Taistelua ja jännitystä

18. 6 . 1996

//Remus Bellaa vastaan! Remus tulis vaikka hieman aikaisemmin paikalle, jossei sulle käy niin muokataan! //


Bellatrix Lestrange tunsi vielläkin vapauden itsessään ollessaan jo hieman yli viisi kuukautta karkumatkalla Azkabanista. Ja tietenkin, Lordi Voldemort oli lähettänyt Bellatrixin muiden kuolonsyöjien mukaan salaperäisyyksien osastolle hakemaan ennustusta, Harry Potteria ja Voldemortia koskevaa ennustusta. Nainen oli saapunut tälle osastolle hiljaisesti ja salaisesti vain hetki sitten ja Lucius oli ehtinyt jo jakamaan heille käskyt. Olihan hän jo muutaman kerran päässyt heiluttelemaan sauvaansa ennen tätä vapautensa aikana mutta Lestrange saattoi jo aavistaa että tästä tulisi väkisinkin taistelua, ja suunnitelmakin oli ovela. Harry Potter oli laitettu unessaan näkemään että Voldemort kiduttaisi hänen kummisetäänsä salaperäisyyksien osastolla joka olikin vain tarkoitus saada tuo pieni poika tänne antamaan heille ennustus. Tehtävähän oli tärkeä ja Bella halusi jo itse kuvitella että pääsisi taistelemaan kunnolla, tosin kyseisessä suunnitelmassa oli tosiaan se yksi pieni vika että Harry Potter tuskin tulisi yksinään kun näki unen jossa Voldemort olisi täällä. Bella mietti hartaasti että Feeniksin killan jäseniä saattaisi pakostakin tupsahdella heidän eteensä mutta osittain kuolonsyöjä myös halusi sitä, päästä taistelemaan hieman parempia vastustajia vastaan kuin typeriä lapsia. Ja mikäs muukaan halu hänessä paloi kuin päästä tappamaan ja kiduttamaan.


Kuolonsyöjät alkoivat hiljattain hajaantua ympäriinsä ja Bellatrix käveli rauhallisesti ennustusten ohitse, hän halusi tulla esiin vasta sitten kun Harry Potter tulisi todennäköisesti ystävineen paikalle. Silloin olisi se sopiva paikka tulla paikalle, Bellatrix ei tosissaan ollut edes nähnyt Harrya edes vauvana ja nyt hän näkisi sen säälittävän rääpäleen ensimmäistä kertaa. Muut kuolonsyöjät olivat jo lähteneet omille teilleen odottelemaan väijytystä kun Bellatrix taas käveli yksinänsä joidenkin hyllyjen välistä ja katseli mielenkiintoisesti ympärillensä. Hänellä oli sauva jo valmiiksi kädessä mikäli nyt Harry ja hänen ystävänsä tulisivat yhtäkkiä hänen eteensä niin hän ei ainakaan olisi ihan suora maalitaulu kaikkien kirouksille ja loitsuille. Bellatrixin ruskeat hiukset näyttivät aivan pikimustilta näin pimeässä jossa valoa tuottivat vain hyllyissä olevat ennustukset ja pallot. Bellatrix katseli ympärillensä ja virnuili vain itsekseen kun piti sauvaansa tiukasti kädessä. Hän paloi halusta päästä jo taistelemaan mutta heille oli tietenkin sanottu että ottavat vain ennustuksen ja häipyvät, siinä vaiheessa kun Potter ottaisi ennustuksen niin ei tarvittaisi kuin joku tehokas komennuskirous ja ennustus olisi heillä ja he voisivat häipyä. Mutta eihän sitä koskaan tiennyt että mitä tästäkin kykeni seuraamaan, ties vaikka he jäisivät kiinni? Tosin, Bellatrix ei aikonut vain viiden kuukauden vapautensa jälkeen palata Azkabaniin ja häntä ei välttämättä sinne edes takaisin laitettaisi, sillä Azkabanista pakeneminen oli niin suuri rikos että siitä rankaistiin heti ankeuttajan suudelmalla. Ja jopa Bella hieman kammosi sitä, eihän hän halunnut olla pelkkä sieluton tyhjä kuori joka vain on olemassa.

//Kiltalaisethan liittyvät seuraksi - ainakin jos leffaan on luottaminen (kirjan kuvausta en nyt muista) - vasta kun Harry on luovuttanut ennustuksen Luciukselle, joten heitän nyt Remuksen vasta sinne? jos näyttää että leffa huijaa tai jtn niin voin muuttaaki tätä viestiä /

Remus ei tiennyt lainkaan mitä odottaa kun kaikki yhteistuumin päättivät ilmiintyä Salaperäisyyksien osastolle. Ainoa, mitä he tiesivät oli se, ettei Harryä enää löytynyt Tylypahkasta, ja että tämä ainakin heidän päätelmiensä mukaan oli lähtenyt Salaperäisyyksien Osastolle pelastamaan Siriusta.
Jo Remus itsekin tunsi itsensä syylliseksi tähän kaikkeen, jollain tavalla, edes itsekään tietämättä millä tavoin, joten hän saattoi ainoastaan arvailla miltä Siriuksesta mahtoi tuntua sillä hetkellä.
Ilmiintyessään Remus saattoi ainoastaan toivoa, ettei Harry todella olisi kuolonsyöjien keskellä, kamppailemassa hengestään, ellei jo mennyttä, mutta mitään varmaa hän ei kyennyt sanomaan. Toivo oli tällaisina aikoina ainoa mitä heillä oli.

Remus puristi sormensa taikasauvansa ympärille ja sulki huokaisten silmänsä ilmiintyessään. Mitä tahansa hän odottikin Taikaministeriössä kohtaavansa ei todellakaan vastannut kymmenkuntaa kuolonsyöjää pitelemässä lukuisia Harryn ystäviä panttivankeinaan, mutta heidän paikalle saapumisensa riitti viemään kuolonsyöjien huomion juuri vaadituksi ajaksi.
Remus oli oitis valmiina vaikka saattoikin myöntää, ettei omannut rutkasti kokemusta tällaisista tilanteista ja vähäinenkin kokemuksensa oli jo osittain unohtunut. Hän - siinä missä muutkin - oli kuitenkin valmis antamaan henkensä suojellakseen Harryä... Tai ketä tahansa toista näistä nuorista tai kiltalaisista.

Remus ehti hädin tuskin huomata vain muutaman sentin päästä ohitse vilahtavan kirouksen ja kohotti katseensa ainoastaan kohdatakseen Siriuksen serkun, jonka Azkaban oli selkeästi ajanut mielipuoleksi, ellei tämä sitten ollut ollut sitä jo aiemminkin.
Kuolonsyöjäksi ryhtyminen ei Remuksen itsensä mielestä ollut lainkaan terveen ajatusmaailman ja maailmankuvan merkki.
Remus kohotti taikasauvansa naista kohden kykenemättä edes avaamaan suutaan kertoakseen tälle kuinka paljon samaan aikaan sekä vihasi, inhosi, että sääli tätä. Remus olisi tahtonut syyttää naisen vanhempia siitä, millainen tästä oli kasvanut, mutta toisaalta päätyi lopulta ajattelemaan itseään ja sitä, kuinka vanhempansa olivat kohdelleet häntä eri tavalla saatuaan kuulla puremasta, kuinka hän oli tullut kiusatuksi, kuinka hänen asuinolonsa olivat olleet kurjat, kuinka hän oli joutunut muuttumaan sudeksi joka täydenkuun yö jo vuosikausia ja kuinka hän oli yllättäen menettänyt kaksi hyvää ystäväänsä velholle, jolle tuo noita oli uskonut elämänsä...Ja kaikesta siitä huolimatta hän oli varttunut aivan toisenlaiseksi eikä ollut koskaan edes harkinnut liittymistä tiedät-kai-kenen joukkoihin.
Joten...Saattoihan olla, että ihmiset syntyivät joko hyviksi tai pahoiksi voimatta välttämättä itse siihen vaikuttaa...

Hetkeen Remus ei kyennyt kuin tuijottamaan naista, vaikka olisi saanut tuona aikana parikin loistavaa tilaisuutta heittää loitsun tätä kohden.

//Juu mennään näin! Ja sori, tuli vähän ankeeta tekstiä vaik yritin jotain vähän parempaa! //


Bellatrix Lestrange seurasi taistelua mielenkiintoisesti hieman etäämpää, loitsuja sinkoili ympäriinsä ja ne hajottelivat paikkoja. Bellatrix joutui itse torjumaan muutaman jotka meinasivat osua häneen ja Lestrange yritti myös osua muutamaa kiltalaista avada kedavralla mutta oli mennyt ohitse ja nyt hän yritti etsiä itselleen sopivaa vastustajaa. Mutta oikeastaan kaikki taistelivat jo joidenkin kanssa ja Bella halusi kiduttaa uhrinsa niin että saisi tämän vastustajakseen ensimmäiseksi eikä niin että hyökkäisi jonkun takaata. Mutta sitten Lestrange huomasi, Remus Lupinin johon hänen kirouksensa melkein osui mutta meni kuitenkin ohitse. Bellatrix ei tiennyt tuon Tylypahkan taustasta opettajana sillä istui Azkabanissa viellä kun tuo opetti Tylypahkassa mutta ei tunnistanut tuota myöskään kuolonsyöjäksi ja sai varmistuksen asiaan kun tuo nosti sauvansa Bellaa kohti. Oliko tuo typerä? Bellatrixin mielestä tuo jopa näytti pelokkaalta ja pelkäsi olla paikalla vaikka se ei välttämättä olisikaan ihan totta. ''Avada Kedavra!'' Bellatrix heilautti sauvaansa ilmassa ja vihreän värinen valo sinkoutui kohti Remusta mutta kuitenkin osui tahallisesti noin kahden metrin päähän tuosta ja rikkoi siitä kiven tieltänsä. Sen tarkoitus oli herättää tuohon pelkoa joka lisäisi Lestrangen tahtoa taistella tuota vastaan. ''Luuletko voittavasi minut?'' Bellatrix virnuili leveästi puhuessaan Remukselle, Bella ei oikeastaan pitänyt tuota kovinkaan suurena uhkana sillä olihan hän itse Voldemortin oppilas jolta oppi pimeyden voimat mutta ei hän myöskään aliarvioinut Remusta, mistä hän voisi tietää jospa tuo olisikin kova vastus?


Muutama loitsu meinasi osua Bellaan ja Lestrange heilautti nopeasti jälleen sauvansa kohti Remusta. ''Murtao's luus!'' Ja loitsu lennähti kohti Remuksen kylkeä, tarkoituksena murtaa siis tuon kylkiluu. Bellatrix nauroi kolkkoa nauruansa mutta oli silti valmis, mikäli Remus onnistuisi torjumaan hänen loitsunsa ja lähtemään heti vastahyökkäykseen. Bellatrix ei voinut olla unohtamatta kohtaamista Indicon kanssa... hän meinasi saada ilmaisen reiän jalkapöytäänsä kun ei ollut tarpeeksi valmistautunut vastahyökkäykseen.

Remus tiesi, ettei siirtonsa välttämättä ollut mikään fiksuin mahdollinen, mutta kaiken sen adrenaliinivirtauksen alla hän ei edes täysin tiedostanut ketä vastaan oli itsensä asettanut ja mitkä todennäköisyydet hänellä oli puolellaan.
Toisaalta tämän kaiken saattoi osittain pistää myös parin päivän takaisen täydenkuun piikkiin, susi oli yhä sisällään ja varsin virkeänä, vaikka olikin pari yötä taaksepäin ollut 'vapaalla jalalla'. Remus ei tahtonut aliarvioida vihollisiaan, mutta tuli itsekin usein aliarvioineeksi itsensä ja onnistui hämmästyttämään itsensäkin sillä, kuinka nopeasti kokemastaan rasituksesta huolimatta onnistui reagoimaan naisen siirtoihin.

Noita puhui leveästi virnuillen hänelle, koetti kaiketi saada hänet oitis luovuttamaan tai haastaa hänet tekemään jotakin typerää, joka koituisi hänen kohtalokseen. Ajatuksensa lensivät sellaisella vauhdilla, ettei Remus yksinkertaisesti kyennyt pysymään perässä ja hetken kamppailun jälkeen antoi ohjakset sisäiselle, ketterälle sudelleen siinä määrin kuin ilman täyttä kuuta pystyi.
Remus ei kuitenkaan antanut hänelle ominaisen, jokseenkin avuttoman ilmeen kadota kasvoiltaan vielä hetkeen. Nainen saisi hänen puolestaan rauhassa kuvitella hänet avuttomaksi kiltalaiseksi, joka oli saapunut paikalle ainoastaan velvollisuudesta ja osittain pakotettuna.

Remus itse ei ehtinyt edes tajuta loitsun lähestyvän - mikä riittikin todistamaan hänelle sen, että vuosien yksinelon jälkeen hän todella tarvitsi harjoitusta -, mutta sisäinen sutensa oli liikkeessä ja tiedosti loitsun lähestymisen ennen kuin Remus ehti reagoida siihen edes hämmennyksellä. Remuksen onnistui yhteistuumin suden kanssa käännähtää nopeasti loitsun tieltä niin, ettei se ehtinyt kuin hädin tuskin hipaista hänen paitansa helmaa.
Remus yllätti itsensäkin käännähtämällä nopeasti kohtaamaan noidan ja tämän julmien loitsujen sijaan tyytyi sauvansa tätä kohden suunnatessaan huudahtamaan;
"Karkotaseet!"
Kenties hänellä yksi heikkous oli. Se, ettei hänestä ollut käyttämään Avada Kedavraa edes kuolonsyöjiin, joiden julmuuden kyllä tunsi. Toisaalta tappaminen olisi ollut näille myös Azkabania helpompi rangaistus.

Remus ehti seisoa aloillaan hetken ennen kuin ymmärsi äskeisen nopean siirtonsa ja tyytyi ainoastaan virnistämään naiselle toispuoleisesti, velholle itselleen hyvinkin epäominaisella tavalla.
"Kyllä?" hän ehdotti lopulta vastaukseksi noidan huvittuneeseen kysymykseen eikä voinut olla myöntämättä, etteikö äskeinen siirtonsa olisi onnistunut kohottamaan hänen itsetuntoaan jossain määrin.

Bellatrix Lestrange tuijotti Lupinia kuin murhaavasti kuin haluaisi suoraan kidutussession kautta tapattaa tuon tähän paikkaan. Bellatrix ei todellisuudessa edes tiennyt tuon olevan ihmissusi, eikä oikeastaan tiennyt tuosta nyt mitään muuta kuin että tuo ainakin oli Feeniksin killan jäsen sillä kuolonsyöjäksi hän ei tuota tunnistanut ja kaikki kuolonsyöjät tiesivät kyllä Lestrangen ainakin sisäpiirin kuolonsyöjät. Jotenkin Bellatrix alkoi kiehua kun huomasi että tuo saattoi aliarvioida hänet ja erityisen pahasti, ainakin Bellatrixin silmien edessä. Luuliko tuo häntä heikoksi, joka vain leikkii voimakasta ja yrittää kerätä mainetta kuolonsyöjänä? Ainakaan Bellatrix ei tuolle ajatellut hävitä, jos hän häviäisi niin pahassa tuurissa hän saattaisi olla takaisin Azkabanissa jo tänään ja sitähän Bellatrix ei todellakaan halunnut kun hän oli ollut vapaalla jalalla vasta kuukausia ja toista pakoyritystä hän ei aikonut odottaa toista 15-vuotta. Kuolonsyöjä huomasi miten karkotaseet lensi häntä kohti punaisen valon muodossa ja nopeasti Bellatrix otti sen vastaan sauvansa kärjellä mitätöidäkseen sen. Hän osasi pimeyden voimia, loitsuja jotka aiheuttavat tuhoa ja tuskaa ja jopa tappaisivat. Vaikkakin tappamiseen oli tarkoitettu tappokirous.
Hän oli Voldemortin henkilökohtainen oppilas, jolta oppi pimeyden voimansa, ja sen vuoksi hän ei aikonut hävitä Remukselle ei aikonut tuottaa Lordilleen pettymystä että hän häviäisi kiltalaiselle vaikka Voldemort oli hänet opettanut. Sitten Remus sanoi että aikoi voittaa hänet? Bella alkoi epäillä tuota enemmän sekopääksi kuin häntä itseään ja hänen omissa silmissään Remus oli paljon heikompi kuin hän vaikka todellisuudessa asia ei niin ollut.


Bellatrix nosti nopeasti kämmenensä kasvojensa korkeudelle johon ilmestyi pieni tulipallo johon Bellatrix puhalsi voimakkaasti keuhkoistaan ilmaa ja lopuksi siitä syntyikin jotain muuta kuin vain pieni nuotio. Kirotut lieskat levisivät laajasti ja aiheuttivat pientä kuumutta ympärille ja se oli enemmänkin tulimyrsky kuin vain normaali tulipallo. Se otti nopeasti jonkinlaisen valtaisan korpin muodon ja lieskat toivat kirkkautta ehkä hieman pimeään paikkaan. ''Hahahaha!'' Bellatrix nauroi kirottujen liekkien keskeltä kun tulikuumat ja kirotut lieskat lähtivät valtavan korpin muodossa suoraan kohti Remus Lupinia. ''Kukaan ei mahda Pimeyden lordin voimille mitään!'' Liekkien keskeltä kuului Bellatrixin mahtaileva ääni kun lieskat polttivat kaiken tieltänsä edestessään kohti Remusta. Ja tämähän oli Bellalle vain aloitus, hän halusi näyttää pientä alkumakua mahtavista ''voimistaan'' ja ylistää itseänsä että hän olisi niskan päällä vaikka Remus kykenisikin puolustautumaan. Hän halusi näyttää olevansa vahva ja voimakas eikä todellakaan alakynnessä. Bellatrixin silmissä Remus oli kuin pieni hiiri joka yritti voittaa haukan vaikka todellisuudessa asia olikin erilainen, kyllähän todellisuudessa Remus olikin voimakas ja vahva mutta Bella oli erimieltä asioista yleensäkkin. Hän halusi mahtailla oppimillaan voimilla, näyttää etenkin Feeniksin killan jäsenille oma vahvuutensa ja päihittää heidät pimeyden voimilla. Hän uskoi että kuolonsyöjät olivat aina Feeniksin killan jäseniä tehokkaampia juuri tästä syystä että he käyttivät ''vahvempaa puolta''. Puolta, jossa oli loitsuja joilla tappaa ihminen, kiduttaa ihminen hulluuteen ja satuttaa niin pahasti että siitä ei enään toivu. Pimeyden loitsuihihan laskettiin loitsut joilla oli tarkoitus satuttaa ja tehdä pahaa ja juuri siksi Bellatrix oli aina miettinyt kiltalaisten olevan avuttomia kun he eivät käytä niitä.
Bellatrix tunsi liekkien lämmön ihollansa ja joutui jopa itse muutaman kerran heilauttamaan sauvaansa ilmassa torjuakseen liekkien osumisen häneen. Tulimyrskyhän ei tosiaan katso kuka on vieressä kun se hyökkää ja Bellatrix teki juuri äsken valtaisan tulimyrskyn. Hän tunti miten saattaisi saada jopa palovammoja ellei heittäisi liekkejä loitsuilla kauemmas itsestänsä. Pirunpalo oli irti ja jokainen joka astuisi sen eteen olisi kuin avuton eläin uunissa ja kärventyisi elävältä.

Remus kyllä tunsi toisen nimeltä, muttei ollut tietoinen kaikesta siitä mihin tämä oli kykenevä. Hänen silmiinsä tämä vaikutti lähinnä noidalta, jonka mieli oli jossain elämänsä vaiheessa järkkynyt, mikä selitti tun hullun tuijotuksen ja luonteen. Tai pikemminkin sen, että tämän luonteenpiirteistä puuttui pari hyvää ja inhimmillistä piirrettä.
Ei hän toisaalta noitaa tahtonut aliarvioidakaan, mutta oli mahdotonta olettaa, että tämä osaisi niin pimeitä voimia, kuin pian osoitti omistavansa.

Remuksen silmät laajenivat hänen seuratessa noidan loitsimista ja ensimmäisen kerran vähään aikaan hänestä tuntui siltä, ettei Harrystä tulisi koskaan olemaan vastusta tiedät-kai-kenelle. He olivat tuominneet poikaparan varmaan kuolemaan.
Naisen suorastaan sekopäinen nauru jäi kaikumaan velhon päähän tämän ottaessa jalat alleen ja lähtiessä kompuroimaan taaksepäin. Katseensa vilkuili tulista lintua ja nopeasti, käsi täristen hän kohotti taikasauvansa, vaikka epäilikin, ettei hänestä olisi yksinään tuota tulipalloa torjumaan.
"Estous!" Remus huudahti ilmoille loitsun eikä kyennyt peittämään hätäännystään. Juuri sillä hetkellä vaikutti siltä kuin hän olisi katsonut kuolemaa suoraan silmiin. Loitsunsa onnistui pitämään tulilintua loitolla vaikka Remus tunsikin voimiensa heikentyvän hurjaa vauhtia. Hän tiesi ettei kykenisi tuhoamaan lintua, ei ainakaan kokonaisuudessaan eikä estoloitsua ylläpitäessään. Hänen pitäisi päästä sitä pakoon, jonnekin edes joitain metrejä kauemmas, mutta silti turvaan.

Remus tiesi ettei kestäisi enää kauan. Hän lopetti loitsunsa ja pinkaisi juoksuun, kiittäen onneaan siitä, että yksi seinämän ulkonemista sattui kohdalle ja hän saattoi piiloutua sen taakse ja käyttää pari sekuntia ajatellakseen kuinka toimia.
Hän ei ollut ennen tavannut vastaavaa loitsua, mutta kaiken järjen mukaan tulinen lintu reagoisi loitsuihin samalla tavoin kuin mikä tahansa muukin, mutta oliko tämä sitten olento vai esine? Remus ei tahtonut selvittää kuinka tulesta muovattu olento reagoisi tuleen tai räjähdykseen, joten tyytyi kokeilemaan ensimmäisenä mieleen tulevaa loitsua, jonka kaiken hänen järkeilynsä mukaan pitäisi tarpeeksi voimakkaana tuhota lintu...Tai ainakin tehdä se voimattomaksi...
Remus astui suojastaan juuri linnun eteen ja käytti turhankin suuren osan voimistaan suunnatessaan taikasauvansa lintua kohden ja lausuessaan loitsun;
"Haihtuus!"
Oitis loitsun lausuttuaan hän astui takaisin piiloonsa ja tyytyi yksinkertaisesti peittämään kasvonsa käsillään ja vajoamaan maahan, valmiina aloittamaan uuden puolustusloitsun mikäli tavalliset loitsut eivät lintuun tehoaisi.

Bellatrix Lestrangen mieli täyttyi halusta näytellä voimiansa lisää kun hän huomasi tuon menevän melkein jopa paniikkiin. Oliko tuo aliarvioinut hänet liian paljon? Hänet, Bellatrix Lestrangen? Kuinka tuo saattoi aliarvioida vähääkään Lordi Voldemortin uskollisinsta kannattajaa, ja ajatus lähes täytti Bellatrixin muut ajatukset. Tuohan oli vasta alkua ja nainen suorastaan nautti katsoessaan miten tuo yritti saada pimeyden voimilla luotuja kirottuja liekkejä jotka saivat osuessaan kivetkin liekkeihin ja aiheutti kuumuutta ympäristöönsä. Estous pysäytti liekit toistaiseksi niin etteivät ne voineet koskea Remukseen. Bellatrix nauroi kovaäänisesti liekkien takaa, hän tiesi kyllä itse liekkien vaarallisuuden sillä ne saattoivat olla vaarallisia jopa sen käyttäjälle. Liekithän olivat niin vahvaa pimeää taikuutta että niillähän kykeni tuhoamaan jopa hirnyrkin jotenka haihtuus kadotti vain osan liekeistä mutta liekit yrittivät silti viellä ottaa tietynlaista hahmoa ja yrittivät saada laajempaa tulipaloa aikaiseksi. Bellatrix Lestrange nosti leveän virneen kylmille kasvoillensa yrittäessään löytää Remusta viellä kirottujen liekkien keskeltä. Ensimmäinen loitsu jolla Bellatrix edes yritti kunnolla saada tuhoa aikaiseksi, niin hänen vastustajansa joutuu jo pistämään kaikkensa peliin puolustautuakseen. Ainakin Bellatrixin mielestä kaikkensa, tosin olihan kyseinen loitsukin erityisen vahvaa taikuutta, sitä ei kovin moni velho tai noita osannut. ''Et ole kauaa siellä piileskelemässä!'' Bellatrix huudahti Remukselle joka kykki todennäköisesti jossain suojassa. Liekit olivat kuin ne haluaisivat polttaa jonkun, ja Bellatrixin täytyi muutamaan kertaan viellä ajaa liekit pois itsestänsä sillä eiväthän kirotut liekit katsoneet kehen ne iskeytyivät, ne vain iskeytyivät.


''Pommitus mega!'' Bellatrix huudahti ilmoille loitsun nimen ja heilautti sauvaansa Remuksen suojapaikan suuntaan. Melko lähellä Remus Lupinia tapahtuikin todennäköisesti valtaisa räjähdys joka sinkoili kiviä ja mitä nyt sattuikaan nakkelemaan ympäriinsä. Taistelu oli aina Bellatrixille hauskaa kun hän sai loistavan aloitusvoiton, ja hän tiesi että osasi itse pimeyden voimien loitsuja niin hyvin että hän kykenisi aiheuttamaan niin suurta vahinkoa että kiltalaiset voivat vain kuvitella sellaisesta. ''Kukaan vihollinen ei päihitä Lordi Voldemortin uskollisinsta kannattajaa!'' Bellatrix Lestrange huudahti ilmoille niin täpinöissään että hänen sekopäisyytensä tuli jo pintoihin. ''Hahahaha!'' Hänen karmea naurunsa kaikui pitkin salaperäisyyksien osastoa. Suurionsa Feeniksin killankin jäsensitä tiesi Bellatrixin vaarallisuudesta, lähes jokainen tiesi että hän ei nähnyt koskaan armoa kiduttaessaan jotakuta ja tappaminen oli tälle naiselle kuin leikkiä, minkäänlaista katumusta teoista ei ollut. Loitsuja sinkoili ympäristössä lähes kaikkialle, kiviä pirstaloitui , kuolonsyöjiä kaatui mutta myös kiltalaisia. Bellatrix lähes toivoi että he voittaisivat tämän taistelun, hän oli ollut vapaana vasta kuukausia ja ei aikoisi jäädä tällä kertaa enään kiinni. Azkabanista tämä nainen oli saanut jo tarpeekseen.


''Sektumsempra!'' Bellatrix huudahti ilmoille ja käytti loitsua vain pelotellakseen Remusta. Tuon ympäristöön tulisi syviä viiltojälkiä kuin miekoista ja jättäisivät syviä kaivaumia ja jälkiä siihen. Pelottelu oli yksi tehokas keino Bellatrixilla saada vastustajan itsetunto ja taistelutahto murtumaan, kun ne kerran näkisivät minkälaista tuhoa ja jälkeä pimeyden voimat saisivat aikaan. ''Tule esiin piilostasi typerä hiiri.'' Bellatrix korotti hieman ääntään sanoessaan tuon ja hänen kasvoilleen levisi sadistinen virne. Hän kuin jo odotti että Remus laittaisi vastaan. Liekit paloivat yhä Bellatrixin ja Remuksen välissä kuumina ja kirottuina ja lieskoja oli vielläkin paljon. Ne peittivät usean metrin alueelleen ja eivät tuntuneet sammuvan ja niitä oli edelleen niin laajalti ja paksusti että ne voisivat minä hetkenä hyvänsä ottaa jälleen jonkun eläimen muodon ja hyökätä päin Remusta.

Remus ei kieltämättä tiennyt miltä tuntui katsoa varmaa kuolemaa suoraan silmiin, mutta tämä oli taatusti hyvin lähellä sitä tunnetta.
Hän joutui turvautumaan uudelleen suojausloitsuun, se vei hänen voimiaan huomattavasti muita loitsuja enemmän, mutta kuin yllättäen Remus keksi loitsun, jota käyttää, mutta hän tarvitsisi hetken aikaa kerätä voimiaan ja siitä oli kauan kun hän oli käyttänyt kyseistä loitsua viimeksi. Jos hän oikein muisti se oli tapahtunut kouluaikoina ja huomattavasti viattomampaan loitsuun, kun Sirius ja James olivat käyttäneet muuan väkivallatonta, mutta ikävää loitsua Severukseen ja Remus oli onnistunut kääntämään loitsun kulkusuunnan.
Tämän loitsun tapauksessa hän joutuisi varmasti näkemään enemmän vaivaa jo loitsun lausumiseenkin, mutta toisaalta hän uskoi pystyvänsä keplottelemaan tulen löytämään itselleen paljon osuvamman kohteen kuolonsyöjien joukosta. Tämä oli taatusti tietoinen loitsu, jonka saattaisi saada vakuutettua siitä, ettei sillä ollut syytä hyökätä juuri hänen kimppuunsa, kunhan vain saisi muodostettua yhteyden loitsuun ja annettua sille uuden, paremman päämäärän.

Remus sulki silmänsä ja lausui loitsun, keskittäen siihen niin suuren osan huomiostaan, että suojausloitsunsa heikkeni ja lopulta suorastaan suli pois. Tuossa ajassa hän oli kuitenkin onnistunut saamaan lausumansa loitsun avulla yhteyden loitsun yksinkertaiseen tajuntaan. Sen vakuuttelu vei kuitenkin aikaa ja voimia vielä sitäkin enemmän, siinä missä lintu jatkuvasti poltteli hänen ihoaan.
Bellatrix onnistui tietämättään päättämään neuvottelut Remuksen eduksi, vaikka räjähdyksen myötä Remus saikin useita lenteleviä seinän kappaleita päälleen ja siinä tilanteessa keskittyminen kävi entistäkin vaikeammaksi, mutta kuin ihmeenkaupalla Remus onnistui vakuuttamaan tulisen linnun siitä, että noita oli suunnannut räjähdyksen lintuun tuhotakseen oman luomuksensa.

Remus ei kuitenkaan ehtinyt edes ulos syvennyksestä linnun lähdettyä luojaansa kohden, kun Bellatrix jo lausui loitsun, jonka Remus muisti etäisesti kouluajoiltaan ja hän todellakin nostaisi asian puheeksi Severuksen kanssa. Kuolonsyöjät käyttivät tämän kehittelemää, julmaa loitsua, josta vain harvojen oli pitänyt tietää eikä kenenkään käyttää.
Mutta loitsu onnistui tehtävässään, sillä Remus tiedosti todella pelkäävänsä tuota loitsua. Mutta hän oli liian tyytyväinen äskeiseen suoritukseensa ja toisaalta liian uupunut, jotta olisi jäänyt piilottelemaan ja tutisemaan pelosta.
Hän tuli ulos piilostaan, mutta jäi kuitenkin tarpeeksi lähelle, että saattaisi koska tahansa paeta takaisin piiloonsa.

Bellatrix Lestrange tunsi jotenkin ruumiinsa jämähtävän paikoiltensa, ja hänen hymynsä ja naurunsa hyytyivät kuin seinään kun hänen valtavan suuri, kirotuista liekeistä ja pimeyden voimista koostuva lintu kääntyikin nyt häntä kohti, linnun luojaa kohti. Mitä loitsua hänen vastustajansa oli käyttänyt, tuo käänsi Bellatrixin oman loitsun häntä itseään vastaan? Bella tunsi jo kuumuuden tulevan häntä kohti, liekit olivat pimeyden voimilla tehtyjä jotenka jos ne tosiaan ehtisivät osua häneen, hänet nähtäisiin seuraavan kerran kärventyneenä ihmispihvinä. Kykenisikö hän taistelemaan kirottuja liekkejä vastaan, uudella samalla loitsulla? Mutta se olisi vaarallista hänelle itselleenkin, erittäin vaarallista, sillä jo yksi tuollainen loitsu polttaisi helposti muutamankin valtavan huoneen poroksi jotenka jos kaksi tuollaista kohtaisivat, Bella saattaisi kärventää vastustajansa mutta erittäin suurella varmuudella myös itsensä. Nyt oli tosiaan aika toimia, hän sai pidettyä vastustajansa ainakin tähän mennessä piilossaan mutta kirotut liekit liisivät häntä kohti uhkaavalla tahdilla, mitä hän voisi tehdä, miten hän pysäyttäisi oman loitsunsa? Loitsu jota Bellatrix oli yrittäny, oli erityisen vahva, sitä ei noin vain pysäytettäisi jotenka hänen oli tosiaan keksittävä jotakin. Bellatrix Lestrangen silmistä kiilsi jo ne liekit jotka häntä lähestyivät, hän tunsi kuumuuden ihollansa ja hänen päänsä pohti nopeita ajatuksia mitä hän voisi tehdä, ennen hän ei ollut niin nopeasti miettinyt kun tiesi katsovansa varmaa kuolemaa suoraan silmiin.
Bellatrix tiesi nyt mitä tehdä, mutta hänellä ei ollut kauaa aikaa vaan kohta hän olisi grillattu kuolonsyöjä lattialla jossei kerkeäisi tekemään sitä mitä hän suunnittelikin. Bellatrix nosti nopeasti kätensä vatsansa korkuudelle ja se alkoi keräämään kuin ilmaa käsien väliin palloksi. Nyt olisi aika toimia.


Se muodosti mustan pallon hänen käsiensä väliin ja Bellatrix irvisti liekeille jotka olivat erittäin lähellä häntä ja nainen tunsi kohta kärventyvänsä. Bellatrix päästi loitsunsa vapaaksi, se lähetti suurenmoisen ja valtavan voimakkaan paineaallon ilmoille joka löi liekit takaisin mutta enemmänkin tulimyrskynä joka heilui tuulen mukana. Loitsun mukana irtonaiset kivet lensivät mukana ja Bellatrix katsoi miten liekit etenivät paineaallon mukana mutta ne olivat melko hajannaisesti, edelleen ne kykenivät polttelemaan mutta liekit eivät olleet yhtenäisiä vaan niitä meni tuulenpuuskan mukana hajallaan. Bellatrixin kolkko ja mielipuolinen nauru kaikui pitkin taistelukenttää kun heidän ympärillään kuolonsyöjät ja muut kiltalaiset kaksintaistelivat armottomasti toisiaan vastaan. Bellatrix heilautti sauvaansa nopeasti ilmassa kun sai näkökentän joko itse Lupiniin, tai sitten tuon suojapaikkaan. ''Avada Kedavra!'' Loitsu lensi vihreän valon toimesta hänen sauvansa kärjestä ja lähti joko kohti Remusta, tai sitten tuon piilopaikkaa. Bellatrix paloi halusta savustaa Remus ulos piilostaan, näyttää tuolle miten pimeyden voimat päihittäisivät tuon aseistariisuntaleikit, oikeastaan Bella tunsi että Remus olisi alakynnessä. Tuo joutui piileskelemään, mutta tämä oli vain aate Bellatrixin päässä. Hän haluaisi päästä kiduttamaan, tappamaan ja sen jälkeen ilmoittamaan Lordillensa miten ainakin yksi kiltalainen olisi poissa pelistä.


''Tule esiin likainen rotta!'' Bellatrixin kalpeille kasvoille oli noussut leveä hymy, hän ei enään aliarvioinut tuota. Vaikka tuo näytti enemmänkin iskunkiertokujalla kävelevältä kerjäläiseltä, tuo omisti kuitenkin tarpeeksi voimia kääntääkseen noinkin vahvan pimeyden voimien loitsun, ja se merkitsi jo jotakin. Mutta Bellatrixin ylimielisyyden vuoksi hänen päässään tuo ei ollut häntä vahvempi, ei todellakaan. Sillä Bellatrix osasi kaikki pimeyden voimiin liittyvät loitsunsa itse Voldemortilta, jotenka hän osasi ne lähes täydellisesti jotenka ehkäpä tuo kiltalainen saattoi omistaa joitakin voimia. Tosin Bellatrixin mestarikin oli sanonut, että hänen ei pidä aliarvioida kiltalaisia ollenkaan. Mutta miksi ei? Bellatrix osasi loitsuja joilla satuttaa ja tappaa ihmisiä, kiduttaa ja loitsuja, joilla tehdä ihmisen elämästä helvettiä kun kohtaavat Bellan.

Remus seurasi hirmuisen tulilinnun menoa. Tavallaan hän jopa pelkäsi Bellatrixin puolesta. Eihän tämä pelastusta olisi ansainnut, muttei Remuksesta ollut tappajaksi. Häntä hirvitti jo ajatuskin itsestään täydenkuun aikaan ilman sudenmyrkkyjuomaa.
Jostain syystä mieleensä oli pinttynyt ajatus siitä, etteivät kuolonsyöjätkään ansainneet kuolemaa. Toisaalta näiden lukitseminen Azkabaniin oli kuulemma kuolemaakin pahempi rangaistus. Remus ei enää tiennyt mitä ajatella.
Hän tiesi ainakin sen, ettei hänestä olisi tappamaan, ei ainakaan ihmismuodossaan. Susimuotoaan hän ei edes tahtonut ajatella.

Remus puri alahuultaan verille seuratessaan lintua ja omaa luomustaan vastaan kamppailevaa Bellatrixia. Noita oli hyvin voimakas, voimakkaampi kuin mitä hän olisi osannut uskoakaan. Mikä tarkoitti sitä, että tämä oli muutakin kuin vain mielipuoli, joksi tämä usein Päivän Profeetan otsikoissa miellettiin.
Tämä onnistui tuhoamaan luomuksensa eikä Remus voinut kuin läimäyttää kämmenen suunsa eteen. Hän oli saattanut valita itselleen väärän vihollisen. Toisaalta hän ei siltikään luovuttaisi, vaikkei hänellä välttämättä ollutkaan mahdollisuuksia Bellatrixin päihittämiseen. Ainakaan tämän tappamiseen. Riittäisi jos hän saisi toisen tajuttomaksi. Sen jälkeen tarvitsisi vain odottaa aurorien saapumista ja nämä veisivät noidan mukanaan.

Noita heitti tappokirouksen häntä kohden ja sai Remuksen syöksähtämään äkkiä takaisin piiloonsa. Hän ei koskaan kykenisi ymmärtämään kuolonsyöjien 'tunteettomuutta'. Jotkut näistä omasivat selkeästi tunteita, mutta Bellatrix Lestrange oli aivan omanlaisensa tapaus. Tämä ei tuntunut omistavan sydäntä lainkaan.
Remus kurkisti piilostaan ja heitti jälleen yhden aseistariisuntaloitsun noitaa kohden. Hänen täytyisi kehitellä jotain muuta, tämä oli hänen osaltaan suorastaan toivotonta sodankäyntiä. Hän ei näillä keinoilla voisi millään voittaa Bellatrixia.

Naisen hänestä käyttämä nimitys sai Remuksen irvistämään. Noita tuskin edes ymmärsi kuinka paljon tuollainen nimitys saattoi loukata häntä, ehkä tämä ei edes tiennyt hänen ihmissuteudestaan, mutta 'likainen rotta' osasi tuntua varsin ikävältä, kun tunsi itsensä juuri sellaiseksi jokaisen täydenkuunyön jälkeen.
Remus vilkuili ympärilleen ja koetti keksiä keinon, kunnes keksi erään varsin vanhanaikaisen, mutta kenties silti toimivan tavan. Yksinkertainen se ainakin oli ja onnistuisi taatusti hänen taidoillaankin.
"Pommitus mega!" Remus lausui loitsun, niin hiljaa, ettei Bellatrix toivon mukaan muiden taisteluilta sitä kuullut ja tähtäsi loitsunsa korkean huoneen seinään, useita metrejä Bellatrixin yläpuolelle.
Hän ei pystyisi koskaan antamaan itselleen anteeksi sitä, jos toinen jäisi kivien alle, mutta aina saattoi toivoa, että seinästä irronneet suuret lohkareet edes nirhaisisivat noitaa, tehden tästä edes hetkellisesti heikomman.
Remus heitti perään vielä yhden aseistariisuntaloitsun ihan vain siltä varalta, että osuisi naiseen mikäli tämän huomio oli oikealla hetkellä kiinnittynyt katosta putoileviin kiviin. Hän ei kyllä suunnittelut sen pidemmälle mitä tekisi jos onnistuisi lennättämään toisen taikasauvan tämän kädestä. Noita osasi loitsia ilman taikasauvaansakin...

Pommitus mega sai Bellatrixin yllättymään hieman, vieläkö tuo laittoi hanttiin? Vaikka tuo oli selvästi alakynnessä, ehkäpä tästä tuli naisen johtopäätös että Feeniksin kiltalaisia kuolee liikaa niiden rohkeutensa vuoksi. Eivätkö ne koskaan luovuta? Toisaalta Bellan vastustaja saattoi hyvin tietää että siinä vaiheessa kun tuo tulee ulos piilostaan kädet ylhäällä niin siinä on enään kaksi vaihtoehtoa, joko tappokirous lentäisi heti suoraan päin näköä tai sitten tuo kidnapattaisiin ja Bellatrix kiduttaisi tuon hulluuteen saakka ja siitäkin pidemmälle. Bellatrix vilkaisi juuri ylös kun suuria lohkareita putosi häntä kohti. Bellatrix heilautti nopeasti sauvaansa jotta osa kivistä sinkosi suoraan kohti Remusta mutta muutamia pienempiä lohkareita mätkähti vasten naisen ruumista ja tämä kaatui selälteen maahan. Tämä riitti! Remus oli onnistunut saamaan poikki Bellan viimeisenkin hermorippeen siinä asiassa että kiltalainen saa häneen osumaa. Onneksi lohkareet eivät olleet kyllin suuria murtamaan luita mutta eivät ne mitään auttanutkaan tähän. Bellatrix huomasi miten karkotaseet meinasi lähes osua häneen, se olisi osunutkin mikäli hän olisi ollut viellä pystyssä. Sehän tästä olisikin viellä puuttunut että joku likaisiin vaatteisiin pukeutunut ääliö saisi hänet sauvattomaksi ja lähetettyä takaisin Azkabaniin. Bella ei oli ollut vasta ehkä muutaman kuukauden vapaalla jalalla ja ei nyt aikonut joutua sinne uudestaan.
Bellatrix nousi nopeasti pystyyn ja heitti sanattoman sektumsempran kohti vihollisensa piiloa, siltä varalta että tuo kurkistelisi sieltä uudestaan.
''Tiedät että häviät typerys! Miksi enää laittaa vastaan?'' Bellatrix huudahti Remuksen piilon suuntaan ivallisesti.


Bellatrix nosti käsivartensa vatsansa kohdalle ja siihen alkoi muodostua pallo. Lopuksi nainen päästi sen irti, ja se vapautti voimakkaan tuulenpuuskan ilmoille joka sinkosi irtokivet, kaiken mahdollisen joka ei ollut kiinni maassa laajalla alueella suoraan kohti Remuksen piiloa. Bellatrix otti silmiensä katseella sopivan kulman johon voisi ilmiintyä, jos haluaisi tehdä yllästyshyökkäyksen vastustajaansa. Bellatrix heitti sanattoman pommitus megan Remuksen piilon lähettyville jotta se häiritsisi tuota tarpeeksi. Nainen virnisti leveästi kun muuttui mustaksi savupilveksi ja seuraavaksi... Remus saattoi ehkäpä silmäkulmastaan nähdä että savupilvi ilmestyi tuon lähelle ja sen keskeltä nousi tummahiuksinen Bellatrix joka heilautti sauvaansa nopeasti tuota kohden. ''Kidutu!''

Bellatrix osoittautui hyvin vaaralliseksi viholliseksi. Tätä vastaan täytyi taistella selvitäkseen hengissä, mutta sen myötä kun hän kartutti onnistumistensa saldoa, noita kävi entistäkin aggressiivisemmaksi ja sen kuuleminen tämän äänestä sai Remuksen värähtämään. Tämä alkoi käydä jo aika toivottomaksi hänen kannaltaan, jo pelkästään toisen äänikin sen kertoi, muttei hän siitäkään huolimatta aikonut antaa periksi. Hän ei ehkä ollut rohkeudestaan tunnettu, mutta oli jo joitain vuosia valmistautunut siihen, että todennäköisesti heittäisi henkensä kuolonsyöjien käsissä ja näin ollen siihenkin mahdollisuuteen varautunut. Se ei suinkan tarkoittanut sitä, että hän olisi antanut periksi tässä ja nyt, hän taistelisi viimeiseen hengenvetoonsa saakka.

Hän ei piilopaikastaan paljoa nähnyt, mutta saattoi kyllä kuulla sitäkin paremmin. Pian hän saikin painautua tiiviisti seinämien muodostaa nurkkaa vasten, jottei olisi jäänyt irtokivien alle, joskin osa niistä raapi hänen ihoaan, mutta naarmut olivat Remukselle jo ennestäänkin tuttuja eivätkä ne itsessään saaneet hänen ilmettäänkään värähtämään... Tai eivät olisi saaneet, ellei hän olisi muutoinkin pälyillyt varovasti ympärilleen kivisateen päätyttyä.
Uusi loitsu osui seinämään ja räjähdyksen muodostama ääni sai Remuksen viimein liikkeelle piilostaan. Hän juoksi kauemmas eikä jäänyt katsomaan kun pala seinää sortui hänen aiemman piilopaikkansa kohdalle.
Remuksen silmät laajenivat kun hän näki tumman hahmon silmäkulmastaan ja ehti hädin tuskin kohdistaa katsettaan tähän kun tunsi kirouksen osuvan kehoonsa. Kivusta huudahtaen hän vajosi lattialle polvilleen ja puristi silmänsä kiinni, joutuen pian ottamaan lattiasta tukea käsilläänkin, jottei olisi vain vajonnut lattialle huutaen. Sormensa puristivat tiukasti taikasauvaa, mutta Remus ei kivulta kyennyt kohottamaan kättään tai edes ajattelemaan selkeästi loitsun muodostamista.

//Kiitän pelistä, oli jännä! //


Loitsut sinkoilivat ympäri salaisuuksien osastoa, paikkoja hajoili ympäriltä ja ihmiset huudahtivat tuskissaan kaatuessaan maahan. Nyt myös tuo eräs kiltalainen valahti lattialle toimintakyvyttömänä kun Bellatrixin kidutuskirous nappasi osumansa suoraan bingoon.
Bellatrixin käsi suorastaan tärisi innostuksesta kun sen kärki osoitti suoraan kohti hänen kohdettaan. Bella ei voinut myöntää sitä itse, mutta ehkä hän jopa hieman ajatteli että kiltalaisia ei kannattanut aliarvioida, olihan tuo kuitenkin laittanut hänelle melko hyvin hanttiin? Mutta hän oli silti voittanut, ehkä? Muutamat kiltalaiset saattoivat jo kuulla ne huudot, ja naisen sekalaisen naurun kun hän oli aikeissaan jo kiristää kidutuskirouksensa otetta. ''Saatpahan oppia kantapään kautta, luuseri, että pimeyden voimille ei mahda mitään!''
Bellatrixin ilmeestä saattoi jo päätellä että kidutuskirous ei ollut heti loppumassa, se kiristyi yhä edelleen tiukemmaksi. Oikeastaan, naisen ilme oli kyllä sen mukainen että tappokirous saattaisi lentää hetkenä minä hyvänsä suoraan päin näköä. Kiltalaisen tappaminen oli yksi se ja sama Bellatrixille, ainoa mitä hän saattaisi ajatella olisi vain että onpahan yksi kiltalainen vähemmän heitä vastassa. Bellatrix kallisti päätänsä ja virnisti leveästi.


Mutta hän ei kuitenkaan ehtisi kiduttaa uhriansa kauhean pitkään, taistelu oli käynnissä ja kuolonsyöjillä oli päämääräkin ylipäätään tulla tänne. Heidän täytyi saada ennustus tai he kaikki olisivat pian Voldemortin kidutuskirouksen uhrina. Sen lisäksi Bella tiesi varsin hyvin että aurorit saattaisivat pulahtaa paikalle vaikka nyt, ja ne ketkä eivät kerkeäisi paeta heiltä olisivat pian jälleen Azkabanin kalterien takana.
Bellatrix alkoi jo ajatella uhrinsa surmaamista, tappokirous, se olisi tehtävä nopeasti sillä aikaa ei ollut enään hukattavaksi.
''Heihei!'' Bellatrix sanoi naurunsa takaa sadistisen murhaavasti kun pyöräytti sauvaansa.. pyörähdyksen lopussa se kohdistui kohti Remusta. ''Avada Kedavra!''
... mutta, vihreä valovälähdys kyllä sinkosi sauvan kärjestä kohti Lestrangen uhria, mutta se meni ohi. Todennäköisesti suoraan Remuksen nenän edestä. Joku oli selvästi puuttunut taisteluun, ja näemmä heittänyt loitsun Bellan silmien edestä häiritäkseen tätä. Nainen sihahti erittäin vihaisena ja aggressiivisena, kun pyörähti mustana savuna ilmaan ja ilmiintyi muualle..