Teekutsu

12. 5 . 1992

Noin kuukausi sen jälkeen kun Morgana oli käynyt Luciuksen kartanolla vierailulla sai nyt Malfoyn vastaamaan tämän teekutsuun. Osittain se, miksi Lucius ylipäätään kiinnostui tulemaan edes Morganan kutsumalle teekutsulle, oli samaiset aatteet, puhdasverisyys ja hänen miehensä uskollisuus. Lucius käveli pitkin katuja, jokaisella askeleella hänen kävelykeppinsä kopsahti vasten kovaa maata. Hänen hiuksensa hieman heileuivat hennossa tuulessa. Olihan hän tietenkin saanut ohjeet Morganalta, mitä kautta tulla, eihän Malfoy muuten löytäisi perille. Lucius oli onneksi viellä taikamaailman puolella, hän ei todellakaan haluaisi mennä jästien maailman kautta. Ei hän voisi pidätellä itseään siellä, puhdasverisenä ja vain harvoin, erittäin harvoin käynyt jästien maailmassa halutessaan päästä taikaministeriöön. Ja silloinkin vain ilmiintyä puhelinkopin viereen ja mennä sen kautta. Muutenhan Lucius ei olisi yhtään ylimääräistä aikaa jästien maailmassa josta ei ymmärrä lähes mitään. Kuten ei puhdasveristen pidäkkään. Lucius asteli hitaita askeleita, tyyni ilme kasvoillansa ja huokaisi sitten syvään. Olihan hänen kohteliaana vastattava teekutsuun, ja olisi varmasti tullut aikaisemmin mutta taikaministeriössä ja johtokunnassa on pitänyt erityisen kiirettä. Luciuksella olisi tietenkin tälläkin hetkellä kiirettä, muttei niin pahaa kiirettä. Jotenka hänen oli hieman joustettava asiassa.
Lucius saapui jästien maailman rajalle, hän ei tosiaankaan lähtisi kävelemään pitkin jästien maailmaa.


Lucius muuttui silmänräpäytyksessä mustaksi savupilveksi joka sinkoutui taivaalle. Yksikään jästi ei kerennyt edes näkemään tätä ilmiintyvää Luciusta kun savupilvi olikin jo muiden pilvien seassa joiden takaa jästit eivät näkisi Malfoyta. Eihän hän halunnut että yksikään jästi näkisi häntä. Jopa ajatus olisi kuvottava. Savupilvi eteni hurjaa vauhtia muiden pilvien seassa, jättäen taakseen paksun savun vanaa. Savupilvi lähestyi Morganan taloa, jästeiltä näkymättömistä. Must, sakea pilvi alkoi lähestyä kovaa vauhtia kohti maata ja lopuksi se iskeytyi talon porttien eteen. Lucius Malfoy nousi ylös tästä savupilvestä ja asteli tyynesti porteista sisään, kohti ovea. Kävelykeppi kopsutteli vasten maata ja Lucius oli pukeutunut hienoon kaapuun. Lucius asteli pitkin pihaa ja lopuksi nousi muutaman portaan, oven eteen. Hän kohotti kätensä ja koputti nyrkillään ovea vasten muutamaan otteeseen kuuluvasti ja jäi odottamaan oven avaamista. Samalla hän tietenkin tutki talon ulkokuorta, arvioidakseen miten varakkaasti se olisi tehty.

Morgana oli järjestänyt pienimuotoiset kutsut ystäviensä kesken ja viihdytti heitä yhdessä kartanon hienoimmissa huoneissa. Lasikatetussa huoneessa, jonne valo suorastaan tulvi katossa roikkvien lehvästöjen läpi. Tee tarjoiltiin kauniilt posliinilta ja vieraat istuskelviat harvinaisesta materiaalista tehdyn pöytäkaluston ympärillä. Jokainen vieras oli tarkoin valittu. Puhdasverisiä, korkeassa asemassa tai hyvillä suhteilla sekä tietenkin nämä kunnioittivat emäntäänsä. Noita suorastaan säteili liilassa puvussaan ja pienessä silinterissään hyvin tyylikkään näköisenä.

Pavelijatar avasi Luciukselle oven kumartaen tälle syvään. ”Hyvää päivää herra Malfoy. Saisinko viittanne ja olisitteko ystävällinen ja seuraisitte minua muiden vieraiden pariin?” Noita puhui hyvin miellyttävästi ja nöyrästi. Hän johdatti Malfoyn läpi avarien ja kauniiden huoneiden muiden vieraiden joukkoon, jossa Morgana oli juuri nauramassa erään hyvin varakkaan velhon vitsille.

Kohottaessaan katseensa noita huomasi pitkän velhon ja hän hymyili, nousten sulavasti tuoliltaan. ”Lucius, mukavaa että pääsit seuraamme”, hän sanoi ja käveli velhon luokse, jolloin kaikki hiljenivät. Noita alkoi esitellä korkea-arvoisia toisilleen. Osan mies taatusti tunsikin, sillä taikaministeriön muutamia korkea-arvoisia istui pöydän äärellä. ”Maistuisiko tee?” Morgana lopulta kysyi velholta hymyillen johdatellen hänet viereensä istumaan.

Lucius odotteli ulkona oven avaamista ja tutkaili tarkasti talon seiniä, ikkunoita ja ulkoasua. Ainakin se Malfoyn mielestä näytti melko varakkaalta, korkea-arvoiselta ja rikkaalta. Morgana ei tainnut olla mikään köyhä ihminen, vaikkakin Lucius jo viimekertaisella tapaamisella huomasi sen jo asustuksesta, ja puheista. Sitten ovi aukesi ja siellä olikin joku palvelija ja Lucius astui sisälle. Hän laski kävelykeppinsä hetkeksi nojaamaan vasten seinää kun otti kaapunsa pois ja antoi sen palvelijalle, joka laittoi sen naulakkoon. Lucius nappasi sitten kävelykeppinsä oikeaan käteensä kun palvelija lähti johdattamaan Malfoyta muiden vieraisen joukkoon. Matkalla Lucius tutkisteli seiniä, ja sitä mitä niissä roikkui. Hän vilkuili myös hieman kattoa ja lattiaa. Sitten ovi aukesi johonkin huoneeseen, joka näytti kuin se olisi tehty kullasta. Ensimmäisenä, Lucius huomasi tietenkin Morganan joka iloisesti tuli ottamaan hänet vastaan. ''Olisin tullut aikaisemmin mutta johtokunnassa ja ministeriössä on pitänyt kiirettä.'' Lucius totesi kun tietenkin seurasi Morganaa, istumaan tuon viereen. Luciuksen kävelykeppi kolahti vasten lattiaa jokaisella askeleella kunnes tämä istuutui korkea-arvoisen näköisenä Morganan viereen. Hän vilkaisi hieman muita pöydässä istuvia vieraita, kuin arvioidakseen noita ja laski sitten kävelykeppinsä nojaamaan vasten pöytää kun hän itse nojautui vasten tuolin selkänojaa. ''Tietenkin.'' Lucius vastasi Morganalle, tuon kysyttyä että maistuisiko tee. Lucius tunnistikin muutaman henkilön taikaministeriöstä, ja tiesi näiden olevan puhdasverisiä. Ja ne muutamat joita hän ei tunnistanut, uskoi heidänkin olevan puhdasverisiä ainakin siitä päätellen mitä Morgana kuukausi sitten oli puhunut.


Luciushan oli kuolonsyöjä, ja ei periaatteessa kunnioittanut ministeriötä. Tietenkin hän siellä työskenteli, mutta vain saadakseen enemmän valtaa. Mutta tietenkin nyt oli pysyttävä hieman kohteliaampana kun hän oli tännekkin vaivautunut. Eniten häntä tietenkin kiinnosti nähdä tuon mies, eihän nykyisin jokainen päivä törmäisi kaatuneelle Pimeyden lordille uskollisia henkilöitä. Vaikkakin Lucius oli jo luopunut siitä toivosta että Voldemort palaisi enään tänne. Lucius ei kuitenkaan viitsinyt heti alkaa kyselemään tuon miehestä, vaan hän istui korkea-arvoisena tuolilla, kuunteli muiden puheita ja arvioi heitä katseellaan.

Malfoy vaikutti nyreältä jostain syystä. Morgana oli kaivellut kaiken mahdollisen selville miehestä ja todennut tuon elelevän lähes omassa universumissaan rikkauksiensa keskellä. Lisäksi Weasley nimeä kannattaisi kaihtaa, tosin eipä Morgana heistä välittänyt. Emäntä istuutui takaisin pöydän päähän Lucius vasemmalla puolellaan ja leijutti miehen eteen teet, joita oli tarjolla ja kaatoi sitten miehen valitsemaa tälle tarjoten myös hunajaa, sokeria tai maitoa, miten velho päättäisikään juomansa juoda.

Pöytään oli palannut kevyt puheen sorina ja Morgana nautiskeli olostaan. Hän taatusti näytti siltä kuin olisi kissa kermakupin ääressä. ”Morgana, sinä olet jumalaisin olento jonka tiedän”, eräs velho totesi maistettuaan pientä teekakkusta. ”Sinun täytyy kertoa, mitä olet näihin laittanut”, mies vaati ja Morgana naurahti ja iski silmäänsä: ”vanha perhe sailaisuus”. Noita oli siis selvästi elementissään viihdyttäessään vieraitaan. ”Lucius, tiedän että olisit halunnut tavata mieheni ja hän olisi nähnyt sinutkin erittäin mieluusti, mutta valitettavasti hänen työnsä vei hänet pois englannista. Hän palaa vasta huomen illalla. Olisin lähettänyt pöllön, mutta hän poistui kotoa vain tunti sitten. Minä sitten vihaan äkkinäisiä työmatkoja”, noita sanoi ja siemaisi teetään. ”Hän kuitenkin pyysi minua kertomaan sinulle, että hän on pahoillaan ja lisäksi olet tervetullut nauttimaan vieraan varaisuudestamme milloin vain”, noita sanoi ja hymyili pahoittelevasti.

Lucius ei enään aliarvioinutkaan Morganan vaurautta ja vieraanvaraisuutta. Hänen eteensä leijutettiin teetä ja Lucius hieraisi hieman hansikkaitaan jotka otti pois käsistänsä ja laski ne kävelykeppinsä käärmepäisen pään kärjelle. ''Hmm. Ei se mitään, tiedän tunteen.'' Lucius sanoi kylmällä äänellänsä, olihan hän yksi Tylypahkan johtokunnan jäsenistä ja sen lisäksi taikaministeriössä eli tämäkin aika jonka hän täällä vietti oli harvinaista sillä sen lisäksi että hän oli kahdessa niissä töissä, hän sai usein muitakin hommia kun oli Malfoyn suvun edustaja. Malfoyn sukuhan oli harvinaisen varakas ja tunnettu, vaikutusvaltainen suku jotenka edes kaduilla ei voinut kävellä ilman katseita, ainakaan ilman köyhien katseita. Lucius oli ehkä hieman hermostunut siksi että hänen kontitonttuna, Dobbyn piti saapua, ajoissa, paikalle mutta oli nyt myöhässä. Hänen kotitonttunsa ei ollut ikinä ennen edes uskaltanut myöhästyä Luciuksen kanssa mistään mutta Malfoylla ei ollut aikaa jäädä odottamaan että Dobby tulisi jostain sillä hän itse ei myöhästyisi räsäisen kotitontun takia. Mutta kuitenkin Dobby saisi armottoman rangaistuksen tästä myöhästymisestään, kidutuskirous vähintäänkin saattaisi tulla voimaan ja selkäsauna. Kotitonttujen pitäisi orjina olla herrojensa läsnä, uskollisia ja olla sentään paikalla kun niitä pyydetään mutta samaisesta syystä Dobby oli jo useamman kerran saanut selkäänsä ja muutaman kerran kidutuskirouksesta kun ei ole saapunut ajoissa paikalle.
''Kotitonttuni pitäisi saapua näillä hetkillä, on myöhässä.'' Lucius sanoi Morganalle hieman hermostuneesti, Morgana saattoi itsekkin varakkaana tietää että varakkaiden sukujen edustajat rankaisivat kotitonttuja erityisen julmasti ja pahasti näiden tehdessä virheen.


Sitten ilmestyi savupilvi hieman sivummalle ja kotitonttu, nimeltään Dobby käveli sieltä nöyrästi Luciuksen tuolin viereen. ''Dobby pahoillaan, Dobbyn piti tulla ajoissa mutta Dobbylle tuli esteitä.'' Dobby uikutti ja ulisi Lucius Malfoyn vieressä joka tarttui kävelykeppinsä kärkeen ja huitaisi kovakouraisesti mutta silti melkein huomaamattomasti ja kuin ohimennen kepillä Dobbya suoraan päähän. ''Odota vain Dobby kun lähdemme, tiedät mitä seuraa kun myöhästyt.'' Lucius sihaisi hiljaisesti lähes kuiskaten kotitontulleen joka ei enään edes uskaltanut alkaa kaikkien vieraiden edessä itkemään ja nyyhkyttämään. Jos tässä ei olisi vieraita, Lucius kiduttaisi jo Dobbya rangaistukseksi. Lucius laittoi kävelykeppinsä nojaamaan takaisin pöydänreunaa vasten ja hörppäisi kuumaa teetänsä. ''Mutta Dobby on pahoillaan, Dobby oikeasti!'' Se yritti viellä kuiskaamalla vikistä herralleen joka ohimennen potkaisi sitä kengällä kylkeen. ''Ole hiljaa.'' Lucius sanoi kylmästi kotitontulleen joka jäi nöyrästi ja hermostuneesti isäntänsä tuolin viereen puristelemaan räsäistä vaatetustaan, se tiesi aina että rangaistus kävisi toteen ja että se olisi kivulias, erityisen kivulias kun muutamaan kertaan rangaistus on hoidettu kidutuskirouksella. Ja monta kertaa Lucius oli huutanut Dobbylle että miksi se ei vain voi tehdä niin kuin sille käsketään vaan pitää myöhästellä, ja sitten viellä vikittää vastaan.

''Erinomaista teetä, rouva Peacock.'' Lucius sanoi välittämättä enään kotitontustaan vieressään. Jokunen kaunis päivä Lucius kyllä menettäisi varmaan hermonsa Dobbyyn ja pistäisi tuon joidenkin koirien kanssa samaan häkkiin ja koirat saisivat raadella tuon hengiltä. ''Ja tulen mielelläni viellä uudestaan.'' Lucius sanoi kylmällä äänensävyllään kun hörppäsi uudemman kerran teetänsä.

Morgana siemaili teetään ja kuunteli pöydässä istuvien keskusteluja. Hän käänsi päänsä kun kuuli Luciuksen puhuvan. ”Ah... Omani ei juuri poistu talosta”, Morgana vain totesi ja siemaisi teetään. Hän ei juuri mukiloinut tonttuaan saatikka kironnut. Hän ei juuri välittänyt tuottaa kipua, ei hän saanut siitä mitään mielihyvää. Hän osasi muutenkin hoitaa asiat.

Hetken kuluttua kotitonttu ilmestyikin paikalle ja Morganan siro nenä nyrpistyi. Olisi se voinut edes liinansa pestä, Morganan tonttu oli aina puhdas. Muutamat vieraat katsoivat tonttua samaan tyyliin Morganan kanssa ja heidän kasvoiltaan saattoi lukea hienostunein merkein kätketyn halveksunnan. He kuitenkin käänsivät huomionsa teennäisesti muualle ja keskustelivat viimeisimmistä seurapiiri skandaaleista ja antoivat Luciuksen hoidella tonttunsa. Vasta kun velho kehui Morganan tettä noita käänsi katseensa mieheen. ”Kiitos kehuista. Olen jo pidemän aikaa pyrkinyt mahdollisimman täydelliseen makuun sen kanssa”, noita totesi ja sipaisi tarpeettomasti hiuksiaan, joista yksikään ei ollut poissa paikaltaan. ”Olet tervetullut lähes milloin vain”, Morgana totesi ja vilkaisi tonttua ja lisäsi mielessään: kun olet siivonnut tuon.

”Morgana, kuinka aviomiehesi liiketoiminnat ovat sujuneet?” Eräs toinene liikemies velho kysyi maireasti hymyillen ja Morgana tiesi tuon vain koettavan urkkia hänen miehensä toimia. ”Mainiosti Ilaisa. Hän käsittääkseni teki juuri mukavan sopimuksen, mutta en minä tunkeudu hänen työasioihinsa”, noita sanoi ja totesi lopuksi: ”kuulin, että eräs suuri tarjous meni sinulta ohisuun. Käsittääkseni sen arvo oli melkoinen. Olet taatusti kiireinen paikatessasi sen vahinkoja”. Sanoissa oli selvä näpäytys herralle, koska Morgana ei ikinä puhuisi pahaa aviomiehestään.

Lucius Malfoy kuunteli muiden puhetta, ja hän tiesi että Dobby nolasi itseänsä täällä. ''Dobbylla on asiaa herralle.'' Dobby kuiskasi niin että ehkä vain muutama lähellä oleva saattoi sen jotenkin kuulla. Kuolonsyöjä kumartui pienen verran kotitonttuaan päin joka kuiskasi sen korvaan jotakin mitä muut kuin Lucius eivät kuulleet. Hetken Lucius kuunteli Dobbyn kuiskutusta, kunnes jo pelkästään katseellaan merkitsi että tämän pitäisi lähteä vetämään. Dobby vain napsautti sormiansa ja katosi mystisesti pois paikalta. Lucius vihasi kotitonttunsa toimintaa, ei ollenkaan täsmällinen, ei ota kunnolla käskyjä vastaan vaikka tietää hyvin että rangaistus on kivulias. Mutta Lucius ei myöskään voi vapauttaa sitä, Dobby tiesi kaiken Malfoyden kartanosta, sen että Lucius ja hänen vaimonsa olivat kuolonsyöjiä, se tiesi piilopaikat joissa Luciuksella oli laittomia pimeyden voimiin liittyviä esineitä. Saattaisi olla ikävää mikäli Dobby vapautuisi ja lavertelisi jollekkin niistä. Toisaalta, kuka uskoisi kotitonttua? Kuka sellainen jolla olisi tarpeeksi vaikutusvaltaa viedä Lucius oikeuden eteen jälleen syytettynä siitä että hän olisi kuolonsyöjä. Toisaalta Malfoy myös tiesi että ainakaan Arthur Weasley ei saisi löytää hänen pieniä esineitään kartanosta. Se olisi enemmänkin kuin häpeä, mutta miksi Lucius edes huolehti tällaisista asioista? Ehkä Dobby viellä joskus oppii olemaan kunnollinen, ellei menetä järkeään ennen sitä kidutuskirouksien alla. Miksi juuri hänen kotitonttunsa piti olla tuollainen riesa...
Lucius kuunteli mitä muut puhuivat, Morganan miehen liikeasioista. Lucius siemaisi jälleen kuumaa teetänsä kupista ja vilkuili huoneen seiniä harmaansinisillä silmillään. Olihan Malfoylla itsellään melko paljon vaikutusvaltaa velhomaailmassa.


Ensinnäkin Malfoyt olivat tunnettu suku, nimenomaan siitä että he olivat yhtiä niistä harvoista suvuista jotka olivat viellä kyenneet säilyttämään puhdasverisyytensä, varakkaita ja vaikutusvaltaisia. Sen lisäksi Luciuksella oli loistavat välit taikaministeriöön ja jopa itse taikaministeriin. Malfoyhan aina välillä käväisi Corneliuksen luona, ja viellä senkin päälle hän oli Tylypahkan johtokunnassa. Millaisia liikeasioita Morganan mies sitten teki? Hän oli kuukausi sitten kuullut Morganalta että tuon mies oli kuolonsyöjä. Olikohan hänen miehensäkkin taikaministeriössä töissä? Lucius ei ainakaan ollut kuullut sukunimeä siellä missään, mutta toisaalta siellä oli paljon osastoja, satoja työntekijöitä jotenka ei Lucius ihmettelisi vaikka ei ollutkaan kuullut. Toisaalta hän ei ollut myöskään nähnyt tässä huoneessa istuvien henkilöiden kasvoja ainakaan kuolonsyöjien riveissä, jotenka todennäköisesti näistä kukaan muu kuin hän ei ollut kuolonsyöjä.

Kotitontulla oli jotain asiaa isännälleen ja Morgana käänsi sovinnaisesti päänsä toisaalle ja keskittyi muihin keskusteluihin. Hän tietenkin koetti kuunnella huomaamattomasti, muttei kuullut mitään supatuksesta. Hän siis luovutti ja tarjoili keksejä ympäri pöytää.

Morgana hymyili maireasti kun keksejä kehuskeltiin ja samoin teetä. Hän näytti kissalta kermakupin ääressä ja jutteli niitä näitä. Hän oli Malfoyn tavoin täysin puhtaasta suvusta, mutta he eivät jaksaneet möykätä itsestään niin paljon kuin eräät. Lisäksi Morganan vaikutusvalta oli huomaamattomampaa. Hän oli kuitenkin todella hyvää pataa useiden hirvittävän tärkeiden velhojen ja noitien kanssa. Hänen miehensä taas oli nero liikemies, ainakin jos vaimolta kysyttiin.

Tarkat silmät havaitsivat, että Malfoy ei juuri muiden kanssa keskustellut. Morgana ei voinut olla pohtimatta, pitikö mies itseään liian hyvä heidän seuraansa? Yleensä Morganan teekutsuille lähes aneltiin. ”Olet kovin hiljainen Lucius, kaikki hyvin?” Morgana sanoi hiljaisella äänellä ja kosketti korvakorujaan, jotka hän oli hiljattain saanut lahjana miehetään. Häntä hieman harmitti, ettei herra ollut paikalla. Olisi ollut mukavaa pitää teekutsuja pitkästä aikaa yhdessä, tosin herra Peacock ei niistä niin välittänyt.

Lucius näytti varsin mietteliäältä, joka saattoi tietenkin johtaa harhaan että hän ei olisi edes halunnut keskustella muiden kanssa. Malfoy huokaisi erityisen syvään ja vilkaisi sitten muita pöydässä istuvia. ''Lucius, olet Tylypahkan johtokunnassa jos oletan oikein. Miten asiat siinä koulussa ovat nykyisin?'' Eräs mies kysyi Luciukselta joka heräsi ajatuksistaan ja siirsi harmaansinisten silmiensä katseen mieheen. Lucius siirsi hieman vaaleita, pitkiä hiuksiansa pois edestä ja otti mukavamman asennon tuolissaan. ''En menisi kehumaan. Siellä on tapahtunut hieman outoja asioita viimeaikoina.'' Lucius sanoi rauhallisella äänensävyllään ja hörppäsi taas teetänsä. Ja olihan siellä, jästisyntyisiä velhoja ja noitia kangistettu ympäri koulua, hyökkäyksille ei näy loppua. Mutta Lucius tiesi varsin hyvin mitä oli tekeillä, hän oli osa sitä mitä siellä oli tekeillä. Albuksen aika Tylypahkan rehtorina alkaisi olemaan lopuillaan kunhan Lucius jaksaisi odottaa seuraavaan johtokunnan kokoukseen. Hän saisi aivan varmasti kaikki 11 muuta allekirjoitusta paperiin ja Albus Dumbledore erotettaisiin Tylypahkan johtokunnan toimesta rehtorin virasta. Sen oli pakko mennä niin, silloin kaikki menisi suunnitelmien mukaan, kukaan ei olisi estämässä hyökkäyksiä ja se tiesi vain loistavia asioita Luciuksen kannalta.
Sitten Malfoy kuuli Morganan äänen joka kysyi että oliko hänellä kaikki hyvin. ''Ah.. on.'' Lucius vain todeta töksäytti ja otti myös itselleen muutaman keksin. ''Mitä Tylypahkassa sitten tapahtuu?'' Lucius huomasi että jotkut ihmiset olivat selvästi kiinnostuneita aiheesta. Eikö Päivän profeetassa sitten muka lukenut hyökkäyksistä? Kyllähän siellä pitäisi, oli kuitenkin melko harvinaista että yhtäkkiä Tylypahkasta löydetään vuorotellen oppilaita kangistettuina.


''Tylypahkan nykyinen rehtori on menettänyt otteensa koulusta. Johtokunta harkitsee hänen erottamistaan virasta.'' Lucius sanoi vain rauhallisesti. Se että hän kertoi mitä johtokunta kenties miettisi, ei oikeastaan haitannut. Lucius oli aina saanut Tylypahkan johtokunnan pomppimaan pillinsä mukaisesti ja niin saa myös nyt. Ja jossei mikään muu auta, komennuskirous oli ja on aina olemassa erittäin hyödyllisenä. Toisaalta sitä ei oltu tarvittu niin pitkään aikaan kun Lucius oli ollut johtokunnassa. ''Erottamista? Mutta eikös Albus ole mahtavin velho nykypäivänä?'' Lucius siirsi katseensa mieheen joka sen sanoi, Malfoyn olisi tehnyt mieli vain todeta että edes Albuksen voimat ja oveluus eivät ylitä Lordi Voldemortin omia. Mutta se olisi saattanut olla erityisen kohtalokasta, hienossa seurassa, hienossa talossa ja talo täynnä arvokkaita velhoja ja noitia niin se ei olisi ollut sopivaa.

Morgana oli hyvin titetoinen tylypahkan asioista, kirjoittihan hän lapsilleen hyvin aktiivisesti ja halusi tietää mitä koulussa tapahtuu. Oppilaita oli kangistunut, sekä Norriska. Salaisuuksien kammion sanottiin avautuneen. Morgana oli huolissaan Joshissa ja hän siemaisi teetään kasvoillaan hieman kiristynyt ilme, mutta se katosi lähes silmänräpäyksessä. Lucius vakuutti olevansa kunnossa ja joutui vastaamaan lisä kysymyksiin.

Luciuksen väittäessä Dumbledoren menettäneen otteensa moni tuhahti paljon puhuvasti. Albus oli kunnioitettu ja Morganan myös piti Albusta hyvänä rehtorina. Hänelle siis uutiset tulivat nurkan takaa, muttei noita sanonut mitään. Laski katseensa vaan kekseihin. Kuitenkin ministeriön kulttuuri vastaava sanoi lähes sen, mitä Morganakin ajatteli. Voldemort oli kukistunut, Albus ei. Morgana ehkä kannatti joitain Voldemortin ajatuksia, mutta hän kyllä katsoi Albuksen olevan parempi velho. Mestaria kun ei juuri enää näkynyt. ”No me kaikki varmasti toivomme vain lastemme parasta. Itse pidän tiivistä yhteyttä omiini”, noita totesi ja moni mutisi myöntävästi. ”Morgana, mitä mieltä olet. Kannattaako Albus erottaa?” eräs velho kysyi ja Morgana kohotti katseensa mieheen. ”Minusta Albus on kunnioitettava henkilö, mutta koska en tunne häntä henkilökohtaisesti en voi sanoa puoleen tai toiseen”, noita sanoi ja viittasi miehen hiljaiseksi, kun tuo oli esittää lisäkysymyksiä. ”Minusta meidän ei kannata tätä spekuloida”, hän vain totesi ja laski teekupin käsistään.

Tylypahka keskustelu tyssäsi Morganan sanoihin ja keskustelu siirtyi hyviin tarjoiluihin. Morgana sipaisi hiuksiaan kädet hivenen täristen. Kun hän saisi selville, kuka aiheutti kaaosta koulussa, hän tekisi kaikkensa pilatakseen kyseisen henkilön loppuelämän. Hän oli jo valvonut lukuisia öitä huolestuneena lastensa turvallisuudesta.