Kohti uutta ja ihmeellistä

1.9.1986

Sydney oli täyttänyt toukokuussa 11 vuotta ja nyt, syyskuun ensimmäisenä päivänä, hänen oli aika astua Tylypahkan pikajunaan ja aloittaa opintonsa Tylypahkan noitien ja velhojen koulussa. Sydney ei ollut nukkunut edellisenä yönä kunnolla, sillä hän oli jännittänyt lähtöä. Sydneyn veli Jamie oli yrittänyt näyttää urheaa naamaa siihen asti, kun perhe oli saapunut King's Crossille. Sydney kantoi pientä reppua selässään, kun hänen isänsä työnsi kärryä, jossa oli Sydneyn matkatavarat. Sydneyn äiti kulki tytön oikealla puolella, toisessa käsipuolessaan välillä pienen niiskutuksen päästävä Jamie. "No niin Sydney, muistatko miten laiturille pääsee? Isä menee edeltä ja sinä voit mennä heti perässä", Sydneyn äiti Louise sanoi tyttärelleen, joka nyökkäsi päättäväisesti. Hänen isänsä katosi laiturien 9 ja 10 välillä olevaan tolppaan ja Sydney lähti kävelemään perässä. Äiti ja isä olivat selittäneet hänelle edellisenä iltana, miten laiturille pääsee, ja että tolpan läpi kulkemista ei saisi jännittää liikaa. Sydney sulki silmänsä hetkeä ennen kuin juoksi päin tolppaa. Avatessaan silmänsä, Sydney oli laiturilla 9 ja 3/4, laiturilla joka oli täynnä huhuilevia pöllöjä, naukuvia kissoja, pulisevia lapsia ja kyynelsilmäisiä vanhempia. Sydney kääntyi katsomaan taakseen juuri, kun hänen äitinsä ja veljensä astuivat laiturille. Sydneyn isä laski kätensä tyttärensä olkapäälle. "Juna lähtee 10 minuutin päästä, oletko valmis?" isä kysyi Sydneyltä. Tavallisesti Sydney ei ollut hiljaa hetkeäkään, mutta jännitys oli saanut tytön hiljenemään, joten hän vain nyökkäsi vastaukseksi. Sydney halasi molempia vanhempiaan tiukasti ja viimeisenä vielä pikkuveljeään. "Lähetän pöllön heti illalla lajittelun jälkeen!" Sydney sanoi yrittäen hakea ääneensä iloisuutta, vaikka oikeasti hän oli hermostunut ja hieman kauhuissaan. Sydneyn isä nosti matka-arkun junaan ja Sydney työnsi sen eteenpäin käytävälle. "Hei sitten! Nähdään pian!" Sydney huusi ovesta ja vilkutti perheelleen.

Sydney lähti raahaamaan suurta matka-arkkuaan käytävää pitkin. Monet vaunuosastot olivat jo täynnä, eikä Sydney halunnut mennä sellaiseen, joka oli täynnä tuntemattomia. Sydney ei tuntenut yhtään itsensä ikäistä velhoa tai noitaa ennestään, sillä hänen vanhempiensa tuttavien lapset olivat kaikki muutaman vuoden vanhempia tai nuorempia kuin Sydney. Kun Sydney vihdoin löysi vaunuosaston, joka vaikutti tyhjältä, Sydney astui sisään. Hän oli luullut sen olevan täydin tyhjä, mutta astuttuaan sisälle matka-arkkuineen, Sydney huomasikin sisällä istuvan pojan. "Hei, voinko tulla tänne?" Sydney kysyi hieman hämmentyneenä, koska oli luullut astuneensa tyhjään vaunuun. "Olen ensimmäistä kertaa menossa Tylypahkaan", Sydney ilmoitti pojalle, nyt jo pientä innostusta äänessään. Hän oli saanut puhekykynsä takaisin ja käveli nyt vaunuosaston läpi ikkunalle, jättäen matka-arkkunsa keskelle lattiaa, koska ei jaksanut sillä hetkellä vetää sitä enää pidemmälle vaunuun. Ikkunasta hän yritti tähyillä vanhempiaan ja veljeään laiturilla, junan ollessa vielä paikoillaan. Juna oli varmaankin pian jo lähtemäisillään, sillä laiturilla vielä olevat oppilaat kiirehtivät junaan.

Simon Meier oli saanut kirjeen Tylypahkaan, missä hän pääsisi opiskelemaan taikuutta. Hänen kummisetä Percy oli kertonut Simonille, että millainen paikka Tylypahka oli. Simon oli heti ensitöikseen päättänyt, että aikoisi lintsata tunneilta ja ohittaisi suuria tapahtumia. Hänen kummisetä oli sanonut, että Tylypahka kannattaa ottaa vakavasti, vaikka normaalit ihmiset, jästit, eivät siellä kävisikään. Hän oli myös sanonut, että kaikki verenperimät ovat tasa-arvoisia, eikä kuraverisiä kuulu pilkata sen takia. Simon oli onnekas, kun itse oli puhdasverinen, tai niin hän itse ainakin väittää.
Simon oli kävelemässä King’s Corssin asemalla kummisetänsä kanssa. Hänellä oli sylissään oranssinruskehtava kollikissa, jolle hän itse oli antanut nimeksi Haades. Selässään hänellä oli puoliksi rikki mennyt reppu, mikä sisälsi velhotarvikkeita. Kummisedällä sen sijaan oli kärryt sekä kassi, jotka kummatkin olivat täynnä Simonin tavaroita. Ennen lähtöä Simon oli yrittänyt vakuuttaa kummisedälleen, ettei tarvinnut niin paljon tavaraa, mutta kummisetä oli erimieltä.
”Olemme perillä”, kummisetä oli sanonut ja laskenut hetkeksi Simonin tavarat maahan venyttäen käsivarsiaan. ”Tule”, hän sanoi, ja viittoi Simonia tolpan luokse. Hän oli saanut kuulla kummisedältään neuvoja, että kuinka laiturille 9 ja 3/4 pääsee. Simon oli pitänyt ajatusta aivan hulluna ja mahdottomalta. Hänen kummisetä kohautti toista hartiaa, jonka jälkeen hän näytti juoksevan päin tolppaa. Tosin, kummisetä ei maannut maassa hieromassa otsaansa, vaan saattoi olla jo siellä missä pitikin. Simon nosti toista kulmakarvaansa, ennen kuin teki saman, mitä kummisetä oli tehnyt. Hän oli pitänyt matkan aikana silmiään auki, jos jotain ihmeellistä näkyisi. Tosin, näin ei ollut, vaan maisema vaihtui erilaiseksi. Hän vilkaisi ympärilleen ja näki yllättävän paljon lapsia. Luultavasti hekin olivat velhoja tai jotain.

”Nähdään, poika”, kummisetä sanoi ja antoi Simonille hänen tavaransa. Hän antoi kummisedälleen pienen halauksen, mutta siirtyi sitten nopeasti sisälle junaan. Paikat olivat melkein täynnä, ja muita velhoja sekä noitia oli kaikkialla. Simon olisi voinut laskea heidän määrän, mutta oli jättänyt sen turhuuden pois. Kauaa ei tarvinnut etsiä tungoksesta huolimatta, kun hän löysi jo tyhjän vaunun. Hän asetteli tavaransa paikoilleen ja istui alas sulkien silmänsä.
Hän hätkähti yllättäen, kuullessaan toisen äänen. Äänestä päätellen kyseessä oli tyttö, luultavasti siis noita. Simon aukaisi silmänsä turhautuneena. Tyttö oli nätisti kysynyt, että saisiko hän istua Simonin kanssa samassa vaunussa.
”Istukaa toki, neiti”, hän yritti olla kohtelias antaessaan luvan tytölle. ”Minäkin olen ensimmäistä kertaa tässä junassa”, hän vastasi hymyillen. Simonia ei kovinkaan huvittanut hymyillä, mutta se oli suotavaa, jos ei halunnut paljastaa omia luonteenpiirteitään. ”Mikä tiedät tuo juuri tähän vaunuun?” tuo oli kysymys, johon Simon halusi saada vastauksen. Miksi juuri hänen vaunu, miksei jonkun toisen? Seura kyllä kelpasi, mutta olisi Simon voinut yksinkin istua omissa mietteissään.


((Tuli vähän tönkkö, mutta koetan seuraavalla kerralla kirjoittaa paremmin.))

((Hyvähän tuo on!))

Sydney vilkaisi taakseen hieman hämmentyneenä, kun häntä puhuteltiin neitinä. Sydney ei ollut tottunut sellaiseen, varsinkaan kun puhuja oli samaa ikäluokkaa hänen itsensä kanssa. Sydney oli keskittynyt kurkistelemaan ulos ikkunasta, eikä huomioinut pojan puhetta sen erityisemmin, vain nyökkäämällä. Hän oli nähnyt vanhempansa ja veljensä laiturilla ja yritti nyt saada heidän huomionsa. Pian Jamie huomasikin Sydneyn junan ikkunassa, juuri kun juna lähti liikkeelle. Sydney heilutti hymyssäsuin veljelleen ja vanhemmilleen laiturilla, ja vasta kun juna oli liikkunut niin pitkälle, ettei Sydney enää nähnyt perhettään, hän kääntyi takaisin katsomaan poikaa, joka oli hänen kanssaan samalla osastolla. Poika oli esittänyt kysymyksen, johon Sydney ei halunnut vastata ennen kuin oli saanut hyvästeltyä vanhempansa.
"Oikeastaan luulin, että tämä vaunu oli tyhjä. Ja muualla oli kovin täyttä", Sydney ilmoitti kohauttaen olkiaan. Sydney oli totta puhuen iloinen siitä, että oli astunut vaunuun jossa oli joku toinenkin. Matkan taittaminen yksin olisi luultavasti ollut tylsää, nyt hänellä oli ainakin joku juttukaveri. Sydney kumartui työntämään matka-arkkunsa penkkien alle. Hentoinen, 11-vuotias tyttö kun ei yksin olisi saanut arkkua nostettua penkkien yläpuolelle matkatavarahyllylle. Sydney istahti vihdoin alas, vastapäätä vaunussa olevaa poikaa. Sydney katsoi ympärilleen katseessaan innostusta ja odotusta. Sydney oli pukeutunut tavallisiin farkkuihin ja villapaitaan, vaatteisiin jotka olisi helppo vaihtaa koulukaapuun vielä matkan aikana. Sydney oli tottunut käyttämään jästivaatteita, olihan hänen suvussaan paljon jästejä ja Sydney oli tottunut kulkemaan jästien seassa.

Lyhyen hiljaisuuden jälkeen Sydney päätti, että olisi varmaankin aika esitellä itsensä. "Muuten, olen Sydney Gladstone", Sydney ilmoitti hymyillen ja ojentaen kätensä vaunuosaston toiselle puolelle kätelläkseen. "Jännittävää mennä Tylypahkaan. Olen kuullut siitä niin paljon, enkä jaksaisi millään odottaa oppituntien alkamista", Sydney alkoi tapansa mukaan höpöttää. "Onko sinulla vanhempia sisaruksia? Minun veljeni on minua kaksi vuotta nuorempi, joten kaikki mitä tiedän on vanhemmiltani kuultua. Tai oikeastaan isältäni, koska äiti ei ole täältä kotoisin. Tylypahka on varmaan vähän muuttunut siinä ajassa", Sydney jatkoi puhumistaan, huitoen ilmaa innokkaasti sanojensa korostukseksi.

Simon oli jättänyt syliinsä Haades-kissan, joten muuta tekemistä Simonilla ei ollut, kuin silitellä kissaansa. ”Ette kai te vain ole allerginen kissoille?” hän kysyi suunnaten katseensa tyttöön. Kysymyksen olisi voinut esittää hieman aikaisemmin, jos hän olisi muistanut. Velhon huulilla oli ystävällinen hymy, mikä oli osoitettu samassa vaunussa istuvalle noidalle. Tuolla noidalla taisi olla jokin perhe, kun katseli ikkunasta ulos ja heilutti kättään. Simon itse ei viitsinyt vilkutella kummisedälleen junasta, sillä oli jo antanut jäähyväiset hänelle. Tyttö sanoi istuvansa vaunuun, sillä luuli sen olevan tyhjä. Simon nosti hieman leukaansa, sillä tytön sanoma lause oli pieni loukkaus pojalle. Kuka nyt ei Simonia huomaisi? Tosin, ymmärtäähän sen, jos ei välttämättä huomaa toisia ihmisiä saman tien. ”Ymmärrän kyllä. Vaunut ovat täynnä, joten vapaata paikkaa ei taida enää olla, jos siis yksin haluaa istua”, Simon totesi lempeällä äänensävyllään. Hän oli joutunut pakottamaan itsensä puhumaan lempeästi, vaikka olisikin tehnyt mieli puhua hieman töykeämmin. Simon pyyhkäisi lattialle tummansinisistä farkuistaan Haadeen irtonaisia karvoja pois. Pojalla oli farkkujen kanssa vihreä t-paita, jonka korkea kaulus oli aseteltu paikoilleen nätisti. Hän laski molemmat kätensä Haadeen selän päälle kevyesti, sillä ei aivan halunnut, että kissaa sattuisi liika paino selän päällä. Vaunujen sisäpuolelle syttyi yllättävä hiljaisuus, mitä Simon ei aikonut rikkoa. Hän odotti, että tyttö saisi sanotuksi jotain. Simonin katse oli edelleen kohdistunut tyttöön, vaikka ajatukset pyörivät Haadeen lämpimässä kehossa. Hän tunsi kissansa unisen hengityksen käsillään. Siitä päätellen kissa taisi olla nukahtanut, mutta Simonia ei huvittanut alkaa herätellä sitä.

Hiljaisuus loppui, kun noidan suusta alkoi tulla tekstiä. Tyttö kertoi nimekseen Sydney Gladstone. Gladstone oli aivan vieras sukunimi Simonille, ainakin vielä. Simon ojensi oman kätensä Sydneylle, jotta kätteleminen onnistuisi. ”Itse olen Simon Meier”, hän esitteli itsensä vain kohteliaisuuden vuoksi. Jos Sydney olisi ollut jotenkin epäilyttävä, ei Simon olisi omaa nimeään kertonut. Mutta tyttö ei ainakaan vakoilijalta vaikuttanut, joten oman nimen kertominen oli vain pieni ja ohimennyt asia. Sydney myönsi, että oli jännittävää mennä Tylypahkaan. Tavallisesti kun Simon ei kovinkaan jännitä, niin häntä ei myöskään Tylypahkaan meno jännittänyt. ”Jännittäminen on aivan normaalia. Toiset jännittävät, toiset ei. Itseäni ei kovin paljoa jännitä, riippuu tosin tilanteesta”, Simon puhui ehkä hieman turhia, mutta minkäs sille mahtaa, jos asiaa on. ”Itsekin odotan oppitunteja innolla! Aion todella panostaa koulunkäyntiin”, Simon puhui onnellisesti ja odottavaisesti, mutta se ei tainnut oikein onnistua. Ääni kuulosti enemmän neutraalilta kuin onnellista. Lause oli aivan selvä valhe, mitä Simon sanoi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, että uskoisiko Sydney häntä. Noita kysyi Simonin sisaruksista, mitä hänellä ei ollut. ”Valitettavasti en omista sisaruksia. Olen perheen ainoa lapsi”, Simon puhui totuudenmukaisesti. Sydney sanoi, että hänen äiti ei ollut täältä kotoisin. ”Onko äitinne jästi, vai mitä yritätte sanoa?” Simon halusi varmistaa asian. ”Mitä aiotte tehdä, kun pääsette koulusta?” Simon kyseli Sydneyn tulevaisuuden haaveita, vaikka vanhempaan ikään olikin vielä aikaa.

Sydney oli keskittynyt katselemaan laiturille, kun häneltä kysyttiin kissa-allergiasta, joten hän vain pudisti päätään. Hän ei ollut oikeastaan edes pahemmin huomioinut kissaa pojan sylissä. Jos hän olisi ollut allerginen, Sydney olisi varmasti lähtenyt toiseen vaunuun jo heti kissan huomattuaan.
Sydney väläytti leveän hymyn pojalle, joka oli juuri esitellyt itsensä Simon Meieriksi. Sydney nyökkäili Simonin vastauksille. Sydney aikoi itsekin panostaa koulunkäyntiin, sillä hän halusi hyvän ammatin ja menestyä niin koulussa kuin sen jälkeenkin. Lisäksi hän oli tiedonjanoinen ja kunnianhimoinen, joten kiinnostus opiskelua kohtaan oli taattu.

Sydney yllättyi Simonin kysymyksestä hänen äitiään koskien. Sydney oli kuullut vanhemmiltaan, että jästisyntyisyys oli edelleenkin toisille suuri ongelma, jostain syystä. Sydney ei ollut aivan selvillä, että miksi osa velhoista piti jästejä ja jästisyntyisyyttä pahana asiana, koska oli itse aina elänyt sekä jästi- että velhoyhteisössä. "Ei, äitini on noita. Hän on kotoisin Kanadasta, joten hän on käynyt koulunsa siellä", Sydney kertoi, äänessään hieman epäileväinen sävy. Sydney oli alkanut pohtia, oliko Simon yksi niistä, jotka halveksivat jästisyntyisiä. Sydneyn isä oli jästisyntyinen, joten Sydney ottaisi sen henkilökohtaisena loukkauksena itseään ja perhettään kohtaan, jos hänelle selviäisi, että hänen kanssaan vaunuosaston jakavalla velholla on jotain jästisyntyisyyttä vastaan. Sydney katsoi Simonia hieman arvioivasti vastauksensa jälkeen, mutta vastasi kuitenkin tuon seuraavaan kysymykseen. "En tiedä vielä. Olen kiinnostunut taikajuomista ja olen miettinyt, että parantaja olisi varmaankin hieno ammatti. Entä sinä?" Sydney vastasi ja esitti vastakysymyksen. Hän ei oikeastaan ollenkaan vielä tiennyt, että mitä haluaisi Tylypahkan jälkeen tehdä. Siihenhän olisi vielä todella pitkä aika! Sydney halusi alottaa opiskelunsa avoimin mielin, ja vaikka hän oli jo kiinnostuneena selaillut uusia koulukirjojaan, hän halusi antaa kaikille oppiaineille mahdollisuuden. Taikajuomien kirja oli vaikuttanut siihen asti kaikkein mielenkiintoisimmalta ja Sydney oli varma, että tulisi pitämään taikajuomien ja -liemien parissa viettämästään ajasta. "Joko olet miettinyt, mihin tupaan haluaisit?" Sydney kysyi. Hän ei itse oikein tiennyt, että mihin tupaan haluaisi tai ainakaan että mihin lopulta päätyisi.

Simon kiinnitti huomiota Sydneyn pään pudistukseen vastaukseksi siitä, että tyttö ei ollut allerginen kissoille. Hyvä niin. Allergian olisi luultavasti jo huomannut, jos se olisi ollut kovinkin paha. ”Kissani nimi on Haades”, Simon muisti esitellä kissansa, vaikka se olisikin voinut olla turhaa. ”Sain sen kummisedältäni ennen kuin lähdin tänne, junaan siis”, hän kertoi Sydneylle, että kuinka oli saanut kissansa, vaikka tuskin se ketään kiinnostaisikaan. Hän irrotti kätensä kokonaan Haadeesta ja laski sen penkille, missä hän istui.

Simon sai selville, että Sydneyn äiti oli noita ja että hänen äiti oli kanadalainen. ”Anteeksi epäilyni, että äitisi olisi jästi. En aliarvioi jästejä, vaikka itse olenkin puhdasverinen”, hän sanoi sanan ’puhdasverinen’ korostavaan äänensävyyn, melkein jopa mahtailevaksi. Simon itse ei ollut varma siitä, että kannattaisiko jästejä aliarvioida. Hän ei ole päättänyt vielä sitä asiaa tasa-arvoisuudesta, vaikka hänen omassa suvussaan ei ollut jästejä. Suvun mukaan olisi parempi aliarvioida taikavoimattomia, mutta ovathan hekin yhtä lailla ihmisiä kuin muutkin. ”Itse olen myös kotoisin Kanadasta, mutta muutin kummisetäni luokse Irlantiin”, velho kertoi olevansa myös kanadalainen. Hän oli muuttanut Irlantiin sen takia, koska hän ei ollut totellut vanhempiaan täyttäessään yhdeksän vuotta. Vanhemmilla oli tuolloin ollut kova kuri, joten pienestäkin sääntörikkomuksesta joutui kärsimään jollakin rangaistuksella. Simon kuunteli, kun Sydney kertoi, että mistä hän oli kiinnostunut. Sen jälkeen Simon itse joutui vastaamaan hänen esittämäänsä kysymykseensä. Tosin, hän ei ollut oikein mistään kiinnostunut, mutta olihan sitä pakko vastata. ”En itsekään ole vielä miettinyt. Pimeyden voimilta suojautuminen kuulostaa mukavalta oppiaineelta, ja aurori voisi olla mukava ammatti”, hän antoi vastauksen yhdellä virkkeellä, eikä jäänyt selittelemään enää sen kummallisempia juttuja. Vastaus ei ollut totuudenmukainen, sillä hän on itse alkanut suunnitella hieman rikollisen hommia. Simon tiesi, että Azkabanin velhovankila voisi jossain vaiheessa tulla vastaan, mutta sitä asiaa hän ei pelännyt. Seuraava kysymys Sydneyltä oli sellainen, että mihin tupaan Simon haluaisi kuulua. Auts, nyt tuli paha! Simon ei ainakaan sanoisi Luihuista, sillä saattaisi tuolloin jäädä valheistaan kiinni. Mutta jos hän sanoisi esimerkiksi Puuskupuhin, jäisi hän siitäkin kiinni siinä vaiheessa, kun lajitteluhattu kertoo, mihin tupaan oppilas kuuluu. ”Minulle on ihan sama mihin kuulun. Mutta jos jokin on pakko valita, niin Korpinkynsi”, valhe se on valhe. Hän tiesi jäävänsä kiinni, mutta ainahan sitä voi yrittää. Simon vilkaisi nopeasti sylissään makaavaa kissaa, sillä hänen huulilleen oli ilmestynyt pakostakin hieman ilkeäkurinen hymy. Siitä huolimatta hän sai pakotettuaan itsensä luopumaan hymystä, jonka jälkeen hän muutti kasvojensa ilmeen hymyileväksi. ”Te vaikutatte erittäin mielenkiintoiselta ja mukavalta persoonalta”, Simon sanoi, mutta ei tiedä itsekään pitikö se paikkaansa. Nyt tässä vaiheessa Simon oli saanut Sydneystä sellaisen käsityksen, että tyttö on melko itsevarma. ”Pidättekö te muuten huispauksesta? Olen kuullut siitä, mutta en vain tarkalleen tiedä, että millaista se voisi olla”, hän kysyi huispauksesta, ”jos pidätte, niin aiotteko pyrkiä joukkueeseen?” hän päätti lauseensa kysymykseen siitä, että aikoiko Sydney pyrkiä tupansa huispausjoukkueeseen. Simon itse ei pyrkisi siihen, vaikka olisikin kuinka hyvä siinä.

Simon Meier nosti kissansa pois sylistään ja nousi ylös seisomaan jaloilleen. Hän aukaisi reppunsa, mistä hän kaivoi esille taikasauvansa. Simon otti taikasauvasta kaksin käsin kiinni varovalla otteella. ”Sauvani sisältää feeniksinlinnun sulkaa ja ohrapihlajaa. Se on 11 tuumaa”, hän kertoi oman taikasauvansa materiaalin. ”Millainen sauva teillä on, Sydney?” Simon tiedusteli noidan sauvasta. Hän olisi voinut kokeilla loihtia jotain salassa, jos vain olisi osannut. Kummisedältään hän ei ollut saanut mitään tietoa siitä, että kuinka taikasauvaa käytettiin ja minkä nimisiä loitsuja sillä voi luoda. Kummisetä oli sanonut, että ne jutut opiskellaan Tylypahkassa eikä kotona. ”Onko teillä mitään hajua, että millaisia loitsuja tullaan Tylypahkassa oppimaan?” Simon kysyi tytöltä loistuista, mihin hän itse ei tiennyt vastausta. Hän koetti pitää äänensä ystävällisenä, mutta vahvana. Hänen kasvoillaan oli pieni hymy, jonka tuskin olisi huomannut, jos hän ei olisi pitänyt yllään ystävällistä äänensävyä.

Sydney kohotti kulmakarvojaan kun Simon ilmoitti olevansa puhdasverinen, mutta kuitenkin avoin jästeille. Sydney ei voinut olla huomaamatta pientä korostusta puhdasverisyyden kohdalla, mikä sai Sydneyn hieman epäileväiseksi. Hän ei oikein tiennyt, pitikö seurassaan olevasta pojasta vai ei. Poika oli kohtelias ja käytökseltään miellyttävä, mutta jostain syystä jokin ei tuntunut olevan aivan kohdallaan. Ehkä Simon tuntui jopa liian kohteliaalta Sydneyn mielestä. Sydney nyökkäsi kasvoillaan kiinnostunut ilme, kun Simon kertoi olevansa kotoisin Kanadasta. Sydney oli itse käynyt Kanadassa vain muutaman kerran isovanhempiensa luona, enimmäkseen nämä tulivat vierailemaan Sydneyn perheen luokse Walesiin. Kun vastakysymykstä tupiin liittyen ei tullut, Sydney oli salaa onnellinen siitä. Hän ei ollenkaan tiennyt mihin tupaan haluaisi, saatika sitä että mihin tupaan päätyisi lopulta. Sydneyn isä oli sanonut, että lajitteluhattu kyllä tekisi oikean päätöksen, eikä Sydneyn tarvitsisi huolehtia siitä. Silti kysymys tuvasta oli jännittävä, ainakin Sydneyn mielestä.

Sydney oli siirtänyt katseensa ulos ikkunasta ja seuraili vaihtuvia maisemia. Vielä oli valoisaa ja päiväkin oli melko aurinkoinen, joten ulos oli mukavaa katsella. Kysymys huispauksesta sai Sydneyn kuitenkin ajatuksistaan ja kääntämään katseensa takaisin Simoniin. "Huispaus on ihanaa!" Sydney henkäisi. Hän oli seurannut huispauspelejä pienestä pitäen, olivathan hänen molemmat vanhempansa myös kiinnostuneita huispauksesta. Sydney ja Jamie olivat molemmat saaneet luudan muutamia vuosia sitten ja he olivat kaksistaan pelanneet jotain huispauksen tyyppistä, niin hyvin kuin huispausta nyt kahdestaan pystyi pelaamaan, eli ei kovin hyvin. "Minua harmittaa, ettei ekaluokkalaiset saa tuoda omaa luutaa mukanaan. Pidän lentämisestä, se on todella hauskaa", Sydney kertoi, jatkaen kuitenkin heti perään: "Ymmärrän kyllä, että ekaluokkalaisista monet eivät ole koskaan lentäneet, joten siksi ei varmaan voi tuoda luutaa. Mutta ajattelin kyllä hakea huispausjoukkueeseen ensi vuonna. Huispauksesta saisi hyvän harrastuksen." Siinä kohtaa Sydney ei vielä tiennyt, että muutaman vuoden päästä olisi päättänyt pelata huispausta ammattimaisesti ja kaikki ajatukset parantajan ammatista olisivat jääneet unohduksiin.
Sydney seuraili, miten Simon kaivoi repustaan esille taikasauvansa ja alkoi esitellä sitä Sydneylle. Sydneykin tarttui laukkuunsa ja otti esille uutuuttaan kiiltelevän kauniin taikasauvan. "Minun on 10 ja puoli tuumaa, valkopyökkiä ja sen sisällä on lohikäärmeen sydänjuurta", Sydney ilmoitti. Hän oli ylpeä uudesta taikasauvastaan, joka oli pari viikkoa sitten käyty ostamassa Ollivanderin taikasauvaliikkeestä. Vanha ja heiveröinen mies oli ollut hieman pelottava Sydneyn mielestä, koska mies oli tuntunut tietävän Sydneystä aivan liikaa sen perusteella, millaisia sauvoja hän kokeili. Oli kestänyt pitkään, ennen kuin Sydney oli löytänyt itselleen sopivan taikasauvan. Sydney piti kiinni taikasauvastaan otteella, jota oli nähnyt vanhempiensa käyttävän, ennen kuin laski sen syliinsä. Hän ei osannut yhtään oikeaa loitsua, eikä halunnut kokeilla ennen kuin oli varma siitä, mitä teki. "Luulen, että aloitamme aika perusteista. Mutta en tiedä sen tarkemmin", Sydney vastasi Simonin kysymykseen. "Oletko lukenut koulukirjoja jo? Minä olen vähän selaillut muutamia kirjoja", Sydney kysäisi. Hän oli todellakin innoissaan Tylypahkaan menemisestä ja opiskelujen aloittamisesta siellä.

Simon nojautui taaksepäin hänen selkänsä takana olevaan nojaan. Hän vilkaisi kissaansa, jotta tietäisi, että oliko se vielä herännyt unistaan. Haades oli aina ollut kova nukkumaan, eikä sitä tuskin kukaan ole saanut noin vain hereille. Kissa nukkuu usein monta tuntia päivässä, vaikka sinä päivänä olisikin jotain menoa. Sydney kertoi, että hänen mielestään huispaus oli ihanaa. Simon taas ei tiennyt, että mitä mieltä oli huispauksesta, sillä ei itse ole koskaan päässyt kokeilemaan sitä. Se oli varmaa, että hän ainakin kerran elämässään huispausta kokeilisi, sillä se voisi olla mahtava kokemus. Sydneytä harmitti, etteivät ekaluokkalaiset saaneet tuoda omia luutia kouluun. Se oli turha sääntö ainakin Simonin mielestä, mutta hän tiesi, että ei voinut siihen sääntöön mitenkään vaikuttaa. ”Tulen sitten katsomaan, kun pelaatte huispausta tupanne joukkueessa”, Simon kertoi ystävällinen hymy huulillaan, kun Sydney sanoi pyrkivänsä joukkueeseen. Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, että oliko Sydney joskus eläessään pelannut huispausta. Tosin, vain harva ekaluokkalainen sitä on vielä kokeillut, varsinkin jos jästejä on ollut lähettyvillä. Jos Simonilla itsellään olisi oma luuta, hän luultavasti lentäisi sillä joka päivä jästikaupunkien yläpuolella. Hänestä olisi huvittavaa katsella, miltä yläilmoissa näyttäisi. Kiinnijäämistä Meier ei ajatellut, vaikka se voisikin olla hyvin mahdollista. Hän ei ajatellut sitä, että mitähän seuraisi, jos jästi näkisi velhon tai noidan luudan päällä lentämässä.

Simonin katse seurasi Sydneyn liikkeitä, kun hän itsekin veti tavaroistaan esille oman taikasauvansa. Tyttö kertoi, että mitä hänen oma sauvansa sisälsi. Myös Simon oli ollut ylpeä sauvastaan, sillä hän pääsisi taikomaan sillä joskus eläessään. ”Itsekin meinasin sitä, että aloitamme ihan perusloistuista ensimmäisenä. Ovathan ne hyvä opetella ensin, varsinkin jos on ekaluokkalainen eikä ole koskaan aikaisemmin taikonut”, hän kuittasi Sydneytä perusloitsuissa, sillä oli itsekin samaa ajatellut. ”Itse en ole oikein lueskellut koulukirjoja, mutta sain kummisedältäni tietoa siitä, että millaisia asioita ne sisältävät”, Simon puhui jälleen totuudenmukaisesti.
”Kuinka kauan tämän junamatkan on tarkoitus kestää?” Simon kysyi jo melkein malttamattomana. Hän halusi nähdä Tylypahkan koulun rakennuksen, sillä ei ole vielä saanut oikeaa mielikuvaa siitä, että miltä se näyttäisi kokonaisuudessaan. ”Oletteko te kuulleet, että miltä koulumme saattaa näyttää ulkoapäin katsottuna?” hän kysyi Sydneyltä koulun ulkonäöstä, jos tyttö vaikkapa osaisi vastata siihen. Simon on aina itse luullut Tylypahkaa yhdeksi kokonaiseksi torniksi, joka olisi hieman kallistunut toiseen suuntaan. Hän on nähnyt mielessään Tylypahkan olevan pimeä rakennus niin ulkoa kuin sisältäkin. Ympäristö Tylypahkan ympärillä voisi olla metsää ja merta, jonka keskellä torni sijaitsisi kiven päällä.

Sydney kohautti olkiaan kun Simon pohti, kauanko matka kestäisi. "Minä olen ymmärtänyt, että olemme perillä vasta illalla. Tylypahka on ilmeisesti aika pohjoisessa", Sydney totesi. Hän oli joskus nuorempana käynyt perheensä kanssa Tylyahossa ja nähnyt vilauksen Tylypahkan linnastakin, joten Simonin seuraavaan kysymykseen oli helppo vastata. "Tylypahka on valtava vanha linna ja siinä on suuri järvi vieressä. Olen käynyt Tylyahossa ja näin linnan silloin vilaukselta, en tosin päässyt kovin läheltä katsomaan", Sydney kertoi. Tylypahkan linna oli jo silloin tehnyt vaikutuksen Sydneyyn ja hän mietti, että näyttiköhän linna edelleen yhtä vaikuttavalta, mitä muutamia vuosia sitten. Sydney ei tiennyt ollenkaan, että millainen Tylypahka olisi sisältäpäin, mutta hän toivoi, että siellä olisi hieman kotoisampaa mitä linnan kivinen ulkomuoto antoi ymmärtää.

Sydney oli taas jämähtänyt tuijottelemaan ulos. Niityllä, joka vielä vähän vihersi syksyn lähestyessä hyvää vauhtia, laidunsi muutama lammas. Aurinkoinen ilma oli jäänyt taakse ja ulkona näytti tihuttavan vähän vettä, mikä ei tietenkään ollut yllätys, oltiinhan sentään Britanniassa. Juuri kun Sydney yritti keksiä jotain puheenaihetta, vaunuosaston oveen koputettiin ja se avattiin. "Saisiko olla jotain ruokakärrystä?" iloisen oloinen noita kysäisi kaksikolta. Sydneyn silmiin ilmestyi innostusta ja uudenlainen kirkkaus. Matkaa oli tehty kuitenkin jo jonkin aikaa, eikä Sydney jännitykseltään ollut onnistunut syömään kunnollista aamiaista. Sydney vastasi noidalle myöntävästi ja kaivoi laukustaan pienen pussukan, jossa hänellä oli pieni määrä rahaa. Hän ei tarvitsisi paljoakaan rahaa Tylypahkan lukuvuoden aikana, mutta hänellä oli kuitenkin sen verran, että hän pystyisi ostamaan jotakin junamatkojen aikana. "Voisin ottaa kurpitsamehua, kaksi noidankattilaleivosta, suklaasammakon ja yhden lakritsisauvan", Sydney luetteli noidalle samalla kun laskeskeli päässään, paljonko ostokset tekisivät yhteensä. Sydney muisteli, että hänen äitinsä olisi laittanut sämpylän reppuun, joten sämpylän, noidankattilaleivosten ja karkkien voimalla hän pärjäisi varmasti hyvin siihen asti, että saisi Tylypahkassa ruokaa. Sydney maksoi ostoksensa ja levitti ne istuimelle viereensä. Kärryn jatkaessa hetken kuluttua matkaansa, Sydney alkoi kaivaa sämpyläänsä laukustaan. Hän kuori sen kääreistään ja haukkasi. Nielaistuaan ensimmäisen haukkauksensa, Sydney nosti katseensa Simoniin ja sanoi: "Keräätkö sinä suklaasammakkokortteja?" Sydney itse keräsi kortteja, ei kylläkään kovin fanaattisesti. Suklaasammakkokortit olivat mielenkiintoinen tapa tutustua velhojen ja noitien historiaan ja jo siksikin Sydney piti niiden keräilystä.

Simonia ei huvittanut odottaa iltaan asti Tylypahkan junassa. Matka ei juuri nyt tuntunut pitkästyttävältä, sillä olihan hänellä seuraa junan vaunussa. Hän painoi kissaansa enemmän itseään vasten hellällä otteella, sillä hän rakasti tuntea Haadeen ihanaa kehon lämpöä. Velho sai nyt pienen käsityksen siitä, että millainen Tylypahkan linna oli, sillä oli saanut vastauksen kysymykseensä. Hän itse ei ollut koskaan käynyt Tylyahossa, vaikka olisikin sinne voinut mennä. Viistokuja oli ainoa paikka Tylypahkan läheisyydessä, missä hän oli kummisetänsä kanssa käynyt ostamassa velhotarvikkeita. Simon mietti, että kuinka vanha linna voisi olla, mutta ei osannut edes veikata. Tylypahka oli hänen kuulemansa mukaan ollut toiminnassa jo pitkään. Hän oli kuullut Tylypahkan synnystä omalta kummisedältään. Sen hän tiesi, että tupien nimet tulivat Tylypahkan perustajien sukunimistä.

Simon Meier ei ollut saanut kunnollista katsekontaktia Sydneyn kanssa, sillä noita oli jäänyt taas silmistään kiinni ulkomaisemiin. Simonkin olisi voinut maisemia katsella, jos olisi ollut asiasta enemmän kiinnostunut. Hän itse oli uppoutunut omiin ajatuksiinsa siitä, että millaista Tylypahkassa voisi olla. Mietteet jäivät kesken, kun Simon hätkähti paikoillaan. Hän kuuli naisen äänen, joka kysyi tuli tarjoilemaan jotain ruokakärrystään. Simon alkoi kaivaa laukuistaan rahapussia, jotta voisi maksaa omat ostoksensa. ”Itsekin otan kurpitsamehua. Lisäksi otan myös kolme suklaasammakkoa.” Simon ei ollut aivan varma siitä, että mitä hän oli tilannut. Kurpitsamehu kuulosti mukavalta, kuten myös suklaasammakot. Ruokakärrynoita otti vastaan Simonin antamat kaljuunat, jonka jälkeen noita ojensi Simonille hänen tilaamansa herkut. Nälkä alkoi jo pikkuhiljaa kurnia vatsanpohjassa. Velho istuutui takaisin vaunuun kissansa viereen. Hän alkoi syödä ensimmäistä suklaasammakkoaan. Sydney puhui suklaasammakkokorteista, että keräilikö Simon niitä. ”En keräile, sillä en ole kiinnostunut historiasta”, Meier vastasi kieltävästi. Ei hän ole eläessään kerännyt mitään tavaroita, sillä ei ole kiinnostunut sellaisesta hommasta. ”Keräilettekö te?” Simon kysyi, jos Sydney haluaisi hänen suklaasammakoista tulleet kortit. Hän nosti kissansa takaisin syliinsä, jotta saisi tuntea vielä paremmin sen lämmön. Hän laski suklaasammakoista tulleet kortit viereensä, jos Sydney niitä olisi keräillyt. Simon hörppäsi pienen hörpyn kurpitsamehusta. Se oli maukasta, vaikka ei itse ole koskaan aikaisemmin sitä maistanut. Hän tiesi, että Tylypahkassa saisi lisää kurpitsamehua, jos sitä halusi. ”Taidatte tietää aika paljon Tylypahkasta, vaikka ette ole siellä käynytkään. Olenko oikeassa?” Simon veikkasi Sydneyn tiedoista Tylypahkasta. Hän oletti olevansa oikeassa, vaikka ei vielä ollutkaan saanut vastausta kysymykseensä.

Sydney totesi, että nälkä kasvoi syödessä ja hän oli hyvin tyytyväinen, että hänen äitinsä oli pakannut mukaan sämpylän. Sydney teki sämpylästä, joka tuntui kevyen aamiaisen ja jännittämisen jälkeen todella herkulliselta, nopeasti selvää ja siirtyi ostamiensa herkkujen pariin. Simonkin näytti ostaneen muutaman suklaasammakon ja kurpitsamehua. Avatessaan yhtä suklaasammakkoa kääreestään, Simon ilmoitti ettei keräillyt suklaasammakkokortteja ja kysyi keräilikö Sydney. Sydney nyökkäsi, suunsa ollessa täynnä suklaata ja nielaistuaan vastasi: "Keräilen. Minusta on hauskaa oppia tärkeistä velhoista ja noidista". Sydney tarttui samalla korttiin, joka oli tullut sammakon mukana. Hänen kasvoilleen levisi hymy, kun kortti paljastui Rowena Korpinkynneksi. Sydneyn kokoelmaan ei vielä kuulunut Korpinkynttä ja muista Tylypahkan perustajista häneltä puuttui enää Helga Puuskupuh. Saatuaan suklaasammakon syötyä, Sydney kääntyi noidankattilaleivosten puoleen. Hän ei ollut koskaan päässyt maistamaan niitä, vaikka oli niitä joskus nähnytkin. Hän oli kuitenkin varma, että ne olisivat hyviä. Sydney haukkasi leivosta ja totesi heti, että hän oli ollut oikeassa. Sydney siemaisi kurpitsamehua vielä ennen kuin vastasi Simonin seuraavaan kysymykseen. "Olen kuullut Tylypahkasta paljon. Kaikkea isäni ei tietenkään ole suostunut paljastamaan, mutta olen kysellyt paljon ja saanut tietää perusasiat", Sydney vastasi ja kohautti olkiaan. Junassa oli varmasti paljon sellaisia, jotka tiesivät Tylypahkasta paljon enemmän mitä Sydney. Sydney oli oikeastaan hieman ihmeissään, ettei Simon tuntunut tietävän Tylypahkasta paljoakaan, vaikka hän sanoi olevansa puhdasverinen. Toisaalta, jos pojan vanhemmat olivat kanadalaisia, ehkä poika ei ollut koskaan saanut kuulla Tylypahkasta kunnolla.

Kun Sydney oli saanut leivoksensa syötyä, hän päätti jättää loput ostamansa eväät myöhemmäksi. Juuri sillä hetkellä hänellä ei ollut enää nälkä ja junamatkaa olisi kuitenkin vielä jäljellä. Vaikka Tylypahkassa odottaisikin ruokaa, sitä ennen täytyisi vielä jaksaa lajittelun läpi. Sydney ei ollut aivan varma, miten lajittelu toimisi, mutta hän oli ymmärtänyt isänsä puheista, että se veisi aikaa. Sydney vilkaisi kissaa, joka oli Simonin sylissä. "Mikä sanoitkaan että kissasi nimi on? Ehdin jo unohtaa", Sydney kysäisi katsellen kissaa. "Minäkin haluaisin kissan. Toisaalta pöllö olisi kyllä kätevämpi. Minulla ei ole mitään lemmikkiä, ainakaan vielä", Sydney jatkoi höpöttämistään. Sydney oli saanut valita luudan ja lemmikin välillä pari vuotta sitten syntymäpäivänään, ja hän oli valinnut luudan, joten lemmikki oli jäänyt saamatta. Sydney oli ajatellut, että ehkä joskus Tylypahkan aikana hän voisi hankkia lemmikin, mutta ei ollut varma siitä, että haluaisiko pöllön vai kissan.

Simon oli valmis antamaan Sydneylle omat suklaasammakkokorttinsa, jos noita vain ottaisi ne vastaan. Hän ojensi suklaasammakoista tulleet kortit Sydneylle ja kysyi: ”Haluatko?” Pitihän sitä varmistaa, ettei aivan väkisin tarjoaisi toiselle jotain, mitä hän ei edes haluaisi. Noita kertoi tietävänsä Tylypahkasta paljon asioita, enimmäkseen vain perusasiat. Kyllä Simonkin tiesi, mutta halusi vain huvin vuoksi esittää typerää. Olihan hänellä kummisetä Percy, joka kävi Tylypahkan koulua Luihuisessa. Hän ei itse käsittänyt, että miten Percyn kaltainen mukava mies olisi voinut päätyä lopulta Luihuiseen. Kummisedältä Simon on kuullut monenmoisia asioita, aina vain jos tuli jotain kerrottavaa mieleen. Tuvista vielä sen verran Simon tiesi, että itse päätyisi sukunsa mukaisesti Luihuiseen. Sehän olisi hänelle häpeää, jos joutuisi Puuskupuhiin. Hän itse ei pitänyt Puuskupuheista, vaikka ei ollut edes tavannut sen kaltaisia velhoja tai noitia. Hän oli vain kuullut, että kyseiseen tupaan joutui kaikki typerät loitsijat.

Simon Meier joi kulauksen kurpitsamehua, mitä oli vielä jäänyt pohjalle. Hän oli saanut syödyksi viimeiset ostamansa herkut, mutta nälkä alkoi vasta nyt painaa vatsan pohjaa. Tosin hän ei itse asiasta maininnut ääneen. Sydney tiedusteli Simonin kissan nimeä, sillä oli kuulemma ehtinyt jo unohtaa sen. ”Se on Haades”, Simon kertoi pieni hymy huulillaan. Hänen äänensävynsä oli edelleen ystävällinen, vaikka hän olisi töykeästikin voinut puhua. Häntä ärsytti toistaa itseään, vaikka sille ei mitään mahdakaan, jos muisti pettää. Hän mietti, että miten asia mahtoi Sydneytä kiinnostaa, joten ajatteli ottaa siitä selvää: ”Kuinka niin? Teettekö te sillä tiedolla jotain, Sydney?” Simon Meier lisäsi lauseen päätteeksi tytön nimen, jotta noita tietäisi, että Simon puhuttelisi häntä. Tosin, junavaunussa ei ollut muita kuin Sydney ja Simon, joten luultavasti tytöllä olisi tajua tajuta, että Meier puhui hänelle. Tyttö sanoi haluavansa myös lemmikin, kissan tai pöllön. Simon ei itse ollut päättänyt omaa lemmikkiään, mutta se ei häntä haitannut. Kissa oli hyvä, joten Meier osasi olla tyytyväinen siihen valintaan. Hänen kummisetänsä oli valinnut Haades-kissan Simonille, joten asiasta ei voinut moittia. Hänen kummisedällään oli hyvä kyky valita asioita Simonin tykkäämisen mukaisesti, joten häntä ei Percyn ostoksille mukaan tarvittu. ”Pöllöt ovat kyllä käteviä, mutta itse pidän enemmän kissoista”, hän lisäsi kuunnellessaan ensimmäiseksi sen, mitä Sydney oli puhunut. Se oli hänen mielipide asiasta. Eihän mielipiteistä voinut kiistellä, mutta jotkut alkavat usein haastaa asiasta riitaa. Simon taas ei ollut sitä tyyppiä, vaikka olisikin luonteen perusteella voinut olla.

Simon tarjosi omia suklaasammakkokorttejaan Sydneylle ja Sydney hymyili. "No, jos sinä et niitä halua", Sydney vastasi ja tarttui Simonin tarjoamiin kortteihin. Sydney vilkaisi kortteja ja tuli siihen tulokseen, ettei muistanut oliko hänellä ne velhot jo kokoelmissaan. "Kiitos paljon", hän sanoi vielä hymyillen samalla kun laski kortit viereensä penkille.

Sydney käänsi katseensa hieman kummissaan Simoniin kun tämä kissansa nimen ilmoitettuaan kyseli, miksi Sydney kysyi kissan nimeä. Sydney kohotti kulmakarvojaan ja vastasi: "Ehdin jo unohtaa sen nimen. Tarvitaanko siihen sen kummempaa syytä?" Sydney sanoi hieman töksäyttäen. Hän ei todellakaan tiennyt, mitä Simon haki kysymyksellään takaa, sillä olihan Sydney jo selittänyt, että hän oli unohtanut kissan nimen. Simon oli kertonut kissan nimeksi Haades juuri kun Sydney oli keskittynyt katselemaan laiturille junan ikkunasta. Simon ei itse näyttänyt olevan kovin harmissaan siitä, että lähti koko vuodeksi pois kotoaan, mutta Sydneylle se oli kuitenkin iso asia ja hän halusi vilkuttaa vanhemmilleen ja veljelleen vielä ennen lähtöä, eikä siis ollut ajatellut vaunuosastossa matkustavaa kissaa sen enempää juuri sillä hetkellä. Vaikka Simonin äänensävy oli aivan ystävällinen ja normaali, Sydneyn mielestä kysymys oli silti outo. Siitä huolimata, Sydney kertoi omista lemmikkimieltymyksistään ja kuunteli Simonin mielipiteen. Sydney nyökkäili vastaukseksi. Vaunuosaston oven ohi kulki kovaääninen joukko hieman Sydneyä vanhempia velhoja ja noitia ja Sydney jäi hetkeksi katselemaan, miten joukko kulki eteenpäin junassa. Sydney pohti, että löytäisiköhän hänkin Tylypahkasta vastaavan joukon ystäviä, joiden kanssa hän voisi ensi vuonna rymytä junan käytäviä pitkin. Sydney unohtui ajatuksiinsa, miettien tulevaa kouluvuotta. Hän ei ollut saanut tietää Tylypahkan opettajista paljoakaan, hän oli kuullut ainoastaan että rehtori Dumbledore on taitava velho ja hyvä rehtori. Vaikka Simon ei tuntunut tietävän erityisen paljoa Tylypahkasta, Sydney päätti kuitenkin kysäistä, tietäisikö tämä jotain Tylypahkan opettajista. "Tiedätkö yhtään, millaisia opettajia Tylypahkassa on?" Sydney kysyi, hieman varautuneella äänellä. Hän ei tiennyt, pitäisikö jälleen odottaa motiivien kyseenalaistamista.

Simon oli saanut annettua suklaasammakkokorttinsa Sydneylle, joka sitten kiitti asiasta. ”Ole hyvä”, hän vastasi hieman leveämmin hymyillen. Simon oli saanut kiitokset korteista, oli saanut hyvin vakuutettua omasta mielestään Sydneylle sen, että hän oli kiltti naapurinpoika. Tosiaan näin ei ollut. Meierillä ei ollut aavistustakaan, että mitä Sydney sanoisi, jos Simon päätyisikin Luihuiseen ja paljastuisi, että hän ei olekaan niin kiltti, mitä on antanut toisen ymmärtää. Sitä paitsi hän itse ei ole koskaan tajunnut, että miten hän on jaksanut hymyillä muille niin pitkään.

Simon ei ollut saanut kissan nimen kyselemiseen muuta vastausta kuin sen, että Sydney oli unohtanut Haadeen nimen. ”Ei siihen tarvita syytä. Kysyin vain”, poika sanoi ystävällisesti, mutta hänen leveä hymy oli muuttunut pienemmäksi. Simon vilkaisi sivusilmällä Haadesta, joka oli käpertynyt pallon muotoiseksi Simonin jalan viereen. Sen jälkeen hän siirsi katseensa takaisin samalla vaunuosastolla istuvaan Sydney Gladstoneen, johon Simon oli saanut tutustua junamatkan aikana. Sydneystä Simon ei ollut saanut kunnollista mielipidettä aikaiseksi kuin sen, että tyttö oli puhelias ja vaikutti jokseenkin viisaalta. Tytöstä saattaisi joskus olla jotain hyötyä Simonille, jos poika jotain vain keksisi. Kaverina Simon ei tyttöä pitänyt, vaikka olisikin voinut antaa sellaisen vaikutelman. Hän ei ole koskaan aikaisemmin pitänyt oikein ketään kaverinaan, edes kummisetäänsä. Kummisetä oli hänelle vain sukulainen, joka huolehti hänestä. Tosin, Simon kyllä välitti siitä miehestä, vaikka ei myönnäkään asiaa. Sydney kysyi, että tiesikö Simon yhtään mitään Tylypahkan opettajista. Eihän Simon oikein mitään tiennyt, sillä ei ollut edes kiinnostunut asiasta. Tosin yhden nimen hän oli saanut luvan kuulla: Albus Dumbledore. ”Tiedän vain koulumme rehtorin. Nimi on Albus Dumbledore, sen enempää en siitä vanhuksesta tiedä”, Meier oli tajunnut vasta nyt, että hän oli muuttanut äänensävynsä pilkalliseksi, varsinkin viimeisen lauseen kohdalla. Hän koetti piilottaa äänensävynsä ystävällisen hymyn taakse, mutta ei osannut arvata, miten Gladstonen neiti siihen reagoisi. Itse asiassa Simonia ei asia kovinkaan paljoa kiinnostanut. ”Arvostan sitä miestä”, hän päätti lauseensa kunnioittavalla äänensävyllä ennen kuin Sydney ehtisi sanoa mitään väliin. ”Saa nähdä, että millainen on ensiluokkalaisten ensimmäinen päivä”, Meier vaihtoi puheenaiheen Dumbledoresta koulupäiviin. ”Tahtoisitteko muuten olla kaverini?” Simon kysyi typeränä vain sen takia, että halusi nähdä mitä Sydney vastaisi kysymykseen.

Sydney oli odottanutkin, että Simon tuskin tietäisi Tylypahkan opettajista sen enempää kuin Sydneykään. Henkilökunta oli osittain vaihtunut sen jälkeen, kun Sydneyn isä oli käynyt Tylypahkaa eikä Sydney ollut edes aiemmin tajunnut kysellä opettajista mitään. Hän oli ollut tähän asti innoissaan vain oppituntien sisällöstä, ei niinkään siitä, kuka luokan edessä asiasta kertoi. Nyt oli ensimmäinen kerta, kun Sydney oli alkanut miettiä niitä tähän asti kasvottomia ihmisiä, jotka nuorille velhon ja noidan aluille opettivat taikuudesta. Sydney kuunteli Simonin vastausta ja kuinka tämä tiesi Dumbledoren. Sydney nyökkäsi hyväksyvästi kun Simon sanoi tietävänsä koulun rehtorin. Kun pojan ääni muuttui hieman pilkalliseksi ja hän nimitti rehtoria vanhukseksi, Sydney nosti katsahti Simonia hieman närkästyneenä. Hän ei ollut koskaan tavannut Dumbledorea, mutta oli kotona oppinut, että Dumbledore oli merkittävä ja kunnioituksen arvoinen velho. Simonin yritys paikkailla äänensävyään kertomalla kunnioittavansa velhoa, sai Sydneyn miettimään, että miksi poika oli ensin käyttänyt pilkkaavaa äänensävyä ja sen jälkeen kertoi kunnioituksestaan. Sydneyn mielestä se oli kummallista, mutta tyttö ei kuitenkaan sanonut mitään.

Sydney oli siirtänyt katseensa taas ulos ja ohi kiitäviin maisemiin. Hän kohautti olkiaan Simonin pohdinnalle siitä, millainen ensimmäinen koulupäivä olisi. Sydney tiesi, että illalla olisi luvassa pidot heti tupiinlajittelun jälkeen, mutta ensimmäisestä oikeasta koulupäivästä hän ei osannut sanoa mitään. Sydney mietti, vastaisiko jotenkin, mutta ennen kuin hän ehti sitä tekemään, Simon töksäytti kummallisen kysymyksen. Sydneyn katse kääntyi takaisin junavaunuun ja siellä istuvaan poikaan. Sydneyn katse oli hieman ihmettelevä. Kuka kysyi tuollaista? Sydney oli koko ajan pitänyt poikaa hieman kummallisena, tämän jäykän puhetavan, erikoisten kommenttien ja välinpitämättömyyden vuoksi. Sydney ei olisi suoraan osannut sanoa, pitikö pojasta ollenkaan vai johtuiko tämän kummallisuus vain vaikkapa jännityksestä. Omaan tyypilliseen tapaansa Sydney oli siis suora ja rehellinen vastatessaan Simonin kysymykseen. "Sinä olet kummallinen. Sitä paitsi ei kavereita olla sen perusteella että joku kysyy siitä. Kavereiksi vain tullaan. En osaa vastata mitään tuollaiseen kysymykseen", Sydney vastasi päättäväisellä äänellä. Sydney nousi ylös ja keräsi muutamat tavaransa penkiltä reppuunsa. "Minä menen kysymään kuljettajalta, että koska olemme perillä, haluan vaihtaa koulukaapuun hyvissä ajoin ennen kuin olemme asemalla", Sydney ilmoitti ja työnsi jalallaan matka-arkkuaan hieman syvemmälle penkin alle. Hän nosti repun olallaan ja käveli vaunuosaston ovelle. "Nähdään varmaan jossain vielä. Hei" Sydney sanoi samalla kun kääntyi ovelta ja lähti kohti veturia. Sydney ajatteli, että voisi kuljeskella junassa hieman ja ehkä tavata muita ekaluokkalaisia vielä ennen kuin juna olisi perillä. Sitä ennen hänen täytyisi kuitenkin käydä kysymässä, kauanko matka vielä kestäisi. Sydney oli luottanut Simoniin sen verran, että uskalsi jättää matka-arkkunsa sisältöineen vaunuosastoon, sillä Sydney epäili, että tuskin Simon tai kukaan muukaan tahtoisi viedä hänen vaatteitaan, joita matka-arkku oli täynnä. Sydney suuntasi kohti veturia ja hymyili leveästi muutamalle vastaantulijalle, jotka tuntuivat olevan vanhempia opiskelijoita. Osalla oli jo koulukaapu päällään, mutta ei vielä kaikilla, joten Sydney ei osannut arvioida, joko he olivat lähellä Tylypahkaa.

Simon Meieriä ei olisi voinut vähempääkään kiinnostaa Tylypahkan henkilökunta, joten hän ei heistä tiennyt yhtään mitään. Mutta Meierin kummisetä Percy oli jotain Simonille kertonut henkilökunnasta, joka liikkui Tylypahkan koulun käytävillä. Simon suuntasi nyt katseensa itsekin ikkunasta ulos nopeasti vaihtuviin maisemiin. Juna liikkui nopeaa tahtia, minkälaisen vauhdissa Simon Meier ei ole koskaan ollut. Hän näki ohimenneitä puita ja muuta metsää, yhtälailla kuin ylhäällä olevan taivaan. Pienet sadepisarat hipoivat junavaunun ikkunaa. Osuessaan siihen, ne valuivat ikkunaa pitkin alas. Sadepisaroiden liikkeestä ikkunaa vasten jäi epäselvä viiva, joka kiemurteli oudoissa kuvioissa. Simon kosketti vasemman käden etusormella ikkunan lasia kokeillakseen, että oliko se kylmä. Kylmyys ei tuntunut Simonin sormessa, sillä hän veti sen saman tien pois.

Simon ei osannut odottaa pitoja tupalajittelun jälkeen. Itse asiassa hän ei edes halunnut odottaa sellaisia, sillä hän ei pitänyt juhlimisesta. Juhlat olivat hänen mielestään turhia, sillä ei niissä usein mitään muuta tehdä kuin lihotetaan itseään herkuilla ja syödään juhla-ateriaa. Simonin suusta pääsi pieni tuhahdus, jota hän itse tuskin olisikaan huomannut, ellei olisi kiinnittänyt siihen huomiota. Simon irrotti katseensa pois ikkunassa vilahtelevista maisemista. Hän suuntasi vihreät silmänsä uudestaan samassa vaunuosastossa istuvaan tyttöön nimeltä Sydney Gladstone. Simon piti Sydneytä rehellisenä noitana, joka sanoi asiansa suoraan eikä jäänyt miettimään valheita. Tosin Meier ei ollut varma, oliko tämä totta, mutta sellaisen käsityksen hän itse oli saanut tuosta nuoresta noidasta. Hän itse oli aivan tytön vastakohta. Hän valehteli minkä kerkisi ja tuhlasi aikaansa valheiden keksimiseen.

Sydney sanoi Simonia kummalliseksi, kun velho oli kysynyt, halusiko tyttö olla hänen kaveri. ”Kiitos”, Meier vastasi neutraalisti siihen, kun Sydneyn mielestä poika oli kummallinen. ”Ymmärrän kyllä, jos et välttämättä halua vielä olla kanssani kaveri”, Simon lisäsi ohimennen. Sydney poistui vaunusta sanoen, että lähti kyselemään kuljettajalta, että monelta he olivat perillä. ”Mene vain”, velho vastasi nyökäten samalla. ”Hei hei”, poika vastasi tytölle hyvästiksi. Sydney oli jättänyt matka-arkkunsa vaunuun. Simon siirsi katseensa nyt siihen, sillä mietti varastamista. Simon oli niin ajattelematon, ettei osannut ajatella toisten tuntemuksia. Hän oli lähellä nousta penkiltä ylös, ennen kuin muutti mielensä. Turhaan hän varastaisi vastakkaisen sukupuolen vaatteita, sillä hän ei tekisi niillä mitään. Tällä kertaa kaksinaamainen poika antoi armoa, mutta seuraavaa kertaa ei ole tulossa.


((Kiitän vielä pelistä!))