Uskollisimmat kannattajat

17.08.1997

Severus ilmiintyi Malfoyden kartanolle. Hän asteli suoraan lävitse rautaporttien ja kartanoakohti. Viitta hulmusi luikun velhon takana kun hän marssi eteenpäin määrätietoisen oloisena. Hän nousi muutamat rappuset ja kolkutti oveen. Sen avauduttua hän asteli sisään ja katseli hetken ympärilleen. Kaikki se prameus oli tyypillistä Malfoylle. Hän oli tuntenut Luciuksen jo vuosia, muttei tuntenut oloaan kotoisaksi kartanossa. ”Onko Lucius paikalla?” Hän kysyi palvelijalta, joka asteli poispäin.

Severus oli viettänyt lukuisia tunteja kartanossa. Hän tunsi sen ja siksi suuntasikin oleskeluhuoneeseen. Hän voisi lukea ajankulukseen. Niimpä hän asteli tyhjään huoneeseen ja suoraan kirjahyllylle. Hän juoksutti kalpeita ja kapeita sormiaan kirjojen selillä ja valitsi lopulta yhden, täysin harmittoman näköisen opuksen. Se oli naamioitu kasvikirjaksi, mutta todellisuudessa se oli täynnä kiehtovia loitsuja.

Takan edessä oli mukava tuoli, johon Kalkaros istuutui heitettyään viittaansa paremmin. Hän piti samalla ovea silmällä. Hän tiesi, että kuolonsyöjiä ravasi nykyään kartanossa enemmänkin. Eikä Severus halunnut tulla yllätetyksi yhdenkään kautta. Hän pärjäisi varmasti kenelle vain kaksintaistelussa, mutta hän noudatti Dumbledoren määräyksiä yhä. Hän sulautui joukkoon ja herätti vain ja ainoastaan kunnioitusta sekä luottamusta. Nyt Albuksen kuoltua, kaikki tuntui lepäävän hänen harteillaan ja velho näyttikin väsyneeltä. Hän oli kuitenkin menettänyt miehen, jota hän oli kunnioittanut. Ei mennyt päivääkään, kun hän ei muistellut vanhan velhon sanoja tai käytyjä keskusteluja.

Bellatrix Lestrange asteli pitkin kartanon pitkiä ja syviä käytäviä. Sen käytävät oli koristeltu todella hienoiksi ja hieman vinosti kävelevä kuolonsyöjä katseli koristeta innokkaasti. Hän oli ollut kartanolla jo muutamia tunteja, lähinnä tullut tapaamaan pikkusiskoansa ja juttelemaan hänen kanssaan kuolonsyöjiin liittyvistä asioista. Eihän hän muuten saattanut pitääkkään Narcissaan yhteyksia. Korkokenkäiset saapikkaat kopistelivat jokaisella askelella vasten hienosti tehtyä lattiaa, kun sitten eräs palvelijoista juoksi käytävää pitkin, Bellatrixia kohti. Tietenkin Lestrange mietti hetken aikaa että mitähän tuo juoksi. Palvelija oli toivottanut Severus Kalkaroksen tervetulleeksi kartanoon, ja koki tarpeelliseksi ilmoittaa siitä Bellatrixille, kun Luciusta ei näkynyt tällä hetkellä edes tässä kerroksessa ja Bella oli yksi sukulaisista. ''Severus Kalkaros on kartanossa.'' Palvelija sanoi ja viittasi kädellänsä Severuksen suuntaan. Lestrange vain virnisti leveästi ja päästi muutaman sekunnin kestävän naurahduksen. Palvelijallakin alkoivat kylmät väreet vilisemään kehossa, ja mitään sanomatta palvelija lähtikin luikkimaan muualle. ''Mitä se petturi tekee täällä?'' Bella totesi itsellensä mielessään. Hän ei pitänyt Severusta kovinkaan luotettavana kuolonsyöjänä, johtuen liian läheisistä yhteyksistä Albuksen kanssa joka nyt tosin oli jo menehtynyt. Bellan oli vaikea miettiä oliko tuo kuolonsyöjänä uskollinen Voldemortille, vai vakoiliko tuo Pimeyden lordin liikkeitä Abukselle. Vaikkakin osittain Bellan epäilyksiä vähensi se, että Severus itse tappoi tappokirouksella Albus Dumbledoren.
Vaikkakin Lestrangen mielessä, hän tietää syyn miksi. Hän oli tehnyt rikkumattoman valan, jossa lupasi suorittaa tehtävän loppuun jos Draco ei onnistuisi.


Eihän Severus muuten olisi langettanut yhtään loitsua Albukseen. Bellatrix asteli leveä virne kasvoillansa kohti palvelijan osoittamaa suuntaa ja huomasi ohimennen Severuksen kaavun helmahtavan huoneeseen sisälle. Hetken ajan, Lestrange odotti kunnes sitten painoi pitkäkyntisen kätensä oven kahvalle ja painoi sen hitaasti alas. Ovi työnnettiin auki ja goottimainen nainen astui hitaasti ovesta sisälle. Hän katsoi melko halveksuvalla katseella penkillä istuvaa Severusta. Bellatrix oli aina epäillyt Severusta jostain, ja nyt hänen oli pakko tuoda asioita esille, ihan vain pilkatakseen. ''Mitä sinä täällä teet? En tiennyt että olet enään edes riveissämme.'' Bellatrix selvästi vihjasi tuolla jotakin, ei hän ollut pitkään aikaan luottanut Severukseen lähes ollenkaan. Ja ainakaan nyt, kun tuo tappoi Albuksen vain rikkumattoman valan takia niin ei lisännyt tämän luottamusta.

Ovi aukeni hitaasti ja Severus näki sen varmasti. Hän oli kuitenkin lukevinaan, sillä hän tunnisti sormet. Bellatrix oli hirvittävä noita. He eivät pitäneet toisistaan. Severus ei kuitenkaan pelännyt tuota, kuten useat muut. Hän oli keksinyt loitsut, joita noita käytti ja hän oli sillä hetkellä heidän herransa suosiossa. Lopulta noidan puhuessa velhon oli merkattava kohta, johon hän oli jäänyt ja kohotettava katseensa.

Mustat silmät katsoivat noitaa ja hänen ilmeensä oli mitään sanomaton. "Hyvää päivää sinullekkin Belatrix", velho sanoi matalalla äänellä ja risti jalkansa. Hänen ilmeensä ei koskaan värähtänytkään. "Jos haluat vihjailla jotain, vihjaile vielä vähän suoremmin. Mitä minä täällä teen, ei kuulu sinulle", Severus sanoi ja pysyi tuolissaan. Hän oli hyvin titetoinen tulevasta virastaan ja kuinka paljon se varmasti suututtaisi noitaa. Lisäksi Voldemort piti Severusta lähes oikeana kätenään. Naiselle, joka nuoli lähes pimeyden Lordin varpaita, se oli taatusti kova paikka.

Keskusteluissaan Albuksen kanssa he olivat usein käyneet läpi kuolonsyöjien hierarkiaa. Severus oli aina ollut hyvin korkealla. Pimeyden Lordi ei enää epäillyt hänen uskollisuuttaan, mutta tuon ei tarvinnut ollakkaan kateellinen kenellekkään. Lähinnä Severus sääli noitaa. Tuo oli niin mielipuolinen, että kuvitteli Lordinkin varmaan rakastavan tätä.

Bellatrixin virne hyytyi samantien kun tuo alkoi kuitenkin mitätöimään hänen sanojansa, ja kuin alentaakseen hänen uskollisuuttaan. Bellatrix oli Pimeyden lordin uskollisin ja parhain luutnantti, ja tuolla ''petturilla'' ei Lestrangen mielestä ollut mitään varaa alentaa hänen arvoansa! Kukaan ei olisi ikinä uskollisempi, kuin Bellatrix! Ja tämän kuolonsyöjän ilmeestä huomasi, että Severus alkoi menemään jo Bellatrixin sietokyvyn mukaan heikoilla jäillä. Bellatrix oli sentään jo aikaisemmin kuolonsyöjänä, kuin Severus, ja hän sentään oli Pimeyden lordin henkilökohtainen oppilas jolta oppi kaikki voimansa. Jotenka hän ei kokenut Severusta kaksintaistelussa uhkana, tuo oli oppinut voimansa muun kautta mutta Pimeyden lordi oli mahtavin pimeyden velho mitä oli. Bellatrix otti muutaman askelen peremmälle, ja katsoi nyt, ei jopa halveksuvasti vaan murhaavasti Severusta ja sulki oven perässänsä. Jos he eivät olisi hänen pikkusiskonsa hienossa kartanossa, Bellatrix kiskoisi sauvansa jo esille ja heittelisi Severusta päin seiniä. Sen jälkeen, Bellatrixin toinen käsi liukui hiljalleen hänen sauvansa päälle muttei vetänyt sitä esiin, ja toinen käsi kohosi ylös ja osoitti pitkäkyntisellä sormellaan Severusta, ilme erityisen vakavana. Että hän vihasikaan alempia seuraajia jotka kehtasivat yrittää alentaa hänen virkaansa kuolonsyöjissä! ''Minä olin isännän henkilökohtainen oppilas, palvelin häntä jo silloin kun sinä makasit Albuksen jalkojen juuressa ja hänen helmojensa suojissa! Silloin kun muut, uskolliset kuolonsyöjät istuivat Azkabanissa, ja ne jotka eivät, yrittivät kaikin keinoin etsiä häntä, niin sinä makasit kolossasi piilossa, Albuksen kaavun helmojen suojissa! Ja kun Lordimme palasi ruumiilliseen muotoonsa, kuulin että et edes tullut ottamaan häntä vastaan!'' Bellatrix sanoi julmasti, melko kovalla äänellä.


Äänessä oli sipaus halveksuntaa, ja murhanhimoa ja hänen tekisi oikeastikkin mieli nakella Severusta. ''Olen Pimeyden lordin uskollisin seuraaja, ja hänen paras luutnanttinsa! Kuinka kehtaat vähätellä arvoani!'' Nyt huomasi jo, että mentiin Bellatrixin sietokyvyn ylitse. Hän sietäisi moisen, mutta ei Severukselta, ei todellakaan. Tuo oli Lestrangen silmissä pelkkä petturi, joka oli sen helmoissa suojissa joka oli vahvin. Bella ei missään nimessä hyväksynyt Severusta, jos hän olisi Pimeyden lordi, hän heittäisi moisen pois riveistä.

Bellatrix kiihtyi kuin uusin tulisalama. Tuon tempperamentti oli lyhyempi kuin ensiluokkalaisten rohkelikkojen usko siihen, että severus piti näistä. Se oli aina noidan heikkous. Severuksen ilme ei värähtänytkään. Hän sai syytöksiä niskaansa kuin sontapommeja, mutta Velho ei noussut vieläkään. Sen sijaan hän sanoi: ”Pimeyden Lordi ei ole yksin opettanut sinua, Bellatrix. Azkaban on selvästi hämärtänyt muistiasi. Minä en ole koskaan maannut Albuksen jaloissa. Minä olen vakoillut isännän hyväksi ja jos olisin ollut kaikki nämä vuodet Azkabanissa, minä olisin yhtä hyödytön. Minä ruokin Albuksen luottamusta odottaen herrani paluuta ja kun hän palasi, minä palasin hänen luokseen myöhemin kun te muut olitte jo kaikkoontuneet. Sinä voit mennä ja räjäytellä, minun työni oli hienovaraista kuin sauvojen teko”, Severus totesi ja nousi kun Bellatrix oli julistanut arvonimeään.

”Minä en vähättele sinua Bellatrix. Minä vain muistutan, että et ole kaikki voipa, kuten herramme”, Severus sanoi ja tuijotti noitaa mustilla silmillään korkeuksistaan. ”Minä palvelen vain yhtä herraa ja kumarran vain yhtä. Sinä et ole minun herrani Bellatrix ja sinä myös tiedät, että saan kaikki käskyni suoraan häneltä”, Severus totesi hiljaisella äänellä ja istuutui loihtien viereensä makeaa konjakkia. ”Olit tapaamassa Narcissaa varmaankin. Kertoiko hän koska Lucius palaa?” Velho kysyi ja loihti takkaankin tulen tuijottaessaan samaan aikaan Bellatrixia.

''Älä yritä valehdella, Severus.. olet vain normaali seuraaja josta Herramme ei välitä muuten kuin tietojesi kautta. Hait turvaa Albukselta. Missä olit kun piti etsiä Lordiamme?! Missä olit, kun hän tuli takaisin!? Missä olit, kun hän kaatui? Et tehnyt hänen eteensä mitään!'' Bellatrix totesi kylmällä ja tiuskivalla äänensävyllään. Selvästikkään hän ei pitänyt yhtään Severuksen tavasta puhua, ja siitä miten tuo alensi hänen arvoansa. Bellan ilme taas oli murhaavan ja halveksuvan sekoitusta. Ei voinut erottaa kuin sipauksen kumpaakin. Hänen sisällään pursusi raivoa, ja hänen kidutushalunsa ja sadistisuusenta meinasi jo pursua yli. Severus ei hänen silmissään ollut yhtään mitään muuta, kuin Albuksen jaloissa ryöminyt mato joka pelkäsi. Näin Bellatrix Lestrange asiat vain näki. ''Ettei vain olisi, että vakoilet isäntäämme, Albukselle Severus?'' Bellatrix tuijotti edelleen Severusta, kädet lantioillansa. Hän ei hyväksy moista, ei tosiaan! Tosin Bellatrix ei usko, että hänen siskonsa tai Luciuskaan olisivat tehneet mitään sen eteen että olisivat löytäneet Voldemortin. Lestrange ei tällä hetkellä edes tarkoin tiedä, kuka löysi heidän herransa ja palautti ruumiilliseen muotoonsa. Oikeastaan, hän piti myöskin pakoansa Azkabanista vain ja ainoastaan isäntänsä järjestämänä. Mikäli Severus olisi ollut siellä mätänemässä, Pimeyden lordi tuskin olisi edes muistanut häntä siellä. Olisi todennäköisesti unohtanut sinne mätänemään. ''Et edes yrittänyt tehdä mitään. Me uskolliset istuimme Azkabanissa sen takia, että yritimme etsiä häntä!'' Bellatrix totesi oikeastaan raivonsa takaa Severukselle.
Olihan se totta, Bellatrix, juniori, Rabastan ja Rodolphus olivat kiduttaneet kahdelta aurorilta järjen kun olivat yrittäneet etsiä isännästään tietoja.


Ja sen vuoksi, että he yrittivät etsiä isännästään tietoja, he istuivat ainoastaan hänen takiansa Azkabanissa 15-vuotta. Mutta odotus taisi olla sen arvoista, ainakin Bellatrixin mielestä. Mutta sitten tuo alkoi kyselemään hänen siskostaan, ja siitä että oliko Lucius tullut takaisin. ''Ei kuulu sinulle.'' Bellatrixin naamalle vääntyi suoraansanottuna häijy ilme leveän virnistyksen kera. Severukselle pieni oman paikkansa näyttäminen olisi nyt kohdillaan ainakin sen jälkeen mitä tuo oli sanonut. Bellan mielestä tuo voisi varoa sanojansa, tosiaankin. Tylypahkan professori, Albuksen jaloissa ryömivä mato, alemmas ei Severus olisi Bellan silmissä enään vajota. Eikä hän kyllä ymmärräkkään että miten Lucius kykeni ystävystymään tuon kanssa lapsuudessaan. Bella tuskin tulisi ikinä olemaan kauhean ystävällisissä väleissä Severuksen kanssa.

Bellatrix todella oli kuin joku Hagridin otuksista, jotka jaksoivat poksua. Jotain räiskyperäliskoja ne olivat. Lisäksi Severus totesi, ettei hänen kannattaisi lähteä ruokkimaan naisen kiukkua. Tuo oli mitä oli, hullu. Vakoilu väite sai Severuksen huokaisemaan ja näyttämään hetken ajan jopa ärtyneeltä, mutta hän sai ilmeensä kuriin. ”Kyllä, tietenkin. Tosin nyt unohdat yhden asian, Albus on kuollut”, velho totesi ja ravisteli päätään. Hän oli puhunut niin sarkastisella sävyllä, että olisi ihme jos noita jaksaisi vielä räksyttää. Tosin mitä muutakaan saattoi odottaa Bellatrixilta? Tuo näki vain sen, mitä halusi. Uskollisuuden määritelmä vaihteli aina. ”Mhm... No te ette myöskään kamalasti kyenneet häntä etsimään”, Severus totesi ja siemaisi viskiään. Hän ei todellakaan nähnyt vankilassa istumisen olevan mitenkään arvostetumpaa.

Kun Severus kysyi Luciuksen menoista hän sai nenäkään vastauksen, jota hän ei olisi hyväksynyt edes oppilailtaan. Tosin, Bellatrix vaikutti välillä yhdetä niistä kakaroista. Hän hymähti vain noidalle ja katsoi tuota hetken ennen kuin kulautti loput juomasta alas kurkustaan. ”On hirvittävän kohteliasta sinulta pitää seuraa minulle hänen sijastaan”, velho totesi ja paransi asentoaan taas tuolissaan ja katseli kirjaa sylissään. Hän avasi sen ja jatkoi lukemistaan kuin noita hänen edessään olisi ollut ilmaa. Hän alkoi kuitenkin pohtia Potteria. Tuo oli kadonnut yllättäen. Severus oli tietoinen kotikolon hyökkäyksestä ja ollut jopa hivenen huolissaan muutamista ihmisistä siellä. Hän ei ehkä pitänyt Weasleysta, mutta Potter oli ollut siellä ja muitakin velhoja ja noitia, jotka näyttelivät tärkeää roolia Lordin kukistamisessa.

''Hahahah!'' Bellatrixin suupieliltä pääsi selkäpiitä karmiva naurahdus kun tuo yritti puolustella Albuksen kuolemalla. Pitikö tuo Bellatrixia tyhmänä? Bella näki asioiden ytimeen, hän oli se joka solmi rikkumattoman valan, hän oli vieressä kun Severus lateli valaan kuuluvat asiat, mukaan lukien Albuksen surmaamisen mikäli Draco ei onnistuisi. Ja eihän Draco onnistunutkaan, Bellan silmissä tuo oli tappanut Albuksen vain säästääkseen henkensä. ''Jotkut näkevät asioiden lävitse, Severus. Älä yritä, minulle puhua Albuksen kuolemasta, tapoit hänet vain koska rikkumaton vala oli yhä ylläsi. Koska jos et muista, se olin minä joka sen tein.'' Bellatrix totesi melko jämäkästi ja virnisti samalla leveästi. Miten Severus saattoi olla noin idiootti? Bella pohtikin että kuolonsyöjiin pitäisi olla älykkyysraja.
''Et näytä tietävän syytä? Kuten varmaan kuulit, Severus, minä ja muutama muu uskollinen kidutimme kaksi aurori parkaa järjiltään, ja syy, oli että halusimme löytää Lordimme.'' Bellatrix nauroi totisesti sanoessaan sanansa, Bella tosiaan uskoi että tuo luuli näiden joutuneen Azkabaniin vain siksi että pimeän piirrot löytyivät käsivarsista, hah! Jotenkin Bellatrixin mielestä tuo ei ollut kärryillä asioista, ei tosiaan. Ja Bella mietti edelleenkin, että tuo oli vain madellut Albuksen jalkojen juuressa kun Voldemort kaatui, eikä tehnyt mitään hänen löytämisekseen ja kun hän palasi, Severus oli kolossaan piilossa.
Mutta sitten Bellatrix kuuli sanat, joita Severuksen ei olisi kannattanut sanoa.
Se sai Bellatrixin henkisesti kiehumaan ylitse kun tuo sen lisäksi vain jatkoi kirjansa lukemista! Se että Severus ensiksi vain yrittää alentaa hänen arvoansa kuolonsyöjien riveissä, ja sitten viellä luulee että Lesteange hyväksyisi sen että olisi pelkkää ilmaa tuolle meni jo tämän noidan sietokyvyn ylitse.


Bellatrix käänsi selkänsä Severukselle mutta ohimennen sauva heilahti nopeasti käden liikkeellä vyöltä ja hyvin paljon mahdollisesti tuon kirja lentäisi tuon käsistä lattialle. ''Isäntä ei välitä sinusta edelleenkään muuten kuin tietojesi takia, hah!'' Bellatrix totesi ivailevaan sävyyn kun hänen sauvansa eksyi takaisin hänen vyöllensä ja Bella painoi pitkäkyntisen kätensä oven kahvalle, ja asteli hitaasti sieltä ulos enään edes katomatta Severukseen.

Lucius Malfoy, itse kartanon omistaja käveli hienossa mustassa kaavussa pitkin kartanonsa käytäviä. Hän oli kuullut jo Severuksen tulleen kartanoon ja ajatteli nyt mennä tämän luokse. Ohimennen hän oli myös käytävillä nähnyt Bellatrixin mutta he eivät edes tervehtineet toisiansa. Luciuksen kävelykeppi kolahti vasten lattiaa jokaisella askeleella. Osittain oli kunnia että Pimeyden lordi oli valinnut hänen kartanonsa yhdeksi kuolonsyöjien piilopaikaksi, mutta osittain hän ei siitä pitänyt. Mutta ei myöskään uskaltanut sanoa siitä sanaakaan vastaan Voldemortille, Lucius tiesi varsin hyvin että kun kuolonsyöjä inttäisi Voldemortille vastaan niin samalla leikkisi omalla hengellään. Muutamat ovet menivät Luciuksen ohitse kun tämä siniharmaiden silmiensä katseella etsi sitä ovea jossa Severuksen ilmoitettiin olevan. Hänen vaaleat hiuksensa olivat vapaina ja siisteinä kun hän löysi kyseisen oven hetken kävelyn jälkeen. Olihan kartano melko iso ja toisesta päästä toiseen päähän ei menty vain muutamalla askeleella. Luciuksella oli mustat nahkaiset hansikkaat käsissään kun hän avasi tuon kyseisen oven. Heti ensimmäiseksi hän näki itse Severus Kalkaroksen istuvan tuolilla, ja kirja kädessään. Osittain Lucius oli hämmästynyt, kiinnostiko tuota hänen kirjansa vaikkakin ne pitivät sisällään itse pimeyden voimista kertovia asioita. ''Iltaa, Severus.'' Lucius sanoi rauhalliseen sävyyn katsoessaan tuota mustahiuksista lapsuuden kaveriaan. Malfoy asteli hitain askelein peremmälle huoneeseensa ja vilkaisi tätä hienosti koristeltua huonetta jossa oli laajoja valikoimia erilaisia kirjoja kirjahyllyissä. ''Kuulin että sinut aiotaan valita Tylypahkan uudeksi rehtoriksi, onnitteluni.'' Lucius sanoi Severukselle. Malfoy itse oli Tylypahkan johtokunnassa vaikkakin tämä erotettiin, ja viellä kakkosluokkalaisen Harry Potterin takia.


Lucius asteli eräälle pehmeälle ja hienolle tuolille joka oli vain muutamien askelien päässä Severuksesta. Hän istuutui siihen ja laski kävelykeppinsä viereensä nojaamaan vasten pöytää. Lucius tietenkin piti ajatuksesta että Severuksesta tulisi rehtori, kuolonsyöjät saisivat täyden otteen Tylypahkasta. Ja olihan hän tietenkin kuullut että oli itse Severus tappanut Albuksen ja se lisäsi Luciuksen luottamusta ja kunnioitusta Severus kohtaan. Malfoy ei itse tiennyt että miksi tuo oli sen tappanut, kun oikea syy oli että Albus itse sitä pyysi. Ja Luciuksella ei ollut syytä pelätä poikansa, Dracon puolesta koska eihän tämä enään Tylypahkan puolella ollut vaan Voldemort oli värvännyt tämän kuolonsyöjäksi riveihinsä. Mutta Luciusta vaivasi yksi asia, Albus oli Seljasauvan omistaja ja hän tiesi että sauvan uskollisuus muuttuu sille kuka tappaa sen aikaisemman valtiaan ja Malfoy tiesi että Voldemort halusi tuon koko maailman vahvimman sauvan itselleen. Lucius tosiaan luuli että Severus oli nyt sen valtias, ja Voldemort saattaisi aikoa tappaa tuon tarkoituksena saada Seljasauva itselleen, muttei hän viitsinyt siitä sanoa Severukselle. ''Veikkaan erityisen vahvasti, että Lordimme aikoo panna meidät Tylypahkan valtioiksi kun sinut nimitetään rehtoriksi. Albus oli ainoa joka kykeni laittamaan edes vastaan Pimeyden lordille.'' Lucius sanoi rauhalliseen sävyyn kun pyyhki kävelykeppinsä käärmeenpään muotoista koristeltua kärkeä valkoisella liinalla ja jäi tuijottelemaan huoneensa seiniä.

Severus antoi Bellatrixin räkyttää ja ei välittänyt tuosta. Jos hän todella olisi alkanut välittämään, mitä toinen sanoisi, hän olisi todennäköisesti menettänyt jo kykynsä luoda suojeliuksen. Ilmeisesti se liittyi jotenkin siihen, että suojeliuksen kykeni luomaan vain, jos oli säilyttänyt sielunsa ehjänä eli ei ollut väläytellyt vihreää valoa. Hän siis istui kaikessa rauhassa ja oli kuuntelematta. Kirja oli siis hyvä vaihtoehto.

Opus lehahti Severuksen käsistä, mutta palasi nopeasti miehen käsiin. ”Eihän hän meistä kenestäkään todella välitä”, velho mutisi katsoessaan Bellatrixin perään. Hän paransi asentoaan ja jäi odottamaan Luciusta, joka osasi käyttäytyä sivistyneesti. Velho eteni kirjassa hyvää vauhtia ja kohotti katseensa vasta huomatessaan hyvin valkean velhon. ”Lucius”, hän vastasi ja nyökkäsi pienesti. Siinä missä Malfoy oli aina sulavakäytöksinen ja parempi seurapiireissä, Severus vetäytyi mieluummin varjoihin ja liemiinsä. Nyt häneltä kuitenkin odotettaisiin jotain sosiaalistakin koulun rehtorina. ”Kiitos. Olin itsekin yllättynyt ylennyksestäni”, hän totesi ja lennätti kirjan oikealle paikalleen.

Albus oli osunut oikeaan arvellessaan, että Severuksesta tulisi seuraava rehtori. Hän oli kuitenkin luvannut suojelevansa Tylypahkaa ja sen oppilaita. Sitä kukaan ei saisi tietää. Niimpä hän vain hymyili kun Malfoy puheli omasta vallastaan, jota Severus pyrkisi pitämään minimaalisena. ”Niin, Pimento on jo sangen innoissaan muutamista uudistuksista. Voro haluaa palauttaa kettingit tyrmiin sekä peukaloruuvit”, Severus hymähti ja katseli hopeista käärmeen päätä. ”Tylypahka ei ole entisensä”, velho totesi. Hän tulisi kaipaamaan Albusta, mutta hän tiesi mitä oli tehtävä. ”Bellatrix oli täällä. Hän on sitten hurmaava persoona”, Severus totesi ja loihti jälleen tuliviskiä ilmaan. ”Haluatko lasillisen?” mies kysyi ja kohotti mustaa kulmaansa.

Lucius kuunteli Severuksen puheita ja laittoi sitten valkoisen liinan takaisin mustan kaapunsa sisätaskuun. Hän katseli sauvansa käärmemäistä, koristeltua päätä ja piteli kävelykeppiään kädessään kun nosti katseensa Severukseen. Lucius tiesi kyllä Pimennon, turhankin hyvin. Ylimielinen taikaministeriöläinen joka eräässä vaiheessa otti vallan Tylypahkasta ja pisti koko paikan sekaisin. Lucius kyllä tiesi että Bellatrix oli täällä, olihan Bella hänen siskonsa, vaikkei biologisesti. Malfoy tiesi varsin hyvin että Bella ei jättäisi mitään paitsi jos Voldemort olisi mukana. ''15-vuotta Azkabanissa ei nähtävästi ole hänen mielentilaansa parempaan laittanut.'' Lucius totesi kylmästi huultensa välistä kun nosti nyt vihdoin katseensa Severukseen. Eräs palvelija toi kuin tilauksesta hopeisella tarjottimella viskipullon, ja kaksi hienoa lasia, ja viellä juuri kun Severus oli tarjonnut Luciukselle. Tarjoilija kaatoi kumpaankin lasiin viskiä noin puoleen väliin ja ojensi toisen Severukselle ja toisen Luciukselle.
Sitten tulikin vihdoinkin mielenkiintoinen puheenaihe, nimittäin se että Tylypahka ei enään ollut entisensä. Eihän se tietenkään, kun Voldemort palasi ja sai kannattajansa takaisin ja suunnitelmistaan otteen, Albus koki loppunsa ja kuolonsyöjä aiottiin nimetä rehtoriksi.
Lucius nyökkäsi palvelijalle joka poistuikin nopeasti pois huoneesta. ''Viellä muutama vuosi sitten näytti siltä että Tylypahka kykenisi pitämään itsensä kasassa. Mutta nyt näyttää siltä että se kokee vain loppunsa.'' Lucius sanoi kun hörppäsi hyvää viskiänsä kulauksen. Malfoy oli tietenkin muutama kuukausi sitten ajatellut, että Voldemort saattaisi hyvinkin tehdä Tylypahkasta uuden kuolonsyöjien tukikohdan ja nimetä itsensä sen valtiaaksi. Ottaa sinne oppilaita joista tekisi kannattajiaan.


Ja eihän se ainakaan Luciuksen mielestä hassumpi suunnitelma olisi ollutkaan. Silloin Voldemort tosiaan olisi maailman mahtavin velho, ja saisi kannattajia erityisen hyvin. Ja Tylypahka olisi mitä todennäköisemmin parhain tukikohta mitä kuolonsyöjät voisivat edes saada. Osittain ajatus tietenkin huvitti häntä, mutta osittain Lucius epäili että se saattaisi tapahtua oikeastikkin. Ja miksei sellainen tukikohta kelpaisi myös kuolonsyöjille? Suuri paikka, täynnä käytäviä, ja Lucius ei voinut olla unohtamatta salaisuuksien kammiotakaan. Se jos mikä olisi kerrassaan mahtava kuolonsyöjien tukikohta, itse Tylypahka. ''Albus oli ainoa joka kykeni puolustamaan koulua. Nyt siellä on vain surun murtamia professoreita ja oppilaita joista kukaan ei mahda mitään Pimeyden lordin mahdille. Tylypahka alkaa lähestymään loppuansa.'' Tietenkin Lucius tiesi että siellä oli viellä professroita, Feeniksin killan jäseniä ja auroreita varsinkin nyt kun itse rehtori tapettiin kuolonsyöjien toimesta niin miksi he muka eivät lisäisi sinne erityisen paljon puolustusta?

Severus otti palvelijalta toisen viskilasinsa sinäpäivänä. Hän oli huomannut juoneensa hiljattain useamman annoksen kuin olisi ollut suotavaa. Hän päätti ryhdistäytyä sen lasin jälkeen.
”Ei tylypahka lopu, se muuttuu. Sen pitkän historian aikana se on aina selvinnyt, mutta muuttunut”, Severus totesi ja siemaisi hyvän makuista nestettä. Severus ei antaisi Tylypahkan tuhoutua. Hän muuttaisi sitä niin paljon kuin olisi välttämätöntä, mutta opetusta ei lopetettaisi. ”Pimeyden Lordikin kunnioittaa Tylypahkaa, joten se pysyy pystyssä”, velho vain totesi ja katsoi Luciusta silmiin omilla lähes mustillaan.

Kollegoitaan Severus saisi taivutella pitkän aikaa ennen kuin hän voisi tehdä mitään. McKarmivakin jäisi taatusti vain sen vuoksi, että voisi suojella oppilaita, kuten muutkin. Luciuksen kaltainen ei ikinä ymmärtäisi sen kaltaista toimintaa, mutta jokainen tylypahkan professori kyllä. Severus tiesi, että hänestä tulisi vihatuin rehtori, mutta niin täytyi olla, jotta tylypahka todella selviäisi oppilaineen. Severus tyytyi siksi vain hymähtämään Luciukselle. Tuossa oli paljon samaa kuin kälyssään. Molemmat olivat sokaistuneet vallan huumassaan. ”Kuten sanoin, Tylypahka tulee selviämään aina muuttumalla”, koulun tuleva rehtori sanoi ja silmäänsä räpäyttämättä sanoi vanhalle ystävälleen: ”Siitä minä pidän huolen”. Hän ei voisi ehkä enää suojella Potteria kuten ennen, mutta hän voisi auttaa tätä pitämällä tuon ystävät mahdollisimman hyvin turvassa sekä Albus oli puhunut, että Tylypahkassakin saattaisi olla hirnyrkkejä. ”Aikooko Draco palata kouluun?” Severus kysyi ja tuijotteli tulta.

Lucius piteli toisella kädellään kävelykepistään kiinni ja toisella kädellä viskilasiansa. Hän kuunteli melko tarkasti Severuksen puheita samalla kun nojautui vastan pehmeän tuolinsa selkänojaa ja vilkuili hienon huoneen seiniä. ''Se tosiaan tulee muuttumaan.'' Lucius sanoi kylmällä äänensävyllään. Mutta Severus oli periaatteessa oikeassa, olihan Lordi Voldemort joskus ollut Tylypahkassa ja Tylypahka oli aina selviytynyt pystyssä mutta vain muuttunut. Ja nyt kun sen mahtavin ja pitkäaikaisin rehtori oli menehtynyt niin se oli muuttunut enemmän kuin koskaan. Albus oli oppilaiden, sekä opettajien keskuudessa erityisen tärkeä ja hänen menehtymisensä muutti asioita valtavasti. Lucius hörppäsi kylmää ja hyvän makuista viskiä lasin pohjalta ja siirsi sitten katseensa takaisin Severuksen melkein mustiin silmiin. ''Jos annan oman villin veikkaukseni, Lordimme saattaa tehdä Tylypahkasta uuden kuolonsyöjien tukikohdan.'' Lucius sanoi mietteensä Severukselle ääneen. Kuten hän oli jo miettinyt, se olisi paras mahdollinen tukikohta mitä vain voi saada ja Voldemort alkoi muutenkin saamaan todella tiukkaa otetta taikamaailmasta. Ainoa velho joka olisi kyennyt voittamaan hänet oli nyt jo kuollut ja taikaministeriö alkoi hiljalleen murtumaan Voldemortin ovelien liikkeiden takia, Pimeyden lordi tosiaan tiesi mitä oli tekemässä ja todella hyvin. Luciusta huvitti ajatus että monet uskoivat Harry Potterin voivan kukistaa Voldemort, sillä kuka voisi uskoa että lapsi, kouluikäinen voisi mahtaa mitään Voldemortin voimille?
Vaikka tämä kuinka oli valittu, Luciuksen oma veikkaus oli että Potter saa viellä surmansa Voldemortin käsistä ja Tylypahka tulisi olemaan heidän.


Sitten Severus otti puheenaiheeksi Luciuksen pojan, Dracon. Malfoy kohotti hieman kulmiansa katsoessaan Severusta, nyt ensimmäistä kertaa hänen mieleensä tuli että eikö tuo jo tajunnut tilannetta? Draco oli saanut tehtäväksi tappaa Albus, ja kuulemansa mukaan koulussa tiedettiin Dracon uusi uskollisuus. ''Ei.'' Lucius töksäisi vain suustaan ulos ja huokaisi raskaasti. ''Tylypahkassa tuskin opetetaan muuta kuin miten saadaan toisen sauva lentämään kaksintaistelussa. Draco saa parempaa opetusta meiltä.'' Draconhan opettajana toimi muunmuassa Bellatrix Lestrange. Lucius luotti siihen että Bella jos kuka saa Dracon hieman taidokkaammaksi. ''Ja Dracolla olisi enää hieman yli vuosi siinä koulussa ja on parempi että hän pysyy meidän puolellamme, poissa tieltä.'' Lucius sanoi kun hörppäisi taas viskiänsä. Bella oli ollut Lordi Voldemortin henkilökohtainen opettaja ja hän jos kuka ainakin kidutuskirouksen hallitsi. ''Bellatrix opettaa häntä parhaillaan.'' Malfoy sanoi, tietenkin hän tiesi ettei Severus ja Bella olleet toisilleen muita kuin tuttavia jotka hädin tuskin edes moikkaisivat toisiaan.

Severus muisti, kuinka koulu aikoina Lily oli kysynyt miten hän kykeni olemaan Luciuksen ystävä, tai muidenkaan kuolonsyöjien. Tällöin Severus oli vielä puolustanut ystäviään, mutta jos Lily olisi ilmestynyt nyt hänen eteensä mies olisi todennut, että hän ei oikeastaan voinut sietää näitä. Velhon käytöksestä sitä ei olisi koskaan kuitenkaan saanut irti. Hän tiesi, että vastustaisi viimeiseen asti Tylypahkan muuttamista tukikohdaksi. ”Lordimme ei tarvitse paksuja muureja suojakseen”, Severus totesi vain ja katseli liekkeihin.

Lucius teki selväksi, että Draco ei palaisi kouluun. Se selittikin, miksi miehen mielestä kuolonsyöjien kannattaisi linnottautua tylypahkaan, kun tuon poika olisi poika. Severus kyllä tiesi, että poika oli lahjakas ja että oppisi koulussa enemän kuin vanhemiltaan, muttei sanonut mitään. Hänhän oli tylypahkan historian nuorin rehtori sekä ollut nuorin tuvanjohtaja, hän uskoi kouluun lujemin kuin kukaan muu. ”Bellatrix... Katso, että pojalla on kaikki sormet tallella niiden oppituntien jälkeen”, Severus vain totesi ilmeettömänä. Se noita-akka tapattaisi pojan melko varmasti. ”Minusta sinun kannattaisi pistää poika takaisin. Potter ei palaa kouluun sekä tällä hetkellä muutamia kuolonsyöjiä on tulossa uusiin koulun virkoihin. Mutta olet tainnut jo päättää, mikä on pojallesi parasta, joten minä en asiaan sen enempää puutu”, Severus totesi ja laski lasinsa pois käsistään ja nousi tuolilta. ”Tulin vain tervehtimään sinua, mutta minun täytyy nyt lähteä. Lupasin vielä käydä ministeriössä ja herramme luona”, velho sanoi ja vilkaisi itseään peilistä. Hän näki vain kylmän ulkokuorensa, jota hän tulisi pitämään yllä kunnes kaikki muut portit olisi suljettu. Hän oli Albuksen lisäksi ainoa, joka tiesi mitä Lilyn pojan tulisi käymään ja se painoi hänen harteitaan.

Lucius nojautui vasten phmeän tuolinsa selkänojaa kokonaan ja katseli huoneensa seiniä. Severus oli ehkä yksi niistä todella harvoista puoliverisistä jotka Lucius hyväksyi tuttavikseen, tosin Luciuksen ystävyys Severukseen tuli jo heidän lapsuudestaan saakka. Malfoy hörppäsi kiiltävän lasinsa pohjalta hieman viskiä ja laski lasin sitten viereiseen pöytään, pyöreänmuotoinen pieni pöytä jossa oli tarjotin ja viellä noin puolikas viskipullo. Kuolonsyöjä otti kävelykeppinsä jälleen käteensä ja tarttui sen käärmeenmuotoiseen kärkeen ja otti hitaasti sauvansa kävelykeppinsä uumenista esille. Hetkenaikaa Lucius tutkaili sauvaansa kunnes heilautti sen jo sammuneeseen takkaan päin joka pienen loitsun avulla syttyi uudestaan, kuin se olisi juuri sytytetty nuotio. Sade paiskoi vasten kartanon seiniä ja ikkunoita kun Lucius kätki taikasauvansa takaisin kävelykeppinsä uumeniin. Hän kuunteli mitä Severus puhui melko tarkkaavaisesti, ja kyllähän tuo puhui totta, ei heidän Lordinsa tarvisis suojakseen muureja. Mutta kun hän olisi Tylypahkan johdossa, hän saisi vain enemmän valtaa, enemmän kannattajia, mainetta yhä enemmän ja saisi kylvittyä yhä enemmän pelkoa. Ja vaikka he eivät tarvitsisi muureja suojakseen, Tylypahka olisi loistava päämaja heille, enemmän tilaa ja muuta mukavaa. Lucius kyllä muisti Tylypahkan edelleen lapsuudestaan ja olihan hän siellä useammankin kerran vieraillut joko ollessaan johtokunnan asioilla tai sitten taikaministeriön asioilla. Lucius laittoi kävelykeppinsä taas nojaamaan vasten tuolin käsinojaa kun nosti jälleen viskilasinsa ja hörppäsi siitä pienen kulauksen.
Viimeinen taistelu alkoi lähestyä jo melko selvänä, nyt kun kuolonsyöjien sisäpiiri kokoontuisi täällä, ei ollut epäilystäkään etteikö myös Feeniksin kilta kokoontuisi.


Lucius hymähti hieman ja nosti lyhyen virneen kasvoilleen kun tuo puhui että kannattaa tarkistaa onko Dracolla kaikki sormet tallella oppituntien jälkeen. ''Eiköhän hänellä ole. Tiedän kyllä että Bellatrix on innokas tappamaan ja kiduttamaan, mutta eiköhän hän säästä ne kiroukset, onhan hän Dracon kummitäti.'' Lucius sanoi Severukselle, pieni hymähdys mukana. ''En ole ainakaan kuullut että Bellatrix olisi tappanut sukulaisiaan tai muita kuolonsyöjiä.'' Mutta sitten Luciuksen mieleen tuli tietenkin se kun Bellatrix tapatti oman serkkunsa, Siriuksen. ''Sirius Musta ja Bellatrixin toinen pikkusisko ovat kummatkin toisaalta tapettu Bellatrixin kädestä. Mutta ne olivat viellä ymmärrettäviä, kummatkin olivat meitä vastaan ja yrittivät kieltää meidät. Sirius oli meitä vastaan, ja Bellatrixin toinen pikkusiskoista oli veripetturi.'' Lucius Malfoy selitti Severukselle, kyllä hän tiesi asiat sillä hän itse oli salaperäisyyksien osastolla kun Sirius sai surmansa Bellatrixin tappokirouksesta, ja Narcissa oli Bellatrixin toinen pikkusiskoista ja hän oli kertonut miten heidän toinen siskonsa nai jästin. Sitten Severus teki lähtöä ja puhui viellä Dracosta. ''Olen tehnyt päätökseni, joka on mielestäni parempi vaihtoehto.'' Lucius sanoi mustahiuksiselle toverilleen joka nousi tuolilta. ''Nähdään sitten toisten. Ja ainiin, kuulin että sinusta oli suuri apu Dracolle, kiitokseni sinulle.'' Lucius sanoi kylmän viileällä äänellään. Olihan Draco hänelle erityisen tärkeä, ainoa poikansa josta tämä välitti erityise paljon ja eihän muuten kiittäisi ellei tuntisi Severusta niin hyvin, normaalille kuolonsyöjälle hän olisi vain nyökännyt eikä sanonut mitään. Lucius tyytyi vain nyökkäämään Severukselle mutta meni kuitenkin tuon kanssa samaa matkaa kartanonsa käytäville ja jatkoi siitä matkojansa omille teilleen.

Severus ei olisi ollut laisinkaan niin luottavainen Bellatrixin suhteen, mutta tiesi, kun olla hiljaa. Hän ei sosiaalisesti ollut mitenkään sulava tai hurmaava. Hän töksäytti asiat kuten ne olivat. Hänen piti myös miettiä sanomisiaan entistä tarkemmin. ”Hulluus ei Lucius tule yksin”, Severus vain totesi ja katseli liekkien hypnoottista tanssia. ”Jokaisessa suvussa on pettureita ja toisinajattelijoita”, Severus vain totesi hiljaisella äänellä. Hän ei voinut sanoa olevansa pahoillaan Siriuksen kuoleman takia, mutta hän oli tiennyt myös Bellatrixin pikkusiskon. Lisäksi jokainen menetys killalle oli haikea. Severus olisi mieluummin nähnyt kuolonsyöjien kaatuvan, mutta tiesi ettei kilta alkaisi tappamaan huolimattomasti. Albus oli tehnyt selväksi, että jokainen henki oli tärkeä sekä Severus itse tiesi, miten mieli saattoi muuttua ja silmät avautua.

Tehdessään lähtöä Severus vielä huolehti Dracosta ja nyökkäsi vain kun Lucius ilmoitti viimeisen kantansa. Severus ei enää nokkaansa asiaan työntäisi, vaikka se ei häntä miellyttänyt. Hän näki Dracossa potentiaalia, joka nyt oli valumassa hukkaan. Poika oli terävä, mutta hullun opeista ei olisi juuri apua kun Voldemort kukistettaisiin. Azkabanissa sauvatkin kun vietiin pois.

Juuri kun velho oli astumassa ovesta ulos hän kuuli kiitokset Dracon auttamisesta. Severus seisahtui, vilkaisi olkansa yli ja hymähti. Hän oli tehnyt sen, mitä oli pitänyt pysyäkseen mukana pojan suunnitelmissa ja estänyt lasta tappamasta tai vahingoittamasta muita. Hänestä oli alun alkajaan ollut typerää laittaa poika niin suuriin saappaisiin. Siksi hän ei sanonut mitään vaan lähti ulos kartanosta ja porttien ulkopuolella hän katosi paukahduksen kera. Hänellä oli vielä paljon tehtävää.