Just to annoy your boyfriend-to-be

//cardea ja Sam... ja Rockter, mä tiiän että sä tuut salaa nauttiin tästä ;D//

pe 10.5.1996

Leon ei yleensä ollut sanansa mittainen mies, ainakaan tällaisissa asioissa, muttei hän ollut voinut vastustaa kiusausta, kun oli päässyt Mungosta ennen Gabrielia.
Aurori seisoskeli vaivihkaa Rose Bakeryn ovien tienoilla, ollen lueskelevinaan Päivän Profeettaa. Hän silmäili ympäristöään jatkuvasti ja kun leipomo näytti hetkellisesti pääosin tyhjentyneen, Leon päätti toimia...Vaikkei voinutkaan olla varma siitä, mitä tästä kaikesta seuraisi.
Todennäköisesti pahimmillaan hän saisi turpiinsa Gabrielilta, mutta kuka niin lyhyen tyypin oikeasti osasi ottaa tosissaan. Ainakaan senttiä yli kaksimetristä Leonia Gabe ei pituutensa puolesta pelotellut, joten mies raotti ovea ja luikahti sisään, valmiina selvittämään kaikki mahdolliset salaisuudet Gaben ja leipomon suloiseksi kehutun tytön välillä.
Hän luuli jo päässeensä pälkähästä, mutta oven sulkeuduttua kello sen yläpuolella kilahti merkkinä uudesta asiakkaasta ja Leonin jännittyneisyydestä kireät hartiat lysähtivät.
'Merlin sentään...'

Leon huokaisi ja etsi katseellaan tyttöä, josta ei oikeastaan tiennyt yhtään mitään. Hän lähinnä oletti, että tunnistaisi tytön...Vaistojensa ansiosta? Toisaalta jos Gabrielin näköinen, tatuoitu, henkensä typeryyksillään vaarantava aurori oli ihastunut...kukkaistyttöön, hän ei todellakaan tiennyt ketä etsiä. Ehkä hän odotti vain, että kaikki tapahtuisi melkein kuin elokuvissa. Kuin tyhjästä keskelle putiikkia ilmestyisi vihreä, rehevä niitty ja jostain kaukaisuudesta lähtisi häntä kohden hyppelehtimään kukkaiseen mekkoon pukeutunut tyttö, jolla oli kukkasia hiuksissaan... Liian kliseistä?
Eikä hän muutoinkaan ollut täällä viemässä Gaben naista, hän tahtoi vain kiusata pitkäaikaista ystäväänsä kertomalla tämän 'ei-suinkaan-ihastukselle' epäilyksensä siitä, että mies oikeasti oli ihastunut tähän.
Ja tietysti hän tahtoi päästä kuulemaan josko Gabriel käyttäytyi eri tavoin tytön seurassa. Muuttuiko kylmäverisesti kuolonsyöjiä niittävä aurori romanttiseksi humpuukihöperöksi sievän noidan edessä? Sen jos jonkin hän tahtoi tietää!
"Anteeksi...", Leon aloitti ja silmäili niin suurta osaa liiketilasta kuin vain terveellä silmällään kerralla kykeni, siinä missä sokean silmänsä puoli jäi ilman valvontaa.

Samin olotila oli haaveilullinen. Hän oli pukeutunut söpöön pinkkiin hameeseen, mustaan toppiin ja pistänyt päähänsä pinkin rusetin sekä jalkoihin pinkit korot. Hän näytti vähän hattaralta, sillä mekko oli tehty melko muhkean näköiseksi ja koko asun täydensi valkea esiliina, jossa oli pupuja. Hän oli juuri asettelemassa piirakan päälle taikina kantta, kun kello kilahti. Sam kuuli huhuilun ja laski taikinan paikoilleen. ”Hetki!” hän huudahti takaa ja teki huolella pari viiltoa ennen kuin lykkäsi piirakan uuniin ja asteli esiin keittiöstä.

Mitä tiskin takana odotti, oli hivenen hämmentävää pitkässä pituudessaa, mutta Sam vain hymyili leveästi. ”Hei”, noita tervehti ja pyyhki kätensä liinaan ja tapitti velhoa pääkallellaan. ”Mitä saisi olla? Mustikkapiirakka on juuri nyt varmaan makoisinta mitä minulla on ja suolaisen nälkään löytyy fetapiirakkaa ja paljon muutakin tietenkin”, Sam liversi ja totesi, että hän oli auttamattoman lyhyt jopa kymmenen sentin koroillaan miehen vieressä.

Jostain syystä Sam ajatteli, että Gabriel saattaisi pitää miehestä. Jotenkin tuo vain huokui sitä samaa jotain. Vuosien aikana Gab ja hän olivat ystävystyneet lujasti ja miehestä oli jopa tekeillä kirja. Hän oli jo aloittanut sen tekemisen, eikä malttanut odottaa sen julkaisemista.

Huudon kuullessaan velho nyökäytti itsekseen päätään ja katseli ympärilleen liikkeessä, joutuen pyörittelemään päätään varsin suurin liikkein nähdäkseen kaiken. Siinä katsellessaan hän ei tullut kiinnittäneeksi huomiotaan lähestyviin askeleisiin. Kenties hänet olisi ollut nyt helppo yllättää vaikkapa aina yhtä iloisella kuolonsyöjien hyökkäyksellä, mutta niin ei kuitenkaan käynyt, sen sijaan hänen eteensä hyökkäsi jotain aivan muuta...
Leon säpsähti kuullessaan yllättävän läheltä pirteän tervehyksen ja kätensä tavoitteli jo tikareitaan vyöltään ennen kuin hän päätään salamannopeasti kääntäessään tavoitti katseellaan nuoren naisen, joka saattoi hyvinkin olla se hänen etsimänsä, mystinen 'leipomon tyttö'.
"Ootko sä Sam?"

Leon päätti leikkiä mystistä itsekin ja kumartui nojaamaan kyynärpäänsä tiskiin, vieden kasvonsa siten melkein samalle tasolle tytön kasvojen kanssa.
"Mä haluisin ennemminki esittää sulle kiperiä kysymyksiä eräästä...", hän aloitti ja virnisti pienesti, muttei suinkaan pahantahtoisesti ja siveli sormenpäällään tiskin pintaa, "...ja vastineeks, mulla on tarjota sulle...Muistoja."
Hän silmäili hetken ajan kaikkea tarjolla olevaa suolaista ja makeaa ja tuli siihen tulokseen, että hän laktoosi-intoleranssinsa ja pähkinäallergiansa kanssa, päätyisi vain ja ainoastaan ikävyyksiin, mikäli kajoaisi kätensä noihin herkkuihin.
Miksi hän sai sen kuulostamaan päässään niin järjettömän perverssiltä?

"Joten...", Leon aloitti ja kiskaisi nyt vaivatta kasvoilleen sen itselleen ominaisen, hieman ilkikurisen, mutta lähinnä ainoastaan iloisen ja lämpimän ilmeen pienen hymyn kera jatkaen; "...Gabriel Scott... Teillä on meneillään jotain...Älä väitä, ettei paras kaveri huomais sitä."
Hymy leveni entisestään, kun mies jäi odottamaan tytön reaktiota ja varmistusta siihen, ettei Gabe ollut huijannut häntä vain saadakseen hänet ryntäämään leipomoon oitis kun hän pystyi kävelemään joten kuten viime aikoina kovia kokeneella jalallaan.

Noidan ilme meni hämilleen, kun mies sanoi hänen nimensä. ”Joo...” Sam sanoi kysyvällä äänen sävyllä ja risti kädet eteensä. ”Sinua minä en kyllä tunne”, noita totesi suorasukkaisesti ja mittaili miestä katseellaan. Ei hänellä ollut aavistustakaan kuka velho oli. Sam vain odotti hymyillen kun mies kumartui nojailemaan tiskiin ja tunsi kulmiensa kohoavan tuon puhuessa. ”Mä olen todella huono kysymyksissä”, Sam vain totesi ja järjesteli pipareita kauniimmin esille. Hän saattoi vain odottaa toisen jatkavan.

Ilkikurinen hymy oli hämmentävä, mutta kun mies mainitsi Gabrielin nimen Sam ei voinut olla hihkaisematta: ”mä tiesin! Mä niin arvasin! Ha! Sä muistutatkin Gabia. Jos sä olet Gabrielin ystävä, niin talo tarjoaa”. Sam oli osoittanut velhoa innokaasti sormellaan ja huhuili sitten taakse: ”Layla! Sä vastaat kahvilasta hetken. On mun aikani juoruta”. Takaa kuului: ”Joo joo”.

”Joten, mitä saisi olla? Onko jotain mitä siinä ei saisi olla?” Sam kysyi ja kaatoi itselleen kupillisen teetä odottaessaan miehen vastausta. Hän ei malttanut odottaa saada kuulla Gabrielista. Tuokun oli kovin hiljainen menneisyytensä suhteen. Samin oli myönnettävä olevansa todella utelias.

Leon nautti suuresti siitä, kun sai aiheuttaa yllätyksiä. Samin kaltaisten, ystävällisten ihmisten tapauksessa hän luonnollisestikin aiheutti ennemmin iloisia kuin järkyttyneitä yllätyksiä ja oli nytkin vähällä paljastaa itsensä liian aikaisin. Oli vain yksinkertaisesti mahdoton pidätellä hymyään.
Noidan reaktio sai Leonin nauramaan, ystävällisesti ja ilahtuneesti. Tällaiset hetket olivat niitä, joita taatusti vaalisi tulevina vuosina, kun ajat taatusti muuttuisivat vielä tätäkin synkemmiksi ja nauru olisi harvinaista kuultavaa. Mutta juuri nyt hän ei osannut kuin hymyillä leveästi.
Ehkä jo pelkkä leipomon tytön reaktiokin riitti osittain valottamaan hänelle, kuinka tämä oli saanut Gabrielin pauloihinsa.

Leon ei voinut peitää pientä yllättyneisyyttään tytön mainitessa tienneensä, koska hän muistutti Gabrielia. Ehkä he vuosien saatossa olivat kasvaneet muistuttamaan toisiaan.
Toisaalta jos Sam olisi tiennyt paremmin, tämä olisi ollut tietoinen siitä, että Gabriel oli tullut häneen. Mutta varmasti hänkin oli ottanut joitain nykyisistä piirteistään pitkäaikaiselta ystävältään..Ihan huomaamattaankin kenties.

Leon oli aiemmin päättänyt ettei mässäilisi, jalallaan oli tarpeeksi kannateltavaa jo ilman lisäpainoakin ja hän oli jättänyt mukaansa saamansa kepit Mungoon... Mutta kuka nyt olisi voinut...Kieltäytyä leipomon tytöltä ja tämän suloiselta hymyltä?
Ei ainakaan Leon. Eikä kaikesta hänen viime aikoina oppimistaan päätellen todellakaan Gabriel.
"Ei pähkinää...Ja...Mulla on laktoosi-intoleranssi, joten... Vaan jos löytyy jotain maidotonta."
Maidottomassa ruokavaliossa oli se huono puolensa, ettei voinut syödä suklaata, mikä oli ennen ollut yksi Leonin suurimmista paheista ja siitä luopuminen oli osoittautunut uskomattoman hankalaksi.
"Tietty jos teiltä löytyy kahvia niin voisin ottaa kupillisen...Mustana."

Leon silmäisi Samia vielä kerran ennen kuin totesi;
"Kieltämättä mä oletin, et Gabe ois tykästyny johonki vähä...Rajumpaan mimmiin... Mut toisaalta... Se ei voi vastustaa sokeria...", hän hymähti kuin ohimennen ja väliaikakeskusteluahan tuo olikin, hän pääsisi todelliseen tulonsa syyhyn kunhan he asettuisivat istumaan jonnekin, "Musta näyttiki vähä siltä, että jätkä on pyöristyny."

Hetken aikaa Sam joutui pohtimaan mitä hän voisi tarjota, kunnes keksi hunaja keksinsä. ”Ei maitoa tai pähkinää ja nämä ovat todella hyviä”, Sam totesi ja laski muutaman lautaselle. ”Tietenkin löytyy, sehän on kuin öljyä suurimalle osalle asiakkaistani”, noita totesi kahville ja kaatoi sitä siistiin valkeaan mukiin ja latoi kaiken tarjottimelle.

Hetken aikaa Sam tapitti miestä kummastuneena ja kohotti kulmaansa, mutta nauroi sitte: ”yep, sokeri on mun salaisuus. Sillä mä saan melkein kaikki palaamaan takaisin mun luo”. Noita saattoi vain virnuilla. Hän kuitenkin helähti taas nauramaan ja nosti tarjotimen ilmaan leijuttaen sen yhteen nurkkapöytään. ”Mä olen vannonut jo pidemän aikaa, että saan Gabin lihoamaan. Tosin mun työni oli valua hukkaan kun herra palasi ranskasta laihtuneena. Hän ei edes käynyt missään kahviloissa!” Sam marmatti ja istuutui sirosti puutuoliin ja laski miehen keksit ja kahvin tuon pöydän puolikkaalle. Teen noita hamstrasi itselleen ja siemaisi sitä ennen kuin kysyi: ”no mitä kiperiä kysymyksiä sulla oikein on?”

Leon ei ollut uskonut, että leipomossa olisi otettu huomioon pähkinäallergian lisäksi myös laktoosi-intoleranssi, mutta kuinka väärässä hän oli ollutkaan. Toisaalta, ainakaan hän ei ollut koskaan kuullut kenenkään lihoneen kekseillä, joten Gabe ei saisi vahingossakaan tilaisuutta kettuila hänelle tämän vierailun jälkeen.
Leon virnisti. Oli totta, ettei Gabe ollut lihonnut rutkasti, mutta kyllä hän huomasi jo sen pienenkin muutoksen ihan vain sillä, koska etsi jatkuvasti lisää asioita, joista tilaisuuden tullen kettuilla toiselle ja jo muutaman kilon painonmuutoskin olisi riittävä syy. Vuosien saatossa sitä alkoi väkisinkin kehittelemään vaikka ja mitä mistä keljuilla, jotta aiheet eivät vain kävisi pitkästyttäviksi tai loppuisi kesken!

Leon virnisti ja istuutui pöytään, ottaen kahvinsa, puhallellen siihen aikansa, jättäen kaikesta huolimatta kahvin vielä koskemattomaksi laskiessaan kupin takaisin pöydälle.
"Ensinnä vahvistusta mun olettamuksiin", hän aloitti ja päätyi vielä painottamaan; "Mä tiiän, että noidat huomaa tällaset asiat, joten sun on täytyny huomata jotain..."
Leon nappasi yhden kekseistä lautaselta ja pyöritteli sitä mietteliäänä sormissaan kuin pohtien tohtisiko haukata siitä palaakaan ilman, että vajoaisi oitis sokerin ihmeelliseen maailmaan eikä pääsisi ulos syöksykierteestään.
Katseensa kohosi takaisin leipomon tyttöön...Siis Samiin... samalla kun hän lausui ääneen epäilyksensä;
"Gabriel on ihastunu suhun...Eikö ookki?"

Sam oli leipuri, joka halusi huomioida kaikkia. Hänellä oli aina jotakin kaikille. Se oli vain reilua! Niimpä Gabin kaveri sai jotain, joka oli ainakin Samin mielestä uskomattoman herkullista. Hän itse popsi kyseisiä keksejä kun halusi suhteellisen terveellisiä herkkuja.

Ei Sam iki maailmassa osannut olettaa mitään, mitä Leon aikoisi kysyä. Hän luuli joutuvansa vastaaman enemän kysymyksiin: miten Gab pitää kakkunsa tai vastaavaa. Siksi hän siemaisikin teetä ja oli purskautta sen miehen kasvoille hölmistyksestä. Hän oli kyllä nainen, mutta ei hän nyt... Siis hetkinen, Gab oli ihastunut häneen!? Eihän se ollut mahdollista! He olivat vain todella hyviä ystäviä. ”Ei! Me ollaan todella hyviä ystäviä, ei muuta”, Sam sanoi posket helottaen. Eihän hän nyt voinut olla ihastunut mieheen! Sehän olisi täysin... absurdia! ”Miksi sinä sellaista väität?” Sam tuhahti ja siemaisi hieman teetään. Hän ei todellakaan ollut ihastunut Gabrieliin!

Noidan eleistä saattoi huomata, että tuo oli hieman hermostunut. Hän sipaisi tarpettomasti hamettaan ja hiuksiaan. Sam ei todellakaan uskonut, että Gabriel olisi mennyt ihastumaan häneen. EI hän ollut laisinkaan miehen tyylinen! Gabrieli varmasti piti enemmän joistain ”mimmeista”, jotka olivat rohkeampia. Sam oli vain pieni hiirulainen, joka piti saduista ja leipomisesta. ”Sinä olet kuullut kirjasta!” Sam yhtäkkiä tajusi ja hänen selkänsä suorastaan suoristautui. ”Sano siitä sanakin muille niin...” noita sihahti. Hän ei halunnut kenenkään tietävän kuka musta varpunen oli!

Leon vilkaisi tyttö jännittyneenä ennen kuin vei keksin suuhunsa ja puraisi siitä palan. Hän tuijotti tyttöä tiiviisti samalla kun maisteli keksiä suussaan. Se itse asiassa... Oli todella hyvää! Hän ei ollut aikoihin syönyt juuri mitään sokerista ja herkullista, koska kaikki mistä hän ennen oli pitänyt, tapasi sisältää runsain mitoin maitoa eivätkä velhotkaan, ihme ja kyllä, olleet keksineet toimivaa parannusta laktoosi-intoleranssiin. Toisaalta Leonista tuntui siltä, etteivät nämä olleet edes yrittäneet, koska velhoissa oli huomattavasti vähemmän laktoosi-intolerantteja kuin jästeissä.
Mutta tyttö todella osasi valmistaa laktoosittomia pikkuleipiä!
"Nää on tosi hyviä!" Leon huudahti ja tuijotti keksiä, jonka toista puolta piteli yhä sormissaan ennen kuin tunki sen suuhunsa ja jatkoi; "Siinä meni mun herkkulakko."

Leon tuijotti tyttöä ja naurahti tämän poskien alkaessa helottaa punaisina ja tytön silti kieltäessä heidän juttunsa.
"Älä nyt viitti! En mä sokea oo!" hän huudahti takaisin, leveästi hymyillen, kunnes muisti; "heh, paitsi puoliksi."
Hän oli jo ehtinyt sokerihurmoksessaan unohtaa, ettei nähnyt kuin oikean puolen toisen leipomosta.
"Jos te ette nää sitä nii mä perkele järkkään teille treffit, eihän tässä oo mitään järkee ku kumpikaan ei myönnä mitään! Kyllä mä nään sen!" Leon parahti ja osoitti toista kädellään ja oli vähällä ryhtyä repimään omia hiuksiaan irti. Hän ei tahtonut pilata kaksikon välejä tai estää näitä tajuamasta omaan, rauhalliseen, ujoon tahtiinsa mistä oli kyse, mutta hän ei kyennyt ymmärtämään miksei kumpikaan suostunut myöntämään mitään! Leon oli niin varma siitä, että saattoi nähdä näiden ihastuneen toisiinsa! Ei ollut olemassa sitä vaihtoehtoa, että hän olisi väärässä! Hän tiesi tämän niin varmasti, hän oli sataprosenttisen varma tästä!
"Koska Gaben naamavärkki ei oo koskaan näyttäny samalta ku sillon ku se puhu susta", Leon huokaisi ja antoi lihastensa rentoutua niitä huomaamattaan jännitettyään.

Sitten tyttö vielä tajusi hänen kuulleen kirjasta, jonka tämä oli aikeissa kirjoittaa ja joka tavallaan kertoi Gabrielista.
"No hei, etsä ihan kenestä tahansa kirjaa kirjota!" hän jatkoi nyt jälleen inoutuen uudemman kerran suunnitelmastaan, "No kerro mulle vähintään kolmella adjektiivilla...Minkä näkönen Gabe sun mielestä on? Äläkä kerro mulle et sill o mustat hiukset... Minkä näkönen se on kokonaisuutena? Muuta ku musta varpunen..."
Leon ei tiennyt miksi ryhtyi leikkimään parisuhdeterapeuttia kun kumpikaan kakskosta ei oikeasti tahtonut myöntää mitään, mutta toisaalta, Gabrielin onnen vuoksi hän jostain syystä katsoi olevansa velvollinen takomaan totuuden kaksikon päähän tai pistämään ainakin alulle ajatuksen, joka voisi johtaa siihen, jonka hän mielestään kykeni jo nyt aistimaan kakskon molemmista osapuolista.

Sam oli vakaasti sitä mieltä, että mies tarvitsisi lasit kun tuollaisia väitti näkevänsä. Tosin toinen huomautus puolisokeudesta sai noidan hetkeksi hämilleen ja hän tapitti hetken miehen silmiä huomaamattaan suhteellisen uteliaasti. Hän tosin palasi puheen aiheeseen, kun mies puhui treffeistä. ”Mutta kun ei ole mitään myönnettävää! Me ollaan hyviä ystäviä”, Sam puhisi posket punoittaen ja muutamat asiakkaat katsoivat heitä oudosti. Hän punastui kuitenkin rajumin kun mies puhui Gabrielin... kasvoista. ”Se johtuu vain siitä, että minä tuon hänen mieleensä piirakat!” Sam vakuutti pontevasti. Eihän hänessä mitään kummallisempaa ollut!

Kun mies väitti ettei Sam nyt ihan kenestä vain kirjoittaisi kirjaa, noita liikahti kiusaantuneena. ”Mä kirjotan lasten kirjoja! Silloin sä väännät sadun muurahaisista ja luudistakin”, noita väitti vastaan ja silitteli pontevasti essunsa olemattomia ryppyjä.Tosin adjektiivien kohdalla Sam joutui hämilleen. Noita kuitenkin vastasi: ”Metallikas, särmikäs, värikäs ja sä kysyt ulkonäköä. Älä vaan kerro että oot joku parisuhde terapeutti”, noita tuhahti ja joi teetään yhä posket punaisina. Hän oli niin tottunut Gabrieliin, että mies oli vähän kuin huonekalu leipomossa. Kaikki jotka kävivät vähääkin useamin tiesivät miehen. ”Mä en muuten edes tiedä sun nimeäs. Mistä mä tiedän oletko sä joku kuolonsyöjä, joka haluaa vaan pahaa Gabille?” Sam puoliksi mutisi kysymyksen mukiinsa. Ehkä mies oli jokin averyn kätyri, jonka mies lähetti vain koska... No ei Sam syytä keksinyt. Hänhän melkein piti kuolonsyöjästä ja tuokin oli ollut hänelle kiltti. Ehkäpä joku kieroutunu asiakas halusi vain kiusata.

Leon pudisti pienesti päätään. Sam kielsi kaiken yhä. Selvä, ehkä tämä ei itse vielä tiennyt tunteistaan tai ei suostunut myöntämään niitä, mutta...Mutta... Ei hän voinut antaa kaksikon tyytyä tähän kun nämä olisivat voineet saada toisensa!
Toisaalta...Asiahan ei sinällään hänelle kuulunut.
"Okei, okei, älä myönnä sitä. Mut mä tiedän kyllä...", hän vastasi osoittaen toista sormellaan, joskaan ei voinut olla hymyilemättä, "...Oli mun silti pakko päästä näkeen millane tyttö sä oot."

"Ja näemmä myös kääpiöistä", Leon vastasi naurahtaen. Gabriel oli lyhyt hänen rinnallaan, joten ei hän tietenkään voinut olla kettuilematta pienesti jopa silloin, kun tämä ei edes ollut läsnä. Mikä oli kieltämättä ihme. Oli outoa, ettei Gabe ollut lähtenyt hiiviskelemään hänen peräänsä olotilastaan huolimatta.
Leon naurahti huvittuneena.
"Mä oon kaikkea muuta ku parisuhdeterapeutti!" Leon vastasi vaikka se todennäköisesti selvää olikin, hän ei mielestään näyttänyt toisten parisuhteisiin perehtyneeltä terapeutilta.

Leon siristi silmiään Samin adjektiiveille.
"Ystävistä sanottais; mukava, ymmärtäväinen...ärsyttävä kääpiö", hän kuitenkin jatkoi analyysiaan siitäkin huolimatta, että oli kieltänyt terapeuttina toimimisensa.
Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi itsensä esittelemistä.
"Leon Elroy", hän vastasi ja ryhtyi siirtämään vaatteitaan toisen olkapäänsä edestä. Hän ei suinkaan koettanut viuhahdella, vaan paljasti toisen olkapäänsä, joka oli pysyvästi osin mustunut.
"Gabe teki tuon", hän sano kuin se olisi todistanut jotain ja siirsi kankaat takaisin ihoaan peittämään. Gabrielin ja hänen tapauksessa mustunut olkapää todisti ystävyyden. He osuivat toisiinsa tuon tuostakin ja Gabe oli onnistunut jättämään oman jälkensä häneen. Siinä missä hän oli noin viikko sitten jättänyt jälleen yhden uuden jäljen Gabrielin kylkeen heitettyään vahingossa tätä toisella tikareistaan.
"Okei, en tiiä kuin hyvin tunnet Gaben mut... Jos tunnet sen tarpeeks hyvin... Sä tiiät mitä toi merkkaa", hän vastasi ja osoitti olkapäätään ennen kuin huomasi katseensa laskeutuvan Samin kasvoista tämän leipomiin kekseihin. Mies huokaisi ja nappasi yhden keksin samalla kun hörppäsi kahvistaan. Hän todella piti makeasta.

Sam räpytteli suuria silmiään hämmentyneen näkösenä: ”millanen tyttö mä olen? Koska musta nähtävyys tuli?” Noita saattoi vain ihmetellä miten ihmeessä hän tähänkin oli päätynyt. ”Mä kirjotan kirjoja kääpiöistä hyvin harvoin. Ne ei oikein kiehdo lapsia”, noita mutisi taas mukiinsa. Hän oli kyllä huomannut, että mies oli todella pitkä ja varsinkin Gabrielin rinnalla. Tosin ainakin Sam oli arvannut oikein, ettei mies mikään terapeutti ollut.

”Normaaleista ystävistä kyllä, mutta osoita mulle mistä kohtaa Gab on normaali”, Samantha sanoi hymyillen ilkikurisesti. ”Lisäksi nuo on niin tylsiä adjektiivejä”, hän sanoi ja laski tyhjentyneen teekupin käsistään. Samalla mies esittäytyi Leoniksi ja alkoi purkamaan vaatteitaan olkapäänsä yltä. Sam tapitti toimenpidettä pääkallellaan kunnes näki mustuneen olkapään. ”Jaa...”, noita vain totesi arvioivalla äänellä. Hän mittaili miestä ja kun tuo totesi, että Sam tietäisi mitä kyseinen jälki merkitsi, hän vain nyökkäsi. ”Kyllä. Lisäksi minä pidän mungon pullissa ja kakuissa. Olen todennut sen hyväksi keinoksi pitää hänet joissain kiloissa”, Samantha totesi.

Hetkeksi pöytään laskeutui hiljaisuus ja Sam tarkasteli Leonia hiljaa. Hänestä oli hassua, miten tuo vain oli pompannut siihen ja alkanut kyselemään Samin pitämisistä. Kyllähän Sam piti Gabrielista, paljonkin. Hän oli aina pitänyt. Se asia ei ollut mikään uutinen maan päällä. ”Onko sinulla muita kysymyksiä?” Sam lopulta kysyi ja nojautui vasten tuolinsa selkänojaa.

Leon veti kasvoilleen niin viattoman ilmeen kuin vain hänen kohdallaan suinkin oli mahdollista ja kohautti pienesti olkiaan.
"Harvemmin Gaben elämässä vaan on ollu tyttöä, joka ei oo joko paljastunu kuolonsyöjäksi tai syyttäny sitä ahdistelusta", hän vastasi melkein kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys, mutta koettaen silti olla pilaamatta missään mielessä Samin käsitystä hänen lyhykäisestä ystävästään, "Joten halusin nähä sut omin silm...omalla silmälläni."

Leon kohotti toisen kätensä etusormen kuin valmiina luettelemaan Gabrielin 'normaaleja' piirteitä, kunnes tajusi huokaisten, ettei niitä ollut ja laski sormensa kiltisti alas, naputtelemaan pöydän pintaa.
"No mä kuulin vähä juttua, et säki oisit aika erikoinen tapaus", hän tyytyi huomauttamaan silmää pienesti ja ihme kyllä täysin viattomasti iskien. Hän hieroi sormenpäillään olkapäätään, tuhahtaen;
"Se pirulainen johtaa jo useemmalla päivällä, ku meni telomaan ittensä Ranskassa."

Leon katsahti yhä pöytää vasten naputtelevaa sormeaan ja kohotti sitten katseensa takaisin Samiin kuullessaan tämän esittämän kysymyksen. Tosiaan, oliko hänellä ollut mitään muuta kysyttävää? Vastaus hänen aiempaan väitteeseensä ei ollut Leonin mielestä ollut riittävä, mutta enempää hän tuskin noidasta irti lempein keinoin saisi, joten hän joutuisi tyytymään siihen mitä oli jo vastaukseksi saanut.
Noh, sentään hänellä oli pähkinätön, laktoositon keksi piristämässä mieltään, vaikka Leon uhosikin vielä todistavansa, että kaksikolla oli tunteita toisiaan kohtaan, joitain rakkauttakin syvempiä.
"Ei", Leon vastasi lyhyesti ja huokaisi, haukaten palan keksistä ja keskittyen hetkeksi ryystäen tyhjentämään kahvimukiaan, "Kysy pois."
Toisella olisi kuitenkin yhtä jos toistakin kysyttävää Gabrielin menneisyydestä, joten hän voisi ihan hyvin vastailla tämän esittämiin kysymyksiin, ihan vaikka vain Gabea ärsyttääkseen.

Sam ei ollut aivan varma, pitikö hänen ottaa Leon sanat kohteliaisuuksina. Ensinäkin ne joista tuli ilmi, että hän ei ollut millään tavoin vaarallinen ja toiseksi se, ettei hän ollut ihan normaali lapsi. Tosin noita unohti nämä pohdintansa kun mies puhui jostain sairaala päivä johdoista. ”Oh! Minä kuulin siitä myös. Indico parka oli melko huonossa kunnossa myös. Hirvittävän mukava noita”, Sam totesi ja näytti hetken huolestuneelta.

Sormi naputti pöytää ja Sam olisi mielellään pistänyt sen loppumaan. Hän kuitenkin istui siinä ja kuunteli tasaisia iskuja. Kunnes mies totesi, ettei tällä ollut mitään muuta kysyttävää. Sam oli olettanut Leonin haluavan kysellä paljonkin, joten sinänsä toteamus tuli yllätyksenä. Kun velho kehoitti häntä kyselemään, Sam ravisti yllättäen päätään. ”Gabriel saa kertoa itse mitä kertoo. Minä olen saanut tarpeeksi tietooni silläkin tavalla. Jos sinulla ei ole muuta, minun täytyy mennä jatkamaan leipomista”, Sam totesi ja nousi pöydästä hymyillen. Hetken harkittuaan noita ojensi siron kätensä miehelle. ”Tule toki uudelleen käymään. Gabrielin ystävät ovat aina tervetulleita”, hän sanoi ja otti teekupin käteensä viedäkseen sen pestäväksi keittiöön.

Leonin mieli käski häntä samaan aikaan sekä pitämään turpansa kiinni, että naljailemaan toiselle siitä, kuinka Gabriel oli ollut Ranskassa toisen noidan kanssa. Mutta mitä järkeä aiheesta olisi ollut naljailla? Eiköhän Samkin tiennyt, ettei Gabellä ollut tunteita Indicoa kohtaan. Tai sitten tämä vain oli onnistuneesti pitänyt turpansa kiinni siitä noidasta, mutta Leon ei tahtonut ajatella enempää tuosta aiheesta, hän tunsi itsensä tarpeeksi vainoharhaiseksi jo nyt.
Kuinka paljon hänen parhaan ystävänsä yksityiselämä loppujen lopuksi saattoikaan häntä kiehtoa!? Ehkä hänen täytyisi hankkia jonkinlaista toimintaa oman vuoteensa puolelle ennen kuin voisi puuttua Gabrielin elämään ja siihen, oliko tämä ihastunut vai eikö...Tai pikemminkin; milloin tämä päättäisi kertoa ihastukselleen tunteistaan.
Oli Leonin aika luovuttaa jo toivottomana alkanutkin tehtävänsä ja antaa Gaben elää omaa elämäänsä siihen tahtiin kun tämä itse tahtoi.

Leon virnisti pienesti ja nousi pöydästä.
"Sori häiriö, mä oon vaan...Pirun utelias", hän vastasi ja hymyili kerrankin ilman sitä ilkikurista lisää ennen kuin suuntasi ovelle, "ja voi tietty olla, että tuun joku päivä ostaan noita keksejä."
Hän oli pitkästä aikaa syönyt jotain makeaa, joka ei tuottanut hänelle oitis vatsanpuruja...Ja joka ei siitäkään huolimatta ollut alkoholipitoista, siiderimäistä juomaa.

Leon vilkaisi vielä tytön perään ennen kuin mielessään Gabrielin hyvää tuuria kiroten kumartui, jottei lyönyt päätään oven yläpuolella roikkuvaan kelloon, joka kilahti iloisesti oven käydessä, Leonin liikkeestä poistumisen merkiksi.

Eihän Samia haittanut kyseleminen, olihan hän itsekin utelias ihminen. ”Ei se haittaa. Sinä et tehnyt sitä ilkeilläksesi”, noita totesi lempeästi ja katseli miehen matkaa ovelle. Hän nyökkäsi tuon keksi kommentille. ”Tule vain, on minulla muitakin herkkuja”, hän sanoi hymyillen ja vilkutti vielä kun mies oli jo ulkona ovesta.

Miehen mentyä Sam pohti hetken kaikkia hassuja kysymyksiä ja puisteli päätään. Ei hän uskonut, että he olisivat Gabrielin kanssa toisiinsa ihastuneita. Koko ajatus oli hullu! Absurdi! Täysin mahdoton! Ja silti, jokin kaiveli hänen mieltään. Hän tunsi Gabrielin ja ei uskonut miehen pitävän hänestä sillä tavalla. Mies piti hänestä, mutta ei niin kuin mies pitää naisesta tavalla. Se oli sellainen ystävyys tapa. Tätä Sam sai toistella itselleen lukemattomia kertoja.