Kaksi varjoa

keskiviikko 17.1.1996

Rodolphus suoristautui ja pyyhkäisi hieman käsiään housuihinsa. Hän katseli edessään makaavaa uhriaan ja hymähti hieman. Hän oli ihan unohtanut kuinka äärimmäisen helppoa jästien tappaminen olikaan. Nuo kun eivät tuntuneet koskaan oppivan että pienellä puukepillä voisi viedä hengen. Oli aina yhtä hauskaa kuinka noita alkoi naurattaa juuri ennen kuolemaa, koska he pitivät häntä jonkin sortin hulluna kun hän uhkaili kepillä.
Rodolphus tunki sauvansa takkinsa sisätaskuun ja katseli ympärilleen. Työpöydällä oli aski tupakoita, jotka mies nappasi itselleen. Eihän kuollut niitä enää tarvinut.
Kuolleen miehen työhuone oli kuin siellä ei olisi tapahtunut mitään. Lukko oli avattu taioin ja sen saisi lukittuakin taioin. Rodolphus naurahti hieman ja pisti tupakaksi. Huomenna kaikki jästit horisisivat jostain täydellisestä murhasta, josta ei ollut kerrassaan mitään todisteita.

Rodolphus ei kuitenkaan viitsinyt aikailla vaan asteli ikkunaan ja avasi sen tiputtamalla hieman lunta ikkunalaudalta. Hän katseli ympärilleen vilkkaassa Lontoossa ja tunsi syvää tyytyväisyyttä itseensä. Hän nytkähti hieman kuin olisi muistanut jotakin oleellista ja kaivoi sitten sauvan takaisin käteensä. Hetken kuluttua taivaalle lennähti se huispauksen maailmanmestaruuskisoista niin tutuksi muistutukseksi muodostunut käärmepääkallo. Paitsi että nyt se komeili kirkkassa aamupäivän auringossa eikä yön pimeällä taivaalla.
"No.. Se on edelleen kaunis," Rodolphus naurahti itsekseen ja lähti pois ikkunasta. Hän astui uhrinsa yli ja ovesta ulos päästyään, lukitsi sen uudelleen. Pitihän jästeille antaa se noiden täydellinen murha.
Päästyään ulos talosta, Rodolphus vilkaisi vielä komeilevaa pääkalloa ja ympärillään juoksevia ja kiljuvia ihmisiä. Sitten hän lähti rauhassa astelemaan katua pitkin pois päin. Kuka häntä nyt uskaltaisi saatika tajuaisi lähestyä?

Koko Ministeriö ja varsinkin auroriosasto olivat olleet sekaisin aina siitä asti kun kuolonsyöjiä oli Azkabanista karannut. Olihan se taas jotakin uutta siihen monen vuoden rauhalliseen arkeen vaikka Voldemortin kannattajia oli edelleen ollut ympäriinsä ilman noiden johtajaakin.
Nämä Azkabanista karanneet kuolonsyöjät eivät kuitenkaan olleet mitään hissukoita jotka olisivat sodan aikana pysytelleet vain syrjässä ja tulleet pitämään ääntä vasta kun kaikki oli.
Ei.. nämä tyypit olivat jotakin ihan muuta ja Ministeriössä ei ihan syyttä pidetty asiasta meteliä ja haluttu kyseisiä tyyppejä kiinni mahdollisimman pian.
Remy oli tästä ollut hetken jopa innoissaan, koska tämä tiesi hänelle vain kunnolla töitä. Ei enää mitään pikkurikollisten kiinniottamista ja muuta turhanpäiväistä, mutta näiden kuolonsyöjien löytäminen oli osottautunut vaikeammaksi kuin hän oli osannut kuvitella.

Joka kerta kun pimeänpiirto ilmestyi jonnekkin tuli siitä ilmoitus Ministeriöön heti kun asiasta vain tiedettiin, mutta kukaan kuolonsyöjä ei ollut niin tyhmä, että jäisi paikalle odottamaan auroreita. Hyvällä tuurilla lähistöllä saattoi jo olla aurori pimeänpiirron ilmestyessä ja melkein viikon tuskaisen kuolonsyöjä jahdin jälkeen moinen onni sattui Remynkin kohdalle naisen ollessa vain matkalla töihin.
Ilmeisesti hänen työpäivänsä alkaisikin sitten hieman oletettua aikaisemin.
Taivaalla oleva pääkallo herätti tottakai ihmetystä ja paniikkia ihmisissä ja unhoituttajille riittäisi taas hetkeksi töitä. Välittämättä taivaalle toljottavista, ympäriinsä ryntäilevistä tyypeistä puikkelehti Remy noiden ohitse tietä pitkin yrittäen kuitenkin olla herättämättä huomiotan suunnatessaan taloa kohti, jonka yllä piirto komeili.
Kaikkien panikoivien jästien seasta ei voinut olla huomaamatta sitä tyyneyden perikuva ,joka ollut moksiskaan oudosta ilmestyksestä taivaalla vaan kulki omia menojaan. Kaiken lisäksi miestä ei ollut vaikea tunnistaa kun tuon näki paremmin. Vaikka tuo olisi miten Azkabanin riuhduttama niin tuskin olisi auroria ,joka ei tunnistaisi Lestrangea sellaiseen törmätessään.
Remy vetäisi sauvansa vyöllään roikkuvasta kotelosta, mutta taikominen siinä kaikkien niiden jästien keskellä olisi ollut typerää. Vaikka unhoituttajia tarvittaisiin jo nyt.. ei noiden mieltä tarvitsisi järkyttää yhtään enempää. Niimpä Remy tyytyi vain pitämään katseensa Rodolphuksessa ja odottamaan, että järkyttyneet ihmiset jäisivät kauemmas heistä.

Vasta heidän päästyä puistoon joka siihen aikaan iltapäivästä näytti olevan kumman rauhallinen kohotti Remy sauvansa.
" Herra Lestrange teidät..", Remy aloitti kuten tapana oli, mutta hemmetti sentään.. hän oli yhden vaarallisimman kuolonsyöjän perässä ja tuo tiesi tasana tarkkaan mistä tuota syytettin ja mikä tuota odotti.
" Teidän olisi aika palata takaisin Azkabaniin", hän päätti kuitenkin sen mitä oli ollut aikessa sanoa ja kohotti sauvansa osoittamaan miestä.

Ehkä se tyyneys ja rauhallisuus tosiaan olivat se mikä veti aurorien huomion puoleensa, mutta Rodolphus ei tosiaan odottanut että kukaan noista olisi niin nopeasti paikalla. Taikaministeriölle oli kuitenkin vielä matkaa jokunen kortteli. Niinpä hän vain jatkoi talsimistaan aikeinaan hakeutua vaikkapa Iskunkiertokujalle hyvin ansaitulle paukulle.. Eihän hän tietenkään voisi palata herransa luo ennen kuin tuo häntä kutsuisi.
Rodolphus viskasi palaneen tupakkansa maahan eteensä ja polkaisi sen sammuksiin ohikävellessään. Äkkiä hän kuitenkin kuuli äänen, joka sai hänet pysähtymään vaikka järki käski oikeastaan pakenemaan. Jonkin sortin paniikin poikanen teki työtään hänessä. Hän ei halunnut takaisin Azkabaniin ja se mitä hän oli juuri kuullut, kieli väkisin.. No sitähän se hänen taakseen ilmestynyt nainen oli sanonutkin. .. palata takaisin Azkabaniin.
Rodolphus vei kättensä takkinsa alle ja tarttui sauvaansa samalla kun kääntyi kohtaamaan uhkailijansa. Hänen edessään seisoi nainen, joka osoitti häntä sauvalla ja.. tuosta hehkui jotakin ministeriötä.
"Niinkö meinaat?" Rodolphus kysyi ja kallisti hieman päätään. Hän katseli naista hetken tarkkaavaisesti ja hymähti sitten hieman.
"En taida haluta tarttua tarjoukseesi, kiitos vain," hän sanoi nyökäten päällään pienen teatraalisen kumarruksen. Osa hänestä olisi vain halunnut kääntyä ja jatkaa matkaa. Osa taas olisi vain halunnut kadota siitä ja hipsiä hiljaa kotiin piiloon. Se vahvin osa kuitenkin käski häntä tekemään selvän tästä noidasta ennen kuin siitä kehkeytyisi ongelma.
Rodolphus astui askeleen taaemmas ja vetäisi sauvansa osoittamaan puolestaan naista.
"Sinä selvästi tiedät kuka minä olen," hän sanoi hymyillen piruilevasti, "mutta MeNoitia ei jaettu Azkabaniin joten en millään voi tietää kuka sinä olet.. Mitä jos esittelisit itsesi?" Tuskin nainen mikään noitien juorulehtien kiiltokuva oli, mutta Rodolphus oli oikeastaan aika ylpeä palautuvasta kuivasta huumorintajustaan. Azkaban oli ehkä vienyt mehut, mutta jästin murha oli palauttanut niitä jo aavistuksen. Ehkä hän kaipasikin jo pientä kaksintaistelun tynkää.

Lestrange ei olisi ehtinyt kaikkoontumaan paikalta minnekkään jos olisi päättänyt pyrkiä pakoon. Remy kun oli valmistautunut siihen.. Lestrange olisi joko päätynyt kaikkoontumaan puistosta osissa tai mätkähtänyt tielle. Pakoon ei kuitenkaan lähdetty ja Rodolphuksen kääntyessä ympäri sauva kädessään tuijotti hän tuota vain tyynesti takaisin. Lestrange ei varmasti lähtisi vapaaehtoisesti hänen mukaansa ja senhän mies ilmaisi ihan itsekkin ennen kuin kuivan huumorin siivittämänä yritti udella hänen nimeään.
" Sä et tee sillä tiedolla mitään", Remy vastasi vaikka hänellä toisaalta ollut mitään syytä olla nimeään kertomattakaan. Hän uskoi miehen päätyvän tänään takaisin Azkabaniin ja paras kai olisi, että tuo tietäisi vain kuka tuon oli sinne passittanut.
" Missä loput teistä Lestrangeista on?", hän kysyi kuin odottaen melkein, että jostakin saattaisi Rodolphuksen vaimo ilmestyä tuosta vain. Olihan se järkevää olettaa, että Lestranget toimivat yhdessä kuten.. aikaisemminkin.
" Vai koetteko nykyään paremmaksi vaihtoehdoksi toimia jokainen erillään? Yhden virhehän voi koitua kaikkien kohtaloksi ja kukas sitten taas onkaan luomassa kaaosta kun jokainen teistä on taas Azkabanissa", hän hymähti, " .. toisaalta kätevämpäähän se meille on napata teidät yksitellen".

Rodolphus hymähti hieman naisen kieltäytyessä kertomasta nimeään. Ihan oikeinhan tuo teki, tietysti. Kukaan järkevä ihminen ei menisi kertomaan Lestrangelle nimeään. Ties vaikka tuo aiheuttaisi joskus hänelle sen verran päänvaivaa että tuo pitäisi päästää päiviltä. No.. Kyllähän hän naisen löytäisi vaikkei nimeä tietäisikään, mutta olisihan sitä hommaa helpottanut suunnattomasti jos tuo olisi sen kertonut.
Naisen udellessa muista Lestrangeista, Rodolphuksen kasvoille levisi lähes huvittunut hymy ja hänen kulmansa kohosivat hieman kysyvästi. Luuliko tuo tosissaan että hän kertoisi mitään kenestäkään? No Bellan olinpaikkaa nyt ei tarvinut kahdesti edes arvailla ja.. Rabastanin olinpaikkaa hän ei sinänsä edes tarkalleen tiennyt. Ja hänen isänsä taas.. oli kaiketi kotona äidin kanssa.
Aurorinainen jatkoi kuitenkin tätä kyselyn oppituntiaan ja Rodolphus palasi ajatuksistaan takaisin siihen hetkeen. Hän vaihtoi painoa jalalta toiselle ja naurahti hieman naisen viimeisille sanoille.
"No Bella on isännän luona," hän vastasi lopulta kun ei kokenut tarvetta sitä tietoa pimittääkään, "Rabastanista en oikeastaan tällä hetkellä tiedä itsekään ja isä nyt on varmaan kotona. Senkus menet noutamaan sen jos siltä tuntuu." Hän ei tosiaan ollut vielä perillä siitä tosiseikasta etteivät ihmiset uskoneet Voldemortin paluuseen. Tai osa uskoi, mutta suurin osa ei. Tottakai hän oletti naisenkin tietävän hänen herransa paluusta, koska niinhän asiat nyt vain olivat. Hän ei tosiaan ollut ehtinyt lukea liiemmin lehtiä vielä.
"Nyt kun mä olin näin ihanan rehellinen ja avoin.. Voisit säkin edes hieeeman valottaa sitä kenen kanssa olen tekemisissä?" Rodolphus ehdotti uudemman kerran, "ollaanko me tavattu aiemmin vai oletko sä jotain uusia pimatsuja jotka luulee itsestään liikoja eikä ole koskaan edes.. tavannut oikeaa kuolonsyöjää aikaisemmin?"

Yllättäen hän saikin ihan perusteellisen vastauksen ja Rodolphuksen mainitessa isännästään rutisti Remy huomaamatta sauvaansa hieman lujempaa. Tietysti asiasta oltiin puhuttu, koska sitä se Potter väitti. Silti asiaa oli ollut vaikea uskoa noin vain vaikka hän oli asiasta vääntänyt kättä töissäkin. Oli outoa, että Voldemort vain olisi piilossa eikä paljastaisi paluutaan jos näin olisi. Kuitenkin kun kuolonsyöjä sen hänelle kertoi päin naamaa.. miten hän voisi enää uskoa muuta.
Rodolphuksen uudelleen kysyessä hänen nimeään olisi se ehkä vain äskeisen vastauksen jälkeen ollut reilua häneltä, mutta Remy pysytteli vielä hiljaa. Hän ei ollut tosiaan kohdannut ennen kuolonsyöjää.. tai oli, mutta ei kuolonsyöjää joka niin avoimesti kannatti Voldemortia ja juoksenteli tappamassa silmiään räpäyttämättä viattomia.
" Ei me olla tavattu aikaisemmin ja tämäkin toivottavasti jää viimeiseksi tapaamis kerraksi", hän vastasi miehelle ja ehkä oli parempikin jos tuo oletti hänen olevan joku vasta valmistunut aurori. Siinäpäs aliarvioisi hänet jos tässä pitäisi alkaa kaksintaistelemaan!
" Remy ", nainen lopulta esitteli itsensä vain etunimeltä.

Rodolphus hymyili hieman naisen kertoessa etteivät he olleet tavanneet aikaisemmin. Olisihan hänen melkein pitänyt se arvata! Nyt kun asiaa ajatteli enemmän niin nainenhan seisoi siinä hänen edessään melkein paska jäykkänä eikä todellakaan ollut ennen joutunut vastakkain Lestrangen kanssa.
Rodolphuksen ihmeeksi nainen esittäytyi Remyksi vaikkei sukunimeään suostunutkaan kertomaan. Hän lopetti inttämisen ja tyytyi saamaansa vastaukseen.
"Remy.. Kuulostaa ranskalaiselta nimeltä," hän sanoi hieman naurahtaen, "Vous êtes en France ou quoi?" Hän kysyi hieman flirttailevan hymyn kera vaikkei tosiaan mitään muuta tehnyt kuin nauroi mielessään tälle kyseiselle noidalle. Sitä oltiin niin kovaa tyttöä kun uhkailtiin Lestrangea sauvalla.. Ja vain seisottiin siinä eikä tehty yhtään mitään.

[Metri. 8D ja googlekääntäjä-ranskaa hohohhoho!]

Remy kohotti hieman kulmaansa Lestrangen alkaessa puhumaan hänelle ranskaa eikä hän ymmärtänyt sanaakaan. Aurorikoulutuksessa kun ei oltu vaadittu sitä, että opeteltaisiin vieraita kieliä.. tottakai se oli ollut mahdollista, mutta miksi hänen tarvitsisi voida kommunikoida kun asiat hoidettiin paljon kätevämmin taioin.
" Mä en osaa ranskaa", hän sanoi hymähtäen, ".. mutta taikominen onnistuu onneksi". Puhuminen sai riittää ja Remy sinkosi ensinmäisen loitsunsa Rodolphusta kohden taikoen ihan tahallaan miehen ohitse vain saadakseen tuonkin tajuamaan asian.
Nopeasti hän kuitenkin oli kohottanut sauvansa uudelleen loitsiakseen kokovartalolukon , " Petrificus Totalus!"

"Ah," Rodolphus naurahti Remyn todetessa ettei osannut ranskaa mutta samassa nainen jatkoi jotain loitsuista ja tuon heittäessä häntä jollain kirouksella, Rodolphus horjahti säikähdyksestä askeleen taaemmas. Onneksi kirous oli kuitenkin mennyt ohi, koska muuten tämä olisi ollut jo noloa!
Mutta lukkoloitsun lentäessä häntä kohti, mies oli jo valppaampi ja torjui sen sauvallaan. Hän naurahti ehkä aavistuksen nyreämpänä ja pudisti päätään.
"Sä et oikeesti haluu ryhtyy tähän," hän sanoi ja nyökkäsi ministeriön suuntaan, "nyt kun lähdet ja jätät mut rauhaan niin vielä ehdit." Se oli oikeastaan hänen viimeinen varoituksensa. Hän oli edelleen liian herkkä mitä tuli Azkabanista puhumiseen, koska hän mieluummin kuolisi kuin palaisi sinne. Vaikka melko varmasti hän pääsisi sieltä nopeammin pois nyt kun herra oli palannut, muttei silti halunnut edes leikkiä sillä ajatuksella että joutuisi palaamaan Azkabaniin. Ja tämä nainen oli tullut pidättämään hänet ja vaikka Rodolphus hieman epäilikin naisen taitoja, ei hän halunnut riskeerata mitään.
Rodolphus viskaisi itsekin taialla Remyä kohti, ei ehkä aivan niin tosissaan kuin olisi voinut muttei myöskään heittänyt sitä tarkoituksella ohi. Ehkä hän halusi vain säikäyttää naisen kimpustaan. Ei hän kuitenkaan välttämättä ensitöikseen halunnut noitia alkaa tappamaan.. kun jästejäkin oli ympärillä mielinmäärin.
"Ootko muuten puhdasverinen vai olivatkos vanhempasi jotain.. jästejä?" hän kysyi. Ihan vain uteliaisuudesta. Kuraverinen-termiä hän harvemmin käytti, koska se tuntui jotenkin.. niin rahvaalta ja kakaramaiselta.

Voi kyllä hän halusi. Tällaisen tilaisuuden hyväksi käyttäminen olisi ollut jo typerää.. sen lisäksi tietty, että oli mahdollista saada kyseinen mies kiinni ja takaisin sinne minne tuo kuuluikin.
Loitsun lentäessä vuorostaan hänen suuntaansa kohosi Remyn kasvoille kevyt virnistys naisen väestäessä ja loitsiessa vastaloitsun. Lestrange ei selvästi osannut hiljaa sitten ollenkaan.
" Puhdasverinen.. vaikka empä usko tämän tiedon vaikuttavan yhtään mihinkään", Remy vastasi väistäessään taas uuden taian, " vai olisiko mun tappamiseni kenties sulle helpompaa jos olisin jästisyntyinen? Voi harmi, ettei nyt kuitenkaan ole niin". Loitsiessaan taas uuden kangistusloitsun siirtyi hän askeleen eteenpäin kiriäkseen sitä heidän pientä välimatkaansa. Hän luotti toki omiin kaksintaistelu taitoihinsa, mutta mikäli hänellä tarjoutuisi tilaisuus päästä tarpeeksi lähelle sauvan ei tarvitsisi olla ainoa ase.
" Karkotaseet!"

Remyn vastaus sai Rodolphuksen nyökkäämään hyväksyvästi ja naisen jatkaessa, mies hieman naurahti.
"Ei nyt niinkään," mies vastasi totuudenmukaisesti, "sama se sinänsä on kenet sitä tappaa.. puhdasverisiä vaan ei ehkä niin mielellään teilaa." Hänen itsevarmuutensa siinä tilanteessa ja etenkin niissä mielen ja ruumiin voimissa olivat ehkä liikaa. Uusi kagistusloitsu meni vain hädintuskin ohi ja.. Se pirun karkotaseet osui turhankin täydellisesti kohteeseensa.
Rodolphus lennähti loitsun voimasta takanaan olevaa puuta päin ja tunsi sauvansa livahtavan otteestaan. Hänen selkänsä tärähti puuhun ikävästi ja sitä vihlaisikin hieman, mutta mies pysyi kuitenkin jaloillaan. Hän irtautui puusta hieman tuhahtaen ja rapsi hieman takkiaan.
"No.. sitä voisi kutsua paskaksi säkäksi," hän totesi rennon oloisena mutta mielessään kuumeisesti pohtien vain yhteen kysymykseen vastausta; kuinka helvetissä hän saisi sauvansa takaisin?! Hän ei voisi lähteä tästä noin vain ilman sauvaansa..

Kangistusloitsu ei osunut kohteeseensa, mutta seuraava loitsu kylläkin. Sauva kuolonsyöjän kädestä katosi taian voimasta mies lennähti päin puuta. Remy käänsi sauvansa osoittamaan Lestrangen sauvaa ja paiskasi sen loitsulla kauemmas heistä, ettei se ollut ihan Rodolphuksen näppien ulottuvissa.
" Niinkö?", hän hymähti astellessaan lähemmäs puun alla olevaa miestä osoittaen tuota kuitenkin edelleen sauvallaan.
" Voisi kutsua pelkäksi paskaksi säkäksi sitä, että juuri minä satuin sun tielles", Remy ilmoitti kovin itsevarmana. Eihän hän ollut koskaan saanut tilaisuutta mitellä taitojaan kunnon kuolonsyöjän kanssa ja vaikkakin nytkin kuolonsyöjä oli ollut vain puolikuntoinen.. oli hän silti aika varma siitä, että kun tilaisuus tulisi kohdata kuolonsyöjä joka olisi täysissä voimissaan ei hän helpolla kaatuisi.
" Lähdetäänkös sinne Ministeriöön? Siellä varmaan ollaan innoissaan kun ensinmäinen karkulainen saadaan kiinni", Remy kysyi kevyt virnistys naamallaan ja pysähtyi pienen välimatkan päähän kuolonsyöjästä.

Rodolphuksesta ei tosiaan tuntunut kovin kivalta kun oli sillä tavoin jäänyt alakynteen ja vielä Remyn niin itsevarmana pätiessä omilla taidoillaan. No ehkä hän oli aliarvioinut naisen, mutta se ei suinkaan tarkoittanut että tämä taisto olisi ohi. Ei todellakaan! Hän ei palaisi Azkabaniin. Jos nainen haluaisi voittaa hänet, tuon pitäisi tappaa hänet. Niin ne asiat vain nykyään menivät.
Rodolphus vilkaisi kauemmas taian voimasta vierinyttä sauvaansa ja pohti mahdollisuuksiaan. Toisaalta siinä hänen lähelläänkin oli sauva.. Jonka avulla hän saisi omansa takaisin.
Remyn kysymys ministeriöön lähtemisestä sai Rodolphuksen kääntämään taas katseensa naiseen ja hän näytti hyvinkin katkeralta muttei suinkaan luovuttaneelta.
"No.. Tule hakemaan?" hän ehdotti, "en minä sun perässäs vapaaehtosesti sinne kävele."

" Et varmaankaan. En mä sellaista yhteistyökykyä sulta odottanutkaan", Remy vastasi miehelle. Olisihan tämä jo ollut ihan liian helppoa jos hän olisi vain kädestä pitäen saanut viedä kuolonsyöjän mukanaan Ministeriöön. Sellainen päivä jos josku tulisi eteen.. olisi tämä työ jo varsin tylsää ja hän voisi joutua keksimään itselleen jotakin hieman hohdokkaampaa hommaa.
Sen sijaan, että olisi astellut lähemmäs napatakseen miehen vain mukaansa loitsi hän sauvastaan köyttä joka sitoisi miehen aloilleen.

Rodolphus hymähti aavistuksen Remyn vastaukselle ja osasi odottaa niitä köysiä. Vain hullu tosissaan tulisi vain ottamaan kädestä kiinni että "nyt lähdetään Azkabaniin." Mutta niin.. Hän odotti sitä köysisadetta ja sen tullessa, hän syöksyi sivuun ja samalla kohti Remyä aikeinaan vaihtaa vähän osia.. Jos hän saisi naiselta tuon sauvan, hän voisi kutsua oman sauvansa itselleen ja.. No. Remy olisi sauvatta ja hänellä olisi käytännössä kaksi sauvaa.

[Onpa pitkää settii xD]

Remy olisi korkeintaan olettanu Rodolphuksen väistävän köydet jos jotakin, mutta ei sitä, että mies kävisi päälle! Ennen kuin hän ehti asiaan reagoida oli jo toiset sormet hänen sauvansa ympärillä. Naisen ote sauvasta ei kuitenkaan irronnut, mutta eipä hän voinut taikoakkaan kun joku toinen piteli sauvasta kiinni ja se osoitti ihan minne sattui.
" Ovelaa. Tuota mä en osannut edes odottaa", hän sanoi ollen oikeasti jopa hieman hämillään siitä, että tämä riutunut kuolonsyöjä oli keksinyt jotain muuta kuin sen, että olisi kirmannut oman sauvansa perään.
" Jos nyt kuitenkin päästäisit irti. Mä olen aika varma, että mun sauvani ei tule viihtymään sun kanssas.. sitä kun ei ole tarkoitettu..pimeisiin taikoihin ", Remy sanoi tiukentaen otettaan omasta sauvastaan ja yrittäessä riuhtaista sitä kokonaan itselleen.

Rodolphus sai kuin saikin otteen Remyn sauvasta eikä miehellä tosiaan ollut aikomustakaan päästää irti siitä nyt kun se oli hänen ainoa keinonsa pysyä kaukana Azkabanista. Mutta ei Remykään tuntunut olevan kovin halukas päästämään irti omaisuudestaan.
"Voi kuule kyllä mä käytän tätä ihan vaan valoisiin taikoihin!" Rodolphus vakuutti yrittäen riuhtaista sen sauvan itselleen. Miltä hekin nyt siinä keskellä puistoa näyttivät! Kinastelivat aikuiset ihmiset kuin mitkäkin pikkulapset.
Remy riuhtoi sauvaansa takaisin mutta Rodolphus piti tiukan otteensa.
"Jos et päästä irti, tää sun sauvas katkeaa!" Rodolphus totesi totuuden ääneen, "oma vikasi sitten!"

Vitsi valoisista taioista sai Remyn vain hymhätämään hieman ja riuhtomaan sauvaansa uudelleen. Hän ei sauvaansa kuolonsyöjälle luovuttaisi! Puistossa ei vielä ainakaan kukaan ollut kiljunut joten yksikään jästi ei ollut ilmeisesti päässyt todistamaan heidän taikojaan. Toisaalta ehkä niiden todistaminen olisi ollut parempi kuin tämän. Katsoisivat vain, että miksi he viitsivät kinastalle jostakin kepin pätkästä.
Rodolphuksen huomauttaessa, että hänen sauvansa katkeaisi ellei hän päästäisi irti pysähtyi Remy hetkeksi ajattelemaan vaikka naisen ote sauvasta edelleen piti. Eivät ne sauvatkaan kaikkea kestäisi.. ja välistä tuntui etteivät ne kestäneet mitään kun hieman tuli ongelmaa eteen.
" Sitten se katkeaa, mutta sulle mä en sitä luovuta", Remy sanoi jääden uhmakkaasti katselemaan miestä, " ennen kuin sä ehdit oman sauvas luokse mä olen jo kaikkoontunut". Tiesihän Remy sen, että niin olisi Rodolphuskin ennen kuin hän olisi tuosta Ministeriöön päässyt ilmoittamaan.

Hänen sanansa tuntuivat saavan naisen hieman miettimään asioita, mutta ei tuo sitten päästänytkään irti sauvasta. Rodolphus yllättyi vastauksesta mutta naurahti samalla kun vetäisi sauvan melkein kiinni itseensä.
"Okei!" hän sanoi, "siinähän kaikkoonnut! Pääsempähän eroon susta!" Jos nainen halusi mieluummin katkaista sauvansa kuin lainata sitä yhden loitsun ajaksi kuolonsyöjälle, olkoon sitten niin!
"Sä tän alotit, saanen huomauttaa!" Rodolphus lisäsi, "sä se tässä aloit riehumaan ja mä.. haluun vaan päästä eroon susta!" Ei hän ollut ehtinyt oikeastaan sen suuremmin edes miettiä naisen tappamista. Turhaahan sitä nyt oli tappaa puhdasverinen jos tuo ei oikeasti ollut.. niin äärimmäisen suuri uhka. Eikä tuo nyt sitten loppujen lopuksi ollutkaan sitä.

Kaikkoontuminen paikalta olisi kyllä todella typerää kun hän se tosiaan oli kaiken aloittanut ja jos hän palaisi ilman Rodolphusta Ministeriöön tämä kaikki olisi ollut turhaa! Kaikki pitäisi aloittaa taas alusta ja nämä hemmetin kuolonsyöjät jos ketkä osasivat piiloutua tarpeen vaatiessa jonnekkin maan alle.
Remy kohotti katseensa itseään pidempään mieheen tuon omiessa hänen sauvaansa itselleen niin kovin ja koitti käydä mahdollisia vaihtoehtoja päässään läpi.. eikä niitä tuntunut olevan kovin montaa!
" Voiii..et sä tuu pääsemään musta eroon", hän sanoi hymyillen ja iski polvensa vasten miehen nivusia.

Remyn vastauksen myötä nainen potkaisi miestä jalkoväliin eikä Rodolphus-parka ehtinyt edes tajuta potkun tuloa ennen kuin se oli jo osunut kohteeseensa. Mies olisi parahtanut kivusta ellei hänen äänensä olisi paennut veren mukana johonkin hänen nivusiinsa. Mutta hän ei päästänyt irti siitä sauvasta.
"Ai saatana nainen!" hän älähti lopulta ja vapautti toisen kätensä sauvasta jotta voisi kahlita Remyn siihen eteensä ettei tuo pystyisi tekemään mitään vastaavaa toista kertaa!

Se voitonriemuinen virnistys kuitenkin katosi Remyn kasvoilta sillä sekunnilla kun hän oli yhtä ansassa kuin sauvansa. Vaikka Rodolphus olikin viettänyt aikansa Azkabanissa ei hän siitä silti ollut äskeistä toistamassa. Miehen ote kuin piti yhtä varmasti kuin hänen otteensa sauvasta.
" Tää alkaa olemaan jo aika naurettavaa...", Remy kommentoi kohottaessaan katseensa Rodolphuksen rinnuksista takaisin tuon kasvoihin. Hän oli aina kuvitellut mielessään taistelun kuolonsyöjää vastaan olevan jotakin todella eeppistä, mutta.. siinä he vain seisoivat toisiinsa vasten painautuneina ja kiskoivat yhtä sauvaa toisilleen.

"No niin alkaa!" Rodolphus tokaisi Remyn kommenttiin ja vilkaisi naista siinä edessään. Piru vie miksei tuo vaan irrottanut otettaan sauvastaan! Tai miksei sauva nyt vain yksinkertaisesti voinut napsahtaa poikki! Tämä oli ihan älytöntä! No jos tämä kiistai ei muuten ratkeaisi, ei ollut kuin yksi vaihtoehto..
Rodolphus tiukanesi otettaan paitsi sauvasta, myös Remystä ja alkoi raahata naista mukanaan sauvaansa kohti. Hän saisi sauvansa takaisin vaikka sitten Remy mukanaan ja kun niin kävisi.. Nainen toivoisi että olisi vain jättänyt hänet rauhaan ja kaikkoontunut paikalta niin uhatessaan!

Rodolphuksen ruvetessa raahaamaan häntä mukanaan sauvaansa kohden laittoi Remy kaikin keinoin hanttiin, ettei siitä liikuttaisi yhtään mihinkään. Hiljalleen sitä kuitenkin liikuttiin siihen suuntaan minne Rodolphus halusi ja hän oli aika varma, että mikäli mies saisi sauvansa ei tuo päästäisi hänen sauvastaan irti ollenkaan.
Niin hirveältä kuin se ajatus tuntuikin väänsi hän lopulta sauvaansa hieman liian rajusta ja se napsahdus oli sydäntä särkevää. Hän veti kätensä kauemmas ja piteli sormissaan ainoastaan puolta sauvastaan.
" Tämä ei kyllä tasan jää tähän!", Remy kivahti ennen kuin livahti miehen otteesta nyt paljon helpommin molempien käsien ollessa vapaat ja kaikkoontui puistosta. Hän niin pitäisi huolen siitä, että löytäisi tuon kuolonsyöjän vielä uudelleen ja hoitaisi tämän hommansa loppuun asti seuraavalla kerralla.

Rodolphus raahasi Remyä mukanaan vaikka nainen kuinka rimpuili, mutta äkkiä kuului napsahdus ja Remy riuhtaisi itsensä vapaaksi. Rodolphus horjahti hieman ja hämmentyneenä vilkaisi käteensä jäänyttä sauvan palasta.
Remyn syljettyä uhkauksensa ilmoille, nainen katosi jättäen hieman hölmistyneen, mutta itseensä vallan tyytyväisen miehen yksin puistoon. Rodolphus naurahti hieman ja katsahti ympärilleen. Ei tämän näin pitänyt päättyä, mutta okei. Hän oli suunnitellut että kun pääsisi tarpeeksi lähelle sauvaansa, hän tönäisisi Remyn muualle ja nappaisi omansa. Sitten tämä leikki olisi voinut hänen puolestaan jatkua vaikka hamaan tappiin saakka.
Rodolphus viskasi Remyn sauvan palasen sinne johonkin lähimpään puskaan ja kumartui sitten ottamaan omannsa maasta. Remy tuskin palaisi enää tänään, koska vaikka se nainen aavistuksen hullulta vaikuttikin, ei hän uskonut naisen palaavan ilman sauvaa. Mutta se ei tarkoittanut etteikö tuo lähettäisi puolta auririosastosta hänen kimppuunsa.
Tämän ajatuksen myötä mies kaikkoontui itsekin ja jatkoi matkaansa sille hyvin ansaitulle ryypylle.

[Tack!]