Can we please get rid of him?

16.6.1996, sunnuntai // Ja Rodolphus mukaan //

Miten hyvältä tuntuikaan päästä ulos ja hyvin kauas siitä Averystä. Rabastan oli muutamat viime yöt nukkunut toinen silmä auki ja hätkähtänyt varmasti jokaista toisen kuolonsyöjän liikettä. Ei heidän tilan jakamisestaan tulisi yhtään mitään ja Rabastanin oli ollut tarkoitus ottaa asia puheeksi veljensä kanssa ennen kuin Voldemort oli lähettänyt heidät yhteiselle tehtävälle. Se ei tietenkään häntä estänyt avautumasta, mutta työtkin oli tehtävä eikä sopivaa väliä kertoa asiasta ollut vielä ilmaantunut. Tärkeämpää oli nyt väijyä sopivia ministeriöläisiä jotka iskeä tajuttomaksi ja joilta voisi sen jälkeen napata pari hiuskarvaa monijuomaliemen viimeiseksi aineeksi.
" Ei sitten mitään naista.. mä en halua esiintyä naisena. Eikä ketään kaljua. Mä en halua olla myöskään kalju..", Rabastan mutisi seuratessaan siinä Ministeriön kulmilla ohi astelivia kummallisesti pukeutuneita velhoja ja noitia. Ei tosiaankaan ollut vaikea erottaa velhoja jästeistä. Ainoa ongelma tuntui olevan vain se, ettei sopivia henkilöitä tuntunut tulevan heidän tielleen.

Hetken he saivatkin viettää aikansa siinä odottaen ja Rabastan vilkaisi Rodolphuksen suuntaan.
" Rodolphus.. mun pitikin puhua sulle yh- ", miehen lause jäi kuitenkin kesken kun heidän näkökenttäänsä asteli kaksi miestä ,jotka näyttivät tarpeeksi normaaleilta ja sopivilta heidän uhreikseen. Rabastan veti oman sauvansa esiin ja vilkaistuaan ympärilleen, varmistaen ettei ketään ollut tulossa todistamaan tapahtumia tainnutti hän miehistä pitemmän. Heti kun Rodolphus oli hoidellut toisen miehistä hypähti Raba piilostaan ja kiskoi oman uhrinsa piiloon.
" Toi sun miehes ei varmaan ole koskaan käynyt pesulla..", Rabastan irvisti ja tökkäisi Rodolphuksen tainnutettua miestä sormella päähän ennen kuin nyppäisi omalta uhriltaan muutaman hiuksen ja pudotti juomaansa.

Joksikin toiseksi muuttuminen oli aina yhtä inhottavaa, mutta mitään muutakaan keinoa heillä ei ollut ministeriöön päästä. Vaatteita ei välttämättä olisi tarvinnut alkaa vaihtamaan ja Rabastan kiskoikin vain uhrinsa päällä olleen puvun takin päälleen toivoen sen olevan tarpeeksi. Pengottuaan vielä kaikki tärkeät paperit miehen taskuista ja varmistettuaan, että loput liemestä oli tallessa kääntyi hän veljensä puoleen eikä voinut olla naurahtamatta hieman.
" No jopas sitä ollaan komeata.. paskanen tukka roikkuu silmillä ja liian pienet vaatteet", Rabastan naureskeli vaikka hieman liioittelikin. Ei Rodolphus näyttänyt yhtään sen kamalemmalta varmaan kuin hänkään.

Rodolphuksella ei ollut pienintäkään aavistusta siitä etteivät hänen kaksi vierastaan tulleet keskenään oikein toimeen. Hän itse keskittyi lähinnä välttelemään rakasta vaimoaan ja noudattamaan isäntänsä ohjeita. Ja mikäli hän oli sattumoisin päässyt eroon molemmista, hän hukuttautui viskiin. Olihan hän sitä tarjonnut vierailleenkin, joskin ne viskit eivät olleet hänen omasta hyllystään vaan eräältä blondilta hännystelijältä..
Ja nyt he olivat Rabastanin kanssa Taikaministeriön viereisessä puistossa odottelemassa jotakuta sopivaa uhria, jonka identiteetti varastaa tunniksi.
"Hankin sulle kaljun naisen," Rodolphus lupasi veljelleen vilkaisten tuota pirullinen virne kasvoillaan. Hauskinta tässä oli se että Rabastan tiesi hänen tekevän niin, jos se vain olisi mahdollista. Harmi ettei yhtään kaljua naista kävellyt ohitse, hän olisi piruuttaan käynyt kolkkaamassa sen ja heittänyt vaikka.. naisen kynnen palasia Rabastanin juomaan. Pitihän elämässä nyt aina jotain hauskaakin olla!

He kököttivät puskassaan aika tovin ja sen tovin aikana Rabastan oli jo aikeissa alkaa avautumaan, muttei miesparka ehtinyt kun Rodolphuksen oli hiljennettävä tuo.
"Oon varma että oon nähny ton joskus jossain," hän sanoi osoittaen Rabastanin tulevaa ulkonäköä, "varmaan visitoinut Azkabanissa silloin kun oltiin siellä." Rabastanin käydessä hommiin, Rodolphus etsi katseellaan uhria itselleen. Tämä rasvatukkainen mieshenkilö näytti juurikin niin karulta että jos tuo johonkin osastoon kuului niin siihin kaikista vaietuinpaan. Jos hyvä tuuri kävisi, tämä ministeriöläinen olisi itse Salaperäisyyksien osaston työntekijä.
Rodolphuksen raahattua ukon puskan taa, hän kaivoi ensitöikseen tuon henkilöpaperit käsiinsä.
"Roger," hän naurahti epäuskoisena, "Roger Stone. Typerä nimi.." Hän tunki henkilöpaperit taskuuns, nyhtäisi pari hiussuortuvaa ja heitti ne sitten taskussaan olleeseen taskumattiin.
"Kippis," hän huikkasi kulauttaen juomat kurkustaan alas. Muutoksen jälkeen, hänen oli pakko vaihtaa vaatteita koska Roger oli selvästi häntä sopivan verran kookkaampi. Vaatteet vaihdettuaan, hän katsahti miestä, joka nyt oli olevinaan hänen veljensä.
"Paskainen tukka luo kotoista tunnelmaa," hän virnisti, "ehkä tähän voisi tottuakin." Olo oli kuin Azkabanista paenneella.

Rodolphus nousi puskasta ja vilkuili hetken ympärilleen. Sitten hän viittoi Rabastania seuraamaan ja toivoi totisesti ettei ministeriö olisi vielä tehnyt mitään suuria muutoksia turvatoimiinsa ja he voisivat vain kävellä sisään.
"Noniin etsitään se Peter Coleman ja hoidetaan tämä.. virka-asia pois päiväjärjestyksestä," hän naurahti Rabastanille astellessaan ministeriön oville. Sisään päästiin ongelmitta ja pian he saivat vastailla moniin tervehdyksiin ministeriön aulassa.
"Tuo patsas on aina ärsyttänyt minua," Rodolphus huomautti vainvihkaa Rabastanille heidän ohittaessaan aulassa komeilevaa jästirakkaus-patsasta.

Tottakai Rodolphus löysi jotakin vieläkin karmivampaa kuin vain naisen ja kaljun miehen! Raba onneksi kaljua naista ei kuitenkaan koskaan tullut paikalle ja hän jopa epäili, että mahtoiko Ministerissä olla yhtäkään sellaista naista töissä. Ehkä hän voisi Leticialta udella joskus.. vaikka se taitaisi mennä yli sen rajan ettei töistä puhuttaisi.
Toisen aikaisempi huomautus siitä, että tämä Rodger oli jostakin tuttu sai Rabastaninkin muistelemaan asiaa ja aikoja Azkabanissa.
" Taidat olla ihan oikeassa. Mä luulen että olen nähnyt sut aikasemmin myöskin jossain".

Rabastankin käänsi nopeasti papereita käsissään saadakseen selville kuka hän tänään olisikaan.
" Ei mulle osunut mitään sen parempaa", hän mutisi kuultuaan Rodolphuksen uudesta henkilöllisyydestä.
" David West. Voisiko enää yhtään tavallisempi olla?", hän kysyi päätään pudistellen ja työnsi kaikki paperitkin talteen takin taskuun. Kun Rodolphuskin oli valmis saatettiin sitä lähteä Ministeriötä kohti ja vain toivoa, että kukaan ei huomaisi heissä mitään outoa. Sisälle pääsy ei lopulta tuottanut sen enempää ongelmia ja kukaan ei näyttänyt huomaavan mitään koska ystävällisiä tervehdyksiä tuli joka suunnalta.
Rodon kommentoidessa suihkulähdettä pysähtyi Rabastan katselemaan sitä hetkeksi ja pakkohan sitä oli vain samaa mieltä olla.
" Ehkä sekin aikaan voidaan laittaa palasiksi", hän sanoi hiljaa tavoitettuaan taas Rodolphuksen hieman ennen hissejä. Kaikki hissejä odottavat noidat ja velhot vaihtelivat kovasti kuulumisia ja harmittelivat kun olivat joutuneet sunnuntaina töihin. Rabastan päätti vain pysyä hiljaa ja toivoa ettei kukaan olisi kovinkaan paljoa tekemisissä Davidin taikka Rogerin kanssa ja he saisivat vain seisoa siinä.
" Mitä jos tämä David ja Roger vihaakin toisiaan enemmän kuin mitään muuta.. ja nyt meidät nähdään yhdessä. mahtaa saada ihmiset hyvät juorut ensi viikoksi", Rabastan jatkoi hiljaisella äänellä keskustelua Rodolphuksen kanssa.

Rabastanin huomautus siitä etteivät he tosiaan tienneet mitkä Rogerin ja Davidin välit oikeasti olivat, saivat Rodolphuksen naurahtamaan hieman. Niinhän se tosiaan oli! Mitä tosiaan tapahtuisi jos he oikeasti vihasivatkin toisiaan?
"Ei mitään väliä," Rodolphus vastasi katsoen oudolta näyttävää veljeään virnistäen, "koska me ollaan nää tyypit vaan tunnin verran. Jos me tehdään jotain typerää, se on niiden ongelma. Ei meidän." Hyvä puoli oli siinä ettei ministeriö tosiaan uskonut että he olivat palanneet vaikka olivatkin paenneet Azkabanista. Kuka hullu nyt menisi taikaministeriöön kuolonsyöjänä? Ministeriöläiset olivat typeriä. Siinä kaksi maan etsityintä rikollista nyt seisoivat monijuomaliemen vaikutuksen alaisina eikä kukaan epäillyt mitään.
"Mennään," Rodolphus sanoi, "meillä ei ole kuin tunti aikaa saada se äijä katoamaan ja itsemme myöskin."

He astuivat hissiin ja lähtivät sen viemänä kohti Salaperäisyyksien osaston johtoporrasta. Eiväthän he itse osastolle tietenkään pääsisi, mutta ainakin heillä oli oikeus tavata sen osaston työntekijöitä. Voldemortin mielestä mies nimeltä Peter Coleman oli osoittautunut melkein vaaraksi tämän kaiken onnistumiselle, joten tuo pitäisi eliminoida mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti.
"Stone!" kuului huudahdus hissin pysähtyessä välipysäkille ja jonkun Rodolphukselle tuntemattoman miehen astuttua hissiin. Mies kätteli häntä ja Rodolphus taikoi kasvoilleen tuttavallisen hymyntapaisen ilmeen.
"Mihin matka?" mies kysyi ja Rodolphus kielsi itseään katsahtamasta Rabastania.
"Tapaamaan Colemania," hän vastasi miehelle.
"Todellako?" mies naurahti epäuskoisesti, "kaiken sen jälkeen mitä viime viikolla tapahtui? Etkai ole menossa pyytämään anteeksi?" Rodolphus naurahti osaamatta oikein reagoida muutenkaan. Eli he eivät Rabastanin kanssa olleet toistensa vihamiehiä.. Mutta ilmeisesti Stonella ja Colemanilla oli jotain hampaankolossa.
"No toivotan onnea.. Toivottavasti Luodiko ei satu taas paikalle!" mies naurahti heidän poistuttuaan hissistä ja tuon jatkaessa matkaa. Rodolphuksen teennäinen hymy katosi samantien hissin ovien sulkeuduttua.
"Mitä hittoa viime viikolla on tapahtunut mistä Luodikon ämmä on raportoinut?!" Rodolphus kähähti Rabastanille. Ehkä velipoika tiesi jotain mitä hän ei!

Rabastan nyökkäsi hieman ja asteli sitten Rodolphuksen perästä hissiin jääden kuitenkin hieman kauemmas tuosta ihan siltä varalta jos hississä olisi joku joka tietäisi heistä enemmän kuin he itse. Hissin pysähtyessä ottaaan lisää kyytiläisi huudahti joku sisään tuleva velho Rodolphusta tuon nimellä ja Rabastan vaikka olisikin halunnut tarkkailla tilannetta enemmän tyytyi katselemaan vain eteensä ja kuuntelemanan noiden keskustelua. Mitä pidemmälle keskustelu eteni sen vaikeammalta alkoi heidän tehtävänsä näyttää.
Mikä ihmeen huono tuuri tässä oli ollut taas mukana? Hissin taas pysähtyessä Rabastan soi nopean hymyn tuolle Rodolphuksen keskustelu kumppanille ja poistui nopeasti hissistä ennen kuin se jatkoi matkaansa.
" Mä en tiedä.. ei mulla ole ollut aikaa lueskella lehtiä", Rabastan vastasi vaikka hän ei ollut paljoa mitään tehnyt Rodolphuksen nurkissa ollessaan. Kuitenkin Avery ja pöllöt yhdessä.. jotenkin hän oli vain päättänyt, että pysyisi mieluummin pimennossa maailman tapahtumista kuin riskeeraisi elämänsä.
" Taitaa olla parempi, että etsitään ensin se lehti. Ei varmaan kaivata enää enempää ikäviä yllätyksia".

Kukaan vastaan tuleva ei tervehtinyt heitä sen kummemmin kuin vilkaisemalla hieman kummissaan. Rodgeria ehkä hieman pitempään.. ja se varmaan johtui siitä mitä tuo oli edellisellä viikolla saanut aikaiseksi.
" Ehkä sun on vaan parempi pyytää anteeksi sitten kun nähdään se Coleman", Rabastan mutisi kun taas joku kääntyi kulmat kurtussa vilkaisemaan heidän peräänsä. Avonaisen oven tullessa vastaan kurkkasi Rabastan hieman sisään. Kahvin tuoksu paljasti, että kyseessä oli varmasti taukotila ja kun ketään ei näkynyt paikalla asteli hän sisään katsomaan josko pöydälle olisi jätetty lehteä. Hetken sitä edellisen päivän lehteä saikin hakea kunnes Rabastan löysi pinon vanhoja lehtiä nurkan telineestä. Lehti kourassaan hän asteli takaisin Rodolphuksen luokse ja ojensi sen tuolle.
" Sinähän se ongelmia olet aiheuttanut.. niin ehkä sun pitää asiaan perehtyäkkin".

Koska Rabastanillakaan ei ollut mitään käryä mitä hän.. Tai Roger oli tehnyt, he lähtivät tuon ehdotuksen mukaisesti taukotilaan. Rabastanin iskettyä viime viikon lehdet hänen kouraansa, Rodolphus vilkaisi tuota tuhahtaen.
"No minä voin juoda väärän taukotilan kahvit ja selata nää lehdet.. Ja sä käyt sillä välin jututtamassa jotain osaston työntekijöitä ja kyselemässä jollain verukkeella tarkempia juoruja siitä mitä Stonen ja Colemanin välillä tapahtui viime viikolla." Hän istahti pöydän ääreen ja heilautti lehtiä tavalla joka käski Rabastania tekemään työtä käskettyä. Sitten hän sauvansa heilautuksella sai itselleen mustaa kahvia kupillisen.
"Ei paskempaa," hän murahti maistettuaan ja nappasi ensimmäisen lehden käsiinsä.

Hänen ei olisi oikeastaan tarvinut edes selata alkuviikon lehtiä koska keskiviikon lehden kannessa komeili jättimäisillä kirjaimilla kuinka Coleman ja Stone olivat ottaneet yhteen. Ilmeisesti hänen ulkonäkönsä oli jonkin toisen osaston pomo. Hän ei kuitenkaan ehtinyt avata lehteä kun joku ilmestyi taukotilaan.
"Stone! Mitä sä täällä teet?" huudahdus oli samaan aikaan ärtynyt ja kummasteleva, ehkä hieman pelokaskin. Rodolphus vilkaisi nopeasti miestä ja sitten lehden kansikuvaa todeten että ei, tämä mies ei ollut Coleman. Hetken hän vain tuijotti tuota ilmeettömänä miettien minkä roolin nyt ottaisi. Ehkei Roger nyt ollut niin ihana kuin voisi luulla.
"Kahvi on aina parempaa toisten taukotiloissa," hän totesi taikoen kasvoilleen sen Rodolphukselle hyvin ominaisen ilmeen, mikä toivon mukaan sopi nyt Rogerille.
"Joten tulit juomaan kahvimme ja.. selailemaan viime viikon lehtiä pönkittääksesi itsetuntoasi?!" mies ärähti.
".. Jep," Rodolphus vastasi jolloin mies tuhahti turhautuneena.
"Susta tulee varmaan tosi hyvä turvallisuusvastaava tälle osastolle," mies ärähti vielä ennen kuin turhautuneena paineli pihalle taukotilasta. Rodolphus tuijotti tuon perään ja joi kahvistaan. Hänellä ei vieläkään ollut aavistustakaan mitä oli tapahtunut, mutta ilmeisesti Coleman oli saanut potkut hänen takiaan ja hänestä oli tulossa Salaperäisyyksien osaston turvallisuusvastaava. Sehän tarkoitti että yhden sijaan heidän pitäisi saada tänään kaksi työntekijää katoamaan..

Rabastan oli odottanut, että saisi vain olla kun Rodolphus etsisi itse kaiken taustatiedon lehdestä, mutta ei. Rodolphuksen käskyttäessä häntä jututtamaan jotakuta paineli Rabastan mutisten tiehensä. Ei hän ollut se joka oli valinnut jonkun.. ongelmallisen uhrin. Ketään ei näyttänyt olevan missään paikalla hänen astellessa käytävää edemmäs ja kaikkien työhuoneetkin ammottivat tyhjyyttään.
" Oletteko te eksyneet?", Rabastan kääntyi ympäri äänen kuullessaan ja kohtasi hyvin kysyvän noidan katseen. Hetkeksi hän meni lukkoon ja aukoi vain suutaan tajuamatta sanoa mitään noidan kysymykseen kunnes pudisti hieman päätään.
" Oikeastaan en. Luin siitä Colemanin ja Stonen jutusta ja uteliaisuuttani tulin katsomaan ..", Rabastan selitti ja tajusi hiljentyä sentään siinä vaiheessa kun väri naisen kasvoilla muuttui siihen suuntaan, että tämä oli selvästi.. ei ehkä mikään iloisin aihe puhua.
" Kehtaatkin! Eikö teillä ole muilla osastoilla mitään muuta tekemistä kuin nauraa muiden asioille. Coleman hoisi työnsä hyvin ja sitten tulee joku itseään täynnä oleva herra Stone ja vain ilmoittaa siirtyvänsä tuon tilalle ", nainen paasasi ja Rabastan perääntyi muutamaan askeleen kauemmas koittaen samalla pahoitella omaa uteliaisuuttaan. Ihan oman turvallisuutensa vuoksi hän pääti olla utelematta noidalta yhtään sen enempää ja mutisi vielä itsekkin pitäneensä Colemanista paljon enemmän ennen kuin poistui nopeasti takaisin suuntaan josta oli tullutkin. Ehkä Rodolphus oli saanut lehdestä selville enemmän kuin hän. Tietoa kuitenkin sekin oli, että Coleman enää ollut virassaan ja oli joutunut luopumaan siitä ilmeisesti ilman mitään pätevää syytä.

Saapuessaan takaisin kahvihuoneen luokse asteli häntä vastaan taas ei niin iloinen ihminen ja puhisten velho vain paineli hänen ohitseen tuskin edes huomaamatta häntä.
" Sä et taida olla kovinkaan pidetty täällä", hän ilmoitti virnistäen siitä ovelta varmistettuaan ettei paikalla ollut muita kuin Rodolphus.
" Olet ilmeisesti häpäissyt sen Colemanin oikein kunnolla. Tuolla eräs hyvin ystävällinen noita kertoi että veit sen työn", hän kertoi oman tietonsa tietämättä yhtään, että Rodolphus tiesi asiasta jo.
" Tästä taisi tulla sittenkin hieman vaikeampaa kuin tän piti olla.. "

Rabastanin palattua taukotilaan melko pian sen kärttyisän ukon kadottua sieltä, Rodolphus käänsi naurahtaen katseensa tuohon tuon puhuessa.
"Voi raukkaparka Stonea, kukaan ei tykkää hänestä..," Rodolphus huokaisi muka kovinkin pahoillaan kyseisen miehen puolesta. Sitten hän kulautti kahvit naamaansa ja nousi ylös heittäen sen Luodikon kirjoittaman artikkelin sivuun lukematta sitä.
"Ei nyt tehdä tästä vaikeampaa kuin mitä se on," hän totesi Rabastanille, "ainoa asia mitä meidän täytyy tehdä, on löytää sen työhuone ja käskyttää se pihalle täältä." Hän lähti Rabastanin ohi taukotilasta katsahtaen käytävän molempiin suuntiin.
"Tultiin tuolta enkä ollut näkevinäni siellä Colemanin nimeä," hän katsahti Rabastania, "sinä?" Kun yhteisymmärrykseen päästiin, he lähtivät mielestään oikeaan suuntaan.

Vastaantulijoita oli vähän näin sunnuntain kunniaksi, mutta nekin muutamat tuijottivat häntä vähintäänkin murhaavasti ja halveksien. Rodolphus ei moisesta jaksanut sen suuremmin huolestua tai ärsyyntyä. Sekä Coleman että Stone olisivat kohta kadonneiden listan kärjessä ja Voldemort saisi voittonsa.
"Siinä se komeilee kauniin kultaisin kirjaimin," Rodolphus naurahti osoittaen yhdessä ovessa olevaa nimeä ja vilkaisi Rabastania, "muuten. Coleman ja Stone kun katoavat, David Westiä epäillään siitä. Pilataan senkin elämä ja ura tässä samalla." Ilkeä virnistys kohosi miehen kasvoille ja hän koputti oveen kolmasti, aukaisten sen sitten.
"Stone!" Coleman älähti ennen kuin hän ehti edes astua sisään, "kuinka sä kehtaat astua mun työhuoneeseeni?! Tämä on vielä minun, joten vois--.." Rodolphus asteli röyhkeästi sisemmäs ja pudisti päätään.
"No en ainakaan tullut pyytämään anteeksi," hän totesi saaden Colemanin vaikenemaan ja tuijottamaan häntä epäuskoisena.
"Rabastan, sulkisitko oven?" hän pyysi veljeään ja veti sitten sauvansa esiin.
"Terveisiä lordi Voldemortilta ja Lestrangen veljeksiltä," hän totesi ennen kuin sitten komennutti Colemanin.

" En minäkään joten tuonne sitten", Rabastan sanoi ja osoitteli suuntaa josta oli itse hetki sitten tullut. Hän ei ollut sielläkään Colemanin nimeä nähnyt, mutta varmaan miehen työhuone sijaitsikin paljon kauempana minne hän oli ehtinyt kävellä. Oikea ovi löytyi ja ennen kuin Rodolphus ehti oveen koputella ehdotti tuo Davidinkin elämän pilaamista ja Rabastan virnisti hieman takaisin. Heitä ei voitiaisi koskaan liittää tähän tapaukseen.
Heti kun Coleman huomasi ketä ovesta astui sisään tuo oli häätämässä' heitä ulos. Rabastan sulki oven perästään kiinni jotta kukaan ei kiinnittäisi huomiota loitsimiseen ja pian oli Coleman komeennettu.
Miestä ei tietenkään voinut tappaa omaan työhuoneeseensa vaikka se olisikin ollut hienoa. Siinä vain oli ihan liikaa riskejä. Rabastan raotti hieman ovea ja varmistettuaan reitin olevan selvä päästi hän veljensä menemään edeltä Colemanin kanssa.
Ehkä kaikki olettaisivat noiden olevan menossa selvittämään välejään jonnekkin hieman parempaan paikkaan.

Rabastan seurasi perästä vilkuillen samalla hieman ympärilleen, mutta yritti lopulta pitää katseensa vain Colemanissa ja Rodolphuksessa. Hänen vilkuilunsa ja outo käyttäytyminen vielä menisi ja paljastaisi heidät. Hissiinkin he pääsivät keskenään ja ovien sulkeudutta käänsi Rabastan kaatseensa ilmeettömään Colemaniin.
" .. toivottavasti kenellään ei nyt ole sille mitään asia..", hän sanoi pystymättä peittelemään omaa hermostuneisuuttaan. Oli niin helppoa vain ilmestyä paikalle ja tappaa joku. Toista se oli kun piti tehdä kaikki pitemmän kaavan mukaan ja kiinni jäämisen riski kasvoi. Hän ei todellakaan halunnut palata Azkabaniin enää.
Hissin saapuessa takaisin atriumiin astui Rabastan ulos ensinmäisenä, mutta ehtinyt kovin pitkälle kun joku jo kapsahti hänen kaulaansa.
" David! Mä luulin sun olevan kuuntelemassa sitä oikeudenkäyntiä.. voi kulti! Olisit kertonut, että et aijo osallistua niin oltaisiin voitu tulla yhtä matkaa töihin! Kai sä ehdit lähteä sentään lounaalle mun kanssani? Miten sun takkis oikein on.. ja monestikko olen sanonut, ettei musta sovi sulle..". Rabastan tuijotti hetken kauhunsekainen ilme kasvoillaan hänen kimpussaan olevaa noitaa kunnes tajusi loihtia kasvoilleen jonkinlaisen pahoittelevan ilmeen ja vilkaisi nopeasti olkansa ylitse Rodolphukseen. Mitä hänen pitäisi tehdä!
" Mmh.. en kyllä taida tänään. On hyvin kiireinen päivä tulossa..", hän selitti ja koitti kovasti toivoa, että naisellakin olisi kiire omiin töihinsä, mutta ilmeisesti ei. Hän ei voisi lähteä minnekkään, koska Davidin syyksi pitäisi saada ne tulevat murhat.. ehkä toisaalta oli hyvä, että ilmeisesti tämän miehen naisystävä oli miehen nähnyt. Kun tuota kuulusteltaisiin voisi nainen vain kertoa miten omituinen hän oli ollut.
" .. Paljon tekemistä. Nähdään illalla", Rabastan loihti kasvoilleen kunnon hymyn ja kumartui antamaan hieman pettyneen oloiselle naiselle suukon saaden lopulta tuonkin kasvoille hymyn.

Löydettyään Rodolphuksen ja Colemanin uudelleen hän pudisteli vain hieman päätään.
" Miksi mun eteeni tulee aina jotain ongelmia naisten kanssa.. mieluummin kohtaisin vaikka lohikäärmeen. Sellaisesta pääsee helpommin eroon".

Rabastanin hermostuneisuus näkyi kilometrien päähän, mikä sai Rodolphuksen naurahtamaan hieman. Ei hän mennyt tuota käskemään rauhoittumaankaan, koska hermostuneisuus vain tuki sitä näkemystä että Davidilla oli näppinsä pelissä näiden miesten katoamista ajatellen.
Heidän päästyään hisseille ja hissistä ulos, heidän etenemisensä tyssäsi jonkun naisen hyökätessä Rabastanin kimppuun. Rodolphus oli jo vetäisemässä sauvaansa esiin moisen yllättävän käänteen edessä, mutta ehti onneksi hillitä itsensä. Nähtävästi Davidillä oli nainen samassa työpaikassa. Kuinka tylsää.
Rodolphus seurasi vierestä kuinka Rabastan näytti ensin kauhistuneelta, mutta näytti sitten kykenevän hoitamaan tilanteen kunnialla kotiin. Tuon lupaillessa tulevansa illalla, Rodolphus virnisti hieman. Mies oli matkalla Azkabaniin illan tullen.
Heidän päästyään viimen eteenpäin, Rabastan oli valitti kuinka tuolla oli aina ongelmia naisten kanssa. Rodolphus ei ollut mielessään samaa mieltä, koska ei ollut nähnyt tuolla yhtäkään naisongelmaa koko vapaana olo-aikanaan. Ja he olivat kuitenkin tehneet useampiakin hommia kaksistaan.
"No olisit nyt edes hyväksikäyttänyt koko tilanteen ja antanut kunnon suukon eikä mitään poskipusua," Rodolphus huomautti veljelleen, "en muista että olisin nähnyt sulla mit-..."
"Stone!!" kuului naisen käskevä ja vihainen ääni, jonka edessä Rodolphuskin olisi ottanut pari askelta kauemmas ellei olisi kääntynyt ja hoksannut äkäisen, mutta pienen naisen lähestyvän heitä.
"Olen aina pitänyt sinua säälittävänä hännystelijänä mutta oliko tämä nyt oikeutettua?!" nainen raivosi, "En tajua miten kehtaat enää näyttää naamaasi!! Jos olisin sin-.. Hei David, mitä sinä teet hänen seurassaan? Ellet sitten ole viemässä häntä kuulusteltavaksi osastollesi." Rodolphus vilkaisi Rabastania ja virnisti. Taas joku nainen Davidin kimpussa. Voi naisparat kun saavat selville miehen olevan oikea murhaaja!
"Mitä siinä virnuilet? Tiedätkö että valmistelen jo oikeudenkäyntiä sinua varten," Leticia ärähti Rodolphukselle, "ja aion voittaa sen. Kannattaa pakata jo tavarat, koska ensi viikolla tähän aikaan olet Azkabanissa." Vaikkei nainen Rodolphukselle tiennytkään puhuvansa, mies ei silti pitänyt ajatuksesta että hänet heitettäisiin Azkabaniin.
"Voi koetappas niin katsotaan kumpi meistä tallustaa vapaalla vielä ensi viikolla," Rodolphus ärähti mikä sai Letician pudistamaan päätään epäuskoisena.
"Uhkailetko?" nainen kysyi ja hetken kaksikko vain mitteli toisiaan.
"Sä sekaannut asioihin mitkä ei sulle kuulu!" Rodolphus vastasi ja katsahti vahingossa Rabastania, jolloin Leticiakin siirsi katseensa Davidiin.

Juuri kun Rabastan oli melkein päässyt huokaisemaan helpotuksesta, että oli edellisestä kiusasta päässyt eroon ja avautunut naisongelmasta veljelleen joku kutsui taas Stonea nimeltä. Ja tämän äänen Rabastan valitettavasti tunnisti. Jo ennen kuin hän kääntyi äänen suuntaan tiesi hän kenet tulisi kohtaamaan ja jotenkin vaistonomaisesti siirtyi hieman kauemmas aivan kuin Leticia muka olisi voinut nähdä hänen lävitseen, ettei hän olisi se ketä esitti. Vaikka eihän se ollut mahdollista. Onneksi kaikki huomio oli lähinnä Rodolphuksessa, koska tuo taisi olla sillä hetkellä Ministeriön vihatuin mies, mutta valitettavasti lopulta hänetkin huomattiin ja Rabastan vain nyökkäsi vaisuna tervehdyksen takaisin kunei saanut taaskaan suutansa auki. Miten hän voisi! Jos Leticia koskaan saisi tietää tästä nainen hakkaisi hänet tohjoksi paistinpannulla ja raahaisi itse Azkabaniin varmistaen, että hän mätänisi siellä kuolemaansa asti.
" Minä.. ah.. juuri sinne! Kuulusteltavaksi tässä ollaankin menossa", Rabastan sanoi tarttuen naisen itse antamaan vastaukseen eikä käänätänyt katsettaan Rodolphukseen vaikka huomasikin tuon virnistävän hänelle hieman. Hänen olisi pitänyt tajuta keksiä jotakin, jotta Leticia olisi pysynyt tämän päivän kotona...mutta mikä todennäköisyys edes oli, että he törmäsivät juuri tuohon!

Kaikki kääntyi onneksi taas takaisin Rodolphukseen ja Rabastan oli ihan valmis vain painumaan pois paikalta. Tällainenko tuo nainen oli töissä? Hän ei kyllä yhtään enää ihmetellyt sitä miksi Voldemort oli halunnut saada Letician puolelleen. Noidastahan olisi tullut mitä mainioin kuolonsyöjä. Stone sai taas osansa ja Rabastan ei voinut olla lopulta itsekkin hieman hymyilemättä.. voi herra Stone.. eipä tuolla olisi hyvin mennyt vaikka he eivät olisi tuon tielle sattuneet. Äkkiä kaikkien katseet olivat kuitenkin taas hänessä ja hölmänä Rabastan jäi tuijottamaan Leticiaa ja oikein tunsi miten paniikki oli ottamassa valtaa tilanteesta.
" Rauhotutaas nyt herra Stone. Kyllä Let- neiti Mayer on oikeutettu sekaantumaan tähän asiaan enemmän kuin ketään muu. Se mitä te teitte ei ollut kovin oikeudenmukaista", Rabastan sanoi ja pukkasi Rodolphusta kylkeen jotta tuo lähtisi jatkamaan matkaa. Heidän pitäisi päästä nopeasti ulos ennen kuin mitään suurempia ongelmia tulisi.
" Eiköhän me tästä jatketa matkaa. Onnea siihen tulevaan oikeuden käyntiin", Rabastan vielä toivotteli hymyillen ja toivoi, että he pääsisivät nyt pois paikalta sen enempiä kiistelyitä tai kysymyksiä.
" Mennään nyt!", hän mutisi hiljaa Rodolphukselle viitsimättä enää vilkaista taakseen ollenkaan.

"Joo.. Kuulusteluun vaikka se nyt turhaa onkin," Rodolphus komppasi veljeään tuon puolustautuessa tätä hänelle tuntematonta naista vastaan, "en ajatellut päätyä Azkabaniin." Leticia mulkaisi Rodolphusta murhaavasti ja jäi sitten seuraamaan kuinka miehet lähtivät jatkamaan matkaansa. Väärään suuntaan.
"Eh.. David, eikö sinun pitäisi viedä hänet auroriosastolle?" hän kysyi, "se on toisessa suunnassa." Nainen katsoi kolmikkoa kulma ehkä jopa hieman epäileväisesti kurtussa. Rodolphus katsahti Rabastania ilmeettömänä vaikka hänen sydämensä takoikin tuhatta ja sataa. Auroriosastolle?! Se.. Eiväthän he sinne nyt voineet mennä! Aikaakin oli vain.. alle puolituntia!
"No miten on?" Leticia kysyi kun ei saanut vastausta heti, "ja herra Coleman, teidän tuskin tarvitsee seurata tätä joten voitte halutessanne palata työhuoneeseenne. Jos se minusta riippuu, Stone ei ole viemässä työpaikkaanne." Rodolphus tuijotti nyt naista ilmeettömänä ja siirsi sitten katseensa Colemaniin, joka tuijotti vain autuas hymy kasvoillaan eteensä.
"Herra Coleman?" Leticia toisti. Nainen tajuaisi koska tahansa ettei nyt kaikki ollut hyvin! Jotain oli pakko tehdä!

[Tynkä. 8D Mut haluun Raballe tekemist.]

Rabastan pysähtyi paikoilleen kun Leticia huomautti heidän lähteneen ihan väärään suuntaan ja oikea määränpää olisi auroriosastolla! Eiväthän he mitenkään voineet mennä keskelle auroreiden majapaikka. Juomankin vaiktuus ei varmaan kestäisi enää kovin pitkään joten tässä ei ollut aikaa lähteä harhailemaan.
" Herra Stone halusi käydä vielä.. polttamassa yhden tupakan ennen kuulustelua", Rabastan keksi, mutta Colemanin mukana oloa hän ei pystyisi mitenkään selittämään ja tietysti Leticia ottikin seuraavaksi tuon puheeksi. Coleman ei tietenkään antanut mitään vastausta ja Rabastan kääntyi katsomaan veljeään ja tuota ympärilleen tuijottelevaa miestä. Leticia ei ollut mikään idiootti ja jos tässä ei pian keksittäisi jotain he olisivat pulassa.
" Coleman poltti kielensä aamukahviin. Tuohtui niin Stonen nähdessään, että imaisi kahvia hieman liikaa", hän äkkiä sepitti jotakin vaikka koko juttu aivan typerä, " ajattelin tässä samalla saattaa Colemanin tapaamaan parantajaa". Rabastan jäi katselemaan Leticiaa yrittäen saada tuon ilmeistä selville oliko kaikki tämä mennyt ihan todesta ja koitti samalla viittoilla Rodolphukselle, että menisi nyt edeltä kun hän kiinnitti naisen huomion muualle.
" ja aivan kuin Stone olisi muka tarpeeksi pahaa tehnyt. Coleman parka..ensin menee työ ja sitten vielä kieli", hän yritti jatkaa hieman hataraa tarinaansa ja mitä pidempään hän piti katseensa Leticiassa sitä vaikeammaksi tarinan ylläpitäminen kävi. Tuo vaikutti jo nyt siltä, että voisi epäillä kaikkea. Eikai sitä nyt kovin helpolla salattu asiota syyttäjältä joka työkseen penkoi asioita esiin voidakseen päihittää muut.

Rodolphus tuijotti Rabastania yhtä epäuskoinen ilme kasvoillaan kuin mitä Leticia tuijotti Davidia. Kieli paloi? Rodolphus hoksasi kuitenkin Rabastanin vihjailut tuon käskiessä häntä häipymään ja todella lähtikin! Hän kaivoi vielä tupakat takkinsa taskusta pelatakseen edes jotenkin Rabastanin kehittämän tarinan mukaan. Astellessaan poispäin, hän huomaamattaankin kiihdytti askeleitaan eikä enää liiemmin kiinnittänyt huomiota siihen että kaikki tuijottivat häntä ja Colemania hyvinkin epäilevästi.
Rabastanin jatkaessa tarinaansa, Leticia veti kädet puuskaan ja tuijotti tuota hetken hyvin epäillen, mutta oli sitten hyväksyvinään tämän tarinan, jota tekaistummaksi e tarina enää voisi mennä.
"Vai poltti kielensä.. Toivottavasti puhekyky palaa ennen oikeudenkäyntiä," hän sanoi, "nähdään myöhemmin.. on töitä.." hän osoitti menosuuntaansa lähtien sitten kävelemään samaan suuntaan, katsahtaen kuitenkin vielä epäillen Davidia.

Rodolphus katsahti myöskin taakseen huolehtien mihin se pikkuveli nyt taas oli jäänyt ja kauhukseen tajusi sen naisen puhelevan jo jonkun pellen näköisen jätkän kanssa. He vilkaisivat heidän suuntaansa ja samassa Rodolphus tajusi naisen puhuvan jonkun aurorin kanssa!
"Kun päästään ulos, ilmiinny mun talon pihaan," Rodolphus mutisi Rabastanille kiihdyttäen askeliaan ja työntäen Colemania edellään.
"Hei, herra Stone!" kuului huuto heidän takaansa ja selvästi aurori oli lähtenyt heidän peräänsä..

Rabastanin oli vaikea pidätellä sitä voitonriemuista hymyä kun hän uskoi tarinansa menneen aivan täydestä ja nyökytteli vain.
" Niin.. hyvin kurjaa", hän huokaisi ja Letician lähtiessä huikkasi hänkin vielä heipat tuon perään ennen kuin kääntyi ympäri lähtien nopeasti kulkemaan samaan suuntaan minne Rodolphus oli aikaisemmin lähtenyt. Toisin kuin Rodolphus hän ei tiennyt Lettyn parhaillaan puhuvan jollekkin ja ilmeisesti kertovan heidän olevan hieman epäilyttäviä. Vasta veljensä luokse päästyään ja kuullessaan mitä tuo hänelle kertoi vilkaisi Rabastan olkansa ylitse ja siinä samassa tuo heidän peräänsä lähtenyt aurori jo huutelikin Stonea.
" Selvä.. mä haen vain ensin oikean Stonen ja Davidin", Rabastan sanoi samalla kun lisäsi itsekkin vauhtia jotta he ehtisivät ulos ennen kuin aurori lähtisi juosten perään tai vetäisi sauvaansa esiin.
Rodolphus ehti ulos ensin ja Rabastan aivan tuon jälkeen. Aurorikaan ei varmasti ollut jäänyt kauaksi, mutta sentään he olivat ulkona Ministeriöstä ja toivottavasti kaukana ennen kuin piha olisi täynnä apujoukkoja. Kuten hän oli luvannutkin ryntäsi Rabastan oitis juoksuun pihalle päästyään ja suuntasi sinne kulmalle jossa he olivat väijyneet aiemmin aamulla. Tainnutetut velhot olivat edelleen piilossaan ja kuullessaan käskyn pysähtyä mies lisäsi vain vauhtia. Aurori ei selvästi halunnut päästää häntä karkuun, mutta eipä tuo voinut täällä jästien nähden taikoakkaan joten hän oli siltä turvassa. Tartuttuaan kumpaankin velhoon kaikkoontui Rabastankin paikalta lopulta.

Rodolphuksen talon pihaan mätkähtäessään oli monijuomaliemen vaikutus ruvennut jo loppumaan selvästi. Rabastan keskittyi hetkeksi vain tasaamaan hengitystään ja puhalteli vaaleita hiuksia kasvoiltaan.
" Hemmetti mikä homma.. ja vielä pitäisi tappaa pari tyyppi..", hän totesi lähinnä itsekseen. Eikä hän ollut vielä saanut edes puhuttua Rodolle siitä Averystä! Ja nyt he olivat jo takaisin täällä.

Rabastanin ilmoittaessa käyvänsä hakemassa oikeat Davidin ja Rogerin, Rodolphus oli jo aikeissa estää veljeään, muttei ehtinyt tuon ampaistessa juoksuun ja aurorin lähestyessä heitä. Hän saattoi vain toivoa ettei velipoika tyrisi mitään ja katsahdettuaan vielä tuon suuntaan, hän kaikkoontui Coleman mukanaan paikalta.
Samassa hän jo tömähti omalle pihamaalleen. Hän vilkaisi heijastustaan ikkunaruudusta ja huomasi alkavansa muuttua taas omaksi itsekseen. Kreivin aikaan siis! Coleman oli havahtunut tämän kaiken seurauksena, mutta Rodolphus tajusi tämän ennen kuin mies ehti mitään tehdä. Sen enempiä miettimättä, hän tappoi miehen siihen paikkaan. Olisipa ainakin siltä osin tämä tehtävä tehty. Ruhon tipahdettua hänen jalkoihinsa, Rodolphus vilkaisi sitä ja käänsi katseensa sitten ympärilleen.
"Noniin Rabastan.. Alas tulla jo," hän murahti itsekseen vilkuillen ympärilleen ja toivoen tuon tosiaan ilmestyvän jostakin.
Samassa mies tupsahtikin kaksi tajutonta miestä mukanaan ja Rodolphus saattoi huokaista helpotuksesta vaikkei sitä tietenkään veljelleen näyttänyt.
"Ei tarvi kun toinen enää," Rodolphus huomautti Rabastanin mutinoihi ja pisti tupakaksi, "sitten pitäisi viedä nämä herrat vielä Westin kotiin jotta saadaan sitten täydellinen rikos aikaseksi.. Saapahan se naikkonen sitten oikeudenkäyntinsä."

Rabastan nousi ylös nurmikolta ja sai huomata heti miten Coleman oli jo hoideltu pois päiviltä. Jäljellä oli siis tosiaan enää Stone joka edelleen oli tajuton.
" Miten tylsää tappaa tajuton velho", Rabastan tuhahti ja etsiessään oman sauvansa ja pian oli Stonenkin tapettu. Ihan liian helppo kuolema miehelle joka oli selvästi tehnyt viimeisillä päivillään ihan liikaa pahaa.
" No siihen ei näytä olevan kiire..", hän sanoi Rodolphuksen laitettua tupakaksi ja napattuaan veljensä askin tuon taskusta itselleen teki hän samoin. Savuketta sytytellessään asteli hän talon luokse ja kurkki ikkunoista sisään. Ilmeisesti kukaan ei ollut paikalla. Varmaan Voldemortilla oli ollut hommia Bellatrixille ja Averyllekkin tai sitten nuo kaksi olivat vain jossakin tappamassa aikaa.
" Rodolphus.. voisitko sä heittää sen Averyn ulos?", Rabastan lopulta kysyi suoraan samalla kun kääntyi ympäri ja heitti askin takaisin veljelleen. Kysymys oli enemmänkin ollut melko käskevä kuin pyyntö, koska Rabastan oletti Rodolphuksen tottakai olevan hänen puolellaan. Jos hän halunnut jakaa tilaa Averyn kanssa.. tottakai isoveli tekisi jotain jotta hän viihtyisi tuon luona.

Rodolphus vilkaisi Rabastania tuon maristessa kuinka oli tylsää tappaa tajuton velho, muttei kommentoinut mitään vaan keskittyi tupakkaansa. Joskus nämäkin hommat olivat tylsiä eivätkä ainaista tappelua niinkuin monet varmasti luulivat. Sitä oli itsekin nuorempana luullut niin, mutta onneksi tämä ei ollut sellaista ja joskus pääsi helpommallakin.
Rabastanin tapettua uhrinsa, tuo pölli häneltä hänen tupakkansa josta Rodolphus ehkä olisi voinut pistää pahakseen jos asialla olisi ollut kuka tahansa muu. Heille se taisi olla arkipäivää että elettiin toisten tupakoilla.
Heidän välilleen laskeutui hetken hiljaisuus, jonka aikana Rodolphus vain tuijotti heidän ainoaa elossa olevaa seuralaistaan miettien kuinka raukkaparka joutuisi herätessään löytämään kaksi kuollutta työtoveria olkkaristaan.
Sitten Rabastanin outo kysymys keskeytti hänen ajatuksenjuoksunsa ja mies käänsi katseen veljeensä.
"Mitä sä horiset?" hän kysyi naurahtaen, "miks?"

Rabastan vaihteli painoa jalalta toiselle kun Rodolphus ei tuntunut ottavan hänen juttuaan ihan todesta. Aivan kuin hän muka huvikseen keksisi jotakin tällaista? Miksi hän ilman mitään syytä haluaisikaan eroon Averystä?
" Koska se on karmiva", hän vastasi ja asteli pois siitä talon ikkunoiden luota jos joku kuitenkin sattuisi olemaan kotosalla.
" Se on omituinen.. ja arvaamaton. Se jo sanoi haluavansa katsella miten pöllöt repii mut palasiksi tai jotakin..", Rabastan kertoi ja koko keskustelun ajatteleminen pelkästään sai inhon väristykset aikaiseksi. Oliko se muka ihme, että moisen lyhyen juttutuokion jälkeen ei pystynyt nukkumaan enää samassa tilassa? Ja kun hän oli pitänyt Averyä jo enne sitäkin kammottavana.
" Mä en voi nukkua samassa tilassa sen kanssa. Tiedä mitä sen päässä liikkuu milloinkin ja koska en enää heräisikään", Rabastan puhalsi savuja keuhkoistaan ja käänsi katseensa taas veljeensä kuin odottaen, että tuo hymyilisi myötätuntoisesti ja kertoisi miten Avery saisi luvan lähteä jo tänään. Niinhän tässä kävisi ja hän saisi vihdoin nukkua kunnolla.

Rodolphus vilkaisi melkein automaattisesti talonsa pimeisiin ikkunoihin Rabastanin alkaessa yllättäen avautumaan omista Avery-kokemuksistaan. Rodolphuksella vastaavia ei ollut, koska Averyllä ei ollut varaa hyppiä hänen nenilleen koska hän tarjosi katon miehen pään päälle. Eihän silti ollut uskonut että Rabastanilla ja Averyllä olisi jotakin hampaan kolossa ja sitäpaitsi.. Saattoihan nuo pöllöpuheet olla vain Averyn käsitys huumorista. Mistäs sitä tiesi?
Niin tai näin.. Ei Rodolphus voisi Averyä heittää pihallekaan. Ei Averyn tai itsensä takia.. Vaan Rabastanin takia. Jos hän heittäisi Averyn ulos ilman että heidän välillään oli tapahtunut mitään, siitä heräisi kysymyksiä. Ja ennen pitkään se mies tajuaisi syyn olevan Rabastanissa ja entä sitten? Sitten kaikki kuolonsyöjät pian pitäisivät hänen veljeään raukkana joka ei pystynyt olemaan Averyn kanssa saman katon alla. Pilkkaisivat tuota kokouksissa minkä uskaltaisivat. Voldemortkin. Varmasti..
Ei hän voisi heittää Averyä pihalle Rabastanin takia, koska silloin Rabastanin maine olisi yhtä kuin kuollut.
"Rabastan.. Mä en voi tehdä sitä," hän huokaisi lopulta heittäen tupakan jalkoihinsa ja tumpaten sen kengänkärjellään. Sitten hän kohotti katseensa takaisin veljeensä.
"Jos mä heitän sen pihalle ilman et meidän välil on ollu mitää kahakkaa, siitä herää kysymyksiä," hän selvensi, "ja jos en vastaa, syntyy spekulointia ja arvaa mikä niiden spekulointien tulos on?"

Vastaus ei kuitenkaan ollut ihan sitä mitä Rabastan oli odottanut ja miehen katse kääntyi heti takaisin Rodolphukseen kun tuo sanoi, ettei voisi tehdä sitä. Selityksenkin hän sai ihan kysymättä.
" Miten niin spekuloi? Eihän kukaan kai edes tiedä, että se on täällä", Rabastan intti vastaan. Ei hän ollut ajatellut asioita niin pitkälle, että asiasta saatettaisiin puhua, mutta nyt kun Rodolphus oli asian tuonut esiin ei hän voinut olla miettimättä sitä vaikka vastaan väittikin.
" Ne voi aina hiljentää. Ei kukaan uskalla", Rabastan jatkoi jääräpäisenä vaikka moinen vaihtoehto nyt sopisi ollenkaan. Kuolonsyöjien kuulunut toistensa kimpussa olla ilman mitään syytä ja syynkin kanssa sitä ei katsottaisi tuskin hyvällä.
Jos Rodolphus ei heittäisi Averyä ulos lähtisi hän.. vaikka hänellä ei mitään paikkaa ollutkaan tiedossa sillä hetkellä ja Rodolphuskin tiesi sen! Eihän tuo voinut valita Averyn ja hänen väliltä sen, että laittaisi hänet nukkumaan jonnekkin pihalle.

Rabastan ei tuntunut ymmärtävän hänen pointtiaan. Eihän tuo koskaan ymmärtänyt.
"Kyllä ihmiset tietää, tätä on ollut jo puoli vuotta!" Rodolphus puolestaan vastasi Rabastanin epäilyihin. Rabastan kuitenkin intti jääräpäisesti vastaan ja Rodolphus sai jonkunsortin deja vun suoraan lapsuudesta. Niin kauan kuin Rabastan oli puhunut ja kävellyt hänen perässään, tuo oli hakemalla hakenut häneltä jonkinlaista apua ja suojelusta ja isovelimäisyyttä. Mutta mihin se loppuisi? Kyllähän hän edelleen katsoi veljensä perään melkein tahtomattaankin, mutta he olivat molemmat aikuisia! Azkaban oli kasvattanut heidät aikuisiksi.
Ja nyt tuo tuntui näkevän vain sen puolen että hän halusi mieluummin Averyn kattonsa alle kuin veljensä. Eihän se niin ollut! Yksi psykopaatti katon alla oli jo ihan tarpeeksi. Rabastanin kanssa Bellatrixiakin ehkä pystyi sietämään.
"Rabastan älä viitti tehä tästä nyt isompaa juttua kun mitä tää on," hän huokaisi, "jos mä heitän Averyn pihalle, se hitailla aivoillaankin päättelee että syy olet sinä ja mitä se tekee sun maineelles?" Hän oli jo jatkaa ettei halunnut Rabastanin lähtevän, mutta vaikeni. Se tuntui menevän jo niihin asioihin, mitkä Rabastanin kuuluisi jo tähän mennessä tietää muutenkin. Niihin asioihin, joita ei tarvinut ääneen sanoa.

Isompaa juttua kuin tämä oli? Rabastanin mielestä asia olu hyvin yksinkertainen. Avery ulos ja kaikki olisi taas paremmin. Ilmeisesti ei kuitenkaan, koska hänellä oli jonkinlainen maine jota piti vaalia. Mikä ihmeen maine hänellä oli! Eiköhän se enemmänkin ollut suvun maine. Hän tuskin koskaan oli tehnyt mitään merkittävää ja onnistui vain nauttimaan siitä kaikesta maineesta, koska isä ja Rodolphus olivat sitä haalineet.
Rabastan tumppasi tupakkansa ja juttua enempää jatkamatta asteli hakemaan Colemanin ruumiin muiden luokse. Westin osoite selvisi niistä Rabastanin aikaisemmin nappaamista papereista ja saatuaan itse selville minne piti mennä heitti hän ne paperit veljelleen. Paperit tietysti päätyivät leviämään pitkin nurmikkoa ja odottamatta Rodolphusta kaikkoontui hän edeltä.

Rodolphusta odotellessaan Rabastan ehti availemaan heille oven ja tarkistamaan, ettei ketään ollut vielä kotona. Coleman parka joutui kestämään ei niin kivaa kohtelua Rabastanin raahatessa miestä perässään olohuoneeseen ja jättäessä siihen keskelle olohuonetta. Saatuaan yhden miehen sisään istui hän alas lähimpään nojatuoliin ja jäi katselemaan kuollutta miestä lattialla.
Ehkä hän voisi parantaa tätä mahtavaa mainettaan ja palata äidin ja isän luokse. Siitähän se ilo vasta repeäisikin. Aikuinen puhdasverinen asumassa vanhempiensa nurkissa.. yleensä tässä vaiheessa sitä oli jo vanhemmat pitäneet huolta, että lapset oli naitettu hyvään sukuun ja että nuo elivät leveästi. Mutta ei hän. Eihän hänelle voitu mitään kartanoa antaa ,koska hän ei ollut naimisissa niin kuin Rodolphus! Rabastan tottakai oli iloinenkin siitä, ettei vanhemmilla ollut tullut mahdollisuutta naittaa häntä kenellekkään mutta selvästi niitä huonojakin puolia alkoi löytymään. Velipojan päästyä vihdoin paikalle nousi Rabastan ylös nojatuolista ja suoristeli hieman paitaansa.
" Se oli sitten siinä".

Rabastan ei vastannut hänelle mitään mutta tuon eleet kielivät ärsyyntymisestä. Rodolphus turhautui entisestään ja pyörähti hieman levottomana.
"Rabastan.." hän aloitti mutta sai samassa Rabastanin pöllimät paperit itselleen.. tai ympäri pihaansa ja velipoika katosi sen myötä.
Hän kirosi ääneen Rabastanin teinimäistä käyttäytymistä ja purki omaa turhautumistaan samalla kun nyhti papereita takaisin kasaan. Mitä sitten vaikka tuo lähtisikin! Oliko tuo tämän puolen vuoden aikana edes yrittänyt löytää itselleen paikkaa missä asua?! Ei. Tuo oli tullut ja mennyt miten Voldemort oli käskenyt mutta tuskin etsinyt asuntoa itselleen. Ehkä hän vain heittäisi molemmat pihalle ja Bellatrixin siinä samalla. Se nainen muutenkin asui käytännössä Voldemortin jaloissa, joten mitä väliä.

Saatuaan selville missä Coleman asui, Rodolphus kumartui ja tarttui molempiin talon pihaan jääneisiin miehiin kaikkoontuen sitten Lontoon toiselle laidalle.
"Ehkä mä heitän teidät molemmat pihalle kerran tästä tuli tällänen ongelma," hän ärähti heti Rabastanin nähdessään ja raahasi Westin tajuttoman ruhon Rabastanin ohi sisälle, "enpä ole kuullut että säkään olisit omaa asuntoa ettinyt koko tän puolen vuoden aikana! Olet asunu nurkissani enkä ole sanonu siitä koskaan mitään.. Ja sitten kiittämättömästi nostat haloon koska en ole heittämässä Averyakaan pihalle tosta vain.. No arvaa mitä! Saatte molemmat lentää pihalle mun talostani!" Hän heitti Westin ehkä turhankin kovakouraisesti keskelle olkkarin lattiaa ja lähti sitten hakemaan viimeistä ruumista pihalta.
Saatuaan ruhot omin avuin olkkariin Colemanin seuraksi, Rodolphus vielä kumartui kaivamaan Westin sauvan esiin ja asetti sen tuon käteen. Siinä ei ollut kedavroista tietoakaan, mutta se ei ollut heidän murheensa. Eiköhän Westillä ollut tarpeeksi ongelmia kahden talostaan löytyvän ruumiinkin kanssa. Kuin tilauksesta, eräässä nurkassa alkoi pöllö riehua ja Rodolpus vilkaisi sitä. Hän raapusti nopeasti kirjeen, johon kirjoitti että tehävä suoritettu ja osoitti sen sitten Voldemortille. Viskattuaan pöllön ulos ikkunasta, hän sulki sen ja sauvan heilautuksella siisti heidän jälkensä. Sitten hän katsahti Rabastania ensimmäisen kerran sen jälkeen kun oli ohittanut tuon taloon saapuessaan.
"Hyvää yötä," hän tokaisi ja asteli sitten sen kummempia puhumatta pihalle, kaikkootuen samantien kotiinsa.

Rodolphuksen päästyä paikalle ei tuokaan enää ollut kovin hyvällä tuulella tai valmis neuvottelemaan asioista. Ilmeisesti tuo oli vain päättänyt hankkiutua eroon kaikista nurkissaan elävistä loisista. Rabastan tyytyi vain tuhahtamaan hieman, vastaamatta sen kummemmin veljelleen. Asuntoa hän ei kyllä ollutkaan etsinyt.. se oli totta. Ehkä hän oli vähän kuin odottanut sen vain tulevan jostakin eteen. Kovasti Rabastanin teki mieli huomauttaa, ettei Rodolphuskaan aikoinaan ollut asuntoa itselleen etsinyt koska asunto oli ollut odottamas tuota!
Ruumiit ja yksi tajuton velho oli lopulta saatu paikoilleen ja olohuoneessa näytti jo siltä kuin West olisi tehnyt kaiken. Odottaisi sitä naista kyllä aikamoinen yllätys kotona kunhan tuo töistä tulisi.
Nurkassa oleva pöllö ilmoitteli läsnäolostaan ja Rodolphus sen enempiä aikailematta kävi raapustamassa viestin Voldemortille. Palatessaan takaisin toivotti veli hänelle hyvät yöt ja paineli sitten ulos. Rabastan jäi hetkeksi katselemaan Rodolphuksen perään, mutta lopulta hänenkin oli poistuttava talosta.

Rodolphus ei ollut suoraan sanonut vielä, että hän ei ollut tervetullut takaisin, mutta eipä hän veljensä luokse kaipaillut enää. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut kovin montaa ja ensinmäinen kuka miehen mieleen tuli oli Leticia. Ehkäpä nainen ei laittaisi pahakseen jos hän yhden yön sijasta olisikin tuon nurkissa kaksi. Se oma paikka pitäisi kuitenkin löytää ennemmpin tai myöhemmin. Rodolphus tuskin odottaisi mitään hyvästejä tai ilmoitusta siitä minne hän oli mennyt joten Rabastan kaikkoontui itsekkin.