Hahmo & teksti © Nibs
Kuvissa: Miko Hughes
NIMI: Connor Dane
IKÄ: 11-18 - s. 31.10.1979, Skorpioni
VERI: Puoliverinen
TUPA: Korpinkynsi
PERHE:Aaron Reid – biol. isä, (puoliverinen velho, 29-37v)
Channa Reid – biol. äiti, (puoliverinen noita, kuollut)
Alex Dane - isä, (puoliverinen velho, 45-52v)
Juliet Dane - äiti, (puoliverinen noita, 45-52v)
Jonathan Dane - veli, (puoliverinen velho, 4-11v)
---> Biologinen lähisuku kieltää olevansa pojalle mitään sukua, adoptiosuku taasen on hyvin vähissä ensimmäisen velhosodan jäljiltä. Eivätkä hekään kovin läheisissä väleissä enää ole.
ULKONÄKÖ:12-vuotiaana poika on hieman lyhyt, 140cm - eikä siitä liikaa veny sillä on täysikasvuisena vain 160cm pituinen. Paino on normaali eikä ruumiinrakenteessa muutenkaan ole mitään silmiinpistävää. Silmät ovat tummanruskeat, samoin hiukset jotka ulottuvat yleensä leukaan tai hieman sen alapuolelle ja tuppaavat usein olemaan hienman sekaisin. Tyypillinen vaatetus on neutraalia ja yleensä jotain tummaa väriä, vaikkei valkoinenkaan täysin ennennäkemätöntä ole. Yleinen olemus, ks. kuvat.
PERSOONA:Connor on hyvin intensiivinen, intohimoinen ja aktiivinen persoona joka taitaa kyllä terävän ja järkevän ajattelun, mutta antaa usein tunteidensa hallita tekemisiään, ja yleensä jonkun muun täytyy painaa jarrua hänen puolestaan. Yleisesti ottaen hän on aivan tyypillinen nuori poika kiinnostuksenkohteiltaan ja ilkikurisine taipumuksineen, mutta ehkä keskiverto ikätovereitaan enemmän kaipaa elämäänsä syviä kokemuksia ja tuskastuu jos ei moneen päivään satu mitään jännittävää tai dramaattista. Missä vaiheessa hän todennäköisesti järjestää sitä itse enemmän tai vähemmän harmittomalla tavalla.
Tämä nuorukainen on sosiaalinen ja juttelee lähes yhtä mielellään kuin seikkailee ja tutkii, mutta ei useinkaan avaudu syvimmistä tunteistaan kovin herkästi. Ne kanavoituvat paremmin luovuuden kautta, kuten kirjoittamisen ja piirtämisen joissa hän on melko lahjakas. Toisaalta, jos on kyse hänelle erityisen tärkeästä asiasta, poika kyllä laukoo ajatuksensa estoitta, ja pitää oikeuksistaan tiukasti kiinni. Hänet on kyllä kasvatettu kunnioittavaksi ja kohteliaaksi, mutta auktoriteeteilla voi välillä olla melkoinen tekeminen hänen kanssaan sillä hän on hyvin suorapuheinen ja teräväkielinen eikä tunteidensa ajamana aina jaksa hillitä sitä, ja ylipäätään on hyvin voimakastahtoinen ja valta nousee herkästi hattuun.
Kostonhimo on hänessä voimakas piirre joka ei ole kovin hyvä yhdistyessään tapaan antaa tunteiden ohjata toimiaan. Lisäksi tarpeeksi suuttuessaan tai ahdistuessaan hän saattaa taipua jopa silmittömään väkivaltaan. Lieventävänä piirteenä on kuitenkin se, että hän omaa vahvan itsetunnon eikä suutu suuremmin kovin helposti, ja pyrkii olemaan antamatta vihalle liikaa tilaa. Ahdistus sen sijaan nousee herkemmin kriittisiin syvyyksiin, muunmuassa jos joutuu kuuntelemaan vähänkin pidempään itkeviä lapsia, tai aikuisten huutamista. Samoin pimeässä hän saattaa herkemmin menettää itsehillintänsä. Pimeän pelko on vaivannut häntä koko ikänsä, mitä hän ei ole halunnut myöntää sitten kouluiän saavutettuaan. Peloissaan hän ei myöskään antaisi aikuisten koskea häneen ja pahimmassa tilanteessa käy väkivaltaiseksi silloinkin. Adoptiovanhempansa ovat ainoat aikuiset joihin hän on oppinut luottamaan täysin varauksetta.
Hänen myötätunnon kykynsä lapsia kohtaan on suuri, mutta aikuisia kohtaan hyvin vähäistä - ja pojalla on ongelmia rakkauden ja fyysisen hellyyden jakamisessa; hän ottaa sitä vastaan varautuneesti, on sen osoittamisen suhteen melko pidättyväinen, ja osoittaessankaan ei ole vapautunut. Edelleenkin tämä koskee lähinnä vieraampia ihmisiä, eli adoptiovanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa hänellä ei ole tässä ongelmaa.
Hän rakastaa mysteerejä ja niiden tutkimista, etenkin elämää suurempien, ja on siksi varsin kiinnostunut Harry Potterin ja Voldemortin tapauksesta sekä Kuoleman varjeluksista.
Connor on hyvin suvaitsevainen ja erilaisuutta arvostava persoona, jolle on tärkeää saada uusia kokemuksia ja kehittyä niin taikuudessa kuin ihmisenä. Joten myös kokeilunhalu on hallitsevana piirteenä niin hyvässä kuin pahassakin. Hän panostaa kouluun melko hyvin, mutta sysää moisen vastuun sivuun aika herkästi jos olisi tiedossa jotain erityisen jännittävää vapaa-ajan puuhaa.
HISTORIAA:Connor syntyi Lontoossa, ja tuotiin maailmaan kaiken muun paitsi rakkauden nimessä.
Hänen biologisen isän puolen sukunsa on äärimmäisen uskonnollista tyyppiä, (kristinusko.) Suku on pitkältä noitavainojen ajoista asti puoliverisiä jotka ovat yrittäneet katkaista verilinjan taikavoiman mm. naimalla jästin, eikä kukaan tietenkään ole onnistunut. Sukupolvi toisensa jälkeen suhtautuminen taikuuteen paheni, kunnes Connorin isän kohdalla ei enää kertakaikkiaan kestetty sitä tosiseikkaa että heidän poikansa oli myös taikavoimainen – mikä alkoi tämän kohdalla näkyä noin kolmen vuoden iässä. Siitä lähtien Aaron kasvoi pelon ja vihan varjossa, henkisesti ja fyysisesti pahoinpideltynä. Äärimmäisestä kristinuskosta johtuen fyysinen pahoinpitely ei tosin ollut mitään tyypillistä perheväkivaltaa, vaan tavanomaista ruumiillista kuritusta liiallisessa määrin ja lähes jokaisesta tahattomasta taiasta jonka Aaron teki. Samalla hänen kaksossiskoaan rakastettiin syvästi, koska tämä ei näyttänyt taikavoimia vielä teini-iässäkään. (Rowling on sanonut että taikuus voi ilmetä ihmisessä vasta myöhäisessä iässä, joskin se on hyvin harvinaista.)
Vuosien mittaan Aaron alkoi, kasvatuksensa monien eri elementtien takia uskoa että taikuus todella oli paholaisesta ja että hänen velhona kuului syventyä pimeään taikuuteen, ja alkoi nauttia kivun ja kärsimyksen tuottamisesta kaikille jotka olivat erilaisia kuin hän. Lordi Voldemortin ja kuolonsyöjien sotarummut toivat oman osansa uskon ja asenteen vahvistumiseen, vaikkei hän koskaan liittynytkään niihin joukkoihin. Tylypahka oli tietenkin toista luokkaa, (minne hänet oli päästetty jotta poika olisi poissa silmistä ja mielestä suurimman osan vuotta), mutta kotiolot olivat vaikuttaneet häneen syntymästä saakka, pahenivat lomien aikana, eikä hän puhunut kotioloistaan koululla. Lisäksi hänen äidin puolen suvussaan on herkkyys psyykkiseen vääristymään, tarpeeksi syvän tunne-elämän iskun tai ahdistuksen myötä, ja Aaron liikkui näillä rajoilla koko nuoruutensa.
Lopulta 16-vuotias Aaron päätyi parhaaksi näkemäänsä taiattomaan keinoon kostaa perheelleen kaikki mennyt; kevätlomalla viidenneltä lukuvuodeltaan, hän raiskasi kaksossiskonsa, kuvasi sen videolle ja jätti sen perheen kotivideoiden joukkoon löydettäväksi viattoman perheillan yhteydessä. Channa ei ollut kertonut tapahtuneesta vanhemmilleen ja vietti koko seuraavan kesän mahdollisimman kaukana veljestään, joten totuus selvisi vasta Aaronin lähdettyä kuudennelle lukuvuodelleen.
Palattuaaan jouluksi kotiin kuudennelta vuodeltaan Tylypahkasta, 17-vuotiasta Aaronia ei enää päästetty edes sisään. Channa oli kuollut synnytyksessä ja Aaronin syliin lykättiin seitsemän viikon ikäinen poikavauva. Vauva oli fyysisesti normaali ja terve, joskin selvästi alipainoinen. Aaron joka ei ollut tullut edes ajatelleeksi tällaista mahdollisuutta, oli aluksi syvästi onnessaan siitä että hänen kostonsa oli muodostunut suunniteltua mehevämmäksi. Connorin takia hän keskeytti Tylypahka-opintonsa, ja yritti elättää itsensä ja lapsensa. Toisin kuin vanhempansa, hän ei kokenut pojastaan huolehtimista vastenmielisenä vaan kasvoi jopa välittämään lapsesta, mutta hyvin nuoren ikänsä ja väkivaltaisen kasvunsa ja taipumustensa takia hänkään ei huolehtinut pojasta niin hyvin kuin olisi pitänyt.
Elämänsä kaksi ensimmäistä vuotta Connor kasvoi aliravittuna ja pahoinpideltynä ympäri Lontoota, missä hänen isänsä oli alkanut vanhemman noidan kanssa pitää perhepäivähoitolaa jästilapsille. Palvelu muutti usein kaupunginosaa ja sen pitäjät identiteettiään monijuomaliemen avulla, (lopulta tappaen ne joiden identiteettiä käyttivät), sillä jokaikinen lapsi joka heidän hoiviinsa oli luotettu, kärsi ennen pitkää kidutuksen ja kuoleman. Connor joutui näkemään jotkut niistä - joskaan ei koskaan loppuun asti sillä lopulta ryömi/juoksi aina toiseen huoneeseen piiloon...missä hän kuitenkin aina kuuli jokaisen hetken. Ei hän niin pienenä ymmärtänyt mistä oli kyse, mutta sitä vahvemmin ne painuivatkin pojan alitajuntaan.
Joulun alla vuonna jolloin Connor täytti kaksi, Aaronin vanhemmat olivat, jos mahdollista vieläkin syvemmin uskovaisia ja olivat aina uskoneet siihen osaan Raamattua joka tuomitsee insestin kuolemalla. Aaron joka ei suorastaan rakastanut lastaan, oli valmis mieluummin tappamaan Connorin ja hävittämään rumiin kuin jättämään todisteita itseään vastaan minkäänsortin rikkeisiin liittyen siltä varalta että saisi tosissaan uskonliikkeet kimppuunsa. (Hän oli Connorin syntymän rekisteröidessään ilmoittanu pojan äidiksi tuon noidan jonka kanssa piti perhepäivähoitolaa.) Connorin onneksi kedavra osui kuitenkin ohi, sillä Taikaministeriön aurorit olivat juuri ehtineet paikalle, melkein vuotta aiemmin saatuaan vihiä Aaronin ja tämän kumppanin puuhista ja vihdoin jäljitettyä heidät.
Kaksikko oli ehtinyt tappaa kymmenen aikuista ja ainakin kolmekymmentä lasta, hävittäneet ruumiit mutta niitä oli ajan kanssa alkanut löytyä.
Jästipoliisin rekistereissä tapaukset ovat yhä selvittämättömien rikosten listalla ja uskotaan olevan jonkinlaisen järjestäytyneen rikollisuuden, kultin tekosia, koska lapset olivat raa'asti murhattuja.
Aaron ja kumppaninsa saivat elinkautisen tuomion Azkabanissa, ja sosiaalityöntekijät kaivautuivat Connorin isovamhempien taustoihin ja elämään ennen kuin edes tosissaan harkitsivat minne poika pitäisi lykätä kasvamaan, varsinkin kun taapero oli jo valmiiksi pahoinpidelty. Oasksi jouduttiin käyttämään taikaa sillä isovanhemmat kieltäytyivät puhumasta paljon mitään. Kaiken lopulta selvittyä, adoptio osoittautui ainoaksi vaihtoehdoksi. Poika pidettiin Skotlannissa vain velhoja ja noitia palvelevassa oprokodissa sillä tätä ei voitu tausotensa, ja tasapainottoman psyykkeensä ja tunne-elämänsä takia edes harkita sijoittaa jästiperheeseen.
Uuden perheen löytyminen ei siis ollut helppoa, sillä poika oli melkoinen haaste hirvittävän epätaspainoisen psyykkeensä kanssa ja muutenkaan kukaan ei tuntunut haluavan lasta jolla oli niin synkät ja epäterveenä nähdyt juuret. Vanhempien verisukulaisuutta ei tietenkään mainostettu, mutta moni tahtoi tietää geeniperimät. Sen pelättiin aiheuttaneen lapselle geneettistä rappeutumaa tai psyykkisiä poikkeavuuksia joita ei voisi hoitaa pois. Eikähän asianlaitaa edes voitu todeta pojan ollessa vasta 2-vuotias.
Vuoden verran Connor vietti orpokodissa, viettäen vain lyhyeksi jääviä jaksoja adoptiota harkitsevissa perheissä, kunnes joulun alla 1982 lopulta löydettiin Lontoosta nuori pariskunta joka otti tämän juuri kolme vuotta täyttäneen sieluparan ilomielin lapsekseen, omaten terveen ja tasapainoisen suhtautumisen niin taikuuteen kuin jästeihinkin, sekä tervehenkisen kristinuskon näkemyksen.
Jästien rekistereihin korjattiin Connorin biologisen äidin oikea henkilöllisyys ja heitettiin hämäysloitsu jonka myötä jästit uskovat pojan biologiden isän kuolleen onnettomuudessa kotona ja Alexin ja Julietin olevan pojan biologisen perheen ystäviä. Muutama seurantakäynti pidettiin, mutta jästien adoptioprosessi tapahtui muutoin vain paperilla.
Psyykkisiä ongelmia pojassa on esiintynyt, mutta ei mitään mitä ei voisi korjata tai ainakin merkittävästi lieventää. Vuosien mittaan osoittautui että geeniperimästään huolimatta Connor kehittyi normaalisti, tosin psyykkisten ongelmien suhteen on vaikea sanoa onko kyse vain historiasta vai myös geeneistä. Heidän onnekseen Aaron joka oli itse kasvanut kolme ensimmäistä vuottaan rakkaudessa, oli myös onnistunut osoittamaan omalle lapselleen sen verran hellyyttäkin, ettei Connorille ollut pääosin huonon kohtelunkaan takia muodostunut aivan äärimmäistä kiintymyshäiriöitä. Vauvavuosista jäi kyllä huomattavat jäljet pojan kykyyn ottaa vastaan ja osoittaa rakkautta ja fyysistä hellyyttä, mutta Alex ja Juliet onnistuivat sitkeällä työllä voittaa pojan luottamus. Ulkopuolisten suhteen asiaa ei kuitenkaan ole saatu yhtä hyvälle mallille. He ovat kasvattaneet Connoria rakkaudessa ja kurissa, ja opettaen jättämään vihan ja ennakkoluulot mielestään.
Poika on siis elänyt adoptiostaan lähtien onnellista lapsuutta, kasvanut suhteellisen tasapainoiseksi ja kävi jästien alakoulua. Juliet jäi kotiäidiksi adoption yhteydessä, eikä päässyt palaamaan töihin vielä pojan saavutettua kouluiänkään sillä tämä ei ollut valmis kouluun vielä 5-vuotiaana - ja myöskin koska ruumiillinen kuritus oli silloin vielä laillista kouluissa ja tuppasi olemaan kotikuria rankempaa, eivätkä he halunneet riskeerata pojan altistamista sille tai sen todistamiselle. Psyykkiset ongelmansa vaikeuttivat hurjasti asioita, eikä vähiten vahinkotaikojen hallinan harjoittamista. Poika saatiin suhteellisen hyvään tasapainoon mm. lääkiryksen avulla ja hän pääsi aloittamaan alakoulun syksyllä 1987, kun täytti kahdeksan, eli neljänneltä luokalta.
Kouluelämä sujui psyykkeen ja tunne-elämän suhteen pääosin onnistuneesti, mutta tavalliseen kouluelämään tympääntynyt Connor, keväällä 1988, salakuljetti kouluunsa kymmenpäisen lauman issikkoja, eli ylisuuria puhuvia frettejä. Ne ehtivät yli puoli tuntia kipittää ympäri koulurakennusta ja tauotta toistella hävyttömiä lauseita, herättäen hilpeyttä, järkytyksiä ja ihmetystä jästeissä, ennen kuin Taikaministeriö sai tiedon tilanteesta. Connor oli silloin koulun ainoa taikavoimainen tai edes taikuudesta tietävä, joten syyllinen löytyi helposti – varsinkin kun poika oli nähty raahaavan laatikoita joista myöhemmin löytyi issikan karvoja. Kaaoksen korjaaminen olikin sitten hankalampi ja valtava urakka kun unhoituttajat yrittivät epätoivoisesti muokata satojen jästien muistoja. Varsinkin, kun osa oppilaista oli jo ehtinyt poistua paikalta.
Hyvin nuoren ikänsä takia Connor ei tästä mitään virallisia seurauksia saanut, (vakavaa varoitusta lukuunottamatta), sillä vastuu oli hänen vanhempiensa jotka pyhästi vannoivat ettei tällainen enää koskaan toistuisi. Eikä toistunutkaan.
Lokakuussa syntyneenä Connor pääsi aloittamaan Tylypahkan vasta lähes 12-vuotiaana. Hänen vanhempansa saivat siis vielä vuoden lisää aikaa päättää halusivatko lähettää pojan sisäoppilaitokseen. Lapsi oli psyykkisesti perustavanlaatuisesti terve, mutta siitä ja kaikesta panostuksesta ja onnistumisista huolimatta, tämän kaksi ensimmäistä elinvuotta ovat jättäneet jälkensä;
vuosikausia poikaa vaivasivat synkeät painajaiset, oli ailahtelevasti normaalin oloinen ja kohta taas pelokas ja väkivaltainen. Yhäkin hän taipuu väkivaltaan ja kärsii yhä vahvasta pimeänpelosta.
Terapian avulla painajaiskaudet oli saatu loppumaan, (eli yhä hän niitä näkee muttei enää viikkokausia kestävinä jaksoina), ja silmitön väkivaltainen taipumus ilmenemään silkan hermostumisen sijaan vain kunnolla suuttuessa tai ahdistuessa, ja pimeänpelko melko hyvin pojan hallintaan. Lääkityksen avulla ahdistus ja muu vaikuttaja saatiin myös hallintaan ja hän on nyt pärjännyt muutaman vuoden ilman. Joten kun aika tuli, Connorin Tylypahkaan meno ei ollut enää kummoinenkaan kynnys. Varsinkin kun rehtori Dumbledore oli tunnetusti tavattoman suvaitsevainen ja suurisydäminen persoona. Joskin, Connorin vanhemmat eivät ole päättäneet montako vuotta sallivat pojan sitä käyvän vaan aikovat seurata miten uusi elämäntyyli pitkään kaukana turvallisen tutuista aikuisista vaikuttaa poikaan.
Connor sai tietää adoptiostaan vasta 9-vuotiaana ja silloinkin vain siksi että vahingossa löysi virallisia papereita myllätessään vanhempiensa tavaroita etsiessään häneltä aiemmin takavarikoitua pimeän taikuuden historiaa käsittelevää kirjaa, (josta hän oli kiinnostunut vain lapsenomaisen kiinnostuksen ajamana.)
Hänelle ei ole kerrottu biologisten vanhempiensa olevan sisarukset eikä ylipäätään mitään totuudenmukaista biologisesta suvustaan ja alkuperästään. Hänelle on väitetty kakkien biologisten lähisukulaistensa kuolleen, toiveissa että tämä intohimoisesti mysteerejä tutkiva pikkupoika jättäisi asian sikseen. Eihän tämän alkuperässä ole mitään mikä olisi hänelle tarpeellista tietää, ainakaan vielä nuorella iällä. Jos hyvin kävisi, hänen adoptiovanhempansa toivovat, poika lakkaisi välittämästä niistä ajan kuluessa. Sosiaalitoimi on jopa kieltänyt kaiken kontaktin pojan ja tämän biologisen isän välillä.
Connor on kuitenkin hieman toista mieltä. Hän aavistaa jonkinlaisen valheen, eikä ole täysin jättänyt sukututkimustaan, vaikka vähänpä hän vielä alaikäisenä sen eteen saa tehtyä ilman vanhempiensa lupaa. Hänen vanhempansa ovat pyytäneet myös Tylypahkan henkilökuntaa pitämään hieman silmällä ettei poika kaivele omaa alkuperäänsä sen enempää kuin muitakaan psyykkeelleen ja minäkuvalleen harmillisia mysteerejä. Ainakin Albus Dumbledorelle ja professori Lipetitille (Connorin tuvanjohtaja) on siis selvitetty pojan perinnöllinen, psyykkinen herkkyys ja se että tämän juurissa on minäkuvaa ja psyykettä helposti vaarantavia tekijöitä, kuin myös ainakin osittain se mitä ne ovat. Siltä varalta että pojan psyykkinen tasapaino alkaisi kallistua takaisin varhaislapsuuden tasolle tai tulisi muita ongelmia - tai pikemminkin riskin minimoimiseksi. Sisäoppilaitos olisi aivan erilainen ympäristö ja systeemi kuin julkinen päiväkoulu ja Tylypahka on sentään olennaisesti vastuussa oppilaista lukukausien aikana, vaikka lopullinen vastuu onkin vanhemmilla.
Connor rakastaa adoptiovanhempiaan niin välittömästi ja syvästi ainoina oikeina vanhempinaan ja on ylpeä isoveli, ettei liian usein edes muista olevansa adoptoitu. Tarkoituksena on että juurensa selviää hänelle ennemmin tai myöhemmin, tavalla tai toisella. Myös se kummalle puolelle sen ja onnellisen adoptiokasvatuksen yhteisvaikutukset hänet sodan tuulissa kallistaa, on vielä auki.
MUUTA:
