Miksi?

9.4.1998, torstai

Maanantaiaamuna Gabriel oli herännyt Indicon sohvalta pää jomottaen, kädet vapisten ja kaikin puolin kalpeana ja kajaalit pitkin naamaa. Syy pahaan oloon ei kuitenkaan ollut edellisiltana nautitussa alkoholissa vaan siinä tiedossa minkä kyseinen juoma oli saattanut hänen tietoisuuteensa. Oli kuin se krapula olisi tullut jäädäkseen.
Gabriel oli paennut vähin äänin paikalta herättämättä Indicoa (jos nainen ylipäätään oli talossa) ja suunnannut askeleensa suoraan kotiinsa. Hän oli myöhemmin lähettänyt Indicolle pöllön kiittääkseen tuota yöpaikasta ja.. oluesta. Ja tietysti rehellisyydestä, vaikkei hän sitä kirjeessä ollutkaan maininnut.
Kotiin päästyään hän oli viettänyt kuumassa suihkussa aikaa enemmän kuin laki salli ja sen jälkeen rojahtanut sohvalleen välittämättä koko päivänä ikkunoita koputtelevista pöllöistä. Töissä tuskin kukaan arvosti hänen poissaoloaan sen enempää kuin läsnäoloaankaan, vielä vähemmän varmasti jos mahdollista. Häntä ei kuitenkaan sillä hetkellä kiinnostanut vaikka saisi potkut. Nykyinen ministeriö oli kuitenkin niin korruptoitunut että samahan se tietysti oli. Paitsi että töistä pois jättäytyminen tarkoittaisi näinä päivinä varmaan menolippua Azkabaniin.
Vaan mitä väliä?

Sitä oli jatkunut jo muutaman päivän. Hän oli puinut ajatuksiaan, hylännyt jokaisen pöllön ikkunansa taa ja hukuttanut murheitaan baarista ostettuun viskipulloonsa.. Kunnes sekin oli loppunut. Ajatusten kasaaminen tuntui niin äärimmäisen vaikealta, mutta viimein jokin pieni järjen ääni hänen pääkopassaan sai hänet kunnostautumaan. Hänen pitäisi puhua Samin kanssa. Se oli ainoa oikea ratkaisu.. Vaikka Gabriel ei jaksanut uskoa että mikään sen keskustelun myötä muuttuisi. Hän ei ymmärtänyt Samia enää.. Hän ei kokenut tuntevansa tuota enää. Ja miksi Indico olisi valehdellut hänelle tästä asiasta tai mistään muustakaan?
Lopulta Gabriel oli käynyt uudemman kerran suihkussa, vetäissyt mustan pipon päähänsä piilottaakseen huonon tukkapäivän ja lähti sitten kotoaan. Tuntui kuin näkymättömät kädet olisivat kuristaneet hänen kurkkuaan.
Saapuessaan Samin salaisen pienen mökin portille, Gabriel katsahti ympärilleen ennen kuin asteli portista kivikäytävälle ja sitä kautta ovelle. Ovella hän koputti kolmasti ja jäi sitten odottamaan vastausta.

Sam oli huolesta soikeana. Hän ei ollut kuullut Gabrielista mitään ikuisuuteen! (Samin ikuisuus oli lähes viisi päivää). Noita oli pommittanut miestä pöllöillä ja koettanut hukuttaa huolensa johonkin muuhun. Hän ei ollut uskaltanut lähteä mökistään mihinkään, mutta muuten hän olisi takuu varmasti ollut jyskyttämässä velhon ovea. Hän oli maalaillut kaikki kamalat tapahtumat päässään. Onneksi Layla oli käynyt kylässä ja pitänyt Samin hieman paremmin koossa.

Kuullessaan tutun koputuksen oveltaan, Sam suorastaan juoksi ovelle, riuhtaisi sen auki ja kapsahti velhon syliin. "Missä sinä olet ollut!? Minä olen ollut huolesta soikeana? Hyvä kun en lähettänyt... jotakuta tarkistamaan oletko sinä asunnossasi tulitukku laatikossa!" Sam torui lempeästi, mutta selvästi tosissaan. Hän oli ollut hirvittävän huolissaan.

Noita oli piileskelyn aikana muuttunut hieman maanläheisemmäksi. Sam oli kiskonut ylleen ruskean neuleen, mustan mekon ja sukkahousut. Hiukset olivat vapaina ja noita mitä hurmaavimman oloinen ilman minkäänlaista ehostusta jo pisamaisilla kasvoilla. Sam oli viettänyt paljon aikaansa puutarhaansa laitellen. Hänen silmiensä alla oli kuitenkin mustat renkaat ja posket olivat hieman kavenneet viime näkemältä. "Tule sisään, onko sinulla nälkä? et ole tainnut syödä kunnolla. Tein juuri kasvis muhennosta", Sam sanoi ja päästi Gabrielin sitten sisään.

Ei mennyt kuin hetken puolikas kun sisältä kuului askelia ja ennen kuin Gabriel ehti reagoida, oli Sam jo halailemassa häntä ja huolehtimassa siitä missä hän oli ollut. Gabrielista halaus tuntui samaan aikana niin tervetulleelta.. Mutta silti jotenkin niin vastenmieliseltä. Ja huomautus jonkun lähettämisestä katsomaan oliko hän kotona tulitikkuaskissa kuulosti lähinnä tappokäskyltä.
"Kotona.." Hän mutisi vastaukseksi ja Samin irrottautuessa hänestä, hän astui pienen askeleen kauemmas ja tunki kädet housujensa taskuun. Samin kysellessä oliko hän nälkäinen ja patistaessa sisään, Gabriel teki työtä käskettyä mutta kieltäytyi ruuasta päätään pudistaen. Hän haroi hieman tukkaansa ja huokaisi vaivaantuneena kääntyen Samin puoleen päästyään sisemmäs taloon.
"Kuule Sam.. Meidän pitää puhua," hän sanoi kasvoillaan kärsivä ilme joka kieli väkisinkin siitä ettei hän olisi ikinä halunnut tulla siihen tilanteeseen. Ja äänensävy oli vähintäänkin juuri niin pahaenteinen kuin sanoilta saattoi odottaakin.

Gabriel oli aikeissa kysyä suoraan mitä tekemistä Samilla oli Averyn kanssa, mutta malttoi sitten mielensä. Sen sijaan hän muotoili kysymyksensä hieman toisin. Hän halusi tietää kertoisiko Sam hänelle totuuden, jota oli piilotellut häneltä kuinka kauan.. Vai vastaisiko nainen kieltävästi ja jatkaisi esittämistään kuinka kaikki oli muka hyvin.
"Onko sulla mitään kontakteja kuolonsyöjiin?" hän kysyi kuulostaen enemmän virkamieliseltä aurorilta kuin itseltään. Vaikka ilme ehkä saattoi sotia äänensävyn kanssa.

Gabrielissa oli jotain vialla, mutta Sam oli niin tohkeissaan miehen näkemisestä ettei edes tajunnut mennä varpailleen. Hän kuitenkin pysähtyi katsomaan Gabrielia tarkkaan, kun tuo ilmoitti että heidän pitäisi puhua. Miehen ääni ei enteillyt hyvää ja tuo tuntui niin etäiseltä, että vihdoin Sam alkoi nousta takajaloilleen. Hymy katosi noidan kasvoilta ja hän nyökkäsi. "Okei, mistä sinä haluat puhua?" Hän kysyi ja käveli istumaan sohvalleen ristien jalat alleen.

Kuolonsyöjien tuntemis kysymys tuli hieman puskista. Hetken aikaa Sam ajatteli kieltävänsä kaiken, mutta sitä kesti sekunnin sadasosan, kunnes hän nyökkäsi. "On", Sam vain sanoi ja katsoi Gabrielia terävästi. "Mihin sinä pyrit Gab?" Sam kysyi ja silitteli hameensa olemattomia ryppyjä. Hän tiesi kuolonsyöjistä vain Averyn niin, että edes hieman luotti velhoon, mutta ei ketään muuta. Liittyikö tämä jotenkin Averyyn? Oliko mies kuollut tai tappanut jonkun? Sam alkoi kuumeisesti pohtia mitä mahtoi olla tulossa.

Gabriel katsoi Samia odottaen ja kun tuo viimein päästi ulos pohditun vastauksensa, Gabriel otti väkisinkin muutaman rauhattoman askeleen huoneessa ja haroi taas tukkaansa piponsa läpi. Jotenkin pieni osa hänestä olisi ehkä.. Vain halunnut Samin kieltävän kaiken ja vakuuttavan että Indico oli erehtynyt ja että tämä kaikki oli vain väärinkäsitystä. Mutta.. Ei niin sitten ollut.
Samin kysymys sai velhon kääntämään katseensa takaisin Samiin ja hetken ajan hän vain tuijotti noitaa epäuskoisella katseella ja tuhahti sitten päätään pudistaen.
"Eli se on totta että sä olet hengaillut Averyn kanssa?" hän kysyi nyt suoraan. Lopulta hän istahti siihen yksinäiseen nojatuoliin ja hautasi päänsä hetkeksi käsiinsä pyöritellen kielellään huulikoruaan kunnes viimein nosti katseensa sieltä lattiasta ja piti käsiään yhdessä suunsa edessä. Hän ei katsonut Samiin vaan johonkin.. Ehkä tuon jalkoihin. Sillä ei sinänsä ollut väliä mihin hän katseensa loi, koska ei keskittynyt siihen mitä näki. Edelleen hänen päässään pyöri se sama kysymys, mikä siellä oli ollut viimeiset päivät; miten Sam saattoi tehdä tämän hänelle?!
"Miksi?" mies lopulta kysyi laskien kädet pois kasvojensa edestä ja iskosti katseensa Samiin. Jos hän johonkuhun oli koskaan luottanut niin Samiin.. Ja nyt sillä hetkellä hän ei pystynyt uskomaan että kukaan pystyisi pettämään häntä pahemmin. Se mitä hän oli Indicollekin sanonut, oli totta. Olisi tuntunut paremmalta jos Sam olisi vain pettänyt häntä jonkun kanssa eikä.. tehnyt tätä.

Gabrielin käytös tuntui niin oudolta, että Sam ei laskenut miehestä katsetta hetkeksikään. Kun tuo sitten kysyi Averystä Samin ilme ei värähtänytkään. Hän ei potenut asiasta omantunnon tuskia. Gabriel istui tuoliin ja Sam ei sanonut mitään. Hän odotti jatkoa ja arvasikin kysymyksen. "Koska hän ei paljastanut minua ministeriölle. Gabriel, minä olen nähnyt hänet elämäni aikana kaksi kertaa. Kun majotin hänet yöksi, jolloin en vielä tiennyt hänen taustojaan, sekä silloin kun olin juuri ollut kidutettuna. Hän törmäsi minuun puistossa. Tunnisti minut ja näki, että jotain oli vialla. Hän halusi tietää. Minä kerroin kaiken, en usko että hän mitään teki niille kahdelle. Me juttelimme jonkin aikaa ja erosimme teillemme. En minä voinut lähteä juoksemaankaan häntä pakoon. En minä ole suunnitellut hänen tapaamisiaan Gab, jos sinä sitä luulet", Sam totesi rauhallisella äänellä ja katsoi velhoa, joka ei katsonut häneen. Hän tiesi, mitä Gabriel ajatteli Averystä, hän tiesi sen hyvin. "Sinä olet minulle vihainen, koska en kertonut", Sam päätteli hiljaa.

Sam nousi sohvalta ja käveli hakemaan itselleen teetä. Hän kaatoi Gabrielillekin mukin. "Minä en ole Gabriel pahoillani siitä, että olen jutellut Averyn kanssa", Sam ilmoitti suoraan kaataessaan kiehuvaa vettä teelehtien päälle ja lisäsi joukkoon hieman hunajaa.

Koska hän ei paljastanut minua ministeriölle, sai Gabrielin melkein naurahtamaan epäuskoisesti mutta sen sijaan hän laski vain katseensa käsiinsä ja oli kiltisti kuuntelevinaan mitä Samilla oli sanottavanaan vaikka tosiasiassa puolet siitä meni väkisinkin ohi. Hän tiesi jo Samin nähneen Averya puistossa, joten se ei tullut uutena tietona. Kaksi kertaa? Hassua. Hänkin muisteli tavanneensa Averyn kaksi kertaa. Hassua oli myös se että kidutus tuli puheeksi.
"Sä oisit voinut vaan kaikkoontua," Gabriel tokaisi Samille tuon kerrottua ettei olisi voinut lähteä vain juoksemaan pakoon. Hän nosti katseensa naiseen eikä tiennyt enää mitenpäin olla tai mitä tuntea. Gabriel nousi seisomaan koska ei voinut vain istua paikallaan ja pyöri siinä rauhattomin askelin ja Sam luuli tietävänsä miksi hän oli vihainen.
"Ei," Gabriel vastasi, "mä en ole sulle vihanen koska sä et kertonut.. vaan koska sä ylipäätään jäit istumaan sen kanssa johonkin puistoon vaikka varmasti muistit mitä se oli tehny mulle!!" Hän katsahti taas muualle ja piti hetken tauon.
"Mä luulin että mä oisin merkinny sulle vähän enemmän kuin mies joka.." Hän vaikeni. Mies joka mitä? Ei Samia näyttänyt kiinnostavan mitä se mies oli hänelle tehnyt. Hauskaa oli se että jos hän itse törmäisi Lestrangeen tai McDonnelliin, hän pistäisi itsensä vaikka tulitikkuaskin kokoisiksi palasiksi saadakseen nuo Azkabaniin mutta ilmeisesti Sam ei ollut valmis samaan. Sam halusi paijata päätä ja tarjota suklaakeksin.

Samin hakiessa teetä ja täräyttäessä kuinka ei katunut mitään, Gabriel naurahti jäätävästi.
"Hyvä tietää.."

Kaikkoontumiselle Sam ravisti päätään: "en keskellä jästi puistoa". Heidän lähellään oli ollut paljon ihmisiä ja joku olisi huomannut jos nainen olisi vain yhtäkiä kadonnut silmissä. Sam oli todennut, että oli parempi vetää mahdollisimman vähän huomiota itseensä.

Gabriel ei istunut aloillaan vaan alkoi liikkua levottomasti. Sam koetti hillitä itseeän kokoamalla pientä teetarjotinta. Sam kuulosti suhteellisen rauhalliselta: "kyllä minä muistin Gabriel". Hän oli ollut kiitollinen saatuaan miehen hengissä takaisin, vaikka olikin ollut surullinen siitä, mitä Avery oli mennyt tekemään. Gabrielin vihkaisu kuitenkin Samin välittämisestä sai Noidan pään singahtamaan pystyyn kun tuo tuijotti hiiren hiljaa velhoa.
"Sinä kuvittelet, että minusta olisi kaksintaistelemaan Averyn kanssa tai edes... käräyttämään. Kenelle? Ministeriö ei tee mitään tällä hetkellä" Samin ääni oli hiljainen, hyvin matala ja pelottavan uhkaava. Sam suuttui hyvin harvoin, mutta kun hän suuttui se oli vaarallista. Itseasiassa Gabriel ei ollut tainnut kuulla häntä vielä sellaisena.
"Minä en hyväksy mitä hän teki sinulle, mutta hän olisi voinut jättää sinut kuolemaan. Minä tiedän mihin hän kykenee. Mutta minä tiedän myös ehkä jotain, mitä te aurorit ette tule koskaan kuulemaan", Sam sanoi ja joi kupistaan. Hänen päässään soi se, että Averyn oma äiti oli koettanut tappaa pojan. Kukaan ei ansainnut sellaista, ei kukaan. Sam tiesi Gabrielin menneisyyden ja oli varma, että orpikodin lempeys oli auttanut miestä paljon. Averylla ei ollut sellaista. Mies oli kasvanut kylmäksi, koska kukaan ei ollut vaivautunut halaamaan poikaa, joka sitä eniten olisi tarvinnut.
"Ja minä viimeksi kun tarkistin, niin olin yhä rakastunut sinuun", Sam mutisi kuppiinsa.

Se että Sam jäi mieluummin Averyn kanssa istuskelemaan puistoon kuin edes pyrki pakoon, tuntui pahalta. Mutta se että tuon ainoa tekosyy sille miksei ollut kaikkoontunut, oli jästit.. Se tuntui jo naurettavalta! Viime näkemältä tärkeysjärjestyksen olisi pitänyt mennä oma henki ja sitten vasta jästien mielenterveys. Mitä väliä sillä oli mitä jästit ajattelivat?! Kuolonsyöjät tekivät nykyään estotta niin paljon tuhoa ettei yhden naisen katoaminen olisi tehnyt jästeille enää mitään hallaa.

Sam kertoi kyllä muistaneensa, mikä ei kyllä helpottanut sekään miehen oloa mitenkään. Gabriel hymähti hiljaa ja oudisti pienesti päätään. Muisti vai? Olisi tietysti ollut parempi jos tuo ei olisi muistanut ennen kuin hän nyt sen mainitsi. Sitten olisi ollut edes jokin pieni mahdollisuus sille että Gabriel voisi uskoa voivansa vielä antaa anteeksi. Mutta jos tuo muisti sen kokoajan.. Miksi tuo oli jäänyt?!
Samin äänen muuttuessa, Gabriel nosti katseensa taas naiseen. Hän ei kieltämättä ollut koskaan nähnyt Samia vihaisena.. vaikka ehkä hänen olisi pitänyt nähdä. Kaiken järjen mukaan hänen ei olisi pitänyt olla se jolle tuo oli ensikertaa vihainen, jos nainen niin väitti rakastavansa häntä. Kaiken järjen mukaan tuon olisi pitänyt olla vihainen Averylle kaikesta siitä mitä se mies oli tehnyt.. Mutta eihän tässä missään ollut enää mitään järkeä.
"Silloin kun se tiputti mut oikein armollisesti sun kahvilas ovelle niin mä olisin mieluummin ollut kuollut!!" Gabriel sähähti Samin pitäessä Averyä niin ihanana kun jätti hänet henkiin, "Voit kysyä keneltä vain! Mä taisin sanoa jopa Leonille että olisin mieluummin kuollut kuin siinä tilanteessa. Se jätkä ei uskaltanu lähtä mun luota mihinkään koska pelkäsi että tapan itteni samantien kun se tekee sen. Ja mä en voinut tehdä sitä koska pelkäsin että Leon lähtee yksin Averyn perään! Joten älä tuu selittää mulle että se on jotenki armollinen! Se jätti mut henkiin vaan koska tiesi että mä kärsisin siten kauemmin!"
Samin sanoessa että tuo kuuli jotain mitä he aurorit eivät, Gabriel naurahti kuivasti.
"Ja mitähän se on?" hän kysyi voimatta enää hillitä itseään, "kuinka se katuu kaikkia tappamiaan ihmisiä? Tai ihmisiä, jotka se kidutti melkein sekopäisiksi? Kuinka se ei ois koskaan halunnu mitään tällästä tapahtuvan? Joku pakotti sen kuolonsyöjäks?" Hän tuhahti. Samin vakuuttelut siitä kuinka viimenäkemältä tuo oli edelleen rakastanut häntä, olivat melkein yhtä tyhjän kanssa. Hän ei viitsinyt vastata siihen mitään. Kyllä hänkin oli viime näkemältä rakastanut Samia. Siksihän tämä niin saatanan vaikeaa olikin.

Gabriel totesi, että olisi mieluummin ollut kuolut kuin elossa. Sam käänsi miehelle selkänsä peittääkseen kyyneleensä. Hän ei halunnut kuulla sellaista! Gabriel oli hänelle ollut se henkivara josta pitää kiinni kun kaikki oli kaatunut. Gabrielin kainaloon hän oli käpertynyt itkemään ikäväänsä vanhaan elämään, perheeseensä ja siihen, että hän oli saattanut kävellä rauhassa viistokujalla. "Se olisi ollut sinulle helppo tie ulos", Sam sanoi hiljaa. "Se olisi jättänyt ison aukon moneen paikkaan. Minuun, Leoniin, orpokotiin ja kaikkiin sen lapsiin", noita totesi ja siemaisi teetään.

Gabriel ärähti mikä mahtoi olla se salainen tieto, jota Sam piti sisällään. Tuo alkoi udella kidutetuista ja tapetuista. Sam ei sanonut mitään vaan tuijotti ikkunasta ulos. "Hän tietää mitä on. Hän tietää kaiken mitä on tehnyt, enkä minä puolusta häntä siltä kannalta", Sam totesi ja lämmitti kylmenneitä sormiaan.

Gabriel ei ilmeentänyt millään tavalla välittävänsä Samista. Noita hengitti syvään ja käänsi päänsä. "Sinä voit huutaa minulle niin kauan kuin haluat Gab. Kyllä minä ymmärrän miksi sinä et edes halua katsoa minuun, mutta jos et yhtään ymmärrä miksi minä en osaa vihata, sinä et tunne minua", Sam totesi hiljaa aurorille. Sam ei todellakaan vihannut ihmisiä. Hän suuttui, hän ärsyyntyi, muttei vihannut. Hän antoi anteeksi. Hän pelkäsi ehkä kuollakseen kimppuunsa käviöitä, muttei vihannut.

Jos Gabriel oli ollut Samille henkivara, johon takertua kiinni ja jonka takia jatkaa, olisi Gabriel ehkä ansainnut jotain samaa. Sitämieltä mies ainakin olisi ollut jos hänelle olisi nämä ajatukset tuotu esiin. Kun Sam oli menettänyt kaiken, hän oli ollut tuon tukena. Hän oli tullut juosten kun nainen tarvitsi häntä. Oli hänen ansiotaan että Layla oli yhä hengissä.. ylipäätään että Samkaan oli päässyt pakoon. Kiitosta? Ei. Kiitoksen sijaan hän sai kuulla että Samille Avery oli ihan yhtä tärkeä kuin hän. Mieluummin hän olisi ottanut vaikka kokreettisesti tikarin selkäänsä.
Samin puhuessa helposta tiestä, Gabriel tuijotti naisen selkään eikä hetkeen sanonut mitään. Hän ei ollut voinut astua sille tielle, koska hän pelkäsi Leonin puolesta. Hän ei ollut silloin edes ajatellut Samia tai orpokotia.
Gab ei vastannut tähän mitenkään, koska ei osannut. Sam tiesi mitkä sanat valita, mutta tällä hetkellä ne kuulostivat lähinnä manipulaatiolta.

"No se on hyvä että tietää," Gabriel totesi edelleen Samin selälle, "vaikka mitä se muka muuttaa.." Hän tunki kätensä takaisin taskuihinsa ja laski katseensa kengänkärkiinsä. Hän tunsi olevansa tuskin roskaa arvokkaampi.
Samin puhuessa, Gabriel piti katseensa kenkiensä kärjessä kunnes Sam mainitsi ettei hän tuntisi tuota ollenkaan.
"Ehkä en tunnekaan," hän myönsi nostaen viimein katseensa takaisin noitaan, "mä tosissani luulin että.. että mä olisin ollu sulle ees hieman enemmän kuin joku kuolonsyöjä." Hän tuhahti ja pudisti päätään miettien hetken.
"Mä ihan tosissani uskoin että kaikista maailman ihmisistä sä olisit viimeinen joka tekisi mulle jotain tälläistä," hän jatkoi kulmiaan hieman kohauttaen, "ja vielä kun ilmeisesti kokoajan tiesit mitä olit tekemässä.. etkä edes kadu mitään."

Ilmiselvästi Gabriel oli päättänyt mielipiteensä Samista jo ennen puhumista. Sam puristi teetään rystyset valkeina, vaikka muki poltteli hänen sormiaan. Gabrielin syytökset tuntuivat pahalta. Sam puri huultaan, jottei olisi alkanut itkemään. Se ei olisi reilua Gabrielia kohtaan. Samista tuntui, ettei yksikään mies käsitellyt hyvin hänen itkemistään. Lisäksi, miksi velho edes sanoi niin? Samhan kuiskasi tuon korvaan lähes joka ilta, kuinka rakasti miestä, vaikka aurori olisi nukahtanut. Hän suuteli miestä ja ikävöi tätä. Averya hän ei miettinyt joka päivä, hän kantoi ehkä huolta, muttei samankaltaista mitä Gabrielin kohdalla.

Lopulta vedettyään jälleen syvää henkeä Sam kääntyi. Kaikki hymy ja lempeys oli noidan naamalta poissa, jolloin tuo näytti aivan eri ihmiseltä. "Sinä laitat sanoja suuhuni. Sinä tiedät ketä minä rakastan ja kenen kanssa minä olen halunnut viettää loppu elämäni. Minä en ole pettänyt sinua kenenkään kanssa. Minä istuin puiston penkillä Averyn kanssa, kyllä. Hän tietää, kuka on minun elämäni tärkein ihminen. Hän tietää minun heikkouteni, joka sinä olet. Jos sinä olisit poissa, niin olisi iso osa minuakin", Sam sanoi ja kaatoi teensä viemäristä alas. Hänen ei tehnyt sitä mieli enää. "Joten, mitä sinä haluat että minä teen?" noita kysyi. Ei hän tiennyt oikein edes oliko hän tehnyt jotain väärää. Hän ymmärsi kyllä Gabrielia, mutta toisaalta taas ei. Hän oli puhunut Averyn kanssa ja osottanut tuolle lempeyttä lähes kiitoskena Gabrielin takaisin tuomisena.

Samin alkaessa puhua, Gabriel pyörähti ympäri ja käveli pari askelta nojaten sitten seinään, jota pitkin mies liukui istumaan sinne lattiatasolle. Mitä sanoja hän muka laittoi toisen suuhun? Kaikki oli kuitenkin pääteltävissä siitä mitä hän oli kuullut Indicolta ja mitä Sam oli juuri sanonut. Tuo oli sanonut suoraan ettei katunut Averyn kanssa hengaamista.. Ja tuo oli vielä myöntänyt muistaneensa kyllä mitä se mies oli hänelle tehnyt ja teki edelleen. Jos Averyä ei olisi, he eivät olisi tässä tilanteessa! Avery ei ollut paitsi kiduttanut häntä siihen pisteeseen, missä halusi vain kuolla.. Vaan tosiaan jättänyt henkiin. Sekoittanut Samin kaikkeen ja nyt oltiin siinä tilanteessa, missä se mies oli jälleen kerran heidän välissään.
Gabriel nojasi kyynerpäillään polviinsa ja hautasi kasvot käsiinsä sulkien silmänsä. Avery oli palannut sunnuntaina. Hän oli hetken jo elänyt ilman että Avery oli koko ajan hänen mielessään, mutta nyt.. Kaikki oli taas entisellään.

Kyllähän Gabrielkin oli rakastanut Samia.. Enemmän kuin ketään koskaan ja se olikin se syy miksi kaikki tämä nyt teki niin äärimmäisen kipeää. Hän oli ollut onnellinen. Hän oli tarvinut jonkun hokemaan korvaansa niitä paria sanaa vaikka nukkuessaankin. Jonkun rakastamaan itseään.. Jonkun, jota rakastaa. Hän ei ehkä ollut ollut valmis sitoutumaan tai uskaltanut ajatella että tämä kaikki kestäisi loppuelämän, mutta.. Sehän kai oli ollut tarkoitus.
Samin kysymys siitä mitä hän halusi tuon tekevän, Gabriel pudisti päätään.
"En minä tiedä," hän vastasi rehellisesti ja huokaisi syvään. Mitä hän halusi Samin tekevän? Ei mitään käsitystä. Tehtyä kun ei saatu enää tekemättömäksi, anteeksipyynnöllä tuskin olisi suurtakaan merkitystä kun Sam oli jo tehnyt selväksi ettei katunut mitään.
"Jos osat olisi toisinpäin.. Mitä sä haluaisit mun tekevän?" hän kysyi hetken päästä ja nosti katseensa käsistään. Hän tosin arvasi melkein mitä Sam sanoisi.

Gabriel oli valunut seinää pitkin istumaan. Miehellä ei ollut aavistustakaan mitä hän halusi Samin edes tekevän, joka jätti noidan aika tyhjän päälle. "Minä haluaisin sinun ymmärtävän ja minä ymmärrän sinun pointtisi. Minä vain en koe tehneeni mitään pahaa. Jos se tekee minusta huonon ihmisen, olkoon niin", Sam sanoi ja käveli nyppimään yhdestä kasvistaan nuukahtaneita lehtiä.

Yhtäkiä Samin olo oli kovin yksinäinen. Olisiko tämä asia, josta Gabriel ei pääsisi yli? Entä jos mies ei enää ikinä haluaisi koskea häneen? Entä jos mies jättäisi hänet? Hän ei tietäisi mitä tekisi! Hän eli mökissään lähes täydellisesti eristyksissä kaikesta, kuunnellen radiota ja lukien sekä kirjoittaen. Hän kaipasi kahvilansa vilinää, mutta massat säikyttivät häntä nykyään. Kaiken lisäksi, miten hän pystyisi jaksamaan ilman Gabrielia? Heidän yhteinen tulevaisuutensa tuntui yllättäen kaukaiselta. Siltikään, Sam ei kyennyt katumaan. Hän halusi osoittaa Averylle, että tuo oli kykeneväinen hyvään. Ehkä se estäisi miestä vielä jokin kerta tappamasta tai satuttamasta jotakuta. Silloin kaikki olisi sen arvoista.

Gabriel nojasi takaraivonsa takanaan olevaan seinään ja katseli taas johonkin vastaseinämään Samin puhuessa. Ei se tuosta pahaa ihmistä tehnyt.. Vain typerän. Gabriel ei heti vastannut mitään. Sitten hän hymähti hieman ja käänsi katseensa taas Samiin.
"Mä en ymmärrä enää mitään," hän sanoi, "mä en vaan pysty ymmärtämään sitä että sä vapaaehtoisesti hengasit Averyn kanssa." Hän vaikeni taas siirtäen katseensa siihen seinään huoneen toisella laidalla. Hän olisi voinut huomauttaa että Sam oli luvannut hänelle ettei enää tapaisi Averya. Tuolla oli mahdollisuudet paeta paikalta. Kaikki muut olisivat sen tehneet.. Jästeistä huolimatta.
"Mä haluun sun ymmärtävän että mä oon pistäny elämäni likoo että saan Averyn kaltaset ihmiset Azkabaniin," hän sanoi hetken päästä katsahtaen Samia, "pitääkseni ihmiset turvassa niiltä.. Sut turvassa niiltä. Avery on murhaaja. Se on pahempi kuin Lestranget!" Nyt se tuntui kieltämättä vähän naurettavalta. Että hän oli tehnyt niin ja samaan aikaan.. Sam oli vain hengaillut Averyn kanssa ja se mies olisi koska vain voinut tappaa tuon. Mutta tunnetustihan sille miehelle tappaminen taisi olla turhan tylsä ratkaisu.
"Jos mä tappaisin jonkun.. Antasitko sä mulle sen anteeksi?"

Sam ei edes enää koettanut selittää omia syitään. Ei hänkään ollut varma. Kai hän oli halunnut hetken vain istua ja puhua. Hän oli myös ajatellut iltaa, jolloin hän oli kohdannut Averyn. Kun Gab muistutti Samia noita vilkaisi tuota kuin typerystä. "Miksi sinä luulet että minä olin niin helpottunut nähdessäni sinut yhtenä kappaleena. Minä tiedän kyllä sinun työsi, enkä astu sen eteen", Sam sanoi ja ravisti päätään. Hän ei pitänyt siitä mitä Gab teki, muttei ikinä kieltänytkään. Kun mies kuitenkin vertasi Averya Lastrangeen Sam sävähti. Hän ei todellakaan pitänyt Averya yhtä pahana, muttei sanonut sitä. Sam kuitenkin vaistosi yhden asian. "Gab, Avery ei pysty vahingoittamaan minua", noita totesi ja napsaisi yhden kuivan lehden kämmeneensä.

Kun Gabriel kysyi antaisiko Sam anteeksi, jos mies tappaisi jonkun, noita meni miettiväksi. "Riippuu syystä. En minä siitä pitäisi, mutta jos se olisi itsepuolustuksena, sitten minä voin hyväksyä sen", Sam totesi ja katseli ulos. "Tosin, sinä olet velho, joka kykenee loitsimaan muutakin kuin tappokirousta", hän totesi ja käveli kuljettamaan kuivat lehdet pois kädestään.

"Se ei ole vain työ," Gabriel puolustautui, "mä en puhunu työstä. Se on osa mua. Mä haluan pitää ihmiset poissa siitä.. kidutuksesta ja.. kuolemasta.. Se on ollu niin osa mua." Hän laski katseensa käsiinsä ja nyppi kynsinauhojaan. Siitähän aurorina olemisessa oli aina ollut kysymys ja siksi hän oli siihen ruvennut. Se oli ainoa ammatti, jossa oikeasti pystyi.. ainakin pystyi yrittämään pelastaa ihmisiä. Parantajaksi hänestä ei olisi koskaan ollut.
Samin huomauttaessa ettei Avery voisi vahingoittaa tuota, Gabriel hymähti epäuskoisena katsahtaen Samia.
"Miten olet niin varma?" hän kysyi, "sille on todettu vaikka mitä pänä sisäisiä sairauksia. Et voi olla varma. Kun opit luottamaan, se kääntää sulle selkänsä." Tähän hän uskoi. Hän ei luottaisi ikinä elämäänsä kenenkään kuolonsyöjän käsiin eikä halunnut kenenkään muunkaan luottavan.. Vähiten Samin.

Hänen kysymyksensä tappamisesta sai Saman selkeästi miettimään ja velho odotteli kiltisti että tuo keksisi vastauksensa.
"Luuletko että Avery on tappanut ne kaikki ihmiset itsepuolustuksena?" Gabriel kysyi Samin vastattua, "vaikka mitä väliä sillä on." Hän iski takaraivonsa taas seinää vasten ja katseli hetken kattoon. Jos hän tappaisi itsepuolustuksena, se olisi okei mutta jos Avery tappoi huvikseen, sekin oli okei? Ja sitten ihmeteltiin miten hän ei voinut käsittää ja hyväksyä tätä kaikkea. Miten hän piti itseään arvottomampana kuin Averya..

"Minä tiedän sen, siksi en koskaan ole pyytänyt sinua lopettamaan, vaikka jokainen päivä odotan sydän syrjälläni pöllöä, joka kertoo sinun kadonneen tai pahempaa", Sam totesi aurori urasta. Hän ei todellakaan ollut koskaan pyytänyt Gabia lopettamaan. Hän oli ehdottanut päivää sängyssä, mutta ei ikinä lopettamaan kokonaan.

Velho hämmästeli hänen varmuuttaan. "En minä olekaan varma, mutta se on melko vahva tunne ja yleensä aavistukseni ovat oikeassa", Sam sanoi ja tiesi kyllä, mitä pisti peliin. Hänestä kuitenkin tuntui, että Avery tarvitsi sitä.

Samin olisi pitänyt arvata, että Gabriel kääntäisi aiheen Averyyn. "En, minä tiedän että hän on psykopaatti. Hän itse myöntää olevansa sairas. Enkä minä hyväksy sitä, mutta minusta ei ollut kovinkaan hyvä idea alkaa moralisoimaan häntä", Sam sanoi ja sipaisi hiuksia pois kasvoiltaan.

Vilkaistessaan Gabrielia Sam tiesi, että tuo ei koskisi häneen. "Se tarjous ruuasta yhä seisoo", Sam sanoi ja se oli kai noidan tapa pahoitella riitaa. Hän oli lisäksi huolissaan Gabrielista. Tuo näytti aika kurjalta.

Samin puhuessa sydän syrjällään odottamisesta, Gabritl siirsi katseensa taas käsiinsä ja toivoi että moiset sanat olisivat edelleen saanut hänet hymyilemään kuten joskus.. vielä viikko sitten. Nyt ne tuntuivat yhtä ahdistavilta kuin koko tilanne yleensä. Tai jos mahdollista, ne tihensivät tunnelmaa ennestään.
Samin puhuessa jotain Averyn moralisoimisesta siihen sävyyn ettei hän saisi puhua niin, Gabriel pudisti aavistuksen päätään irrottamatta katsettaan niistä käsistään. Hän ei vastannut mitään, koska tästä seuraisi vaan turha riitaisa sivupolku. Eikä tässä taidettu päästä mihinkään yhteisymmärrykseen.

Sitten Sam ehdotti ruokaa ja Gabriel vilkaisi hieman naista ja keittiön suuntaan, mutta pudisti uudemman kerran päätään. Hän suoristi hieman pipoaan ja nousi sitten sieltä lattiatasosta.
"Mun pitää varmaan lähteä.." hän sanoi katsahtaen ovelle ja tunkien kädet taas taskuhinsa.

[En pistäny viel lähtee et jos sul on jotaa viel ni jatketaa vaa. ]

[Ei mul taida olla mitään]

Gabriel ei enää sanonut mitään vaan nousi seisomaan. Sam liikkui toiveekkaasti kohti leivinuunissaan odottavaa muhennosta, mutta ruokapöydän sijaan Gabriel käveli ovelle. Noita olisi halunnut tarrata velhonsa hiaan ja anella tuota jäämään, mutta Sam tiesi, ettei se olisi oikein. Sen sijaan hän kohotti kasvoilleen teeskennellyn hymyn ja sanoi: "hyvä on. Laita pöllöä, jooko?"

Sam katseli ovea pohtien oliko se ollut siinä. Kun Gabriel katosi pihapiiristä Sam juoksi omaan sänkyynsä itkemään niitä kyyneleitä, joita hän oli pidätellyt. Kissa möyri hänen viereensä jossain vaiheessa, mutta lopun päivää, Sam vietti turvassa omassa sängyssään kaikilta miesten typeriltä aivoituksilta.

Gabriel nyökkäsi pienesti Samin vaatiessa häntä lähettämään naiselle pöllön ja lähti sitten ovelle. Avattuaan sen, hän katsahti vielä Samia muttei sanonut mitään. Hän olisi ehkä halunnut sanoa, muttei mitään sanottavaa sitten tainnutkaan olla. Ehkä aika parantaisi haavat, muuta ei tässä tilanteessa voinut enää kuin toivoa. Mutta jos hän ei saisi hyvää selitystä kaikkeen tai oppisi ymmärtämään.. Hän ei tiennyt mitä tapahtuisi. Aika näyttäisi.
Hän heilautti pienesti kättään Samille, kääntyi ja sulki oven perässään. Hän palaisi viinakaupan kautta kotiin ja jäisi sinne.. Tai ehkä hän menisi Leonin luo ja käskisi tuota lähtemään baariin. Se jätkä olisi varmasti heti mukana..
Hän kaikkoontui pihalta, ensisijaisesti kotiinsa.

[Jees kiitti!]