Suunnitelmien läpikäymistä

13. 1. 1996


Alastor Vauhkomieli, Feeniksin killan jäsen ja entinen aurori oli ilmiintynyt johonkin Tylypahkan lähimaille, sille alueelle jolle kykeni ilmiintymään koska koulun alueilla ei voinut ilmiintyä. Hänen raskas kävelykeppinsä tömähti metallisen tekojalan mukana jokaisella askeleella ja Alastorin taikasilmä vilkuili linnan portteja viuhasti. Hän oli tullut tapaamaan itse koulun rehtoria, Albusta. Alastor oli nopeasti saanut tietoonsa että Azkabanista tehtiin massapako, kymmenen huippuvartioitua kuolonsyöjää oli paennut sieltä ja viellä samaanaikaan. Sitä oli vaikea uskoa, tosiaan, sillä Sirius Mustakin oli onnistunut pääsemään ainoastaan animaaginsa muodossa jolloinka ankeuttajat eivät havainneet häntä. Mutta Alastor tiesi että siihen oli ollut vain yksi keino että he olisivat voineet päästä ensinnäkin ulos selleistään ja sen jälkeen viellä monen kymmenen ankeuttajan ohi, ellei jopa muutaman sadan. Se ajatus tuntui mahdottomalta, ja Feeniksin killan tiedoissa oli ainkin ollut että Voldemortilla ei voinut olla niin montaa kuolonsyöjää että olisivat kyenneet Azkabaniin hyökkäämään ja murtamaan sen paksut muurit. Toisaalta ei tarvittaisi kuin tarpeeksi monta velhoa ja noitaa jotka osaisivat odotum suojeliuksen ja sillä karkottaisi jo monta ankeuttajaa. Mutta ajatus oli Alastorin mieleen silti jotenkin niin mahdoton, se tuntui lähes mahdottomalta sillä ankeuttajat tuskin olivat olleet kovin tyytyväisinä päästämään vankejansa irti.
Tylypahkan muurit jäivät Alastorin taakse kun hän käveli rivakasti koulun sisätiloihin.


Sää oli tosiaan myrskyinen, vettä tuli kaatamalla ja Alastor oli joutunut loihtimaan itseensä loitsun jotta hylkisi vettä. Häntä ei huvittanut olla juuri nyt läpimärkänä. Alastor käveli kiireisesti pitkin Tylypahkan käytäviä, mutta hän ei tosiaan juuri nyt muistanut missä oli rehtorin kanslia. Albushan ei ollut rehtori kun Alastor kävi koulua Tylypahkassa mutta tuskinpa rehtorin kanslia olisi paikkaa suinkaan vaihtanut. Alastorin taikasilmä viuhasi ympäriinsä valkoisella taustalla ja yritti nähdä niiden kivien ja seinien lävitse missä rehtorin kanslia olisi. Hän käveli ympäriinsä pitkin käytäviä ja yritti etsiä rehtorin kanslian paikkaa. Muutamien minuuttien etsintä jopa taikasilmän avulla ei oikeastaan tuottanut tulosta. Lopulta hän kysyi rehtorin kanslian sijainnin vain seuraavalta vastaantulevalta professorilta. Professori oli suostunut kertomaan sijainnin ja tunnussanan tarkistettuaan Alastorin tosiaan olevan Albuksen puolella ja suostui kun Alastor kertoi omistavansa kiireellistä asiaa.


Alastor löysi vihdoin perille ja lausui möreällä äänellänsä tunnussanan. Ei mennyt aikaakaan kun Albuksen kanslian ovi avautui hiljaa natisten ja Alastor asteli sieltä raskain askelin sisälle kansliaan. Hänen taikasilmänsä huomasi Albuksen ennen hänen tavallista silmäänsä ja Alastor otti harppovia askeleita kohti rehtoria. ''Albus, jotain on tekeillä.'' Alastor sanoi möreällä äänellänsä, vaikka olettikin jo että Albus tiesi vallan mainiosti Azkabanista tehdystä paosta. Sehän oli Päivän Profeetan etusivulla samantien liikkuvana jotenka sitä ei voinut olla huomaamatta, olihan kyseessä suurin pako Azkabanista koko sen historian aikana kun noin monta vankia oli samaanaikaan onnistunut pakenemaan. Alastor nakkasi vain Päivän profeetan Albuksen eteen, ja käänsi sen tuolle oikein päin. ''Voi olla vaan kaks vaihtoehtoa tohon. Joko ankeuttajat vihdoin pettivät sanansa taikaministeriötä kohtaan ja liittyivät häneen, tai sitten Azkabanin muurit ovat murrettu.'' Alastor selitti möreällä äänellänsä. Enemmän hän tietenkin epäili että ankeuttajat olivat liittyneet Voldemortiin, nehän olivat pimeitä olentoja ja Voldemort suurin pimeyden velho jotenka miksi ei? Voldemort saisi tarjottua niille loistavia asioita, jotka ne varmaan ottaisivat mielummin kuin sen että kökkisivät Azkabanin muureilla vartioimassa öisin ja päivisin. Alastorin sähkönsininen taikasilmä teki kierroksen huoneeseen, varmistaakseen että he olisivat vain kaksistaan. ''Tuo taitaa olla vahistus että Voldemort kokoaa joukkojaan.'' Alastor puhui tasaisella äänellä, hän oli yksi niistä harvoista jotka uskalsivat mainita Voldemortin nimen pelkäämättä sitä.

Albus Dumbledore seisoi työhuoneensa ikkunan edessä, piten käsiään pitkän selkänsä takana. Vanhan velhon kasvot olivat huolestuneet ja pohtivat, miehen tarkkaillessa myrskyä ja vesipisaroiden paiskoutumista ikkunaa vasten. Myös hän tiesi, mitä oli tapahtunut; Azkabanin joukkopako oli karistanut viimeisimmätkin epäilykset Dumbledoren mielestä. Väistämätön oli edessä. Voldemort oli palamaassa.
Joukkopaon jälkeen Albus Dumbledore oli vieraillut kiireellisesti taikaministeriössä. Hän oli käynyt pitkän ja kiivaan keskustelun Cornelius Toffeen kanssa, mutta itse taikaministeriö ei ollut suostunut näkemään totuutta ja julistanut Dumbledoren varoitukset täydeksi hölynpölyksi. Toffee oli ollut koko keskustelun ajan vastahakoinen ja hän piti Voldemortin paluuta täydellisenä mahdottomuutena - Hänethän oli jo kerran lyöty!
Mutta Albus Dumbledore oli aavistellut jo pitkään pahinta. Vierailu Azkabanissa oli kummitellut Albuksen mielessä viime aikoina, ja hän oli puntaroinut hyvinkin tarkkaan Lestrangen ja Averyn sanat. Kuolonsyöjät olivat ehkä olleet sekaisin päästään viruttuaan Azkabanissa, mutta heidän sanoissaan oli silti piillut tärkeitä totuuden siemeniä. Albus muisti varsin hyvin jopa Bellatrix Lestrangen kasvot; ne olivat niin varmat, ja noidan silmät olivat kertoneet Voldemortin uudesta noususta. Jopa kuolonsyöjät olivat vaistonneet tapahtuman.

Albus Dumbledore kääntyi hitaasti ovelle päin, sen auetessa, eikä ollut lainaan yllättynyt vieraastaan. Hän oli osannut odottaa Alastor Vauhkomieltä.
Dumbledoren katse käväisi nopeasti ja synkkämielisenä työpöydälle lätkäistyssä Päivän profeetassa. Hän oli lukenut tuoreimman lehtipainoksen, mutta oli silti pettynyt ministeriön toimintaan, sillä kuten tavallista, oli Päivän profeetta muunnellut totuutta.
"Tiedän, Alastor", Dumbledore sanoi rauhallisesti ja huokaisi raskaasti, istuutuen pöytänsä äärelle, "Mitä ilmeisemmin ennustuksemme kävi toteen - niin valitettavaa kuin se onkin", Albus piti vakavan katseensa Vauhkomielessä, pitäen puheessaan pienen tauon "Vierailin hetki sitten Azkabanin muurien sisäpuolella. Jopa kuolonsyöjät, Lestrange ja Avery, vaistosivat jotakin tapahtuvan. Sain sieltä vahvistuksen epäilyksillemme; Väistämätön on edessäpäin, Alastor. Voldemort on palaamassa ja ikävä kyllä, hän kerää joukkojaan"

Alastor Vauhkomieli nojaili vasten pitkää, paksua ja puista kävelykeppisänsä ja hänen sähkönsininen taikasilmänsä kierteli ympäri rehtorin kansliaa. Se huomasi entisten rehtorien muotokuvat, monia esineitä ja muuta ylimääräistä. Hän kuunteli tarkasti Albuksen sanat ja pohti niitä hetken päässänsä. Se oli siis oikeasti totta, Voldemort kasaa vanhoja kuolonsyöjiään ja mikä häntä estäisi hommaamasta myös uusia. Olihan sekin hyvin paljon mahdollista, enemmänkin kuin mahdollista. Heidän olisi pakko taistella kuolonsyöjiä vastaan, ei ollut muuta. Feeniksin kilta oli ainut järjestö joka tosiaan edes omisti tarpeeksi kanttia nousta Voldemortia ja tämän kuolonsyöjiä vastaan. ''Lestrange?'' Alastor mutahti arpisten kasvojensa takaa. Hetkonen, heitähän oli kolme jotka istuivat Azkabanissa? Ainakin mitä ensimmäisen velhosodan jälkeen paperit pitää sisällään. Alastorhan oli jäänyt eläkkeelle tässä kahden sodan välissä, kahden sodan, tai no nyt tuntui että toinen sota oli alkamassa. Ehkä heillä olisi viellä aikaa iskeä, ennen kuin Voldemort saisi tarpeeksi joukkoja kasaan? Alastor ei voinut unohtaa 15-vuotta sitten tapahtuneita asioita, auroreita kuoli enemmän kuin koskaan, Feeniksin kilta oli pahasti alakynnessä Voldemortia vastaan ja Pimeyden lordilla oli mitä kauheimpia otuksia puolellaan. Ankeuttajia, jättiläisiä, ja kaikkea mahdollista. Mutta juuri äsken kymmenen kuolonsyöjää oli palannut takaisin Voldemortin luokse, jotenka hän tosiaan keräsi heitä ahkerammin takaisin kuin koskaan jotta voisi omistaa jo heti alkupelissä tarpeeksi kuolonsyöjiä taistellakseen vastaan. Nyt tosin Feeniksin kilta omisti enemmän jäseniä kuin viimeksi ja he olivat nyt varautuneet paremmin. Ei ollut viellä liian myöhäistä, kuten ei koskaan Alastorin mielestä.


Shakkilauta oli nyt pystytetty ja shakkinappulat isketty laudalle. ''Albus, meidän on toimittava jo nyt. Emme voi odottaa, Ei ole epäilystäkään etteikö Voldemort haluaisi jälleen jättläisiä ja muita pimeitä olentoja puolelleen kuten viimeksi.'' Alastor sanoi möreällä äänellänsä. Mutta hänen sanoissaan oli myös perää, mielummin iskeä heti alussa kuin odottaa sitä että Voldemort saisi tarpeeksi suuren määrän kannattajiaan kasaan ja voisi aloittaa pelin omalla hyökkäyksellään. Alastorin mieleen tuli tietenkin hupaisa ajatus että tässä sodassa hän menettäisi lisää ruumiinosiaan. Niitä oli menetetty jo melko monta 15-vuotta sitten. Mutta killan pitäisi laatia suunnitelmia, tarkkoja suunnitelmia ensimmäisistä siirroistaan sillä ne olisivat suunniteltava tarkasti. ''Pitäisikö meidän pitää uusi kokous? Meidän on pakko suunnitella jotakin.'' Villisilmä mörähti ja hänen taikasilmänsä kiersi taas ympäri huonetta kuin varmistaakseen ettei kukaan salakuuntele heitä. Sehän siitä viellä puuttuisikin. Alastor siemaisi kurkulleen juotavaa taskumatistaan ja nyt hänen normaali silmänsä, sekä taikasilmänsä tarkkailivat Albusta.

Vihollinen oli päässyt takaisin jaloilleen. Dumbledore itse oli vaistonnut muutoksen joitakin aikoja sitten, ja mikä pahinta myös kuolonsyöjät olivat osanneet varautua nousevaan myrksyyn. Azkabanin vierailu oli pyörinyt viime aikoina tiuhasti rehtorin mielessä, ja vaikka monet eivät ehkä kuolonsyöjien sanoja ja uhkailuja Pimeyden Lordin noususta ottaneetkaan tosisaan, olivat ne kuitenkin pitäneet paikkansa. Erityisesti Bellatrix Lestrangen hulluuden varma katse ja polttava pimeänpiirto olivat iskoutuneet rehtorin mieleen.
Ennen Azkabanin pakoa Albus oli itse yrittänyt tutkia asioita. Hän oli yrittänyt parhaimpien kykyjensä mukaan savustaa Azkabanin kuolonsyöjiltä hyödyllisiä tietoja irti, mutta turhaan; he olivat vain myöntäneet Voldemortin nousun, mutta eivät olleet suostuneet kertomaan sen enempää. Jopa ankeuttajat olivat liittyneet Voldemortin riveihin, mikä oli saanut taikaministeriössä aikaiseksi useammankin harmaanhiuksen. Dumbledore itse sen sijaan ei ollut koskaan luottanut ankeuttajiin velhovankilan vartijoina ja tilanne tuntuikin erittäin huolestuttavalta, sillä ankeuttajat olivat kuin luotuja aseita Voldemortin riveihin.

Siinä missä Alastor oli toiminnan miehiä, oli Dumbledore enemmänkin hiljainen tutkija. Hän oli kuitenkin samaa mieltä Villisilmän kanssa, sillä jotain oli tehtävä, sillä aikaa ei ollut juuri nyt hukattavaksi, mutta jonkinmoisia taustatutmuksia olisi silti tehtävä.
Albus kuitenkin epäili, että Alastor itse olisi ollut valmis vaikka suinpäin saapastelemaan kuolonsyöjien eteen ja suolistamaan näistä jokaisen sen enempää asioita tutkimatta. Eikä hän voinut entistä auroria siitä moittiakkaan; Alastor oli kokenut velho ja tiesi myös, miten toimia parhaaksi, vaikka Albusta äkkipikaisempi olikin.

Alastor ehdotti uutta killan kokousta. Idea tuntui myös Albukselta hyvältä, sillä asia piti saada mahdollisimman monen kiltalaisen tietoon ja mahdollisimman pian.
Dumbledore kokosi hetken ajatuksiaan, kunnes hän nyökkäsi.
"Pidämme killan kokouksen mahdollisimman pian", hän sanoi, siirtäen katseensa varmana Alastoriin, "Sinä varmasti voit ottaa yhteyttä niin moneen kiltalaiseen ministeriön sisällä kuin suinkin vain kykenet. Minä itse pyrin etsimään loput", Albus kokosi suunnitelmaansa, "Lupaan ilmoittaa kokouksesta mahdollisimman pian, sillä selvää on että Voldemort aikoo pysyä liikeessä."
Dumbledore hieraisi ohimoaan, ja huokaisi. Hänestä tuntui tärkeältä kertoa nyt myös Alastorille tarkemmin vierailusta Azkabanissa.
"Myös kulonsyöjät ovat olleet tietoisia isäntänsä paluusta jo jonkin aikaa", rehtori aloitti vakavana, "Minä itse vierailin Azkabanissa jokin aika sitten. Tapasin Bellatix Lestrangen ja erityisesti hän tunsi tietävän, mitä tulevan pitää. Hänen pimeänpiirtonsa hohti, mistä nainen itse sai lisää puhtia", rehtori oli hetken vaiti ja antoi Alastorille oman aikansa sulatella tietoja, "Ankeuttajat toki puuttuivat tilanteeseen Lestrangen menettäessä itsehillintänsä viimeisimmätkin rippeet, mutta yhtä kaikki - on minusta erittäin huolestuttavaa, että kuolonsyöjät ovat kerenneet valmistautumaan isäntänsä paluuseen jo kauan aikaa ennen meitä."
"Voldemortin suunnitelmista emme tiedä sen enempää, mutta kyllä, voimme olettaa hänen keräävän samat joukkonsa kuin viimeksikin - tällä kertaa entistä voimakkaampana."