Pöyristyttävää hajamielisyyttä

// Sovittu! Päätettiinkö me muuten mitään päivämäärää vielä?
Ja otsikko on ku suoraan Piuksen suusta napattu x'D //

Pius harppoi pitkin Ministeriön käytäviä suorastaan pöyristyneenä siitä, kuinka huolettomasti asioihin täällä suhtauduttiin. Hän oli kohoamassa kohti parempaa työasemaa ja saisi sen taatusti pian, mutta ennen sitä hän joutui kuitenkin juoksemaan hoitamassa asioita, jotka eivät varsinaisesti hänen hoidettavikseen kuuluneet!?
Tietysti hän veti herneen nenäänsä välistä turhankin helposti, mutta hän oli valinnut paperitöihin perustuvan uran tarkoituksella! Ei hänestä ollut säntäilemään edestakaisin kuin päätön kana!
Pius pysähtyi unhoituttajien osaston eteen ja hengitystään tasaillen suki hiuksiaan paremmin. Juokseminen ei todellakaan ollut hänen lajinsa, hän oli huonokuntoinen älykkö, soveltui paremmin papereiden ja peukaloiden pyörittelemiseen ja teen lipittämiseen kuin pitkin poikin säntäilyyn ja toisten toimenkuvista vastaamiseen.

Hän astui sisään ja katseli ympärilleen. Hiljaiselta vaikutti, joten joko jokainen unhoituttaja oli työntouhussa tai paennut hänet nähdessään sitä mahdollisuutta, että joutuisi tekemään jotain palkkansa eteen.
Pius ei alentunut huhuilemaan vaan lähti ronskisti ja lupia kyselemättä tutkimaan osastoa. Mikä virallinen kahvi- ja pullatauko nyt oikein oli!?
"Anteeksi!?" hän lopulta päätyi lausumaan korottaen hieman ääntään ja koetti katseellaan tavoittaa kenet tahansa, "Vaadin saada puhua jollekulle asianomaiselle, asiani on mitä kiireisin!"
Tosin kiirehän näitä ketaleita juuri tuntuikin tällä hetkellä vaivaavan. Pius pyöräytti silmiään ja kääntyi kannoillaan, antaen katseensa selata uudemman kerran läpi jonkinlaista oleskelutilaa.
Täytyisikö hänen todella lähteä häiritsemään itseään Taikalainvartijaosaston päällikköä tai jopa Taikaministeriä!? Näillä oli taatusti paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin kuunnella tarinaa jästiministeristä, joka oli päätynyt näkemään jotakin selittämätöntä eikä kukaan ollut tehnyt mitään asian eteen. Koko tilanne oli kuin unhoitettu asianomaisten mielestä eikä Pius itse enää edes tiennyt kuinka oli onnistunut sotkemaansa itsensä kaikkeen tähän...

//Täältä tullaan. Eipä sovittu aikaa, mulle kyllä sopii mikä vaan melkeinpä //

Eglentine oli juuri palannut jästiministeriön puolelta, siellä päässä oli vaikeuksia ja hän tuli takaisin josko saisi avukseen jonkun toisen. Yleensä hän teki työnsä itsenäisesti, mutta nyt oli tavallisuudesta poiketen kaksi "isoa gorillaa" esteenä.

Hän palasi unhoituttajan toimistoon ja ryhtyi oman välikkönsä, missä säilytettiin arkistossa päivän töitä ja niitä jotka oli suoritettu, arkistosta katsomaan missä muut unhoituttajat olivat, hänen ei ehkä tarvitsisi edes tuntia odottaa, että tulisi joku auttamaan häntä ideoillaan.

Migreeni oli hänen päänsä vaivana tänään ja senkään vuoksi työ ei täysin sujunut. Hän paineli ohimoitaan sormilla kuumeisesti ja otti lasillisen vettä ja päänsärkypulveria.
Hän odotellessaan alkoi järjestämään papereita, sillä ne oli taas joku laittanu sekaisin. Hän oli muille toitottanut, että pitäisivät paperit järjestyksessä.

Hänen huoneensa oli käytävän puolessa välissä ja hän oli varma kuulevansa harhoja.
"Kuka haluaa puhua asianomaiselle", hän sanoi hämmästyneenä, mutta varmistui ettei ääni ollut harhaa.
Hän lähti tomerasti kävelemään kohti toimiston päähallia ja näki Piuksen huhuilemassa.
"Kas Pius, mitä sinä täällä?" hän kysyi ja painoi sormillaan nenänvarrestaan.
"Suo anteeksi, aamuni on ollut mitä huonoin, migreeni vaivaa, mutta pian sen pitäisi helpottaa", hän sanoi pahoittelevasti, vaikka olettikin sen menevän kuuroille korville.