When you see me laughing, I'm laughing just to keep from crying (fick/novelli)

Chrysanthos Denbright, joka tunnettiin paremmin kutsumanimellään Chaos, istui lamaantuneena vanhalla mustalla sohvalla synkässä asunnossa Lontoon Marylebonen kaupunginosassa. Marraskuinen ilta oli pimeä, ja ulkona satoi vettä. Ikkunoita hakkaavat vesipisarat ja sisälle asti ylettyvä talvinen viima eivät vaikuttaneet mitenkään sohvalla istuvaan mieheen. Chaos istui pimeässä olohuoneessa tuijottaen takkaan. Hän nosti kätensä, ojensi sen sohvapöydälle ja tarttui taikasauvaan. Hetkessä takassa rätisi tuli, jonka ääntä moni muu olisi voinut kuvailla iloiseksi, mutta Chaos olisi kuvaillut sitä vain ahdistavaksi. Takkatuli nosti huoneen seinille pitkiä, väriseviä varjoja.

Chaos kertasi päässään päivän tapahtumia. Hän oli tehnyt tavanomaisia paperitöitä ministeriön unhoituttajaosastolla, kun ovesta sisään oli rynnännyt Arthur Weasley. Siitä hetkestä eteenpäin kaikki tuntui kovin epätodelliselta, kuin painajaiselta. Painajaisen jälkeinen helpotus siitä, että se ei ollutkaan totta, ei kuitenkaan ollut vieläkään saapunut. Kiirehdittyään Chaoksen toimistoon, Arthur paiskasi oven kiinni perässään. Arthur näytti vaivaantuneelta ja hetken seisottuaan hiljaa, hän sai kerrottua uutisensa Chaokselle. Alison ja Jason Denbright, toisin sanoen Chaoksen vanhemmat, olivat kadonneet kotoaan, eikä heihin oltu saatu minkäänlaista yhteyttä muutamaan päivään. Alison ja Jason kuuluivat Feeniksin killan liittolaisiin, vaikka eivät itse olleetkaan jäseniä tai toiminnassa mukana. Kerrottuaan uutisensa Arthur lähti takaisin killan tehtäviin tai omalle osastolleen, Chaos ei tullut kysyneeksi, ja jätti Chaoksen tuijottamaan avoimeksi jäänyttä ovea. Hetken ihmetyksen jälkeen Chaos nappasi takkinsa naulakosta ja lähti puolijuoksua ulos ministeriöstä. Hän ei sanonut kenellekään mitään, muutama kollega huuteli kahvihuoneesta tervehdyksensä tai yritti kysellä minne Chaos oli matkalla. Hän ei pysähtynyt vastaamaan.

Päästyään Lontoon kaduille, Chaos kiirehti syrjään vilkkaan kadun vilinästä ja kaikkoontui suoraan vanhempiensa talon eteen. Talo näytti aivan samalta kuin ennenkin. Sisällä ei näkynyt ketään, vaikka Chaos tiesi, että hänen sisaruksensa joko olivat jo siellä tai olivat matkalla sinne. Chaos käveli pihamaan poikki, uhraamatta ajatustakaan sille, että häntä saatettaisiin tarkkailla. Etuovi ei ollut lukossa, mutta sisällä oli hiljaista. Talossa ei ollut ollenkaan sitä tuttua kodin tuntua, vaan se vaikutti kylmältä ja luotaantyöntävältä. Kaikki vaikutti päällisin puolin normaalilta, mutta siellä täällä oli asioita, jotka eivät olleet kohdallaan. Muutama matto oli rytyssä, tiskipöydällä lojui tiskejä ruokailun jäljiltä, kukkamaljakko olohuoneen pöydällä oli kaatunut. Asioita, jotka useimmissa kodeissa olisivat olleet aivan tavallisia, mutta jokaisesta yksityiskohdasta huolehtiva Alison ei olisi ikinä jättänyt kukkamaljakkoa kaatuneena lojumaan, jos olisi lähtenyt vain käymään kävelyllä.

Chaos tuijotteli keittiön tiskejä, kun ovelta kuului puhetta, ja hän kuuli sisarustensa hermostuneet äänet. Chaos kääntyi ja käveli siskonsa ja veljensä luokse. Eteisessä Rosie ja Basil olivat seisahtuneet paikoilleen kuultuaan askelten ääniä, kasvoillaan hätääntyneet ilmeet. Rosie näytti itkeneen ja Basil näytti järkyttyneeltä, luultavasti aivan yhtä huonovointiselta kuin Chaoskin. Lyhyt helpotuksen häivähdys käväisi Rosien ja Basilin kasvoilla, kun paikalle olikin saapunut Chaos, eikä joukko kuolonsyöjiä. Kukaan ei puhunut mitään, vain Chaos pudisti päätään merkitsevästi katsoen lattiaan. Rosie selvästi pidätteli itkua ja niin teki myös Chaos. Mikään ei tietenkään ollut varmaa, mutta kaikki viittasi jonkinlaiseen hyökkäykseen, olipa sille sitten jokin syy tai ei. Chaos, Basil ja Rosie tuijottelivat toisiaan hiljaisuuden vallitessa, kunnes Basil lähti liikkeelle. Hän selvästikin huomasi samat pielessä olevat asiat kuin Chaoskin oli huomannut hetkeä aiemmin ja suuntasi isänsä baarikaappia kohti. Hetken kilistelyn jälkeen Basil nosti esille pullon viskiä ja kolme lasia. Chaos ja Rosie olivat seuranneet Basilia olohuoneeseen ja tarttuivat täysiin laseihin.

Istuessaan talon olohuoneessa, jossa heistä kaikki olivat viettäneet lapsuutensa kesien sadepäiviä, viskipullon tyhjetessä (lähinnä Basilin ansiosta), kolmikko yritti keskustella siitä, mitä oli tapahtunut ja miksi. Keskustelu koostui kysymyksistä, joihin ei löytynyt vastausta ja pitkistä hiljaisuuksista. Vaikka Denbrightit, Chaosta lukuunottamatta, olivat pitäneet matalaa profiilia, he olivat silti melko avoimesti Voldemortin vastaisia. Feeniksin Killan jäsenet olivat aina tervetulleita käymään Alison ja Jason Denbrightin luona teellä jos sattuivat olemaan lähistöllä. Siitä huolimatta kumpikaan Chaoksen vanhemmista tai hänen sisaruksistaan ei ollut koskaan joutunut minkäänlaiseen välikohtaukseen kuolonsyöjien kanssa.

Basil ilmoitti joutuvansa lähtemään, koska Irvetan maahiset eivät kuulemma olleet kovin myötätuntoisia töistä poissaololle. Siitä huolimatta, että Basil vaikutti toimintakykyiseltä, Chaos tunsi veljensä niin hyvin, että näki tämän silmistä, että Basil oli aivan yhtä hämmentynyt, ahdistunut ja järkyttynyt kuin Chaos itsekin. Myös Chaos ja Rosie päättivät lähteä pois, Rosie takaisin perheensä luo ja Chaos... oikeastaan hän ei tiennyt minne menisi. Hänen työvuoronsa oli jo virallisestikin loppu eikä hänellä ollut mitään asiaa ministeriöön. Siellä hän olisi luultavasti vain menettänyt hermonsa ja vahingossa paljastanut olevansa kiltalainen jollekin, joka ei sitä todellakaan olisi saanut tietää. Rosie pyysi Chaosta luokseen ja kielsi tätä olemasta yksin. Chaos kieltäytyi tarjouksesta ja huomasi isosiskonsa huolestuneen katseen, mutta ei reagoinut siihen mitenkään. Chaos ja Rosie hyvästelivät Basilin, joka lähti pihaportilta vastakkaiseen suuntaan. Chaos ja Rosie jatkoivat hiljaisuudessa matkaansa vielä hetken yhdessä, kunnes Rosie kääntyi kohti metroasemaa päästäkseen lähemmäs kotitaloaan. He halasivat, molempien kurkkua kuristi ikävästi. Chaos jatkoi matkaansa kävellen, koska ei halunnut ilmiintyä niin epämääräisessä mielentilassa. Matkaa ei kuitenkaan ollut kuin muutama kilometri. Sade oli silloin vielä tihkua, mutta Chaos ei edes huomannut päällensä laskeutuvia pisaroita. Koko matka taittui kuin sumussa, eikä se johtunut Basilin tarjoilemasta viskistä. Kotiin päästyään Chaos heitti takkinsa lattialle ja potkaisi kengät jalastaan. Normaalista poiketen hän ei edes vetänyt jalkaansa villasukkia, vaan lysähti suoraan sohvalle vaatteet hieman märkinä. Siitä lähtien hän oli istunut siinä paikallaan, kunnes oli sytyttänyt tulen takkaan pimeyden alkaessa ahdistaa.

Chaos tuijotteli edelleen takkatuleen. Chaos ei pystynyt muistamaan, montako kertaa hänen vanhempansa olivat varoittaneet häntä sekaantumasta mihinkään liian vaaralliseen ja pyytäneet jättäytymään pois töistä turvallisuussyistä. Itsepäisenä Chaos oli kuitenkin jatkanut töitään normaalisti, tietäen, että pystyi tekemään Feeniksin killan hyväksi kaikkein eniten juuri ministeriön palkkalistoilla. Hän oli uhmakkaasti ja uhkarohkeasti ollut mukana taisteluissa ja kohdannut kuolonsyöjiä jopa yksinään. Kuoleman ja mystisten katoamisten keskellä eläminen oli rankkaa, mutta missään vaiheessa Chaos ei ollut olettanut, että hänen rauhassa elävät vanhempansa joutuisivat uhreiksi. Chaos oli henkisesti valmistautunut siihen, että hän saattaisi itse loukkaantua pahasti tai jopa kuolla, mutta perheensä hän oli kuvitellut olevan turvassa. Hän tunsi syyllisyyttä siitä, ettei ollut missään vaiheessa ottanut huomioon perheensä turvallisuutta. Chaos oli turvannut oman pikku asuntonsa kaikin mahdollisin tavoin ja suositellut samaa myös vanhemmilleen ja sisaruksilleen, mutta ei varsinaisesti ollut tarjonnut apuaan siinä. Chaos oli ehdottomasti koko perheen paras loitsija, muut perheenjäsenet olivat lahjakkaampia liemien keittelyssä ja yrttien ja kasvien kanssa, mutta Chaos ei silti ollut missään vaiheessa tullut tarkistaneeksi suojausten tasoa, tai sitä, että oliko mitään suojaustoimia ikinä edes tehty. Hän oli ollut olevinaan niin kiireinen töissä ja killan tehtävissä, ettei ollut muutamaan viikkoon edes ehtinyt käymään vanhempiensa luona. Oli hän muutaman kirjeen lähettänyt ja luvannut tulla käymään mahdollisimman pian. Chaos huomasi omatuntonsa kolkuttelevan. Hänellä olisi ollut hyvin aikaa käydä vanhempiensa luona, jos hän olisi jättänyt muutaman ylityötunnin väliin tai joskus kieltäytynyt kutsusta lähteä istuskelemaan Vuotavaan noidankattilaan.

Chaos havahtui hetken kuluttua siihen, että kolkuttelua ei kuulunut ainoastaan hänen omatunnostaan. Katse siirtyi takkatulesta ikkunalle, jonka takana lasiin koputteli nokallaan Chaoksen helmipöllö Tawny. Chaos nousi ylös, käveli ikkunalle, päästi pöllön sisään ja sulki verhot. Pöllö lehahti sohvapöydälle ja Chaos laahusti sen perässä. Istahtaessaan sohvalle, Chaos huomasi pöllön jalkaan sidotun pikkuruisen kirjekuoren. Chaos irrotti kuoren pöllön jalasta, silitti pöllön selkää hajamielisesti ja ryhtyi avaamaan kuorta. Tawny-pöllö lennähti sohvan selkänojalle, huhuili muutaman kerran jollain tapaa lohduttavasti ja levitti jälleen siipensä lentääkseen huoneen nurkassa olevaan häkkiinsä, jonne pöllö asettui lepäämään lentomatkansa jäljiltä. Kuoresta paljastui pieni kyynelten tahrima pergamentin pala, jolle oli tutulla käsialalla kirjoitettu:

It wasn't your fault.