Everybody can be odd

13091991 - Sianpää


// Täysin vapaa. Kuka tahansa saa liittyä miehen seuraan.


Ei ollut ensimmäinen kerta, kun John törmäsi johonkin tuntemattomaan sekopäähän Tylyahossa. Oli hän saanut ilmaisen teekupillisen tuolta hämärältä mieheltä, joka tuntui olevan sekaisin sanoissaan. Ei John saanut tämän kyseisen henkilön sanoista selvää, vaikka hän ihan englantia puhuikin. Vai puhuiko edes? John oli vain nyökkäillyt silloin tällöin sanojen väliin merkiksi siitä että kuunteli sekalaista keskustelijaa. Mutta kauaa tälle ei John jaksanut puhua, vaan viittasi kädellään lähteekseen. Kanssapuhuja ei tainnut ymmärtää merkkiä, jolloin John joutui miltei huutamaan toisen sanojen väliin. Ei ollut tämäkään helppoa touhua, minkä vuoksi sitten hän poistui paikalta ilman minkäänlaista merkkiä. Käännettyään selkänsä kanssapuhujalle, John lähti harhailemaan Tylyahon kapeita polkuja pitkin.

Harhailevien askelten tuloksena vastaan tuli tututtua tutumpi pubi, Sianpää. Hetken mielijohteesta John oli kääntyä takaisin, ellei olisi tuntenut liikaa vastusta pubia kohtaan. Ennen sisälle astumista, ovi aukaistiin ja esille tuli lyhyt velho, joka soi pistävän katseen Johnin suuntaan. John mulkaisi lyhyempää henkilöä ennen kuin sortui Sianpäähän. Se, mitä Sianpäästä kerrotaan, piti tosiaankin totta. Hämärä pubi ei koskaan antanut turvallista oloa, varsinkaan kun tiesi että siellä kävi hämärää porukkaa joille ei tosiaankaan kannattanut kertoa mitään elämänsä suurimpia salaisuuksia. Tai näin ainakin John oletti. Ei John muutenkaan ihmisiin luottanut enää.

John istuutui tiskin eteen tilaten kaikista halvimman juoman. Rahaa kun ei mukana paljoa ollut, niin ei sitä voinut kalliimmasta päästä mitään ostaa. Juoman tulossa ei kestänyt puolta minuuttia kauempaa, mikä vain oli hyvä asia. Joskus ravintoloissa ynnä muissa sai odottaa tilaustaan ties kuinka kauan, minkä aikana olisi voinut jo lähteä kotiin keittämään soppaa, missä menisi puolet vähemmän aikaa kuin tilausta odotellessa.

Mies vilkaisi olkansa yli takanaan istuvaan porukkaan. Heistä tosiaan näki, etteivät moiset henkilöt näyttäneet luottamuksen arvoisilta. Mutta se oli vain ulkokuoren kertoma totuus. Sisin oli eri asia.

John tarttui toisella kädellään juomastaan kiinni ja siemaili siitä pieniä kulauksia kerrallaan. Juoma oli kuin sinappia, mikä ei ollut Johnin lempi maku. Kyllä juoma alas meni, ei sen puutteen, mutta maku ei ollut miellyttävä. Olisi John voinut tilata toisen juoman, jos taskussa olisivat kolikot vielä kilisseet.

Selkä kumarassa John kääntyi takaisin istumaan katse tiskiä kohti. Hän laski päänsä lasin yläpuolelle rennosti. Ryhti ei ollut parasta mahdollista esimerkkiä, mutta pubeissa kun niin tuli istuttua niin ei sitä tapaa voinut taakseen jättää. Tiskin takana oleva työntekijä kyseli jotain Johnilta, mutta Johnilla ei ollut pientäkään kiinnostusta vastata. Pieni mumina sai riittää vastaukseksi. Huulille ilmestyi pieni hymy, johon ei voinut sanoa syytä. Muuten vain ei John halunnut näyttää hämärältä porukalta Sianpäässä, vaikka hänet voitaisiin sellaisiin luokitella. Kulaus juomasta aiheutti pienen irvistyksen Johnin kasvoille, mikä hyytyi ja katse muuttui neutraaliksi.

//TrisjaPower ja Wally, ainakin hyppää messiin//

Wallace oli käväissyt tapaamassa Hagridia. Hänellä oli oikeastaan Gianalle kristallisarja, kun joku luihuinen oli rikkonut kuulemma edellisen ja sitä ei oltu voitu korjata, koska sirpaleista osa oli joutunut hukkaan Niinpä tunnollinen ja rakastava isä oli käynyt ostamassa hetimiten uuden ja meni Tylyahoon, jossa oli tarkoitus tavata Hagrid ja toimittaa tytölle kristallisarjansa.
Ilma oli viileähkö ja kostea, ennen kotiinpaluuta Wally kuitenkin päätti käydä Sianpäässä ottamassa pari lasillista.
Hän avasi liikkeen oven ja puisteli kosteaa viittaansa ja käveli tiskille. "Paras drinkki, mitä on", Wally sanoi ja antoi muutaman Sulmun maksuksi ja otti höyryävän kuuman juoman ja meni istumaan. Juoma lämmitti mukavasti sydänalassa ja mies otti tuijotti juomaansa, jota välillä hörppäsi.
Hän olisi tahtonut nähdä vilaukselta Gianan ja kysellä kuulumisia, mutta tyttö ei saanut poistua tietyistä syistä koulun alueelta, eikä Wally tahtonut, että tyttö saisi jotain erikoisoikeuksia opettajilta. Wally oli kristallisarjan, siksi antanut Hagridille, sekä pienen viestin tytölle ja suklaasammakon. Giana oli Wallyn mielessä päivittäin ja he joka päivä kirjoittelivatkin, mutta silti tyypillisen isän tavoin, Wally olisi tahtonut saada edes hetken rutistaa oman pyryharakkansa syliin, tai edes nähdä vilaukselta, tyttärensä nauravat kasvot ja iloisesti välkkyvät tähtisilmät.

Väkisin Wally alkoi muistella sitä päivää, kun Giana oli sytyttänyt äitinsä rintalilivit tuleen. Hän ei voinut olla nauramatta tilannetta. Vaikka Giana olikin vain yhden harha-askeleen seuraus, eikä Wally ollut tytön elämässä 2- ensimmäisen elinvuoden aikana, kuin satunnaisesti, mutta heti kun selvisi, että tyttö oli tuosta vain saanut äitinsä rintaliivit syttymään ja että äiti alkoi pitää lasta friikkinä, päätti Wally ottaa tytön suojiinsa. "Sinä et tiedä tytöstä, sitä minkä minä, mutta anna lapsi minulle turvaan. Sinun ei tarvitse olla sille äiti", Wally sanoi ja lisäsi: "Kuinka moni ystävistäsi tietää, että sinä olet äiti?" Kun selvisi, että harha-askel oli salannut melkein kaikilta kontakteiltaan olevansa äiti, Wally pyysi, että hän pyytäisi kaikkia näitä tietoisia tulemaan paikalle. Wally lupasi, että hän taikoo heidän muististaan kaiken noituuten liittyvän. Eikä harha-askel pitänyt sitä huonona. Niinpä Wally tainnutti kaikki paikalla olijat ja pyyhki Gianan ja itsensä heidän kaikkien muistosta ja ennen kuin sulki oven perässään hän vapautti heidät tainnutuksesta ja katosi tyttärensä kanssa.
Kun hän ajatteli sitä hetkeä, kun hän otti Gianan vastuulleen, kohosi väkisin hymy tytön huulille. Hän oli tytölle ajan myötä kertonut, että tytön äiti ei tiedä Gianasta mitään unhoitus-loitsun vuoksi ja selitti syynkin miksi hän oli tehnyt sen. Giana oli jokseenkin ymmärtänyt ja hänelle riitti isä.

Wally hymyili itsekseen ja hörppi yhä höyryävää juomaa ja pohti pikku pyryharakkaansa. Prinsessaksi, ei Gianaa voisi kuvailla, mutta pyryharakka oli omiaan, sillä tyttö oli mahdottoman vilkas, mutta myös niin kovin rakas. Kun juoma loppui, Wally nosti kätensä ja tilasi toisenkin juoman ja maksoi sen. Hänelle tuli kuitenkin merkillinen tunne, että häntä tuijotettiin ja niinpä hän pikaisesti vilkaisi ympärilleen.

// Olisin voinut vastata eilen, mutta kun en missään vaiheessa ehtinyt edes istumaan. //



John onnistui kuin onnistuikin saada juotua sinapin makuisen juoman, jonka hän oli vain rahan puutteesta tilannut. Olisi voitu muutakin tilata, mutta rahaa ei sillä hetkellä taskun pohjalla ollut – edelleenkään. Sianpään ovi aukeni ja sulkeutui nopeaa tahtia. Ei ollut huvittavaa kuunnella oven ärsyttävää ääntä, mikä kantautui joka kerta Johnin korville. Uusia asiakkaita, vanhoja pois. Vaikka asiakkaita tuli ja meni, istui John siitä huolimatta yksin tiskin äärellä.

Jo kolmatta viikkoa John oli käynyt peräkkäin Sianpäässä. Muuta tekemistä kun ei ollut ja Sianpää tuntui kaikista rauhallisimmalta paikalta, niin sen takia tämä pubi oli ainoa vaihtoehto minne mennä. Lisäksi masennusta sai jollain tapaa siellä karkotettua, varsinkin jos Sianpäässä sattuisi tapaamaan jonkun jonka kanssa muodostaa pieni marttakerho hetkeksi aikaa. Marttakerhot veivät aina ajatuksia muualle exästään, joka osasi aina jollain konstilla kummitella kuolonsyöjän mielessä. Ei tämäkään elämä ollut helppoa. Lisäksi toista rakkautta John ei ole edes kuvitellut löytävänsä, kun kerran hän rakastamansa miehen menetti pettämisen kautta. Ei John se pettäjänpuoleinen ollut, vaan juuri se, joka joutui kärsimään rakkaansa menetyksestä ilman että oli kuullut hänestä yhtikäs mitään. Se oli ajat sitten aiheuttanut paljon surua ja kyyneliä, ja nykyään se näkyi pienen masennuksen kautta.

Pistäviä kasteita John loi joka toiseen velhoon tai noitaan. Kaikki kun näyttivät niin hämäriltä, ettei heitä voinut olla stalkkaamatta. Viileän hymyn John onnistui väläyttämään takaisin ovesta sisälle tulleelle, vanhalle noidalle. Ties mitä hänenkin sisimmässään liikkui, vaikka niin kiltiltä näyttikin. Hetkeksi aikaa Johnin katse osui Sianpäässä olevaan mieheen. Tätä John Ford jäi tuijottamaan kuin harakka saalistaan. Jos jonkun luokse piti mennä, niin tämän miehen. Katos kun ei seuraa muualta tullut, niin jouduttiin hakeutumaan omatoimisesti toisen seuraan. Ei se ollut vaiva eikä mikään. Hän nousi ylös, käveli lähemmäksi tätä hopeatukkaista miestä ja istuutui hänen vierelle ilman minkäänlaista luvan kysyntää. Halusi toinen seuraa tai ei.

Pienehkö hymy ilmestyi taas kuin tyhjästä Johnin kasvoille katsellessa hopeatukkaista miestä. Tuttuun tapaan John otti selälleen kumaran asennon, nojautui käsivarsillaan pöytää vasten ja kurtisti kulmiaan miehen suuntaan. Olisi voinut ajatella, että kuka ernu tuo tuossa oli, kun ei John heti puhumistaan aloittanut. Päätä hän kallisti hieman toiseen suuntaan ja hymyn lomassa hymyili vain toisella suupielellään.
”Tuttu paikka tämä, vai onko?” epäselvä kysymys esitettiin tervehdykseksi. Se sama hymy levisi nyt myös toisellekin suupielelle asti. ”Kaikkea täälläkin näkee, jos tarkkaan jaksaa katsoa”, hän sanoi hetken tauon jälkeen edellisestä lauseestaan. John vilkaisi sivusilmällä hopeatukkaisen miehen kuumaa juomaa, jota olisi voinut itsekin juoda.

”Vaikkei se ehkä minulle kuulukaan, mutta olisi kiva tietää kenen kanssa tässä olen puhunut”, kysyi John toisen miehen nimeä, vaikkei täysin suoraan. Olisi hän voinut oman nimensä sanoa ensimmäisenä ennen kuin kyseli toisen nimiä (mikä olisi ollut kohteliasta), mutta itsensä esitteleminen jäi aina hieman varjoon, ellei toinen vastapuoli halua sitä välttämättä tietää. John suoristi ryhtinsä ja venytti hieman toista kipeää selkälihastaan. Lihakset kun usein olivat jumissa, joutui sitä venyttelyä yleisilläkin paikoilla harrastamaan.

Wally muisteli hetkeä, kun oli päättänyt ottaa tyttärensä luokseen ja unhoituttaa lapsi, tuon äidin ja äidin ystävien ja läheisten mielestä, hän teki sen exänsä vuoksi. Ja nyt oli Giana jo aloittanut Tylypahkan. 9-vuotta lapsen kanssa, aluksi oli ollut aika haparoivaa, mutta muutamassa päivässä isä oli kiintynyt pieneen vaippahousutyttäreensä syvästi, eikä pystynytkään kuvitella elämää, ilman Gianaa. Giana oli työpäivien aikaan hoidossa, eräällä tutulla vanhalla noidalla, kunnes alkoi tottua yksikseen oloonkin. Sillä Giana piti totuttaa itsenäistymäänkin.

Sianpää oli varteen otettava pubi Tylyahossa ja pitäjäkin oli vanhoja koulukavereita ja jokseenkin hyvä kaverikin. Wally havahtui yhtäkkiä kun hänelle puhuttiin. "Noo olenhan minä täällä joskus käynyt, mutta en niin kovin usein viime aikoina", hän vastasi hymyillen. Hän hymähti miehen sanoille ja kysyi vastavuorostaan: "Käytkös itse täällä usein?"
Wally huomasi toisen katsovan juomaansa ja hän oikeastaan arvasi, ettei tuolla olisi ollut ylimääräistä rahaa, hän ei kuitenkaan tehnyt elettäkään, että tarjoaisi tuolle tuntemattomalle juoman.
Kun toinen ilmaisi, että olisi kiva tietää kenen kanssa puhuu, Wally vastasi: "Sinäpä sen sanoit. Se olisi kyllä todellakin hauska tietää." Wally ei ollut se joka tuossa tilanteessa esittäytyisi ensin. Toinen oli tullut seuraan ja aloittanut keskustelun, joten toinen saisi myös kertoa nimensäkin ensin.

Wally katsoi arvioivasti miestä ja huomasi tuon venyttelevän, joten hän kysyi: "Oletteko kunnossa?" Parantaja kun oli, niin ei hän voinut sitä olla kysymättä, sehän oli itsestään selvää, että jos parantaja huomaa jollenkin sattuvan jotain tai kipuja, eihän silloin voinut vain katsoa, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Lopulta Wally kuitenkin hieman heltyi ja sanoi: "Istu tuohon, minä tarjoan." Wally nyökkäsi päällään vieressä olevaa jakkaraa ja huikkasi tiskille: "Tuo herralle samanlainen kuin minulla." Ja pian tuotiin jälleen yksi höyryävän kuuma juoma, se maistui kaukaisesti omenalle ja konjakille. Se oli Wallyn suosikkijuomaa ja hän joi sitä toisinaan, jos sattui pubiin menemään. Hän ei kuitenkaan kovin usein pubissa käynyt, se ei vain ollut hänen juttujaan, mutta nyt hän saattoi illan olla pubissa ja ilmiintyä sitten kotipihalle, kunhan olisi saanut tarpeekseen ryyppäämisestä ja yllättävästä seurasta.

Johnin liityttyä miehen seuraan, hän oli ollut hetken hiljaa ennen kuin vastaisi hopeatukkaiselle miehelle mitään. Hiljainen kun hän oli, ei vastauksiakaan heti ensimmäisellä silmän räpäytyksellä ollut tulossa. John nosti leukaansa hieman ylös ja katsoi miestä silmiin. Ei olisi ollut mukavaa, jos joutui miehen ohi katsomaan vaikka hänelle John puhuikin. ”On tästä viime aikoina tullut se aktiivisin paikka, mihin jalallani astun”, hiljaisella äänellä vastattiin miehen kysymykseen. Pieni tuhahdus ja rennompi asento tekivät terää Johnille. Huulilla oleva rento, mutta kylmempi hymy ei hiipunut kuolonsyöjän kasvoilta.

Toisen miehen nimeä John ei vielä saanut selville. Taisi toinenkin olla sitä mieltä, että keskustelijan aloittaja omalla kohteliaisuudellaan voisi esitellä itsensä omalla nimellään ensimmäiseksi. Pieni tauko taas tähän väliin, ennen kuin John sai sanotuksi:
”John Ford.” Tarjottiin kättä nimensä kerrottua, jotta voisi kätellä hopeapäistä. Hän jäi odottamaan hopeapäisen miehen nimeä rennolla katseella. Jotain muuta John olisi voinut tähän väliin töksäyttää, jos vain olisi ollut niitä ihmisiä, jotka veivät keskustelua eteenpäin. John nojautui taas pöytää vasten, mutta tällä kertaa hän ei sortunut laittamaan selkäänsä kumaraan, kun kerran siitä niskakipuja tahtoi aina väkisinkin tulla. Se ei koskaan ollut mukavan tuntuista.

John katseli taas ympärilleen. Pubissa käyvä porukka osasi olla aina niin mielenkiintoista katseltavaa, vaikka ei se välttämättä mukavaa muista ollutkaan. Mutta Johnia se kiinnosti. Hän tykkäsi aina katsella toisten ihmisten huonoja puolia ulkonäössä, kun muita niin tykättiin arvostella huonommalla tasolla. Itse kun oltiin aina ykkössijalla, eikä koskaan kukaan enää tulisi hänen eteensä omissa aatteissaan. Kerran yksi ihminen pääsi Johnin listalle ykkösenä tärkeysjärjestyksessä, mutta se on jo mennyttä. Mennyttä ollut jo pitkään… vai onko edes? Ei hän koskaan osannut olla ajattelematta kaikkein tärkeintä ihmistä omassa elämässään… No se siitä sitten, kun kerran seuraa saatiin.

Hopeapää taisi kiinnittää huomionsa Johnin venyttelyyn. ”Oletko sinä lekuri?” kysyi John kun toista kysymiseen asti kiinnosti. Vastaukseksi ei annettu mitään muuta kuin äskeinen kysymys. Hän kiinnitti taas pistävän katseensa miehen suuntaan. Päänsä hän suoristi uudelleen ja jatkoi silmiin katsomista. Hymy ehti karata huulilta sekunnin murto-osan ajaksi, jota tuskin ehti edes itse John tajuamaan. Hymyn hän halusi yllään pitää, ettei toinen vastapuoli saisi mitään synkkää käsitystä hänestä hämärässä pubissa. Lisäksi kun lekuri tahtoi itsekin hymyillä, niin omasta tahdostaan John halusi vastahymyä antaa.

John kiitti miestä hänen tarjoamastaan, ilmaisesta juomasta. Tai ei se lekurille ilmaista ollut, vaan Johnille. Olihan se hyvä asia, kun pubissa oleva juttelukaveri sortui tarjoamaan juomaa rahattomalle kuolonsyöjälle. Nopeaa tahtia kun tarjoilija meni, tuli juoma nopeasti Johnin nokan eteen. Hän siemaili juomaa aluksi vain maistaakseen sitä. Maku oli hyvä, tai siis ainakin parempi kuin edellisen juoman joka maistui kuin puhtaalta sinapilta. Ettei aivan hiljaiseksi keskustelu päätyisi, oli Johnin ikään kuin pakko jotain suustaan töksäyttää ulos ennen kuin lekuri joutuisi hiljaisuuden rikkomaan. ”Kuumaa, mutta hyvää”, pieni välikommentti tähän väliin ennen kuin keksittäisiin jotain muuta. Raskaus huokaisu, jonka jälkeen hän sanoi: ”Onko sinulla minkäänlaista perhettä vai elätkö yksin menneisyytes muistoissa?” John kysyi, vaikka harvemmin häntä toisten elämäntarinat kiinnostivat. Väkisin hän kysymyksensä esiin otti, kun jotain oli keksittävä. Vaikkei hän paras keskustelija oltukaan, osasi John siitä huolimatta toisten kanssa puhua.

Hän nyökkäsi miehen vastaukseen, että tuo kävi useasti, ainakin viime aikoina oli käynyt, sianpäässä. Wally odotti, että mies kertoisi ensin nimensä, kun tuo lopulta sanoi nimensä ja ojensi kätensä tervehdykseen, ojensi hänkin kätensä sanoen nimensä: "Wally Mayorette."
Wally ei kiinnittänyt juurikaan huomiota ihmisiin, jotka tulivat tai menivät pubissa, ellei silmiin erikseen sattunut todella namupalanaista.

Kun Wally huomasi Johnin venyttelevän ja kysyikin tuolta, oliko kipuja, tuli heti vastakysymys takaisin. "Jep, parantaja Pyhässä Mungossa", Wally vastasi hymyillen.
Hän ei kuitenkaan sen enempää puhunut tuon kivuista, jos toinen tahtoi apua, osaisi hän kai sen ilmaista. Wally päätti heltyä ja tarjota miehelle juoman. Pian tarjoilija, toikin Johnille juoman, ehkä hetken ajan Wally tarkkaili miehen reagtiota juomasta, joka oli Wallyn suosikki.
Kun mies otti puheeksi, sen että olisiko Wallylla perhettä vai elelikö hän yksin muistojensa kanssa. Mies hymähti ja sanoi: "Minulla on tytär, aloitti syksyllä tylypahkassa. Kävinkin oikeastaan viemässä tilustenvartijalle, tytön uuden kristallisarjan, kun eräs toinen oppilas kuulemma rikkoi vanhan, eikä sitä saatu kuntoon, kun palasia meni hukkaan."
"Mites sinä, perhettä, yksineläjä?" hän kysyi vuorostaan.

John vain nyökkäsi kylmästi Wallylle, joka kertoi nimensä vasta Johnin kerrottua ensin. Wally Mayorette… Pitäisi painaa tuokin nimi mieleen, jos jossain satun toisen kerran tapaamaan, John ajatteli heti ensitöikseen. Sitä paitsi olihan ihmisten nimet hyvä muistaa, ettei tule minkäänlaisia väärinymmärryksiä jonkin asian suhteen esimerkiksi. Kätellessä katsottiin ystävällisesti silmiin, mikä oli yksi kohteliaimmista tavoista mitä John halusi elämänsä aikana noudattaa. Mikään kovinkaan kohtelias tämä mies ei ole, vaan enemmän sitä charmikkaan tyyppistä.

John sai vastauksen kysymykseensä. Jep, hopeapäinen mies oli lekuri, niin kuin John oli veikannutkin. Itse asiassa lekuri taisi olla hieman väärä sana velhojen maailmassa, mutta kyllä se jästien maailmassa kävi hyvinkin. ”Pyhä Mungo… En ole itse tainnut siellä käydäkään”, John liitti välikommentin keskustelun väliin. Tarkemmin sanottuna lause oli vain miete, jota ei haluttu omassa päässä pitää. John keskittyi välillä kuuman juoman siemailuun. Mausta John ei voinut sanoa mitään negatiivista, vaan se meni hyvin alas eikä ole tulossakaan takaisin suusta ulos.

Wally kertoi omasta perheestään ja John kuunteli uskollisesti. Tosin asia ei niinkään kuolonsyöjää kiinnostanut (niin kuin ei kenenkään kohdalla, koska mies oli enemmän sitä itsekeskeisempää tyyppiä, kenelle oli turha alkaa jaaritella omia elämäntarinoitaan), mutta silti John kuunteli Wallya. Pieni naurahdus karkasi Johnin suusta, kun Wallyn tyttären lasisarja oli mennyt rikki. Erehdys korjattiin ystävällisellä hymyllä, joka oli kohdistettu suurimmaksi osaksi Wallyn suuntaan, vaikka katse meinasi myös muualle karata. ”Tuleeko tyttärestäsi myös lek… siis parantaja niin kuin sinä?” pieni kiinnostus nousi pintaan, jonka tuloksena John esitti äskeisen kysymyksensä.
Lekuri vielä tiedusteli Johnin elämästä. Yksineläjän John olisi voinut sanoa, ellei olisi halunnut kenenkään kaivelevan Johnin pääkoppaa. Tosin eihän se kovinkaan suuri salaisuus ole, mutta siitä huolimatta vastaus oli tämä: ”Ei perhettä, mutta en myöskään yksineläjä.” Pieni valkoinen valhe eksyi Johnin lauseeseen. Ikuinen yksineläjä John on ja tulee aina olemaan. Ketään toista rakasta mies kun ei elämäänsä halua.

John irrotti katseensa Wallysta. Puoli lasillista oli mennyt juomasta keskustellessaan kanssapuhujalle. Hopeapäisellä taisi elämä mennä aivan mainiosti, kun taas Johnilla ei. Tosin ei kuolonsyöjä sitä voinut tietää, kun ei moista kysymystä esittänyt lekurille. Raskas huokaisu taas tähän väliin katse lasissa ja selkä tällä kertaa paremmassa asennossa.
”Onko elämäsi joskus tuntunut menevän päin helvettiä tässä maailmassa?” John päätyi kysymään Wallylta. Hänen äänensä oli rennommista rennoin, mutta myös hiljaisempi. Hän vilkaisi toista miestä olkansa yli nopeasti ja käänsi katseensa takaisin juomaansa.

Kun Wally oli kertonut tyttärestään ja ammatistaan.
Toisen kysymys siitä, aikoisiko Gianakin parantajaksi, sai Wallyn hymyilemään. "Ei siitä tytöstä ota selvää, mutta fiksu se on ja rohkea. Vähän liiankin rohkea", Wally sanoi ja viimeiset sanat olivat lähinnä huokaus, huolehtivan isän suusta. Hän kuuli vain vaivoin, että toinen ei ollut yksineläjä, eikä perheellinen.
Hänen ajatuksensa väkisin vaelsivat takaisin omaan pikkutyttöön, joka tuli hänen elämäänsä hieman yllättäen, hän vähän aikaa oli omissa ajatuksissaan, kun havahtui toisen kysymykseen.

Wally nosti katseen Johniin ja mietti hetken mitä vastaisi, kunnes sai sanottua: "Todellakin on, se oli hetki jona kuulin, että musta tuli isä, yhdenyön suhteen vuoksi, puolitutulle muijalle." Wally hymähti, hän oli kuin puulla päähän lyöty, kun kuuli, että oli laittanut puolitutun yhdenyönaikana paksuksi. "Sulla taitaa nyt olla semmonen kausi?" Wally puolestaan uteli Johnilta, tuskin tuo muuten olisi sellaista kysynyt. Wally joi hitaasti juomaansa, joka vieläkin höyrysi lämpimänä ja lämmitti hänen sisuksiaan. Hän kuunteli toisen puheita kuitenkin korva tarkkana, mikäli tuo puhui jotain.

Miltähän se mahtoi tuntua, kun elämässä oli oma tytär? Sitä John ei tiennyt. Sitä paitsi ei hän itse lapsia halunnutkaan, sillä niissä oli hänen mielestään liian suuri hoitaminen. ”Miltä se tuntuu”, John aloitti ja siirsi katseensa takaisin Wallyn silmiin, ”kun on oma tytär?” Pientä kiinnostusta taas oli pinnassa, minkä vuoksi hän esitti kysymyksensä. Niin, miltä se tuntui? Johnin oli edes vaikea kuvitella sitä tunnetta.

Pamauttanut paksuksi puolituntemattoman? Johan on. John laajensi hieman silmiään kuullessaan Wallyn lauseen siitä, kuinka oli saanut tyttärensä omaan elämään. Jos näin olisi itse Johnille tapahtunut, ei hän olisi lasta huostaan ottanut. Ja jos se olisi pakollista ollut, ainoat vaihtoehdot olivat adoptointi tai se, että antaa lapsen pärjätä omillaan. ”Oliko se nainen hyvä?” John esitti kysymyksen. ”Tiedäthän, siis sängyssä?” jatkoa edelliselle lauseelle ja pieni virnistys perään. John itse ei ole kovinkaan monen kanssa mennyt pukille, sillä omisti vuosi sitten oman rakkaansa jonka kanssa olla läheisyydessä.

John siirsi taas katseensa lasiin. Pieni tuhahdus livahti hänen huulien lävitse katsellessa lasissa olevaa juomaa. Hän korjasi asentoaan ja laittoi kyynärpäänsä pöydän päälle. Sivusilmällä John sattui näkemään kaksi hämärämpää miestä keskustelemassa keskenään ja vaihtaessaan jotain. Mutta mitä? ”Oletko huomannut, että täällä on paria astetta hämärämpää porukkaa kuin muualla?” Tai ei ehkä paria astetta, vaan hieman enemmänkin. Hän keskittyi taas kanssapuhujaan, eikä antanut katseensa vaellella muissa. Nämä Sianpäässä oleva porukka tosiaankin kiinnosti Johnia, kun heitä piti niin aktiivisesti katsella.

Kysymys siitä, millaiselta tuntui kun oli oma tytär, yllätti Wallyn. "Niin tuota", hän aloitti hieman vaikeasti. "Sitä on vaikea selittää, mutta rakastan tytärtäni muita enemmän, hän on tärkeintä ja parasta mitä minulla on, häntä en vaihtaisi mihinkään", hän sanoi lopulta, hän näki toisen hämmästyvän katseen kun oli kertonut, että Giana syntyi yhden yön sotkusta. Kun tuo kysyi oliko nainen ollut hyvä sängyssä, Wally murahti ja sanoi: "Arvosana olisi ehkä 8- sängyssä, äitinä ollessa 0. Sitä naista ei oltu tarkoitettu äidiksi. Kun tytön taikavoimat ilmenivät, hän hylki tytärtäni vielä enemmän. Vaikka lapsi oli vasta 2-vuotias. En kestänyt sitä lapseni joutuisi kasvamaan sellaisessa tunteettomassa ilmapiirissä, missä häntä pidettäisiin friikkinä, niinpä menin hakemaan hänet. Samalla unhoitutin naisen, sekä isovanhempien ja ystävien muistit, niin ettei kukaan heistä muistaisi lasta. Katsoin että parempi lapsen on kasvaa siellä missä häntä ymmärretään ja rakastetaan, eikä friikkinä, sen sydämettömän naisen luona. Nyt heidän ei tarvitse ajatella lasta, joka ei ollut toivottu. Eihän hän minullekaan ollut kovin toivottu, mutta kyllä minä muutamassa päivässä kiinnyin siihen pieneen olentoon samalla hetkellä, kun hän ensikertaa hymyili minulle leveästi."
Wallyn huulille oli levinnyt myös onnellinen hymy, hän niin rakasti pientä tytärtään, joka oli juuri aloittanut koulun.

Myös Wally huomasi kaksi hämärämpää tyyppiä keskustelemassa ja vaihtamassa jotain, mutta hän ei siihen tarkemmin viitsinyt panostautua, kun toinen kysyi huomasiko Wally tyyppien sianpäässä olevan muita hämärämpiä, tuo vain murahti ja sanoi lopulta: "Kukapa ei hämärä olisi, tässä maailmassa." Hän hörppäsi juomansa loppuun ja mietti josko hän lähtisi kotiin päin. "Voisin pikkuhiljaa lähteä kotiin päin. Alkaa ilta pian hämärtyä ja huomenna olisi töihin meno", hän sanoi ja nousi seisomaan. Hän kaivoi taskustaan pari kaljuunaa ja antoi ne tarjoilijattarelle maksusta. "Kiitokset taas", hän sanoi tuolle ja sai tarjoilijattarelta hymyn ja vastauksen: "Kiitos ja tervetuloa taas."

Hopeapäinen lekuri taisi tosiaankin rakastaa omaa tytärtään. Kanssapuhujan puhuessa, John ei kohteliaasti ollut katsonut häntä silmiin, vaan piti katseensa visusti lasin suunnassa. Hän nosti lasia ylös, joi pohjalle jääneen tipan ja jätti lasinsa pöydälle. Hän pää matalana katsoi vaivihkaa Wallya, joka sanoi naisen olevan huono äiti. Pieni tuhahdus, kun kuultiin naisen taso sängyssä. 8-, eikö parempaa naista ollutkaan kyseessä? Tai eihän John naisten sänkytasoa voinut tietää, kun niitä miehiä hän enimmäkseen kosketteli. ”Kurja muija”, lisättiin johonkin väliin, kun Wallylla tuli tekstiä suusta hetken aikaa. Hopeapään hymystä päätellen tytär oli hänelle kaikki kaikessa.

John jätti vastaamatta Wallyn vastaukseen ihmisten hämäryydestä, vaikkei kyseessä kysymys ollutkaan. John oli aukaisemassa suutaan, ennen kuin kanssapuhuja sanoi lähtevänsä pian kotiin. Noh, se asia jäi sitten sikseen. Hän sulki suunsa ennen kuin parantaja ehtisi mitään huomaamaan. ”Minulla ei mitään kiirettä ole, mutta taidan itsekin lähteä vek täältä”, John sanoi katsellen silmiä liikutellen ympärilleen. Hän nousi ylös, kiitti vaivihkaa tarjoilijaa ja soi vielä kylmemmän hymyn Wallylle. ”Nähdään jos nähdään”, sanottiin heipat toiselle. Johnilla ei ollut aikomustakaan maksaa juomaa takaisin hopeapäälle. Oli hänen oma valintansa, maksoiko juoman kuolonsyöjälle vai ei.

Astuttuaan ulos Sianpäästä, John lähti kävelemään Tylyahon kapeita polkuja minne ikinä sattuikin miehen johtamaan. Hän laittoi mustan hupparinsa hupun päähän peittääkseen kasvona ja asetti kätensä rennosti farkkujen taskuihin. Hän käveli rivakasta, mutta rentoa vauhtia pois Sianpään läheltä. Vielä hän taakseen vilkaisi, jos sattuisi Wallyn uudestaan näkemään, mutta näkökenttä alkoi pikkuhiljaa hämärässä ulkoilmassa muuttua epäselväksi.


// Jaahas, eiköhän tämä peli tässä ollut. Kiitos vielä pelistä! //

Wally todellakin rakasti Gianaa eniten, eikä se tainnut Johnilta jäädä huomaamatta. Kun hän oli hetken aikaa tuon miehen kanssa keskustellut, hän päätti, että olisi aika poistua. Hän tahtoisi nukkua kunnon yöunet, ennen kuin pitäisi taas mennä töihin. Hän maksoi tarjoilijalle ja kiitti. Hän hymyili pikaisesti Johniin ja lähti ulos. Pöytä tuttu lähti jo kävelemään katuja pitkin, kun Wally ilmiintyi omaan kotipihaansa. Kyllä hän sen tiesi, ettei tulisi tuolta hämärältä tyypilta saamaan rahoja juomasta, mutta hän vähät välitti siitä. Hän asteli sisään kotiinsa ja joi vain lasillisen vettä ennen kuin siirtyi vuoteen puolelle. Hänellä oli sänkynsä vieressä kuva Gianasta. Kuva oli otettu edellisenä vuonna eräässä huvipuistossa ja tytön tukka sojotti jokasuuntaan kuin jöröjukalla ja tytön huulilla oli leveä hymy, joka välillä hukkui hattaraan. Pieni läikähdys käväisi Wallyn rinnassa, kun hän katsoi kuvassa olevaa tyttöä, mutta hän lopulta vaihtoi yöpuvun ylleen ja kävi nukkumaan.

//Joo kiitti sullekin : ) //