The hand that rocks the cradle

// Sovittu peli. Dumbledorea odotellaan. =)
Ajankohta: Torstai 18.7.1991, noin klo. 11:00 eteenpäin.

Tässä on Akexin ja Julietin lyhyt yhteinen esittely ja muutamia kuvia. //


Alex ja Juliet, pariskunta joka oli jo neljänkymmenenviiden vaikka vaikuttivat ulkoisesti noin kymmenen vuotta nuoremmilta, kulkivat Tylypahkan mailla kohti linnaa tarkoituksenaan selvittää oliko tämä koulu mahdollinen heidän pojalleen jonka he olivat juuri jättäneet heille portin avanneen, koulun riistanvartijan viihdytettäväksi ja valvottavaksi.

Kun mietintäaika Tylypahkan valinnan suhteen oli alkanut lähestyä rajaansa, he olivat paikanvahvistus -tai hylkäämiskirjeen lähettämisen sijaan ottaneet yhteyttä rehtori Dumbledoreen, kertoen olevansa kiinnostuneita lähettämään poikansa Tylypahkaan, mutta etteivät voisi tehdä päätöstä vielä. He eivät olleet suotta menneet yksityiskohtiin, vain kertoneet adoptoineensa Connorin yhdeksän vuotta aiemmin, ja pyytäneet tapaamista selvittääkseen perusteellisesti olisiko Tylypahka sopiva koulu tälle sillä pojalla oli yhä vakavanpuoleinen mielenterveysongelma, joskin oli nykyään paljon alkua tasapainoisempi. Ja lopuksi maininneet pojan tietävän olevansa adoptoitu, mutta ei muuta ja ettei tätä voisi pitää mukana keskustelussa kaiken aikaa. He tulisivat koululle, jos se parhaiten sopisi, mutta jonkun tarvistsisi viihdyttää poikaa siihen asti kunnes tämän voisi päästää mukaan keskusteluun.

Connor oli niin innoissaan siitä että pääsi puolijättilaisen matkaan tutustuman tämän outoihin lemmikeihin ja Tylypahkan maihin, ettei hän Hagridin kanssa poispäin kävellessään lainkaan välittänyt siitä ettei saanut olla alusta asti mukana itseään koskevassa keskustelussa. Sitä paitsi ihan totta se varmaan oli, että tämä kierros kiinnostaisi häntä enemmän kuin vuosikausien papereiden selailu tai monimutkaiset keskustelut joilta tuskin täysin vältyttäisiin kahden adoptioprosessin, psykologiasioiden ja pitkäaikaisen lääkityksen tiimoilta. Hän siis tiesi pääpiirteittäin miksi he olivat tääällä ja nuo asiat kyllä kiinnostivat häntä, mutteivät tosiaan yhtä paljon kuin Hagridin tarjoamat viihdykkeet. Hänet kuulema kutsuttaisiin paikalle kun päästäisiin keskusteluun jossa hänenkin apuaan tarvittaisiin, ja luvattu että hänen mielipiteitään kuultaisiin yhtä paljon kuin kenen tahansa muunkin. Joten, kadotessaan Tylypahkan riistanvartijan kanssa horisonttiin, Connorilla oli mielessään vain kaikenkarvaiset ja suomuiset olennot ja toive että pääsisi käväisemään Kielletyssä Metsässä, edes vähän matkaa.

Alex ja Juliet olivat pitkän harkinnan jälkeen tulleet tulokseen että periaatteessa, ainakin jonkin aikaa sisäoppilaitoksessa suhteellisen turvallisessa ympäristössä ja luotettavien aikuisten keskellä voisi olla hyvä keino harjoittaa ja tukea lapsen itsnäistymistä ja sosiaalisia taitoja, varsinkin kun poika itse nimenomaan halusi sinne, mutta se ei vain ollut niin yksinkertaista vaan saattaisi vaatia jonkinlaisia erityisjärjestelyjä; He olivat nähdäkseen onnistuneet korjaamaan ja kasvattamaan pojasta suhteellisen vahvan ja tasapainoisen, mutta poika oli vielä pieni – ei vielä kahtatoistakaan. Poika olisi tuntemattomien keskellä ja pääosin koulun henkilökunnan vastuulla noin yhdeksän kuukautta vuodesta ja taikayhteiskunta ei ollut erityisen ajantasalla mielenterveysongelmien suhteen ylipäätään, mistä syystä he olivat olleet melko yksin poikansa kanssa vuosien varrella. Lisäksi koulun omat käytännöt ja kuviotkin pitäisi selvittää kunnolla ennen kuin päätöstä voisi tehdä.
He olivat pyrkineet selvittämään Tylypahkaa omin avuin, mutta esitteet eivät kertoneet syvällisiä. Alex ei ollut koskaan käynyt Tylypahkaa ja Julietin ajoista oli niin kauan että koulu oli taatusti muuttunut tavalla jos toisellakin sitemmin, eivätkä he edes tunteneet ketään joka olisi käynyt Tylypahkaa viime vuosikymmeninä.

Connor oli ollut heidän jo melkein yhdeksän vuotta, ja he olivat päättäneet kasvattaa tämän juuret vahvemmin jästiyhteiskuntaan ja pitää taikuuden mukana arvostettavana ja positiivisena elementtinä, joten pojalla oli enemmän kaveriverkostoa jästien puolella. Jo pojan biologisten juurien takia itsessään he olivat halunnet kasvattaa tämän osana jästiyhteiskuntaa, mutta myös siksi että halusivat minimoida riskin että poika saisi tietää juuristaan turhan varhain.
Pojan isä kumppaninsa kera oli saatu kiinni ja poika huostaanotettu Voldemortin kukistumisen ja Longbottomien tapauksen välissä, Päivän Profeetta ja muitakin lehtiä olivat kirjoittaneet siitä huomattavasti, muunmuassa epäilleet sen liittyneen Voldemortin kuvioihin, uhreinä oli sentään ollut sodan viimeisten vuosien aikana monia kymmeniä jästilapsia. Kaksikko ei kuitenkaan koskaan ollut myöntänyt minkäänlaista yhteyttä kuolonsyöjiin, ja vuosien mittaan Potterit ja Longbottomit olivat olleet enemmän kansan huulilla. Silti, he olivat aika ajoin kuulleet ihmisten puhuvan siitäkin, kun aiheena oli sodan jälkeiset kuukaudet. Lapsiin liittyvät draamat ja kammottavat rikokset eivät koskaan kadonneet täysin historiaan, tuosta kaikesta oli parhaillaankin vasta kymmenen vuotta. Ja vaikka Connoria itseään ei onneksi oltu mainittu lehdissä kovin korostuvasti, he olivat halunneet pitää lapsen turvallisen matkan päässä kyseisen historian puinnista. Pojan psyykkeessä oli ollut enemmän kuin tarpeeksi haastetta ilmankin.

”Näyttääkö samalta?” Alex kysyi vaimoltaan heidän käveltyään hiljaisuudessa linnan pääportaille ja niitä ylös, hän itse ympäristöä uteliaana tarkkaillen.
”Aika lailla. Olin tosin näkevinäni tuolla sivummalla jotain uutta, nimittäin Tällipajun,” Juliet totesi hyväntuulisesti, yrittäen nousta nostalgian syvyyksistä ennen kuin hukkuisi niihin liikaa. Harvoinpa ympäristö muuttui vuosikymmenien aikana niin paljon kuin yhteisöt ja sen muodostavat kasvot.
Eteishallissa he istahtivat kivipenkille odottamaan ja Juliet antautui muistojensa vietäväksi, kertoen uusia juuri mieleen palaavia tarinoita kouluajoiltaan. Ne keskytyivät eteishallin rauhan rikkoutuessa, ensin Riesu kiisi räkäisesti nauraen hallin poikki selvästi jotakin paeten, sen perässä liihotti kiukkuinen Verinen Paroni ja näiden perässä vielä melkein-päätön Nick joka oli aavekolmikosta ainoa joka huomasi ja tajusi vaikkakin ohimennen, kohteliaasti tervehtiä vieraita. Aaveiden kintereillä roikkui epätoivoisesti maalauksesta maalaukseen kompuroiva ritari Cadogan jolla oli selvästi jotain hampaankolossa Riesua vastaan.
”Eikö vieläkään kaduta ettet ottanut paikkaasi vastaan?” Juliet kysyi hyväntahtoiseen sävyyn katsellessaan haamujen katoavan seinän läpi ja ritarin jäävän hengästyneenä kovaäänisesti puhisemaan läheiseen maalaukseen, miekkaansa nojaten.
”Kieltämättä osa minusta olisi oikein mielellään Connorin kanssa seikkailemassa tuolla ulkona, mutta ei. Opin taikuutta vallan hyvin kotonakin, ja rakastan työtäni,” Alex vastasi kun Cadogan pinkaisi taas juoksuun, vilahdellen maalausten läpi kohti vankityrmien käytävää. Hän ei ollut koskaan epäröinyt eikä katunut poikkeuksellisen nuorena päättämäänsä ammatinvalintaa, se oli ollut kutsumus. Eteishallin täytti enää vain heidän rauhallinen jutustelunsa ja satunniasesti liikkuvien kiviportaikkojen laahaava ryminä.

Oli heinäkuun puoli väli, kun Albus Dumbledore istui kansiassaan. Miehen ilme oli keskittynyt ja hän näytti ikäistään puolet vanhemmalta, otsaan ilmestyessä syvä, pohtiva ryppy. Kesäaurinko paistatti kaihoisasti suuresta ikkunasta sisään ja kevyt kesätuuli tanssitti ikkunan edustalla leijailevia pölyhiukkasia. Rehtorin uskollinen lemmikki Fawkes torkkui orrellaan, samoin kuten rehtorit muotokuvissaan. Entisaikain rehtorien kevyt kuorsaus sekoittui kansian moninaisten taikaesineiden hiljaiseen tikitykseen, mutta muutoin kansia oli hiljainen. Rehtori suoristi selkänsä ja hieroi silmiään. Kesä ei ollut hänelle koskaan rauhallisinta aikaa, sillä suurinosa ajasta tuppautui valumaan koulun seuraavan lukukauden valmisteluihin, mutta myös Taikaministeriössä juoksemiseen.

Vasta hiljattain rehtori oli saanut kirjeen Alex ja Juliet Danelta, koskien heidän poikaansa. Pojan tilanne ei ollut se kaikista normaalein ja he olivat sopineet tapaamisajan.
Kellon lähestyessä sovittua aikaa, oli rehtori noussut tuoliltaan ja lähtenyt rauhaisasti kävellen kohti eteisaulaa. Hän istuutui penkeille, mutta pian hänen rauhansa rikkoi kaksi ujon näköistä kotitontunpoikasta. Dumbledore tunnisti kaksikon ja hän muisti luvanneensa nuorille tontuille ensimmäisen pestinsä Tylypahkasta. Rehtori loi tonttuihin ystävällisen ja kysyvän katseen ja pian selvikin näiden pyytävän rehtoria ruokasaliin maistamaan tulevan lukukauden uusimpia reseptejä. Koska Alexia ja Julietia ei vielä näkynyt suostui rehtori tehtävään.

Maisteltuaan aikansa moninaisia leivoksia ja ylistäen uusimmat, herkulliset kakut maasta taivaisiin, Dumbledore asteli takaisin aulaan. Vastassa häntä odottivat Alex ja Juliet. Dumbledore loi heihin ystävällisen katseen ja hän marssi pariskunnan luokse.
"Hyvää päivää ja tervetuloa Tylypahkaan", hän sanoi, "Arvelinkin teidän tulevan pian, mutta en voinut millään olla vastustamatta koulun ruokasalin herkullisia kurpitsaleivoksia. Toivottavasti ettei joutuneet odottamaan", rehtori tuikki ystävällistä hymyään.

”Kiitos. Ja ei, emme kovin kauaa,” Alex vastasi ystävälliseen sävyyn, noustessaan penkiltä kättelemään rehtoria. ”Eikä meillä ole minnekään kiire,” hän lisäsi. Jonathan oli poikien kummivanhempien luona jotka olivat sanoneet että voisivat vahtia taaperoa vaikka koko päivän. Tuskin sentään olisi tarvetta, mutta rauhoitti se silti mieltä.
”Koulu vaikuttaa yhtä kiehtovalta kuin muistinkin,” Juliet totesi mysö noustuaan ja vuorostaan kätellessään vanhaa miestä joka ei tosin hänen aikoinaan ollut vielä rehtorin asemassa. ”Mutta varmasti muuttunutkin monelta osin,” hän lisäsi. Kaksikymmentäseitsemän vuotta oli sentään melkoisen pitkä aika, vaikka olikin kyse paljolti menneisyydessä jumittavasta velhoyhteiskunnasta.

He olivat ankarasti pohtineet pitkään mistä aloittaisivat ja mitä kaikkea oikeastaan oli olennaista kertoa Connorin tilanteesta ja taustoista, mutteivät olleet tulleet kovin selkeään tulokseen, ainakaan aloituksen suhteen. Kuinka tällaisista asioista pystyi puhumaan järkevästi, kun kyseessä oli rakas lapsi jota rakasti yhtä syvästi kuin tämä olisi omaa lihaa ja verta?
He eivät myöskään olleet saaneet aikaan mitään kovin varmoja ehdotuksia mahdollisiksi järjestelyiksi Connorin suhteen, jos tämä koulussa voisi ylipäätään aloittaa, tosin näin lähinnä siksi ettei heillä tosiaan ollut liiemmin tietoa siitä millainen Tylypahka tarkalleen ottaen nykyään oli. Jos koulu vaikuttaisi sopivalta ja tarpeeksi turvallinen polku saataisisiin järjestettyä, sen he olivat jo päättäneet etteivät siltikään laskisi poikaa tänne kaikiksi seitsemäksi vuodeksi. Oletusarvoisesti yhdeksi vuodeksi, ja jos se menisi hyvin ja Connor niin tahtoisi, jatkoa harkittaisiin.
Turvallisen yksityiskoulun itsenäisemmät kuviot voisivat tässä vaiheessa olla hyväksi Connorille, jos niitä voisi kuitenkin hieman soveltaa tapauskohtaisesti - joten he olivat ottaneet haasteen vastaan ja päättäneet jakaa Connorin historiaa näissä merkeissä, vaikka olikin suuri riski ettei poika lopultakaan voisi kouluun tulla. Tosin, jos nykyinen rehtori olisi ollut kuka tahansa muu kuin korkealle arvostettu, luotettu ja hyväsydämisyydestäänkin tunnettu Albus Dumbledore, he eivät olisi tähän lähteneet. Aivan niin tärkeä yksityiskoulukokeilu ei sentään ollut, että tällaista historiaa kenelle tahansa avattaisiin, varsinkin kun sen täytyisi pysyä pojalta itseltään pimennossa mahdollisimman pitkään.

Connorin isän tapaus oli suhteellisen tunnettu ja hyvin muistettu osa viime vuosikymmenen historiaa, mutta se että miehellä oli lapsi saatika sen yksityiskohdat tai tämän tulevaisuus eivät heidän tietääkseen olleet levinneet velhoyhteiskunnan lastensuojeluviranomaisten piirien ulkopuolelle, paitsi tietysti ainakin osittain niille perheille jotka olivat ennen heitä koettaneet Connorin adoptoida mutta eivät lopulta pärjänneet tai halunneet. Mutta nämä olivat asioita joita ihmiset harvoin halusivat edes ajatella.
Lehdet eivät missään vaiheessa olleet voineet varmistua pojan henkilöllisyydestä, osa oli spekuloinut verisidettä tai muuta läheisempää suhdetta, mutta suurin osa oli vain suoraan julistanut tätä yhtenä jästilapsista. Pojan taustoja sai kyllä hieman auki, jos tiesi ketä etsi ja omasi vaikutusvaltaa, mutta tällaisen koulun rehtorilla saattaisi olla kädet niin täynnä ympäri vuoden että oli syytä olettaa ettei tämä välttämättä ollut ehtinyt niin aikaa vievää operaatiota toimittaa epävarman oppilaan suhteen.
Pohjatietoja olisi kuitenkin kysyttävä, kunhan tästä pääsisi yksityisempään tilaan.