Uusia tuttavuuksia

31.8.1991 Lauantai

Josh tule illalliselle.


Hän halasi isäänsä, kun tajusi tämän tekevän lähtöä. Hän oli hämmästynyt kun isä ei lyönytkään häntä. Tilanne oli hyvin outo, isä silitti hänen päätään. Hän poistuessaan sanoi vain vihaisesti jotain, ennen poistumistaan.
Randa katsoi hänen jälkeensä ja nosti abayan takaisin päänsä suojaksi. Ilma oli kylmä.
Jättiläinen tuli laiturille, aivan kuin isä oli sanonutkin. Ja hetkeä myöhemmin tuli juna. Kaikki tungeksivat ja se jättiläinen huusi: "Ekaluokkalaiset tulkaa veneille."

Hän nousi muiden ensiluokkalaisten tavoin veneeseen ja se lähti lipumaan yli suuren järven.
Aulassa muuan sliipattu poika alkoi puhua Harry Potterista, Randa arkana yritti nähdä paremmin, mutta eräs vanha noita tuli portaiden yläpäähän ja esitteli itsensä.

Randa lähti muiden mukana seuraamaan noitaa, suuret ovet avautuivat ja he astelivat suureen saliin. Siellä oli hirveästi oppilaita, niin paljon ettei hän osannut niitä laskea. Hän huomasi edessään rehtorin, joka piti lupauksensa ja hän pääsi kouluun. Onneksi huntu peitti hänen punoittavat ja kuumoittavat poskensa ja hän laski katseensa nopeasti alas.

Yhtäkkiä ryhmä pysähtyi ja hän törmäsi edellä olevaan poikaan. Joka työnsi hänet kipeästi kauemmas. Onneksi eräs tyttö tarttui häneen kiinni ja sai pidettyä hänet pystyssä. Randa nyökkäsi tälle kiitokseksi.
Edessä oli jakkara jolla oli hattu, joka luritti mitä hassuimman laulun.

Prof. McGarmiva alkoi sanoa nimiä ja monet menivät vuorollaan jakkaralle.
"Mohandosh Randa", hän kuuli sumeiden ajatustensa läpi, se toistettiin ja hän kompuroi jakkaralle.
Hattu laskeutui hänen päähänsä.
"Hmm, et halua olla isäsi kaltainen. Sinulla on piilossa potentiaalia joka voisi viedä sinut pitkälle. No ehkä kuitenkin paras paikka sinulle olisi.... PUUSKUPUH!" se huusi Randan korvaan ja taputusten saattelemana hän juoksi Puuskupuhin pöytään.

Kun hän istuutui pöytään, hän tönäisi vahingossa vieressä olevaa vanhempaa poikaa.
"A-anteeksi ko-kovasti", Randa sanoi itkuisella ja kauhistuneella äänellä.

[Noo mitä sanot?]

/ Hyvähän tuo oli se päivä on muuten Launtai /

Taas uusi kouluvuosi oli alkamassa ja kuten aina ilta aloitettiin lajittelulla. Lajittelu, turhat puheet ja sitten vasta ruokaa. Joshin mielestä järjestys oli ihan väärä. He olisivat voineet syödä siinä samalla kun katselivat lajittelua ja kuuntelivat muka niin tärkeitä juttuja. Heti kun suuren salin ovet aukesivat ja ekaluokkalaiset astelivat sisään unohtui se ruoka kuitenkin nopeasti. Ainahan sitä oli kiva nähdä millaisia uusia oppilaita omaan tupaansa mahtoikaan saada.

Lajitteluhattu esitti laulunsa ja lajittelu eteni mukavaan tahtiin. Kaikki uudet näyttivät enemmän tai vähemmän pelokkailta ja jokunen näytti sotkeentuvan askelissaankin hattua kohti astellessaan. Jokakerta kun joku puuskupuhiin lajiteltiin taputti ja hurrasi Josh muiden mukana.
Eräs tyttö kuitenkin erosi muiden joukosta selvästi jo ennen kuin pääsi omalla vuorollaan jakkaralle, mutta vasta istuessaan lajitteluhattu päässään huomioi Josh tuon ekan kerran ja pienessä mielessään mietti miksi tuo oli pukeutunut niin kuin.. no oli? Hetken hattu mietti kunnes se teki päätöksensä ja lajitteli tuon tytön puuskupuhiin. Kuten aiemminkin Josh hurrasi muiden mukana ja kääntyi samalla kaverinsa puoleen tuon nauraen osoitellessa jotaku uutta poikaa luihuisten pöydässä.

Pojan katse kääntyi kuitenkin nopeasti kun hän tunsi tönäisyn ja sen hiljaisen anteeksi pyynnön ja huomatessaan sen juuri puuskupuhiin lajtellun tytön hän vain pudisti hymyillen päätään.
" Ei se mitään. Tervetuloa muuten Tylypahkan parhaimpaan tupaan.. tulet varmasti viihtymään", hän sanoi ja teki enemmän tilaa jotta uusi tulokas mahtuisi istumaan paremmin pöydän ääreen.
" Mahtoi olla jännittävä kokemus? Muistan itse ainakin jännittäneeni melkoisesti kun itse istuin tuolla", Josh sanoi ja nyökkäsi lajitteluhatun suuntaan joka lajitteli vielä viimeisiäkin oppilaita.

"Ki-kiitos", hän sanoi ujosti.
Hän oli vähän hämmentynyt, kun tuo poika puhutteli häntä, sehän ei olisi Arabiassa tullut kuulonkaan, siitä voisi hän vaikka menettää henkensä näinkin tuttavallisuudesta vierasta miespuolista kohtaan.

"No, en oikein ti-tiedä, koko päivä on ollut kauhean hämmentävä", hän sanoi hiljaa ja käsillään auttaen otti paremman asennon.
Hän katsoi tuota vanhempaa poikaa uteliaana ja samalla hän tunsi suurta pelkoa.

Randa laski katseensa alas arkana ja nosti sen ylös.
Pitikö hänen sanoa jotain, mitkä olivat hyviä tapoja englannissa?
Täytyikö hänen odottaa, että poika puhuisi ensin?
Häntä harmitti, miksei isä tai setä olisi voinut kertoa, miten tulee käyttäytyä.

"Mi-minä en oikein osaa englantia", hän sanoi ja jatkoi: "Enkä te-idän tapoja."
Onneksi hän oli joutunut kuuntelemaan tuhansia keskusteluja englanniksi kotonaan. Muuten kaikki olisi paljon vaikeampaa.
Hän tunsi arkuuden aallot kehossaan, oliko hän sanonut liikaa? Oliko hän epäkohtelias.
Toisen silmät olivat kuitenkin kiltit, ehkä tämä ei löisi, vaikka hän oli jo puhunut liikaa, ainakin jos isä olisi ollut läsnä.

Josh huomasi heti tytön olevan hieman hermostunut, mutta ei voinut kuvitellakkaan sen johtuvan vain siitä, että hän oli poika. Ainahan sitä uudet oppilaat taisivat olla hieman hermona joten ei poika pitänyt tuon käytöstä mitenkään omituisena.

Lajittelu tuli päätökseensä ja rehtorin saatua sanottua sanasensa jostakin käytävästä ja muusta kielletystä ilmestyivät vihdoin ne kaikki herkut pöytään! Josh lappasi omalle lautaselleen kaikkea mitä ehti ja kuullessaan, ettei uusi tyttö ollut ihan perillä heidän tavoistaan naurahti poika hieman ja tarttui haarukkaansa.
" Ihan tarpeeksi ymmärrettävästi sä mun mielestäni puhut", hän sanoi ja se oli totta. Ei hänen ainakaan siihen mennessä ollut tarvinnut vielä miettiä mitä tuo oli tarkoittanut .
" Mitä niihin tapoihin tulee niin.. ne opii helposti. Seuraat vaan mitä muut tekevät", hän neuvoi ja osoitti sitten haarukallaan kuitenkin pienen matkan päässä istuvaa poikaa ja hotki ruokaa kaksin käsin.
" Älä kuitenkaan tuosta ota mallia", hän sanoi hymyillen ja iski sitten oman haarukkansa ruokaan. Vasta saatuaan suunsa täyteen hän tajusi ettei ollut edes esitellyt itseään joten heti suunsa tyhjäksi saatuaan hän ojensi kättään tytölle.
" Mä olen muuten Josh", hän esitteli itsensä ja vilkaisi sitten kättään , " meillä päin on tapana kätellä siis uusia tuttavuuksia".

Hän oli vähällä purskahtaa, kun hän näki sen esimerkin, josta ei tulisi ottaa mallia.
Hän tarttui ujosti ojennettuun käteen ja vastasi: "Mi-minä olen Randa. Mi-nun kotonani, en saisi puhua muiden miesten kanssa, kuin niiden jo-jotka ovat su-kua minulle."

Hän otti lautaselleen hieman kanaa, se oli ainakin tuttua kotoa. "Mi-tä tuo vaahtomainen on?" hän kysyi ja katsoi vieroksuen perunasosetta. Hän otti pienen tomaatinkin lautaselleen ja pilkkoi veitsellä sen palasiksi, samoin kuin lihankin. Hän sormineen söi, mutta huomasi, muiden käyttävän haarukkaa.

"Mikä tämä on?", hän sanoi ja piti kädessään olevaa haarukkaa. Hän ei ollut koskaan aiemmin sellaista nähnyt, heillä ei kotona sellaisia ollut, vaan heillä syötiin sormineen ja veistä käytettiin vain vähän apuna.

Kun poika kertoi haarukasta, hän yritti syödä sillä ruokaa, mutta ei saanut oikein onnistumaan. Häneltä tipahti koko ajan liha tai tomaatti. Muilla se pysyi haarukassa, mutta hänelle se ei ollut yhtään helppoa. Hänen silmänsä jo kostuivat, sillä hän tunsi olevansa todella typerä, kun ei osannut syödä kuin muut.

"Meillä kotona, syöminen on helpompaa. Napataan sormilla vain suuhun", hän kertoi pojalle ja jatkoi: "Jos vain oli tarpeeksi kuuliainen isälle, että sai ruokaa."
Hänen edessään oli valtavat määrät ruokaa, mutta hän oli nälkäinen vain siksi, ettei haarukka toiminut.
"Onko tämä rikki?", hän kysyi ihan tosissaan, ollen täysin varma, että siinä oli vikaa.

Josh oli aivan sen näköinen kuin olisi purskahtamassa nauruun millä hetkellä hyvänsä.
Randa painoi kätensä otsaansa ja tunsi häpeävänsä tyhmyyttä ja sanoi lopulta naurahtaen: "I-isä ei-kä setäni opettaneet minulle näistä mi-mitään."
Vaikka oikeasti hän olisi tahtonut itkeä, mutta urheasti hän yritti pistää sen hauskaksi sattumaksi.
Hänen silmissään oli kuitenkin surkea katse, josta kuvastui pelko uutta maailmaa kohtaan.

" Et saisi puhua miesten kanssa?", Josh kummasteli heti, mutta ei ollut niin utelias että olisi heti ruvennut asiasta kyselemään enempää.
" No.. ehkä voidaan pitää salassa tämä keskustelu", hän sen sijaan ehdotti ennen kuin jatkoi taas syömistään. Selvästi Randa ei ollut täältä päin. Hän ei ollut koskaan kuullut siitä, että jotakuta olis kielletty puhumasta miehille.

Josh käänsi katseensa kun Randa kyseli perunasoseesta ja hän kertoi tytölle mitä se oli ja kehotti vieläpä ottamaan sitä.
" Se on hyvää.. vaikka tosin sitä on hieman hankalampi syödä sormin..", hän jatkoi kun huomasi miten tyttö oli pilkkonut kaiken lautaselleen ja söi nyt sormineen ruokia.
" Haarukka. Sillä me syödään.. isket sen vain ruokaa näin ja viet suuhun", Josh selitti ja näytti samalla miten haarukan kanssa kuului syödä. Miten Randa ei muka ollut koskaan edes haarukkaa käyttänyt? Oliko oikeasti olemassa joku paikka missä ei tiedetty haarukoista...
Josh seurasi hetken Randan yritystä syödä haarukan kanssa ja hymyili vain hieman kun se näyttänyt oikein sujuvan, mutta huomatessaan tytön surullisen katseen hän pyyhki sen hymyn kasvoiltaan. Oli varmasti vaikea hypätä vanhoista tavoista uusiin niin nopeasti ilman, että osasi oikein mitään.
" Ei.. ei se ole rikki, mutta eiköhän se ala sujumaan. Ei kaikkea voi oppia heti..", hän lohdutti ja kääntyi taas oman lautasensa puoleen.

Muutamat ympärillä tuntuivat nauravan ja joku Luihuisen pöydästä jopa osoitteli häntä. Mutta tuo Josh, ei pilkannut häntä, niinpä hän yritti rohkeasti vielä käyttää haarukkaa ja lopulta onnistuikin saamaan tuota hyväksi kehuttu perunasosetta suuhun.
"Tämähän on hyvää", meillä kotona ei koskaan ole ollut tälläista vaikka, meidän kokki onkin länsimainen.

Hän katsoi kuinka tuo toinen käytti haarukkaansa ja iski sen samalla tavalla lihaan kuin tämäkin ja lieväksi hämmästyksekseen liha pysyi siinä kätevästi, niin kauan, että se oli suussa.
Pojan rohkaiseva hymy sai hänet tuntemaan olonsa paljon paremmaksi ja hän rohkaistui kertomaan kotimaastaan: "Mi-minä olen Sa-audi-Arabiasta. Si-siellä on kaikki ihan erilaista kuin täällä." Hän nosti haarukan vähän ylemmäs ja sanoi: "Näitä siellä ei ole ollenkaan, tai ei ainakaan meillä."

"Ja jos puhuisin jollekin vieraalle miehelle siellä, yhtälailla kuin nyt puhun sinulle, voisin menettää henkeni", hän kuiskasi tälle.
Hän saattoi nähdä pojan ilmeen ja oli varma että oli puhunut liikaa sivu suunsa. Hän hiljeni ja otti äkkiä kulauksen kurpitsamehua ja joi sitä niin kauan, että kurkkuun sattui. Hän vilkaisi poikaa varovasti, hän ei osannut päätellä tämän ajatuksia.

" Saudi-arabiasta", Josh toisti ja koitti kovasti sijoittaa kyseistä maata johonkin kohtaan karttaa mielessään. Oli hänellä ehkä pieni aavistus siitä missä päin se oli.
" Miten sä olet näin kauas kouluun päätynyt? Eikö siellä päin ole velhokouluja?", Josh kyseli syömisensä ohella ja pysytteli hetken vain hiljaan tytön kertoessa maansa tavoista. Ei hän ainakaan voisi olla juttelematta vastakkaiselle sukupuolelle! Sehän olisi todella outoa jos joku alkaisi rajoittamaan sitä kenen kanssa hän saisi puhua ja kenen ei.
" Kuulostaa aika kurjalta..", hän lopulta sai sanotuksi ja kurotti itselleen kannun jotta saisi uuden lasillisen mehua itselleen.
" mutta ei täällä onneksi voi käydä mitään vaikka puhuisit kenelle.. voit ottaa kaiken ilon irti ja jutella koko lukuvuoden pelkästään pojille ja kesät sitten olla taas kiltti tyttö", hän ehdotti hymyillen ja joi mehut lasistaan.

Hän mietti oliko saudi-arabian lähellä velhokouluja.
"On siellä joku, josta koko sukuni on valmistunut, mutta isä tahtoi minut mahdollisimman kauas itsestään", hän sanoi äänessään suurta helpotusta.

Randa piti kättään kurkullaan, ehkä hän ei ollutkaan puhunut liikaa, tai niin hän luuli, hänhän vain puhui totta. "Onhan se", hän kuiskasi hiljaa laittoi lihan haarukalla onnistuneesti suuhunsa.
"Itse asiassa olen vain helpottunut, että isä ja sedät ovat kaukana, vaikka Dul Ai menetteleekin, niin silti he ovat kaikki ilkeitä ja kyttäävät jokaista liikettä", hän kertoi.

Hän mietti kertoisiko vammoistaan joita isä tuotti hänelle ja joita äiti ei uskaltanut edes parantaa. Hän ei tiennyt olisiko tyhmää kertoa niistä, mutta ehkä tämä Josh, saisi paremman käsityksen hänen menneisyydestään, jos hän kertoisi.

"Vuosien varrella isä on vahingoittanut minua useita kertoja, kolme kuukautta sitten hän mursi nenäni, iskiessään minua seinää vasten ja kylkeäni hän monotti niin paljon että sielläkin jotain rasahti ja sitten hän löi minua monta kertaa päivässä", hän sanoi ja katsoi pojan ennalta-arvattua reaktiota.
"Kun kaksi viikkoa sitten Dumbledore tuli puhumaan isän kanssa, hän tapasi minutkin kahden kesken ja taikoi murtumat ehjiksi, kun äiti ei uskaltanut parantaa, koska isä uhkasi piestä hänet, jos hän auttaisi minua", hän jatkoi hiljaa.

Hän ahtoi ruokaa suuhunsa, hän sai kerrankin syödä niin paljon kun tahtoi.
"Tämä on tosi hyvää, en muista että koskaan olisin saanut syödä vatsani täyteen", hän kertoi Joshille.
"Sinulta valuu lientä leuasta", hän sanoi tälle huomattuaan ruskeaa lientä tämän leuassa.


// alkaako loppuhuipennus?//

// jhuu.. tää oli vaikka mun viimeinen viesti //

Ei kuulostanut Randan elämä olleen kovin helppoa ja Josh vain nyökytteli kuunnellessaan mitä kaikkea tuo olikaan joutunut kokemaan kun ei tiennyt mitä oikein olisi voinut sanoa.
" Dumbledore pitää kyllä huolen kaikesta", hän sanoi kuullessaan miten rehtori oli auttanut tyttöä ja se tieto sentään helpotti hieman.

Randan mainitessa hänen leukaansa pitkin valuvan liemen pyyhkäisi poika sen nopeasti pois ja lopetteli sitten ruokailunsa.
" Mä taidan lähteä jo tupaan, eiköhän täältä pian joku valvojaoppilas teidät ekaluokkalaisetkin nappaa mukaansa ja näytä reitin", Josh sanoi ylös noustessaan ja moikattuaan vielä tytön katosi hän sitten muiden oppilaiden seassa ulos Suuresta salista.

Joshin poistuttua, Randa vielä otti yhden leivonnaisen ja hedelmän. Sekä hän otti hieman lihaa Elmutsarv-kissalleen.
Hän mutusti hedelmän ja leivonnaisen hyvällä ruokahalulla.

Leivos oli kermainen ja herkullinen, hän ei muistanut koskaan saaneensa yhtä hyvää. Aina oli poikapuoliset sukulaiset saaneet hänenkin leivoksensa.
Kun hän oli juonut mehunsa loppuun, hän kuuli kuinka ekaluokkalaisia kutsuttiin.

Valvojaoppilas johdatti heidät oleskeluhuoneeseen ja kertoi salasanan, hän tuli tyttöjen makuusaliin ja kertoi: "Jos poika yrittää ovelle tulla, niin portaat muuttuvat liukumäeksi kaiteen kanssa ja silloin kaikki portailla olevat valuvat takaisin käytävälle. Nyt kuitenkin pääsin näyttämään teille tämän kerroksen makuusalit. Huomenna johdatan teidät aamiaiselle ja sieltä sitten ensimmäiselle tunnillenne joka näyttää olevan loitsuja."

Kun poika oli saanut asiansa sanottua Randa meni vuoteensa luo, missä Elmutsarv odotti jo iltapalaansa, hän antoi kissalle lihapalan ja silitti tätä hellästi. Hän tutustui Susanin kanssa jo samana iltana. Nukkumaan käydessään hän ajatteli äitiä kaukana kotona ja isoäitiä. Hän painoi päänsä pehmeään tyynyyn ja nukahti tyytyväisenä.

//kiitos pelistä//