I'm offering you a simple choice: help me or don't.

[Keskiviikko, 31.7.1991. Arvon herra Merrill mukaan!]

Lucas K. Dawson, entinen salaisen palvelun agentti, makasi liikkumattomana vesilätäkössä, kylmällä betonilattialla. Hän hengitti raskaasti ja hengästyneenä, mutta silti jotenkin niin alistuneen rauhallisesti. Hän kuuli askeleita ympäriltään ja jotain puhetta sillä liiankin tutuksi tulleella romantiikan kielellä. Jotakin asetettiin hänen käteensä ja sanat, jotka hän periaatteessa ymmärsi, mutta joita ei osannut sillä hetkellä ymmärtää, kaikuivat hänen mielessään. Joku riuhtaisi hänet selälleen ja pakotti hänet avaamaan silmänsä. Katosta roikkuva häikäisevä valo oli sokaista hänet, mutta pian sen eteen nousi jonkin ihmisen silhuetti. Ensimmäistä kertaa ihmisellä ei ollut naamaria kasvoillaan, mutta sokaiseva valo ei auttanut tunnistamaan tuon kasvoja. Ääni kuului miehelle.
"Pysy hengissä," ääni sanoi ja mies lähti hänen yltään. Kuului askelia, muutama sana ja sitten ovi kolahti kiinni. Lucas jäi tuijottamaan kattolamppua, mutta pian valo sammui ja tuli täysin hiljaista. Sitten äkkiä jokin imaisi hänet mukaansa ja hän tunsi kipeän ruumiinsa rutistuvan kasaan..

.. Ja seuraavassa hetkessä hän tömähti johonkin jo tuntemattomaksi muuttuneelle alustalle. Valo oli palannut ja se häikäisi häntä. Lucas yski ilman paettua hänen keuhkoistaan maahan tippumisen takia. Totuttuaan edes aavistuksen vallitsevaan auringonvaloon, hän katsoi ympärilleen muttei uskonut ainuttakaan asiaa, minkä näki edessään. Auringonpaiste, vihreää ruohoa.. Tuuli, se niin kaunis tuuli hänen märissä hiuksissaan. Aitoja.. Kukkia..
Lucas romahti. Tämä oli taas sitä. Hallusinaatioita. He antoivat niitä hänelle herättääkseen turhaa toivoa ja sitten herättivät hänet hukuttamalla tai kiduttamalla. Hän vetäytyi sikiöasentoon ja painoi päänsä polviinsa. Joskus hänen teki vain mieli luovuttaa.. Oliko se kaikki tämän arvoista?

Jamesille se keskiviikko oli kuin mikä tahansa keskiviikko ,eikä hän osannut edes aavistaa mihin sotkuun hänet oli sotkettu jo ennen kuin hän mistään mitään tiesi. Aamu oli alkanut lähinnä papereiden selaamisella ja pöllön lähettämisella Ministeriöön, koska tänään hän ei todellakkaan kaivannut työpaikkansa ah.. niin ihanaa ilmapiiriä. Kaikki mitä pitäisi hoitaa saisi hän sen tehtyä kotonakin.
Vasta kaiken tärkeän homman jälkeen suvaitsi hän itselleen sen kahvikupposen ja ajatteli painua oikein takapihalle sen nauttimaan ,ennen kuin uppoutuisi töidensä pariin lopuksi päivää. Auringon häikäistessä miehen silmiä tyytyi hän vain sulkemaan ne ja hörppäsi hieman kupistaan seisoskelessaan siinä oven suussa. Hetken aikaa James vain tyytyi nauttimaan auringon tuomasta lämmöstä ja vasta astuessaan pihalle hän huomasi, että keskellä kukkapenkkiä makasi jotakin mitä sinne ei todellakaan kuulunut.
Oli lähellä ettei se täysinäinen kahvikuppi pudonnut kiveteksylle miehen tajutessa, ettei kukkien seassa loikoillutkaan jokin pultsari vaan ilmeisesti mies joka ei ollut kovinkaan kunnossa.
James kääntyi vilkaisemaan sisälle taloon miettien sen muutaman sekunnin vain painuvansa sisään ja ehkä Chris tekisi jotain kun tulisi, mutta ei sellainen käynyt.. ei hän voinut jättää ketään kuolemaan omaan pihaansa.

" Hei..oletko sä tajuissas?", James kysyi astellessaan lähemmäs ja sieltä ovelta katsottuna ei oikein voinut olla varma vaikka mies jo olisikin kuollut!
" Mistä sä .. mistä ihmeestä sä olet siihen tullut..", hän lähinnä pohti ääneen ja vaikutti aika epätodennäköiseltä, että mies olisi kiivennenyt aidan ylitse vain päästäkseen nuolemaan haavojaan heidän kukkiensa sekaan.
" Mun pitäisi varmaan soittaa sulle apua", James sanoi ja laski viimein kupin kädestään. Tottakai hän taikakeinoin osasi jotakin tehdä. Pakko sitä oli osata kun seurusteli sellaisen tumpelon kanssa kuin Chris, mutta Jästiä alettaisi auttamaan taikomalla.

Jostain kuului ihmisääni, mikä sai Lucasin hieman säpsähtämään ja katsahtamaan aavistuksen ympärilleen yrittäen kuitenkin suojata hintelää ja kalpeaa itseään edes käsillään. Hän odotti jo melkein innolla jonkinasteista rangaistusta siitä ettei hän ollut vastannut mitään, mutta sitä ei tullutkaan. Hän olisi ehkä voinut yrittää kasata itsensä, jos olisi yhtään muistanut miten sellainen oli mahdollista. Tai uskonut että kasaaminen auttaisi mihinkään.
Lucas ei sinänsä ollut niinkään avohaavoilla vaan enemmänkin luuta ja nahkaa höystettynä kalpealla iholla ja muutamilla vanhemmilla ja uudemmilla mustelmilla.. Ja ehkä pari kuivunutta haavaa siellä täällä missä mustelmiakin.
.. soittaa sulle apua.. Apua.. Soittaa apua? Lucasilta pääsi pieni, tuskastunut äännähdys minkä olisi ehkä voinut sekoittaa naurahdukseen.. tai vastaavasti niiskahdukseen, miten päin sen nyt ikinä ottikaan. Se pääsi häneltä, koska hän ei uskonut apuunkaan. Toivo avusta oli menetetty joskus.. vuosia sitten? Hän ei tiennyt kauan oli ollut Ranskassa tai oliko edes ollut Ranskassa. Hänellä ei ollut aavistustakaan missä oli ollut tai missä oli nyt. Mielessään hän oli yhä siinä samaisessa ikkunattomassa huoneessa, jossa hän oli virunut niin kauan.. Ja tämä oli taas vain yksi kurja hallusinaatio.
"A-Apua?" hän kysyi heikolla äänellä, joka kuitenkin huokui jotain sotilaallista itsevarmuutta, "tarkoittaako se että.. olette vihdoin kyllästyneet muhun?" Hän oli ehkä menettänyt toivonsa, uskonsa ja jäänyt painajaistensa vangiksi, mutta hänen uskollisuutensa kotimaataan kohtaan ei horjunut. Itsevarmuus löytyi yksinomaan siitä lojaaliudesta. Se oli jokin häälyvä muisto siitä, mitä oli ehkä joskus ollut.

Jotain apua toisten pihoilla makoileva ihminen tarvitsi varmasti vaikka sitten vain ruokaa tai.. henkistä apua. Vierotusta huumeista ja alkoholista? Ainakin niistä vastauksista päätellen mitä James lopulta mieheltä sai viittasivat lähinnä siihen, että tuo taisi olla ihan pihalla kaikesta.
" Kyllästynyt suhun?", James toisti kysymyksen hieman kummissaan ja pudisteli hieman päätään.
" En mä edes tunne sua. Mä en tiedä missä sä luulet olevas, mutta sä et kyllä enää ole siellä missä luulet.. selvästikkään", hän sanoi ja siitä päätellen millaisessa kunnossa tuo oli niin ehkä oli parempi, että ei enää ollut siellä.
Huokaisten James lopulta ojensi kättään kukkapenkissa makaavalle miehelle vaikka ei tiennyt yhtään mahtaisiko tuo päästä ylös hänenkään avustuksellaan.
" Nyt sä kuitenkin oot Lontoossa ja makaat mun kukkapenkissäni.. ", James yritti selventää miehelle odottaessaan nousisiko tuo ylös ollenkaan. Ei hän tiennyt vieläkään mitä tässä pitäisi oikein tehdä, mutta ehkä sitä selvittäisiin ilman, että tarvitsisi alkaa soittelemaan lääkäriä tai jotakuta muuta paikalle. Jos tämä mies vaikka oli vain lyönyt päänsä ja selkiäisi pian...

Lucasille oli oikeastaan aivan sama mitä miesääni hänelle vastasi, koska ei häntä oltu koskaan kuunneltu riippumatta siitä mitä hän oli sanonut.. Ja hän oli yrittänyt olla kuuntelematta ties kuinka kauan. Mutta tuon mainitessa hänen olevan Lontoossa ja makaavan kukkapenkissä, hänen oli pakko antaa edes hieman huomiotaan toisen sanoille. Hän avasi silmiään paremmin ja katsahti ympärilleen, jolloin hän huomasi tuntemattoman miehen ojentavan kättään hänelle.. Tai häntä kohti. Lucas tuijotti kättä hetken ja siirsi sitten arastelevan katseensa mieheen käden takana. Tuntematon.. Ei maskia eikä.. Eikä mitään.. Puku päällä?
Lucas siirsi katseensa hitaasti pois miehestä ja katsoi uudemman kerran ympärilleen. Lontoossa? Jonkun kukkapenkissä? Eihän.. Eihän se ollut.. mahdollista. Tuntui kuin tunto olisi hiljalleen alkanut palata hänen ruumiiseensa. Maa hänen allaan pisteli, nipisteli, kutitti. Tuuli kävi leutona hänen kasvoillaan mutta katosi sitten. Kirkkaalla taivaalla oli pari valkeaa pilvenhattaraa ja.. linnut lauloivat. Viereiseltä kadulta kuului liikenteen ja ihmisten ääniä. Koko maailma palasi kerralla hänen ympärilleen.
"L-Lontoossa?" hän kähähti epäröiden ja käänsi katseensa takaisin mieheen ja ojennettuun käteen. Hän harkitsi hetken aikaa mitä tapahtuisi, jos hän tarttuisi tuon käteen. Tämä saattoi edelleen olla vain juoni, jolla hänet saatiin varomattomaksi, mutta.. Mitä hän menettäisi? Ei henkeään ainakaan. Jos ranskalaiset olisivat halunneet tappaa hänet, hän olisi ollut kuollut jo.. kauan.
Hetken harkittuaan, hän totesi mielessään ettei mikään voisi enää satuttaa häntä enempää kuin mitä hän oli jo kokenut joten.. käteen tarttuminen ei voisi aiheuttaa mitään kovin pahaa. Niinpä hän lopulta tarttui siihen ja kampesi itsensä sen tuntemattoman miehen avulla ylös toisen.. kukkapenkistä..
Hänen jalkansa vapisivat ja hänen päässään heitti. Lucas haki tukea aidasta vieressään ja hengitti hetken silmät suljettuina. Mitä tapahtui? Kaikki tuntui niin.. niin todelta?
"Minun on kai turha kysyä että.. mitä nyt tapahtuu?" hän totesi enemmän kuin kysyi ja nosti katseensa pyörivän maailman halki siihen tuntemattomaan mieheen. Oliko hän oikeasti Lontoossa ja jos oli, kuka tämä mies oli ja miten hän liittyi tähän kaikkeen?

Ilmeisesti miehen pää toimi edelleen ja James antoi tuon rauhassa sulatella juuri saamaansa tietoa olinpaikastaan. Selvästikkään Lontoo tuli hieman yllätyksenä, mutta James vain nyökkäsi hieman miehen varmistellessa asiaa. James ei vetänyt kättään kauemmas ja lopulta tämä tuntematon mies tarttuikin hänen käteensä ja pääsi ylös vaikka jäikin aitaan nojailemaan. Tuolla taisi olla aikamoinen reissu takana.
" No on. Kuten mä sanoin.. en mä tunne sua ja en tiedä mistä sä olet siihen tullut. Ennemmin olettaisin ,että sulla olisi ollut vastauksia", James sanoi ja vilkaisi nopeasti edelleen avonaiseen oveen. Kukaan järkevä ihminen ei varmasti edes harkitsisi kutsuvansa sisään outoja tyyppejä pihaltaan ja järkevähän hän olikin. Jokin omatunto tai jokin kuitenkin potki häntä kohtelemaan tätä miestä kuin.. ketä tahansa vierasta tai ihmistä joka nyt sattuu apua kaipaamaan joten James käänsi katseensa takaisin muukalaiseen.
" Sä näytät siltä, että voisit kaivata aamiaista..joten ehkä seuraavaksi voisi tapahtua syömistä. Ennen kuin sä.. no olet saanut pääs selväksi ", hän sanoi ja viittoili puhuessaan oven suuntaan. Oikeastaan James ei jäänyt edes kuuntelemaan väittäisikö mies vastaan vaan nappasi sen oman kahvikuppinsa siitä pöydältä ja lähti astelemaan sisälle.

Hän ei onneksi ollut ehtinyt kuin koota tarpeita aamiaista varten pöytään ennen kuin oli pihalle lähtenyt joten kaikki odotti pöydässä valmiina. Nopeasti oli pöydässä jo toinen lautanen ja kuppi eikä James voinut olla huokaisematta uudemman kerran. Mihinköhän hän oli nyt oikein sotkeutumassa!

Hänen varmistuksensa Lontoossa olemisesta sai vastakaikua, mikä oli hämmentävää. Ja jotenkin kaikista niistä ihmisistä, joita hän oli koskaan tavannut (maskin kanssa tai ilman) tämä mies ei vaikuttanut samanlaiselta. No ensinäkin tuo oli britti eikä ranskalainen.. Se oli jo aksentista melko varmaa. Täysjärkinen agenttihan ei tosiaan olisi uskonut näin helpolla tuntematonta miestä, mutta ei hän oikein nyt muutakaan voinut. Eikä hänen päänsä ollut tarpeeksi selvä ajattelemaan asiaa sen pidemmälle.
Mutta miehen mainitessa vastauksista, jokin puistatus kulki Lucasin läpi. Vastauksia? Niitähän häneltä oli tivattu luoja ties kuinka kauan ja ylpeänä hän saattoi sanoa ettei ollut antanut mitään tietoa.. Ainakaan toivon mukaan.
Hänen jatkokysymyksensä sai vastaukseksi ruokatarjouksen, joka sai Lucasin hieman epäilemään tuntemattoman miehen tarkoitusperiä mutta niin.. Ei hänellä ollut kerrassaan mitään menetettävääkään. Ja jos ruuassa olisi myrkkyä niin.. No sitten hän kuolisi ja tämä kaikki olisi ohi joka tapauksessa. Toisaalta miksi siinä olisi? Olihan hän saanut syödäkseen näiden vuosien aikana eikä häntä oltu edes yritetty myrkyttää.

Mies ei jäänyt odottelemaan hänen vastaustaan vaan paineli sisälle taloon. Lucas katseli taloa hetken ja ympärilleen. Kuunteli ja tunnusteli. Lontoo.. Lontoolta se ainakin tuntui. Hän siirsi katseensa takaisin taloon ja lähti sitten epävakain askelin kohti taloa. Hän nousi terassille ja katsahti jalkojaan. Hänellä ei ollut kenkiä, mutta housut kyllä.. Eikä paitaa, mutta sitä hänellä ei kai ollut ollut ties koska viimeksi.
Ovelle päästyään, Lucas huomasi aamiaispöydän johon se mies kattoi paraikaa toista lautasta ja mukia. Häntä epäilytti. Tämä.. ei tuntunut oikealta.
"En.. usko että tunnemme," hän sanoi hetken mietittyään ja punnittuaan taas vaihtoehtojaan. Ranskassa hänen nimensä oltiin tiedetty, joten miksi hän pimittäisi sitä tietoa nytkään.
"Olen.. Lucas K. Dawson," hän esittäytyi ja käveli sitten pöydän luo. Hän epäröi taas sekunnin, pari, mutta ojensi sitten uudelleen kätensä tervehtiäkseen jonkinasteista pelastajaansa. Tai sillä hetkellä mies tuntui jonkinasteiselta pelastajalta, mikä sekin tuntui oudolta ja väärältä.
"O-olen.. hmm.." hän piti tauon eikä tiennytkään miten jatkaa ennen kuin huomasi pihalla taittuneet kukat, ".. pahoillani kukkapenkistä." Hän taiteili kasvoilleen jotakin hymyn tapaista ja istuutui sitten lupaa pyytämättä pöydän ääreen. Oliko tämä ihan oikeasti totta?!

James pudisteli päätään vastaukseksi kun mies tuntui itsekkin ymmärtävän etteivät he tosiaan tunteneet ennestään mistään. Hän kipaisi vielä noutamaan kahvipannun pöytään, mutta miehen yllättäessä esitellessä itsensä kohotti James katseensa. Ei nimi hänelle mitään sanonut, mutta se että tämä Lucas oli nimensä kertonut hänelle.. no se helpotti hieman hänen oloaan.
" James. James Merril", hän kertoi oman nimensä samalla kun tarttui ojennettuun käteen ennen kuin istui alas. Tuskin hänkään missään vaarassa olisi vaikka nimensä menikin kertomaan. Lucasin ottaessa puheeksi pilaamansa kukkapenkin kääntyi Jameskin vilkaisemaan ikkunaan ja naurahti sitten hieman. Säälihän se kukkia oli, mutta aina ne saisi vaihdettua.
" Mitäpäs tuosta.. ehtii ne vielä tänä kesänä vaihtamaan uusiin", James sanoi samalla kun voiteli itselleen leipää. Kukkasten kunto oli tosiaan asia jota ehtisi murehtimaan myöhemminkin. Nyt kun hän tiesi miehen nimen niin ehkä hän voisi hankkia tuon paikalle istuttamaan ne uudet kukat joskus!

James keskittyi hetkeksi vain kokoamaan ajatuksiaan ja syömään leipäänsä. Pöydälle jäänyt aamun lehtikin odotti lukijaansa, mutta ei hän voisi millään ruveta selailemaan sitä. Jos hän menisi ja kääntäisi lehden auki.. ei hän tuskin keksisi mitään millä selittää ne kaikki liikkuvat kuvat. Nyt lehti paljasti ainoastaan nimensä ja tietämättömälle Päivän profeetta kuulosti varmasti sellaiselta lehdeltä josta kannattaisi pysyä kaukana.
" Tiedätkö sä itsekkään miten sä tonne pihalle jouduit? Et sä ole vaan voinut.. taivaasta pudota", James rikkoi hetken hiljaisuuden lopulta esittämällä taas saman kysymyksen johon oli jo aikaisemminkin vastausta hakenut.

James Merrill. Nimi tuntui jotenkin äärimmäisen etäisesti tutulta, mutta Lucas ei osannut yhdistää sitä kehenkään. Olisiko tuo kuulunut Kiltaan? Eikai. Ne nimet hän luuli muistavansa. Mutta se että hänellä oli edes jokin muistikuva nimestä (vaikka heikko olikin) rauhoitti hieman hänen heräilevää mieltään. Hänen vangitsijansa olivat pitäneet hyvän huolen siitä ettei hän koskaan saanut kuulla kenenkään nimeä.. Edes vahingossa. Joten Merrillin nimi tuskin viittasi mitenkään siihen, mitä oli tapahtunut.
Jos James olisi pyytänyt edes vitsillä Lucasia korjaamaan kukkapenkin, olisi hän sen tehnyt. Ei nyt tänään, mutta mahdollisimman pian. Hän otti tekonsa vakavasti ja vaikka tämä nyt olikin vain.. randomin miehen random kukkapenkki eikä sen hajoittaminen sinänsä ollut missään muotoa hänen syytään, olisi hän palannut sen korjaamaan. Heti kun saisi jostain sauvan käteensä..

Jamesin kysymys siitä, miten hän oli tipahtanut tuon kukkapenkkiin, sai Lucasin katsahtamaan tuota hieman. Hän kaatoi kahvia itselleen ja nappasi yhden leivän itselleen.
"Sinun jos jonkun olisi kai oikeus tietää," hän huokaisi, "ja olen pahoillani mutta en.. voi kertoa sitä." Se riski oli yhä olemassa että Merrill työskentelikin ranskalaisille ja yritti saada hänet varomattomaksi. Toisaalta.. Lucas vilkaisi Jamesin ylös käärittyjä hihoja, jotka paljastivat miehen käsivarret. Ei merkkiäkään pimeästä piirrosta.
Vaikka mitä sekin kertoi?
"Anteeksi, saanko katsoa?" Lucas kysyi ojentuen Päivän Profeetan puoleen ja nappasi sen itselleen odottamatta sen kummemmin vastausta. Hän ei ollut tullut edes ajatelleeksi että James voisi olla jästi.. Tai että tuo epäilisi häntä jästiydestä. Eihän hän tosiaan sillä hetkellä vaikuttanut yhtään velhomaiselta. Sauvaa hänellä ei ollut ja no.. mitä housut pystyivät kertomaan kantajastaan? Eivät ainakaan sitä oliko mies jästi vai velho.
"Mitä hittoa.." hän kähähti ei suinkaan liikkuville kuville vaan, "Onko nyt vuosi 1991?" Hän käänsi epäuskoisen katseensa taas takaisin Jamesiin.

James tyytyi vain kohauttamaan hieman olkiaan kun hänelle ei selvästikkään aijottu kertoa mistä oli kyse, mutta ei tämä Lucas ollut sittenkään sammunut hänen pihaansa koska sellaisen olisi varmasti voinut ääneenkin myöntää. Vaikka tilanne oli hyvin mielenkiintoinen olisi hänen turhaa vaivata Lucasia enemmillä kysymyksillä. Jos mies halunnut vastata mihinkään niin samapa tuo. Kunhan nyt ei kuitenkaan olisi mikään murhaaja...
Hän ei ehtinyt edes kieltää saati napata lehteä itselleen kun Lucas uteli saisiko vilkaista sitä ja oli jo valmistautunut selittämään mien mies oli varmasti lyönyt päänsä aika lujaa jos tuo ihmettelisi niitä liikkuvia kuvia.
Kommenttia kuvista ei kuitenkaan tullut vaan vuodesta ja James vastasi myöntävästi. Alkoi näyttämään hieman siltä ettei tämän Lucasin tapauksessamikään järkevä selitys kävisikään enää. Ei kukaan normaalisti ihmettelisi tuollaista.
" Oletko sä velho?", hän vuorostaan kysyi tarkkaillessaan Lucasia ja mikään tuossa ei kyllä paljastanut sitä, että oliko mies jästi vai velho. Tai no ehkä se nyt, että tuo ei välittänyt kummemmin niistä lehden liikkuvista kuvista, mutta saattoihan olla ettei mies vielä ollut kiinnittänyt niihin huomiota.
Jos Lucas nyt kysymystä ihmettelisi voisi hän vielä pelastaa itsensä ehkä jotenkin, mutta jos hänen vieraansa olisikin velho.. taivaalta putoaminen ei ehkä sittenkään olisi niin kummallinen asia.
" Miten lujaa sä olet mahtanut pääs lyönyt kun olet vuosistakin sekasin", James lähinnä vain totesi ja kurkotti kulhosta itselleen kananmunan jota alkoi kuorimaan.

Vuosi tosiaan oli 1991 eikä Lucas tiennyt miten suhtautua siihen. Hän tiesi olleensa kauan poissa, mutta että.. kymmenen vuotta. Kuka jaksoi pitää vankia, joka ei suostunut puhumaan, kymmenen vuotta?!
Jamesin kysyttyä oliko hän velho, Lucas nosti katseensa lehdestä. Häntä ei sinänsä kiinnostanut enää sen tyhjänpäiväiset otsikot, koska vuosiluku oli vienyt ajatukset aivan toisaalle. Ja nyt Jamesin kysymyksen myötä hän havahtui tajuamaan ettei tosiaan ollut sen suuremmin edes miettinyt koko jästi/velho-kysymystä.
"Joo, olen," hän vastasi ja laski lehden pöydälle eteensä, "en taida näyttää siltä että olisin ja sauvaa mulla ei ole, mutta joo, olen."
Lucas laski katseensa Jamesistä takaisin siihen lehteen ja tuijotti sitä yhtä vuosilukua palaten taas miettimään asioita.. Kun James jälleen puhui. Lucas hymähti aavistuksen.
"No.. Edellisen kerran kun näin sanomalehden tai kalenterin tai.. mitään. Silloin oli kesä 1981," hän vastasi totuudenmukaisesti eikä yhtään osannut ajatella miltä moinen saattoi kuulostaa ministeriön työntekijästä. Eikä hän toisaalta tiennyt Jamesin olevan ministeriössä töissä vaikka nyt kun asiaa ajatteli, olisi hänen pitänyt se jostain tajuta.

James piti katseensa siinä kananmunassaan jota nyppi hyvin hitaasti ulos kuorestaan. Hänen pöydässään siis istui velho joka ei voinut paljastaa miten oli joutunut hänen kukkapenkkiinsä? Tässä kohtaa jopa hänen hälytyskellonsa alkoivat soimaan ja varoittamaan siitä, että kaikki se mitä hän nyt vieraastaan tiesi.. ei kuulostanut mitenkään hyvältä. Olihan tuo käyttäytynyt ystävällisesti ja muuta, mutta eivätkö useimmat kuolonsyöjät ainakin tulleet sen verran hienoista perheistä, että noille oli hyvät tavat opetettu.
Lucasin kertoessa koska viimeksi oli sanomalehteä selaillut keskeytti James sen munansa kuorimisen ja kohotti katseensa. Jos hän halusi yhtään järkevästi nyt toimia pitäisi hänen päästä Ministeriöön ja ottaa selvää tästä miehestä sitä kautta. Lucas kun ei itse puhunut mitään ja se jos mikä oli hyvin epäilyttävää!
" No siitä on sitten tosiaan aikaa", hän sanoi ja pyyhkäisi munan kuoret kämmenelleen ennen kuin nousi ylös viedäkseen ne roskiin. Sivusilmällä hän huomasi oman sauvansa lojumassa keittiön tasolla ja viskattuaan kuoret roskiin tarttui James sauvaansa ennen kuin kääntyi ympäri.

" Sun juttus kuulostaa niin oudolta, että saat lähteä mun kanssa Ministeriöön. Mä en ole koskaan kuullutkaan sun nimeäs, mutta .. ehän sitä jokaista kuolonsyöjää voikkaan tunte. Ja kaikki mitä sä olet tähän asti sanonut viittaa kovasti siihen, että sä et taida olla ihan tavallinen työssäkäyvä velho", James sanoi sauva Lucasia osoittaen ja ainut hyvä juttu tilanteessa oli kai se, että Lucas oli kertonut ettei tuolla itsellään ollut sauvaa. Hän ei ollut mikään aurori ja vaikka tiesi miten toimia ei hän silti olisi ehkä pärjännyt kaksintaistelussa.
James kehoitti Lucasia nousemaan ylös paikaltaan ja taiottuuaan miehen kädet sidoksiin asteli hän lähemmäs ja kaikkoontui Ministeriöön Lucas mukanaan.

Taikalainvartijaosastolla oli tottakai siihen aikaa aamusta menossa ties mitä. Kaikilla kiire töitään tekemään, mutta silti käytävillä vastaan tulevilla ihmisillä oli aikaa kääntyä vilkaisemaan toisen kerran kun hän käveli Lucas mukanaan noiden ohitse. Ehkä olisi ensin kannattanut antaa miehelle jotain päälle laitettavaa eikä raahata tuota mukanaan puolipukeissa. James ei halunnut mennä sotkemaan auroreita mukaan tähän .. ei ainakaan ennen kuin olisi itse varmistunut siitä, että Lucas varmasti oli kuolonsyöjä joten mies saisi viettää aikaa niinkin mukavasti kuin hänen työhuoneessaan.
" Sä et taida vieläkään puhua joten mun on varmasti ihan turha kysellä sulta mistään", James totesi huoneeseensa päästyään, "... mutta mulla on mahdollisuus päästä täällä sellasiin arkistoihin minne monella muulla ei ole asiaa. Jos sun nimes oikeasti edes on Lucas K. Dawson ni mä kyllä selvitän susta kaiken. Ja parempi ettei sulle jos sieltä ei selviä, että sä olet ollut tekemisissä kuolonsyöjien kanssa..".

Jamesin noustua ylös, Lucas ei kiinnittänyt siihen mitään huomiota vaan nappasi lehden takaisin käsiinsä ja alkoi nyt ehkä hieman kiinnostuneemmin lukemaan Profeetan otsikoita. Sinänsä häntä ei kiinnostanut otsikot (vaikka kyllähän sitä väkisin vähän kiinnosti mitä maailmalla tapahtui, jos ei ollut mitään kuullut viimeiseen kymmeneen vuoteen) vaan hän yritti pongata erästä tiettyä nimeä niiden artikkeleiden lopusta.
Hän ei kauaa kuitenkaan ehtinyt lehteä selailla kun James alkoi jälleen puhua ja hän käänsi katseensa tuohon juuri sopivasti samalla hetkellä kun köydet vetäisivät hänen kätensä selkänsä taakse.
"Kuolonsyöjiin?" Lucas parahti. Hän ei kehenkään muuhun ollutkaan ollut yhteydessä kymmeneen vuoteen kuin kuolonsyöjiin, mutta ei se tarkoittanut että hän olisi yksi heistä!
"Näätkö sä missään piirtoa?!" Lucas kysyi vihaisena tilanteen saamasta käänteestä. Hänellä ei ollut paitaa, joten jos hän olisi kuolonsyöjä, hänen oikea kätensä olisi paljastanut sen seikan hyvin nopeasti. Sitäpaitsi nyt Lucas oli melko varma siitä että kaikki tämä oli kuin olikin ollut vain kuolonsyöjien leikkiä ja nyt he palaisivat.. eivät ministeriöön vaan takaisin sinne, missä hän oli virunut viimeiset vuodet. Mutta miksi nuo tekivät tämän?! Karua pilaa antamalla ensin toivoa ja sitten murskata se? Hauskaa..

Joten kun he ilmiintyivät ja ilmestyivät Taikaministeriöön, Lucas ei yhtään osannut odottaa sitä. Hän ei puhunut enää mitään eikä katsonut ympärillään olevia ihmisiä kovinkaan ystävällisesti ja vähiten herra Merrilliä, joka talutti häntä nyt kohti.. jotain. Työhuone? No sepä mukavaa. Saisipa ainakin istua pehmeällä tuolilla kylmän lattian sijaan.
Kun James oli istuttanut hänet tuoliin ja alkoi puhua, Lucas nosti katseensa tuohon eikä katseesta välittynyt yhtään luottamusta vaan pikemminkin halveksintaa.
"Oi no tee ihmeessä niin," hän sanoi ehkä aavistus pilkkaa äänessään vaikka hälytyskellot alkoivat jo kolkutella hänenkin päässään. Kohta sitä taas oltaisiin kidutettavana ja tämä taisi olla vain yksi tapa murtaa hänet.
"Mä arvasin että sä oot yks niistä! Mun olis pitäny olla tarkempi.. Mut joo jos haluut tonkia jotain salaisia arkistoja niin siitä vaan! Olisitte tehneet sen jo kymmenen vuotta sitten ja me oltais kaikki päästy helpommalla." Hän laski katseensa polviinsa ja pudisti päätään. Ei noilla ollut mitään salaisia arkistoja. Jos noilla olisi, hän olisi ollut kuollut jo monta vuotta.

Eihän Lucasilla piirtoa näkynyt missään, mutta ei se merkinnyt lopulta mitään. Saattoihan tuolla silti olla jotakin kytköksiä kuolonsyöjiin ja ties mihin rikollisiin. Jamesin työhuoneessa oli kaikki taas muuttunut ja ilmeisesti häntä pidettiin taas jonakin.. miksi Lucas ikinä häntä olikaan aluksi luullut. Vaivautumatta oikaisemaan enää asioita paineli hän ulos työhuoneestaan ja lukittuaan oven taioin lähti hän selvittämään kuka tämä Dawson oikeasti olikaan.

Oli helppoa tietää mistä vuodesta lähteä penkomaan ja vuosi -81 paljastikin herra Dawsonista jotakin sellaista mikä selitti heti sen miksi tuo ei ollut lukenut lehtiä viimeiseen kymmeneen vuoteen. Koska Lucas K. Dawson oli kuollut. Kuvissa oli kuitenkin sama mies kuin joka hänen työhuoneessaan istui ja vaikka asia meni yhä järjettömämmäksi jatkoi James Ministeriön papereiden selaamista löytäen aina vain enemmän...

Hän oli ehkä ollut poissa muutaman tunnin tai ehkä hieman enemmänkin ja matkalla takaisin työhuoneeseensa oli James käynyt noutamassa paidan Lucasia varten sekä pari kupillista kahvia.
" Sä et tosiaan ole kuolonsyöjä", James totesi ensinmäisenä päästessään takaisin ja sauvansa heilautuksella avasi Lucasin kädet. Ojennettuaan sekä paidan, että kupin kahvia miehelle kiskoi hän itselleen tuolin ja suljettuaan oven istui hän itsekkin alas.
" ... ei sun pitäis kyllä olla mitään muutakaan koska tän mukaan sä olet kuollut", James vilkaisi vielä kerran itse paperia jota piteli muiden papereiden päällä ja ojensi senkin Lucasille.

James ei vastannut hänelle mitään mihinkään, mikä sinänsä ahdisti Lucasia jossakin määrin. Yleensä hän oli se joka piti päänsä kiinni, ei kysellyt tai suoltanut liikaa sanoja suustaan. Mutta nyt hän halusi vastauksia. Tai niinhän kaikki halusivat.
"Miksi te toitte mut tänne?" hän kysyi, "sä tiedät kuka mä olen ja että en ole kuolonsyöjä.. Voisit yhtähyv--.." Ovi pamahti kiinni hänen takaantaan. Lucas huokaisi ärtyneenä ja yritti päästä irti häntä pitelevistä naruista, mutta eihän siitä mitään tullut. Niinpä hän luovutti suosiolla ja katseli ympärilleen työhuoneessa. Se näytti aidolta.. taikaministeriön työhuoneelta.
Huoneeseen lankesi hiljaisuus, jonka rikkoi vain ärsyttävä kellon tikitys seinältä mutta jopa se antoi Lucasille jotain pientä, hiljaista toivoa. Vaikka hän olikin melko varma ettei mikään loppupeleissä ollut muuttunut.. Jotain oli silti erilailla.
Niiden tuntien aikana hänellä tosiaan oli aikaa miettiä. Punnita pakenemismahdollisuuksiaan pitkästä aikaa. Hän ei kuitenkaan ehtinyt päästä suuriinkaan päätöksiin ennen kuin ovi aukeni ja James saapui takaisin avaten hänen kahleensa.. ja todetessa ettei hän ollut kuolonsyöjä.

Lucas paransi hieman asentoaan tuolissa ja hieroi ranteitaan.
"Ja senkö teidän salainen arkistonne kertoi?" hän kysyi turhautuneesti tuhahtaen, "eipä kummoista.. Tiesit sen jo valmiiksi, eikö niin? Mitä nyt? Haluat varmaan että kerron missä Vold--.." James keskeytti hänet aika tylysti ilmoittamalla että hän oli kuollut.
"Kuollut?" hän toisti, "Miten niin kuollut?" Sitten hän tajusi sen.
"Ah.. Lavastitte mut kuolleeksi, jottei kukaan yrittäis etsiä mua. Nerokasta.." hän ei pitänyt ajatuksesta, mutta niinhän sen täytyi olla. Toisaalta nyt kun asiaa ajatteli.. Killan ja Salaisen palvelun olisi silti pitänyt etsiä häntä. Vähintään hänen ruumistaan toimitettavaksi kotiväelle. Se oli vähintä mitä nuo olisivat voineet tehdä, mutta silti.. Nuo jättivät hänet Ranskaan ja unohtivat sinne.

Lucas tuntui taas tosissaan luulevan hänen olevan mukana jossakin mitä tuo oli kokenut kymmenen vuoden poissaolonsa aikana, mutta Ministeriöllä tuskin oli mitään tekemistä miehen katoamisen suhteen.
" Taikaministeriöllä ei ole mitään syytä lavastaa kenenkään kuolemaa", James vastasi ja laski katseensa niihin muihin papereihin joita edelleen piteli itsellään. Sitä hän ei tietenkään ollut saanut selville, että missä Lucas oli ollut ennen kuin oli hänen pihalleen pudonnut.
" Sä et kuitenkaan ole kuollut .. selvästikkään kun kerta siinä istut. Etkä sä varmaan vieläkään aijo kertoa mulle missä sä olet ollut viime vuodet?", hän kysyi vaikka uskoikin jo, että asiasta jankkaaminen oli aivan turhaa.
Eihän James sillä tiedolla oikeastaan mitään tekisi. Lucasin pitäisi kuitenkin antaa mennä kertoi tuo tai ei ja siksi mies ei edes jäänyt odottamaan vastausta vaan ojensi toisen paperin Lucasille. Hän ei kuitenkaan päästänyt siitä irti vaan kohotti katseensa toiseen mieheen.
" Mä koin tarpeelliseksi ottaa selvää sun sukulaisistakin.. sen jälkeen kun luin, että sä olet kuollut. Jonnekkihan sun on täältä mentävä", James päästi paperista irti ja laski katseensa takaisin syliinsä. Lucas ei ehkä ollut kuollut, mutta tuon isä oli ja omien vanhempiensa menettäminen oli ainakin yleensä aika kova paikka.

Jamesin sanoessa ettei taikaministeriöllä ollut syytä lavastaa kenenkään kuolemaa, Lucas tuhahti hieman. No jollain oli syynsä ja Lucas oli mielessään melko varma että James kuului siihen kastiin, jolla oli syynsä, eikä suinkaan vain taikaministeriöön.
"Voi mä uskon ettei mun tarvi kertoa missä mä olin kun tiedät sen kuitenkin," Lucas vastasi, "voit lopettaa ton surkean teatteris ja mennä asiaan.. Vaikka tiedät sanomatta senkin etten aio kertoa sulle mitään mitä et jo tietäisi."

Jamesin ojentaessa seuraavan paperin hänen katsottavakseen ja puhuessa jotain hänen sukulaisistaan, Lucasin sydän taisi jättää pari lyöntiä väliin. Johonkin hänen olisi tästä mentävä? Tarkoittiko tuo että nuo olivat vihdoin ottamassa hänen perheensä mukaan näihin kidutuskarkeloihin?
"Uskallakin kosk---.." Lucas aloitti, mutta vaikeni tajuttuaan että paperissa luki paitsi hänen äitinsä ja veljensä nimet.. Myös isän nimi, jonka perässä komeili sama status kuin hänelläkin. Vuosiluku ja kuolinsyy kertoivat hänelle tarpeeksi ja mielessään hän palasi.. ilmeisesti kahdeksan vuoden taa, jolloin häntä oli kidutettu näyttämällä isänsä kuolema. Ja hän oli luullut sitä hallusinaatioksi, mutta.. Se oli ollut totta.
"Te perkeleet tapoitte mun isän!" hän ärähti ja sen enempää asiaa ajattelematta, nousi tuolistaan ja tarttui Jamesin kaulukseen toisella kädellään ja vapaalla kädellään vetäisi tuota päin näköä. Hän päästi irti ja kiersi pöydän päästäkseen paremmin miehen kimppuun.
"Ja nyt esität niin viatonta kaveria! Kuka sä olet oikeasti ja miksi sä teet tän?!" hän raivosi ja vei kätensä miehen kurkulle..

" Teatterin? En mä esitä mitään.. mä yritän tässä auttaa sua nyt kun on selvää, että sä et olekkaan mikään murhaaja", James hymähti päätään pudistellen. Lucasin auttaminen taisi olla sekin suurempi ongelma mitä hän oli luullut. Varsinkin sen jälkeen kun hän tuon oli raahannut mukaansa ja väittänyt ensin kuolonsyöjäksi. Nyt hän kuitenkin oli valmis korjaamaan tilanteen.
James kohotti katseensa vasta kun Lucas avasi suunsa, mutta liian myöhään kuitenkin tajutakseen väistää miehen nyrkkiä. Saadessaan iskun kasvoihin parahti James ja oli jo ärähtämässä jotakin Lucasille, mutta sekin jäi vain ajatukseksi kun hän tunsi kädet kurkullaan. Hän kohotti oman kätensä Lucasin kädelle, mutta oli aivan turhaa yrittää vääntää tuota irti hänestä.
Hengittämisen hankaloituessa sujautti James lopulta käden taskuunsa ja tuntiessaan sauvan sormissaan vetäisi hän sen nopesti. Sanoja ei tarvittu ja pian lensi Lucas irti hänen kimpustaan. James jäi haukkomaan vain henkeä ja nojautui vapaalla kädellään vasten pöytäänsä samalla kun kohotti katseensa taas Lucakseen.
" Mä.. en mä ole tehnyt sun perheelles mitään! Mä olen vaan ministeriön työntekijä.. en mä voisi koskaan tappaa ketään", James huudahti yrittäen vakuuttaa Lucasia siitä, että hänellä ollut mitään tekemistä tuon isän kuoleman kanssa.. saati sitten missään muussakaan mistä häntä nyt luultavasti epäiltiin.
" Mä olen lakimies.. en mikään murhaaja", hän vielä täsmensi ja iski loputkin Lucasia koskevat paperit pöydälleen. Mitä tämä asia enää edes hänelle kuului! Lucasilla oli nyt äitinsä ja veljensä osoite tiedossa ja tuo voisi lähteä.

Samassa Lucas lennähti irti Jamesistä ja suoraan selälleen toimiston lattialle. Ilma pakeni uudemman kerran hänen keuhkoistaan ja hän joutui yskimään ja haukkomaan henkeään saadakseen sen taas kulkemaan. Jamesin selittäessä edelleen kivenkovaan ettei ollut tehnyt mitään hänen perheelleen tai voinut tappaa.. ja olevansa vain lakimies, Lucas katsahti toista ja vetäytyi kauemmas nousten istumaan selkä seinää vasten.
"Lakimies?" hän kysyi hieman hengästyneenä ilman kulkiessa vieläkin hieman katkonaisesti hänen keuhkoissaan, "vai niin.." Hän haroi tukkaansa ja mietti hetken. Oliko hän sittenkin tehnyt virhearvioinnin? Tässä vaiheessa sitä luulisi että joku olisi jo tehnyt jotain eikä antanut hänen hyökätä avoimesti Jamesin kimppuun. Mitä jos tuo puhuikin totta? Toisaalta niin.. Kuolonsyöjät halusivat hänen liittyvän taikaministeriöön, jotta hän voisi välittää tietoja sen tekemisistä. Etsiä tietoja Voldemortin olinpaikasta. Nuo tuskin olisivat tehneet tätä, jos noilla olisi jo joku kätyri ministeriön kirjoilla.
"Hyvä on," hän lopulta huokaisi päättäen nyt sitten luottaa siihen että James tosiaan oli mitä oli. Hän nosti katseensa mieheen, jota oli hetki sitten kuristanut.
"Ehkä sitten uskon sinua.." hän sanoi. Hän tunsi pienen omantunnon pistoksen nyt kun oli alkanut taas alkanut ajattelemaan asioita eri kantilta. Hän oli ensin romuttanut miehen kukkapenkin ja sitten yrittänyt tappaa tuon. Anteeksipyyntö olisi ehkä kohdallaan? Ja ehkä.. jonkinasteinen selitys kuitenkin. Senhän tuo halusi.. ja ansaitsi väkisinkin. Mutta jos tuo kuitenkin oli kuolonsyöjien kätyri..?
"Anteeksi tuo.. äskeinen," hän sanoi lopulta ja nyökkäsi hieman pöydän suuntaan, "minä.. ylireagoin. En tiennyt että isäni on oikeasti kuollut ja tiedän että he.. kuolonsyöjät ovat sen takana. Luulin sinua yhdeksi heistä."
"Et ollut väärässä kun epäilit että minulla olisi jotain tekemistä kuolonsyöjien kanssa," Lucas sanoi oltuaan hetken hiljaa miettien. Hän katsahti Jamesiä.
"Minulla ei mitään muuta olekaan ollut viimeiseen kymmeneen vuoteen," hän jatkoi, "olet ensimmäinen kunnollinen mies kymmeneen vuoteen.. Miksi olin yllättynyt vuosiluvusta lehden kannessa? Koska edellisen kerran luin lehdestä Voldemortin kukistumisesta kesällä 1981.. Istuin silloin vangittuna jossakin ikkunattomassa huoneessa, josta sitemmin tuli kotini aina tähän päivään saakka. Kuolonsyöjät pitivät minua vankina."
"Olen Lucas K. Dawson.. Salaisen palvelun agentti.. kuollut agentti, ilmeisesti."

James ei voinut olla huokaisematta helpotuksesta kun Lucas sanoi uskovansa häntä ja mies istui siihen pöytänsä kulmalle. Olisi huomattavasti helpompi olla avuksi jos ei enää tarvitsisi pelätä tapetuksi tulemista.
" Ollaanhan tässä molemmat nyt epäiltä toisiamme..", James huomautti ja siten mitkään anteeksipyyntelyt nyt eivät välttämättä olisi olleet aiheellisia. Yllättäen Lucas alkoikin kertoa tarinaansa ja James tietenkin kuunteli hyvinkin kiinnostuneena. Keskeyttämättä kertaakaan ja nyökäten vain välillä.
" Salaisen palvelun!", James ei voinut yhtään yllättyneemmältä enää näyttää tämän kuullessaan ja nousi ylös naurahtaen. Ei sellaisesta oltu mainittu missään Lucasin papereista, mutta oliko mikään ihme? Ei sellaisia tietoja isketty mihinkään papereihin.
" No se kuolema asia saadaan kyllä korjattua, koska sä et tosiaan ole kuollut.. mikä kyllä on ihme sekin", James sanoi eikä edes halunnut kuvitella mitä Lucas oli joutunut kuolonsyöjien vankina ollessaan kokemaan.

Mitä niihin kuolonsyöjiin tuli jotka Luciasia olivat pitäneet vankina. Hän ei tiennyt mitä sen suhteen pitäisi tehdä. Ehkä Lucas veisi asiaa itse eteenpäin jos haluaisi.. sen kanssa hän ei pahemmin voinut auttaa koska ei jahdannut kuolonsyöjiä työkseen. Sen hän kuitenkin pystyisi hoitamaan, että Lucas olisi taas elävien kirjoissa.
" Ei tuohon oikein tiedä mitä sanoa.. nyt sä kuitenkin olet vapaat menemään minne sä haluat. Ei mulla ole tarvetta pidätellä sua täällä ja sä varmaan haluat perhees tietävän, että sä olet elossa", hän sanoi ja nyökkäsi Lucasin papereiden suuntaan.

Jamesin huudahdus sai Lucasin hieman naurahtamaan. Ensimmäisen kerran ties kuinka pitkään aikaan hän uskalsi rentoutua edes aavistuksen ja jopa naurahtaa ihan siten että tarkoitti sitä.
"Joo.. se kuulostaa hienommalta mitä on," hän sanoi totuudenmukaisesti. Hänen pitäisi kai käydä vanhalla työpaikallaan ilmoittamassa että oli elossa ja 'kiittämässä' että häntä tultiin 'etsimään', mutta hän ei ikimaailmassa palaisi sen kirjoille. Hän oli saanut tarpeekseen agentin hommista varsinkin jos salaisessa palvelussa ei huolehdittu siitä että omat pääsisivät kotiin.. elävänä tai kuolleena.
Jamesin jatkettua kuinka hänen kuolemansa saataisiin kyllä korjattua, Lucas hymyili hieman ja nyökkäsi kiitokseksi.
Kun perheestä tuli puhe, Lucas hymähti hieman ja katsahti Profeettaa pöydällä. Niin.. Olihan hänellä äiti ja veli, mutta miten hitossa hän voisi vain palata noiden luo? Nuo luultavasti pitivät häntä yhtä kuolleena kuin muu maailmakin eikä nyt.. ollut kovin tervettä että kuollut poika palasi hengissä kotiin? Hänen pitäisi varmaan lähettää pöllöllä ensin kirje Liamille ja kertoa olevansa elossa. Ei ehkä olisi niin suuri järkytys kuin se että hän ilmestyisi tuon ovelle tyhjästä.
Lucas kapusi jaloilleen sieltä lattiarajasta ja asteli pöydän luo. Hän nappasi sen hänelle tuodun paidan ja veti sen päälleen.
"Joo ajallaan," hän vastasi, "ei tee äidille hyvää että kuollut poika ilmestyy oven taakse. Täytyy kai pistää pöllö ensin ja sitä kautta vähän varoitella." Hän voisi kai etsiytyä johonkin hotelliin, jossa maksettaisiin vasta lähdettäessä ja sitten vain.. jättää maksamatta? Tai maksaa myöhemmin. Sitten kun saisi jostain rahaa.
"Miten muuten.. nykyään hotelleissa on tuo maksupuoli?" hän kysyi hieman ovelan hymyn kera, "tiedätkö hotelleita mitkä maksetaan vasta lähdettäessä? Omaisuus kun taisi jäädä edelliseen elämään niin tilanne on vähän huono.. maksaisin kyllä laskulla sitten joskus kun saan jostain rahaa." Oli ehkä typerää ottaa tälläinen puheeksi ministeriön työntekijän kanssa, mutta toisaalta.. James ehkä ymmärtäisi häntä. Ehkä.

" Ehkä noin parempi. On se varmasti aikamoinen yllätys ja sitä täytyy ehkä hetki sulatella", James myönsi ja koitti kuvitella itsensä tilanteeseen jossa joku hänen kuollut sukulaisensa yhtäkkiä tulisi oven taakse. Voisi siinä tosiaan olla hyvinkin ihmeissään.. jopa epäillä, ettei kaikki ole kunnossa.
Hotellien tullessa puheeksi joutui James hetken miettimään, mutta kurotti sitten etsimään palan pergamenttia laatikosta ja kirjoitti ylös muutaman. Ihan siltä varalta, että jos joku niistä olisi vaihtanut tapojaan. Tai jos Lucas päättäisi jättääkin maksamatta ja juosta ulos niin tuolla voisi olla vaihtoehtoinen hotelli tiedossa.
" Muista sitten maksaa", hän muistutti ojentaessaan pergamentin palasen Lucasille ja sulki pöytänsä laatikon.
" Koita etsiä kuitenkin jotakin työtä.. muuten voi olla ehkä hieman hankala hoitaa hotellimaksut", James ehdotti. Ministeriössä varmasti tarjottaisiin mielellään agentille paikkaa aurorina tai jostakin muusta virasta. Olihan se kolaus maineelle jos elossa oleva mies merkittiin kuolleeksi ja vähintä mitä tässä talossa voitaisiin tehdä olisi auttaa Lucasia palaamaan takaisin elämään.

James kirjoitti hänelle joitakin hotellien nimiä ylös ja Lucas otti paperin vastaan kiittäen ja naurahti Jamesin vakuutellessa että hänen pitäisi muistaa maksaa.
"Tottakai," hän sanoi hieman virnistäen, mutta tarkoitti kyllä sanomaansa. Kyllä hän maksaisi.. Heti kun saisi rahaa. Hän tunki lapun housujensa taskuun ja katsahti Jamesiä tuon puhuessa jotain työpaikasta ja hymyili hieman, vaikka ei aihe nyt mikään mukavin sinänsä ollutkaan. Varsinkin kun joukko kuolonsyöjiä halusi hänen liittyvän ministeriöön. Mitä tapahtuisi jos hän ei liittyisi? Toisaalta saihan hän liittyä.. ja sitten olla kuitenkin välittämättä mitään tietoja.
"Joo.. Enköhän mä jotain keksi," hän sanoi katsahtaen ovelle ja hymähti sitten, "no.. kiitos tästä." Hän ojensi kätensä kätelläkseen Jamesiä hyvästiksi.
"Ilmoittele kun olen taas hengissä," hän sanoi hymähtäen, "kai pöllö mut löytää vaikka pitääkin kuolleena."
Sen sanottuaan, Lucas lähti etsimään uloskäyntiä ja sitten niitä hotelleja, joista voisi ehkä juosta pakoon aamutuimaan. Joku sauvakin pitäisi hankkia.. ja vaatteita. Mutta ehkä ne voisivat odottaa kunnes hän pääsisi Liamin luo. Nyt ehkä tärkeintä oli suihku ja uni. Hän voisi huomenna miettiä miten kertoisi hengissäolemisestaan veljelleen.. ja mikä vielä pahempaa, äidilleen.

[Uuuu kiitti! 8D]