaa seinällä. Hän oli opiskellut Malfoyta etäältä hetken tätä hetkeä varten.

Luciuksen istuuduttua Morganaa vastapäätä, tämä naulitsi katseensa tuon silmiin. Ja hänen katseensa, ja ilmeensä vakavoitui kun tuo puhui Pimeyden lordille uskollisuudesta olemisesta ja viellä tiesi että Luciuksella on pimeän piirto. Malfoy kun luuli, että lähes jokainen velho ja noita uskoi tämän palvelleen Voldemortia ainoastaan komennuskirouksen alaisena mutta näemmä Morgana tiesi, kun kerta hänen miehensäkkin oli uskollinen Voldemortille. ''Meidän tehtävämme on ainoastaan etsiä pienimmätkin rikkeet mitä Dumbledore tekee.'' Lucius sanoi kylmästi kun sekoitteli lusikalla sokeria teehensä. Hän siirsi kävelykeppinsä nojaamaan vasten pöytää ja siemaisi sitten teetänsä. ''Ja meillä on valta sulkea koulu, mikäli koemme sen liian turvattomaksi.'' Lucius totesi kun vilkaisi hetkellisesti ovelle päin, kuin katsoen että jokainen palvelija olisi lähtenyt huoneesta eikä jääny kökkimään ovelle. Sitten kartanon omistaja siirsi katseensa takaisin Morganaan, kuin miettien miten muotoilisi asian oikein. ''Laadun, ainakin pitäisi olla hyvää, ellei Dumbledore ole tehnyt jotain meidän tietämättämme. Ainoa mitä minä poistaisin koulusta, olisivat jästisyntyiset. Mutta valitettavasti taikaministeriö ei ole samaamieltä.'' Lucius totesi kun nosti jälleen hieman höyryävän teekuppinsa huulillensa, siemaistakseen taas teetänsä. Luciushan oli myös töissä taikaministeriössä jotenka hän ei ollut aivan arvoton silläkään puolella. Olihan hän ehdottanutkin että taikuutta ei saisi opettaa jästisyntyisille, koska se saattaisi paljastaa jästeille heidän maailmansa, mutta kuten oletetusti taikaministeriö ei ole siihen suostunut eikä Lucius viitsi alkaa siitä nostamaan mitään sotaa.


''Mistä tuvasta lapsenne on?'' Lucius mietti, että olisikohan noiden lapsi Dracon kanssa samassa tuvassa. Dracohan oli luihuisissa, aivan kuten koko muukin suku. Mukaanlukien myös Lucius, kaikki olleet luihuisia ja käyneet Tylypahkaa jo vuosisatoja. Varmaan tämän takia suku onkin jo tunnettu siellä pitkänaikaa. Ja luihuisissa etenkin arvostettiin ainakin Luciuksen aikoihin puhdasverisyyttä, mitä puhtaampaa veri oli, sitä arvostetumpaa. Eihän hän nykyisin siitä tiennyt mutta aikoi ainakin pitää huolen että Malfoyn suku jatkuu puhdasverisena. Oikeastaan Luciusta huolettaa se että Tylypahkassa on jästisyntyisiä, ja puoliverisiä, Dracohan saattaa päätyä viellä yhteen jonkun muun kuin puhdasverisen kanssa. Vaikkakin Lucius on jo nyt pitänyt monta puhetta pojalleen että puhdasverisyys tulee aina olemaan Malfoyden suvussa, ollut jo niin monta vuotta...

Dumbledoren rikkeiden etsiminen olisi haastavaa. Velhoa arvostettiin lähes kaikkialla niin, että Morgana oli tylsistyä. Hän kuitenkin esitti aina olevansa kovin kiinnostunut miehestä. ”Niin tietenkin”, hän sanoi ja kuunteli hyvin tarkasti Luciuksen sanoja ja nyökkäsi tuon selittäessä heidän oikeudestaan sulkea koulu. Laadusta he puhuivat vasta, kun kukaan ei voinut kuula. ”Ah... jästisyntyiset. Olen aina kummastellut, miksi he ovat muka veroisiamme”, noita sanoi ja joi teetään pikkurilli kevyesti pystyssä. Hänen ilmeensä kuitenkin kiristyi hivenen kun Lucius uteli Joshin tupaa. ”Hän on puuskapuhissa. Yllätys oli melkoinen, mutta hän on aina hieman kapinoinut miestäni ja minua vastaan. Olemme kumpikin kuuluneet luihuseen, joten oletimme poikamme päätyvän samaan”, noita sanoi ilme värähtämättä. Hän muisti kyllä miten oli järkyttynyt pojan tuvan kuullessaan. Tosin, mieluummin puuskapuh kuin rohkelikko.

”Mutta onko mitään, mitä voisimme mahdollisesti tehdä koulun hyväksi. Emme halua lahjoittaa rahaa siihen rahastoon, millä tuetaan köyhiä oppilaita, suurin osa heistähän on jästisyntyisiä käsittääkseni”, Morgana sanoi ja laski kupin kädestään ja leikitteli kihlasormuksellaan. ”Emmekä tietenkään halua tunkeilla mitenkään hallintoon. Aviomieheni haluaisi kyllä mielellään nähdä tupien välistä huispausta”, Morgana selvensi, sillä he halusivat vain varmistaa Joshin saavan vain parasta ja jos he voisivat silottaa tietä ylös, he tekisivät niin tai Morgana teki. Hän osasi yleensä puhua miehensä taakseen.

''Puuskupuhissa, vai niin.'' Lucius totesi vain kun hörppäsi tulikuumaa teetänsä ja katsoi sitten taas Morganaan. Lucius kurtisti hieman kulmiansa kun tuo kertoi miten hänen miehensä ja hän itse olivat kuuluneet luihuisiin. Olihan Lucius itsekkin kuulunut luihuisiin ja päässyt viellä kunnianarvoisiin tehtäviin ja muihin juttuihin. Oikeastaan Lucius ei edes muista olisiko yksikään Malfoy joutunut johonkin muuhun tupaan kuin luihuiseen.
''Kyllä, olen taikaministeriössä töissä ja tiedän mihin ne rahat menevät. Ne menevät jästisyntyisten ja veripettureiden auttamiseksi.'' Lucius totesi vain kylmästi kun joi viimeisetkin teet kupistaan. Hän tarttui sitten teepannuun kaataakseen lisää teetä itsellensä. Ja siirsi sitten hitaasti katseensa takaisin Morganaan. Eihän huispauksissa nyt niinkään paljoa ihmeellistä ollut, ikinä ollutkaan. Mutta Lucius itse kurtisti taas hieman kulmiansa kun tuo alkoi puhua siitä miten halusivat noiden pojalle parasta laatua. Lucius itsehän laittoi Dracolle itselleen aina parasta laatua, mitä vain ikinä oli mahdollista. Laadukkaimmat ja parhaimmassa kunnossa olevat kirjat mitä rahalla sai, ja kaikki Dracolla olevat kouluvarusteet olivatkin parasta laatua mitä ikinä vain sai. Tietenkin hän halusi että hänen pojastaan tulisi josku samanlainen kuin hän itse ja hän pääsisi Tylypahkasta poiskin hyvillä taidoilla. Lucius oikeastaan näki että hänen pojastaan saattaisi joskus myös tulla kuolonsyöjä kuten hänen isästäänkin. Tietenkin Lucius myös opetti Dracoa, kaksintaistelemaan, opetti tälle loitsuja, ihan vain siksi että hän pärjäisi Tylypahkassa loistavasti. Malfoyden koko suku olivat päässeet Tylypahkasta loistavasti ja ovat yleensä olleet aina samanikäisiäänsä askelen edellä.


Eihän sitä putkea voinut antaa rikkoontua. ''Oma poikani Draco kuuluu luihuisiin, ja hänellä on parasta laatua mitä opiskeluun tarvitsee.'' Lucius totesi vain kylmällä äänellänsä, ja siirsi katseensa teekuppiinsa josta siemaisi pienen määrän teetä. ''Olen itsekkin käynyt Tylypahkan luihuisissa.'' Lucius totesi vain nopeasti kun sekoitti hieman enemmän sokeria teehensä saadakseen siihen jotakin makua. Ja mikä pahinta olisi, että Dracosta tulisi viellä huonompi kaksintaisteluissa ja loitsuissa kuin rohkelikot, se on aina ollut luihuisissa suurin häpeä mitä voi vain saada niskoihinsa.

Morgana tiesi kyllä, mitä Lucius ministeriössä teki. Hän vain nyökkäsi kuullessaan mihin rahat menivät. He olivat siis osuneet oikeaan. He maksoivat jokaiselle lapselleen Malfoyden tavoin vain parhaat asiat ja toisinaan hankkivat jopa jotain laadukkaampaa teetettynä. Morgana ei niinkään välittänyt siitä, mitä Josh päättäisi elämällään tehdä, kunhan poika olisi onnellinen. Jästivaimoa tai kuraveristä tosin hän ei hyväksyisi ja poika tiesi sen hyvin. Hänellä ei ollutkaan mitään valittamista, sillä poika pärjäsi hyvin opinnoissaan.

”Olen kuullutkin, että jatkatte luihusissa. Olemme samoilla linjoilla tarvikeiden kanssa. Josh on aina ollut lähellä sydäntäni esikoisena ja en kehtaisi lähettää häntä kouluun nukkarievuissa kaavuissa tai käytetyssä sauvassa”, noita totesi ja värähtikin ajatusta. Hän häpeäisi silmät päästään! ”Itse olin valvojaoppilas ja koulunparas tyttö. Toivon lasteni kykenevän samaan”, hän sanoi ja laski sitten kupin käsistään juotuaan sen tyhjäksi. ”Kiitos teestä”, hän sanoi ja risti kädet syliinsä. ”Ajattelin myös kutsua teidät ja vaimonne illalliselle luoksemme. Pidämme aviomieheni kanssa usein mukavia pieniä tapaamisia, jossa pyrimme esittelemään oikeat ihmiset toisilleen”, Morgana kertoi ja hymyili pienesti.

Lucius nojautui vasten tuolin selkänojaa ja hieraisi hieman kädellänsä otsaansa. Sade vain jatkui ja ei tuntunut loppuvan kun jatkuvasti kuuli miten pisarat ropisivat vasten kartanoa. Luciuksen hörppäsi teetä ja kuunteli kun Morgana kertoi että he olisivat samoilla linjoilla. Lucius itsehän ei ollut valvojaoppilas, vaan hän kuului siihen klubiin jolla oli suurta tietämystä liemistä ja taikajuomista. Luciushan oli Severuksen lisäksi niissä menestynyt melko hyvin ja oli muutenkin menestynyt todella hyvin koulussa. ''Itse kuuluin erääseen klubiin, jonka jäsenet olivat tarkasti valittuja, potentiaalisimpia ja parhaita oppilaita. Niitä jotka menestyivät taikajuomissa ja liemissä.'' Lucius vain totesi kylmällä äänellänsä kun katsoi sitten pöytään. Hän tosiaankin muisteli sitä aikaa, vaikkakin hän nyt on viellä suurempaa kuin vain arvostettu oppilas Tylypahkassa. Hän on taikaministeriössä, ja yksi Tylypahkan yhdestätoista kuvernööristä, jotenka periaatteessa hän ei edes kaipaa niitä aikoja sen pahemmin. Mutta Luciuksen mieleen tuli, että tietenkin jos perheellä vain on varaa kuten puhdasverisillä yleensä niin tietenkin heidän poikansa käyvät koulun parhaimmilla varusteilla mitä vain saa. Malfoyden suvulla nyt oli rahaa vaikka muille jakaa jotenka paras mahdollinen sauva, paras mahdollinen vaatetus ja muu eivät tuottaneet ongelmia tälle perheelle. Vaikka tietenkin koulussa oli jästisyntyisiä keille Lucius ei voinut muuta kuin sääliä. ''Jästisyntyiset yrittävät vain todistaa että he olisivat veroisiamme, mutta totuus on että yksikään jästisyntyinen ei ole saavuttanut lähes yhtään mitään koko historiassamme. Jokainen velho ja noita, kenestä on tullut jotain suurta ovat olleet vähintään puoliverisiä.'' Lucius Malfoy vain totesi ja näpytteli sormellaan kävelykeppinsä kärkeä.


Lucius huokaisi jotenkin syvään ja siemaisi tulikuumaa teetänsä ja laski sitten kupin takaisin pöydälle. Morgana kysyi heitä illalliselle, ja se sai Luciuksen hieraisemaan hieman leukaansa, selvästi mietteliäästi. Luciuksen mieleen tietenkin tuli että olisiko noiden talo edes minkälainen, kehtaisiko sinne astua päivälliselle. ''En oikeastaan ymmärrä miten taikaministeriö näkee jästit meidän veroisinamme, antaessaan heidän oppia taikuutta. Mikäli jästit eivät ikinä olisi saaneet tietää maailmaamme, ei olisi muita kuin puhdasverisiä velhoja ja noitia.'' Lucius todeten vain kun raapii hieman kaulaansa. ''Illallinen voisi muuten kuulostaa hyvältä, mutta Dracolla on kouluvuosi kesken Tylypahkassa ja Narcissa on matkoilla.'' Lucius sanoi rauhalliseen sävyyn kun otti hieman paremman asennon tuolissansa. Ulkona jytisi vielläkin ja salamoi, sekä satoi rankasti. Millonkohan viimeksi tuollainen myräkkä olisi tänne tullut.

Morgana virnisti kuullessaan klubin. ”Kuhnusarvion kenties? Itsekin sain nauttia hänen huomion osoituksistaan”, hän totesi. Hän oli loistanut hyvin aineissa. Hän oli ollut lahjakas oppilas ja kehittänyt taitojaan siinä missä ihmissuhteitaankin. Morgana jakoi Luciuksen mielipiteen suurimmista velhoista ja nyökkäsi. ”Niin, sen olen itsekkin huomannut”, hän vain sanoi ja katseli Luciuksen sormen naputusta. Sauva oli kieltämättä komea ja hyvin taidokkaasti tehty.

Jos Morgana olisi tiennyt, että Lucius edes epäili hänen kotinsa uljautta, hän olisi noussut pöydästä ja kiittänyt teestä. Olihan Morgana itsekin täydellinen esimerkki kauneudesta, jolla hän itseään ympäröi. Lisäksi oli hämmästyttävää, ettei Lucius ollut kuullut hänen järjestämistään loisteliaista illallisista. Olihan Morgana monta kertaa esitellyt kotiaan me noidissa ja hänet tunnettiin kirsikkana velhomaailman seurapiirien kerman päällä.

”Ministeriö on pehmennyt. Lordin luisuttua pois he halusivat nuoleskella kaikkia vahingoitettuja meidän kustannuksellamme”, noita totesi halveksuvaan sävyyn ja kohensi ryhtiään tuolissa. Hän kohotti kulmaansa saadessaan kieltävän vastauksen illalliskutsuun. ”Tietenkin, oletinkin että olette kiireinen mies. Ehkäpä katsomme asiaa uudelleen, kun lapset ovat lomilla ja vaimonne on palannut matkaltaan”, noita totesi. Hän ei yleensä hyväksynyt kieltävää vastausta, mutta kun vastassa oli Malfoy hän pelasi varman päälle.

Lucius lopetti sormiensa naputtelun vasten kävelykeppinsä kärkeä. Jotenkin hän osasi jo odottaa että nainen mukamas ymmärtäisi tämän kieltävän vastauksen, mutta olihan se totta että Lucius oli melko kiireinen mies. Vaikka taikaministeriössä ei nyt Lordin kaaduttua ollutkaan niin paljoa tehtävää, niin olihan siellä silti tekemistä ja paljon. Samoin kuin oli yhellätoista kuvernöörillä melko paljon tekemistä valvoessaan Tylypahkaa. Jotenka Luciuksella oli periaatteessa kaksi aikaa vaativaa työtä, vaikkakin yleensä hänellä jäi aikaa myös perheelleen vaikka onkin todella kiireinen mies. Mutta sitten tuo alkoi puhumaan taikaministeriön pehmentymisestä, olihan Lucius myös sitä mieltä että se oli hieman pehmentynyt, eihän siellä niin paljoa tehtäviä ollutkaan paitsi valvoa aurorivirastoa että he saisivat viimeisetkin kuolonsyöjät kiinni vaikkakaan Lucius kun itse oli kuolonsyöjä niin ei näihin asioihin liittynyt mitenkään. ''Se on totta, Pimeyden lordin kaaduttua lähes kaikki kuolonsyöjät pakenivat ja jotkut saatiin kiinni ja teljettiin Azkabaniin loppuelämäkseen. Taikaministeriössä ei ole tällä hetkellä muita hommia kuin katsoa auroriviraston perään.'' Lucius sanoi kun otti valkoisen liinan taas kaapunsa taskusta kiillottaakseen kävelykeppinsä kärkeä. Olihan se Luciuksen kannalta hyvä että taikaministeriöstä jäi enemmän aikaa niin periaatteessa hänell ei jäänyt muita hommia kuin kuvernöörien hommat ja loppuaika olikin sitten vapaata. Lucius tosin oli menettänyt jo toivonsa Lordin paluusta, hän oli kaatunut jo monta vuotta sitten jotenka oli jo melko epätodennäköistä että hän enään palaisi. Vaikkakin hän on ollut poissa jo kauan aikaa, kyllähän Voldemortin nimi kujilla herätti silti kauhua ihmisissä.


''Auroritkaan joudu nykyisin tekemään siellä muuta kuin juoda kahvia kahvihuoneessa ja pyöritellä peukaloitansa. Tosin hyvähän se on tietyiltä kannoilta.'' Lucius totesi vain tähän väliin kun laittoi sauvansa takaisin nojaamaan vasten pöydänreunaa. Ei häntä itseään auroriviraston asiat kiinnostanut vaikkakin sieltä saadut tiedot olivat aina olleet hänen Lordilleen hyväksi ja ollut aina hyödyksi. Lucius oli yksi niistä harvoista jotka nyt olivat vapaita ja kykenivät odottamaan vapaina heidän Lordina nousua takaisin valtaansa. Lucius tosin selvisi vain sillä että hän väitti olevansa komennuskirouksen alaisena ja ei oikeasti palvellut Pimeyden lordia. Ja sehän oli mennytkin läpi, ei hän muuten nyt tässä istuisi ja olisi taikaministeriössä töissä, ja näinkin korkeassa asemassa Tylypahkan asioissa.

Morgana oli kuullut kitinää siitä paljonkin, miten tehoton Ministeriö näinä päivinä osasi toisinaan olla. Hän kiitti siitä, sillä hän oli pienillä supatteluillaan pelastanut miehensä nahkat Azkabanista. ”No, onhan siinäkin taatusti töitä muutamalle”, hän totesi ajatellessaan tietämiään auroreita. Suurin osa oli pakkomielteisiä jollain tasolla, joten näitä kuuluikin vahtia tarkoin.”Niin... Hyvää tekee aina välillä lomailla”, Morgana totesi ja vilkaisi kädessään olevaa hopeakelloa. ”Ah... aika rientää. Minun piti muutenkin vain tulla nopeasti käymään ja olisin jättänyt aviomieheni hoiviisi”, Morgana sanoi ja nousi seisomaan. ”En luota kotitonttuumme tai palvelijoihin niin paljoa lasteni kanssa”, hän vain totesi ja ojensi jälleen kätensä Luciukselle. ”Jos liikut kotimme suunnalla, tarjoan mieluusti kupillisen teetä”, hän lupasi hymyillen ystävällisesti.

Morganan nuorimmat olivat olleet ystäviensä luona ja näiden kotiintuloaika alkoi lähestyä. Äiti halusi aina olla kotona lastensa kanssa kun se vain oli mahdollista. Toki hän olisi voinut jättää heidät palvelusväen hoiviin ja kotitonttu olisi taatusti pitänyt lapsista hyvää huolta, mutta Morgana luotti vain itseensä murujensa kohdalla. ”Oli miellyttävää tavata teidät vihdoin”, hän sanoi Luciukselle.

Lucius kuunteli Morganaa samalla kun vilkuili ympäri takkahuoneen seiniä. Ministeriö oli tosiaan nykyisin hieman sokea ja tehoton ja katsoivat asiat läpi sormiensa ja kaikki mitä sanottiin olevan vaaraksi taikamaailmalle vain mitätöitiin ja siitä kiellettiin puhumasta. Tietenkään Luciusta ei haitannut se että kuolonsyöjistä ja Voldemortista puhuminen ihmisille olisi kielletty, sehän olisi vain kuolonsyöjien eduksi. Mutta kuitenkin se että kiellettiin puhumasta siitä että jästit tietävät liikaa taikamaailmasta oli Luciukselle hieman turhauttavaa. Hän oli edelleenkin sitä mieltä, että pitäisi olla vähintäänkin puoliverinen jotta taikuutta saisi oppia. Vaikkakin ilman sitä että jästit tietäisivät taikamaailmasta niin olisi vain puhdasverisia, ainakin silloin taikamaailma pysyisi siistinä. Mutta olihan siinä se etu että puoliveristen ja jästisyntyisten kautta puhdasverisiä kunnioitettiin yhä enemmän ja puhdasveriset saivat enemmän mitä jästisyntyiset. Luciuksen aate oli aina ollut että puhdasveriset ovat ja tulevat aina olemaan jästisyntyisiä parempia taikuudessa. Hänen mielestään jästisyntyiset eivät koskaan voisi tulla hyviksi velhoiksi tai noidiksi.
Sitten Morgana kiitti teestä ja puhui lisää. Ja kertoi että jos Lucius liikuskelisi heidän talonsa lähistöllä, hän voisi tulla teelle. Olihan se mieluisa tarjous, Morgana vaikutti melko hyväksyttävältä, olihan tuo puhdasverinen ja ei näemmä köyhimmästä päästä.
Lucius ystävystyi tosiaan lähinnä vain puhdasveristen ja rikkaiden kanssa, Severus nyt taisi olla poikkeus olihan Severus Kalkaros Luciuksen lapsuudenystävä ja vaikka tämä olikin puoliverinen, oli tuo silti melko taidokas velho joka oli kehittänyt jo omia loitsujaankin jotka eivät ihan hyödyttömiä olleet.


Lucius nousi tuoliltansa ja nappasi toiseen käteensä kävelykeppinsä. Tietenkin hän käveli Morganan luokse kätelläkseen tuota viellä kerran. ''Ilo oli minun puolellani.'' Lucius Malfoy totesi kylmänsävyisellä äänellänsä kun katsoi Morganaa suoraan silmiin. Osittain syy, miksi tämä saattoi edes tutustua tuohon oli että tuon mies oli myös Pimeyden lordin seuraaja ja pimeyden velho, aivan kuten Luciuskin. Ehkä hän saattaisi tosiaankin tulla joskus tapaamaan tuon aviomiestä, olisihan se kiinnostavaa keskustella ja tutustua mieheen joka kannattaa pimeyden voimia muttei silti ole kuolonsyöjä. ''Olisi ilo tavata myös miehenne.'' Lucius totesi kun kätteli jämäkästi Morganaa pitäen katseensa tuon silmissä. Lucius irroitti sitten pienen kättelyn jälkeen otteensa ja laittoi kävelykeppinsä toisen pään vasten lattiaa. Eräs palvelija tuli juuri sopivaan aikaan ovesta sisään. ''Larry, saata rouva Morgana ovelle.'' Lucius totesi kartanon palvelijalle kylmään sävyynsä kun katsoi palvelijaansa samalla. Tietenkin hienosti pukeutunut palvelija tiesi hommansa ja viittasi kädellään kohti ovea. ''Tätä tietä, rouva Morgana.'' Palvelija sanoi kohtealiaaseen sävyyn ja kun tuo tulisi ovesta ulos, palvelija saattaisi tuon ulko-ovelle, ja avaisi sen tuolle. ''Toivottavasti viihdyitte.'' Palvelija sanoi viellä.
Lucius sen sijaan siirtyi jälleen ikkunan luokse, ja painoi kummatkin kätensä vasten kävelykeppinsä kärkeä ja katsoi rankkaa vesisadetta ulkona...