Help! I need somebody, help!

((Severus tänne!))

17.4.1998

Tylypahka oli muuttunut. Muutama vuosi sitten Neville ei ikinä olisi ollut siinä tilanteessa, missä hän nyt oli, sillä häntä raahattiin Tylypahkan pihamaita pisin kahden kuolonsyöjän voimin. Hän potki ja rimpuili parhaansa mukaan, samalla kun Amikus ja Alekto Carrow huusivat ja käskivät hänen pysyä paikoillaan. Vaikutti siltä, että Neville oli mennyt liian pitkälle, eivätkä Carrow't enää välittäneet siitä, oliko Neville puhdasverinen vai ei. Siihen asti Neville oli olettanut olevansa suhteellisen turvassa puhdasverisyytensä vuoksi, mutta alkoi näyttää siltä, ettei sillä ollut enää väliä. Neville oli jo pitkään vastustanut Carroweja ja Kalkarosta Tylypahkassa kieltäytymällä harjoittelemasta kidutuskirousta tai harjoittamaan pimeää taikuutta muullakaan tavalla oppitunneilla. Albuksen kaarti oli jatkanut toimintaansa tietynlaisena vastaliikkeenä kuolonsyöjiä vastaan, mutta Ginnyn ja Lunan lähdettyä Tylypahkasta, Neville oli nyt yksin sen johdossa. Hän oli koko viikon yrittänyt keksiä tapoja ärsyttää Carroweja ja sitä kautta murtaa heidän otteensa Tylypahkaan. Neville ei välittänyt enää omasta turvallisuudestaan, vaan halusi taistella oikeuden puolesta, vaikka se sitten tarkottaisikin kidutuskirouksia lähes päivittäin. Nyt Carrow't olivat menettäneet viimeisetkin hermojensa rippeet ja Neville oli matkalla kiellettyyn metsään, ja Carrowien suunnitelmana tuntui olevan päästä eroon Nevillestä ja hänen vastarinnastaan lopullisesti.

"Olisiko teidän isäntänne tyytyväinen, jos tietäisi että yritätte päästä eroon puhdasverisestä?" Neville huusi uhmakkaasti miehelle ja naiselle, jotka vetivät häntä käsistä. Kielletyn metsän reuna oli jo muutaman metrin päässä, eikä iltahämärässä pihamaalla näkynyt ketään. "Hiljaa!", Amikus Carrow huusi hiljaisen metsän reunalla Nevillelle. Sisarukset olivat hyvin kiintyneitä kanssaeläjiensä kiduttamiseen, joten Neville sai jälleen kerran kokea kivun, jollaista ei pystynyt kuvailemaan sanoin. Nevillen huudot kaikuivat metsän reunalla ja loppuivat yhtäkkiä. Neville makasi mytyssä maassa ja huohotti. Ennen kuin hän ehti liikahtamaankaan, kädet nostivat hänet taas maasta ja alkoivat raahata kohti metsää. Neville yritti keksiä loukkauksia Carrowin sisaruksille, mutta keskittyessään rimpuilemaan ja yrittämään päästä irti heidän otteestaan, Neville ei keksinyt mitään kovin mielikuvituksellista. Niinpä hän tyytyi haukkumaan sisaruksia pelkureiksi ja raukoiksi, potkien samalla risuja ja oksia ympärillään.

//Ninjasti varastin kaverin koneen >83//

Severus oli pitänyt Tylypahkan pystyssä sekä sen oppilaat suhteellisen hyvässä kunnossa. Hän ei juuri nukkunut öisin ja ruokakin maistui tuhkalta, mutta hän teki mitä hänen piti, jotta koulu pysyi kouluna eikä muuttunut kuolonsyöjien leikkikentäksi. Hän oli saanut kuitenkin kaksi sangen paksupäistä avustajaa Carrown sisaruksista. Hän oli saanut pidettyä Albuksenkin kaartilaiset hengissä sekä Hagrid oli pysynyt toimessaan. Hän puhui päivittäin Albuksen kanssa, joka jaksoi kiittää ja tukea miestä, joka oli taatusti ihmisten mielissä Voldemortin tasolla.

Nyt tylypahkan rehtori oli kuitenkin hetkeksi torkahtanut työpäytänsä ääreen tyrmissä, muttei saanut nukkua kauaa kun eräs entinen rehtori kertoi hänelle nähneensä, miten Longbottomien poikaa oli retuutettu hyvin väkivaltaisesti kohti kiellettyä metsää. Kalkaros kirosi ja nappasi sauvan käteensä. Hän juoksi pihamaalle ja lensi lopun matkaa metsään. Hän näki punaisen valon, joka kertoi pojan vielä olevan hengissä. Veho laskeutui vähän matkan päähän ja asteli esiin puiden seasta kaavut hulmuten, kuin olisi ollut ilta kävelyllä. Hän ei tehnyt mitään lopettaakseen kidutus kirouksen, mutta se loppui sisarusten yllätykseen. ”Rehtori”, nuo sanoivat ja osoittivat kunnioituksensa. ”Miksi te olette raahanneet Longbottomin tänne? Hankalimpien tapaustenhan rangaistukset määrään minä”, Severus kysyi ja näki raivon sisarusten kasvoilla. ”Sinun rangaistuksesi eivät riitä mihinkään! Nehän ovat kuin päiväkävelyjä sen typrn..” Sisar aloitti, mutta Severus ei antanut tuon jatkaa vaan kohotti kätensä saaden aikaan hiljaisuuden. Hän tuijotti Nevilleä mustilla silmillään ja käveli pojan luokse ja katsoi tätä yläilmoista. ”Sinun olisi kannattanut jäädä tutisevaksi pelkuriksi Longbottom. Elämäsi olisi helpompaa”, Severuksen ääni oli hiljainen ja kukaan ei osannut sanoa mitä mies ajatteli. ”Jättäkää meidät. Minä hoidan hänen rangaistuksensa kuten kuuluu”, Severus määräsi kylmällä äänellä.

Neville kiroili kilpaa Carrown sisarusten kanssa, kun hän yritti irtautua heidän otteestaan. Carrow't kuitenkin hiljenivät äkkiä, kun puiden seasta alkoi kuulua hulmuavan kaavun ääntä, ja paikalle asteli Tylypahkan rehtori, Severus Kalkaros. Neville yritti vielä viimeisen kerran rimpuilla irti, muttei onnistunut. Hän jäi irvistelemään Carroweille ja Kalkarokselle, kun he alkoivat keskustella. Neville ei koko vuotena ollut nähnyt Kalkarosta kuin muutaman kerran, yleensä vain ruoka-aikoina Suuressa salissa, jos sielläkään. Hän ei ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta, että Kalkaros hoitaisi kurinpitoa itse, vaikka Neville oli jo aiheuttanut aika paljon harmia nykyiselle opetussuunnitelmalle.

Kalkaroksen lähestyessä Nevilleä, jota Carrow't edelleen pitelivät käsistä, Neville yritti potkaista Kalkarosta voimattomasti tämän sanojen takia. Potku jäi kuitenkin kauas maalistaan, sillä lukuisat kidutuskiroukset ja pihamaata pitkin roikottaminen olivat vieneet voimat. Kalkaros määräsi Carrow't lähtemään. Sisarukset irrottivat Nevillen käsistä, jolloin Neville lysähti myttyyn maahan. Hän hengitti syvään ennen kuin nosti särkevillä käsivarsillaan itsensä jonkinlaiseen epämääräiseen istuma-asentoon. Neville katsoi mustelmaisilla kasvoillaan Kalkarosta, kasvoillaan niin vihamielinen ilme kuin hänen tavallisesti niin kilteille kasvoilleen vain sopi. "No, onko sillä väliä kuka minut päästää päiviltä?" Neville kysyi uhmakkaasti, ääni kiukkua tihkuen, edelleen keräten voimia noustakseen ylös. Neville tiesi, että olisi turha yrittää pakoon, sillä nykyisessä tilassaan hänen olisi mahdotonta juosta kovin pitkälle ja kaksintaistelu Kalkarosta vastaan olisi luultavasti tuhoontuomittu ajatus. Toisaalta, Neville ei ollut enää pitkään aikaan välittänyt tekojensa seurauksista, niin kauan kuin muille ei tapahtuisi mitään pahaa.

Kalkaros katsoi Nevilleä tuon koittaessa potkaista häntä, eikä reagoinut mitenkään. Hän ei käytellyt juuri kidutuskirousta, sillä se olisi paljastanut ettei hän todellisuudessa olisi halunnut kiduttaa ketään. Parempi vaihtoehto oli esittää vain kylmää ja etäistä, jonka hän teki hyvin.

Velhon ilmekään ei värähtänyt kun poika paiskattiin maahan. Se oli pakko myöntää, että Neville oli muuttunut siitä pienestä hiirulaisesta paljon. Kalkaros muisti olleensa jopa pojan mörkö. "Miksi minä likaisin käteni sinun kuolemallasi Longbottom? Älä kuvittele liikoja", Severus sanoi ja Loihti pojan paareille lähtien kuljettamaan tuota kohti linnaa. Rehtori ei sanonut mitään vaan kuljetti poikaa eteenpäin. Hän tiesi, että pian olisi vaiin ajan kysymys kun ne kaksi pölkkypäätä kävisivät uudelleen mestaajan hommiin. 

"Longbottom, sinä tiedät että sinusta ei ole iloa kenellekkään kuolleena paitsi noille kahdelle ja minulle kun minun ei enää tarvitse pitää heitä erossa sinusta ja pienistä ystävistäsi. Käsitätkö?" Kalkaroksen ääni oli hiljainen ja hän tuijotti poikaa suoraan silmiin omilla mustillaan. Hän muisti pojan vanhemmat ja näki nyt Nevillessä samaa kuin heissä. Toivottavasti hänen ei tarvitsesi nähdä poikaa perheensä kanssa enää sairaalassakin.

Jopa tässä haavoittuvaisessa tilassa, jossa Neville nyt oli maatessaan metsässä kaksin Tylypahkan kuolonsyöjärehtorin armoilla, Neville ei unohtanut uhmaa, jota hän oli jo vuosia kerännyt ja päästänyt valloilleen vasta viimeisenä Tylypahka-vuonnaan. Sekä Nevillen kiintymys Tylypahkaa, koulutovereitaan ja Harry Potteria että hänen rakkautensa vakavasti vammautuneita vanhempiaan kohtaan olivat saaneet hänet kapinoimaan kuolonsyöjien valtaa vastaan. Vuoden mittaan Nevillen kapinahenki oli kasvanut ja huoli omasta hyvinvoinnista oli laskenut. Lähiaikoina hän ei ollut jaksanut välittää enää itsestään, vaan halusi tehdä parhaansa kuolonsyöjien syrjäyttämiseksi. Osa opettajista oli huomaamattomasti yrittänyt tuuppia Nevilleä jatkamaan toimiaan samaan malliin ja he myös yrittivät parhaansa mukaan välttää oppilaiden vahingoittumista, mutta suurimman osan ajasta Nevillen mielestä vaikutti siltä, että opettajien kädet olivat sidotut.

"Carrow'n sisarukset vaikuttivat olevan hyvinkin valmiita siihen, mikä on muuttunut?" Neville vastasi Kalkarokselle. Miestä ei ilmeisesti ollut haitannut Dumbledoren tappaminen, joten Neville ei ymmärtänyt tilannetta ollenkaan, kun sen sijaan, että olisi saanut rangaistuksen, jollaista ei olisi voinut kuvitellakaan tapahtuvan Tylypahkassa, hänet loihdittiinkin paareille. Neville oli ollut siinä uskossa, että yhden mitättömän oppilaan tappaminen Dumbledoren kaltaisen jälkeen olisi ollut yksinkertaista.
Neville nousi liikkuvilla paareilla nojaamaan kyynerpäihinsä. Hän olisi luultavasti kyennyt kävelemäänkin, mutta hän ei uskaltanut hypätä alas liikkeestä. Neville ei vieläkään oikein tiennyt, mitä odottaa. Kalkaroksen puhuessa ja tuijottaessa Nevilleä, hän ei pystynyt hämmennykseltään vastaamaan muutoin kuin nyökkäämällä. Hän ei tiennyt, mihin tämä koko juttu oli menossa, vaan pysyi hieman varuillaan.

Nevillen ruhjottu ruumis lähes suretti Severusta. Hän oli saanut pojan ja tämän liittolaiset usein vain Hagridin rangaistavaksi, joka oli hyvin lievää. Kielletty metsä oli aiempaa vaarallisempi, mutta hän oli tietoinen Potterin opetuksista ja niillä olisi pärjännyt todella hyvin.”Carrowt ovat riesa siinä missä sinäkin”, Severus vain totesi ja marssi viitta hulmuten kohti linnaa. Hän tunsi itsensä lähes äkäiseksi ja todetessaan pojan hyödyttömyyden kuolleena nuorukaisen ilme oli hämmentynyt sekä varuillaan. Lukitilis oli hyvin kätevä taito, sillä se opetti myös lukemaan ihmisiä.

Severus nousi portaat linnaan ja kiidätti poikaa edellään, muttei sairaalasiipeen vaan lähelle tarvehuoneen yhtä luokkaa. Hän vaiensi koko tilan, loihti itselleen tuolin jättäen pojan leijumaan. ”Longbottom, sinun toimintasi on vastuutonta, typerää ja vaarallista”, Severus sanoi hiljaisella äänellä ja katseli pojan kasvoja ja tiesi, että hänen olisi työnnettävä nyt poika oikeaan suuntaan tai tuo kuolisi pian. Hän tarvitsi kuitenkin poikaa.
”Albuksen kaarti on saanut aikaan hyvää tuhoa, se on myönnettävä. Te olette kuitenkin varomattomia ja typeriä. Carrowt olivat jo tappaa sen yhden jästisyntyisen... Choko hänen nimensä oli. Onneksi loitsu osui sivuun. Tyttö erotettiin. Minä en voi kuitenkaan erottaa sinua. En kun rouva Longbottom on poissa ja sinä olet ainoa linkki”, Severus totesi ja tuijotti poikaa. ”Sinä luulet olevasi urhea Longbottom, mutta urheus ja typeryys ovat lähellä toisiaan. Joku pian saa surmansa tekojesi takia, jollet löydä paikaa linnasta, jonne muut eivät pääse”, velho sanoi ja tiesi hyvin Nevillen olevan perillä tarvehuoneesta.

Tylypahkan linnan pihamaa oli hämärtyvässä illassa tyhjä, vain muutama lintu piti edelleen konserttiaan. Linna lähestyi nyt huomattavasti nopeammin, mitä metsä oli lähestynyt Nevillen rimpuillessa Carrowien otteessa. Neville leijaili ilmassa, kun Kalkaros harppoi portaita ylös. Neville oli hyvin varuillaan, sillä hän ei tiennyt minne oli matkalla. Kalkaroksen hämmentävistä sanoista huolimatta Neville ei luottanyt nykyiseen rehtoriin ollenkaan. Neville katseli hiljaisuudessa käytävillä riippuvia tauluja, joiden asukit kuiskivat toisilleen ja tuijottivat tätä varmasti erikoisen näköistä seuruetta. Neville yritti pysyä perillä siitä, mihin häntä vietiin, mutta tunnisti kerroksen vasta nähtyään kaukana edessään käytävällä kohdan, jossa hän tiesi riippuvan Barnabas Bauka-aivoa esittävä kuvakudos. Kalkaros leijutti Nevillen sisään tyhjään luokkahuoneeseen seitsemännessä kerroksessa, ja pysähdyttyään, Neville vääntäytyi istumaan, mutta ei vielä ehtinyt hypähtämään lattialle, kun Kalkaros alkoi puhua. Neville tuijotti Kalkarosta edelleen hämmentyneenä. Ennen niin pyöreät ja pehmeät kasvot olivat vain tämän yhden kouluvuoden aikana kaventuneet, ja ilme näillä kasvoilla oli kokemusten myötä kovempi. Vaikka Neville ei sitä itse tajunnut, hän oli kasvanut huimasti viimeisen vuoden sisällä.

Kalkaroksen hiljennyttyä, Neville katsoi tätä ilmeettömästi. "Minun tekojeni takia? Kyllä Carrow't listisivät porukkaa ilman minuakin", Neville vastasi kovaan ääneen. Neville jäi hetkeksi ajattelemaan mummiaan, joka oli tällä hetkellä jossain päin Britanniaa piilottelemassa kuolonsyöjiltä. Mummi kyllä pärjäisi, hänhän oli ikäisekseen todella vetreässä kunnossa, ja luultavasti ainoastaan tyytyväinen siihen, että sai elämäänsä hieman toimintaa. Nevillen katse oli uhmakas, sillä hän ei myöntäisi olevansa typerä tehdessään uhkarohkeita pelastusoperaatioita ja seinäkirjoituksia. Vastarinta kuolonsyöjien valtaa vastaan oli ainoa tapa vaikuttaa tilanteeseen. Nevillen teki mieli heittää Kalkaroksen naamalle vielä jotain ilkeää, mutta se pieni itsesuojeluvaisto, joka hänellä oli vielä jäljellä, esti sen. Neville oli vuosien varrella kuullut Kalkarokselta niin paljon loukkauksia ja ilkeyksiä, että muutama ruma sana olisi ollut paikallaan. Neville ei osannut reagoida Kalkaroksen sanoihin, sillä hän ei tiennyt, oliko Kalkaros tarkoittanut piiloutumista vilpittömästi, vai oliko tällä jotain taka-ajatuksia. Ehkä Kalkaros oli keksinyt tavan jäljittää oppilaita ja aikoi vain lykätä Nevillestä eroon pääsemistä.

Pojasta oli kuoroiutumassa hyvä mies. Severus muisti Longbottomin ansaitsemat kymmenen pistettä, jotka tuo sai koetettuaan estää Potteria ja muita ensimäisenä kouluvuotenaan. Nevilleä ei tuntenut enää samaksi sammakkonsa hukkaavaksi pelkuriksi. ”He eivät ole tappaneet yhtään oppilasta, vielä”, Severus sanoi ja katseli jonnekkin kaukaisuuteen. Hän pyöritteli sormessaan samaa sormusta, joka Albuksella oli ollut. Hän tiesi, mitä siepin sisässä oli ja oli kateellinen Potterille. Mitä hän antaisikaan yhdestä hetkestä... Hänen oli ryhdistäydyttävä.

Rehtori laski jälleen tummat silmänsä Longbottomiin ja lopetti sormuksen pyörittelyn. "Tästä rangaistuksestä pääset varoituksella", rehtori vain töksäytti ja tuijotti Longbottomia. Hän tiesi, että sisarukset olisivat hänen kimpussaan pian ja koettaisivat tehdä hänen elämästään vieä rankempaa. Onneksi Severus pääsi kaksikon pään sisään helposti ja oli aina askeleen edellä. "Ensikerralla, minä en enää näe syytä pitää sinua niin paljoa elävienkirjoissa", mies vain totesi ja heilautti sauvaansa, jolloin Neville laskeutui linnan kivilattialle. Luokassa oli hieman pölyistä, koska tontut olivat kiukutelleet melkoisesti. "Ystävällinen kaksikkomme on halunnut jo pidemän aikaa kuulustella sinua totuus seerumin kanssa, jotta saamme kaikki ystäväsikin kuriin. Tähän asti olen kieltäytynyt, koska ette te ole juuri ininää ärsyttävämpiä, mutta pian saatan sanoa kyllä ja sen jälkeen minä olen melko varma, että he vaientavat inisiät jopa ilman lupaani, joten", Severus kumartui aivan lähelle poikaa ja osoitti tuota sauvallaan: "sinuna alkaisin jo leikkimään hieman eri tavalla". Severuksesta tuntui, että uhkaamalla pojan ystäviä, tuo vetäytyisi piiloon ja alkaisi toimimaan ehkä jopa ärhäkämmin, jos tuo oli mumminsa poika. "Tuliko selväksi?" mies kysyikin madalletulla äänellä, jossa oli jokainen pienikin auktoriteetin uhka.

Neville laskeutui jaloilleen lattialle ja katsoi silmiin Kalkarosta, joka oli hieman Nevilleä pidempi. Neville oli parin viime vuoden aikana venähtänyt pituutta eikä enää edes ryhdillään pyydellyt anteeksi olemassaoloaan. Siitä huolimatta, vanhat pelon tuntemukset eivät olleet täysin kadonneet, sillä Neville tunsi pienen hypähdyksen sisimmässään, kun Kalkaros lähestyi häntä taikasauvoineen. Neville muisti, miten Kalkaros oli joskus uhannut myrkyttää Nevillen lemmikkikonnan Trevorin, ja jos Hermione ei olisi auttanut häntä pulasta, Trevor olisi luultavasti ollut entinen konna.

Kalkaroksen uhkailu sai Nevillen olotilan epämukavaksi, mutta hän ei halunnut näyttää sitä ulospäin. Niinpä hän vain pakottautui katsomaan suoraan Kalkaroksen mustiin silmiin, mutta hän ei kuitenkaan vastannut mitään. Neville oli jo päässään kehittänyt suunnitelman. Hän ei enää tuntenut oloaan turvalliseksi Rohkelikkotornissa tai muuallakaan linnan yleisissä tiloissa. Niinpä Neville lähti perääntymään luokkahuoneesta, katse edelleen Kalkaroksessa. Päästyään ovelle, Neville törmäsi ovenkarmiin, ennen kuin pääsi ulos ovesta. Neville käännähti nopeasti ja lähti reippain askelin kohti Rohkelikkotornia. Hänen oli haettava tavaroitaan ja ilmoittettava jollekin aikomuksistaan. Hän oli kehittänyt suunnitelman paikasta, josta hän pystyisi turvallisesti toimimaan salassa ja jonne muut eivät pääsisi. Hiippaillessaan varovaisesti pitkin käytäviä kohti Rohkelikkotornia, Neville kävi läpi päässään sitä, mitä kaikkea hän tarvitsisi mukaansa tarvehuoneeseen ja kuinka hän pystyisi pistämään hanttiin kuolonsyöjille, vaikka olisikin kadonnut niin sanotusti maan alle.