Leaving the nest

25.6.1994, lauantai

Josh oli ehtinyt vasta viikon olla kotona Tylypahkasta palaamisen jälkeen. Koulu oli jo ohi eikä ollut mitään mitä odottaa kesäloman jälkeen, koska mitään kesälomaa ei oikeastaan edes ollut. Tai ei olisi saanut kai olla. Siitä asti kun poika oli kotiin päässyt oli alkaneet ne kommentit siitä mitä hän nyt sitten aikoisi tehdä? Aivan kuin kaikilla olisi ollut niin kovin selvää mitä haluaisi tehdä valmistuttuaan.
Ehkä niitä ei oltu tarkoitettu mitenkään pahasti, mutta jatkuva kyseleminen tuntui hyvin painostavalta. Miksei hän vain voinut olla ja nauttia kesästä? Viimeinen pisara kaikelle oli ollut yhteenotto isän kanssa taas kerran heidän ei edes niin vähän eriävistä mielipiteistään Joshin vastattua työpaikka uteluihin, että aikoisi loppuelämänsä tehdä töitä jästien parissa, naida jästin ja tehdä vanhemmilleen ei puhdasverisiä lapsenlapsia!
Kaiken sen riitelyn päätteksi Josh lopulta ilmoitti lähtevänsä kotoa ja antamatta isälleen enää edes mahdollisuutta sanoa viimeistä sanaa oli nuorukainen jo painellut omaan huoneeseensa. Voi olla, ettei häntä otettaisi tosissaan.. oli hän joskus aiemmenkin uhkaillut lähtevänsä, mutta aina jäänyt. Nyt asiat olivat kuitenkin toisin. Hän oli koulunsa jo käynyt ja täysi-ikäinen velho.. mikään ei pidättelisi häntä enää tässä talossa!

Huoneeseensa päästyään oli Josh kiskonut tutun laukun esiin uskomatta, että pakkaisi siihen tavaraa jo näin pian sen purkamisen jälkeen. Taikasauvan heilautuksella hän sai kaapista lentämään muutaman vaatteen laukkuun ja kääntyi sitten katsomaan ympärilleen ja miettimään mitä hän todella tarvitsisi. Eipä nuorukainen edes tiennyt minne mennä.. tai mitä tehdä, mutta pois oli päästävä.

Morgana oli ollut leikkimässä nuorimaisten kanssa, kun heidän korviinsa oli alkanut kantautua huutoa. Äiti oli hellästi vienyt pienokaiset muualle ja vakuutellut kaiken olevan hyvin isin ja isoveljen kanssa. Heidän perhensä ilmapiiri oli tuntunut kiristyvän kiristymistään. Morgana oli katsellut sitä huolissaan jo jonkin aikaa. Nyt hän epäili, että jotain oli napsahtamaisillaan.

Noita oli jättänyt vauvansa tontun hoiviin ja hiljaa mennyt kuuntelemaan riitaa. Hän ei ollut mennyt häiritsemään Matthewta - tuo varmasti halusi ensin rauhoittua ja tasata verenpainettaan. Morganasta oli huvittavaa, miten poika muistutti isäänsä, mutta se oli kamalin loukkaus jonka poika olisi voinut kuulla. Niimpä äiti antoi lapselleen pienen hetken, ennen kuin nousi portaat ja koputti Joshin ovea hellästi. "Josh, minä tulen sisään", Morgana ilmoitti, antamatta toiselle vaihtoehtoja.

Matka-arkku oli avonaisena ja sisältäen pari sukkaa.
"Oletko kunnossa?" Morgana kysyi hellällä äänellä ja käveli poikansa vierelle. Hellästi hän nosti kätensä pojan poskelle ja silitti peukalollaan kohtaa, joka ei enää ollut pyöreä ja pehmoinen. "Kuulin kuinka tappelitte. Tiedäthän sinä, että me molemmat rakastamme sinua. Isäsi ei vain ole koskaan ollut kovin hyvä näyttämään sitä - tiedät sen kyllä", äiti totesi ja laski kätensä. Hän käveli matka-arkulle ja nosti parin sukkia. Hän muisti yhä kuinka oli pakannut Joshin arkun ensimäistä kertaa tylypahkaan ja piilottanut pojan unilelun mukaan. Hän oli myös kirjoittanut sisälle, niin että se peittyi yleensä tavaran alle, kuinka paljon hän rakasti poikaansa. "Onko tämä mitä sinä haluat?" Morgana kysyi hiljaisella äänellä.

Vaikka Josh saattoikin muistuttaa isäänsä olisi se ollut viimeinen asia mitä poika olisi halunnut kuulla. Itse kun tuo nähnyt heissä mitään samaa ja oli jopa joskus pienessä mielessään epäillyt, että hänet oli varmasti adoptoitu jostakin ihan toisesta perheestä aikoinaan. Kauaa ei Josh ehtinyt miettiä mitä mukaan ottaisi kun ovelta kuului koputus. Isä se ei olisi ja pian äidin ääni jo paljastakin kuka oven takana oli. Joshin ei tarvinnut edes vastata mitään kun ovi aukesi kuitenkin ja mitään sanomatta kääntyi hän pöytänsä puoleen noukkien vain sauvan takaisin käsiinsä. Voisi olla ,ettei hän edes tarvitsisi muuta kuin sauvansa. Vaatteet ja kaiken muun voisi aina hankkia uudelleen ja se tietäisi vähemmän mukana raahattavaa...

Tuntiessaan äidin käden poskellaan Josh vain laski katseensa sauvaansa viitsimättä edes nyökätä äidin sanoille niin kuin joskus. Jotenkin hän epäili sitä, että niissä oli vain puolet totta.
Äidin siirtyessä matka-arkun luokse kumartui Josh avaamaan pöytänsä laatikon ja etsi sieltä käsiinsä rahat joita hän oli säästänyt vain jos joskus tarvitsisi oikeasti jotakin. Nyt niistä todella olisi hyötyä.
" On", Josh vastasi äitinsä kysymykseen lyhyesti samalla kun työnsi säästöt housujensa taskuun ja nousi ylös kääntyen nyt vihdoin äitinsä puoleen. Tietysti poika rakasti äitään vaikka isän kanssa ei mikään onnistunutkaan. Äiti oli aina ollut siinä kun hän tuota oli tarvinnut.. ja yrittänyt edes ymmärtää miksi hän ei ajatellu niin kuin koko muu ylväs Peacockin suku. Silti hän ei voinut muuttaa asioita tässä perheessä ja ainoastaan lähtemällä hän voisi vihdoin tuntea itsensä vapaaksi.
" Se on parempi kaikkien kannalta", hän sanoi ennen kuin kääntyi vaatekaapin puoleen ja etsi sieltä hieman jotakin muutakin kuin parin sukkia mukaansa.

Miksei poika katsonut häntä? Morgana pohti ja olisi halunnut pakottaa tutut silmät itseensä. Hän ei tehnyt kuitenkaan niin, koska se olisi löynyt Joshin lukkoon - kuten isänsäkkin. Sen sijaan hän keskittyi laittamaan sukat oikein. Hän oli aina salaa käynyt järjestelemässä pojan matka-arkun tuon pakattua sen. Hän ei vain pitänyt epäjärjestyksestä. Kuullessaan Joshin sanat noita nyökkäsi. Morgana omisti yksiön lontoosta, se varmasti kävisi aluksi. Se oli korjattu hiljattain. Entinen asukki oli ollut vanha noita-akka, joka oli kuollut. Morgana ei ollut puhnut asiasta mitään. Hän oli vain ajatellut, että sanomatta mitään Josh ei saisi kimmokkeita jättää häntä. Nyt hän oli tyytyväinen tekemiinsä korjauksiin.
"Ehkä sinun on aika koettaa siipiäsi. Tiedäthän sinä, että voit aina tulla kotiin? Ainakin sunnuntai päivälliselle", Morgana sanoi hieman käheytyneellä äänellä. Hän yskäisi ja käveli pojan vaatekaapille. "Minä voin pakata tavarat jotka jätät jälkeesi. Luonnollisesti jotain saa jäädä tännekin, jos halaut joskus olla yötä. Asunnossasi on enemmän kaappitilaakin. Etkä enää tarvitse koulukaapujasi", äiti sanoi käydessään läpi Joshin paitoja. "Asunto on remontoitu hiljattain - uskoisin sinun pitävän siitä. Siinä on pieni keittokomero, alkovi ja kylpyhuone. Se on lähes vuotavan noidankattilan naapurissa", Morgana puhui viikatessaan paitoja arkkuun. "Se kuului minulle kun olin sinun ikäisesi. Asuin siellä vähän aikaa ennen kuin menin naimisiin isäsi kanssa. Rakastin näkymää ikkunasta. Mummosi vihasi sitä", noita puhui ja pyyhkäisi huomaamattomasti silmäkulmaansa.

Mielipide erot olivat olleet riidan aiheina jo kauan. Morgana ei ikinä ollut sanonut mitään. Hän osoitti mielipiteensä eniten käytöksellään, mutta ei ajautunut riitoihin. Morgana räpytteli silmiään kiivaammin pitääkseen kyyneleet poissa. Ei hän halunnut Joshille pahaa mieltä. Hän vain ei halunnut lapsensa menevän pois. Tylypahkassa tuo oli aina ollut turvassa ja kotona häntä oli kohdeltu hyvin. Siksi Morgana ei voinut kuin ajatella kaiken olevan hänen syytään. Ehkä hän oli ollut liian ankara.
"Sinun kannattaa myös käydä sanomassa sisaruksillesi, että he saavat tulla käymään", nyt Morgana kuulosti jo lähes flunssaiselta. Nainen ei todellakaan itkenyt usein - ainakaan lastensa nähden. Matthewkin joutui kyynelten kohteeksi harvoin, sillä Morgana teisi miten mies vihasi niitä. Ne olivat oiva tapa rankaista. Nyt hän ei vain voinut mitään kun hänen piti myöntää, että Joshista oli tulossa iso poika.

Äidin puhuessa nyökytteli Josh vain hieman, mutta kuullessaan tuon puhuvan hänen asunnostaan ei poika voinut olla kohottamatta katsettaan kaapista. Mistä ihmeen asunnosta äiti oikein puhui? Eihän hänellä mitään sellaista ollut vielä. Asia selvisi kuitenki pian kysymättäkin ja vaikka Josh mielellään olisi ollut ottamatta mitään apua vastaan nyt.. nukkuisi hän mielummin katto päänsä päällä kuin jossakin Viistokujan roskiksessa.
Eikä hän olisi varmasti niillä säästöillään ihan heti mitään paikkaa itselleen edes saanut, ellei olisi halunnut asua jonkun mummon alivuokralaisena.
" Kiitos", hän mutisi jättäen sen pakkaamis puuhan äidilleen tuon niin jo vaadittua ja siirtyi itse nojailemaan pöytänsä reunaan. Mitä niihin sunnuntai päivällisiin tulisi.. saisi äiti varmasti odottaa hänen tulemistaan. Josh ei todellakaan voinut ajatella palaavansa kotiin viettämään mukavaa sunnuntaita heti seuraavalla viikolla, mutta kunhan asiat järjestyisivät edes hieman ja kaikkki rauhoittuisivat.. ehkä sitten.

Sisaruksiaan hänellä ehkä tulisi eniten ikävä ja saattoi vaan toivoa ettei pikkusisarruksista tulisi samanlaisia kuin isästä. Ja että nuokin pyrkisivät ajattelemaan enemmän omilla avoillaan kun ottaisivat heti omakseen samat ajatukset kuin noiden vanhemmila oli.
" Tietysti.. vaikka sun on ihan turha yrittää tuoda Elizabethiä mun luokseni. Vauva vahtina oleminen ei oikein houkuta", Josh vastasi yrittäen samalla hieman keventää tunnelmaa laitettuaan merkille miten surulliselta äiti näytti. Ei hän halunnut äidin ottavan tätä kuin tuo olisi syy siihen, että hän halusi lähteä.
Matka-arkku alkoi näyttää paljon paremmin järjestellyltä kun äiti hoiti homman ja hän saattoi luottaa siihen, että mukana myös olisi kaikki tarpeellinen eikä mitään turhaa ylimääräistä.

Joshin oli parasta tulla päivällisille, tai kotitonttu tulisi hakemaan pojan ja raahaisi pöytään saakka. Ei se olisi ensimäinen kerta. Sunnuntai päivällinen oli pyhä asia ja silloin riidoista huolimatta istuttiin pöytään ja syötiin yhdessä. Se oli tärkeää, erityisesti Morganalle, joka vietti usein tunteja keittiössä.

Vauva vahdille Morgana hymyili hieman. "Beth kyllä tulee tekemään turvallisuus tarkastuksen", noita totesi ja käveli hakemaan Joshin alusvaatteita että housuja. Oikeastaan hän ei hakenut vaan leijutti ne luokseen ja viikkasi sitten huolella arkkuun, vaikka olisi osannut ne laittaa loitsuinkin.
"Saisit taatusti töitä yrityksestä, jos haluat. Se tulee kuitenkin periytymään teille kolmelle", Morgana totesi ja korjaili hiuksiaan tarpeettomasti. "Tietenkin saat aloittaa myös rahastojesi käytön, tosin pienin rajoituksin. Minun pitää myös puhua isällesi tästä, kunhan hän hieman rauhoittuu. En kuitenkaan haluaisi sinun jäävän neljänseinän sisälle, joten koeta löytää itsellesi työ tai keksiä mitä haluat opiskella", Morgana puhui ja leijutti sitten luokseen Joshin kylpyhuoneesta kaiken mitä nuorimies voisi tarvita.

Arkku oli puolittain pakattu. Seuraavaksi Morgana haki pienen perhekuvan sekä sen kovin kuluneen pehmolelun. Sitä nainen ei hennonnut vielä laskea arkkuun. "Kun sinä synnyit isäsi oli niin kovin ylpeä. Hän ei meinannut uskoa sinua todeksi. Ensimäisen kerran kun hän näki sinut hänen kasvonsa valaistuivat niin, kovin. Hän toi tämän mukanaan. Te olitte lähes saman kokoiset. Et suostunut lähtemään mihinkään ilman sitä kun olit pieni. Hän on yhä ylpeä Josh. Hän ei vain osaa sanoa sitä", Morgana puhui hiljaa ja silitteli pehmolelua. "Hänellä kesti vuosia sanoa edes, että hän rakasti minua. Minä rakastan häntä, kaikessa siinä itsepäisyydessäänkin. Hän on hyvä mies. Hän ei ikinä ole satuttanut ketään. Te olette aina saaneet kaiken tarpeellisen ja enemmän. Koeta ymmärtää Josh. Älä leimaa häntä yhden asian takia, se ei ole reilua", Morgana totesi ja pyyhkäisi silmä kulmiaan ja rykäisi. "Haen sinulle keittiöstä muutaman aterian sekä pyyhkeitä", noita totesi ettei alkaisi parkumaan pojan edessä. Sen sijaan hän kiiruhti ovesta ulos kun kyyneleet jo alkoivat valua. Morgana pyyhki niitä parhaansa mukaan pois. "Emäntä..." Kotitonttu piipitti. "Hae Joshille hyvä tyyny, peitto sekä vie Matthewle lasi viskiä. Sen jälkeen menet lasten luokse", Morgana sanoi harvinaisen epäterävällä äänellä.

Isänsä yritykseen Joshilla ei ollut mitään halua mennä töihin. Muutaman kesän hän oli isälleen tehnyt töitä eikä yrityksen periminen houkuttanut yhtään. Joku muu lapsista saisi luvan kiinnostua siitä.
" Enköhän mä töitä löydä..", Josh sanoi ja mietti jo kaikkia niitä Viistokujan liikkeitä. Tuskin kovin moni halusi riesakseen vasta Tylypahkasta valmistunutta nuorta, mutta sen aikaa kun hän miettisi mitä oikeasti haluaisi tehdä hänelle kelpaisi hyvin vaikka kirjojen järjestäminen tai katujen lakaiseminen.

Arkun täytyttyä vaatteista eksyi niiden päälle vielä kuva perheestä ja tietysti äiti muisti vielä sen pehmolelunkin joka oli nähnyt elämää ihan tarpeeksi ulkonäöstään päätellen. Josh ei vaan koskaan ollut antanut äidin korjata ja paikkailla sitä koska oli halunnutkin sen näyttävän siltä, että se oli saanut hurjasti rakkautta ja roikkunut hänen mukanaan kaikkialla. Eikä Joshia ollut koskaan edes haitannut lelun toinen puuttuva korva tai repsottava jalka.. tai oli aikoinaan hetken, mutta nykyään ei. Äidin puheet siitä miten isä kyllä rakasti ja välitti saivat nuorukaisen kääntämään katseensa vain pois. Vaikka äiti miten vakuutteli asioita ei hän vain voinut uskoa tuollaista isästä. Äidilleen hän kuitenkin hymyili vastaukseksi ja nyökkäsi hieman aivan kuin ei olisi tuomitsemassa isäänsä.
Äidin mentyä asteli Josh pakattujen tavariden luokse ja laski kätensä hipelöimään sen pehmokoiran vielä jäljellä olevaa korvaa. Jos isä oikeasti välittäisi olisi tuo varmasti sen joskus osoittanut.. miten kukaan pystyi olemaan huomioimatta omia lapsiaan jos muka oikeasti rakasti?

Kotitontun ilmestyttyä yllättäen paikalle veti Josh kätensä äkkiä kauemmas siitä pehmolelusta ja siirtyi kauemmas jotta tonttu saisi peiton tyynyineen pakattua myös mukaan. Kovasti kotitonttu harmitteli hänen lähtöään samalla kun vilkuili ovelle kuin varoen ettei kukaan muu olisi kuulemaasa siin piipittämistä.
Josh vain naurahti hieman ja lupaili tulla käymään vähintään ainakin niillä sunnuntai päivällisillä.

Palatessaan huoneeseen Morgaana kuuli tontunt piipityksen. Se oli aina pitänyt Joshista paljon. Poika oli saanut nauttia sen huomiosta aina. Morgana oli kieltämättä ankara tontulleen, mutta ei satuttanut sitä fyysisesti sen pahemmin. Moitteet olivat asia erikseen. Käsissään nainen kantoi muutama rasioita, sekä kolmea pyyhettä. Kun hän astui huoneeseen kotitonttu vaikeni, mutta vilkuili emäntäänsä. Se harvoin näki tätä niin surullisen oloisena. "... Tonttu, pienennystaika ei ole kamalan hankala edes sinulle", noita totesi ja kutisti peiton sekä tyynyt niin, että tonttu oli itse humpsahtaa laukkuun. "Anteeksi emäntä, olen pahoillani emäntä", tonttu vikisi, mutta Morgana vain viittasi kädellä. "Mene katsomaan muiden lasten perään", hän vain käski ja tonttu kipitti pois. "Se varmaan koettaa vielä änkeytyä matka-arkkuusi", hän ennusti Joshille asetellessaan vielä pyyhkeitä ja ruokia sisään. "Tarvitsetko vielä muuta? Voit ottaa yhden perheen pöllön", Morgana totesi ja asetteli arkkua kiinni.

Vasta sulkiesaan sitä, hän huomasi käsiensä tärisevän. Noidan kulmat lähes kurtistuivat ja hän veti syvään henkeä saadakseen kätensä tottelemaan. Morgana oli niitä ihmisiä, joiden liikkeet olivat viimeistä nykäystä myöten aina huolitellut, joten käsien tärinä tuntui ärsyttävältä. "Sinun ei tarvitse kuin lähettää sana niin saat tarvittavan. Tonttu saa pakata loput tavarasi, sinun ei tarvitse huolehtia niistä. Minä voin koettaa selittää tämän sisaruksillesi. Lisäksi hoidan isäsi kanssa puhumisen, mitä muuta?" Morgana luotteli ja hieraisi sormenpäillään otsaansa. Hänestä tuntui kuin hän olisi muutamassa minuutissa vanhentunut hirvittästi. "No... Kai minä tärkeimmät muistin. Sinun pitää tulla sunnuntaina kotiin, minä en tunkeudu asuntoosi ilman oven avausta. Ai niin ne avaimet. Vai haluaisitko mieluummin isäsi entisen asunnon? Sekin järjestyy kyllä, mutta entinen vuokralainen pitää saada pois. Isäsi asunto on ollut hyvällä paikalla, mutta ajattelin aina, että sinä varmaan pidät enemmän siitä pienestä yksiöstä joka on minun", Morgana puheli ja poisti ohimennen arkusta muutaman tahran, jotka olivat siihen ilmestyneet. "No mennään hakemaan ne avaimet", noita käski ja avasi oven. Hän oli hyvin pieni potkaistuaan korkokengät aiemin pois. Hän oli aina kiitollinen siitä, miten Josh oli kasvanut isänsä tavoin pitkäksi ja komeaksi nuoreksi mieheksi.

Tonttu sai pian apua pakkaamiseen kun äiti ilmestyi takaisin kutistamaan peiton sopivaksi muiden tavaroiden sekaan.
" Eiköhän tässä ole kaikki tarpeellinen", Josh sanoi ja jos jotakin tärkeää nyt jäisi voisi sen myöhemmin hakea tai pyytää, että joku lähettäisi sen. Idea isän vanhassa asunnossa asumisesta ei paljoa houkuttanut joten Josh vain pudisteli päätään.

Äidin lähtiessä edeltä sulki Josh vielä matka-arkkunsa ja lähti sitä perässään raahaten seuraamaan äitiään alakertaan. Matkalla vastaan tuli ainoastaan äidin mäyräkoira ja Josh kyykistyi rapsuttelemaan sitä hymyillen. Näitäkin tulisi kyllä varmasti ikävä ja olisi varmasti totuttelemista kun asuisi aivan yksikseen. Boyd oli varmasti isän seurana kuten yleensäkkin joten hän ei edes vaivautunut etsimään koiraa voidakseen vielä rapsutella tuotakin ennen lähtöään vaikka koira tuskin tajuaisi edes hänen lähteneen.
Kun Josh oli saanut avaimen käsiinsä työnsi hän sen varmaan talteen taskuunsa sauvan seuraksi ja asteli sitten lähemmäs äitiään halatakseen tuota.
" Mä pärjään kyllä", hän vakuutteli ennen kuin perääntyi hymyillen kauemmas ja tarttui uudellen matka-arkkuunsa.
" Nähdään sunnuntaina", Josh totesi vielä ennen kuin asteli pihalle ja hetken ulkona seisottuaan ja ympärilleen katsottuaan tuo kaikkoontui Lontooseen.

Josh kantoi matka-arkkua niin kevyesti ja Morgana vain ei voinut lopettaa muistelemistaan kuinka tuo oli sinnikkäästi koettanut itse kantaa laukkua kunnes Matt oli napannut sen pojalta ja kantanut ulos talosta pojan, että arkun. Nyt jos kykeni siihen itse. "Jos se hukkuu meillä on vara-avain", Morgana sanoi katsellessaan avaimen katoamista taskuun.

Nuorukainen joutui tiukkaan halaukseen ja Morgana ei päästänyt aivan heti poikaansa menemään. "Kyllä minä sen tiedän, mutta minua mietityttää enemmän miten minä pärjään ilman sinua", Morgana totesi ja antoi Joshin poistua halauksestaan hyvin vastahakoisesti. "Nähdään", Morgana sanoi ja käveli ovelle katsomaan miten hänen ensimäisensä lähti maailmaan, jossa äiti ei voinutkaan enää suojella lähes kaikelta.

Morgana sulki oven vasta useiden minuuttien kuluttua Joshin kaikkoontumisesta. Hän oli itkenyt ja pyyhki kyyneleet pois. Siistittyään itsensä peilin edessä sekä niistettyään nenänsä Morgana käveli Mathewn oleskeluhuoneen ovelle. Hän koputti, odotti hetken ja astui sisään. Hän ei käynyt tässä huoneessa ilman koputusta ja yleensä odotti jopa lupaa, mutta nyt hän katsoi oikeudekseen astua sisään. "Josh lähti. Hän muuttaa minun asuntooni vuotan noidankattilan viereen", Morgana sanoi ja käveli aviomiehensä luokse. "Matt...", Morgana sanoi avuttomana ja levitti käsiään. "Miksi te ette voineet sopia?" Noita nyyhkäisi ja pyyhkäisi silmiään sekä selvitti hieman kurkkuaan. "Te olette niin samanlaisia! Kaksi oikeaa jääräpäätä!" Morgana vain ravisteli päätään ja katsoi Mattia. "Minä haluan sinun syliisi ja kuulla mistä te tällä kertaa tappelitte", hän totesi ja ojensi kätensä miestään kohti. Hän oli juuri nähnyt vauvansa lentävän maailmaan, joten hänellä oli kaikki oikeus saada mahdollisimman paljon hellyyttä nyt kun hänen sydämensä oli särkymässä.

Matthew oli kävellyt ovet paukkuen omaan oleskeluhuoneeseensa heti kun Josh oli lähtenyt samalla tavalla omaan huoneeseensa. Boyd oli seurannut isäntäänsä ja istui nyt suuren nojatuolin vierellä tapittaen Matthew'tä. Matthew rapsutti saksanpaimenkoiraa hajamielisesti niskasta. Hänellä oli sylissään avonainen kirja, mutta katse oli aivan muualla. Hänellä ei juuri riittänyt mielenkiintoa jatkaa salapoliisitarinan parissa. Matthew tuijotteli seiniä omassa pikku valtakunnassaan. Koko huone oli tummaa puuta ja sen vuoksi melko hämärä, jopa kesäiltana. Leveän työpyödän lisäksi, joka oli yleensä käyttämätön, koska Matthew ei halunnut tuoda töitä kotiin ellei ollut pakko, huoneessa oli suuri ja pehmeä nojatuoli jolla Matthew istui, sohvapöytä, sohva sekä koko seinän levyinen kirjahylly täynnä kirjoja. Kirjahyllystä löytyi myös pieni levykokoelma ja vastakkaiselta seinältä lipasto, jonka päällä oli taialla toimiva levysoitin. Levysoittimen yläpuolella seinällä roikkui suuri taulu, joka esitti myrskyisellä merellä taistelevaa purjelaivaa.

Matthew oli hetki sitten saanut lasillisen viskiä tontulta. Mies tiesi, että Morgana oli lähettänyt sen. Viskilasin sisällöstä oli kadonnut jo melkein puolet, kun Matthew nosti sen taas huulilleen. Hänellä olisi ollut omakin pieni baarikaappinsa huoneen nurkassa, mutta hän ei ollut vielä ehtinyt sinne asti kun tonttu oli jo tuonut lasin. Boyd kallisteli päätään edestakaisin ja Matthew hymähti sille. Jos vain lapsetkin olisivat yhtä helppoja kuin koirat... Tämän ajatuksen katkaisi kuitenkin koputus ovelle. Matthew laski viskilasin pöydälle ja siirsi myös kirjansa sinne juuri kun Morgana astui sisään, odottamatta pyyntöä tulla sisälle. Morgana ilmoitti Joshin lähteneen ja Matthew vilkaisi nopeasti Morganaa ennen kuin käänsi katseensa takaisin tuijottamaan kaukaisuuteen. Josh oli monen riidan jälkeen ilmoittanut häipyvänsä, eikä Matthew ollut osannut odottaa sitä, että poika oikeasti lähtisi. Vastaukseksi vaimonsa kysymykseen siitä, mikseivät isä ja poika voineet sopia, Matthew vain kohautti olkiaan vältellen Morganan katsetta. Kun Morgana sanoi Matthew'n ja Joshin olevan samanlaisia, Matthew siirsi katseensa Morganaan. "Samanlaisia?" hän tuhahti epäuskoisella äänellä. Olihan heissä samaa näköä ja Morganan sanojen mukaan heillä oli molemmilla tapana pitää päänsä, mutta muita yhtäläisyyksiä Matthew'n oli vaikeaa löytää. Morgana ojensi kätensä Matthew'tä kohti ja Matthew tarttui vaimonsa pikkuruiseen käteen huokaisten. Hän veti Morganan luokseen ja istutti tämän poikittain nojatuolille syliinsä. Vastauksena vaatimukseen, Matthew kohautti olkiaan. "Joshin tulevaisuudesta. Töistä ja sellaisesta", Matthew vastasi, edelleen pitäen kiinni Morganan kädestä. Matthew ei ollut kiukkuinen vaan hän oli turhautunut. Häntä oli kiukuttanut vielä hetki sitten, mutta tunne oli muuttunut yhä kasvavaksi turhautumiseksi. Hän ei tiennyt, että miten olisi selittänyt tilannetta Morganalle.

Morgana oli heidän liittonsa alussa koettanut saada Matthewn huoneeseen hieman valoa, mutta tarpeeksi monen riidan kuluttua, hän oli ymmärtänyt antaa miehen pitää päänsä ja hankkinut tilaan vain sen mitä mies oli halunnut. Morgana oli todennut, että hän sai päättää kaikista muista huoneista, joten yksi huone ei tuntuisi missään. Niimpä se oli jo perheen suussa isän huone, kun Matthew ei ollut paikalla. Morganan huoneita taas olivat vaate, kenkä ja asustehuoneet. Matthew oli tuhahdellut niille paljon puhuvasti, mutta Morgana oli pitänyt päänsä ja miehen sai pidettyä tyytyväisenä mukavalla alusvaateosastolla.

"Niin, aivan samanlaisia", Morgana totesi ja nyökkäsi sanojensa vahvistukseksi. "Onneksi hän on kuietenkin hieman sosiaalisempi, tullut varmaan minulta", nainen sanoi ja antoi Matthewn istuttaa itsensä poikittain. Onneksi hän oli aamulla pukenut ylleen vain punaisen mekon mustilla napeilla ja hyvällä leikkauksella, joten mitään ikäviä painaumia mies ei joutuisi kestämään. Matthew oli joskus valittanut hänen mekkojensa olevan liian kovia. Nyt mies sai syliinsä vain suhteellisen pehmeän Morganan.

Matthewn kertoessa riidan aiheesta Morgana huokaisi hiljaa. Hän vei miehensä käden huulilleen ja suukotti sitä sekä vihkisormusta. "Hän ei taida itsekään tietää mitä haluaa, paitsi ettei halua jatkaa sinun jäljessäsi. Annetaan hänelle aikaa ja tuetaan mitä hän päättää. Minä vain haluan, että vauvani on onnellinen", Morgana sanoi ja silitteli Matthewn sormia peukalollaan. "Minusta tuntuu, että hän luulee, ettet sinä arvosta tai rakasta häntä. Olen usein koettanut selittää hänelle, ettet sinä ikinä ole ollut hyvä sanomaan sitä, mutta pojasta se on hankalaa uskoa. Toisaalta, kun sinä sanot sen, sinä tarkoitat sitä", Morgana totesi ja huokaisi. Hän näytti uupuneelta ja hieraisi hiuksiaan. "Onko aivan väärin haluta vain napata se poika takaisin ja pakottaa jäämään huoneeseensa, jotta tietäisin hänen olevan kunnossa? Minua vain pelottaa päästää hänet pois", vaimo myönsi. Hän kurkotti hieman rapsuttamaan Boydia ja katsoi Matthewta.

Matthew murahteli ja hymähteli vastauksiksi Morganan toteamuksille. Josh tosiaan oli huomattavasti sosiaalisempi mitä Matthew itse, ja osittain juuri siksi Matthew'n oli vaikea nähdä yhtäläisyyksiä itsensä ja poikansa välillä. Yhden normaalia kovaäänisemmän hymähdyksen sai aikaan Morganan toteamus siitä, että Josh tuskin haluaisi jatkaa isänsä jalanjäljissä. Matthew'llä ja Joshilla oli aina ollut erimielisyytensä, mutta siitä huolimatta Matthew oli aina tähän asti kuvitellut, että esikoinen olisi ollut kiinnostunut jatkamaan yrityksen johtajana joskus tulevaisuudessa, vaikka Matthew ei ollutkaan itse vielä pitkään aikaan valmis luovuttamaan yritystään eteenpäin. Joshin teini-iän kapina tuntui edelleen kuitenkin jatkuvan ja Matthew alkoi luopua toivosta sen suhteen, että esikoinen ottaisi yrityksen hoidettavakseen sitten kun Matthew ei sitä enää voisi tehdä.

Matthew'n katse käväisi nopeasti Morganassa kun tämä puhui siitä, arvostiko ja rakastiko Matthew Joshia. Matthew laski katseensa kuitenkin nopeasti käteensä, jota Morgana silitteli. Vihkisormus nimettömässä muistutti Matthew'tä siitä, että he olivat kulkeneet pitkän matkan yhdessä, ja että Morgana tuntisi hänet jo niin hyvin, että on melkein aina oikeassa tällaisessa. Siitä huolimatta Matthew ei vastannut mitään. Hän ei osannut näyttää tunteitaan ilman suuria ponnistuksia, koska oli oppinut tukahduttamaan ja piilottamaan ne lapsesta asti.

Matthew'kin huokaisi syvään ja käänsi katseensa takaisin Morganaan. "Kyllä hän pärjää", Matthew yritti vakuutella vaimolleen. Josh oli aina ollut tietyllä tavalla paljon itsenäisempi mitä Matthew koskaan, sen poika oli varmaan perinyt äidiltään. "Sitä paitsi asuuhan se vanha rouva edelleen naapurissa? Voit laittaa hänet katsomaan pojan perään", Matthew lisäsi vielä. Matthew'n ajatukset palasivat taas riitaan. "En vain tajua, että mitä Josh aikoo tehdä. Miksi hän voi asua sinun vanhassa asunnossasi mutta ei voi työskennellä minulle?" Matthew mutisi. Vastaus kysymykseen oli ilmiselvä, mutta hänen piti silti saada sanottua jotain. Morgana oli aina ollut läheisempi Joshille, eikä Matthew voinut olla toisinaan miettimättä, että jos hän olisi itse joskus saanut viettää aikaa omien vanhempiensa kanssa lastenhoitajan sijasta, ehkä hän osaisi itse olla parempi isä.

Morgana tiesi, että suurin osa ihmisistä luuli Matthewn olevan lähes tunteeton johtaja, joka oli tilanteissaan kylmän rauhallinen. Hän oli ollut naimisissa miehen kanssa jo yli vuosikymmenen, joten hän tiesi puolen, jonka harva sai edes nähdä. Hän oli oppinut lukemaan pieniä eleitä ja äänen painoja. Matt oli hänen toinen puoliskonsa, joten Morganaa suretti nähdä tuo sellaisena. Noita lohdutti miestään kosketuksellaan ja olemalla tämän lähellä. Ei hänen tarvinnut sanoa asioita aina ääneen.

Matt pääsi lohduttamaan vaimoaan ja sai Morganan jopa hymyilemään pienesti. "En haluaisi, että hän pärjää ilman meitä", noita myönsi. Hän oli kuitenkin hivenen ylpeä, otta Josh todella seisoi omilla jaloillaan. Lisäksi Matt muisti naapurin vanhan rouvan. Morganan suku omisti koko rakennuksen, jota Joshille ei kyllä kerrottaisi. "Niin... Hän varmasti mielellään katsoisi pojan perään pientä vuokra-alennusta vastaan", hän myöntyi ja ja painoi päänsä vasten Matthewn vahvaa olkapäätä. Aviomiehen kysymys sai Morganan kohottamaan kätensä miehen poskelle. "Voi Matt... Kyllä hän tulee vielä sinuakin vastaan. Annetaan hänen nyt olla hetki. Ehkä pieni hengähdystauko tekee sinullekin hyvää. Olette lyöneet päitänne yhteen jo jonkin aikaa", noita sanoi ja suukotti miehensä poskea.

"Josh tulee sunnuntaina päivälliselle, siitä minä en luovu milliäkään. Pistän vaikka tontun noutamaan pojan ja raahaamaan korvastaan niin kuin silloin kun hän oli pieni. Muistatko? Tonttu oli aivan kauhuissaan siitä ja pyyteli vain koko ajan anteeksi Joshilta. Sinä koetit vain olla nauramatta hänen ilmeelleen kun poika hieroi korvaansa", Morgana muisteli hymyillen. Hän paransi hieman asentoaan Matthewn sylissä ja nosti molemmat kätensä silittelemään kulmikkaita kasvoja. "Beth rakastaa sinua, hänen ilmeensä valaistuu aina kun astut huoneeseen. Charlesille sinä olet jonkin sortin huispausmestari. Meillä on mahtavia lapsia, no mitä olettaa kun meidät pistää yhteen, mutta kyllä heistä joku talsii jälleen sinunkin perässäsi. Josh saattaa löytää oman onnensa muualta. Kyllä me jotain keksimme, me olemme aina pärjänneet", Morgana vakuutteli ja hymyili pienesti. He olivat selvinneet lapsen menettämisestä, Matthewn läheltä piti tilanteesta Azkabaniin, joten he tulisivat tästäkin voittajina.

Jos Matthew olisi ollut nauravaisempaa tyyppiä, hän olisi varmasti nauranut Morganan kommentille päiden yhteen hakkaamisesta, mutta koska Matthew ei ollut, hän vain nyökkäsi epämääräisesti ja kohotti kulmakarvojaan. Heillä oli tosiaan Joshin kanssa ollut erimielisyyksiä jo pitkään. Matthew kurottautui tarttumaan viskilasiinsa, jonka pohjalla oli juomaa vielä vähän, ja tyhjensi sen yhdellä kulauksella. Morgana oli ehkä oikeassa siinä, että olisi ehkä hyvä, jos hän ja Josh pitäisivät pientä taukoa toisistaan. Matthew ehti aina Tylypahkan lukuvuoden aikana tottumaan siihen, että kukaan ei ollut väittämässä hänelle vastaan, joten aina kun Josh palasi kotiin, se tuli yllätyksenä.

Morganalla oli kyky saada Matthew hymyilemään melkeinpä tilanteessa kuin tilanteessa. Kun Morgana muisteli Joshin lapsuutta ja sitä, kun tämä ei suostunut saapumaan ruokapöytään ajoissa, Matthew ei voinut olla hymyilemättä ajatukselle. Matthew sulki silmänsä hetkeksi, kun tunsi Morganan kädet kasvoillaan. Hän avasi silmänsä ja tuijotteli Morganan vihreitä silmiä naisen puhuessa heidän lapsistaan. Matthew tuli toimeen nuorempien lastensa kanssa huomattavasti paremmin mitä esikoisensa kanssa, ainakin toistaiseksi. "Olet oikeassa", Matthew totesi Morganalle. "Niin kuin yleensä olet", Matthew lisäsi vielä sipaisten Morganan poskea ja kaulaa kädellään. Matthew yritti työntää ajatukset siitä, että kuka yritystä jatkaisi hänen jälkeensä, jonnekin mielensä sopukoihin, eihän asialla ollut mikään kiire. Beth oli vielä vauva, eikä Charleskaan lähelläkään sitä ikää, että voisi miettiä tulevaisuuttaan tarkasti. Ja ainahan yhtenä mahdollisuutena oli toivoa, että Matthew'n sisarusten lapset innostuisivat, vaikka Matthew mielellään antaisi yrityksensä omien lastensa johdettavaksi. Matthew ei luottanut ollenkaan siihen, että Davidin tai Julianan lapset pystyisivät samaan, mihin Matthew'n omat lapset. Matthew nojasi päätään selkänojaan ja tuijotteli katonrajaan. "En tiedä missä olisin ilman sinua", Matthew totesi, melko hiljaa, mutta niin että tiesi Morganan kuitenkin kuulevan. Oikeastaan hän kyllä tiesi, missä olisi ilman Morganaa, mutta hän ei nyt tarkoittanut sitä. Oli kyseessä sitten ihan mikä tahansa asia, niin Matthew olisi tuskin selvinnyt siihen, missä nyt oli, ilman Morganan apua. Toisinaan Matthew tajusi, että Morgana sai aivan liian vähän tunnustusta siitä, mitä kaikkea nainen oli tehnyt Matthew'n hyväksi.

Morgana hymyili pehmeästi Matthewn myöntäessä, että hän oli oikeassa. Hän oli hyvin usein oikeassa, hyvin harvoin väärässä. Nainen katseli miehensä kasvoja tuon nojatessa pääkenossa taaksepäin. Miehen toteamus sai Morganan hymähtämään. "Sinä olet vahva mies Matt, olisit pärjännyt mainiosti ilman minuakin, mutta epäonnistunut huomattavasti useammin", noita sanoi ja nousi miehensä sylistä. Hän käveli baarikaapille ja avasi sen. Hän sekoitti itselleen martinin kokemuksen vakaalla kädellä. Hän oli tehnyt niitä tuhansia itselleen ja muille. Hän kaatoi myös Matthewle pienen tilkan miehen lempi viskiä. Sen vietyään miehen viereiselle pöydälle Morgana käveli levyhyllylle. "Minä muistan kuinka järkytyin kun kerroit pitäväsi näistä", noita totesi naputtaen beatlesien levyn kanssa:"ja sitten miten itsekin pian huomasin hyräileväni heidän tahtiinsa". Nainen ei laittanut mitään soittimeen vaan käveli katsomaan ikkunasta ulos.

Ulkona oli kaunis päivä. Kesä oli jo hiljalleen alkanut hiipimään heidän ylleen ja huomaamatta iskenyt kiinni. "Joshin lelu lähti mukaan uuteen kotiin. Pelkään aina että se hajoaa käsiin vielä jokin päivä", nainen totesi ja katsoi aviomiestään hymyillen. "Se oli niin kovin suuri silloin poikaan verrattuna ja nyt hän kykeni kantamaan itse arkkunusa. Hän on minua pidempi, vahvempi ja varma nuori mies. Minä olen ylpeä Matthew. Hän ei ehkä jaa meidän ajatusmaailmaamme, mutta hänellä on edes rohkeutta sanoa se. Me olisimme vain ynisseet hiljaa vanhemillemme. Äitini saa minut yhä hiljenemmään yhdellä katseella pelosta", Morgana totesi katsellessaan puiden lehtien heiluntaa puutarhassa. "En minä ehkä pidä siitä, että kolistelette vastakkain, mutta hän ei ainakaan salaa sitä. Hän ei puukota sinua selkään", nainen totesi ja siemaisi juomaansa.

"Matt, vietetään huominen päivä yhdessä, ilman lapsia. Minä haluan olla vain sinun. Me emme ole ehtineet pitämään sellaisia päiviä pitkään aikaan ja pelkään, että kohta sinäkin sanoat minua äidiksi", Morgana hymyili hieman Mattille sanojensa lopuksi.

Matthew'n kasvoilla kävi nopea hymy, kun Morgana ilmoitti, että hän olisi epäonnistunut useammin ilman Morganaa. Tottahan se oli. Matthew seuraili vaimonsa liikkeitä nojatuolin turvista ja otti vastaan viskilasin, jonka Morgana laski pöydälle. Morganan kierrellessä huoneessa, Matthew pyöritteli viskiä lasissaan hetken, ennen kuin joi lasista. Morganan tarttuessa vanhaan levyyn levyhyllyssä, Matthew kohautti olkiaan. "Minä pidän musiikista", hän perusteli. Yhdellekään talon ulkopuoliselle Matthew ei ikinä suostuisi kertomaan, että hän kuunteli jästimusiikkia, mutta Morganalle hän oli joskus sen paljastanut. Toiset olivat innoissaan autoista tai muista jästikeksinnöistä, joten Matthew koki sopivaksi sen, että hän saattoi muilta salassa kuunnella jästien tekemää musiikkia.

Matthew nousi ylös viskilasi kädessään ja lähti kävelemään Morganan luokse, katselemaan ulos ikkunasta. Luonto oli herännyt jo aikoja sitten, mutta kesäiseltä alkoi vaikuttaa vasta nyt. Ikkunasta näkyi vain pieni osa kartanon puutarhasta, mutta Matthew piti juuri siitä näkymästä. Morganan puhuessa, Matthew seisahtui vaimonsa vierelle. Vastauksena Morganalle, Matthew vain laski toisen kätensä Morganan vyötärölle. Josh oli ollut heille aina rehellinen mielipiteistään, toisin kuin Matthew sen ikäisenä. Morgana oli oikeassa siinä, että vaati rohkeutta seistä vanhempiaan vastaan, ja Matthew'ltä sitä rohkeutta ei ollut löytynyt koskaan. Matthew ei osannut vastata Morganalle mitään ääneen, joten tyytyi vain nostamaan lasin huulilleen jälleen. Matthew käänsi katseensa Morganaan tämän puhuessa päivästä ilman lapsia. Matthew'n mielestä idea oli loistava, siitä oli tosiaan pitkä aika, kun he olivat Morganan kanssa saaneet viettää hetkeäkään kaksin. "Niin kauan kun et jatkuvasti ole siistimässä vaatteitani tai valittamassa jokaikisestä asiasta mitä teen, turha pelätä, että kutsun sinua äidiksi..." Matthew totesi puoliksi itselleen. Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Matthew vastasi Morganan ehdotukseen. "Em, en ole pitkään aikaan kuullut parempaa ehdotusta", hän sanoi ja katsoi Morganaa hymyillen. Hymy ulottui silmiin asti, ja oli sellainen, että Morgana oli niitä harvoja, jotka pääsivät näkemään tämän Matthew'n aidon hymyn, eikä teeskenneltyä ja opeteltua versiota.

"Onneksi minä pidän tanssimisesta", Morgana sanoi ja vilkaisi aviomiestään hymyillen. Hän oli lopulta antanut miehelle siunauksensa esittäen tälle hyvin intiimin tanssin eräänä iltana kun tämä oli tullut töistä. Sen jälkeen, Morgana ei ollut koskaan pahastunut muutamasta jästirenkutuksesta. Se oli heidän salaisuutensa.

Morgana näki silmäkulmastaan Matthewn liikkeet ja liikahti niin, että saattoi kevyesti nojata mieheensä. Hän tunsi lämpimän käden vyötäisillään ja se tuntui lohduttavalta. Matthew oli siinä, hän selviäisi ensimäisen lintunsa lennosta kyllä. Matthew ei ehkä sanoin osannut vastata, mutta miehen ei tarvinnut. Morgana uskoi, että ei hänkään välttämättä olisi. Siksi Morgana siirtyi mukavampaan aiheeseen. Hän ansaitsi päivän vain Matthewn kanssa. "Matt, minä totesin kauan sitten, että sinä olet kuuro mitä tulee nalkuttamiseen", Morgana myhisi ja loi mieheen katseensa ripsiensä lomasta ja hymyili.

Heidän kalenterissaan lukisi huomenna isolla, varattu. "En minäkään", Morgana sanoi. Hänen polvensa olivat hyytelöä Matthewn hymyn edessä. Noita joutui kunnolla varvistamaan, jotta saattoi kunnolla suudella miestään. "Minä haluan aamiaisen sänkyyn ja olla vain sinun. Lisäksi hankin uuden alusasun niitä peruuntuneita juhlia varten. Haluan esitellä sen sinulle", Morgana sanoi viattomalla äänellä. Matthew vihasi juhlia, joten Morgana oli keksinyt keinon pitää tämän juhlissa: alusvaatteet ja hän. Ei olisi ollut ensimäinen kerta kun noita olisi tanssinut häiritsevästi Matthewn nenän edessä pukeutuessaan niin, että mies taatusti suunnitteli niiden riisumista ennen kuin he astuivat juhliin. Toisinaan Morgana halusi kuitenkin vain miellytttää miestään. Hän oli onnekas. Hän oli saanut hyvän aviomiehen, joka rakasti häntä. Heidän rakkautensa ei ollut tullut hetken huumasta. Se oli kasvanut lujasta luottamuksesta, ystävyydestä ja kumppanuudesta. "Minä rakastan sinua Matthew, niin kovin paljon", noita kuiskasi hiljaa miehen huulia vasten.

Matthew yritti näyttää viattomalta mitä nalkutukseen tuli, sillä hän oli vuosien varrella oppinut sulkemaan korvansa sille, ainakin osittain. Matthew oli pienestä pitäen kuunnellut äitinsä valitusta mitättömistä asioista, joten hän ei pystynyt reagoimaan jokaiseen valituksen aiheeseen. Matthew'n onneksi Morganalla ei ollut tapana valittaa, sillä Matthew sai edelleen kuunnella äitinsä kritiikkiä, eikä se ollut yleensä kovin rakentavaa, joka kerta kun he tapasivat.

Morganan varpustamisesta huolimatta Matthew sai kumartua, jotta he pystyivät suutelemaan. Avioparin pituusero oli suuri, varsinkin silloin kun Morganalla ei ollut korkokenkiä jalassaan. Oikeastaan Morgana näytti todella pikkuruiselta Matthew'n vierellä, riippumatta siitä, oliko tällä kengät jalassa vai ei. Morganan puhuessa aamiaisesta ja alusasuista, Matthew'n kasvoille palasi hymy. Hän suunnitteli jo päässään, miten laittaisi tontun valmistamaan heille aamiaisen ja sen jälkeen vannottaisi tonttua pysymään pois, ellei sitä kutsuttaisi. Matthew'n ajatukset harhailivat Morganan alusvaatteissa, kun Morgana puhui jälleen. Matthew'n käsi hakeutui Morganan lapaluille, ennen kuin hän vastasi mitään. "Niin minäkin sinua", Matthew sanoi yhtä hiljaa kuin Morganakin. Oli kestänyt vuosia, ennen kuin Matthew oli myöntänyt tunteensa edes itselleen, ja lähes yhtä kauan, ennen kuin hän oli onnistunut sanomaan sanat ääneen Morganalle. Heidän liittonsa ei ollut alkanut rakkaudesta, mutta siihen oli tultu näiden vuosien jälkeen. Matthew tiesi olevansa hyvin onnekas, koska he olivat saaneet Morganan kanssa avioliittonsa toimimaan, siitä huolimatta että liitto oli alkanut hyvin hataralta pohjalta. Matthew suuteli Morganaa lyhyesti, ennen kuin suoristi selkänsä. Riita Joshin kanssa oli jo melkein unohtunut. Matthew oli edelleen sitä mieltä, että Josh oli lähdössä väärään suuntaan, mutta Morgana oli saanut hänet jo melkein uskomaan siihen, ettei Josh heittäisi kaikkea hukkaan. Matthew puolestaan toivoi, että oli saanut Morganan uskomaan siihen, että Josh pärjäisi yksinään omassa asunnossa, koska siitä Matthew oli varma.

Morgana rakasti sitä, kun hän tunsi itsensä pikkuruiseksi Matthewn edessä. Hän piti siitä, että mies oli heistä vahvempa ja pystyi kantelemaan häntä naurettavan helposti. Siitä oli hyötyä jatkuvasti. Ei olisi ollut ensimäinen kerta kun Morgana olisi huudellut Matthewn auttamaan häntä korkealla olevien esineiden kanssa kun sauva oli jäänyt pöydälle. Heidän suutelemisensa oli aina yhtä kutkuttavaa.

Hyvä vaimo kyllä tiesi, millä miehen sai hymyilemään. Morgana katseli tyytyväisenä Matthew'n hymyä kun tuo erehtyi ajattelemaan aamiaisia, alusasuja ties mitä. Sai se Morganankin hymyilemään. Lisäksi miehen vastaus hänen toteamukseensa sai Morganan punastumaan, kuin teinitytön. Hän muisti ikuisesti sen ensimäisen kerran, kun hän oli kuullut nuo sanat. Mies parka oli varmaan säikähtänyt pahoin kun hän oli kyynelehtinyt melkein ja pihissyt: niin minäkin sinua. Vaimo nautti vielä lyhyestä suudelmasta, ennen kuin laskeutui alas varpailtaan. Onneksi hän oli tanssinut jästienkin arvostamaa balettia nuoruudessaan. Hän kietoi kätensä miehensä ympärille ja katseli puutarhaa. Häntä suretti nähdä Joshin menevän. Hän tiesi, että poika etääntyisi heistä nyt hiljalleen. Hän oli kuitenkin kiitollinen Matthewn rauhallisuudesta ja siitä, että hän sai olla miehen vaimo. Hänellä oli kaksi kaunista lasta vielä itsellään ja koirat. Hän pärjäisi kyllä. Huomenna hän saisi keskittyä olemaan vaimo ja rakastajatar, joten arkikin varmaan tulistuisi taas hetkeksi.