Oh dear I might be in trouble

03.09.1992

Sam käveli huolettomasti pitkin katua. Hän oli hyvällä päällä, sillä elämä oli mallillaan. Hänen pieni leipomonsa oli ottanut tuulta siipiensä alle, hänen latenkirjoistaan pidetiin ja uusi avustaja oli kerrassaan mukava noita. Sam ei siis voinut tehdä muuta kuin hymyillä jokaiselle vastaantulijalle leveästi. Syksyinen raikas ilma sai posket punoittamaan ja olon tuntumaan vielä paremmalta, kun sadekin oli hetkeksi lakannut.

Erään pienen kapakan kohdalla Sam hymyili kuten muillekin ajattelematta, että miehet alkoholin kanssa saattoivat huuruisissa päissään päätellä hymyn tarkoittavan jotain muuta mitä se edes olikaan. Eräs näistä kulmakuppilan Roomeoista alkoikin huudella Samin perään: "Hei tyttö! Tuus tänne niin mä annan sulle oikeen syyn hymyillä!" Tämä lause höystettiin juomakavereiden röhönaurulla ja lievällä sammaltamisella. Sam värähti ja jatkoi matkaa olettaen ettei mies hänen peräänsä lähtisi. Olihan hänellä kyllä lyhyehkö mekko, tosin sekin oli puolireiteen paksuilla sukkahousuilla, mutta viitta peitti nekin lähes koko ajan.

Romeo ei katsonut hyvällä, että hänen ääntään ei kuunneltu ja päätti jättää kaverinsa katsomaan miten nainen saadaan. Miehellä oli pituutta kuin peikolla ja samoin leveyttä. Tuo näytti siltä kuin moppailisi pienemillään lattioitaan. Sam ei ikinä olisi pitänyt sellaisesta kaverista. Miehen mielestä jokaisen naisen piti ihailla hänen charmiaan ja palvoa maata tämän saappaiden alla. NIimpä hän kaappasi Samia käsivarresta ja kiepautti kevyen noidan ympäri niin, että neiti oli lähes kaatua. "Kylläpäs sitä ollaan koppavaa pikku likkaa... Ei ees tervehditä", mies moitti ja jokainen sana haisi halvalta viskiltä sekä tupakalta. "Hei ja heihei... Minun pitää jatkaa matkaani. Voisitko päästää irti käsivarrestani?" Sam tiedusteli, josta mies ei tainnut pitää, sillä tuo puristi ohutta käsivartta lujempaa saaden Samin älähtämään kivusta. "Mä kyl opetan sut tavoille", mies mutisi ja Sam totesi, että hänen olisi äkkiä keksiä miten hän pääsisi pakenemaan paikalta.

Kylmä tuuli tunkeutui väkisinkin avonaisen nahkarotsin sisään ja fiksumpi kaveri olisi varmasti vetänyt vetoketjun kiinni pitääkseen syksyn koleuden edes hieman kauempana. Gabriel hytisi erään baarin ulkopuolella ja poltteli tupakkaansa mahdollisimman nopeasti, jotta pääsisi hipsimään takaisin sisään takkatulen lämpöön. Jos jokin vuodenaika piti valita, josta ei niinkään tykännyt, niin se oli varmasti syksy. Sateinen, pimeä, kylmä syksy.
Gabrielin vetäistessä uudet henkoset, hän vilkaisi samalla vasemmalle puolelleen jonkin kiinnittäessä hänen huomionsa. Hetken aikaa hän katseli tilanteen kehittymistä tekemättä mitään, koska ei sinänsä tiennyt mitä tässä nyt olisi tehtävissä. Joku tankin kokoinen äijä yritti pitää naisen luonaan? Eihän asia hänelle kuulunut, koska baari-illan päätteeksi (tai sen aikana) moinen käytös tuntui melkein normaalilta.
Gabriel käänsi katseensa taas edessään vellovaan vesilätäkköön ja vetäisi uudet henkoset. Hän kuuli naisen käskevän miestä irroittamaan otteensa, jolloin hän vilkaisi tahtomattaankin uudelleen kaksikon suuntaan. Hän oli nauttinut muutaman tuliviskin sinä iltana lämmittääkseen hypotermiaan vaipuvaa ruumistaan, joten järjenjuoksu ei välttämättä ollut ihan paikallaan silloin. Mutta kun hän nyt kiinnitti paremmin huomiota siihen mitä pikkuruisen naisen ja tankin kokoisen miehen välillä tapahtui, hän omaksi yllätyksekseen tunnisti miehen. Hän oli nähnyt tuon kuvan auroriosaston seinällä! Sen nimi.. nimi oli.. mikähän se oli..
Nainen älähti hieman ja Gabriel viskasi tupakan siihen tuijottelemaansa vesilätäkköön. Hän vetäisi toisenkin kätensä taskustaan ja lähti noita kohti.
"Hei tankki, päästäisitkö irti neidistä?" hän kysyi, "jos en väärin ymmärtänyt niin hän ei taida haluta lähteä mukaasi tänään.. enkä kyllä yhtään ihmettele." Hän lisäsi viimeiset sanansa aavistuksen hiljaisemmalla äänellä, muttei tehnyt vielä sen enempää. Chris, hänen tutorinsa auroriosastolla oli aina käskenyt olemaan tekemättä mitään äärityperää ja jotenkin pieni kello hänen päässään sanoi että nopeat teot tässä tilanteessa olisivat juurikin niitä äärityperiä, joista oli varoitettu.

Järkäle piti Samista kiinni ja tuijotti tuomasti. Sam ei oikeastaan pitänyt siitä, miten mies tuijotti häntä ja varsinkin hänen vartaloaan. Sam koetti uudestaan riuhtaista itsensä irti, mutta velho vain tiukensi otettaan. Juuri kun Sam oli sanomassa jotain etäisesti tuttu ääni sai Samin kääntämään päänsä siihen suuntaan. Mies näytti tutulta ja pian Sam muisti tuon käyneen hänen kahvilassaan muutamiakin kertoja. Nuorukainen kehoitti järkälettä päästämään saalistaan irti. "Ai? Säkö tiiät sen varmasti? Ehkä tää tipu leikkii vaan vaikeesti saatavaa", mies röhisi ja Sam tuijotti tuota lähes häkeltyneenä. "Joo, en mä todellakaan halua lähteä sun matkaasi ja mä en leiki vaikeasti saatavaa", Sam totesi ja epäili sormistaan katoavan tunnon pian kun veri ei päässyt kiertämään sormiin.

Tankki mittaili nuorukaista ja röhähti sitten jotenkin possumaisesti. "Vai ootko sä tän pokkis?" Sam alkoi epäillä miehen olevan kuuro! "Minulla ei ole poikaystävää ja nyt minä sanon viimeisen kerran: päästä irti!" Sam koetti riuhtaista itseään rautaisista sormista aiheuttaen lopulta itselleen vain mustelmia. Hän ei ollut mistään kohtaa vahva tai pelottava. Hän oli herran kerran sentään vain nuori kahvilan pitäjä!

Tankki kuvotti Gabrielia. Tuon käytös oli kaikinpuolin niin niljakasta että hän alkoi jo epäillä miksi hitossa joku pimeyden lordi viitsisi ottaa tuollaisen iljetyksen joukkoihinsa.. Luulisi joku taso olevan olemassa.
Gabriel ei ehtinyt vastata miehen röhkimiseen kun nainen tuon otteessa vastasi itse.. Juurikin todeten hänen väittämänsä oikeaksi. Gabriel hymähti ja viittoi kädellään hieman naisen suuntaan pitäen kuitenkin katseensa tankissa.
"Mitä mä sanoin," hän totesi, "päästä irti." Hänen sanansa menivät kuitenkin melkein kuuroille korville tankin alkaessa kyseenalaistamaan jotain hänen poikaystävänä olemisestaan, jolloin Gabriel lähinnä naurahti säälien ja pudisti päätään. Nainen ehti jälleen edelle ja kunnioittavasti yritti riuhtoa itseään irti siinä kuitenkaan onnistumatta.
Tankki alkoi kuitenkin kyllästyä tähän vaikeasti lämpenevään pikkuystäväänsä ja naisen rimpuillessa, oli jo kohottamassa toista kättään vaientaakseen kitinän. Gabriel kuitenkin koki nyt parhaaksi puuttua paremmin asiaan kun järkipuhe ei ottanut toimiakseen.
Ennen kuin valtava koura oli ehtinyt liikahtaa satuttaakseen, Gabriel säntäsi väliin ja tarttui tankkia ranteesta. Vaikka hän ulkoisesti olikin pieni ja hintelä, ei hän silti ollut niin heikko kuin mitä ulospäin antoi näyttää. Helppoa se ei ollut, mutta sai hän väännettyä käden alas ja niin tehtyään, kohotti vapaalla kädellään sauvansa miehen leuan alle.
"Kannattaisi alkaa kuuntelemaan kun käsketään," hän sanoi pistävä katse iskostettuna itseään valtavasti pidempään mieheen. Gabriel ei kuitenkaan antanut ulkokuoren pelottaa (ainakaan sen suuremmin) koska hän oli nauttinut vain pari viskiä siinä missä.. hajusta päätellen tällä miehellä oli kunnon putki takana.
"Päästä irti," hän käski enemmän kuin kehotti, "nyt. Tai saat samantien menolipun Azkabaniin." Hän puristi velhon sauvakättä siitä kohtaa missä piirron pitäisi olla, toivoen että tankki tajuaisi hänen tietävän. Mutta hän ei halunnut aiheuttaa turhaa kaaosta tai järkyttää tätä naisihmistä yhtään tämän enempää. Kuolonsyöjyys saisi pysyä piilossa ellei herra itse halunnut alkaa rehentelemään.

Samanthan ahdistelija alkoi selvästi jo hieman suuttua, muttei Sam odottanut miehen käyvän väkivaltaiseksi. Niin kuitenkin kävi ja tuo kohotti käden ilmaan. Sam henkäisi ja kohotti hieman omaa kättään naamansa suojaksi. Lyöntiä ei koskaan tullut. Muukalainen oli ottanut tankin kädestä kiinni ja vääntänyt sen alas. Taikasauvakin oli ilmestynyt kuvaan mmukaan ja Sam kuunteli kaikkea hievahtamatta kuin säikähtänyt pupu.

Lyhyempi mies komensi päästämään Samin kädestä irti ja tankki teki sen hyvin vastentahtoisesti tyrkäten vielä Samia kauemas niin, että noita horjahti maahan. Hän irvisti kivusta tömähtäessään mukulakiviin. Sam kuitenkin kapusi ylös ja asteli hieman taaemas. Tankki tuijotti murhaavasti Samin sankaria. "No päästätkö irti rääpäle?" mies murahti ja vilkaisi kavereitaan ovella, jotka olivat jo lähteneet sisälle huomatessaan, että homma oli menossa epämieluisaksi. Sam ei sanonut mitään vaan tuijotti miehiä harvinaisen hymyttömänä.

Tankki näytti punnitsevan Gabrielia ja mahdollisuuksiaan, mutta teki lopulta työtä käskettyä. Tuon törkätessä naista kauemmas, Gabriel yritti napata tuosta kiinni muttei ehtinyt ja nainen lensi ikävänoloisesti mukulakiville. Hän vilkaisi nopeasti naista mutta siirsi sitten katseensa tankkiin tuon kysyessä hänen aikomuksistaan. Oli Gabrielin vuoro punnita vaihtoehtojaan. Hänellä ei oikeastaan ollut vielä todisteita miehen kuolonsyöjyydestä, koska ei ollut nähnyt piirtoa.. Eikä sitä tiennyt vaikka mies olisi vapautettu ja jos niin olisi ja hän raahaisi tuon Ministeriöön.. Hän tekisi vain itsensä naurunalaiseksi ja sitä hän ei missään tapauksessa halunnut.
Lopulta Gabriel päästi irti ja asteli pari askelta kauemmas tuijottaen kuitenkin edelleen tankkia.
"Painu tiehesi siitä," hän ärähti, "sun toveris varmaan jo odottelee sua." Hän vilkaisi miehen taakse ja baarin edus oli tyhjentynyt. Sitten hän katsahti vielä miestä ja kääntyi ympäri huomaten naisen päässeen pystyyn.
"Oletteko kunnossa?" hän kysyi melkein unohtaen jo että hänen takanaan seisoi yhtä itseään metrin pidempi tankki..

Sam seuraili kaikkea varuillaan ja valmiina pakenemaan. Hän kompuroi pystyyn ja katseli kuinka pieni mies sai isomman katoamaan paikalta. Tosin tankki jäi puhisemaan hetkeksi miehen taakse, kun tämä kääntyi kysymään oliko Sam kunnossa. Noita nyökkäsi pienesti ja hymyili sitten hieman: "olen, kiitos paljon avustasi". Sam pudisteli viittaansa sekä mekkoaan. Hän ei halunnut näyttää aivan nuhjuiseltakaan.

Tankki tömisteli tovereiden luokse ja Sam kykeni hengittämään vielä helpommin. "Sinä näytät tutulta, olemmeko me joskus nähneet? Tai oletko ehkä leipomoni asiakas! Minä olen Sam, Samantha siis. Minä omistan Rose Bakeryn", noita pälätti tajutessaan, että miehen kasvot olivat todella tutun tuntuiset, mutteivat muistuttaneet ketään Samin ystävistä.

//Sori lyhyys//

[Heh.. Eipä mitää! Sori kestäminen :'D]

Gabriel kuunteli hetken selkänsä takaa kuuluvaa puhinaa kunnes askeleet loittonivat ja hän saattoi taakseen nopeasti vilkaistuaan hengähtää.
Noita vakuutti olevansa kunnossa hänen sitä kysyttyään, jolloinka Gabriel nyökkäsi hyväksyvästi ja kiinnitti ehkä aavistuksen huomiota toisen mekon ja viitan pudisteluun. Kuin automaattisesti hänen kätensä livahti hänen tukkaansa ja hän pörrötti sitä takaata paremmin.
Gabriel oli jo ehdottamassa että noita jatkaisi mitä pikemmin matkaansa kotiinsa tai mihin olikaan ollut menossa kun tuo yhtäkkiä alkoikin kyselemään. Gabriel hämmentyi hieman kysymystulvaa, mutta hymähti sitten hieman ujommasti ja tunki kädet nahkatakkinsa taskuihin.
"No itseasiassa olen mä siellä pari kertaa käynyt," hän myönsi naurahtaen ja kerrat tosiaan olivat toistaiseksi vain muutamia. Tulevaisuudessahan ne muutamat muuttuisivat miljooniksi.
"Eh.. Mä oon Gabriel," hän vetäisi oikean kätensä pois taskustaan ja ojensi sen naiselle, "auroriksi ne tuolla töissä mua haukkuvat." Sitä ei tosiaan kovin moni uusi tuttavuus olisi hänen ulkonäkönsä perusteella koskaan arvannut.. Ei hän itsekään aina uskonut varsinkaan aamuisin katsoessaan itseään peilistä. Varsinkin jos suihku oli edellisenä iltana jäänyt ottamatta ja peilistä katsoi enemmänkin kuolemaa muistuttava peikko kuin ihminen saatika arvokasvirkainen velho..

//Eipä mitään. Mäkin otan itteäni nyt niskasta kiinni ja vastaan jumahtaneisiin Sam peleihin//

Sam tarttui velhon käteen ja puristi sitä lempeästi. "Hauska tutustua Gabriel", noita totesi ja hymyili sitten lämpimästi. "Oo... Aurori? Työ johon minusta ei selkeästikään olisi. Minä olen todella huono kaiken laisessa mikä sisältää... no hankalia loitsuja ja mahdollisesti tarkaavaisuutta", Sam sanoi ja katseli pelastajaansa tarkemmin.
"Kuule, haluaisitko ehkä kiitokseksi piirakkaa tai mitä haluatkaan... Et taida enää sopeutua tuohon joukoon ja täällä on vähän viileää. Kupponen lämmintä teetä tai kahvia sopii näihin iltoihin loistavasti", Sam kysyi ja vilkaisi Bakeryn suuntaan. Hän ainakin haluaisi lämpimään ja nahkatakki ei näyttänyt kovinkaan lämpöiseltä valinnalta.

"Vai oletko sinä virallisella ministeriö asialla, jonka minä onnistuin juuri äsken möhlimään?" Sam kysyi hymyillen. Kukaan ei ollut enää oven sillä puolella vaan toisellapuolella lämmittelemässä viinojen höyryssä. Sam ei sellaista elämää edes käsittänyt vaan hääri mieluummin omien leivostensa kimpussa tai luki sohvan nurkassa hyvää kirjaa. Hänen tosin pitäisi vaihtaa se perhanan sohva, sillä se oli ollut odotettua pienempi.

Gabriel nyökkäsi noidalle heidän kätellessään ja naurahti hieman tuon puhuessa aurorin hommista. Gabriel veti kätensä pois naisen otteesta ja tunki sen takkinsa taskuun samalla kun kuunteli mitä nainen puhui.
"No se on yleinen mielikuva siitä mitä meiltä vaad-.. mitä?" Gabriel keskeytti vastauksensa huomatessaan naisen tarkkailevan katseen ja häkeltyi siitä hieman. Äkkiä tuo kuitenkin ehdotti kiitokseksi ilmaista ruokaa ja teetä, mistä nyt ei tietenkään voinut kieltäytyä. Vaikka jokin pieni ujo puoli Gabrielissa kiljui hänen päässään että nyt pois ja pian! Mutta se auroripuoli, joka oli juuri rökittänyt itseään isomman tankin, oli onneksi aavistuksen vallalla vielä.
"No ei sinun tarvitse kiitellä, työtänihän minä vain," Gabriel vastasi naurahtaen, mutta lisäsi: "mutta jos kerran vaadit niin enkai minä voi kieltäytyäkkään!" He lähtivät kävelemään katua pitkin kohti Samin kahvilaa ja nainen uteli ettei vain sotkenut jotain hänen työkuvioitaan.
"Et ollenkaan!" Gabriel vastasi, "en ollut työajalla enää.. Ja vaikka olisinkin ollut niin et sinä mitään olisi möhlinyt." Totuushan se oli. Gabriel ei ollut niitä auroreita, jotka ottivat ammattinsa ja työnsä liian vakavasti. Hän uskoi siihen että asioilla oli tapana järjestyä ja no.. Hänestä aurorin velvollisuuksiin kuului auttaa kansalaisia työajalla ja sen ulkopuolella.. ja kesken työtehtävän, jos tarve olisi.

Ilmeisesti Sam tuijotti liian häiritsevästi, johon noita punastui kevyesti ja hymyillen leveästi sanoi vain: "ei mitään, minä vain katson aina tarkkaan ihmisiä". Hän saattoi juuri kuulostaa massa murhaajalta... Kun mies meinasi kieltäytyä piirakasta, Sam oli jo päättänyt että toinen söisi. Mieshän oli laiha kuin tikku! Ei tuo voinut taistella pahoja velhoja ja noitia vastaan jos tämän voisi katkaista vain keskeltä kahtia!
"Kyllä minä vaadin", Sam sanoi varman kuuloisena ja lähti ohjeistamaan velhoa oikeaan suuntaan.
"Voi hyvä! Minä kun tuppaan olemaan välillä niin kömpelö, että saatan itseni ja muut tahattomasti ongelmiin. En olisi missään nimessä halunnut sinulle mitään harmia siitä, että autoit minua", Sam lörpötteli iloisesti ja hymyili vielä leveämmin.

Rose Bakery ei ollut pitkän kävelymatkan päässä ja Sam avasi liikkeen oven avaimella. "Tule keittiöön, nyt kun liike on kiinni esillä ei ole muita kuin kuivakakkuja. Mitä haluaisit juoda? Minä ainakin taidan ottaa kupin teetä", Sam jutteli ja viittoili Gabrielin seuraamaan itseään keittiöön, jossa nainen riisui päälivaatteensa siististi naulakkoon. Tämän jälkeen hän alkoi leijuttaa teepannuun vettä ja pannun liedelle. Hermojakin tee voisi vähän rauhoittaa. Sydän hakkasi yhä hieman normaalia nopeammin. "Minulla on tänään leivottua pullaa, eilisiä piirakoita sekä keksejä", Sam luetteli hymyillen.

Gabriel naurahti hieman Samin kertoessa katsovansa tarkkaan ihmisiä. Ei tuo Gabrielista miltään sarjamurhaajalta kuulostanut.. Kyllähän hän itsekin pyrki katsomaan ihmisiä tarkemmin, varsinkin työajalla, vaikka se välillä unohtuikin. Olihan se tietysti hieman outoa että kahvilanpitäjä teki sellaista, mutta.. toisaalta miksi ei?
Gabriel hymyili hieman huvittuneena Samin lörpöttelyille seuratessaan tuota tuon osoittamaan suuntaan. Hänestä oli jotenkin hauskaa kuinka hänkin oli joskus sen verran kömpelö että sai muut ongelmiin omalla tyhmyydellään.. ei tahallaan tietysti ja jos tilanne oli vakava, pyrki hän itse pelastamaan tilanteen mutta niin. Toisaalta hänen työparinsa oli yleensä auroreista se, joka viskoi tikareita mieluummin kuin käytti sauvaa.. ja oli puolsokea. Joten tiedä sitten kenen kömpelyydestä hän enemmän kärsi.

Kahvila ei ollut kovin kaukana ja Gabriel tunnisti sen kyllä. Se loisti aika edukseen kaiken sen muun Viistokujahärpäkkeen seasta. Samin avattua oven avaimellaan, he astelivat sisälle. Kutsun käydessä keittiön puolelle, Gabriel vilkaisi Samin loittonevaa selkää ja sitten ympärilleen. Hieman hämmentyneenä hän seurasi naista osoitettuun suuntaan ja keittiöön astuminen se vasta oudolta tuntuikin. Jotenkin.. ei tavalliset asiakkaat käyneet missään keittiössä. Tiskin taakse ei menty.. Se oli joku sanaton sopimus.
"Tee käy hyvin.." Gabriel vastasi teen jo alkaessa kiehumaan. Hän jäi oven suulle katselemaan eikä oikein tiennyt mitä tehdä, joten tunki kätensä taas taskuihinsa.
Samin kertoessa mitä hänellä oli tarjolla, Gabriel häkeltyi hieman liian monesta vaihtoehdosta. Hän oli odottanut ehkä sitä kuivakakun palasta tai jotain vastaavaa.. ylijäämää.
"Eh.. No ihan sama," hän sanoi naurahtaen, "voit päättää.."

Sam tiesi, että harva astui aivan nikottelematta tiskin taakse, mutta yllättyi aurorinkin tekevän niin. Nainen kuitenkin meni määrätietoisesti valtakuntaansa ja kuullessaan miehenkin juovan teetä, hän hymyili. Pöydälle leijui kaksi pirteän keltaista teekuppia sekä punaiset lautaset.

Velho oli vieras korea ja Sam hymyili tuon toteamukselle. "Voih! Sinä joudut silti valitsemaan! Tulejo piiraspelti", Sam sanoi ja hänen luokseen syöksyi kylmiöstä pelti, jonka päällä oli neljää eri piiraslaatua. Sam kutsui samaan tapaan keksejä ja muffinsseja, mutta myös muutaman pullakorin sekä kuivakakun. Pöytä näytti pian siltä, kuin ruokailijoita olisi kahden sijasta kymmenen ja muutama kuokkavieras. "Noin... Eiköhän siinä ole kaikki, ah teekin on valmista", Sam sanoi arvioivasti ja kuullessaan pannun kiljuvan, hän kipitti nostamaan sen pois tulelta. Hän kaatoi kuppeihin teetä ja kiipesi sitten korkealle jakkaralle. Hän kurkotti ottamaan itselleen palasen piirakkaa ja asetteli sen somasti lautaselleen.
"Noniin, nautihan nyt. Minä olisin tarjonnut enemmän, mutta pöytätila loppui", Sam totesi, kuin koko tarjonta olisi täysin normaali käytäntö. Niinhän se noidalle olikin. Hän hymyili hurmaavaa hymyään ja alkoi huolehtimaan vierastaan paksumpaan kuntoon. Tuo oli aivan liian laiha, jos Samilta kysyttiin.

Gabriel oli jo melkein onnistunut tuudittautumaan siihen ajatukseen että saisikin vain kuivakakun palasen tai piirakkaa, koska antoi Samille itselleen päätösvallan.. Mutta päätösvalta kimposikin takaisin häneen, mikä sai miesparan hieman häkeltymään. Varsinkin kun kakkuja ja piirakoita ja muffineja alkoi lennellä pöydälle Samin huitoessa sauvallaan.
Pöydän notkuessa antimistaan, Gabriel ei osannut kuin tuijottaa sitä ja hymähtää hieman Samin todetessa teenkin olevan valmista. Saatuaan kupin käsiinsä, hän seurasi vielä kuinka putiikin omistaja teki ensin edellä ja asteli sitten vapaan jakkaran luo. Hän kapusi sille ja katseli hetken antimia edessään.. Lopulta hän nappasi yhden niistä muffinseista käsiinsä ja alkoi aukoa sen kääreitä katsahtaen Samia tuon kehottaessa nauttimaan.
"Eh.. Kiitos," hän sanoi hieman naurahtaen ja vilkaisi taas pöydän herkkuja edessään, "vaikka ei nyt olisi näin paljoa tarvinut.." Hänen äänensä muuttui mutinaksi loppua kohden ja hän haukkasi suklaamuffinsistaan ensimmäisen palan.
"Uuu.. Hyvää!" hän hihkaisi mussuttaen sitä palastaan kun ei voinut äkkiä vaietakkaan.

Gabriel näytti hieman siltä, kuin Sam olisi läiskäissyt tuon eteen jotain, mitä velho ei odottanut. Ehkä se oli ihan hyväkin, mies näytti aivan liian laihalta auroriksi. Jostain syystä Sam oli aina luullut, että aurorit olisivat isompia ja ainakin lihaksikaampia. Gabriel näytti... no hämärältä, mutta mitä Sam oli tuota kahvilassaan nähnyt, hän piti velhosta. Viimeistään nyt hän suorastaan rakasti tuota!

Noita jätti kuulematta täysin mutinat liiallisuuksiin menemisestä, mutta kuullessaan kehuja, hänen ilmeensä pehmeni suorastaan silmissä. "Oih! Mukavaa että pidät siitä. Se on uusimpia yrityksiäni. Teen mainioita piirakoita, mutta muffinseissani on vielä parantamisen varaa", Sam kertoi ja siemaisi teetään pikkurilli kevyesti nousten.
"Joten... sinä olet aurori? Oletko ollut jo kauan?" Sam uteli syödessään. Hän oli utelias, se oli pakko myöntää. Toisaalta Sam oli selkeästi vaarattomimpia olentoja planeetalla kakkuineen ja muffinseineen. Hän ei ikinä näyttänyt noidalta joka tulevaisuudessa tulisi murtamaan kuolonsyöjän nenän istuessaan siinä silmät suurina ja kiinnostuksesta pää kevyesti kallellaan.

[Voi hitto tajusin vast tänää aikajanoi kuntoon pistäes että eihän Gabriel oo viel aurori vaa vast puolen vuoden pääst. :DD mut nooooh.. who cares! Äkkiäkös tämä oikaistaan.]

Gabriel keskittyi tyytyväisenä siihen muffinsiinsa ja kuunteli Samin puhetta nyökäten vastaukseksi.
"No ei ole ainakaan kovin paljoa," hän naurahti pyyhkäisten hieman suunpieltään hihaansa, "tai sitten tämä yksilö on uniikki." Hyvä ruoka, parempi mieli! Niinhän se sanonta taisi mennä. Gabrielin tapauksessa hyvä ruoka hyvässä seurassa tarkoitti välitöntä rentoutumista. Sekin tosiasia että hän istui alueella, jonne ei yleensä asiakkailla ollut asiaa, alkoi hälvenemään hänen mielestään.
Samin kysyttyä tarkennusta hänen auroriudestaan, Gabriel söi ensin suunsa tyhjäksi ennen kuin vastasi.
"Itseasiassa.." hän naurahti hieman, "en ole vielä ihan täysin valmis aurori. Valmistun ensi keväänä. Olin työharjottelussa ministeriössä ja sitten kai pärjäsin niin hyvin että ne otti mut suoraan töihin." Eihän hänen työpaikkansa vielä mikään vakituinen ollut vaan tavallaan.. No, määräaikainen ja tavallaan jatkoa työharjottelulle. Mutta jos hän pelaisi korttinsa oikein, ensi kesänä hän saattaisi olla jo oikeasti aurori. Eikä häntä nyt vielä päästetty mihinkään isompiin ja kissojen pelastusta vaarallisempiin työtehtäviin, koska hän ei tosiaan ollut vielä aurori vaan vasta kokelas.
"Joten en kovin kauaa," hän lisäsi hymähtäen ja joi nyt puolestaan siitä teekupistaan saatuaan tuhottua muffinsinsa. Hän olisi halunnut esittää Samille jo kohteliaisuudesta jonkun vastaavan kysymyksen, mutta se olisi ollut turhaa koska hän tiesi Samin perustaneen tämän kahvilan vasta jokunen vuosi sitten. Hän tiesi sen, koska oli käynyt enemmän tai vähemmän Roses Bakeryssä vuosien mittaa.
Niinpä hän tyytyi vaikenemaan ja rohkaisi itsensä ottamaan yhden palan piirakkaa.

Sam naurahti punastuen sitten kevyesti. "Kiitos, tämä on uusin reseptini", hän kertoi ja oli silmiinnähden mielissään kehuista. Noita kuitenkin keskittyi utelemaan kuinka kauan mies oli ollut aurori. "Oih! No sinusta tulee taatusti todella hyvä aurori jos olet jo nyt päässyt töihin ministeriöön", noita totesi selkeästi vaikuttuneena. Hän epäili, etteikö hänet pelastanut mies olisi siis erityisen lahjakas velho. Mitä hän muisti koulu ajastaan ja heistä, jotka olivat halunneet auroreiksi, vain parhaat olivat kelvanneet. Samin arvosanat eivät missään nimessä, mutta toisinaan kävi jopa niin, ettei kukaan päässyt opiskelemaan auroriksi!
"Minä en ikinä haluaisi tulla auroriksi. Olen ensinnäkin niin jumalattoman kömpelö ja lisäksi surkea kaksin taistelija, että minä saisin ehkä pyörittää vain papereita", Sam sanoi hymyillen. Hän viihtyi paremmin satu maailmassaan ja pienessä kahvilassaan. Hän rakasti arkeaan ja se teki hänet onnelliseksi, onnellisemmaksi kuin mikään. Tasainen tylsä arki sopi kerrassaan mainiosti Samille.
"Lisää?" Sam tyrkytti lisää tulevalle aurorille piirakoitaan. Hän ruokkisi mielellään miehen, joka teki kaduista turvallisemmat.

Jos Sam punastuikin hänen antamista kehuistaan niin kyllä naisen antamat kehut hänestä saivat aikaan melkein saman reaktion. Tuskin Gabriel sentään punastui, mutta naurahti hieman hämillään.
"N-no en tiedä siitä," hän sanoi ehkä hieman puolustuskannalla, "kuka tahansa voi olla aurori jos.. jos käytti Tylypahkavuodet kirjaston kahlaamiseen.." Ei hän nyt ihan kahlaamalla kahlannut koko kirjastoa läpi, mutta istui siellä kuitenkin suurimman osan ajastaan varsinkin ensimmäisinä kouluvuosinaan. Ja hyvä niin, koska tuskin hän muuten olisi juuri nyt taikaministeriössä töissä tai harjoittelussa.

Samin kertoessa kuinka tuosta ei olisi auroriksi, Gabriel hymähti hieman ja lohkaisi piirakanpalasesta haarukallaan palasen. Mitä tuli kaksintaisteluun, Gabriel ei vielä oikein tiennyt oliko hyvä vai huono. Hän ei ollut kertaakaan vielä joutunut puolustamaan itseään missään oikeassa tilanteessa ja koulun harjoituksissa ei mitään paineita tai oikeaa vaaraa ollut. Toisaalta Sam luultavasti pohjasi omat päätelmänsä nimenomaan kouluharjoituksiin. Ei Gabriel ainakaan uskonut että noita olisi joutunut oikeasti puolustamaan itseään.. Tai lähinnä toivoi ettei tuon olisi koskaan tarvinut!
"Eh," Gabriel älähti Samin tyrkyttäessä piirakoitaan, mutta hymyili, "ehkä kohta.. tämäkin on niin hyvää.." Hänen äänensä muuttui hieman mutinaksi ja hän joi jälleen kerran söpöstä teekupistaan. Jos hän asuisi Viistokujalla, hän olisi pian rutkasti pulleampi koska ei pian voisi vastustaa tämän kahvilan antimia!
"No musta ei taas olisi kahvilan pitäjäksi," hän sanoi hetken päästä kerran nyt oltiin auroreista puhuttu, "oon täysi taukki mitä tulee ruuan tekemiseen." Hän naurahti.

Sam nauroi heleästi: "minä kahlasin kirjaston läpi, eikä minusta voisi ikinä tulla auroria!" Hän ei ollut tosiaan asiasta pahoillaan. Ei Sam oikeastaan tiennyt paljoakaan aurorien toimista, ei hän halunnut. Hän ei välittänyt kuulla kamalista asioista, hän muisti niitä kyllä tarpeeksi omilta kouluajoiltaan. Ihmisiä katosi ja kuoli jatkuvasti. Tylypahka tuntui olevan ainoa turvallinen paikka, kiitos dumbledoren.

Sam hymyili houkuttelevasti ja kysymättä lättäsi aurorin lautaselle pienen palan jokaista piirakkaa. "Sinä saat olla koemaistajani", noita totesi. Kun velho totesi, ettei hänestä olisi Samin hommaan, noita nauroi. "Voi, kuka tahansa voi oppia leipomaan ja laittamaan ruokaa, mutta ei ikinä välttämättä pääse samalle tasolle. Ruoka vaatii hellyyttä, aikaa ja mielikuvitusta. Kun jaksaa vaivata taikinan juuri täydelliseksi, paistaa kullankeltaiseksi ja rapeaksi ulkoa sisältä pehmeäksi... silloin voi tulla hyvä kahvilan pitäjä. Jokainen on hyvä jossain, minä olen hyvä tekemään piirakoita ja ymmärtämään lapsia", Sam totesi. Noita oli tosiaan hyvä niissä asioissa. Hän ikään kuin ymmärsi lapsien maailman. Sen viattomuuden ja haurauden, mutta samaan aikaan vahvuuden, mikä pienissä mielissä möyri.

Gabriel laski hymyillen katseensa Samista siihen puolikkaseen piirakanpalaan edessään naisen sanoessa kahlanneensa kirjaston läpi.
"Ehkä me sitten luettiin eri kirjat sieltä.." hän sanoi hieman ujosti. Hän oli hamstrannut kaikkea mahdollista lähdeaineistoa erilaisiin esseisiin ja myöhempinä opiskeluvuosinaan hän oli keskittynyt etsimään tietoa myös pimeästä taikuudesta vaikkei koskaan halunnut oppia käyttämään sitä. Hän halusi oppia ymmärtämään miksi jotkut pahat noidat ja velhot tekivät niinkuin tekivät. Ja ehkä juuri tämä seikka oli sitten edesauttanut häntä auroriopistoon pääsemisessä ja hyväksi auroriksi tulemisessa.

Hän oli juuri saanut piirakanpalansakin tuhottua ja tarttui taas siihen söpöön teekuppiinsa kun äkkiä jotain hämmentävää tapahtui ja Sam latoi hänen lautaselleen piirakoista jokaista sorttia. Hän ei ehtinyt kuin älähtää hieman kun nainen selitti kuinka hän voisi olla tuon koemaistaja. Gabriel naurahti hieman hämmentyneenä ja katsoi sitten lautasta edessään.
"No.. Okei. Et taida antaa mulle oikein.. muita vaihtoehtoja," hän sanoi hymyillen ja tarttui jälleen haarukkaansa. Ei hän tietystikään laittanut vastaan jos hänelle väkisin tungettiin herkkuja naaman eteen! Eikä hän osannut yhtään aavistaa että Samin taka-ajatus oli vain saada lihaa hänen luidensa päälle.
Gabriel tuhosi niitä piirakoita samalla kun kuunteli Samin selitystä siitä kuinka jokainen voisi oppia leipomaan. Hänestä kaikki se kuulosti vain kamalan vaikealta ja että helpompaa oli juosta kaduilla pahisten perässä kuin saada aikaiseksi jokin.. sisältä pehmeä, päältä rapea ja kullanruskea piirakka.
Se että Sam sanoi ymmärtävänsä lapsia, sai Gabrielin vilkaisemaan naista lusikkansa yli eikä oikeastaan yllättynyt kuulemastaan. Kaiken näkemänsä ja kuulemansa perusteella Sam jos kuka tuli lapsien.. ja muidenkin ihmisten kanssa toimeen.
"Mäkin.. ymmärrän lapsia," hän vastasi hymyillen hieman, "tai sanotaanko että olen ollut niiden kanssa tekemisissä niin paljon että sitä väkisinkin oppii ymmärtämään niiden ajatuksenjuoksua.. Ja onhan sitä itsekin joskus ollut muksu."

"Ei, sinä et saa vaihtoehtoja. Tuleva aurori tarvitsee vähän pehmikettä ylleen", Sam totesi hyvin tyynesti hymyillen. Sam kuitenkin hairahtui kuvailemaan leipomisen salaisuuksia. Hän sai leipomisen kuulostamaan taiteelta, koska hän rakasti pehmeää taikinaa yli kaiken ja miten hän sai sen muotoutumaan tahtonsa mukaan.

Lapsista puhuminen oli selvästi helpompaa. "Minä vain olen lapsi magneetti. Yleensä joku pikku ihminen tulee aina juttelemaan minulle ja tunnen, että me puhumme samaa kieltä. Joskus aikuisten kanssa minulla on ongelmana se ,etten ymmärrä isojen juttuja", Sam kertoi hymyillen. Hän itse lopetti syömisensä pieneen keksiin. Kun teki piiraita päivät pitkät ei niitä enää jaksanut syödä samalla innolla kuin ennen ja kaiken lisäksi Sam oli hivenen turhamainen. Hän halusi näyttää nätiltä.

Noita nousi ja vei astiansa tiskialtaaseen. "Joten... mitä muuta sinä teet kuin opiskelet ollaksesi aurori?" Sam kysyi palatessaan istumaan. Gabriel vaikutti mielenkiintoiselta mieheltä. Olisi mukavaa lisäksi tuntea oikea aurori.

Gabriel hymyili hieman kuunnellessaan Samin juttuja lapsista ja siitä kuinka tuo ymmärsi joskus lapsia paremmin kuin aikuisia. Hän ymmärsi täysin mitä Sam tarkoitti. Joskus hän itsekin löysi itsensä tilanteesta, jossa hän oli sekä lapsen että aikuisen kanssa samaan aikaan ja oletusarvona oli että hän käyttäytyisi aikuismaisemmin.. Ja sen sijaa hän könysi lattialla lasten kanssa ei-niin-aikuismaisesti ehkä kuin olisi luultu. Yleensä tätä tosin tapahtui nimenomaan orpokodilla.
Gabriel vilkaisi Samia tuon lopetellessa syömisensä ja sitten omaa lautastaan, joka oli edelleen täpösen täynnä niitä Samin hänelle laittamia piirakoita. Vaikka hän kuunteli enemmän kuin puhui, kasa ei tuntunut katoavan millään. Ei se häntä haitannut, mutta kello saattaisi pian olla sitä mieltä että olisi kohteliasta poistua ja päästää Sam nukkumaan.

Samin kysyessä mitä muuta hän teki kuin opiskeli, Gabriel joi teekupistaan miettien aavistuksen. Mitä muuta hän teki? Ei kai mitään ihmeellisempää.. Kävi orpokodilla moikkaamassa Lisaa ja lapsia, mutta ei kai hän muuta? Ja keräili suklaasammakkokortteja, mutta sitä ei kai voinut kertoa? Ei kai sopinut aurorikuvioon keräillä jotain lapsille tarkoitettuja keräilykortteja.
"No tuota," hän naurahti hieman, "käyn aika paljon yhdellä Lontoon rajalla sijaitsevalla orpokodilla. Autan niitä niin paljon kuin voin ja.. no, lapset pitävät minusta." Ei hänen tarvitsisi kertoa että oli itse kasvanut siellä. Kai kuka tahansa saattoi käydä vapaa-aikanaan orpokodilla? Tosin ei hän ollut itsensä lisäksi nähnyt siellä koskaan ketään ylimääräisiä. Paitsi joitain tulevia vanhempia, jotka ovat käyneet tutustumassa johonkin lapseen, jonka nuo ehkä adoptoisivat.

Gabrielin pisteet rikkoivat kahvilan katon, kun Sam kuuli, mitä tuo puuhasteli.
"Vau, minä ihan oikeasti en olisi arvannut, että sinä olet vasta aurori opiskelija ja sitten vielä noin hyvä ihminen muutenkin ensimäisellä katsomisella. On ihanaa olla väärässä!" Sam sanoi nauraen lempeästi.
Sam tiesti olevansa onnekas oman perheensä kanssa. Hänen lapsuutensa oli ollut ihanan huoleton. Se ei aina ollut itsestään selvää. Hän oli paljon tekemisissä hyväntekeväisyyksien kautta lasten kanssa, jotka eivät olleet niin onnekaita.

Sam katseli Gabrielia tarkasti, tajuamatta että se saattoi tuntua toisesta jopa kiusalliselta. Noidan ilme oli kuitenkin lempeä ja hän kallisti päätään hymyillen sitten mitä suloisemmin.
"Lopetahan piirakkasi, niin minä kerään sinulle vielä hieman mukaan", Sam totesi pompsahtaen alas istuimeltaan. Hän haki käsiinsä vaalenapunaisen laatikon, joka tulisi vuosien aikana lähes Gabrielin asusteeksi, ja kokosi sinne niin pullia kuin piirakoitakin välittämättä yhtään mitä mieltä velho oli asiasta. Lisäksi hän pani laatikkoon pullon kotitekoista omenasimaakin.

Samin nauraessa kuinka ei olisi uskonut hänen olevan opiskelija ja vielä.. niin hyvä ihminen, Gabriel naurahti hieman tietämättä oikein ottaako tätä nyt kohteliaisuutena vai ei. Toisaalta hän oli tottunut siihen etteivät ihmiset yleensä yhdistäneet häntä auroriopistoon saatika siihen että hän vierailisi orpokodilla. Sitten jos hän kertoi olevansa itsekin orpokodin kasvatteja, kaikki hyväksyivät sen juuri mukisematta. Hassua.
"Okei.. kiitos," hän naurahti vastaukseksi.

Samin käskiessä häntä lopettamaan piirakkasi, Gabriel vilkaisi lautastaan ja nyökkäsi nopeasti lusikoiden sitten loput piirakat suuhunsa.
"Kiitos," hän sanoi noustessaan pöydästä, "mutta ei sinun oikeast--.." Gabriel haroi tukkaansa ja huokaisi. Ei vastaan väittäminen ollut vaikuttanut aikaisemminkaan Samin päähän, joten tuskin se vaikuttaisi nytkään.
"No.. kiitos," hän sanoi hymyillen ujosti saadessaan Samilta jonkun vaaleanpunaisen laatikon täynnä ties mitä herkkuja. Hän söisi siitä loppuviikon!
"Okei.. Mä tästä lähdenkin sitten," hän sanoi naurahtaen hieman ja otti jo pari askelta keittiön oven suuntaan, "kiitos tästä ja.. näistä. Hyvää yötä." Hän kääntyi ja lähti ulos keittiöstä.

Aurori koetti vastustella, mutta miehen ja Samin tulevaa ystävyyttä ajatellen, oli hyvä, että velho tajusi aikaisessa vaiheessa, että Samille ei sanottu ei. Sam siis oli kuin ei olisi kuullut vastusteluita ja pakkasi velholle kunnon eväät, jos toinen vaikka vähän lihoaisi. Gabriel saisi myös nopeasti oppia sen, että Samin elämäntehtäväksi muodostuisi velhon painon kauhistelu.

Tyrkättyään velholle vaaleanpunaisen laatikon Sam hymyili kiitokselle: "ole hyvä". Mies alkoi tehdä lähtöä ja Sam seurasi perässä.
"Voi minun sinua pitäisi kiittää. Tämä nyt ei ole mitään, mutta tule toki uudelleen ihan vain vaikka syömään", Sam sanoi lempeästi ja avasi oven sauvallaan. Hän piteli sitä auki ja hymyili aurorille lempeästi.
"Hyvää yötä", hän toivotti ja varvisti antamaan suukon aurorin poskelle, ennen kuin laittoi oven kiinni. Sam antoi suukkoja, paljon, mutta aurori ei ollut vielä sitäkään oppinut.