If you've got trouble...

Gabrielin uutisilla oli juurikin se toivottu vaikutus ja leveä ja varsin tyytytyväinen hymy levisi miehen kasvoille sekä Samin että Chaoksen reaktiot kohdatessaan. Joskin hän oli ehkä sekunnin ajan hivenen yllättynyt ettei Chaoskaan tuntunut tienneen uutisista ja sen sekunnin tähden mies hetken mietti miten hän niistä tiesi. Kai hän oli vain sattunut paikalle kun Molly oli ollut vouhottamassa tai Tonks ja Remus söpöilemässä keskenään.

Kyllä Gabrielkin varmasti haluaisi joskus lapsia, vaikkei hän sitä nyt osannutkaan ajatella. Ajat tosiaan olivat liian synkkiä mihinkään lapsien hankkimiseen, muttei se suinkaan ollut ainoa syy. Gabriel ei vain osaisi vielä kuvitella itseään isäksi kun tuntui siltä että hän oli itsekin vasta kepposteleva pojankloppi silloin tällöin. Mutta toisin kuin Chaoksella ja Samilla, hänellä oli jo tavallaan lapsikatras jonka perään katsoa. Orpokoti oli hänelle kuin.. koti. Enemmän koti ehkä kuin tämä asunto. Ja siellä asuvat lapset olivat hänen ajatuksissaan päivittäin eikä hän tietäisi miten toimia jos Voldemort uhkaisi orpokotia. Onneksi tuolla ei tainnut olla suurempia intressejä sitä kohtaan vaikka siellä olikin sekä velholapsia että jästilapsia.
Onneksi Gabriel ei sillä hetkellä kuitenkaan osannut ajatella moisia, koska olisi vain huolestunut turhasta. Sam oli hänen ajatustensa pääkohde sillä hetkellä ja tuon hyvinvointi oli ensimmäinen asia, josta hän nyt halusi huolehtia. Orpokoti olisi turvassa niin kauan kuin.. kuin Voldemortilla oli Potter jahdattavanaan. Ikävä ajatus sinänsä, mutta totta.

Gabriel nyökkäsi Samille tuon pohtiessa oliko Remus opettanut Tylypahkassa vai ei. Gabriel olisi itse antanut mitä vain jos olisi saanut Remuksen kaltaisen opettajan ollessaan itse koululainen. Ihmissusi opettamassa pimeydenvoimilta suojautumista! Mikä olisikaan ollut hienompaa! Tosin hän ja Leon olisivat varmaan onnistuneet saamaan Remusin varhaiseläkkeelle..
Gabriel ei huomannut Samin vaikenemista vaan käänsi katseensa Chaokseen tuon puhuessa viimein Samin innostuneen paasauksen jälkeen.
"Mä luulin että sä tiesit!" Gabriel naurahti hörpäten kahvistaan, "Luulin että se on jo ihan yleisesti tiedossa. Ja kohtahan se näkyykin väistämättä.." Hänen kasvoilleen nousi hetkeksi poikamainen virne, jonka hän sitten hukutti uuteen kahvihörppyyn.

Vauvauutiset olivat tietenkin ilahduttaneet Samia. Hän oli vilpittömän onnellinen niin hienojen ihmisten puolesta, että ei heidän liitostaan voinut tulla kuin hyvä. Lisäksi vauva olisi taatusti suloinen, jos sillä olisi vielä Tonksin lahjat, niin Sam ei voinut edes ajatella miten hullunkurista mahtaa siitäkin elämästä tulla. Samin vouhotus laantui ja hetken synkyyden jälkeen hän jaksoi vielä hymyillä kuppinsa takana sitä samaa söpöä hymyään, jota hän oli aiemin jaellut ilman suurtakaan vaivaa. Noidan pää oli täynnä ideoita vauvalle sopivasta lahjasta.

Gabrielin totemus sai Samin kulman kohoamaan aavistuksen. Miehen virne oli niitä, joita Sam näki ennen kuin tuo iski kutittamaan häntä. Mies kuitenkin tyytyi hörppimään kahviaan. Samkin oli hiljaa ja hymyili vain kunnes sekin katosi. "Chaos, sinä saat sitten kyllä luvan näyttää naamaasi useammin. Et käynyt kahvilassakaan pitkään aikaan, minä olin huolissani. Äitisi jopa lähettelee pöllöjä useammiin kuin sinä", Sam sanoi ja tökkäsi lempeästi miehen kättä. "Kun löydän uuden kodin, sinä olet kutsuttu käymään ja aina tervetullut vieras", Sam sanoi ja onnistui hymyilemään pienesti. Gabrielhan saisi käytännössä asua Samin kanssa ja noita varmaan nukkuisi lähes jatkuvasti toisen kainalossa. Hän muisti kyllä miten vuosia sitten Chaos oli mustasukkaisuudessaan tirvaissut Gabrielia ja päinvastoin. Noita oli siis äärettömän iloinen nähdessään kaksikon tulevan toimeen hyvin. Hän välitti molemmista miehistä. Gabriel tiesi, että he olivat Chaoksen kanssa eronneet sovussa ja pysyneet hyvinä ystävinä. Sam epäili, että jos heidän juttunsa olisi päättynyt ystävyyden sijaan sotkuisesti, olisi aurori hyvin erilainen Chaosta kohtaan nykyään.

Noidan kupista loppui kahvi ja hän leijutti sen altaaseen ja muutamalla loitsulla tiskasi kupin tehokaasti. Sam oli todellakin siivonnut Gabrielin asunnon uudelle tasolle. Jokainen pinta melkein kimelsi. Tiskattuaan liikahtamatta paikaltaan, Sam risti kätensä. Hän alkoi nyt todella pohtia, kuka oli tällä kertaa heitellyt hänen auroriaan pitkin maita ja mantuja.

Chaos ei tosiaankaan ollut tiennyt Lupinin ja Tonksin vauvauutisista. Chaos oli ollut lähes tauotta töissä ja silloinkin kun hän oli käynyt päämajalla, ajatukset olivat kulkeneet jossain aivan muualla väsymyksen vuoksi. Chaos ei voinut sille mitään, mutta hänellä oli joskus sellainen olo, että hän oli yksin vastuussa kaikesta mitä unhoituttajaosastolla tapahtui. Unhoituttajat eivät enää tehneet pelkästään muistinmuunteluita taikuutta nähneille jästeille, vaan osa heistä oli saanut käskyjä tehdä kaikenlaista muutakin, jotain mikä ei välttämättä kestäisi päivänvaloa täysin. Lisäksi Chaosta alkoi toisinaan rasittaa kaksoiselämän eläminen, sillä hänen näyttelijänkykynsä olivat välillä todella koetuksella ministeriössä. Ajatusten siirryttyä hetkeksi työhön, Chaoksen hymy pääsi valahtamaan pois lyhyeksi hetkeksi. Gabriel sai Chaoksen ajatukset kuitenkin takaisin hyviin uutisiin. "Ei, en tosiaan ollut kuullut! Olen varmaan sattunut paikalle aina kun on ollut jotain muita uutisia", Chaos sanoi naurahtaen ja kohauttaen olkiaan. Mollya, joka luultavasti oli vähintään yhtä innoissaan kuin tulevat vanhemmat, Chaos ei ollut nähnyt kuin vilaukselta eikä Chaos edes muistanut, koska oli viimeksi kunnolla puhunut kummankaan, Lupinin tai Tonksin kanssa.

Samin alkaessa taas puhua, Chaos vilkaisi naista kahvikuppinsa takaa. Chaos naurahti Samin syyllistäessä häntä siitä, ettei hän ollut käynyt kahvilassa tai kylässä muutenkaan. "Tiedät kyllä, että olen juossut paikasta toiseen pää kolmantena jalkana. Mutta lupaan kyllä tulla kylään kunhan löydät uuden asunnon", Chaos lupasi. "Olen ollut töissä melkein jokaisen vapaan hetken ja silloin kun en ole ollut toimistolla tai kentällä, niin kilta on pitänyt kiireisenä", Chaos selitti vielä, tuntien vähän huonoa omatuntoa siitä, ettei ollut edes lähetellyt pöllöjä Samille. Chaos ei hetkeäkään epäillyt sitä, että hänen äitinsä lähettäisi enemmän pöllöjä Samille mitä Chaos. Alison oli aina pitänyt Samista ja Chaos oli monta kertaa saanut kuulla siitä, että oli päästänyt niin hyvän tytön karkuun, niin vanhemmiltaan kuin sisaruksiltaankin. Heille oli vaikea selittää sitä, että näin kaikki oli helpompaa. Chaoksella ei ollut mitään ongelmaa puhua killasta Samille, sillä nainen kyllä tiesi Chaoksen olevan killassa, eikä Chaos ollut aikoinaan nähnyt mitään riskiä siinä, että hän kertoisi Samille. Nyt kun he olivat vain ystäviä, kenellekään tuskin tulisi mieleen alkaa kuulustella Samia siitä, oliko Chaos Feeniksin killan jäsen vai ei. Lisäksi Sam olisi luultavasti viimeinen ihminen, joka paljastaisi hänet. Chaos hörppäsi kahvikupistaan niin, että kuppi tyhjeni. Hän laski kupin pöydälle ja seurasi, miten Samin oma kuppi tiskaantui altaassa itsekseen. "Taidan jättää tiskauksen teille", Chaos totesi nyökäten tiskiallasta kohti. "Tulos ei kuitenkaan olisi lähelläkään sitä, mihin Sam pystyy", Chaos vielä jatkoi naurahtaen. Chaos oli aina ollut toivoton taloustöissä ja Sam tiesi sen hyvin.
Chaos vilkaisi kelloaan. Se oli jo aika paljon ja Gabriel ja Sam haluaisivat varmaankin jo päästä Chaoksesta eroon ja jäädä kaksin. Chaos yskäisi ja työnsi tuoliaan hieman taaemmas. "Luulen, että minun täytyy nyt mennä. Kello on jo aika paljon", hän totesi ja nousi ylös. "Kiitos kahvista ja muusta", Chaos jatkoi ja lähti eteiseen. "Lupaan tulla käymään, Sam! Nähdään kokouksissa, Gabriel", Chaos huikkasi ovelta, ennen kuin astui rappukäytävään ja lähti laskeutumaan portaita. Nyt kun hänellä ei ollut huonokuntoista Gabrielia mukanaan, hän ei suostuisi jästihissiin astumaan.

Chaoksen kohautettua olkiaan, Gabriel teki niin myös ja tyhjensi hänkin kahvikuppinsa jääden hetkeksi tuijottelemaan sitä. Chaos oli kieltämättä oikeassa. Killassa harvemmin puhuttiin mistään Remuksen ja Tonksin vauvasta kun oli niin paljon muutakin puhuttavaa.. Ikävempiä asioita ikävämmässä konseptissa. Sinänsä olisi hyvä että hyvistäkin uutisista puhuttaisiin niin pysyisi toivo enempi yllä ja usko siihen että vielä nämä pimeät päivät voitettaisiin. Hän uskoi siihen, mutta epäili ettei kaikkien usko välttämättä ollut yhtä vakaalla pohjalla.
Chaoksen ja Samin jutustellessa Chaoksen vierailuista Samin uudella asunnolla ja naisen moittiessa toista vähäisestä pöllöpostista, Gabriel katsahti noita hieman hymyillen. Sen hymyn sai aikaan se että hän huomasi Saminkin hymyilevän hieman. Se pieni hymy ei suinkaan aiheuttanut mitään mustasukkaisuusreaktiota vaan vain ja ainoastaan sai hänen mielensä iloisemmaksi. Niin kauan kun Sam hymyili, hänelläkin oli aihetta hymyyn. Ja jos Chaos oli se joka Samin sai hymyilemään, ei hänen pitänytkään olla tuolle vihainen tai mustasukkainen.

Chaoksenkin päätettyä kahvihetkensä, Gabriel nappasi molempien kupit sauvallaan ja leijutti ne Samin kupin perässä tiskialtaaseen odottelemaan pesuvuoroa. Hän oli nousta ylös pöydästä Chaoksen noustua, muttei siitä tullutkaan mitään. Hän oli kokonaan ehtinyt jo hetkellisesti unohtaa ettei jalka nyt tykännyt hänestä niin paljon kuin olisi pitänyt!
"Joo," Gabriel vastasi Chaokselle, "nähdään.. Ja muista seuraavalla kerralla vilkaista Tonksin masua!" Hän virnisti hieman silmäänsä iskien ja Chaoksen suljettua oven perässään, hän mietti hetken ja käänsi sitten katseensa takaisin Samiin. Toistaiseksi hän oli onnellisesti unohtanut myös sen että Sam kärttäisi kuitenkin vastauksia.
"Onko Profeetta missä?" Gabriel kysyi vääntäytyen jaloilleen ja pomppien sohvan suuntaan huomaten Päivän Profeetan siinä pöydällä. Hän nappasi sen käsiinsä ja rojahti sitten sohvalleen.
"En ehtinyt lukea sitä tänään töissä kun tauot olivat hieman niukoilla."

Chaos oli selvästi pahoillaan Samin unohtamisesta, mikä sai noidan hymyilemään hetken pehmeästi. "Minä tulen vaikka hakemaan sinut", nainen vakuutti. Hän ei kyllä ministeriöön astuisi, mutta voisihan sitä aina pistää jonkun muun asialle. Hän saisi Chaoksen kyllä käpäliinsä. Hän tietäisi kyllä mieluusti miehen olevan hengissäkin, kun se asia saattoi muuttua nykyään aivan liian nopeasti.

Sam tiesi feeniksin killasta, hän tiesi useita siihen kuuluvia, muttei itse varsinaisesti kuulunut siihen. Voisi sanoa, että hän oli se tukijoukko. Hän tiesi Chaoksesta, Gabrielista, Indicosta ja monista muista velhoista sekä noidista, jotka jatkoivat Albuksen työtä ja Potterin tukemista. Sam ei itse ollut osallistunut kokouksiin muuta kuin pullin ja piirakoin. Hänestä ei löytynyt halua taistella, ei sitten minkään näköistä. Lisäksi hän ei halunnut joutua kasvokain kuolonsyöjien kanssa. Sam olisi varmaan vain nostanut tassunsa pystyyn tai koettanut puhua nämä lopettamaan sen hulluuden. Oli siis parempi pitää Sam vain taustalla.

Leijuvat kahvikupit kiinnittivät Samin huomion. Hän tuhahti miehille näiden tekosista ja loitsi tiskiharjan mukien kimppuun helposti. "Ei se niin vaikeaa ole!" hän tuhahti ja nousi Chaoksen kanssa samaan aikaan. Hän seurasi Chaosta eteiseen kiltin spanielin tavoin. "Pidä huolta itsestäsi, Chaos", Sam sanoi ja ennen kuin päästi velhoa ovesta ulos, hän halasi miestä lujasti. Askeleet etääntyivät pian käytävässä ja Sam palasi katsomaan Gabrielin vointia. Velho pomppikin ympäri asuntoa lehden perässä. "Profeetta on siin... löysitkin sen", noita sanoi ja tarkisti tiskit ennen kuin käveli Gabin luokse.

Hetken aikaa Samantha vain katseli velhoa, sanomatta mitään. "Kenen kanssa sinä tappelit?" noita kysyi olematta varma siitä, halusiko hän kuulla vastausta.

Gabriel ja Chaos taisivat olla yhtä onnettomia kotitalousloitsujen kanssa. Gabriel ei edes osannut sellaista.. Jos hän yritti, hän sai yleensä kupit vaan pomppimaan paikallaan tai muuta yhtä typerää. Hän oli jo aikaa sitten alistunut siihen ettei saanut astioita kuriin, joten yleensä yksin ollessaan hän joutui pesemään ne käsin. Voi hän niin vihasi niitä päiviä kun kaikki astiat olivat likaisia ja hänen piti tiskata ne kaaaikki astiat.. Mutta ei tämä tarkoittanut suinkaan sitä että Samin kaikki astiat pitäisi pestä! Kyllä hän omansa, ja miksei Saminkin, astiat pesisi vaikka käsin! Mutta kyllä, astioiden peseminen oli juurikin niin vaikeaa kuin mitä miehet antoivat ymmärtää!

Gabriel näytti Profeettaa Samille tuon vastattua hänelle osoittaakseen löytäneensä sen jo ja uppoutui sitten lueskelemaan otsikoita, jotka eivät tietenkään kertoneet mitään hyviä uutisia.. Mutteivät toisaalta kertoneet mitään tarkastikaan. Päästyään pari aukeamaa eteenpäin, hän huomasi kaipaavansa sauhuja joita ei ollut saanut ties koska viimeksi. Ei ainakaan Lestrangen kanssa yhteenoton jälkeen.. Kai? Kaikki oli jotenkin niin sekavaa. Gabriel laski lehden avonaisena syliinsä ja siirsi katseensa parvekkeelleen. Ehkä hän voisi nilkuttaa sinne. Toisaalta Sam ei pitänyt hänen sauhuttelustaan, mutta..
Hän ei ehtinyt päättää tekemisistään ennen kuin Samin sanat hätkähdyttivät hänet ja hän käänsi katseensa naiseen joka oli hiippaillut yllättävän lähelle häntä. Tuon kysymys oli oikeastaan ollut ihan odotettavissa.. Vaikka hän sen oli jo hetkeksi unohtanutkin.
"Äh, Sam.. On vaan parempi kun et murehdi sitä nyt," Gabriel sanoi hymähtäen hieman ja heitti sen lehden sitten takaisin sohvapöydälle. Hän vääntäytyi jälleen jaloilleen ja pomppi nyt vaihteeksi nahkatakkinsa luo.
"Mun työni nyt vaan on tälläistä, kylhän sä sen tiedät," hän sanoi katsahtaen Samia hymyillen samalla kun löysi etsimänsä ja askin kera hyppeli nyt puolestaan parveketta kohden.

Gabriel ei halunnut vastata ja se sai Samin epäluuloiseksi. Noita katsoi miestä kulmat kurtussa. "Kyllä minä murehdin", hän totesi ja katseli kuinka velho taiteili itsensä ylös hankalan näköisesti. Gab pomppi rakkaan nahkatakkinsa luokse ja kaivoi esiin tappovälineensä. Mies ei ainakaan saisi suukotella Samin kanssa hetkeen! Tupakan haju ja maku eivät olleet missään määrin Samista houkuttelevia - päinvastoin. Onneksi mies oli hieman vähentänyt hänen seurassaan.

Gabriel lähti loikkimaan kohti parveketta, mutta muutamalla pidemmällä askeleella Sam ehti sopivasti velhon ja oven väliin. "Gabriel, kenen kanssa sinä tappelit ja oliko se joku sinun tehtävistäsi?" noita kysyi ja risti kädet rintansa eteen. Hän tapitti velhoa silmiin, vaikka se vaatikin pään taivuttamista taaksepäin. Hän ei päästäisi velhoa ulos ennen kuin saisi vastauksensa. Hän ei luottanut ministeriöön, liian monia auroreita katosi niinä päivinä. Aurorien ura oli aina ollut vaarrallista, mutta kun ministeriö toimi lähes nukkena hänelle-joka-jääköön-nimeämättä, ei auroreille langennut enää todellisia tehtäviä kuin harvoin ja kuolettavia sitäkin enemmän. Sam ei ollut typerä. Hän osasi kuunnella sen aurorien rivien välistä, kun nämä luulivat olevansa ovelia siviilin läsnäollessa.

Gabriel ei kuitenkaan ehtinyt pomppia ovelle asti kun Sam jo asettui hänen ja parvekkeen väliin. Gabriel nojautui sohvan selkänojaan tuon niiden tehdessä ja huokaisi hieman naisen kysymyksen edessä laskien katseensa käsissään oleviin.. tappovälineisiinsä. Tehtävä? Ei. Ei se ollut. Sen olisi kuulunut olla, muttei se ollut koska taikaministeriö oli tätä nykyä niin korruptoitunut ja Voldemortin vallassa.
"Ei se ollut," hän vastasi voimatta valehdellakaan, ja nosti katseensa Samiin miettien hetken.
"Mutta jos ministeriö olisi yhä ministeriö, se olisi ollut juuri se tehtävä jolla olisin ollut.." Tiesihän hän että Sam oli hänestä päivittäin huolissaan.. Ja muista tutuistaan ministeriössä. Auroriosastolta oli kadonnut useampia auroreja kuin sitä jaksoi edes laskea ja kyllähän se järkytti Gabrieliakin. Joku päivä saattaisi olla hänen päivänsä eikä hän halunnut sitä. Se tarkoittaisi ettei hän näkisi enää Samia.. tai Leonia tai ketään muutakaan. Kuinka orpokodin kävisi? Mutta tämä riski oli otettava, koska jonkun oli edelleen jatkettava taistelua kuolonsyöjiä vastaan. Jos kaikki pelästyisivät ja pakenisivat, Voldemort voittaisi.
"Se oli Lestrange," Gabriel sanoi hetken pohdinnan jälkeen. Senhän Sam halusi kuulla ja inttäisi kuitenkin kunnes hän kertoisi. Ja parempi että hän kertoisi sen samantien, jottei tarvittaisi sitä.. nahistelua.
Gabriel vastasi Samin katseeseen hieman pahoitteleva hymy kasvoillaan ja sipaisi tuon poskea kädellään. Lestrangen kuului olla Azkabanissa.. Tai näinä aikoina pikemminkin kuollut, koska Azkabanissa tuo ei pysyisi hetkeäkään.
"Mä en halua että se mies liikkuu vapaalla jalalla," hän sanoi ja ojentui suukottamaan toista.
"Mä oon niin pahoillani.." hän sanoi ennen kuin kiersi Samin ja hyppelehti parvekkeelleen nojautuen sen kaiteeseen. Hän alkoi sytyttelemään tupakkaansa ja katseli ympärilleen avautuvaan Lontooseen. Hän ei voinut uskoa että Lestrange oli yhä tuolla jossakin.. vapaana ja elossa.
Hän sytytti tupakkansa, vei sen huuliaan kohden mutta vilkaisi sitä sitten. Hetken pohdittuaan, hän tumppasi sen ja viskasi menemään. Sam tarvitsi häntä nyt enemmän kuin hän tupakkaa.

Mitä ihmettä Gabriel oli tehnyt, jos ei ministeriön tehtäviä? Oliko tuo ehkä... ottanut Leonin kanssa yhteen ja hölmöyksissään kimmottanut loitsun itseensä ja noloina molemmat olivat hiljaa, toisaalta silloin Leon olisi ollut se, joka kantaisi Gabrielia, ei Chaos. "Gabriel..." Sam sanoi painokaasti tuon puolustellessa tekojaan. Hän tiesi miehen oikeudentajun olevan luja, mutta eikö tuo olisi voinut pyytää jotain ystäväänsä mukaan edes? Mies joutuisi lisäksi suuriin hankaluuksiin jos hyökkäisi väärän noidan tai velhon kimppuun.

Nimen kuuleminen oli Samille shokki. Hänen kasvonsa muuttuivat kauhistuneiksi. Sam oli niin pökertynyt, ettei tajunnut edes kääntää päätään suukolta. Hän päästi jopa miehen menemään ohitseen parvekeelle. Gabriel oli taistellut Lestrangen kanssa, ja äänestä päätellen Rabastianin kanssa. Mitä tuo oli ajatellu! Sam hoiperteli sohvalle polvet tutisten ja sen näköisenä, että sydänkohtaus olisi lähellä.

Sam ei tiennyt oliko hän nyt kuinka vihainen vai peloissaan vai mitä tunneta hän nyt koki. Kuinka Gabriel oli saattanut olla niin tyhmä! Miksi tuo oli mennyt kukkoilemaan miehelle, jota Sam nykyään pelkäsi kuollakseen ja todennäköisesti heidän seuraavasta tapaamisestaan Sam ei selviäisi hengissä. Lopulta Sam onnistuikin keplottelemaan itsensä tunnevyörystä haetuin voimin parvekkeelle. "Mitä sinä ajattelit! Lestrange? Mitä jos hän tajuaa kuka sinä minulle olet? Tajuatko sinä ollenkaan? Se toinen...", Sam värisi silmiin nähden puhuessaan tapahtuneesta: "sattui silloin opettamaan Lestrangelle henkisestä kidutuksesta". Sam veti syvään henkeä, jotta pysyisi pystyssä. "Mitä minä olisin tehnyt jos olisit kuollut? Mitä? Minä en olisi ehkä ikinä saanut tietää! Olisin istunut täällä, ihmetellyt, huolestunut ja lopulta alkanut etsimään. Ehkä, jos olisin todella todella onnekas, kukaan ei nappaisi minua ja saisin tietää että olet... missä oletkaan!" Sam puhui irvittävän nopeaa tahtia. Hän oli vihainen Gabrielille, koska tuo ei ollut ajatellut päätään pidemmälle. Sam haroi hiuksiaan hermostuksissaan tärisevin käsin ja tuijotti Gabrielia sekä tuon ruhjottua olemusta.

Meni jonkun aikaa ennen kuin mitään tapahtui. Lontoossa tuntui olevan hiljaista Gabrielin tuijotellessa mitään näkemättömin silmin kaupunkia parvekkeeltaan. Hän ei tiennyt kuinka kauan aikaa kului, mutta lopulta parvekkeen ovi narahti hieman. Gabrielilta pääsi hiljainen huokaisu ennen kuin Sam ehti edes aloittaa paasaustaan ja kun nainen paasasi, hän piti katseensa Lontoossa pyöritellen askiaan käsissään. Osa hänestä oli puolustuskannalla yhä, mutta se toinen osa hänestä alkoi pitää itseään idioottina. Eihän hän ollut ajatellut mitään käydessään haastamassa Lestrangen.. Ei ainakaan mitään muuta kuin sitä että tänään Lestrange passitettaisiin Azkabaniin tai päästettäisiin päiviltään. Hän ei tiennyt oliko valmis tappamaan, luultavasti ei, mutta näinä päivinä niin olisi vain parempi..
Samilla oli pointtinsa, jota hän ei ollut tullut ajatelleeksi. Hän oli ehkä itsekkäästikin ajatellut ettei hänellä itsellään ollut mitään väliä kunhan Sam saataisiin turvaan eli Lestrange pois päiväjärjestyksestä. Ei hän ollut ajatellut mitä hänen katoamisensa tai kuolemansa tekisi Samille.. Se tuntui yhä jotenkin vieraalta että joku välitti hänestä niin paljon.

Samin päätettyä paasauksensa tuohon viimeiseen pohdintaan tai kysyymkseen, Gabriel pudisti hieman päätään kääntämättä katsettaan Samiin. Hetken hän mietti ja käänsi kasvojaan sitten aavistuksen Samin suuntaan vaikkei tuon pistävää katsetta voinutkaan vielä kohdata.
"Mä tein sen, koska mä en halua että se mies riehuu enää vapaana," hän sanoi, "tuntuu kuin jokin.. etten pystyisi vapaasti hengittämään.. Ajatuksissa koko ajan se että.. Mitä jos mä tulen kotiin ja sä et olekaan täällä tai.. tai että ne löysi sut." Hän tuhahti hieman itselleen ja pudisti päätään uudemman kerran laskien katseensa takaisin käsiinsä.
"Ehkä mä tein typerästi enkä ajatellut," hän jatkoi, "mutta se oli melkein vaistonvaraista.. Mun oli pakko toimia. Meillä molemmilla on omat tapamme huolehtia toisistamme.."

Gabriel ei todellakaan ollut ajatellut mitään pidemmälle. Sam hieroi lopulta ohimoitaan tuntiessaan tutun päänsäryn nousevan. Hän oli kärsinyt siitä jo jonkin aikaa ja sen aiheuttajana oli aina sama: jäätävä huoli. Hän katsoi Gabrielia tuon selittäessä, miten hengittäminen oli vaikeaa, kun Lestrange oli vapaana. Sam tiesi sen varmasti paremmin kuin kukaan. Hän ei ollut liikkunut sen takia asunnosta yhtään mihinkään! "No jos ne löytäisi mut, niin sä tietäisit siitä heti. Mä taas istuisin täällä surkeana ja ihmeissäni!", sam tuhahti.

Miehen myöntäessä olleensa typerä, Samin ilme hieman pehmeni. "Sinä olit todella typerä", Sam sanoi painokkaasti ja otti muutaman askeleen Gabrielin luokse. Hän kietoi kätensä varoen miehen ympärille, sillä hän ei halunnut satuttaa toista. Hän halusi vain, että kaikki olisi ohi ja hän-joka-jääköön-nimeämättä, poissa pelistä. "Älä enää tee niin", Sam pyysi hiljaa. Hän oli todella huolissaan. Hän oli huolissaan Laylasta, Gabrielista, Chaoksesta, kaikista ystävistään, perheestään ja niistäkin joita ei tuntenut. Hän tunsi vanhentuvansa päivässä aina vuoden huoliensa takia. Eikä hän voinut oikeastaan tehdä mitään kenenkään hyväksi. Hän ei osannut tapella, hän ei tiennyt miten voisi auttaa. Hän oli vain Sam, jolla ei ollut enää kahvilaakaan.

Gabrielin paidan nuuhkiminen rauhoitti hieman hermostunutta noitaa. Hän oli ikävöinyt miestä kotiin tuon ollessa poissa ja tosiaan hiippaillut miehen paidassa ympäriinsä vain, koska se tuoksui velholta. Se oli ollut Samin ainoa lohtu Pollyn lisäksi, joka oli sillä hetkellä unessa sängyn alla Gabrielin sukkakasassa.

"Se on silti sama asia," Gabriel puolustautui Samin vastaukselle ja katsoi noitaa, "miten se muka eroaa siitä? En usko että on yhtään helpompaa löytää rakastamaansa noitaa hengettömänä omasta asunnostaan kuin se että mä vaan katoaisin.. Sitäpaitsi katoamisen mahdollisuus on sama kaikilla." Se kaikki vain tuli ulos. Kerran Sam sai olla ärtynyt koska hän oli jälleen kerran toiminut typerästi ja ajattelemattomasti, sai hänkin luvan olla ärtynyt. Samasta syystäkin vielä; huolesta. Jos Sam luuli että oli ainoa joka kantoi huolta maailmasta, tuo oli väärässä.
"Mäkin olen huolissani, Sam," Gabriel sanoi lempeämmin, "mä pelkään päivittäin että sulle tapahtuu jotain. Tai että Leon ei joku päivä herääkkään Mungosta. Että Aaron.. kadottaa lääkkeensä tai jotain. Tai että.. tiedät-kyllä-kuka.. päättää kostaa Potterin toimet randomille orpokodille ja se sattuu olemaan mun kotini. Tai että olen kohta yksin auroriosastolla kun kaikki kollegat on kadonnut.. Tai että jokin jästiperhe kuolee tietämättä edes syytä, koska mä en ollut siinä välissä." Hän huokaisi ja käänsi katseensa takaisin Lontooseen. Ei se ollut helppoa olla aurori, mutta se oli.. kutsumusammatti. Vähän kuin Sam tuskin halusi tehdä muuta kuin leivoksia ja lastenkirjojaan (ja siitä hän oli äärimmäisen kiitollinen). Hän ei osaisi vain istua kotona ja olla tekemättä mitään. Hän tulisi hulluksi vain vilkaisemalla Päivän Profeetan kamalia otsikoita jos ei olisi edes yrittänyt estää niitä. Ei hän pystynyt yksin pelastamaan koko maailmaa, ei tietenkään. Mutta omilla teoillaan hän saattoi vaikuttaa siihen että parempi huominen olisi ehkä astetta lähempänä. Jos hän kuolisi niin tehdessään, ainakin hän kuolisi hyvän asian puolesta.

Tuntiessaan kätensä ympärillään, hän hymyili hieman mutta Samin pyynnön edessä se hymynkare hälveni ja muuttui jo pahoittelevaksi vaikkei Sam hänen kasvojaan nähnytkään eikä hän ollut vielä vastannutkaan mitään.
"Sä tiedät etten mä voi luvata sitä," hän vastasi kuiskaukseen kuiskauksella ja tarttui hellästi Samin käteen ympärillään ja silitteli sitä.

Enismäisen kerran Samin kidutuksen, he äksyilivät toisilleen. Tavallaan se tuntui hyvältä, päästää vähän turhautumista ulos. He olivat kinanneet aiemin Samin kahvilasta, turvallisuudesta, lähes samaan tapaamn. Samhan oli pitänyt kahvilansa pystyssä useiden uhkaustenkin jälkeen. Hän tosin ei ollut kertonut niistä puoliakaan Gabrielille.

Kuullessaan Gabrielin huolitulvan Sam painoi katseensa maahan. Hän tiesi Gabrielin näkevän paljon pahaa ensimäisenä ja kokeneenkin sitä. Tällä oli iso sydän ja orpokoti oli miehen pehmein kohta. Sam taas pelkäsi oman perheensä puolesta. "Gab..." noita kuiskasi hiljaa ennen kuin kietoi kätensä miehen ympärille. Hän tiesi pyyntönsä olevan liikaa velholle, joka eli vaaralle. Oli silti aina yhtä kamalaa kuulla se. "Tiedän", Sam tyytyikin kuiskaamaan käheällä äänellä. Gabriel taatusti luuli sen johtuvan vain paitaan puhumisesta. Sam räpytteli kyyneleitä pois silmistään ja hieraisi poskeaan Gabrielin selkää vasten, jolloin kyynel, joka oli karannut pyyhkiytyi pois.

"Polta tupakkasi ja pese sitten hampaasi", Sam sanoi hiljaa, puristi kerran Gabrielia hellästi ja lähti sen jälkeen sisälle. Hän ei halunnut juurikaan haistella tupakkaista Gabrielia, mutta jos mies halusi suukotella tuon oli parasta pestä edes hampaansa. Sam ei alkanut maistelemaan tupakkaa edes miehen huulien kautta.

Sisäsllä Sam tiskasi kahvikupit ja käpertyi lukemaan kirjaa sohvan nurkkaan. Hän tiesi, että pian hänen olisi työnnettävä nenänsä ulos, mutta nyt hän olisi hetken urhea seikkailija. Sam ei ollut urhea, tai seikkailija, mutta hän voisi aina kuvitella.

Sam sanoi tietävänsä ja Gabriel tiesi tuon tietävän.. Mutta tiesi myös että vaikka tuo tiesi, tuo ei ymmärtänyt. Ei Sam tulisi koskaan ymmärtämään sitä, koska he olivat siinä mielessä niin erilaisia. Sam auttoi ihmisiä omalla ihanalla tavallaan, mutta se tapa ei sopisi hänelle eikä aurorin työt Samille. He eivät ehkä sillä saralla aina ymmärtäneet toisiaan, mutta he osasivat elää toistensa kanssa.. Mitä nyt välillä tämä asia tuli puheeksi ja siitä kinattiin enemmän tai vähemmän. Ja se päättyi siihen että molemmat sanoivat ymmärtävänsä.

Samin huomautus tupakan polttamisesta sai Gabrielin hymähtämään hieman ja laskemaan katseensa takaisin käsissään olevaan askiin. Samin mentyä, hän mietti hetken ja oli jo kahden vaiheilla polttaako vaiko eikö. Koko tilanne melkein pakotti hänet olemaan polttamatta, mutta hän itse taas.. Ja Sam paheksui tätä, mutta oli oppinut enemmän tai vähemmän sietämään hänen mieltymyksiään jonkintason itsetuhoisuuteen tupakan suhteen. Samhan piti sitä tappovälineenä.
Hetken mietittyään, hän kaivoi kuin kaivoikin uuden tupakan, sytytti sen ja veti vähintäänkin aivot turruttavat ja rentouttavat henkoset. Hän voisi sitten nilkuttaa pesemään ne hampaat ja vaihtamaan paidan kerran oli ihan ilmiselvää että Sam halusi hänet luokseen.

Joten, saatuaan tupakan poltettua, hän tumppasi sen ja lähti sitten nilkuttaen takaisin sisälle sulkien parvekkeen oven perästään. Hän vilkasi sohvan nurkkaan majoittautunutta Samia ja jatkoi sitten matkaansa vessaan. Hampaat pestyään, oli hänkin yksi tossu, hän heitti vielä pastillin suuhunsa ja pomppi sitten vaatekaapille. Viskattuaan paitansa pyykkikoriin, hän veti mustan hihattoman paidan ylleen. Tämän jälkeen hän rojahti Samin viereen sohvalle ja henkäisi syvään nojaten päänsä selkänojaan. Hetken hän röhjötti siinä ja laski sitten katseensa katosta siirtäen sen Samiin.
"Mä oon oikeesti pahoillani tän päiväsestä," hän sanoi, "en mä halunnu aiheuttaa sulle mitään mielipahaa."

Sam näki ikkunasta, kuinka tupakka paloi ja keskittyi kirjaansa suhteellisen rauhallisena. Hän kuuli parvekeen oven käyvän ja Gabrielin kituvat askeleet. Vessassa hammasharjan ääniä ja myöhemin kuinka mies linkutti vaihtamaan paitansakkin. Sam oli sangen tyytyväinen koulutukseensa. Sohvalle romahtikin hieman tupakalta tuoksuva mies, joten Sam ei sanonut mitään, hänhän luki. Polvet rintaavasten vedettyinä ja pienenä palleroisena.

Pahoittelut saivat Samanthan lopettamaan lukemisen. Hän kohotti katseensa Gabrielin silmiin hitaasti. "Minä en vain halua menettää sinua Gabriel", Sam sanoi käheällä äänellä ja laski kirjan kädestään. Hän nousi istumaan ja hipaisi hiuksia pois kasvoiltaan. "Mä rakastan sua Gabriel. Kun mä näen painajaisia Lestrangesta, sä olet ainoa asia, joka estää mua romahtamasta", Sam sanoi ja suuteli velhoa hellästi. "Voisitko pari päivää olla kunnolla, vain minun sydämeni vuoksi. Ei uhkarohkeita tempauksia Leonin kanssa, että minä saan nukahtaa sinun kainaloosi. Tiedän että se on sinulle hankalaa ja tiedän miten vihaat sisällä nyhjäämistä, mutta minä en ole rohkea Gab. Minä tarvitsen sinua", noita vuodatti ja silitti velhon hiuksia hellästi. Hän käpertyi toisen kainaloon ja asetti paljaan käsivarren ympärilleen suojaksi pahaa maailmaa vastaan. Siinä oli hyvä ja turvallinen olla.

"Minä tiedän," Gabriel vastasi pienesti hymyillen ja katsoi kuinka Sam laski kirjan takaisin pöydälle. Ei hänkään halunnut Samia menettää ja siitähän tämä kaikki aina johtuikin. Siitä etteivät he halunneet menettää toisiaan ja heillä oli jokseenkin eriävät käsitykset siitä miten välttyä siltä.
Samin jatkaessa, Gabriel katseli tuota ja kuunteli pienesti hymyillen kunnes kuuli taas sen tutun pyynnön, mikä sai hymyn katoamaan hetkeksi hänen kasvoiltaan. Sam osasi kyllä pelata nämä kortit ihan oikein. Vedota nyt sydämeen ja omaan turvallisuuden tunteeseen ja kaikkeen.. Mutta se ei ollut niin helppoa. Mitä jos Leon tarvitsisi häntä? Ei hän voinut tuolle sanoa ettei nyt onnistu koska lupasin tyttöystävälle että pysyn kotona. Ensinäkin Leon nauraisi itsensä hengiltä ja toisekseen jos tuo kuolisi, koska hän ei ollut auttamassa, hän ei antaisi sitä itselleen anteeksi.
"Mä tiedän että sä tarvitset," hän huokaisi suukottaen noidan hiuksia, "ja voin mä jäädä.. Mutta jos Leon tai Aaron tai orpokoti pyytää apua niin kai sä ymmärrät että mun on pakko mennä?" Samassa Gabrielin päähän nousi ajatus, joka saisi Samin varmasti paremmalle tuulelle.. Väkisinkin.

"Mitä jos mentäisiin käymään orpokodilla?" hän kysyi. Lapset ikävöivät jo Samiakin eikä hänkään ollut käynyt siellä aikoihin. Ja sitäpaitsi orpokoti oli Gabrielin kirjoissa toisiksi turvallisin paikka maailmassa heti Tylypahkan jälkeen. Se oli niin syrjässä kaikesta ja niin pieni ja huomaamaton ettei Voldemort kyllä ikinä keksisi hyökätä sinne. Samassa toinen ajatus hyppäsi Gabrielin ajatuksiin.
"Sam.." hän älähti vaihtaen asentoa hieman niin että näki Samin kasvot, "jos et halua asua Lontoossa enää.. Mikset muuttaisi väliaikaisesti orpokodille? Lapset rakastavat sinua, Lisa ja muut kaipaisivat varmasti apua eikä Vold--... Tiedät-kyllä-kuka ikinä keksisi hyökätä sinne. Kuolonsyöjät eivät varmasti edes tiedä koko paikasta!" Miksei hän ollut tullut ajatelleeksi sitä aikaisemmin?

"En minä pyydä sinua hylkäämään ystäviäsi tai lopettamaan työtä jota rakastat. Minä haluan vain, että olet varovaisempi ja et ota turhia riskejä", Sam sanoi ja tiesi vallan hyvin, että mikään ei pitäisi Gabrielia poissa, jos hänen ystävänsä miestä tarvitsisivat. Noita oli kihnuttanut peppunsa hyvään kohtaan sohvaa niin, että hänen oli oikein hyvä olla siinä. Miehen idea orpokoti vierailusta sai Samin pään nousemaan. "Se olisi mukavaa", nainen sanoi hymyillen ja alkoi heti pohtia minkäköhän sadun hän joutuisi lukemaan.

Gabrielin loistoidea, saattoi kuulostaa hyvältä, mutta Sam tiesi heti ettei se onnistuisi. Entinen Sam olisi sanonut heti, että mikä loistava idea! Hän ei ollut enää se Sam. "En tiedä Gabriel... Minä olen kuolonsyöjien tappolistalla taatusti kun pääsin pakoon. En halua johdattaa heitä lapsien kimppuun, vaikka se ei olisi toden näköistäkään. Minä olen ollut jo yhteydessä erääseen välittäjään, joka on nyt etsimässä jästien marketeilta taloa minulle. On parempi, että asun yksin kuin keskellä suojautumiskyvyttömiä lapsia", hän sanoi ja käänsi katseensa lattiaan. Hän rakastaisi asua lastenkodissa, mutta ei hän voisi ottaa edes sitä pientä riskiä. Se oli liian iso riski. "Minä käyn suihkussa niin voimme sitten mennä", noita sanoi ja nousi sohvalta. Hän asteli kylpyhuoneeseen pesemään itsestään liat pois. Suihkusta päästyään hän meikkasi piiloon väsymyksen merkit silmiensä alta ja huonontuneen ihonsa. Hän näytti entiseltä Samilta etäisesti, mutta jokin noidassa oli muuttunut.