To serve you

// 13.3.1993 ~ Huispausta: Luihuinen - Korpinkynsi. Seuraksi pinch ja Sydney //

n. klo 21.00

Aaron retkotti Sairaalasiiven vuoteella tumma villakangastakki yllään ja tuijotteli yllättävän etäiseltä vaikuttavaa kattoa mitään näkemättömin silmin. Hän piteli kädessään pientä, juuri tyhjentämäänsä, lasista putelia ja toisella kädellään nosti hengitystään avustavan laitteen huulilleen ilman, että irrotti katsettaan hetkeksikään katosta, johon koetti katseensa tarkentaa.
Hän oli paennut huispausottelun katsomosta, kun oli tajunnut jännittyneensä pelin etenemistä seuratessaan ja hengitystahtinsa radikaali muutos oli aiheuttanut hengitysvaikeuksia, jotka olivat saaneet hänet lopulta lankeamaan lattialle ja ryömimään Sairaalasiipeen.

Hän oli saanut 'vapautuksen' Sairaalasiivessä partioimisesta, koska oli ollut todennäköisempää, että häntä kaivattaisiin Huispauskentällä nyt, kun peli oli käynnissä ja kuka tahansa saattoi loukkaantua ja kaivata apua.
Peli oli kuitenkin ollut hänelle hieman turhankin jännittävä. Vastakkain oli aseteltu hänen entinen tupansa ja tupa, joon hän sittemmin olisi parhaiten katsonut kuuluvansa.
Se kaikki oli kuitenkin ollut hänelle liikaa. Pettyneenä hän sai todeta, että tulisi tarvitsemaan vielä paljon harjoitusta, jotta onnistuisi hallitsemaan hengityksen ahdistustaan edes jossain määrin. Hänestä ei olisi hyötyä kenellekään mikäli jo pieni jännitys sai hänet tukehtumaan omaan sairauteensa.

Aaron kuuli jostain kantautuvan juoksuaskelia, ne olivat vielä etäisiä, mutta hän tunnisti Matamin äänen ja pakotti itsensä istumaan sängylle.
Matami Pomfrey säntäsi sisään ja hänen perässään tuotiin itsensä pahasti satuttanutta luihuispoikaa. Tämä vietiin vuoteelle ja Matamilla oli sopivasti aikaa pysähtyä hänen eteensä kasvoillaan se Aaronille jo tutuksi käynyt katse, joka epäili hänen pätevyyttään ja terveyttään.
"Sinua olisi tarvittu tuolla ja missä sinä olit?" Hän kysyi syyttävänä ja samaan aikaan äänestään kuulsi myös pieni huolestuneisuus, "Jos sinusta ei ole tähän, se on ainoastaan hyväksyttävä. Älä riskeeraa terveyttäsi."
Aaron huokaisi ja oli aikeissa painaa päänsä käsiinsä Matamin mentyä luihuispojan vuoteen äärelle.
"Mutta jos sinusta on tähän... Voisit keskittyä loukkaantuneeseen korpinkynteen... Mihin kummaan hän jäi...?"
Ilme Aaronin kasvoilla muuttui pettyneestä ilahtuneeseen ja sipaistuaan kiharia hiussuortuviaan korvansa taa hän säntäsi ovelle ja kurkisti käytävään.

"Lopeta jo, osaan kyllä kävellä itsekin!" kantautui käytävästä, kun Sydney Gladstone, Korpinkynnen huispausjoukkueen kapteeni ja etsijä, huitoi joukkueensa pitäjää kauemmas. Poikaparka oli vain yrittänyt tukea Sydneyn kävelyä, mutta Sydney ei pitänyt siitä, että hänen täytyi tukeutua johonkin toiseen. Ilman tukea Sydneyn kulkeminen hidastui paljon, sillä hänen toinen nilkkansa oli hieman vääntyneen näköinen. Lisäksi hän aristi reittään ja toinen olkapää oli pois paikoiltaan. Sydney oli sinä aikana, kun oli pelannut huispausta, oppinut sietämään kipua, vaikka sijoiltaan mennyt olkapää olikin kivuliain vamma pitkään aikaan. Sydney ei kuitenkaan halunnut näyttää joukkueensa jäsenille minkäänlaista heikkouden merkkiä, hänelle oli hyvin tärkeää onnistua pitämään joukkue luottavaisena hänen taitoihinsa kapteenina. Sydney nilkutti epämukavan oloisesti kohti sairaalasiipeä, jonne matami Pomfrey oli jo rientänyt yhden luihuispelaajan kanssa. "Mene sinä siitä nyt jo! Huolehdi luutani luutavajaan ja katso, ettei kukaan ole jäänyt pukuhuoneeseen hakkaamaan päätään seinään", Sydney käskytti pitäjää, joka nyökkäsi pelokkaana ja lähti juoksuaskelin takaisin pihamaalle. Sydney pudisti päätään ja mutisi muutaman kirosanan.

Matsi oli ollut aivan järkyttävä, vaikka Korpinkynsi olikin loppujen lopuksi voittanut. Kaikesta harjoittelusta huolimatta Korpinkynnen joukkueen pelaajat olivat jollain tapaa poissaolevia koko pelin ajan, eikä Sydneyn laatimat hienot kuviot päässeet ollenkaan arvoonsa. Lisäksi Luihuisen pelaajat olivat ilmeisesti päättäneet, etteivät pelaa kunnolla, vaan yrittävät huijata joka välissä. Lopuksi, kun Sydney oli jo pienen nyrkkejä sisältäneen taistelun jälkeen saanut siepin käsiinsä, Luihuisen joukkueen jättimäinen lyöjä oli lentänyt suoraan päin Sydneyä, joka oli puristunut lyöjän ja katsomon seinän väliin. Sydney oli ehtinyt lentämään maahan asti, ennen kuin menetti tajuntansa pieneksi hetkeksi. Hetken toivuttuaan törmäyksestä, matami Huiski oli käskenyt Sydneyn sairaalasiipeen hoidattamaan vammansa. Niinpä Sydney nyt oli siinä, mutaisissa huispausvarusteissaan, lähestymässä sairaalasiiven ovea. Ovenraosta kurkisti vaalea nuori mies, jonka Sydney tunnisti sairaalasiiven apulaiseksi. Sydney oli viettänyt huispauksen takia aikaansa sairaalasiivessä jo riittävästi, että tunnisti hänet. "Pieni apu kelpaisi!" Sydney sanoi hieman tarkoitettua ärhäkämmin. Nyt kun hänen joukkueensa jäsenet eivät olleet enää näkyvillä, kipeän nilkan kanssa kävely ei ollut ollenkaan niin tarkoituksenmukaista.


((En löytänyt mitään mainintaa mistään siitä, että kumpi tuon matsin on mahtanut voittaa, joten ajattelin että Korpinkynsi olisi voinut täpärästi voittaa. Vaikka Sydney onkin vähän vihainen :D))

Aaron kuuli käytävältä kantautuvat äänet eikä kyennyt estämään pientä hymyä huuliltaan. Jolla kulla oli selkeästi ongelmia heikkouksiensa näyttämisen kanssa. Nykyään hän kenties itse piti sitä jokseenkin huvittavana, vaikka tuskin itsekään olisi heikkouksiaan vieläkään täysin suostunut myöntämään, mutta ymmärsi kyllä ärsyyntynyttä korpinkynttä, sillä entisenä luihuisena hän oli joutunut päivittämään peittämään kaikki mahdolliset heikkoutensa, joita muut olisivat saattaneet käyttää hyväkseen.
Niinpä hän jäi hetkeksi ainoastaan kuuntelemaan lähestyviä ääniä ja vaikka näkikin seuransa häätäneen korpinkynnen nilkutuksen, ei oitis uskaltautunut auttamaan.
Vaikka tuskinpa tämä niin typerä olisi, että tuntisi vastaavaa mahtailun tarvetta parantajia kohtaan, sillä he saisivat kuitenkin vammoja tutkiessaan selville kuinka paljon tähän todella mahtoi sattua.

Aaron ei ottanut ärähdystä itseensä vaan riensi auttamaan, vaikkei hänestä paljoa tukea välttämättä saisikaan eikä hänestä ollut tyttöä kantamaankaan. Toisaalta aivan siihen tämä ei varmaankaan olisi edes suostunut.
Aaron etsi tarpeeksi tukevan otteen tytön lantiosta, jotta tämä saattoi laskea osan painostaan hänen varaansa.

Hänkin kyllä muisti tytön, tämä oli Korpinkynnen huispausjoukkueen kapteeni - ja ilmeisen hyvä joutumaan ongelmiin, sillä hän oli nähnyt tämän Sairaalasiivessä jo useampaan otteeseen.
"Kai te edes voititte?" Aaron kysäisi pienesti naurahtaen auttaessaan parhaansa mukaan tytön Sairaalasiiven avoimista ovista sisään ja lähimmälle ikkunoiden puoleiselle vuoteelle, "Minä kannatin teitä, vaikka entiset tupatoverini antaisivatkin minulle selkään jos tietäisivät."
Pienesti hymyillen hän riensi hakemaan ovensuuhun valmiiksi asetetun ja täytetyn kärryn, josta löytyisi taatusti kaikki tarpeellinen.
Velho siirsi katseensa pienesti irvistäen tytön nilkkaan ennen kuin kumartui siirtämään lahjetta nilkan edestä. Katse kävi myös tytön olkapäässä.
"Tahdotko...nieluteitse nautittavan parannuskeinon... joka vaikuttanee seuraavan kahdentoista tunnin sisällä vai...", Aaron aloitti nieleskellen ja irvisti tarkastellessaan tytön sijoiltaan mennyttä olkapäätä silmämääräisesti, "...Vai...Rusautanko ruumiinosasi takaisin...Niille kuuluville paikoille...?"
Kohottaessaan katseensa takaisin tytön kasvoihin hän koetti kuitenkin vetää huulilleen ystävällisen hymyn, vaikkei välttämättä siinä toivomallaan tavalla onnistunutkaan.

Sydney hengitti melko raskaasti, sillä sijoiltaan mennyt olkapää oli todella kivulias. Avuksi rientänyt parantaja oli kuitenkin riittävä tuki, niin että Sydney onnistui pääsemään sisälle sairaalasiipeen. Sydney istahti irvistellen sairaalasiiven sängylle, ennen kuin vastasi. "Voitettiin, täpärästi. Luihuisten taktiikka oli ala-arvoista. Ala-arvoista!" Sydney sanoi, korottaen ääntään hieman viimeisen sanansa kohdalla, jotta lähettyvillä hoidettava luihuispelaajakin kuulisi Sydneyn mielipiteen. "Se jättikokoinen lyöjä linttasi minut päin katsomon seinää..." Sydney sanoi mutisten. Kapteenina ja reilun pelin kannattajana Sydney ei voinut sietää sillä hetkellä silmissään yhtään luihuisten pelaajaa. Parantaja, joka nyt tutki Sydneyn vammoja, oli omaksi onnekseen tunnustanut kannustavansa Korpinkynttä, sillä muuten Sydneyn suhtautuminen häneen olisi voinut olla hyvin erilainen. Toisaalta, parantaja oli myös kertonut olevansa entinen luihuinen, joten Sydney epäili, että ehkä tämä oli vain sanonut kannattavansa Korpinkynttä vältelläkseen Sydneyn sättimistä. Sydneykin yritti katsoa kummallisessa kulmassa olevaa olkapäätään, mutta pään kääntäminen oli vaivalloista olkapään ollessa mitä oli. "Mikä keino on nopein? En jaksaisi viettää täällä yhtään ylimääräistä aikaa", Sydney sanoi, jo varautuen siihen, että hän joutuisi kokemaan jonkinlaista kipua, kun olkapää laitettaisiin paikoilleen.

Sydney oli huispatessaan onnistunut saamaan kaikenlaisia vammoja, olihan etsijä yleensä juuri se pelaaja, jota häirittiin enemmän kuin muita joukkueen jäseniä. Sydneyn suunnitelmat tehdä huispauksesta itselleen ura, estivät kuitenkin sen, että Sydney olisi voinut pitää loukkaantumisia ongelmana. Hänen vanhempansa olivat aina olleet hyvin huolissaan kuullessaan tyttärensä olleen taas sairaalasiivessä. Siksi Sydney oli jo aikoja sitten lopettanut sairaalasiipikäynneistä kirjoittamisen kotiin meneviin kirjeisin. Valitettavasti turhan usein hänen veljensä Jamie kertoi niistä kuitenkin, mutta huolestuneet kirjeet ja loukkaantumisista puhuminen oli kuitenkin vähentynyt.

Noita kesti kivun yllättävän hyvin. Täällä työskennellessään Aaron oli ehtinyt nähdä jo pienemmästä kivustakin itkeviä nuorukaisia, joten toisen asenne kertoi ainakin sen, että tällä riitti.
Aaron ei voinut olla hymyilemättä pienestä toisen korottaessa ääntään ihan vain toisen potilaan kiusaksi, mutta tämä oli kyllä oikeassa, Luihuiset olivat kautta aikain kiertäneet säännöt jokaisen mahdollisen, säännöistä löytyvän porsaanreiän kautta, välittämättä siitä, kuinka paljon muihin pelaajiin sattui tai kuinka rehtinä moista pelitapaa saattoi pitää, voitto oli näille tärkein, ollut aina.

Toinen valitsi nopeimman, mahdollisen hoitokeinon, kuten Aaron oli osannut odottaakin ja pienesti päätään pudistellen hän kävi hakemassa toiselle pienen lasillisen kipua puuduttavaa nestettä, jonka ojensi tälle.
"J-juo se...Ja sitten kiskaisen", hän sanoi ja vei samalla kätensä tunnustelemaan mahdollisimman varovasti toisen lihaksia, tietääkseen mistä kulmasta kiskaista ja mistä ottaa kiinni saadakseen tahtomansa alueen kohdilleen.
Noidan juotua lasillisen karvasta nestettä, Aaron otti parhaaksi katsomansa otteen tämän käsivarresta ja painoi tämän hartiaa alaspäin.
"Nyt sattuu", hän varoitti varovasti hymyillen, sulki silmänsä ja nykäisi, painaen samalla toisella kädellään. Kuullessaan rusahduksen, Aaron lopetti ja vilkaisi tytön kasvoja ennen kuin vei kätensä koettamaan tämän olkapäätä.
"E-ehdottaisin kyllä e-ttä jäisit tänne hetkeksi lepäämään", hän huomautti ennen kuin ojensi tälle toisen, aiempaa vastaavan lasin, joka oli nyt vuorostaan täytetty eri värisellä mönjällä.
"Nilkkaasi varten."

Sydneylle tarjottiin pieni lasillinen erikoisen näköistä nestettä. Sydney vilkaisi sitä hieman epäileväisenä, mutta käskyn käytyä hän nosti sen terveellä kädellään huulilleen ja nielaisi. Juoma oli karvasta ja poltteli kurkkua. Sydneyn kasvoilla oli irvistys ja hän yskähteli muutaman kerran yrittäen saada kamalan maun suustaan. Se ei kuitenkaan auttanut pahan maun karkottamisessa, ja polttelu unohtui äkkiä kun parantaja ilmoitti kiskaisevansa olkapään paikoilleen. Sydney sulki silmänsä ja puristi sängyn peitettä kädellään samalla kun tunsi miten parantaja tunnusteli kättä vielä hetken ennen kuin nykäisi. Kun käsi rysähti paikalleen, Sydneyn suusta karkasi epämääräinen parahdus. Juoma, jonka hän oli juuri juonut, oli turruttanut kipua hyvin, mutta ei operaatio silti ollut kivuton. Käsi oli melkolailla tunnoton, kun Sydney avasi silmänsä ja silmäili ympäristöään. Kaikki tuntuivat keskittyvän omiin asioihinsa, eikä edes luihuispoika lähettyvillä ollut huomannut Sydneyn älähdystä.

Sydney sai käteensä vielä toisen lasillisen jotain juomaa ja kehotuksen jäädä vielä lepäämään. "Kuinka pitkä aika se hetki olisi?" Sydney kysyi. Nyt vasta hän alkoi tuntea olonsa melkoisen ruhjotuksi, kun kaikki kiukku ja ärsytys alkoi laantua ja keho alkoi adrenaliinin jäljiltä tajuta kuntonsa. Sydney joi toisenkin lasillisen lääkettä irvistellen, sillä se ei ollut yhtään sen paremman makuista kuin aikaisempikaan. Sydney lysähti nojaamaan suureen tyynykasaan selkänsä takana. Lakanoihin jäi kuraisia tahroja Sydneyn huispauskaavun jäljiltä. "Tuvassa on varmaan voitonjuhlat", Sydney sanoi, enemmänkin ehkä itselleen kuin parantajalle. Sydney ei oikein osannut päättää, haluaisiko lähteä juhlimaan tupatovereidensa kanssa voittoa, vai pitäisikö hänen jäädä lepäämään. Jälkimmäinen olisi luultavasti terveellisempää, nyt kun kolotukset törmäyksestä alkoivat tosissaan tuntua. "Reiteen taitaa tulla iso mustelma..." Sydney totesi, kun huomasi reiden särkevän liikuteltaessa.

Aaron ei tiennyt miltä toisesta tuntui, kun joutui jäämään tänne, vaikka olisi ilman vammojaan - ja kenties niiden kanssakin - voinut olla tuvassaan juhlistamassa voittoaan, mutta hän saattoi kyllä jossain määrin samaistua toisen tilanteeseen. Tämä oli nähnyt paljon vaivaa ja laittanut voiton oman terveytensä edellekin, muttei nyt kyennyt nauttimaan siitä työnsä tuloksesta, jonka eteen oli työskennellyt.
Siltä hänestä tuntui aina, kun hän ei kyennyt auttamaan potilaitaan tai ei ollut paikalla näkemässä näiden parantumista... Tai pahimmassa tapauksessa, kun nämä eivät parantuneet, vaan saattoivat jopa menehtyä.
"E-ehkä he juhlivat uudelleen, kun... s-sankari palaa sairaalasiivestä", hän ehdotti pienesti hymyillen ja katosi hetkeksi, laskien toisen vuoteen vierelle uudet petivaatteet ja puhtaat vaatteet. Vaatteet olivat juurikin sitä, mitä odottaa saattoi, valkeat housut ja valkea paita, mutta ainakin ne olivat puhtaat ja pehmoiset.
"Si-siinä ois puhtaat...vaatteetki... Voin pyytää... jonkun...naispuolisen auttamaan, jos...t-tarvitset apua...", Aaron koetti vielä sanoa, kykenemättä peittelemään tunteitaan, sillä jo pelkkä vaatteiden vaihtamisesta puhuminenkin sai hänen poskensa hieman punertamaan.

// sori, lyhyt D: //

"No ei tässä nyt niin juhlatuulella kuitenkaan ole", Sydney totesi samalla kun kertasi päässään muutamaa raivostuttavinta virhettä, joihin vastapuolen pelaajat olivat syyllistyneet. Hetken tuhahdeltuaan hiljaa kiukusta, Sydney nosti katseensa ja huomasi parantajan nostavan puhtaita vaatteita sängylle. Jos joka paikkaan ei olisi särkenyt, Sydney olisi varmaankin kohauttanut olkiaan alistuvasti, mutta tällä kertaa hän vain tyytyi nyökkäämään itsekseen. Hän oli jo päättänyt jäädä lepäämään ainakin muutamaksi tunniksi. Ehkä hän saisi vielä jotain lääkettä särkyyn ennen lähtöään. Sydney ei halunnut vaarantaa terveyttään ollenkaan, ja ehkä parin tunnin sairaalasiipireissulla vältettäisiin vielä moni muu kolhu lähitulevaisuudessa. Juhlillakin kun oli välillä tapana riistäytyä käsistä. Ennen kuin parantaja ehti edes aloittamaan lausettaan, Sydney oli jo aloittanut napittamaan auki huispauskaapunsa nappeja. Kun parantaja alkoi puhua naispuolisesta avusta, Sydney nosti katseensa jälleen kasvoillaan yllättynyt ilme. Häntä huvitti vähän nuoren miehen hämmennys, mutta samalla hän tajusi että sairaalasiivessä tosiaan oli muitakin. "Ei, kyllä minä saan vaatteet vaihdettua ihan omin avuin", Sydney sanoi yrittäen hymyillä urheana. Nyt kun kaikki raajat olivat paikoillaan, vaatteiden vaihtaminen onnistuisi varmaankin ihan hyvin, vaikka liikkuminen saattaisikin vähän sattua. "Voisitko laittaa tuon verhon kiinni?" Sydney kysäisi ystävällisesti. Hän odotti niin kauan, että oli verhon suojissa, pois luihuispelaajien katseiden alta, ja alkoi vaihtaa sairaalasiiven vaatteisiin. Likaisen huispauskaavun jälkeen pehmoinen paita ja housut tuntuivat oikein mukavilta. Sydney käytti vaatteiden vaihtamiseen huomattavasti enemmän aikaa mitä normaalista, sillä hän joutui varomaan jokaista liikettään. Pidettyään epämääräisiä kivusta johtuvia äännähdyksiä muutaman minuutin, Sydney sai vihdoin päälleen puhtaat vaatteet ja hän avasi verhon auki.

"Voisin ehkä yrittää nukkua hetken, jos pystyn tässä häslingissä", Sydney sanoi. Sairaalasiivessä oli normaaliakin kiireisempää näin huispausmatsin jälkeen, eikä Sydney ollut aivan varma pystyisikö nukkumaan ollenkaan sellaisessa metelissä. "Voisinko saada vielä jotain särkylääkettä tai muuta? Niin ja jos nukahdan, niin en halua nukkua paria tuntia kauempaa. Haluan vielä lukea yhden kappaleen yrttitiedon kirjasta tänään ja haluan nukkua omassa vuoteessani", Sydney intoutui selittämään parantajalle samalla kun veti peittoa päälleen.

((Tää alkaa varmaan olla tässä mun osalta. Kiitos pelistä! :) ))

Aaron nyökäytti posket punertaen päätään ja veti verhon kiinni, jääden odottamaan sen ulkopuolelle. Hän olisi voinut ehdottaa noidalle suihkuakin, mutta epäili, että lepo oli nyt puhtauden sijaan etusijalla ja kun tulehtumisvaarakin oli aika mitätön, hän päätti antaa noidan nukkua tarvitsemansa ajan.
Kenties hän antaisi tälle puhdistusainetta ja särkylääkkeitä mukaan. Tämä vaikutti kuitenkin siltä, ettei suostuisi muiden huolenpitoon vaan tekisi ennemmin itse kaiken sen mihin suinkin pystyi.

Aaron kääntyi verhon auettua tytön puoleen ja nyökäytti pienesti päätään. Hän haki tälle särkylääkkeitä, useammankin ja suostui herättämään tämän parin tunnin päästä, vaikka Matami Pomfreylla saattaisikin olla yhtä jos toistakin sanottavaa siihen. Aaron oli toisaalta sitä mieltä, ettei tämän ehkä tarvinnut tietää kaikkea, ainakaan Sydneyn tapauksessa.
Aaron odotti, että noita ehti ottaa särkylääkkeensä ja siisti sillä välin tilan tämän vuoteen ympärillä.
"Tulen herättämään muutaman tunnin kuluttua", Aaron sai sanottua vielä, omaksi hämmästyksekseen ääni lainkaan värähtämättä ja suuntasi sitten auttamaan Matamia muiden potilaiden kanssa, koettaen muistaa lupauksensa noidan herättämisen suhteen.

// kiitos sulleki! //